Epäterveelliset elämäntavat

Emilia kykki Hukkasuon parkkipaikalla kädet turvallisesti vyötärönsä ympärillä. Hän loi nopean vilkaisun tielle päin, mutta kun mitään lähestyvää ei kuulunut, nuori nainen keskittyi kertaamaan hiljaa mielessään parin kuukauden tapahtumia. Emilia nyki viininpunaisen hupparinsa hihoja paremmin nyt varsin kapeiden käsivarsiensa peitoksi, ja huokaisi hiljaa tuulen leikitellessä letiltä karanneiden hiuksien kanssa.

Aamulla Emilia oli seissyt pitkään peilin edessä katsoen takaisin tuijottavaa rääpälettä. Ennen niin terveen ja vahvan näköinen vartalo oli kuihtunut laihaksi, ja raivon kuohahtaessa naisen sisällä hän syytti siitä kaikkia muita kuin itseään. Emilia tiesi huonon tilansa johtuvan vain itsestään, mutta yksi osasyyllinen oli löytynyt hyvällä omatunnolla: Reetta. Emilia oli yhtenä tuulisena päivänä saapunut rättiväsyneenä kotiin oltuaan varmistamassa juuri ruunatun Tumpin olevan kunnossa, ja löytänyt nyt ex-tyttöystävänsä pettämässä häntä. Mä en näköjään oo tarpeeks kenellekkää, mä oikeesti luotin siihen... Sitä seuranneessa riidassa syy oli vieritetty Emilian niskoille, samalla tavalla kuin lentelevien piikkikorkokenkien maalitaulu oli nuoren naisen otsa. "Mitäs oot aina jossain salilla tai tallilla tai missä nyt ikinä ootkaan!" Reetta oli pakannut tavaransa ja kuulemma muuttanut Mikkonsa luokse Helsinkiin, ja Emilia oli alkanut viettämään yhä enemmän aikaa salilla. Ruokailut olivat jääneet miltei kokonaan pois treenin siirtyessä ainoaksi asiaksi naisen elämässä.
Kyllä mä niille näytän, kyl mä voin olla täydellinen ihan yksinkin..

Onneksi uutta mietittävää oli antanut parisen viikkoa sitten Emilian hyvä ystävä, joka oli jo jonkin aikaa yrittänyt myydä suomenhevostammaansa Hallaa. Johanna oli lähdössä opiskelemaan lääketiedettä Ruotsiin, eikä voinut ottaa hevostaan mukaan.
"Eksä vois ottaa sitä?"
"Ei mulla oo rahaa, ja mulla on jo tarpeeks hommaa Tumpin kaa ku se menee keväisin ihan sekasin.. Enkä mä oo mikään kouluratsastaja."
"Jos se ois sulla ylläpidossa..? Ni sit mä saisin sen periaattees takasin kun käyn täällä ja silleen. Ja mä tiiän et sä osaat sen kaa, Hallahan on ihana! Sä oot menny sil nii mont kertaa ja tunnet sen... Emilia pliis..."
"No, katotaan..."
"Hyvä! Mä tuon sen sit sinne teille joku päivä!"

Nyt Emilia muisteli hymyillen sitä keskustelua, joka oli pian vaihtunut hevosista "miks oot noin laiha?"an, jolloin Emilia selitti mieltään painavat asiat. Onni oli ymmärtäväiset tosiystävät, jotka olivat aina tukena ja turvana vaikkeivat lähellä asuneetkaan.

Ja nyt Emilia odottikin Johannan isää, jonka oli määrä tuoda rautias suomentamma Hukkasuohon ihan näillä minuuteilla. Emilia oli jo järjestänyt kaiken satulahuoneessa ja tallissa, oli käynyt jo ratsastamassa nyt ruunauslomaltaan liikutukseen palailleen Tumpin, ja siivonnut muutaman karsinan. Hän oli myös käynyt syömässä annoksen makaronisalaattiaan, ja kiitti mielessään Johannaa. Miten muuten hän olisi ikinä tajunnutkaan kuinka idiootti oli? Kuka nyt näännyttää itseään petetyksi tullessaan? Ei Emilia ainakaan, ei enään. Saisi Reetta olla Helsingissä heilansa kanssa, ei hän välittänyt. Nainen havahtui äkisti tajutessaan ettei ollut enään yksin aurinkoisella parkkipaikalla, ja nousi nopeasti seisomaan, ehkä paljastaen hieman riutuneen olemuksensa.

//kauan olen jaksanut tän julkaisemista odottaa, mutta nyt ei enään jaksa odottaa jospa tulisi jotain eloa tähän porukkaan :3 (eikä mitään hajua mistä otsikko tuli)

Nainen siristeli silmiään ja katseli ympärilleen, ennen kuin tajusi jonkun seisovan läheisen tarhan luona. Hiuksista ja tervehdittävistä hevosista Emilia päätteli tuon olevan Kirstu, ja huikkasikin nopean tervehdyksen.
"Moi Kirstu!" Emilia päätti olla tänään pirteä ja iloinen, kaikki mitä oli tapahtunut oli menneisyyttä, ja nyt piti keskittyä tähän hetkeen. Hän jäi hypistelemään hupparinsa hihalla, ja vaikka hän meinasi saada lämpöhalvauksen, Emilia veti vetoketjua vain hieman auki.

//lyhyttä

"Joo, mulle tulee hevonen tässä ihan justiinsa!" Emilia hymyili vastaukseksi. "Se tulee mulle ylläpitoon, sellane suokkitamma", hän lisäsi vielä. Ja jos tarkkoja oltiin, Johanna maksoi osan Hallan tallivuokrasta, tietäen kaverinsa kehnon rahatilanteen, eikä suostunut kuuntelemaan vastaväitteitä.
"Haluutko auttaa vai onko sulla jotain muuta tekemistä?" Emilia kyseli, sillä Johanna oli myös tahtonut tunkea mukaan tammansa kaikki tavarat. Ja niitä oli paljon.

Manailin hellettä ajaessani Hukkasuohon tänä heinäkuisena sunnuntaina, jolloin lämpömittarini kotona oli näyttänyt +28 astetta. Autoon istahtaessa oli heti iskenyt kunnon pahoinvointi, sillä auringossa seissyt Audini oli kuumentunut pahemman luokan saunaksi. Väänsin ilmastoinnin täysille, ja ummehtunut kuuma ilma alkoi pikkuhiljaa vaihtua viileämpään. Luojan kiitos, ei välttämättä tarvitsisi oksentaa tänään. Parkkeerattuani Hukkasuon pihaan tunnistin heti pihalla oleilevat punapäät (joista toinen oli tosin enemmän brunette, mutta anyways).
"Moi!" tervehdin hymyillen Kirstua ja Emiliaa, "whatsup?"

/ Pää lyö tyhjää, mutta pakko päästä mukaan :d /

"Moi", Emilia hymyili Keille, "Mä oottelen hevosta, pitäis tulla ihan just."
Lämmin ilma pakkautui hupparin sisälle, joten Emilian oli pakko riisua se. Alta löytyi t-paita joka paljasti kapeat ja laihat käsivarret. Nainen puri huultaan ja laittoi kädet puuskaan, toivoen ettei muut huomaisi, tai ainakaan kysyisi.
"Toivottavasti se ei oo vaan kuollu sinne koppiin kun täällä on näin jumalattoman kuuma..." Emilia henkäisi ja istui alas maan alkaessa huojumaan allaan. "Ei teillä sattuis oleen vettä? Ja buranaa?"

"Ai", Kei totesi hämmentyneenä kuullessaan uudesta hevosesta. Hän ei ollut tiennykään. Pian miehen ilme muuttui kuitenkin vakavammaksi ja hän kurtisti kulmiaan - kuten hän aina teki huolestuessaan - kun Emilia istahti pölyiseen maahan. Hän ei voinut olla huomaamatta muutosta naisen kehossa. Ennen niin fit nainen näytti nyt jotenkin niin.. kuihtuneelta? Hän ei ollut hetkeen taas törmännyt Emiliaan ollenkaan, sillä töissä oli ollut niin kiireistä. Oli ollut kaiken maailman hulinoita ja muutenkin pidemmät aukioloajat - olihan kesä. Nyt hän oli pitkästä aikaa Emilian kanssa samaan aikaan tallilla ja mietti kuumeisesti, mitä naisen elämässä oli mahtanut tapahtua viimeisen kuukauden aikana. Hän oli selvästi muuttunut. Edes sitä energiaa pursuavaa hymyä ei löytynyt naisen kasvoilta. Kei oli aina pitänyt Emilian pirteästä olemuksesta.
"Kerhohuoneesta löytyy", Kei totesi nopeasti ja ojensi kätensä naiselle, kehoittaen tuota nousemaan ja seuraamaan häntä.
"Ootko saanu auringonpistoksen tai jotain?" hän kysäisi.

/ En mä vaan osaa kirjoittaa minä-persoonasta, switchaan törkeästi kesken pelin.

//jee! //

Emilia kömpi maasta omin avuin, vaikka Kei olisi varmasti ojennetun käden perusteella kiskaissut hänet ylös. Naisen luonto nyt ei vain sallinut ottaa vastaan liian paljon apua.
"En mä tiiä, tuli vaan kuuma, pidin sit kai hupparia liian pitkään. Ja söin kai sit kans...", Emilia kohautti olkiaan vastaukseksi Keille. Ei hän oikeasti ollut edes syönyt niin suurta annosta, mutta miltei kuukauden mittainen nälkiinnyttäminen oli aiheuttanut jotain.
"Tuu säkin Kirstu mukaan, vai oliko sulla jotain supertärkeetä täällä pihalla?" hän kysyi vielä punapäältä.

Matkalla kerhohuoneeseen Emilia koki asiakseen selittää lisää saapuvasta hevosesta, Kei ainakin oli näyttänyt hämmentyneeltä.
"Se tulee mulle ylläpitoon, suokkitamma, kouluhevonen, mieti sellanen jonka joku oikeesti asiansa osaava on kouluttanu, ei siis sellanen Tumppi. Jos sä Kei muistat Johannan, mä selitin siitä sillon joulukuussa, ku ostettiin se Tumpin ihana loimi sillon", vaikka Emilialla olikin hieman huono olla, hän yritti pulista normaaliin tahtiinsa.

"Ei se Tumppikaan nyt toivoton ole", Kei totesi virnistäen muistellessaan joulukuista ratsastuskertaansa orilla. "Ja joo muistan mä Johannan. Kiva juttu", hän vastasi. Hän ei voinut olla naurahtamatta Emilian mainitessa siitä Tumpin vaaleanpunaisesta loimesta, jonka kruunasi printti valkoisesta yksisarvisesta. Edelleenkään hän ei silti ymmärtänyt, miksi ihmiset halusivat useamman hevosen. Kei halusi antaa kaiken liikenevän aikansa ja panostuksensa Tashalle, ainoalle hevoselleen.

Kerhohuoneessa Kei joutuu tonkimaan lääkekaappia tovin, ennen kuin löysi etsimänsä.
"Tässä", Kei totesi ja ojensi särkylääkepaketin Emilialle.
"Ootko sä ihan kunnossa?" mies kysyi hiljaa ja katsoi naista silmiin. Jokin muukin kuin liika kuumuus näytti olevan pielessä. Kei aisti sen. Emilia ei ollut täysin oma itsensä, vaikka höpöttikin tuttuun tapaansa.

//meinasin odottaa kirstua, mutta ei jaksa, oon kärsimätön x3 (sori)//

"Nii, ni se on Johannan hevonen", Emilia lisäsi vielä. "Se menee opiskelemaan eikä saanu sitä myytyä, joten se tunki sen mulle."

Emilia otti särkylääkepaketin vastaan kiittäen, ja otti pillerin. Nainen nojasi seinään ja siemaili vettä mukistaan, kunnes kuuli Kein kysymyksen ja suorastaan tunsi pistävän katseen itsessään. Hän kohotti katseensa nopeasti ja katsoi sitten maahan.
"No, ainakin se otti sen pirun kissan mukaansa", Emilia naurahti surullisesti, viitaten Reetan lemmikkiin, karvaton kissa Ykään, josta Emilia ei niinkään välittänyt. "Ja sain kans viimeinki ripustaa nyrkkeilysäkin kattoon."

// Sori kun kestää roolailla, tässä on paperisodat ja muuttohommat hönkimässä niskaan. :'D //

Kei katsoi Emiliaa hetken aikaa hämillään, kun tuo mainitsi kissasta ja nyrkkeilysäkistä. Siis kuka? Mitä oli tapahtunut? Samassa hän tajusi, että kyse oli Reetasta. Oliko blondi lähtenyt pois.. kokonaan? Pari oli aina näyttänyt tulevan niin hyvin toimeen. Muistikuvat joulukuisesta illasta heidän kotonaan pyörivät miehen päässä. Hän katsoi naista hymyillen vaisusti, yrittäen kömpelösti osoittaa, että välitti.
"Tuus tänne", hän kuiskasi ja asetti toisen kätensä naisen harteille. Puolikas halaus, kun ei kunnolla uskaltanut. Hän ei todellakaan tiennyt, minkä reaktion saisi aikaan, mutta ei nyt välittänyt siitä. Hän halusi lohduttaa ja osasi sen parhaiten näin.

Emilia nyyhkäisi hiljaa halatessaan Keitä, mutta ei suostunut itkemään. Eipä hän ikinä suostunut myöntämään olevansa heikko. Nainen oli avaamassa suutaan selittääkseen tarkemmin, mutta kuullessaan auton äänen pihalta Emilia irroittautui Keistä salamannopeasti.
"Se tuli", hän hihkaisi ja kurkkasi ikkunasta varmistaakseen asian. Totta toki, pihalla nökötti punainen maasturi, josta kömpi esille hieman tukevampi keski-ikäinen mies. Emilia kiiruhti ulos vastaan hymyillen.
"No, täälläpä se Halla nyt on!" mies virnisti hyväntuulisesti ja kätteli Emiliaa. "Se Johannahan ei nyt tosiaan päässyt mukaan tuomaan tätä, mutta kyllä me Hallan kanssa kahestaankin pärjättiin ihan hyvin."

Emilia pääsi traileriin sisälle pakoon miehen selitystä paikallisen ABC:n liian pienestä parkkipaikasta, jossa häntä oli vastassa korviaan höristelevä rautias.
"No hei, niin, mä tiiän.." Emilia jutteli hevoselle taputellessaan sen kaulaa ja avatessaan riimunnarun. Jännää. Takapuomi aukesi miehen iloisen pulputuksen mukana, ja hitaasti Emilia peruutti kaverinsa hevosen pois kopista.

Hieman hikinen turkki loisti miltei punaisena auringossa Hallan nököttäessä pää korkealla Hukkasuon tallipihalla. Tamma oli tottunut siihen että kuljetussuojat riisuttiin nythetinyt, joten Emilia kyykistyikin repimään vihreitä suojia irti ylläpitohevosensa jaloista.
"Eli tämä tässä on Halla", Emilia hymyili parkkipaikalla olijoille.

Emilia poistui huoneesta niin nopeasti, että Kei ei pysynyt tuon perässä. Johan muuttui fiilis nopeasti, hän tuumasi. Mutta sellainen vaikutus hevosilla tuppasi olemaan, sen hän pystyi itsekin allekirjoittamaan. Ne pelastivat paskimmankin päivän. Huvittuneesti hymyillen Kei käppäili verkkaisesti pihalle naisen jäljessä. Hän tervehti parkkipaikalle ajanutta miestä nyökäten ja katseli traileria. Vai että suomenhevonen. Ei siis mikään kummoinen luultavasti. Kei oli aina ollut siroihin, elegantteihin hevosiin päin. Jykevät suomenhevoset eivät häntä kiinnostaneet. Ja niin, aivan tavallinen liinakko suomenputte sieltä sitten ulos peruuttikin. Kei tutkaili hevosta hajamielisesti ja yritti näyttää jokseenkin kiinnostuneelta.
"Tarviitko apua?" mies tarjoutui kohteliaasti.

// Joo, koulu verottaa tätä ajankäyttöä aika pahasti.. :'D Yay oon tallijengissä! //

Emilia rapsutteli Hallaa korvanjuuresta tamman katsellessa maisemia, ja naisen äsköinen ehkä hieman tekaistu hymy vaihtui aitoon.
"Jep, se on omistajasa oikee silmäterä", nainen hymyili Kirstulle. "Auta armias jos on jäänyt harja vähän takkuun ja Johanna sattuis näkemään", hän lisäsi vielä hieman virnistäen. Johannan isä purki tavaroita auton takakontista ja trailerin sivuluukusta pihamaalle, selitellen että hänen pitäisi palata pian auttamaan tyttärensä muutossa.
"Jos voisit niin ois kiva, Kirstu jo lupautukin avuksi", Emilia hymyili Keille ja vaihtoi vielä nopeasti muutaman sanan Johannan isän kanssa, ennen kuin tuo lähti autonsa kanssa huristelemaan pois, jättäen pihamaalle suuren kasan kaikenlaisra hevosroinaa.
"Öö niin.. Tää menee varmaan tonne talliin? Tai no sinne se nyt menee", Emilia kysyi mutta vastasi kysymykseensä itse nopeasti. Tallissa oli hieman viileämpi kuin ulkona kuumassa, ja se tekisi varmasti hyvää kuumassa trailerissa olleelle tammalle. Nainen lähtikin määrätietoisesti taluttamaan Hallaa talliin, ja päätti ignoorata kokonaan jyskyttävän päänsäryn.  

//juu, mullakin kuluu vähän turhan paljon aikaa kaikkiin koulujuttuihin, ei hauskaa :<

"Ai", Emilia sai vain tokaistua, ja kirosi sitten mielessään. Miksei hän osannut näyttää välittävältä?! Aina piti esittää niin tunteetonta, että mikään pystyisi lannistamaan häntä. "Voi hitsi, toivottavasti ei oo mitään vakavaa..?" hän lisäsi, ja kirosi vielä lisää. No ei kai se ihan pikkujutusta sairaalassa olisi?! Nainen puri huultaan ja nojasi Hallan kaulaan.

Kirstu karautti pois tallipihalta(?), ja Emilia vei Hallan nopeasti karsinaan. Päässä jyskytti, ja nainen sattui vilkaisemaan shortseilla "peitettyjä" reisiään. Miksi hän oli ollut niin idiootti, reisissä näkyi vieläkin yli viikon vanhat sormenjälkimustelmat, kuten myös kyljessä ja kaulassakin. Viimeiseksi mainitut hän oli kuitenkin peittänyt meikkivoiteella, sillä ulkomaailmalle piti näyttää olevansa vahva. Ja kuristusmustelmat kaulassa eivät ihan sopineet yhteen "joo oon mä kunnossa" -tarinan kanssa.

Emilia palasi tekohymyillen takaisin parkkipaikalle, jossa hän katsoi tavaravuorta.
"No, siinäpä onkin sitten roudattavaa", hän yritti vitsailla päänsäryn ja lievän oksetuksen lomasta. Hän oli ihan kunnossa. Oli pakko olla.

//dönks, tässä on ollu niin paljon kiireitä ja on vaa yleisestikki ollut maan matonen -fiilis, joten siksi mun hiljaisuus pitäis ehkä ryhdistäytyä :3

// Kukahan nyt on ollut melkoinen maan matonen.... Noh, täällä ollaan taas. Hauskaa ropettaa helteestä, kun ulkona on -28 pakkasta.. //

Kei oli vaipunut ihan omiin mietteisiinsä. Hätkähtäen hän nosti katseensa Kirstuun, kun tuo mainitsi sairaalaan joutuneesta äidistään. Emilia lähti viemään uutta tammaansa talliin, ja Kei jäi hetkeksi juttelemaan Kirstun kanssa. Hän antoi punapäälle tsemppaavan halin(?) ja toivoi mielessään, ettei kyse olisi mistään vakavammasta. Tällä helteellä kyse saattoi olla vaikka vain pahasta nestehukasta, mutta mistäpä sitä tiesi.

Kirstun lähtiessä autollaan tallipihasta Kei läimäytti itseään. Olisi pitänyt tarjota kyytiä; tunnekuohuissa ei ollut hyvä ajaa. Samassa Emilia tuli takaisin tallista ja viittasi tavarakasaan, ja Kei muisti luvanneensa auttaa. Noh, kaipa nyt aikuinen nainen osasi itsestään huolehtia. Älä aina murehdi niin paljon. Kei kumartui nostamaan isoa boksia pihalta, ja hänen katseensa osui Emilian paljaisiin reisiin. Nähdessään mustelmat hän ei voinut olla jäämättä tuijottamaan hetkeksi. Kulmat menivät tahtomatta kurttuun. Oliko nainen laihtunutkin? Alkukesästä hän oli oikein ihaillut Emilian urheilullista kroppaa. Nyt reidet näyttivät kapeilta.
"Emilia..", hän aloitti hiljaa ja rykäisi. Mitä ihmettä hän sanoisi? Miehellä oli polttava tarve saada tietää, mistä moinen johtui. Kaikki ei selvästikään ollut nyt ihan paikallaan. Oliko joku käyttäytynyt väkivaltaisesti Emiliaa kohtaan? Viha kuohahti ajatuksestakin.
"Mitä on tapahtunu?" Kei lopulta kysyi ja vetäisi henkeä. Hän ei vain voinut asian olla. Mies karisti tiukan katseensa kasvoiltaan ja loi naiseen ystävällisen hymyn. Sellaisen, joka viestitti avoimesta sylistä, lohduttavasta olkapäästä. Jospa Emilia puhuisi hänelle. He kuitenkin tunsivat toisiaan jo jollain tasolla, olivathan he pyörineet samalla tallilla viimeiset puolisen vuotta. No, eivät sen enempää, mutta kuitenkin.. Kei oli aina tuntenut lämpöä Emiliaa kohtaan. Jokin naisessa vain viehätti.

//noo, mutta jos sen miinuksen vaihtaa vaan plussaksi niin ihan lähellähän nää lämpötilat on (;

Emilia nosti käsiinsä loimipinon ja harjalaatikon, ja huomasi Kein katseen kiinnittyneen hänen reisiinsä. Hän päätti jättää sen huomiotta, olla kuin kaikki olisi normaalisti, mutta Kein toistaessa hänen nimensä naisen taitavasti tekaistu hymy hyytyi.
Miehen kysyessä viimeaikojen tapahtumia Emilia pohti hetken kertoisiko. Hän oli hetken hiljaa, ennen kuin päätti avata suunsa.
"No siis... Kun... Kun mä tota.." hetken hän etsi sanojaan, pohtien oliko Kei halunnut kuulla koko tarinan vai vain tarinan mustelmien takana. Emilia päätti kertoa koko pitkän tarinan, ehkä se helpottaisi hänen oloaan.
"No mä olin aika maassa sen jälkeen kun me erottiin Reetan kanssa, eikä mul oikeen ollu nälkä. Mut sit mä tajusin, että Reetta oli se idiootti jonka mä löysin pettämästä mua, joten sit suutuin ihan sikana ja aloin treenaamaan ihan hirveesti, eikä mulla sit ollu enää yhtään nälkä, joten en sit syöny ja juoksin vaan niin paljon aina et en jaksanu mitään muuta, ni laihduin kans paljon. Mutta siitä on jo kuukaus et tajusin olevani idiootti, ja oon saanu jo vähän takas painossa." Emilia piti tauon jonka aikana hän yritti selvittää mitä Kein päässä liikkui.
"Ja tää toka osa on viikko sitten, mut en oo kertonu siitä vielä kenellekkää. Mutta tiivistettynä mä olin kävelemäs kaverilta illalla kotiin, ja joku muutaman juoman jo nauttinut herrasmies yritti ehdotella mulle vähän tota... Mutta mä kieltäydyin, ja sit se suuttu, ja yritti vaikka väkisin. Se oli muuten yllättävän vahva ollakseen aika humalassa, mut se sai mut jonkun ihme nurkan taakse. Ja tota...." Emilia vilkaisi maata nopeasti ja katsoi sitten taas ylös. "Mä oikeestaan luovutin hetkeks, mä en vaan jaksanu, mut sit tajusin et mä en oo luovuttajatyyppiä", tässä kohtaa nainen virnisti joskin surullisen oloisena, mutta jatkoi loppuun saakka.
"Joka tapauksessa, ei tainnu se arvata että mä oon harrastanu jujitsua ja muai thaita, se on sellanen thaimaalainen potkunyrkkeily, viimeset viis vuotta.."

Emilian päättäessä kertomuksensa oli hiljaista(?). Hetken kuluttua hän korjasi loimipinoa paremmin käsivarsilleen ja totesi tekopirteästi:
"Mutta niin, sellasta."
Emilia lähti nopeasti kohti tallia kantamuksiensa kanssa, ja yritti pohtia miksi olikaan kertonut kaiken tuon. No, tehty mikä tehty, hän mutisi mielessään ja katosi talliin reippaasti, ja ehkä jopa hieman häpeissään. Tämä ei ollut yhtään Emilian tapaista.

Kei oli ollut oikeassa. Emilia ei ollut kunnossa. Mies kuunteli vaitonaisena naisen selitystä - iloisena siitä, että tuo avasi sydäntään hänelle, mutta surullisena siitä, mitä kuuli.
"En tiennytkään, että te erositte.. Oon pahoillani", hän sanoi hiljaa ja aidosti yllättyneenä. Tytöt olivat aina näyttäneet tulevan niin hyvin toimeen. Mutta kukapa hän nyt oli ulkopuolisena sanomaan. Heidän kotonaankin hän oli käynyt vain kerran, ja sekin oli päättynyt melkoisen lyhyeen. Reetta kun oli vaikuttanut siltä, ettei oikein pitänyt miehen vierailusta. Kun Kei kuuli Emilian kertovan pettämisestä, ei hänkään pitänyt Reetasta. Mikä idiootti! Pettäminen oli niin väärin. Ei rakkaus toiminut niin. Kei kuitenkin hillitsi tunteensa ja päätti kuunnella hiljaa naisen puhuvan loppuun. Kuullessaan raiskausyrityksestä hänen verensä kuohui entistä enemmän; niin vahvasti, että se meinasi kuohua yli. Mikä niitä saatanan idiootteja vaivasi?! Kein olisi tehnyt mieli haukkua sekä Reetta että se humalainen mies alimpaan helvettiin. Hammasta purren hän mietti, miten sanoa sen sijaan jotain asiallista.
"Ei helvetti.. Kenenkään ei pitäisi kohdella sua noin", Kei sai puuskahdettua. "Onneksi ei käynyt pahemmin", hän totesi jo vähän rauhallisemmin, viitaten humalaiseen.

Rauhattomalta vaikuttava Emilia lähti yhtäkkiä suhteellisen vauhdikkaasti tallia kohti. Kei ryntäsi samantien tuon perään ja tukki tämän tien.
"Hei..", hän kuiskasi, "Ei se oo sun syy, että joillain ihmisillä tässä maailmassa on paskaa aivojen tilalla. Anna mun auttaa." Hän otti Emilialta harjaboksin ja katsoi tuota tiukasti. "Ne teki väärin."