Ken

Ystävänpäivän kuva

Oho, onko barbihevosella salainen ihailija? Toivottavasti me  vielä kuullaan tarina siitä, miksi ja keneltä Ken sai pusun! Ihana tuo ruusu. <3

Uusin kuva

Nyt on kyllä Ken ylväänä! Osaa sekin näköjään olla Ori. Taustakin on ihanan suomalaisen näköistä, vaikka kuva onkin muualta. On todella hauskaa nähdä tuttuja hevosia eri piirtäjien piirtämänä, jokaiselta kun löytyy se oma touchi siihen. Sitä paitsi kuvia saa spämmiä aina.

[img][/img]

Kerrankin Barrbieni näyttää miehekkäältä

/Oon saattanu vähän innostua YHH:sta (your horse here), joten tässä taas yksi ^^
Tekijä: https://www.deviantart.com/duxvampire

14.2

[img][/img]

Ystävänpäivän arvoitus. Kuka antoi Kenille pusun? Minä se en ollut, sillä en käytä huulipunaa.

Kuvan tehnyt: https://www.instagram.com/sumthincool.art/

/ Pahoittelut kesäisestä taustasta, tausta oli valmiina Kuvitellaan, että se on talvinen

31.1.

Onhan jokainen meistä sen verran itsekeskeinen, että rakastaa huomata muiden kirjoittavan omasta hahmostaan? Eikö, eikö vain, onhan, onhan? Etten ole ainoa? Erityisesti rakastan Chaita ja Maxia yhdessä, ja sen takia tykkään itsekin kirjoitella heistä. Ja hei, Crimiskin sanoo että ne kaksi ovat suloinen parivaljakko, joten sitten sen ainakin täytyy olla totta!

Olet sitä paitsi taitava liikuttelemaan paitsi Maxia, myös Chaita. Tässä on oikein malliesimerkki siitä:
”Yritätkö sä nyt vihjailla jotain?”, kysäisin hymähtäen.
”Ehkä”, Chai vastasi ujosti.
Melkein näen Maxin aavistuksen vinon hymyn, ja miten Chai räpyttelee ripsiään ja punastuu, niin kuin aina. Ja myöhemmin vielä mainitsetkin sen ripsien räpyttelyn. Olet todella ollut tarkkana etsiessäsi Chaille tyypillisiä eleitä. Olen monesti sanonut, että muiden hahmoista on aina vaikeampi kirjoittaa kuin omistaan, mutta tällä kertaa sait kyllä ihan täysosuman.

tee vaikka voltteja välissä tai jotai -repliikki puolestaan kuvaa minusta täsmälleen sitä, mikä erottaa Maxin ihan kaikista muista hahmoista. Onhan Reitakin välillä veltto, mutta Max vie velttouden kyllä ihan uudelle tasolle. Että tee nyt poika vaikka voltteja tai jotain siinä! Idea Maxin luonteesta ja olemuksesta täytyy olla sinulla todella kirkkaana mielessäsi, kun saat sen aina niin ihanan selkeästi esiin: niin että hahmosi pysyy joka ainoassa tekstissä omana erityislaatuisena itsenään. Ja sitä paitsi olen seurannut juttujasi kulisseista kauemmin kuin uskot, ja nimen omaan Maxin luonteen esille tuominen paranee ihan joka tekstissä. Ja se on jutuissasi parasta.

Viimeinen dialogi oli kuitenkin suosikkikohtani monesta syystä:
1. Chai on niin oma itsensä, että hän voisi olla aivan hyvin sinun hahmosi, eikä kukaan huomaisi eroa meidän hänestä kirjoittamissamme jutuissa. On niiiiiiin tyypillistä hänelle pelätä että heppa kaatuu.
2. Olet seurannut tapahtumia ja se näkyy. Max on tietenkin kartalla Chain tavoitteista ja niiden syistä, ja tuot ne tässä esiin. Intertekstuaalisuus antaa lukijalle aina paljon. Mainitset maastotavoitteet (ja Kein kuvion) myös aussa.
3. Se on vaan hauska.
4. Max on niin kiltti, että tekee mieli halia ja pusia sitä.

**

Asiantuntijuuteni ei riitä antamaan kuvasta tarpeeksi hyvää kommenttia, mutta olen aina nauttinut erityisesti käsin piirtämistäsi hevosista. Sinulla on ihan oma tyyli piirtää niitä, ja vaikka digitaaliset kuvasikin ovat tietenkin nättejä, niin näissä käsin piirretyissä se omaleimaisuus korostuu. Se on erityisesti tapasi piirtää hevosten turpa, sekä silmien sijoittuminen niiden päässä. Vitsit kun minäkin osaisin ja viitsisin.

Tästä vielä Kenille uusi pääkuva

31.1

”Miten ihmeessä mä ikinä opin ratsastamaan niin hyvin, että kesällä voisin mennä Ekun kanssa maastoon?” Chai sanoi huokaisten ja jatkoi: ”Reita ei enää jaksa ja Kei ei tule kuuloonkaan. Kirstullakin on enää vain pelottavia hevosia”.
”Yritätkö sä nyt vihjailla jotain?”, kysäisin hymähtäen.
”Ehkä”, Chai vastasi ujosti.
”Mä en oikeen tiedä, että ollaanko minä ja Ken mikään paras vaihtoehto, kun en itekkään kauheen hyvin osaa..”
”Pliiiiis”, Chai sanoi katsoen minua silmiin ja räpytellen tuuheita ripsiään.
”Äh, okei”, tuhahdin. ”Mut anna mun eka juoda tää kahvi loppuun”.

Ken odotteli jo karsinassa. Kaivoin sen harjapakin esiin ja ojensin harjan Chaille. Ken sulki silmänsä Chain aloittaessa harjaamisen. Otin itse kaviokoukun ja aloin putsaamaan Kenin kavioita.
”Onpa silee karva”, Chai ihmetteli ja kosketteli Kenin karvaa.
”Kai sillä on, kun se pitää itsestään niin tarkasti huolta. Tosi harvoin sitä näkee esim piehtaroimassa, kun sitä ällöttää se sotku. Kesällä se uhrautuu, jos ötökät kiusaa liikaa”, selitin.
”Outo hevonen”, Chai vastasi ja jatkoi harjaamista.
”Jep, niin on”.

Chai nousi Kenin selkään.
”Ota alkukäynnit ekaks, kierrä kenttää ympäri ja tee vaikka voltteja välissä tai jotai”, sanoin ja etsin kentän reunalta jotain minkä päällä voisi istua. Päätin ottaa jakkaran, jolla noustaan hevosten selkään. Vein sen keskemmäs kenttää, jotta Chai mahtuisi kiertämään uralla. Tovin kuluttua pyysin Chaita ravaamaan. Chai nosti hieman epäröiden ravin.
”Tää ravihan ei pomputa juuri ollenkaan”, Chai totesi innoissaan. ”Ravaako tämä edes?”, Chai kysyi.
”Ravaa se”, vastasin ja haukottelin. Tähän tarvittaisiin vain peitto niin nukahtaminen olisi varmaa. Päätin nousta ylös. ”Haluutko kokeilla laukkaa liinassa?” kysäisin. Chai näytti epäröivältä. ”Mä käväsen nopsaa hakemassa sen liinan. Käveleskele sillä välin”, totesin ja lähdin kävelemään.
”He-ei, et sä voi jät..” Chai oli sanomassa jotain, mutta olin jo kuuloetäisyyden ulkopuolella.

Ei mennyt montaa minuuttia, kun olin jo takaisin liinan kanssa.
”Ootko valmis?”, kysyin ja napsautin liinan Kenin suitsiin kiinni. Chai ei ollut varma oliko valmis, mutta aloin jo valmistella häntä laukkaan. ”Nosta eka ravi, ja sit ku oot valmis niin nosta laukka, Ken nostaa ihan tavallisella pohkeiden puristuksella laukan. Sille voi myös sanoo et laukka, niin se sit ymmärtää mistä on kyse”, selitin ja katsoin epäröivää Chaita. Chai keräsi kuitenkin itsensä ja pian hän laukkasi rinkiä. Alku jännityksen jälkeen Chai alkoi selvästi nauttia laukkaamisesta.

”Otetaas loppukäynnit tossa pihapiirissä, kävellään vähän tota tietä pitkin ja käännytään sit takas. Mä kävelen koko ajan sun vieressä valmiina tarraamaan ohjista, jos jotain tapahtuu. Saat hyvää harjotusta sinne maastoon”, totesin Chaille.
”Okei”, Chai vastasi hieman epäröiden. Ken asteli rauhallisesti eteenpäin jäisellä tiellä.
”Eihän tää kaadu, kun on niin liukasta?”, Chai kysyi.
”Sillä on kyllä hokit, mutta ainahan hevoset voi kaatua”.
”Toi ei lohduta nyt yhtään”, Chai sanoi ja rutisti ohjia lujempaa käsissään.
”No ei se kaadu, kun kävellään”, vastasin naurahtaen.

Eikä Ken kaatunutkaan. Loppukäynnit sujuivat oikein mallikkaasti, eikä minun tarvinnut edes kertaakaan ottaa ohjista kiinni. Päivän päätteeksi menimme vielä tallihuoneeseen keittelemään kahvia. Siellä Chai totesi: ”Ehkä hirvein tunti ikinä”.

Bwahah, nyt oli kyllä naurusta pidättelemistä! Hajosin aivan totaalisesti Maxille, Kenille prinsessamekko sopii vallan mainiosti.

Voi vitsi, miten hom.. hienolta se näyttikään.

Mä en kestä.

”Tarvisin kaksi suurin piirtein samankokoista ilmapalloa mulle rinnoiksi."
”MITÄ”, kuulin kysyviä kysymyksiä ja naurua.

Taattua Max-laatua, kiitos taas päivän nauruista. Muista kuitenkin heittää vuorosana seuraavalle riville, kun uusi tyyppi on äänessä.

Tänä halloweenina halusin järkyttää kaikki asullani. Täytyi vain keksiä joku hyvä idea. Lopulta sen keksinkin. Menin kangaskauppaan ostamaan hirveän läjän kangasta ja tarranauhaa ja juoksin sitten mummoni luokse, joka oli haka ompelukoneen kanssa. Mummoni katsoi minua hyvin oudosti, mutta suostui hommaan. Kenin mitat saimme kätevästi sen ’potkupuvusta’ ja minut oli helppo mittailla paikan päällä. Mummon ompelukone alkoi sauhuamaan.

Ja niin koitti lokakuun 31.päivä. Asuni oli valmis ja pakkohan minun oli heti lähteä tallille valmistautumaan. Kiirehdin asuineni Kenin luo. Ken tervehti minua hörähdyksellä. Tämän päivän jälkeen se varmasti mököttäisi minulle koko syksyn, jos tietäisi, että miltä se näytti. Heitin kaavun sen päälle kuin loimen ja kiinnitin sen tarranauhoilla kiinni. Hihat olivat erilliset ja ne kiinnittyvät kaapuun myös tarranauhoilla. Toivottavasti ne pysyisivät kiinni koko illan. Sujautin hihat yksitellen Kenin jalkoja pitkin ylös kaapuun kiinni. Voi vitsi, miten hom.. hienolta se näyttikään. Loppusilauksena asetin vielä pinneillä kruunun hevoseni harjaan. ”Voin vain kuvitella millaiset naurut muut saavat tästä. Hukkasuon pikkuprinsessa!”, naureskelin ja rapsuttelin Keniä, jolla ei ollut aavistustakaan kuinka höntiltä se näytti.

Myöhemmin valmistauduin itse. Pukisin Kenin vielä uudestaan iltaa varten, sitä ennen se sai vielä nauttia laiduntamisesta. ”Voisko joku auttaa”, kysäisin tallihuoneessa ja sain heti innokkaita apureita. ”Tarvisin kaksi suurin piirtein samankokoista ilmapalloa mulle rinnoiksi. ”MITÄ”, kuulin kysyviä kysymyksiä ja naurua. Aloin itse puhaltaa yhtä palloa. ”Tän kokonen vois olla ihan hyvä”, tuumin ja katsoin kun joku oli puhaltanut ilmapallon aivan täyteen. ”Ei noin isoa, tai se poksahtaa heti”, nauroin ja samassa ilmapallo tippui lattialle ja poksahti. Kun kaksi suurin piirtein samankokoista palloa oli saatu puhallettua, menin vessaan teippaamaan pallot itseeni ja puin mekon samalla päälleni. Täydellistä. Tytöt auttoivat minua vielä meikkaamaan ja asettelemaan peruukin. Valmista!

[img][/img]

Illalla pidimme Kenin kanssa epämääräisen tanssiesityksen, jossa me kumpikin vain hyppelehdimme ympäri kenttää. Esityksessä ei ollut mitään järkeä, mutta pääasia oli, että yleisöllä oli hauskaa.

Maastoilu hyvällä ilmalla on kyllä ihan parasta <3 Ja oii, kuinka ihana kuva! Tykkään paljon tosta värityksestä, ja siitä, miten oot saaut hupparin rypyt ja hevosen muodon esiin. Erityisesti kuitenkin pidän taustasta, se on just sopivan rento, mutta silti selkeä, ja puiden muodot on tuotu hyvin esille, varsinkin valojen osalta, kun puut näyttävät just sopivan kiekuraisilta.

Hyvä hyvä!

Puiden vielä vihertäessä kävimme maastossa Kenin kanssa ja nautimme lähes täydellisestä säästä.

Tässä kevättä rinnassa -kisaan kuva Kenistä. Kevät on tullut ja sen huomaa siitä, että joku on jollain ilveellä saanut Kenin ulos ilman loimea sekä siitä, että hienohelma koittaa epätoivoisesti seistä heinätupsuilla kurakon sijaan.

No hei, tämähän on jo.. parempi. Ei Ken varmaan pinkistä tulee eroon pääsemään. Mutta eihän barbien pidäkään.

Suosikkikohta:
Ken katsoi minua järkyttyneenä. "Minähän olen ihan alasti!"

+ Onpas jotenkin todella pehmoinen väritys kuvassa, ihana!

Kävin taas vähän shoppailemassa Kenille. Ilmat ovat alkaneet lauhtua ja ehkä on terveellistä, ettei Ken aina kulje ihastuttavassa kokopuvussaan. Niinpä löysin kaupasta miehekkään-naisellisen loimen. Se on valko-vaaleanpunaraitainen, jossa on ruskeaa nahkaa. Ken hörähti kun saavuin sen luokse tarhaan. Se oli tarhassaan yksin. Ilmeisesti muut olivat jossain liikutuksessa. Menin Kenin viereen ja rapsuttelin sitä. "Noniin poika, koitetaanpas tätä", jupisin ja riisuin ensin "potkupuvun". Ken katsoi minua järkyttyneenä. "Minähän olen ihan alasti!" se tuntui panikoivan. Laitoin sille mahdollisimman nopeasti uuden loimen päälle. Ken otti heti ryhdikkään asennon ja hörisi ja örisi. Ilmeisesti loimi oli kiva. "No, esitteleppäs nyt sitä", sanoin ja läpsäisin Keniä takamukselle. Maiskautin ja ori lähti ryhdikkäässä ravissa tepastelemaan lumihangessa ympäri laidunta.



/Kuva on taas suuri, tajusin, ettei mulla ees oo mitään kuvanmuokkausohjelmaa ku alustin koneen

Kaikkea sitä voikin löytää internetin ihmeellisestä maailmasta. Eräältä nettisivulta löysin kokopuvun hevoselle, noh, pakkohan sellainen oli tilata Kenille. Tänään se oli saapunut postiin, joten päätin koettaa sitä puvun uudelle iloiselle omistajalle. Ken oli laitumella kunnolla paketoituna, löytyi pinteliä, loimea, myssyä ynnä muuta. Tänään satoi vähän.

"Keen! Tuleppas tänne!" huudahdin ja Kenhän juoksi luokseni höristen. "Ostin sulle yhden hienon jutun, lähdetäänpäs koettamaan", selitin hevoselle ja lähdin taluttamaan sitä kohti harjauspaikkaa. Harjasin Kenin ensin ja sitten kaivoin puvun pussista. Ken katseli silmät suurena ja örisi. Ihan kuin se olisi kysynyt "Mitä siellä on? Näytä, näytä, näytä! Onko se minulle?" Naurahdin ja sanoin, "Tämä on sinulle". Levitin puvun ja tutkiskelin sitä. "Miten ihmeessä tämä sinun päälle saadaan?"

Aikani äherrettyä puku oli oikein mainiosti Kenin päällä. En voinut olla nauramatta. Tietenkään en voinut enää homompaa kangasta valita kuin vaaleanpunaisen valkosydänkuvioisen kankaan. Mutta oikeastaan Ken näytti aika söötiltä. Eiköhän Kirstu sitten saapunut paikalle nauramaan. Toinen ei meinannut henkeä saada kun nauroi Kenille niin kovasti. "Heei Crimis! Tuus kattoo mikä tääl on!" Kirstu huudahti pihassa kävelevälle Crimikselle. Siispä Crimiskin liittyi naurukuoroon. "Eikä miten Kenmäinen asu", Crimis totesi naurun keskeltä. "No niin minustakin, säästyy vähemmän vaivaa kun sujauttaa Kenin vain pussiin kun vie sen ulos", sanoin Crimikselle naurahtaen.



Vein Kenin vielä laitumelle tekemään muut hevoset kateelliseksi, sillä kellään muulla ei tuollaista asua ollut. Osa hevosista luuli nähneensä kummituksen. Spitfire kulki aidan vieressä jutellen Kenille, varmaan haukkui Kenin lyttyyn, mutta se ei Keniä haitannut. Se kulki häntä korkealla ylpeä itsestään ja uudesta lookistaan.

Ken seisoi tallissa pää ja häntä korkealla. Se pohti missä Max mahtoi viipyä. Noin tunnin kuluttua Max saapuikin karsinalle. Ken päätti höristä oikein isosti: ”huuuoomentaaa!”. ”No hei rinsessa”, Max vastasi tervehdykseen. Hyvä niin, sillä Ken saattaisi möksähtää, jos sille ei vastattaisi. Ken kurotti turpaansa kohti loimihyllyä: ”loimi, minä tarvitsen loimen! Myös pintelit olisivat kivat, jos et hoksaa laittaa minulle pinteleitä ja loimea, en tule ulos”. ”Ulkona onkin vilpoinen, noin kymmenen astetta pakkasta. Ehkäpä laitamme sinulle loimen”, Max sanoi ja kurkotti loimihyllylle. Ken nyökytteli innokkaasti: ”Joo, loimi loimi loimi!” Max heitti loimen Kenin selkään. Keni seisoi ylpeästi paikoillaan loimen laiton ajan.

”Noniin, mennääs poika”, Max sanoi ja alkoi taluttaa Keniä ulos. Ken pysähtyi ovelle kiljuen: ”Sinä unohdit pintelit! Minä tarvitsen pintelit, jalkaparkani eivät voi olla ulkona ilman pinteleitä, lumihan kastelee jalkani!” Max tapitti Keniä. ”Noh, mikäs sinulla nyt on? Tulehan nyt, ei ole mitään pelättävää”, Max maanitteli ja yritti vielä saada Keniä ulos. ”No en minä mitään pelkääkään tyhmä, haluan vain pintelit. Kuulitko PINTELIT!” Ken jäkätti ja tommasi Maxia lahkeesta. ”Sinullakin on pintelit mutta minulle et viitsi laittaa”, Ken tuhahti. ”Ai! Mikä sinua nyt taas riivaa?” Max huudahti. Ken vaan nyökytteli pöljän näköisenä ja nosteli etujalkojaan: ”Pintelit! Eikö sana kuulu?” Max huokaisi ja katsoi hevostaan: ”kyllä sinä sitten oletkin typerä hevonen. Manikyyrikö nyt jäi saamatta, etkä voi liikkua?” ”Manikyyri, pyh! Tarvitsen vain ne pintelit!” Max jatkoi typerän hevosensa tuijottamista. ”Hmm..” Max mietti, ”Hetkonen! Sinultahan puuttuu kaulaosa loimesta”, Max oli ylpeä keksiessään syyn miksei hevonen suostunut liikkumaan. Hän haki kaulaosan hyllyltä ja alkoi kiinnittää sitä.

”Oij, oletpas fiksu, en olisi itse hoksannut kun olin niin keskittynyt pinteleihin. Miten olisi nyt ne pintelit? Piiinteeeliiit”, Ken seuraili Maxin touhailua. ”Noniin, nyt voidaan mennä”, Max sanoi ja alkoi taluttaa Keniä. Ken kiljaisi taas: ”PINTELIT!” ”No mitä nyt?! Sinulla on kaikki mitä tarvitset”, Max sanoi turhautuneena. Sitten hän viimein hoksasi. ”Sen takia sinä liikutit jalkojasi, tottakai sinä pintelit haluat”, Max sanoi ja alkoi etsiä pinteleitä. ”Sinä ymmärsit! Olen niin ylpeä sinusta kultaseni”, Ken sanoi ja tuuppi Maxia turvallaan”. ”Noniin lopeta, tässähän nämä, laitetaanpas nämä nyt jalkaan”, Max sanoi ja siirtyi pinteleiden laittamiseen.

Ken käveli jalat korkealla ja häntä pystyssä. ”Moikka kaikki, olen nyt ulkona!” Se huudahti. Spitti käänsi aitauksessaan takapuolensa Keniä kohti ja tuhahti. ”Sinä se olet ikävä naapuri” Ken totesi ja huiskaisi häntäänsä ja harjaansa. Tammat tervehtivät Keniä pääosin kiltisti. ”Huomenta Ken!” Huusi Twisti. ”Huomenta Ken-setä!” puolestaan huusi Flek. Ken jatkoi iloista tepastelua Maxin vierellä aitaukseen, jossa se voisi ottaa päiväunet ja nautiskella heinistään.

Tykkään sun kirjotustyylistä ihan liikaa.. Parasta viihdettä mun vapaisiin iltoihin. cx
Näitä lukiessa ei voi olla hymyilemättä. Ken on niin gay, en kestä. Toi hei barbie oli ihan paras! Jeejee hyvähyvä.

Jäin vaan ihmettelemään, että ratsastitko todella tarhassa? Kenttäkin löytyisi.

Nuokuin tallihuoneen sohvalla Sulo sylissäni. Heräsin siihen kun kissa nuoleskeli nenääni. ”Mhh.. Anna mun nukkua..” mumisin ja käänsin kylkeä. Kissa alkoi raapia selkääni. ”Voi hyvänen aika nyt kissa, annetaan sitä ruokaa sitten”, sanoin pompaten pystyyn. ”Purrnau”, Sulo sanoi ja hyppeli voitonriemuisena ruokakupilleen.  Kaivelin jostain kaapista mössöpussin ja laitoin sen sisällön Sulon kuppiin. Se alkoi kehrätä ja maiskutella ruokaansa. Heitin tyhjän pussin roskiin ja pesin käteni. Otin vielä jääkaapista mehupurkin, ja kaadoin sitä lasiin. Mitähän sitä tänään touhuaisi? Mietin mielessäni ja kulautin mehut kitaani.

Ulkona tihutteli vettä, mutta aurinko paistoi silti. Taitaa tulla sateenkaaria, mietiskelin ja löntystelin herrasmieheni karsinalle. ”Hyvää päivää arvon herra, lähdettäisiinkö pihastolle?” kysyin hevoseltani joka seisoi ylväänä karsinassaan. ”Örrhörrhighörr”, hän vastasi. Laitoin pojalle riimun ja lähdin taluttamaan sitä karsinan ovesta ulos. ”IIIH”, Ken kiljaisi ja nousi vähäsen takajaloilleen. ”Voi hyvänen aika, se on vain tihku sadetta. Ei tuonne muutkaan hevoset ole kuollut”, jupisin ja kurkotin ylähyllyltä sadeloimea hevoselleni. Kiinnitettyäni loimen kysyin: ”Onko herra nyt tyytyväinen?”. Tällä kertaa Ken asteli ylväästi jalkojaan nostellen kohti laidunta. ”Senkin hienohelma, olet pahempi kuin tammat”, mumisin hevoselleni.

Istuskelin Kenin aitauksessa ja katselin sen hölmöilyjä. Kävellessään se väisteli jokaista pikkulammikkoa, minkä vain sattui huomaamaan. Vettäkään ei ollut satanut edes paljon. Muutenkin sade alkoi jo laantua. ”Hei Barbie, otettaisiinko tuo loimi jo pois?” kysäisin hevoseltani. Se vain toljotti minua häntä pystyssä kuin sanoen: ”Ja sinähän et minun kallista loimea pois vie. Täällä sataa vielä, etkö näe?”. Hautasin kasvoni käsiini ja tuhahtelin. Voiko enää olla oudompaa hevosta. Katsahdin Fenin aitaukseen, jossa se hyppeli kuin villivarsa nauttien elämästään. Tämä minun hevoseni puolestaan törötti paikallaan ja näytti pohtivan, onko ruoho syötävää, jos se on myrkytetty vesisateella. ”Mäpäs käyn laittamassa sun tavarat valmiiks harjauspaikalle, ni tullaan sitte tähän sun tarhaas pyörimään. Ja sä voit kyllä sitä ruohoo syödä, et kuole siihen”, selitin hevoselleni ja naurahtaen pujahdin pois aitauksesta.

Saatuani karsinan putsattua ja kimpsut ja kampsut paikoilleen lähdin hakemaan polleani. ”Keeenn!” huusin portilta. Hevoseni ravasi luokseni nostellen jalkojaan ja kierrellen olemattomia vesilammikoita. ”Voi pösilö, sade lakkasi jo”, mumisin ja tartuin kiinni hevosen riimuun. ”No, olet sinä ainakin komea ilmestys”, tokaisin hymyillen ja taputin Kenin kaulaa. Tallustimme (tai siis minä tallustin, Ken asteli) harjauspaikalle. Sitaisin hevoseni kiinni ja irrotin sen loimen. ”Katsos nyt, selkääsi ei putoile mitään alieneita”, sanoin sille nauraen. Tarrasin harjaan ja aloin harjata Kenin kiiltävää karvaa. Ken katseli pää ja häntä pystyssä touhujani. Tovin kuluttua olimme valmiita lähtöön.

Nousin tarhassa hevoseni selkään. Se odotti kuuliaisesti paikoillaan, kunnes olisin valmis. Annoin kevyesti pohkeita ja Ken lähti pehmeään käyntiinsä. Alkukäyntien jälkeen koitin ravia. Se ei ollut lainkaan niin pomppiva kuin joillain muilla ratsastamillani hevosilla. Toki olin kokeillut Keniä jo ostopaikalla, mutta en vain voinut lakata ihmettelemästä sen liikehdintää. Nostin laukankin ja kaikki muu unohtui ympäriltämme. Kenikin unohti jopa väistellä lammikoita. Vesipisarat vain roiskuivat ympärillämme.

Jossain vaiheessa ratsastaminen kuitenkin täytyi lopettaa ja eksyimmekin harjauspaikalle. Ken nuokkui, kun harjasin sitä toiseen kertaan. Pojalle oli tullut vähän hikihin. ”Käydäämpäs tuolla pesuhuoneessa”, mumisin puoliuniselle hevoselleni ja lähdin taluttamaan sitä tallin suihkuhuoneeseen.

/Tönkstönkstönkksss