Madon päikky

Mato vain kaunistuu päivä päivältä. En malta odottaa, että tulee oikea aika astuttaa se Epelillä (Rejel – oottehan kaikki huomanneet meidän spontaanin, kutkuttavan ihanan projektin, joka on yhteinen tekkeori?!). Niiden varsa on varmasti aivan jumalainen.

Mutta itse kuvasta. Sä oot löytänyt ihanan sävyn Madon voikolle väritykselle. Silmissä tuikkii varsamainen leikkisyys, harja ei ole viimeistä päälle laitettu (miksi Kirstu sellaiseen vaivautuisi), ja muodot ovat tekkemäisen kapeita. Hienoa!

+ Chai jo kommentoi edellistä tarinaa, mutta sanon vielä että ihanaa kuulla teidän harjoituksista Aikuiseksi Hevoseksi.

[img][/img]

Iloinen pieni Mato

11.2.2019

Haha, tosi tuttu juttu tuo, että palkka hupenee omalla työpaikalla ostosteluun. Mulla on kotona huonekasveista koostuva viidakko, ja erehdyin kerran kesätöihin kukkakauppaan... Samoinhan sitä eläintarvikkeita myyvässä kaupassa kävisi!

Mato ja Khal on kyllä ihania yhdessä. Toinen niin söpö ja vilkas, ja toinen siinä sitten yrittää pää pystyssä katsella poispäin niin kauan kuin hermo vain kestää.

Ihanaa on paitsi vauvan vilkkaus, niin se, miten sanot sen ääntä ölinäksi. Aina kyllä erottaa, koska Mato hirnuu. <3 Myös ihan kirjoittamisen kannalta juuri tuo tuo syvyyttä niin hahmoihin kuin hevosiinkin: kun kirjoittaa niille jotain sellaista erityistä, mitä kenelläkään muulla ei ole. Tai kun kuvailee niiden eleitä (tai ääntä/muuta) silloin tällöin ihan naurettavan pikkutarkasti. Keksit hyvän sanan Madon äänelle!

Voi kun osuisin joskus näkemään vauvan ratsunharjoitukset! <3 Tästä tarinasta tuli tosi hyvä mieli: kuvailet vauvan liikehdintää ja äännähtelyä niin ihanan suloisesti, että aivan näen sen tepsuttelemassa maneesille.

11.2.2019

Olin toisaalta iloinen, ja toisaalta en, kun sain töitä paikallisesta hevosvarusteliikkeestä. Iloinen siksi, että en varmaankaan voisi parempaa työpaikkaa löytää tältä seudulta ja epäiloinen, koska viimeiset palkkani hupenevat kaiken maailman hevosvarusteisiin. Tänäänkin kauppaan oli saapunut uusi erä riimuja ja pakkohan madolle oli yksi ostaa, niin ja loimi tietysti (ja ehkä pari kivaa harjaa). Täytyisi rajoittaa shoppailuintoa.

Ladani kaarsi taas tuttuun sohjoiseen pihaan. Lyön vaikka vetoa, ettei se lähde työntämättä montusta, johon sen parkkeerasin. Tallustelin tallia kohti ostokset sylissäni. Heivasin ne uuteen talliin Madon tavaroiden joukkoon, mutta jätin riimun käteeni. Ihastelin hetken uutta ruskeaa nahkariimua. Siihen täytyisi vielä ostaa pehmusteita, niin siitä tulisi vielä söpömpi. Otin kaikki tarvittavat varusteet Madon karsinalle ja lähdin hakemaan hevostani.

Mato oli ihan sekaisin. Siellä se juoksenteli pitkin tarhaa niin, että vesi lensi. Tai siis lumi, joka oli niin märkää, että muistutti enemmän vettä. Mato koitti epätoivoisesti saada Khaliakin mukaan leikkiin, mutta Khal vain luimi ja yritti potkaista sitä. Onneksi Mato tajusi väistää. Kuullessaan minun kutsuvan, Mato hoiperteli innoissaan portille. Sitten se ölisi. ”Voisit opetella hörisemään, tuo ei kuulosta kauhean terveeltä”, sanoin sille naurahtaen samalla kun puin riimua.

Madon viikko-ohjelmaan kuuluu ratsastuksenopettelua, kolme kertaa viikossa, 15 minuuttia kerrallaan. Se on oikein oiva oppilas. Olemme jo oppineet pysähtymään ja kääntymään käynnissä. Varustaminen on Madosta myös aivan mielettömän hauskaa puuhaa. Joka kerta se jaksaa korvat hörössä ihmetellä satulaa ja suitsia. Niitä on aivan pakko saada ensin nuuhkia hartaasti, ennen kuin ne saa laittaa sen päälle. Sitten se tepsuttaa tyytyväisenä kohti kenttää ja moikkaa jokaista vastaantulijaa. Tänään kuitenkin menimme maneesissa. Maneesikin oli sen mielestä hassupaikka. Hieman se säpsähteli rakennuksen outoja ääniä, mutta tarkistettuaan, ettei maneesissa ollut petoja, se rauhoittui. Ja taas me käveltiin, käännyttiin ja pysähdyttiin. Olisipa muidenkin hevosten liikutus yhtä nopeaa, niin voisi omistaa vaikka kymmenen hevosta.

7.12.2018 Madon paluu

Voi miten kaunis meidän käärmeestä on kasvanut! Ymmärrän hyvin sun päätöksen ja sen raskauden - myös mulle jää kamala ikävä Twistiä. Olisipa ihanaa, jos sen uusi omistaja voisi pitää sen täällä. <3

Aluksi ajattelin myyväni Madon, mutta käydessäni sitä katsomassa, en vain voinut tehdä niin. Se muistutti niin paljon nuorta Spittiä, mutta oli kuitenkin niin erilainen. Halusin palavasti nähdä ja kokea millainen siitä kasvaisi.

Todella ihana teksti, joka sai hymyn huulille. Lisää Mato-juttuja odotellessa!

7.12.2018 Madon paluu

Minun oli eilen tehtävä raskas päätös: myydä Twisti. Mato olisi valmis muuttamaan takaisin Hukkasuohon enkä voisi pitää kaikkia neljää hevosta. Spittiä en ikimaailmassa myisi ja Khalia ei kukaan huolisi. Siispä Twistin oli lähdettävä. Aluksi ajattelin myyväni Madon, mutta käydessäni sitä katsomassa, en vain voinut tehdä niin. Se muistutti niin paljon nuorta Spittiä, mutta oli kuitenkin niin erilainen. Halusin palavasti nähdä ja kokea millainen siitä kasvaisi. Twisti kyllä pärjäisi kenen tahansa kanssa ja varmistaisin, että se saisi mitä parhaimman kodin.

Siispä tänään kaarsin kuljetusvaunun kanssa Hukkasuon pihaan. Nousin autostani ja kävelin kuljetuskopille. Mato tuli ulos korvat hörössä, ja päästi suloisen kiljahduksen. Ilmoitti tietysti olevansa kotona taas. Päivitin sille tallin hevoset: ”Äitisi ei asu täällä enää, mutta isäsi kyllä. Twisti joutui takiasi lähtemään ja tarhatoverisi on hirviö…” Mato ei kuunnellut minua lainkaan. Se vain tutki uteliaana tuikkivin silmin ympäristöään. ”Haluatko mennä vaikka tarhaan? Jätin Khalin sisälle, jottet saisi heti traumoja”. Mato vain ölisi ihme ölinöitään vastaukseksi. Siispä vein sen tarhaan.

[img][/img]

Mato tepasteli tyytyväisenä nuuskien ilmaa. Sitä ei tuntunut koko muuttojuttu stressaavan yhtään. Huokaisin syvään. Vastahan tuo hömelö oli ollut pikkuvarsa. Nyt se näyttää jo aikuiselta, vaikka on vasta 2,5-vuotias. Se nuuski Khalin kakkaa kuin se olisi ollut joku suurikin aarre. Vasta nuuhkimishomman jälkeen se huomasi, että aidan molemmin puolin on kavereita. Se ravasi ölisten ja höristen kohti Ampan, Lassen ja Cuban aitausta, mutta pettyi sitten, kun aitaustenväli olikin suurempi kuin mitä se oli ajatellut. Sitten se juoksi kohti Dalian, Sagan ja Tossun aitausta. Joku siellä suostui sitä moikkaamaan, ja Mato näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä. Se tulisi pärjäämään täällä loistavasti.

Oli kyllä onnenpäivä, kun Spitin varsat syntyivät, hauskasti kumpikin tammoja. Crimiksen kanssa olimme sopineet, että minä saan pitää Fenin varsan. Se olikin oikein kaunis tyttönen. Sen päässä oli vähän käärmeen muotoinen merkki, siksi sen nimeksi tulikin Zver' Zmeya, Zmeya tarkoittaa käärmettä. Mutta koska minä olen minä, kutsun kaunista tammaani vain Madoksi.



Mato näki ensimmäistä kertaa lunta, kun talutin sitä ja Feniä eräänä aamuna laitumelle. Mato katseli uteliaana ympärilleen ja vähän säpsähti, kun lumi olikin kylmää. Mutta ei se sitä sen enempää haitannut. Mato otti minua hampaillaan kiinni takin helmasta ja koitti vetää eteenpäin. ”No onpa sinulla kiire”, totesin ja naurahtaen irrotin sen takistani. Mato päätti sitten nousta takajaloilleen, kun ei nopeutettu tahtia. ”Höperö varsa”, nauroin, ja komensin sen takaisin maanpinnalle. Feni katsoi varsaansa ja huokaisi, aivan kuin sekin olisi sitä mieltä, että sen varsa oli vähän höynähtänyt.

Laitumelle päästyämme Mato ampaisi kuin ohjus toiseen päähän aitausta. Jossain puolimatkassa se liukastui ja liukui eteenpäin. Se näytti hyvin järkyttyneeltä. ”Tervetuloa Suomeen!” huudahdin naurahtaen varsalle. Samalla menimme Fenin kanssa katsomaan, ettei se murtanut luitaan. Onneksemme Mato jatkoi temmeltämistään ja olikin oikein terve. Päästin Fenin irti, kun olin unohtanut sen päästää aiemmin. Lähdin sitten tallipuuhiini ja katsoessani taakseni, Mato olikin jo Feniä kiusaamassa. Tashaa ja sen varsaa ei vielä ollut tuotu ulos, mutta näin kyllä Kein touhuavan tallissa, joten kohta Mato saisi leikkitoverin ja Feni saisi heinien mutustamisrauhan.

/tämmöinen pieni tarina, ja pahoittelut että kuva on kesäinen ja tooodella iso, en aiemmin sitä saanut näkymään