Iloinen tallipäivä

First topic message reminder :

Ladani kaarsi tutulle tallipihalle. Aamun sää oli leuto ja ulkona olisi voinut tehdä vaikka lumipalloja. Astuin ulos autostani ja hymyilin leveästi. Tästä tulisi upea päivä. Olen hankkimassa uutta hevosta, sillä Sessan entinen asumistoveri olisi myytävänä. Nuori pirtsakka paint neitokainen. Ongelmana vain olisi että mihin sen laittaisin kun tila täältä alkaa loppua.

Tallustelin muovikassini kanssa tallihuoneeseen. Olin käynyt ostamassa kaupasta kahvipaketin ja keksejä. Kahvipaketin jätin näkyville, mutta keksit tungin laatikkoon. Laitoin keittimen porisemaan ja istahdin sohvalle miettimään, mistä aloittaisin. Ensiksi ehkä veisin hevoseni laitumelle, ja siivoaisin kumpaisenkin karsinan. Voisin myös miettiä mahtuisiko tuleva asukki asumaan Sessan kanssa yhdessä. Nostin takapuoleni sohvalta ja otin oman kuppini. Kaadoin kahvia, ja lisäsin maidon. Nappasin matkaani vielä keksin. Sitten istuin sohvalle nauttimaan kahvini.
Hiippailin Sessan karsinalle. ”Hörhörhör”, kuului reipas tervehdys. ”Terve vaan sullekki, kuules nainen siirryhän vähän..” sanoin ja tuuppasin Sessaa vähän sivummalle, jotta pääsisin sen karsinaan. Tuumin hetken itsekseni. ”Hmmmm.. Ei se kyllä tänne mahu sun kanssas”. Sitten koin ahaa-elämyksen. Tuleva hevoseni on tottunut nukkumaan ulkona, jopa talvisin. ”Oooo..” ölisin samalla kun tungin riimun Sessukan päähän ja nappasin siitä kiinni. Nyt ei ollut aikaa naruvirityksille.

Talutin Sessan sen omalle aitaukselle. Päästin sen irti ja laitoin portin kiinni. Kävelin keskelle laidunta, Sessa seurasi samalla touhuani ihmeissään. ”Juu-u, kyllähän tänne kaksi pollea mahtuu”, tuumin ääneen. Sen jälkeen lähdin tallustelemaan kohti porttia ja ohimennen taputin Sessaa kaulalle.
Siivottuani Sessan karsinan olin Spitin karsinan edessä. ”Huomenta ankanpoika”, tervehdin miestäni. Sain vastaukseksi hörähdyksen. Puin Spitille riimun ja kuljetin sen pikapikaa laitumelleen. Hain sille vielä heinää ja vettä. Silitin sen päätä, jonka jälkeen lähdin siivoamaan sen karsinaa..

/ oho tulipa pitkä mut kaikki mukaan vaan!

Spitti steppasi kävellessään, ilmeisesti se oli kuullut jotain. Sitten eteemme ilmestyi tyttö. Hän näytti tutulta siispä tervehdin häntä hymyillen: "Hei, minnekkäs matka?"

"Tallillehan minä", hymyilin. "Pitäisi se hevonen hoitaa", virnistin ja otin vesipullon repusta. Katsoessani ratsastajien vaatetusta tunsin itseni huonosti pukeutuneeksi. Juoksuhousut ja ohut huppari t-paidan päällä. Mutta minkäs sille teen että lenkeillä tuli kuuma. Join kulauksen vettä ennen kuin laitoin pullon takaisin reppuun.

Tervehdin myös likkaa hymyillen. "Hyvä ilma juosta", lisäsin tervehdykseeni. "Meinaatkos ratsastaa/ajaa heppas?" kysäisin vielä ja taputin Marinan kaulaa, sen nykiessä päätä hieman ja katsellen ympärilleen.

"Jep, onhan se..." siirsin kiven syrjään jalallani.
"Meinasin mä sen juu ajaa, pitäis treenata kisoja varten. Oishan se ratsastus järkevää, mut en mä taida...." virnistin. Tumpilla ratsastus oli aina oma ongelmansa, enkä nyt halunnut sekoittaa sitä. Tuuli paiskautui selkääni vasten, kylmä viima etsi jokaisen pienen kolon josta päästä sisään.

"Vai että kisoihin meinaat. Millonkas kisat ovat?" kysäisin hymyillen. Katselin hetken naisen asua. "Eikö sulla oo kylmä?" kysäisin. "Mikäli haluat, voin nakata sulle joko tän mun takin tai hupparin", sanoin kohteliaasti.

"Kahen viikon päästä", hymyilin. "Taitaa kyllä vaan kuskia jännitää enemmän, ponihan on jo vanha konkari.." virnistin.
"Eeei mulla oo kylmä, pidä vaan omat paitas ittelläs", korjasin takkia paremmin päälle. Olihan tässä seistessä vähän kylmä, mutta kun lähtisin liikkeelle niin kylmyys karisisi samaan tahtiin pois kuin lumet puista.

"Haha, varmasti jännittää. Ovatko ne sun ekat kisat?" kysäisin naurahtaen. Rapsuttelin samalla Marinan kaulaa, joka työnteli päätään Emilian suuntaan.

"Juu, ainakin raveissa", hymisin. Tuuli heitti hiukset naamalle, ja suoristin ne ärtyneenä. Mokomatkin... Silitin miehen ratsun päätä varovasti.
"Oon muutes Emilia", totesin naurahtaen.

"Aivan. Noh, eiköhän ne hyvin mene", sanoin hymyillen. "Nice, mä oon Jerry", naurahdin. "Tämä neitokainen tässä alla on Fullmarin, tutummin Marina", lisäsin vielä.

"Hmm... Vai niin", hymyilin. "Mun oma hevonen on Wounded Thump, eli Tumppi. Se lämppäri ulkokarsinasta", virnistin ja korjasin hiukset pois naamalta. Kännykkä ilmoitti uudesta viestistä, mutta katsoisin sen sitten myöhemmin. Ei se kuitenkaan olisi mitään tärkeää, todennäköisesti.

"Ahaa, se on komea polle", sanoin hymyillen. "Itse olen tottunut tämmöisiin astetta jykevimpiin hevosiin", sanoin ohimennen ja taputin shiren kaulaa. "Pitääpä tulla joskus raviradalle mukaan kattelemaan. Se onkin sellainen aihealue hevostelussa, joka on jäänyt vähän vähemmälle", naurahdin. Hmmh, taas hyppelen aiheesta toiseen.. ajattelin ja katselin tyttöjä hymyillen.

"Kiitos", hymyilin. Kyllä Tumppi oli komea, myönsin sen itsekin. "Ja hih, tervetuloa vaan katsomaan..." nauroin. "Se onkin ihan omanlaisensa katsomiselämys..."
Ja taas. Taas se kännykkä piippasi. Ja nyt se soi. Kaivoin simpukkaläpyskän ulos taskustani, ja vastasin Reetan puheluun.
"Joo? En, ku tallilla. Tai ihan just siellä. Nii, en oo viel ees päässy. Jep, en siis oo miljoonaan vuoteen valmis. Ei se mitään, mä tuun sit ite kotiin. Ok, joo. Heitä muuten Frodo pihalle. Joo, heiheiiii. Pus pus", lopetimme hienon puhelun samaan aikaan.
"Joo sori, piti vastata..." sanoin ratsastajille.

"Eipä se mitään, kyllä puhelimeen pitää joskus vastata, ja ainiin, jos emme olesittäytyneet niin olen Kirstu ja hevoseni on Spitti", heräsin horroksestani ja sanoin hymyillen Emilialle. Spitti kalisteli kuolaimiaan äänekkäästi ja kuopaisi taas vaihteeksi maata. "Rauhoitu poika hyvä olet sinä ennenkin paikoillasi töröttänyt", sanoin Spitille ja taputin sen kaulaa.

"Voishan se tosiaan olla mielenkiintoinen kokemus", naurahdin. Marina käänsi turpansa kohti Spittiä ja nuuhki toista pollea. "Juu ei se haittaa mitään. Tietääpähän puhelun toisessa päässä, että hengissä olet", sanoin hymyillen ja rapsuttelin tammaani harjan alta.

"Niih. Kulta meinas tulla jo hakemaanki", naurahdin ja katsoin sitten Kirstua.
"Spitti? Mä oonki kattonu tätä aina aikasemmi, mutta enpä oo saanu nimeä selville", hymyilin. Tuuli heittäytyi taas kaikella voimallaan selkääni, saaden minut värisemään kylmästä.
"No mutta... Mun pitäis tässä varmaan jatkaa matkaa.. Tulee vähän kylmä", virnistin ja ravistelin jalkojani.

"Aijjaa, Spitti on kyllä aikamoinen hurmuri", sanoin nauraen. "Ehkäpä meidänkin pitäisi jatkaa matkaa.. Mutta nähdäänpä taas tallilla", sanoin hymyillen. Spitti ravisteli päätään ja nuuhkaisi sitten varovasti Marinaa.

"Vai että hakemaan", naurahdin. "Juu, ehkä meidänkin tosiaan pitää jatkaa ratsastusta ja sinun päästä lämpimään ja huolehtimaan hevosestasi", sanoin hymyillen. Otin ohjat paremmin käteeni ja suoristin lysähtänyttä asentoani. "Nähdäänpä taas", sanoin hymyillen ja heilautin kättäni. Annoin kevyesti pohkeita tammalleni, joka säpsähti "horroksestaan". Se lähti laiskasti löntystelemään eteenpäin.

"Jep, nähdään!" hymyilin ja tungin kuulokkeet korviini. Lähdin hölkkäämään hitaassa temmossa kohti tallia, kylmänä ei kannattanut juosta kovaa. //tönksistä

Marina alkoi pikkuhiljaa heräilemään horroksestaan. Tamman askeliin tuli enemmän reippautta ja sen korvat olivat höröllään. Se tanssahteli allani kömpelösti. "Noniin, kuules neitoseni. Pääset kyllä tekemään töitä tänään, mutta sen aika ei ole vielä nyt. Koitahan hieman rauhoittua ja päästetäänpäs tuo toinen ratsukko edelle", mutisin hevoselleni samalla pidättäen sitä hieman ja tehden tilaa Kirstulle ja Spitille.

Spitti lähti reippaasti matkaan. Se ei olisi millään malttanut mennä käyntiä, mutta se nyt sai luvan mennä käyntiä. "Mennäänkö metsään?" kysyin hieman pervolla äänellä. Nauroin vielä lopuksi. Käännyin jo metsäpolkua kohti ennen kuin edes sain vastauksen Jerryltä.

"Mennään vain", vastasin naurahtaen. Ohjasin tammaani Spitin perään metsäpolulle. "Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.
Jos metsään haluat mennä nyt, näät sammalet myllätyt...", lauleskelin hiljaa Marinan pärskähdellessä. "Varmasti on sammaleet myllätyn näköset, kun tämmönen sotanorsu kulkee täällä", höpöttelin hevoselleni.

Hihittelin itsekseni kuunnellessani Jerryn laulua. Spitin korvat kääntyilivät vähäväliä Jerryn ja Marinan suuntaan. "Mitäs jos myllättäis näitä sammalia vähä lisää ja laukattais?" Kysyin Jerryltä nauraen. Tapani mukaan olen aina astetta nopeampi ja kannustan Spittini rentoon laukkaan. Se pärskähtelee iloisesti ja minä suljen silmäni hetkeksi. Tälläista elämän pitää olla. Keskityn vielä hetken aikaa kuuntelemaan hevosten askelia, Spitin kevyitä ja Marinan raskaampia, ne kuulostivat oikeastaan aika kivalta yhdessä. Avaan lopulta silmäni. *PLÄTS* "Spittiii.. Älä pliis vie mua sellasista kohdista missä oksat on matalana", Sanoin valittaen ja hieroin naamaani.

Naurahdin Kirstun ehdotukselle ja kannustin tammani laukkaan. Marina tömisteli Spitin perässä, kuitenkin pitäen turvaväliä. Suuret kaviot hakkautuivat maahan, saaden välillä aikaiseksi maaklönttejä ilmaan. "Koitahan sitten pysyä pystyssä, tyttöseni. Sinä kun et ole yhtä siro kuin tuo herra edessäsi", mutisin hevoselleni hiljaa. Hätkähdin Kirstun valitteluun. "Sattuiko pahasti?" kysäisin huolissani ja kannustin Marinaa hitusen lähemmäs, kuitenkin sen verran turvallisen välimatkan päähän ettei tuon hevonen hermostu.

"Eheeei tässä mitään", vastasin nauraen. Hyvä etten hekottanut niin että oisin tipahtanut Spitin selästä. Kosketin otsaani ja tunsin viirun (en siis sitä Viirua joka esiintyy lastenohjelmassa) siitä tuli hieman verta, muttei se ollut sen kummempi kuin kissan rääpäisy. "Säilyin hengissä", sanoin ja hidastin laukan raviin. "Olen aina vähän tohelo, katsos kun seuraa tekee kaltaisekseen.. Eääh, ei siis.. Et sinä tee mua toheloksi vaan tämä Spitti", sepostelin pomppien Spitin selässä ja katsoin nauraen Jerryä. Toivottavasti hän ei nyt ymmärtänyt niin, että hän olisi tohelo ja sillälailla..

Marina hidasti automaattisesti raviin Spitin mukana. Katselin jälkeä Kirstun otsassa ja sanoin hieman hymyillen: "Onneksi ei osunut silmiin." Marina löntysteli laiskassa ravissa, joten annoin kevyesti pohkeita. Tamma sai vähän enemmän reippautta. "Olenhan tuota minäki vähä tohelo", lisäsin hetken päästä ja nypläsin tammani harjassa olevan takun auki. "Ei siitä mihinkään pääse", sanoin vielä ja iskin silmää Kirstulle. Kohensin ryhtiäni hieman paremmaksi ja keskityin katsomaan eteeni ja välttelemään oksia.