~ Fresh start ~

[Mukaan kuka haluaa!]

Lauantai

Valonsäteet pilkistivät verhojen välistä, kuin toivottaen hyvää huomenta nuorelle miehelle, joka haukotteli sängyssään tyytyväisenä. Kei oli saanut nukkua pitkälle aamupäivään, sillä Hantsu oli luvannut tehdä aamutallin tällä kertaa. Nykyään se olisi pääsääntöisesti Kein homma. Perjantai-ilta oli mennyt myöhään töissä. Niin, Kei oli saanut töitä baarista noin viikko sitten eikä hänen enää tarvinnut pyydellä rahaa vanhemmiltaan tai sossuilta elääkseen. Se olikin aina inhottanut häntä. Palkka oli sen verran kova, että Kei oli pystynyt pitämään hevosensa - akhal-teketamman, jolla oli jäänsiniset silmät ja elämän riemua sydämessään. Hän oli jo melkein valmistautunut luopumaan rakkaastaan - epätoivoinen itku kurkussa tosin - kun kaikki oli rysähtänyt rikki hänen jalkojensa alta. Valveuni oli mennyt konkurssiin eikä hänellä enää ollut ollut töitä, asuntoa tai tallipaikkaa. Helsingissä oli ollut kertakaikkiaan mahdotonta yrittää selvitä sossun tuilla, etenkään hevosen kanssa. Koulutustakaan Keillä ei ollut mihinkään, mutta musiikki oli ollut aina hänen intohimonsa. Jo teinivuosinaan hän oli leikkinyt dj-laitteiden kanssa ja tehnyt youtubeen remixejä. Luojan kiitos jaksoin säästää taskurahojani silloin niihin laitteisiin, Kei mietti tyytyväisenä. Uudenkarhean baarin omistaja oli ihastunut hänen taitoihinsa samantien, kun hän oli Hantsun kutsusta mennyt käymään mestoilla ja päässyt tiskin taakse. Porukka hiprakassa olevia nuoria oli villiintynyt täysin Kein nostaessa tunnelman kattoon soittamalla omia versioitaan uusimmista hittibiiseistä ja heittäytymällä tunnelmaan mukaan. Ihmiset olivat yllättävän hyvin hyväksyneet hänet mukaan aasialaisen ulkonäöstä huolimatta - Kei oli kuullut, että porukka pienessä kaupungissa ei juuri ollut tottunut ulkomaalaisiin. Hän oli jopa huomannut joidenkin tyttöjen katsovan häntä innostuneen uteliaasti ja kuiskivan keskenään.

Tuntui niin hyvältä, kun nyt oli varaa maksaa hevosen kustannukset ja silti elää ihan kohtalaisesti omassa vuokrakämpässä. Hyvästi toisten nurkissa nyhjääminen, Kei julisti noustessaan sängystään hyväntuulisena. Hän virnisti peilille ja haroi sekaisin olevia, syvänmustia hiuksiaan. Vatsassa kipristeli ajatus tallille menosta, vaikka hän olikin ollut siellä jo useampana aamuna. Tänään hän tapaisi talliporukan. Kaikki kuulemma hengailivat tallilla lauantaisin. Normaalistihan ihmiset työskentelivät viikolla päiväsaikaan, toisin kuin Kei. Uusiin ihmisiin tutustuminen tuntui samaan aikaan sekä todella vastenmieliseltä että hyvältä ajatukselta. Helsingissä oli ollut melkoiset kuviot parin kusipään kanssa, mikä oli saanut hänen luottonsa ihmisiin rysähtämään seinään. Ei kiinnostaisi käydä sitä paskaa läpi taas, Kei mietti hetkellisesti happamana. Pian hän kuitenkin ravisteli kauhukuvat mielestään ja pakotti itsensä pitämään päänsä pystyssä. Tämä olisi uusi alku. Helsinki oli takana.

Päästessään perille tallin pihaan Kei huomasi heti liikettä. Nielaisten hän nousi mustasta Audistaan ja nyökäytti päätään kömpelöksi tervehdykseksi.

"Noh, innostusta sillä ainaki tohon estetouhuun riittää", Emilia myönsi hymyillen. Eikä Tumppi nyt niin kamala ollut, mitä nyt ei vaan tiedosta sitä, että Tumpin takajalat olivat myös liikutettavissa. Usein se veti esteet takasillaan mukaan, tai sitten pääsi esteestä puhtaasti yli, mutta tyyli oli kaukana kauniista ja mukavasta. Usein esteiden hyppääminen Tumpin kanssa meni siihen, että ori innoissaan loikki miten ja minne sattuu.

Kei myöntyi ratsastamaan Tumpilla hieman epäröiden.
"Ihan vaan silleen kaikki askellajit läpi ja näin..." Emilia hymyili, ja alkoi siirtämään esteitä takaisin muiden tolppien luokse. Kei laskeutui selästä, ja Emilia itse lähti ontumaan kohti Tumpin tarhaa.

Ori hörisi naisen saapuessa portille, mutta oliko syy sitten Emilia taikka talliin kulkeva Tasha, jäisi mysteeriksi. Tumppi askelsi edes takas aidan toisella puolella Emilian pujahtaessa aidan lävitse riimunaru kädessään.
"No hei, mitä jätkä... Juu, ei tartte syliin tulla, kyllä mä tiiän että sä haluut sisälle... Mennään mennään älä hoputa", hän puheli hevoselleen näprätessään portin kanssa.

Portin levähtäessä auki turhankin nopeasti meinasi Tumpille tulla kiire, ja hypähti eteenpäin. Onneksi Emilia oli pitänyt narusta tiukan otteen, eikä ori päässyt karkuun. Korkea hevonen yritti koko ajan hiipiä raviin, ja reippaasti astellen seurasi omistajansa vierellä talliin asti, jossa se alkoi taas saman hörinästeppaus-shown.
"Nonih, sä näit nää kaikki jo, oleppa nyt..." Emilia mutisi laittaessaan hevosta kiinni käytävälle.

"Hyvä tyttö, kiitti ettet nolannu mua Emilian edessä", Kei puheli hevoselleen saatuaan sen karsinaansa. Tamma hörisi hänelle ikäänkuin vastatakseen 'mitä sä musta luulet?' ja heltyneenä Kei halasi sen lämpöistä kaulaa. Hänen rakkautensa tuohon hevoseen oli jotain niin käsittämätöntä, että välillä hän itsekin mietti, miten sellainen side edes oli mahdollinen. Tytöt tulivat ja menivät, kaverit tulivat ja menivät, mutta Tasha pysyi hänen vierellään aina.

Emilian ja Tumpin tulon huomasi heti. Betonilattia kaikui Tumpin kavioiden osuessa siihen. Orin kovaääninen hörinä sai Tashan kurkottelemaan kaulaansa, jospa se vaikka onnistuisi näkemään äänen aiheuttajan. Tumppi oli kuitenkin toisella käytävällä, eli tamman näkymättömissä. Tasha hirnui kimakasti vastauksensa ja Kei läpsäytti sen kaulaa ärsyyntyneenä.
"Ei sulla oo ees kiimaa, tyhmä. Oles nyt." Kei riisui tammalta varusteet, heitti ne hetkeksi käytävälle ja alkoi sukia hevosen hieman hikeentynyttä karvaa reippain vedoin. Hetken harjailun jälkeen hän heitti Tashan selkään kevyen talliloimen ja lähti kantamaan varusteita satulahuoneeseen.

"No hei poitsu", Kei tervehti Tumppia tullessaan sen ja Emilian luo. "Tasha saa jäädä talliin kuivumaan", hän totesi ääneen ja tarjosi kättään orille haisteltavaksi.

Tashan hirnahtaessa Tumpin oli pakko hirnua takaisin, ja Emilia peitti korvansa.  Saatuan  "laulunsa" loppuun Tumppi tyytyi hörisemään.
"Kuules kiljukaula nyt, turpa kii..." Emilia mutisi äänekkäälle hevoselleen. Kei saapui tervehtimään oria, jolloin se pörhisteli ja haisteli kaula kaarella miestä. Se hörisi pitkään ja matalasti, ja Emilia ehdotti tammantuoksuisen takin vaihtamista. Näistä oreista kun ei koskaan tiennyt...
"Sulta lähtee kuule seuraavaks pallit poies!" nainen ärähti orinsa heilauttaessa etujalkojaan ja kalistellessaan ketjuja.  

Emilia kipaisi satulahuoneessa hakemassa ratsastusromppeet niin nopeasti kuin ontumiseltaan pystyi, ja alkoi reippain vedoin sukimaan Tumpin jo kertaalleen harjattua karvaa. Tarhassa ollessaan hevonen oli pysynyt oikein puhtaana, joten Emilian piti oikeastaan vain kaviot ottaa uudestaan. Hän kaivoi tummansinisen kaviokoukun harjakassista ja alkoi sitten yksitellen puhdistamaan Tumpin kavioita. Ori ei olisi millään tahtonut pysyä paikoillaan ja olisi halunnut seistä neljällä jalalla, jolloin ainoa keino pitää jalka paikoillaan oli laittaa se tukevasti polvien väliin kuin kengityksessä ikään.
"Stop... Ei mennä nyt mihinkään kuules poni..." Emilia mutisi Tumpin yrittäessä vetää koipeaan jo kolmatta kertaa pois. Vihdoin hän sai kaiken lian pois kaviosta, ja pystyi laskemaan viimeisenkin maahan.
"Ei ollu niin kamalaa, eihän?" hevoselleen puhellessa Emilia varusti sen samalla, ja pian olikin ratsu reima odottamassa ratsastajaansa.

"Hmm tuotas... Se puree helposti kuolaimeen, ja jos se sen tekee niin siinä ei vetäminen auta. Mitä enemmän vedät ni sen kovempaa se menee, et muutenki kaikki hidastaminen monien pidätteiden kautta", Emilia selitti hieman perusjuttuja. Ei hän olettanut Kein muutenkaan vetävän hevosen suusta, mutta päätti varoittaa kuitenkin.

Kei virnisti huvittuneena Tumpin reaktiolle ja totesi Emilialle:
"Hyvä idea, eiköhän multa löydy joku varatakki tuolta tallihuoneesta." Mies lähti samantien katsomaan, osuisiko arvaus oikeaan. Jep, sohvalla lojui hänen maastonvihreä takkinsa - ei mikään tallitakki sinänsä, mutta saisihan sen pesuun tämän jälkeen. Vaihdettuaan vaatetusta Kei käveli takaisin hevosen luo. Emilia putsasi orin kavioita, ja karvakin näytti suhteellisen puhtaalta, joten mies tyytyi nojaamaan karsinan oveen katsellen naisen touhua. Emilian kertoessa ohjeitaan Kei nyökkäili mietteliäs ilme kasvoillaan ja antoi katseensa kiertää hevosen ruumiissa korvista takasiin. Ori oli huomattavasti korkeampi kuin Tasha. Sillä olisi siis isommat askeleet, ja niin - ravurin liikkeet. Millaistakohan sillä olisi laukata? Mitä hän edes voisi vaatia tuollaiselta hevoselta? Keitä alkoi arveluttaa koko touhu, mutta päätti pitää suunsa kiinni. Hänellä ei ollut mitään muistikuvaa siitä, millon olisi viimeksi ratsastanut ravuritaustaista hevosta; viime vuodet vain Tashaa ja ratsastuskoulun hevosia.

Emilia aavisti Kein epäröivän, ja hymyili rohkaisevasti.
"Se on oikeesti ihan kiva, oisitpa nähny sen sillon ku mä sain sen..." hän naurahti rennosti ja teki vielä viimeisen vyönkiristyksen. Tumppi hamusi huulillaan naisen olkapäätä, ja kevyesti tuo työnsi turvan pois.
"Nom nom, älä mumsi jooko..?" Emilia hymyili kuin pikkulapselle, ja rapsutti Tumpin otsaa.
"Hmm... Jos se alkaa painaan ohjalle ni pysäytä se vaikka aitaan, niin se ei lähe viemään", nainen lisäsi vielä. "Se on kato sen takii, ku sillon kun nää juoksee radalla, niin ne kuskit roikkuu ohjassa, ja ne on oppinu et sillon ku on vahva tuntuma niin mennään kovaa, ja sitten kun se löystyy ja alkaa pidätteet niin sit hidastetaan. Vähän toisin päin ku ratsuilla", hän hymyili, ja ojensi ohjia Keille. Tumppi oli samantien syöksymässä ulos, ja ärähtäen Emilia kiskaisi sen takaisin vierelleen.
"Haluatko taluttaa vai vienkö mä tän?"

Kei nyökytteli ja yritti sisäistää kaiken, mitä Emilia oli neuvonut. Tuntui jotenkin nololta olla neuvottavana. Yleensä se meni toisinpäin.. Ole nyt mies, Kei. Se on kuitenkin vain hevonen, ihan kuin Tasha tai kuka tahansa muu. Se on ravuri ja vielä orikin, mutta mitä sitten?
"Mielelläni tutustun aina hevoseen ensin maastakäsin, joten voisin taluttaa itse jos vain sopii", Kei totesi naisen kysymykseen. Hän tajusi kuulostavansa jotenkin liian asialliselta ja sätti itseään mielessään, kun ei osannut olla niin luonteva uusien ihmisten kanssa - kuten Emiliakin oli ollut alusta asti. Hän ei voinut ymmärtää, miten kaikki pystyivät siihen niin helposti.

Kei henkäisi syvään kerätäkseen itsevarmuutta ja tarttui orin ohjiin.

/grääh, en tiiä mihin mun kirjotustaito on kadonnu.. x_x

Emilia naurahti kuivasti Kein todetessa tutustuvansa hevoseen ensin maasta käsin, mutta hymyillen ojensi ohjat tuon käteen.
"Noh, pidä sit kiinni", nainen totesi pirteästi, ja siirtyi tallin ovelle tehdäkseen tilaa. Hän katseli hevostaan mietteliäänä, pohtien päättäisikö Tumppi lähteä viipottamaan johonkin suuntaan miehen taluttaessa sitä.
"Kei muutes, tiiätkö ketään kenellä olis tarvetta lämppäriorille? Tai siis niinku tammaa tai siis.." Emilia mutisi lopun tajutessaan kysymyksen olevan aivan turha. Tuskimpa Kein ystäväpiiriin kuului ravi-ihmisiä, mielessään nainen ajatteli toisen tulevan enemmänkin hienojen hevosten maailmasta. Ja siellä eivät mitkään lämminveriset ravurit olleet kovassa huudossa.

//sama.. noh, ehkäpä kaikilla on vaan tönkköä tää kirjottaminen
ja teen uuden ropen sitten jossain vaiheessa, jos nämä muutkin aktivoituisivat

Kei puristi nyrkkinsä tiukasti kiinni, jottei suuri ori pääsisi livistämään - ainakaan niin helposti. Olet sitten kunnolla. Pliis. Kei suuntasi ajatuksensa orille. Jospa viesti menisi telepaattisesti perille ja Tumppi olisi hänelle armollinen. Mies oli aiemmin nähnyt, miten Emilia sai tapella hevosen kanssa taluttaessaan sitä.
"Een mä kyllä tiedä", Kei vastasi pahoittelevalla äänensävyllä ja lisäsi perään pää kallellaan: "Ravipuoli on mulle niin vierasta."
"Hei!" mies ärähti Tumpin yrittäessä jo lähteä ulos. Sitä ei selvästikään kiinnostanut seisoskella paikoillaan. Ote oli onneksi kuitenkin tiukka ja hevonen joutui pysähtymään parin askeleen jälkeen.
"Eiköhän mennä", hän mutisi puoliääneen ja lähti kävelemään reippain askelin kentälle. Tumppi pälyili häntä epäluuloinen ilme kasvoillaan, mutta suostui jotenkuten kävelemään hänen vierellään kentälle asti. Kei etsi katseellaan jakkaran ja vei hevosen sen viereen. Hän heitti katseen Emiliaan. Pitäisiköhän nainen hevosta kiinni? Ihan varmuuden vuoksi. Tumppi tuntui olevan ei-niin-innostunut tästä ideasta että joku vieras mies hyppäisi sen selkään, ainakin niin Kei sen silmien pyörittelyn tulkitsi.

// kuulostaa hyvältä. c:

"Niin tai siis mä mietin et ton vois ihan hyvin ruunata", nainen mutisi ja katseli hevostaan mietteliäänä. Mitäpä hyötyä siitä orina oli, kun ei Emilia mitään orilla tehnyt.

Hän väisti ovelta hevosen ratsastajineen kävellessä ulos, ja sulki sen sitten perässään. Emilia seurasi hymyillen Tumpin osatessa käyttäytyä hyvin Kein taluttaessa sen kentälle. Nainen jäi kentän aidalle seisoskelemaan, mutta Kein katseen huomatessaan lähti ontumaan kohti parivaljakkoa.
"No mitä Tumppi, jospa seisoisit paikoillas vai hä? Nii, mä tiiän ihan järkyttävää ettet saa mutapossuilla tarhassa..." Emilia puheli hevoselleen pitäen ohjista kiinni.
"Mä voin kans roikkuu vähän", hän hymyili, ja otti otteen jalustinhihnasta. Tumppi vilkaisi omistajaansa hieman hämmentyneenä, mutta pysyi kuitenkin ihan hyvin paikoillaan.

Kei ei kommentoinut ruunaamista mitenkään. Emilianhan hevonen oli, nainen teki mitä halusi. Olihan se aikalailla kiveen hakattu luonnonlaki, että ruunat olivat huomattavasti oreja helpompia. Kei itse oli aina ollut tammoihin päin. Ne olivat usein herkkiä ja ailahtelevaisia; eivät liian leppoisia kuten ruunat monesti, mutta eivät myöskään orien tyyliin dominoivia.

Kei katsahti Emiliaan vienosti hymyillen tuon tullessa apukädeksi.
"Kiitos."

Tumpin isot askeleet vaativat alkuun melkoista totuttelua. Kei oli niin pitkään ratsastanut vain suhteellisen pienikokoista Tashaa, jonka askeleet olivat matkaavoittavuudesta huolimatta kovin pehmeät ja helpot istua. Käynti ei silti vielä tuottanut pahemmin ongelmia. Tumppi tuntui olevan vähän varuillaan koko ajan uuden ratsastajan takia, mutta ei kuitenkaan aloittanut kummoisempaa temppuilua. Vähän se yritti oikoa kulmissa, minkä vuoksi Kei piti ulko-ohjassa vahvan tuntuman koko ajan.
"Mitä kaikkea tämän kanssa on tehty? Että mitä voi vaatia?" Kei kysyi, kun ei oikein tiennyt mitä verkatakseen tehdä. Pysähdyksiä hän harjoitteli heti alkuun ihan itsensäkin vuoksi; tuntui hyvin oudolta myödätä hidastaessa - Tashalla ratsastaessa päin vastoin vauhdin lisäämiseen ei juuri muuta tarvinnut. Monta kertaa hän erehtyi pidättämään oria lähinnä ohjasotteella, ja ori kiihdytti vauhtia. Kei todella toivoi, että Emilia ymmärtäisi hänen virheensä eikä pitäisi häntä aivan osaamattomana. Miten paljon pitikin miettiä toisen ajatuksia,mies tuskaili itsekseen. Olisi niin paljon helpompaa, kun osaisi vain ottaa rennosti.

// Onpa hankalaa miettiä, miten toisen hevonen käyttäytyy. Pelkää ettei oma teksti kuvaa sitä yhtään.. :'D

Emilia jäi kentän keskelle katsomaan edelleen mietteliäänä hevostaan, ja vaipui sitten omiin maailmoihinsa. Kei näytti pärjäävän Tumpin kanssa ihan hyvin, paremmin tämä ainakin näin ensisilmäyksellä sujui kuin Emilian ensimmäinen ratsastuskerta hevosellaan. Tosin silloin ori oli juuri totutettu ratsastajaan ja muuttanut vasta Suomeen, eikä osannut juuri mitään. Eipä sillä että se vieläkään olisi mitenkään loistava, vaikka kovasti Emilia olikin tehnyt sen kanssa töitä.

"Ai mitä sen kaa on tehty?" nuori nainen havahtui mietteistään Kein äänen kuullessaan. "No, onhan se neljä, viis vuotta ollu ratsuna, että tota... Näitä helppo ceen juttuja, oiskohan vähä samalla tasolla ku nuori hevonen", Emilia kohautti harteitaan. "Väistöt se menee käynnissä ja melkeen nätisti ravissa, joitain taivutuksia se kans yrittäis kovasti mennä ku pyydetään, ja nii... Laukkahan sillä nyt on vaikeinta nostaa ja pitää hyvänä, että siinä pitää olla tosi selkee apujen kans. Ei sillä ettet olis, mut siis.." naisen ääni hiipui hiljaa pois kun tuo jäi katsomaan ratsukkoa.

Tumpin kiihdyttäessä vauhtiaan Emilia kurtisti hieman kulmiaan ja totesi:
"Ne pysähdykset kannattaa tehä sillee pidäte, iso myötäys, sit taas pidäte ja myötäys, vähän kans joskus äänellä... Ei se enään oo niin nurinkurin noista ratsuhömpötyksistä kuin alkuun, oisitpa nähny sen sillon", nainen naurahti muistolleen ja ontui jakkaran luokse jossa Kei oli noussut selkään. Hän pyyhkäisi siitä nopeasti pölyt pois, ja istuutui sitten siihen.

/ Mulla ei ole mitään järkeviä selityksiä sille, etten oo vastaillu tähän. Mulla ei vaan ole mitään kokemusta ex-ravurin tai minkäänlaisen projektin ratsastamisesta ja tuntuu, etten osaa yhtään kirjoittaa aiheesta..

Kein olisi tiennyt mieli läpsäistä itseään kuunnellessaan Emilian neuvoa pysähtymisiin liittyen. Tottakai. Hän oli varmaan täysi idiootti naisen silmissä. Ei hän voinut olettaa, että jokainen hevonen toimisi samoin tavoin. Miten hänestä mitään valmentajaakaan tulisi..? Ei hän varmasti olisi tarpeeksi pätevä aikuisten ratsastajien silmissä. Lapset ja teinit olivat aivan eri asia - he kunnioittavat häntä jo iän (ja sukupuolen) takia eivätkä juurikaan kyseenalaistaneet hänen tapojaan toimia. Mies oli nyt koko ajan enemmän sitä mieltä, että pitäisi perua koko juttu. Mutta ei hän millään kehtaisi avata suutaan. Sovittu mikä sovittu. Perääntyminen vasta huonon kuvan antaisikin. Miksi lupasin, miksi vitussa. Pitäisi osata sanoa joskus ei. Tai edes miettiä ensin. Ähh.

Tumppi huomasi miehen keskittymisen herpaantuneen, ja heilautti päätään korkealle päästäen orimaisen inahduksen. Mies tiukensi tuntumaa ja käänsi hevosen ympyrälle. Voltteja, kyllä. Hän tekisi nyt voltteja. Yrittäisi saada hevosen taipumaan täydelliselle ympyrälle. Tumppi käänteli korviaan todeten ilmeisesti, että ratsastaja oli edelleen pistämässä häntä töihin eikä nyt passaisi alkaa sooloilemaan. Ori oli yhtäkkiä ihmeen halukas yrittämään. Kei onnistui keskittämään kaiken huomionsa taas hevoseen, ja alkoi työstää käyntiä pienehköllä ympyrällä. Hetkeksi hän unohti taas Emilian olevan katsomassa.

//hih, ei se mitään ei mullakaan ollut lämppäreistä mitään kokemusta paitsi ratsastuskoulun poni x lv joka ei osaa laukata kunnolla (eikä siis ikinä ole ollut ravuri). Ex ravureihin jos lasketaan tallin superreippaat suokit niin joo.. Nyt kuitenkin sain mahdollisuuden päästä yhen ex-ravurilämppärin selkään,  ja ai että kuin hauskaa oli.. Se oli ihan kuin ilmetty Tumppi irl, ainoa ero että tämä oli tamma ja piti päässään järkyttävää korvahuppua

Emilia päätti pitää turpansa tukossa nähdessään Kein ilmeen. Kyllä mies osaisi, eikä Tumppi nyt heittäisi ketään alas tuosta noin vain. Siihen tarvittaisiin huonotasapainoinen norsu ratsastajaksi alkeistunnilla. Tumppi ei sietänyt selässä hölskymistä aivan sen liikkeen vastaisesti. Kuitenkin miehen ilmeenvaihto aiheutti ajatusryöpyn Emilian päähän:
"Ooks sä kunnossa?" hän kysyi hiljaa, katse kiinni hevosessaan, suoden vain nopean vilkaisun ratsastajan kasvoihin.

Kei oli juuri vääntelemässä Tumppia ympyrällä, ja nainen huomasi eron hevosensa ilmeessä. No nyt. Ori pärskähti ja yritti kiihdyttää askeltaan hätäisempään suuntaan, mutta rauhoittui nopeasti huomatessaan Kein menevän tätä rauhallisempaa tahtia. Emiliaa hymyilytti, kyllä se Tumppi oli edistynyt paljon siitä kovakalloisesta, kirahvikaulaisesta hevosesta, joka peitsasi hermostuneena useita kierroksia kentän ympäri ja pysähtyi silloin kuin itse halusi.
"Se menee hyvin nyt", nainen hymyili rohkaisevasti. "Et sit ku haluut niin voit siirtää sen raviin. Aa juu ja tiiätkö miten ekaa kertaa ravaavat istuu? Sillee iha kyyryssä ja jännittyneenä? Älä tee silleen. Se peitsaa muuten", hän virnisti hyväntahtoisesti. "Ei se oo tehny sitä melkeen vuoteen, mutta toisaalta mä oon ainoo joka on ratsastanu sillä siinä välissä. Aa ja soo Tumppi on aika kätevä työkalu", Emilia virnisteli paikaltaan, ja odotti minkä reaktion saisi aikaan.

Nyt Emilia hiljentyi taas katsomaan ratsukkoa, ja siitä maahan. Nyt kun oli aikaa ajatella, hänen mieleen tuli taas työttömyys. Hän oli vain vaivoin saanut revittyä rahat tämän kuun tallivuokraan, eikä työnhaku näyttänyt vain vähän aika sitten saadun puhelun mukaan onnistuvan. Ajatuskin Tumpin myymisestä aiheutti Emiliassa nyyhkäyksen ja nopean silmäkulmien pyyhkäisyn, mutta orin nopea vilkaisu aiheutti kyyneleiden ryöpyn. Mä en onnistu missään, Reettakin on varmaan pysyny mun kaa vaan säälistä... Ei. Emilia älä jaksa. Miehisty nyt. Sä voit aina mennä johonkin paskaduuniin. Ei se haittaa vaikka se oliski keskellä yötä, Tumppi menee etusijalle. Ja nyt sä pillität täällä keskellä kenttää. Yritä nyt. Emilia nyyhkäisi vielä kerran, pyyhkäisi kyyneleet pois, väänsi kasvoilleen selkeästi tekaistun hymyn ja toivoi ettei Kei ollut huomannut.

/ Ai Mulla on ollut parikin lyhytaikaista hoitohevosta, jotka ovat olleet ex-ravureita, tammoja molemmat - mä nyt vaan oon aina ollut tammaihminen - mutta molempia liikutin vain maastakäsin. Selässä olemisesta en osaa sanoa siis mitään. Mutta mä nyt yritän jotain raapustella. :'D JA NIIN, oon nyt tämän viikon ratsastusleirillä ohjaamassa irl, joten en todennäköisesti ehdi roolailemaan. Jos suinkin tulee luppoaikaa niin tulen kyllä tänne, koska olisi kiva saada tämä pian päätökseen. Mutta älä ihmettele jos musta ei kuulu. :p /

Kei vilkaisi Emiliaa hiukan hämmentyneenä ja vastasi virnistäen:
"Joo, oon vaan ajatuksissani. Sori." Emilian ei tarvitsisi olla tietoinen hänen epävarmuudestaan.

Kein kasvit vääntyivät väkisin tyytyväiseen hymyyn Emilian yhtäkkiä kehuessa häntä. Tai Tumppia oikeastaan, mutta kuitenkin. Mies osasi nyt rentoutua. Kun hän vain keskittyisi siihen mitä teki, se sujuisi kyllä. Emilian vihjatessa äänenkäytöstä Keistä tuntui vielä turvallisemmalta. Hän oli tottunut ihmisiin, jotka ratsastivat suu supussa, pelkällä kropalla. Hevoset kuitenkin oppivat helposti kuuntelemaan myös ääntä, ja Kei käytti sitä osana apuja mielellään.
"Juu, käytän Tashankin kanssa paljon ääniapuja", mies hymyili Emilialle ja ohjasi Tumpin takaisin uralle. Hän totuttelisi orin raviaskeliin ensin menemällä vain kenttää ympäri joitain kierroksia. Tumppi nosti ravin halukkaasti - ehkä vähän liiankin. Kei joutui pidättelemään hevosta alkuun, jotta kaahottavasta ravista tuli siedettävää. Tumppi varmasti testaili häntä pilke silmäkulmassa. Tällä kertaa Kei jopa onnistui saamaan apunsa perille, kiitos Emilian neuvojen. Hänellä meni melkoisesti aikaa tottua orin pitkiin, reipastempoisiin askeliin - olihan hevonen huomattavasti isompi kuin Tasha tai ne ratsastuskoulun tuntihevoset. Hän teki isoja ympyröitä, jottei aika menisi pelkkään uralla ravailuun, ja pienensi niitä kerta kerralta.

Ennen kuin Kei alkoi kunnolla taivuttamaan Tumppia, hän vilkaisi Emiliaan ja huomasi tuon ilmeen muuttuneen synkäksi. Se vaihtui pian hymyyn, mutta Keitä tuo surun häivähdys jäi häiritsemään. Hän puntaroi hetken vaihtoehtoja mielessään. Pitäisikö kysyä vai antaa naisen luulla, ettei hän ollut huomannut mitään? Hän ei halunnut olla tunkeileva. Miehen huolehtiva luonne kuitenkin sai otteen ja hän avasi suunsa.
"Mikä on?" hän kysyi lämpimällä äänellä ja katsoi naista pää kallellaan. Yhtäkkiä pysäytetty Tumppi heilautti päätään hämmentyneenä, mutta siirsi sitten myös katseensa omistajaansa.

//tajusinpa just, että ollaan pelattu tätä puol vuotta, kohta seittemän kuukautta hyi kun aika menee nopeasti //

Kysymyksen kuullessaan Emilia katsoi Keitä, ja kaikki tekohymy ja -ilo katosivat sen sileän tien. Turha sitä esittää, kun toinen huomasi kuitenkin. Nyt nainen pohti kertoisiko koko totuuden, vain osan siitä, vai valehtelisiko vain saaneensa roskan silmäänsä. Hän päätyi keskimmäiseen, ja hetken hiljaisuuden jälkeen Emilia vastasi heikolla äänellä.
"Mulla ei oo rahaa."
Jokainen, joka oli joskus omistanut hevosia tiesi mitä se tarkoitti. Rahat loppu, hevonen lähtee. Vaikka kuinka uskottelisi itselleen pärjäävänsä vähemmällä ruualla ja käyttävänsä vielä vähemmän sähköä ja mitä kaikkea epätoivoista yrittikään säästääkseen rahaa, jos se todella oli loppu, niin hevonen lähtisi ensimmäisenä. Emilia koki epäonnistuneensa hevosenomistajana ja kaikessa muussakin. Mutta vaikka hänen kuinka teki mieli alkaa parkua keskellä kenttää, hän pakotti itsensä pysymään edes jotenkuten vahvana. Ei puolitutun tarvitsisi kuunnella Emilian itsesäälissä muhineita ajatuksia ja jopa hulluja ideoita. Kaiken lisäksi tämäkin oli jo Emilian mielestä liikaa. Liian heikko, sä oot liian heikko. Emilia ei koskaan itkenyt julkisesti, ainoan poikkeuksen teki kipu, kaikki muu oli turhaa. Naisen mielestä hänen piti pysyä vahvana tilanteessa kuin tilanteessa, mutta nyt Emilia oli antanut itsensä vajota syvälle. Liian heikko.

Emilia huokaisi syvään ja katseli hevosensa tummia silmiä, mitkä tapittivat omistajaansa tauotta. Hän hymähti hänen ja Tumpin yhteisille muistoille, mutta ilme vaihtui taas nopeasti.
"Mä en tiiä mitä tehdä", Emiliaa sattui myöntää epäonnistumisensa. Ettei ollut onnistunut jossain, usein hän jatkoi asian kanssa sinnikkäästi kunnes kaikki oli hyvin, mutta nyt hän oli hukassa.
"Enkä kyl tiiä miks kerron tätä tai pillitän täällä ku se ei hyödytä mitään", nuori nainen naurahti hermosteneesti ja siirsi katseensa ratsastajan kasvoihin.

/ Mitäh, joulukuussa! Voi kamala.. Nyt pikakelauksella tää ratsastus loppuun :'D /

"Aa", Kei hymähti kuullessaan Emilian vastauksen. Hänellä ei ollut ollut koskaan puutetta rahasta vanhempiensa ansiosta. Jos tiukka paikka tuli, hän saattoi vain nykäistä äitiä tai isää hihasta. Noh, ei hän sitä mielellään tehnyt; mieluummin hän pärjäsi toki itse. Nytkin hän oli tavallaan kahdessa työpaikassa tienaamassa omat rahansa. Rahaa jäi siksi jopa ylikin. Voisi vähän huvitellakin. Ajatus sai Kein virnistämään, mutta hän pakotti kasvonsa heti takaisin peruslukemille ja katsoi Emiliaan tietämättä mitä sanoa. Hiljaisuus tuntui kiusalliselta.

"Kyllä se järjestyy", Kei sanoi varovasti, ".. Kyllä mulle saa puhua." Hän hymyili vaisusti.
"Kysäisepä Hantsulta!" hän keksi yhtäkkiä ja jatkoi: "itse löysin mun työpaikan Hantsun kautta. Siks mä tänne pystyinkin muuttamaan."

Tumppi oli nyt seissyt melko nätisti paikallaan heidän keskustelunsa ajan, mutta Kei päätti antaa sille taas tekemistä. He voisivat jatkaa juttelua silti. Kei antoi pohkeita, teki yhden voltin käynnissä ja siirtyi sitten raviin. Tumppi kuunteli hyvin pohkeita ja alkoi pikkuhiljaa asettua paremmin voltille.
"Sehän kantaa itseään jo melkein kuin kouluhevonen" Kei totesi aitoa ihailua äänessään. "Olet tehnyt hyvää työtä, Emilia" hän kehui.

//no lucianpäivänä tää alotettiin että juu-u //

"Hantsulta? Että tulisin lappamaan karsinoita tai jotain? Vai kanniskelemaan rehusäkkejä mitä ette jaksa nostaa?" Emilia virnisti, mutta vakavoitui sitten. Kyllähän kaikki järjestyisi. Jos ei, niin nainen voisi mennä leikkaamaan vanhojen miesten varpaankynsiä, jotka eivät itse yltäneet kaljamahan tullessa tielle.

Keskustelu hiljeni hieman, ja Emilia jäi katselemaan hevostaan.
"Melkein, sehän se just onkin, melkein", tuo hymyili hieman kuullessaan Kein kommentin. Kommentin toinen osa, mitä voisi kehuksikin kutsua, sai Emilian hymyn levenemään entisestään. "Noo, onhan sitä kohta viis vuotta tapeltu ton kanssa niin ehkä olis aikakin."
Miksei hän vain osannut kiittää kohteliaasti kehuista?

Kun Kei oli jonkin aikaa ravaillut volteilla, huikkasi Emilia tuon voivan laukatakin.
"Sil on sit alkuun tosi nelitahtista se, ni maiskuta vaikka se hurjalta saattaakin tuntua ku se kiihdyttää, kyl se sit siitä tasaantuu."

Kei naurahti naisen reaktiolle ja puisteli päätään.
"Sain baarista töitä, koska Hantsu tuntee sen baarimikon", hän kertoi, "Tuntuu, että se nainen tuntee täällä kaikki." Kei virnisti ja siirsi Tumpin käyntiin. He kävelivät pari kierrosta välikäyntejä, minkä jälkeen Kei alkoi herätellä oria ottamalla tiukkaa tuntumaa ja tekemällä nopeita siirtymisiä käynnistä raviin. Hän asetti laukkapohkeet paikoilleen tullessaan kulmaan ja napautti jämäkästi. Tumppi lähti heti. Tosin hevosen askellus vaikutti olevan nyt jotain ravin ja laukan välimaastosta. Kei pomppi selässä vähän turhan paljon; peppu ei ollut satulassa kuin liimattu - niin kuin yleensä. Hän teki silti kuin Emilia oli käskenyt ja maiskutti kannustaakseen oria laukkaan. Pikkuhiljaa askellus alkoi keinua ja Kei osasi rentoutua selässä kunnolla. Hän laukkasi ensin vain uralla, mutta siirtyi sitten tekemään isoja ympyröitä ja loivaa kiemurauraa.

Emilia oli toteamassa ettei täällä kylänpahasessa ollut monia tunnettavia ihmisiä, mutta nainen päätti vain hymyillä ja nyökätä vastaukseksi. Kun Kei nosti laukan nainen hymyili hevosensa innokkuudelle, ja laski mielessään sekunteja kunnes sen laukka muuttuisi enemmän kolmitahtiseksi.
"Sehän meni ihan nopeasti", Emilia kehui. "Mä muistan kun joskus sen kanssa sai laukata kauan ennen kuin se jakso tehä sitä kunnolla."

Emilialle alkoi tulla kylmä istuskellessaan joulukuussa muovisella penkillä. Hän kietoi kätensä ympärilleen jos se lämmittäisi edes hiukan. Tumpin tallaama varvas tuntui jäätyvän niille jalansijoilleen, ja hammasta purren nainen veti kumisaappaan jalastaan ja yritti lämmittää sitä kietomalla sormensa sen ympärille. Emilia vilkaisi nopeasti Keitä, yrittäen arvioida milloin tuo olisi valmis.

Kei hymyili Emilian kommentille ja taputti Tumpin kaulaa hyväksyvästi. Hän koitti laukkaa ja laukkaympyröitä vielä toiseen suuntaan ja hidasti sitten käyntiin. Hän katsoi mietteliäänä Emiliaan, joka istui jakkaralla. Nainen näytti hytisevän kylmästä. Ei ihmekään, olihan nyt ihan mukavasti pakkasta ja nainen vain istui paikallaan. Keillä sentään tuli jotenkuten lämmin hänen työskennellessään hevosen selässä. Mies päätti jäähdytellä hevosen vikkelästi ja lähteä sitten viemään naista kotiin kuten oli luvannut.

Tumppi käveli jo paljon rennommin Kein vierellä takaisin talliin kuin mitä oli kävellyt tallista kentälle. Ehkä ori alkoi pikkuhiljaa hyväksymään häntä ohjaksiin. Kei katsoi hevosta hymyillen. Sehän oli mennyt loppujen lopuksi ihan mukavasti, kaikista miehen epäilyksistä huolimatta.
"Paljonko kello muuten on?" mies kysäisi Emilialta. "Iltaruokia voisi varmaan alkaa jakaa tässä kun ollaan saatu Tumppi riisuttua" hän arveli.

Kei kiinnitti orin käytävälle ketjuihin ja alkoi riisua varusteita.
"Mites sun varvas jaksaa?" hän muisti yhtäkkiä ja nielaisi. Emilia oli siirrellyt puomeja ja mitä lie, entä jos se olisi mennyt pahemmaksi? Miten hän ei ollut tajunnut huomioida asiaa? Emilia oli kyllä uskotellut sen olevan ihan tarpeeksi kunnossa, nyt kun hän sitä pohti.

Kei kyseli kelloa heidän kävellessä takaisin tallille, ja Emilia kaivoi vanhan luurinsa taskustaan.
"Oiskohan jotain kolmen ja neljän välillä, tää on näköjään päättäny kuolla", nainen vastasi ja tunki sammuneen kännykkänsä takaisin taskuun.

Tumppi pyörähti käytävällä automaattisesti naama ovelle päin, jolloin Kei laittoi sen ketjuihin kiinni. Nainen kiiruhti orin jalkoihin aikeenaan irroittaa suojia, Kei kun näytti nostavan satulaa pois Tumpin selästä(?).
"Hyi kun sulla on sotkuset jalat, ihme karvajalka hobitti.." Emilia puhisi tutkaillessaan tarkemmin lämminverisen vuohiskarvoja.
"Hä?" Emilia tajusi Kein kysyneen jotain. "Aa, juu, on se ihan kunnossa, ei satu niin paljoa enään. Pystyn kävelemään että ei tässä nyt mitään vakavaa oo."
Nainen päätti puhdistaa Tumpin kaviot, ori kun osasi välillä olla hieman haastava siinä hommassa. Hän jätti suitset Kein irroitettaviksi ja nappasi itse kaviokoukun Tumpin riemunkirjavasta harjapakista.
"Nosta. Nooosta", Emilia murisi orin nojatessa suorastaan ilkkuen vastaan, ja nostaen sitten salamana etukavionsa niin ylös, että osui melkein omaan vatsaansa. "Älä jaksa nyt, seiso, noooin, hieno poi- Äp!" nainen puheli Tumpin heilutellessaan jalkojaan mihin sattui. Kun kaikki kaviot viimeinkin olivat tilsavapaat, hän suoristi itsensä selkäänsä pidellen.
"Niin oliko niitä iltaruokia vai onko liian aikasta?"

"Ai, niinkö vähän vasta..", Kei mutisi. Kyllä hämärä vaan tuli nopeaan näin talvisaikaan, sekoitti ajantajun. Viedessään satulaa omalle paikalleen mies vilkaisi satulahuoneen seinällä raksuttavaa kelloa ja totesi sen tosiaan olevan vasta varttia vaille neljä. Tässähän olisi vielä koko ilta aikaa touhuta jos jonkinmoista ennen töihin menoa. Olisikohan Emilialla kiire kotiin? Kei ei tiennyt kehtaisiko edes kysyä. Hän ei tiennyt, oliko tuo suhteessa vai ei. No vaikka olisikin, voisihan hän ihan vain kaverillisena elkeenä pyytää naista kahville, eikö niin? Tutustuakseen. Olihan heistä väkisinkin tulossa "tallikavereita". Kei puntaroi rohkeuttaan kävellessään takaisin ja riisuessaan Tumpilta suitsia. Hiljaa hän käveli takaisin satulahuoneeseen, huuhteli kuolaimet ja ripusti ne naulaan. Pitäisikö..?

"Joo, ei niitä vielä kannata jakaa", Kei vastasi Emilian kysymykseen iltaruuista ja selvitti sitten kurkkuaan.
"Tota.. Onko sulla kiire kotiin? Jos käytäisiin matkanvarrella vaikka kahvilla tai jotain? Mulla on tässä hyvin aikaa", hän rohkeni kysymään ja yritti tulkita naisen ilmettä. Kahvi oli tosin ehkä vähän heikko vaihtoehto, mies tajusi samantien. Tallihuoneessa oli kahvinkeitin ja ties mitä pikkuleipiä sen kylkiäiseksi..

Emilia oli siirtynyt harjaamaan Tumpin pörröistä talvikarvaa paremmin ojennukseen, ja katseli hiljaa Kein ottaessa suitset pois aavistuksen mietteliään näköisenä. Nainen tajusi siinä samalla hevosensa hännän olevan jonkin asteen järkyttävä ja alkoi nopeasti selvittämään sitä. Hän ei saisi koko juttua selvitetyksi tänään, mutta voisihan sitä jatkaa myöhemminkin.

"Niin mä vähän mietinkin", Emilia hymyili ja katsoi miestä mietteliäänä tuon selvittäessä kurkkuaan. Kysymys tuli aika puskista, mutta nainen näytti vain sekunnin sadasosan ajan yllättyneeltä jonka jälkeen hän hymyili.
"Ei mulla kiire oo, että mennään vaan."

Jes, Emilia ei pitänyt häntä outona. Tai sitten ei vain kehdannut kieltäytyä Kein tarjottua liikutusapua ja kyytiä, ken ties. No, hän ei vaivaisi päätään syyn selvittämisellä - pääasia, että nainen oli suostunut. Kei halusi vilpittömästi tutustua tuleviin tallikavereihinsa. Sehän oli positiivista, eikö? Hän oli ollut aikamoisella puolustuskannalla ja oli suorastaan vältellyt osumista tallille muiden kanssa samaan aikaan, vaikka työvuorot pakoilua kummasti helpottivatkin. Hän ei halunnut keskelle draamaa taas. Talleilla naisvoittoisessa väestössä sitä oli aina ihan liikaa. Ja sitten Kei sai paskaa niskaan - ihan vaan koska onnistui aina saamaan sydämiä sykkimään vähän liian kovaan tahtiin ja joutui siten keskelle naisten keskinäisiä kiistoja. Hän ei voinut olla hymyilemättä hetken ajatukselle, että joku ihastuisi häneen täälläkin. Kieltämättä ajatus sai hänet jopa toivomaan sen toteutumista. Ehkä.

Kei hymyili Emilialle ja vilkaisi sitten ympärilleen.
"Onko tää Tumpin?" hän kysäisi osoittaen erästä talliloimea, joka oli heitetty karsinan ovelle, "vai meinasitko laittaa sen vielä ulos?"

Emilia käänsi katseensa loimeen ja tirskahti.
"Joo, on tää Tumpin", hän vastasi ja nosti vaaleanpunaisen sydänloimen uljaan orinsa selkään. Nainen suoristi sen kunnolla hevosensa selässä ja antoi katseensa viipyä Tumpin lautasen kohdalla olevaan valkoiseen yksisarviseen. Vaikka Emilia kuinka yritti, hän ei pystynyt pidättämään nauruaan. Nähdessään Kein lievästi hämmentyneen, mutta kuitenkin huvittuneen(?) ilmeen, Emilia rykäisi kurkkuaan ja ajatteli olevansa selityksen tarpeessa.
"Niin siis... Öh..." hän takelteli naurunsa lomasta kiinnittäessään loimea. "Tässä on syy, miksi mun tietokoneessa on kännivarma salasana. Oltiin oltu kavereiden kanssa viettämässä Reetan synttäreitä meillä, ja kun porukka oli alkanut lähtemään paitsi Johanna, joka jäi yöks ja joka omistaa hevosen, niin mikäs sen hauskempaa kun tilata nettikaupasta jotain öö...." Emilia hymyili huvittuneena ja viittilöi loimea kuin esitelläkseen sitä. "Tumppi oli just rikkonu omansa sillon kun tää saapu postista, ja olin sentään osannut tilata oikeen kokosen, joten miksipä heittää pois. Tää kans koristaa Tumpin..... Miehyyttä."
Viimeinen sana sai Emilian taas nauramaan muistaessaan vanhan vitsin juuri tähän kyseiseen loimeen liittyen.

Nopeasti hän kuitenkin kokosi itsensä ja takelteli vievänsä Tumpin karsinaan. Ja niin Emilia lähti naama punaisena taluttamaan yksisarvistakapuolista hevostaan ulos tallista ja pois Kein luota. Hän voisi edes yrittää olla ja käyttäytyä kuten normaali ihminen, mutta nähtävästi se ei ottanut onnistuakseen. Nainen sanoi heipat hevoselleen ja lievästi ontui takaisin talliin.
"Minnes meinasit mennä? Meillä on kyllä kahvia kotonakin, ja on siellä kans omenapiirakkaa ellei Reetta oo rohmunnu sitä kaikkee. Mulle on kyllä ihan sama, kahvi kelpaa aina! Aa niin ja kun sanoit olevas baarissa töissä, niin mitä tarkalleen ottaen sitten teet?"
Miksei hän vain osannut olla pölöttämättä turhia?