Kaikki niin uutta

Remi, tummahiuksinen nuorukainen pyöritteli päätään tallipihalla. Muutto uuden työpaikan perässä oli tuonut hänet Hukkasuon harrastetallille, hänet ja hevosensa Kafkan, voikon puoliverioriin jota hän nyt odotteli saapuvaksi. Mies vilkuili koko ajan kelloaan ja hyräili David Bowien biisiä. Kuljetus oli jo puoli tuntia myöhässä ja Remi alkoi harmistua ja hätääntyä. Mitä jos Kafkalle oli sattunut jotain? Mitä jos auto oli ajanut ojaan? Hänen aivosolunsa ilmoittivat olemassaolostaan ja Remi totesi että joku olisi siinä vaiheessa kyllä ilmoittanut hänelle.

Ulkopuolisen silmin Remi näytti takuulla hyvältä. Hänessä oli jotain mystistä. Liikkeissä oli tanssijalle ominaista pehmeyttä ja vaikka hän oli laihempi kuin pituudelleen olisi ollut hyväksi, hän näytti lähestulkoon seksikkäältä tummissa pillifarkuissa ja isossa neuleessaan. Joku tosin olisi voinut erehtyä luulemaan häntä homoksikin, vaikkei Remi sitä ollutkaan. Ulkonäöstä huolimatta. Remi pyöritteli silmiään, kaikkea sitä tuli mietettyä kun odotti hevosensa tulevan.

Crimis istui kotonaan keittiössä siemailemassa kahvia yksinään. Mielessä pyöri se mies, joka oli soitellut vastikään ja varannut tallipaikan oriilleen täältä Hukkasuosta. Nainen oli suostunut empimättä, ja tässä sitä nyt oltiin ihan hermorauniona. Ensimmäinen yksityishevonen oli omalle talillle tulossa - ja vieläpä nuoren miehen omistamana! Crimis hihitteli itsekseen kuvitellessaan, miltä mies mahtoi näyttää. Äsh, kuitenkin joku liimatukkainen ravimies, joka ei osannut huolehtia hygieniastaan ja kohteli hevostaankin vähän turhan kovakouraisesti, hiipi kauhukuva tämän mieleen. Paitsi että tämä hevonenhan oli kuulemma puoliverinen. Ravimies se ei ollut. Mutta miksipä häntä nyt onnistaisi, kun ei ollut ennenkään onnistanut? Hevosmiehet olivat aina joko ällöttäviä kaljamahoja tai sitten homoja. Olipa nyt tämäkin, tässä sitä vaan miehiä ajateltiin kun oli HEVONEN tulossa!

Hän kuuli auton huristavan pihaan. Eikä, joko ne olivat tulleet? Jännitys mahassa kipristellen Crimis hiipi ikkunaan ja kurkisti ulos. Autosta astui ulos hyvännäköisin jätkä, jonka hän oli pitkään aikaan nähnyt. Ei tietoakaan kaljamahasta tai sotkuisista tallivaatteista. Silmät suurina nainen tutkiskeli miestä päästä varpaisiin ja varpaista päähän. Käsi kulkeutui suun eteen estääkseen kiljahdusta pääsemästä ulos suusta. Eikä, oliko tämä totta? Mitä jos mies oli eksynyt väärään osoitteeseen..? Ei tuon näköinen mies voinut hevosihmisiä olla, ei kai?

Nopeasti Crimis ryntäsi peilin ääreen ja huomasi olevansa ihan suttuinen. Päivä oli mennyt tallitöitä tehdessä. Suihkuun, Crimis päätti heti ja melkein juoksi kylppäriin.

Vihdoin ja viimein, ikuisuudelta kestävän ajan jälkeen valkoinen paku perässään traileri ajoi pihaan. Heti ajoneuvoyhdistelmän pysähdyttyä Remi loikkasi trailerin luo ja avasi lastaussillan. Hän irroitti oriin etuoven kautta ja talutti kauniin voikon ulos. Se hirnahti kepeästi ja huiskaisi hännällään, mutta tyytyi painamaan päänsä Remin olkaa vasten ja puuskahtamaan hiljaa. Kafkaa ei koskaan olisi uskonut oriiksi, se oli niin ruunamaisen helläkäytöksinen ja kiltti käsitellä. Täydellinen hevonen, ainakin Remin mielestä. Punaiseen loimeen ja kuljetussuojiin puettu hevonen näytti ihmettelevän uutta tallipihaa ja irvisti saaden Remin nauramaan. Hän talutti kevyesti tanssahtelevan hevosen talliin, heitä varten varatulle paikalle. Ovessa luki tervetulotoivotukset. Remi hymyili ja alkoi riisumaan oriin kuljetussuojia. Hän voisi talutella Kafkaa hetken ulkona, ori oli varmasti halukas liikkumaan kahden tunnin matkustamisen jäljiltä.

Kun vihdoin olin suihkunraikas ja saanut puhdasta vaatetta päälleen, yritin rauhoitella itseäni kävelemällä mahdollisimman hitaasti ulko-ovelle. Näköjään trailerikin oli juuri tullut. Eli hevonen oli sen miehen ja oli nyt täällä! Näinköhän unta? Nipistin itseäni käsivarresta (turhan lujaa), kiljaisin pienesti tahtomattani. Olin siis hereillä. Kävelin talliin sisään ja näin varmaan maailman komeimman hevosen. Kultainen karva oikein sädehti. "Hei. Olet varmaan se... " tervehdin miestä yrittäen kuulostaa reippaalta ja itsevarmalta. Unohdin tietenkin hermoillessani miehen nimen ja katsoin anteeksipyytävästi tätä silmiin. Siirsin painoa jalalta toiselle. Rauhoitu, hoin itselleni.

Remi sai suojat Kafkalta pois. Ori puhkui ja pörisi, se haisteli ympäristöään korvat hörössä ja katseli käytävälle raotetusta ovesta. Kafka laski päänsä ja hamuili karsinan purupohjaa, mutta nosti sitten äkkiseltään päänsä ylös ja kohdisti korvansa käytävän suuntaan. Hetken kuluttua Remikin kuuli askeleet. Tummahiuksinen nuori nainen oli karsinan edessä ja tervehti heitä.

Nuorukainen suoristautui lattian tasolta ja taputti Kafkan kaulaa hellästi ja hymyili toiselle.
"Remi", hän vastasi toisen takellellessa hänen nimeään. Nainen näytti punastuvan mikä sai Remin vielä paremmalle tuulelle.
Kafka kurottautui haistelemaan tulijaa korvat hörössä.

Olen ihan varma, että naamani meni tulipunaiseksi, kun mies sanoi nimensä. "Aivan.. Joo mulla on surkee nimimuisti, sori. Tää on nyt se sun hevonen..? Upee!" saan sanottua ja vilkuilen miehen salaperäisen näköisiä silmiä ja tuon hevosta. Ori kurottaa lähemmäs, ja ojennan käteni sen haisteltavaksi. Hetken toisiamme tutkailtuamme silitän hiukan epäröiden tuon jäntevää kaulaa. "Niin tosiaan, tervetuloo nyt tänne!" muistan äkkiä toivotella Remille. Väläytän hymyn perään ja käännän katseeni taas hevoseen. Onko tämä nyt sitä kuuluisaa rakkautta ensi silmäyksellä?

"Kiitos, meistä on tosi mukavaa päästä tällaiselle pienemmälle tallille. Kafka on herkkä stressaamaan isommissa tiloissa, kuten ratsastuskeskuksessa Helsingissä, jossa asuimme ennen", Remi vastasi hymyillen. "Onneksi se on kuitenkin hirveän sopeutuvainen eikä vierasta uusia paikkoja, joten se varmaan kotiutuu nopeasti. Itse asiassa ajattelin että olisin voinut testata kenttäänne joko selästä käsin tai taluttaen, Kafka tarvitsee ehdottomasti liikuntaa niin pitkän seisomisen jälkeen", hän lisäsi vielä. Remillä oli kummallinen tapa lörpötellä jatkuvasti, se kai jotenkin liittyi hänen työhönsä. Sosiaalisuus oli hänen vahvimpia puoliaan. Kafka hörähti hiljaa ja Remi rapsutti sitä korvan takaa.

/ Sori muute kun vaihdoin persoonaa kesken kaiken, multa ei vaan luonnistunu tuo hän-persoona, piti vaihtaa minään.. /

"No sepä kiva! .. Siis että meidän talli tuntuu sopivalta." kommentoin ja naurahdan perään itselleni. "Tottakai, vaikka heti. Voinko tulla katsomaan?" jatkan vielä hymyillen. Hymy ulottuu varmaan korvasta korvaan, niin hyvälle tuulelle tuo mies minut heti sai. Mieleeni änki ajatus, että olinkohan jotenkin ihan kakaramainen nyt.. Olin varmaan tehnyt ihan nolon teinityttövaikutelman. Noh, minkäs itselleen voi.

"Totta kai", Remi vastasi ja hymyili. Hän päätti uudesta tilanteesta huolimatta kuitenkin ratsastaa Kafkan kevyesti. Vaikka virallinen kisakausi oli jo loppunut ja hallimestaruudet takana, hän halusi pitää oriin hyvässä kunnossa seuraavaa kautta varten. Hän riisui punaisen loimen ja tarkasti ettei hevonen ollut likainen. Hänen vanha hevosenhoitajansa oli tehnyt hyvää työtä ja oriin klipattu karva säkenöi puhtautta. Nopeasti poika laittoi suojat oriin jalkoihin ja heitti satulan selkään. Punainen huopa sopi täydellisesti vaaleankerman väriseen karvaan. Hän suitsi Kafkan ja jätti martingaalin varustekaappiin, hän ratsastaisi vain puolisen tuntia.
"Oh Lord, mihinköhän mä olen hukannut kypäräni", Remi mutisi kaivellen varustekaappia.
Järjestyksen pitäminen ei kuulunut Remin vahvimpiin puoliin. Lopulta hän kaivoi vanhan kypäränsä jostain kaapin uumenista ja sujautti sen päähänsä.

"Okei, sitten mennään", Remi sanoi sekä Kafkalle että Crimikselle ja naksautti kieltään. Ori seurasi häntä pää korkealla ja hetken Remi jo mietti, että olisiko sittenkin pitänyt pukea oriille martingaali. Ulkona hän kiristi satulavyön ja veti jalustinhihnat alas ennen kuin kapusi notkeasti selkään. Hän ei saanut kunnolla ohjia käsiinsä, kun ori jo otti askeleen sivulle ja lähti tepastelemaan turhautuneena. Se kiskoi ohjia ja steppasi aloillaan kun Remi otti ohjat paremmin käsiinsä. Häntä nauratti Kafkan ainainen energia. Ensimmäisten kierrosten aikana ori heitteli etujalkojaan muutamankymmentä senttiä ilmaan ja otti pieniä sivuaskeleita ennen kuin tasaantui ja alkoi kulkemaan kuolaimella.

Taas näitä päiviä.. Pamautin kotini oven kiinni ja lähdin ulos tuulettumaan. Käännyin metsätielle. Tännepäin oli kuulemma tullut uusi talli.. Suuntasin askeleeni sitä kohti, ja kaivelin takintaskusta savukkeen. Sytytin sen, ja koitin rauhoittua. Tallille meno jännitti hieman. Olin toki ollut aiemminkin tekemisissä hevosten parissa, ja juuri siksi minua olikin kiusattu koulussa. Nyt hevoshommat olivat jo vähän jääneet. Mutta lähettyville asettunut talli oli herättänyt mielenkiintoni hevosiin uudestaan. Jos sitä näin aluksi kävisi edes katsomassa..

Saavuin tallille johtavalle tielle. Tunsin sydämeni pomppivan kurkussa asti. Kysymykset leijailivat mieleeni: "entä jos olen ainut poika?" "jos tämä onkin jokin pikkulasten ratsastuskoulu"... Suljin silmäni. Hengitin syvään, ja poltin savukkeeni loppuun. tumppasin sen maahan, ja varmistin ettei se pala. "Tähänkin paskaan jäänyt koukkuun.." tupisin itsekseni. Hypin hetken tasajalkaa paikallani. On se niin vaikeaa. Aikuinen mies, eikä edes uskalla mennä talliin. Huokaisin: "No tsyp.. tsyp.. Pakkokait se on." Marssin reippaasti tallipihalle. Ja mitä minä näinkään, siellähän oli suunnilleen minun ikäisiäni kavereita. Kävelin tyyppien luokse, ja tokaisin: "terve".

Seurasin kuin koiranpentu Ramia ja tämän komeaa oria kentälle. Kun ratsukko aloitti kentän kiertämisen, istahdin alas puiselle penkille kentän viereen. Ei mennyt varmaan minuuttiakaan, kun kylmä ilma jo sai minut värisemään. "Käyn hakeen vähän lisää vaatetta" infosin, ehkä turhaan, ja käppäilin reippaasti kotiovelle. Nappasin takin ja pipon naulakosta ja kiiruhdin takaisin kentän laidalle. Katselin Kafkan aluksi tempovaa käyntiä, joka sitten muuttui hiukan paremmaksi. Mietin, kuinka hyvä Rami olisi ratsastamaan. Ainakin hän energisen orin kanssa oli todella rentona ja osaavan näköisenä.

Hiippailin kentälle. Päälläni oli musta takki, jota käytin kesät,talvet. Jalassani minulla oli vaaleansiniset farkut, sellaiset tavalliset; ei leveälahkeiset, eikä kyllä pillitkään. Hiukseni ovat lyhyet ja mustat. Istuin naisen viereen puupenkille. Olin hetken hiljaa, ja katselin kentällä pyörivää upeaa hevosta. "Eihän tää talli oo yksityinen?" kysyin naiselta. Nainen käänsi katseensa minuun. Jouduin melkein paniikkiin, mutta päätin esittäytyä: "Mun nimi on muutes Max". Vaikutin varmasti aivan tolvanalta, mutta enpähän ainakaan saanut kohtausta. Toivoin myös, etten haissut kovin pahasti tupakalta, sillä pelkäsin että minut siltä istumalta passitettaisiin ulos tallialueelta.

Remiä pari vuotta nuorempi poika asteli kentän laidalle, tämän kasvoilla oli jokseenkin juro katse, mutta hän ei voinut juurikaan keskittyä tuohon, koska Kafka hänen allaan tuntui värisevän innosta. Se otti välillä edelleenkin pieniä sivuaskeleita kunnes Remi päätti käyttää kaikki sen ylimääräisen energian hyödykseen ja alkoi tehdä kokoavia liikkeitä: pitkillä sivuilla vastataivutuksia ja avoja, lyhyillä sivuilla koottua käyntiä. Kafka oli osaava hevonen, mutta sen keskittyminen saattoi herpaantua sekunteissa. Silti Remi rakasti sen vauhtia ja älyä, nopeita liikkeitä ja huumorintajua. Kafka oli kuin luotu hänelle. Ratsukko siirtyi raviin ja Remi alkoi keventää pehmeästi, jotta ori rauhottuisi. Lihakset tuntuivat hieman jäykiltä, ori ei ollut täysin rento vaikka kulki hyvässä peräänannossa ja polki alleen. Se säikähti kentän kulmalta lentävää varista ja otti muutaman sivulaukka-askeleen ennen kuin rauhoittui uudelleen ja keskittyi taas tehtäviinsä. Hetken kuluttua Remi siirtyi takaisin käyntiin ja käveli kahden henkilön luokse. Crimiskin näkyi palanneen sisältä.
"Huhhuh, tämä on taas täynnä virtaa", Remi virnisti kaksikolle ja taputti oriin kaulaa.

Voi Sinna minkä teit... Laitoit nyt oman serkkuraasusi kouluttamaan omaa ja hienoa estepuokkiasi. Ja vielä eri tallille! Olin itse saanut tietää tästä vasta eilen, mutta eipä sitä kehdannut serkulta, joka oli nuorempi (hmph) ja työllistää minua, kieltäytyä. Eipä meillä ikäeroa ollut kuin vuosi, joten eipä siinä mitään. Nyt sitten istuin pikkuautoni ratissa (ja Sinnalla on Chevrolet jota en saanut lainata), traikku perässä ja Korkki sitten traikussa. Toivottavasti se käyttäytyisi siivosti, kun mentäisiin uuteen paikkaan.

Kurvasin autoni tallipihalle ja parkkeerasin sen. Tallin alueella ei näkynyt ketään, mutta kun silmäilin tarkemmin ympärilleni, huomasin kauempana jollain kentän tapaisella ihmisiä ja hevosen. Siellä olisi varmaan joku toinen yksärinomistaja ja tallityttöjä katsomassa ratsastusta, kai. Sinna oli kyllä minulle sanonut, että tallinomistaja odottaisi minua pihalla. Ja pas...it. Päätin täten ryhtyä omatoimiseksi ja menin trailerin taakse, ruveten avaamaan ovea saadakseni hienon puokin ulos.

Hätkähdin, kun mustatakkinen poika istahti viereeni penkille. Rööki haisi vahvasti, mutta mitäpä tuosta. Omahan oli ongelmansa, jos aikoi keuhkonsa tuhota. "Joo, minä omistan tän paikan. Tai siis, ei oo silleen yksityinen. Kyllä tänne meinaan saa tulla." Vastasin tuolle. Taas takeltelin sanoissani, ei näin! Pakotin hymyn kasvoilleni ja käänsin katseeni suoraan pojan kasvoihin. "Jeps, mä oon Crimis. Joo tiiän, outo nimi! Oikee nimi on Hanne, mutta kukaan tutuista ei sitä käytä." naurahdin ja heilautin päätäni saadakseni silmille valahtaneet hiukset pois tieltä. "Mites sä tänne eksyit?" kysäisin pojalta, ja samassa huomasinkin Remin kaartavan luoksemme Kafkan kanssa. Siirsin katseeni häneen ja hymyilin. Olin aivan sulaa vahaa tuon edessä. Ja nyt oli toinenkin poika eksynyt tallille, huhhuh! Mitähän tästäkin vielä tulisi. "Joo sen huomaa! Mutta parempi vähän reippaampi kun patalaiska" totean Ramille ja isken silmää, "eikö?"

/ Tervetuloo mukaan Eleonora! (: Ps. Kyllä tää kohta sut huomaa.. /

/ Kiitos, ja jeps. Jatkan kuitenkin tähän jo roolaamista. /

Sain kaikki salvat auki, ja laskin oven varovasti alas. Miltei 170 senttiä korkea ori puhalsi ilmaa sieraimistaan ja polkaisi jalkaansa.
"Korkki!" ärähdin suomenpuokille. Toinen vain katsoi minua (tai siis luultavasti katsoi) oudoksuen ja hirnahti kimakasti. Puuskahdin oripojun käytökselle ja rupesin taluttamaan sitä ulos trailerista. Helpostihan tuo sujui; Korkki oli jo melkoinen konkari tässä lajissa nuoresta iästään huolinatta. Jäin Korkki vierelläni katselemaan maisemia, ja kiinnitin vieläkin suurimman huomioni kentälläolijoihin.

/ Sori lyhyttä, oon tetissä.. /

/ Ei tuo liian lyhyt ollu ! Ja hei muute El voisit laittaa sen sun hahmon kuvan avatariks tääl forkalla? On niin orpo olo ku pelkästään mulla on toi kuva.. x)

Vitsi Remi ja Maxx roolikaa pian nii pääsen taas vastaileen! xd lol oon iha innoissani:D /

Katsoin Crimistä takaisin, saatoin ehkä näyttää jopa hieman ahdistuneelta. "Mä asun tossa lähellä ja aattelin et voisko täältä saada hoitsua tai jtn. Oon ratsastanu ja muutenki touhunnu hevosten parissa aiemminkin." takeltelin. Käänsin katseeni ratsukkoon. "Komea hevonen", tokaisin miehelle. "Mä olen Max, kukas sä oot, ja mikäs on hevoses nimi?"

/ Jep, pitää laittaa! Pitää myös piirtää uusi kuva kun tuossa on nenä jotenkin hassusti..

Odotelkaamme Remin roolausta. :') /

/ Remi sanokin mulle eilen et sillä on tänää aika kiireine päivä, toivotaa vaa et eksyy tänne mahd pian! :b Roolin vielä tän, mutta sit vois tosiaa jäähä ootteleen. /

Kohotin kulmiani positiivisesti yllättyneenä, kun kuulin Maxin vastauksen. "Aijjaa. Sepäs sattu kivasti! Mä meinaan oisin hankkimassa kaikille kuudelle kopukalle hoitajia ja vuokraajia, kun ei meinaa oma aika niille kaikille riittää. Haluisitsä kertoo vähä sun heppataustasta? Mulla on meinaa noita orejakin, että haastetta löytyy. Mutta on ihan automaattiponejakin. Ja voisit ratsastaa ehkä kans, koska mä en todellakaa jaksa liikuttaa kuutta heppaa päivässä.. Oi että, oisit ihan taivaan lahja kuule.. Max!" hehkutan. "Sori oon iha puheripulinen.." möngerrän vielä loppuun. Hymyilen kuin naantalin aurinko, vaikka ulkona sää on mitä huonoin (?). Ihan mahtavaa, sain heti uusia kavereita ja vielä apulaisia tallille!

"No meil on ollu pienestä pitäen hevosia.. Mä sit oon toiminu talliapulaisena ja oli mul oma hevonenkin jossain välissä.. Se oli ori. Joten voisin vaihteeksi ottaa tamman, jos se sopisi? Parempi vaan että puhut, eipä ainakaan tule hiljaista." Naurahdin ja hymyilin leveästi. Vihdoinkin olisi joku paikka jonne voisi tulla rauhoittumaan.

"Aaa, okei no sitten! Käyhän se. Sulle sopivan kokonen olis varmaan tuo meidän akhal-teketamma! Onko tuttu rotu?" vastaan Maxille innostuneesti.

/ Max, kirjotin sulle tuolla pulinassa viestin, käyhän kattoon! Jaja ootellaan nyt sitä Remiä ettei se jää ihan ulos. /

/ ootellaan ootellaan /

"Voi vitsi, yksi suosikkiroduistani!" Totesin hymyillen.

Remi hymyili Crimikselle: "Totta, tänään tää ei ole edes kovin paha. Näkisitpä kisapaikalla", poika virnisti muistellen edelliskauden kisoja. 110-luokissa ori oli toiminut kuin ohjus, sännännyt isossa laukassa ja heitellyt ilopukkeja kesken radan, mutta sijoittuen kuitenkin useamman kerran hyvin. 130cm oli mennyt jo huomattavasti paremmin, Kafka oli jaksanut keskittyä rataan ja vaikkei sijoituksia niin paljon tullutkaan niin Remi oli erittäin tyytyväinen hevosensa menestykseen.

Ori inahti hiljaa ja rapsutti hampailla lapaansa. "Tämä on Kafka ja minä olen Remi", hän sanoi Maxille rauhallisesti.
"Me taidetaan ottaa vielä parit laukat, kun tässä näyttää virtaa olevan vaikka muille jakaa", hän lisäsi kaikille yhteisesti.
Hän otti ohjat uudelleen ja siirsi istuinluitaan hieman: ori nosti hyvän, lyhyen laukan ja painoi päänsä kaarelle. Remi nautti sen tasaisen energisestä liikkeestä ja purskahti nauruun, kun ori rynnisti eteenpäin Remin puhelimen soidessa. Muutaman valtavan laukka-askeleen jälkeen ori oli toisella puolella kenttää ja Remi sai laukan taas haltuun ja vastasi puhelimeensa nauraen yhä.


/ Meillä on tosiaan ollut kiireinen päivä, kun alttariharjoitukset kirkossa ja käytiin vielä ystävillä kylässä. Äitin häät siis lauantaina. Nyt koitan pähkäillä että mitä laitan perjantaina miehelle ruoaksi, kun se tulee käymään. Se toivoi perunamuusia ja lihapullia, mutta ne kuulostaa kuoharin kanssa aika... tavalliselta :DD)

Ja sitten se vain tapahtui. Siitä kauniista hetkestä tuli ei-niin-kaunis, kun päitsitty ori lähti kuin tykin suusta tarpomaan hieman lumista ruohotupsua kohti. Minä hiilauduin perässä ja kiitin onneani siitä, että ruohotupsu ei ollut kauempana.
"Nyt --- hevonen!" sadattelin ja nykäisin syöppöämpärin mukaani. Tästä Sinna oli siis varoittanut. Kentälläolijat varmaan kuulivat huutoni, ja pyrin olemaan ihan hissunkissun siinä hevosen(i) kanssa, aivan kuin meitä ei olisikaan. Mutta se oli turhaa.