Ricon päivis

First topic message reminder :

Ricon, eli virallisemmin Russian Rouletten päiväkirja, jonne Ida kirjoittelee touhuiluistaan orin kanssa. Ricon sivuille tästä.

#11 Huipulta on helppo tulla alas

Kahvi oli vielä kuumaa, vaikka olin sen jo tovi sitten keittänyt. Kaadoin mustaa litkua kurkustani alas, vaikka kieltäni poltteli. En kuitenkaan välittänyt pienestä kivusta ja nipistin kieleni hampaitteni väliin. Sattui enemmän. ”Moi?” kuulin epävarman tervehdyksen, joka kuulosti korviini enemmänkin kysymykseltä. En ollut huomannut seuraani istunutta Maxia, jolla oli myöskin kahvikuppi käsiensä suojassa. Nostin katseeni hitaasti miehen silmiin, enkä edes yrittänyt piilottaa tunteitani, vaan tuijotin tuota ilmeettömänä. ”Moi”, sanoin kylmällä äänellä takaisin. Minua ei juuri nyt huvittanut Maxin seura. Oikeastaan minua ei huvittanut kenenkään seura. Meinasin jättää tänään tulematta kokonaan tallille, mutta olin kuitenkin saanut itseni raahattua tänne. ”Sulla ei näytä olevan ihan kaikki okei?” Max ei ollut kavahtanut kylmää ja tunteetonta ääntäni, vaan jatkoi uteluaan, tosin hieman varoen. Huokaisin syvään ja huomasin, että katseeni oli painunut takaisin alas käsiini ja niissä olevaan kahvikuppiin. ”Ricolla on joku, se on laukannu viimeset kolme starttia. Yhdestä startista sai hylätynkin”, kerroin pettyneellä äänellä. ”Oonkohan mä laittanu sen liian koville nyt kun se meni niin hyvin jo?” kysyin nostaen katseeni takaisin Maxin silmiin. Toivottavasti tämä ymmärtäisi huoleni. ”Voi olla”, tämä tokaisi ”tai sitten se tarvitsee vaan vähän huvittelua”, hän jatkoi vaihtaen huolestuneen ilmeensä virneeksi. Reaktio sai minutkin pakonomaisesti hymyilemään, vaikken tahtonut. Halusin vain murjottaa omissa oloissani. ”Lähdetään maastoon”, Max määräsi ja kaatoi loput kahvistaan lavuaariin. ”Okei”, sanoin hieman ihmeissäni ja nousin itsekin ylös.

Istuin pettymykseni syyni selässä Maxin vielä kiivetessä Kenin satulaan tallipihalla. Ricokin vaikutti pettyneeltä sen ollessa niin rauhallinen. Sen sijaan Max oli intoa täynnä, samoin Ken, joka melkein lähti raviin Maxin päästessä sen kyytiin. Suuntasimme rinnakkain metsätielle, jota reunusti korkeat kuuset, joiden juurella kasvoi jotain kasveja. Tunnistin mustikan, muista minulla ei ollut mitään hajua. ”Jos ravattaisi pieni pätkä, kun Ken käy vähän kuumana”, Max sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Ken tosiaan kävi hieman kuumana, tai oikeastaan todella kuumana, sillä Maxilla tuntui olevan jo vaikeuksia pidettä oriaan. Mumisin jotain vastaukseksi ja lähdimme Ken etunenässä raviin. Siirsin Ricon Kenin taakse juoksemaan estääkseni sen kuumumisen ja kilpailemisen Kenin kanssa. Tennessee walkeriksi Ken oli yllättävän nopea juoksemaan ja tuntui, kuin vauhti olisi vain kiihtynyt. Vauhdin kiristyessä myöskin Rico alkoi ottaa kipinää edessä juoksevasta ystävästään ja alkoi puskea tuon vierelle. Edessämme ei ollut kärryjä, vain kapea hevonen, joten hevoseni ei tarvinnut kovastikaan laittaa kapuloita rattaisiin päästäkseen tuon rinnalle, minun yrittäessä estellä sitä. Ja äkkiä rento hölkkä maastossa oli kasvanut kilpailuksi. ”Pystytkö sä hiljentämään?” huusin Maxille vaikka tiesin jo vastauksen. ”En”, tämä huusija nousi kevyeen istuntaan. Tein samoin ja luovutin pidättämisen suhteen. Ei nämä hevoset loputtomiin jaksaneet juosta. Onneksi metsätie oli pitkä ja hyväkuntoinen, vaikka yritinkin vilkuilla mahdollisia kuoppia. Rico juoksi korvat sojottaen menosuuntaan samalla pärskien. Ken oli jo siirtynyt laukkaan ilmeisesti vauhdin loputtua ravissa, kun Rico vielä viiletti menemään. Vauhti tuntui vain nousevan, eikä hevonen tuntunut ottavan mitään apuja vastaan. En voinut ojien ympäröimällä tiellä kaksi hevosta rinnakkain kääntääkään ratsuani tiukasti saadakseni sitä pysähtymään. ”Nyt mennään muuten jo tosi kovaa”, huusin ja katsoin samalla Maxia. Tämä tuntui nauttivan vain vauhdista ja jopa kannusti Keniä laukkaamaan lujempaa. Olihan tämä oikeastaan aika hauskaa minunkin mielestäni. Päätin maiskuttaa Ricoon lisää vauhtia ja hiljalleen, se lähti etenemään hieman Kenin edelle. Kenikin laittoi lisää vauhtia ja pysyi hyvin Ricon rinnalla. Vauhti hipoi jo varmasti kilpailuvauhteja, eikä ori tuntunut vielä edes kaikkensa antaneelta.

Kotiin päin olimme päättäneet vain kävellä. Noin kova rykäisy oli ollut hieman turhan rankka molemmille, mutta minkäs teet kun päättivät itse lähteä. Ratsumme puuskuttivat melkein koko matkan takaisin tallille, mutta olivat jo tasoittuneet pihaan päästessämme. ”Ei Ricossa ole mitään vikaa”, Max sanoi varmana. Miten Max voisi muka tuntea Ricon paremmin kuin minä? ”Miten niin?” Kysyin hämmennyksissäni tältä. ”Ei se muuten olisi noin vahvasti haastanut Keniä”, hän sanoi taputtaen oriansa kaulalle. ”Eihän kukaan voi olla jatkuvasti paras”, Max sanoi hymyillen ja hyppäsi alas ratsunsa selästä. Max saattoi olla oikeassa. Ehkä Ricolla ei ollut mitään hätää, se vain oli niin paineissaan starteissa, että rikkoi laukalle, niin kuin äskenkin vain lisäsi vauhtia. Se halusi niin kovasti voittaa. Niin. Se vain halusi voittaa.

#10 Humpsuttelua uuden ponin kanssa

Olipa ihana tarina, tykkäsin! Rennot maastolenkit kesällä on parhautta. En käsitä, miten nuo yhdet jaksaa pyöriä kentällä tässä kelissä..  
Kiva myös huomata, että Nala viihtyy mukana. Saa sekin hyvää liikuntaa. Ja pointsit uusimman kasvon mukaan ottamisesta, jes.

Voi apua mä hajosin tälle  
Se näytti aika hassulta. Muuten musta, mutta pylly näytti vähän siltä, kuin lintu olisi kakannut sen päälle.

---

Voitto!

Vautsi, suuret onnittelut! Hieno Rico, hieno kuva Oot sä töitä sen eteen tehnytkin, voit olla ylpeä. Koko talliporukka kiittää pullakahveista (:

Rico juoksi siis vihdoin uransa ensimmäisen voiton aikaan 1.16,2aly ja paransi ennätystään sekunnilla! Voiton kunniaksi tarjosin pullakahvit koko talliporukalle taukotilassa!

#10 Humpsuttelua uuden ponin kanssa

Rico oli tietenkin löytänyt tarhastaan sen ainoan kohdan, joka ei vielä ollut ehtinyt rehevöityä kesän aikana kasvillisuudella ja heti sateen yllätettyä käynyt tietenkin piehtaroimassa siinä. Minua oli siis vastassa yltä päältä kurainen ori, joka kyyhötti tarhan nurkassa yksinäisenä. Se oli haettu laitumelta tarhaan, jotta sitä ei tarvitse olla aina koko kylä pyydystämässä sisälle. Ja yöt se sai viettää sisällä, jotta sillä riittäisi energiaa juosta laitumella riekkumisen lisäksi starteissakin.

Päätin yleisen hyvän ilmapiirin ja kaikkien keuhkojen vuoksi harjata Ricosta pahimmat kurat ulkona. Orin karvapeitettä tosiaan peitti varmaan kolmen sentin kurakerrostuma, joka oli onneksi hyvin kuivunut ja pöllähti ilmaan, kun sitä vähän hinkkasi kumisualla. En kuitenkaan viitsinyt siistiä koko hevosta, vaan otin pahimmat pois ja tarkemmin siistin varusteiden tulevat olinpaikat, ettei kura hiertäisi niiden alla. Voisin lenkin jälkeen pestä Ricon sitten huolellisemmin.

Näin kauniina ja lämpimänä päivänä tallilla oli paljon porukkaa. Kei, Emilia ja Kirstu olivat menossa kentälle ratsastamaan. Max putsasi Kenin varusteita ja Eveliina teki jotain Sissin kanssa. Kuulemma oli jo liikuttanut Sissin, kun kysyin lähtisikö hän maastoon. Olin kuitenkin iskenyt silmäni uuteen ruunaan. Se näytti aika hassulta. Muuten musta, mutta pylly näytti vähän siltä, kuin lintu olisi kakannut sen päälle. Muuten poni vaikutti oikein sporttiselta ja mukavalta. Olin vaihtanut muutaman sanasen myös uuden tytön, Katyan kanssa. Olin saanut hänet jopa suostuteltua maastoon. Ricolle voisi tehdä hyvää näin starttien välissä hieman rennompi lenkki ystävän seurassa. Myös Nala oli mukana tallilla. Se oli varmaan jo jossain syömässä hevosenlantaa.

Varastosta löytyi koppakärryt, jotta Nalakin mahtuisi kyytiin. Se ei kuitenkaan jaksaisi juosta koko matkaa. Ricon valjastettua niihin, kävin etsimässä Nalan käsiini ja huikkasin Katyalle, että olimme valmiita. Komensin Nalan kärryihin ja menimme Ricon kanssa ulos jo odottamaan Katyaa ja Rickyä.

Katyan ja Rickyn saavuttua lähdimme metsätielle. Menimme Ricon kanssa edeltä ja Katya tuli Rickyllä ratsastaen perässä. Jos menisimme Ricon kanssa takana, se voisi kuumua liikaa ja sitä paitsi Katya ei vielä tuntenut Hukkasuon maastoreittejä. Nala halusi itse juosta kärryjen vieressä, toistaiseksi.

Hetken kävelyn jälkeen otimme pätkän hölkkää. Siinä kohdin tie ei ollut sateisten päivien jälkeen niin kova. Täytyi olla tarkkana tällaisten pienten juttujen kanssa, ettei Ricon jalat rasitu huonosta pohjasta. Pätkän jälkeen otimme takaisin käyntiin. Samalla Nala halusi takaisin kyytiin. Se taisi säikähtää, että jää jälkeen. Peltojen vierustoja pitkin kulkevilla metsäteillä pohja oli taas pehmeämpi, joten otimme taas vähän ravipätkää. Nala makasi vieressäni koppäkärryn penkillä ja vilkuili välillä taakse. Hyvä että joku varmisti, ettei Katya ja Ricky jää jälkeen. Vaikken minä sitä pelännytkään, sillä vauhti ei todellakaan ollut niin hurja. Takaisinpäin tullessamme otimme vielä yhden reippaamman pätkän, jossa Ricky ei enää pysynyt mukana, vaan siirtyi jo laukkaan. Eihän se tietenkään mitään haitannut, Ricohan se ravihevonen tässä on. Ricolle vauhti ei kuitenkaan ollut vielä mitään, lämmittelyä vasta. Lenkin oli kuitenkin tarkoitus olla kevyt, joten hölköttelimme lopuksi ja hyvissä ajoin otimme käyntiin ennen talleja.

Lenkin jälkeen pesin Ricon vielä huolellisesti. Ulkona oli sen verran lämmin, että laitoin sen tarhaan vielä kosteana. Aurinko kyllä kuivattaisi. En kuitenkaan ajatellut sen pidemmälle, vaan heti irti päästyään, se juoksi muutaman kerran tarhan päästä päähän ja meni uudelleen köllimään sinne mutalammikkoon. Myös Nala oli kierinyt jossain kakassa, joten sitäkin odottaisi pesu kotona.

Torstaina (22.6) Rico oli startissa Pompejissa ja nipin napin jäi rahasijojen ulkopuolelle viidenneksi. Sijoitus ei tosin jäänyt kaivamaan mieltä, sillä porukka oli kova ja jätkä juoksi taukonsa jälkeen ihan huiman parannuksen aikaansa ja tällä hetkellä sen uusi aika on 1.17,5ake (edel. 1.19,3) ja ilman laukkoja. Nyt voi jo sanoa, että kyllä tuosta juoksija vielä tulee. Seuraava startti onkin sitten tiistaina (27.6). Jos ori tuntuu senkin jälkeen hyvältä, niin ilmoittelen sitä sitten enemmänkin kesän aikana järjestettäviin kilpailuihin.

#9 Kesälomaa ennen kesää

On älyttömän mukava lukea ravihevosen arjesta näin monipuolisesti - treeniä, rentoja ratsastuslenkkejä, niin onnistuneita kuin vähän epäonnistuneempiakin lähtöjä.. Jatka samaan malliin!

Pieniä kielioppikorjauksia:
Ori tuntui lämmittelyssä olevan todella paineissaan ja painoi ohjille kuin synti - ei pilkkua

”Sun pitäs ajaa kortti ni voisit aina jäähdytellä tän mun puolesta”, heitin Saralle ehdotuksen joka nauroi laittaessaan Ricolle loimea. → heitin ehdotuksen Saralle, joka nauroi.. (ehdotus ei nauranut)

Ihanaa, että oot näin aktiivinen!

--

Aina saa vaivata näillä asioilla! Kuvat on tosiaan lisätty jo ajat sitten, haha. Kommentoin kaikki näyttelykuvat sitten kerralla

Kuva Ricosta ja minusta lähdössä maastoon eräjormailua- roolipeliketjussa. Samalla ilmoitan tämän kuvan kevättä rinnassa - piirrosnäyttelyyn.



Ja niin kuin oikeat taiteilijat, kerron hieman kuvan taustasta. Kun luin eräjormailua- roolipeliketjusta, sain heti inspiraation tähän kuvaan ja ilmoittauduin mukaan ilman sen kummempia pohdintoja, olisiko Ricolla sittenkään viisasta lähteä, mutta minkäs teet. Huomatkaa, että varusteet on tasan ne mitä Ricollakin on kaapissa

Sitten Crimis tässä on mun rajaama kuva tosta edellisestä, minkä voi laittaa sinne talliporukka-paikkaan.
https://i.imgur.com/chwMI21.png

Ja jos voin vielä vaivata niin pystytkö vaihtamaan Ricolle pääkuvan hevoset- sivulle tästä uudesta kuvasta? Kiitos.

#8 Kiitos Rico

Mainio otsikko. Ainakin mun silmään vaikutti siltä, että kiitos Rico niin sarkastisesti kuin oikeastikin. Mutta sellaistahan se näiden nelijalkaisten kanssa on! Mukavaa, että Rico toimii mukavasti myös selästä käsin.

Ehdottaisin, että käytät tekstissä samaa aikamuotoa koko ajan, tai jos jossain kohtaa vaihdat niin pidät siitä eteenpäin samana. Älä kuitenkaan vaihda kesken virkkeen. Lukijaa hämmentää, kun kirjoitat ensin menneessä aikamuodossa ja yhtäkkiä vaihdat preesensiin. Kuten tässä:
Pyöräytin hartiat taakse ja samalla rentoutuessani satulaan ratsuni alkaa ottaa pitkiä reippaita askelia. -> mieluummin pyöräytin ja ratsuni alkoi ottaa

Seuraavanlainen tapaus on kuitenkin hyväksyttävä, koska preesensissä oleva verbi kertoo, mitä teet yleensä (ei juuri nyt).
Kyllästyin kuitenkin melko äkkiä kentällä pyörimiseen, joten lähdin sille samaiselle metsätielle, missä treenaan Ricoa kärryistäkin.

/ Päivitin uuden osoitteen Hukkiksen sivuille. Näyttää hyvältä!

#9 Kesälomaa ennen kesää

Olin koukannut Saran tienvarresta kyytiin, kun olin ajanut kohti ravirataa. Tyttö tuli hyvin Ricon kanssa toimeen ja vaikka se olikin ori, osasi Sara sitä käsitellä hyvin. Lisäksi Sara oli täyttänyt juuri 16, joten hän pystyi hoitamaan oria ilman rajoitteita, mitä ravimaailman alaikäisille oli asetettu. Kun olin kaartanut katoksien eteen autoni, autoin Saraa nostamaan kärryt alas trailerin perästä ja lähdin ilmoittautumaan.

Saimme numeroksemme yhdeksikön. Eli lähtöpaikka oli takarivissä sisäradalla. Paras lähtöpaikka jäädä pussiin. Kiikutin numerolaput katoksille, jossa Sara olikin jo harjaamassa Ricoa. Ei se ollut likainen, mutta kunhan tyttö halusi vähän vielä viilata pilkkua. Otsatukka oli laitettu siistille letille ja harjaan oli tehty lyhyt ranskanletti, jonka välissä luikerteli vaaleansininen nauha. Bootsit olin laittanut orille jo kotona, ettei se vahingossakaan polje kavioitaan autossa. Heitin numerolaput Ricon varusteiden päälle ja katosin autoon vaihtamaan itselleni valkoiset ajohousut ja vaaleansinisen ajotakin, jonka selkää koristi nimeni. Takki oli muuten täynnä yritysten mainoksia.

”Rico on nyt valmis”, Sara tuli luokseni ilmoittamaan.
”Laitoithan numerot tarpeeksi napakasti, ettei ne sitten hölsky?” kysyin ja vedin hanskat käsiini.
”Juu laitoin”, Sara vastasi topakasti ja palasi Ricon luo. Hän tarkisti vielä, että kaikki on varmasti ok ja nyökkäsi sitten minuun päin. Kävelin hevosen luo ja otin ohjat silojen päältä.
”Eiköhän sitten lähetä lämmittelyyn”, totesin ja siirryin kärryjen istuimen luo. Tarkistin, että ohjat ovat sopivan mittaiset ja annoin Saralle luvan irrottaa Ricon riimusta. Hevosen lähtiessä liikkeelle hyppäsin kärryille.
”Ota se loimi mukaan ja tuu tonne radan varteen”, huikkasin vielä mennessäni.

Ori tuntui lämmittelyssä olevan todella paineissaan ja painoi ohjille, kuin synti. En saanut kunnolla pideltyä sitä, joten lämmittelystä tuli hieman liian reipas. En kuitenkaan uskonut sen haittaavan starttia millään lailla. Hevonen oli kuitenkin kunnossa. Lämmittelyn jälkeen Sara heitti loimen Ricon selkään ja lähdin kävelyttämään oria jäähdyttelyrinkiin, jottei sen lihakset kylmettyisi. Illan hämärtyessä ilma kuitenkin viileni huomattavasti, mikä piti ottaa toki huomioon.

Kun lähtömme lähestyi, siirryin kokoontumisrinkiin pyörimään muiden kanssa. Esittelymusiikin alettu soimaan ajoin muiden mukana Ricon etusuoralle. Pysyttelin turvallisesti edessä ajavan kuskin takana, mihin Ricokin tuntui olevan tyytyväinen. Kunhan se nyt vähän ottaisi rennommin, eikä kävisi ihan niin kierroksilla, kuin lämmittelyssä. Hölkkäsin muutaman kierroksen radalla, kunnes lähdön alku alkoi lähestyä. Lähtöauto ajoi radalle pitäen vielä siivekkeet kyljillään, mutta käänsin Ricon jo kilpailusuuntaan kohti lähtöautoa.

Muut hevoset olivatkin jo kerääntyneet eteemme, joten sain rauhassa ajella niiden takana. Lähtöauto lähti liikkeelle ja saavutimme ryhmänä auton huojuvat siivekkeet, jotka kohta jo alkoivat loitontua etummaisista hevosista ja vauhti kiihtyi. Edessäni oleva hevonen ei liikkunut minnekään ja ulkoradalta jokin nopea lähtijä kaarsi keulaan ja Rico rikkoo laukalle. Yritän aluksi hiljentää vauhtia paikallani, mutta hyvästä yrityksestä huolimatta ori käy niin kuumana, ettei tunnu tottelevan jarrua enää ollenkaan. Käännä sen ulkoradalle, missä saan askellajin takaisin raviksi hyvinkin nopeasti ja pääsen taas jatkamaan matkaa. Olin jo valmiiksi viimeisenä joukossa, joten nyt ryhmä jo ehti karata tiehensä. Vien Ricon turvallisesti sisäradalle ja annan sen mennä juuri sitä vauhtia, kuin se haluaa. Se todellakin haluaa saada muut kiinni, sillä vauhti kiihtyy kiihtymistään. Tällä vauhdilla voittaisimme helposti, jos lähtöasetelmat olisivat olleet paremmat.

Viimein pääsimme ryhmän viimeisen hevosen taakse. Joukko kulki tarpeeksi reipasta tahtia, jotta pystyin jäädä kyseisen valjakon selkään. Olin kuitenkin kamppaillut koko matkan saadakseni joukkion kiinni, joten ryhmä kääntyikin jo loppusuoralle ja siitä alkoi tietenkin armoton loppukiri. En kuitenkaan viitsinyt enää pyytää Ricolta mitään hurjaa kiriä takajoukoista, joten keskityin pitämään sen saman vauhdin, mitä muutkin juoksivat. Edessämme oleva valjakko kuitenkin päätti lähteä kirimään ja käänsi edestämme ulos, mutta rikkoi laukalle ja päästi meidät ohitseen. Maaliviivan ylitettyämme tiivis joukko alkoi hiljalleen hajaantua ja muiden mukana ajoin ulos radalta.

”Sun pitäs ajaa kortti ni voisit aina jäähdytellä tän mun puolesta”, heitin Saralle ehdotuksen joka nauroi laittaessaan Ricolle loimea.
”No jos saan ajaa sen Ricolla”
”Tietty”, vastasin Saralle joka vielä irrotti sekin ja pujottaa sen rintaremmiin.
”Laitanko mä melassia sille?” Sara kysyi ja jättäytyi Ricon rinnalta viereeni.
”Joo laita. Mä taidan nyt antaa tälle vähän kisalomaa. Toi sarja on tälle muutenki nyt vähän kova, niin ootetaan vähän että varsa kasvaa”, totesin Saralle joka nyökkäsi ja ilmoitti olevansa samaa mieltä. Annoin Ricon hölkätä jäähdyttelyrinkiin, kun Sara menei laittamaan orille melassia.

#8 Kiitos Rico

Tummansinisen takkini hiha oli nyt litimärkä, kiitos Ricon. Tietenkin se oli tullut hinkkaamaan turpaansa siihen juuri kun oli käynyt juomassa. Samalla olin kuitenkin saanut ketjun laitettua sen riimuun, eikä ori ollut tajunnut lähteä karkuun. Kumpi tästä nyt sai pisteen vai oliko se tasapeli?

Orilla oli ollut ulkona ohut sadeloimi, joten itse hevonen ei ollut kovin kurainen. Sain harjata kuraa vain sen päästä, kaupasta ja mahan alta, mikä meinasi osoittautua toivottomaksi hommaksi. Hän oli tänään erittäin herkkä mahastaan ja sain varoa orin takakavioita samalla, kun harjasin sen mahaa puhtaaksi. Hommaa ei helpottanut kostea muta, mikä oli päättänyt jäädä asumaan Ricon mahakarvoihin. Hinkkasin myös Ricon jalat puhtaaksi mudasta.  Aloitin orin varustamisen pujottamalla sen etujalkoihin bootsit ja laittamalla kaikkiin jalkoihin suojat. Olisi pitänyt hommata sille kurakeleille omat suojat. Noilla nahkaisilla lampaankarvasuojilla ei tekisi mieli lähteä tuonne ulos. Laitoin orille vielä satulan ja suitset, sekä itselleni kypärän ja lampsin Rico perässäni ulos kentälle.

Kenttä oli lumen jäljiltä vielä märkä ja toisessa päädyssä lumi oli muodostanut sulaessaan muutaman lammikon. Se ei kuitenkaan meidän menoamme haittaisi. Taluttelin Ricoa muutaman kierroksen, kunnes hain kentän laidalta jakkaran ja laskin jalustimet. Kiristin satulavyön ja nousin jakkaralle. Vasen käsi harjaan, jalka jalustimelle, oikea käsi satulankaareen ja selkään ponnistus. En ole ratsastanut vuoteen. Satulavyö tuntui tarpeeksi napakalta, sillä satula ei pyörähtänyt ympäri. Pyöräytin hartiat taakse ja samalla rentoutuessani satulaan ratsuni alkaa ottaa pitkiä reippaita askelia. Ainakaan se ei laahusta käynnissä. En uskalla antaa sille saman tien pitkiä ohjia, joten pidän hevosen hieman tuntumalla.

Ori vaikutti kuitenkin tyytyväiseltä tilanteeseensa, joten uskaltauduin kerätä ohjat ja työstää jotain muutakin kuin uran kaivamista. Ensitöikseni siirsin Ricon uran sisäpuolelle, lähinnä ohjasavuilla, mutta samalla johdatellen pohjeapuihin. Kääntelin sitä volteille ja ympyröille, jotta saisin siihen edes jonkinlaista selkoa, kuinka se toimii ja reagoi erilaisiin apuihin. Rico tuntui yllättävänkin hyvälle, enkä oikeastaan odottanut ihan näin rentoa ja taipuisaa hevosta. Se ei mennyt kylkimyyryssä uralle ja painanut ohjalle. Tästä on erittäin hyvä aloittaa sen koulutus. Kyllästyin kuitenkin melko äkkiä kentällä pyörimiseen, joten lähdin sille samaiselle metsätielle, missä treenaan Ricoa kärryistäkin.

Rico tuntui saavan tuplasti lisää energiaa, kun se pääsi kävelemään tuttua tietä. Kiitin ja taputin oria joka kerta kun se pärskähti tyytyväisenä. Käveltyämme hetken otin ohjia paremmin tuntumalle ja annoin Ricolle pohkeita samalla maiskuttaen. Ori nosti ravin erittäin varovasti, kuin liukuen raviin. Luuli ilmeisesti, etten pysyisi kyydissä. Annoin sille aavistuksen ohjaa ja komensin hieman lisää vauhtia ja ravi muuttui juuri sellaiseksi kuin olin sen kuvitellutkin olevan. Pitkää, pompottavaa ja reipasta. Tästä syystä päätin keventää. Talven aikana kovaksi tiivistynyt hiekkatie kopisi Ricon kavioiden alla sen ravatessa reipasta ravia. Kuoppiin oli kerääntynyt vettä ja näitä lätäköitä Rico väisteli matkallaan taitavasti. Lenkki kiersi metsässä ja peltojen laidoilla ja palasi takaisin Hukkasuon pihalle. Ennen kuin saavuimme pihalle, siirsin Ricon kuitenkin vielä käyntiin, jotta se saisi hieman tasata pulssiansa.

Talutin Ricon suoraan karsinaan, sillä Ken oli vienyt käytäväpaikkamme. Purin nopeasti orin ja totesin, ettei se ollut juurikaan märkä. Hyvä niin. Huomisia kisoja ajatellen rankka ja stressaava lenkki olisi ollut huono. Luulen että Ricolle jäi tästä kuitenkin erittäin hyvä mieli, mikä toivottavasti kantaisi meidän huomenna rahasijoille ja uuteen ennätykseen. Viskasin kuraiset suojat ämpäriin, johon kaadoin niin kuumaa vettä, kuin hanasta sain ja jätin ne pesukarsinan luo pesuaineen kanssa likoamaan. Vein satulan ja suitset sillä välin takaisin paikoilleen ja heitin Ricon selkään vielä loimen, vaikkei ori ollutkaan märkä. Mutta ihan vain varmuuden vuoksi, kun huomenna oli startti. Olisi kamalaa, jos sen lihakset olisivat ihan jäykät huomenna. Heitin vielä Ricolle hieman heinää ja palasin kuraisten suojien luokse. Kaadoin vedet pois ämpäristä ja otin harjan, jolla vielä hinkkasin likaa suojista. Bootsit peseytyivät pelkällä vedellä, onneksi. Vein märät suojat Ricon harjalaatikon päälle kuivattuani ne pyyhkeellä. Jätin pyyhkeen vielä suojien alle, jotta kosteus imeytyisi pyyhkeeseen, eikä puiseen harjapakkiin. Palatessani Ricon luo huomasin Maxin kuikuilevan Ricon karsinaan.
”Moi, mitäs sä?” kysyin hieman ihmetellen. Ricon karsinasta kuului kolinaa, ilmeisesti se piehtaroi.
”Kohta ton loimi repee”, Max sanoi huomattuaan minut.
”Täh?” päästin suustani, kunnes katsoin karsinaan. Ja krats. Loimi oli kierähtänyt Ricon selästä ja parhaillaan ori repi siitä palasia hampaillaan.
”Ei, ei, ei, ei, ei, Rico ei”, manasin kiiruhtaessani sen karsinaan ottamaan loimea irti.
”Unohdin laittaa loimivyön…”, kirosin hiljaa.
”Saahan sen korjattua. Ei tuo nyt niin paha ole”, Max oli oikeassa. Loimi ei ollut revennyt kuin kymmenen senttiä, mutta revennyt silti. Uusi upea loimi. Myttäsin loimen syliini ja sanoin Maxille heipat, kun hän lähti ratsastamaan Kenillä. Ehkä vien loimen vaan äidilleni ja toivon, että hän saa repeämän korjattua. Itse en ollut kovin näppärä käsistäni.

// Ricolla on muuten uudet sivut. Vanhat ei tehny yhteistyötä ja menetin hermot, niin siirsin ne websiin.

http://russianrouletterico.webs.com/

#7 Ensimmäistä kertaa selässä

Ihana nimi tuo June Siistiä seurata myös teidän ratsastuspuuhia - Ricostahan on moneksi! Ja vieläpä niin nuorena. On se hieno.

Kirjoitusasua korjaisin näissä hieman:
Päätin siis käyttää yhteisestä viikonlopustamme yhden aamupäivän tallilla, jotta voisin esitellä uuden hevoseni.
-- päätin antaa kunnian Junelle, ennen kuin itse kipuaisin sen selkään.

Jos joku olisi kävellyt ohi ja nähnyt vilauksen tuosta ratsukosta, ei voisi heti luulla, että --
-> Jos joku olisi kävellyt ohi ja nähnyt vilauksen tuosta ratsukosta, ei hän olisi heti arvannut, että --

Pieniä korjauksia lukuun ottamatta oikein sujuvaa ja kivaa tekstiä taas, jatka vain samaan malliin!

Ei tartte meidän puolesta kirjoitustahdista stressata, virtuaalihevoset onneksi pärjää vaikkei niitä koko ajan kävisikään katsomassa.

#7 Ensimmäistä kertaa selässä

”Tääkö nyt on se sun kilpuri?” June katsoi tammaa kavioista korvanpäihin ja arvioi ilmeisesti sen rakennetta. Rico seisoi paikallaan ja näytti melkein siltä, kuin se olisi nauttinut saamastaan huomiosta.
”Ihan kiva”, hän ilmoitti katsoen minua hymyillen. ”Onko se nopea?”
”Tietysti on!” ääneni kuulosti ehkä turhankin varmalta ja omahyväiseltä. ”Tallin nopein.” lisäsin ja virnistin Junelle.
”No ehkä, jos se on ainut ravihevonen…”

June, paras ystäväni oli ensimmäistä kertaa katsomassa uutta hevostani. Hän asuu pääasiassa Englannissa ja matkailee paljon Amerikassa, joten näen häntä vain harvoin. Päätin siis käyttää yhteisestä viikonlopustamme yhden aamupäivän tallilla, jotta voin esitellä uuden hevoseni. June oli myös minun tapaani pitkän linjan hevosihminen ja tunsi ravimaailman hyvin, mutta oli ehkä hieman enemmän ratsu-ihmisiä.

Katselin, kun June valjasti Ricoa käytävällä varmoin ottein tietäen täsmälleen mitä oli milloinkin tekemässä. En ollut vielä ratsastanut Ricolla, joten päätin antaa kunnian Junelle, ennen kuin itse kipuan sen selkään. Hän laittoi Ricon selkään rungottoman satulan, mikä oli minulle täysin tuntematon varuste, mutta onneksi June tiesi miten se toimii, kuulemma samalla tapaa kuin muutkin satulat. Laitoin Junen asentamaan myös muut ratsastusvarustukseen kuuluvat tilpehöörit, mukaan lukien jalustimet ja hihnat. Suitset olin jo aiemmin kasannut itse.

”Tuunko mä punttaamaan vai tuenko täältä toiselta puolelta vaan?” huolestuneisuus paistaa äänestäni selkeänä. Rico seisoo tyynen rauhallisesti keskellä tyhjää maneesia meidän tyttöjen häärätessä sen ympärillä. Tai Junen häärätessä ja minun seisoessa toimettomana vieressä. Oikeastaan minulla oli tärkeä rooli, pitää hevosesta kiinni.
”Mä ponnistan nyt tonne selkään. 1, 2, 3, NYT!” ja yhtäkkiä June istui Ricon selässä ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Hän taputti Ricoa kaulalle, joka vaikutti epäilyttävän rauhalliselta. ”Niin mikä tän ratsastamisessa oli ongelma?” June virnuili minulle. Olin erittäin yllättynyt Ricon reaktiosta, tai eihän sillä juurikaan ollut reaktiota koko asiaan.
”Jos sä talutat hetken ja sitten kokeillaan ilman taluttajaa?” nyökkäsin Junelle ja lähdin kävelemään Ricon vierellä Junen antaessa ilmeisesti hyvin hellästi pohkeita. Ori ei näyttänyt reagoivan vieläkään ratsastajaan, ainakaan negatiivisesti.
”Tällä on kyllä selkeesti ratsastettu”, June totesi. ”Onneks”, huokaisin perään. Sen ratsastuskoulutuksesta olisi tullut entistä haastavampi, jos jouduttaisiin aloittamaan täysin alusta. Pikkuhiljaa jäin maneesin laidalle nojailemaan, kun June jatkoi kävelyä Ricon selässä. Jos joku olisi kävellyt ohi ja nähnyt vilauksen tuosta ratsukosta, ei voisi heti luulla, että tämä saattoi olla orin kolmas tai neljäs kerta, kun se kantaa ihmistä selässään.

Meno näytti hyvinkin tasapainoiselta, eikä ollenkaan hullummalta. Rico käveli rennosti tyypillisillä pitkillä harppauksillaan ja Junekin vaikutti jo rentoutuneen orin selkään. Päätimme hetken kävelyn jälkeen kuitenkin jättää tämän tältä kertaa tähän, ettei nuoren hevosen selkä menisi jumiin. Sillä ei kuitenkaan ole ratsastukseen tarvittavia lihaksia, eikä niitä rakennettu yhdellä ratsastuskerralla. June oli onneksi innokas myös purkamaan Ricon, mistä olin hyvin mielissäni. Jos June ei pitänyt jostain hevosesta, hän sysäsi sen hoidon aina minulle, mutta tällä kertaa hän halusi hoitaa ratsunsa itse. Toivoin, että June tulisi taas nopeasti Suomeen, jotta saisin Ricon selkään taas jonkun taitavamman kuskin, kuin itse olin.

// Huh, vihdoin koeviikko ohi ja pystyy keskittymään Ricoonkin välillä..

#6 Matkalla miljonääriksi

Ensinnäkin älyttömän kiva otsikko - Saralla on asenne kohdillaan. Eihän sitä oikeasti tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
”Mistä sitä tietää, jos susta tulee semmonen miljonääri, niinku niitten ranskalaisten superkilpureiden omistajista"

Sanon taas, miten mielenkiintoista näin ratsuihmisenä on seurata nuoren ravurin uraa ja kehitystä. Oppii kaikennäköistä ihan vain lukemalla teidän kuulumisia! Jes, jatka samaan malliin.

#6 Matkalla miljonääriksi

”Pahus”, manasin Saralle katsoessani lähtölistaa. Rico lähti kolmannelta, mutta sillä oli porukan huonoin aika. Lisäksi sillä oli vähiten kokemusta koko porukassa. Muilla hevosilla oli jo useampikin startti alla ja muutamalla kokonainen kaksivuotiskausi. ”Mutta me haetaan kuitenkin vaan ehjää juoksua joka tuo hyvän mielen molemmille”, yritän nostaa lähinnä omaa mielialaani. Asetelmat vaikuttivat samalta, kuin kylmäveriottelussa Ranskassa. ”Mutta lähtijöitä ei ole montaa”, Sara mainitsi ja heitti Ricon päälle viltin, joka odotti lähtönsä alkua katoksessa. ”Niin, meillä vois olla mahdollisuuksia rahasijaan!” mieleni hieman virkistyi ja iskin sinisen ajokypäräni päähän. Siirryin kärryjen viereen tunkien listan jonnekin Ricon loimien alle ja mittasin orin ohjien pituutta. ”Sä voisit päästää meiät niin mentäs odottelemaan tonne rinkiin jo esittelyä”, sanoin Saralle, joka alkoi jo avaamaan Ricon päässä olevaa riimua. Hyppäsin orin rattaille ja lähdimme kävelemään kokoontumisrinkiin.

Kun rytmikäs ja sopivan juhlava esittelymusiikki alkoi soida, marssimme siistissä jonossa radalle. Rico marssi nätisti kolmantena ilman mitään sen suurempaa hössötystä. Etusuoralla se katseli ihmisiä, jotka nuokkuivat aidalla valmiina valitsemaan suosikkinsa. Kun olimme päässeet etusuoran ohi, käänsin Ricon ja annoin sen hölkötellä radalla väärää kierrosta, kunnes oli aika suunnata lähtöautolle ja kiihdyttää starttiin. Tämä oli Ricon ensimmäinen autolähtö, eikä sen kanssa oltu harjoiteltu autolähtöä. Olisin toivonut lähtöpaikkaa takarivistä, mutta meille sattui se onneton kolmonen, mikä on melkein suoraan auton takana. Onneksi meidän takaatamme toisesta rivistä ei kuitenkaan lähtenyt kukaan, joten ei haitannut vaikka en saisikaan Ricoa ihan lähtösiipiin kiinni.

Ajoimme kohti lähtöautoa, joka oli juuri avannut siivekkeensä. Ori tuijotti jo nyt sitä järkyttyneenä, vaikka olimme vielä kaukana. Muut hevoset menivät ohitsemme vauhtiaan kiihdyttävän auton taakse, jolloin Rico uskalsi tulla hieman lähemmäs, mutta pysytteli kuitenkin valjakon mitan päässä siivekkeistä. Takasuoralla auto kiihdytti pois alta ja muiden ottaessa hurjaa lähtökiriä ajoin Ricon toisia rauhallisemmin sisäradalle kanssakilpailijamme Firelord Achin imuun. Vauhti oli kovempi, kuin tavallisesti , mikä tottakai johtui lyhyestä matkasta, mutta se tuntui kuitenkin sopivan Ricolle. Rajun lähtöspurtin suorittanut Crownless Ach kuitenkin valui viereeni, ja Jubilee varmisti takanani, että olin pussissa. En pääsisi tästä minnekään, jos kukaan ei vaihtaisi paikkaa. Näissä asetelmissa ravasimme kierroksen, kunnes Crownless Ach alkoi ottaa loppukiriä ja hävisi jonnekin etujoukkoihin.  Lähdin itsekin aloittamaan loppukiriä kääntämällä Ricon toiselle radalle, mutta Firelord Ach oli kadonnut jo taistelemaan kärkisijoista. Pääsin Ricolla yhden valjakon ohi, kunnes ylitimme maaliviivan.

Loppusijoitukseltamme olimme nopealla matikalla viidensiä. Palasin nopeasti takaisin varikolle, jotta Sara saisi laitettua Ricon selkään loimen ja voisimme mennä jäähdyttelemään rauhassa metsälenkille.

”Heei, sehän ei ollu huono. Te saitte rahaaki!” Sara vaappui jäisellä varikkopihalla Ricoa kohti ja heitti tämän selkään loimen ja ryhtyi sitomaan sitä kiinni. ”Ei mulla mitään moitittavaakaan ole, vielä”, sanoin virnistäen Saralle viitaten lauseellani siihen, ettei tervettä ja ongelmatonta ravihevosta olekaan. ”Älä nyt rupee manaamaan vaan nauti siitä että se juoksee hyvin ja kohta se jo voittaa”, Sara moitti. ”Mistä sitä tietää, jos susta tulee semmonen miljonääri, niinku niitten ranskalaisten superkilpureiden omistajista”, Sara tokaisi ja poistui katoksille odottelemaan meitä, kun lähdin metsälenkille jäähdyttelemään oria.

#5 Juoksutusta pakkaspäivänä

Siitä se lähtee! Se laukka onkin yksi pähkinä purtavaksi, mutta kyllä se sieltä pikku hiljaa rupeaa tulemaan, ja yllättävän nopeastikin sitten, kun asiat lähtee rullaamaan. Ja hei, jos joskus tulee jotain kysyttävää, niin saa tulla nykäisemään hihasta, kun olen saman rumban käynyt jo kertaalleen läpi Tumpin kanssa, ja kyllä siitäkin ihan kelpo peli tuli

Kiva tarina, josta en ainakaan näin lukemalla läpi bongaillut mitään virheitä. Jatka samaan malliin, tarinoita on aina kiva lukea!

#5 Juoksutusta pakkaspäivänä

Ulkona pakkanen alkoi kiristyä entisestään, minkä lisäksi tuuli narisutti tallin kattoa. Rico oli melkein juossut talliin, kun olin hakenut sen ulkoa ja nyt se söi tyytyväisen oloisena karsinassaan tuomiani heiniä. Avatessani karsinan oven ori keskeytti ruokailunsa ja tuli etsimään taskuistani herkkuja. Työnsin pojan turvan pois ja sidoin sen kiinni karsinaan, jottei se pääsisi enää syömään heiniä. Nappasin sen karsinan viereltä silat, joista olin ottanut ohjat pois ja asettelin ne Ricon selkään kiristäen saman tien silavyön. Rinta- ja häntäremmin jätin tällä kertaa pois. Päähän laitoin Ricolle suitset ja kuolaimien ja silojen rintaremmin kiinnikkeiden välille sivuohjat. Askarteluni tuntui toimivalta vaihtoehdolta, joten laitoin liinan kiinni kuolainrenkaaseen ja lähdin Ricon kanssa maneesiin.

Muutama muukin oli päättänyt liikuttaa hevosensa maneesissa. Onnekseni huomasin useimpien ratsukkojen jo kävelevän loppukäyntejä, joten astuin maneesiin huomatakseni, että olin unohtanut ottaa mukaani raipan. Onnekseni maneesin nurkkaan oli jätetty pidempi raippa, joka sai kelvata tähän hätään. Lähdin taluttamaan Ricoa uralla. Ori katseli lähinnä maneesin pölyisiä seiniä, eikä juurikaan välittänyt muista hevosista, mikä ihmetytti, sillä kevät oli kuitenkin lähestymässä.

Hetken käveltyämme aloin hakea maneesin toisessa päädyssä Ricoa ympyrälle. Ori tiesi hommansa ja teki nätisti työtä käskettyä. Jätin uralle reilusti tilaa, jotta maneesissa olevat ratsastajat pystyisivät liikkumaan sieltä vapaasti. Tässä vaiheessa Rico alkoi hieman kiinnostua muista kanssaolijoista maneesissa saadessaan hieman enemmän vapautta liinan päässä. En antanut orille tilaisuutta ruveta hölmöilemään, vaan hoputin Ricon raviin, mitä se alkoi ravata hieman jännittyneen oloisena. Tiesin kuitenkin, että alkukankeus menisi hetken päästä ohi, kun poika rentoutuisi tilanteeseen ja tottuisi sivuohjiin. Ohjasin Ricon pienemmälle ympyrälle, kunnes se siirtyi käyntiin ja tuli luokseni. Vaihdoin liinan toiseen kuolainrenkaaseen ja vaihdoin suunnan oikeaan kierrokseen. Rico käveli hetken, kunnes se nosti taas ravin ja päästin sen isommalle ympyrälle.

Alkuverryttelyjen jälkeen Rico oli rentoutunut ja maneesin ratsukotkin olivat vähentyneet yhteen kappaleeseen. Uskalsin siirtyä hieman keskemmälle Saijan ja Riemun kävellessä ilmeisesti jo loppukäyntejä. Vaihdoin Ricolla suunnan vasemmalle, mikä oli kilpailusuunta ja näin helpompi sille. Päästin orin melkein uralle ja huikkasin Saijalle, ”Mä yritän nostaa tällä laukkaa”. Saija tajusi heti, että laukka ei välttämättä nousisi mitenkään siististi käynnistä ja otti vähän etäisyyttä ympyräämme. Itse valmistauduin ajamaan Ricon laukkaan siirtymällä reilusti sen lavan taakse ja laskemalla raipan maahan tehostamaan painostustani. Ori nosti temmokkaan ravin, jolla se liiteli ympyrän reunalla liina kireällä. Napautin raipalla maahan, jolloin Rico lisäsi vieläkin rahtia ja lopulta nosti haluamani laukan. Se laukkasi puoli kierrosta, kunnes rikkoi takaisin raviin. Olin tyytyväinen.

Talliin saavuttuamme siellä oli jälleen kova kuhina. Osa oli juuri saapunut ratsastamasta ja huolsivat parhaillaan ratsujensa jalkoja, kun osa taas oli lähdössä liikuttamaan hevosiaan. Ricon vein karsinaan, jossa purin sen varusteet ja vein ne takaisin varustehuoneeseen. Sivuohjat tungin takaisin kaapin perälle ja takaisin siloihin kiinnitin rintaremmin, häntäremmin ja ohjat. Toin pojalle palkinnoksi porkkanan ja heitin sen selkään fleeceloimen.

Pesukarsinan vapauduttua hain jalkojen kylmäysletkut ja vein Ricon pesukarsinaan. Asettelin letkut sen jalkoihin ja laitoin kylmän veden valumaan. Hain vielä toisen loimen satulahuoneesta ja laitoin sen kaksin kerroin Ricon selän päälle, jottei letkuissa kulkeva kylmä vesi kylmettäisi sen selkää. Nappasin pesukarsinan laidalta juuriharjan, jolla harjasin orin kastuneista jaloista karvat suoriksi, jotta vesi pääsisi viilentämään karvan läpi. Kävin samalla muutenkin sen jalat läpi haavojen ja juoksutuksen jälkeisen turvotuksen varalta.

En kylmännyt sen jalkoja kuin noin viiden minuutin ajan, kunnes vein Ricon takaisin karsinaan. Jätin sille vielä loimen, sillä ulkona tosiaan oli kylmä ja ovien avautuessa jatkuvasti tallissakin oli viileää. Hain sille vielä hieman heinää karsinaan ja heitin sen ruokakulhoon porkkanan palkkiona päivän työstä.

#4 Voitokas koelähtö

Kiva kuulla, että koelähtö meni hyvin! Innolla seuraan Ricon kehitystä. Hienoa, miten päikkymerkintäsi linkittyvät toisiinsa selkeästi, kertoen yhtä samaa tarinaa.

Tällainen korjaus:
siskoni Saran laitettua sille loimen

+ Muistathan käyttää pilkkua vuorosanojen jälkeen (paitsi jos kyseessä on kysymys tai huudahdus)
”Mentiin varmaan liian kovaa loppu”, sanoin..

Jes, jatka samaan malliin!

#3 Ensimmäinen koitos edessä

Virkistävää ja mielenkiintoista seurata ravurin elämää, kun mulla ei niistä ole minkäänlaista kokemusta - jos siitostammoja ja ex-ravureita ei lasketa.

Tällaisia pieniä korjauksia tekisin:
Ori odottelikin jo portilla minua – tai sitten iltapäiväheiniään – ja jopa hirnui tullessani sen luokse. (ajatusviiva molempiin kohtiin)
cockerspanielipentuni yhteen

Suosikkikohta:
Kannoin Nalan Ricon luokse, joka tuijotti jo hyvän matkan päästä tätä suurta hurjaa leijonaa. ”Väy” Nala päästi epämääräisen ulvaisun, mikä sai Ricon näyttämään siltä, kuin sylissäni oikeastikin olisi ollut leijona.

Mukava fiiliksellä varustettu tarina, jota oli ilo lukea. Nala vaikuttaa niin söpöltä, äw. Ihan huippua, että ollaan saatu luntakin tähän jään rinnalle.

#4 Voitokas koelähtö

Radan valot hohtivat yllämme kirkkaina ja jokainen kerta, kun kaarsimme paalun ohi uudelle voltille, Rico yritti vängätä jo matkaan. Ori tepasteli volttia jännittyneenä, ilmeisesti yhtä jännittyneenä, kuin kuskinsakin.

Valmis – 1 – 2 – aja! Käänsin Ricon voltilta kilpailusuuntaan ja ori lähti hieman haparoiden liikkeelle. ”Lähtö hyväksytään, opetuslähtö liikkeellä” raviradan kaiuttimista kuulutettiin. Rico haki ravinsa takaisin ja lähestyimme ensimmäistä kaarretta. Kokonaiset kaksi kierrosta Rico pysyi ravilla maaliin saakka. Loppua kohden se lähti kiihdyttämään, enkä uskaltanut kuin tukea pojan päätöstä siinä pelossa, että se rikkoisi laukalle ja pilaisi hienon juoksumme. Saavuimme ensimmäisinä maaliin, koska vastustajia ei ollut.

Tällä kertaa Rico kulki radan porteista maltillisena ulos, eikä vilkuillut mainoksia. Se ei juurikaan puhaltanut, mutta siskoni Saran laitettua sille loimi lähdin vielä jäähdyttelemään sitä. ”Mentiin varmaan liian kovaa loppu” sanoin hieman huolestuneena Saralle tämän juostessa rinnallamme. ”Joo menittehän te aika kovaa, mutta ette te musta niin kovaa menny” Sara yrittää kehnosti vakuutella. Yksin ajaessa en vain aina ollut ihan perillä vauhdista.

Jäähdyttelyssä Rico otti jo rennosti ja käveli kaula pitkällä muiden hevosten seassa, kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä. ”Läpi!” Sara juoksi luoksemme huutaen. Käänsin oitis hevosen katoksia kohti ja äskeinen epävarmuuteni muuttui ylpeydeksi. ”Mikä oli aika?” kysyin toivoen Saran kuunnelleen niin pitkälle tuloskuulutusta. ”22,3” Sara vastasi taluttaessaan Ricoa. ”Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin” totesin ja hyppäsin kärryiltä. Peruutimme Ricon katokseen ja Sara alkoi purkaa oria.i

#3 Ensimmäinen koitos edessä

Ja enter. Sinne meni, nimittäin Ricon ilmoittautuminen koelähtöön. Ranskassa se oli jo kilpaillutkin, mutta halusin aloittaa puhtaalta pöydältä, ihan alusta. Painoin tietokoneen läpän kiinni ja nappasin mukaani tyhjän kupin pöydältä. Vein sen tiskialtaaseen ja kyyristyin lattianrajaan silittämään Nalan paljasta mahaa. Nala on punainen cockerspanieli pentuni. Nappasin pienen naskalihampaan syliini samalla sen jäystäessä sormeani ja laitoin sille eteisessä pannan. ”Kohta pääsetkin jännään paikkaan” hymähdin koiralle, joka tapitti innoissaan jo oven edessä. Puin päälleni ja lähdin Nalan kanssa autolla kohti tallia.

Tallin pihassa en uskaltanut päästää pentua ainakaan vielä irti. Se kyllä totteli, mutta ei sitä tiedä, jos se vaikka menee rähisemään hevosille ja saa kaviosta naamaansa. Sellaistakin olen nähnyt. Kävelin koira kainalossa oritalliin ja varmistettuani, että talli on tyhjä, laskin Nalan maahan. Se seisoi paikallaan aluksi ihmetellen ja vasta hetken kuluttua se lähti innokkaasti kipittämään tallin käytäviä haistellen sille vieraita hajuja. Jätin sen puuhaamaan ja hain sillä välin Ricon treenikärryt käytävälle pystyyn ja silat roikkumaan siihen vierelle. Nalan ihmetellessä varustehuoneessa laitoin salaa oven kiinni ja lähdin hakemaan Ricoa tarhoilta.

Ori odottelikin jo portilla minua – tai sitten iltapäiväheiniään ja jopa hirnui tullessani sen luokse. Olin erittäin otettu, mutta se tuntui pettyneen, kun en tuonutkaan sille mitään ruokaa. Ken ei ollut tarhassa, mutta Frank oli jälleen turhankin innokkaana tulossa mukaamme, joten huiskin sitä narun pätkällä samalla kääntäessäni Ricoa portista.

Nala vinkui satulahuoneessa huomattuaan jääneensä loukkuun. Laitoin Ricon kiinni käytävälle ja lampsin katsomaan, kuinka loukkaantunut koirani olikaan kurjasta teostani. Pentu ei tuntunut olevan moksiskaan siitä, että minä olin lukinnut sen sinne vaan iloisesti häntä heiluen hyppäsi syliini. Kannoin Nalan Ricon luokse, joka tuijotti jo hyvän matkan päästä tätä suurta hurjaa leijonaa. ”Väy” Nala päästi epämääräisen ulvaisun, mikä sai Ricon näyttämään siltä, kuin sylissäni oikeastikin olisi ollut leijona. Laskin Nalan maahan ja pentu tuijotti hevosta karvat pystyssä. Se peruutti hieman ja haukahti uudestaan. Olin siirtynyt Ricon luo taputtamaan oria kaulalle, mikä ihme ja kumma tuntui rauhoittavan sitä. Hyvä ettei pentu uskaltanut tehdä lähempää tuttavuutta hevosten kanssa. Annoin Nalan jäädä siihen ihmettelemään hevosta ja aloin harjaamaan Ricoa. Sitten nostin silat sen selkään ja kiristin vyön orin hieman luimiessa toimenpiteelle. Häntäkapan Rico antoi onneksi laittaa kiltisti, eikä lähtenyt jännittämään selkäänsä. Rintaremmi sillä oli t-mallinen. En pitänyt siitä kovinkaan paljoa. Y-mallisessa rintaremmissä hevonen pääsi käyttämään lapojaan vapaammin. Laitoin kärryt kiinni pikalukolla, minkä jälkeen laitoin Ricolle suitset. Riimun jätin suitsien päälle, sillä se ei paljoa häirinnyt treeniä. Kun olin kiinnittänyt ohjat kuolaimiin, kävin hakemassa kypäräni ja avasin tallin ovet.

Irrotin Ricon käytävältä orin seistessä nätisti vielä paikoillaan. Uskomatonta miten niin nuori hevonen pystyi olla niin maltillinen. Hyppäsin kärryille ja heilautin ohjat Ricon lautasten päälle, jolloin ori lähti rauhallisena, mutta varmana kävelemään ulos. Käänsin Ricon tarhojen ohi metsätielle, jossa kuulemma oli mukava pohja ajaa. Nala oli mielissään tallin ovien avauksesta ja lähti tutkimaan tallipihaa, eikä lähtenyt seuraamaan meitä. Annoin Ricon alussa venyttää kaulaansa ja kävellä niin kuin sitä huvitti. Se käveli rennolla ja pitkällä askeleella ja välillä käänteli päätänsä puolelta toiselle kuin katsellen maisemia. Itsekin katselin maisemia, sillä luminen metsä oli katselemisen arvoinen. Tie kaartui loivasti vasemmalle ja lopulta päättyi T-risteykseen. Käännyin risteyksestä oikealle. ”Mentäskö vähän hölkkää?” sanoin Ricolle nousevalla äänensävyllä, minkä ori tuntui ymmärtävän sen nostaessa päänsä. Otin kiinni ohjaslenkeistä ja maiskautin, jotta käskyni olisi mahdollisimman selkeä. Rico siirtyi raviin varovasti ja tuntui heti tietävän, ettei tahdin kuulunut olla kovinkaan reipas. Rico tuntui menevän jopa hieman laiskasti, mutta annoin sen nyt mennä mitä meni näin alkuverryttelyksi. Harmikseni huomasin, että olin unohtanut ottaa kellon mukaan, josta olisin voinut katsella nopeuksiamme. Minulla ei tosin ollut aikomuksia ajaa kovia vetoja, enemmänkin matkaa, joten sillä ei ollut niin suurta merkitystä.

Kun eteemme avautui pitkä suora, päätin alkuverryttelyn olevan ohi. Suoran molemmin puolin avautui suuret lumiset pellot ja tie kiersi oikeanpuoleisen pellon ympäri taas palaten suoran alkuun. Maiskutin Ricolle ja ropsautin ohjat sen lautasille samalla ottaen kuolaimeen tiiviimmän tuntuman. Ori tajusi oitis mitä hain ja lisäsi vauhtia. Vauhti ei ollut kova, mutta poika joutui silti tekemään töitä tarpoessaan lumessa. Kääntyessäni pellon laidalle jouduin hieman hidastamaan vauhtia kurvin ollessa niin jyrkkä. Suora voisi olla täydellinen alusta vedoille, tosin hieman pienemmällä lumimäärällä. Kiersimme pellon 3 kertaa. Enempää ei tarvinnut, sillä pelto oli sen verran iso, että matkaa tuli jo tarpeeksi sille lenkille. Takaisin lähdin taas rennolla hölkällä samaa metsätietä mitä pitkin olin tullutkin.

Tallin pihassa hyppäsin kärryiltä ja ajoin Ricon kävellen talliin. Nala juoksi innoissaan luokseni ja työnsin koiraa sen hypätessä jalkaani vasten. Rico seisoi nätisti käytävällä laittaessani tallin ovia kiinni. Laitoin Ricon kiinni käytävälle, minkä jälkeen pystyin antamaan hieman aikaa Nalallekin. Rapsutin pentua korvan takaa, mistä se tuntui nauttivan kovasti kallistellen päätään. Päästin koiran taas puuhailemaan omiaan ja aloin riisua Ricoa. Irrotin sen kärryt ja nostin ne pystyyn hevosen taakse. Avasin rintaremmin ja ohjat asettaen ne silojen päälle, jonka jälkeen aukaisin silavyön ja vedin silat Ricon selkää pitkin taakse pujottaen häntäremmin pois hännästä. Kiepsautin häntäremmin silojen ja kaiken muun härpäkkeen ali ja tein siitä lenkin, jolla kävin ripustamassa silat takaisin naulaan. Kävin vielä ottamassa Ricolta suitset, joista pesin kuolaimen ja mitkä asetin myös naulaan. Toin mukanani Ricon fleeceviltin, jonka heitin pojan päälle. Ori ei ollut kevyen lenkin jälkeen märkä kuin lavoista ja silojen alta.

Vein pojan pesukarsinaan, missä se aloitti heti steppauksen. Suihkutin sen kaikki jalat kylmällä vedellä samalla harjalla harjaten varmistaakseni, että vesi ei vain liu’u karvoja pitkin maahan. Kuivasin orin jalat huolellisesti kylmäyksen jälkeen. Vein Ricon vielä karsinaan ja varmistin vielä, että viltti oli kunnolla kiinni. Karsinaan oli tuotu heiniä, joita Rico alkoi heti mutustaa. Jätin orin karsinaan, sillä hevoset haettaisi ulkoa muutenkin jo muutaman tunnin kuluttua ja se oli vielä hieman märkä. Nala oli nukahtanut erään loimen päälle varustehuoneessa. Menin varovasti nostamaan pennun syliini ja kannoin sen autolle.

#2 Osaakohan se hypätä?

Ohoh, joku juo teetäkin! Pitääkin lisätä se taukotuvan hankintalistalle. Irtohypytys maneesissa onkin oikein hyvä vaihtoehto, jos haluaa näin liukkailla keleillä tehdä jotain vauhdikkaampaa - turvallisesti. Ja hepatkin nauttii. No Ken ainakin.. Ehkä ensi kerralla esteet eivät enää ole hirvittäviä Riconkaan mielestä.

Tämä kuulostaa niin Keniltä, haha. ↓
Ken jäi tuijottelemaan nokka pystyssä Ricon pörräillessä seiniä pitkin.

+ Todella ihana kuva, oikein huokuu hyvää fiilistä. Oripojista on tainnut tulla kavereita. Älyttömän komeitakin ovat

#1 Uusi hevonen, uusi talli

Hei Ida, tervetuloa vielä tänne foorumillekin! Hyvin näytti lähtevän käyntiin teidän ensimmäinen päivä Hukkasuossa. Frank ja Ken on tosi rentoja poitsuja, joten kolmikko tulee varmasti hyvin toimeen keskenään. Meidän oma tallimestari Thomas on myös pätevä kengittäjä, joten hän voi kyllä laittaa Ricolle hokit. Täällä meinaa olla hirmuisen liukasta! Mainitsen miekkoselle asiasta hetimiten.

Mukavaa ja helppolukuista tekstiä, jes. Mä vastailen tuohon toiseenkin tarinaan asap. On päässyt vähän hommat kasaantumaan..

#2 Osaakohan se hypätä?

Istuin kerhotilan sohvalla maistellen teetä, jonka olin juuri suurella vaivalla hauduttanut. Max kaatoi itselleen kahvia ja tuli istumaan vierelleni kysyen ”Suunnitelmia tälle päivälle?”. Pudistin päätäni ”Ei erityisiä, mutta Rico täytyy liikuttaa jollain keinolla”, tuumin ja hörppään lisää kuumaa teetä. ”Miten olisi irtohypytys maneesissa? En millään jaksaisi ratsastaa tänään ja sitä paitsi vapaana liikkuminen pitävällä pohjalla ei tee huonoa” Max ehdotti. Oikeastaan ehdotus oli mainio, mutta arvelin, ettei Rico ollut koskaan hypännyt, sillä ei ravihevosen tarvinnut. En kuitenkaan viitsinyt mainita siitä.

Rakennettuamme hyppykujan kahdella pystyllä haimme pojat tarhasta. Frank jäi pettyneenä tuijottamaan peräämme, kun katosimme maneesiin. Olimme rakentaneet toiselle sivulle kaksi tavallista leveämpää pystyä, jotka olivat laskettu maapuomeiksi. Aluksi päästimme hevoset vain tutkimaan maneesin nurkkia. Ken jäi tuijottelemaan nokka pystyssä Ricon pörräillessä seiniä pitkin. Se haisteli kaula kaarella seiniä ja ihmetteli avointa tilaa. Minusta tuntui, ettei se ollut koskaan nähnyt maneesiakaan. Toistaiseksi orit pysyttelivät toisessa päässä maneesia, eivätkä olleet vielä käyneet tutustumassa päivän aktiviteettiin – hyppykujaan.

Kenin vihdoin ymmärtäessä mistä oli kyse, se ponnisti rytmikkääseen leijailevaan raviin ja ravasi Ricon luokse. Rico lähti Kenin ennättäessä hänen rinnalleen tämän perään omalla hieman hupsun näköisellä askelluksella heitellen päätä ilmaan. Pojat suuntasivat nyt kujaa kohti. Ricon ilme muuttui hieman epäluuloiseksi puomeja lähestyttäessä, mutta jatkoi edelleen ystävänsä rinnalla. Ken lisäsi vauhtia ja nosti laukan puomia lähestyttäessä ja loikkasi sen yli kevein askelein heittäen muutaman pukin. Rico jarrutti puomille lähestyttäessä ja laski päätänsä hahmottaakseen hirvittävän esteen. Yllätyksekseni se päätti hypätä sen yli, vaikkakin loikka taisi olla ainakin metrin korkuinen, minkä jälkeen ori singahti laukkaan saadakseen Kenin kiinni.

Tutustumiskierroksen jälkeen kävimme nostamassa toisen esteistä ilmaan. Se oli noin polveni korkuinen. Juureen laitoimme vielä puomin helpottamaan sijainnin hahmottamista. Maneesin laidalta haimme pitkät juoksutuspiiskat, joilla ohjailimme päättömästi juoksentelevat pojat takaisin kujalle. Ken oli oitis menossa ja hyppäsi esteen mielellään. Rico tuli hieman jäljessä ja näytti taas tuijottavan puomia, kuin puomi olisi sytytetty palamaan. Niin kuin arvelinkin, ori kääntyi jo hyvissä ajoin ympäri. Olin kuitenkin ennakoinut tämän ja heiluin piiskan kanssa kujan alussa, jolloin se päätti turvallisemmaksi vaihtoehdoksi esteen ylittämisen. Napsautin piiskalla vielä kerran maata, mikä antoi Ricolle lisää motivaatiota ylittää este. Eihän siitä hypystä nätti tullut, mutta yli se pääsi silti.

Päivän pieni aktiviteetti ja sen tuoma jännitys oli kostuttanut hieman Ricon karvapeitettä. Harjasin jouhet suoriksi ja silitin sen otsaa. Ori vaikutti melko tyytyväiseltä, sillä se odotti rentona takaisin ulos pääsyä. Huomenna se saisi uudet kengät ja hokit tottakai, jotta päästään taas treenaamaan kunnolla.




Tässä vielä kuvaa kavereista maneesissa. Kuva löytyy kokonaisena Ricon sivuilta.

#1 Uusi hevonen, uusi talli

Tunsin kämmenieni hikoilevan hanskojeni alla ja kurkkuani kuivi. Olinko sittenkin tehnyt tyhmästi? Mitä jos hevosen ostaminen sokkona olikin huono ajatus? Toisaalta luotin niihin ammattilaisiin siellä Ranskassa, jotka minulle olivat lähettäneet kuvia ja laatineet kattavan esitelmän orin historiasta ja luonteesta. Silti vatsanpohjassani väänteli jokin, eikä se jokin tuntunut hyvälle.

Aamulla olin lastannut autoni täyteen varusteita, jotka olin ostanut Ricolle. Onnekseni Crimis ja Emilia olivat tarjoutuneet kantoavuksi, eikä tarvikkeiden roudaamisessa talliin kestänyt ikuisuutta. Kahdeksan jälkeen autoin puolestaan heitä viemällä hevosia ulos ja putsaamalla oritallista muutaman karsinan. Touhutessani olin unohtanut kokonaan ajankulun ja huomatessani kellon olevan yhdeksän juoksin kiireisesti ulos.

Crimis oli seurannut perässä, kun olin karannut töiltä niin kiireellä. Tuijotin tietä, josta hevosrekka kohta tulisi, kun näin ajoneuvon valot. Hiljalleen se ajoi kohti tallipihaa. Se oli suuri rekka, jonka kyljessä luki ”Chevaux”. Rekka oli todellakin suuri, suurempi kuin rekat yleensä. Ulos autosta tuli hieman pyöreä parrakas mies, joka tuli reippaana tervehtimään. Vaihdoimme muutaman sanan ja allekirjoitin paperit, jonka jälkeen hän alkoi laskea ramppia. Aksentista päätellen mies oli ranskalainen, joten hevosetkin olivat puettu ranskalaisesti, varmaan viiden villaloimen alle! Ehkeivät he olleet tietoisia siitä, että hevosien tulisi kyllä selviytyä nollakelillä ilman loimia. Loin miehelle hymyn ja kävelin ramppia pitkin ensimmäisen loimilla vuoratun hevosen luo. Se tuijotti lumista maisemaa ihmeissään, eikä oikeastaan edes huomannut, että tarrasin sen riimusta kiinni ja tarkistin sen nimen. ”Russian Roulette”, mutisin ääneen ja kiinnitin miehen antaman narun orin päitsiin. Nyt se huomioi minut ja haisteli kiireisenä kättä, joka yritti silittää sen punaista päätä. Mies tuli avaamaan välisermin ja miljoonaan loimeen vuorattu hevonen marssi ylväänä, mutta myös väsyneenä ulos. Pyöräytin sen takaisin autoon päin, kiitin miestä ja talutin uuden hevoseni talliin.

Rico seisoi nyt käytävällä ja katsoi ihmetellen ympärilleen. Se hörisi muille hevosille ulkona, joista osa päätti innostua kunnolla kiljumaan. Itse en viitsinyt välittää ja aloin riisua siltä loimia. Poistaessani siltä bootsit huomasin harmikseni Ricon olevan kengättä. Talvella hokit olisivat lähes välttämätön lisävaruste, mutta ehkä selviämme alkuviikot ilman kenkiä. Tarhoihin oli kuitenkin hyvin satanut lunta, enkä voinut pitkän matkan jälkeen aloittaa mitään hurjia treenejä, ainakaan heti. Ymmärsin orin hermostuneesta asenteesta, ettei sen kanssa kannattaisi nyt alkaa tehdä tuttavuutta, vaan antaa rauhassa tutustua uuteen kotiinsa, joten laitoin Ricon päitsiin narun ja talutin sen ulos.

Ricon tarhan viereinen tarha näytti olevan tyhjillään, joten päätin viedä hevosen ensin sinne jaloittelemaan ja tutustumaan kavereihinsa. Tarhan asukki taisi olla maneesissa, joten pystyin hyvin lainaamaan tarhaa hetken. Alkuun ori vain seisoi ja pällisteli ympärilleen, kunnes se meni tervehtimään viereisessä tarhassa olevia hevosia, Frankia ja Keniä. Jätin pojat tekemään tuttavuutta ja päätin itse käydä kurkkaamassa maneesia.

En tuntenut maneesissa ratsastavaa naista tai tämän ruskeaa hevosta, mutta meno näytti hauskalta. Ratsukko hyppäsi kaarelle asetettuja pystyesteitä rennossa melko lyhyessä ja tasapainoisessa laukassa. Esteet taisivat olla hieman alle metrin korkuisia, mutta näytti, kuin he olisivat loikkineet pienten kavalettien yli. Olisi hienoa, jos saisin Ricon kulkemaan jokin päivä noin rentona ja rytmissä. ”Haluutko tulla nostamaan?” havahduin, kun ratsastaja huudahti minulle kysymyksen. ”Täh? Joo voin mä.” sanoin hieman hädissäni vieläkin miettien mitä tämä oli kysynyt. Kävelin esteiden luo ja nostin niiden korkeutta seuraavaan pykälään, eli noin kymmenen senttiä. Siirryin esteen viereen katsomaan, kun ratsukko haki laukan sujuvaksi ensin ympyrällä ja suuntasi takaisin esteille. Hevonen oli taivutettuna hieman sisälle ja keskittyi ainakin 110% suoritukseensa. Esteet ylitettiin jälleen ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Muutaman hypyn jälkeen ratsukko vielä ravasi hetken ja siirtyi lopulta loppukäynteihin. ”Sä taidat olla täällä ihan uus? Mä oon Salla ja tässä on Rocky.” Salla sanoi hymyillen ja taputti ratsuaan. ”Ida”, sanoin kohauttaen hartioitani ja seurasin hevosen liikettä. ”Se aamuinen hevonen tais olla sun?” hän kysyi samalla kääntäen Rockyn keskemmälle ja loikkasi alas selästä. ”Joo se punainen ori, Rico.” sanoin ja tulin lähemmäs Rockyä ja annoin ruunan haistella kättäni. Korjasimme yhdessä esteet sivuun ja menin tallin kautta Ricon luo tarhoille.

Poika tuntui jo olevan kuin kotonaan. Se seisoskeli rentona ystäviensä vieressä haistellen lunta ja etsiessään ruokaa. Kävelin sen luo ja taputtelin kaulalle ennen, kuin otin sen kiinni. Ori haisteli minut melkein läpikotaisin, kuin tämä olisi ollut ensitapaamisemme. Sitten siirsin Ricon tarhaan, johon se oikeasti kuuluu. Sen uudet kaverit kiirehtivät heti katsomaan ja aluksi näytti siltä, kuin Rico olisi ollut kauhusta jäykkänä, kun uudet ystävät haistelivat tätä molemmin puolin. Pienen jätkämäisen uhittelun jälkeen ne kuitenkin päättivät lopettaa turhuudet ja iskivät heinäkasan kimppuun.

Ricon, eli virallisemmin Russian Rouletten päiväkirja, jonne Ida kirjoittelee touhuiluistaan orin kanssa. Ricon sivuille tästä.