Epäterveelliset elämäntavat

Emilia kykki Hukkasuon parkkipaikalla kädet turvallisesti vyötärönsä ympärillä. Hän loi nopean vilkaisun tielle päin, mutta kun mitään lähestyvää ei kuulunut, nuori nainen keskittyi kertaamaan hiljaa mielessään parin kuukauden tapahtumia. Emilia nyki viininpunaisen hupparinsa hihoja paremmin nyt varsin kapeiden käsivarsiensa peitoksi, ja huokaisi hiljaa tuulen leikitellessä letiltä karanneiden hiuksien kanssa.

Aamulla Emilia oli seissyt pitkään peilin edessä katsoen takaisin tuijottavaa rääpälettä. Ennen niin terveen ja vahvan näköinen vartalo oli kuihtunut laihaksi, ja raivon kuohahtaessa naisen sisällä hän syytti siitä kaikkia muita kuin itseään. Emilia tiesi huonon tilansa johtuvan vain itsestään, mutta yksi osasyyllinen oli löytynyt hyvällä omatunnolla: Reetta. Emilia oli yhtenä tuulisena päivänä saapunut rättiväsyneenä kotiin oltuaan varmistamassa juuri ruunatun Tumpin olevan kunnossa, ja löytänyt nyt ex-tyttöystävänsä pettämässä häntä. Mä en näköjään oo tarpeeks kenellekkää, mä oikeesti luotin siihen... Sitä seuranneessa riidassa syy oli vieritetty Emilian niskoille, samalla tavalla kuin lentelevien piikkikorkokenkien maalitaulu oli nuoren naisen otsa. "Mitäs oot aina jossain salilla tai tallilla tai missä nyt ikinä ootkaan!" Reetta oli pakannut tavaransa ja kuulemma muuttanut Mikkonsa luokse Helsinkiin, ja Emilia oli alkanut viettämään yhä enemmän aikaa salilla. Ruokailut olivat jääneet miltei kokonaan pois treenin siirtyessä ainoaksi asiaksi naisen elämässä.
Kyllä mä niille näytän, kyl mä voin olla täydellinen ihan yksinkin..

Onneksi uutta mietittävää oli antanut parisen viikkoa sitten Emilian hyvä ystävä, joka oli jo jonkin aikaa yrittänyt myydä suomenhevostammaansa Hallaa. Johanna oli lähdössä opiskelemaan lääketiedettä Ruotsiin, eikä voinut ottaa hevostaan mukaan.
"Eksä vois ottaa sitä?"
"Ei mulla oo rahaa, ja mulla on jo tarpeeks hommaa Tumpin kaa ku se menee keväisin ihan sekasin.. Enkä mä oo mikään kouluratsastaja."
"Jos se ois sulla ylläpidossa..? Ni sit mä saisin sen periaattees takasin kun käyn täällä ja silleen. Ja mä tiiän et sä osaat sen kaa, Hallahan on ihana! Sä oot menny sil nii mont kertaa ja tunnet sen... Emilia pliis..."
"No, katotaan..."
"Hyvä! Mä tuon sen sit sinne teille joku päivä!"

Nyt Emilia muisteli hymyillen sitä keskustelua, joka oli pian vaihtunut hevosista "miks oot noin laiha?"an, jolloin Emilia selitti mieltään painavat asiat. Onni oli ymmärtäväiset tosiystävät, jotka olivat aina tukena ja turvana vaikkeivat lähellä asuneetkaan.

Ja nyt Emilia odottikin Johannan isää, jonka oli määrä tuoda rautias suomentamma Hukkasuohon ihan näillä minuuteilla. Emilia oli jo järjestänyt kaiken satulahuoneessa ja tallissa, oli käynyt jo ratsastamassa nyt ruunauslomaltaan liikutukseen palailleen Tumpin, ja siivonnut muutaman karsinan. Hän oli myös käynyt syömässä annoksen makaronisalaattiaan, ja kiitti mielessään Johannaa. Miten muuten hän olisi ikinä tajunnutkaan kuinka idiootti oli? Kuka nyt näännyttää itseään petetyksi tullessaan? Ei Emilia ainakaan, ei enään. Saisi Reetta olla Helsingissä heilansa kanssa, ei hän välittänyt. Nainen havahtui äkisti tajutessaan ettei ollut enään yksin aurinkoisella parkkipaikalla, ja nousi nopeasti seisomaan, ehkä paljastaen hieman riutuneen olemuksensa.

//kauan olen jaksanut tän julkaisemista odottaa, mutta nyt ei enään jaksa odottaa jospa tulisi jotain eloa tähän porukkaan :3 (eikä mitään hajua mistä otsikko tuli)

Emilia hätkähti Kein ilmestyessä eteensä. Tuo oli näyttänyt niin aidosti vihaiselta kommentoidessaan hänen kertomustaan, että nainen yllättyi hieman Kein kuiskatessa. Hän nyyhkäisi kyynelten puskiessa itsensä läpi Emilian silmäkulmien. Hän ei kuitenkaan itkisi, vaan katsoi maata Kein tarjotessa apuaan. Tai oikeastaan tuo vaati saada auttaa, mutta se tarkoitti samaa asiaa.
Hän nyökytteli vain vastaukseksi, mutta katsoi tiukasti maata. Hän ei ollut ollenkaan tottunut tähän, vaan Emilia oli aina ollut täysin kontrollissa itsestään ja asioista jotka tapahtuivat hänelle.

//dynks, pää löi yhtäkkii tyhjää mut halusin kirjottaa loppuun

Emilian nyyhkäistessä Kei laski tavarat tallin lattialle ja vei varovasti kätensä tuon harteille (?). Hän ei tiennyt yhtään, miten Emilia reagoisi kosketukseen. Pitäisikö hän sitä lähentelynä, ahdisteluna? Vai onnistuisiko se päämäärässään lohduttaa? Niin tai näin, ei Kei muutakaan tässä tilanteessa osannut tehdä. Hän kun ei voinut vain seisoa vieressä, kun näki toisen kärsivän pahasta olosta.
"Kaikki on hyvin nyt", hän sanoi hiljaa, "mä oon tässä ihan sua varten. Viedään nää tavarat ja tutustutetaan Halla uuteen kotiinsa, okei?" Jos ei mikään muu, niin ainakin hevoset osaisivat piristää lannistuneen mielen. Ihan vain niiden läsnäololla oli jotenkin niin sielua rauhoittava ja haavoja parantava vaikutus. Ainakin hänelle oli, toivottavasti Emiliallekin.

Pikkuhiljaa Emilia keräsi itsensä ja henkäisi syvään. Hän nosti maahan painetun katseensa ylös, ja Kein päättäessä puheensa nainen veti tuon halaukseen(?). Emilia päästi irti, ja kyykistyi poimimaan lattialle laskettuja tavaraoita.
"Tää on vaan kaikki niin uutta ja mä olin yhessä vaiheessa ihan sekasin. Kiitos, ihan oikeesti", hän hymyili, ja yritti olla muistelematta muutamaa iltaa viikko sitten, jolloin hän oli vain maannut lattialla täristen, syönyt suklaata ja juonut. Ne eivät olleet kirkkaimpia hetkiä hänen elämässään.. Nainen jäi loimipino sylissään seisomaan Kein eteen, ja uppoutui hetkeksi omiin mietteisiinsä.

Vaikka Kei oli itse ottanut Emiliaan fyysistä kontaktia, hämmentyi hän naisen halatessa häntä takaisin. Sydän jätti pari lyöntiä välistä, mikä sai Kein ärähtämään mielessään itselleen. Se oli vain halaus, ei mitään sen enempää. Mies halasi hieman tiukemmin, mutta päästi heti irti kun Emilia irrottautui hänestä. Hän kohautti olkiaan hymyillen naisen kiitellessä.
"Ootko sä nyt parempi?" hän kysyi vielä ja nosti tavarat takaisin syliinsä. Yhdessä he kantoivat kaikki Hallan tavarat omille paikoilleen ja jäivät sitten pyörimään Hallan karsinan eteen (?).

"Haluatko sä viedä sen tukehtumaan tonne helteeseen? Laitumelle?" Kei ehdotti virnistäen. Tänään oli älyttömän kuuma. Tallissa onneksi oli ihanan viileää, etenkin suoraan auringonpaisteeseen verrattuna. Mutta laitumella olivat kaikki Hallan uudet heppakaverit; niitä kun oli tapana pitää ulkona yötä päivää näin kesäisin. Tai Hantsulla oli tapana, yksityisenomistajat nyt tekivät niin kuin halusivat. Tasha kyllä oli laitumella muiden mukana. Niityn reunassa oli korkea havumetsä, joka antoi hevosille hyvän suojan auringonpaahteelta.

Oli tuntunut niin hyvältä halata jotakuta, varsinkin kun se joku oli yhtä ymmärtäväinen kuin Kei. Emilia oli nyökkäillyt vastaukseksi kysymykseen, hymyillen ujosti, josta hän oli itse yllättynyt. Nainen kun oli kaukana ujosta.

"Mm... Voishan sen ehkä heittää pihalle, se on saanu nyt vähän viilentyä", Emilia vastasi nojatessaan Hallan karsinanoveen. Hän oli ollut vähän omissa maailmoissaan katsellessaan suokkitammaa, mutta oli havahtunut todellisuuteen Kein puhuessa hänelle.
"Onkohan siinä laitumen vieressä jotain tarhaa, mä en välttämättä haluais laittaa sitä heti laumaan..." Emilia pohti pujottaessaan riimua Hallan päähän. Hän katsoi Keitä, ja jäi mietteissään tutkailemaan tuon kasvoja.

//uuu, täällähän on tapahtunut ulkoasuremppaa :3 

"Mmm, no, eiköhän ne osaa käyttäytyä fiksusti. Ja jos ei niin sit otetaan pois sieltä ja tuodaan vaan joku kaveri mukaan. Ja leidi tosiaan, voinkin kuvitella itteni sellasen vanhaan, erittäin siveelliseen englantilaismekkoon", Emilia havahtui jopa virnistäen. Laitumelle siis... Nainen käänsi katseensa pois ja tarkisti Hallan riimun, avaten sitten ovea enemmän auki. Hän kuitenkin näpräsi vielä riimun soljella, fiksaten sen turhan pikkutarkasti suoraan.
Kei sai luvan väistyä hevosen tieltä Emilian taluttaessa Hallan käytävälle. Tamma tutki puhisten Keitä ja miehen hiuksia(?) samalla Emilia kurottautui poimimaan lattialta juomapullonsa, pitäen Hallasta kiinni toisella kädellä.

//joo, tää on just ihan sika kiva, yksinkertanen mutta nätti. ja eipä oo kyllä hirveesti pituudella pilattu tää munkaan rooli, mutta no can do :p

"Ei kai tämä nyt sotaa pistä pystyyn", Kei viittasi virnistellen Hallaan. Tamma ei näyttänyt siltä, että alkaisi välttämättä haastaa riitaa. Kei ei voinut olla naurahtamatta ajatukselle Emiliasta vanhanaikaisessa mekossa. Potkunyrkkeilijä-jujutsu-mitä-ikinä oli vaikea kuvitella moiseen. Ei sillä, että Emilia olisi ollut jotenkin liian maskuliininen - juuri hyvä noin, jos Keiltä kysyttiin. Naisen urheilullisuus ja vahvuus olivat hänen mielestään viehättäviä piirteitä.

Kei väisti suomenhevosta, joka käveli kiltisti Emilian perässä käytävälle. Kein suupielet vääntyivät hymyyn, kun tamma alkoi hamuilla hänen hiuksiaan. Suloinen otus. Hän piti heti enemmän Hallasta kuin Emilian toisesta hevosesta Tumpista. Tammat olivat hänen juttunsa. Keitä ei kiinnostanut tapella jatkuvasti arvovallasta kovapäisten orien kanssa. Mieluummin hän käsitteli pehmeitä tyttöeläimiä; vaikkakin joutui puristelemaan hampaitaan niitten naisellisten oikkujen kanssa.

"Naiset ensin", hän heitti kävellessään tallin ovelle ja avatessaan sen Hallalle ja Emilialle valmiiksi. Kuuma helle tulvi heti päin kasvoja. Kylläpä oli todellakin kuuma.

//muokkailin tätä vähän paremmaks, oli näköjään ajatus vähän katkeillu kun kirjotin tätä :p

Nainen virnisti leveästi. "No, Halla saattaa yllättää. Kenties se vetäsee jostain vaikka konekiväärin", hän naurahti kuivasti, ja kiinnitti sitten huomiota Kein naurahdukseen.
"Anteeks, nauroitko sä just mulle? Ihan vaan tiedoks, mä olin oikein nätti mun vanhojen mekossakin", Emilia esitti loukkaantunutta, mutta onnistui siinä vain parin sekunnin ajan, ennen kuin hänen normaali hymynsä puski esille. Kieltämättä, se oli ollut piilossa viimeiset pari kuukautta, mutta siitä ei nyt puhuttu. Tallilla oli niin piristävää hevosten kanssa touhutessa. Ja ihmiset mukavia, hän lisäsi itselleen heti perään katseensa osuessa Keihin. Toisaalta Emilia ei ollut yllättynyt ihmisten yllättyessä hänen pitäessä mekkoja ja hameita, sillä hän ei kuulemma vaikuttanut sellaiselta tyypiltä. Eli siis normaalilta naiselta? Nainen kyllä myönsi itsekin olevansa hieman "raskasrakenteisempi" kuin useimmat naiset, muttei hän näyttänyt missään tapauksessa mieheltä. Sitä paitsi, hänellä oli ihan normaalit naisen muodot. Hänellä oli niiden lisäksi lihaksia. Paitsi nyt niitä oli vähemmän kuin yleensä...

Kein avatessa tallin oven Emilia kiitti kohteliaasti, ja talutti Hallan ulos. Helle tuntui iskeytyvän häntä kohti yhessä aallossa, ja nainen meinasi oksentaa siihen paikkaan. Hän henkäisi syvään, joi kulauksen vettä, ja jäi sitten odottamaan Keitä. Halla katseli korvat hörössä ympärilleen, ja hirnahti kimeästi, saaden vastauksen laitumen suunnalta.
"Noh, odotas nyt", Emilia mutisi tammalle joka otti pari hätäistä askelta sivulle, mikä oli yllättänyt kevyesti hevosen lapaan nojaavan naisen.

He lähtivät hiljaisuudessa kävelemään kohti laidunta(?), ja Emilia yritti kuumeisesti miettiä sanottavaa peittääkseen jotenkin kiusallisen hiljaisuuden. Ajatuksissaan hän pyyhkäisi kämmenselällään kaulaansa, ja tajusi saman tien meikkivoiteen irronneen. Olisi hänen pitänyt tietää, ettei se kestäisi tälläisellä helteellä. Emilia yritti levittää jäljellä olevaa voidetta peittääkseen nyt esiin tulleet mustelmat, naamioiden sen näyttämään siltä kuin hänen kaulaansa kutittaisi. Eipä se auttanut, vaan nainen tunsi meikin lähteneen miltei kokonaan pois kaulasta, paljastaen ne mustelmat joita hän oli niin kovasti yrittänyt piilotella. Voi vittu.  

Kei nosti kätensä puolustelevasti ilmaan ja vastasi nopeasti:
"Ihan varmasti olit. Nytkin oot, vaikka tuoksuisit hevosenpaskalta..", Kei virnisti. Nimenomaan tuoksui; ei hevosenpaska haissut. Ei sillä, että Emilia nyt olisi ollut mitenkään paskainen. Hän ei vain voinut olla kiusaamatta tuota, miksi lie..

Emilian pysähtyessä juomaan tuskaisen näköisenä Kein huoli palasi. Nainen taisi oikeasti voida aika huonosti. Hänen teki mieli avata suunsa taas, mutta pelkäsi olevansa jotenkin liian tunkeileva. Olihan Emilia aikuinen nainen. Kun tuo jatkoi sanomatta mitään, Kei piti suunsa kiinni. Hiljaisuudessa he kävelivät laitumille. Mies katseli Hallaa taluttavaa Emiliaa mietteissään. Hän halusi vain auttaa. Naisen alkaessa hinkuttaa niskaansa Kein silmään osui jotain, mikä lopetti miehen pidättelevän hiljaisuuden siihen paikkaan. Lisää mustelmia. Hän tiesi heti, mihin se liittyi, sillä Emilia oli aiemmin tänään siitä puhunut, mutta.. Naisen oli pakko olla ihan murskana kaiken tuon jälkeen.
"Emilia..", Kei huokaisi myötätuntoa äänessään ja otti pari ripeää askelta ihan naisen viereen. Mies sulki naisen halaukseen. Hän ei tiennyt mitä sanoa, mutta hän halusi suojella yhtäkkiä niin rakkaalta tuntuvaa Emiliaa. Hän halusi estää tuota kokemasta yhtään enempää pahaa. Hän halusi olla tuon tuki ja turva.

Emilia säpsähti tahtomattaan Kein tullessa yhtäkkiä hänen viereen ja halatessa. Juuri noin se.... se oli myös tullut hänen vierelleen, mutta se oli kylläkin ottanut vyötäisiltä kiinni. Ja puristanut perseestä. Hyi, ajatuskin puistatti. Nainen oli jo kiskomassa itseään irti paniikinomaisesti, mutta kuullessaan Kein huokaisevan nimensä hän ehti vain hieman nytkähtämään, ennen kuin hän täysin tajusi sen oikeasti olevan vain Kei. Halla seisahtui äkisti ja jäi katselemaan ympärilleen, samalla kun Emilia yritti tasoittaa hengitystään.

"Se oli ihan hirveetä..." Emilia mutisi halatessaan Keitä, sillä todennäköisin syy miehen yhtäkkiseen halaamiseen oli näkyviin ilmestyneet mustelmat. Hän ei olisi halunnut päästää irti, mutta Halla nykäisi äkisti narua ruvetessaan syömään, melkein kaataen naisen.
"Voi hitsi, nyt sun paitaas meni meikkiä", Emilia hoksasi lievästi hänen kaulaansa ja rinnuksiaan muistuttavan  meikkiläntin Kein paidassa. Se tosin oli aika vaalea läiskä, mutta läiskä kuitenkin.
"Sen pitäis lähteä vedellä pois, mutta viimeistään sit pesussa. Ei kai sun pitäny mennä mihinkään täältä heti? Sori, ei ollu tarkotus, mulla on kyllä joku miesten paita hätätilanteita varten, jos haluut sen jos sulla oli joku juttu nyt", nainen alkoi hössöttämään, ja tunsi häpeän punan hiipivän tietään näkyviin. Nyt se turpa kiinni Emilia.  

Kei hölläsi otettaan huomatessaan naisen säpsähtävän. Hän meinasi jo päästää irti ja pyytää anteeksi, mutta Emilia halasikin takaisin.
"Shh, oot turvassa nyt", Kei kuiskasi. Yhtäkkiä Halla riuhtaisi vetäen Emilian irti halauksesta, ja Kei otti samantien askeleen tuon perään. Nainen pysyi kuitenkin pystyssä, joten Kei jäi niille sijoilleen.
"Äh, täällä on niin kuuma muutenkin, meinasin jo ottaakin tämän pois", Kei vastasi Emilialle ja virnisti, viitaten kintaalla tuon tarjoukselle paidan lainasta. Heidän saapuessaan laitumen aidalle Kei otti kuin ottikin paitansa pois ja heitti sen aidan tolppaan. Hän ei voinut vastustaa vilkaisua naisen suuntaan. Miten tuo reagoisi? Kei oli tallitöiden ja aktiivisen ratsastamisen ansiosta suhteellisen hyvässä lihaskunnossa.

Portille päin käveli pari uteliasta nelijalkaista.
"No hei Twisti, missäs sun vauva on? -- Ai siellähän sä oot!" Kei höpötteli kirjavalle tammalle. Valkoharmaa orivarsa kurkisti keinoemonsa takaa. Se katseli hiukan empien, mutta uteliaisuus voitti ja pian se tepasteli emänsä vierelle, nuuhkien Hallan suuntaan. Muutamaa metriä lähemmäs se ei kuitenkaan uskaltanut.
"On se vaan söpö", Kei totesi ja käänsi sitten katseensa Emiliaan ja Hallaan. Mitähän suokkitamma tuumaisi vieraasta varsasta?
"Arvaapa mitä", Kei aloitti hetken kuluttua silmät tuikkien. Hän ei malttanut antaa naisen arvata vaan jatkoi samantien: "Tashakin astutetaan ensi kuussa."

"No niin tota voithan sä niinkin tehä.." Emilia totesi aavistuksen hämmentyneenä, mutta lähti silti taluttamaan Hallaa kohti laidunta. Heidän päästyä aidalle Kei heitti paitansa pois naisen yllätykseksi. Ei hän ollut uskonut Kein oikeasti ottavan sitä pois, mutta noh, mikäpä siinä. Emilia oli vain kohottanut hieman kulmaansa reaktioksi.
"Katos, sullakin on vatsalihakset. Paarmat tykkää", hän virnisti näprätessään portin kanssa, ja huitaisi muutaman edeltämainitun pörriäisen pois naamaltaan. Ehkä ne jättäisivät hänet rauhaan ja kiusaisivat Keitä sen sijaan..

Muutama hevonen saapui uteliaana portille, kun hän antoi Hallan haistella ensin portin turvalliselta puolelta. Pian nainen kuitenkin siirsi tamman aidan sisälle, sillä kukaan hevosista ei ollut korvat niskassa kiinni vastassa. Emilia päästi Hallan irti, ja siirtyi sitten Kein luokse nojailemaan aitaan, kuitenkin laitumen puolella valmiina puuttumaan peliin jos hevosten touhu äityisi aivan älyttömäksi.
"Oikeesti?" hän henkäisi ilahtuneena. "Mä sit nimeen sen, siitä tulee maailman uljain, joku Jörgen ois kiva", Emilia iski silmää ja häi sitten katsomaan kuinka Halla yhtäkkiä pomppasi ilmaan ja lähti viilettämään pitkin laidunta, muutama hevonen perässään.

Kei naurahti Emilian kommentille vatsalihaksista. Sullakin? Hänen teki mieli heittää jotain Emilian vatsalihaksista, mutta tyytyi olemaan hiljaa.
"Paarmat tykkää myös tästä mustasta pehkosta erittäin paljon", Kei totesi viitaten hiuksiinsa ja virnisti inhoten. Kaikista öttiäisistä juuri paarmat olivat kaikista inhottavimpia. Onneksi ne olivat tallilla yleensä enemmänkin hevosten kuin ihmisten kimpussa.

Kei katseli hevosten tutustumista. Aina niin ihana Twisti näytti hyvin uteliaalta uudesta tulokkaasta, vaikkakin samaan aikaan suojelevaiselta ottovarsaansa kohtaan. Jos Halla ei menisi liian lähelle, se tuskin kuitenkaan tekisi mitään.
"Joo", Kei vastasi Emilialle hymyillen, "no just joo! Elegantti tekke ei todellakaan saa nimekseen mitään Jörgeniä" Kei nauroi muka tuohtuneena. Hän siirsi katseensa hevosiin, jotka lähtivät viilettämään kuin raketin suusta.
"Hyvinpä tuo näyttää menevän", mies totesi. Hallalla ei tainnut olla mitään ongelmia päästä mukaan laumaan. Tai eihän sitä vielä tiennyt, mutta alku ainakin näytti lupaavalta.

//no, ehimpä just sit laittamaan ton uuden tonne, mutta voidaanhan me kunnolla vasta alottaa se tän jälkeen :'D

"Shh älä oo noin negatiivinen, mitä vikaa Jörgenissä on? Voishan se olla Yrjö-Pekka tai Terttu-Pilvi, joo, joku suomalainen nimi ois kiva", Emilia virnisteli, "mistäs tiiät jos siitä tuleekin sellanen pallura eikä elegantti tekke niin kuin asian ilmaisit...? Mulla on vaikutusvaltaa", nainen lisäsi salaperäisenä. Ei hän oikeasti nyt mitään tosissaan tarkoittanut, mutta hän todellakin oli ainakin vaikuttamassa Tashan varsan nimeen.
"Mä en oo kertonut tätä kenellekään, mutta.... mä oon oikeesti ylijumala Odin", brunette kuiskasi lopun lauseestaan silmät tuikkien, viitaten aikaisempaan vaikutusvalta-kommenttiinsa.
"Ei se kyllä ihan hirveen sopivalta näytä tonne, hirveen iso verrattuna noihin muihin kyllä", Emilia totesi suomenhevosen hieman pistäessä silmään sirompirakenteisten hevosten joukossa. Muuten Halla näytti pärjäävän ihan hyvin, eikä näyttänyt pistävän sotaa pystyyn, kuten Kei oli asian ilmaissut.

Kei pyöritteli silmiään Emilian suomalaisille nimille, mutta ilme kertoi tuon nauravan hiljaa mielessään.
"Mä en syötä sitä palloks", Kei totesi leikillään pätevällä äänensävyllä, "vai että vaikutusvaltaa.." Kei virnisti. Juuri tällaisten keskusteluiden takia Emilia oli niin älyttömän kiva.
"Oikeesti?" Kei kuiskasi takaisin, "Cool! Oonko mä sitten jumalten suosiossa?"
"Joo tää on kyllä ihan ihme talli kun kaikilla on jotain askellajiheppoja ja tekkejä", Kei totesi Emilian kommenttiin Hallan epäsopivuudesta joukkoon ja naurahti, "Sä oot se normaali." Suomenhevoset ja lämminveriset olivat juuri ne kaksi yleisintä rotua - silti kellään muulla kuin Emilialla tällä tallilla ei ollut kumpaakaan.

"Kyllä Halla varmaan pärjää, jos käydään tsekkaamassa että orilaitumella on kanssa kaikki kunnossa?" Kei ehdotti hetken päästä. Tammoilla ei näyttänyt ainakaan olevan huolta. Halla ja muut olivat rauhoittuneet laiduntamaan vähän kauemmas. Flack oli hirmuisen kiinnostunut uudesta tulokkaasta ja hyppeli tuon ympärillä.

"Joo joo, mut sä et saa kertoa kenellekään, koska mun pitää pysyä salassa...", Emilia virnisteli. "Ja tietenkin oot, paitsi asemaas parantais kyllä se, että kieltäisit Lokia tuomasta mulle kahdeksanjalkaisia hevosia lapsenlapsiks", nyt naisella meni touhu vain hihittelyksi.

"Mä oon se normaali, eli se jolla oli varaa vain ex-ravurilämppäriin. Ei mutta oikeestihan Tumppi on sika kiva, en kyllä vaihtais. Ja ootas että näät Hallan kouluradalla, se liikkuu ihan ku oikee hevonenkin! Sen laukka on sellasta että siitä vois olla melkeen Totilaskin kateellinen. Melkeen", Emilia lisäsi hymyillen. Okei, ei Halla nyt niin hieno ollut, mutta kyllä sillä oli hyvät askeleet suomehevoseksi, ratsusuvusta kun oli.

"Hei mennään vaan, samallapa ne vois tarkistaa", nainen kohautti olkiaan, ja katsoi kuinka Halla nuuhkaisi Flackia, ja tökki tuota sitten turvallaan.
"Se kyllä ihan varmasti omii ton", Emilia totesi, mutta samalla hetkellä Twisti ajoikin varsan ja Hallan erilleen toisistaan, suomenhevosen ravatessa laiskasti hieman sivummalle syömään.
"Joo, eiköhän ne pärjää", brunette hymyili ja heitti Kein paidan tuolle, osuen suoraan miehen kasvoihin(?).
"Älä unohda tota", Emilia virnisti ja lähti kohti orilaidunta.

"Muhun voit luottaa", Kei totesi, tarkoittaen tuota itse asiassa ihan tosissaan. Totinen ilme muuttui kuitenkin hyvin nopeasti hekotukseksi ajatukselle kahdeksanjalkaisista hevosista. Hän kuvitteli, miltä Tasha tai Halla tai kuka tahansa muu tallin hevosista näyttäisi, jos jalkoja olisikin tuplamäärä. Kahdeksan..
"Hämähäkkihevosia", Kei sopersi naurunsa lomassa. Hänen mielikuvituksensa laukkasi kovempaa kuin täysiverinen radalla. Hevonen, joka ampui seittiä. Nyt hei.. Mies yritti epätoivoisesti koota itseään. Hetken kuluttua hän luojan kiitos onnistui siinä, joskin naamalle jäi edelleen typerä virne.

"Mä voin tulla katsomaan heti kun neidille sopii", Kei kommentoi Emilian hehkutukseen Hallan koululiikkeistä. Olisi mielenkiintoista nähdä nainen ihan "oikean" ratsun selässä.

"Joo Twisti pitää huolen ettei kukaan vie sen vaavia", Kei naurahti ja sai paitansa naamaansa ennen kuin ehti reagoida mitenkään, katse kun oli jäänyt ihailemaan pientä varsaa. Mies katsahti naiseen mietteliäänä ja heitti paidan olalleen. Hetkessä he olivat orilaitumen portilla. Oreista ketään ei kiinnostanut heidän tulonsa niin paljon, että ne olisivat juosseet vastaan.(?) Kein vihellyksen kuullessaan päät nousivat ja painuivat samantien takaisin vihreään. Kei naurahti kuivasti ja puisti päätään. Hän tarkisti, että vettä ja suolaa oli tarpeeksi. Täydennystä ei vielä tarvittaisi. Hantsu tai Crimis oli varmaan jo käynyt hoitamassa asian tänään.

"Mitäs sitten? Varmaan ratsastamaan vasta illemmalla kun on viileää - vai?" Kei kysäisi. Hallankin olisi hyvä saada tutustua nyt rauhassa uusiin laidunkavereihinsa.

Jostain Kei sai pistettyä vauhtia töppösiinsä, ja pääsi orien portille ennen Emiliaa. Ei Kei edes ollut niin paljon pidempi(?), ja Emilia oli sentään pari milliä yli 160cm "korkea". Hevosia ei oikeastaan kiinnostanut, ei oikeastaan edes Tumppia omistajansa vihellys, mikä oli Emiliasta hieman huolestuttavaa. Vuosien saatossa ruuna oli oppinut naisen iloksi ja kauhuksi laukkaamaan suoraan kohti, ja pysähtymään pikkupomppujen kautta parin sentin päähän.

"Joo, illemmalla sit ratsastamaan, ainaki Tumppi pitää, ettei siitä tuu järkyttävää palloa."

"Tumppii.." Emilia huhuili, ja lämppäri lähtikin astelemaan jotenkin kankeana hevoskasan takaa. Kei tarkisteli vesisaavia, ja naisen kulmat menivät syvään kurttuun. Vasta Tumpin hypähtäessä sivulle Snorren yhtäkkiä rymistäessä sitä päin (joku kai yritti puraista ponia) Emilia näki hevosensa lautasen selvästi.
"Voi paska!" hän henkäisi ja lähti puolijuoksua kohti Tumppia, jonka vasenta lautasta ja takajalkaa koristi ainakin parinkymmenen sentin mittainen, vertavuotava viilto. "Kei! Tuu kattoo!" oli ainoa asia, jonka Emilia sai soperrettuaan suustaan kun hän kyykisteli tarkastamassa hevosensa jalkaa muiden vaurioiden varalta.

(Joo Kei on 169cm )

"Joo kyllä tuo munkin tamma pitää liikuttaa, sille nousee vapaat hattuun", Kei vastasi Emilialle ja virnisti. Tashan piti aina päästä purkamaan energiansa tai siitä tuli hyvin nopeasti kamala duracell-pupu. Hetken päästä Kei huomasi Emilian lähtevän hirveällä kiireellä laitumelle hevosten luo. Hämmästyneenä Kei harppoi tuon perään ja näki pian saman: kamalan haavan Tumpin lautasessa. Hän laski kätensä rauhoittavasti Emilian olalle. Hetken haavaa katsottuaan hän nappasi hevosta riimusta, jottei se lähtisi karkuun.
"Viedään se tallille ja puhistetaan toi", mies järkeili. Aika pahannäköistä jälkeä. Mistä lie tullut. Olikohan joku oksa ollut noin terävä vai oliko aita kenties hajalla? Samantien Kei tajusi ruveta laskemaan hevosia, olisivatko kaikki paikalla. Jos aita oli rikki, joku oli varmasti jo karannut..

// Anna sun päättää, mitä Tumpille on tapahtunut.

"Hyihyihyi se vuotaa, voi hitto, mitä vittua.." Emilia mutisi itsekseen ja nousi seisomaan. Haava näytti olevan ainoa vaurio ruunan jalassa, mutta sen ryntäillä näytti olevan pieniä vekkejä. Ne pärjäisivät vain puhdistuksella, mutta tämä takapuoli... Tumpin koko kylki kyllä näytti olevan mudassa/märässä mullassa, mutta ruuna oli saattanut piehtaroida ennen haavan saamistaan. Nainen antoi katseensa kiertää laidunta ympäri, ja aidat näyttivät olevan ehjiä.
Emilian silmiin osui kuitenkin kauimmaisessa nurkassa joku metallinen kimallus, ja jättäen Kein Tumpin luokse(?) hän kiiruhti tutkimaan. Nainen palasi hetken päästä, erittäin tuohtuneena, jokin rikkinäisestä autonovesta etäisesti muistuttava metallilevy (u know, sellanen pala autonovea, sellanen pikkunen). Yksi kohta siitä oli veressä, ja terävän metallireunan koko näytti aika samalta kuin Tumpin haava, joten sen aiheuttaja oli tainnut selvitä.
"Se oli liukastunu, ainaki siel on sen näkösii jälkii... Siinä oli vähä märkää ruohoo", Emilia totesi synkkänä. "Mutta sit sieltä lähti kans jalanjälkii, joten joku idiootti on näköjään päättäny heittää metalliesineen laitumelle?"
Nyt nainen oli vain vihainen, ja huultaan purren tarjosi metallilevyä Keille, jotta voisi itse taluttaa Tumpin.

Kei sai hevoset laskettua ja luojan kiitos kaikki olivat tallessa. Mies huokaisi helpottuneena ja kurtisti kulmiaan. Mistä Tumppi sitten oli saanut tuon? Ilmeisesti Emilia sai asian selville ennen häntä, sillä tuo lähti tarpomaan kauemmas. Kei jäi pitämään Tumppia ja silitteli sen kaulaa, joka ei ollut niin pahasti mudassa kuin muu hevonen.
"Kyllä me toi kuntoon saadaan, ei huolta poikasein", mies mutisi hiljaa tummalle ruunalle.

"Siis mitä helvettiä?!" Kei tiuskaisi nähdessään, mitä nainen kantoi mukanaan tullessaan takaisin. Tumppi meni levottomaksi miehen korottaessa ääntään, ja Kei tarrasi tiukemmin sen riimuun, hyssytellen hevosta anteeksi pyytäen.
"Kuka voi olla niin aivoton..", mies puuskahti hiljaa epäuskoinen ilme kasvoillaan ja antoi Emilian ottaa hevosensa. Hän puolestaan otti metallikappaleen käsiinsä ja pyöritteli sitä vieläkin ihmeissään - ja ihan yhtä vihaisena kuin Emiliakin.
"Täytyy varmaan käydä muutkin läpi, jos joku muukin on ottanut osumaa tuosta", hän totesi ja lisäsi: "Sä voit kyllä mennä Tumpin kanssa jo edeltä, jos haluat."

Kei vei autonkappaleen laitumen ulkopuolelle, vähän matkan päähän polusta ettei kukaan vahingossa satuttaisi itseään siihen myöskään liikkuessaan laitumelle ja sieltä pois. Hän veisi myöhemmin sen kokonaan muualle, mutta ensin pitäisi tarkistaa loputkin orit. Hän lähti tekemään kierrosta pähkäillen, miten ihmeessä tuo oli päätynyt heidän orilaitumelleen. Aivan uskomatonta. Onnekseen Kei kuitenkin huomasi, ettei kukaan muu hevosista ollut satuttanut itseään. Ne kun olivat niin uteliaita eläimiä että se saattoi välillä olla kohtalokasta.

Emilia nyökkäsi, ja oli aikeissa kyllä lähteä taluttamaan Tumppia talliin, mutta hänen jalkansa eivät toimineet. Hänen omat ongelmansa olivat väistyneet hyvin nopeasti järkyttävän huolen tieltä, ja ainakin lompakkonsa kauhuksi nainen tajusi joutuvansa kutsumaan eläinlääkärin. Tikatahan tuo pitäisi, ei siinä muu auttanut.
Sillä ajatuksella hän sai aikaiseksi lähteä kulkemaan hitaasti nilkuttavan hevosensa vierellä kohti tallia, muistellen joskus oppimaansa litaniaa tikattavista haavoista. Kaikki viiltohaavat, silmäluomien, sierainten ja alaraajojen haavat kannattaa ompeluttaa. Viiltohaavaksihan tuo nyt kai laskettaisiin. Siinä kävellessään hän myös soitti päivystävälle eläinlääkärille, joka lupasi tulla heti kun pääsisi.
Päästyään tallipihalle Emilia sitoi Tumpin kiinni puomiin, ja kipaisi hakemassa ensiapukaapista tarvitsemansa. Olisi hänellä itselläänkin ollut haavanpuhdistus- ja -desinfiointiainetta, mutta tämä oli lähempänä. Nainen alkoi heti huuhtomaan ensin suurimpia mutia pois hevosensa takaosasta, ennen kuin siirtyi haavan puoleen. Tumppi meinasi samantien potkaista häntä.
"Noh, äläs nyt, tää sattuu muhun ihan paljon kun suhun, ainakin henkisesti... Enemmän sattuu hei jos se tulehtuu, soo, nooin.."

Tehtyään kierroksensa loppuun Kei nappasi metallinpalan polun viereltä ja käveli sen kanssa tallille. Emilia oli jo aloittanut Tumpin haavan puhdistamisen.
"Muut oli kunnossa", Kei totesi hymyillen laimeasti. Voisi olla huonomminkin. Mies vei metallinpalan lantalan edustalle, jotta sitä voisi näyttää vielä Hantsulle. Tällaista ei saanut tapahtua. Ehkä naapurin papaltakin pitäisi kysyä, olisiko hänellä jotain hajua mistä tuo oli voinut tulla heidän laitumelleen.

"Tarviitko apua?" Kei tarjoutui palatessaan hoitopuomille Emilian ja Tumpin luo. Ruuna näytti olevan touhua vastaan, se viskoi jalkojaan ja pyöritteli päätään - eipä tuo ollut ihmekään. Tottakai haavan käsittely oli epämukavaa, ja se oli varmasti kipeäkin.
"Soititko jo eläinlääkärille?" Kei kysyi ja siirtyi hevosen vierelle. Hän silitti hiljaa ruunan kaulaa ja mutisi jotain rauhoittaakseen eläintä, jotta Emilian olisi helpompi desinfioida haavaa.
"Miten sä voit? Sä täriset"(?), Kei kysyi kulmat kurtussa siirtäessään huomionsa naiseen.