2# Voikko ori ja siunattu osa-aikatyö

Remi oli juuri saapunut tallille laittamaan Kafkaa kuntoon. Nyt kun he viimein olivat ehtineet tutustua talliin ja ympäristöön, niin oli pitkästä aikaa kunnollisten estetreenien vuoro. Koska tallilla ei ollut vielä muita, Kafka seisoi irti keskellä tallin käytävää ja Remi harjasi sitä huolellisesti joka puolelta. Vetrolinen kanssa hän setvi pellavaisen harjan ja hännän tukahduttaen haukotuksen. Vuorokaudessa oli yksinkertaisesti liian vähän tunteja. Hän oli päässyt töistä puoli neljältä, joten aikaa nukkumiseen ei juurikaan ollut. Sen sijaan että hän olisi ehtinyt ottaa kunnon yöunet, hän oli kurinalaisesti noussut puoli seitsemältä (eli tavallista myöhempään) venyttelemään ja tekemään muutaman liikkeen tangolle ennen kuin tapaansa mukaan kävi viiden kilometrin juoksulenkin. Sitten aamupala: kourallinen rasvatonta mysliä ja puoli pannullista kuumaa kahvia. Muutama opetustehtävän ylöskirjaaminen ja yhden aikaan hän oli jo tallilla.

Kafka venytteli kaulaansa ja päristeli nautinnosta kun Remi rapsutti sen säkää. Poika hymyili väsymyksestä huolimatta ja nosti ensin geeliromaanin oriin selkään asetellen sen erittäin huolellisesti paikoilleen. Sen jälkeen punainen HV Polon estehuopa, jossa oli kauniit hopeiset kirjailut tikkikankaan ympärillä. Ruskea estesatula, joka oli luonnollisesti vienyt suurinpiirtein Remin neljän kuukauden palkan, vatsapanssari kiinni, sen verran löysälle tietenkin ettei ori hermostunut alkuunsa. Sitten oli suojien vuoro. Varovasti hän liu'utti jokaisen punaisen suojan paikoilleen ja kiinnitti niiden tarrat tarkasti. Hän tarjosi kuolaimia lempeästi ja Kafka luonnollisen kuuliaisena avasi suunsa ja antoi Remin laittaa suitset paikoilleen ja kiinnittää meksikolaisen remmit sekä leukahihnan. Martingaali kiinni panssariin ja kaikki oli valmista. Paitsi tietenkin Remi.

Poika veti punaisen hupparinsa peitoksi tumman Pikeurin toppaliivin päälleen ja sulki vetoketjun. Hän veti samansävyiset nahkahansikkaat käteensä työnsi ruskeat nyöritettävät saappaat jalkaansa. Hän työnsi pipon syvemmälle päähänsä. Remin täytyi myöntää että hänen paheisiinsa kuului ilman kypärää ratsastuksesta nauttiminen, varsinkin talvella kun korvat tuppasivat jäätymään. Onneksi Kafka oli hokitettu ja kenttä tällä hetkellä hyvässä kunnossa, jopa melko sula nollakelien jälkeen - eikä ollenkaan liukas. Klipatun orin päälle hän heitti vielä punaisen viltin ja maiskautti hevosen liikkeelle. Hyvässä ryhdissä ori asteli hänen takanaan ilman että Remin tarvitsi siihen koskea. Pihamaalla hän veti jalustimet alas ja kiristi mahavyön ennen kuin kapusi notkeasti selkään. Hän suoristi vilttiä ja ohjasi oriin tallilta poispäin vievälle tielle. Alkukäynnit sujuivat yhtä hyvin myös maastossa. Ei mennyt aikaakaan kun auto ajoi heidän ohitseen ja Kafka otti epäluuloisen sivuaskeleen valkea harja hulmuten mutta tyytyi sitten kävelemään hieman jännittynein askelein eteenpäin.

/ Welcome in, people. Puomien nostajia tarvittaisiin! /

Ajoin tallille kuumeisena ja nuhaisena. Töistä oli sairaslomaa jo kuudetta päivää, ja päätin vihdoin raahautua tallille. Ajoin aika reippasta vauhtia, ja tunsin kuinka vasaroita päähäni hakkaavat päänsärkyukot olivat alkaneet valloittaa päätäni. Oksetti ja pyörrytti, ja olin varmasti kalpea kuin kummitus. Silmieni alusia koristi tummat silmäpussit, jotka kielivät päänsäryn sekä rästiin jääneiden töiden takia valvotuista öistä. En edes älynnyt, että tietä pitkin tuli ratsukko, ja painoinkin jarrun aika reippaasti pohjaan huomatessani heidät. Hevonen hyppäsi sivulle hermostuneesti, mutta jatkoi sitten matkaa eteenpäin. Jatkoin matkaa hiljempaa vauhtia ajaen, ja tallin pihalla painoin pääni rattia vasten. Annoin hiuksieni valahtaa naamalleni ja suljin silmäni. Päänsärky, oksetus sekä pyörrytys tuntuivat vain pahentuneen. Olikohan tämä niin viisasta?

/eipä taida musta olla puominostelijaksi... /

/ Voi Janika oot ihana : D Mikä viikonpäivä täs menos? /

Huokaisin väsyneenä auton ratissa. Minun oli määrä tänään käydä vain puhdistamassa Korkin karsina, kävelyttää jos ehtisin. Se ansaitsi hieman vapaamman päivän, olihan se raatanut kohtalaisen paljon viime viikkojen aikana. Ja tulokset alkoivat pikkuhiljaa näkyä. Komealle oriille oli kasvanut hyvät lihasmassat, ja sille oli alkanut kasvaa kunnolla talvikarvaa; tämän takia olin päättänyt klipata orin, jättäen sille klassisen sydämen vasempaan lautaseen. Naureskelin sille silloin yksikseni - Sinnan hienolla sydänkäpysellä, orimaisella orilla (okei, ei niin kovin kuitenkaan), oli sydän lautasessa. Tallilaisilta olin saanut hieman huvittuneita katseita, tai Korkki oli saanut, mutta minusta se oli oikein söpö. Korosti herran ihanaa luonnetta. Ainakin osittain ihanaa.

Parkkeerasin autoni siististi tallin pihaan, sammuttaen autoni ja nousin ylös kotterosta. Paiskasin oven kiinni, pudotin avaimet taskuuni ja lähdin kävelemään talliin. En jaksanut aloittaa siivousta juuri nyt, täytyisi ensin rupatella muiden tallilaisten kanssa, vaihtaa kuulumisia ja sensellaista. Olin elänyt tallilaisten kesken laatikossa, moikannut heitä vain vastaantullessa. Täytyisi tutustua heihin vielä paremmin.

/öö, vaikka lauantai?/

Sammutin auton, ja nousin ylös. Jalat meinasivat pettää alta, ja pidinkin ovesta kiinni rystyset valkoisina. Suljin oven, ja lähdin hitaasti kävelemään kohti tallin lämpöä. Huippasi. Toivottavasti en pyörtyisi, minulla kun oli taipumus pyörtyillä kun voin erittäin huonosti, toisin sanoen tänään.

/ Annetaan Remin päättää se päivä, koska hän tämän pelin aloitti. Itse vain sitä mietin, että mihin aikaan voin itse ilmestyä tallille - se kun riippuu päivästä. /

/jeps, toi lauantai oli mulla toive, mutta annetaan Remin päättää/

/ Lauantai sopii hyvin, niin Remi on voinut olla perjantaiyön töissä /

Remi käänsi Kafkan ja lähti ratsastamaan takaisin tallille päin. Kafkan askeleet tuntuivat venyvän ja kiihtyvän mitä lähemmäs ratsukko pääsi. Remi virnisti, käytös oli oriille niin tyypillistä. Hän tervehti Janikaa ja Elonoraa ohimennen ja tajusi sitten ettei ollut kysynyt mikäli jompikumpi olisi voinut tulla nostamaan puomeja. Hän ohjasi kuitenkin oriinsa takaisin kentälle ja siirtyi hitaaseen kevyeen raviin.

Kafka vaikutti yhtä energiseltä ja innokkaalta kuin aina, se oli valmis työskentelemään ja nöyrtyi Remin alla mielellään. Muutaman kierroksen avo- ja sulkutaivutusten jälkeen Remi lyhensi ravia, mutta antoi tempon pysyä yhä energisenä. Kafka kohotti hieman päätään ja otti takaosan paremmin alleen. Nuorukainen selässä ei voinut kuin nauttia pehmeistä ja sulavista liikkeistä sekä kevyestä olemuksesta, jonka vain hänen hevosensa pystyi tarjoamaan. Hetken kuluttua hän siirtyi takaisin käyntiin ja taputti Kafkan kaulaa hellästi. Hän ratsasti tallin ovelle ja huhuili iloisesti sisään: "voisiko joku tulla laittamaan tänne pari maapuomia ja sitten nostamaan niitä?"

Remi päätti että hän ratsastaisi korkeintaan metriä. Koska Kafka ei ollut täysin huippukunnossa ja seuraava kilpailukausi oli vielä melko kaukana, hän halusi ottaa oriin kanssa rauhallisesti ja kohottaa sen kuntoa kausien väliin jäävällä ajalla. Vaikka ori oli erittäin lihaksikas ja edelleen jaksoi liikkua energisenä, hän oli vähentänyt sen rehuruokintaa ja lisännyt pitkiä maastolenkkejä treenien väleihin.

Päätä särki ja oli huono olo. Käänsin katseeni kuitenkin kellon suuntaan. Se näytti jo kahta. "Voi saakeli", ähkäisin ja hieroin ohimoitani. Pakko se olisi nousta. Hetkeksi jo säikähdin, että olinko nukkunut näin pitkään ja hevoset odottaisivat tallissa ilman aamuruokiaan, raivon partaalla. Mutta ei, olin minä käynyt aamutallin hoitamassa. Niinhän olinkin, vaikkakin olin ollut silloinkin myöhässä ja Goldi oli meinannut potkaista suoraan naamaan, kun oli neidin ruuat ihan väärään aikaan kupissa. Olin näköjään simahtanut sen jälkeen. Kai.

Katsoin peiliin ja yritin saada takkuiset hiukseni jotenkin järjestykseen. Vedin takin päälle ja saappaat jalkaan, ja astuin ulos. Ilma oli aurinkoinen ja pikkupakkanen kipristeli poskiani. Kylläpä oksetti. En nyt kyllä varmasti yrjöisi. Oli mennyt eilinen ilta vähän pitkäksi..

"Hei moi Remi!" huudahdin huomatessani miehen Kafkan selässä ja talsin tuon luo. Pakko se olisi nyt hevoset hoitaa tänäänkin, vaikka krapula painoikin.

Astuin tallin ovesta ulos, huomaten Remin Kafkan edessä. Crimiskin oli näemmä saapunut talliin, seisoskeli hänkin Kafkan edessä. Juuri silloin Remi kerkesi huudahtaa:
"Voisiko joku tulla laittamaan tänne pari maapuomia ja sitten nostamaan niitä?"
Mies vaikutti iloiselt atänään, ainakin äänestä päätellen. Minä nyökkäilin.
"Joo, eiköhän se käy, mulla ei ainakaan ole kiire karsinanputsaukseen", naureskelin kävellen Kafkan, Remin ja Crimiksen luo.

/ Lyhyttä.. /

Ähkäisin vain vastaukseksi Remille, mutta kohteliaana pihisin kuitenkin: "Mulla... On... Vähän.. Huon.." Sain sanottua, ennen kuin ääneni katkesi. Varmaan huono oloni näkyi kilometrinkin päähän, mutta sanoinpahan nyt edes kohteliaisuudesta. Eleonoora ja Crimiskin olivat tulleet paikalle, jälkimmäinen juuri heränneen sekä pahoinvoivan näköisenä. Mikä lienee syy, krapula vai sairaus, en voinut tietää. Veikkasin kuitenkin ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä nuoren naisen silmäkulmassa näkyi hieman levinnyttä meikkiä. Ei paljoa, mutta hiukan kuitenkin.
"Hhei. Kiva... Nähä tei..." pihisin. Polvet pettivät alta, ja nappasin kiinni tallin ovesta kuin hengenhädässä.

"Hei Crimis, sä olit aika loistokuosissa eilen", Remi virnuili Crimikselle tämän tullessa paikalle. Nainen oli tanssinut pöydällä ja juonut ilmeisesti muutaman ylimääräisen shotin. Remi puolestaan oli moitteettomaan tapaansa pukeutunut tyylikkäästi ja juonut pelkästään kahvia työkavereidensa maistellessa jokaikistä tekemäänsä drinkkiä. Nuorukaista se hieman huvitti, mutta olikin oletettavissa että hänen itsekurinsa oli huippuluokkaa.

"Oi, loistavaa, kiitos Eleonora", Remi nyökkäili. Kafka steppasi sivulle ja heilautti päätään kärsimättömästi. "Jos aluksi laitat muutaman maapuomin ympyrän muotoon tallinpuoleiseen päätyyn ja keskihalkaisijalle pienen pystyn", poika ehdotti. "Pakko ratsastaa kentälle, Kafkalla menee hermot tähän seisoskeluun", hän sanoi ja otti ohjat. "Crimis, jos krapulaltasi pystyt niin voit tulla myös auttamaan", hän virnisti kääntyen satulassa naisen puoleen.
Kentälle päästyään hän nosti laukan liikauttamalla hieman lantiotaan. Kafkan iso, voimakas laukka tuntui mahtavalta, se oli energinen ja innokas ja Remi joutui tosissaan nojaamaan taaksepäin ja tekemään pidätteitä saadakseen orin lyhentämään laukkaansa. Hän teki pari laukkaväistöä ja -vaihtoa sillä välin kun tytöt raahasivat puomit paikoilleen.

Ensimmäisellä puomilla Kafka otti massiivisen loikan yli ja Remi joutui nojaamaan eteenpäin ettei olisi vetänyt oria suusta. Häntä nauratti innokkuus. Orin etujalat nousivat korkeammalle ja takaosa tuntui pyörivän paremmin alla. Ori todella nautti päästessään hyppäämään. Seuraavalle puomille Kafka sentään jo rauhoittui ja ylitti sen tasaisesti ja puhtaasti. Nuorukainen myötäsi sisäkädellä ja kosketti oriin kaulaa hellästi.

Hoipertelin hitaasti muiden perässä kohti kenttää, ja ehdin kentän aidalle nojaamaan juuri, kun Remi hevosensa kanssa loikkasi jättiloikalla puomin yli. Mikäköhän Remin hevosen nimi olikaan? Kalle, vai Kille vaiko Kahakka...

Hymyilin muistolle. Kahakka oli ollut ratsastuskoulun poni, josta oikeastaan kukaan ei pitänyt. Kukapa nyt pitäisi purevasta ja pukittelevasta hevosesta? Minä pidin, ja ratsastin vapaaehtoisesti sillä. Talutin sitä alkeistunneilla, autoin pienempiä hoitamaan sitä. Ja aina, kun poni oli käyttäytynyt tunneilla huonosti viikon putkeen, minut käskettiin palauttamaan sen lentävä takapuoli takaisin maan pinnalle. Rakastin sitä touhua, ja koko ponia. Olin hoitanut sitä koko sen ajan, kun se oli ratsastuskoululla, ja muistan vieläkin sen päivän kuin eilisen... Kahakka oli silloin häätänyt kaikki sen tarhan lähellekkään tulleet ihmiset, joten minä jouduin hakemaan sen tarhasta. Olin varautunut potkimiseen ja karkailuun, mutta ihmeekseni poni ravasikin luokseni höristen. Ratsastustuntikin oli mennyt mahtavasti, sillä poni kieltämisen sijaan hyppi esteiden yli, ja pukittikin vain kerran...

Havahduin muistostani siihen, että hevonen laukkasi ohitseni. Kafka! Sehän se olikin! Hymyilin kun Kafka ja Remi hyppäsivät sulavasti esteen yli, ja jatkoivat siitä rytmikkäässä laukassa. Vielä jonain päivänä minä ja Danakin hyppäisimme noin, yhtä sulavasti ja helpon näköisesti. Olimme edistyneet puolessa vuodessa hurjasti, ja olimmekin käyneet myös pienissä koulukisoissa pyörähtämässä, jolloin sijoituimmekin kolmansiksi. Vaikka koko kisapaikka olikin täynnä miehiä, oli Dana vain tyytynyt steppaamaan, ja kuuntelemaan minua entistä paremmin. Suloinen otus sekin oli. Toopen kanssa ei koulukilpailut sujuneet sitten ollenkaan! Poni oli vain hyörinyt ja pyörinyt, ja satulakin putosi ratsastaja mukanaan kesken radan. Olin silloin kuin vikeltäjä konsanaan loikannut takaisin selkään naama punaisena, ja miettien, että miten poni pystyikään pullistelemaan niin paljon. Ihme kyllä olimme selvinneet koko ohjelman ilman vihellystä! Emme kylläkään sijoittuneet, 18. sijaan oli tyydyttävä 20 osallistujasta.

Painoin pääni aitaa vasten, ja silmissäni sumeni hetkeksi. Päätä alkoi särkemään vielä enemmän, ja oksetuskin paheni. Hitsi! Päätin lähteä kävelemään kohti tallia, mutten ehtinytkään pitkälle, ennen kuin huono olo otti vallan, ja kaaduin tajuttomana maahan.

/Hihhi, mähän tarinoin! Sori romaani, ja toi loppu.. >/

/ Teiltähän syntyy nyt ihan mahtavia rooleja, iha btw! /

Punastuin Remin virnuillessa eilisillan hölmöilyilleni. En edes muistanut ihan kaikkea. Oli ehkä tullut otettua vähän liikaa.. Voisi ensi kerralla yrittää rajottaa. Ehkä. Mietin, mitä kaikkea olin mahtanut tehdä ja sanoa. Ainakin oli tanssijalkaa vipattanut ja ollut fiilistä. Remi oli ollut todella rauhallinen, ja mietin, olikohan hän juonut yhtään mitään. Toivottavasti hän ei pitänyt minua nyt ihan hutsahtavana tai mitään. Taisin nimittäin vähän pitää hänestä..

"Jjjhhoo enköhä mä voi, en aatellu lusmuilla koko päivää" vastasin Remille ja virnistin takaisin. Näytin varmaan ihan harakalta, mutta enpä voinut sille enää mitään. Hän oli jo nähnyt minut tässä jamassa, joten eipä sillä ollut enää mitään väliä. Kävelin Noran kanssa kentälle Remin perässä. Kafka oli kyllä niin hieno hevonen, että oli suorastaan nautinto katsella tuon ratsukon suoritusta. Varsinkin ratsastajan, haha.

Huomasin Janikan olevan mukana ja katselin tuota huolestuneena. Hänhän näytti pahemmalta kuin minä! Meinasin huomauttaa naisen olevan valkoinen kuin lakana, kun tuo ehtikin jo kääntyä tallille päin. Melkein pomppasin ilmaan, kun tuo kupsahti maahan. "Janika!" parkaisin hätääntyneenä ja juoksin tuon luo.

Remi tuli puomeille vielä pari kertaa, hän vaihtoi laukan puomin päällä ja siirtyi oikeaan kierrokseen. Kafka otti taas pari erittäin reipasta laukka-askelta innosta pöristen. Poika rauhoitteli sitä hetken ja siirtyi sitten käyntiin.
"Voisitteko te tytöt nostaa tuon pitkällä sivulla olevan puomin vaikka kuuteenkymppiin ja samoin tuon keskihalkaisijalla olevan?"

Sillä välin kun tytöt hoitivat tehtäväänsä, Remi antoi Kafkan kulkea vapain ohjin reipasta käyntiä ympäri kenttää. Remi pyyhkäisi jalustimet jaloistaan ja nojasi oriin kaulaa vasten. Puomi kolahti muutaman metrin päässä kannatinta vastaan ja Kafka otti reippaan sivuloikan. Tummahiuksinen nuorukainen virnisti ja lösähti pahemmin orin kaulaa vastaan kietoen kätensä sen kaulalle. Hän suoristautui selässä ja heilutteli jalkojaan saadakseen ne lämpenemään.

Kun esteet olivat paikoillaan Remi nosti uuden laukan. Kafka pyöräytti häntäänsä ja ampaisi eteenpäin, välillä pojasta tuntui että ori pukittaisi, sen takaosan liikkeet olivat niin voimakkaat. Häntä hymyilytti. Hetkessä hän sai laukan hallintaan ja ohjasi oriin keskelle pientä pystyä. Hän valmistautui perinteiseen Kafka-hyppyyn: pieni este ja valtava loikka. Hän pyöritteli silmiään, oriilla oli selkeästi pieniä ongelmia egonsa kanssa. Hän lyhensi laukka-askeleet sopiviksi esteelle ja antoi Kafkan ottaa ison ja voimakkaan hypyn läheltä estettä. Orin korvat nousivat täysin höröön ja esteen jälkeen se pukitti muutaman kerran iloisesti. Remi virnisti taas.
Hän pysäytti oriin hetkeksi tyttöjen eteen.
"Haluaako joku ratsastaa sitten loppukäynnit tällä hurmurilla? Ainutkertainen tilaisuus", hän ehdotti pahoinvoivan näköisille naisille.

/ Mä nyt Remi hetkeks skippaan sun roolis :DD /

"Janika! Herätyyyys" karjuin naiselle ja aloin ravistella häntä. Kyllä hän olikin näyttänyt huonovointiselta, mutta että ihan pyörtyi. Kylläpäs alkoi hyvin tämäkin päivä. Itsellä darra ja toinen vielä menee pökertymään keskelle minun tallipihaani. Ei näin.

/ Sori lyhyt mut eipä täs oikee pidempääkään pysty. :DD /

"Mmhä?" mutisin, kun joku tai jokin ravisteli minua. Avasin hitaasti silmäni, ja näin huolestuneen näköisen Crimiksen. "Älä ravistele jooko..." Huitaisin kädelläni.

/ajatuskatkos, en keksi enempää (:/

"Et taija olla ihan kunnossa" sanoin Janikalle ja päästin tuosta irti tuon avatessa silmänsä. "Haluisitsä mennä sisälle lepään?" ehdotan naiselle.

"Mmh.. Vaikka.." mutisin, ja nousin varovaisesti ylös. Hoipertelin tallin ovelle omaa tahtiani. Ovella vilkaisin nopeasti kohti kenttää, katsoen siellä työskentelevää ratsukkoa, ja astuin sitten talliin sulkien oven ehkä turhankin lujaa perässäni, sillä se paukahti, saaden Danan hätkähtämään.
Miksi joillain piti olla niin hyvä tuuri? Täydellinen hevonen, ja ihan hyvännäköinenkin, ajattelin suuttuessani ja tuntiessani miten kateus hiipi mieleeni.

Istuin tallin kylmälle lattialle, ja maailma melkein pyörien silmissäni katsoin hevosiani jotka seisoivat vierekkäin karsinoissa. Harmi, kun minulla oli niin huono olo, etten voinut ratsastaa Danalla, meidän piti hieman treenailla, mutta minkäs teet, kun juuri äsken pyörryit toisen tallipihalle, ja olet lähellä tehdä saman tempun uudelleenkin?

Ajatukseni harhailivat takaisin Remiin, ja pystyin melkein kuvittelemaan mielessäni miehen tummat hiukset sekä tämän hieman mystisenkin olemuksen.

Remi toi jollain tavalla mieleeni veljeni, parhaan sekä ainoan veljeni, joka nukkui pois kaksi viikkoa sitten. Sen takia olenkin nyt kipeä, sillä masennuin, enkä syönyt tai nukkunut kunnolla, en käynyt töissäkään muutamaan päivään...

Painoin pääni polviini, ja nyt, kenenkään muun kuin hevosten katsomatta, annoin kyyneleiden tulla. Ne kyyneleet, joita olin pidättänyt kaksi viikkoa, kuin ajatellen veljeni elävän niiden kautta. Nyt annoin niiden vain valua, valua poskeani pitkin, valua tallin kylmälle betonilattialle. Kuulin kuinka yksi niistä putosi lattialle, moni muu seuraten perässä.

/jah, mikähän mulla nyt on... Tunnerikas päivä.../

/ Janika, anna mennä vaan! Ootte huippui, näin tästä tuleekin kunnolla tapahtumarikasta ja tunnerikasta roolipeliä C; /

Katselin Janikan menoa tallille päin, ja lähdin kävelemään hissukseen naisen perään. Tallinovi kuitenkin paukahti nenäni edestä kiinni, joten hätkähtäen pomppasin taakse päin ja kurtistin kulmiani. Janika ei todellakaan ollut kunnossa. Niin äkäiseltä kuitenkin vaikutti, etten viitsinyt änkeä sisään. Olisin vain sanonut, että hän olisi voinut mennä ihan talon sisään ja vaikka olkkarin sohvalle lepäilemään. Noh, samapa tuo. Antaisin tuon nyt olla rauhassa, kun sitä kerran ilmeisesti kaipasi. Käänsin ajatukset toisaalle ja kävelin takaisin kentän reunaan.

Katselin Remin ja Kafkan loistavaa estetyöskentelyä ihaillen. Komea mies, komea hevonen ja saumatonta yhteisymmärystä. Esteet eivät olleet kovin korkeita, mutta uskoin vahvasti noiden pystyvän sellaisiinkin.

Olin pelkkää hymyä, kun Remi pysäytti pärskähtelevän hevosen eteeni ja kertoi tarjouksensa. "Oi, tottakai! Sehän olis huippua" vastasin nopeasti. Öh, käyttäydyinpä taas ehkä vähän liian yli-innokkaasti. Muista Crimis, että olet jo yhdeksäntoista, hoin itselleni mielessäni, kun Remi tuli alas selästä.

Remi laskeutui näppärästi alas Kafkan selästä ja heitti ohjat kaulalle.
"Seiso", hän mumisi ja osoitti sormellaan oriin turpaa. Hän riisui kypäränsä ja ojensi sen Crimikselle hymyillen. "Toivottavasti se ei ole kauhean iso."
"Ainiin, se on todella energinen hyppäämisen jälkeen, mutta anna vain ohjaa ja ratsasta eteenpäin, se rauhoittuu kyllä melko nopeasti", hän ohjeisti naista virnistäen. Hän ei olisi antanut kenen tahansa ratsastaa Kafkaan mutta luotti todella Crimiksen ratsastustaitoihin.

/ Anteeks Janika kun skippasin sun roolin, saatta pää lyödä vähän tyhjää roolatessa :DD
Ah, pääsin tänään viini-illalliselle töiden jälkeen, feels like an adult. Ja huomenna _taas_ töihin. Ihana arki <3)

Mietin taas, kuten monta kertaa ennenkin, miten Remi oli saanut Kafkan oppimaan tuollaiseen käskyyn. Ei meidän hevoset vaan noin tee, mietin mielessäni naurahtaen omille kapisille koneilleni. Ne olivat kyllä kuten omistajansa: vähän hölmöjä ja omalaatuisia. Mutta niin rakastettavia! .... Niin, ne eläimet tosiaan olivat.

"Ei se nyt liian" vastasin Remille virnistäen ja pistin kauniin kypärän päähäni. Mahassa kutkutti. Eiköhän tämä menisi kuitenkin hyvin. Remi oli vieressä ja tunsi hevosensa, sekä jotenkin minutkin. Kyllä minä selässä pysyn, sanoin tomerasti itselleni mielessäni.

"Okei.. No, eiköhän me selvitä!" sanoin vielä ja otin Kafkan ohjista ja satulankaaresta kiinni. Vein jalkani jalustimeen ja ponnistin kunnolla, ja ihme kyllä onnistuin pääsemään selkään. Kafka tanssahti pari askelta, kun en vielä ollut istumassa, mutta onnistuin saamaan itseni suoraan ja pidättämään oria. Ohjasin sen takaisin uran suuntaan ja annoin Remin ohjeiden mukaan vähän lisää ohjaa. Yritin rentoutua, jotta Kafkarin rentoutuisi, mutta se ei ollutkaan ihan niin helppoa. Hengitä nyt, hölmö, hoin itselleni.

Hetken aikaa istuskeltuani, ja kyynelten hieman kuivuessa katsahdin Danaan, ja sain melkein pähkähullun idean; ratsastaisin Danalla! Ei se muuten olisi ihmeellistä, mutta en tänään ollut, kuten koko viikkonakaan, missään huippukunnossa ratsastuksen kannalta. Mutta voisin mennä kentälle pyörimään, en kai nyt siihen kuolisi, enhän? Luotin kuitenkiin säikkyyn ja herkkään tammaani sen verran, että voisin hyvinkin mennä. Eikä Dana nyt antaisi minun pudota, sen se oli jo oppinut edellisessä kodissaan, että jos ratsastaja putosi, sai raipasta päin näköä. Minä en kyllä lyönyt tammaa, enkä koskaan käyttänyt sillä raippaakaan. Sen takia tamma oli myös arka päästään, kukapa nyt ei olisi, jos sinua on läiskitty naamalle.
Kuin lukien ajatukseni, Dana hörähti, ja nyökytti päätään innostuneesti. Se oli kaikki, mitä tarvitsin. Minä ratsastaisin Danalla tänään, oli mikä oli. Nousin ylös, hain satulahuoneesta tammman kamat, ja riisuin tammalta loimen.
Dana oli loimen alta puhdas, ja olinkin nopeasti valmis harjauksen kanssa. "Nosta!" komensin tammaa liu'uttaessani kättä sen jalkoja vasten, saaden tamman nostamaan kavionsa hienosti, asian, joka vielä neljä kuukautta sitten oli liki mahdotonta.
Päätin tänään tapojeni vastaisesti ratsastaa kuolaimilla Danan kanssa, ihan varmuuden vuoksi. Niillä se pysyi varmimmin käsissä, jos se nyt sattuisi saamaan kohtauksen jostain asiasta. "Sano aaaa! Aaa!" lepertelin tarjotessani kuolaimia tammalle. Dana melkeinpä hotkaisi ne, ja hymyillen itsekseni sain suitset tamman päähän. Satulan laitoin varovasti, tietäen ettei tamma pidä siitä että satula "heitetään" selkään.

Pian kävelimmekin kohti kenttää, jossa huomasin Crimiksen ratsastavan Kafkalla. Hyvä niin, sillä en ollut varma kuinka tammani suhtautuisi "korkealla istuviin" miehiin. Kentällä, välittämättä muiden katseista, oikaisin tamman paksun mustan harjan yhdelle puolelle, laskin jalustimet, sekä kiristin vyötä. Nostin jalkani jalustimeen, ja ponnistin. Vatsassa muljahti ikävästi, ja maailma pyörähti kerran silmissäni, kunnes huomasin istuvani Danan selässä. Tamma katseli Kafkaa sekä tämän vieressä seisovaa Remiä pää korkealla, hieman arvioiden, ennen kuin päästi kimakan kiljahduksen, kuin ilmoittaakseen että "Hei! Kyllä mäki oon hieno, kattokaa!". Naurahdin kuivasti, ja aloin nyt vasta epäilemään, oliko tämä niin mahtava idea sittenkään. Dana vastasi puolestani, ja hypähti kohti komeaa oria, sekä tämän hieman epävarman näköistä ratsastajaa. Onneksi olin pitänyt kunnolla etäisyyttä, sillä vaikka Dana lähtikin ravaamaan kohti ratsukkoa, sain sen käännettyä ympäri. Kuin lähtöä odottava laukkahevonen Dana ravasi voltilla, aina pienentäen sitä, kunnes tamma oma-aloitteisesti siirtyi hitaaseen, melkein kävelevään raviin. Ohjasin ratsuni uralle, ja käskin sitä pysähdyksen kautta siirtymään käyntiin.

/eipä toi Remi mitään (: Oon nyt tyhmänrohkea ja ratsastan... Hehhe, kyllästyin kykkimään tallissa.

/ Hihi, Pampulan vuokraaminen vaihtu nyt tavoitteelliseen treenaamiseen lv-ruuna "Pellellä", kävin eilen kokeilemassa ja sain kokea kyllä niin hienon onnistumisen tunteen kun ruuna alkoi kulkea hienossa peräänannossa vartin taistelun jälkeen. Oli kyllä melkonen kuumakalle. Mutta valmentautuminen esteillä aloitetaan mahdollisimman pian, ehkä nähdään alueradoilla keväällä! /

"Rentoudu, jousta vain enemmän polvista ja nojaa hieman taakse", Remi huusi Crimikselle nähdessään tämän jännittyneen istunnan. Kafka reagoisi heti jäykkyyteen. Vain hetken kuluttua hän kääntyi kuullessaan kavioiden kopinaa ja näki Danan ja Janikan tulevan. Hän heilautti kättään ratsukolle ja kääntyi sitten takaisin Crimiksen puoleen.

Hetkessä tamma otti yliotteen ratsastajastaan ja Remi seurasi kauhistuneena Danan hyökkäystä ja toivoi ettei Kafka reagoisi. Oriilla oli ikävä tapa ylireagoida pieniinkin säikähdyksiin.

/ Remi, ooo, vähänkö siistiä! Laitahan kuvaa joskus! /

Nyökkäsin Remille ja päästin olkapääni sekä jalkani valahtamaan rennoksi, roikkumaan. Suljin ihan hetkeksi silmäni, jottai saisin mielenikin rentoutettua. Pian kuulin kuitenkin lähestyvää kavioiden kopinaa ja tunsin orin allani jännittyvän aivan piukeaksi. Silmäni revähtivät auki ja näin Janikan ja Danan lähestyvän. Kiristin Kafkan ohjia ja koitin rauhoitella sitä äänelläni. Yllättynyt hevonen nousi ratsastajasta välittämättä pystyyn ja hirnahti kimakasti. Onnekseni pysyin selässä takertuen hetkeksi sen kaulaan, ja melkoisen pian sain orin pakotettua takaisin neljälle jalalle. Kafka viskeli päätään ja katsoi jo poispäin siirtynyttä tammaa epäluuloisesti. "Rauhassa, poikaseni" kuiskutin hevoselle ja hieroin sen kaulaa lempeästi. Kafka tanssahteli hermostuneena, joten annoin sille pohkeita ja käänsin sen poispäin Danasta. "Noo, mennäänpä vähän kauemmas, Kafka rakas. Unohda se tamma" höpöttelin ja ohjasin oria kentän toiselle laidalle. Kafka totteli vastahakoisesti. Hoputin sitä vähän lisää, ja ori nosti ravin. Saisi nyt purkaa järkkynyttä mieltään, ajattelin melkein nauraen tilanteelle. Annoin hevosen ravata hetken vähän miten sattuu, ja pian se alkoikin rauhoittumaan. Käänsin orin voltille ja hidastin takaisin käyntiin. "Noooin, Kafka" kehuin oria ja taputin sen kaulaa. Käännyin nyt katsomaan uudestaan Janikaa ja Remiä.

/ Remi, onko tää nyt kafkamaista käytöstä vai ei? /