Ompun päikky

Maa jyrisee

Kaikki vaan aina julkiseksi, musta on aina upeaa nähdä jotain uutta ja erilaista. Pidin tästä kovasti. Kuvailet orin eleitä niin taitavasti, että voi suorastaan tuntea mitä se tuntee. Loistava!

Maa jyrisee

Ori pärskähti tarhassa, kuopi etusellaan ja heilutti päätään puolelta toiselle. Hevonen kääntyi ja otti muutaman raviaskeleen pää korkealla yläilmoissa. Hän hirnahti riipivään sävyyn. Ori ravasi pientä ympyrää tarhan portin luona ja hirnahti jälleen. Jostain kuului vastaus. Ori piti päätään ylhäällä ja jokaisen lihaksen jännityksen pystyi näkemään. Häntä nostettuna ilmaan, hevonen pysähtyi ja katseli tiukasti tulijaan. Ori pärskähti ja kuopi etusellaan protestiksi.
”Joo, anteeks. En jätä sua enää ikinä viimeseks” tallityöntekijä sanoi ja avasi portin. Jos hevonen osaisi puhua, se sanoisi ettei halua ikinä jäädä viimeiseksi tarhasta haettavaksi. Sisällä odottaa liian herkullinen iltapala, eikä sen tohdi antaa odottaa liian kauaa!

// jotain ihan uutta, minkä ei pitäny ikinä päätyä julkiseksi

Koulua, koulua ja vielä kerran koulua

Osuva otsikko, sillä sitähän se kouluratsastus on: loputonta hinkkaamista. On hienoa seurata, miten tosissaan treenatte cupia varten! Varsinkin, kun kirjoitat ratsastamisesta niin taitavasti. Saa olla ylpeä siitä, että meillä on tällaisia kouluratsastajia tallin joukkueessa.

Olet myös ihailtavan aktiivinen, kiitos siitä. <3 Luen aina teidän ropetkin läpi, vaikken niitä sen erityisemmin kommentoisikaan - ja nautin niistä. Rohkeaa ottaa peliä myös Reitan kanssa, vaikka hahmonne ovatkin hyvin erilaisia ja liikkuvat normaalisti eri piireissä. Mielenkiintoista!

Christian, tällaiset viestit jatkossa höpöttelytopiciin tms.

Koulua, koulua ja vielä kerran koulua

Osiris ravasi nätisti eteenpäin. Minä istuin keinuvassa askeleessa mukana, uuden satulan päällä. Käteni olivat oikeassa asennossa ja tiesin sen, sillä olin tarkistanut asian ainakin neljään kertaan. Laskin askeleita mielessäni ja kehotin vielä pienen avun avulla oria eteenpäinpyrkiväksi. Osiris nosti askeleen pituutta ja laski päänsä kauniiseen muotoon. Nostin valuneen leukani takaisin ylös ja katselin eteenpäin. Yritin hengittää ulos ja rentoutua selässä. Kaarsin kolmikaariselle uralle, jonka tarkoituksena oli ehdottomasti rentouttaa minua. Ori toimi hyvin, mutta minun piti vain treenata vielä. Maneesin seinät tuntuivat jykeviltä ympärillämme ja minä yritin hengittää normaalisti sisään. Vilkaisin alas ja nostin nyrkkini jälleen pystyyn. Hengitin ulos.

Kolmikaarisen uran jälkeen annoin laukka-avut pitkän sivun alussa. Osiris nosti laukan ja samalla takaset tulivat aktiivisemmin töihin. Siitä moitin itseäni; miksi en ollut huomannut laiskaa peräpäätä? Laukka oli väärä, mutta Osiris vaihtoi sen nätisti ensimmäisessä kulmassa. Käänsin hevosen kolmikaariselle ja jokaisessa mutkassa laukanvaihto. Jouduin toistamaan harjoituksen neljästi, ennenkuin ori teki virheettömän suorituksen. Laskin mielessäni askeleita ja hidastin menoa puolipidättein. Viidennellä kerralla ori rupesi puuskuttamaan. Varmasti oli puuskuttanut aikaisemminkin, mutta nyt minäkin huomasin sen ja laskin tehtävän jälkeen raviin. Tarkistin oman istunnan ja annoin orille ohjaa.

Tunsin Osiriksen hengityksen tahdin ja laskin vielä käyntiin. Nyt päästin kokonaan ohjat irti. Ori laski päänsä alas ja minä nostin käteni ylös. Venyttelin antaumuksella ja kävelimme vapaasti kolme täyttä kierrosta.

Välitauon jälkeen keräsit ohjat tuntumalle ja rapsutin polveani. Nostin hevosen raviin ja hain hevosen takaisin tuntumalle ja lyhensin askelia. Ori palautui tauosta nopeasti ja oli jopa liian eteenpäin pyrkivä. Tarkistin istunnan ja nostin jälleen nyrkit pystyyn. Tähän pitäisi kiinnittää vielä paljon huomiota - en haluaisi menettää siitä pisteitä. Osiris tarjosi jo toisen kierroksen jälkeen muotoa ja minä pyysin väistämään. Käänsin hevosen pään niin, että näin oikean puolen sieraimen ja silmäkulmat ja yritin mahdollisimman huomaamattomasti painaa pohkeen kiinni hevoseen. Osiris ei kuunnellut, vaan nosti vauhtia. Suoristin orin ja hidastin menoa. Kokeilin uudestaan. Asetus, pohje ja uloshengitys. Ei, ei vieläkään. Hengitin syvään sisään ja ulos. Nyt ei saisi hätääntyä. Suoristus, hidastus ja uusi yritys. Ja uusi yritys kannatti! tunsin ilon sisälläni, mutta tukahdutin sen heti. Ei saa myöskään innostua liikaa. Kiitin kyllä hevosta, mutta minun olisi pysyttävä neutraalina kisoissakin. Suoristin hevosen ja lähdin väistämään takaisin uralle. Ja päädyn ympäri, uudelle pitkälle sivulle ja uudet väistöt. Homma onnistui hyvin, joten nostin laukkaan. Laukassa joutui vielä muutamaan kertaan muistuttelemaan, että ei ole kiire mutta kyllä sekin saatiin kunnialla loppuun.

Lopuksi vielä piiitkät loppuravit ja -käynnit. Ja sitten karsinaan iltaheinille ja kahville. Molemmat olemme ne ansainneet. Saatoin minä sujauttaa yhden ekstraporkkanankin orille, mutta se jää vain minun ja Osiriksen väliseksi asiaksi.

Mikä päivä tämä nyt on oikein olevinaan?

Worry not. Jokin tästä paistaa läpi, mutta ei mikään kirjoitustaidon taantuminen, vaan se, että todella kokeilet uutta tyyliä. Se kuuluu hei kehittymiseen ja oman äänen löytämiseen, ja vaikka se tuntuu ehkä välillä vaikealta, se ei näytä siltä.

*Seuraa analyysiä*

Tämä on nykyaikainen teksti. Kertomakirjallisuus ei enää aina ole sellaista, että juoni etenee tasaisesti pisteestä A B:n ja C:n kautta D:hen. Kerronta on repaleisempaa: välähdyksenomaista. Ja sitä tämä on. Se toimii erityisen hyvin juuri tässä tekstissä, koska nyt tyyli tukee aihetta. Ekulla on jonkin takia sekava olo, joten hänen huomiokykynsä ei ole huipussaan. Hän unohtaa laittaa kahvinkeittimen päälle, ja muutenkin sekoilee. Kun kuvaat sitä vielä tällä tavalla välähdyksinä kerronnallisesti, se luo tehokkaasti kuvan siitä, miten Ekun huomiokin kiinnittyy vain välähdyksinä todellisuuteen tänä päivänä.

Kertomatta jää, mikä ajatuksissa vie huomion. (Siis jos tarkastellaan vain tätä. Luin jo spinnarisikin, mutta käsitellään tätä itsenäisenä tekstinä.) Se ei ole mikään tyyliä huonontava seikka, vaan tässä vaiheessa mielenkiintoa herättävä. Noissa tyhjissä väleissä, joista et kerro, tapahtuu jotain. Toki Ekku siirtyy paikasta toiseen jne, mutta se oleellinen tapahtuma taitaa olla hänen päänsä sisällä. Tämä tekniikka herättelee haluani tietää, mitä  nyt on meneillään.

Jopa aistihavainnot ovat nyt hiottuja ja tyyliin sopivasti irrallisia. Aistista toiseen pomppiminen luo minulle (tämä on subjektiivinen kokemus, eikä fakta) sekavan olon. Ihan niin kuin linnut laulaisivat kyllä kauniisti, mutta Ekku ei ihan voisi keskittyä siihenkään, vaikka noteerasi asian.

Tämä on teknisesti paras tekstisi tähän mennessä. Sisältökin tässä on hyvä, mutta olen vähän jäävi arvioimaan sitä. Ekusta on tullut minulle tosi tosi rakas ja sen vuoksi sisällöstä osuu sydämeeni todennäköisesti ihan eri asioita kuin muilla. Osa mun hahmosta elää mussa, ja Chai kaikesta sekoilustaan huolimatta on tosissaan rakastunut, ja minäkin sen kautta. Joku muu on varmasti ensisijaisesti utelias siitä, että mitä on meneillään. Mä olen kuitenkin ensisijaisesti huolissani niin kuin oikeasta ihmisestä, koska mäkin olen tavallaan oikeasti rakastunut. (Ja siksi mun on vaikeaa kommentoida sisältöä yhtä kattavasti kuin tyyliseikkoja, olen pahoillani.)

Hupsis, viimeinen N oli näppäilyvirhe

Mikä päivä tämä nyt on oikein olevinaan?

Olipas outo päivä. Nasu oli innolla juossut aamulla ikkunan luokse ja oikein kinunnut heti ulos. Olin päästänyt koiran pienelle aidatulle takapihalle makoilemaan aurinkoon. Itse olin silmät ristissä ladannut kahvinkeittimen ja istuutunut sohvalle. Ja unohtanut käynnistää keittimen. Ja myöhemmin lähtenyt kotoa jättäen ulko-oven auki. Siis auki-auki. Tajusin kyllä palata ja sulkea sen, onneksi.

Tallille päästyäni olin kävellyt suoraan karsinaan ja päivitellyt, miksi orini ei ollut siellä. Kävi ilmi, että olin tehnyt kaksi asiaa väärin. Kävellyt tammojen puolelle ja keskellä päivää. Osiris löytyi onneksi tarhasta ja tavarat tutusta paikasta satulahuoneesta. Osiris antoi pienet virheet ja erehdykset onneksi anteeksi, kun muisti vain pahoitella ja silitellä. "Mitäköhän tästäkin tulee." Pelkäsin jo nousta selkään, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Tämä on taas niitä päiviä, joina olisi ollut parempi jäädä kotiin.

Olin saanut hoidettua ja varustettua orin kunnialla ja nyt matkalla maneesiin. Mutta puolessa välissä pysähdyin ja tajusin ensimmäistä kertaa koko päivänä katsoa kunnolla säätä. Aurinko paistoi lämpimästi ja ilmassa oli selvästi kevään merkkejä. Toki, kylmä tuuli yritti pureutua takin läpi. Ihan vain kevään kunniaksi, annoin meille luvan käydä vain käpyttelemässä tietä pitkin. Ihan hetken vain, jottei epäonni veisi jomman kumman henkeä. Laskin siis satulasta jalustimet ja kiipesin ylös. Huokaisin ja taputin oria kaulalle. "Onko ihan pakko jos ei uskalla?" sanoin juuri niin kovaa, että varmasti naapuritallikin kuuli. Vilkaisin ympärilleni ja näin sen tummatukkaisen miehen kävelevän takanani. Turvallisen matkan päässä, tupakoiva mies vain katseli minusta pois päin. Kehotin äkkiä orin liikkeelle ja lähdin kohti toivottavasti ei-niin-epäonnistunutta reissua.

Matkalla kuulin lintujen laulua ja auton moottoreiden hurinaa. Näin autoja ja muutaman polkupyöräilijän. Haistoin kylmän ilman ja ohimenneen Volvon vuotavan pakoputkestaan öljyä tai muuta vastaavaa. Mitään kamalaa ei tapahtunut ja ori käveli eteenpäin aina takaisin tallille asti. Kaikki toimi ja meni niinkuin pitikin.

Tekstasin parkkipaikalle Chaille. "Kumpikaan ei kuollut, mutta en jaksa enempää. Lähden ihan just kotiin, tuuksä meille?"

/ Olipas jotenkin vaikea kirjoittaa. Tosi hankalaa Toivottavasti tästä nyt ei paistanut läpi, että oli haasteita. Voitte kuvitella, että yritän uutta tapaa tai muuta jotten näyttäisi vain laiskalta 0:)

18.3 - Ensimmäinen sija ja karsinan

Ihana, miten innoissaan Ekku hehkuttaa voittoa. Hyväntuulisuus oikein tarttuu muhunkin tätä lukiessa. Musta on myös kiva huomata, että oot alkanut ottamaan teksteihisi mukaan muitakin talliporukasta kuin Chain – ja teet huomioita heistä! Musta sulla on hyvin hanskassa Reitan persoonallisuus, hienoa.

Olin näkeväni Reitan silmissä pienen pilkahduksen ilosta ja hymystä, mutta se kerkesi tasaantua. Hassu mies, ei paljoa tunteita näyttele. Aivan vastakohta Chaille.

Ps. Kävikö otsikon kanssa joku kämmi vai eikö mulla vaan sytytä?

18.3 - Ensimmäinen sija ja karsinan


"Tajuaksä edes miten meillä meni?" Hihkuin Osirikselle. Istuin orin karsinassa kädet ja taskut täynnä herkkuja. Eiliset osakilpailut oli mennyt hyvin - paremmin kuin hyvin! Olimme voittaneet! "Ensimmäinen sija! Ihan sika hienoa, sä olit niin hieno" kehuin oria minkä kerkesin. Hevonen rouski tyytyväisenä herkkujaan ja tuntui vain ihmettelevän innostustani. "Mä en voi tarpeeks kehua sua." Ori hörähti ja näytti nauttivan rapsutuksista ja herkuista, jotka hän oli ansainnut. "Mä oon niiiiiiiiin ylpee susta" muiskautin orille pusun ja halasin vielä kerran Osirista kaulalle. Annoin hevoselle herkun toisensa perään ja meinasin haljeta onnesta. Ensimmäinen sija - tajuankohan minä sitä edes itse? Vielä oli muutama porkkanan palanen kädessäni, kun kuulin Chain hyppelehtivän käytävällä. Ja puhuvan jollekkin. Nostin pääni ja hymyilin tulijoille. Chai syöksyi heti halaamaan ja kehumaan Osirista ja minä ojensin hänelle viimeiset herkut käsistäni pois. Hymyilin pojalle. Voi kuinka hän on kasvanut ihan parissa kuukaudessa - noin lähelle hevosta ja noin vähän pelkoa jäljellä. Tokihan pojan käytöksestä vielä huomasi, ettei hän ollut täysin varma itsestään ja hevosesta mutta silti.

Käännyin Chain seuralaisen puoleen. Reitahan se siinä nojasi karsinan oveen. "Moi" hymyilin. Reita vastasi tervehdykseen, muttei hymyyn - kuten tavallisesti. "Ekku ja Osiris voitti oman osansa eilen. Mieti! Ensimmäinen sija!" Chai sanoi kääntämättä katsetta hevosesta. "Joo'o olin paikalla. Onneksi olkoon" Reita vastasi. Hymyilin miehelle. "Kiitos ja onnittelut tulevasta vauvasta!" En halunnu mainita hänen kilpailuaan ja sijoittumistaan. Siitä saattaisi syntyä vain liian kiusallinen keskustelu. Vaikka seitsemäs viidestätoista oli mielestäni todella hyvä. Reitan ilmeestä vain jäi jotenkin sellainen olo, että olisi parempi olla hiljaa asiasta ihan varmuuden vuoksi. Olin näkeväni Reitan silmissä pienen pilkahduksen ilosta ja hymystä, mutta se kerkesi tasaantua. Hassu mies, ei paljoa tunteita näyttele. Aivan vastakohta Chaille.  Keskustelu jatkui normaaliin tapaan. Chai oli äänessä ja kertoi, kuinka Reita haluaisi tytön mutta riittää että vauva on terve. Me nyökkäilimme ja minä yritin olla kohtelias kysymällä normaaleja kysymyksiä, mitä kuuluu kysyä: mitä mieltä vanhempi vauva on asiasta ja niin pois päin. Sitten keskustelu vain lakkasi. Reita taisi tuntea olonsa kiusaantuneeksi, mutta Chai täytti pian aukon. "Noin. Nyt ei enempää kyllä herkkuja sulle" poika jutteli orille. "Mennäänkö me nyt taukotupaan kahville?" Hän kääntyi meihin päin ja otti varmuuden vuoksi askeleen kauemmas hevosesta. Tarrasin Chaita kädestä. "Mennään vaan, mä vien vaa eka nää harjat pois."

Reita tallusti perässämme taukotupaan ja minä siirryin heti kahvinkeittimen luokse. Kaksikko siirtyi taakseni sohville rupattelemaan. Minä en kuunnellut. Olin jossain mieleni maailmoissa ja haaveilin uusista varusteista Osirikselle seuraaviin kilpailuihin - nykyiset tuntuivat olevan kulahtaneet. Ensivaikutelman pitäisi olla hyvä. "Mitä?" Chain ääni sai minut heräämään. "Vai mitä että se maastoreissu meni ihan tosi hyvin?" Chai kysyi. "Joo tosi hyvin. Me jopa ravattiin" hymyilin suoraan Reitalle ja vaivuin heti takaisin omiin maailmoihini. Olin todella ylpeä Osiriksesta ja itsestäni. Todella ylpeä. Tänään illalla aion kyllä palkita itseni suklaalla! Ja Nasun lyhyellä lenkillä! Kyllä.

23.2.

Jes! Tästä se lähtee! Koneella värittäminen on ihan samanlaista kuin kaikki muukin taiteeseen liittyvä: kun sitä tekee ja tekee ja tekee, niin aina seuraava väritys pakkaa olla edellisen kolmen kesiarvoa parempi.

En tosiaankaan ole tarpeeksi asiantunteva kommentoimaan muuta kuin sanataidetta, mutta sinulle minulla on aloittelevan koneella värittäjän vinkkivitonen - tai oikeastaan vinkkikolmonen! Seuraa siis kolme vinkkiä.
1. Älä koskaan käytä mustaa väriä. Mustakaan hevonen ei ole kuvassa musta. Tässäkään ei ole mustaa, hyvä, mutta olet valinnut värit asteikolta musta-valkoinen. Koetapa valita seuraavaan piirrokseen vaikka ihan minimaalisesti, lähes näkymättömästi punertavia värejä valojen kohtaan, ja lähes näkymättömästi sinertäviä värejä varjojen kohtaan, niin musta alkaa elää!
2. Mulla on vieläkin vaikeuksia pitkien karvojen, eli hiusten ja harjan kanssa. Saan silti parempia tuloksia aikaan nyt, kun latasin netistä ihan siihen tarkoitettuja siveltimiä. Lyhyehköt hiukset ja harjat sujuvat jo ihan jees niiden avulla. Kokeile erilaisia siveltimiä ja tekniikoita! Ja väritä, väritä, väritä, väritä sinnikkäästi!
3. Saat silmiin nopeasti eloa rusehtavalla, melkein valkoisella värillä.

Mutta hei, katsopa tätä ja Ompun aikaisempia kuvia. Saat mustasta hevosesta koneella värittäen tällä hetkellä paljon mustemman oloisen kuin käsin. Omppu on muutenkin vähän haastava harjoituskappale. Ainakin minusta musta hevonen on ehdottomasti vaikein väritettävä! Ruskeassa hevosessa voi käyttää ruskeaa, mutta kun mustassa ei voi mustaa, niin mustan vaikutelma on vaikeampi rakentaa. (Jaa, että mistäkö johtuu, että kaikki tarinaheppani ovat yleensä jotenkin ruskeansävyisiä...) Ja sitten kun ollaan siinä pisteessä, että ollaan niin taitavia, että hevosen tulisi vaikkapa kiiltää auringossa, niin musta väri alkaa melkein itkettää minua. Mutta äkkiäkös sinä sen opit, kun on Omppu motivaattorina. Toisaalta musta harja ja hius on helpompaa kuin luonnollisen ruskea: ruskeassa on noin miljardi sävyä, ja mustassa suurin piirtein viisi siihen verrattuna.

Saako eläinlääkäri tehdä oharit?

Oi kuinka hyvä, jos sillä Ompulla ei ole mitään vakavampaa. Pääset lähtemään noihin Tie Tähtiin -hulabaloihinkin mukaan, kun hevonen nyt jää ainakin vahvasti henkiin!

Minun mieltäni tietenkin lämmittää oma hahmoni muiden tarinoissa, ja etenkin (mitä kirjoitin Kirstullekin) kun se kuvataan osuvasti. Tunnet Chain hyvin, eikä hän tosiaankaan ole vain pää, joka puhuu. Pidän siitä miten se tukkii varpaitaan maton alle, ja siitä miten sekava se on aina sanoessaan viisi asiaa samaan aikaan ja osin päällekkäin.

Myös tämän tarinan Ekku on huolella rakennettu, niin kuin aina. On niin ihanan aito reaktio närkästyä siitä, että eläinlääkärin ajan ja huomion vie joku alhainen hieho, joka on jossain muuttumassa ihan oikeaksi lehmäksi, kun jokaiselle se oma lemmikki on tietenkin muita tärkeämpi. Niinhän minäkin ihan varmasti ajattelisin, jos odottelisin lääkäriä kipeiden koirieni kanssa täällä. Koska vaikka arvostan lehmänkin henkeä ja terveyttä, niin ovathan minun mussukkani nyt ihan eri liigassa! Samoin arvostan Ekunkin pieniä liikahduksia, niin kuin Chainkin: käsien lämmittelyä kuppia vasten ja sitä miten on pakko hymyillä. Tiedän jankuttavani samoista asioista koko ajan, mutta kun nämä pikkuseikat ovat nimen omaan minulle niitä, jotka herättävät jutut eloon. Ja ne ovat myös niitä, jotka puuttuvat suurimmasta osasta fiktiota, joten tottahan ne on aina noteerattava!

Myös tunnelmanvaihdoksesi ovat todella onnistuneita. Ilmiselvin on tietenkin rentoutuminen tallitupaan siirryttäessä. Myös hienovaraisemmat muutokset, muuten huolestuneen tunnelman keskellä huvittuminen, on kirjoitettu tosi hienosti. Jes!

Jos haluat ilmaisen kirjoittajanvinkin, niin ota vastaan tämä:
aina kun puhuja vaihtuu, aloita repliikki uudelta riviltä. Se selkiyttää tekstiäsi pienellä vaivalla ihan huikeasti. Jo tekstiä silmäillessään lukija olisi perillä siitä, kuka milloinkin puhuu ja missä kohtaa puhuja vaihtuu.

Nyt ei kuin kohti uusia seikkailuja. Kisapäiväkin koittaa pian! Apuva! Nyt Chaita varmaan harmittaa jumittaa kiskalla, kun kerran Ekkukin kisaa! Alun perin se on ollut kuitenkin innokas kökkimään siellä!

Saako eläinlääkäri tehdä oharit?


Kello oli varmasti yli kolme. Ihan varmasti oli. Ja minun piti silti tarkistaa aika puhelimesta ja varmistaa, ettei eläinlääkäri ollut soittanut. Olihan puhelin äänellisellä? Oli, aivan kuten viimeisillä neljällä kerrallakin. Chai oli jo lähtenyt tien varteen etsimään klinikan tarroilla olevaa autoa. Miestä, eläinlääkäriä tai edes apua ei löytynyt mistään. Nasu tuntui olevan huolestunut istuessaan kylmällä tallin lattialla häntä liimattuna lattiaan. Minä pyörin pientä ympyrää Osiriksen karsinan edessä ja heiluttelin puhelintani käsieni välissä. Vilkaisin ohimennessä oria, joka oli nyt hieman pirteämmän oloinen. Hevonen jaksoi tapittaa minua silmillään ja höristä. Kulmakarvani vetäytyivät uudestaan ruttuun. Missä ihmeessä nainen oli. Lopetin pyörimisen ja yritin rauhoittua. Nojasin käteni karsinan oveen ja pääni niiden väliin. Kuulin, kuinka Osiris otti askeleen lähemmäs ja nuuhkaisi kaltereiden läpi päätäni. Ja juuri silloin ovi kävi.

Käännyin säikähtäneenä ja iloisena ovea kohti, huomatakseni että Chai tuli yksin. "Mä vihaan sitä kun ihmiset on myöhässä" sanoin ja vajosin nojaamaan oveen. Chai ei sanonut mitään, luulen että hän oli huolissaan. Pojan silmistä paistoi pahoittelu, joten minun oli pakko kääntää katseeni pois. 'Älä jaksa pahoitella, hoida se lääkäri nyt vaan tänne'. Meinasin jo lausua sen ääneenkin, mutta sain hillittyä itseni puremalla huulta. Laskeuduin istumaan Nasun viereen lattialle ja annoin käsieni levätä sylissäni. "Mitä jos se ei tuu?" kuiskasin. Chai siirtyi melkein salamana viereeni ja otti minua kiinni olkapäästä. "Kyllä se tulee - mä luulen. Hei, mitä jos me mentäis käymää vaikka tupakal - Nasun on ihan varmasti pissahätä!" poika hihkaisi. Minä katsoin kyykyssä olevaa poikaystävääni ja minun oli pakko hymyillä. Nasulla ei todellakaan ollut pissahätä ja Chai tiesi sen. Mutta tupakka kuulosti hyvältä. Nyökkäsin ja vedin itseni Chain avustuksella ylös.

Ulkona, tupakan puolessa välissä kuulin auton. Käännyin äkkiä Chaihin, joka oli selvästi kuullut myös. Käännyimme molemmat äkkiä parkkipaikkaa päin ja varovasti askelsimme ääntä kohden. Vaikka autoni oli pieni, eläinlääkärin auto oli vielä pienempi, mikä sinänsä oli outoa. Luulisi, että hän tarvitsisi enemmän tilaa. Valkoisesta autosta nousi ehkä viisikymppinen nainen, joka hymyili meille, meidän lähestyessä häntä. "Moi, anteeks mä oon myöhässä. Nauta tarvitsi apua synnytyksessä" nainen sanoi. Minä näin jo valmiiksi punaista, sillä en voinut käsittää mikä ihmeen nauta voisi olla tärkeämpi kuin minun hevonen. Nostin silti kasvoilleni kauniin hymyn ja esittelin itseni ja Chain. "Talli on täällä" ohjeistin.



----






Taukotuvassa, kahvikuppi kädessä tunnelma oli jo selvästi rentoutuneempi. Chai istui minua vastapäätä, jotta voisimme jutella tarkemmin. "Tosi outoa, että kaura ei sovi. Niin pieni asia aiheutti niin paljon vaivaa. Mutta on silti tosi helppo korjata." sanoin ja lämmitin käsiäni kuppiani vasten. "Nii on. Tai siis, kyllä mullakin vaalee leipä turvottaa" Chai vastasi. "Nii, mutta kaura. No, ehkä se on tää suomikaura koska entisessä kodissaanhan ori söi ihan normaalisti. Mut se nainen oli kyllä tosi paljon myöhässä." Chai paransi asentoaan ja tunki taas varpaitaan maton alle. "Niimpä! Siis melkeen puolitoistatuntia! Ois luullu et se soittaa tai jotai." Nostin kupin huulilleni ja puhalsin. "Nii'i. Tosi raivostuttavaa, mä kumminkin maksoin tosta. Mut kyllähän hätätapaukset ymmärtää, mut silti oisin kaivannu soittoa tai ees tekstaria et oisin saanu varmistuksen." Chai nosti katseensa matosta ja hymyili suoraan minulle. "Mutta nyt se on ohi ja nyt tiietään, mikä Ompulla oli. Ja se on helppo korjata - vaikken mä tiiäkkään mikä on kauran tarkotus." Hymyilin pitkästä aikaa täydestä sydämestä ja huoletta. "Nyt on todella paljon helpompi olla. Voi luojalle kiitos" huokaisin, eikä mielessäni edes käynyt sen mahdollisesti olevan loukkaava Chaita kohtaan. Siitäkin poikaystäväni oli aivan paras, minun ei tarvinnut varoa sanomisiani edes kirkosta tai Jumalasta.

Helmikuun huolia part 2

Apuuuua, kuinkahan tässä käy? Toivottavasti Osiriksella ei olisi mitään vakavaa. Aina sitä on kuitenkin huolesta sairas, kun omalla lemmikillä ei ole kaikki hyvin.

Tällä kertaa kohdistan erityiset kehuni tarinasi tunnelmaan. Sait kirjoitettua hienosti tähän haikean tunnelman, joka kuitenkin muuttui toiveikkaammaksi loppua kohti. Luot fiilistä niin Ekun pään sisältä käsin (kertomalla kuinka huolissaan hän on) kuin myös ulkoisin seikoin (hevosen pää roikkui, kyynel vierii, ylipäätään karsinassa istuminen hiljaa kahden hevosen kanssa).

Nyt vain jään jännittämään, miten tämä tapaus ratkeaa. Löytyykö apu, ja mistä tai keneltä?

Helmikuun huolia part 2


Istuin Osiriksen karsinassa ja katselin, kun herra söi päiväheiniään. Olin vajonnut istumaan niin, että selkäni nojasi karsinan seinään ja polveni olivat koukussa edessäni. Lepuutin käsiäni polvien päällä ja kasvoiltani paistoi huolestuneisuus. Vaikka orilla oli ruokahalua, ei se ollut samaa kuin ennen. Vettä hevonen lipitti hyvin, mutta maha tuntui olevan silti kipeä. Kakka oli löysää ja ori äksyili. Uusimpana oireena olin tänään huomannut mahansa potkimisen ja kerran ori oli käynyt piehtaroimaankin. Jotain se yritti viestiä, mutten vain keksinyt mitä. "Voi, kun osaisit kertoa.." kuiskasin hiljaa ääneen ja huokaisin syvään. Osiris nosti hieman päätään minuun päin, mutta laski huomionsa takaisin heiniin. Hännän ja ruumiin asennosta päätellen, se oli kohtuu rentona. 

Pian ori jätti heinät kesken ja otti puolitoista askelta minuun päin. Se antoi päänsä roikkua alhaalla ja nuuhki hiuksiani. Minä käänsin pääni hevoseen päin ja toisella kädellä rapsutin sitä leuan alta. "Nii'i. Mitäköhän me keksitään?" kysyin kyyneleen valuessa poskea pitkin. Osiris puuhkaisi ilmaa hiuksiini. Pyyhkäisin kyyneleen pois ja työnsin turvan takaisin heiniä kohti. Kaivoin puhelimen taskusta ja etsin Crimiksen numeron.

"Moi." Crimis vastasi yllättävän nopeasti. "Ei tää Osiriksen tilanne tunnu paranevan. Voitaisko me kokeilla pilkkoo heiniä useampaan otteeseen ja lisätä pellavaa tai kuituja?" Kysyin ja tuin päätäni käteen. Pidin silmiä tiukasti kiinni. En halunnut kuulostaa itkupilliltä.
"Joo, sopii hyvin. Mulla on joku jämäpussi pellavaa, syötetään se vaikka eka. Toivottavasti selviää..." Crimis jatkoi vielä, mutta en kuunnellut. Suuri kivi oli tippunut sydämeltäni. 
"Hyvä, mä ostan sitten lisää jos siitä on apua siitä pellavasta. Ja voin ihan hyvin auttaa vaikka viikonloppuisin pilkkomaan niitä heinäannoksia" sanoin, kun Crimis ei enään puhunut. Loppupuhelu meni minulta ohi, mutta ei se kauaa kestänyt. Suljin puhelimen ja nousin seisomaan. Osiris katsoi minua heiniensä keskeltä. 

"Kyllä tää selviää. Me selvitään kyllä. Mut syö nyt et voidaa lähtee kävelylle jooko" kerroin hevoselle. Kunnon lenkki varmasti auttaisi suoliston toimintaa, mutta ihan maastakäsin vain. Kaikki selviää kyllä, no worries.

Helmikuun huolia

Voi eeeei! Hevonen ei tervettä päivää näe, ja kun niiden hoidattaminenkin on niin kallista ja vaikeaa! Ja kun harmeilla on vielä taipumuksena kasaantua. Mitenhän tässä käy?

Minun tekisi mieli nostaa tästä tarinasta esiin taas ratsastuksen kuvailu, ja myös hepan hämärän käyttäytymisen kuvailu nimen omaan ratsastuksen aikana, mutta viimeksi juttujasi kommentoidessani puhuin samasta jutusta. Tiedät siis jo, että sen osaat oikein erityisen hyvin. Sen sijaan kehunkin tällä kertaa erityisest sitä, miten Ekku juttelee lemmikkiensä kanssa. Olet kirjoittanut sen tekstin sisään niin ihanan luonnollisesti. Kaikkihan me sitä tehdään! Minä täällä itse asiassa parhaillaan, kun esikoispoikani, piskini, haluaa osallistua tämän kommentin kirjoittamiseen... Erityisen hauskaa on myös se, että tarinan alkupuolella Nasu myös vastasi - noh, tavallaan. Pidit hauvan koko ajan niin ihanan luonnollisesti ja helpon näköisesti mukana tarinassa.

Ja niin kuin aina, mun narsistista olemustani aina kutittelee, kun oma hahmo mainitaan. Täältä hahmojen yläpuolelta minusta on kiinnostavaa seurata, pääsevätkö nämä kaksi samalle planeetalle tulevaisuudensuunnitelmiensa suhteen ("samalle kartalle" on vielä vähän liian pieni alue :DD). Mutta silloin kun uppoudun tarinaan ja olen Poika, olen yhtä ahdistunut ja peloissani kuin sekin on, ja silloin mun käy sitä sääliksi. Kun se on raukka niin vihreä vielä, mutta toisaalta taas niiiiiiiin vanhanaikainen... Voi voi, mitenhän Ekku selviytyy jonkun niin mustavalkoisen tyypin kanssa.

Helmikuun huolia

"Perklll. Eikö tää lumi vois riittää?" kysyin Nasulta, pyyhkiessäni puuterilunta auton tuulilasilta. Nasu tassutteli paikallaan ja tuijotti minua vain murhaavasti. Ihan kuin olisi ollut heti ensimmäisenä mielessä laittaa koira odottamaan jääkylmään autoon, sen sijaan että seisotti sitä ulkona kylmällä ja lumisella maalla. Mutta kun jos olisin laittanut Nasun autoon, se olisi ruvennut kitisemään koska golffi ei ollut lämmin. Harja lensi edestakaisin agressiivisin liikkein. "Et sä ois ikinä tyytyväinen, ihan sama mitä mä tekisin" kuiskasin lähinnä itselleni. Mielessäni täytin Nasun osuuden keskustelusta; 'ei pidä paikkaansa. Jätä mut kotiin ni oon tosi tyytyväinen'. Hymähdin omalle Nasu-äänelleni. Voi urosparkaa, kun joutui näin tyhmän omistajan kanssa pärjäämään. Sain lumet harjattua ja kopautin muutaman kerran harjaa jalkaani, jotta irtolumi tippuisi pois. Käännyin koiraan ja kohotin kulmakarvojani. "Vai mitä? Et sä ikinä tulis toimeen ilman mua. Sähän rakastat mua" sanoin, ennenkuin tajusin että edellinen lause oli jäänyt vain minun mieleeni. Vilkaisin nopeasti naapurin pihalle ja kohtasin vanhan miehen kysyvän katseen. Hätkähdin niin, että päästin koiran äkkiä etupenkille ja pujahdin niin nopeasti perässä, kun vain pääsin. Kaivoin avaimet taskusta ja starttasin auton. Golf ei onneksi ikinä pettänyt, ei edes näin kovilla pakkasilla. Tungin käteni jalkojeni väliin, ennenkuin tartuin jääkylmään rattiin.

Ajoin koko matkan tallille mahdollisimman vähällä kosketuksella rattiin. Oli niin kylmä, että auton sisäilma ei kerennyt lämmetä riittäväksi ajomatkalla. Avattuani oven Nasulle, tämä vain tiukensi otettaan penkkiin. "Tule nyt, sisällä on lämmin." Miksi tuon koiran piti olla niin hienohelma? Nasu hyppäsi nokkaansa nyrpistäen ulos autosta ja läimäytin oven kiinni perässä. Lukitsin ovet ja puolijuoksimme Nasun kanssa sisälle. Ajoin Nasun Osiriksen karsinaan siksi aikaa, kun itse hain hevosen sisälle. Osiris hirnahti minut nähdessään ja nosti päänsä ylös. Ori ravasi tarhan takaa portille asti ja minä kiitin hevosta. Ori oli selvästi piehtaroinut, toppaloimen päällä oli lunta. Ja kun katsoi tarkemmin, maa oli tamppaantunut kahdesta kohtaa ja jopa Osiriksen otsassa oli lunta. "Mitä sä oot tehny" naurahdin ja pyyhkäisin lumen pois. Kliksautin narun kiinni riimuun ja avasin portin. Osiris asteli tottuneesti perässäni talliin.

Tallissa sidoin orin molemmin puolin käytävälle kiinni ja avasin karsinan oven Nasulle. Koira oli tehnyt olonsa mukavaksi perimmäiseen nurkkaan, mutta nousi ja ravisteli itsensä puhtaaksi. Se tassutteli ovelle ja vilkaisi suuntaani. "Emmä aatellu pitkään ratsastaa" kerroin puoliksi eläimille ja puoliksi itselleni. Aikaisemmin hakemani harjakoppa ja kuolaimettomat olivat paikallaan karsinan ovessa ja seinän vieressä maassa. Nostin harjan käteeni ja käännyin ympäri. Loimi. Olin ihan unohtanut koko loimen, joten laskin harjan käsistäni lattialle ja siirryin avaamaan hakaset ja muut loimea kiinni pitävät vyöt. Keräsin loimen pepun päältä käsivarrelleni, josta laskin sen telineeseen karsinan eteen. Kumarruin nostamaan harjan takaisin käteeni. Tottunein liikkein harjasin oria. Kiinnitin huomiota hevosin korviin, jotka olivat normaalia luimummassa. Silittelin ja rapsuttelin Osirista. Yritin kovasti hakea kaikkia merkkejä kipeistä paikoista, mutten löytänyt mitään. Totesin siis luimistelun johtuvan vain huonosta päivästä.

Saatuani hevosen valmiiksi ja itselleni kypärän päähän, irrotin orin kahleistaan. Ohjat kädessä pälyilin Nasua, jota ei näkynyt missään. "Tule, Nasu, mennään" komensin ja lähdin kohti ovea. Yritin henkisesti jo valmistautua kylmään ilmaan, ennenkuin edes avasin oven. Kuulin Nasun askeleet perässämme, joten en jaksanut edes kääntyä katsomaan. Avasin vain oven ja tein tilaa hevoselle. Nasu kulki perässä. Kävelimme kaikki kolme kohti maneesia. Kirosin kylmää ilmaa mielessäni ja yritin laskea päätäni niin alas kuin vain voi. Pakkanen nipisti ikävästi nenää, joten päädyin haaveilemaan kotisohvasta ja lämpimästä kaakaosta. Mielellään Chain kainalossa. Ja siten ajatukset lensivät Chaihin. Tuohon poikaan, joka ei tuntunut omaavan juuri minkäänlaista elämänkokemusta. Enkä todellakaan tarkoittanut pahalla, mutta kun itse olen nähnyt yhtä ja toista. Epäilin myös että kohtasivatkohan meidän ajatusmaailmat tarpeeksi hyvin. Jostain sivulauseesta olin ollut kuulevinani, että poika halusi lapsia, kun itse en todellakaan halunnnut. Tykkäsin kyllä Chaista kovasti, mutta jännitin silti. Tästä pitäisi kyllä jutella.

Maneesin ovi aukesi ja meni kiinni yllättävän helposti jopa näin pakkasilla. Talutin orin keskelle maneesia ja hyppäsin selkään. Oli kivaa mennä vaihtelun vuoksi ilman satulaa. Saisi keskittyä omaan istuntoon ja kokeilla hevosen reaktiota apuihin lähempää. Ohjasin hevosen uralle ja vapautin ohjat. Laskin ne eteeni lepäämään, kun vilkaisin Nasua. Nasu oli lähtenyt jostain kumman syystä kävelemään meidän vierelle. Toki viiden metrin päähän, mutta siinä hän käveli samaa vauhtia meidän kanssa. Kysyin koiralta mikä sitä vaivasi, mutten yllätys yllätys saanut vastausta. Nostin katseeni eteenpäin. Luotin koiraan ihan täysin, se osaisi kyllä varoa kavioita. Muutaman kierroksen jälkeen keräsin ohjat ja käännyin koiran puoleen. "Me lähdetään työstää nyt. Meeksä vaikka keskelle kenttää?" En tiedä kuuliko tai ymmärsikö Nasu minua, mutta totteli kyllä. Ei hän keskelle kenttä tassutellut, mutta keskemmälle ja laski peppunsa maahan. Minä hain tuntumaa Osiriksen suuhun. Hevonen tuntui oudon jäykältä, joten lähdin tekemään isoja pääty-ympyröitä ja pitkille sivuille voltteja.

Kauaa minun ei tarvinnut toimia käynnissä, kun Osiris veti ihan yhtäkkiä äkkipysähdyksen ja nosti häntänsä ylös. "Jaa kakkahätähän sulla oli!" kehuin ja yritin keventää istuntaani. "Viittisiksä opetella siirtää lannat pois?" käännyin jutustelemaan koiran kanssa. Osiris sai tarpeensa tehtyä ja minä jatkoin työstämistä. Ori ei tuntunut kumminkaan rentoutuvan edes ravissa, joten lähdin miettimään eri vaihtoehtoja. Selkäjumi? Ei, olin kokeillut jo tallissa ne. Kuumia kavioitakaan en ollut huomannut. Muutamaan merkkiä en ollut löytänyt, mutta jokin oli nyt vialla. Samalla kun kuumeisesti mietin eri vaihtoehtoja, harjoitin omaa istuntaani harjoitusravissa. 

Lopulta, kun en ollut keksinyt mitään syytä, tyydyin olevani vain liian ylisuojeleva. Uusi hevonen, rauhoitu Ekku. Osiriksella oli varmasti vain huono päivä. Nostin laukan ja siitähän ori vasta innostui. Se nosti päänsä aivan ylös ja antoi ymmärtää ettei tämä ollut nyt kivaa. Laskin siis takaisin raviin ja kokeilin uudelleen seuraavalla pitkällä sivulla. Sama homma toistui vielä kerta toisensa jälkeen, joten laskin hevosen käyntiin. Yritin vielä saada Osirista avuilla herkäksi ja normaaliksi itsekseen, mutta ei. Mikään ei tuntunut auttavan. Luovutin ja laskin ohjat käsistäni. Eiköhän tämä kerta ollut tässä. Annoin hevosen kävellä muutaman kierroksen, ennenkuin laskeuduin alas selästä. Ori käänsi heti päänsä oikeaa kylkeään kohti ja minä katselin vierestä. Osiris ei raapinut tai muuta, katseli ja kuunteli vain kylkeään. Lopulta painoin pääni hevosen kylkeen ja kuulustelin orin suoliston toimintaa. Omasta mielestäni kuului vähän liikaa ääniä, joten ilmeeni valahti huolestuneeksi. Mikä ihme? 

Talutin hevosen rauhassa takaisin sisälle ja suljin sen karsinaan. Rupesin kuumeisesti googlettamaan lähintä eläinlääkäriä, joka tekisi kotikäyntejä. Lopulta tekstasin Chaille. "Osiriksella ei ole kaikki ok. Tiedäksä tai Crimis tai joku jotain eläinlääkäriä tästä läheltä?" viestissä luki. Katsahdin vielä karsinaan. Osiris oli kakannut uudestaan, nyt todella todella löysän kasan ja asettunut maate. Vilkaisin Nasua ja pyysin tältä mielessäni apua. Nasu oli tullut ihan vierelleni ja istuutunut nojaamaan minuun. Tajusikohan koirat jos omistajalla oli joku hätänä?

Chai ja harjat

Hauska aihe, ja hyvin sopii tänne! Jos joskus innostut tarinoimaan täysin Hukkasuon ulkopuolella, niin voit tehdä oman spin-off -päiväkirjan sille varatulle alueelle – sama koskee myös roolipelejä, joissa ei olla ollenkaan tallilla.

Te olette niin mielettömän suloinen pari, tui. <3

” -- Mä muistan, kun muksuna oli tallilla tietokilpailuja harjojen käytöistä." Painoin pääni Chain olkapäähän. "Mitä muuta sä haluisit oppia?" Oikeasti olisin halunnut vain jäädä siihen, enkä liikkua mihinkään.

Maanantai-iltapäivä kirjoitetaan muuten yhteen; väliviivan kanssa, koska ensimmäisen sanan viimeinen kirjain ja seuraavan sanan ensimmäinen kirjain ovat samoja.

Mä oon näköjään unohtanut onnitella sua tähdistä, kolme jo! Hienoa, jatka samaan malliin vaan.

Ei varsinaisesti Osiriksesta kertova, mutta en keksinyt tätä muuallekaan tunkea

Chai ja harjat

Varustehuoneessa oli valoisaa, kattovalo oli päällä. Hinkkasin sienellä Osiriksen satulavyötä ja yritin olla katselematta, kun Chai putsasi harjoja. Vyöhön oli tarttunut kuraa. Varmasti toissakertaisesta ratsastuksesta, maa oli silloin vielä märkä. "Osaaksä erottaa eri harjat toisistaan?" Kysyin, kun hiljaisuus alkoi tuntua jo liian pitkältä. Chai kertoi tietävänsä vain kaviokoukun ja kasvoilleni nousi väkisin hymy. "Okei, mä kerron" sanoin ja laskin sienen ja satulavyön käsistäni. Istuuduin miehen viereen, aivan kylkeen kiinni ja vedin harjakoppaa lähemmäs. "Katsos tämä, tämä on helppo tunnistaa" nostin käteeni pääharjan. "Sillä harjataan pää, koska se on pienin." Chain ilme oli keskittynyt ja melkein jopa vakava. Voin vain kuvitella, kuinka kovasti hänen aivonsa tekevät työtä yrittäen muistaa. Laskin harjan kädestä ja kaivoin seuraavan esineen. "Kumisuka, koska se on kuminen. Osaaks arvata mitä sillä tehää?" "Öö, hierotaan hevosta?" Chai vastasi melkein kuiskaten. "Melkein, sillä tehää tällässii pyörivii liikkeitä ja kaivetaan kaikki hiekka ja kaikki pois iholta. Ja samalla se hieroo hevosta." Demostroin ilmaan, kuinka itse käytän sukaa. Pitkäharjaksinen pölyharja oli helppo selittää, samoin kaviokoukku. Harjan ja hännän selvittämiseen oli kampa. "Hei, mulla on melkei samallainen kotona!" Chai huudahti heiluttaessani kampaa kädessä. "Noni, sit ei oo vaikee arvata mitä tällä tehää" kehuin ja laskin sen viereeni maahan. Hikiviila oli hassun näköinen, mutta sekin helppo selittää. Kerroin myös kuinka vanha hiusharjani oli päätynyt koppaan ja kuinka se oli ollut pelastukseni, kun Osiris oli muuton jälkeen hinkannut häntänsä aivan solmuun. Näytin myös heppaponnarit ja piikkusuan.

Olimme päässeet melkein koko kopan läpi, kun Chai nosti sakset pohjalta. "Miks sulla on sakset täällä?" Hän kysäisi kasvoillaan todella hämmästynyt ilme. "Jotta voisin siistiä Ompun harjaa - tietysti" kerroin. Asetin harjat ja muut tarvikkeet koppaan takaisin ja laskin sen syliini. "Eihän näitä kaikkii ees tarvitsis välttämättä, mutta on ne kumminkin hyvä olla. Mä muistan, kun muksuna oli tallilla tietokilpailuja harjojen käytöistä." Painoin pääni Chain olkapäähän. "Mitä muuta sä haluisit oppia?" Oikeasti olisin halunnut vain jäädä siihen, enkä liikkua mihinkään. Chai nosti kätensä minun ympäri ja veti minut lähemmäs. "Ömm, oliko siitä tavaroiden pesusta joskus puhetta? Mua vähän kiinnostais se, jos joskus pääsen mukaan kisoihin." Chai sanoi rauhallisella äänellä. Minä käänsin päätäni, niin että näin Chain kasvot. "Taisi siitä olla puhetta. Mut jätetäänkö se vaikka huomiseks? Mä en jaksais nyt" myönsin allapäin. Chai nyökkäsi ja kysyi, mitä me sit tehtäis. "Mennäänkö vaikka hoitamaan Osiris? Jos mä käsken sun vaihtaa välillä harjaa ja sä hoidat sen? Otetaan se vaik käytävälle."

Tallilla ei ollut muita, oli maanantai iltapäivä ja kello oli kolmen ja neljän välillä. Olin jo kerran ratsastanut tänään. Minulla ei olisi kiire kotiin edes Nasun takia, sillä pissatin koiran ennen tallille tuloa. Talutin Osiriksen käytävälle ja sidoin sen kiinni molemmilta puolilta. Chai roikotti kädessään harjakoppaa ja laski sen sitten maahan. Pyysin häntä aloittamaan pölyharjalla ja neuvoin, miten lähdetään kaulalta liikenteeseen ja edetään kohti peppua. Mutta luulen, että mies tiesi sen jo, sillä hän aloitti homman suht tottunein, vaikkakin pelokkain ottein. Osiris kuunteli tarkkaan radiota ja korvat osoittivat eteen. Hevonen roikotti jonkin verran päätään. "Hyvä, vaiha sitten kumisukaan ja tee sitä pyörivää liikettä" sanoin, kun Chai oli saanut harjattua pölyharjalla molemmat puolet. Minä jäin seisomaan Osiriksen pään viereen ja rapsutin sitä kaulalta. Chai hoksasi melkein heti, mikä kumisuan käyttötarkoitus oli ja minä jäin toimettomaksi.

Chai hoiti hevosen kaikessa rauhassa, minun katsellessa ja neuvoessa vieressä. Poika hieman jännittyi, kun kerroin että on hännän selvityksen vuoro. "Mut mitä jos se potkasee mua?" Hän kysyi. Neuvoin, miten hännän voi vetää sivuun ja näytin miten hevosen takaa kuljetaan. "Aivan kiinni, jottei se saa vauhtia siihen potkuun. Ei Osiris kyllä potkaisikaan" Sanoin ja kävelin kerran pepun ohi, kylki aivan hevosessa kiinni. Chai ei uskaltanut tulla perässäni, mutta nyökkäsi kyllä. Hänen huulensa olivat viivana, kun hän otti hännästä kiinni ja veti sen sivuun, minun seisoessa vieressä turvana. Hännän jälkeen oli harjan vuoro ja se oli helppo homma. Chaikaan ei tuntunut pelkäävän niin paljoa, mitä ensimmäisellä kerralla. "Hyvinhä se meni! Ja muistit vielä kaikki harjatki, hyvä" kehuin ja hymyilin. Chai vaati palkaksi suukon, ennenkuin irrotin Osiriksen ja talutin takaisin karsinaan. "Mennäänkö vielä kahville? Tai mä juon kahvia, ota sä vaikka mehua" kysyin, kun sain karsinan oven suljettua.

Jes, piirrokset on aina ihania yllätyksiä foorumilla.
Omppu on tässä kuvassa just niin ryhdikäs kuin friisiläisen tulee ollakin. Väritystä se ehkä jäisi vielä kaipaamaan - jos ei tietäisi, niin voisi luulla kuvan hevosen olevan kimo. Sulla on jo kivoja varjostuksia, joten tästä on hyvä lähteä jatkamaan!

Innostuin hirrveesti piirtelee !

Hei Ekku ja suurimmat pahoitteluni, etten ole kommentoinut sun päiväkirjatekstejä vielä ollenkaan. Ja sulla on jo kolme tähteä, vautsi! Ihailen, miten aktiivisesti oot lähtenyt mukaan roolipeliin. Sain juuri luettua kaikki sun ja Chain roolipelit läpi, voi kun olette söpöjä. <3

Muuttopäivä 13.12

Hauska idea summata muuttopäivä vielä lyhyeen päiväkirjamerkintään, vaikka kirjoitittekin päivästä porukalla roolipelissä. Lyhyetkin merkinnät ovat aina tervetulleita.

--

14.12

Toimiva ratkaisu kirjoittaa itse ensin hevosen treenauksesta, ja avata sitten sosiaalisia kuvioita roolipelissä. Varsinkin näin alkuun on helpompi tutustua toisen hahmoon, kun molemmat ovat kirjoittamassa hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta omasta näkökulmasta. Hyvä te, tykkäsin!

Ja koska kukaan ei kehity ilman kritiikkiä, tässä vähän sitäkin. Alla oleva virke kuulostaa siltä, että laskit ensin kaikki tavarat maahan ja nostit sitten kopan karsinaan.

Kävin hakemassa harjakopan, satulan ja suitset. Laskin ne karsinan eteen, mutta otin harjakopan mukaan karsinaan.

Muutetaan sanamuotoja vähän:

Kävin hakemassa harjakopan, satulan ja suitset. Laskin muut tavarat karsinan eteen, mutta otin harjakopan mukaan karsinaan.

Musta on mukava bongata näistä teksteistä viittauksia Ekun ukkiin ja siihen, miten juuri hän on opettanut Ekulle hevosten käsittelystä. Ukki on selkeästi merkittävä henkilö Ekulle – se tulee teksteistä hyvin esiin.

Lähdin harjaamaan hevosta kaulalta alaspäin, niinkuin olin ukilta oppinut monta vuotta taaksepäin.

--

Kuva 21.12

Ihanaa nähdä sultakin kuvaa, ja vieläpä lyijärityötä – se alkaa olla harvinaisempi näky kaiken digitaalisen taiteen seassa. Tykkään hirmuisesti Ompun kiharasta harjasta.

Sammutin auton, vedin avaimet lukosta ja avasin oven. Olin ajanut Jouluradiota kuunnellen Hukkasuon tallin pihaan. Olin koko matkan fiilistellyt lähestyvää joulua. Nousin autosta ja työnsin auton oven kiinni. Lukitsin vielä varmuuden vuoksi auton - en vielä tuntenut tallijengiä ja ainahan se on turvallisempaa lukita. Suuntasin askeleeni oritallia kohti. Kello oli sen verran, että uskoin Osiriksen olevan sisällä.

Talliin päästyäni kävelin ensimmäiseksi orin karsinan luokse ja ilokseni huomasin olevani oikeassa, Omppu oli karsinassaan ja katseli kaltereiden läpi minua. Hevosen hirnahtaessa minun suulleni levisi hymy. ”Hei vain sinullekkin. Onko jo parempi olo?” Kysäisin avaessani karsinan ovea. Ori tuli minua vastaan ja työnsi turpansa luokseni. Minä silitin poikaa kaulalta. Omppu oli odotisten mukaisesti herännyt ja täynnä tarmoa. Hetken silitettyäni, astuin karsinasta ulos ja suljin oven. Kävin hakemassa harjakopan, satulan ja suitset. Laskin ne karsinan eteen, mutta otin harjakopan mukaan karsinaan. Nappasin sieltä ensimmäisenä pitkäharjaksisen harjan. Annoin orin vielä haistella uutta harjaansa. Koska Omppu oli vapaana, astui hän kopankin luokse ja haisteli sitä. Osiris nosti päänsä ja puuskaisi. ”Ai tota mieltä sitä ollaan” sanoin naurahtaen orin reaktiolle. Lähdin harjaamaan hevosta kaulalta alaspäin, niinkuin olin ukilta oppinut monta vuotta taakse päin.

Kun olin saanut hevosen harjattua, kaviot putsattua ja harjan selväksi takuista, laskin harjakopan karsinan ulkopuolelle ja otin samalla satulan vasemmalla kädelläni mukaan. Heitin sen orin selkään seuraten koko ajan hevosen liikkeitä ja eleitä. Hevonen näytti tottuneen kaikkeen ja nuokutti päätään. Laskin satulavyön alas ja kiinnitin sen löysälle. Suitsien kanssa ilmeni ongelmia. Ori nosti päänsä ylös ja väisti kuolaimia minkä voi. Oliko tämä vain testailua vai eikö ori pitänyt? Kukapa nyt pitäisi metallista suussaan. ”Lävistäjät - lävistäjät pitävät” vastasin ääneen kun olin saanut suitset paikalleen. Otin vielä kypäräni, jonka olin tuonut autosta mukanani ja heitin sen päähän, jättäen sen auki. Työnsin karsinan oven kokonaan auki ja kehotin hevosta seuraamaan.

Matkalla maneesiin pidin oikealla kädelläni toisesta ohjaksesta kiinni. Maneesin ovi aukesi jylisten ja pelkäsin Ompun hermostuvan äänestä. Se kumminkin piti päänsä alhaalla ja tutki katseella ja korvilla ympäristöään. Maneesi oli tyhjä - onneksi. Suljin oven ja kävelimme keskelle. Kiristin satulavyötä ja napsautin kypäräni kiinni. Laskin vielä jalustimet ja korostetun varovasti hyppäsin hevosen selkään. Kehotin orin uralle kulkemaan ja jätin tuttuun tapaan ohjat roikkumaan satulan eteen. Osiriksen olisi hyvä tottua tapoihini, mutta pidin silti silmät auki jos hevonen stressaantuisi tai hämmentyisi liikaa.

Suunnilleen neljän täyden kierroksen jälkeen keräsin ohjat käsiini. Ori ei ollut moksiskaan, vaan nosti samalla koko ruumiinsa töihin. Pää oli kauniilla kaarella ja hevonen selvästi halusi töihin. Lähdimme verryttelemään voltein ja taivutuksin. Muutamia askeleen pidennyksiä ennen raviin siirtymistä. Kun nostin ravin, häipyi apujen kuunteleminen melkein kokonaan. Osiris nosti päänsä ylös ja rouskutti kuolaimia suussaan. Vaikka olen pehmeäkätinen ratsastaja, yritin tietoisesti pehmentää lisää kättäni. Annoin mahdollisimman selkeitä apuja kehollani ja pyysin orin takaisin käyntiin - tämä ei ollut sitä mitä haimme. Keräsin itseni ja tarkistin istuntani ja asentoni. Pyysin orin takaisin raviin ja kiinnitin enemmän huomiota istuntaan ja käsiini. Vaikka ori tuntui jännittyneeltä, lähdimme työstämään ravissa voltteja ja isoa pääty-ympyrää.

Jossain vaiheessa tehtävää huomasin hyräileväni ääneen - milloin olin sen aloittanut? Minulla oli ollut tapana entiselle hevoselleni hyräillä kun tämä oli stressantunut. Toivoin hyräilyn rauhoittavan myös Osiriksen. Hevonen rupesi kuuntelemaan apujani ja tarjosi jo väistöä. Se ei kumminkaan kuulunut suunnitelmiini, joten korjasin Osiriksen. Kun olin saanut orin pään takaisin muotoon, lähdin leikkimään kolmikaareisen uran kanssa. Väistöä tähän suuntaan ja askeleen lyhennystä tähän suuntaan. Kun hevonen oli toiminut oikein, kiitin tätä taputuksin kaulalle. Vaikka ori oli omien tietojeni mukaan alkutekijöissä koulussa, osasi se kyllä todella hyvin! Pientä raakuutta pitäisi vielä hioa pois ja ylimääräinen paino pudottaa mutta kyllä Ompusta tulisi hieno kouluratsu!

Nostin vielä laukan ja yritin väistöä oikeaan suuntaan. Ori meni hämilleen eikä tajunnut mitä pyydettiin. Pää nousi jännittyneenä ylös ja hevonen pidensi askeltaan. Aloitin hyräilyn uudestaan ja laskin käsiäni alemmmas. Toivoin Ompun rauhoittuvan. Niin ei kumminkaan käynyt, joten laskin takaisin raviin ja kiitin hevosta. Olihan hän yrittänyt parhaansa!

Ravissa jatkoimme väistöjä jokaisessa kaarteessa ja pitkillä sivuilla askeleiden lyhennyksiä ja pidennyksiä. Osiris toimi loppuajan kuin unelma! Yritimme hioa yhteistyötä huippuunsa ja liikkeistä saada raakuutta pois.

Kun siirsin orin käyntiin ja lopetimme työt, olin tyytyväinen. Osiris oli yrittänyt parhaansa ja se riitti minulle. Yhteinen matka tulisi olemaan vielä pitkä. Kaarsin keskelle ja pysäytin hevosen. Hyppäsin näppärästi alas ja verryttelin käsiäni ja jalkojani. Yhdessä orin kanssa lähdimme kulkemaan kohti tallia. Maneesin ovi aukesi äänekkäästi ja yhtä äänekkäästi meni kiinni. Käänsin kulkumme oritallia kohti. Mutta mikä tuo tutun oloinen hahmo on? Joka kulkee kohti tallia? ”Chai!” Huudahdin tunnistaessani miehenalun. Heilautun kättäni ja Chai jäi odottamaan meitä. ”Moi, mihin matka?” Kysyin mieheltä pitäen toisella kädellä orin ohjista kiinni. Chai oli edelleen syötävän suloinen, mutta hillitsin itseni ja hymyilin miehelle.

// jatkuu ropen puolella

Muuttopäivä

Vaikka Osiris oli kovin tokkurassa, muuttopäivä sujui hyvin! Sain Chain ja Kirstun avustuksella tavarat oikeille paikoilleen ja orin oikeaan karsinaan heräilemään. Pelasimme korttia vielä lopuksi ja tutustuimme toisiimme. Herra sai rauhassa jäädä nukkumaan ja selviämään karsinaansa ja aamulla pääsisi muiden mukana ulos. Tästä ei voi muuta sanoa kuin, että oli ihanaa päästä kotiin ja jättää hevonen luotettavaan talliin! Koko päivä sujui pitkästä automatkasta huolimatta todella hyvin! Seuraavaa kertaa odotellessa! Miten minä maltan odottaa !

Ekku