Ekun ja Osiriksen muutto

First topic message reminder :

Avasin autoni oven ja vedin avaimet virtalukosta. Takapenkki oli täynnä uuden hevoseni tavaroita ja vain satula ja suitset olivat kopassa. Hevosen kuljetuskoppa oli kiinnitetty autoni peräkoukkuun ja hevonen sen sisällä oli koko matkan ajan ollut rauhoitettuna. Ihan vain varmuuden vuoksi, sillä matka oli ollut pitkä Amerikasta Suomeen ja vielä uudelle tallille. Tämä oli edellisen omistajan toive, enkä pistänyt vastaan. Nousin autosta ja laitoin kuljettajan oven kiinni. Vilkaisin ympärilleni ja olin todella hukassa. Tallirakennuksen tunnistin - ehkä. Kävelin kuljetuskopan luokse ja laskin tottunein ottein rampin alas ja avasin hevoselle vapaan tien. Kävin vielä sisäkautta irroittamassa riimunnarun solmusta ja Omppu käveli uljain ja varovaisin askelin alas kopista. Musta, kiharaharjainen ori oli varmasti kauneimmasta päästä, mitä olin itse koskaan nähnyt. Riimunnarusta kiinni pitäen, annoin hevosen herätä todellisuuteen ja totutella uuteen ilmaan.

Omppu oli hiukan maanisen oloinen, mikä varmasti johtui rauhoittavan vaikutuksesta. Vaikkei lääkettä oltu annettu paljoa, vain sen verran että hevonen ei prostestoisi ja katkoisi jalkojaan, oli matka silti ollut rankka. Osiris ravisti kuljetuksen jäljet karvoistaan ja haisteli ilmaa. Korvat hakivat jotain tuttua ääntä, sitä löytämättä. Hieman hätääntyneen näköiset silmät tavoittivat lopulta porkkanan kädestäni ja turpa laskeutui hitaasti. Ompun rouskuttaessa porkkanaa, minä irrotin kuljetussuojat oriilta. Heitin suojat koppaan ja katselin hieman jo hätääntyneenä paikkoja. Mitä jos en löytäisikään tallia? Mitä ihmettä tapahtuu jos laitan hevosen vahingossa väärän karsinaan? "Ei hiton hitto, mitä me tehdään?" kysyin oriilta ja toivoin ihmettä.

"Joo, joo", vastasin Chaille nauraen ja änkesin sohvalle hänen viereensä. "Joo, pelataan niitä kaikkia täällä, toki juomapelejä vain silloin kun on jotku bileet. Ne on munkin suosikkeja", vastasin Ekulle. "Oi! Sen tarha on ihan Spitin tarhan vieressä", hihkuin kuullessani Ompun tarhanumeron. "Voin näyttää sen vaikka, kun lähdetään", lisäsin vielä hymyillen. Kahvi näytti olevan valmista. Kaivoin jääkaapista maidon pöydälle ja avasin mukikaapin. "Täällä on mukeja. Tänme voi tuoda oman mukin tai sitten käyttää näitä yleisiä mukeja, mitkä ovat tällä hyllyllä", esittelin Ekulle. "Niin ja maito ja sokeri on yhteisiä", lisäsin vielä.

Täällä ollaan kyllä niin ystävällisiä ja otetaan heti mukaan. Nousin Kirstun osoittaessa mukien paikat. ”Okei, kiitos.” Nostin ensimmäisen mukin alas, mikä vain sattui käteen. Odotin että Kirstu sai ensin kahvinsa valmiiksi, ennenkuin änkesin keittimen luo. Kaadoin kahvin ja maidon kuppiin ja laskin kupin pöydälle. ”Onko tällä maidolla joku tarkka paikka jääkaapissa?” Kysyin ja nostin maidon pöydältä. ”Vai jätänkö vielä pöydälle?”

Istuessani takaisin sohvalle, nostin jalkani koukkuun eteeni ja lämmitin käsiäni kahvikuppia vasten. ”Käykö täällä kuinka monta ihmistä sitten? Ja onko jotain mitä tarvii tietää etukäteen? Siis tarkoitan jos joku on vaikka pöpökammoinen eikä suostu kättelee tai mitää” täsmensin ja katsoin vuorotellen Kirstua ja Chaita.

Koko sohva vapisi. Se ei ollut muutenkaan mitään vankkaa tekoa. Kerran se oli valittanut hyvin kohtalokkaan kuuloisesti, kun olimme Maxin kanssa muka potkineet toisiamme sen vastakkaisista päädyistä kuin pikkulapset. Nyt sohvan sai tutisemaan Ekku, joka oli minun mielestäni koko ajan levottomampi. Mikä sen oli? Olinko minä pelottava? Oliko se niin kuin Kei, että se poltti tupakkaa ja muuttui levottomaksi, jos se ei saanut polttaa pariin tuntiin? Vai oliko se niin kuin minä, että se ei vain muuten vain voinut olla paikallaan - mutta vain vielä paljon minuakin levottomampi?

"Mä en pelaa paskahousua, jos siinä on ne väärät säännöt, joilla mun kämppis aina haluaa pelata. Mä haluan että kakkosen päälle käy vaan kakkonen, ja että kaatokortti on pakko nostaa jos sen lyö tyhjään pöytään. Mun kämppiksen mielestä kaatokortit kaataa itse itsensä, ja niillä ei saa muka lopettaa peliä." Taisin oikeastaan vain ajatella sekavasti ääneen, ja en oikein huomannutkaan kuinka kaivoin keksiä paketista. Yhtäkkiä minulla vain oli keksejä kädessä. Kohotin kulmiani Kirsulle ja ojensin keksikouraani. "Mä oon keksikäsi Edward", kuiskasin hänelle kuuluvasti. "Haluatko sä näitä mitä mä oon jo pitäny mun käsissä joilla mä äsken saatoin raapia mun päätä, vai noita puhtaita? Sano nyt vielä että sä et tykkää tästä merkistä!"

Minusta oli ihan kummallinen ajatus, että Kirstu piti juomapeleistä. En oikein tiennyt, olisiko hyvä vai huono juttu myöntää, että en osannut juomapelejä. Osasin vain pelata texas holdemia niin, että panoksena oli shotteja... Päätin kuulostavani typerältä, jos sanoisin sen ääneen.
"Mä en edes tiedä mitä on Hitler tai Pyramidi, mutta tehän sitten opetatte mua joskus", sanoin ja hymyilin toivottavasti ystävällisesti tai edes iloisesti, enkä omituisesti.

Nousin vastentahtoisesti sohvalta ja venyttelin. Kyllä minun pitäisi itse viitsiä edes hakea mehua. Etsisin ne sikapahat kaneliässätkin, jos joku muka niitä suostuisi syömään. Hyi. Ottaisin ylähyllyltä Ikean halvan kahvikupin. Pitäisiköhän minunkin tuoda joku spesiaali kahvikuppi, vaikka en juonut kahvia?

"Ei sillä oo väliä mihin sen maidon laittaa siellä kaapissa. Mut oi kuule. Täällä käy vaikka minkälaista porukkaa. On yks Max, joka kerran nukku kissan kanssa. Stinalla on vihreet hiukset. Reitalla on pieni tyttö, joka ratsastaa kaikkein isoimmalla hevosella. Sit on kaiken maailman Bellaa, Amandaa ja yks K -- tota - siis - kyllä ne on kaikki yleensä ihan - ihan kivoja.."

Katsoin kun Chai tarjosi keksejä kädestään ja hymähdin. Avasin ulkotakkini vetoketjun yhdellä kädellä ja yritin pitää kahvikuppia suorassa. ”Enköhän mä voi opettaa. Ja kyllä meillä Turussa noilla säännöillä pelataan, että kakkosen päälle menee vaa kakkone ja kaatokortin saa lyödä tyhjään pöytään.” Katsoin kun Chai nousi ja jopa tämän askeleet näyttivät nauravan. Miten voi yksi ihminen olla noin iloinen ja huolettoman oloinen kokoajan.

Täällähän käy tosi paljon ihmisiä, ajattelin. Annoin katseeni tippua kahvikuppiin, hörpättyäni siitä ensin. Silittelin peukalolla kuppia ja katselin kuinka maitokahvi pyöri. Ikinä en ole katunut näin paljoa, etten pysähtynyt ennen tallia... Liikehdin levottomasti ja vaihdoin jälleen asentoa. Istuin kohtuu suorassa ja yllätin itseni tuijottamasta Chaita. Koita nyt ryhdistäytyä nainen!

”Krhm. Onko täällä erikseen merkitty tupakkipaikkaa vai?” Köhäisin ja laskin taas katseeni. Minun tarvitsisi päästä nyt heti tupakille. Ei pian, ei kohta vaan nyt. Vaihdoin jälleen asentoa ja nojasin nyt polviini kuin miehet. Valmiina lähtöön.

"Mahtavaa", totesin keksikäsi Edwardille ja kahmaisin useamman keksin hänen kädestään. Hörppäsin kahviani. Kurtistin hieman kulmiani kysyvästi, kun Chai mainitsi yhden K:n, mutta annoin asian olla. "Joo ja on vielä muitakin", lisäsin Chain listaan. Ekun kysyessä tupakkipaikasta vastasin hänelle: "Joo, Max ja Kei ainakin polttelevat tuolla parkkipaikalla".

Ja ai vitsit, miltä se taas tuntui, kun Kirstu heitti Kein nimen ilmaan. Voi Kei ja sen tapa polttaa tupakkaa. Voi Kei ja sen silmät, jotka räpsähtivät aina melkein kiinni, kun se imi savua tupakastaan. Melkein pudotin kupin tasolle niin että kolahti ja työnsin mehun nopeasti jääkaappiin. Tarvitsin taas ilmaa.

"Mä voin lähteä ainaki kaveriks sinne tupakille", tarjouduin ja nojasin nyrkeilläni tasoon. Lähtisin vaikka yksin ulos, jos ei muu auttaisi. Ei tehnyt enää yhtään mieli mehua. Puhuttelin itseäni ajatuksissani niin kuin kiukkuista kakaraa. Ihan rauhassa nyt vaan, Chai. Odota että muut ovat valmiita. Ole vaikka taas keksikäsi. Älä ole draamalaama. Kuuntele tuota musiikkia.

Pörrötin kaksin käsin hiuksiani ja aloin etsiskellä pipoa naulakosta. Ihan sama kenen pipoa.
"Mä vaan valmiiks laitan kengät - juo ihan rauhas se kahvi vaan..."

"Minäkin voin tulla mukaan, voidaan vaikka sitten käydä katsomassa sitä tarhaa", ilmoitin hymyillen.

”Kai mä voin tän kahvin mukaankin ottaa, mennään vaan heti.” Nousin sohvan syvyyksistä - halusin vaan äkkiä tupakille. ”Tullaan vaikka takaisin sen jälkeen pelaamaan korttia tai jotain” sanoin hymyillen. ”Käydään vaan!” Vastasin kirstulle ja hymyilin tälle.

Kohensin takkia ja tungin toisen käden taskuuni. Aski ja sytkäri olivat molemmat tallessa. Matkalla ulos jatkoin jutustelua; ”Tallin omistaja - Crimiskö hän nyt oli - antoi ymmärtää, että täällä on todella tiivis porukka. Mä opiskelen etänä, niin tuun varmaan viettää hirveesti aikaa tallilla.”

Ulkona vedin takkini hupun päähän ja katselin ympärilleni matkalla. Todella kivan tuntuinen talli. Järjestetäänköhän täällä kilpailuja tai valmennuksia? Ensin pitäisi pudottaa kyllä Osirikselta painoa. Nyt jo huomattavasti rentoutuneempi kuin tullessa. Laskin harteitani ja tiputin hupun päästäni; olisi epäkohteliasta olla se päässä vaikka kuinka korvat jäätyisivät.

Viimeiseksi radiosta soi se That's the Deal My Dear, mutta ei sitä Shakiran versiota, vaan se uusi, se jota joku kolli lauloi, joka myös soi Loopilla koko ajan. Se juuttui saman tien päähäni, ja aivan kuin olisin kuullut sen vielä tallikäytävälläkin. Yritin katsoa vain eteenpäin. En varsinkaan toiseksiviimeiseen karsinaan oikealla.

"Ai jaa? Mitä sä opiskelet sitten?" kysyin Ekulta.

Pystyin haistamaan ulkoilman jo vähän ennen kuin avasin oven. Työnsin hiuksia paremmin pipon alle silmiltäni ja hengitin syvään. Hevosia ei oikeastaan enää haistanut, kun vietti tallilla hetken aikaa. Mutta ulkoilman haistoi. Minusta se tuoksui vieläkin syksyltä, vaikka nythän pitäisi olla jo talvi.

"En mä osaa sanoa mistään tiiviistä porukasta. Ei mun mielestä ainakaan pahassa mielessä täällä oo sellaista. Ainakin musta tuntuu että nopeammin mä sain täältä juttuseuraa kun jalkkiksesta. Tässä mä oon nähny että ainaki Max j-- Max on polttanu tässä. Vai polttaakse täs vaan salaa? Kirstu? Tosta pääsee muuten johonki maastoon, tai ainaki yks Reita aina ajaa tonne vasemmalle sen hevosella."

Taas ulkona tunsin voivani paremmin. Oloni oli rauhallisempi ja tyytyväisempi. Saatoin kääntää selkäni autoille ja olla pitämättä lukua siitä, keiden kulkuneuvot olivat parkissa. Oli sen verran viileää, että aloin ensin keinua päkiöilläni pysyäkseni lämpimämpänä - sitten vähän hytkyä - ja missä vaiheessa aloin hyppiä? Lopetin heti ja päätin edes yrittää käyttäytyä normaalisti.

"Hei Crimis on laittanu jouluvaloja! Vähän mäkin haluaisin asua omakotitalossa. Mä oon asunu aina kerrostalossa."

Odotin innokkaana Ekun vastausta opiskelupaikasta.
"Öö, en mä tiedä. Mut on tää ainakin tarpeeks kaukana talleista yms." Vastasin Chain kysymykseen Maxin tupakoinnista.
"Voihan kerrostaloonkin laittaa jouluvaloja. Ite oon tänä vuonna innostunu ihan liikaa ja mun koko kämppä on täynnä jouluvaloja", selitin nauraen.

”Nettilukiota, olen vuotta vaille ylioppilas” vastasin. Kaivoin oikealla kädelläni askin ja sytyttimen taskusta, samalla kun pidin oikealla kädelläni kahvikuppia. Avasin tottunein ottein tupakkiaskin ja kaivoin hampaiden avulla savukkeen. Laitoin askin takaisin taskuun ja sytytin tupakan. Vedin henkoset ja varmasti silmin nähden rauhoituin. Oli ihanaa saada pitkästä aikaa nikotiinia. Katselin kun Chai hyppi ja hörppäsin kahvista.

”Minä sain rivaripäädyn, mutta joulukoristeet on vielä muuttolaatikoissa. Oi, mä oon kyllä ihan jouluihminen” sanoin ja yritin hillitä itseäni - olisi vain noloa ruveta heti intoilemaan liikaa. Vedin tupakin savua keuhkohini ja puhalsin pitkään ulos. Katselin jouluvalojen välkettä ja väkisinkin hymyilin. ”Onko täällä muuten minkälainen politiikka koirien suhteen?” Kysäisin kuin ohimennen. Labbikseni ei kestäisi olla kotona kaikkia päiviä yksin. Toivottavasti se ei rajoittaisi tallille tuloani.

"Noni! Nopeasti se viimenen vuosi menee!"

Kenenkään tupakointi ei ollut ikinä haitannut minua. Äitikin poltti, kun olin pieni. Max polttaa vähän väliä, kun hänen kanssaan kävelee kaupungilla. Markus polttaa humalassa. En ajatellut, miten Kei poltti, vaan pidin itseni väkisin nykyhetkessä.

"Mulla onkin parvekkeella jouluvalot", sanoin Kirstulle. "Markuksen mielestä ne on niin kirkkaat, että meidän parveke näyttää mainostaululta. Mutta ei se musta näytä, kun ne on kuitenkin värittömät... Jos mä asuisin yksin, mä laittaisin paljo enemmän valoja, ai vitsit mä tykkään joulu- ja kausivaloista - ja siitä et saan mennä äitin ja Jarin luo jouluks."

Kun koirat mainittiin, minun oli tähyiltävä ympärilleni hirviökoirien varalta. Onneksi mikään ei vaaninut minua. Toivoin, että Ekulla olisi joku ihan pieni koira. Sellainen kuin Reitan Nappi ja loput. Samalla tavalla vähän pullea ja hölmö. Niin kuin muuten minäkin.

"Kyllä ne on niitä koiria tässä pitäny... Ainaki Crimis ja sit mä en tiedä onkse yks koira Ke - Em - en tiiä kenen se toinen koira on, ja kuinka ne tulee muiden kans toimeen. Ainakin ne on hevosenkokosia ne kaks isoa koiraa! Vitsi mä pelkään että ne on taas irti tuolla jossain. Vaikka ei kai ne mitään tekis..."

Minun oli katsottava uudelleen ympärilleni koirien varalta. Mitään ei näkynyt. Saatoin nauraa omalle tähyilylleni. Se näytti varmasti naurettavalta. Mutta kun en voinut olla katsomatta koiria ajatellessani.

Kuuntelin Chain ja Kirstun keskustelua jouluvaloista ja hörppäsin kahvista. Hymy levisi väkisin kasvoilleni Chain kertoessa Markuksen mielipiteestä ja minun oli pakko puuttua keskusteluun. "Jouluvaloja ei voi ikinä olla liikaa" sanoin ja vedin henkoset. Vaihdoin painon oikealle jalalle ja laitoin nilkkani ristiin. Vasen jalkani oli koukussa oikeani edessä. Käänsin katseeni maahan ja annoin ruskeiden silmieni kuivua kylmästä ilmasta. Lopulta oli pakko räpäyttää. Omaan makuuni liian kylmä ja tuulinen sää tuntui purevan sormenikin irti. Nostin tupakan jälleen huulilleni.

"Nasu on kyllä todella kiltti. Tai, ei hän jaksa välittää mistää. Tulee kyllä hyvin toimeen toisten koirien kanssa, niin kauan kuin ne eivät hypi silmille" sanoin ja yritin näin rauhoitella hieman levottoman oloista Chaita. Hymyilin tälle ystävällistä ja lämmintä hymyä. Chain katsellessa ympärille annoin katseeni valua taas jalkoihin ja notin tupakan huulilleni. Hengitin syvään savua keuhkoihini ja annoin itseni nauttia joka hetkestä. Laskiun tupakan taas alas ja puhalsin muutaman savurenkaan ilmaan. Suoristin jalkani ja vaihdoin painon vasemmalle jalalle..

Nostin tupakan suulleni ja irrotin siitä otteen. Haroin hiuksiani ja laitoin irronneen suortuvan korvan taakseni. Nostin taas katseeni kohti jouluvaloja ja nappasin tupakan suustani. Kylmän ilman takia sormeni varmasti tippuisivat minä hetkenä tahansa maahan.

Liityin koirakeskusteluun: "Kyllä tänne saa tuoda koiria. Toki ei mitään raivohulluja." Kuullessani Nasun olevan kiltti sanoin iloisesti: "Nasu pärjää täällä varmasti mainiosti".

"Äläpä. Mä haluaisin laittaa vielä keittiön ikkunalle edes jonkun kynttelikön, mutta Markus ei anna."

Jotenkin katseeni siirtyi Ekun käden mukana hänen hiuksiinsa. "Mulla ei oo koiraa", huomasin sanovani jotenkin poissaolevasti. Ravistelin itseäni nopeasti henkisesti ja fyysisesti. "Mutta en mä varmaan ottaiskaan - en mä tiedä koiristakaan mitään..."

Rykäisin, vedin pipon paremmin päähäni ja sain jotenkin irroitettua katseeni ja ajatukseni niistä hiuksista.

"Pitäiskö meidän kattoo sitä tarhaa vai miten te meinasitte..? Vaikka kyllähän joku sen hevosen aamulla tietysti sinne vie, mut mä ainaki haluaisin tietää missä se on jos se olis mun. Ekku sun sormet on ihan siniset!"

”Koirat on kivoja. Toki mun Nasu on niin apaattinen että sitä ei kyllä kiinnosta mikään. Makaa kaikki päivät kotona ja on nirso kaiken suhteen!” Naurahdin. Vedin vielä viimeiset savut keuhkoihini ennenkuin tumppasin tupakkani. Kahvikuppini oli jossain vaiheessa tyhjentynyt ja sain tungettua oikean käteni taskuun lämpimään.

Chain huomautus tarhasta oli aiheellinen - olisin varmasti ihan hukassa huomenna. Miehenalun mainitsiessa sormeni, vilkaisin kahvikuppikättäni ja hymähdin. ”Tupakka vaikeuttaa ääreisverenkiertoa” yritin selittää mutta vaihdoin äkkiä puheenaihetta. ”Käydään kurkkaamassa se tarha ja mennään sisään. Kahviakin taisi jäädä - mulle kelpaa kyllä toinen kuppi! Ja pitikö meidän korttia pelata?” Aloin elehtimään kohti tulosuuntaa mikä sinänsä oli tyhmää - enhän minä voinut tietää mihin päin piti mennä.

"Joo, mennään vain", totesin hymyillen, sillä aloin itsekin jo olemaan vähän jäässä. "Ompun tarha on tuolla tavallaan oritallin takana", selitin kävellessämme.

Saavuimme pian tarhoille. "Tämä tässä on Ompun", sanoin ja osoitin tyhjää tarhaa. Spitti selvästikin kuuli ääneni, sillä se laukkasi jostain pimeästä nurkasta mahdollisimman lähelle meitä. "No hei poika", jokelsin sille. "Tässä on Spitti", esittelin hevoseni samalla kun rapsutin sitä sen päästä. Spitti tuhisi ja tiesin mitä se halusi. Sanoin sille: "Ei minulla ole nyt herkkuja sinulle".

Siitä Spitistä ei taas tiennyt. Joskus se oli ihan ookoo, ja joskus se oli tosi vihaisella päällä. Olin oppinut jo olemaan ottamatta siihen kontaktia, ja nytkin työnsin käteni taskuun lämpiämään sen sijaan että olisin taputtanut hevosta.

Odottelin parin askeleen päässä, jotta tarha olisi katsottu. Pureksin alahuulta ja mietin, olisikohan minullakin joskus sadan vuoden kuluttua oma hevonen. Noh - kun oppisi ensin vaikka ravaamaan suoraan. Sitä ajatellessani vihelsin vähän sitä mitä lie Harry Potterin teemamusiikkia. Markus oli katsonut kotona sen Crimes of Grindelwaldia edeltävän elokuvan pari päivää sitten.

"Mä jäädyn, mennään jo, mä kuolen, mä oon vielä nuori", aloin rutista lopulta.

Katselin Kirstun rapsuttamaa hevosta. ”Hän on oikein kaunis” kehuin ja ojensin hevoselle käteni. Tämä haistoi sitä ja antoi rapsuttaa poskesta. Käännähdin Kirstuun päin ja hymyilin.

Miehenalun lause takana sai minut kääntymään - Chai näytti jäätyvän heti paikalleen. ”Voi eii, mennään äkkiä” sanoin ja leikilläni otin muutaman nopeamman askeleen Chaihin päin. Olisin halunnut juosta päin ja halata miestä. Puristin kumminkin päätäni - inhottavan vilkas mielikuvitus.

Sisällä riisuin toppatakkini naulakkoon ja täytin kahvikuppini. Istahdin sohvan nurkkaan ja nostin jalat koukkuun eteeni.

Hetken pelattuamme ja minun hävittyä kolmesta pelistä kahdesti, Kirstu sammutti kahvinkeittimen. Minä join vielä kupillisen ja juttelimme tallin tavoista. Kuulin paljon hyvää ja en malta odottaa seuraavaa kertaa! Kiitin Chaita ja Kirstua vielä kertaalleen "Kiitos kovasti kun autoitte. Nähdään taas myöhemmin, musta tuntuu että Nasu syö mut jos ei saa pian ruokaa" naurahdin ja hymyilin molemmille. Heitin takkini niskaan ja suunnistin autolleni.

Autossa avasin radion ja kuuntelin Jouluradiota. Hyräilin kotimatkalla musiikin tahdissa.