Khalin päikky

Voi että mä nautin siitä, miten paljon vaihtelet tekniikkaa piirtäessä! Tässäkin kolme viimeisintä maalaus, tussit, tietokonetyö. Oot hurjan taitava. <3

Kanasta tuli älyttömän kaunis, tuo väritys on ehkä mun lemppari koko tallista. (Ei kerrota Ambrellalle..) Jos sun töistä pitäisi valita lemppari, niin en kyllä osaisi, mutta tämä olisi myös silloin yksi niistä. Kukkaketo on ihana tausta, ja paperin huokoisuus antaa kivan efektin. Jes, jatka samaan malliin vaan!

[img][/img]

/Khal synnytti kauniin tammavarsan. Sen nimeksi tuli Zver' Kırmızı Janawar eli lyhyemmin Kana.

18.3

On meillä vaan kauniita hevosia täällä. <3 Ja kaikki tunnistaa jo pikaisella vilkaisulla, kun ne ovat niin persoonallisen näköisiä. Pondin turvassa on ihanat sävyt ja nuo valkoiset pilkut ovat hurjan söpöjä. Madon väritys on erityisen pehmeä, ja Khal taas näyttää muita valppaammalta.

Ja taas onnistuit hyvin tekemään eroa rotujen välille: puoliverisen kaula on lihaksikkaampi ja pää pyöreämpi kuin tekeillä. Hyvä!

" />

Toverit tarhassa. Khalin haavankin syy selvisi. Se oli tullut pusikosta, jossa se tykkää lymyillä. Thomas kävi sen kaatamassa. Se jätettiin tallin nurkalle säilöön, jotta voin antaa Khalille risun kerrallaan koluttavaksi.

/Toivottavasti Pond ei näytä aivan kamalalta

23.2.

Oi, minä aina ihailen Khalin väritystä. Saat siitä joka kerta tosi ihanan. Se on aika huiman näköinen hevonen. Tässä olet onnistunut valitsemaan taustankin värityksen siihen malliin, että se oikein korostaa hevosen väritystä.

Vieläkin pidän enemmän itse piirtämistäsi käsin tehdyistä kuvista, koska tyylisi tosiaankin erottuu kaikista muista. Nämäkin ovat tottakai ihania ja kehityt värittämisessä ihan koko ajan! Kaiken lisäksi ei sitä joka hepalla ole noin huikeaa kuvagalleriaa kuin Khalilla on nyt ja Twistillä varsinkin aikoinaan oli. Olen aika kateellinen tästä virtuaalihevosesta!

" />

Khal juoksentelee laitumella, kuin mitään ei olisi maanantaina tapahtunutkaan. Arpea en vielä piirtänyt, kun ei se ihan vielä ole arpeutunut.

Nää ihanat linet on tehny: https://www.deviantart.com/horraw-x
Tausta on oma tekele

18.2.

Voi vitsit että sait aloitettua itse asiassa tosi paljon tällä tarinalla, vaikka sanoit, että kyse on vain arvesta. Chaille välähti ensimmäistä kertaa, että hevoset eivät ole haavoittumattomia, ja että niiden hoidattaminen maksaa rahaa. Ja odotapa vain, kun Reita kuulee tästä, että hänen muualta lainattu hevosensa on hengenvaarassa ihan haassa seistessään. Voin jo melkein kuulla sen marinan siitä, että eimullaoorahaakorvatatätäjostääkuolee.

Muistan kun ulkoilutit Chaita ensimmäisen kerran tarinassasi aikoja sitten. Koetapa lukea se tarina ja sitten tämä. Sanoin jo silloin kommenttiketjussa, että muiden hahmoja oppii liikuttelemaan yksinkertaisesti yrittämällä ja erehtymällä. Jos luet nämä kaksi tarinaa nyt, huomaat varmasti itsekin miten järjettömän paljon olet kehittynyt Chain hahmon käsittelemisessä. Alku oli melko kömpelöä, vaikka olikin hyvä yritys, mutta tässähän se Chai jo kulkee mukana, puhuu ja elehtii ihan kuin itsestään. Olisi mielenkiintoista kuulla omia ajatuksiasi siitä, onko tämän hahmon kirjoittaminen myös helpottunut sitä mukaa, kun olet kehittynyt taitavammaksi siinä. Pidin tietenkin jo siitä, kun ensimmäisen kerran tartuit hahmooni, mutta nyt kun se on ihan oma itsensä, pidän tästä tietenkin enemmän. Ja Max, vaikka onkin vähän eri juttu, on myös kehittynyt. Vertaapa tämän tarinan Maxia ja halloweenin aikoihin kirjoittamaasi Maxia. Ero on meinaan aika huikea.

Tämä tarina on myös sekä huvittava että suloinen. Minua hymyilyttää ihan hirveästi ajatus Kirstusta ja Chaista toistensa kuristusotteissa sen oloisina, että maailmanloppu on tulossa. Ja sitten kun Max vielä tulee ihmettelemään siihen. Tämä dialogi on aivan hurjan kiva:
”Mitä hittoa täällä tapahtuu?” kysyi Max kulmiaan kurtistellen. Hänkin oli menossa taukotupaan.
”Nokun kaikki hevoset kuolee verenhukkaan!” älähdimme Chain kanssa melkein yhteen ääneen.
”Tääh? Te ootte kyllä ihan sekasin” Max laahautui luoksemme ja katsoi Khalin karsinaan:”Miten toi on noin rauhassa?”
”Nokun se rauhoitettiin, että sen haava voitas ommella”, selitin särkyneellä äänellä.
”Ja eläinlääkäri sanoi mitä?”
”Että ei oo hätää, vaikka onhan tässä nyt hyvänen aika hätä!”
”Eikun mitä se sanoi haavasta?”
”Pintahaava”.
”Noniin, eihän tässä sitten ole mitään hätää.--"

Huomaat varmaan miten välttelen kuvien kommentointia. Asiantuntijuuteni ei riitä niiden analysoimiseen niin tarkasti, että osaisin kommentoida kauhean rakentavasti. Osaan sanoa vain sen, jonka olen jo sanonut: tyylisi on erottuva, ja etenkin tapasi piirtää silmiä, turpaa ja korvia ovat omaleimaisia. Suosittelen pitämään niistä kiinni. Kuka vain osaa piirtää hevosen, kun harjoittelee, mutta oman erottuvan tyylin kehittyminen onkin vaikeampi juttu.

Olin laittanut Madon karsinalle kaikki kamat valmiiksi harjoitusta varten. Enää vain heppa puuttuisi. Lähdin riimun kanssa kohti Madon, Khalin ja Pondin aitausta. Mato ravasi ölisten luokseni huomatessaan minut. Katseeni kiinnittyi kuitenkin nurkassa kököttävään Khaliin. Sen pää oli riipuksissa, ja muutenkin se vaikutti omituiselta. Käpöttelin sen luokse, eikä se silloinkaan nostanut päätään. ”Heei, mikä sulla on?” kysyin huolissani. Huomasin maassa verta. ”Miistä tuo tulee?” mumisin itsekeni ja tutkin hevostani. Khal vaivautui nostamaan hitusen päätään ja silloin näin sen. Haavan hieman ryntäiden yläpuolella. ”Voi hyvänen aika, mitä sä oot oikein tehny?” kysyin huolissani ja tutkin haavaa. Se oli varmaan yli viivoittimen pituinen. Vaikka haava oli iso, ei verenvuoto ollut kovin suurta, ajattelin, että se olisi hyvä merkki. Soitin kuitenkin eläinlääkärille.

Eläinlääkäri saapui tovin päästä. Olin saanut luvan viedä Khalin karsinaansa. Eläinlääkäri oli rauhoittanut sen, jotta voisi tutkia haavaa kunnolla. Varsinkin, kun sanoin, ettei Khal ollut mikään maailman kiltein hevonen.
”Mistä tuo on voinut tulla?” kysyin eläinlääkäriltä. Eläinlääkäri vastasi rauhallisesti:
”Eläimistä ei koskaan tiedä. Se on voinut olla aidantolppa, oksa tai mikä tahansa. Jos selkeää aiheuttajaa ei tarhassa näy, niin emme ehkä saa ikinä tietää”.
No kiva, mietin päässäni. Pyörittelin heti mielessäni kauhutarinoita siitä, että löytäisin kaikki tarhan hevoset ihan verisinä seuraavan kerran, kun menisin katsomaan.
”Ei hätää. Tämä haava kyllä näyttää pahalta, mutta on vain pintahaava. Ommellaan se kuitenkin kiinni, niin se ei näytä niin kamalalta ja paranee nopeammin”.
Miten niin ei hätää?? Pääni oli aivan sekaisin ja tuntui, että saisin jonkin sortin paniikki kohtauksen. Onnekseni Chai oli menossa tallitupaa kohti ja halasi minua heti kun sattui kohdalle.
”Kato nyt, mitä Khalille on käynyt”, selitin melkein itkukurkussa ja osoitin Khalia. Eläinlääkäri ompeli sen haavaa umpeen.
”Mitä? Miten noin voi käydä?” Chai hämmästeli ja jatkoi: ”Onko se kunnossa?”.
Eläinlääkäri vastasi puolestani hymyillen rauhoittavasti:
”On se, tämä on vain pintahaava, vaikka saattaa pahalta näyttääkin”.
Että minua ärsytti se, miten rauhallinen eläinlääkäri saattoi olla.

En tiedä auttoiko Chai minua rauhoittumaan, sillä hän alkoi selvästi pyöritellä vielä isompia kauhutarinoita. Eläinlääkäri lähti, kun oli ommellut haavan ja antanut hoito-ohjeet. Jotain betadinesta. Onnekseni hän oli kirjoittanut minulle myös lapun. Selvästikään en ollut vaikuttanut siltä, että olisin kuunnellut. Jämähdimme Chain kanssa käytävälle yhä halaten toisiamme. Ja samalla muodostimme yhä kauheampia tarinoita.

”Mitä hittoa täällä tapahtuu?” kysyi Max kulmiaan kurtistellen. Hänkin oli menossa taukotupaan.
”Nokun kaikki hevoset kuolee verenhukkaan!” älähdimme Chain kanssa melkein yhteen ääneen.
”Tääh? Te ootte kyllä ihan sekasin” Max laahautui luoksemme ja katsoi Khalin karsinaan:”Miten toi on noin rauhassa?”
”Nokun se rauhoitettiin, että sen haava voitas ommella”, selitin särkyneellä äänellä.
”Ja eläinlääkäri sanoi mitä?”
”Että ei oo hätää, vaikka onhan tässä nyt hyvänen aika hätä!”
”Eikun mitä se sanoi haavasta?”
”Pintahaava”.
”Noniin, eihän tässä sitten ole mitään hätää. Me mennään nyt kuulkaas hörppäämään rauhoittumiskahvit”.
”Mutta entä jos muut hevoset kuolee sillä aikaa?” Oli Chain vuoro panikoida.
”No ei ne kuole. Eihän Khalkaan ole kuollut, tuossahan tuo nuokkuu”. Max laittoi samalla Khalin karsinanoven kiinni.
”Nonii, tulkaa. Juodaan ne rauhoittumiskahvit tai mitkälie. Sitten kun ollaan rauhoituttu, niin mennään katsomaan, että mitä siellä aitauksessa on oikein tapahtunut. Pyydetään vaikka Reitakin mukaan, kun eikös siellä laidunna se sen ylläpitopolle?”.

/Ajattelin, että arpi voisi näyttää hyvältä Khalilla :Dd Oon kauhee.
Enkä keksi nyt järkevää päivää tälle tapahtumalle

30.1

Hyvinhän sulta sujuu Khalin väritys myös käsin, mitä sä höpisit. Se on kyllä niin elegantti, ai että. Katsekin tuollainen jäinen ja arvokas. Otsatupsu on hauska kevennys - sehän sojottaa joka suuntaan!

Halloween 2018

Jee, lisää Halloween-kuvia! Tämä on ihan sikamakea. Pukee Khalia oikein hyvin. Mä uskaltaisin väittää, että se johtuu muustakin kuin tummasta väristä..

Monia kuvia teippasin sen takia, että Khalista ei ikinä tiedä. Sehän saattaisi jopa napsia poskeensa lajitovereidensa kuvia.

Kiva että otit Maxin mukaan tarinaasi, mutta ota vain rohkeasti kaikkia vieraampiakin.

”Potkupuku vol. 2”, Max sanoi nauraen ja lähti kohti oritallia.
”Kuulostaa kamalalta”, huikkasin Maxin perään ja sain vastaukseksi:
”Sitä se onkin”

Vielä loppuun pieni kielioppijuttu. Tässä ei tarvita että-sanaa:

Irtohypytystä oli kyllä mahtava katsoa, kun näki, että miten luut liikkuvat.

Halloween 2018

Viimeinkin minulla oli tumma hevonen. Olin monesti nähnyt, että hevoseen oli maalattu luuranko, mutta kerrankin pääsisin maalaamaan sellaisen itse. Tämä vaatisi tuhottoman paljon aikaa, joten menin tallille aikaisin. Ulkona oli vielä pakkasta. Vein muut hevoseni ulos. Khal vaikutti erittäin tyytymättömältä siihen, että joutui jäämään sisälle. Sidoin sen kiinni karsinassa. ”No niiin, tyttöseni. Katotaan mitä tästä tulee”, jupisin samalla kun kaivoin tarvikkeita esiin. ”Niin joo, tottakai sinut on harjattava ensin kunnolla”, olin niin innoissani, että melkein aloitin maalauksen kylmiltään. Harjasin Khalin erittäin hyvin. Sitten teippasin karsinan seinille kuvia hevosen luurangoista, sillä minulla ei olisi aikaa kännykästä tihrustaa. Monia kuvia teippasin sen takia, että Khalista ei ikinä tiedä. Sehän saattaisi jopa napsia poskeensa lajitovereidensa kuvia. Viimein pääsin aloittamaan maalaamisen.

Tunti oli vierähtänyt ja olin saanut aikaisesti vasta pään ja kaulan molemmilta puolilta. ”Voi hyvänen aika miten tuskaista tämä on”, huokaisin ja katselin tylsistyneenä lattiaa kaaputtavaa Khalia. ”Älä kuovi”, komensin hevostani. ”Joo, lähdetään tauolle, et sitten pyydä Twistiä nuolemaan noita maaleja pois”, sanoin Khalille taluttaessani sitä tarhaan. Päästin Khalin irti ja katselin sitä hetken. Olin kyllä erittäin tyytyväinen työn jälkeen, mutta siihen saisi olla joku nopeampi keino.
”Töttöröö”, kuulin tutun äänen ja samalla Max tökkäsi minua.
”Hui, ei saa säikytellä”, sanoin Maxille muka vihaisena. ”Mitä tuossa on?” kysyin uteliaana Maxilta, jolla oli iso kassi kädessään.
”Potkupuku vol. 2”, Max sanoi nauraen ja lähti kohti oritallia.
”Kuulostaa kamalalta”, huikkasin Maxin perään ja sain vastaukseksi:
”Sitä se onkin”.

Piitkän tauon jälkeen palasin takaisin maalauspuuhiin. Khal oli entistä tyytymättömämpi, sillä se tiesi jo, että mikä sitä odotti. Tuikkasin sienen Khalin suupieleen, mutta se tiputti sen heti pois. ”Noo, älä nyt viitsi”, sanoin tammalleni, joka puhisi tympääntyneesti. ”Maalataan taas vähän, ja käydään sitten vaikka vähän hyppelemässä maneesissa”, koitin piristää hevostani. Kylkiluiden ja selkänikamien maalaaminen oli tuskaa. Kylkiä Khal värisytteli jatkuvasti ja silloin maalia lipesi milloin mihinkin. Nikamiakin oli mielestäni aivan liikaa ja saatoin niitä piirtää vielä ekstra määrän, kun en enää jaksanut tarkasti laskea. Pyllyyn ja takajalkoihin piirtäminen oli Khalista aivan liikaa ja sainkin potkun kylkeeni. ”Auts, minusta tulee kohta lehmä, kun potkit minut täyteen läiskiä”, en jaksanut edes suuttua Khalille potkusta. Ehkä se ajatteli, että minäkin tarvitisin vähän väriä. ”Koska olit ilkeä, maalaan vielä tämän takaosan loppuun. Jos et osaa käyttäytyä, et pääse maneesiin”, uhkailin hevostani, ja se osasi kuin osasikin olla nätisti.

Irtohypytyksen jälkeen palasimme taas maalauksen pariin. Irtohypytystä oli kyllä mahtava katsoa, kun näki, että miten luut liikkuvat (silloin kun Khal juoksi toiseen suuntaan). Siitä sainkin idean iltaa varten. Voisin irtohypyttää Khalia vielä silloinkin. Mietin aluksi ratsastusta, mutta tuskin pysyisin ilman satulaa selässä, ja kun liukuisin alas, levittäisin maalita ahterillani tosi rumasti.

Viimein Khal oli valmis. Päästin sen tarhaan ja toivoin, ettei se pilaisi maaleja, otin siitä kuvia todisteeksi, että sillä ainakin oli ollut maalit päällä. Sitten menin tallihuoneeseen maalaamaan itseäni. Tottakai minustakin piti tulla luuranko.

[img][/img]

Pelkät piirrokset käy mainiosti, ei aina tarvitse kirjoittaa

Tässä on hirmu kivat värit. Khal on juuri niin tulisen näköinen kuin mitä se oikeasti onkin ja kiiltää hienosti. Ja tuo naruriimu on aivan ihana! <3

Khal tapansa mukaan nuokkumassa harjauspaikalla sieni suussa.

[img][/img]

/tuli piirrustusinto, mutta tarinaa en jaksanut keksiä

Parempi myöhään kun ei milloinkaan! Kiva kuulla susta taas

”Sinä sentään olet varmaan huolehtinut liikunnasta, toisin kuin eräät”, naurahdin Khalille samalla kuin katselin lähestyviä pullukoita. Söpöjähän ne olivat.

Voi pullukat <3 Voin vaan kuvitella, miten pullealta heinämahainen suomenhevonen näyttää teken vieressä, hahah.

Elokuun lopussa lähdin viimein hakemaan Khalin pois kesälaitumelta. Sillä oli enää kaksi kaveria laitumella. Pelkäsin, ettei Khal muistaisi minua, vaan olisi kuin minua ei olisikaan. Mutta onnekseni minut nähdessään Khal oikein juoksi luokseni. Olin haljeta ilosta. ”No terve tyttöseni, ollaanko sitä muistettu käyttäytyä?”, kysyin hevoseltani. Siirryin aitauksen puolelle rapsuttelemaan tammaani. Taaempaa laitumelta kaksi pulskaa suomenhevosta alkoi ravata meitä kohti. ”Nuoko on sun kavereita?” jutustelin Khalin kanssa. Khal ei ollut mitenkään erityisen pulska. Aika samanlainen kuin mitä lähtiessäni. ”Sinä sentään olet varmaan huolehtinut liikunnasta, toisin kuin eräät”, naurahdin Khalille samalla kuin katselin lähestyviä pullukoita. Söpöjähän ne olivat. Annoin Khalin hyvästellä pullukkaystävänsä. Olin niin iloinen, kun Khal tuli niin hyvin toimeen niiden kanssa. Pian olikin aika lähteä kotiin. Lastasin Khalin autoon ja istuin itse kuljettajan paikalle.

Muistelin miten paniikissa olin ollut aluksi siitä, että tappaisiko Khal kaikki muut laiduntajat. Mutta toisin kävi. Ekana viikkona minulle soitettiin, että Khalia oli purtu melko kovasti. Itseasiassa niin kovasti, että Khalin puremahaava oli vaatinut hoitoa, ei kuitenkaan tikkejä. Khal oli onneksi ymmärtänyt, että häntä hoitanut ihminen yritti vain auttaa, eikä hoitajalle itselleen sattunut mitään Khalin kanssa. Muina viikkoina sain vain ilouutisia soittoina ja sähköposteina. Sähköpostit pursuavat kuvia Khalista ja hänen uusista ystävistään. Olin niin iloinen, että kaikki sujui hyvin!

/Tämä tuli nyt vähän myöhässä

Aivan superihana kuva! Ootte älyttömän kaunis kolmikko <3 Voi olla, että laiduntaminen tekee Khalille hyvää. Siellä sen on pakko saada itsensä sopimaan hierarkiaan ja todennäköisesti on tilaa riehua niin paljon kuin sielu sietää. Pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin. Ja mä luulen, että jos joku siellä opettaa pahoja tapoja niin se on Khal itse..

Suosikki:
"Mutta kuka tuollaista hevosta laitumelleen ottaa, sehän tappaa kaikki", Reita sanoi naurahtaen. "Ei se Twistiä ole tappanut.. Vielä", painotin jälkimmäistä ja nauroin.

Selasin tallihuoneessa puhelintani. Reita saapui tallihuoneeseen vähän mietteliäänä. "Mikä on?", kysyin. "Miniä vain mietin, vein sen kesälaitumelle", Reita vastasi ja alkoi keittää kahvia. Kesälaidun.. Kuulin kuinka rattaat alkoivat pyöriä päässäni. "Eikös se, että oreja vie kesälaitumelle, tee niistä yleensä hieman rauhallisempia", pohdin ääneen. "Niin kai. Mutta eikö Spitti ole jo vähän liian vanha orilaitumelle?" Reita kysyi kulmiaan kurtistaen. "Mm.. Eikun mietin tota Khalia. Oppiskohan se käyttäytyyn, jos sen veis vähän laiduntamaan". "Jaa-a. Mutta kuka tuollaista hevosta laitumelleen ottaa, sehän tappaa kaikki", Reita sanoi naurahtaen. "Ei se Twistiä ole tappanut.. Vielä", painotin jälkimmäistä ja nauroin. Aloin selata puhelintani keskittyneesti. "Haku.. Kesälaidun tammoille.. Hmm.." jupisin. "TÄSSÄ!" huudahdin niin, että kissakin säpsähti. "Kato, eikö tää näyttäis hyvältä. Iso laidun ja ihan tavallisia hevosia, ei kilpureita eikä kantavana olevia tammoja...", en tiedä ehtikö Reita edes nähdä koko sivua, kun aloin jo kirjoittaa viestiä paikan omistajalle.

En malttanut odottaa vastausta viestiin, joten päätin soittaa tilalle. Khal sai paikan. Olin niin iloinen, mutta samalla huolestunut. Toivottavasti Khali ei satuttaisi ketään, tai kukaan sitä. Hevoset lasketaan laitumelle kesäkuun puolella ja maksun maksan kuukausittain. Katsotaan, miten Khal viihtyy. Kiiruhdin Khalin ja Twistin aitaukseen. "Miten Twisti täällä pärjääkään, kun Khal lähtee pitämään vähän hauskaa", Twisti hörisi tuttuun tapaan vastaukseksi. "Ja sinä et sitten opi mitään huonoja tapoja sieltä", sanoin Khalille tuimasti. Rapsutin sitä ja Twisti kateellisena tunki päätään myös rapsutettavaksi. "Voi teitä", sanoin naurahtaen.



/Sori taas kuvan koosta muokkasin t. Crimis

Haha, voi Khal! Vaikka aina joskus tuo tammanpirulainen saa raivon partaalle, osaa se olla hyvin hellyyttäväkin. Upeaa, jos se ja Oodi alkavat tottua toisiinsa! Kertoiko joku sulle muuten jo, että Khal oli potkaissut Oodia? Ei siinä onneksi pahasti käynyt että säikähdyksellä selvittiin. Mutta ole tarkkana.

Suosikki:
Khal vetäisi kunnon henkäyksen koirankarvoja nenäänsä ja aivasti. Sen jälkeen Khal nosti päänsä ja teki äkkikäännöksen kentälle. Sen jälkeen koira ei häntä enää vaivannut.

Sulle tästä kanssa koirakaveri-merkki

Khal on niin outo. Se on nyt monta päivää ollut innoissaan auringonpaisteesta ja lumesta. Lumessa se piehtaroi kymmenet kerrat ja pärskii tyytyväisenä. Nytkin, kun menin sitä aitauksesta hakemaan niin puuterilumi vain pöllähti ilmaan, kun Khal alkoi piehtaroimaan. ”Mikä kumma siinä lumessa noin kovasti viehättää?” kysyin hevoseltani, joka nousi pärskien ylös ja kellahti toiselle kyljelleen.

Päätin harjata Khalin ulkona, sillä aurinko paistoi ja pakkasta oli alle kymmenen astetta. Survoin sienen Khalin suupieleen ja otin harjan esiin. Khal mutusti sientään tyytyväisenä, kunnes Oodi saapui paikalle. Khal sylkäisi sienen koiraa päin ja kiljaisi. ”Mikä kumma sulle tuli, oot sä Oodin ennenki nähny”, jupisin hevoselleni ja rapsutin koiraa. Oodi nosti maasta kuolaisen sienen ja varovaisesti yritti ojentaa sitä takaisin Khalille. Khal puhisi ja tuhisi ja nosteli päätään ylös ja alas. Välillä haistellen koiraa. ”Hieno tyttö”, kehuin koiraa, joka heilutti häntäänsä. Pian Khal rohkeni napata sienen takaisin suuhunsa, mutta vilkuili silti Oodia jatkuvasti.

Päätin ratsastaa kentällä, sillä Khal saattaisi maastossa saada hepulin. Oodi seurasi meitä kentän laidalle asti ja istui katselemaan meitä pää kallellaan. Ja niin Khal keskittyi koko ratsastuksen ajan vain siihen koiraan, eikä suostunut edes kävelemään suorassa. ”Kuules nainen, sulla menee kohta niskat nurin, kun koko ajan katot sitä koiraa”, jupisin hevoselleni. Päätin ohjata Khalin koiran luo: ”No niin, nyt tutustutaan ja teistä tulee kavereita, okei?” Oodi vain heilutti häntäänsä, ja Khal ojensi päätänsä koiraa kohti. Khal vetäisi kunnon henkäyksen koirankarvoja nenäänsä ja aivasti. Sen jälkeen Khal nosti päänsä ja teki äkkikäännöksen kentälle. Sen jälkeen koira ei häntä enää vaivannut. ”Voi elämä teidän kanssa”, puistelin päätäni ja naurahdin. En voinut käsittää, että mikä Khalin ongelma oli alunalkaenkaan ollut.

Voi ei, pikaisia paranemisia jalalle! Tämmöisiä sattuu. Upeaa kuitenkin huomata, miten vahvasti tulisieluinen Spitti on leimautunut suhun. Ei puhettakaan, että se käyttäyisi meidän muiden käsissä noin..

”Sehän on kuin iso koira”, äitini sanoi ihan innoissaan muutaman metrin päästä. <3

Hauskaa nähdä sun äitiäkin tallilla. Uskoisin, että tietämys kasvaa seuraavien viikkojen aikana hurjasti.

Suosikki:
”Mulla on kolme hevosta, joista yksi potkii”, selvensin

Silloin kun luulee, että asiat menevät hyvin, asiat yleensä menevät huonommin. Näin olen todennut. Niin kuin esimerkiksi Khalin kanssa. Se on edistynyt hienosti, mutta eilen tapahtui jotain aivan muuta. Sain mojovan potkun jalkaani ja nyt muutama viikko meneekin sitten kävelykeppien kanssa. Kaiken lisäksi joudun kulkemaan nyt tallilla äitini kanssa. Tämä kun ei edes ymmärrä mitään hevosista. ”Hui kun ne ovat isoja”, äiti kauhisteli aidanvieressä. Huokaisin ja puistelin päätäni. Mitäköhän tästäkin oikein tulee.

”Jaksatko sä puhdistaa karsinat?” kysyin äidiltäni, lähinnä siksi, ettei sen selkä poksahtaisi poikki. ”Oho, miten paljon kakkaa”, äiti kauhisteli ja jatkoi: ”ehkä meidän olisi pitänyt ottaa isäsi mukaan. Soitetaanko sille?” Sehän tästä vielä puuttuisikin. Koko perhe pällistelemässä hevosten suuruutta ja ihmettelemässä niiden papanoiden kokoa. ”E-ehkä mä pyydän mieluummin jotain tallilla olijaa avuksi siihen”, sanoin äidilleni. Tallihuoneesta kuului puhetta. Avasin oven ja tervehdin Maxia, Emiliaa ja Keitä. ”Tervehdyys”, äitini pamahti huoneeseen täynnä ylipirteyttä. Muut tervehtivät äitiäni kohteliaasti. Kaikki vain katsoivat minua kysyvästi. ”Joo, Khali eilen apinoi multa jalan pakettiin, nyt kuljen sitten äidin kyydillä tallilla pari viikkoa”, selitin ennen kuin kukaan ehti avata suutansa.

Tallihuoneessa meni tovi rupatellessa. Kaikki lupautuivat mielellään auttamaan karsinoiden siivouksessa, jopa suoraan pariksi viikoksi. Jouduin myös selittämään, että jalassani on vain hiusmurtuma ja mojovat mustelmat ja että pian olisin taas kunnossa. Äiti oli ihan fiiliksissä ja kyseli aivan tyhmiä kysymyksiä. Esimerkiksi jokaisen huoneessa olijan sukuselvityksen. Sitten äiti meni kysymään hevosista ja kohta sille sai selittää, että mitä eroa on ponilla ja hevosella, mikä on kimo ja mitä ihmettä loimella tehdään. En käsitä miksi äiti edes lähti mukaan.

”Haluatko sä ratsastaa tänään?” Kysyin äidiltä. ”Minä en potkivien hevosten lähelle mene”. äiti tokaisi. ”Mulla on kolme hevosta, joista yksi potkii”, selvensin: ”sä voisit ratsastaa maailman kilteimmällä hevosella, Twistillä”. ”Ehkä joku toinen kerta”, äiti sanoi. ”Katso minkälainen harja tuolla yhdellä laikukkaalla hevosella on!” äiti hihkaisi. ”Se on se Twisti”, vastasin. ”Tuolla toisellahan ei ole harjaa ollenkaan, onko sillä joku tauti?” äiti kauhistui ja jouduin selittämään sille, ettei akhal-tekeillä oikein harja kasva, eikä se ole sairas.

Jotenkin ihmeessä saimme talutettua hevoset sisälle. Äiti talutti ihan onnessaan Twistiä. Minä puolestani kinkkasin yhden kainalosauvan varassa Khali toisessa kädessä, äiti kun ei potkiviin hevosiin koske. Eikä siinä, en minä Khalia äidin talutukseen olisi antanutkaan, enkä välttämättä kenenkään muunkaan. Spitti oli helpoin tapaus, se kun ymmärtää olla kiltisti, jos se tietää, että minuun sattuu. Ei tarvinnut kuin portti avata ja Spitti tepasteli kiltisti perässäni talliin. ”Sehän on kuin iso koira”, äitini sanoi ihan innoissaan muutaman metrin päästä.

Ruokkiminen oli äidin mielestä mukavaa. Toki kauraämpäriin joutui ’sattumalta’ pari porkkanaakin ja kuivahtaneet ruisleivät, mutta ei se haitannut. Khalin ämpärin edessä äiti tuumaili kauan, että voiko sille antaa herkkuja, kun se eilen potkaisi minua. Tulimme siihen tulokseen, että voi, sillä Khal oli varmaan jo unohtanut koko jutun. Twisti sai ekstra-annoksen herkkuja, koska se selvästikin oli äidin lemppari. Kotimatkalla puheenaiheena olikin se, että minun pitäisi hankkia vain Twistin kaltaisia hevosia, eikä Khalin kaltaisia ilkeitä hevosia. Spitti oli ihan okei äidin mielestä. Äiti siirtyy kyllä tallilla ihan lapsen tasolle. Keski-iästä tulikin sitten kysely-ikä.

No kun maastossa on vaikka mitä kummia mörköjä! Eihän siellä pienet sievät hevoset pärjää, kun se puro saattaa vaikka hyökätäkin kimppuun!

Kiva tarina, jota oli sujuva lukea! Ootte kyllä edistyneet Khalin kanssa hurjasti, ja kyllä ne maastoreissutkin sieltä jossain vaiheessa tulee, kun tulee enemmän rutiinia siihen, oon siitä varma!

Kuva on kanssa ihana, tykkään tässäkin tosta taustasta älyttömän paljon!

Tänään olisi Khalin suuripäivä. Me menisimme maastoon. Khal on edistynyt aivan loistavasti. Se tottelee jo suurin piirtein apujani. Olemme keksineet yhteisen harrastuksen, jolla Khalin virtaa saa vähenemään. Nimittäin Irtohypytys. Sitä Khal rakastaa. Olin kuitenkin valmistautunut maastossa ratsastamiseen etukäteen ja käynyt taluttamassa Khalia metsässä. Maastossa Khal säikkyy kaikkea. Kentällä työskennellessämme autot ja mopot eivät haittaa mitään, eihän se edes huomaa niitä. Mutta jos metsäpolulle kantautuu auton tai moponpärinä, niin sitten juostaan. Tai vähintäänkin pompitaan.

Ilma oli hyvin syksyinen. Puissa oli vielä muutama lehti, suurin osa oli maassa. Luntakin ehti jo sataa, mutta sekin suli pois. Khal seisoi harjauspaikalla jännittyneenä ja haisteli ilmaa. Kai se pelkäsi, että kohta sataisi taas lunta. Toissapäivänä se sai hepulin lumisateesta. Tälle päivälle ei onneksi ollut luvattu lumikuuroja. Tungin rakkaansienen Khalin suupieliin ja aloin harjata hevosta. Varustaminen oli kunnon taistelua, mutta lopulta suitset olivat päässä ja satula selässä. Olimme valmiita lähtöön. Olin ilmoittanut Crimikselle meneväni maastoon, jos jotain sattuisi.

Khalilla oli kauheasti virtaa, vaikka eilen irtohypytin sitä oikein urakalla, ihan tämän päivän maastoa ajatellen. Tänään ei mentäisi lujaa. ”No niin tyttö. Lähdetääs tonne metsään”. Ohjasin hevoseni tien reunalle ja toivoin, ettei tällä lyhyellä tienpätkällä tulisi vastaan yhtään ajoneuvoa. Epäonnekseni tienpäässä näkyi ajovalot. Auto ei lähentynyt ollenkaan ja metsäpolun alkaessa näin, että Crimis oli ratissa. ”Me pelastuttiin”, mumisin Khalille ja nostin kättäni Crimikselle.

Puussa juoksenteli orava. Khal sai pienen tepasteluhepulin, mutta jatkoi matkaansa. ”Hyvä tyttö”, taputin sen kaulaa. ”Tänään ei sitten mennä lujempaa kuin käyntiä”, sanoin Khalille, joka selvästikin oli aivan päinvastaista mieltä. Pusikosta lennähti lintu, jota Khal vain katsoi hölmistyneenä. Yllätyin itsekin Khalin reaktiosta. Kävelimme rauhallisesti eteenpäin. Lähistöltä kuului ihana puron solina. Khalin mielestä ei niin ihana, sillä se ampaisi suoraan laukkaan. ”Mitä ihmettä Khal, pysähdy, prrr”, koitin hidastaa hevostani. En tiennyt itkisinkö vai nauraisinko. Miten voi säikähtää puroa, jonka ohi olimme monet kerrat kävelleet. Muutaman kymmenenmetrin jälkeen sain Khalin rauhoittumaan. Se puuskutti äänekkäästi. ”Ei se puro voi olla noin kamala”, naurahdin ja silittelin hevostani. ”Käännytään takaisin päin”, sanoin hevoselleni ja käänsin sen ympäri. Tullessa kyllä talutan hevoseni sen puron ohi.



Tulomatka meni oikein hyvin. Joka toisen metrin kohdalla säpsähdettiin, mutta puro olikin nyt tuttu, kun olin Khalin vieressä, niin kuin aiemmilla kävelyillä talutettaessa. Tienpätkällä perässämme tuli auto, ja Khal ravasi kauhuissaan tallipihalle. Ohjasin sen suoraan kentälle, joka oli tyhjänä. Se sai toimia meidän loppukäyntipaikkanamme. Kentänportista astuttuamme Khal oli kuin erihevonen. Se siirtyi käyntiin ja alkoi kävellä rauhallisesti, vaikka vähän puuskuttikin äsken kokemansa järkytyksen vuoksi.

Saatuani Khalin aitaukseen makoilin tallihuoneen sohvalla. ”No miten sen hullun hevosen kanssa meni tänään?” Max astui sisälle ja kysyi uteliaana. ”Se hevonen on aivan pöllö!” huudahdin ja valuin syvemmälle sohvaan. ”Nytkö sen vasta huomasit?” Max kysyi leikillään. ”Joo, se säikkyi puroa, jonka ohi olemme kävelleet miljoonakertaa. Ja kun naamanvierestä lentää lintu, niin se on muka ihan perusjuttu”. Selitin Maxille. Max repesi nauruun: ”Eikö pöllöt ja linnut ole melkein sama laji?”. ”Voi elämä sun juttujes kanssa Max”.

Voi että, voin vaan kuvitella miten söpöltä Khal näytti nuokkuessaan sieni huulten välissä, tui. Ihana muutenkin kuulla, että se uskaltaa ottaa sun kanssa jo noin rennossti! Tehän edistytte hurjaa vauhtia.

Juoksutus tekee nuorelle, energiselle hevoselle varmasti todella hyvää. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ympyrällä juoksutus on hevoselle rasittavaa ja yksipuolista liikuntaa, joten olisi hyvä juoksuttaa vain välillä ja liikuttaa myös muin tavoin (kuten selästä käsin). Niin kuin varmaan teetkin. Ja toki riittävä rasitus on Khalin kaltaisen hevosen kohdalla ihan paikallaankin.

Suosikkikohta:
Kaukaisuudessa näkyi iso pyörivä mutapallo.

Tähän lisäisin pilkun ja vaihtaisin sanajärjestystä:
-- tajuttuaan, ettei mitään hätää ollut, alkoi se taas nukkua.

Kuva on todella kaunis. Tykkään noista vahvoista lineistä ja monisävyisestä värityksestä. Jatka samaan malliin!