~ Fresh start ~

[Mukaan kuka haluaa!]

Lauantai

Valonsäteet pilkistivät verhojen välistä, kuin toivottaen hyvää huomenta nuorelle miehelle, joka haukotteli sängyssään tyytyväisenä. Kei oli saanut nukkua pitkälle aamupäivään, sillä Hantsu oli luvannut tehdä aamutallin tällä kertaa. Nykyään se olisi pääsääntöisesti Kein homma. Perjantai-ilta oli mennyt myöhään töissä. Niin, Kei oli saanut töitä baarista noin viikko sitten eikä hänen enää tarvinnut pyydellä rahaa vanhemmiltaan tai sossuilta elääkseen. Se olikin aina inhottanut häntä. Palkka oli sen verran kova, että Kei oli pystynyt pitämään hevosensa - akhal-teketamman, jolla oli jäänsiniset silmät ja elämän riemua sydämessään. Hän oli jo melkein valmistautunut luopumaan rakkaastaan - epätoivoinen itku kurkussa tosin - kun kaikki oli rysähtänyt rikki hänen jalkojensa alta. Valveuni oli mennyt konkurssiin eikä hänellä enää ollut ollut töitä, asuntoa tai tallipaikkaa. Helsingissä oli ollut kertakaikkiaan mahdotonta yrittää selvitä sossun tuilla, etenkään hevosen kanssa. Koulutustakaan Keillä ei ollut mihinkään, mutta musiikki oli ollut aina hänen intohimonsa. Jo teinivuosinaan hän oli leikkinyt dj-laitteiden kanssa ja tehnyt youtubeen remixejä. Luojan kiitos jaksoin säästää taskurahojani silloin niihin laitteisiin, Kei mietti tyytyväisenä. Uudenkarhean baarin omistaja oli ihastunut hänen taitoihinsa samantien, kun hän oli Hantsun kutsusta mennyt käymään mestoilla ja päässyt tiskin taakse. Porukka hiprakassa olevia nuoria oli villiintynyt täysin Kein nostaessa tunnelman kattoon soittamalla omia versioitaan uusimmista hittibiiseistä ja heittäytymällä tunnelmaan mukaan. Ihmiset olivat yllättävän hyvin hyväksyneet hänet mukaan aasialaisen ulkonäöstä huolimatta - Kei oli kuullut, että porukka pienessä kaupungissa ei juuri ollut tottunut ulkomaalaisiin. Hän oli jopa huomannut joidenkin tyttöjen katsovan häntä innostuneen uteliaasti ja kuiskivan keskenään.

Tuntui niin hyvältä, kun nyt oli varaa maksaa hevosen kustannukset ja silti elää ihan kohtalaisesti omassa vuokrakämpässä. Hyvästi toisten nurkissa nyhjääminen, Kei julisti noustessaan sängystään hyväntuulisena. Hän virnisti peilille ja haroi sekaisin olevia, syvänmustia hiuksiaan. Vatsassa kipristeli ajatus tallille menosta, vaikka hän olikin ollut siellä jo useampana aamuna. Tänään hän tapaisi talliporukan. Kaikki kuulemma hengailivat tallilla lauantaisin. Normaalistihan ihmiset työskentelivät viikolla päiväsaikaan, toisin kuin Kei. Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntui samaan aikaan sekä todella vastenmieliseltä että hyvältä ajatukselta. Helsingissä oli ollut melkoiset kuviot parin kusipään kanssa, mikä oli saanut hänen luottonsa ihmisiin rysähtämään seinään. Ei kiinnostaisi käydä sitä paskaa läpi taas, Kei mietti hetkellisesti happamana. Pian hän kuitenkin ravisteli kauhukuvat mielestään ja pakotti itsensä pitämään päänsä pystyssä. Tämä olisi uusi alku. Helsinki oli takana.

Päästessään perille tallin pihaan Kei huomasi heti liikettä. Nielaisten hän nousi mustasta Audistaan ja nyökäytti päätään kömpelöksi tervehdykseksi.

"Niin mä vähän ajattelinkin, täytyy hypätä joskus myöhemmin" Kei kommentoi Emilian vastausta ja toivoi, ettei pettymys kuuluisi hänen äänestään. Ei hän ihan tällaiseksi ollut heidän yhteistä ratsastustaan kuvitellut. Hän taputteli Tashan kaulaa ja pyyteli siltä mielessään anteeksi, etteivät he taaskaan hyppäisi. Tammaparka, hyppääminen oli sille mitä suurinta nautintoa.

Emilian lähtiessä kävelemään tallia kohti Kei jäi pöllämystyneenä katsomaan tuon perään. Siis mitä? Ei sinne varmastikaan ollut mitään jäänyt. Kei oli mokannut jotain. Ihan selkeästi, mutta mitä? Voi paska. Tyrit heti alkuun. Miten sä aina onnistut, Kei? Tee nyt jotain, älä jätä tätä tähän. Keitä alkoi ahdistaa. Tietämättömänä seuraavasta siirrostaan hän tuijotti naista ja hevosta kulmat kurtussa. Hetkinen. Emilia käveli jotenkin vaikean oloisesti, nyt Kei oli siitä varma. Jalka siis oli kuin olikin kipeä. Emilia oli vähätellyt haaveriaan. Miksi ihmeessä? Kei oli kuitenkin kysynyt useampaan kertaan, miten paha se oli. Ei Emilia siis ainakaan ignooraamisesta voinut miestä syyttää. Vitsi sä oot typerys. Sitä vaan sattuu varmaan aivan perkeleesti. Ei se voi ratsastaa tuolla jalalla. Ehkä Emilia ei ollutkaan loukkaantunut häneen vaan halusi vaan pakoon ratsastusta kivun takia. Olisi hän voinut sanoa sen suoraan. Mikä ihme noita naisia aina vaivasi, Kei mietti turhautuneena.

Ei ratsastuksesta tulisi enää mitään, se ainakin oli varma. Kei pysäytti tammansa epämääräiseltä kiemuralta ja laskeutui sen selästä reippaasti. Tasha katsoi häntä hämmentyneenä, ja Kei taputti pahoittelevasti sen poskea. "Nyt mennään puhumaan tolle naiselle", Kei mutisi painokkaasti ja meni talliin.
"Emilia..", Kei aloitti ja katsoi kyykistyneen Emilian selkää miettien, miten jatkaisi. Voi pahus, Kei manaili mielessään. Sanat olivat kadonneet hänen päästään täysin.

Emilia pyllähti kylmälle tallin lattialle säpsähdyksensä voimasta kuullessaan Kein äänen takanaan. Nainen kömpi seisomaan ja kääntyi katsomaan Keitä.
"Mm..?" tuo mutisi ja vilkaisi puhelimensa näyttöä. Hyvä, ei vastaamattomia puheluita.
"Mä unohdin ottaa tän mukaan, ku ne lupas soittaa näihin aikoihin", Emilia hymyili hieman ja heilutti nokialaistaan ilmassa, ennen kuin tunki sen taskuunsa. Hän oli noin kuukausi sitten irtisanottu vanhasta työstään kokemuksen puutteen takia, ja nyt hän oli käynyt kaikki kylän kaupat läpi anelemassa töitä. Tänään niiden oli tarkoitus soittaa Lidlistä, jos hän sai paikan. Kipeä jalka tuntui turvonneelta ja hetken tuo epäili saisiko kumisaapasta enään ollenkaan irti, mutta Tumpin yritys lähteä Tashan luokse vei naisen ajatukset muualle, kun hän joutui kiskaisemaan orin takaisin vierellensä.
"Mikäs teiät talliin toi?" Emilia tajusi kysyä, juuri äskenhän Kei oli ollut kentällä treenammassa -eikä vaaratilanteita aiheuttamassa kuten nainen ratsuineen. "Mä ainakin oon menossa ihan just takas", hän ei uskonut omia sanojaan, hyvä jos pääsis edes takaisin hevosensa selkään. "Voin tulla nostelemaan vaikka puomeja teille", tuo lisäsi hymyillen hieman. "Tumppi on oikein pätevä puominnostelijan apulainen, se onnistuu selästäkin käsin. Ellei ne sit oo mitää miniesteitä", Emilia naurahti kuivasti omalle vitsilleen.

Emilian vastaus sai Kein ymmälleen. Nainen oli siis oikeasti unohtanut puhelimensa talliin. Kei kun oli ajatellut sen olevan vain tekosyy poistua paikalta. Perään ryntäminen hävetti häntä nyt eikä hän tiennyt mitä tehdä seuraavaksi.
"Ketkä?" hän huomasi suustaan kuuluvan ja läpsäisi itseään heti perään mielessään. Eihän se kuulunut hänelle millään lailla, eikä edes liittynyt mihinkään. Tumpin ottaessa muutaman kiihtyneen askeleen Tashan suuntaan tamma viskaisi päätään ja hörähti orille korvat pystyssä. "Shh, ihan rauhassa nyt tyttöseni, vaikka komea poitsu siellä onkin", Kei kuiskaisi tammalleen ja otti tiukemman otteen ohjista.
"Mä vaan..", mies mutisi Emilian heittäessä kysymyksen, mutta jatkoi sitten päättäväisemmin: "sun jalka ei taida olla ihan kunnossa?"

/sori lyhyt D:

"Lidlistä", Emilia hymisi, "jos sais töitä sieltä", tuo lisäsi ja yritti liikutella varpaitaan. Tuon ilme vaihtui sekunniksi kärsiväksi, ennen kuin nainen pakotti itsellensä hymyn kasvoilleen. Oikeasti niiden piti soittaa vasta parin tunnin päästä, mutta Emilia halusi hetkeksi muuta ajateltavaa kuin surkean ratsastuksensa ja Tumpin toilailut. Osasyynä tuon yhtäkkiseen talliin pakenemiseen oli kyllä se kännykkä, eihän siitä voisi olla haittaakaan pitää sitä taskussa, mikäli joku nyt haluaisi hänelle soittaa.
"No ei ehkä...." Emilia huokaisi pettyneenä vastauksen. Nyt hän oli pilannut paitsi omat treeninsä, niin myös Kein. "Mm.... Mentäiskö maastoon? Kun ei tosta kentällä pyörimisestä tuu kuitenkaan mitään...?" nainen totesi hiljaa ja katsoi hevostaan, joka keskittyi keksimään keinoja hiipiä tallin ovelle.

"Ahaa", Kei kommentoi Emilian vastausta ja heitti rohkaisevan hymyn sitten perään, jottei olisi töykeä. "Toivottavasti tärppää."
Hän oli siis arvannut oikein. "Kannattaakohan sun sitten ratsastaa ollenkaan?" Kei mutisi sen sijaan, että olisi vastannut naisen kysymykseen. Miksi sä olet noin pettynyt kun tilanne meni tähän? Pitääkö sun aina luoda jotkut täydelliset kuvitelmat kaikesta, kun ei ne pidä kuitenkaan? Romutat vaan pilvilinnoja. Olisit nyt realisti, Kei. Elämää ei voi suunnitella, se menee niin kuin menee. Eikä se ollut Emilian vika, että siihen sattui. Ryhdistäydy, mies! Ehdit reenata huomenna.
"Voidaan me ratsastaa joku toinenkin päivä", Kei sanoi hiljaa ja yritti kuulostaa positiiviselta.

Emilia peitti hyvin sen pettymyksen aallon, joka pyyhkäisi naisen lävitse. Hänesta haluttiin eroon. Hän oli tiellä ja varmasti ärsytti Keitä. Nainen huokaisi hiljaa ja avasi kypäränsä remmin.
"No ehkei mun kannatakkaan..." hän mutisi ja löysäsi Tumpin satulavyötä. "Mä jäähdyttelen tän sit... Sä meet varmaan kentälle? Voin tulla vaikka nostamaan puomeja..?" Emilia ehdotti ja tunki hanskansa taskuunsa. Hän hymyili hieman ja katsoi Tumpin kavioihin muodostuneita tilsanalkuja. Orin vuohiskarvat pitäisi leikata, nyt Tumppi näytti hirveältä rähjältä. Harjakin sojotti joka suuntaan ja häntä oli järkyttävä. Orille oli myös kertynyt hieman ylimääräistä, mikä ei todellakaan ollut lihaksia. Emilia katsoi Tashaa, joka seisoi upean näköisenä tallin ovella. Ero oli huomattava, ja sai naisen hymyilemään hieman.
"No, mees nyt ratsastamaan, mä tuun ihan just raahaamaan niitä tavaroita", Emilia totesi kuin olettaen asian olevan itsestäänselvyys, ja laittoi hanskansa takaisin käteen.

Kei tunsi olonsa hiukan vaivautuneeksi katsellessaan Emiliaa, joka huokaillen riisui hevostaan. Puuttuiko hän nyt liikaa tuon asioihin? Pitäisit nyt vaan turpasi kiinni, niin et suututa ketään, Kei mesosi itselleen mielessään. Pieni hymynkare naisen huulilla sai Kein olon kuitenkin helpottumaan hieman.
"Jos on mitään nostettavaa. Voihan olla, ettei tää tytsy pudota yhtään", Kei heitti virnistäen ripaus tahatonta ylimielisyyttä äänessään ja taputti tamman kaulaa ylpeänä. Hetkeksi hän jäi ihailemaan sen lumoavaa kauneutta. Tasha hörisi mielihyväänsä - se nautti saamastaan huomiosta. Sen kirkkaansiniset silmät tapittivat Keitä odottavan näköisenä. Mitä me tässä seistään vieläkin? se tuntui sanovan.
"Ei vais, tuu vaan. Aloitetaan kuitenkin pikkuesteillä, kun on tässä ollut tätä taukoa", Kei totesi. Hän pääsisi sittenkin hyppäämään tänään.
"Mennääs sitten", Kei tokaisi Tashalle, joka kääntyi samantien sutjakasti ympäri ja lähti kävelemään Kein vierellä takaisin kentälle. Näytä sitten parastasi, tyty. Tehdään vaikutus Emiliaan.

Emilia riisui Tumpin satulan, ja talutti orin sitten pihalle. Hän pyöritteli hevosta ympäri hetken aikaa, ennen kuin päästi sen remuamaan tarhaan. Tumppi esitteli parasta raviaan hirnuessaan muille hevosille. Virnistäen huutokilpailuun alkaneiden orien tempaukselle Emilia lähti nilkuttamaan kohti kenttää. Hän nojasi kentän aitaan ja katseli Tashaa, jonka siniset silmät suorastaan lumosivat. Nainen uppoutui tarkkailemaan hevosta, kuinka sen jalat liikuttivat tummaa vartaloa sulavasti.

Hetken jälkeen Emilia havahtui tajutessaan tuijottavansa, ja nopeasti käänsi katseensa pois. Hän siirtyi estekasan luokse, ja katsoi kasoissa olevia puomeja ja tolppia.
"Mihin sä haluat nää?" hän huikkasi Keille ja jäi odottamaan vastausta. Siinä samassa hänen puhelimensa alkoi soittamaan sitä nokian soittoäänirinkutusta, ja säpsähtäen nainen nosti luurin korvalleen.
"Moi?" hän kysyi hiljaa, kiroten mielessään hanskan pudotessa maahan.
"Moi, tota... Et sä sittenkään pystyis kävelemään kotiin? Kun yks tyttö putos ja siltä murtu käsi, niin mun pitää viiä se päivystykseen", Reetan ääni rätisi puhelimen läpi.
"Joo, voin mä... kävellä..." Emilia sanoi alun reippaasti, mutta tajusi sitten kotiin kävelyn olevan tuskainen prosessi. Onneksi Reetta ei huomannut, ja sopersi nopeasti lääkärin tulevan ja löi luurin kiinni.
"No moikka..." Emilia mutisi hiljaa ja laittoi nyt kylmän ja lumisen hanskansa käteen.

Tasha tuntui lukevan Kein ajatukset, taas kerran. Tamma todella toi esiin parhaita puoliaan. Se askelsi pitkin askelin uraa pitkin, nosti ravin heti pyynnöstä ja piti yllä reipasta tempoa sen enempää patistamatta. Emiliakin oli ilmestynyt kentän laidalle katselemaan. Kuin tahallaan ilkeilläkseen Tasha löi samantien jarrut päälle, muutaman metrin päässä Emiliasta, ja nosti päänsä korkeuksiin. Sitten Keikin tajusi, mitä tamma oli kuullut. Orit olivat taas vaihteeksi aloittaneet jonkin älyvapaan mekkalan tarhoissaan - joihin ei tästä kentältä ollut mitenkään kamalan pitkä matka.
"Voi hölmö, alkaako sulla olla jo kevättä rinnassa? Nyt ei ole vielä edes helmikuu", Kei puhui naureskellen hevoselleen, "Anna niitten poikien mölytä siellä ihan keskenään. Me ollaan nyt tekemässä töitä."
Kei muistutti tammaa nopealla kantapään liikautuksella siitä, että heillä oli homma kesken. Tasha pärskähti mieltään osoittaen, mutta jatkoi sitten kävelyään eteenpäin. Samassa Kei kuuli Emilian sanovan hänelle jotain. Hän vilkaisi naista, joka alkoikin samantien kaivamaan puhelintaan. Hän piti mielessään peukkuja - jos se vaikka oli soitto hyväksynnästä töihin. Kei oli siis ihan turhaan epäillyt naista tekosyistä, nyt hän oli siitä varma. Älä aina vedä niin nopeita johtopäätöksiä. Emilia seisoskeli puomiläjän vieressä, joten luultavasti hän oli kysynyt ohjeita esteiden pystyttämiseen. Jotain pieniä ristikkoja voisi varmaan alkuun laittaa..
"Tärppäskö?" Kei kysyi reippaasti, kun huomasi Emilian lopettaneen yllättävän nopeasti kuluneen puhelun. Miehen ilme kuitenkin latistui hiukan, kun hän huomasi, ettei Emilian ilme ollut kovin ilahtunut. Voi surkeus.

"Ai hä? Ei ne sieltä oo vielä soittanu.. Reetta vaan soitti", Emilia totesi hymyillen. Tumppi ravasi tarhaansa ympäri väläytellen sen sisäistä superkouluhevosta. Mukamas koottu ravi ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan ravihevonen orin pään sisällä otti vallan, ja sai suuren hevosen hurjaan ravikiitoon tarhassaan. Se paineli menemään häntä soihtuna ja kaula kaarella, aivan kuin tietäen omistajansa lempeän katseen, joka seurasi Tumpin jokaista liikettä.

Emilia tajusi Tashankin keskittymisen lipuvan Tumpin riehumiseen.
"Kyllä se varmaan tosta rauhottuu..." nainen mutisi itsekseen, ja katsoi sitten Keitä. "Eihän toi häiritse liikaa?" Emilia kysyi, ja huokaisi helpotuksesta Tumpin lopettaessa turhanpäiväisen hirnumisen. Hän tarttui kiinni lähimpään estetolppaan, ja alkoi raahaamaan sitä kentän keskustaa kohti.
"Minne sä haluut tän?" hän kysyi Keiltä, ja jäi odottamaan vastausta, laskien tolpan varovasti maahan, pitäen huolen siitä ettei laskisi sitä varpaalleen.

"Ahaa", Kei totesi ja ohjasi Tashan voltille. Joku kaveri, sisko, kuka lie. Eipä se häntä juuri kiinnostanut. Kei piti mielellään sosiaaliset kuvionsa pieninä - etenkin viimevuotisen paskamyrskyn jälkeen. Kunhan molemmilla työpaikoilla tulisi toimeen asiakkaiden kanssa, riittäisi se hänelle nyt. Ja noh, olisihan se toki mukava saada seuraa petiin.. Kei vilkaisi Emiliaa mietteissään, mutta ravisti samantien ajatuksen päästään toruen itseään moisesta ja kokosi Tashaa parempaan muotoon. Tasha oli nyt hänen elämänsä nainen. Tamma vaatisi kunnon treeniä, jotta pärjäisi taas kevään kisoissa. Kein pitäisi todella keskittyä ratsastamiseen, jos hän aikoisi menestyä niin kuin ennenkin. Sitäpaitsi, olisihan se hulluutta heittää moisen hevosen potentiaali hukkaan nyt kun se oli vielä nuori ja täynnä paloa.

"Ei se, pitääpähän mutkin hereillä", Kei vastasi virnistäen. "Pistä siihen vaan. Ajattelin, että voisi alkuun ottaa sellaisen kolmen ristikon radan. Pienestä hyvä aloittaa tälleen tauon jälkeen", hän ohjeisti naista ja hymyili tuolle ystävällisesti - kiitokseksi avusta. Oli kieltämättä hieman hämmentävää, että toinen tarjoutui tuosta noin vain puomipiiaksi - kysymättä edes vastapalvelusta. Noh, voisihan sekin hetki toki koittaa.. Joka tapauksessa, Hukkasuon meininki vaikutti jo nyt olevan aivan toista maata kuin Helsingin tallien. Olihan täällä vähän rähjäistä ja vaatimatonta, mutta se oli tavallaan rentouttavaa. Eipä ainakaan oltu kilpailemassa koko ajan siitä, kellä oli kallein satula ja uusinta muotia olevat nahkachapsit - puhumattakaan siitä ylenkatsomisesta, jos vaikka tuli tallille rispaantuneet farkut jalassa ratsastushousujen sijaan. Ihmeen pinnallisia ihmisiä sitä talliltakin vain löytyi, Kei pohti tuhahtaen itsekseen.

Kolmen ristikon rata, kolme ristikkoa, kolme.. Emilia toisteli mielessään nilkuttaessaan kohti puomikasaa. Tavallaan hän oli helpottunut joutuessaan raahaamaan vain kolme estettä, mutta tavallaan hän itki verta varpaansa puolesta. Olihan siinä kuusi tolppaa ja ainakin kuusi puomia kannettavana. Reippaasti nainen tarttui kiinni estetolppaan ja puomiin, ja lähti ontumisestaam huolimatta kantamaan niitä yksinäisen tolpan luokse. Tämänhän Emilia osasi, tavaroiden kantamisen. Oli se sitten kolmenkymmenen kilon paino taikka ystävän murheet, Emilia kantoi sen mielellään, ja oli myös ylpeä ollessaan niinkin vahva henkisesti. Fyysisestä kunnostaan hän ei ollut niin ylpeä, olihan niitä paljon vahvempia ja atleettisempia naisia olemassa, ja sitä paitsi painonnostoa nyt pystyi miltei kuka tahansa harjoittelemaan.

Emilia laski tolpan ja puomin maahan, ja totesi onnekseen jalan jomotuksen lähtevän hiljalleen. Hieman reippaammin hän lähti  taas kohti estevarastoa esittävää kasaa, ja hommasi  loputkin esteromppeet kentän keskelle.
"Paljon askeleita haluat näiden väliin?" nainen tajusi kysyä ennen kuin laittaisi esteet aivan väärille väleille ja joutuisi siirtämään ne uudestaan. Mitäpä sitä eii tekisi vaivaa säästääkseen.

Kei mietti hetken ja vastasi sitten Emilialle:
"Jos laittaisi noi kaksi ensimmäistä tohon keskelle kenttää suoraan viiden askeleen välillä ja sitten se kolmas viistosti tonne kulmaan." Pitkähköt välit olisivat nyt alkuun hyviä - tarkoitus oli keskittyä ihan hyppäämiseen itsessään, täydellisiä teitä voisi hioa myöhemin. Siitä oli aivan liikaa aikaa, kun he olivat kunnolla treenanneet. Kei halusi, ettei mikään ainakaan menisi pieleen, joten hän teki homman Tashalle mahdollisimman helpoksi. Ensivaikutelma on tärkein.

Emilian puuhatessa tolppien ja puomien kanssa Kei siirsi huomionsa takaisin hevoseen. Hän pyysi Tashan raviin ja ravasi alkuun kentän ympäri ja teki sitten ravissa ympyrää molempiin päihin. Tasha askelsi reippaasti. Hevosen hyväntuulisuus ei voinut olla tarttumatta Keihinkin, jonka suupielet vääntyivät väkisin pieneen hymyyn. Kyllä hän vain sai olla onnellinen omistaessaan näin kauniin, lahjakkaan ja työteliään hevosen. Aina vain uudestaan ja uudestaan hän havahtui pohtimaan, millaista unelmaa oikeasti eli. Ei kaikilla ollut mahdollisuutta.

Kei vilkaisi Emiliaan, miten hän olisi edistynyt. Tasha huomasi esteet ja pärskähti päätään heilauttaen. Kei tunsi, miten tamma innostui heti.
"Joo, kohta pääset vähän pomppimaan", Kei hykerteli hevoselle ja siirsi sen hetkeksi käyntiin.

"Aaasia selvä!" Emilia hihkaisi ja alkoi tekemään työtä käskettyä. Jalkaan sattui, mutta nainen jatkoi tolppien siirtelyä urheasti. Hän oli jo melkein pilannut Kein treenit, ja ei aikoisi nyt laiskuutensa takia niitä pitkittää yhtään enempää.

Kun nainen oli juuri saanut viimeisen puomin kohdilleen, pärähti tuon puhelin soimaan. Vapisevin sormin Emilia kaivoi sen taskustaan, ja katsoi soittajaa. Näytöllä vilkkui tuntematon numero, ja jännittyneenä hän painoi vihreää luuria.
"Emilia Lukkari?" tuo vastasi yrittäen kuulostaa normaalilta. "Juu, olin haastattelussa viime viikolla.... Mm.... Ahaa...." Emilia vastaili Lidlin sihteerin asiaan. Tumppi hirnahti korviasärkevällä voimalla, ja nainen pahoitteli mekkalaa luuriin.
"Ai omistat hevosen?" kuului langan toisesta päästä, "Tyttärellänikin on hevonen, ja tiedän kyllä kuinka paljon sellaisen ylläpito maksaa, ja olen pahoillani ettemme voi täältä käsin auttaa sinua."
"Juu, noh, sellaista sattuu", Emilia yritti kuulostaa iloiselta. Puhelu loppui jossain niillä main, ja itseensä pettyneenä hän oli jo laittamassa puhelinta taskuunsa, kun se soi taas.
"No?" Emilia ärähti tädilleen. Piti senkin olla aina muiden asioissa...
"Ette kai te ole riidelleet Reetan kanssa?!"
"Ei, ei me olla, mulla ja Reetalla menee ihan hyvin..." nainen huokaisi, katsellen Keitä ja Tashaa.
"Hyvä. Mulla olisi sulle hevonen, ystävälläni on kolmevuotias poni, ori se taisi olla. Sillä on jumalattomasti hiuksia, ja ajattelin että voisit pitää siitä."
"Jep, kiitos tarjouksesta, mutta ei töitä, ei rahaa. Sitäpaitsi mulla on jo Tumppi."
"No mutta se Tumppihan nyt on entinen ravihevonen, etkös haluaisi jotain hienompaa?"
"En."
"Ai jaa, minä kun luulin..."
"Mä oon pahoillani, en mä voi ottaa sitä."
"No lähetin kuitenkin sähköpostilla kuvan, jos edes katsoisit?"
"Juujuu, sitten kun oon kotona. Kiiiiitos heiiiiii!" Emilia lopetti puhelunsa. Miksi kaiken piti olla näin epäreilua?! Tashakin oli noin upea, ja Tumppi taasen viipotti menemään tarhassaan rumaa ravurinlaukkaansa.
"Saatanat sentään!" hän ärisi ja potkaisi turhautuneena maata. Nainen nyyhkäisi ja pakotti kyyneleet pysymään poissa. Ei nyt. Sen sijaan hän kiinnitti huomiota Tashan selässä keikkuvaan loimeen.
"Toi pitää varmaan ottaa pois?" Emilia kysyi, ääni hieman väristen, mutta muuten peittäen tunnekuohunsa varsin taitavasti.

Kei katseli homman valmiiksi saanutta Emiliaa ajatuksissaan ja tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi, kun huomasi Emilian katsovan häntä takaisin luuri korvalla. Naisen ilme ei ollut kovin ilahtunut, ja Keille tuli heti mieleen, olisiko työasian kanssa käynyt huonosti. Hän ei kuullut, mitä Emilia puhui - ja ehkä hyvä niin. Ei hän halunnut koko ajan olla tunkemassa nenäänsä toisen asioihin. Hän oli kyllä saanut kuulla siitä, miten huolehti liikaa toisista aikuisista ihmisistä. Puhelun lopputtua Kei kuitenkin kuuli Emilian sadattelun. Tasha säpsähti Emilian potkaistessa maata, mutta rauhoittui samantien Kein taputellessa sen kaulaa rauhoittavasti. Tasha oli niin räjähdysherkkä, että reagoi mitä pienempiinkin asioihin - kuten kunnon estehevosen toisaalta kuuluikin.

"Ah, joo", Kei vastasi ja katseli naista epätietoisena siitä, miten käyttäytyä. Hän itse ei jäisi paskalla fiiliksellä edes maisemiin, vaan lähtisi samantien eristäytymään jonnekin. Emilia kuitenkin näytti sinnikkäästi haluavan näyttää normaalilta ja olla mukana, vaikka hänestä aavistuksen paistoikin läpi jonkinsortin mielipaha. Ehkä minun tulisi vain olla kuin ei olisikaan, Kei tuumi. Ehkä hän vain pahentaisi asiaa kysymällä.
"Haluutsä ottaa sen pois?" Kei kysäisi viitaten Tashan päällä olevaan ratsastusloimeen ja väläytti naiselle rohkaisevan hymyn. Jos tuo halusi olla avuksi, niin mikäs siinä.

"Joo, voin mä..." Emilia kuuli itsensä mutisevan. Hän vastasi Kein hymyyn nopeasti ennen kuin siirtyi lähemmäs Tashaa räpläämään loimella. Hetken vaivautuneen hiljaisuuden jälkeen nainen kuitenkin avasi suunsa.
"Mun täti soitti, sen kaverilla oli kuulemma mulle joku poni", hän naurahti hermostuneesti katse visusti maassa. "On kait kolmevuotias tukkajumala ori..." Emilia nosti loimen pois Tashan selästä komentaen tuon ratsastajaa nostamaan perseensä ylös loimen riisumista helpottamiseksi. Hän taputti varovasti Tashan takapuolta saatuaan loimen pois, ja siirtyi sitten hieman kauemmas.
"Kiinnostais kyllä vähän käydä kattomassa minkälainen poni se on, mutta mulla on jo Tumppi, ja pappa ei just nyt betalar yhtään mitään", hän naurahti kuivasti omalle vitsilleen.

Jäädessään katsomaan ratsukkoa omissa maailmoissaan Emilia halusi paeta salille. Vaan nytpä ei onnistuisikaan seitsemän kilometrin hölkkä salille, ei ainakaan tällä jalalla. Eniten nainen halusi nyrkkeilemään.
"Täällä pitäis olla nyrkkeilysäkki. Satulahuoneen kattoon kun roikottais..." hän totesi vahingossa ääneen, ja virnisti sitten Kein hieman hämmentyneen oloiselle ilmeelle. Tai ehkä Emilia vain kuvitteli, mutta päätti kuitenkin selittää tarkemmin; "Siis nyrkkeily on oikeesti hyvä stressin- ja vihanpurkumenetelmä. Paras on kyllä ratsastus tai juoksu, mutta ai että tekee hyvää nyrkkeillä aina välillä..!" hän karkasi hieman aiheesta. Hän ei ollut vielä menettänyt toivoaan työpaikkojen suhteen, oli tässä vielä muutama mieleinen paikka käymättä. Ja voisihan hän hätätapauksessa mennä kuuraamaan vessojakin.

"Monelta meinasit muutes lähteä?" Emilia katsoi tiukasti Tashan kaulaa, vilkaisten kysymyksensä lomassa tamman ratsastajaan. "Tai siis niin... Mun pitää varmaan lähteä kävelemään jossain tunnin parin päästä. Ei kotiin oo kun sen kuus seittemän kilsaa", Emilia totesi olkiaan kohauttaen, vaikka oikeasti kammoksui ajatusta lähteä nilkuttamaan kohti kotia. Matkaakin olisi muutama kilometri sanottua ylimääräistä.

"Ai", Kei kommentoi yllättyneenä Emilian puhetta ponista. Kun nainen viittasi rahatilanteeseensa, Kei katsahti muualle hiukan nolona. Eihän Emilia edes tiedä sun vanhemmista, idiootti, Kei kuitenkin totesi mielessään heti perään. Mutta toisaalta, nyt kun hänellä itsellään oli erikseen työpaikka, jolla maksaa tallivuokraa ja toinen työpaikka, jolla kustantaa kaikki muu, ei hän voisi valittaa omankaan tilinsä saldosta. Toista hevosta hän ei tosin edes haluaisi. Hän halusi omistautua Tashalle. Eikä hänellä loppupeleissä olisi vielä toisesta huolehtimiseen edes aikaakaan.
"Kiitos", Kei sanoi kohteliaasti Emilian saatua loimen pois.

Kei naurahti Emilian alkaessa selittää nyrkkeilystä. "Joo, onhan se", Kei totesi virnistäen. Hän ei viitsinyt mainita mitään siitä, mihin itse purki vihaansa - nimittäin äärettömän väkivaltaisiin videopeleihin. Jokin siinä kaikkialle roiskuvassa veressä ja irtoilevissa jäsenissä oli niin mielettömän vapauttavaa. Kei oli kyllä niin kumman laiska harrastamaan mitään urheilua - ratsastuksen lisäksi, siis.

Kei kohautti olkiaan Emilian kysymykseen poislähdöstä. Hän ei ollut ajattelut asiaa. Ei olisi kiire tänään. "Kävelemään?" Kei toisti naisen perässä epäuskoisena. "Mä voin kyllä heittää sut kotiin", hän tarjoutui oitis perään ja loi naiseen epävarman hymyn.

"Harmi vaan että nyt mun pitää mennä salille nyrkkeilemään, meiän nyrkkeilysäkki meni rikki, eikä oo just nyt tullu hommattua uutta. Mä meinasin mutta Reetta sano että se ei halua sitä katosta roikkumaan, tai mulla on vuoden mittainen tiskivuoro. Kun onhan mulla se kausikortti sinne salille niin miksei sitä käyttäis..." naisen mieliala koheni urheilusta puhuttaessa.

Kein toistaessa Emilian lauseen kotiin kävelemisestä, hän nyökkäsi.
"Noo, yleensä mä juoksen enkä kävele", tuo virnisti ja vilkaisi maata nopeasti. Kein tarjoutuessa ajamaan Emilian kotiin hän hymyili ja vastasi;
"Oi, se ois hyvä! Reetan oli tarkotus tulla hakemaan mutta sit se joku tyttö loukkas. --- Se siis valmentaa sellasia 10-vuotiaita cheerleadereita."

Emilia katseli vuoroin Tashaa, ja vuoroin pystyttämiään esteitä. Välillä nainen vilkaisi selässä istuvaa Keitä, mutta muuten piti katseensa visusti hevosen jaloissa.

//sori, lyhyttä

/ Järkyttävä tauko, pahoittelut! Nyt mulla onkin paljon vapaampaa taas, joten lupaan olla aktiivisempi jatkossa. :D /

Kei kuunteli huvittuneena Emilian jatkaessa selitystä urheilusta. Eipä se haittanut, ettei Kei pahemmin urheillut, sillä ei se kropassa näykynyt. Siitäkin oli moni kyllä kateellisesti piikitellyt, hän pohti virne huulillaan. Kun Emilia taas mainitsi Reetan (ties kuinka monetta kertaa), vei uteliaisuus viimein voiton ja Kei rohkeni kysymään:
"Ootteko te Reetan kanssa siis parisuhteessa?"

Kun molemmat olivat hetken olleet hiljaa, päätti Kei lopettaa keskustelemisen tältä erää ja ohjasi Tashan takaisin uralle. Hän käveli tammalla kierroksen, ja pyysi sen sitten raviin ja taas laukkaan. Hän teki muutamat reippaat laukkapätkät molempiin suuntaan kenttää ja todettuaan askelluksen olevan sujuvaa ja matkavoittoista, kokosi hän Tashan askelta ja tuli suhteellisen hidasta laukkaa esteille. Kuten odotettua, Tasha hyppäsi jokaisen esteistä tuosta noin vain - tosin turhan korkealla ilmavaralla.
"Voi tyttö, onko liian pieniä esteitä?", Kei naurahti hevoselleen ja taputti sen kaulaa. "Jos haluat vielä auttaa", Kei aloitti varovasti katsoen Emiliaan, "niin noista ristikoista voisi tehdä 60cm pystyjä. Tää on liiankin helppoo Tashalle", hän totesi virnistäen loppuun.

Kein kysymys jäi kaikumaan ilmaan Emilian tajutessa puhuvansa taas Reetasta.
"Joo...?" nainen vastasi epäröiden, katsoen miten Kei reagoisi. Useimmat olivat ottaneet asian ihan normaalisti, osa vaati hetken totuttelun. Oli niitäkin, jotka suorastaan hyökkäsivät kimppuun kuullessaan tämän, ja huusivat aina tavatessa että joutuisimme alimpaan helvettiin.

Jollain tavalla kiusaantunut hiljaisuus suorastaan musersi Emilian alleen tuon katsoessa hiljaa Tashaa. Hän tarkkaili miten tamma lähestyi esteitä ja kuinka helposti se loikkasi niistä yli. Nainen vilkaisi Keitä, ja katsoi kuinka tuo pidätti innokaan tammansa hyvin

Käskyn käydessä nostaa esteet pystyiksi Emilia nyökkäsi, ja kolisteli tolppia nostaessaan esteitä suunnilleen sopivien kokoisiksi. "Onks nää hyvät?" nainen vilkaisi ratsukkoa päin kysyvästi.

"Okei", Kei totesi lyhyesti Emilian vastaukseen parisuhteesta. Hän ei ollut yllättynyt, mutta jollain tavalla ehkä pikkuriikkisen pettynyt. Tai ehkei voisi sanoa ihan niinkään, mutta varattujen tyttöjen kanssa sai aina olla vähän varovainen ja se hiukan huoletti Keitä. Ei saisi käyttäytyä liian vihjailevasti, ettei aiheuttaisi draamaa. Keillä flirttailu oli jotenkin niin verissä, vaikkei mitään sen kummempia aikeita välttämättä aina olisikaan.

Emilian saatua pystyt valmiiksi Kei nyökkäsi hyväksyvästi naiselle ja loi tuohon taas kiitollisen hymyn. Oli kyllä kätevää, ettei tarvinnut pomppia hevosen selästä alas ja takaisin, kun oli joku muu hoitamassa esteiden pystyttämisen ja korottamisen. Hetken paikallaan seisonut Tasha alkoi viskoa päätään, sillä se halusi jo mennä. Kei kiristi ohjasotettaan hiukan huomauttaakseen tammaa käytöstavoista ja ohjasi sen sitten kaartamaan kentän päätyyn. Mies antoi tammalle ohjaa ja hipaisi sen kylkiä, jotta tamma nosti ravin. Yhden reippaan pääty-ympyrän jälkeen Kei ohjasi tamman ensimmäistä pystyä kohti. Tasha ryösti laukkaan jo ennen apuja.
"Kuules nyt!" Kei tiuskaisi ja käänsi tamman uudelle ympyrälle, ja antoi sen tulla esteelle vasta sitten. Hypyn jälkeen hän kokosi laukkaa entisestään, jotta seuraavalle esteelle tultiin vähän hitaammin. Viimeinen este meni Kein mielestä jo kahta ensimmäistä paremmin. Tasha oli turhankin innoissaan, minkä takia hypyt eivät olleet niin hiotun puhtaita mitä Kei hevoselta halusi. Yli mentiin kyllä, mutta tyylipisteitä jäisi tällä tavalla uupumaan, ja kolahtipa takajalka puomiinkin muutamaan otteeseen - joskin yksikään ei tippunut.

Ratsukko treenasi samaa rataa muutaman kerran, minkä jälkeen Tasha alkoi jo kuunnella paremmin. Välillä Kei teki tamman kanssa temmonvaihtoja sekä ravissa että laukassa radan ulkopuolella, jotta saisi Tashan vauhdin paremmin kontrolliin. Kun rata oli kerran tultu niin hyvin, että Kei oli täysin tyytyväinen tamman suoritukseen, päästi hän tamman kävelemään vapain ohjin. Hevonen puuskutti ja venytti kaulaansa pitkälle alas. Kei taputti sen kaulaa kiitokseksi hyvästä treenistä ja katsahti ratsastusta seuranneeseen Emiliaan.
"Joo'o, vähän oli vauhdikasta. Mutta eipä tuo ihmekään, kun oli sitä hyppytaukoa päässyt tulemaan", hän selitti naiselle. Miestä kutkutti ajatus siitä, mitä nainen oli ajatellut heidän ratsastuksestaan. Olisiko hän peräti niitä ärsyttäviä ihmisiä, jotka alkoivat samantien pätemään siitä, mitä pitäisi tehdä toisin? Kei ei voinut sietää sitä, kun hänen menetelmiään alettiin arvostelemaan. Hän pärjäsi niillä, ja Tasha oli vain kehittynyt hänen käsissään. Hän tiesi osaavansa ratsastaa.

//kappas

"No, vaikka nyt oliki vähän vauhdikasta, niin ihan hienostihan toi meni", Emilia katsoi esteitä mietteissään. Äkkiä ilkikurinen virnistys kuitenkin kohosi tuon kasvoille, ja hän lisäsi:
"Tosin kyllä toi Tumppi siis niiiiin paljon paremmin menee, pyh!" nainen nauroi, tarkoittaen sanansa selkeästi vitsillä. "Ei vais, hyvä kun Tumppi osaa laukata nätisti.."

Emilia vilkaisi nopeasti hevoseensa, joka oli jäänyt tarhan portille norkoilemaan. Se vilkaisi omistajaansa anovana, kuin pyytäen leikkikaveriksi. "Pliispliis, kaveritki kyllästy!" Muut hevoset olivat siirtyneet omiin oloihinsa, jättäen Tumppiparan aivan yksin. Nyyhkäys. Kyllä sillä olisi pitänyt kunnolla ratsastaa, mutta Emilia ei halunnut vängätä vastaan -kenellekään. Ehkä nainen voisi Kein lopetettua treeninsä hieman vielä ratsastella... Paitsi että se oli varsin huono idea, jos hän nyt antaisi jalkansa parantua ensin, mikä lie siinä olikin. Mustelma todennäköisesti, mutta varmuuden vuoksi. Emilia ei voisi siis tänään ratsastaa, mutta Kei voisi....

Idea alkoi kasvamaan Emilian päässä, ja hänen oli aivan pakko kysyä:
"Hei tota... Et sä haluais mennä vielä Tumpillaki?" hän ehdotti virnistäen. "Se tartteis oikeesti liikuntaa, muuten tulee kunnon läskipalleroks. Eikä se oo niin paha ku miltä se näytti, nyt se on vähän tuolla tarhassa juossukki..?"

Kei oli huojentunut siitä, että Emilia oli tyytyväinen hänen ratsatukseensa. Emiliastahan tulee mun oppilas, mies tajusi yhtäkkiä. Hänellä oli kyllä lista ratsukoista, vaikkei hän ketään vielä ollut tavannutkaan - paitsi nyt tänään Emilian. Jännittyneisyys kuitenkin katosi, kun Emilia heitti vitsin Tumpin paremmuudesta, ja Kei purskahti rentoutuneeseen nauruun.
"Kyllä me siitä kuule vielä tehdään kunnon estehevonen, ravureistahan tulee usein hyviä hyppääjiä", Kei kuitenkin kannusti heti naurunsa perään ja iski silmää.

Kei kohotti kulmiaan hämmästyksestä, kun Emilia pyysi häntä ratsastamaan Tumppia. Oli aivan ennenkuulumatonta, että joku tuosta noin vain pyysi häntä ratsastamaan hevostaan - ellei kyseessä ollut joku hän oli tottunut siihen, että kaikki olivat aina niin älyttömän tarkkoja omista hevosistaan. Ei tulisi kuuloonkaan, että Kei itsekään antaisi jonkun muun ratsastaa omaa tammaansa. Ehkä jonkun huippuvalmentajan, mutta ei missään nimessä tavallisten tallikavereiden, ehei.
"No kai mä voisin", Kei vastasi epäröiden. Tilanne oli uusi, ja se sai hänen epävarmuutensa taas pintaan. "Mitä sä haluaisit mun tekevän sen kanssa?" hän kuitenkin jatkoi ja koitti saada itsensä kuulostamaan varmemmalta mitä oikeasti oli. Sehän olisi oikeastaan ihan hauskaa vaihtelua, Kei tuumi ja päätti yrittää. Tashan hengityksen tasaannuttua loppukäyntien aikana hän pysäytti hevosen, taputti sitä vielä ja laskeutui selästä.