Uudet tuulet puhaltaa (mukaan vaan!)

Voi herranjumala noita Sinnan aivopieruja. Yhtäkkiä naisella olikin sellainen visio, että Korkki tuotaisiin takaisin kotiin. Taisi serkulla olla Korkkia ikävä, olihan se hänen hieno puoliverisensä... Ruolammesta oli löytynyt Korkille sopiva hoitaja, joten mikäs siinä. Olin jo harmitellut, miten jäisin kaipaamaan Hukkista, mutta sitten Sinna pamautti toisen pommin - Rosso ja Ponu tulisivat asumaan tänne. Sinna oli kuulemma sopinut asiasta Crimiksen kanssa ja kaikki oli ok. Pian huomasinkin ajelevani resuisella autollani takaisin Hukkasuohon, kopissani jättimäinen noriker ja pienempi rangeri. Oikein hävettää mennä noiden puskapollejen kanssa kaikkien niiden hienojen puoliveristen sekaan... Onneksi kaksikko ei ollut toisilleensa vihainen, olivat jo tottuneet ja ehkä hieman ystävystyneetkin. Kaarsin Hukkiksen pihaan ja parkkeerasin autoni tutuksi tulleeseen paikkaani. Sammutin auton ja tartuin ovenkahvaan vetäen sitä itseeni päin ja työntäen oven auki. Astuin ulos kirpakkaan pakkasilmaan ja vedin syvään henkeä. Paiskasin auton oven kiinni ja talsin kopille.

Dana pysähtyi yhtäkkiä, kun vanha resuinen auto kaarsi Hukkasuon pihaan perässään oleva traileri rämisten ja pomppien. Toope törmäsi tamman jalkoihin, koska se oli taas keskittynyt sen tulevaan kaura-annokseen, kuin mihin sen oli tarkoitus. Laitoin varpaani Danan ratsastusloimen alle, sillä ne alkoivat jäätyä. Tervehdin kuljettajaa nyökkäyksellä sekä käden heilautuksella, ja väistin puskakopukoideni kanssa. Pohdiskelin kuka mahtoi tuoda hevosensa tänne, nyt kun Korkki oli lähtenyt. "Hei! Eleonora! Sulle tais tulla ikävä mua ja tätä jöröjukkaa!" naurahdin tunnistaessani kuljettajan. Kuin toditaakseen jöröjukka- väitteeni Toope päästi oikein mojovan pierun huokaisten vielä perään. "Ehehee! Toope! Ei saa piereskellä.. Täällä on hienoja naisia!" nauroin moittiessani oria, viitaten sitten naisilla Danaan, joka hamusi puuta jonka vieressä olimme.

Remi juoksi harmaissa collegehousuissaan ja Kingslandin tummansininen toppaliivi yllään kohti tallia. Hän käänsi iPodinsa kiinni ja pysähtyi pihaan hetkeksi hengittämään. Hän löi itseään nyrkillä reiteen ja nyökkäsi sitten Janikalle lyhyesti ennen kuin paineli kuin myrskynmerkki kohti tallia. Hän heilautti nopeasti kättään myös Eleonoralle ja paineli suoraan Kafkan karsinaan. Hän istahti pehmeälle puruvuoteelle ja antoi oriin haistella käsiään. Se tuuppi hellästi Remin olkaa, kuin vaistoten että omistaja oli huonolla tuulella.

Hetken Remi jäi miettimään sanoja, jotka oli kuullut vain pari tuntia aiemmin. Samat sanat jotka hänen isoveljelleen oli lausuttu viisi vuotta aiemmin. Se todellakin satutti. Periytyvä. Korkeintaan kahdeksan vuotta. Eihän siinä ole mitään järkeä, hän ajatteli itsekseen. Miten niin kahdeksan vuotta? Kafka hörähti pehmeästi saaden Remin irtaantumaan ajatuksistaan.

Pakkastava aamupäiväni oli alkanut karsinoiden siivouksella. Olin tänään jotenkin hyvällä päällä, en edes tiennyt miksi. Aamulla olivat punatulkut visertäneet kauniisti puiden oksilta, ja aurinkokin paistoi. Pakkasta oli kyllä reilusti, mutta paksut talviratsastushousuni ja toppatakki pelastivat kummasti paleltumiselta. Karsinoita siivotessa oli kyllä tullut kuuma, ja olin vähän vaihtanut vaatetta kevyempään.

Janika oli tullut myös aikaisin tallille, ja hetken rupateltuamme hän oli lähtenyt Danan kanssa maastoon. Oli mukavaa, että olimme hänen kanssaan nyt paranemaan päin olevissa väleissä(??). Olin sitten jäänyt yksin lantaa lappamaan, mutta eipä tuo ollut haitannut. Nora tosin oli soittanut edellisenä päivänä ja olimme sopineet, että hän tänään toisi pari uutta hevosta tänne. Korkki kun oli äkisti lähtenyt. Mietin, millainen se hänen serkkunsa mahtoi olla. Kuulosti aika ailahtelevaiselta luonteelta meinaan.

Kuulin auton huristelevan pihaan ja pian kuului iloista rupattelua. Olin erottavinani Janikankin äänen, tyttö oli tainnut tulla takaisin. Päätin kuitenkin siivota karsinan loppuun, sillä se oli jo melkein valmis.

Hetken perästä ovi kolahti auki ja joku marssi nopeasti käytävän poikki. Kuului Kafkan hörähdys, joten tulijan täytyi olla Remi. Kohautin olkiani ja heitin viimeiset kakkakikkareet kärryihin. Kävelin sitten niiden kanssa ulospäin, ja matkalla pysähdyin Kafkan karsinan eteen. Hymyilin pirteästi Remille ja moikkasin tuota. Mies ei näyttänyt tavalliselta itseltään, ja ilmeeni muuttui. Mitähän nyt oli tapahtunut?

Remi moikkasi Crimistä lyhyesti. Taitaisi olla pitkän talvisen maastoilun aika. Vai sittenkin esteitä? Kunnon treeni voisi purkaa pahimmat paineet, maastoillessa hän saisi vain liikaa aikaa ajatella. Remi nousi kunnolla seisomaan ja raaputti oriita korvien takaa ennen kuin paineli ulos karsinasta. Hän löi oven hieman liiankin kovaa kiinni ja pahoitteli sitten hiljaa Kafkalle, joka kavahti taaksepäin. Eihän se hevosen vika ollut että hänellä meni surkeasti. Mies asteli suoraan tallin ovesta ulos, vastoin tapojaan ja periaatteitaan sytytti tupakan ja veti pitkät henkoset lähtien sitten kaivamaan puomivarastoa.

Fyysinen suoritus tuntui aina yhtä hyvältä. Hän kantoi tolpat ja puomit ulos, mittaili välejä ja rakensi erikorkuisia esteitä. Onneksi ei ollut liukas, mutta viime estetreeneistä oli sen verran aikaa että korkeimman esteen hän pystytti vain sataan kahteenkymmeneen senttiin. Hän harppoi matalammalle okserille. 7 metriä, 10 ja puoli, 14 metriä, 17 ja puoli, 21 metriä. Viisi laukkaa. Täydelliset välit Kafkalle. Remi palasi lantalan kulmalle ja päästi savuja niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin pihalle.

Hämmästyneenä aina niin ystävällisen ja hymyilevän Remin nyt oudosta käytöksestä jäin paikoilleni seisomaan ja tuijottamaan miehen selkää, kun tuo paineli pois tallista. Mitä nyt olin tehnyt? Remi ei ollut sanonut hänelle kuin hädin tuskin sanan, ja häipynyt sitten pois. En uskaltanut mennä peräänkään, joten astuin lähemmäs Kafkaa. Ori katseli minua pää kallellaan, kuin itsekin ihmeissään omistajansa käytöksestä. "Voi Kafka.. Kunpa voisit kertoa minulle, mikä Remillä on." Kaltereiden välistä silitin hetken orin samettista turpaa, ja lähdin sitten ulos käppäilemään. Nora ja Janikahan olivat tulleet! Vedin asiakaspalvelijamaisen ystävällisen hymyn kasvoilleni ja tervehdin naisia. Silmäkulmastani huomasin Remin vetelevän sauhuja vähän matkan päässä. Olipas jännä, en ollut koskaan ennen nähnyt miehen polttavan. En silti uskaltanut lähestyä miestä, sillä hän näytti niin myrtsiltä. En tiennyt, mitä olisin voinut tehdä. Uteleminen voisi vain pahentaa tilannetta.

"Tarviitko apua?" tarjouduin Noralle ja silmäilin tuon hevosia uteliaana. Toinen oli kyllä melkoinen jytkäle, jokin työhevonen. Toinen taas mielestäni ihanan värinen rangeri. Olipas hassua, että tällaisella pikkupuskatallilla asui niin harvinaisia rotuja, melkein jokainen hevonen edusti jotain erittäin epätunnettua. Kalliovuortenhevonen, pohjoisnorjanponi, hokkaidonponi... Naurahdin ihan ääneen miettiessäni niitä lukuisia talleja, joilla asui vain puoliverisiä ja suomenhevosia. Mehän olimme oikein erottuvaa väkeä! Jos meistä nyt joku tietäisi.

Remi vilkaisi vain kerran pihan suuntaan ennen kuin suunnisti talliin. Hän haki Kafkan suitset ja suojat. Ilman satulaa treenaus voisi olla paikallaan. Se oli parasta treeniä Remille, jonka tasapaino kehittyi kehittymistään. Nopeasti hän suitsi oriin jättäen punaisen viltin tämän päälle ja laittoi suojat jalkaan. Pihalla hän otti vauhtia ja loikkasi selkää. Havaiten unohtaneen kypäränsä, jonka sijaan hänellä oli tummansininen tupsupipo. Myös muut ratsastustarvikkeet olivat jääneet sisälle. Juuri nyt hän ei jaksanut välittää.

Lyhyen käyntiverryttelyn jälkeen hän siirtyi raviin, jossa työsti parempaa peräänantoa ja rennon letkeää ravia ympyrällä. Kafka tuntui todella rennolta ja rauhalliselta. Remi päästi ohjista irti ja ohjasi oriita pelkillä pohje- ja istuinavuilla ja nauroi levittäen kätensä. Se tuntui hyvältä. Hän antoi oriin kävellä hetken ja hyppäsi muutaman kerran pikkupystyn ravissa.

"Hei mäpä vien nää sählääjät pois, ettei olla tiellä." sanoin, ja käänsin Danan ympäri. Toope jäi nököttämään paikalleen. "Tuus nyt, tai no okei.." sanoin, ja liu'uin alas Danan selästä. Räpelsin ohjina olleen riimunarun takaisin naruksi, ja irroitin sitten Toopen narun kokonaan. Saisi nyt mennä kaulanarulla. Ponnistin selkään, ja pyysin orilta käyntiä. Tervehdin Crimistä jonkinsorttisella kädenheilautuksella, ja nautin sitten hevosteni seurasta. Danan kylki lämmitti jalkaani joka oli molempien hevosten välissä.

En enää jaksanut istua kotona tyhjänpanttina, siispä päätin lähteä katsomaan Feniä. Laahustin metsäpolkuapitkin kohti tallia. Polttelin matkalla yhden sätkän. En vieläkään ollut päässyt tupakoinnista eroon vaikka olin yrittänytkin. No pääasia että olen sentään vähentänyt. Katselin lumista maisemaa ja mietin, että mitähän sitä tänään tekisi Fenin kanssa. Sää oli kyllä sen verran hyvä, että ehkä voisin jopa mennä maastoon. No eihän sitä tiedä. Tumppasin sätkäni maahan, varmistin ettei se pala ja jatkoin reippaasti löntystellen vielä loppumatkan. Pian talli alkoikin jo näkyä. Hymy nousi heti huulilleni. Talli kun tuntui minulle enemmän kodilta kuin oma pikkukämppäni.

Pihassa oli auto ja ihmisiä hääri sen ympärillä. Taasko uusi hevonen? Mietin itsekseni. Tallustelin lähemmäksi ja tervehdin reippaasti Crimistä ja Noraa. "Tuleeko tänne uusia hevosia?" kysyin. Vasta jälkeenpäin tajusin miten tyhmä kysymys oli.

Samassa Maxkin saapui paikalle, ja moikkasin tuota iloisesti. En ollut hetkeen poikaa nähnytkään. Innoissani vastasin tuolle "joo, Nora toi kaks uutta oria!" ennen kuin kukaan muu ehti sanoa mitään.

/ Eleonoraa odotellessa ... Mutta tervetulloo Max, tosi kiva kun säkin tulit tähän! C:

Toope ravasi Danan rinnalla, ja yritin hidastaa sitä käyntiin. Toope toimi juuri päinvastoin, ja kohta se oli laukka-ravisekoituksessa. "Prrt.. Soo.." rauhoittelin sitä. Toope liimasi korvansa niskaan, ja pysähtyi äkisti, heittäen päänsä ylös. Äkillisen pysähdyksen voimasta lennähdin kaulalle, ja ponin viskaistessa päätään putosin voltin kautta selälleni maahan. Ranteestani kuulunut krunts ääni ei luvannut hyvää. Toope käytti tilaisuuden hyväkseen, ja pinkaisi kohti traileria. "Nyt kuule perskeles sun kanssa! Tulee kuule reissu makulihaan kohta!" karjaisin ja nousin vaivalloisesti ylös. Vasen ranne roikkui lötkönä ihon varassa. Pakko myöntää, se poni osasi murtaa luita.

/hmmh.. Mitähän oon ajatellu kirjottaessani tota? : D tuleepahan pikkasen enemmän äksöniä sitten, kun tuo pallero on vapaalla jalalla../

/ Jos vain osaisi oman viestin poistaa. :X /

/ Täällä vihdoin! Itse tosiaan Jossy kirjoitan vielä samasta päivästä, ainakin. /

Janika saapui paikalle, kun olin avaamassa trailerin ovea. Kaksi hevosta mukanaan.
"Jep, ikäväpä teitä tuli, ei tätä paikkaa noin vain voi jättää!" naurahdin blondille ja taiteilin kaksi hevosta ulos traileristaan. Molemmat katselivat maailmaa pilke silmäkulmassaan ja tarvitsisin pian apua hevosteni kanssa. Rosso kun voisi lähteä vetämään millä hetkellä hyvänsä... Tallipihan poikki kulki monia ihmisiä, Remikin pyyhälsi kohtalaisen myrtyneen näköisenä ohi ja moikkasi nopeasti.
"Ai Crimis, moi!" tervehdin naista iloisesti. "Joo, apu kelpaa aina. Kumpaa näistä haluat pidellä?"
Pian Maxkin saapui paikalle kysäisten onko tänne tulossa uusia hevosia. Crimis jo innokkaana kertoi, että olin tuonut paikalle pari uutta oria. Hymyilin Maxille ja nyökkäsin. Janika oli kadonnut paikalta.
"Totta, nämä ovat nyt Rosso ja Ponu", esittelin. "Rosso on noriker ja Ponu colorado ranger."
Yhtäkkiä huomasin Janikan vuonohevosen rymistävän meitä kohti.
"Nyt tulee ruumiita."

Nappasin Danan kiinni, kun olin rytäkässä päästänyt narusta irti. Lähdin kävelemään kohti traileria ja Dana seurasi kiltisti perässä. Vasta nyt kipu valtasi kehoni. Se viilsi koko käden läpi ja rannetta jomotti oikein kunnolla. Pahus, juuri kun olin päässyt takaisin treeniaikatauluihin. Nyt jäisi sitten uiminen taas tauolle.

/ Jossy, aloitamme uuden päivän aina uudessa topikissa. Nyt me pelaamme tätä päivää, joten jos haluat aloittaa seuraavasta päivästä, tee uusi topa. Ja kirjoita roolipelissä aina vain itsestäsi, älä laita sanoja muiden suuhun - ideana on, että jokainen kirjoittaa omasta näkökulmastaan ja näin saamme tarinaa monipuolisemmaksi. :> /

"Ihan sama, voin ottaa vaikka tämän" vastasin Eleonoralle ja otin Ponun riimunnarun käteeni. "Hei vaan, komistus! Tervetuloo meille" höpöttelin rangerille ja silitin sen kaulaa. Ori katseli minua ja muita uteliaana, korvat vain pyörivät päässä sen tutkiskellessa ympäristöään.

"Mmitä?" mumisin kuullessani jotain ruumiista. Käänsin päätäni ja huomasin Toopen tulevan kovaa vauhtia kohti. Lykkäsin nopeasti Ponun narun takaisin Noralle ja levitin käteni levälleen. "Sooooo poika" yritin estää pikkuorin kulun. Toope hidasti hiukan vauhtiaan, mutta teki hiukan ennen meitä käännöksen ja pinkoi ohitse. Voihkaisin ja katsoin orin perään. Se pitäisi saada kiinni ja pian, ennen kuin mitään sattuisi. "Pärjäätsä?" kysyin Noralta vilkaisten tuohon ja kääntäen katseeni melkein heti takaisin irti juoksevaan vuonohevoseen. "Toi ryökäle täytyy saada kiinni! Max, tuutko apuun?" totesin kovaan ääneen ja katsoin poikaan pyytävästi.

/ Huh mikä härdelli :'D /

/Härdelli on kopukoiden toinen nimi :'D/
Huokaisin katsoessani pukittelevaa pikkuoria, ja kuinka ketterästi ja nopeasti se väisti Crimistä. Voi kumpa se olisi yhtä vikkelä kintuistaan esteilläkin, se olisi paljon mukavampaa kuin nykyinen 10km per tunti.
"Stor Løgner! Ja nå stopp! Og akkurat nå!" karjaisin oriin juostessa kohti autotietä. Joskus se norjan opiskeleminen kun sain Toopen on hyödyllistä. Toope pysähtyi, ja kääntyi katsomaan minua. "Ja, du hørte riktig. Kom her." sanahdin nyt rauhallisemmin, ja kävelin kohti Toopea, Dana uteliaan oloisena perässään. "Nooin... Hyvä Toope, hieeno.. Nooin.." puhelin orille, ja tein nopean liikkeen saadakseni Toopen riimusta kiinni. Päästin siinä samassa Danasta irti, nythän minulla oli käytössä vain yksi käsi. Ori viskaisi päätään ja kuopaisi jalallaan vastahankaisesti, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa. "Voisko joku tulla auttamaan, mä en saa näitä kahta samaan aikaan sisälle." kysyin muilta, jotka katsoivat Toopea hämmentyneenä. Laitoin jalan Danan riimunarun päälle, ettei se vain saisi päähänsä lähteä menemään. Katsoin vuoronperään kohti traileria, ja vuorollaan taas käteeni joka roikkui lerpallaan, luut selvästi katkenneina. Minua alkoi naurattamaan.

Samassa huomasinkin Janikan saavan itse Toopen kiinni ja huokaisin helpotuksesta. Tyttö tarvitsi kuitenkin selvästi apua, joten riensin ottamaan Danan riimunnarusta kiinni. "Ootsä ihan kunnos?" kysäisin.

/ sry lyhyt

"No, miten tän nyt ottais, oon mä ihan kunnossa.. varmaan.. Ehkä." virnistin ja näytin vasenta rannettani, jota melkein vihloi. Verta ei tullut, mutta murtunut se selvästi oli, kun se kerran irtonaisena roikkui.

/töks..

En ehtinyt vastata mitään, mutta onneksi hevonen saatiin kiinni. Liityin Janikan ja Crimiksen seuraan ja kysyin hymyillen: "voisinko auttaa jossain?" Katselin kuitenkin hetken Janikaa ja mietin ettei kaikki ole nyt kunnossa.

Dana hypähti taakse Maxin tullessa paikalle. "Kyyllä me varmaan pärjätään, kiitti kuitenkin. Ja hei mä voin varmaan ottaa Danan, se alkaa olla jo vähän vauhko, ni jos sä ottaisit Toopen vaikka?" kysyn Crimikseltä ja katson kuinka Dana vilkuilee epävarmasti hieman tupakalta haisevaa miestä. Puhelimeni soi, ja pujotin käteni Toopen riimun läpi ennen kuin vastasin. "Janikapahus! Arvaa mitä?! Me voitettiin ne äsämmit!"
"Elinapahus, mä tiesin et te voitt.. Eiku? Te voititte? No hyvä, sit mä voinkin kehuskella olevani suomen parhaassa taitouintijoukkueessa. Ja hei, sanoisitko Outille et mä en pääse viel vähään aikaan treeneihin, kun mä menin murtaan käteni." puhuin ryhmämme nuorimman, 16-vuotiaan Elinan, kanssa. Nähtävästi olimme voittaneet SM kilpailut.. "Ai hä? Miten sä sen mursit! Janikapahus pahus sun kanssas! Mut mä kerron, ja sä oot silti tulossa treeneihin kattoo, Sarkku tappaa mut muuten.." "Mä putosin vaa hevosen selästä käsilleni, ni ranne meni. Ja Sarika voi kiduttaa mua sitten. Mun pitää nyt kyl lopettaa, on vähä paha paikka, heido!" sanoin, ja lopetin puhelun. Katsoin epäuskoisena vuorollaan Maxiin, vuorollaan Crimikseen. Tässä sitä seistiin, suomenmestareina ja käsi murtuneena. Tunne oli aivan sanoinkuvaamaton.

"Onnittelut!" sanoin Janikalle hymyillen ja törkkäsin Toopen narun takaisin. "Lupasin auttaa Noraa, joten en voi. Mutta hei mene nyt ihmeessä lääkäriin ton kätes kanssa, me kyllä huolehditaan sun hepoista" selittelin ja kävelin Noran luo, otin tuolta Ponun narun takaisin ja jäin tuijottamaan Janikan kättä. Se näytti niin epäterveeltä että teki ihan pahaa.

"Öh, okei. No mä koitan viedä nää ite." sanoin Crimikselle. "Tai, no, pystysiksä viemaan Toopen sisälle, öh Maxhan se oli?" kysyin, ja hymyilin hieman. Miten saatoin unohtaa nimiä niin nopeasti?

"Tottakai voin viedä", vastasin Janikalle hymyillen ja nappasin Toopen narusta kiinni. Toope tuijotti minua kummaksuen, mutta suostui kuitenkin taapertamaan kanssani talliin.

"Kiitti, näiden kanssa ja tällä kädellä ei taluteta kahta samaan aikaan", virnistin ja naurahdin kuivasti. Nolotti sekä punastutti aivan hirveästi.