Tuvassa tapahtuu

Hieman yllättyneenä naisen äkillisestä ylös nousemisesta, Marshall vain katsoi Ekun perään kun tuo siirtyi tiskipöydän kautta naulakolle. "Joo, törmäillään. Ja toivottavasti Osiriksen tilanne selkenee." Mies sanoi hymyillen, heilauttaen kättään naiselle kun toinen pujahti ovesta tallin puolelle.
Venäläinen nojautui kyynerpäillään pöytää vasten ja nosti kahvikupin jälleen huulilleen, alkaen miettimään ohjelmaansa loppupäivälle.
Tuolla ei varsinaisesti ollut enään mitään tehtävää tallilla, joten voisi alkaa suuntaamaan takaisin kotiin.
Mies irvisti hieman. Kotona ei ollut viimeaikoina ollut mitenkään kaikkein helpointa kun miehen parempi puolisko oli alkanut jostain syystä käyttäytymään oudosti. Eikä hän tietenkään voinut asiasta, tai mistään muustakaan asiasta, puhua.

Nojasin syvemmälle sohvan uumeniin ja nyökkäilin. En tiennyt mitä sanoa, joten päädyin vain vilauttamaan pahoittelevan hymyn. Kulautin kahvia jälleen suuhuni ja mietin seuraavaa siirtoa. En tiedä, mistä olisi pitänyt jutella tai miten olisi pitänyt pitää keskustelua enään yllä. Nämä on vain niitä hetkiä, kun ei tiedä miten päin olla. Se ei johdu keskustelukumppanista, eikä puheenaiheista. Täysin omassa päässä oleva ajatus tai idea. Ei vain osaa olla enään.

Niimpä join muutaman ison kulauksen kahvista ja nousin. "Oli tosi kiva nähdä, mut mun tarvii mennä katsomaan Osirista" sanoin niin lempeällä ja kiltillä äänellä kuin vain osasin. Kävelin tiskipöydälle ja laskin kupin altaaseen. Matkalla naulakoille sanoin vielä heipat ja nappasin takkini. "Nähdään vielä, oli oikeesti kiva jutella." Pujahdin ulos käytävään ja suljin oven perässäni.

Mieleen palautui nopeasti muuttopäivän sähellykset, joita lukuun ottamatta se oli muutoin sujunut hyvinkin nätisti. "Ihan perinteinen tilanne että kiireessä kaikki mikä vaan voi mennä pieleen, myös menee pieleen." Marshall aloitti naurahduksen kera. "Ensin sain jännityksellä odottaa että ehtisikö autoni lainannut lahopää veljeni tulla ajoissa takaisin. Eli tietenkin, vajaa tunti ennen kuin pitäisi viimeistään olla jo kiireellä menossa lentokentälle hän soittaa että auto on hinattavana koska oli onnistunut ajamaan toisen auton perään. Eli äkkiä tilaamaan taksia koska vielä saattaisi ehtiä jos ei muita ongelmia tule." mies piti kahvihörpyn mittaisen tauon tarinassaan ennen kuin jatkoi. "Kentällä äkkiä tavarat kärryn kyytiin ja vauhdilla viemään niitä ruumaan vietäväksi. Sen jälkeen juoksujalkaa lähtöselvityksen missä meni ikuisuus ja sen kautta portille. Vain katsomaan kuinka lentokone missä minun olisi pitänyt istua, rullasi jo ottamaan vauhtia noustakseen ilmaan."

Marshall muisti yhä kuinka ei ollut enää jaksanut välittää koko asiasta. Vaan oli katsonut lentokoneen nousua samalla kun todennut itsekseen että vituiksi meni niin kuin Jeesuksen pääsiäinen. Ja kävellyt tiskille tiedustelemaan saman yhteyden seuraavaa lentoa.

Huh, onneksi Marshall ei ottanut asiaa pahasti. Tai ainakaan näyttänyt sitä. Huokaisin pienesti ja huomaamattomasti ja uskalsin nostaa katseeni mieheen. Silittelin sormen päilläni kupin lämmintä ulkosyrjää. Kuuntelin aktiivisesti. Ilmeeni oli palautunut ystävälliseen hymyyn, jota osasin pitää yllä hyvän harjoittelun ansiosta.

”Voi eii, mitä tapahtui?” Kulmakarvani olivat jännittyneet ja kasvojen lihakset ilmoittivat surun ja myötätunnon.

Ekun kysyessä miehen muuton sujumisesta, Marshall joutui nopeasti miettimään pari asiaa mielessään läpi ennen kuin avasi suunsa. "Muutto oli itseasiassa hyvinkin helppo, kun minulla oli kuitenkin valmiiksi jo asunto mihin muutin. Eli ei tarvinnut kuljettaa mukana venäjältä mitään muuta kuin kaikkein tarpeellisimmat tavarat. Joten muuttokuorma sisälsi lähinnä muutaman ison kassin." jos totta puhuttiin, niin periaatteessa Marshall oli lähtenyt liikkeelle kuin mitkälle reissulle mennessä. Eihän tuo vieläkään osannut sanoa että kuinka kauan tulisi suomessa olemaan.
"Lähtöpäivä oli toki hieman ongelmallinen, koska aloitin matkan myöhästymällä ensimmäiseltä lennolta."

Koputin kynsillä kahvikuppia ja nostin sen huulille. ”Miten sulla on muuten muutto meni?” Puheenaiheet tuntuivat olevan hukassa vaikka miekkonen vaikutti mukavalta. Marshall varmasti kuuli äänestäni väännetään-väkisin-juttua-efektin. Omaan korvaani se oikein hyökkäsi. Laskin katseeni takaisin kuppiin ja toivoin, ettei Marshall tuntenut juttelemisen olevan pakonomaista.

Otin mahdollisimman ison kulauksen kahvista.

"Niin tosiaan. Eihän siitä loppujen lopuksi nyt niin mahdottoman kauaa ole." mies puheli osittain ehkä itsekseen, nostaen jälleen kahvikupin huulilleen. Liian usein sai huomata että joku asia mistä tuntui olevan ikuisuus, oli tapahtunut ehkä vuosi sitten, ja sama homma toisinpäin. Että jokin asia minkä muisti tapahtuneen vastikään, oli siitä ehtinyt kulua jo reilu kymmenen vuotta.
Marshall jäi katselemaan pöydälle laskemaansa kahvikuppia, kun ei keksinyt oikein muuta sanottavaa sillä hetkellä.

”Niinhä se on. Me ollaan tosi epävarmoja, mut sitä ei saa näyttää ulos. Mutta tarvii kuitenki muistaa, että mekin ollaan loppupeleissä yksilöitä. Yhdessä ollaan suomalaisia, mutta yksilöistähän sekin koostuu.” Kahvin maku oli aina ollut yksi suurimmista lempimakuistani. Vaikken sitä mustana juokaan.

”Kyllähän sodat vaikuttaa monta sukupolvea. Eikä se niin kaukana ole, mun mummi joutu lähtee evakkoon. Joten mun isä on todella fanaattinen asian suhteen. Emmä usko et nuorin sukupolvi on enään niin tuohtunut. Mut kyllähän vieläkin maailmansodista puhutaan ja niiden jättämä jälki näkyy” selitin, vaikken tykänytkään aiheesta. Olisin kai toivonut, että Marshall olisi vain sivuuttanut aikaisemman viittaukseni vain hymähtämällä. Ja oli ikävää joutua selittämään koko kansan puolesta. Minun paikalleni olisi pitänyt laittaa joku asiantuntija. Hymyilin silti, en halunnut loukata uuden tulokkaan tunteita vain sanomalla ’jaa a’.

Marshall nyökytteli päätään pienesti, juoden välillä kahviaan kun kuunteli Ekun vastausta tämän esittämään kysymykseen. "Eli periaatteessa suomalaiset ovat epävarmaa kansaa, mutta kun naapurit saa selville, niin kiskotaan suomenlippu viitaksi ja näytetään kuinka itsevarmoja ollaan." mies tokaisi melkein kuin itsekseen puhuen. "Ja tuo on toinen asia mitä en ole koskaan ymmärtänyt! Miksi suomalaiset, etenkin nuorempi sukupolvi joita se ei ole edes koskettanut, on niin katkeria siitä että me veimme Karjalan." venäläinen tokaisi.

Katselin ja odotin, kunnes Marshall oli saanut olonsa mukavaksi. ”Ha, hyvä kysymys.” Aloitin melkein tirskuvasto. ”Kai se kuuluu suomalaisuuteen ja suomalaisten luonteeseen. Kaikki on päin helvettiä ja ihan täyttä paskaa. Silti ollaan ihan satavarmasti parempia ko naapurit.” Kerroin ilkikurinen hymy huulilla. ”Etenki jos kyseessä on teikäläiset, ryssät. Veitte meiltä toisen käden mutta koko maata ette saa” heitin ihan vain vitsillä ja nauroin päälle. ”Ihan vakavasti jos otetaan, niin en todella tiedä. Näin mä väittäisin. Mut sellassii me ollaa - hälläväliä mut parempia ko naapurit. Tai ainaki yritetää kovaste.” Toivoin, ettei sota ollut sydämen asia miehelle. Toivoin, ettei hän heittäytynyt heti maahan tai haukkunut minut pystyyn. Toivoin, että hän ihan oikeasti ymmärsi huumoria.

Kun nainen mutisi jotain jostain.. Sai? Hai? Chai? tyypistä, että laittaisi hänelle nopeasti viestiä. Marshall siirsi katseensa kahvinkeittimeen päin, missä onneksi näytti olevan vielä runsaasti juotavaa. Mies nousi paikaltaa ja käveli huoneen poikki keittonurkkaukseksi kutsuttavan tason luo, kaataen kuppiinsa uuden satsin kahvia. Lipuen varovaisin askelin takaisin tuolilleen päin. Hän oli saattanut laittaa kuppinsa hieman turhankin täyteen.
Mitä muuta? mies pohti vastausta Ekun kysymykseen samalla kun härppi kahviaan. "hmm, itseasiassa. Ihan asiasta toiseen. Mikä teillä suomalaisilla on että joko te morkkaatte omaa aluetta missä asutte tai koko maata. Mutta samaan aikaan olette ylpeitä siitä missä asutte?" koska tästä aiheesta hän oli saanut lyhyen suomessa asumisensa aikana keskustella useammin kuin kerran. Mutta ei vieläkään ollut saanut selkoa asiaan muuta kuin että se oli näemmä tapa.

Hymyilin miehelle vastaukseksi. Vilkaisin kännykkäni näyttöä, mutta uusia ilmoituksia ei ollut tullut. ”Tosi outoa, Chai on yleensä täällä jo tähän aikaa” mumisin puoliääneen lähinnä itselleni. Nappasin kännykkäni ja kaivoin Chain keskustelun esille. ”Mä laitan äkkii viestin, jos se on vaikka joutunu kolarii tai jääny auton alle tai - ” jätin ajatuksen siihen. En halunnut jatkaa pidemmälle. Ei poika minua niin helpolla päästäisi.

Sain viestin naputeltua ja laskin kännykän takaisin pöydälle, näyttö ylöspäin. Jotta näkisin, kun siihen tulisi viesti. ”No, mitäs muuta?” Kysyin rastapäältä ja kohensin asentoani sohvalla. Puhaltelin kahviani vaikka se oli jo juomakelpoista. En vain keksinyt muutakaan ja tekemättömyys ajaa minut hulluksi.

Marshall kopitteli kahvimukiaan pöytää pitkin kädestä käteen, kuin olisi pelannut yhden miehen kurlinkia. Uppoutuessaan miettimään omia valmentajiaan mitä tuolla oli vuosien aikana ollut. Etenkin lapsena mies muistaa olleensa yhdessä vaiheessa hyvinkin valmentaja vastainen. Se oli sitä aikaa kun alettiin siirtymään pois helpoimmista asioista, jolloin Marshall oli iskenyt hanskat tiskiin koska mikään ei onnistunut ja kaikki oli liian vaikeaa. Voi sen aikaista valmentaja raukkaa... Mies ajatteli hymyillen pienesti niille muistoille. Palaten takaisin nykyhetkeen kun kuuli naisen kysymykseen kierroksesta.
"Aika sama, että lähinnä tunnen oritallin. Ja mitä nyt sen lisäksi heinä ja rehuvaraston. Mutta etenkin maastoreitit on vielä täysin hukassa. Tiedän lähinnä mistä niille lähdetään. Joten olisi erittäin hienoa päästä jonkun seurassa tutkimaan niitä. Koska kuten sanoit, kaksin eksyminen on parempi kuin yksin."

En tiennyt mitä vastata Marshallille, joten vastaamisen sijaan tuijotin kuppiani. Valmentajan etsiminen saisi nyt jäädä toki taaemmas, Osiris pitäisi saada ensin hoidettua kuntoon. Mieleni pomppasi Osiriksesta suoraan omaan ratsastustaitoihini. En tiedä uskallanko päästää ketään arvostelemaan itseäni. Pelkään että otan palautteen liian henkilökohtaisesti.

"Kuule, onks kukaan pitäny sulle kierrosta? Mäkään en tunne kuin tuon oritallin ja tuvan, mutta voitais joku kerta käydä kattoo vaikka maastoreittejä yhdessä. Aina on parempi eksyä toisen kanssa kuin yksin." Viimeisen lauseen kohdalla kasvoilleni nousi aito hymy ja katselin miehen eleitä ja ilmeitä. "Siis jos sä haluat" lisäsin äkkiä, kun luulin nähneeni ihmetystä Marshallin kasvoilla.

"Joo. Muutenkin nyt kun Volya on täälä niin tulee pyörittyä enemmän ja enemmän täällä." Marshall tokaisi hieman olkiaan samalla kohauttaen. "Ja ehkä se on tyhjää parempi sillä välin kun koetat löytää teille sopivan valmentajan. Sitä ei voi tarpeeksi korostaa että valmentajan pitää oikeasti sopia niin ratsastajalle kuin hevoselle itsellekin." mies lisäsi ja kumosi loputkin kahvistaan kurkusta alas.
"Ihan hyvin. Tietenkin vielä kaikki vähän hakusessa ja vasta tutkiskelen että minkälaista porukkaa täällä on. Mutta ainakin tähän asti paikka on vaikuttanut huomattavasti mukavemmalta mitä muutama muu talli missä kävin tutustumassa kun etsein karsinapaikkaa Volyalle"

”Voisiksä oikeesti? Ois ihan supermahtavaa! Mutta kyllä mä yritän etsiä valmentajaakin, mutta kun on nii vaikee löytää sellasta jonka kanssa arvot kohtaisi.” Sanoin kivutessani ylös sohvalta. Kävelin muki kädessä keittimen luokse ja kaadoin kahvia. Pöydälle jääneestä maidosta kaadoin hieman kahviin ja laitoin purkin takaisin jääkaappiin. Nappasin vielä kupin pöydältä ja astelin takaisin sohvalle. Istuuduin ja nostin jalat ristiin eteeni. ”Miten sä oot muuten viihtyny täällä? Vaikkakin vasta pari päivää takana” hymyilin. Suin toisella kädellä hiuksia pois naaman edestä ja kohotin kupin huulilleni.

Venäläinen nyökäytti päätään kun nainen kertoi hieman lisää omasta hevostaustansa. Marshall ei itse varsinaisesti muistanut ensimmäistä kertaansa kun oli istunut hevosen selässä, mutta oli kyllä nähnyt kuvia kun hän oli isänsä edessä istumassa ison kimon orlovin selässä. Kuvassa hän oli tuskin vuotta vanhempi ja yksi niistä koristi tänäkin päivänä heidän kodin eteiskäytävän seinää yhdessä tusinan muun kuvan kanssa.
"Ukkisi kuulostaa erittäin hienolta mieheltä." mies tokaisi hymyillen. Tämän mielestä moni vanha hevosmies, ja nainen, pitäisi luokitella jo melkein kansallisaarteeksi. Heillä oli vain se jokin erityislaatuinen kyky katsoa asioita täysin hevosen näkökulmasa, mikä nykyään puuttui aivan liian monelta hevosharrastajalta
"Säännöllisesti käyvän valmentajan apu on kyllä erittäin tärkeää jos kilpailu on mielessä. Mutta yksi hyvä apu itsenäisessä ratsastamisessa on kun kuvaa oman ratsastuksen ja katsoo videolta miten suoriutuu. Sitten pitää mielessä yhden tai kaksi asiaa joihin keskittyy seuraavalla kerralla." Marshall jakoi yhden omista kikoista mitä käytti yhä hyvin usein. "Ja no.. Minä nyt en ole mikään paras opettamaan, etenkään kun suomenkielinen hevossanasto on vielä hakusessa, mutta voin kyllä joskus koetttaa hieman auttaa. Jos haluat."

"Melkeen puoli vuotta. Mutta mulla on ollu kyllä ennen Osiristakin heppa. Matti oli mun ihan eka mutta siirtyi paremmille maille." Kerroin ja hymyilin Matin muistolle. "Mut mä oon kasvanu mun ukin luona ja ukilla oli työhevosia ja harrastehevosia. Ihan eka kosketus mulla tuli neljävuotiaana, kun ilmotin ukille meneväni nyt siivomaan lantoja. Ja siitä se sit lähti. Eka istuttiin vanhan tamman selässä, kun samaan aikaan käännettiin peltoa. Kävin teininä ratsastuskoulussa kaks viikkoo, mutta ei ollu mun juttu. Ukki mut opetti rastastamaan ja toimimaan hevosten kanssa. Itseoppineena ja nyt aikuisiällä sitten valmennusten kautta." sanoin ja join viimeiset kahvit mukista. Laskin jalat alas ja nojasin polviini. Pyörittelin mukia kädessäni. "Kyllä mun tarvis joku valmentaja jostain keksiä jos oikein suuriinkiin kisoihin meinaa." Lisäsin ja katselin tyhjää mukia käsissäni.

"Kummatkin rodut ovat nätisti sanottuna hyvin 'omalla moottorilla' toimivia. Orlov on alkuperäinen venäläinen hevosrotu mikä on jalostettu juurikin ravitarkoitukseen. Mutta niitä käytetään myös usein troikassa- eli kolmen valjakossa. Marwari on taas intiasta lähtöisin oleva rotu, mitä nykyään käytetään aika monipuolisesti ratsuna. Ja Volya itseasiassa on marwari." Marshall selitti mahdollisimman ytimekkäästi heidän perheen kasvattamista roduista. "Kyllä sitä on tullut oltua aika monen hevosen koulutuksessa mukana." tuo lisäsi, jääden vuorostaan keskittyneenä kuuntelemaan kun Ekku kertoi omasta hevosharrastuksestaan. Käyttäen tilaisuuden samalla hyväksi kahvinsa juotiin ennen kuin se pääsisi aivan jähtymään.
"Kouluratsastuksesta on hyvä aloittaa, antaa loistavan pohjan kaikkeen muuhun. Oletko kuinka kauan omistanut Osiriksen?"

”Okei” nyökkäilin miehen selostukselle. Oli hirveän mielenkiintoista kuunnella, kuinka ilmeisesti perhe kasvattaa hevosia ja kuinka Marshall oli painottunut. Kun mies sai selityksensä selostettua, minä avasin vuorostani suuni. ”Rodut on mulle ihan vieraita, mutta kuulostaa kivalta. Sä oot varmaan sit kouluttanu paljon hevosia?”

Kun Marshall oli saanut vastattua, aloitin kertomaan omaa tarkoitustani. ”Mä en oo kans painottunut mihinkää. Osaan vähän kaikkea mutta nyt oon Osiriksen kanssa miettiny koulu-uraa. Ihan villejä kisoja sillon tällön, mutta kumminkin. Mulla ittellä tuntuu olevan avut ja muut vähän hukassa.” Pidin molemmin käsin kupista kiinni, kun laskin sen plydälle eteeni. Nostin kädet avatakseni hiukseni korkealta ponnarilta. Ponpula jäi jumiin, joten päädyin vetämään nykien sitä pois. Lopulta ponnari irtosi. Pujotin sen ranteeni ympäri ja suin hetken hiuksiani saadakseni ne ojennukseen.

"Aaivan. Nyt ymmärrän mitä tarkoitat." mies sanoi päätään nyökätyyäen. Samalla tuo lokeroi kuulemansa sanan muistiin, koska tämä oli takuulla ensimmäinen kerta kun hän oli sen edes kuullut. Marshall nosti kupin jälleen pöydältä ja otti isomman huikan kahvistansa.
"Melkein oikein, Volya." Marshall korjasi, tuntien olonsa huomattavasti rentoutuneemmaksi mitä tallitupaan astuessaan. "Enää en ole oikein painottunut mihinkään tiettyyn. Viime vuosina olen kilpaillut lähinnä kouluratsastuksessa ja meidän nuoremmilla hevosilla joissakin este- ja kenttäkilpailuissa. Ja aika säännöllisesti olen ollut mukana erilaisisa hevosalan tapahtumissa esittelemässä rotua. Ja siinä ohessa kyllä myös ajan hevosia-.." mies selitti omaa epämääräistä painottumista hevosurheilussa, jättäen lauseensa kuulostamaan hieman keskeneräiseltä.
Nopean pohdinnan jälkeen tuo nojautui kyynerpäillään pöytää vasten.

"Siis. Meidän talli kasvattaa hevosia. Marwarinhevosia ja orloveja. Orlovit koulutetaan pääasiassa ravi- sekä muuhun ajokäyttöön. Mutta marwarit ratsukoulutetaan vähän vahvuuksien mukaan esteisiin, kouluun tai jopa kenttäratsastukseen. Mutta osa myydään peruskoulutuksen jälkeen Englantiin yhdelle tallille poolokäyttöön missä he hoitavat lopun koulutuksen itse." Marshall selitti hieman heidän kotitallista, koska se oli samalla selkein tapa tuoda esille että minkä takia hän teki vähän kaikkea. Eikä keskittynyt enemmän johonkin tiettyyn lajiin.

”Viherpiipertäjähevostelijaa vai? Se on vaa termi. Tarkottaa heppailijaa, joka kuuntelee hevosen olotilaa ehkä liikaakin. Luonnonläheinen harrastaja. Kuolmaimetta ja kengättä” selitin. Olin kyllä kuullut aksentin miehen puheesta, mutta mielestäni hän puhui todella hyvää suomea. Siitä oli helppo saada selvää. Enkä moittinut Marshallia, kun tämä ei ymmärtänyt termiä jonka keksin aivan äsken. Se vain oli tuntunut sopivan tilanteeseen.

”Mutta, kerro nyt jotai ittestäs ko täss tutustutaan. Sulla oli hevonen Volia ko se nyt oli? Anteeks mä oon maailman huonoin nimissä.” Rupattelin jo innostuneesti uudesta tuttavasta. ”Ooksä painottunu mihinkään erityiseen? Nää perusjutut” hymyilin. Minusta tuntui, että hymyni ylsi korvasta korvaan. Katsoin jo varauksetta miestä silmiin. Nostin kupin molemmin käsin huulilleni ja join maitokahviani.

Venäläinen säpsähti hieman äkillistä innokasta hihkaisua, mutta heti sen perään kasvoille levisi kevyt hymy. "Ruokinnan muutoksilla on helpoin aloittaa. Kannattaa ainakin kokeilla vaihtaa kaura joko pois tai johonkin toiseen rehuun, riippuen mitä hevosesi kaikenkaikkiaan syö. Ja pellavasta ei mitään haittaa ainakaan ole. Ja itseasiassa, jotku hevoset joille ei melassivettä voi antaa mutta pitäisi houkutella juomaan kun pelkkä vesi ei uppoa. Niin laiha pellavavesi houkuttelee usein juomaan." Marshall selitti, huomaamatta lisäten myös turhan vinkin perään. Mutta kun kerran asian äärellä oltiin niin, miksikäs ei?
Jälleen pieni nolostuksen puna kohosi miehen kasvoille, tuon samalla alkaen taputtelemaan sormenpäillään kahvikuppiaan. "Anteeksi, mutta.. en ymmärtänyt tuota viimeistä asiaa minkä sanoit.." mies myönsi hieman kakistellen, nostaen kahviin uponneen katseensa Ekkuun päin.

”Oi kun kivaa” hihkaisin turhan innokkaasti, kuullessani miehen omasta tallista. ”Mä oon oppinu kaiken mun ukilta, eli vanhan kansan hevosmieheltä joka talvipakkasillakin vie veden ulos käsin, vaikka traktori tai lämmitettävä vesikippo olisi miljoona kertaa helpompaa. Mut ajattelin että alottaisi ruokinnan kanssa niin, että vähentää pikkuhiljaa kauraa ja samaanaikaan lisäisi pellavaa tai puuroa. Heinää tiputetaan kyllä. Mun tarvii soittaa Crimikselle ja jutella asiasta, eiköhän se siitä selvene.” Yllätyin todella paljon puheripulistani. Huomasin rentoutuneeni täysin, alkujännityksestä ei ollut tietoakaan. Oli todella ihanaa päästä jutteleen heppajuttuja, ilman että piti selittää joka kolmas sana tietämättömälle.

Mahaani kipristi, tykkäsinhän minä Chaitakin opettaa mutta silti. Asiantuntija on aina asiantuntija. ”Mun ukki on todella hevoslähtöinen, joten mäkin oon oppinu etenemään täysin heppaa kuunnellen. Jotkut vois sanoo viherpiipertäjähevostelijaks.” Naurahdin. Ymmärsiköhän Marshall lainkaan mistä puhun?

Marshall nyökytteli päätään hitaasti. "Varuilta on hyvä pitää silmällä että jos jatkuu pitempään, niin sitte viimeistään hyvä tutkia vatsahaavan varalta. Koska vasta aluilla oleva voi oirehtia tuolla tavalla." mies aloitti, ottaen hieman paremman asennon tuolissa ennen kuin jatkoi. "Kaurakin voi joillekin olla epäsopiva, mutta sille onneksi löytyy paljon korvaavia rehuja joten sekin voi toki olla mahdollista. Ja mitä tulee siihen kuituun. Niin jotkut hevoset ovat herkempiä ja tarvitsee heinän useammissa erissä jotta vatsahapoilla on tekemistä, eikä ala 'syödä' vatsalaukkua itseään. Mistä aiheutuu herkästi vatsanpuruja. Samalla on myös hyvä lisätä ruokintaan pellavaa, koska se yksinään jo hoitaa sekä hieman suojaa vatsaa ja suolistoa. Sekä auttaa jos lanta on löysää." mies selitti vähän pitemmän kaavan kautta mitä oli aikonut, mutta tälläisiä asioita onkin hankala tiivistää vain pariin sanaan.

Naisen kysyessä tämän luennoinnin jälkeen miten tämä tiesi näinkin paljon ruokinnasta, pieni nolostuksesta johtuva puna käväisi miehen kasvoilla. "En minäkään kaikkea tiedä, todellakaan. Mutta meillä on kotona venäjällä oma hevostalli niin siellä on oppinut yhtä jos toista."