Ricon päivis

Hei Ida, ihana kuulla susta taas. : ) Pitäisiköhän sitä itsekin hankkia lampaankarvainen satula - mä kun yleensä jätän satulan vaan pois, jos ratsastan talvella ulkona. Hevosen paljas selkä on niin ihanan lämmin.

Niin, tosiaan: lampaankarva istuimen -> lampaankarvaistuimen tai lampaankarvaisen istuimen

Tunnelmallista kuvailua ja hauska tarina lapsuudesta, jes! Tällaisia juttuja on kiva fiilistellä täällä kynttilän valossa. Kiitos.

#23 Marraskuu

Aamulla jouduinkin kääntymään takaisin sisälle lähtiessäni viemään koiraa ulos. Pelkkä kevyt takki vedettynä aamutakin päälle ei enää riittänyt. Kirpeä pakkanen vaati jo villasukat, pipon ja villahansikkaat. Tätä olin odottanut jo kauan, pakkasta. Vielä kun sataisi lunta, ettei joulukuukin olisi yhtä masentava ja harmaa, kuin tämä mennyt marraskuu.

Päätin siis lähteä jo aamupäivällä tallille, ettei ilma ehtisi lämmetä ja saisin nauttia pakkasesta myöskin Ricon kanssa maastoillessani. Laitoin orille selkään rungottoman satulan, johon olin suunnitellut ostavani jonkinlaisen lampaankarva istuimen. Se voisi olla aivan ihana istua tällaisilla talvisäillä. Ja tietenkin, koska olin lähdössä maastoon, laitoin Ricolle heijastinloimen, jotta näkyisimme muillekin teiden käyttäjille. Vielä oli kuitenkin hämärä ja aurinko alkoi vasta hieman pilkistellä puiden takaa.

Metsätie oli pakkasyön jäljiltä hyvin kova. Se ei kuitenkaan minua haitannut. Ei ajatuksena ollutkaan suorittaa mitään reipasta maastolenkkiä. Käveleminen erilaisilla pohjilla teki pelkkää hyvää Ricon jaloille. Tie osoittautui kuitenkin niin kovaksi, että päätin tyytyä kokonaan vaan kävelyyn, enkä viitsinyt paljoa ottaa ravia. Ojanpiennar näytti hieman pehmeämmältä, mutta se luultavasti murtuisi ja kellahtaisimme Ricon kanssa ojaan, joten en lähtenyt edes kokeilemaan.

Metsä oli satumaisen rauhallinen sen kimallellessa aamuauringossa. Päivästä oli tulossa kirkas. Toivottavasti aurinko ei lämmittäisi ilmaa niin paljoa, että pakkanen häviäisi ennen iltapäivää. Rakastin sitä, kun hevosen kaviot kopisivat kovaa tien pintaa vasten. Äänestä tuli mieleen ne päivät lapsina, jolloin oltiin mummolassa ja tungettiin nyrkit muovipurkkeihin ja mentiin nelinkontin ympäri taloa. Niitä purkkeja irroteltiin sitten päivän päätteeksi saippualla.

Oo, nyt sai otsikko meikäläisen kulmakarvat kohoamaan ja ehkä vähän salaa innostumaankin. Vaikka alkusilmäyksellä teksti näytti pitkältä, luki sen tuosta noin vain läpi: se oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Mua hymyilytti ihan hirveästi tätä lukiessa. Saatoin välillä vähän naurahtaakin (en pahantahtoisesti!).

Me ei kuulemma menty lisättyä ravia, jossa askeleen pitää pidentyä, mutta tahdin pysyä samana. Me kuulemma vaan lisättiin vauhtia.

Todella kiva, että Kei opetti teitä! Se on niin opettaja-ainesta, vaikkei sitä myönnäkään.

Oli se kuulemma vino ja kaikkea, mutta kaikki jalat väistivät, ainakin jossain vaiheessa.

Ja hei, tsemppiä abivuoteen! Hukkista ei tartte ressata. : )

Eilen olin vahingossa katsonutkin ravien sijaan kouluratsastusta. Hevoset olivat tanssahdelleet niin sievästi musiikin tahtiin, että homma oli jopa mielenkiintoista. Homma oli vähän toista, kun kävi katsomassa kummityttöä seurakisoissa. En tiennytkään, että kouluratsastus voi olla näinkin jännittävää. Opin nopeasti eri liikkeiden nimiä. Laukanvaihdot, laukkapiruetit, passaget ja piaffet alkoivat ajan kuluessa jopa näyttämään helpoilta. Minun lemppareitani oli kuitenkin kaikki lisäykset, etenkin ravissa. Myös pohkeenväistöt näyttivät hauskoilta. Seurasin hevosten liikkumisen lisäksi myös ratsastajien liikkeitä ja tietysti mietin, kuinka toteuttaisin nämä liikkeet seuraavana päivänä Ricon kanssa.

Kouluratsun kuului tietysti näyttää hyvältä. Hinkkasin Ricoa varmaan puoli tuntia, jotta sain sen näyttämään edes hieman niiltä telkkarin hevosilta. Sitten pöl… siis lainasin Sandralta letityskumilenkkejä, joilla laitoin Ricon harjan pienille palluroille. Niistä tuli hienot, jos katsoi kaukaa. Hännän päälle laitoin ranskanletin. Ja kouluratsuilla oli aina valkoiset pintelit ja bootsit etujaloissa, joten nekin löytyi Ricolta. Tosin pintelitkin lainasin Sandralta, koska minulla ei ollut valkoisia. Tosin tuhansien eurojen koulusatulan virkaa sai ajaa meidän rungoton puskamopopenkki ja kentälle lähdettiin ihan tavallisilla suitsilla ja olympiakuolaimilla. Kankisuitsia en kehdannut laittaa meidän ekoihin koulutreeneihin. Sitä paitsi, niitä en olisi saanut lainaan, koska Sandralla ne oli lukitussa kaapissa.

Kentälle raahasin mukaani vielä bluetooth-kaiuttimen. Rico puhalteli ilmaa sieraimistaan ja katsoi mötikkää kauhuissaan, muttei onneksi poistunut paikalta. Etenkään, kun ohjat olivat vain yhdessä kädessäni. Toisessa oli se kaiutin.
”Musiikkia, hyvä!” Kei ratsasti Tashalla Ricon ja minun luokse. ”Mä laitan välillä maneesin radion päälle, jos ratsastelen yksin”, Kei tokaisi vielä perään.
”Ai säkin harrastat musiikin tahtiin ratsastusta? Hienoa! Saat sitten opettaa meitä!” olin tohkeissani siitä, että meidän tallissa oli Kei, joka osasi tätä hienoa lajia ja pystyi opettamaan minua. Napautin kaiuttimen päälle ja talutinkin oitis Ricon kentän laidalla olevan jakkaran viereen, kun Kei jäi mutisemaan jotain taaksemme.

Satulavyön kiristys ja kevyt hypähdys jakkaran päältä Ricon selkään. Rungottoman satulan kanssa ei paljoa viitsinyt nojailla jalustimiin, kun se oli aika hutera. Sain siitä oppitunnin yksi päivä, kun olin lähdössä maastoon, enkä jaksanut hakea jakkaraa tallipihalle. Ensi kerralla haen jakkaran. Sitten taputus orin kaulalle ja kiertämään kehää pitkin ohjin.

Alkuun tuli tietysti lämmitellä. Hoidin lämmittelyn ravissa aluksi pidemmällä ohjalla, kun Rico tykkää venytellä selkäänsä vetämällä päätään alas. Kerran se melkein kompastui päähänsä, kun sen piti samalla heitellä jotenkin kummallisesti jalkojaan. Sitten aloin Kein käskystä keräillä vähän ohjia ja taivutella Ricoa volteilla. Volteilla huomasi selkeästi, että orilla oli oikea kylki jäykempi, kun se ei ihan taipunut niin hyvin oikealle, kuin se taipui vasemmalle. Täytyy sitä siis treenata. Otettiin muutama pätkä laukkaakin. Kei sanoi, että Ricon laukka on edistynyt hurjasti. Vasempaan kierrokseen Rico oli helpommin hallittavissa, mutta oikealle meni kulmat vähän suoriksi ja se painoi sisälle aika vahvana.

Lämmittelyn jälkeen tai ratsutermein verryttelyn jälkeen käveltiin hetki ja sitten aloitettiin päivän työt. Ilmoitin Keille, että me haluttiin oppia laukkapiruetti, koska se näytti niin hienolta ja sitten vielä pohkeenväistö ravissa. Tai en ollut ihan varma mikä se semmoinen liike oli mitä ne telkkarissa teki. Siinä hevonen meni siis ravia ja oli taivutettu liikkeen suuntaan. Niin ja sitten vielä se lisätty ravi. Rico tosin osasi sen jo aika hyvin, mutta veikkaisin, ettei saataisi muutamassa metrissä vauhtia nostettua sinne 50km/h, jotta Ricon etujalat halkoisivat ilmaa niin, ettei ihmisen silmällä erottaisi, että lentääkö se vai ei.

Aloitimme siis pohkeenväistöstä. Kei näytti ensin edeltä miltä liikkeen tulisi näyttää ja ohjeisti minulle avut sen tekemiseen. Sitten minä yritin toistaa niitä käynnissä. Ulkopohkeella siis ohjattiin hevosen ruumista sivulle ja sisäohjalla sai hieman johdatella liikkeen suuntaan. Ja kyllä me minun mielestä mentiin pohkeenväistöä, vaikka vauhti vain kiihtyi kiihtymistään, kun puristin ulkopohkeella. Sitten piti antaa pidätteitä, jos Rico lisäsi vauhtia. Sitten homma alkoikin kuin taikaiskusta toimia ja Rico päisti sivulle, kuin vanha tekijä. Kein mielestä se ei enää kuulemma ollut pohkeenväistöä, kun se meni suoraan sivulle, mutta minun mielestäni se lähenteli enemmän sitä telkkasin pohkeenväsitöä, kuin Kein malliesimerkkiä. Sitten halusin tietenkin kokeilla ravissa tätä samaa liikettä. Kei mutisi jotain, ettei se ainakaan ravissa pääse niin jyrkästi sivulle. Ravissa jopa Kei oli yllättynyt, kuinka hienosti Rico meni. Oli se kuulemma vino ja kaikkea, mutta kaikki jalat väistivät, ainakin jossain vaiheessa. Olin niin ylpeä.

Sitten se laukkapiruetti. Kei tosin sanoi, ettei päästä tekemään laukkapiruettia laukassa. Ricon laukka kuulemma vaatisi vähän hiomista sitä varten. Tehtäisiin se kuitenkin käynnissä. Kei taas näytti Tashan kanssa, kuinka ratsun takajalat tuli pitää paikoillaan ja etujalat kiertäisivät niiden ympärillä kehää. Helppo nakki, ohjalla vähän johtaa ja sitten ulkopohkeella kääntää etuosaa. Rico kyllä kääntyi, mutta paikoillaan se ei pysynyt. Se ei kuitenkaan minua haitannut, sillä kyllähän ne siellä telkkarissakin siinä piruetissa vähän liikkui takajaloillakin. Kei oli myös tyytyväinen, vaikka olisin voinut käyttää enemmän pohjetta ohjan sijaan. Mutta Rico kun kääntyi kärryt perässä tällaisia samanlaisia mutkia, niin ohjasta oli helpoin vetää. Ehkä ensi kerralla sitten ratsastan pohkeella.

Ja lopuksi vielä se lisätty ravi. Sain aluksi ravata ihan meidän normaalia ravia, mikä oli Kein mielestä jo lisätty ravi. Mutta me ollaankin Ricon kanssa next level-kouluratsukko. Koska en saanut ravia yhtään lyhennettyä, niin lähdimme tästä meidän jo valmiiksi lisätystä ravista hakemaan sitten vieläkin lisätympää ravia. Minun ei tarvinnut, kuin siirtää kättä hieman eteen ja maiskauttaa muutaman kerran, niin ori pongahti vauhtiin. Tosin tästäkin tähtisuorituksesta Keillä oli sananen sanottavana. Me ei kuulemma menty lisättyä ravia, jossa askeleen pitää pidentyä, mutta tahdin pysyä samana. Me kuulemma vaan lisättiin vauhtia. Mutta siitä oli kuulemma hyvä lähteä parantamaan sitten ensi kerralla.

Loppukäyntien aikana totesin itselleni, ettei musiikin tahtiin tanssiminen vielä ollut meille realistinen tavoite. Lisäksi tarvitsisin suuremmat kaiuttimet, kun tuolla bluetoothilla musiikki kuului vain kymmenen metrin säteellä niin, että rytmistä saattoi ottaa kiinni.

Ainakin Rico oli hionnut satulan alta päivän ratsastelujen jälkeen. Se sai siis kokovartalosuihkun ja tietysti jalkojen kylmäyksen, jonka jälkeen jätin sen karsinaan hetkeksi kuivumaan. Sillä välin kävin siistimässä sen ratsastusvarusteet nopeasti valjassaippualla ja solmin suitset solmuun. Katsoin mallia tietysti muilta. Pitihän meidän nyt kouluratsukkona sulautua joukkoon. Meidän kamat kun tavallisesti oli vaan heitetty telineisiin kuraisina, koska ”huomennahan ne likaantuu taas uudelleen”-aate oli vahva. Tai sitten se oli laiskuus.

// abivuosi alkoi, joten vähän harvemmin päivittelen

On se vaan hieno! Pitikin käydä jälkeläisiä vilkuilemassa ja ne on kyllä perineet isänsä komeaa ulkomuotoa. Juoksijan lahjoista minä kun en osaa sanoa mitään.

Tammanomistajien iloksi Rico on nyt virallisesti tarjolla myös ulkopuolisille tammoille. Kolme varsaahan orille jo onkin syntynyt. Kilpauraa Rico saa kuitenkin jatkaa varsapuuhien ohella.

1. Viikko kantojen aukeamisen jälkeen

Kipulääkettä löytyy aina tallin lääkekaapista, juuri sen takia ettei koskaan voi tietää mitä näiden nelijalkaisten kanssa käy. Onneksi meillä on ammattitaitoinen henkilökunta - ei tarvitse huolehtia, etteikö Ricon kanssa pärjättäisi myös tällaisena aikana.

Tähän laittaisin pilkun tilalta puolipisteen selkeyttämään lauserakennetta:

Ruokinta-aikaan se oli keksinyt potkia karsinan seiniä; kun kavereita vietiin ulos, oli herra hyppinyt, potkinut, kiljunut, hirnunut ja tehnyt kaikkensa, jottei aamutallin tekijä olisi unohtanut Ricoa yksin.

2. Viikko

Onneksi Rico lähti paranemaan näin nopeasti. Ota kuitenkin rauhassa, ettei tule takapakkia. Hieronta voisi myös olla hyväksi!

Ps. haavaspray yhteen

1. Viikko kantojen aukeamisen jälkeen

Haavat eivät tarvinneet eläinlääkärin vierailua, mutta olivat hyvin kipeät. Saatiin kutsua melkein koko tallin henkilökunta paikalle, jotta saatiin jalat ensimmäiseksi yöksi pakettiin, jotteivat haavat tulehtuisi. Yksi kannatteli jalkaa, minä käärin pinteliä minkä ehdin, joku piti ketjua ientä vasten ja loput olivat muuten vain uteliaisuuttaan kerääntyneet katsomaan operaatiota tai olivat orin sivuilla, ettei se lähtisi karkuun. Yleensä se antoi hoitaa itseään nätisti. Karsinaan käveli oikeastaan vain takajalat omistaja hevonen. Teki ihan kipeää, miten se yritti hyppiä niiden etustensa kanssa. Näki että nyt sitä kyllä sattui. Onneksi Kei oli löytänyt jostain kipulääkettä, jonka Rico onneksi otti kiltisti suuhunsa.

Kokeiltiin laittaa Ricoa tarhaan, mutta se ei muuta tehnyt, kuin kyhjöttänyt paikallaan. Lisäksi ori repi auki pintelistä, elmukelmusta ja jesarista taiteilemani suojukset. Päätettiin sitten Kein kanssa, että olisi parempi, jos Rico seisoisi karsinassa, niin tulehduksen riski olisi huomattavasti pienempi. Niinpä Rico sitten seisoi viikon karsinassa. Kei ja Emilia kävivät sitä aina välillä taluttelemassa tallipihalla. Minäkin kävin sitä tietysti joka päivä katsomassa, hoitamassa ja taluttelemassa. Kolme päivää se ontui voimakkaasti, kunnes kävely alkoi hiljalleen parantua.

Mutta mitäköhän voisi tapahtua, jos laittaa huippukuntoisen ori-kilpahevosen seisomaan 24/7 karsinaan? Ricosta oli viikon aikana kuoriutunut kunnon monsteri. Ruokinta-aikaan se oli keksinyt potkia karsinan seiniä, kun kavereita vietiin ulos, oli herra hyppinyt, potkinut, kiljunut, hirnunut ja tehnyt kaikkensa, jottei aamutallin tekijä olisi unohtanut Ricoa yksin. Mutta silti se oli aina jätetty yksin talliin. Olin tosin sanonut, ettei sille tarvitse jättää kaveria. Iltapäivällä alkoi kuitenkin kunnon hulina, jolloin Rico sai ihmetellä melskettä ja vilinää ihan tarpeeksi.
Keitä se oli yksi päivä testannut ihan huolella. Hyppinyt pystyyn ja yrittänyt purra. Onneksi narun päässä oli Kei, joka osasi laittaa sille käytökselle lopun.

2. Viikko
Alkuviikosta valjastin orin ensimmäistä kertaa sitten sen startin, kun haaveri tapahtui. Ricosta oli kuoriutunut taas varsa, eikä se pysynyt paikoillaan sitten hetkeäkään. Haavat olin pehmentänyt lämpimällä vedellä, kuivannut ja laittanut haava sprayta suojaksi.

Alku oli hieman kankeaa. Tosin mitä voisi odottaa, kun suoraan kovasta startista joutuu seisomaan viikon. Ehkä kilometrin hiljaisen hölkän jälkeen, painoi ori takamuksensa alas ja sitten mentiin. Ehkä muutaman kilometrin verran oli Ricolta hävinnyt jarrut täysin. Onneksi tie oli kunnossa ja roudan pehmittämät kohdat jo korjattu. Kun sain Ricon takaisin hallintaan, lähdinkin suoraan takaisin tallille. Nopeudeksi kellotin parhaimmillaan vauhdin 1.32.

Päästään nyt onneksi hieman lisäämään treeniä varovasti ja poika pääsee tarhaan. Kyllä se siitä, kun saadaan paikat pikkuhiljaa auki ja haavat kunnolla kiinni.

Ai kamala, miten oon skipannut tuon 18. tarinan.. Pahoitteluni!  

#18 Kevään viimeistely hiitti

Näitä tarinoita lukiessa oppii ratsuihminen yhtä sun toista ja sanastokin alkaa pikkuhiljaa käydä järkeen. Siistiä, että Rico on saanut ammattilaiskuskin, joka vieläpä tykkää orista. Me täällä seurataan innolla sivusta, mihin asti Anton ja Rico vielä pääsevätkään!

Äikkänatsi iskee taas. Pari yhdyssanakorjausta:
viimeistelyhiitti, sunnuntaiaamuna ja väärinpäin yhteen

Ei pilkkua:
ja rata sekä varikkoalue

Mutta edelleen oikein selkeälukuista ja mielenkiintoista tekstiä, jatka samaan malliin vaan!

---

#19 Huippukunnolla kohti kesää

Otsikko ja ensimmäinen kappale sai hymyn huulille, mutta lopussa tuijotin ruutua jo silmät suurina. Ihan hullua, että näin voi käydä. Onneksi ei käynyt huonommin, ehdin jo säikähtää toden teolla. Sanonkin heti Keille ja Emilialle, että antavat erityishuomiota Ricon etusille aamu-ja iltatalleissa. Tsemppiä kovasti, Ida!

Huh. Oikein laadukasta tekstiä, joka tempasi mukaansa. Yksi pikkuriikkinen nipotus: yksi pilkku pois välistä.
Hevonen tuntui hyvältä, paremmalta kuin koskaan ennen

Hevonen tuntui hyvältä, paremmalta, kuin koskaan ennen. Se oli terve, iloinen ja juoksi välillä niin kovaa, että ihan hirvitti. Antonkin oli ollut siihen tyytyväinen. Nyt sarja oli kova. Hieman kärjistettynä mukana oli Suomen parhaimmat lämminveriset. Lähtö ei ollut mikään suuri rahoiltaan, mutta silti jotenkin kaikki parhaimmat olivat vahingossa ilmoittautuneet samaan lähtöön. Ja sitten siellä oli minun Rico. Kai sekin kuului niihin parhaimpiin. Ori kamppaili loppusuoralla sijoituksesta, ehkä jopa voitosta, kunnes jotain tapahtui – Rico hylättiin maalilaukalla.

Olin hämmentynyt, ehkä jopa pettynyt. Sen piti olla parhaassa kunnossa, ei revetä lopussa laukalle. Meidän piti näyttää kaikille, mihin Ricosta on. Olin jo miettinyt valmiiksi, mitä papattaisin Antonille, kun tämä saapuisi takaisin varikolle, mutta nähtyäni valjakon, unohdin täysin äskeisen ärtyneen mielentilani. Antonin naama oli veressä, samoin Ricon jokainen jalka, mahanalus ja oikeastaan kaikki paikat, mihin verta oli etujaloista päässyt roiskumaan. Molemmat kannat olivat auki ja niistä suorastaan virtasi verta. Jäähdyttelyt saivat nyt unohtua, kun kiirehdimme katoksille. Betonilattialle muodostui lammikot. En ole eläessäni riisunut hevosta niin nopeasti. Etuilimme pesupaikkajonossa, jotta pääsin nopeasti laskemaan jääkylmää vettä haavoihin. Veri piti saada äkkiä tyrehtymään. Anton tuli viereeni kiroamaan. Joku oli sisäradalta kammennut päälle ja Rico menettänyt tasapainon. Takajalkojen hokit olivat repineet etuset auki. Sen huomasin kyllä ihan omin silmin, mutten sanonut ääneen. Koitin rauhoitella tuohtunutta kuskia. Ei se ollut Antonin vika, että joku tuli päälle. Tästä selvittiin kuitenkin vähällä, olisi voinut käydä huonomminkin. Tämä tiesi kuitenkin pitkää sairaslomaa ja taukoa radoilta.

#18 Kevään viimeistely hiitti

”Oiskohan tää jo tarpeeks suora?” kysymys oli pikemminkin lausahdus, jonka osoitin itselleni. ”On se”, Anton huikkasi samalla jo hypätessään ulos autosta. Vedin vielä käsijarrun päälle ja hyppäsin itsekin ulos. Anton otti kärryt alas trailerin perästä ja vei ne yhden katoksen perälle pystyyn, aisat kohti kattoa. Itse sain vääntää kopin jäätyneen ovenkahvan auki, jotta pääsisin ottamaan Ricoa ulos trailerista. Anton avasi rampin ja laitettuani Ricolle narun turvan ympäri, otti mies takapuomin alas ja Rico sai peruuttaa tapansa mukaan rauhallisesti alas vielä yön jäljiltä viileään ilmaan, jota lämmitti keväinen aurinko. Olimme käyneet täällä Ricon kanssa varmaan jo miljoonia kertoja, mutta silti se aina jaksoi tuijotella maisemia silmät lautasina ja sieraimet suurina se puhisi, kuin sonni. Tämä kerta tosin oli hieman erikoinen, sillä viikon sisällä lumet olivat alkaneet sulaa ja rata, sekä varikkoalue oli kuorittu jäästä ja lumesta. Parin hätäisen pyörähdyksen jälkeen vein orin kiinni katoksille ja Antonin roudatessa tavaroita autosta harjailin Ricoa, vaikka olin sen jo Hukkasuossa putsannut. Pidin ruskeaa fleecevilttiä koko ajan orin selän päällä, kun aloitin varustamisen ensin bootseista. Ricolla oli tapana vieraissa paikoissa suorittaa jotain ihmeellisiä loikkia, jolloin se saattoi vahingossa tirvaista hokilla kannalle ja sitten herkkis olisi ihan jalaton. Niin ja käynnissä sen etujalat eivät ehtineet takajalkojen alta pois ja se jos mikä kulutti takakavioita ja sai kengät tippumaan. Takasuojat olivat viimekaudelta ja jo aivan naarmuilla. Olin ostanut sille nyt tulevalle kaudelle taas uudet suojat, mutta vanhoja käytettiin reenissä.

”Käyn vaihtamassa vaatteet tuolla”, Anton huikkasi tuotuaan kaikki tavaramme katoksille ja lähti kohti kuskien pukuhuoneita. Antonin vaihtaessa ajovermeitä päälle laitoin Ricon valmiiksi. Ori oli jo tottunut odotteluun ja seisoi kärsivällisesti, kun sovimme vielä Antonin kanssa, kuinka tämä ajaisi hiitin. Sitten kuski kyytiin ja matkaan. Lämmittely ajettaisiin ilman sekkiä, joten laitoin sen kiinni rintaremmin sivulla olevaan hopeiseen renkaaseen. Näin se ei häirinnyt hevosta, vaikka oli kuitenkin mukana. Antonin ajaessa Ricoa radalle suuntasin itse tallikaarteeseen seuraamaan lämmitystä. Radalla oli muutama muukin ajokki, kaikki taisivat olla ratatallin hevosia. Näin sunnuntai aamuna ei kovin moni jaksanut nousta aikaisin hiitille. Mutta mepä jaksoimme.

Rico vaikutti tavalliselta reippaalta itseltään, kun se hölkkäsi reippaasti väärin päin radalla muutaman kierroksen samalla venytellen päätään kohti maata. Sitten Anton vaihtoi kilpailusuuntaan ja otti muutaman pätkän hieman reippaammin. Kun vauhti oli saatu taas hiljennettyä, siirsi mies orin käyntiin. Tässä vaiheessa sukelsin katsomoa ja rataa rajaavan aidan ali ja kiiruhdin valjakon rinnalle laittamaan sekkiä kiinni. Hiitti ajettiin nimittäin sekin kanssa.

Antonin ranteessa olleen kellon perusteella hiitin pituus oli n. 2100m, keskivauhti oli 1.18 ja huippunopeus loppusuoralla kävi siellä 1.14,5. Tämä oli siis tällainen starttiin valmisteleva hiitti. Anton oli sanonut, että hyvin oli askel vienyt ja matka taittunut. Selkeästi hokkien puuttuminen oli tuonut oriin lisää vauhtia ja kevät tehnyt ihmeitä sen motivaatiolle. Mutta se tärkein, ori oli ollut erinomaisen tuntuinen ja tämä oli tullut suoraan ammattikuskin suusta. Ja lisäksi hän suostui vielä ajamaankin sillä. En malta odottaa seuraavaa starttia, kun Anton hyppää ohjaksiin.

#17 Kisamatkalla Ruotsiin

Oi, miten jännittävää! Me pidetään täällä oikein porukalla peukkuja teille. Tsemppiä pakkaseen, ottaa varmasti koville itse kullakin.

Ihana Kalle <3

Lukemat hipoivat jo melkein 20 pakkasasteen rajaa, jolloin hevosen sai jättää pois startista, jos niin näki parhaaksi. Olimme kuitenkin tulleet pitkän matkan Suomesta, eikä olisi mitään järkeä nyt lähteä perumaan starttia, johon oltiin valmistauduttu ja satsattu niin paljon. Ensimmäinen Ruotsin matkamme Ricon kanssa oli ollut ajatuksissa jo pitkään, mutta nyt pääsimme sen vasta ensimmäistä kertaa toteuttamaan. Lisäksi, orin kausi oli lähtenyt niin lupaavasti käyntiin, että se oli vihjeissä veikattu varmaksi ja sitä oli pelattu eniten. Viimeisessä startissaan se jäi pussiin täysissä voimissaan ja vasta lopussa pääsi yrittämään kiriä, minkä ansiosta oli lopulta kolmas ja helpolla juoksulla ansaitsi uuden ennätyksenkin! Eli ihan syyttä sitä ei oltu laitettu suosikkeihin. Suosikkina oleminen tosin toi heti lisäpainetta itselleni. Etenkin, kun toimin Ricon omistajana, valmentajana sekä ohjastajana. Jatkuvasti sai olla varpaillaan, jos vaikka joku ruotsalainen toimittaja eksyisi katospaikallemme ja laittaisi minut puhumaan ruotsia. Toivottavasti saisin tässä tilanteessa puhua suomea tai englantikin menisi.

Pojat, eli Rico ja Kalle olivat matkustaneet hyvin kahdestaan, vaikka Ricolla meinasikin mennä herne nenään, kun sen koppiin tuotiin vieras hevonen. Onneksi Kalle oli sen verran nuori, että päätti nöyrtyä Ricon vallan alle. Ja onneksi pitkä matka sujui kaksikolta ilman sen suurempia ongelmia, vaikka Rico näytti omivan jatkuvasti pojilla ollutta yhteistä heinäverkkoa.

Pitkä matka taisi tehdä orien ystävyydelle ihmeitä, sillä ottaessani kilpailupaikalla Ricoa ulos autosta, meinasi Kalle saada hepulin, kun sen uusi ystävä vietiin pois. Sitten se taas rauhoittui, kun pääsi sen viereen seisomaan katoksille. Rico oli ilmeisesti ottanut isähahmon roolin ihan tosissaan ja muutaman oman varsan jälkeen alkanut isähahmoksi sitten ihan jokaiselle. Onneksi se sentään osasi antaa hyvää esimerkkiä nuoremmilleen.

Minulla ja mukanani roikkuneilla aputytöillä oli kiristyneen pakkasen johdosta kädet täynnä töitä. Hevosilla piti olla koko ajan loimet päällä ja kun käytiin lämmittelemässä, niin ne piti suorastaan paketoida. Ricon sai pukea aluksi kaulakappaleelliseen villaloimeen, sitten sen rungon ympärille käärittiin paksu ja iso vanha voittoloimi, joka peitti myös mahan ja se tietenkin köytettiin mahdollisimman tiukkaan kiinni. Siihen päälle laitettiin vielä kaksi kaulakappaleellista loimea. Lisäksi, kohonneen jännitykseni johdosta taisin vain komennella ahkeria apulaisiani, jotka yrittivät jäisillä näpeillä toimia käskyjeni mukaisesti mahdollisimman ripeästi. Tunnelma oli siis ennen lähtöä melko kireä ja kiireinen.

// Tämä siis menee tarinakilpailuun, jossa kerroin hiukan meidän valmisteluista ennen starttia. Peukut pystyyn, että me Ricon kanssa pärjätään tämän turvin!

#16 Pakkasellakin on treenattava

Tämä ranskalainen herra sopii kyllä barbihevosemme kanssa yhteen kuin paita ja peppu. Uskon, ettei missään toisessa tarhassa Hukkasuossa ole niin paljoa vaatetta päällä kuin tässä näillä kahdella..

Sulla on aina asenne niin kohdillaan, jes!
Sitten pääsisimme taas radalle ja esittelemään vastustajille uuden kilpatakkini selkää.

Tottakai saat lisätä kuvan Ricon sivuille, se olikin tuollainen pieni joululahja sulle. Copyiksi vaan Crimis (:

Ulkona oli niin napakka pakkanen, että jouduin pukemaan Ricolle tallissakin lenkin jälkeen kaksi kaulakappaleella varustettua fleeceloimea. Jäi vähän harmittamaan, kun vetojen jälkeinen jäähdyttely jäi nyt vähälle, jottei hiestä märkä hevonen jäätyisi tuonne ulos. Tallin kylmäveriset tuntuivat nauttivat pakkassäistä, kun niillä oli paksu mammuttikarva, mutta tällainen ranskalainen herra kun ei kunnollista talvikarvaa voinut missään nimessä kasvattaa. Pitää näyttää kesät talvet aina upealta. Noh onnekseni Ricolla on täyshoitopaikka, johon kuuluu sen loimittaminen aamuisin.

Orin viruessa jalkojenkylmäysletkuissa, istuin sen varustepakin päällä ja hinkkasin siloja varustesaippualla. Rico oli tapansa mukaan kiinnostunut tekemisistäni, joten raahasin istuintani lähemmäs hevosta, jotta se näki paremmin puuhani. Tavallisesti pidin varusteista hyvää huolta, mutta kurakeleillä olin vain tyytynyt pyyhkäisemään mudan rätillä, mikä kostautui nyt. Ricon ihana sininen silapatja oli täynnä tummia läikkiä ja sekös jos joku ärsytti. Päätin irroittaa patjan ja ottaa sen kotiin pesuun. Toivottavasti muistan tuoda sen ensi kerralla sitten takaisin. Kävin, myös Ricon suitset pintapuolisesti läpi, jonka jälkeen vein varusteet telineilleen ja varustesaippuat paikoilleen.

Sammutettuani vesihanan otin letkut pois Ricon jaloista ja laitoin ne paikoilleen. Eivät sen jalat ikinä olleet lämpimät treenin jälkeen, onneksi. Kuitenkin aina reippaampien ajojen jälkeen oli hyvä hoitaa jalkoja ennaltaehkäisevästi.

Muutama päivä takaperin lenkillä Ricolta oli lentänyt kenkä. Se oli singonnut kovassa vauhdissa keskelle peltoa, josta sen olin sitten hevosen hoidettuani käynyt kahlaamassa. Onneksi osasin iskeä sen seuraavana päivänä takaisin, ettei tarvinnut odotella kengittäjä ja jättää treenejä välistä. Huonot kelit olivat sotkeneet starttisuunnitelmiamme jo ihan tarpeeksi. Viikonloppuna tulisi kengittäjä ja Rico saisi tuliterät nastakengät jalkoihin. Sitten pääsisimme taas radalle ja esittelemään vastustajille uuden kilpatakkini selkää.

Ps. Saanko lisätä sen Ricon kuvan sen sivuille tuolta joulukalenterista?

#15 Talvitreeniä

Suomen talvi on kyllä melkoista taistelua. Vaikkei ravihevosta varsinaisesti voikaan maneesissa treenata, voi pahimpina päivinä juoksutus sisätiloissa olla ihan paikallaan.

Ehkä me tänä vuonna saataisiin valkea joulu <3
Puut olivat vihdoin saaneet kauniin lumisen harson päälleen ja maisema näytti vihdoin siltä, että se olisi valmis joulun tuloon.

Suosikki:
Vielä vähemmän heitä kiinnostaisi metsästää Ricoa, kun se puuhailisi turhautuneena tarhansa portin auki ja juoksisi itsekseen yhden ylimääräisen hiitin ympäri tallipihaa.

#15 Talvitreeniä

Eilen oli satanut lunta vaakatasossa, enkä pystynyt edes kuvittelemaan, että olisin lähtenyt liikuttamaan Ricoa siinä säässä. Oikeastaan luulen, ettei ori olisikaan liikkunut tallin kynnyksen yli, vaikka kuinka olisi käskenyt. Rico kun oli vähän ulkoilma- ja mielialahevonen. Hyvällä säällä huvitti ja huonolla säällä huvitti vähemmän. Lumimyrsky oli kuitenkin laantunut ja tänään päivä oli alkanut ihanalla auringonpaisteella, joka kiilteli lumen valkoista pintaa pitkin. Puut olivat vihdoin saaneet kauniin lumisen harson päälleen ja maisema näytti vihdoin siltä, että se olisi valmis joulun tuloon.

Lunta oli kuitenkin tupruttanut toden teolla, eikä metsätietä oltu vielä aurattu. Rico saikin tarpoa varmaan 20cm lumihangessa, kunnes pääsimme peltojen ympäröimälle tielle, jossa tuuli oli pöllyttänyt valkoisen aineen edestämme.
”Mene vaan”, Kerään hieman ohjia, sillä luvan saadessaan, nosti Rico päänsä ja lähti heti reippaaseen raviin. Tie oli edelleen raskas, mutten voinut lykätä ajamista enää. Jos Ricoa ei liikuttaisi vähintään kolmen päivän välein, meidät varmaan potkittaisiin pihalle Hukkasuosta. En usko, että henkilökunnan aika ja hermot riittäisivät ylivireän orin taluttelemiseen sen hyppiessä ja pomppiessa, sekä sinkoillessa kaikkiin ilmansuuntiin. Vielä vähemmän heitä kiinnostaisi metsästää Ricoa, kun se puuhailisi turhautuneena tarhansa portin auki ja juoksisi itsekseen yhden ylimääräisen hiitin ympäri tallipihaa. Eihän se mihinkään täältä lähde, kun täällä on ruokaa ja ystävät, mutta ei se ihan heti anna kiinni. Mutta nämä syksyiset kelit ovat olleet niin surkeita, ettei kellään meinaa riittää mielenkiinto ainakaan maastoiluun, jos tiet ovat liukkaat tai loskaiset. Ja valitettavasti ravihevosta on hieman hankala treenata maneesissa. On päästävä tielle juoksemaan.

Tyydyin Ricolle hiljaiseen vauhtiin, mutten antanut vauhdin kuitenkaan hyytyä hölkkäilyksi. Vauhti ei tosin olisi mitenkään voinut hyytyä hölkkäilyksi, sillä ori painoi sen oloisena ohjalle, että olisi voinut mennä paljon reippaamminkin. Hetken ravailtuamme raskas luminen metsätie taisi tehdä tehtävänsä ja raavas orini alkoi hiljalleen väsyä. Vauhti ei hiipunut, mutta ohja keveni kummasti. Päätin tässä vaiheessa itsekin lopettaa treenin, ettei Ricon lihakset menisi jumiin raskaasta työstä. Lisätyötä toi kärryjen pyöriin paakkuuntuva lumi, joka välillä lukitsi pyörät hetkellisesti ja Ricolla oli entistä raskaampi työ vetää kärryjä perässään lumihangella. Voisin vaikka käydä ajamassa ennen ensi kerran lenkkiä autolla muutaman kerran metsätien läpi, niin kärryjen pyörät pääsisivät pyörimään vapaammin auton pyörien painaumissa. Tietä ei uskaltanut kuitenkaan kokonaan aurata, jottei lumen taas sulaessa se muutu jäiseksi. Suomen ilmasto oli kyllä hankala työpari hevosen treenauksessa.

Mäkin heitän pari kommenttia!

#14 Ricosta esteratsu?

Hirmuisen kivaa, että otit Cuban mukaan tarinaan! Kaikki ei aina pysy mukana, kun Thomaksen hevoset vaihtuu ihan jatkuvasti. :'D

Kuten Emilia mietti, 5-vuotiskisakausi kirjoitetaan juurikin noin yhteen.

#14 Ricosta esteratsu?

Kannatan! Kyllä lämminverisistä on moneksi, vaikka siihen valjakkoajoonkin. Ei kannata kiirehtiä kuitenkaan, teillä on vielä aikaa vaikka millä mitalla puuhailla kaikkea kivaa. Se onkin varmaan parasta heppaharrastuksessa, että on niin montaa juttua, mitä voi tehdä!

Sujuvaa kerrontaa ja tarinaa oli selkeä ja mukava lukea. Vähän ehkä korjaisin tätä, ja vaihtaisin pisteen pilkuksi:
"...ilkeästi keskeyttäisi 5-vuotis kisakautemme. Joka muuten oli alkanut hienosti."
-> "...kisakautemme, joka muuten...
En ole nyt ihan täysin varma, mutta musta tuntuu, että 5-vuotis kisakausi pitäisi olla 5-vuotiskisakausi.

Pidin ensimmäisestä kappaleesta, jotenkin voin niin kuvitella vaatekerrokset ja kylmän auton. Kuvailit myös hyvin treenien etenemistä.

Syksy oli tuonut mukanaan kylmän viiman, joka oli saanut minut pukeutumaan useampaan vaatekerrokseen ja näytinkin varmasti joltain napajäätikön tutkijalta tupsupipossani ja paksussa kaulahuivissani, joiden lisäksi olin laittanut vielä aurinkolasit aamuauringon häikäistessä ajomatkaani tallille. Autokaan ei ollut vielä ehtinyt lämmetä aamulla, vaikka olin laittanut sen piuhaan puoli tuntia ennen lähtöä. Ehkä lämmitys oli rikki.

Suuntasin kentän laidalle huomattuani ihmisjoukkion nojailemassa aitaan ja katselemassa kentällä hyppivää hevosta. Tunnistin porukasta ainakin Crimiksen, Eveliinan ja Katyan.
”Huomenta, miten te näin aikasin ootte kaikki täällä?” kysyn porukalta hieman ihmeissäni. Eihän kello ollut kuin vasta 10, mutta viikonloppuisin porukka nukkui vielä siihen aikaan.
”Me tultiin tänne kattomaan, kun Crimis pitää valmennusta Keille ja Cuballe”, Katya sanoi iloisena huomatessaan minut.
”Kuka Cuba..?” kysyn hieman hämmentyneenä, kunnes tajuan tytön tarkoittavan kentällä hyppivää läikikästä tammaa. Tamma eteni kevein askelin Kein ratsastamana esteeltä esteelle, eikä edes hipaissut niitä varmasti kaksimetrisiä esteitä, joita parivaljakko ylitti helpon näköisesti. Nojauduin muiden tavoin itsekin aidalle katsomaan tarkemmin kaksikon vauhtia.
”Se on kenttäratsu”, Katya valaisee tamman taustoja lisää huomatessaan, että olin aivan pihalla koko hevosesta. Miten olin voinut missata noin hauskan näköisen hevosen?
”Hei Katya, haluatko sanoa Crimikselle, että kun ovat valmiit niin jättävät minulle nuo kaksi pystyä tuolla”, sanon ja osoitan kahta estettä kentällä. Katya nyökkää ja lähden harppomaan tarhoja kohti, missä oletan Ricon tällä hetkellä oleskelevan.

Ori tuli mielellään luokseni tarhassa ja alkoi heti etsiä mahdollisia herkkuja takin taskuistani. Eikä orin aavistus nameista mennyt tälläkään kertaa hutiin, sillä tottakai olin varannut sille vähän herkkua. Annoin Ricolle pienen porkkanan puolikkaan, jonka se hotkaisi nopeasti ja oli heti valmiina kerjäämässä lisää.
”En mä voi sulle kaikkia porkkanoita syöttää höpsö”, sanon ja silitän tämän turpaa.

Tallissa vien Ricon karsinaan, jossa päästän sen vapaaksi syömään aamulta jääneitä heiniä ja käyn samalla hakemassa varustehuoneesta hevoseni varustepakin, satulan ja suitset. Orin syödessä kuivikkeiden seasta löytyviä heiniä, riisun siltä loimen ja harjaan onneksi jo melko puhtaasta hevosesta hieman pölyä ja mahan alta tarhasta roiskuneet kurat. Hieman kovemmalla harjalla puhdistan jalat ja tarkistan samalla mahdolliset turvotukset, lämmöt ja haavat. Jalat tuntuvat ja näyttävät onneksi hyviltä. Nyt kurakeleillä ei passannut tulla haavoja, ettei kuran mukana pääse sitten tulehdusta, mikä ilkeästi keskeyttäisi 5-vuotis kisakautemme. Joka muuten oli alkanut hienosti. En halunnut ottaa mitään riskejä Ricon kanssa, joten laitoin sille jokaiseen jalkaan suojat ja etujalkoihin vielä bootsit. Estehyppelystä meidän osalta saattaisi nimittäin tulla aika räpellystä.

Kentälle jätetyt esteet olivat vielä ihan maksimikorkeuksissa. Pituuteeni verratessa ne olivat varmaan jotain 140cm korkeita, joten kävin laskemassa niitä Ricon kanssa ihan pieniksi ristikoiksi. Ori puhalteli ilmaa sieraimistaan ja kurotteli estettä kohti, kun nostelin puomeja alas kannattimilta.
”Ainiin, ethän sä oo ikinä hypänny”, naurahdin ja päätin laskea esteen maahan ja levitin kolme puomia niin, että Rico pääsisi niistä varmaan yli vähän reippaammassakin ravissa. Talutin alkukäynnit samalla tutustuttaen oria esteisiin ja maahan laittamiini puomeihin kävelemällä niiden yli Rico perässä. Onneksi se seurasi kiltisti ja oli innokkaana aina mukana tekemässä jotain uutta.

Lämmittelimme lähinnä ratsastamalla kenttää ympäri ja tekemällä paljon voltteja, sekä käyntisiirtymisiä. Olimme ratsastelleet lähinnä vain maastossa, joten sen kummempaa Rico ei oikeastaan osannutkaan – eikä sen tarvinnut. Välillä sain kärrylenkillä ihmetellä, kun kaveri menee peräänannossa kärryillä, mutta kun satulan iskee selkään, niin se seilaa pää pilvissä ja ravi on välillä niin alitempoista, kuin ravihevosen ravi vain voi olla. Ricolla voisikin joskus kokeilla valjakkoajoa, se olisi varmasti hyvä siinä. Liikkuu niin kivasti kärryjen kanssa. Ainakin siinä ”kouluosuudella” se olisi varmaan vahvoilla. Katsoin joskus telkkarista ja kyllä Rico sopisi niiden friisiläisten ja muiden näyttävien kärryhevosten sekaan. Ei eroa huomaisi. Otimme lämmittelyymme mukaan hiljalleen puomit, joita tulimme alkuun käynnissä ja kun poika sai pienet kavionsa soviteltua niiden väleihin, niin otin niitä vähän ravissa.

Verryttelyn jälkeen annoin Ricon kävellä ja tulin alas nostamaan puomit pieneksi ristikoksi. Kentällä oli myös toinen pysty, jonka olin jo laskenut pieneksi ja laittanut sen eteen apupuomin helpottamaan lähestymistä. Meidän touhuilu täällä kentällä varmasti vaikutti naurettavalta, sillä näiden pienten esteiden ylitys ei ollut edes alkuverryttelyä äskeiselle hevoselle. Nousin takaisin Ricon selkään ja annoin sen kävellä vielä hetken pitkin ohjin, kunnes keräsin taas ohjat ja tein muutaman raviympyrän ennen, kuin aloin miettimään esteitä. Päätin lähestyä ensin apupuomilla varustettua pystyä. Tulin esteen ravissa ja otin ennen sitä valmiiksi kevyen istunnan nojautuen hieman eteenpäin ja ottaen kiinni Ricon harjasta. En tiennyt yhtään minkälainen loikka sieltä voisi tulla. Ori kuitenkin löntysti esteen yli ja lopulta siirtyi käyntiin ja nosteli laiskasti vielä takajalatkin puomin yli. Okei, liian varovainen lähestyminen. Otin ravin uudelleen ja tulin tällä kertaa hieman reippaammassa temmossa esteelle ja tällä kertaa askellajikin säilyi tai oikeastaan esteen jälkeen se vaihtui laukaksi. Nelitahtiseksi ja epätasapainoiseksi laukaksi, mutta kuitenkin laukaksi. Otin orin käyntiin esteen jälkeen ja valmistelin hevosen uuteen hyppyyn. Tällä kertaa hyppäsimme ristikon. Muutaman toiston jälkeen hyppymme tuntuivat vain parantuvan ja parantuvan. Joka kerta Rico sai laukan aikaiseksi esteen jälkeen, eikä se laukka ollut sellainen kaahattava laukka, mitä mentiin maastossa, vaan hidas ja rento.

Hyppelyiden lopuksi korjasin Ricon kanssa yhteistuumin vielä esteet. Minä siis kannoin puomit ja Rico seurasi perässä touhujani. Syksy oli saanut ilmeisesti kentän laidalla kasvavan ruohon maistumaan pahalta, kun Rico ei ollut tavallisesta tavastaan poiketen kiinnostunut siitä, vaan löntysti perässäni, kuin koira. Ensi kerralla voisimme kokeilla vaikka vähän korkeampia esteitä, jos siis kuskilla riittää rohkeus sellaiseen.

#13 Kuninkuusravit (ykkönen oli vissiin jäänyt vahingossa pois otsikosta)

Huikeeta, että pääsitte osallistumaan Ricon ja muiden kanssa Kunkkareihin! Vielä huikeempaa, että sijoituitte noin hyvin. Ei voi sanoa muuta kuin että vau ja onnittelut.
Mutta kyllä me kaikki Ricoon uskottiinkin, vaikka vähän oli huonompiakin lähtöjä välissä. Ja edelleen upeaa seurata näin 100% ratsuihmisenä mitä siellä raveissa tapahtuu.

Pari yhdyssanakorjausta:
sunnuntaiajelulle
monté-ennätyksensä

Pilkku pois kohdasta jossa alaviiva:
Ori painoi koko ajan ohjalle ja kädet puutuneina yritin ajaa _ sillä edes muutaman kierroksen hiljempaa, jotta sen lihakset ehtisivät lämmetä ennen kovempaa vauhtia.

Ja sanon samaa kuin aiemmin: imperfektistä preesensiin muuttaminen kesken lauseen ei oikein toimi. Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että preesensissä kuvailu tuo oman kivan touchinsa tekstiin!

Lopussa oleva tiivistys oli kiva, kun oli näin pitkä teksti. Ei siinä mitään vikaa siis - oli mielenkiintoista luettavaa alusta loppuun! Jatka samaan malliin vaan.

Päivä 1

Mikä olikaan suomalaiselle raviurheilulla tärkein viikonloppu? Viikonloppu, jolloin koko ravikansa kokoontuu yhdelle raviradalle. Kuninkuusravit. Suomen parhaimmat kuskit, sekä hevoset tulevat ottamaan toisistaan mittaa ja esiintymään tuhatpäiselle yleisölle. Pääsimme mukaan näihin karkeloihin. Emme päälähtöihin, mutta pääsimme silti kilpailemaan tämän mahtavan yleisön eteen.

Minä, Sara ja Perho istuimme naapurilta lainatun ison valkoisen rekan kyydissä. Hevosia olimme ottaneet mukaan sen verran, että olisimme joutuneet hakemaan ne kahdessa erässä, joten näin oli helpompi. Olimme napanneet Uudestakuusta ensin Perhon hevoset mukaan, sitten kävimme hakemassa Sotilaan Taivalpaadesta ja lopuksi nappasimme vielä Ricon matkaan. Aken raviradalle oli kuitenkin matkaa, eikä kukaan ollut innokas ajelemaan edes takaisin.

Varikko oli jo täynnä autoja ja hevoskuljetusvaunuja, kun saavuimme kilpailupaikalle. Ensimmäisien lähtöjen valjakot olivat jo lämmittelemässä ja esittelyiden avaus ratsukot kävivät kiertämässä rataa, jotta ravihälyyn tottumattomat hevoset rentoutuisivat. Rekan parkkeeraus ahtaaseen väliin oli yllättävän hankalaa, mutta hetken venkslattuamme, saimme kuin saimme sen fiksusti kahden hevoskuljetusauton väliin tungettua. Perho lähti heti ilmoittautumaan, kun me jäimme Saran kanssa purkamaan varusteita katoksille.

Perhon palatessa takaisin leiriimme, olimme laittaneet jo kärryt valmiiksi katoksiin. Rico starttaisi lähtössä viisi, joten aloimme jo purkaa lastiamme. Rico oli otettu viimeisenä mukaan, joten se oli mukavasti ensimmäisenä hieman erillä muista mukana matkalla olevista oreista. Rico oli porukan nuorin, mutta kokenein kilpailija, joten se otti rennosti kisapaikan hulinan. Satuloin orin tottunein elein, vaikka tämä olikin vasta kolmas montè starttimme. Sara punttasi minut orin kyytiin ja lähdimme aluksi kävelemään metsälenkille odottelemaan toisen startin maaliintuloa, jotta pääsisimme lämmittelemään radalle.

Lämmityksessä ori tuntui vauhdikkaalta ja rennolta. Ennen kaikkea rennolta. Se oli viimeaikoina jännittynyt ja säheltänyt katoksilla minkä kerkesi, mutta nyt se oli seisonut aavemaisen hiljaa paikoillaan. Lämmityksessä se ei kytännyt jokaista aidantolppaa tai hyppinyt sivuille, kun voittajaringin ympärille oli istutettu sinisiä ja vaaleanpunaisia kukka-asetelmia. Palasin toiveikkaana takaisin katoksille, jossa Sara ohjasi meidät takaisin katoksien suojiin ja hyppäsin alas. Sara laittoi loimen Ricon selkään, sillä lämmin kesäinen tuuli oli vaihtanut suuntaa ja tilalla puhalsi viileä syksyinen tuulahdus. Ei ollut enää kesä.

Meidät laitettiin ennen esittelyä järjestykseen kokoontumisringissä, josta sitten lähdimme kahden suomenhevosratsukon johdattamina numerojärjestyksessä radalle esittäytymään. Suomenhevoset laukkasivat kovaa rinnakkain, luulen että ne ottivat pientä kisaa keskenään. Me oikeat kilpailijat keventelimme rennosti hölkäten niiden takana pitäen väljät välimatkan, jotta kuuluttaja ehti esitellä meidät.
”Ja numerolla neljä siniseen sonnustautuneet Russian Roulette ja Ida Taivalpaasi”, kilpailujen kuuluttaja kailotti ilmoille. Joistain ratsukoista se heitti ilmoille jotain viimestarttien hyvästä sijoituksesta tai uudesta ennätyksestä, mutta meistä ei sanottu mitään. Meillä ei ollut mennyt hyvin viime aikoina. Rico ei ole ollut oma itsensä. Jos nyt saisimme kelpo hyvän ajan ja tulisimme ravilla maaliin, niin olisin tyytyväinen, erittäin tyytyväinen.

Auto alkoi edessämme kiihdyttää ja pian se olikin jo täydessä kilpailuvauhdissa, siivekkeet irtosivat hevosista ja kilpailujoukko alkoi hajaantua sisärataa kohti omille juoksuradoilleen. Saimme Ricon kanssa hyvän paikan. Kolmas ulkona. Rico ei ole kovin nopea lähtijä, joten en hakenut mitään lähellekään keulapaikkaa. Asetelmat eivät juurikaan muuttuneet matkan aikana. Takajoukoissa vaihdeltiin joitain paikkoja, mutta minun ja Ricon matka jatkui hyvin siinä samalla paikalla, kolmantena ulkona. Takasuoralla päätin tehdä jotain asetelmille ja käänsin orin kolmannelle radalle. Selostaja tietenkin villiintyi rohkeasta siirrostani ennen viimeistä kaarretta ja taisi vähätellä orin jaksamista, oli kuulemma liian raskas juoksu Ricolle kiriä kolmatta. Olihan siinä aihettakin viime juoksujen perusteella. Rico tajusi välittömästi aikeeni ja alkoi kuroa keulaa umpeen. Kaarteessa kirimme hidastui, mutta se ei haitannut Ricon menoa, vaan päinvastoin. Se tuntui saavan lisää tuulta purjeisiin juostessaan muiden ulkopuolella kolmannella täysin ilman vetoapua. Loppusuoralla sillä taisi hirttää kaasu lopullisesti kiinni sen purressa kuolaimeen ja lähtiessä hurjaan loppukiriin. Pääsimme juuri ennen maalilinjaa johtavan rinnalle, mutten ollut varma kumpi ylitti sen ensimmäisenä. Maalikameran tarkastelun jälkeen voittajaksi vahvistettiin OR’Ghost Warrior, eli olimme Ricon kanssa toisia. Ja vaikka voittoa ei tullutkaan, oli oriin enemmän kuin tyytyväinen. Se näytti taas mihin se todellisuudessa pystyi.

”Ihan mahtava esitys, se kiri ihan hullun hyvin tossa lopussa!”, Sara hihkui ja halasi minua välittömästi, kun olin päässyt alas Ricon selästä. Työnsin siskoani hieman kauemmas, enkä voinut peitellä leveää hymyäni. ”Jep, ihan mahtavahan se oli”, saan sanotuksi ja taputan Ricoa kaulalle. Rico oli ollut enemmänkin kuin vaan mahtava, mutta se tiesi sen kyllä sanomattakin. ”Kun mä meen Ricon kanssa pesupaikalle, niin alatko sä laittaa tota Sotilasta kans vähän valmiiks, kun jos mulla kestää tän kanssa?” kysyn siskoltani, joka vieläkin taputtelee onnessaan Ricoa kaulalle. ”Joo tottakai”, Sara vahvistaa ja lähtee laittamaan seuraavien hevosien varusteita jo valmiiksi katoksille. ”Hyvin vastas sille Ghost Warriorille”, Perho tuli Saran kadotessa omiin puuhiinsa vielä onnittelemaan. Meillä kuitenkin alkaisi olla jo pian kiire, jos en purkaisi nyt Ricoa ja lähtisi sen kanssa pesulle. Riisuin orin nopeasti ja talutin sen pesupaikoille. Onneksi siellä oli tyhjä karsina, jossa sain Ricon pestyä, eikä jonoakaan kertynyt jälkeemme, joten sain sen myös kuivattua samalla. En kuitenkaan viitsinyt jäädä vartomaan, joten vein orin takaisin rekan luo ja talutin sen ramppia pitkin rekkaan ja laitoin kiinni, mutta jätin toistaiseksi vielä väliseinän auki. Heitin sen päälle loimen ja laitoin jalkoihin vielä kylmäsavet, jotta se palautuisi tästä rasituksesta mahdollisimman nopeasti. Sillä olisi kuitenkin vielä huomenna yksi startti juostavana.

Lähdimme porukalla lämmittelemään Myrskyä, Kettua ja Sotilasta radalle, jotka olivat ajokkimme lähtöön 10. Johdin porukkaa Sotilaan kanssa, Perho tuli Ketun kanssa takanamme ja Sara piti Myrskyllä perää. Ravasimme muutaman kierroksen reippaasti ja otimme loppuun muutaman nopean vedon, jolla hieman herättelimme hevosia. Tämän jälkeen kävimme vielä kävelyttämässä poikia metsälenkillä ja palasimme katoksille.

”No miltä ne tuntu?” kysyin heti uteliaana, kun Sara ja Perho olivat saaneet hevosensa katoksiin ja loimet heitettyä niiden päälle. ”Paino ihan hirveesti ohjalle, hyvä ettei mun kädet irronnut”, Sara aloitti heti tarinansa. Se oli selvä, hän oli tullut Myrskyn kanssa viimeisenä, tottakai se painoi vähän ohjalle. Mutta Sarasta nyt ei saanut selvää, painoiko se oikeasti paljon ohjalle, vai tuntuiko se vain Sarasta siltä. ”Kettu ei ainakaan keksinyt mitään hölmöilyjä tossa nyt, vaan keskitty juoksemiseen ihan tosissaan”, Perho pohti samalla katsoen vilkkaan oloista oriaan, joka steppaili edes takaisin ketjuissa. ”Se on vielä vähän raaka, kyllä se rauhoittuu”, Perho lisäsi katsellen Ketun tanssimista. Ainakin sillä oli virtaa, kunhan ei loukkaisi itseään tai menettäisi voimiaan tuolla pelleilyllä.

Jälleen oli vuoromme esittäytyä ja ajoimme hevosillamme kokoontumisrinkiin, josta meidät lähetettiin numero järjestyksessä radalle. Tällä kertaa selostajalla ei ollut juuri mitään sanomista kenenkään hevosesta, sillä porukka oli aika kokematonta, eikä kenelläkään ollut kovinkaan montaa starttia alla. Esittelyn jälkeen ennen startin alkua käytin Sotilasta hieman katselemassa yleisöä ja otin loppusuoralla pienen reippaamman pätkän. Halusin, että ori olisi hyvin avautunut. Olin myös neuvonut muita ottamaan vielä yhden pienen reippaamman pätkän, ennen kuin joukkio hevosia lähtisi juoksemaan täydessä kilpailuvauhdissa ja taistelemaan voitosta.

Lähtöpaikassamme Sotilaan kanssa olisi voinut olla parannettavaa. Rata 7. Kunhan se vain lähtisi ravilla, niin kaikki menisi hyvin. Myrskyllä ja Ketulla oli hieman paremmat paikat. Paikat 2 ja 5. Epäreilua, sillä esimerkiksi Myrskylle paikka 7 olisi sopinut paremmin, sillä se oli nopea lähtijä. 1-2-aja! Valjakot kääntävät kukin omalta voltilta kilpailusuuntaan ja kiihdyttävät vauhtiin. Myrsky ottaa ensin keulat ja Kettu on toinen ulkona. Sotilaalla kestää jälleen hetki saada moottori lämpimäksi ja jää viimeiseksi. Takasuoralla Myrsky päättää kuitenkin luovuttaa keulat rinnalla tulevalle K. Carolin Tilta:lle ja jäi pussiin. Kettu oli nyt siirtynyt johtavan rinnalle ja takajoukoissa porukka alkoi hajaantua, joten päätin ottaa tilaisuuden ja kääntää Sotilas toiselle radalle kirimään keulaa kiinni. Pääsimme porukan puoleen väliin, mutten halunnut jatkaa kiriämme kolmannella radalla, vaan jäin kolmanneksi ulkona Adinan Kreivittären taakse. Viimeisessä kaarteessa tahti kiristyi ja siirryin hieman ennen kaarretta kolmannelle. Olimme hieman jääneet jo K. Carolin Tiltasta ja Ketusta, sekä Myrskystä, joka sitkeästi yritti puikkelehtia ulos pussista. Sain Sotilaan ajettua Adinan Kreivittären rinnalle ja hieman ohi, mutta kolmen kärki oli jo kadonnut saavuttamattomiin. Kettu ja K. Carolin Tilta kävivät kovaa kamppailua johtopaikasta, mutta samalla Myrsky pyyhkäisi kolmatta rataa molempien ohi leikillä, kuin hölkäten muiden vain jäädessä katselemaan vierestä tämän ilmiömäistä esitystä. Lopuksi Kettu kuitenkin sai Myrskystä hieman vetoapua ja pääsi K. Carolin Tiltan edelle ja juoksi toisena maaliin. Olimme Sotilaan kanssa neljänsiä.

En muista Saran voittajahaastattelusta, kuin sen, että hän kiitteli Perhoa ja minua mahdollisuudesta päästä ajamaan näin upeaa hevosta. Mahtoi olla kova juttu noin nuorelle ja kokemattomalle voittaa lähtö näin suuren yleisön edessä. Tyttö oli varikolle palattuaan pelkkää yhtä hymyä ja julisti ryhtyvänsä ammattiohjastajaksi. Lupasin tietenkin antaa siskolleni ajokkeja, jos hän niitä vain voisi ajaa. Ehkä hän pärjäisi Ricolla, jos saisi siihen ensin vähän tuntumaa hiiteillä.

Purimme hevosemme ja kävimme pesemässä ne pesupaikalla. Laitoin kaikille kylmäsavet matkan ajaksi jalkoihin ja lastasimme koko konkkaronkan takaisin rekkaan. Lopuksi kävimme tietenkin palauttamassa voilokit ja hakemassa tuloslistat. Matkasimme tämän jälkeen kotiin hoitamaan hevoset. Ja Ricon kanssa kävimme vielä illemmalla kävelemässä metsässä, jotta se palautuisi hyvin huomista kärrylähtöä varten.

Päivä 2

Olimme eilen palauttaneet rekan, sillä tänään Rico olisi ainoa ajokkimme ja pystyimme Saran kanssa lähteä matkaan kaksisteen tavallisella kopilla. Eilisestä oli totta kai hyvä fiilis ja sen siivittämänä oli hyvä lähteä suorittamaan toista kilpailupäivää. Hieman epäilytti, oliko tämä turhan raskas rupeama Ricolla juosta kaksi starttia peräkkäin, mutta koskaan ei voi tietää, ellei kokeile. Mitään odotuksia siis meillä ei ollut tälle päivälle.

Sara sai hoitaa Ricon. Hän oli palmikoinut orin hännän ja otsatukan näteille leteille ja sitonut päät sinisillä ruseteilla. Nyt oli paremmin aikaa siistiä Ricoa, kun ei tarvinnut seurata jatkuvasti kelloa ja miettiä missä välissä minkäkin hevosen lämmittelisi. Kaviot rasvasimme jo tallilla ja ne kiilsivät öljyttyinä auringon valossa. Rico näytti erittäin upealta ja komealta, oikeastaan häikäisevältä. Ainakin se voittaisi komeuskisat sen kilpakumppaneita vastaan. Sara varusti Ricon rauhassa ja kiinnitti hakemani voilokit, numero 3. Radalta kolme oli hyvä lähteä auton takaa, vaikkei Rico ollut vieläkään nopea kiihdyttäjä. Ainakaan emme jäisi pussiin, jos pysyisimme kakkosen rinnalla.

Hyppäsin orin kärryille ja Sara talutti meidät ulos katoksesta. Rico käyttäytyi eilisen tapaan rauhallisesti ja vaikutti siltä, kuin olisimme olleet lähtössä Hukkasuossa tavalliselle sunnuntai ajelulle ystävien kanssa maastoon vähän höntsäilemään. Sitä emme kuitenkaan aikoneet tänään tehdä. Suuntasin ajokkini rataa kohti ja noustuamme radalle porteista Ricossa tapahtui jokin ihmeellinen aseenteen vaihdos ja sunnuntailenkkiajokkini muuntautui kilpahevoseksi. Ori painoa koko ajan ohjalle ja kädet puutuneina yritin ajaa, sillä edes muutaman kierroksen hiljempaa, jotta sen lihakset ehtisivät lämmetä ennen kovempaa vauhtia. Olisi ehkä sittenkin pitänyt laittaa ammattikuski, joku vahva mies, ajamaan Ricoa. Jätin lämmittelyn viiteen kierrokseen. Muutaman vedon jälkeen tulin pois radalta ja onneksi Sara tuli taluttamaan yhtäkkiä kiihtynyttä oria. Onneksi Saralla oli joku rauhoittava vaikutus ja hetken varikkoa ympäri käveltyämme Rico rauhoittui ja pystyimme taas kävelemään ilman jatkuvaa pidättelyä. ”Miltä vaikutti?” Sara uskaltautui siirtyä rinnalleni kyselemään lämmityksestä. ”Paino pirusti ohjalle, varmaan laukkaa heti lähdössä”, sanoin pudistellen päätäni. Se ei vaikuttanut yhtään niin hyvälle kuin eilen ajaa. Suuntasimme takaisin katoksille, jonne jäimme odottelemaan esittelyä.

Esittelyssä se odottamani laukka sitten tuli. Eihän se mitään esittelyssä haittaa, mutta aivan varmasti se sitten startissakin rikkoisi laukalle. Ehkä se oli väsynyt eilisestä, tekihän se hyvän juoksun ja juoksi uuden montè ennätyksensä. Olin siihen jo tyytyväinen, mutta taisi todellakin olla virhe ilmoittaa Rico vielä seuraavallekin päivälle. Etenkin kun orin kunto oli pieni arvoitus.

Hiivimme lähtöauton taakse, paikalle 3, juuri, kun auto nytkähtää liikkeelle. Tulimme hieman liian ajoissa siipien taakse, sillä joudun pitelemään oria turhankin paljon, mistä Rico tuntuu ottavan nokkiinsa ja viskoo päätään. Hiljalleen kilpakumppanini asettuvat rinnallemme ja lähtöauto kiihdyttää vauhtia. Linjan ylitettyä se kaasuttaa tiehensä ja olemme omillamme. Rico painaa aika lailla ohjalle, mutten anna sen kiihdyttää keulaan, sillä siellä se ei jaksaisi juosta tässä porukassa. Pääsemme kuitenkin hyville paikoille, johtavan taakse sisäradalle. Kukaan ei onneksi tullut rinnallemme pussittamaan, vaikka se ei olisi edes haitannut. Edessä oleva hevonen oli sen verran kovassa kunnossa, että se ei kyllä hyytyisi. Viimeisellä kierroksella takasuoralla käänsin Ricon toiselle radalle ja etenimme johtavan rinnalle, jossa aloimme käymään kovaa taistoa kärkipaikasta. Huomaamattamme vauhti nousi kovaksi ja muu porukka jäi kauas taakse Ricon ja OR'Truth Balancen taistellessa kärkisijasta. Ricolla oli kuitenkin parempi ote ja kaarteen jälkeen alkoi armoton loppukiri, jossa OR'Truth Balance sai hyytyä ja jäi kauas Ricon taakse. Tulimme voittajina maaliin.

// Niitimme siis kiitettävästi menestystä kuninkuusravi viikonloppuna. Ricolla lauantaina 2. sija montèssa, sekä uusi ennätys ja sunnuntaina kärrylähdössä voitto ja uusi ennätys! Vaikeuksien kautta voittoon, vai miten se meni. Ja ihan mahtava viikonloppu muutenkin, kaikki mun ilmoittamat hevoset sijoittu!

#12 Laatokan klinikka

Minä voin soutaa! Uittopaikan lähellä kyhjöttää joku vene; luulen, että se on naapurin Taunon. Pyydän Hantsua kysymään, mutta eiköhän sitä saa lainata. Hienoa kuulla, ettei Ricon terveydessä ollut mitään vikaa. Kyllä se siitä piristyy.

#12 Laatokan klinikka

Koko paikka oli steriloitu lattiasta kattoon ja pystyin haistamaan sen kemiallisen aineen hieman pistävän hajun. Rico taisi haistaa saman. Se oli hieman varuillaan ja katseli valppaana ympärilleen. Ainakin pystyin olemaan varma, ettei hevoseni saisi tästä paikasta mitään tartuntaa. Vaikkei se ollut päällimmäisenä mielessäni. Vaan se, oliko hevosellani kaikki kunnossa. Olin nimittäin tullut Laatokan klinikalle ottamaan Ricosta verinäytteen, josko se selittäisi yhtäkkisen huonon onnemme starteissa.

Laitoin orin turvallisuussyistä pakkopilttuuseen. Se ei ollut mikään maailman helpon potilas. Viimekertaisella käynnillä jouduimme lisäämään hieman rauhoittavaa, kun poika ei ollut ihan samaa mieltä meidän kanssa hampaan poistosta. Lisäksi se oli myös vieraiden ihmisten kanssa hieman varpaillaan, etenkin sellaisten jotka sörkkivät ja tökkivät neuloilla.

Eläinlääkärimme oli oikein mukava tapaus ja tuli oikeastaan yllättävän hyvin Ricon kanssa toimeen. Sami kävi aina ensin tervehtimässä oria ja taputteli kaulalle ja höpötteli jotain jonnin joutavia, kuin jokin pikkutyttö ratsastuskouluponille. Verikoetta ottaessa hän jutteli samalla minulle, jotta Rico pysyisi rauhallisena meidän keskustellessamme. Ennen neulan työntämistä Ricon nahan läpi, tämä nipisteli oria kaulasta ja hoiti Ricolle ikävän toimenpiteen nopeasti, niin nopeasti ettei Rico ehtinyt edes huomata, että siltä oli vietä hieman verta. Verinäytteen tutkimisen aikana Sami jatkoi Ricon tutkimista. Hän mittasi kuumeen, kuunteli keuhkot ja tarkasti vielä suun, oliko poistetun hampaan ien parantumassa. Kaikki vaikuttivat hyvälle. Veriarvotkin olivat normaalit ja saimme terveen paperit. Tyhjin käsin emme kuitenkaan joutuneet lähtemään, vaan saimme ohjeeksi höllentää treeniä tai tehdä jotain normaalista poikkeavampaa. Niinpä ajattelin, että voisin lisätä treeniimme uittamisen veneen perässä. Löytyisikö uittopaikalta soutuvenettä ja talliporukasta joku, joka haluaisi soutaa?

#11 Huipulta on helppo tulla alas

Voi että, tykkäsin todella! Joskus kaikki vaan menee päin kuusia. Mutta Max oli nyt kyllä aivan ihana, täytyykin heittää miekkoselle high five kun törmään siihen seuraavan kerran. Ei voi kuin hymyillä sivusta, miten hyvin porukka pitää täällä toisistaan huolta. Tsemppiä Ida, kyllä se siitä vielä suunta muuttuu!

Ehjää ja sujuvaa tekstiä, mielenkiinto pysyi yllä alusta loppuun vaikka silmät ristissä täällä luen näitä. Todella hyvä lopetus. Jatka samaan malliin vaan (: