Epäterveelliset elämäntavat

Emilia kykki Hukkasuon parkkipaikalla kädet turvallisesti vyötärönsä ympärillä. Hän loi nopean vilkaisun tielle päin, mutta kun mitään lähestyvää ei kuulunut, nuori nainen keskittyi kertaamaan hiljaa mielessään parin kuukauden tapahtumia. Emilia nyki viininpunaisen hupparinsa hihoja paremmin nyt varsin kapeiden käsivarsiensa peitoksi, ja huokaisi hiljaa tuulen leikitellessä letiltä karanneiden hiuksien kanssa.

Aamulla Emilia oli seissyt pitkään peilin edessä katsoen takaisin tuijottavaa rääpälettä. Ennen niin terveen ja vahvan näköinen vartalo oli kuihtunut laihaksi, ja raivon kuohahtaessa naisen sisällä hän syytti siitä kaikkia muita kuin itseään. Emilia tiesi huonon tilansa johtuvan vain itsestään, mutta yksi osasyyllinen oli löytynyt hyvällä omatunnolla: Reetta. Emilia oli yhtenä tuulisena päivänä saapunut rättiväsyneenä kotiin oltuaan varmistamassa juuri ruunatun Tumpin olevan kunnossa, ja löytänyt nyt ex-tyttöystävänsä pettämässä häntä. Mä en näköjään oo tarpeeks kenellekkää, mä oikeesti luotin siihen... Sitä seuranneessa riidassa syy oli vieritetty Emilian niskoille, samalla tavalla kuin lentelevien piikkikorkokenkien maalitaulu oli nuoren naisen otsa. "Mitäs oot aina jossain salilla tai tallilla tai missä nyt ikinä ootkaan!" Reetta oli pakannut tavaransa ja kuulemma muuttanut Mikkonsa luokse Helsinkiin, ja Emilia oli alkanut viettämään yhä enemmän aikaa salilla. Ruokailut olivat jääneet miltei kokonaan pois treenin siirtyessä ainoaksi asiaksi naisen elämässä.
Kyllä mä niille näytän, kyl mä voin olla täydellinen ihan yksinkin..

Onneksi uutta mietittävää oli antanut parisen viikkoa sitten Emilian hyvä ystävä, joka oli jo jonkin aikaa yrittänyt myydä suomenhevostammaansa Hallaa. Johanna oli lähdössä opiskelemaan lääketiedettä Ruotsiin, eikä voinut ottaa hevostaan mukaan.
"Eksä vois ottaa sitä?"
"Ei mulla oo rahaa, ja mulla on jo tarpeeks hommaa Tumpin kaa ku se menee keväisin ihan sekasin.. Enkä mä oo mikään kouluratsastaja."
"Jos se ois sulla ylläpidossa..? Ni sit mä saisin sen periaattees takasin kun käyn täällä ja silleen. Ja mä tiiän et sä osaat sen kaa, Hallahan on ihana! Sä oot menny sil nii mont kertaa ja tunnet sen... Emilia pliis..."
"No, katotaan..."
"Hyvä! Mä tuon sen sit sinne teille joku päivä!"

Nyt Emilia muisteli hymyillen sitä keskustelua, joka oli pian vaihtunut hevosista "miks oot noin laiha?"an, jolloin Emilia selitti mieltään painavat asiat. Onni oli ymmärtäväiset tosiystävät, jotka olivat aina tukena ja turvana vaikkeivat lähellä asuneetkaan.

Ja nyt Emilia odottikin Johannan isää, jonka oli määrä tuoda rautias suomentamma Hukkasuohon ihan näillä minuuteilla. Emilia oli jo järjestänyt kaiken satulahuoneessa ja tallissa, oli käynyt jo ratsastamassa nyt ruunauslomaltaan liikutukseen palailleen Tumpin, ja siivonnut muutaman karsinan. Hän oli myös käynyt syömässä annoksen makaronisalaattiaan, ja kiitti mielessään Johannaa. Miten muuten hän olisi ikinä tajunnutkaan kuinka idiootti oli? Kuka nyt näännyttää itseään petetyksi tullessaan? Ei Emilia ainakaan, ei enään. Saisi Reetta olla Helsingissä heilansa kanssa, ei hän välittänyt. Nainen havahtui äkisti tajutessaan ettei ollut enään yksin aurinkoisella parkkipaikalla, ja nousi nopeasti seisomaan, ehkä paljastaen hieman riutuneen olemuksensa.

//kauan olen jaksanut tän julkaisemista odottaa, mutta nyt ei enään jaksa odottaa jospa tulisi jotain eloa tähän porukkaan :3 (eikä mitään hajua mistä otsikko tuli)

Emilia oli helpottunut, että Tumppi oli ainoa loukkaantunut, mutta silti nainen nyökkäsi synkästi. Miksi juuri hän? Miksi Tumppi? Eipä sille voinut mitään, ruuna kun oli selkeästi liukastunut juuri sopivasti metallilevyn päälle, mutta hei, se oli vahinko ja metallinpalan jättäjä ei varmasti ollut huomannut aidalla olevaa "älä ruoki hevosia" -kylttiä, mikä tarkoitti samalla "hei, täällä on hevosia, älä jätä roskiasi tänne, vaan vie ne kaatopaikalle v*tun imbesilli".
Kei tarjosi apuaan, mutta Emilia ei osannut vastata, puri vain huultaan ja keskittyi puhdistamaan hevosensa haavaa. Mies kuitenkin siirtyi rauhoittelemaan Tumppia, mikä oli jo tarpeeksi apua.
"Joo, se lupas tulla heti kun pääsi lähtemään, sillä oli joku varsa jonka syntymässä oli vähän ongelmia, mutta oli kuulemma ihan kohta valmis. Ei pitäis kestää kauaa, se oli kymmenen kilsan päässä", nainen selitti ja jäi katsomaan Tumpin haavaa. Hänellä oli hieman heikko olo, ja vaikka Emilia yrittikin piilottaa sen, niin Kei huomasi hänen tärinänsä heti.
"Mä? Mä voin aina mainiosti", hän hymyili väsyneesti, mutta pyyhkäisi sitten kämmenselällään otsaansa. "Mä ehdin jo viikko sitten ajattelemaan ettei voi paskemmin mennä, mutta nähtävästi mä olin väärässä. Pitäisköhän alkaa lottoomaan, tää mun tuuri on meinaan viimeaikoina ollut ihan omissa stratosfääreissä."
Okei, vain tämä Tumpin juttu oli tuuriin liittyvä, Reettahan nyt oli vähän huono homma, ja se humalainen mies ei olisi saanut yhtä "pahaa" jälkeä aikaiseksi jos Emilia ei olisi luovuttanut ensin.

"No.. Mä uskon, että tästä eteenpäin ei oo suunta kuin ylöspäin", Kei yritti tsempata Emiliaa. Hän ei oikeastaan tiennyt, mitä olisi voinut sanoa tai tehdä, joten hän vain seisoi siinä tyhmän näköisenä ja silitteli Tumpin kaulaa hajamielisesti. "Onneksi mentiin just nyt sinne orilaitumelle, toi haava ei oo kovin kauaa tuossa ollut", Kei totesi sitten, päätellen tämän veren väristä, joka oli kirkkaan punainen - vanha veri olisi ollut tummaa. Tulehtuminen voitiin siis ehkä hyvinkin estää, kun haava saatiin näin nopeasti desinfioitua ja laitettua kiinni. Kun se eläinlääkäri vain tulisi..

.. Ja tulihan hän, melko nopeastikin. Kei tarjoutui pitämään hevosta aloillaan, jotta Emilia saisi selittää, mitä oli tapahtunut. Surunsekainen viha paistoi naisen kasvoilta hänen alkaessaan puhua(?).

Emilia selitti eläinlääkärille tapahtuneen, ja tunsi kuinka päässä heitti. Lääkäri kuunteli kärsivällisesti naisen marmatusta metallista ja siitä, kuinka perseellään asiat olivat, ja sanoi, että ruuna pitäisi rauhoittaa ja jalka puuduttaa. Sen siis pitäisi olla tallissa ja mahdollisimman paikoillaan ainakin siihen saakka, kunnes se pysyisi itse tukevasti pystyssä.
Onneksi tallista löytyi yksi kapea karsina, taisi olla jonkun Hukkiksen oman ponin, johon Tumppi peruutettiin. Eläinlääkäri tunki sille rauhoittavaa, ja Emilia etsi käsiinsä juoksutusliinoja, joilla sai ruunan vatsan alta ja takaa tuettua sitä.
"Kestääköhän nää seinät?" hän pohti sitoessaan hevostaan. Eläinlääkärin tikatessa haavaa Emilialle tuli aivan pakonomainen tarve oksentaa, ja hän kertoi Keille käväisevänsä ulkona. Siellä hän olikin hetken ajan, veti syvään henkeä, ja palasi surkeaan näkyyn. Tumppi riiputti päätään, niin paljon kuin naru antoi myöden, ja puuskutti rauhallisesti.

Eläinlääkärin tikattua ja annettua hoito-ohjeet, Emilia sopi hänen kanssaan laskusta ja kiitti kohteliaasti käynnistä.
"No, se ois sit odottelua että tuo tokenis huumehöyryistään", nainen virnisti surullisesti, ja taputti jakkaraa vierellään. Hän oli hakenut kaksi muovituolia karsinan eteen, ja istui itse omallaan.

//vois ehkä alkaa lopettelemaan tätä piakkoin? :3

// joo toki! Ollaan kirjotettu tätä ihan luvattoman pitkään :'D

"Kyllä ne kestää", Kei totesi rohkaisevasti Emilian epäröintiin seinistä. Hän pysytteli hiljaa poissa tieltä eläinlääkärin tehdessä työtään ja mietti kuumeisesti, miten saisi parannettua Emilian oloa. Kun Emilia yhtäkkiä lähti kasvot kalpeana(?) ulos, Kein huoli kasvoi taas. Nainen ei nyt todellakaan tainnut olla kunnossa.

Mies istui Emilian viereen jakkaralle ja katseli vuoroin ruunarassukkaa ja vuoroin vielä surkeammalta näyttävää Emiliaa. Varovasti hän vei kätensä naisen käden viereen, tarjotakseen tukea. Kaikki ne kamalat kokemukset Reetan ja sen juopon kanssa mistä nainen oli kertonut ja nyt vielä tämä.. Ei ihmekään, jos toisen oli niin paha olla. Oli niin helvetin epäreilua, miten samaa ihmistä riepoteltiin tuolla tavoin aina uudestaan ja uudestaan.
"Sano vaan, jos voin tehdä jotain. Ihan mitä vain", Kei sanoi hiljaa ja katsoi Emiliaan myötätuntoisesti, tarkoittaen joka sanaa. Siinä he istuivat hiljaa(?) katsellen lääketokkurassa nuokkuvaa ruunaa synkissä tunnelmissa, vaikka ulkona paistoi aurinko täydeltä terältä. Ironista.
"Mä käyn hakemassa sulle vettä, kuolet kohta varmaan nestehukkaan", Kei totesi tajutessaan, etteivät he olleet pahemmin juoneet. Hän yritti virnistää, mutta yritys jäi heikoksi. Kei lampsi nopeasti tallihuoneeseen ja täytti kaksi lasia kylmällä vedellä. Toisen hän antoi Emilialle ja toisesta joi itse. Kylmä vesi tuntui ihanalta kuivuneessa kurkussa.

Kun he olivat varmoja, että Tumppi pärjäisi itsekseen(?), Kei kysyi, voisiko saattaa Emilian kotiin. Hän ei halunnut päästää huonovointista naista silmistään, ei ennenkuin tuo olisi turvallisesti kotonaan.

//no niin ollaan :'D

Emilia oli tuijottanut Tumpin lautasen nyt kaljua kohtaa, jonka eläinlääkäri oli klipannut työnsä helpottamiseksi varmaan jo pitkään, ja oli niin keskittynyt ettei edes huomannu Kein ensin puhuvan hänelle.
"No, eipä tässä voi oikeen tehä mitään.. Mutta kiitti tarjouksesta", nainen hymyili hieman.
Brunette hymähti Kein nestehukka -kommentille, ja kiitti kohteliaasti vedestä. Ei hän ollut edes tajunnut kuinka janoinen oli, ja vesi tuntui ihanalta.

Emilia ei ollut katsonut kelloa, mutta jonkin ajan kuluttua Tumppi näytti selkeästi piristyvän. Se liikehti karsinassa, joka oli liian pieni sille, joten nainen kävi avaamassa ruunan tukena olleet liinat. Riimunnarun hän jätti kiinni, sillä Tumppi ei saisi vahingossakaan syödä mitään heti rauhoitunsen jälkeen. Ja sitä paitsi, hevosten päät olivat painavia, joten oli ihan hyvä että sillä oli vielä tukea.

Tumpin piristyminen tapahtui siitä paljon nopeammin, ja jonkin ajan kuluttua lämppäri oli aika normaali, piti päätään itse ylhäällä ja tiiraili korvat sivuilla lörpöttäen omistajaansa ja Keitä.
"E-en mä voi vielä lähteä, kyllä mä pärjään täällä yksinkin, ja sitä paitsi, Hantsulle pitää ilmottaa näistä uusista järjestelyistä. Ei tää saa liikkuu täältä pariin päivään, joten Snorre, kai tää oli Snorren karsina, pitää laittaa yöks johonkin muualle, vaikka Tumpin karsinaan tai jotain ja sit...." Emilia höpötti kauhistuneena ajatuksesta lähteä. Kyllä Tumppi olisi varmaan pärjännyt nyt jo yksin, mutta nainen halusi olla satavarma hevosensa kunnosta. "Mitä jos se säikähtää ja hyppää pystyyn ja repii noi auki ja sit jää kiinni johonkin ja.. Ja..." Ei Emilia voisi lähteä vielä.
"Kyllä mä pärjään", hän hymyili, ja vaikka nainen pärjäisi tässä tilanteessa, hän ei ollut yhtään varma kuinka hän jaksaisi pitkällä tähtäimellä. Toisaalta, ei ollut vaihtoehtoa, joten Emilia päätti pärjäävänsä. "Ihan oikeesti."

Ei Kei uskonut, että Tumppi nyt sillälailla alkaisi riehumaan ja repimään haavoja heti auki, mutta päätti pitää päänsä kiinni. Ja no, jos Tashalle tapahtuisi jotain vastaavaa, ei hänkään voisi jättää hevostaan vartioimatta. Niinpä hän antoi asian olla.
"No, Hantsu tai Crimis on varmasti paikalla 24/7, joten apu on lähellä jos jotain sattuu. Mä en voi jäädä enää kamalan pitkäksi aikaa kun mulla alkaa työt..", Kei totesi pahoitellen. "Mä voisin käydä hakemassa meille ruokaa, sulla tulee varmasti nälkä jos jäät tänne pidemmäksi aikaa - munkin täytyy jokatapauksessa syödä ennen töihin menoa", mies jatkoi huolehtimistaan. Hän ei nyt oikein uskonut Emilian olevan täysissä voimissaan saati sitten pärjäävänsä tallilla ties kuinka pitkään. Voisihan hän vinkkaista Hantsulle että Emilia meinasi jäädä..
"Mitä haluut syödä?"

Kei häkeltyi Emilian tarratessa häneen kiinni.
"O..okei", hän sai sanottua. Ehkä hänen pitäisi antaa naisen vain olla.
"Joo kyllä mä ymmärrän", hän vastasi hymyillen Emilian selittäessä sekavasti siitä, miten Tumppia ei voisi jättää yksin. Hän otti vesilasinsa ja lähti hyvästellen naisen pikaisesti. Ajellessaan tallilta mies ei kuitenkaan voinut olla kelailematta Emilian pahaa oloa aiemmin päivällä. Toivottavasti tuo pysyisi tolpillaan. Tallin hämärässä oli onneksi viileämpi kuin ulkona auringonpaahteessa, ja Emilia luultavasti vain istuskelisi ruunansa luona. Eiköhän nainen pärjäisi. Hän halusi uskoa niin.

// töks

Kei lähti yllättävän nopeasti, ja Emilia jäi pohtimaan oliko loukannut miestä. Toivottavasti ei. Naisen ajatukset keskeytti kuitenkin Tumppi, joka liikehti karsinassaan. Emilia siirsi itsensä karsinaan ja jutusteli ja harjaili hevostaan vielä aika pitkään, ennen kuin antoi sen toipua rauhassa. Tallilta brunette kuitenkin suostui lähtemään vasta muutaman tunnin kuluttua, eikä siten ehtinyt käymään kaupassa, mutta Tumppi oli tärkeämpi kuin Emilian loppunut makaronivarasto.

//eiköhän tää ollu tässä :3