Tuvassa tapahtuu

First topic message reminder :

Sain tupakin poltettua ja tumppasin sen maahan kengälläni. Tungin kädet taskuihin ja pään syvälle tummanpunaisen huivini uumeniin, niin että vain silmät näkyivät. Silmäni olivat osuneet uuteen tulokkaaseen. Se toinen Maya, Lefi vai Lefu, seisoi kylmässä ja katseli minua melkein vihaisesti. Myös toinen uusi kaveri, hevonen jonka nimeä en tiennyt, seisoi ulkona. Sen korvat hipoivat toisiaan ja luonne tuntui kärsimättömältä ja kiireiseltä. Olihan tuo kaunis ilmestys, mutta jotenkin levottoman oloinen.

Avasin tallin oven ja hipsin äkkiä taukotupaan. Minun oli tullut hirveän kylmä, joten en halunnut riisua takkia heti päältä. Astelin siis suoraan kahvinkeittimen luo ja latasin sen täyteen - kuten kuulemma tapoihin kuuluu. Napsautin keittimen päälle ja rojahdin sohvalle. Olin yllättynyt siitä, että tupa oli tähän aikaan tyhjä. Luulisi ihmisten haluavan vielä valoisalla ratsastamaan ja yleensä tuvassa oli tähän aikaan ainakin Chai. Kaivoin kännykän taskustani ja selailin instagramia. Ei mitään uutta, lukuunottamatta The Rockin pullistelukuvaa salilta.

”Mä en usko että kyse ois ähkystä, ori liikkuu kumminkin normaalisti. Ja nää on ihan uusia, joten mahahaavaa ei voi sulkee vielä pois.” Jäin miettimään Marshallin epäilyksiä. ”Voisko oreet johtua kuidun puutteesta? Omppu on Amerikasta, joten epäilin ensin että kaura ei sovi. Kumminkin käsitellään erilailla, kuin siellä” jatkoin. Päätin että Crimikselle pitäisi jutella asiasta. Hän varmasti suostuisi pilkkomaan heinäannoksia ja kokeilemaan kuitua. Voisin itsekin tulla ruokkimaan Osirista, jos tilanne vaatisi.

”Miten sä muuten tiedät noin paljon ruokinnasta?” Mielenkiintoni oli nostanut päätään. ”Mä tiedän vaan perusjutut.”

"Jep. Kysymällä ei häviä mitään." mies tokaisi, jääden kuuntelemaan tarkkaavaisena kun Ekku alkoi kuvailemaan hevosensa oireita minkä takia päätteli sen olevan kipeänä. Marshall kävi oireita mielessään läpi hetken aikaa ja tuijotti kahvinsa pintaa samalla. "Hmm...Nopeasti mietittynä tulee mieleen että tarvitsee lisää kuitua ja mahdollisesti heinät useammassa erässä. Tai ähky, sillä on samoja oireita. Tai jos kauemminkin kestänyt niin mahahaava." mies luetteli muutaman mieleen tulleista vaihtoehdoista jotka sopisivat kuvaan. Nostaen kahvikupin huulilleen ja otti uuden hörpyn karvaasta juomastaan.

"Ei siinä, aina saa kysyä." vastasin varovaisen hymyn kera. Salaa toivoin, että Marshall olisi keksinyt syyn hevosen oireille, joten kerroin mielelläni. "Se on ollut normaalia äksympi. Ja lanta on todella löysää. Itse asiassa mietin eilen, että voisiko ruoan kanssa olla jotain tekemistä asian kanssa, mutten keksinyt mitään erityistä. Osiris katselee myös kovasti massuaan ja mun mielestä sieltä kuuluu ylivilkas ääni." Sanoin ja hörppäsin kahvista. "Siis niinku normaalia enemmän ääniä" selitin, kun tajusin olevani epäselvä. Lämmittelin käsiäni kuppia vasten ja katselin miehen eleitä ja ilmeitä. Toivoin huomaavani edes jotain. Olisiko tämä se kuuluisa pelastus? Ei, älä nyt luule liikoja likka. Soitat vaikka ukille myöhemmin. Ukki kyllä osaa kertoa. Yritin lohduttautua ja join suullisen kahvia. Kahvi oli kuumaa mutta maidon ansiosta juomakelpoista.

"Aijjaaa" Marshall sanahti vähän yllättyneen kuuloisena, mutta ilme vakavoitui hieman kun nainen kertoi epäilevänsä orin olevan mahdollisesti kipeä. Epäilemisessä oli kaikkein pahinta se kun ei vielä ollut saanut varmuutta että miten asia on. Epätietoisuus.
Mies otti naisen ojentaman kahvikupin käsiinsä, kiittäen kun toinen oli sen hänelle kaatanut. Marshall puhalteli kevyesti kahvinsa pintaa pari kertaa ennen kuin otti pienen hörpyn. Jep, helvetin kuumaa. Yllätys? Ei.
Tuo laski kupin eteensä pöydällä ja siirsi katseensa sohvan nurkkaan palanneeseen Ekkuun. "Pahoittelen. Olen asunut vasta niin vähän aikaa täällä, että en ole ehtinyt luomaan sen kummempia kontakteja hevospiireissä." mies pahoitteli. "Jos ei haittaa että kysyn, ei siis ole pakko vastata. Mutta...Minkä takia epäilet että hevosesi on kipeä? Onko se vain jotenkin apea vai.?"

”Ha, ulkonäkö pettää. Osiris on 6 vuotta. Sillä on vaa joku talvikooma menossa. Itseasiassa mä epäilen sen olevan vähän kipee, mutten oo saanu eläinlääkäriä vielä kiinni” kerroin. Viimeisen lauseen kohdalla minun oli pakko kääntää katseeni pois. Pelkäsin ääneni murtuvan ja purskahtavani itkuun kuin mikäkin pikkulapsi, lelun jäätyä bussiin. Nostin Marshallille kupin pöydälle ja kippasin siihen kahvia. Ojensin kuppia vieressä seisovalleni miehelle. Kaadoin vielä omaani lorauksen maitoa ja kävelin mitään sanomatta takaisin paikalleni sohvan nurkkaan. ”Tää on varmasti jo hakuammuntaa, mut tiedäksä ketää lääkäriä täältä päin?” Kysyin ja tuijotin miestä anovasti.

"Se vaikuttaa yllättävän rauhalliselta orilta. Tai siis, ainakin tarhassa. Onko se kuinka vanha?" Marshall kysyi, itseasiassa puhtaasti mielenkiinnosta. Hän oli omaan makuun turhan harvoin saanut tavata rauhallisia oreja. Toki sekin johtui paljon roduista joiden kanssa on tottunut työskentelemään mutta näin yleisesti.
"No.. aika kaukaa. Vologdan alueelta, venäjältä." mies vastasi lyhyesti. Eikä kyllä tiennyt minkä takia tähdensi näinkään paljoa mistä päin venäjää tuli, koska tähän mennessä kukaan ei ollut tiennyt koko aluetta. Suomalaiset tuntuivat tietävän Moskovan, Pietarin ja Murmanskin siinä se. Toisen ottaessa takin pois lämpimässä taukotuvassa, Marshallin tajusi ensimmäistä kertaa kuinka lämmin sisällä olikin. Ja sen seurauksena avasi oman takkinsa vetoketjun samalla kun oli nousemassa ylös hakeakseen kahvia. Mies ehti vasta ottaa tukea pöydästä kun tuo kuuli naisen kysymyksen.
Tämä katsoi hivenen hämmentyneenä, tai ehkä ennemmin yllättyneenä, toisen suuntaan "Jjoo.. Kiitos." mies sai soperrettua kiitoksen ja jäikin tuolillensa istumaan. "Ei tarvitse mitään. Ihan mustana vain."

"Joo, just se" hymyilin. Marshall oli tunnistanut kehnon kuvailun. Olisin toki itsekkin voinut kertoa rodun, mutta se nyt vain pääsi unohtaa. Miehen kertoessa omasta hevosestaan hymyilin ja nyökkäilin, kuten asiaan kuului. "Tuliko se - taisiis te - kaukaakin tänne?" kysyin jälleen kohteliaisuudesta.

Tuvan lämpö alkoi tasaannuttaa jo omaakin ruuminlämpöäni, joten nojasin eteenpäin. Avasin takkini vetoketjun ja annoin takin valahtaa taakseni. Nappasin sen sitten kääntäen hieman vartaloa. Nousin takki kädessä ja kävelin muutamalla askeleella naulakon luokse. Miten kumman paljon kantapääni pitikään ääntä kopistellessaan lattiaa pitkin. Yritin vähentää ääntä hiipimällä, kun siirryin kahvinkeittimen luokse. En vilkaissut miestä kun avasin kuppien kaapin. Nappasin sieltä vain ensimmäisen käteen sattuneen kupin ja kaadoin siihen kahvia. Ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, mieleeni tulvi muisto omasta kerrastani tuvassa. Kuinka minua oli autettu ja kuinka olin joutunut itse arvostelevien katseiden alle noustessani hakemaan kahvia...

"Otaksä? Mä voin kaataa samalla. Maitoo, sokerii?" käännyin ympäri ja katsahdin Marshalliin. Laskin kupin tasolle ja hain maidon kaapista. Laskin sen tasolle kuppini viereen.

Marshall nyökäytteli päätään hieman Ekun vastatessa hänen kysymykseen.
"Niin se friisiläinen?" mies kysyi tarkentavasti, muistellen hevosia joita oli tarhoilla nähnyt, kun nainen kertoi omistavansa mustan orin. "Oman. Volya tuotiin vasta pari päivää sitten tänne. Se on se viimeisen tarhan sankari, joka haluaa varmistaa että kaikki näkee sen." tämä sanoi, näpertäen samalla yhtä kyntösensä sormensuuta. Ensimmäiset keskustelut uusien ihmisten kanssa olivat aina niin jäätävän ahdistavan ja jännittävän sekaisia tilanteita. Mutta samalla kyllä mukaviakin.

Onneksi vieras rupesi myös jutustelemaan, muuten olisin vaivaantunut ihan liikaa.
"Pari kuukautta, ihan hetki sitten olin itekki vielä uusi. Mulla asustelee ori täällä. Se mustaakin mustempi, Osiris. Toiks sä oman kans vai vuokraaksa jotain?" Kysyin ihan vain kohteliaisuudesta. Tosiasiassa olisin halunnut laittaa kuulokkeet korviin ja unohtaa koko maailman. Mutta koska ukki oli opettanut kohteliaaksi, katsoin miestä silmiin jutustelun ohella - vain sen verran, kuin oli kohteliasta. Äänensävystäni kuulin, kuinka teennäiseltä kuulostin. Toivottavasti vastapäätä asettunut rasta-Marshall ei tajua sitä.

Kuvittelinko vain vai oliko miehellä aksenttia äänessään? No, oli tai ei, ei sillä merkitystä ollut. Siirsin toisen käteni syliin ja toisen käsinojalle. Rupesin pyörittelemään puhelinta sitä vilkaisematta. Oli ihan pakko saada jotain tekemistä käsille. Muuten rupeaisin varmasti hekottamaan hermostuneesti tai tekemään muuta noloa.

Kopisutettuaan kenkiään oven tuntumassa vielä vähän lisää, jotta vähäisetkin lumet jäisivät oven edessä olevalle kynnysmatolle, Marshall käveli peremmäs huoneessa. Naisen ensimmäiset sanat menivät mieheltä täysin ohi kun tuo jäi sekunniksi miettimään että kai oli nyt ihan varmasti kuullut että toinen puhui suomea. Että ei alkaisi väärää kieltä solkkaamaan. Toisen esittäytyessä lyhyesti, venäläinen sai onneksi aikalisän jännityneille mietteillensä.

Mies istuutui yhdelle pöydän ääressä oleville tuoleille, jättäen pöydän turvallisesti hänen ja uuden ihmisen välille. "..Ei varmaan olla ei. Olen Marshall." tämä esittäytyi vuorostaan. Miltein yhtä itsevarmasti kuin ykkösluokkalainen aloittaessaan esitelmää luokan edessä.
Lyhyt hiljaisuus mikä esitäytymisien jälkeen huoneeseen ehti laskeutua tuntui normaalia syvemmältä. Minkä takia rastapää oli miltein kiittää ääneen kuin Ekuksi esittäytynyt nainen rikkoi sen. Tämä ei tosin keksinyt mitään mitä olisi kommenttiin sanonut, muuta kuin hymyilemällä hieman, minkä takia hiljaisuus pääsi laskeutumaan toistamiseen.

"..Oletko kauankin käynyt tällä tallilla?" Marshall keksi nopeasti jotain edes suhteellisen järkeenkäypää jutunjuurta.

Äkillinen kolahdus sai minut hätkähtämään. Käänsin katseeni ovea kohti, joka pian avautui. Sisään astui rastapäinen mies ja kasvoilleni levisi ystävällinen hymy. Vaikka sydämeni oli pompata kurkkuun yhtäkkisestä äänestä, syke tasaantui nopeasti normaaliksi. En viitsinyt kääntää katsetta miehestä, mutta hiljaisuuskin pelotti. "Kahvi on tippumassa" sanoin täyttääkseni huoneen jollakin äänellä. Kahvikeittimen porina ja huoneessa leijuva tuttu haju saivat minut rentoutumaan. Hevosen ja kahvin sekainen tuoksu oli minulle niin tuttua, että tunsin olevani kuin kotona. "Mä oon Ekku, moi. Me ei ollakkaan varmaa vielä nähty." jatkoin. En viitsinyt nousta seisomaan sohvan uumenista, joten tyydyin vain parantamaan asentoani. Nostin vasemman jalan koukkuun eteeni ja laskin oikean maahan tehdäkseni tulokkaalle tilaa. Vaikkakin huoneessa oli muitakin istumapaikkoja, kuin juuri tämä sohva, mutta kai se oli kohteliaisuuden ele.

"Ei siinä pitäisi kauaa mennä, kahvissa siis." Jutustelun aloittaminen tuntui todella oudolta. En tiennyt mistä edes aloittaa. Laskin kännykän sohvan käsinojan päälle ja seurasin liikettä katseellani.

Marshall hieroi vuoronperään sormiaan kämmeniä vastan, saadakseen lenkin aikana kylmettyneet sormenpäät lämpenemään nopeammin. Samalla mies laittoi mielessään post-it lapulle ylös että ottaisi seuraavalla kerralla kunnon hanskat mukaan. Kyntöset eivät selvästi riittäneet enään jos ulkona viihtyi pidemmän aikaa. Volya ravasi pörinän säestämänä turpa maata viistäen tarhassaan, hakien selvästi sopivaa paikkaa heittäytyä ympäri. Hetken edestakaisin sahaamisen jälkeen ori tepasteli jalkojaan asetelleen paikoillaan, ennen kuin pudotautui polvilleen. Eikä sen jälkeen ehtinyt paljo silmiä räpäytellä kun ori piehtaroi silminnähden tyytyväisen näköisenä lumessa, hinkaten kaulaansa pitkään ja hartaasti maata vasten ennen kuin siirtyi kokonaan selällensä. Marshall pudisteli päätään hymy suupielissä samalla kun lähti jo harppomaan tarhojen reunustamaa kulkureittiä tallille päin.

Käytyään siivoamassa omat jälkensä sekä korjaamassa tavaransa oritallin käytävältä takaisin omille paikoillensa. Venäläinen lähti hieman askelin suuntaamaan viereiseen hieman suurempaan tallirakennukseen. Mielessä poltteli selkeä kuva höyryävän kuumasta kahvikupista, minkä takia mies melkein jo maistoi usein 'elämän eliksiiriksi' kutsuman juoman suussaan.
Ovi oli johtanut ensimmäisenä jo vähän tutumpaan heinä- ja rehuvarastoon, mistä Marshall astui oviaukosta ympärilleen kuikuillen tallikäytävään. Hän oli kyllä nopeasti ensimmäisellä käynnillä tässäkin tallissa käynyt paikat läpi. Mutta tietty huone mielessään mikään tallissa ei näyttänyt tutulta.
Tuskin edes parin metrin päässä olevan oven 'tallitupa' teksti sai miehen tuntemaan olonsa typeräksi, tai ennemmin sokeaksi, kun ei ollut sitä heti oikealle katsottuaan huomannut. Tuo tarttui ovenkahvaan mennäkseen sisälle- mutta sen sijaan käveli reippaasti pahki oveen.
Otsaansa pienesti hieroen Marshall vilkaisi taaksensa oliko käytävällä ollut joku todistamassa äskeistä. Mies oli tottuneesti lähtenyt avaamaan ovea siihen suuntaan missä kotonakin taukohuoneen ovi aukesi, mutta sai suorastaan kolahtavan muistutuksen siitä että tämän huoneen ovi aukesi eri suuntaan.
Toinen yritys tuotti sentään tulosta ja tuo pääsi sisälle tallitupaan huomatakseen kaksi asiaa. Yksi, kahvinkeitin porisi jo iloisesti. Kaksi, käytävällä ei ollut ketään todistajaa mutta sisällä huoneessa oli sohvalle upottautunut nuori nainen joka saattoi olla se niin pelätty todistaja. Tajuttuaan että oli jäänyt ovensuuhun vain tuijottamaan toista. Marshall palautti käytöstavat mieleen ja pienen nopean hymyn kera nyökäytti päätään tervehdyksenä.

Sain tupakin poltettua ja tumppasin sen maahan kengälläni. Tungin kädet taskuihin ja pään syvälle tummanpunaisen huivini uumeniin, niin että vain silmät näkyivät. Silmäni olivat osuneet uuteen tulokkaaseen. Se toinen Maya, Lefi vai Lefu, seisoi kylmässä ja katseli minua melkein vihaisesti. Myös toinen uusi kaveri, hevonen jonka nimeä en tiennyt, seisoi ulkona. Sen korvat hipoivat toisiaan ja luonne tuntui kärsimättömältä ja kiireiseltä. Olihan tuo kaunis ilmestys, mutta jotenkin levottoman oloinen.

Avasin tallin oven ja hipsin äkkiä taukotupaan. Minun oli tullut hirveän kylmä, joten en halunnut riisua takkia heti päältä. Astelin siis suoraan kahvinkeittimen luo ja latasin sen täyteen - kuten kuulemma tapoihin kuuluu. Napsautin keittimen päälle ja rojahdin sohvalle. Olin yllättynyt siitä, että tupa oli tähän aikaan tyhjä. Luulisi ihmisten haluavan vielä valoisalla ratsastamaan ja yleensä tuvassa oli tähän aikaan ainakin Chai. Kaivoin kännykän taskustani ja selailin instagramia. Ei mitään uutta, lukuunottamatta The Rockin pullistelukuvaa salilta.