~ Fresh start ~

[Mukaan kuka haluaa!]

Lauantai

Valonsäteet pilkistivät verhojen välistä, kuin toivottaen hyvää huomenta nuorelle miehelle, joka haukotteli sängyssään tyytyväisenä. Kei oli saanut nukkua pitkälle aamupäivään, sillä Hantsu oli luvannut tehdä aamutallin tällä kertaa. Nykyään se olisi pääsääntöisesti Kein homma. Perjantai-ilta oli mennyt myöhään töissä. Niin, Kei oli saanut töitä baarista noin viikko sitten eikä hänen enää tarvinnut pyydellä rahaa vanhemmiltaan tai sossuilta elääkseen. Se olikin aina inhottanut häntä. Palkka oli sen verran kova, että Kei oli pystynyt pitämään hevosensa - akhal-teketamman, jolla oli jäänsiniset silmät ja elämän riemua sydämessään. Hän oli jo melkein valmistautunut luopumaan rakkaastaan - epätoivoinen itku kurkussa tosin - kun kaikki oli rysähtänyt rikki hänen jalkojensa alta. Valveuni oli mennyt konkurssiin eikä hänellä enää ollut ollut töitä, asuntoa tai tallipaikkaa. Helsingissä oli ollut kertakaikkiaan mahdotonta yrittää selvitä sossun tuilla, etenkään hevosen kanssa. Koulutustakaan Keillä ei ollut mihinkään, mutta musiikki oli ollut aina hänen intohimonsa. Jo teinivuosinaan hän oli leikkinyt dj-laitteiden kanssa ja tehnyt youtubeen remixejä. Luojan kiitos jaksoin säästää taskurahojani silloin niihin laitteisiin, Kei mietti tyytyväisenä. Uudenkarhean baarin omistaja oli ihastunut hänen taitoihinsa samantien, kun hän oli Hantsun kutsusta mennyt käymään mestoilla ja päässyt tiskin taakse. Porukka hiprakassa olevia nuoria oli villiintynyt täysin Kein nostaessa tunnelman kattoon soittamalla omia versioitaan uusimmista hittibiiseistä ja heittäytymällä tunnelmaan mukaan. Ihmiset olivat yllättävän hyvin hyväksyneet hänet mukaan aasialaisen ulkonäöstä huolimatta - Kei oli kuullut, että porukka pienessä kaupungissa ei juuri ollut tottunut ulkomaalaisiin. Hän oli jopa huomannut joidenkin tyttöjen katsovan häntä innostuneen uteliaasti ja kuiskivan keskenään.

Tuntui niin hyvältä, kun nyt oli varaa maksaa hevosen kustannukset ja silti elää ihan kohtalaisesti omassa vuokrakämpässä. Hyvästi toisten nurkissa nyhjääminen, Kei julisti noustessaan sängystään hyväntuulisena. Hän virnisti peilille ja haroi sekaisin olevia, syvänmustia hiuksiaan. Vatsassa kipristeli ajatus tallille menosta, vaikka hän olikin ollut siellä jo useampana aamuna. Tänään hän tapaisi talliporukan. Kaikki kuulemma hengailivat tallilla lauantaisin. Normaalistihan ihmiset työskentelivät viikolla päiväsaikaan, toisin kuin Kei. Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntui samaan aikaan sekä todella vastenmieliseltä että hyvältä ajatukselta. Helsingissä oli ollut melkoiset kuviot parin kusipään kanssa, mikä oli saanut hänen luottonsa ihmisiin rysähtämään seinään. Ei kiinnostaisi käydä sitä paskaa läpi taas, Kei mietti hetkellisesti happamana. Pian hän kuitenkin ravisteli kauhukuvat mielestään ja pakotti itsensä pitämään päänsä pystyssä. Tämä olisi uusi alku. Helsinki oli takana.

Päästessään perille tallin pihaan Kei huomasi heti liikettä. Nielaisten hän nousi mustasta Audistaan ja nyökäytti päätään kömpelöksi tervehdykseksi.

/ Emilia oot ihana XD Nauroin täällä äänen. /

Virne nousi Kein kasvoille hänen nähdessään loimen kokonaisuudessaan, kun Emilia oli pukenut sen Tumpille. Mies katseli naisen nauravia kasvoja ja kuunteli tuon selitystä hiljaa nyökkäilen. Tuon tuikkivat silmät saivat hänet hymyilemään. Kyllä se vain pitää paikkansa, että mikään ei tee naisesta kauniimpaa kuin suoraan sydämestä tuleva hymy.

Hän hieman hämmentyi, kun Emilia äkkiä lähti jotenkin ..vaivaantuneena? Ei hän ollut mitään tehnyt? Otapa nyt naisista selvää. Asian sivuuttaen Kei kävi antamassa suukon Tashan turvalle ja jäi siihen odottelemaan naista takaisin ulkokarsinoilta.

Emilian tullessa takaisin Kei pani merkille, että tuo ei kävellyt normaalisti. Hyvän päätöksen teit, kun päätit viedä hänet kotiin, Kei totesi itselleen. Olisi ollut brutaalia pistää tuo kävelemään.
"Öm.. Omenapiirakka maistuisi kyllä", Kei totesi hetken häkellyksen jälkeen itsevarmalla äänellä. Oliko nainen juuri pyytänyt hänet kotiinsa? Tämä oli nyt jo jotain. Ei Emilialla ainakaan mitään häntä vastaan voinut olla, siitä hän oli nyt varma. Ei huono, Kei. Hän työnsi mieleen pyrkivät likaiset ajatuksensa sivuun sen siliän tien ja lähti kävelemään autolleen päin.
"Soitan musiikkia", Kei virnisti vastaukseksi naisen kysymykseen hänen työnkuvastaan ja avasi valkoisen Audinsa oven Emilialle. Hän ei voinut olla hymyilemättä ylpeänä naisen katsoessa hänen uudenkarheaa autoaan. Siitä näki, ettei sitä pikkurahoilla ollut ostettu.
"Mitäs tykkäät?" Kei heitti iskien silmää Emilialle istuessaan ratin taakse. Hän käynnisti auton, ja radio lähti pauhaamaan suhteellisen kovalla voluumilla, basso paukkuen. Aavistuksen nolostuneena mies käänsi äänenvoimakkuutta pienemmälle. Vaikutat ihan amisteiniltä, Kei.
"Dj mikä dj, musa jytää aina", Kei selitti kääntäessään auton pois Hukkasuosta. Hän laittoi penkinlämmittimet päälle ja toivoi, että se alkaisi pian vaikuttaa. Tallipihassa tuntikausia seissyt auto oli hyytävän kylmä.

/voi kiitos, nauran täällä no-lifena itekin omille jutuilleni kun voin niin selkeästi kuvitella Emilian shoppailevan loimia aamuyöllä :'D/

"Okei, kotona pitäis kans olla edes jotenkuten siistiä, mutta mä varotan, mun kämppä on aika täynnä joulukoristeita, kun mut pakotettiin kaivamaan ne laatikot esiin jo puolessa välissä marraskuuta. Hyvä että sain pidettyä sen jouluhörhelövapaana ekaan adventtiin saakka, mutta sittenhän koko homma levis käsiin. Sanotaanko että Reetta tykkää jouluvaloista ja koristelemisesta", Emilia pulisi seuratessaan Keitä.
"Jaa, että sinäkö sitten pidät ne kaikki siellä vaikka kuinka pitkälle yöhön, jonka jälkeen ne siirtyvät sitten kaduille mölisemään. Toivottavasti sitten et lietso niitä hirveen kiihtyneeseen mielentilaan ennen kun poistuvat, sillä jos saisin opiskelupaikan sitten kun sellaisia tulee, niin se olis sitten minä joka joutuu poimimaan ne kyytiin. Meinasin poliisin ammattia, vois olla ihan hauskaa", nainen hymyili ja kiitti kohteliaasti oven avaamisesta.
"No, onhan tää ainaki hienompi ku mitä mulla on, vaikka samaa väriä nyt sattuvatkin olemaan", Emilia virnisti kiinnittäessään itseään turvavöihin. Ja tää on maksanut ainakin viidesti enemmän kun mitä sun autos, Emilia kuules, pieni ääni kaikui hänen päässään, ja Emilia asetteli jalkansa varovasti ettei likaisi joskus sinisten Hai-saappaidensa kanssa Kein autoa. Musiikki soi yllättävän kovalla, mutta Emilia vain virnisti.
"Ei se mitään, sentään tää on edes hyvää musiikkia. Aa ja tota mee pääkadulle ja sit Siwan jälkeen vasemmalle", nainen tajusi äkkiä ohjeistaa reittiä.

Keitä huvitti Emilian puhetulva - hän kun itse tyytyi olemaan hiljaa ja heittämään väliin vain jotain lyhyitä kommentteja. Hän ei itse vaivautunut laittamaan kotiaan mitenkään jouluiseksi; eihän sitä ollut kukaan näkemässä. Eikä hän nyt muutenkaan välittänyt joulusta tuon taivaallista. Turhaa hömppää, jos minulta kysytään.

Poliisin homma hauskaa? Rapajuoppojen kuskaamista yöstä toiseen. Ei houkutellut Keitä, ei millään tavalla. Hän oli kyllä toki tottunut työnsä kautta humalaisiin, mutta ei häntä voisi vähempää kiinnostaa raahata heitä ojista putkaan, kun humala oli jo reippaasti ylittänyt järkevät rajat. Sitähän se suurimmaksi osaksi oli poliisin arki. Ei hän voinut ymmärtää miksi kukaan halusi sellaiseen paskaduuniin. Tottakai hän poliiseja arvosti, ei siinä. Pysyipä maa järjestyksessä. Hän päätti olla mainitsematta mielipidettään ja jatkaa sen sijaan leikinlaskua virne huulillaan:
"Tottakai mun trapit saa ne kiihottumaan." Uhm, se kuulostikin vielä enemmän pervolta kuin mitä hän oli ajatellut sanoa. Hups. Onneksi hänellä oli hyvä syy katsoa muulle: seurata tietä. Keillä oli kyllä paha tapa luoda kuin vahingossa itselleen playboyn maine joka paikassa - hän kun hymyili kaikille näteille tytöille monien mielestä vähän liiankin ystävällisesti. Saisikohan hän vielä tallillakin saman leiman otsaansa?

"Enhän mä huonoa musiikkia soittais", Kei totesi ja noudatti Emilian antamia ajo-ohjeita. Pian he olivatkin jo perillä ja Kei parkkeerasi auton paikkaan, jonka Emilia neuvoi olevan käytettävissä. Hän vilkaisi naista nopeasti ja nousi autosta. Tämä oli jotenkin hassua.. Mutta se sai hänen sydämensä lyömään aavistuksen kovempaa.

Emilia vilkaisi Keitä nopeasti kommentin kuullessaan, mutta huomasi tuon seuraavan tarkkaavaisena tietä. Nainen ohjeisti Keitä parkkaamaan autonsa kerrostaloalueen vieraspaikalle, ja pomppasi sitten ulos. Nopea vilkaisu heidän omalle parkkiruudulle paljasti sen, että Reetta oli jo kotona, josta kieli Emilian hieman vinoon parkkeerattu valkoinen autonrähjä.
"Toivottavasti portaat ei haittaa, me asutaan aika ylhäällä eikä tuolla nyt mitään hissiä oo", hän hymyili ja näppäili ovikoodin. Emilia päästi Kein sisälle ja päästi painavan oven sulkeutumaan perässään, jonka jälkeen hän lähti johdattelemaan miestä neljä kerrosta rappusia. Jalkaan sattui portaaat, mutta Emilia jätti sen huomioitta, hänen pitäisi joka tapauksessa kammeta portaat ylös.

"Reettaa! Meille tuli vieraita!" Emilia huikkasi ovelta varoittaakseen toista, mikäli Reetta olisi päättänyt hengailla vähissä tai muuten vain vieraille epäsopivissa vaatteissa. Nainen päästi Kein eteiseen ja riisui kengät sekä takin.
"Aijaa, moi, mä oon Reetta", blondi ilmestyi makuuhuoneesta kirja kädessään, hiukset sotkuisella nutturalla. "Sähän olit siellä tallin parkkipaikalla?" tuo osoitti kysymyksensä Keille, ja Emilia luikahti keittiöön kaivamaan omenapiirakkaa jääkaapista ja keittämään kahvia.

Pian hän kuitenkin ilmestyi takaisin Kein luokse ja hymyili pahoittelevasti.
"Kahvia ei oo paljoa, mutta kaakaota on. Ja omenapiirakkaa."
"Mä otan kaakaota", Reetta kerkesi sanomaan väliin, ja Emilia nyökkäsi vastaukseksi itseään hieman pidemmälle ja upeammalle naiselle. He molemmat olivat urheilullisia, mutta Reetta oli enemmän rantamallien näköinen tehdessään paljon voimistelua, Emilia taasen oli hieman raskaampi kun keskittyi nyrkkeilyyn, juoksuun ja painonnostoon.
"Niinhän sä aina otat", Emilia hymyili lempeästi ja vilkaisi sitten Keitä. "Niin kahvia vai kaakaota?"

Kei naurahti vaimeasti Emilian mainitessa hissin puuttumisesta. Ei tietenkään haittaa. En mä missään rapakunnossa ole. Hän säpsähti aavistuksen tajutessaan, että tämä Reettakin oli nyt paikalla. Mitäköhän se tuumaisi hänen yllätysvisiitistään? No, se jäisi nähtäväksi. Kei astui sisään ja riisui ulkovaatteensa. Kerrostaloasunnossa oli sen verran lämmin, että hän heitti myös hupparinsa naulaan takkinsa seuraksi. Valkoinen t-paita paljasti tallitöiden vahvistamat käsivarret.

"Hei vaan, kutsu vain Keiksi", mies esittäytyi hymyillen Reetalle. Hän ei kokenut tarpeelliseksi mainita koko nimeään Keitaroa, sillä sitä ei kukaan hänen isäänsä lukuun ottamatta käyttänyt. Eikä tarvitsisi käyttääkään. Blondi oli nätti kuin mikä, mies tuumasi heti ja vastasi tuon kysymykseen:
"Joo, sieltä me Emilian kanssa tunnetaan. Mulla on kanssa hevonen siellä." Hän pohti hetken, olisiko nainen itsekin hevosihminen vai ei, mutta päätti joka tapauksessa olla puhumatta hevosestaan enempää. Kyselisi sitten, jos kiinnostaisi tietää. Kei käänsi katseensa keittiöstä palanneeseen Emiliaan.
"Kahvi mieluummin, kiitos." Tässä hän seisoi kahden naisen kanssa heidän eteisessään tietämättä edes, missä suhteessa he olivat toisiinsa. Erinäköiset siskokset? Tuskin. Kämppäkaverit? Ehkä. Pari? Todennäköisesti, kun otti tosiaan huomioon sen suukon, minkä hän oli parkkipaikalla nähnyt. Miten hän olikin jo ehtinyt unohtaa sen? Nyt hän muisti sen taas kirkkaasti, kun molemmat seisoivat hänen vieressään. Ja nyt häntä nolotti olla tässä. Ei kai Reetta luulisi, että hän oli tullut iskemään hänen tyttöystäväänsä? Toisaalta ajatus kauniista lesboparista sai hänet kehräämään..

/ Jooo Kei on kunnon pervo. Koita kestää. /

/hahaa, nyt on sit mun vuoro nauraa täällä sun jutuilles xD/

"Okei, no, keittiö on täällä päin", Emilia hymyili ja osoitti keittiön suuntaan. Hän mulkaisi pienen olohuoneen pöydällä makaavaa karvatonta kissaa, ja esitteli sen nopeasti olevan Ykä, lyhenne Yrjölle.
"Se on mun kaverin, sen poikaystävä ei voi sietää sitä ja kun ne muutti yhteen ni se tuli meille. Sen oikee nimi on Sir Mouku eli Matti, mutta Ykä on parempi. Emilia ei tykkää siitä yhtään, vaikka Ykä onkin oikeen hyvätapainen. Emilia on vaan outo", Reetta selitti hiljaa pilke silmäkulmassa, ja Emilia katsoi taakseen mukamas loukkaantuneena.
"Mä kuulin ton", hän kuitenkin hymyili.
"Minkä? Kuulitko sä Kei yhtään mitään?" Reetta esitti viatonta, ja sai osakseen pelkän huokauksen. "Sä kävelet hassusti, onko kaikki okei?"
"Joo, Tumppi vaan päätti leikkiä katujyrää", Emilia selitti nopeasti ja viittilöi muut istumaan. Hän kaatoi kahvin Keille ja laittoi kaksi kaakaomukia mikroon.
"Ahaa, liityit siis kerhoon", Reetta virnisti ja lisäsi sitten vielä Keille hiljaa, "Tumppi tallaa aina mun varpaille, oon varma että se on kirottu..."
Emilia kääntyi taas katsomaan tyttöystäväänsä samalla tavalla kuin äiti katsoisi pahanteossa ollutta poikaansa; yrittäen peitellä huvittunutta virnettään. "Ja mä kuulin tonkin."

Emilia latoi puiselle pöydälle lautaset ja keskelle hän asetteli puoliksi syödyn, folioisessa piirakkavuoassa olevan omenapiirakan.
"Se ei oo mitenkään nätti, mutta se on ihan hyvää", nainen selitti ja haki mikrosta kaakaomukit.

Kei seurasi naisten perässä keittiöön ja naureskeli kissan monelle nimelle.
"Dissaatko karvattomia?" mies heitti kysymyksen Emilialle virnuillen. Miten hänen juttunsa menivätkin nyt näin mauttomiksi? Ties mitä Reettakin jo hänestä ajatteli. Hän kiitti kahvista Emilian ojentaessa mukin hänelle, ja siemaisi siitä pikkuisen. Kyllä kahvi vain oli hyvää.
"Mä uskon kans", Kei kuiskasi Reetalle lähtien leikkiin mukaan. Hän vilkaisi Emiliaan silmät tuikkien kiusoittelevina.
"Meidän pitää manata Tumppi pois siitä kirouksesta", hän sanoi muka vakavana ja katsoi naisia vuorotellen odottaen, lähtisikö Reetta edelleen leikkiin mukaan.

"Aiai, ettekö te tarjoakaan mulle priimaa?" Kei huudahti muka pettyneenä. Mikä ihme häntä vaivasi? Huonoja vitsejä toisensa perään. No okei, hän yritti vain peitellä epävarmuuttaan itsevarmalla läpänheitolla, kyllä hän sen tiedosti. Eipä läpän läpi kukaan yleensä nähnyt, onneksi.
"Tämähän on hyvää", hän totesi suupalan jälkeen tällä kertaa ihan tosissaan. Kyllä ne näköjään leipoa osasivat - tai kumpi sen näistä nyt ikinä olikaan tehnyt.

"En, Ykä vaan valvottaa mua öisin. Ja se pissas mun treenikenkiin sillon kun se tuli", Emilia selitti ja päätti jättää vitsin omaan arvoonsa. Reetta vilkaisi tyttöystäväänsä nopeasti, mutta piti hyvin hymyn kasvoillaan. Toisen hieman mietteliäs ilme vaihtui kuitenkin nopeasti ilkikuriseksi.
"Joo! Tarttetaan tulta ja kaikkee mitä manaukseen nyt ikinä tuleekaan", tuo virnisti. Emilia levitti kätensä.
"Siitä vaan, jos tarttette urhilahjaa niin Ykä tarjoutuu siihen pestiin. Eipähän ainakaan nuku mun kaulan päällä."

"No, se on ainoo tarjottava mitä meiän keittiöstä löytyy..." nainen virnisti ja katsoi piirakkaa. Sen tekemiseen oli kulunut huomattavasti pidempään kuin tarvittava määrä, ja loppujen lopuksi jauhoja löytyi jopa toiselta puolelta pikkukeittiötä.
"Kiitos, mä leivoin sen" , Reetta hymyili kehun kuullessaan.
"Mutta mä paistoin sen, koska sä oisit polttanut sen", Emilia lisäsi väliin virnuillen.
"No jos tässä aiheessa ollaan, niin muistatko sattumoisin sen pullataikinan minkä sä teit? Mihin laitoit vähän liikaa kaardemummaa?"
"Shh, ei tartte muistuttaa", Emilia tirskahti. Ne eivät olleet parhaita leivoksia mitä Emilia oli tehnyt.

Emilia siirtyi hetkeksi vessan puolelle ja kiitti onneaan tajutessaan käydä siellä ennen kuin Kei saattaisi tarvita sitä. Lattialla lojui sekä Reetan että Emilian pesuun meneviä alusvaatteita, jotka olivat levinneet Ykän käydessä pyykkikorilla. Pirun katti halusi aina tehdä majan sinne, ja pyykkikorin kaatuessa se panikoi ja levitti vaatteet ympäri kylpyhuonetta. Huokaisten Emilia siivosi sotkun ja peitti korin pyyhkeellä.
"Mikäs sut tänne lennätti?" Reetta kysyi Keiltä leikatessaan siivua omenapiirakkaa, ja tarjoten kakkulapiota sitten Keille.

"No joo, sitten sun vihas on ihan ymmärrettävää", Kei totesi virnistäen Emilian kuultuaan selityksen. Hän nauroi naisten puheille tulesta ja uhrilahjoista ja heitti Emilialle:
"Sehän on vaan hyvä kaulahuivi näin talvipakkasilla!" Mies jatkoi sitten kahvinsa siemailua hymyillen rennosti ja kuunnellen naisten keskinäistä kiusoittelua. Näiden kahden kanssa oli jotenkin todella helppo tulla toimeen - hän alkoi oikeasti rentoutua istuessaan tässä pienessä keittiössä, vaikka se olikin hänelle vierasta ympäristöä.

Kei empi hetken, ennen kuin avasi suunsa vastatakseen Reetan kysymykseen:
"Lupasin heittää Emilian kotiin ton Tumppi-äksidentin takia, ja aattelin et jos käytäis samalla kahvilla - oltiin sen verta aikaisin valmiita tallilta. Emilia sitten kutsui mut tänne" mies hymyili naiselle ystävällisesti, toivoen näyttävänsä viattomalta aikeidensa suhteen. Olen täällä vain tutustumassa.
"Oletteko te yhdessä?" hänen suustaan äkkiä pääsi kysymyksen tullessa taas hänen mieleensä. Olihan se jo aika ilmeistä, mutta kuitenkin.

Reetta saattoi hyvin arvata miksi Emilia oli kutsunut Kein kylään, naisella kun harvoin oli tallilla mukanaan enemmän kuin pari hassua kolikkoa. Silti tuo katsoi aivan pienen hetken ajan miestä epäilevänä, mutta laittoi kasvoilleen taas asiakaspalveluhymynsä. Reetta teki töitä kasan teinityttöjen kanssa, hän oli tottunut esittämään iloista, ja oli ajan mittaan tullut siinä niin hyväksi, ettei välillä ollut varma itsekään.

"Joo-o..?" Reetta vastasi ja katsoi Keitä. "Onko siinä joku ongelma vai muutenko vaan kysyt? " tuo lisäsi hymy kadoten hieman. Mitä tämä tuntematon mies edes teki heidän keittiössään? Ja kyseli olivatko he yhdessä? Reetta päätti kuitenkin antaa asian olla, ei tämä heidän juttunsa nyt niin haudanvakava ollut. Emilia ja Reetta olivat hyviä kavereita, mutta vain hieman enemmän. Ainakin se siltä vaikutti Reetasta, mutta Emilian mielipidettä asiasta hän ei ollut kuullut. Vaikka hänen oli pakko myöntää, Reetta tuli varsin helposti mustasukkaiseksi kun joku sattui puhumaan liian vihjailevasti tyttöystävälleen.

Reetan ajatustulvan keskeytti Emilian paluu keittiöön.
"Mitäs täällä pulistaan?" hän kysyi ja istahti alas, leikaten itselleen palan omenapiirakkaa.
"Mitäs oot muuten Reetta tehny?"
"No, toimin ambulanssikuskina, sit tulin kotiin, öö katoin pari jaksoo frendejä ja sit luin vaan, eipä mitään ihmeellistä", Reetta selitti.
"Mmhm.." Emilia hymisi, vaikka arvasikin Reetan päivän kulun. Kei vaikutti vaan hiljaiselta ainakin Emilian omaan pulputukseen verrattuna, ja nainen ei pitänyt pitkistä hiljaisuuksista.

Kei kurtisti kulmiaan Reetan reaktiolle.
"Ei tietenkään, ihan uteliaisuuttani" hän vastasi ja yritti hymyillä, mutta sai aikaan vain pienen suupielien kohotuksen. Olipa naisella outo reaktio. Miehen rentoutuneisuus katosi tyystin, ja hän mietti, pitäisikö hänen pian lähteä matkoihinsa. Reetta vaikutti hetken ajan siltä, ettei Kei ollutkaan tervetullut tänne.

Kei ei vastannut Emilian kysymykseen. Ei hän osannut sanoa mitään. Tilanne tuntui nyt jotenkin hyvin awkwardilta. Hetken hiljaisen empimisen jälken mies päätti lähteä.
"Tuota.. Kiitokset kahvista ja piirakasta. Mä voisin tästä lähteä", Kei totesi ja lisäsi käheästi: "Oli mukava tavata, Reetta." Hän heitti jonkin hymyntapaisen blondille ja toivoi hiljaa mielessään, ettei tuolle nyt jäänyt kamalasti hampaankoloon jotain häntä vastaan. Mies nousi pöydästä, vilkaisi Emiliaan ja siirtyi eteiseen pukemaan päälleen. Heti kun draama alkoi haista ilmassa, hän oli pakenemassa paikalta.

"Hyvä!" Reetta hihkaisi tekopirteästi ja vei lautasensa tiskialtaaseen. Mies näytti aavistuksen säikähtäneeltä, mutta Reetta vain virnisti sille.

Emilian saapuessa huoneeseen Reetta joi kaakaotaan seinään nojaillen ja Kei istui edelleen pöydässä.
"Ai", nainen sai suustaan Kein todetessa lähtevänsä, mutta peitti pettymyksensä muuten hyvin.
"Joo, niin oli", Reetta vastasi Keille ja hymyili.

Emilia seurasi Keitä eteiseen ja aavisteli syitä äkilliselle ilmapiirinvaihtumiselle.
"Ömm... Jos se sano jotain, niin älä välitä, se osaa välillä olla aika.... pistävä..." nainen sanoi hiljaa, ja muisti varsin hyvin ne kerrat kun oli loukkaantunut Reetan sanoessa jotain ilkeää. Ei toinen sitä ikinä tarkoittanut ihan tosissaan, mutta kerkesi kuitenkin aina sanomaan sanat suustaan ennen kuin ajatteli ihan loppuun asti.
"No, mutta kiitokset kyydistä ja Tumpilla ratsastamisesta, me varmaan nähään sitten tallilla seuraavan kerran", Emilia hymyili ja avasi oven rappukäytävään, se kun oli varsin monimutkainen ja hankala avattava.

Kei vilkaisi Emiliaa aavituksen hämmentyneenä. Pitikö nainen hänestä? Ainakaan tuolla ei vaikuttanut olevan kiire päästä hänestä eroon. Mutta Keillä oli kiire pois. Kyllä hän haistoi ilmapiiristä, että nuo molemmat eivät tainneet olla ihan samaa mieltä heidän kodissaan istuvasta vieraasta miehestä. Reetta vaikutti jotenkin ristiriitaiselta, eikä Kei halunnut välttämättä ottaa siitä selvää.

Vetäessään tummansinisen toppatakkinsa vetoketjua kiinni Kei nyökkäsi Emilialle, joka yritti korjata tilannetta. Hän hymyili naiselle vaisusti.
"Olihan tämä vähän yllättävä kyläily", hän totesi, kun ei muutakaan keksinyt. Ehkä hän vähän hätiköi taas.
"Eipä mitään, se oli mukava kokemus! Mä oon tallilla joka päivä, että eiköhän me törmätä", Kei vastasi jo pirteämmin ja hyvästeli naisen hymyillen anteeksipyytävästi.

/ Olisko tämä tässä? :D /

//joo//

"Joo, nähään", Emilia hymyili vaisusti ja sulki oven Kein perässä.