Tie Tähtiin - 3. osakilpailu 15.04.2018

Hukkasuossa järjestetään Tie Tähtiin -cupin kolmas osakilpailu sunnuntaina 15.4. Osakilpailussa kilpaillaan kouluratsastuksessa kolmessa luokassa: Helppo C, B ja A.

Verryttelualueena toimii hyväpohjainen ratsastuskenttä, valvojana Kevin. Itse kilpailut pidetään maneesissa, josta löytyy katsomo. Purtavaa, virvokkeita ja kahvia myydään maneesin viereen pystytetyssä katoksessa. Kioskia hoitaa pirteä punapää Kirstu. Luokat tuomaroi yksi tallin omistajista, Thomas. Henkilökunnan esittelyt löydät täältä.


Luokat:

1. Helppo C (easy) – ohjelma
2. Helppo B (medium) – ohjelma
3. Helppo A (hard) – ohjelma

---

Jälki-ilmoittautuminen:

Ilmoittautuminen tähän topiciin viimeistään 14.4 alla olevassa muodossa:

Luokka
Ratsastajan nimi – [*url=osoite]Hevosen nimi[/url*]

Valmennusten lisäarvat ja kilpailupäivän tuotokset tulee lisätä tähän topiciin viimeistään 14.4.

---

Osallistujat ja lisäarvat:

Luokka 1

Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos 1+2
Valo Ojanne - Rosalie Liisi 1
Gang Hu - Bucephalos
Vivienne Blankley - Austria, Auburn Estate 2+2+1
Karl Rajaniemi - Aafje, Hallava 1
Eevi-Sofia - Halcyone, Hallava
Lily - Loki, Hallava
Ade - Oldstone Rockstar, Hallava
Sarianna Pessi - Cosini, Seppele 1
Pyry Kallio - Suvitaika, Seppele
Robert Harrington - Harriet V, Seppele 2+1+2
Milla Kaarina Linna - Agnetha 'If, Seppele
Linnea Kaarna - Deadline, Seppele
Alviina Herrala - Lazur Sov, Seppele 2
Crimis - JB Sgraffito, Hukkasuo
Emily - A.D. Pony Theater, Hukkasuo
Emilia - Lanselot, Hukkasuo 2
Zaida - Fight For Flash , Lehtovaaran Ratsutila
Cassandra - Casse Noisette , Lehtovaaran Ratsutila 2
Sabina Bellow - Hämäräpelko , Lehtovaaran Ratsutila
Kim Seong-Min - Yläkokon Hukatar , Yläkokko
Aino Reini - Vics Grimaldi
Alma Pouta - Hyggebos Misty

Luokka 2

Maisa Ojanne - PP's Megara
Ilya Malikov - Babyblues
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, Auburn Estate 2+2+2+2
Julia Luoti - Valerie, Auburn Estate 2+1+1
Minka Aavikko - Tepehkiiha, Auburn Estate 2+2
Ellen Nylund - Cork's Meidhir, Auburn Estate 1
Seela - Emma's Melina, Hallava 3
Ohto - Nikita Nor, Hallava
Akira - Avalon, Hallava
Jonna - Kadon Illuusio 1+2+1
Mistel Mattelson - Välinpitämätön, Seppele
Emily Daukes - Kurbus, Seppele 1+1
Hantsu - Holy Secret, Hukkasuo 2+1
Veronica Berg - Sõladane , Lehtovaaran Ratsutila
Jenni Laitela - Rocked Steady , Lehtovaaran Ratsutila
Fanni - Douple Trouble , Lehtovaaran Ratsutila
Emilia - Silent Eternity , Lehtovaaran Ratsutila
Iiris - Snow Rose , Lehtovaaran Ratsutila
Aleksandra Rantakoivu - Kevät Juuli , Lehtovaaran Ratsutila
Kookos - Orange Wood's Ashrikk , Lehtovaaran Ratsutila
Maria Lappalainen - Duren Lawine , Lehtovaaran Ratsutila
Nicolas Gaillard - Alloverdaplace Caramel Rewa 3
Calandre Bellefeuille - Jään Lilja 2
Merida Kajankoski - P.P. Kiri-Kurre , Yläkokko
Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino , Yläkokko 2
Nelly Svensson - Roll It Up J , Yläkokko
Sandra Ahl - Walt's Nawfed
Teemu Linkomaa - Delicate Tarascada

Luokka 3

Inna Paakkanen - Banana Mania, Auburn Estate 2+2+1+2
Henry - Hallavan Vaniljakahvi, Hallava 1+2+2
Elli Petäjistö - Cloudgazer, Seppele 1+1
Stella Sundén - Betume, Seppele 2
Fiia Vierre - Étonnant, Seppele 1
Salma Stjärndahl - Bonnie KN, Seppele 2
Kei - Tkachyov, Hukkasuo 1+1
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti 2+2
Lydia Tuuliluoto - Kheops , Yläkokko 2

---

Palkinnot

Sijoittuneille (1.-6.) jaetaan ruusukkeet - by Equestrian Pro



TULOKSET

Luokka 1

1. Pyry Kallio - Suvitaika, Seppele - 20p
2. Alma Pouta - Hyggebos Misty - 17p
3. Aino Reini - Vics Grimaldi - 14p
4. Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos - 11p
5. Milla Kaarina Linna - Agnetha 'If, Seppele - 9p
6. Sarianna Pessi - Cosini, Seppele - 7p
7. Alviina Herrala - Lazur Sov, Seppele - 5p
8. Robert Harrington - Harriet V, Seppele - 3p
9. Sabina Bellow - Hämäräpelko , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
10. Emily - A.D. Pony Theater, Hukkasuo - 1p
11. Eevi-Sofia - Halcyone, Hallava - 1p
12. Valo Ojanne - Rosalie Liisi - 1p
13. Gang Hu - Bucephalos - 1p
14. Emilia - Lanselot, Hukkasuo - 1p
15. Vivienne Blankley - Austria, Auburn Estate - 1p
16. Lily - Loki, Hallava - 1p
17. Zaida - Fight For Flash , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
18. Cassandra - Casse Noisette , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
19. Crimis - JB Sgraffito, Hukkasuo - 1p
20. Kim Seong-Min - Yläkokon Hukatar , Yläkokko - 1p
21. Karl Rajaniemi - Aafje, Hallava - 1p
22. Linnea Kaarna - Deadline, Seppele - 1p
23. Ade - Oldstone Rockstar, Hallava - 1p

Luokka 2

1. Nicolas Gaillard - Alloverdaplace Caramel Rewa - 20p
2. Calandre Bellefeuille - Jään Lilja - 17p
3. Merida Kajankoski - P.P. Kiri-Kurre, Yläkokko - 14p
4. Emilia - Silent Eternity, Lehtovaaran Ratsutila - 11p
5. Jonna - Kadon Illuusio - 9p
6. Julia Luoti - Valerie, Auburn Estate - 7p
7. Minka Aavikko - Tepehkiiha, Auburn Estate - 5p
8. Iiris - Snow Rose , Lehtovaaran Ratsutila - 3p
9. Ohto - Nikita Nor, Hallava - 1p
10. Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, Auburn Estate - 1p
11. Emily Daukes - Kurbus, Seppele - 1p
12. Sandra Ahl - Walt's Nawfed - 1p
13. Hantsu - Holy Secret, Hukkasuo - 1p
14. Kookos - Orange Wood's Ashrikk , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
15. Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino , Yläkokko 2 - 1p
16. Ellen Nylund - Cork's Meidhir, Auburn Estate - 1p
17. Mistel Mattelson - Välinpitämätön, Seppele - 1p
18. Seela - Emma's Melina, Hallava - 1p
19. Maisa Ojanne - PP's Megara - 1p
20. Jenni Laitela - Rocked Steady , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
21. Fanni - Douple Trouble , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
22. Nelly Svensson - Roll It Up J , Yläkokko - 1p
23. Maria Lappalainen - Duren Lawine , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
24. Aleksandra Rantakoivu - Kevät Juuli , Lehtovaaran Ratsutila - 1p
25. Teemu Linkomaa - Delicate Tarascada - 1p
26. Akira - Avalon, Hallava - 1p
27. Ilya Malikov - Babyblues - 1p
28. Veronica Berg - Sõladane , Lehtovaaran Ratsutila - 1p

Luokka 3

1. Kei - Tkachyov, Hukkasuo - 20p
2. Lydia Tuuliluoto - Kheops , Yläkokko - 17p
3. Inna Paakkanen - Banana Mania, Auburn Estate - 14p
4. Salma Stjärndahl - Bonnie KN, Seppele - 11p
5. Henry - Hallavan Vaniljakahvi, Hallava - 9p
6. Patrick Brault - Sumetron Sinvatti - 7p
7. Stella Sundén - Betume, Seppele - 5p
8. Fiia Vierre - Étonnant, Seppele - 3p
9. Elli Petäjistö - Cloudgazer, Seppele - 1p

Kisapäivän tuotos

Salma - Bonnie KN (luokka 3)

Tänä aamuna Bonnie oli kieltäytynyt astumasta traileriin. Kaikki oli ollut valmista, kisa-arkku ja puhtaaksi harjatut saappaat, vain poni puuttui. Se seisoi täydellisen tyytyväisenä tallipihalla haistelemassa kello puoli kuuden kuulasta ilmaa, eikä tehnyt elettäkään astuakseen autoon. Olin maiskuttanut, kolisuttanut kauraämpäriä ja viittoillut, mutta se vain seisoi hyvin tyynesti kaikki neljä kaviota maassa. Sen kauniit silmät sanoivat rauhallisen ystävällisesti, että hän ei tänään matkustaisi hevoskuljetusautossa.

”Mikä sitä vaivaa?” Tallin ovelle tullut Fiia kysyi venytellen pitkiä käsivarsiaan. Kohautin olkiani, ja liikkeen voimasta Bonnien punainen riimunnaru jäi heilahtelemaan keveästi minun ja ponin välille. Se ei paljoa auttanut. Bonnie astui puolikkaan askeleen taemmas rampilla, aivan ystävällisesti, hyvin päättäväisesti. Sitä ei tänään huvittanut mennä tärisevään koppiin.

”Pitäisikö meidän lastata kaikki muut ensin”, hevosletkaa organisoiva Anne kysäisi kädet topakasti lanteilla, kun olimme vielä muutama minuutin katselleet Bonnien hyvänsuopaa jumitusta. Nytkäytin olkapäitäni uudelleen. Se tuntui hiukan nololta: pitäisihän minun, hevosenomistajan, saada ponini traileriin siinä missä kaikkien muidenkin.

Mutta Anne tunsi minut. Ja hän tunsi Bonnien. Ja kuten hänkin, minäkin tiesin, että pakottamalla ponia olisimme tässä vielä seuraavana aamuna. Näistä lähtökuopista olisi vaikea kisata siisti koulusuoritus.

Niinpä käänsin Bonnien alas rampilta (se höristi ilahtuneesti korviaan) ja päästin perässämme odottaneen Kuutin kopistelemaan sisään. Bonnie seurasi hyväntuulisesti perässäni, kun lähdimme kiertämään aamuista tallipihaa, minä kevättakkiin pukeutuneena, se korkeissa kuljetussuojissaan jalkojaan huvittavasti nostellen. Linnut aloittivat juuri nuottisikermiään. Koivukujan puissa ei ollut vielä lehtiä, mutta sulaneessa maassa siellä täällä näkyi paksuja, odottavia kukansilmuja. Bonnie pysähteli silloin tällöin haistelemaan tummaa maata kaunismuotoiset sieraimet väristen.

Eikä ylimääräinen aamukierros loppujen lopuksi ärsyttänytkään minua niin paljon. Bonnie ei tuntunut lainkaan pistävän pahakseen sitä, että olin tuonut sen aamukävelylle. Tiesin, että se tulisi astelemaan traileriin jossain vaiheessa: sen jälkeen edessäni olisi varsinainen koitos, kun minun pitäisi lastata toinen hevoseni Agi. Bonnien kohdalla kyse saattoi olla siitä, että heinäverkko oli vähän väärässä paikassa, ja se kopsuttelisi iloisesti sisään, kun joku ihmisistä vain tajuaisi siirtää verkon oikealle paikalle. Agi oli vaikea lastata siksi, että se oli vaikea hevonen. Sen kaltaista itsepäistä otusta oli paljon hankalampi saada toimimaan kuin omalla erikoisella logiikallaan toimivaa Bonnieta.

Auringon noustessa ajoimme jo kohti Hukkasuota, hevoset trailerissa ja me kilpailijat laskostuneina erilaisiin kerrostumiin auton etuosaan. Kuten olin arvellutkin, aamukävelyn jälkeen Bonnie oli noussut autoon aivan mielellään. Agi oli järjestänyt pienen huomiota herättävän esityksen pihalla – olin iloinen, että valmentajani Milla, joka kisasi sillä, ei ollut näkemässä sitä. Oli tarvittu kauraämpäri ja kaksi riimunnarua, että se saatiin autoon.

Olo oli mukava. Istuin puoliksi Cellan alla ja Sartsun päällä, takin olin heittänyt taakseni penkin selkänojalle. Anne oli kaivanut toffeepussin auton hansikaslokerosta ja nakannut sen meille takapenkille. Aurinko räkötti kummastakin ikkunasta sisään, toffee liimasi hampaat mukavasti yhteen ja radiosta soiva aamupop tuntui mutkittelevan ilman poikki vinkkaan asti. Lepuutin poskeani Cellan olkapäätä vasten kuunnellen puolella korvalla hänen ja Emmyn juttelua.

Eikä tunnelma kisapaikalla muuttunut yhtään sen hassummaksi. Ratsukoita oli jälleen paljon: isoja kiiltäviä hevosia, hyvin harjattuja poneja, hienoja varusteita, kekseliäitä keinoja muuttaa tavalliset tallisaappaat diy-kisakengiksi.

”Mahtava kisasää!” Sarianna ilmoitti, kun purimme hevosia trailerista. Totta se olikin. Aurinko oli ehtinyt kivuta keskitaivaalle, Hukkasuon ratsastuskenttä oli avoin ja hyvässä kunnossa, narsissit nyökkivät ojanpieluksilla.

Rintakehässäni oli pakahduttavan keväinen olo.

(505 sanaa)

Helppo B: Julia Luoti - Valerie, 524 sanaa

Kahdet tähtikisat olivat jo takanapäin, kolmannet tänään ja seuraavat kaksi vielä edessä. Fiilikseni oli edellisiin kisoihin verrattuna varmempi; muiden ratsukoiden rinnalla olimme pärjänneet oikein hyvin. Ratsastuskoulujen tuntihevoset raahustivat kaula pitkällä helpon b'n radan vaikka ulkomuistista, mutteivat peitonneet siltikään nuorta ratsunalkuani. En kuitenkaan hihkunut innosta vielä, sillä tapahtua ehti vielä paljon.
"Ehditkö kävelyttää tätä hetken?" Huoahdin ystävälleni, joka näytti seisoskelevan tallissa toimettomana, puhelin kourassaan. Vaikka Innan ja Banskun starttiin oli vielä rutkasti aikaa, näytti nainen tarttuvan avunpyyntööni pitkin hampain.
"Ihan hetken sit vaan", Inna suostui viimein, että pääsin valmistelemaan itseni kilpailukuntoon.
Puin ylleni viininpunaisen kilpailutakin, jonka rinnuksessa komeili kultainen brodeeraus sukunimestäni. Väri oli ehdottomasti uusi suosikkini. Ei ollut mennyt kovinkaan pitkään, kun olin ostanut Valerielle uuteen takkiini sopivan satulahuovan ja korvahupun, kullanhohtoisilla koristenauhoilla. Ne tulivat ehdottomasti käyttöön viimeistään Kalla Cuppiin.

Innaa ei näkynyt enää tallissa, joten viestini oli mennyt perille. Matkallani tallipihalle huomasin miltei keskellä tallikäytävää kiiltelevän jotain, joka varasti huomioni. Toisekseen näkökenttääni osui hoitopaikalla ees taas palloileva Minka, jolla näytti olevan jotain hukassa. Ahaa, 1+1.
"Tätäkö sä etsit?" Sanahdin kysyvästi, kilpailunumero 16 hyppysissäni. Aavikko käännähti ääneni kuullessaan kurkkimasta Hanin pinkkiin harjapakkiin ja huokaisi helpoituksesta.
"No joo! Kiitos", minua lyhyempi nainen kiitteli vaimeasti, kun ojensin hukassa olleen muovilärpäkkeen hänen kouraansa.
"Eipä mitään", hymyilin, aikeissani lähteä verryttelemään nuorikkoani, mutta unohdin tyystin, että hiukseni roikkuivat edelleen olkapäilläni vapaina.
"Teillä on kisat menny viimeaikoina tosi kivasti", huomautin hiustenletitykseni lomasta Minkalle, joka kääri parhaillaan pinteleitä hallakon ponin jalkoihin. 'Kivalla' viittasin eniten siihen, kuinka yllättävästi Hani oli kiilannut esteosakilpailuissa Valerienkin ohitse ihan heittämällä.
"Niin on. Oon tosi tyytyväinen meidän kehittymiseen", hän vastasi hymyillen, taputtaessaan pientä ja sievää vuokraponiaan.
Vaikka pyöräytin letin niskanutturaksi sekunteissa, jäin nojailemaan tarkoituksellisesti hoitopaikan seinämää vasten vielä hetkiseksi.

"Mitä sulle muuten nykyään kuuluu?" Kysyin hetken mielijohteesta, mutta kiinnostuneena, sillä viimeaikoina jutustelumme oli jäänyt melko pintapuoliseksi, satunnaisiksi tervehdyksiksi ja onnentoivotuksiksi.
"Kiireitä hevosten kanssa, lähinnä", sinitukkainen nainen vastasi suoraan, ratsunsa satuloinnin lomasta. Sen olin kyllä huomannutkin, sillä häntä ei useasti todellakaan nähnyt peukaloita pyörittelemässä. Tai oikeastaan ollenkaan silloin, kun minä tallilla kävin. Kahdessa pilkullisessa oli taatusti tekemistä, varsinkin orimaisen varsanpirulaisen kaitsemisessa.

Toisaalta, en tiennyt Minkasta oikein mitään muuta, vaikka pidin häntä hyvänä ystävänäni. Olihan Minka ollut kuitenkin ensimmäinen ystäväni Kallassa.
"Mutta entäs muuten? Haluisiks joskus lähteä vaikka kahville?" Kysyin painottaen rivien välistä luettuna, ettei hevosten tarvinnut aina olla ainoa puheenaihemme. Toivottavasti en kuulostanut siltä, että ehdottaisin naiselle treffejä kanssani. Minulla ei todellakaan ollut sellaisia taka-ajatuksia. Voi helvetti, olipa se väärä sanavalinta.
"Tai siis, olis kiva tutustua paremmin", jatkoin epämääräistä selitystäni olettaen, että se pelastaisi vielä tilanteen.

Naisen Sannimainen olemus käännähti hetken päästä kokonaan minua kohti. Minkalla näytti olevan pyyntööni sopivat sanat valmiina, mutta sitten terävä naisääni pysäytti hänet niille sijoilleen.
"Julia! Tuu hakemaan hevoses HETI", Inna huudahti tallin ovesta, saaden minut hätkähtämään. Hupsista, olinkin ihan unohtanut koko Innan.
"Sori, mun pitää mennä", pahoittelin kiireesti ja käännyin kannoillani toisen ystäväni luokse. Ehkä ehtisimme vielä jutella myöhemminkin, toivoin sitä ainakin kovasti.

Ratsastin radan ulkomuistista niin hyvin, kun vain osasin. Valerie tuntui suhtletkeältä radalla reippaan verryttelyn jälkeen, eikä sen jännityksestä johtuva jäykkyys paistanut suorituksestamme läpi katsojille ainakaan kovin silmiinpistävästi. Loppua kohden meidän suoritus oli mielestäni yksi parhaimmista, mitä olimme koskaan startanneet. Parannettavaa tietysti löytyi aina, mutta tätä oli hyvä pitää varteenotettavana edistysaskeleena.

Kisapäivän tuotos
Helppo C: Cassandra - Casse Noisette, tarina 508 sanaa

Taas sitä oltiin menossa, vuorossa olisi jo kolmas osakilpailu, eli koitos olisi kohtapuoliin taputeltu. Letitin Cassun otsaharjaa, jota olin harjoitellut kuluneen viikon aikana paljon; ei aina tarvitsisi sitä Merrua hyppyyttää. Olin lähdössä kisaamaan luottavaisin mielin, edellinen osakilpailu oli sujunut Cassun kanssa loistavasti ja mukaan oli tarttunut vihreä ruusukekkin. "Tänään mennään sitten paremmin kuin ikinä, jooko?" Hymähdin ruunalle, jonka jalat olin saanut puhdistettua suhteellisen hyvin mudan ruskeasta valkeaan. Siirryin selvittelemään ja letittämään Cassun häntää, mikä osoittautui taas jälleen kerran kunnon työmaaksi. Hetken ähertämisen jälkeen olin tyytyväinen lopputulokseen ja tarjosin ruunalle kädeltäni pienen namin. Lähdin vielä tarkistamaan, että kaikki varusteet olivat puhtaat ja valmiina lähtöön, onneksi - olisin muuten unohtanut vaihtaa valkoisen satulahuovan. Kävin Cassun vielä muutaman kerran pölyharjalla läpi, ennen loimitusta ja vihreän riimun laittoa. Samaan tapaan kuin ennenkin, talutin ruunan hevosrekkaan, johon se ei tällä kertaa olisi millään suostunut menemään ensimmäisenä lukuisista yrityksistä huolimatta, joten Zaidan oli pakko taluttaa Fosse rekkaan ensin, vasta sitten herra tukkajumala suostui menemään kyytiin.
---
Matkalla yritimme Zaidan kanssa muistaa rataa, "Missä se pysähdys oli?" "Entä jos siitä voltista tulee liian iso tai pieni?" "Oliko siellä volttikin?!" Merru pyöritteli ratissa päätään ja ojensi meille molemmille vielä tulostetut kopiot radasta. Painoin pääni vasten auton ovea ja katselin ohi kiitäviä maisemia; kunhan Cassu ei hyydy radalle kaikki sujuisi varmaan ihan hyvin - riitti se sijoitukseen tai ei. Radio soitti uusimpia biisejä hiljaa taustalla, kun ratissa ja etupenkillä istuvat Merru ja Veronica alkoivat jutella kevään uusimmista trendeistä. Minua ei huvittanut liittyä keskusteluun, tuijotin silmät naulittuna radan kopiota, yrittäen muistaa sen kokonaan katsomatta lappuun. Zaida kyseli minulta rataa, kuin olisin menossa johonkin kokeeseen - vaikka tavallaanhan minä olinkin. "Noniin, jatketaan. Mikä tulee sen kolmikaarisen kiemurauran jälkeen?" "Olikohan askeleen pidennys... keventämättä!" Hihkaisin ja tyttö nyökkäsi.
---
Varustamisen jälkeen suuntasimme Zaidan kanssa kohti verryttelyä, jonne olikin jo ehtinyt kertyä hieman ruuhkaa kaikista ensimmäisessä luokassa kilpailevista. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja sää oli lämmin, jopa kuuma - ehkä se kevät sieltä sittenkin tulisi, hitaasti mutta varmasti.
Verryttelyssä Cassu tuntui mukavan napakalta, eikä ruuna possutellut menemään ilman minkäänlaista kontrollia. Ehkä olin vain väärässä, mutta Fosse näytti Zaidan alla tänään tavallista hermostuneemmalta, toivottavasti se ei vaikuttaisi kaksikon rataan huonolla tavalla. Ratsastaisin luokan loppupäässä, joten sain jännittää omaa vuoroani verryttelyyn varatulla kentällä hyvän aikaa, Zaidasta en tiennyt. En ole edes varma huomasinko, jos tyttö lähti jo radalle. Kun aikaa kerran oli, taivuttelin Cassua erilaisilla volteilla ja ympyröillä ja saada sitä epätoivoisesti hieman muotoon. Tilanne oli käytännössä sama, kuin yrittäisit saada rautalapion varren kaarelle, tai jotakin siihen suuntaan. Huono vertaus, mutta minkäs teet, jännittäessä ajatus ei vain jotenkin juokse. Kun meidät kuulutettiin radalle, näin Veronican näyttävän peukkuja ja Merrun hymyilemässä blondin kikkurapään vieressä. Se olisi menoa nyt.
---
Ratsastin sisälle maneesiin antaen Cassulle hieman pohkeita harjoitusraviin siirtymisen merkiksi. Ravasimme valkoisten aitojen sisäpuolelle ja yritin pitää Cassun mahdollisimman suorana ja pysäyttää sen huolellisesti keskelle. Onneksi ruunan ravi oli mitä tasaisin, eikä pomputtanut lähes ollenkaan, joten siitä ei tarvitsisi huolehtia, että loikkisin selässä ylös ja alas kuin mikäkin kumipallo kahden tason välissä. Tervehdys, takaisin harjoitusraviin, sitten oikealle. *Nyt ratsastat niin hyvin kuin ikinä osaat.* Ajattelin itselleni.

helppo B
Milja Kajankoski - Feuerhof Ramino, 520 sanaa

Asetin buranan hampaideni väliin, ja veden avulla vedin särkylääkkeen alas kurkusta. Jo toinen tälle aamua.
Säpsähdin, kun Merida yllättäen koputti auton ikkunaan kummastunut ilme kasvoillaan. Suljin vesipullon ripeästi, ja astuin ulos aurinkoiselle pihalle.
"Onkse polvi oikeesti noin kipee? Sä kerkeet vielä perua sun lähdön", serkkuni ehdotti vilkaistuaan ajan puhelimestaan.
"Ei se oo. Otin vaan varulta", kohautin olkiani ja lähdin tummahiuksisen rinnalla kävelemään Yläkokon poppoota kohden.
"Ootsä varma?"
"Joo joo", huokaisin tympääntyneenä ja kiirehdin Iidan luo, joka piteli Minon ohjista iloinen hymy huulilla.
"Tulithan sä. Tarkista vielä toi vyön kireys", nainen neuvoi, ja nyökkäsin.
Kävelin kisaratsuni vasemmalle puolelle, ja kokeilin koulusatulan vyötä - aika sopiva. Taputin puoliverisen sileää karvaa; Mino käyttäytyi normaaliin tapaansa herrasmiesmäisesti, vaikka seurasikin kiireisen tallipihan tapahtumia kiinnostuneesti korvat hörössä.

Iida punttasi mut läsipään satulaan, ja vedin syvään henkeä. Alle tunnin sisään me oltaisiin jälleen valkoisten aitojen sisäpuolella, mikä ei yleensä kuulunut meidän vahvuuksiin. Mulla ei siis ollut kovinkaan suuria vaatimuksia tälle radalle, etenkään tiputtuani toissapäivänä Nopan selästä. Polvi ei ollut niin kipeä kun pahimmassa tapauksessa olisi voinut olla, mutta kyllä mä varmasti tulisin tuntemaan lentoni, kun ratsastaisin Minon suurta harjoitusravia...
"Mikä fiilis?" Nelly virnisti, herättäen mut haavemaailmoistani. Vilkaisin brunettea lyhyesti hymyillen:
"Ihan jees. Kai me yks koulurata taas jotenkin läpi räpiköidään."
"No varmasti. Eiks teil ne viime koulukisatkin menny ihan hyvin?"
"Ei oikeestaan. Oltiin 19. sijalla", virnistin jatkaen:
"Mut Yläkokon estekisoissa kolmas sija! Ainakin tajuaa, et kumpaan lajiin me ollaan painotuttu."
"Jep. Pitäsköhän lähtee jo verkkailemaan?" Svensson kysyi Jipun nakellessa niskojaan hermostuneena.
"Voisittehan te varmaan jo mennä", Iida nyökkäsi vilkaistuaan rannekelloaan.

Verkka-alue oli hyväpohjainen kenttä, missä oli jo ihan mukavasti porukkaa. Änkäsimme Nellyn ja Meridan kanssa muiden mukaan verryttelemään. Mä aloittelin Minon kanssa tekemällä pysähdyksiä, jotta saisin ruunan kuuntelemaan apujani paremmin. Pohjetta läsipää kuunteli alusta alkaen tosi hyvin, joten keskityin varmistamaan, että myös pidätteet menisivät läpi.
Ravin ratsastaminen ei kirpaissut niin pahasti kun oletin - ehkä särkylääkkeet teki tehtävänsä. Tein siirtymisiä ravista käyntiin, ja suuria voltteja. Välillä Minon keskittyminen herpaantui aivan toisaalle, mutta pian se taas nöyrästi palasi kuulolle. Taipumaan se ei oikein tahtonut lähteä, ja toisinaan olikin vähän rautakanki kaarevilla reiteillä. Onneksi aktiivisella verkkaamisella ravi muuttui vähän kivemmaksi.

Laukka oli tahtomattani turhan innokasta ja leveää; sellaista, joka kuuluisi ennemminkin estekentille. Aika kuitenkin meni odottamaani nopeammin, eikä laukkatyöskentelylle jäänyt niin paljoa aikaa kuin Mino ehkä olisi vaatinut. Tein siis simppeleitä tehtäviä molempiin suuntiin, jonka jälkeen hidastin hieman vahvaksi käyneen ruunan ravin kautta käyntiin. Löysytin hieman pidempää ohjaa, ja ratsastin ruunan sivummas hengähtämään.
Mä olin tossa hektisen verkkaamisen ohella jo unohtanut polveni, olin siis ihan oikeassa. Kyllä tää yhden kouluradan kestäisi, hyvinkin. Jos toi rata menisi penkin alle, johtuisi se ihan muista syistä kun mun polviongelmista. Nimittäin siitä, ettei mua ja Minoa ole vain luotu kouluradoille. Me molemmat kuulutaan tuplasti enemmän esteitten pariin.

"Miltäs Mino tuntu?" Merida kysyi tullessaan ylläpitohevosensa kanssa myös sivummalle kävelemään.
"Ihan okei", totesin, ja kysyin takaisin Kurren mielialaa.
"Aika hyvä! Mua vaan jännittää aika paljon, nii toivottavasti en unoha sitä rataa", serkkuni henkäisi ja näytti sitten uppoavan ajatuksiinsa, kertaamaan tulevan koitoksen reittejä.
"Kyl sä sen muistat", tsemppasin tyttöä, joka ei kuitenkaan vastannut mitään.
Keräsin hieman lyhyemmän ohjastuntuman, ja lähdin ratsastamaan maneesia kohti. Ihan just olis meidän vuoro.

24.03.2018 Seppeleen valmennus, lisäarvat:
Easy
Alviina Herrala - Lazur SOV - 2 lisäarpaa
Robert Harrington - Harriet V - 2 lisäarpaa
Sarianna Pessi - Cosini - 1 lisäarpa
Valo Ojanne - Rosalie Liisi - 1 lisäarpa
Vivienne Blankley - Austria - 2 lisäarpaa

Medium
Emmy Daukes - Kurbus - 1 lisäarpa
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald - 2 lisäarpaa
Hantsu - Holy Secret 2 lisäarpaa

Hard
Elli Petäjistö - Cloudgazer - 1 lisäarpa
Stella Sundén - Betume - 2 lisäarpaa
Inna Paakkanen - Banana Mania - 2 lisäarpaa

Helppo B, medium
Minka Aavikko - Tepehkiiha


Kisapäivän tuotos (549 sanaa)
Kun kirjava ratsuni oli vihdoin varusteissaan, ja hukassa ollut kilpailunumeronikin paikallaan, lähdin taluttamaan tammaa ulos. Oli hienoa, että Hani vaikutti tänään hurjan rennolta verrattuna edelliseen osakilpailuun Yläkokossa. Siellä pieni tamma oli huudellut hurjan paljon kavereiden perään ja ollut kovin hermostunut, vaikka ite kilpailusuoritus olikin mennyt hienosti. Tänään kyllä tammalla saattaa jo vähän väsymys painaa, kun alkuviikosta oli valmennus, eilen Auburnin oman Kalla CUP:in ensimmäinen osakilpailu ja tänään Tie Tähtiin 3. osakilpailu. Kyllä siinä on nuorella ponilla jaksamista.

Nousin tallirakennuksen edustalta jo selkään, Hani kun on helpompi käsitellä isommassa hevosjoukossa selästä käsin. Katselin hetken hieman eksyneen oloisesti ympärilleni, jonka jälkeen pongasin muita Auburnilaisia ja ohjasin ratsuni siihen suuntaan. Hivuttauduin Julian ja Valerien lähettyville ja Hani näytti tyytyväiseltä kookkaamman voikon tamman läheisyydessä.
"Hei Julia, kun kysyit kahville, niin en ehtinyt vastaamaan, mutta mennään ehdottomasti", naurahdin hieman ehkä ujosti. Hani alkoi selvästi heräillä ja tamma hieman steppaili allani.
"Kiva, ois tosiaan kiva tutustuu tallin ulkopuolellakin paremmin, niinkun jo aikasemmin sanoinkin", Julia sanoi selvästi iloiseen sävyyn.
"Niin ois", hymähdin ja silittelin Hanin kaulaa.

Viime aikoina ei kyllä ole pahemmin ollut aikaa nähdä kavereita muuta kuin tallilla. Teen Auburnissa paria tallivuoroa viikossa, sitten on Hani ja Nakki, satulansovitushommat, äidin hevosten kengitykset ja välillä pitää nukkuakin. Nakkiin ei onneksi vielä pahemmin aikani kulu, kun orivarsa vain viilettää tarhaa ympäri ja elää onnellista varsan elämää. Hanin kanssa pääsemme ottamaan taas hieman rauhallisemmin, kunhan ensin saadaan Tie Tähtiin -kisat hoidettua pois alta kunnialla. Ja ihan oikeasti vasta nyt tajusin, etten ole ehtinyt missään välissä tutustua Juliaan kunnolla, vaikka olemme Auburnissa kaveeranneet vaikka kuinka kauan. Emme ole pahemmin nähneet tallin ulkopuolella, enkä tiedä hänestä oikeastaan muuta, kuin mitä talliympäristössä on selvinnyt. No, toivon todellakin että tilanteeseen tulee nyt muutos ja saamme aikaiseksi tutustua paremmin.

Ohjasin Hanin lopulta verryttelyalueelle samoihin aikoihin muiden kanssani samassa luokassa ratsastavien Auburnilaisten kanssa. Hanin väsymys alkoi selvästi kaikota kun päästiin tositoimiin, joten päätin ottaa ihan lyhyen verryttelyn ja säästää energiaa kisaradalle. Hani heitti muutamat pikkupukit, kyttäsi kukkapuskaa ja säpsyili isojen vieraiden hevosten mennessä ohitsemme. Hanille oli selvästi jäänyt eilisen esteradan fiilis päälle ja tamma tuntui siltä, että olisi hetkenä minä hyvänsä hyppäämässä kentän aidan ylitse. Kunhan sain Hanin ensin ravissa rennoksi, alkoi meno näyttää paremmalle.

Laukkaa otin Hanilla vain sen verran, että näin nouseeko laukka ja miten jarrut pelittää. Laukka nousi hienosti, mutta jarruissa oli suoraan sanottuna paljon parannettavaa, joten otin muutamat lyhyet laukkapätkät ja panostin kunnolla siihen, että laukka tulee alaskin helposti. Hieman Hanista huomasi että sen kroppa alkaa olla väsynyt isompaan kisarupeamaan, mutta pääkoppa tuntuu jaksavan vaikka mitä. Pitäisi ottaa tammalle hieroja näiden osakilpailuiden läpi ja muutenkin vähän hemmotella tammaa, kun se on upeasti jaksanut tätä rankkaa kisarupeamaa mammalomansa jälkeen.

Kun verryttely oli valmis, ohjasin Hanin kävelemään pihalle. Tällä kertaa kävelimme aluetta yksin ja Hani pysyi yllättävän rentona, eikä alkanut huudella kavereidensa perään. Vaikka tammassa on edelleen paljon samoja arkoja ja säikkyjä piirteitä havaittavissa, mihin tutustuin heti ensimmäisinä päivinäni Hanin kanssa, on se silti mennyt hurjasti eteenpäin. Hani ei enää kovinkaan paljon arista minua, antaa kenen tahansa taluttaa itseään, ei ole saamassa sydäriä jokaisesta pienestä asiasta ja tamma toimii kisapaikallakin hienosti.

Lopulta vuoromme lähestyi ja pääsimme sisälle maneesiin. En jaksanut oikeastaan pahemmin stressata suoritustamme, toivoin vain hyvää, siisitiä ja rentoa rataa, enkä pystyisikään siihen jos stressaisin ihan hirveästi. Kun sain lähtömerkin, ohjasin Hanin hymyssäsuin alkutervehdykseen ja olin täysin valmis aloittamaan ratamme.

Helppo A
Lydia Tuuliluoto - Kheops, kisapäivän tuotos (545 sanaa)

Kheops asteli Hukkasuon pihalla maailman omistajan elkein. Ori hörisi tammoille kohteliaasti ja asteli ylväästi päätään kannatellen. Minun teki melkein mieli nauraa orilleni, mutta en jännitykseltäni pystynyt, hyvä että happi kulki. En ole ikuisuuteen jännittänyt koulukisoja, meillä on aina mennyt koulukisat hienosti ja olemme niittäneet menestystä Helppo A -radoilla, mutta kyllä siinä väkisin tulee paineita, kun olemme voittaneet jo kaksi ensimmäistä osakilpailua. En ole ikinä miettinyt, että pakko voittaa, mutta jotenkin nyt tuntuisi kauhealta jos sieltä tulisikin ihan surkea tulos.

Varustin Kertun trailerillamme. Yläkokosta meitä oli paikalla viisi ratsukkoa, joista kaikki muut olivat tulleet Yläkokon trailereilla, mutta minä olin kuskannut Kertun omalla traikulla, kun ori kulkee parhaiten yksin. Ori seisoi nätisti traileriin sidottuna ja selvisin hoitourakastakin näppärästi ilman apukäsiä. Kerttu seisoi paikallaan kuin patsas, mikä ei todellakaan ole orin tapaista. Ehkä sille on alkanut nousta keltaiset nesteet päähän kun olemme jo kaksi kertaa putkeen olleet kunniakierroksen kärjessä, niin nyt Kertun pitää esittää jotain kuninkaallista. Naurahdin pienesti mielikuvalle ja taputin orini kirjavaa kaulaa.

Suitsin Kertun näppärästi ja vielä tarkistin toisen etusuojamme paikallaan pysymisen. Kiinnitin kannukset saappaisiini ja vedin kypärän päähäni, jonka jälkeen lähdin taluttamaan Kerttua muiden Yläkokkolaisten luokse. Kakkosluokka on juuri käynnissä ja siellä onkin Yläkokolla kolme edustajaa, Merida, Milja ja Nelly. Uteliaana kyselen tietoja miten muilla on mennyt ja odottelen siinä muiden seurana sopivaa hetkeä lähteä verryttelemään.

Nousen lopulta ratsaille jakkaralta, poimin jalustimet jalkoihini ja puristan kevyesti pohkeillani Kertun kylkiin. Ori lähtee kävelemään reippain askelin eteenpäin ja annoinkin Kertun kävellä vielä löysin ohjin ja venyttää kaulaansa. Ori on rautaisessa kunnossa, mutta meillä ei ollut tilaisuutta valmentautua kunnolla ennen tätä osakilpailua, joten päätin suorittaa hieman pidemmän verryttelyn, Kertulla kyllä riittää kunto ja energiaa.

Verryttelyalueella aloitin työstämään Kerttua pidemmässä muodossa ravissa, halusin orin aluksi vain liikkuvan eteenpäin rennosti ja kiirehtimättä. Kerttu jatkoi ylvästä ja arvokasta menoaan, eikä säheltänyt turhia, vaan selvästi tiesi olevansa pirun komea. Olemme treenanneet kouluratsastusta niin paljon, että kenttähevoseni alkaa muuttua kunnon kouluratsun näköiseksi. Tänä kesänä olen kyllä vihdoin päättänyt alkaa kunnolla valmentautua maastoesteilläkin.

Kun Kerttu alkoi vertyä, lähdin kokoamaan ohjia paremmin käsiini ja istuin harjoitusraviin. Otin muutamia avoja, sulkuja ja simppeleitä väistöjä, joilla ensin tarkistin että kaikki jalat ovat aktiivisesti menossa mukana ja ori taipuu tasaisesti. Otin väliin hetken käyntiä, jolloin kokeilin täyskäännöksiä takaosalla molempiin suuntiin. Hieman Kerttu yritti karata liikaa eteen, mutta pienillä korjausliikkeillä sain orin heti paljon paremmaksi. Kun ori alkoi tuntua hyvältä, siirryin laukkaverryttelyyn. Ensin vain hain hyvän ja ylöspäin suuntautuvamman laukan, jonka jälkeen otin parit pysähdykset laukasta ja sitten vielä pienet pätkät vastalaukkaa. Vastalaukassa ongelmamme on se, että Kerttu todella herkästi vaihtaa laukan itsestään, mutta kun vain itse olen todella tarkka, se tekee vastalaukankin helposti.

Lopulta olin todella tyytyväinen ja siirsin Kertun käyntiin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, tämä tulisi olemaan toiseksi viimeisin kouluratamme tasolla helppo A, ja seuraavaksi lähtisimme kokeilemaan vaativaa B:tä, jos valmentautuminen ja kaikki menee putkeen. Sen lisäksi olisi tarkoitus loppukesästä kokeilla esteillä 110cm, jos metrin radat alkavat sujua siististi. Maastoesteitä olemme lähdössä toukokuussa kokeilemaan estevalmentajani Merjan johdolla ja ainakin olemme treenanneet maastoesteitä varten itsenäisesti todella paljon laukkailemalla erilaisissa maastoissa ja hyppimällä muutamien pienten tukkien ylitse.

Lopulta oli meidän vuoromme mennä maneesiin ja huomasin samassa, että jännitykseni oli laantunut. Kerttu oli ollut verkassa niin hyvä ja miellyttävä, että koko jännitys oli kadonnut mielestäni. Lähdinkin radalle hyvillä mielin ja melko varmana siitä, että kaikki tulee menemään hyvin.

Inna Paakkanen & Banana Mania, hard, 535 sanaa
Jälleen kerran oli aika lastata team Auburn Estaten hevoset traileriin ja hurautella näyttämään muille taivaanmerkit Tie Tähtiin –kisoissa. Uupumusta kisojen suhteen oli jo näkynyt tallilaisissa ja myös hevosissa. Ahkera valmentautuminen oli vienyt useilta jo mehut mukanaan, eikä toissapäiväinen (ja eilinen) Kalla Cupin startti koulussa ja esteille paljoa helpottanut aherrusta. Bansku saisi viettää näiden kisojen jälkeen kunnon palautumispäivät, eikä me otettaisi enää niin suurta stressiä Tie Tähtiin finaalia ajatellen. Pyörityistä valmennuksista oli saatu kuitenkin jo niin paljon käteen, että me toivon mukaan pärjäisimme kotitreenillä.

Iseballa ohjeisti minua tarkkaan, mihin parkkeerata suuri hevosrekka. Ajotaitoisena olin lupautunut ajamaan, vaikka perijättären läsnäolo hieman aiheutti paineita. Hevoset ja ratsastajat saatiin kuitenkin ehjänä Hukkasuon tiluksille, ja rekka parkkeerattiin Isben vaatimuksien mukaisesti hyvin tilavasti. Ensimmäisenä rekasta otettiin ulos tiimin ainoa poniedustus, joka puuskutti jännittyneenä. Bansku löytyi rekasta Armin ja Meikun välistä. Tottuneesti ori käppäili ulos trailerista ja pää korkealla heti tervehti uusien maisemien tammoja.
”Pöhkö”, naurahdin orilla.

Hukkasuo tarjosi meille karsinat, joten hevoset asutettiin niihin. Tuttuun tapaan mulla ei ollut kiire Banskun kanssa. Me starttaisiin vasta viimeisessä luokassa. Siksi nojasinkin Banskun lainakarsinan seinustaan ja selailin puhelinta. Lukas laittoi viestiä jostain Kirppuun liittyen. Kato sieltä varustearkusta. Emmalla on myös niitä varalla, näpyttelin.
"Ehditkö kävelyttää tätä hetken?" Julian kysymys kuului parin karsinan vierestä.
Käännyin kohti ystävääni ja työnsin puhelimen takkini taskuun. Tässä oli kyllä muita kiireitä, mutta autetaan nyt kerran ystävää.
”Ihan hetken sit vaan”, vastasin pitkin hampain.
Julia häipyi jonnekin, luultavasti vaihtamaan vaatteitaan, tartuin meidän yhteisen kasvatin suitsista ja talutin sen ulos. Ulkona oli hieno aurinkoinen sää ja kisahulinat olivat vallanneet yksityistallin. Nautin kyllä todella kisojen aiheuttamasta hulinasta, enkä voisi koskaan, ajatellekaan jättäväni kisausta.

Valerie oli hauska näky koulusatulan kanssa ja harja letitettynä varmasti siistimmin kuin koskaan ennen. Olin tottunut niin paljon näkemään tammaa estevarusteissa, että kouluvermeet olivat aina outo näky. Täytyisi todella puhua Julialle, että pääsisin Valerien selkään. Taputin erikoisväristä tammaa kaulalle. Vaikka Kirppu ei kuulunut niihin hevosiin, jotka olisivat vieneet sydämeni täysin mennessään, oli Valerie todella kiva näky. Vilkaisin kelloa, enkä nähnyt vilaustakaan Valerien omistajasta. Mun pitäisi kohta alkaa valmistella Banskua.

Löysin Julian juoruamasta Minkan kanssa tallikäytävällä. Justiinsa joo!
"Julia! Tuu hakemaan hevoses HETI", huudahdin naiselle ja tulihan siihen vauhtia.
Julia otti Valerien ohjat käsiinsä ja talutti sen takaisin pihalle. Autoin ystävääni vielä nousemaan tamman selkään, jonka jälkeen lähdin talliin laittamaan Banskua kuntoon. Totta puhuen meillä ei ollut vieläkään mikään kiire. Vietin kuitenkin Banskun karsinassa aikaa, ettei kukaan keksisi työllistää millään muulla tavalla. Isabella hääräsi vielä muiden tallilaisten kimpussa.
Mieleni teki käydä kysymässä Isabellalta miksi Juuso oli pitänyt Auburnin kouluvalkan. Mitä ihmettä Juuso oli edes tehnyt Auburnissa sinä päivänä? Jotenkin tiesin, ettei Isabella kuitenkaan kertoisi siitä mitään, joten jätin asian vain kaihertamaan.

”Inna, kiire, hophop”, Isabella ilmestyi Banskun karsinan luokse, kun olin aivan ajatuksissani.
”Aa, joo, aivan”, vastasin ja varustin Banskun nopeasti.
Kävin vielä vaihtamassa kilpailuvaatteet ylleni, jonka jälkeen talutin Banskun ulos. Ratsastusloimea ei enää tarvittu, joten vain kiristi vyön muutamalla reiällä ja laskin jalustimet. Sen jälkeen nousin mustaan koulusatulaan ja kannuksen kosketuksella päästin orin liikkeelle. Kävelimme hetken aikaa ympäri tallipihaa, kun odotimme verryttelyn alkua. Bansku oli tänään oudon rauhallinen. Ehkä kamala työrupeama oikeasti oli imenyt nuoresta kaikki mehut. Vapaapäivät eivät siis olisi huono idea. Isabella tuli antamaan kommentteja verryttelyyn ja toivotti sen jälkeen onnea kisasuoritukseen. Sormet ristiin ja ohjelmaa ratsastamaan!

Helppo A
Henry - Hallavan Vaniljakahvi

Helppo C
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos

Kisapäivän tuotos (230 sanaa)
Tao steppaili hermostuneesti kuljetuskärryssä, kun menin sitä sieltä hakemaan. Me oltiin juuri päästy Hukkasuon parkkipaikalle ja meitä odotti Tie Tähtiin-kilpailun 3. osakilpailu. Mua ei oikeastaan jännittänyt enää niin paljoa kuin viimeksi, mutta kyllä mahanpohjassa silti kutkutti. Otin orin ulos kärrystä ja se tutkaili uutta ympäristöä. Se kävi pitkälleen keskelle parkkipaikkaa ja piehtaroi rajusti. Kun Tao vihdoin nousi takaisin pystyyn, tajusin, että ori oli aivan täysin pölyssä. Nyt tulisi kiire.

”Ole nyt kunnolla!” tiuskaisin Taolle sen steppaillessa karsinassa hätäisenä. Se olisi halunnut jo hommiin, mutta meidän vuoro ei todellakaan ollut vielä. Harjasin orin ripeästi ja putsasin sen kaviot. Sitten oli letityksen aika. Voi kun olisikin sisko nyt mukana, mä olin aivan armottoman huono letittämään. Mä tein kuitenkin parhaani ja pian oli satula ja suitsetkin yllä. Vielä olisi pinteleiden vuoro. Ja sai siinä kyllä tapellakin. Ori pyrki steppailemaan ja se koitti purrakin mua kertaalleen. Saatoin jopa hieman ärähtää kärkkäälle hevoselle jossain välissä. Mulla ei koskaan mennyt hermot, mutta kyllä Taon kanssa olin koetuksella.

Kun me vihdoin päästiin lämmittelemään, Tao kävi kuumana ja eteni vauhdikkaasti eteenpäin. Sain rystyset valkoisina pidätellä oria, ettei se mennyt pitkin poikin päin muita lämmittelijöitä. Kyllä taas tuli mietittyä, miksi ihmeessä olin tämän kyseisen orin ostanut. Toisaalta, oli orissa sopivat haasteet ja sisimmiltään hevonen oli todella ihana nuori pojannulikka. Ihan kuin minä! Meissä oli niin paljon samaa. Varmaan ainoa ero oli se, että Taolla meni hermot ja mulla ei.

Kouluvalmennus Järnbyssä 29.3.18
http://jarnby.proboards.com/thread/143/29-2018-tie-htii-kouluvelmennukset

Medium
Julia Luoti - Valerie 1 arpa
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald 2 arpaa
Jonna - Kadon Illuusio 1 arpa

Hard
Henry - Hallavan Vaniljakahvi 2 arpaa
Inna Paakkanen - Banana Mania 1 arpa
Elli Petäjistö - Cloudgazer 1 arpa

Helppo B, Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald, 620 sanaa
Mun oli tehnyt mieli itkeä, kun olin raahannut itseni aamulla ylös. Mä olisin vain halunnut kietoutua peittooni paremmin ja kääntää kylkeä, mutta ei. Mä olin joutunut repimään itseni ylös ja pistämään itseni kisakuntoon. Silmänaluset vaativat hieman enemmän meikkiä kuin normaalisti, mutta kai mä ihan siedettävältä näytin. Luojan kiitos meidän omien kisojen jatkot eivät olleet nyt, koska olo oli aika mukava ilmankin. Onneksi myös kisoihin valmistautuminen ja lähteminen oli meille jo niin rutiinia, että mä pystyin suoriutumaan siitä silmät ristissä.

Hukkasuon tallipihalla kuhisi, kun me saavuttiin laumamme kanssa. Me oltiin taas kuuden ratsukon voimin menossa, kuten aina. Se oli mun mielestä ihan kiitettävä ryhmä, jos mietittiin, että nämä olivat vähän pikkukisat verrattuna jo edes meidän omaan Kalla CUP:iin. Me oltiin alotettu nekin Armin kanssa ihan kohtuullisesti, ainakin siihen nähden, millä tasolla me vasta oltiin kisattu. Joten palaaminen helppo B luokkaan oli mulle oikein kiva. Ja vastustajatkaan eivät olleet ehkä ihan niin tasokkaita kuin kotikisoissa oli ollut. Ei tietenkään millään pahalla ratsastuskoululaisia ja muita kohtaan.

Mä en vieläkään tottunut siihen, kuinka rennosti Armi otti nämä kisamatkat. Sitä ei haitannut hälinä jota monet ratsukot aiheuttivat ja toiset taas jännittivät. Sitä ei haitannut vieras paikka, se lähinnä katseli uteliaasti korvat hörössä ympärilleen. Kuinka helpolla mä pääsinkään nätin punarautiaan vuokrahevoseni kanssa. Ja kuinka pulassa mä olinkin heti, kun mun piti toimia vähänkään hankalamman hevosen kanssa samanlaisessa tilanteessa. Hannover otti rennosti päästessään hetkeksi oleskelemaan lainakarsinaan, joka me oltiin saatu käyttöömme kisojen ajaksi.

Mä tuijottelin punarautiasta jollain tasolla lumoutuneena, unohtaen ajantajun ja missä me oltiin.
"Nita! Herätys, sun pitäs mennä verryttelemään ihan kohta", havahduin kun mulle huudettiin. Ja kukas muukaan se olisi ollut, kuin Isabella. Totta kai perijätär näki mut silloin, kun mä olin omissa maailmoissani ja jo myöhässä aikataulustani. Joten mä harjasin ja varustin Armin ennätysvauhtia ja pistin itseni siinä samalla kisakuntoon. Ei mennyt montaakaan minuuttia, kun mä lähdin taluttelemaan punarautiasta ulos.

Kävelyiden jälkeen mä pomppasin selkään ja suuntasin kentälle verryttelyyn. Armi oli Järnbyn kouluvalmennuksen tapaan hieman jäykkä, mutta nyt mä tiesin tasantarkkaan mitä tehdä. Mä tein kevyessä ravissa pohkeenväistöä, vahtien, että tamma liikkui reippaasti eteen väistöistä huolimatta. Huomasi kyllä, että meillä molemmilla painoi eilisen kaksi starttia. Onneksi tämän päivän luokka oli tosiaan helpompi. Mehän humputeltaisiin seuraava viikko, eikä lähdettäisi yhteenkään valmennukseen. Eiköhän me oltaisi taas ansaittu muutama kevyempi kerta, mä ainakin olin niin rikki.

Verryttelyssä mä laukkasin ensin eteen ja tein muutamia pieniä väistöliikkeitä, jonka jälkeen mä tein voltteja laukassa. Mä tein aika rennon verryttelyn, hakien Armia vain avuille ja rennoksi. Jäykkyyskin alkoi kadota pikkuhiljaa. Varmuuden vuoksi mä tein muutamia pysähdyksiä ravista, että me saataisiin edes alku- ja lopputervehdykset sujuvasti. Mä annoin lopuksi Armin kävellä pitkin ohjin.

Mä yritin pälyillä, näkyisikö joku meiän porukasta kentän laidalla, mutta ei. Mun pitäisi kohta mennä jo maneesille, mutta meillä oli vielä suojat jaloissa. Joten mä ratsastin kentän laidalle ja vilkuilin porukkaa. Mulla menisi ihan liikaa aikaa, jos mä hyppäisin alas, ottaisin suojat pois ja kiipeäisin takaisin.
"Voisko joku auttaa ja ottaa meidän suojat pois? Mun pitäs olla menossa jo maneesiin", kysyin hymyillen. Joku mies totesi voivansa auttaa ja nappasi nopeasti meidän suojat pois, jotka eivät tuntuneet sopivan meidän ulkonäköön ollenkaan.
"Kiitos, ne voi jättää vaikka johki tänne. Mä nappaan ne sit siitä mukaan, ellei joku muu meidän tallilta kerkee niitä ottaa", hymyilin hieman pahoitteleavasti.

Me käveltiin melkein kentän vieressä olevalle maneesille, jonne me päästiin odottamaan jo vuoroamme. Mä en osannut oikein kuvailla mun fiiliksiäni siinä odotellessa. Mulla ei ollut odotuksia tälle radalle, vaikka se pitäisi olla helppo eilisten ratojen jälkeen. Mä en ollut edes varma siitä, miltä Armi tuntui. Olisiko meillä mitään mahdollisuuksia vai nolattaisiinko me itsemme ihan totaalisesti? Mä olin vain yrittänyt tyhjentää pääni kaikista ylimääräisistä ajatuksista. Mä kelasin rataa läpi päässäni, volttikahdeksikko, neljäkaarinen kiemuraura, laukkavoltti, lävistäjä. Sitten mut jo kuulutettiin radalle. Se olisi menoa nyt.

Helppo C
Robert Harrington - Harriet V
257 sanaa

Mua jännitti. Istuin Harryn selässä, ryhti lysyssä ja yksi käsi ohjilla. Radalla suoritti joku ratsukko rataansa, ja maneesin ovi kävi kun ratsukoita tuli ulos ja meni sisään. Me oltiin jo verrytelty, Harryn valkoiset pintelit olivat rapaiset kentän kosteasta hiekasta. Jutta kääri niitä parhaillaan pois tamman jaloista, mutisten samalla ("Laitat nää sit heti kotona pesuun, ettei ne taas hengaa mytyssä jossain muovikassissa niin kauan et mun on pakko heittää ne johonkin hazardijätteeseen kun ne on tyyliin homeessa." "Juu.") kun heitteli kangasta epämääräiseen kasaan keskelle Hukkasuon pihaa.

Alviina ratsasti Lassen rinnallemme. Harry ei edes vilkaissut ruunikkoa, niin keskittynyt se oli verrytteleviin ratsukkoihin.

"--ja seuraavana valmistautuu Robert Harrington ja Harriet", kuului kovaäänisistä.

"Muistatko radan?" Alviina kysyi. Mun vatsaa kouraisi.

"Muistan", vastasin. Muistinko? "Ehkä." Kyllä muistin.

"Joo, mä aina sekoitan onko ensimmäinen askeleen pidennys keventäen vai se toinen. Ehkä se ensimmäinen oli keventämättä ja toinen keventäen. Vai olikohan se just toisin päin. No, ehkä se radalla muistuu. Tsemppiä!"

Oliko se ensimmäinen keventäen? Vilkaisin Juttaan paniikissa. Sydän pumppasi melkein rintakehästä ulos.

"Koko rataa leikatessa aina keventäen", Jutta totesi muina miehinä.

Ensimmäiset kilpailut olivat menneet olosuhteisiin ja mun vatsanpohjaa ja alitajuntaa ja sydäntä ja ties mitä kouraisevaan jännitykseen nähden enemmän kuin hyvin. Ensimmäinen ei-sijoittunut ei ollut huono, ei ollenkaan. Danielkin oli tulokset kuultuaan ollut yllättynyt, eli hymähtänyt vähän kulma koholla. Sitten se oli lähtenyt pois, eikä mitenkään erityisen ärsyyntyneenä, joten otin sen kehuna.

"Maneesiin valmistautumaan Robert Harrington--"

Jutta taputti Harryn kaulaa ja sitten korjasi mun pallopääkannuksen nahkahihnaa.

"Menkää, ja menkää hyvin. Älä jännitä, hyvin se menee niinku Auburnissakin meni!"

Ja niin me mentiin.

Hallavan valmennuksesta saadut lisäarvat
http://hallava.proboards.com/post/3850/thread

helppo C
Karl Rajaniemi - Aafje 1 lisäarpaa

helppo B
Seela - Emma's Melina 3 lisäarpaa

helppo A
Henry - Hallavan Vaniljakahvi 2 lisäarpaa
Kei - Tkachyov 1 lisäarpaa

HeB
Nicolas Gaillard - Alloverdaplace Caramel Rewa
Tarina 573 sanaa + piirros (https://aijaa.com/hTXp87)

Nukuin aamulla pommiin, taas vaihteeksi, joten tuli ihan jäätävä kiire. Voisin vaikka vannoo, et mä sen turkasen herätyskellon laitoin soimaa, mut se ei vaa toiminu aamulla! Onneks Ellen oli kiltisti alottanu Karkin laittamisen valmiiks kisoja varten, ni mä kerkesin syyä aamupalan. Oikein englantilaisittain aamupalan ja tietty iso kuppi tuoretta ja tummaa kahavia!

Että päivä vois alkaa vielä paremmin nii kisavaatteeniki oli hukas, tai no oikeestaan kisasukat. Mä en ymmärrä ku ne viel eilen oli mun huoneen tuolin selkänojalla, mut kummasti joku oli ne yön aikana syöny- tai tahallaan varastanu tai jotain. Joka tapauksessa olin kahta myöhäsemmässä ja kohta en kerkiäis kyllä minnekkään.

Juoksin vauhdilla Ellenin valkoista maasturia kohti. Paitovei, valakonen maasturi ei oo kovin hyvä ja järkevä vaihtoehto hevosten kanssa, ainakaa mun mielestä. Arvakkaa vaa onks se valkonen yleensä. No ei, mut nyt on ko eräs allekirjottanu oli eilen käyttäny kallisarvosta aikaansa ja puhdistanu ja oikeen vahannu sen puhtaaks, et kehtaa lähtä kisoihin. Karkkin kans oli vaihteeks saanu vähä neuvotella mennäänkö sinne traileriin vai ei. Tamma kyllä osas olla viheliäinen just kriittisimmällä hetkellä. Kiire oli jo valmiiks nii ei ois jaksanu millään kahtoo tamman pelleilyä ko se ei ois jaksanu mennä traileriin. Onneks oli nuita apukäsiä ja fiksumpia mukana niin lopulta seki saatii kyytii ja matka pääs alkaa. Tai siis melkein pääs. Arvakkaa kuka unohti Karkin harjalaatikon talliin. Piti palata tien päästä takas hakee se ja sit päästii onnellisesti matkaan.

Kisapaikalle saapuesa ihimisiä paikalla oliki jo ihan kivasti, joka paikassa hälinää riitti. Calandre oli ihan onesaa ko ite kisat järkättii maneesisa, nii ei tartte loskasa köpötellä menee. Mulle se on ihan sama, Karkki käyttäytyy joka tapauksessa samanlailla ulukona että sisällä. Paitti kyl mäki mieluummin sisällä ridaan ko ulkona tämmösil keleil. Paitsi tänää oli taas lämmintä, joten olin sinisellä t-paijalla liikenteessä. Se keräski ihan semisti katseita. Mun mielestä ulukona oli jo sen verran lämmintä et pysty olee kesävaatteilla, tosin Karkilla piti vielä pitää loimia, sen verran ohut karva sillä on. Otin tamman ulos trailerista ja ryhdyin Ellenin hyvällä avustuksella laittaa kuntoo sitä. Oltiin melekonen näky vissii: mulla tukka sekasi ja pystysä ko en kerenny aamulla laittaa sitä ja Karkin häntä oli vähä sotkusa ko se oli sen verran temppuillu traileriin kipittäessä. Ei auttanu ku ruveta selevittää sekasotkua hännäsä. Mittää lettejä en tosin kerenny laittaa, eikä mun taijot ois iki maailmas riittänykkää semmosii hommii. Calandre värkkäs Liljalle ranskanletin häntää, vois kokkeilla kysyä jos se vaikka sattus opettaa seuraavii kisoihin mua tekkee Karkille lettiä. Nyt en uskaltanu kysyä, oranssitukkasen naisen oli aamulla flunssa yllättäny ja ei silläkää kuulemma vissii oiken hyvä aamu ollu.

Kiipesin Karkin selkää, joka tosin kerkes lähtä alta pois, ku olin viel kiipeemäs satulaa, joten jäin roikkumaan sen toiselle kyljelle. Ellen tuli vauhilla auttaa ja pittää kii tamman suitsista, jotta pääsin rimpuilee kokonaa satulaa. Tästä päivästä ei tuu kovin heleppo tän tamman kans. Ihme tammapäivä taas tiiosa! Ihan ekaks meijän piti keskustella vakavasti siitä kumpikas se olikaan pomo, Karkki vai meikä, ite Nicolas Gaillard. Ku päästii yhteisymmärryksee asiasta, niin päästii verryttelyki alottaa. Vejin kaikki askellajit läpi ja yritin saaha kaikki avut läpi ja tammaa kuulolle. Tamma oli päästä vauhtiin ja testaa rodeotaitojaa, mut mä pysyin jämäkkänä ja vaadin sitä tekee sen mitä pyysin. Me ei mittää rodeota oo tänne tultu harjottelee vaa kisaa vakavasti kouluratsastuksessa. Tän jäläkee ei ookkaa enää vissii ko yks osakilipailu ja sit oiski jo finaalin aika. Aika jännää! Sit onki paluu takas Ranskaa. Suomi on muuten ihan jees paikka, mitä nyt oon täälä kuukauen päivät ollu. Ikkää ennen käynykkää.

Helppo C. Vivienne Blankley & Austria
511 sanaa

Me lähdettiin Hukkasuolle tähtikisojen kouluosakilpailuun taas koko talliporukallamme. En ollut enää yhtään niin innossani – tai tavallaan olin joo – mutta koulu vaan ei ollut mun laji. Rillan laittaminen kuntoon oli vähän väkinäistä ja mua väsytti aamulla hirmuisesti. Kisamatka oli taas semipitkä, enkä enää yhtään jaksanu kelata ees kisaohjelmaa. Muistin sen kyllä. Sen sijaan mä rupesin dreamailemaan ja muistelemaan edellistä osakilpailua. Ne pidettiin Yläkokon ratsastuskoululla ja mä olin niin loistanut, vaikka jännitys oli ollut kovempi kuin koskaan.

Olin kilpaillut estekisoissa vaan kotitallilla, mutta eihän se nyt ollut ihan sama asia. Sillon olin menny mun omilla shettiksillä ja äiti oli ollu tuomarina. Yläkokon kisat oli paaaaljon virallisemmat ja mulla oli hieno heppa alla. Isbe oli onneks hirveän ymmärtäväinen, jotenkin jopa kiltimpi ku yleensä. Se vei mut leffaan kisaa edeltävänä päivänä, käytiin yhessä maastossa (sain mennä sen kimolla Ankalla, ihan sikamakeeta vaikka mentiin vaan rennosti!!) ja sitten otin muutaman soiton äitille ja kavereille. Isben mielestä ne oli kriisipuheluita, mutta oikeasti mun vaan teki mieli kertoa just sillon kuulumisia – ei se sillä tavalla mitään nössöilyä meinannut.

Lauantai-iltana ennen esteiden osakilpailua muhun sitten iski ihan kauhee jännitys. Päivän kaikki puuhastelut oli pitäneet sen poissa, mutta yhtäkkiä mua pelotti etten muistaiskaan rataa. Kävin vähän nolona sanomassa siitä Isbelle, niin mun yllätykseksi se nappasi mua kädestä kiinni, ja me mentiin ihan tyhjään maneesiin treenaamaan kisarataa. Oikeastaan jo se pelkän ratakopion näkeminen riitti: mä tajusin heti, että muistin sen sittenkin.

Nukuin tosi hyvin, mutta heräsin hirveen aikaisin. Tein Rillalle maailman täydellisimmät sykeröt ja ranskiksen häntään. Meillä oli kaikki edustusvaatteet Amandan suunnittelemia ja iso talliporukka taas valmiina koitokseen. Rilla oli oma hassu itsensä, sellainen yhdistelmä rentoa ja pörheää. Verryttelyhypyt saivat sen heräämään, eikä Isbe kommentoinut kentänlaidalta juuri mitään: se oli hyvä merkki se.

60-sentin esteet oli pieniä. Rillalle ne ei tehnyt yhtään tiukkaa ja sain suunnilleen tokan esteen jälkeen oikein kunnon voitontahdon päälle. Tein muutaman tien paljon tiukemmaksi, kun mitä oltiin Isben kanssa alkuun juonittu. Meidän rata oli nopea ja hetken aikaa keikuttiin jopa ensimmäisinä. Siis voi jumpe, miten hieno fiilis!! Jotkut meni kylläkin vielä nopeemmin kun me, ja olin lopulta neljäs. Harmitti, mutta ainakin olin sijoittunut.

Nyt Hukkasuon kisoissa oli ihan eri tilanne. Nää oli koulukilpailut, jossa pitäisi tehdä taaaaas niitä hitsin ympyröitä. Kummitäti nirhaisi mut, jos ne ei pikkuhiljaa alkaisi olla täydellisiä. Aluksi mua ei edes niin kiinnostanut: ratsastin verkassa kuin sunnuntaipäivänä konsanaan. Mietiskelin niitä näitä ja odotin vaan, että tää tyhmempi rasti olis ohi. Olinhan sentään esteratsastaja. Mutta sitten katselin niitä muita, mun kilpakumppaneita. Ei nekään niiin hyviä ollut. Halusin yhtäkkiä taas voittaa ne kaikki, ja jännitys kiemursi hurjana takaisin.

”Isbe! Mua jänskättää”, kuiskasin verryttelykentän laidalta, kun mua edeltävä ratsukko oli kouluaitojen sisäpuolella. Rilla tepasteli paikallaan, mutta pidin sen väkisin siinä. Halusin Isabellan toivottavan mulle onnea niinku olin opettanut, mutten voinut suoraan pyytää sitä. Se vasta saattaisikin tuoda huonoa onnea. Kummitädillä kesti hetken tajuta, mitä oikein odottelin. Sitten se onneksi muisti, ja lausui vähän epäröiden.
”In bocca al lupo!”
”Crepi!” vastasin häijysti hymyillen ja käänsin Rillan verkka-alueelta ulos.
Nyt mulla ei vaan voinut olla pahaa onnea matkassani ja muistin tosi hyvin ohjelmankin. Varokaa vaan, ympyrämestari tulee ja näyttää.

Lisäarvat

Auburnin Kartanon valmennus 9.4.
http://auburnestate.palstani.com/t396-tie-tahtiin-kouluvalmennus-9-4

Easy: Helppo C
Vivienne Blankley - Austria (1 lisäarpa)
Marcus L. - Tadeo v.d. Zelos (2 lisäarpaa)
Robert Harrington - Harriet V (2 lisäarpaa)

Medium: Helppo B
Jonna - Kadon Illuusio, He B (2 lisäarpaa)
Nita Merisalo - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Minka Aavikko - Tepehkiiha (2 lisäarpaa)
Ellen Nylund - Cork's Meidhir (1 lisäarpa)
Julia Luoti - Valerie (1 lisäarpa)

Hard: Helppo A
Inna Paakkanen - Banana Mania (2 lisäarpaa)
Fiia Vierre - Etonnant (1 lisäarpa)
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti (2 lisäarpaa)
Kei - Tkachyov (1 lisäarpa)

HeB
Calandre Bellefeuille - Jään Lilja
Tarina 539 sanaa

Kolmannen osakilpailun aamu starttasi huonosti. En olisi millään halunnut nousta kukonlaulun aikaan ylös, mutta ei ollut oikein vaihtoehtoja. Olin kaiken lisäksi tulossa kipeäksi, joten ensimmäisenä oli kiltisti kipitettävä penkomaan Ellenin ja Maxin kaappeja kaiken varalta, että jos sattuisi edes jotain särkylääkettä löytymään. Särkylääkkeen ja aamupalan voimin olikin sitten suunnattava kohti tallia laittamaan Lilja kisareissua varten kuntoon. Tänään olisi koulukisat vuorossa Hukkasuolla. Paikka oli ihan uusi ainakin minulle, joten hieman jännitti.

Kisapaikalle saapuessamme paljastui, että Hukkasuo käsitti kolme tallia ja positiiviseksi yllätykseksi maneesin. Itse kisasuoritukset tapahtuisivat myös kuulemma maneesissa, mikä sopi erityisen hyvin, varsinkin kun Suomen kevät on mitä on. Pidän kyllä Suomesta, mutta tämän maan vuoden ajat eivät aivan iske minuun, varsinkaan kylmä ja pimeä talvi. En tiedä vieläkään, mitä ajatella lumesta ja kovista pakkasista. Kotimaassani lunta ei sada niin paljon, kun Suomessa, mutta toisaalta lumesta voi tehdä vaikka mitä ja se tuo valoa kaiken sen pimeyden keskelle. Ja toisaalta lumi on paljon parempi asia kuin loska, mitä on jo maassa osittain. Hiljalleen oli kevät alkanut näkyä Suomessakin, ilmat olivat lämmeneet ja koivuihin puhkeamassa silmuja. Eilen oli jo +8 astetta lämmintä! Tarkenee jo ilman toppavaatteita melko hyvin ja hevosetkin voivat olla tarhassa ilman loimia. Olin vaihtanut kisavarusteeni jo autossa niskaan, joten täytyy toivoa, etten astuisi mihinkään pahoihin kuralammikoihin sotkemaan juuri pestyjä saappaitani.

Olin letittänyt jo Laukkalan tallilla Liljan harjan valmiiksi. Olin myös ylittänyt itseni ja tehnyt tammalle häntään ranskanletin. Harjasin tamman, joka oli onneksi säilynyt puhtaana, joten hommaan ei kulunut turhaa aikaa. Nostin eilen puhdistetun ja kiillotetun satulan tamman selkään valkoisen kisasatulahuovan kanssa. Ajatuksissani jäin ihailemaan jälleen kerran Liljan ihania valkoisin yksityiskohdin koristeltuja kisasuitsia. Vitsit, ne on oikeesti makeet! Ajatuksista minut herätti Ellen, joka oli hakenut kuumaa kaakaota ja jotain syömistä maneesin vieressä sijaitsevasta katoksesta. Että tekikin hyvää saada kuumaa juotavaa, sillä kurkkukipuni ei ollut hellittänyt yhtään päinvastoin, se oli yltynyt vaan päivän edetessä. Toivottavasti se ei vaikuta negatiivisesti kisasuoritukseemme! Haukkasin leipää nälkäisenä, ratsastajankin energiatasapainon täytyy olla kohdillaan, jotta se ei vaikuta ainakaan negatiivisesti kisasuoritukseen.

Verryttely tapahtui ratsastuskentällä, jossa ei ollutkaan hirveä ruuhka meidän kanssa samaan aikaan, joten kelpasi verrytellä rauhassa. Olimme aikaisemmin valmennuksessa pohtineet kisaverryttelyämme ja tulleet siihen tulokseen, että ei lainkaan haittaisi vaikka vähän enemmän verryttelisi. Eteenkin laukkaa täytyisi työstää verryttelyssä, jotta itse kouluohjelmamme aikana se pyörisi sujuvasti, moitteettomasti, virheettömästi ja hyvällä temmolla. Verryttelimme jokaisessa askellajissa ja hain kaikki avut läpi, joka oliki tämän tamman kanssa helppoa, sillä se kuuntelee jokaista apua ja on erittäin yhteistyökykyinen. Kertasin samalla mielessäni kouluohjelmaamme. Missähän kohtaa se kolmikaarinen kiemuraura nyt tulikaan? Entä miten päin ne keskilaukka ja harjoitusravi menikään? Särkylääkkeet ei kyllä helpottanut yhtään kouluradan muistamisen kanssa. Toivottavasti en saa totaalista Black outtia kesken radan tai tuomareita tervehtiessä! Kunhan muistaisi pysyä itse rauhallisena ja hymyillä ja hengittää, niin ehkä kaikki menisi hyvin! Sehän taisi sitä paitsi mennä, niin että koko rata leikkaa keskilaukkaa ja ennen B:tä siirrytään takaisin harjoituslaukkaan ja aloitetaan siis muistaakseni harjoituslaukassa. Ja vieläkö muistaisi tehdä voltit halkaisijaltaan kymmenen metriä eikä kahdeksan metriä. Ainakin nyt muistan, mutta saa nähdä radalla miten käykään.

“ Seuraavaksi vuorossa Calandre Bellefeuille ja Jään Lilja, valmistautuu -- “ kuului kaiuttimista. Nonni, nyt se on menoa. Annoin Liljalle kevyesti pohjeavut ja hymyilin pienesti Ellenille, joka saattoi meitä vähän matkaa kisa-areenaa kohti. En muista, milloin olisin näin paljon jännittänyt kisoja. Epäilen, että alkavalla flunssalla on runsaasti vaikutuksia asiaan!

2. Helppo B (medium)
Jonna - Kadon Illuusio (317 s.)

Helppo C
Emilia & Lanselot

Kisapäivän tuotos, 514 sanaa
Kolmansissa osakilpailuissa meillä oli kotikenttäetu. Minä käytin sitä röyhkeästi hyväkseni ja iskin autoni parkkiin henkilökunta -kyltin eteen. Samaisia kylttejä olin eilen iskenyt maahan talliporukan aavistellessa, että parkkipaikka saattaisi tulla aika täyteen, joten olimme varautuneet etukäteen ja askarrelleet hieman liikenteenohjauskylttejä. Niistä tuli hienot. Ainakin jos kyse olisi ollut eskari-ikäisistä taiteilijoista.

Kein auto oli pihassa, joten otin ensimmäiseksi kohteekseni tammatallin. Kei olisi varmasti siellä, kiillottamassa Tashan jo valmiiksi hienoa kiiltävää turkkia. Voisinpa sanoa omastakin hevosestani niin… Prookkiksesta lähti karvaa kuin mammutista ja oli ehkä ihan hyvä, että kilpailin Lassella enkä puoliksi kaljulla puoliksi jääkarhulla ponillani. Lasse oli hieno. Ja osasi asioita, en voinut pistää kohtalaista menestystämme hevosen piikkiin kuten olisin voinut tehdä Prookkiksen kanssa. Eikä se meidän menestyksemme - tai oikeastaan sen puute - haitannut minua niin kovin. Ei tämä ollut niin vakavaa. Ja sitä paitsi me olimme Lassen kanssa tehneet töitä yhdessä vasta aika vähän aikaa. Ja vaikka kehno ratsastamiseni oikeasti harmitti, en ollut puhunut siitä mitään. Ja sitä paitsi, Kei oli ollut jo tarpeeksi pettynyt hävitessään ratsastuskoululaisille esteillä, joten en ollut lisännyt vettä myllyyn. Oma menestyksenikin kun nyt oli jo valmiiksi hataralla pohjalla.

Poikaystäväni, vai pitäisikö tässä iässä jo sanoa miesystävä? Ei, se sai minut kuulostamaan keski-ikäiseltä. Poikaystäväni löytyi kuin löytyikin oman hevosensa luota ja olin jo nojaamassa kohti suukkoa, mutta haukottelinkin pitkään ja makeasti. Tai niin pitkään ja makeasti kuin viimeisen vuorokauden valvoneen henkilön haukotus olikaan. Olin eilen tehnyt iltatallin, lähtenyt sitten yövuoroon ja palannut juuri nyt töistä niin suihkunraikkaana kuin poliisiaseman suihkusta pääsi. Oli pitänyt jopa meikata silmänalusia hieman piiloon. Kei ojensi pyytämäni litran termospullon täynnä vahvaa mustaa kahvia ja sanoi, että saisin sydänkohtauksen jos joisin sen kaiken. Ja että hänellä oli toinen termari kuulemma jotain vahvempaa, mikäli halusin. Sehän varmasti edistäisi radan muistamista, pitkä työvuoro ja tyhjä vatsa täynnä kahvia ja minttukaakaota. Se olisi varmasti upea näky. Kouluratsastusta huipussaan. Minähän kun ratsastin jo valmiiksi niin hyvin.
"Hei muuten, kävin kattomassa Lassen kunnon, ja tota… Kannattaa ottaa perunajauhot mukaan."
"Mitä. Ei, miten? Mä pistin sille loimen päälle yöks ja kaikkee?"
"Sillä oli se aamulla puoliks pois päältä ja toinen kankku paskassa. Se on keltanen."
"Älä viitti."
"Voin vaikka näyttää."

Koska en millään jaksanut uskoa, että eilen kovalla vaivalla puunaamani Lasse olisi yön aikana liannut itsensä, Kei sai tulla mukaani todistamaan sanansa. Ja nappaamaan kiinni, kun meinasin pyörtyä nähdessäni valtavan keltaisen läntin valkoisen ruunan kankulla. Miksi? Ruuna teki sen varmasti tahallaan, naureskeli eilen vain koko sen ajan kun pakonomaisesti harjasin sitä puhtaaksi. Lälläslää, etpä Emilia tiedäkään mihin tämän kiiltävänvalkoisen kankkuni tungen yön ajaksi! Eipä ainakaan loimen sisään.

Minulta meinasi jopa päästä pienet itkut väsymyksen ja kahvin takia, enkä kiistä hakeneeni Kein kätköistä sitä toista termospulloa. Sen kiistän, että olisin muka juonut sen tyhjäksi. En varmana. Yhden ainoan huikan otin. Ja ehkä toisenkin. Mutta en enempää!

Keltainen kakkaläntti ei kaakaorohkaisuistani ja aggressiivisesta hinkkauksestani huolimatta lähtenyt mihinkään, eikä perunajauhokaan juuri parantanut tilannetta. Sitten minulle tuli hieman kiire pukea ja laittaa hiukset kiinni ja ottaa vahingossa juotavaa väärästä pullosta. Niinpä me astelimme kouluaitojen sisälle ylpeänä, valtavine kakkaläntteine ja harottavine hiuksineen kaikkineen. Ja hassua kyllä, sillä hetkellä se tuntui parhaimmalta kouluradalta ikinä. Ehkä se oli se kaakao.

HeA
Patrick Brault - Sumetron Sinvatti
(576 sanaa)

Olin puhdistanut huolella edellis iltana sekä Sinvatin varusteetta, että omani. Nyt kelpasikin pukea puhtaat ja kiiltävät varusteet niskaan molemmille. Aamulla Sinvatti oli saanut rehunsa pikkusen normaalia aikaisemmin, sillä matkaan olisi jälleen kerran lähdettävä ajoissa, että ehdittäisiin ajoissa paikalla Hukkasuolle. Oli vuorossa Tie tähtiin- kisakokonaisuuden kolmas osakilpailu, kouluratsastuskisat Hukkasuon tilalla.

Oltiin aikasemmin tällä viikolla käyty Sinvatin kanssa valmentautumassa Auburn Estatessa kouluvalmennuksessa, jossa sattuikin hieman yllättäviä asioita. Valmentaja Juuson ja Ellenin oppien mukaan olikin helpompi lähteä tämän päiväiseen kisaan mukaan. Taas olisi varmasti tulossa jännittävä spektaakkeli. Viimeksi pääsimme sijoille Sinvatin kanssa ja toivottavasti myös tänään. Ainakin itsellä oli varma olo kaiken suhteen. Vieläkö muistaisi käytännössä toteuttaa kaikki opitut asiat. Eli ohjastuntumasa se Juuson peräänkuuluttama tasapainoisuus ja pehmee, kevyt ja hyvä kuolaintuntuma. Niin ja myös askellajeissa ne pienet virheet pois, niin pisteitä tulisi heti lisää.

Harjasin Sinvatin puhtaaksi traileriin kiinnitettynä. Upea suomenhevosori keräsi ihailevia katseita. Oli helppo hymyillä tämän 14-vuotiaan kenttäratsun rinnalla onnellisena. Se oli hyvin koulutettu ja erittäin hienosti ja rauhallisesti käyttäytyvä ori. Sen kanssa oli helppo lähteä kisoihin ja näin itse aloittelijan saappaissakaan en ollut kovin hukassa orin kanssa. Kävin vaihtamassa kisavaatteet ylleni autossa sillä aikaa, kun Ellen talutti oria. Olin löytänyt yhdestä pienestä hevostarvike liikkeestä itselleni uudet kisahousut. Edelliset olivatkin olleet jo sen verran kamalan näköset, etten olisi kehdannut enää näihin kisoihin niillä osallistua. Olin toteuttanut uhkaukseni ostaa Sinvatin kirkkastakin kirkkaampien turkoosin väristen kuljetussuojien tilalle “miehekkäämmän” väriset suojat. Löysin eräästä Helsingin liikkeestä mustat, harmailla yksityiskohdilla varustetut kuljetussuojat, jotka kelpasikin pukea orin jalkoihin.

Calandren hermoilu tarttui minuunkin ja ryhdyin epäilemään omaa muistiani.
- Missä vaiheessa se takaosa käännös oikealle tuli ja misä vaiheesa vasemmalle?
- Että oo tosissanne! Teijän kisasuoritukset on kohta ja kaikki uhkaa unohtaa omat ratansa.
- Mä en unoha. Sitä paitsi Karkki on tänää nii idiootilla päällä, et meijät diskataa varmaa sen takia kokonaa
- Meijät diskataa sen takia et saan black outin
- Miten muuten se koko rata leikkaa nii tuliks se keskikäynnissä vai harjotuslaukasa vai misä askellajis se tulikaa?
- Keskiravissa muistaakseni ehkä..
- Miten te iki maailmas ootta tänne asti päässy tommosilla muisteilla. Ihan samanlaiset kisaohojelmat teijän pitää tänää ridaa ko sillon ekas osakilpailus Saariston hevostilalla.
- Ku muistaski miten se meni, heh
- Nimenomaa. Miten voiki jännittää yhtäkkiä näin palio ja mä oon viel ennenki kisannu. En muista millo oisin näin palio ressannu ja jännittäny jotain kisoja!
- Nyt rauhottu jokainen ja hengitättä rauhasa syvään. Hyvin ne teidän radat menee, se nähtii viimeksiki. Ja jokkainen teistä on reenannu huolella, joten teillä ei oo mitään hätää. Riittää että teettä parhaanne, se riittää vallan mainiosti.

Kiipesin Sinvatin satulan ja säädin jalustinhihnat sopiviksi. Ne olivat hieman liian pitkät Calandren jäljiltä, joka oli eilen kevyesti ratsastanut, kun itse kävin hevosalan koulutuksessa mutkan Helsingissä. Tein rauhassa alkukävelyt huolimatta siitä, että Ellen oli jo ehtinyt kävelyttää oria. Meillä oli vielä runsaasti aikaa ennen vuoroamme, joten siitä syystä minulla oli aikaa verrytellä kunnolla. Kävimme jokaisen askellajin lävitse ja hain avut läpi. Laukkasimme kevyesti ja hain lähinnä sopivaa pyöreyttä, tempoa ja rentouisuutta. Istuin syvälle mustaan koulusatulaan miettimään rataa vielä kerran läpi ennen kuin olisi meidän vuoro.

“ -- Valmistautuu Patrick Brault ja Sumetron Sinvatti. “ Jahas, seuraavaksi me pääsisimme näyttämään mitä osaamme tuomareille. Lähdimme kävelemään hiljalleen kohti maneesia Ellen rinnallamme. Nainen kertoi viime hetken ohjeita: “Kierrä rata oikeassa kierroksessa, se on Sinvatille parempi puoli. Ja pidä huoli, että teettä hyvät ja tarkat tiet! Huolimattomuudella menettää vaan turhaan pisteitä. Oo ite rento ja muista hymyillä! Tuomarit kahtoo palio mieluummin ratsukkoa, joka nauttii olostaan radalla. Nii ja kantsii muistaa hengittää. Hyvin se menee! Sinvatti osaa hommansa, joten sulla ei oo vaikee tehtävä eesä. “

Toivottavasti kelpaa vielä aikarajan sisään USA:n puolella ollaan vielä lauantaissa xD

JA edellinen siis: Emily Daukes - Kurbus (luokka 2.)