2# Voikko ori ja siunattu osa-aikatyö

First topic message reminder :

Remi oli juuri saapunut tallille laittamaan Kafkaa kuntoon. Nyt kun he viimein olivat ehtineet tutustua talliin ja ympäristöön, niin oli pitkästä aikaa kunnollisten estetreenien vuoro. Koska tallilla ei ollut vielä muita, Kafka seisoi irti keskellä tallin käytävää ja Remi harjasi sitä huolellisesti joka puolelta. Vetrolinen kanssa hän setvi pellavaisen harjan ja hännän tukahduttaen haukotuksen. Vuorokaudessa oli yksinkertaisesti liian vähän tunteja. Hän oli päässyt töistä puoli neljältä, joten aikaa nukkumiseen ei juurikaan ollut. Sen sijaan että hän olisi ehtinyt ottaa kunnon yöunet, hän oli kurinalaisesti noussut puoli seitsemältä (eli tavallista myöhempään) venyttelemään ja tekemään muutaman liikkeen tangolle ennen kuin tapaansa mukaan kävi viiden kilometrin juoksulenkin. Sitten aamupala: kourallinen rasvatonta mysliä ja puoli pannullista kuumaa kahvia. Muutama opetustehtävän ylöskirjaaminen ja yhden aikaan hän oli jo tallilla.

Kafka venytteli kaulaansa ja päristeli nautinnosta kun Remi rapsutti sen säkää. Poika hymyili väsymyksestä huolimatta ja nosti ensin geeliromaanin oriin selkään asetellen sen erittäin huolellisesti paikoilleen. Sen jälkeen punainen HV Polon estehuopa, jossa oli kauniit hopeiset kirjailut tikkikankaan ympärillä. Ruskea estesatula, joka oli luonnollisesti vienyt suurinpiirtein Remin neljän kuukauden palkan, vatsapanssari kiinni, sen verran löysälle tietenkin ettei ori hermostunut alkuunsa. Sitten oli suojien vuoro. Varovasti hän liu'utti jokaisen punaisen suojan paikoilleen ja kiinnitti niiden tarrat tarkasti. Hän tarjosi kuolaimia lempeästi ja Kafka luonnollisen kuuliaisena avasi suunsa ja antoi Remin laittaa suitset paikoilleen ja kiinnittää meksikolaisen remmit sekä leukahihnan. Martingaali kiinni panssariin ja kaikki oli valmista. Paitsi tietenkin Remi.

Poika veti punaisen hupparinsa peitoksi tumman Pikeurin toppaliivin päälleen ja sulki vetoketjun. Hän veti samansävyiset nahkahansikkaat käteensä työnsi ruskeat nyöritettävät saappaat jalkaansa. Hän työnsi pipon syvemmälle päähänsä. Remin täytyi myöntää että hänen paheisiinsa kuului ilman kypärää ratsastuksesta nauttiminen, varsinkin talvella kun korvat tuppasivat jäätymään. Onneksi Kafka oli hokitettu ja kenttä tällä hetkellä hyvässä kunnossa, jopa melko sula nollakelien jälkeen - eikä ollenkaan liukas. Klipatun orin päälle hän heitti vielä punaisen viltin ja maiskautti hevosen liikkeelle. Hyvässä ryhdissä ori asteli hänen takanaan ilman että Remin tarvitsi siihen koskea. Pihamaalla hän veti jalustimet alas ja kiristi mahavyön ennen kuin kapusi notkeasti selkään. Hän suoristi vilttiä ja ohjasi oriin tallilta poispäin vievälle tielle. Alkukäynnit sujuivat yhtä hyvin myös maastossa. Ei mennyt aikaakaan kun auto ajoi heidän ohitseen ja Kafka otti epäluuloisen sivuaskeleen valkea harja hulmuten mutta tyytyi sitten kävelemään hieman jännittynein askelein eteenpäin.

/ Welcome in, people. Puomien nostajia tarvittaisiin! /

/Remi on onnekas.. Ittellä ei oo koskaan ollu ees hoitsua. Leirihoitsuja ei lasketa!/

Pysäytin Danan niille jalansijoilleen Kafkan pongahtaessa pystyyn. Crimis ei kuitenkaan pudonnut, ja sai tanssahtelevan orin hoputettua raviin. "Unohda se tamma.." kuulin naisen höpöttävän hevoselle. Vaikka tiesin Crimiksen puhuvan vain rauhoittaakseen hevosta, sekä mahdollisesti myös itseänsä, niin en siltikään voinut olla tuntematta pientä pistoa sydämmessäni -joka ei todellakaan tuntunut hyvältä. Kurtistin kulmiani hieman, ja pää painuksissa pyysin tammalta reipasta käyntiä. Ratsastin mahdollissimman lähelle toista ratsukkoa kuin uskalsin.
"Öhm.. Anteeks Crimis... Mä en tienny et Kafka.. Öö.. Tekis tolleen.. Tai siis.." sopersin nolona ja räpläten Danan harjalla, yrittäen pitää katseeni pois Crimiksestä sekä Kafkasta. "Ehkä mä voisin mennä maastoon, ni ei olla tiellä..." mutisin. Tuossahan olisi voinut käydä pahastikin! Olin tyhmä, kun päätin lähteä ratsastamaan, vielä samaan aikaan kuin vieras ori. "Et jaksa! Dana" ärjäisin tamman tarttuessa leikillään kiinni jalustimesta. Kaduin sitä heti, ja halasin tamman kaulaa, mutisten jonkinlaista anteeksipyyntöä. Ei se ollut Danan syy, että minulla oli huono päivä, eikä sekään että nyt vain tuollainen mikä se oli.

Huomasin Janikan tulleen lähelle, ja hidastin Kafkan vauhtia entisestään kuullakseni, mitä naisella oli asiaa. Kafka pärskähteli ja muljautteli silmiään, mutta en huomioinut orin protestointia. "Joo no mäkään en tunne Kafkaa, ehkä oisin saanu sen pideltyä jos oisin menny sillä enemmän. Tällasta sattuu" vastasin Janikalle hymyntapaisen kanssa, vaikka olin hieman närkästynyt sattuneesta välikohtauksesta. Asiakkaille piti olla ystävällinen, enkä minä sitäpaitsi osannut edes ilkeä ollakaan, vaikka ärsyttäisikin. "Pysykää vaan kauempana Kafkasta, ei tarvi poies lähtee. Ja sitäpaitti me ollaan täs jo melkee valmiita" kuulin itseni sanovan Janikalle. Noh, ehkä ei ollut hyväkään olla katkera. Mietin, mitä Remi mahtoi ajatella koko asiasta. Vilkaisin mieheen epävarmana.

/ Remin vuoro! c; /

Remi pyöritteli silmiään Kafkan käytökselle. Saatanan herkkähipiäinen hevonen! Onneksi Crimis pysyi hyvin selässä eikä Kafka potkaissut Danaa.
"Pysyttele vain kauempana Kafkasta, se saattaa potkia", Remi ärähti Janikalle. Ei hän tietenkään ollut vihainen, mutta säikähti Crimiksen ja Danan puolesta. Ori osasi potkaista todella kipakasti.
"Kävele vielä hetki ja anna ihan vapaa ohja, se rentoutuu kyllä", hän huusi Crimikselle rauhoittavasti, "rentoudut vain itse, Kafka on fiksu hevonen."

En sanonut mitään, mutta nyökkäsin pienieleisesti Remille. Ohjasin Kafkan kauemmas Janikasta ja Danasta, ja annoin sille sitten kunnolla ohjaa. Lopulta pidin vain toisella kädellä ohjista ja annoin Kafkan kulkea itse omaan tahtiin eteenpäin. Ori viskoi päätään, mutta alkoi pikkuhiljaa rauhoittua. Poissa silmistä, poissa mielestä. Dana siis. Silittelin Kafkan kaulaa mietteliäänä. Sillä oli mukava ratsastaa. Isot askeleet olivat tasaiset, mutta oikein elegantit. Jos Remi vain antaisi, ratsastaisin mielelläni joskus uudestaankin hänen oriillaan.

Hetken kävelyn jälkeen olimme mielestäni valmiit, joten ohjasin Kafkan Remin luo. "Sillä oli kiva mennä" totesin hymyillen.

Jäin seisomaan tamman kanssa kun Crimis ohjasi Kafkan pois. Kiristin satulavyötä, katse kiinni Danassa. Kasvoistani oli hävinnyt viimeisetkin värinrippeet jo Kafkan villiintyessä. Nolotti. Ei ollut Danan tapaista hölmöillä noin. Myönnän, se oli ollut hieman vähemmällä liikunnalla kuin tavallisesti, mutta silti. "Tällasta sattuu." oli Crimis sanonut hymyillen, mutta saatoin erottaa hieman närkästystä tämän äänestä. Mutta syytä olikin, ei sillä. Karistin kaikki nämä mietteet mielestäni, keräsin ohjaa, ja pyysin Danalta ravia.

Ravasin puolta kenttää, sillä Crimis jutteli Remin kanssa toisessa päädyssä. Ravasin hetken aikaa vain kenttää ympäri, istuen tamman mukavassa, letkeässä sekä matkaavoittavassa ravissa. Tamman askel jäykistyi, sillä se veti itse itsensä pakettiin ja rullalle laittamalla pään ryntäisiin. Päästin hieman ohjaa, ja tamma rentoutui taas, muistaessaan etten vaatinut siltä mitään muuta kuin ravia juuri nyt.
Se oli edellisessä kodissaan oppinut huijaamaan ratsastajaa, ja hetken aikaa rennosti ravattuaan se siirtyi itse aina "muotoon", pelkäen että ratsastaja muuten sahaisi sen sinne. Ja voit uskoa, että tamman suu ei ollut hyvässä kunnossa kun sen englannista ostin.
Dana alkoi taas ravaamaan rennosti, ja kehuin sitä päästämällä ohjat kokonaan, sitten taas lyhensin ne sopivan mittaisiksi.

Käänsin tamman ympyrälle, ja pyysin sitä eteen ja alas. Tein sillä avo- ja sulkutaivutuksia ympyrällä, ja pian Dana alkoi hakeutua muotoon. Jatkoin uraa pitkin kevyessä ravissa, nautin tamman ravista. Hienolla hevosella oli hieno ravi, se oli fakta. Ja laukkakin oli mahtavaa! Pehmeää, pyörivää, matkaavoittavaa... Ja edellisellä tallilla sain usein ratsastusta katsomaan tulleilta pikkutytöiltä että tamma näytti leijuneen ilmassa laukan aikana. Hidastin Danan käyntiin, ja pyysin siltä pohkeenväistöä. Kulmasta kentän poikki vastakkaiseen kulmaan. Dana astui ristiin hienosti, asettuen. Taputin tammaa. Se oli hassua ajatella, että omistinkin näin hienon hevosen, varsinkin kun en ollut mikään miljonääri työskennellessäni mainostoimistolla.

En omistaisi hevosia ilman veljeäni. Hyvä mieleni haihtui, ja Dana vaistosi sen. Se jäykistyi, ja rentouduin satulassa nyyhkyttäen, ja toivoen ettei vielä kentän laidalla(?) olevat muut huomaisi että itkin. Veljeni oli kuollut, ja katsoin taivaalle kuin olettaen näkeväni hänet pilvien reunalla. Vilkaisin vuorollaan Crimikseen, vuorollaan Remiin. Näytin varmaan oudolta, vitivalkoisena sekä kyynelten kostuttamissa, kirjavissa silmien alusissa.

"Hyvä jos tykkäsit, se nyt ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta toivottavasti et säikähtänyt kovin pahasti", Remi hymyili ja kosketti Crimistä olalle samalla kun otti ohjat tältä. Hän päätti vielä hetkeksi jäädä katselemaan Janikan ratsastusta, joten hän löysäsi Kafkan mahavyötä ja irroitti alaturpahihnan.

Danan vireystila näytti vaihtelevan koko ajan, välillä tamma näytti rennolta ja letkeältä ja välillä todella jäykältä. Remi ehti jo epäillä tamman selkäkipua kunnes huomasi Janikan kärsivän ilmeen. Remi ei osannut suhtautua asiaan oikein mitenkään, mutta nainen näytti todella kalpealta.
"Janika, ratsasta tänne", hän määräsi samantien. Mitä muuta hän olisi voinut tehdä?

"Öh.. Okei.." vastasin Remille, ja käänsin Danan kohti häntä. Toivottavasti se ei säikähtäusi Remiä, mutta sen äskeisen hepulin tietäen en voint olla varma. Kannustin Danaa eteenpäin, antaen sille aikaa miettiä. Lopulta, iäisyydeltä tuntuneen ajan päästä pääsin Remin luokse, osoittaen tammalle ettei miehessä ollut mitään pelottavaa. Väänsin kasvoilleni tekaistun hymyn. Toivottavasti Remi ei ollut huomannut...

"Onko kaikki kunnossa?" Remi kysyi rauhoittavasti ja kosketti Janikan polvea samalla kun silitti hellästi Danan kaulaa. Naisen kirjavat kasvot kielivät itkusta. Toivottavasti nainen ei sentään hänen takiaan itkenyt.
"En tarkoittanut mitään pahaa, säikähdin vain teidän puolestanne", hän sanoi hiljaa.

"On.. Tai siis ei.." mutisin vastaukseksi Remille. Ihmettelin suuresti, miten mies pystyi koskemaan Danaan, ja vielä niin läheltä sen päätä. "En mä sitä, kyllä tossa nyt säikähti itse kukin.. Se on vaan sellanen juttu, joka, joka.." takeltelin, ja pyyhkäisin silmäkulmaani hiipineen kyynelen hihaani. Jokin kohta sisälläni halusi kertoa Remille tapahtuneesta, mutta jos hän ei ymmärtänyt. Huokaisin, ja avasin suuni. "Niin.. Siis, siis. Öhm, tiiätkö sä sen ketjukolarin, joka tapahtu täs pari viikkoo sitte? Niin mun." lopetin äkisti. En vain tiennyt miten sanoisin sen.

Remi kohotti kulmiaan yllättyneestä, olihan hän lukenut siitä.
"Kyllä minä kuulin siitä", hän vastasi hiljaa. Useampi menehtynyt, hän muisteli ajatuksissaan.
Vaistomaisesti hän otti kiinni Janikan käden ja irroitti tämän otteen ohjasta.
"Kerro minulle", hän mutisi hiljaa.

Hätkähdin Remin tarttuessa käteeni. Se tuntui jotenkin rohkaisevalta, joten päätin kertoa. Mitä muutakaan voisin enään tehdä?
"No siis.. Mun veli oli siinä autossa, jossa kaikki.. mmh.. Kuoli. Se bussihan tuli ihan päälle.." mutisin.

Remi hätkähti yllätyksestä. Hän oli arvellut että onnettomuus liittyi naisen itkuiseen tilaan, mutta että näin tapaus oli näin läheltä?
"Olen kovin pahoillani", hän sanoi aidosti pahoillaan. Hän tiesi miltä tuntui menettää rakas ihminen, mutta ei silti voinut ujuttautua toisen tuskaan. Siinä oli taas yksi asia jonka jokainen joutui kärsimään yksin. Siinä ei ollut pakotietä, ei vaihtoehtoja.
"Taitaa olla parempi kun tulet nyt alas sieltä selästä ettei satu mitään, et ole muutenkaan siinä kunnossa että saisit ratsastaa", Remi sanoi huolehtivaisesti.

Mitään sanomatta nyökkäsin Remille, ja laskeuduin alas selästä. "Pfft.." mutisin pyllähtäessäni maahan. Nousin ylös hymyillen sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun en laskeudu jaloilleni. Löysäsin satulavyötä ja otin vielä ohjat kaulalta.

"En mä nyt kovin, heppojen kaa saa kyllä aina olla niin varuillaan ku ei tiiä mitä ne keksii" vastasin Remille yrittäen kuulostaa reippaalta. Oikeasti olin kyllä säikähtänyt ja olin pettynyt itseeni, kun en täysin hallinnut Kafkaa Remin silmien alla. Sitäpaitsi olin todella väsynyt. Töissä oli taas ollut jotenkin niin rankkaa ja tallihommat rasittivat, vaikka Remi, Janika, Nora ja varsinkin Max hiukan auttoivatkin. Hommaa oli silti liikaa. Pitäisi varmaan alkaa vuokraamaan hevosia ulkopuolisille, mietin epävarmana. En kyllä ehkä haluaisi tehdä niin.

Olin niin ajatuksissani, että hiukan säpsähdin Remin koskettaessa olkaani ja ottaessa Kafkan ohjat. Pian hän huusikin kalpean Janikan luokseen, joten siirryin automaattisesti taka-alalle. Kun Remi otti Janikaa kädestä, äkillinen mustasukkaisuus valtasi mieleni. Janika näytti kärsivältä, mutta sydämeni kovettui Remin vuoksi. Ehkä nainen vain esitti, että saisi miehen huomion. Niin ailahtelevainen oli muutenkin, että välillä minua ihan ärsytti. Yllätyin itsekin katkerista ajatuksistani, joten käännyin pois ja lähdin muiden huomaamatta kävelemään tallille. En halunnut nähdä noita kahta noin lähekkäin. Remikin kuulosti niin huolehtivalta. Se oli erittäin kaunis piirre, mutta mies olisi saanut osoittaa sitä minulle.

Avasin tallinoven ja astuin sisään. Nyt alkaisi olemaan hevosten ilaruokinta-aika, hoksasin. Aloin mittailla heppojen ruokia ja mietin Remiä. Taisin olla aivan langennut hänen pauloihinsa. Miehessä oli hellyyttä, komeutta ja atleettisuutta. Mitä jos hän ei olisikaan kiinnostunut minusta? Saisin taas pettyä.

/ Janika, älä ota ittees Pitää pistää vähän draamaa kehiin. ^^ /

"Noniin eiköhän lähdetä kaikki talliin antamaan iltaruoat hevosille", Remi ehdotti hymyillen ja rapsutti Danaa taas. Kafka ei hievahtanutkaan paikoiltaan. Mies kehui sitä mielessään ja hymyili.
"Let's go", hän mumisi Kafkalle lähti kävelemään kohti tallia. Huolettomasti ori lähti hänen peräänsä ja huiskaisi muutaman kerran laiskasti häntäänsä.
Remistä oli hauskaa opettaa Kafkalle uusia temppuja. Kavion antaminen olisi vuorossa seuraavaksi.

Tallimatkan ajan hän ajatteli Crimistä ja Janikaa. Jotenkin hänestä tuntui että Crimis suhtautui mustasukkaisesti, mutta toisaalta hän saattoi kuvitella koko asian. Miksi ihmeessä Crimis olisi mustasukkainen? Eihän Remi ollut antanut siihen mitään aihetta. Tai siis, ei sillä etteikö Crimis olisi ollut mukava ja kaiken lisäksi myös hyvännäköinen, mutta... Remi läimäisi itseään henkisesti. Tallin ovella hän tarttui Kafkan ohjiin ja talutti oriin karsinaansa.

/Joo, en ota. Jotain tollasta aattelinki sun tekevän/

"...iltaruuat hevosille." Remi sanoi hymyillen. Miehen hymy oli kaunis, sellainen että se sai sydämen hypähtämään ja polvet notkahtamaan. Pudistin päätäni, pohtien miten saatoin miettiä tälläisia asioita. Nyt oli paljon muutakin mietittävää, kuten kuka ottaisi Juhanin lemmikit, eli Nipsu-kissan sekä Miska-koiran, hoitoonsa, nyt kun veljeni oli poissa.
Katsoin silmät pyöreinä kun Kafka seurasi Remiä, ja sanoin itsekseni, että tuo ei tulisi onnistumaan Toopen kanssa. Pikkuori oli nimittäin heti pahanteossa kun silmä vähän vältti. Päätin huvikseni kokeilla samaa, ja talutin ensin Danaa vähän matkaa, ennen kuin pidin vain aivan löysästi kiinni ohjista, ettei tamma talloisi niitä. Dana seurasi hienosti perässä, mutta otin ohjat nopeasti itselleni kun Remi kääntyi hieman taluttaakseen Kafkan omalle paikalleen. Tallissa Crimis mittaili jo hevosten iltaruokia, ja nopealla vilkaisulla hän näytti hieman katkeralta, tai juuri sitruunan syöneeltä. Vein Danan karsinaansa, ja riisuin siltä varusteet. Rapsutin Toopen pehmoista turpaa kaltereiden välistä, ja kiskoin sitten loimen tamman selän päälle.

Väänsin kasvoilleni tekopirteän hymyn, kun kaksikko saapui ponskeineen talliin. Aloin hissukseen jakamaan ruokia hevosille koittaen pysyä poissa tieltä. Omassa tallissani poissa tieltä..? Noh, nyt halusin vain olla näkymätön. Kai. Hoidin hommat erittäin nopeasti ja jatkoin sitten matkaani tarhoille. Nappasin naruun Snorren ja Ninon, joita hetken vain rapsuttelin ulkona. Olin erittäin tykästynyt Ninoon, se oli mainiosti kotiutunut meille ja kuoriutunut oikeaksi herrasmieheksi. Sellainen oli kyllä Snorrekin, eipä voinut pienempää ponimusta moittia. "Onneks mulla on teidät, rakkaat. Te ette ainakaan hylkää mua, ettehän?" kuiskasin Snorrelle ja annoin pusun sen samettiselle turvalle. Lempeästi kaksikko tapitti minua ja Snorre päästi hellyyttävän hörähdyksen. Tässä hetkessä taas olin niin iloinen heposistani. Ne olivat siinä juuri minua varten.

"Kiitti." sanoin Crimikselle tämän kipatessa Danan ruuat sen karsinaan. Pian nainen häipyikin ulos mukanaan pari riimunarua, ja otin Danan varusteet mukaani, aikeissani viedä ne varustehuoneeseen. "Äh, noi on noin korkeella." mutisin vilkaistessani satulahuoneen seinää, jossa oli kolme kerrosta satulatelineitä. Laitoin Danan suitset paikoilleen hetkeksi, ja siirsin sitten jakkaran sopivalle kohdalle. Nousin sitten sen päälle, ja kurkotin kohti vapaata paikkaa. Satula painoi, mutta sain sen nostettua ylös telineelle. "Hui!" huudahdin tuolin keikatessa pois altani. Hyppäsin pois siltä juuri ajoissa, sillä tuoli kaatoi harjapakkipinon, joka päästi kovan ryminän. Kaksi oranssia pakkia, hyvä, olin kaatanut omat kamani, mutta myös pari muutakin. Jotka olivat tietenkin auenneet, ja levittäneet sisältönsä ympäri satulahuonetta. Onneksi varusteet oli nimetty, ja konttasin ympäri etsien harjoja, laittaen niitä hiljaa takaisin paikoilleen. Nyt jos joku tulisi...

Crimis vaikutti hieman nyrpeältä, mutta Remi ei voinut antaa Kafkan odottaa. Hän riisui oriin varusteet, harjasi sen nopeasti ja loimitti ennen kuin antoi turvotetut rehut ja heinäkasan. Hän rapsutti hetken oria korvan takaa ja asteli sitten Crimiksen luo, joka oli juuri saanut Ninon ja Snorren sisälle.
"Kuule hei, onko kaikki kunnossa?" hän kysyi hiljaa ja hymyili sitten pitkäksi kasvaneen otsatukkansa takaa.

Sain kaikki tavarat takaisin paikoilleen, ja olin jo lähtemässä ulos satulahuoneesta ennen kuin muistin Danan suitset. Olin niin tottunut ettei tamman kuolaimia tarvinnut pestä, eihän sillä käytetty niitä kuin vain kuljettaessa sekä muutamana muuna kertana. Käännyin ympäri, ja nappasin suitset koukulta. Hetkeä myöhemmin nappasin kottikärryt ja talikon mukaani, ja kiskoin ne Toopen karsinalle. "Typerä bussikuski. Ajaa nyt ylinopeutta jäisellä moottoritiellä. Hmph. Ja mitä jälkee se sai aikaan.." jupisin Toopelle avatessani sen karsinan.

Hieman paremmalla mielelellä jo saavuin kahden oriin kanssa talliin. Remi oli minua vastassa hymyillen, ja sydämeni hypähti taas. Mies taisi siltikin välittää minustakin. En ehtinyt kuin suuni avata vastatakseni, kun äkkiä kuului kovaa räminää. Nino hypähti säikähdyksestä, ja hämilläni kiskoin sen narusta takaisin alas. "Soosoo poika, ei mitään hätää" rauhoittelin silmiään muljauttelevaa hevosta. Mitähän oli tapahtunut? Nostin kulmiani kummastuneena. "Remi, viittitkö laittaa Snorren karsinaan?" kysäisin Remiltä ja automaattisesti ojensin narua hänelle. Pienempi oripoika ei ollut kuin hieman korviaan letkauttanut, onneksi. Se nyt olisikin puuttunut, jos kaksi oria olisi ruvennut riehumaan. (Sori Remi, pistän sut nyt tekeen niin :'D)

Hetken rauhoiteltuani Ninoa sain sen vietyä karsinaansa. Ori oli kyllä herrasmies, mutta tällaisissa äkkinäisissä tilanteissa se ei aina osannut ajatella muita ennen itseään. Taputtelin hevosta hyväksyvästi, kun se asteli ruokakipolleen ja alkoi syödä. Kohtaus oli jo ohi.

Suljin Ninon karsinan oven ja ajattelin, että nyt pitäisi kyllä saada tietää, mitä oikein oli tapahtunut. Huomasin Janikan menevän Toopen karsinaan, ja kävelin tuon perään. "Hei Janika, mitä täällä oiken tapahtui?" kysyin jo ystävällisemmällä äänensävyllä. Remi oli kysynyt minulta, oliko kaikki hyvin. Se oli riittänyt saamaan hetkeksi järkkyneen mielentilani takaisin normaaliksi, enkä edes olisi jaksanut Janikalle kauaa muutenkaan vihoitella. En ollut sellainen.

"Ai hä? Ai siis toi ryminä? Ei mitään, olin vaa laittamassa Danan satulaa sinne ylös, ni se tuoli kaatu. Ja pari harjapakkii kans." hymyilin teennäisesti ja viskaisin muutaman lantakökkäreen kottikärryihin. Crimiksen ei tarvinnut tietää. Minun ei tarvinnut selittää enempää, sillä veljeni tyttöystävä soitti.
"Mooi... Ai hä?.. En mä niitä voi ottaa!.. No en, ku en tiiä niistä yhtään mitään!" puhelin naiselle. Minäkö muka muka hoitaisin Nipsua ja Miskaa?! "Noku.. Juhani sano mulle sillo ku me tavattiin, et jos se nyt jostain syystä heittäis veivit, ni se haluis et sä otat ne.." langan toisesta päästä mutistiin. "Aha.. No mut.. Mut. Hei mä en nyt pysty puhuu, tsemppii sinne. Mä tiiän miltä sust tuntuu, ei se oo kivaa. Mut hei, moikka." sanoin ja lopetin puhelun.

"Totta kai", Remi vastasi hymyillen. Onneksi Crimis ei satuttanut itseään kahden oriin välissä. Hän otti vastaan Snorren riimunnarun ja talutti oriin karsinaan ja riisui sen loimen. Viime päivinä tuntui siltä että oli sattunut niin paljon... Varsinkin tänään. Remi tunsi itsensä hiukan kiukkuiseksi Janikan toilailuiden tähden, mutta rauhoittui samantien muistaessaan mitä nainen oli hetki sitten sanonut.
Remi asteli Crimiksen luokse ja kysyi rauhallisesti: "ethän satuttanut itseään?"
Varsinainen herra viilipytty, joopa joo.

En voinut mitään älyttömälle uteliaisuudelleni ja suustani pääsi: "Mitä et voi ottaa?", kun Janika lopetti puhelunsa. Samassa Remi tulikin paikalle myös ja kiitin tuota äskeisestä auttamisesta - vaikka olinkin suorastaan pyytämättä laittanut miehen auttamaan. Noh, oli ollut tilanne päällä, kyllähän sen ymmärsi? "Eeen mä, ollenkaa" vastasin nopeasti Remin kysymykseen. Tottahan se kyllä olikin. Tuntui vain hyvältä, kun mies oli kiinnostunut. Tai sitten hän oli vain kohtelias, tiedä sitten.

"Niin siis en voi ottaa mun veljen koiraa enkä kissaa mulle. Se ei pysty enään hoitaa niitä." vastasin Crimiksen kysymykseen. Remi tuli myös paikalle, ja hän ja Crimis vaihtoivat muutaman sanasen. Toope turkiskeli heitä uteliaana, ja punki päätään ulos avoimesta karsinan ovesta. "Piip piip.. Toope, väistäs vähän.." mutisin luikahtaessani ponin pyllyn takaa puhdistaakseni toisen puolen karsinasta.