PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Prookkis

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 25 Heinä - 21:15

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 25 Heinä - 17:46

Maastomopo ja salaisuus
25.7.2018

Prookkis oli oikein mainio maastomopo, se sille piti myöntää. Ei näillä helteillä sen kanssa mitään kunnollista jaksanut tehdä, mutta maastoon pääsi varjoon ja tuulenvireeseen. Kyllä sielläkin hikoili, mutta vähemmän kuin kentällä.

Olimme oikeastaan vain kävelleet, pienet ravipätkät olin ottanut, mutta kun hiki virtasi kypärän alta itseltänikin annoin edelleen hieman lihavan ponini olla ja kävellä. Prookkiksen kanssa oli alkanut sujua hyvin, sen uhmaikä tuntui olevan jo mennyttä. Melkein harmitti jättää se näin hyvässä kohdassa, mutta asia oli jo sovittu kaksi kuukautta sitten ja olin tätä miettinyt jo pitkän tovin. Prookkiksesta pidettäisiin hyvää huolta. Andrei oli vissiin ollut joku turistien troikakuski hetken ennen Suomeen tuloaan (en tiedä, aina kun kysyin häneltä menneisyydestä sain vastaukseksi vain epämääräistä mutinaa Neuvostoliitosta), ja olisihan tallilla muitakin. Ja Prookkis oli ollut aivan ihastunut isään jo ensisilmäyksellä, kun kierrätin Andreita ympäri tallia ja selitin ponini hoidosta.

Ponini hoitoon kuului myös sen pesu. Sille oli tullut puolen tunnin maastossa hirvittävä hiki, samaten minulle, mutta pesulle se ei silti malttanut asettua. Vasta kun suihkautin sitä vahingossa suoraan naamaan letkulla ja tamma tajusi, että tämähän oli mukavan viilentävää. Sitten se kyllä seisoi, mutta vain jos letku osoitti sitä naamaan eikä mihinkään muualle. Kun eihän tässä pitänytkään kuin koko poni huuhdella (ja mielellään itsenikin). Se oli kyllä niin pöljä poni, että sydän meinasi haljeta. Toinen pöljä saapui myös paikalle, Oodi, joka asetti itsensä sopivan suihkutteluetäisyyden päähän niin, että Prookkiksen naamasta lentävä hikivesi osui juuri kivasti kylkiin.

Kun Prookkiksen naama (ja Oodi, vahingossa) oli tarpeeksi läpimärkä, siirsin ponin karsinaaansa. Saisi vilvoitella tallissa iltaan, ettei tarvitsisi laitumella läkähtyä. Oodin kanssa suuntasin tallitupaan täyttämään koiran vesikipon ja hakemaan itselleni juotavaa. Löysinkin sieltä myös Crimiksen, joka lojui pitkin pituuttaan lattialla ja sanoi sen olevan mukavan viileä.
"Sullahan on Oodi kippo ihan täynnä, ihan turhaan inisit sille vesiletkulle..!"
"Se tekee sitä, en tiiä, se on varmaan paremman makusta tai jotain."
"Hm, no, joo, nami, hiki- ja paskavettä. Ihmisillä on koktailinsa niin miksei koirallakin."
"Mä vähän kuulin, että olisit lähdössä..? Hantsu vähän jutteli, että lopetat Lassen vuokran", Crimis nousi istumaan.
"Joo, oon, ja alotan sit taas uudelleen kun palaan." Jos palaan. "Prookkista hoitaa mun isä ja pari kaveria sinä aikana."
"Siistiä."
Haha, joo. Minua pelotti. Istahdin pöydän ääreen ja Crimis teki samoin.

Noin. Kaikki oli sovittu jo Hantsun kanssa. Ja Crimiksen ja Thomaksen. Kaikki oli valmista.

Istuin Crimiksen kanssa tallituvassa kahvikuppi täynnä jäävettä kädessä ja keskustelimme kaikesta turhasta. Kepeää ja tuttavallista, juuri sitä, mitä kaipasinkin.
"Mites teillä menee Kein kanssa, jos saa kysyä?"
Jaa-a. Kai sitä ihan hyvin meni, en minä nyt tiennyt. Itse olin tuntenut oloni hirveän kylmäksi ja etäiseksi valehtelijaksi viimeisten parin kuukauden aikana, kun olin jättänyt tämän koko jutun kertomatta, mutta kai meillä meni hyvin. Sen näkisi sitten kuinka hyvin menisi silloin, kun saisin asiani kakistettua ulos. Niitä oli kaksi isoa asiaa. Olin yrittänyt miettiä kumman kertoisin ensin.
"Huolehtiiko se sit Prookkiksesta kanssa vai..?"
"Mun isä ainakin mut --mä en itse asiassa oo kertonut Keille vielä-"
Olin kertonut vain perheelleni, tallillekin olin kertonut vain seurauksen, en syytä. Tiedän kyllä, että olisi pitänyt puhua jo silloin, kun ajatus tuli ensimmäisenä mieleen. Eli monta kuukautta sitten. Mutta silloin se ei ollut totta, nyt se oli.
"Kertonut mitä?"
Voieivoieivoiei. Siinä paha missä mainitaan. Ja noin hyvällä tuulellakin. Kaksi eri lausetta pulpahti mieleeni:
1. Rakastan sinua niin, niin paljon ja haluaisin viettää loppuelämäni kanssasi.
Se ei kuitenkaan ollut se, mitä sain sanotuksi noustessani ylös ja viedessäni asian tallipihalle. En tiedä oliko se hyvä asia vai ei. En kyllä tiedä oliko sekään hyvä, mitä sain sanotuksi:
"Mä lähen [paikkaan]."
"Lomalle? Siellähän soditaan?"
"Mä lähden sinne rauhanturvaajaksi. Elokuussa."
Kein ilmettä oli hankala lukea.
Olisi pitänyt kertoa aiemmin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 18 Joulu - 12:50

Ratkaisu

Hyvä päätös tutkia asia kunnolla. Hienoa, ettei Prookkis ole sairas. Vaikka tämä toki on ehkä hankalampi korjata.. Rolling Eyes Tsemppiä hurjasti! Olen tässä muuten miettinyt jonkinlaista maastakäsittelyklinikkaa, jo ennen kun teillä oli mitään ongelmia. Ehkä nyt olisi vihdoin aika pistää asia oikeasti tulille. Täytyykin ottaa alan ammattilaisiin yhteyttä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 7 Joulu - 11:31

Ratkaisu
7.12.2017

Viikon sairaslomani oli venynyt ensin kahden, sitten kolmen viikon mittaiseksi. Viimeisellä viikolla tosin fuskasin vähän, sillä osallistuin töissä pakolliseen ampumaharjoitukseen, sillä halusin sen alta pois, ja pystyin siihen lääkärinkin mukaan osallistumaan. Ja olisin varmaan kiipeillyt seinillä toimettomana, Prookkiskin kun oli hetken levossa. Alana oli käynyt sitä yli viikko sitten katsomassa, ja todennut, että satula joutaisi romukoppaan. Sitten se oli tutkinut tammani selän, painellut lihaksia ja katsellut, löytyikö siitä jumeja. Takajalkojen välistä löytyi, ja sieltä painettaessa aina niin kiltti Prookkikseni meinasi monottaa Alanaa reiteen. Minä olin järkyttynyt, Alana tyynen rauhallinen todetessaan vain että oho, siellä taitaa olla pieni jumi. Hän näytti minulle kuinka sitä ja koko hevosta pystyi hieromaan ja venyttelemään yleisimmistä jumipaikoista, mutta sanoi, että suurempiin ongelmiin kannatti vain hankkia hieroja paikalle, eikä yrittää pohtia itse.
"Toi takajalka ei haittaa, se vaan vertyy käytössä, ja se ei ollut yhtään kipeän näkönen selästä, eli mennään sit ilman satulaa?"
Minä jäädyin. Mielessäni oli vielä viime kerta, jolloin ratsastin, ja sen jälkeen en ollutkaan käynyt tammani selässä. En kyllä kehdannut sanoa, etten uskaltanut. Vasta sitten, kun Prookkis oli juoksutettu hetken maneesissa, ettei se varmasti ollut mistään epäpuhdas, uskalsin sanoa, että pelotti. Ja sitten jouduin kertomaan pystyyn nousemisesta ja pukittelusta ja kaikesta.

Se oli päätynyt siihen, että Alana kävi ratsastamassa ensin vartin, jonka aikana Prookkis yritti tarkoituksenmukaisesti heittää hänet alas useampaan otteeseen. Eipä onnistunut, sillä vaikka satulaa ei ollut, Alana pysyi selässä kuin liimattu. Tosiaan, sillä oli se tamma, josta se oli kertonut, ja josta olin nähnyt videoitakin, ja siihen lennokkuuteen, jota estekoulutettu puoliverinen sai aikaan pukeissaan (hitto että ne olivatkin korkeita) verrattuna Prookkiksen hurjuudet vaikuttivat vain pieneltä kiemurtelulta. Sitä ne ehkä olivatkin, mutta en minä siellä pysynyt. Meinasi Alanakin pudota, kun Prookkis nousi pystyyn, ja yritti siitä suoraan mennä makaamaan. Heti, kun Prookkis lopetti ja kulki kunnolla niin, että Alana oli tyytyväinen, päätimme lopettaa ratsastuksen siihen. Ihan hyvä niin, minä en olisi tuonne edes uskaltanut mennä.

Sotasuunnitelmamme oli ollut tutkituttaa poni läpikotaisin, ja olin itkenyt rahojeni perään. Silloin vasta itkinkin, kun mitään ei löytynyt. Prookkis oli kuulemma oikein terve poni, joskin hitusen liian lihava. Hierojakaan ei löytänyt mitään kummempia, eikä kukaan muukaan. Tarhassa poni rallitti menemään tyytyväisenä, eikä se näyttänyt yhtään kipeältä mistään.

Lopputuloksena päättelimme, että sille oli iskenyt uhmaikä. Ja minä itkin vähän lisää. Olin pilannut ponini niin, ettei se halunnut enää ratsastajaa selkäänsä. Nyt se ei antanut edes tulla lähelle, jos aavisteli, että sen selkään noustaisiin. Olin aivan murtunut, enkä tiennyt mitä tehdä, vaikka Alanalla olikin vastaus valmiina, printattuna ja mintunvihreällä korostuskynällä korostettuna.

Ehkä se siitä, mutisin Prookkikselle metsäkävelyllämme. Maasta käsin se työskenteli innoissaan. Onneksi, sillä se olisi ohjelmassa seuraavan kuukauden ajan. Jippii.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 2 Marras - 13:11

Nyt on spin-off -aluekin! Wink

Hurja

Ei kyllä kuulosta Prookkikselta yhtään. Oma veikkaukseni on, että kyse on nimenomaan satulasta tai sitten se on kipeä jostain. On ehkä ihan hyväkin, ettet ratsasta, ennen kuin syy selviää. Tsemppiä, kyllä kaikki aina järjestyy. (:

Suosikki:
Siinäs ämmä haaveilet, totesi Prookkis, joka seuraavassa kulmassa kieltäytyi liikkumasta ja pönötti paikallaan korvat luimussa ja turpa taivaissa.

Tykkään siitä, miten kirjoitat myös epäonnistumisista etkä vain niistä päivistä, kun aurinko paistaa ja kaikki on ihanaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 1 Marras - 11:11

//kannatan! oon huomannut, että silleen saa ihan uudenlaisen tatsin ja inspiraationki hahmoon!

Hurja
1.11.2017

"Oho, ihan rauhassa, mennään nyt ihan hissukseen vaan", pulisin Prookkikselle, jolla oli vauhti päällä kohti tallia. Samalla kun roikuin puhisevassa ponissani kiinni, mietin mitä tekisin sen kanssa. Meillä oli pitänyt olla tänään kouluvalmennus, mutta Alana oli joutunut perumaan sen äkisti, sanonut, että oli noussut perhekriisi. Että palaisi asiaan sitten mahdollisimman pian. En ollut kysellyt sen enempää, sillä asiahan ei minulle kuulunut, ja päättelin, ettei kyse ollut mistään pikkujutusta. Alana oli aina ilmoittanut jo hyvissä ajoin, jos ei jostain syystä pääsisi, ja oli se useamman kerran tuonut vauvansakin mukaan, jos poikaystävällä oli jotain muuta.

Nyt kyllä kieltämättä olisi ollut ihan kiva, jos olisi ollut valmentaja mukana, ajattelin pyyhkiessäni maneesin pohjaa irti housuistani. Prookkis sen sijaan viipotti toisella puolella maneesia korvat tyytyväisesti tötteröllä. Helppohan se oli nyt juosta, kun saatiin ylimääräinen paino pois selästä.
"Prookkis hei, tulisitkos jo takasin?" huhuilin tammalle, joka soi minulle nopean vilkaisun, ja pinkaisi sitten uudelleen karkuun. Ihanaa.

Hetken kissa-hiiri -leikin jälkeen istuin taas ponini selässä. Minä olin ylpeän näköinen, Prookkis taas tuijotti maneesin ovea. Keräsin ohjat käteen ja pyysin ponilta käyntiä. Noin, hienosti, rauhallista käyntiä. Ehdin nauttia rauhallisesta käynnistä tasan viisi askelta, ennen kuin yhtäkkiä valtavalla loikalla Prookkis rynnisti eteen ja pukitti minut uudelleen tantereeseen.
"Prookkis!" kaikui kivasti maneesin seinistä, mutta poni sentään seisoi hienosti paikoillaan, tuijottaen minua syyttömän näköisenä. Että enhän minä nyt mitään tehnyt… Syljin hiekkaa suustani, enkä edes vaivautunut pyyhkimään pölyjä pois vaatteistani, sillä aavistelin, että olisin maassa varsin pian. Vähän pyyhin hiekkaa pois takamuksestani etten naarmuttaisi satulaani, ikään kuin se kulahtanut hökötys muuttuisi siitä huonommaksi. Siitä oli yksi sisäsiiven sauma korjattu jesarilla.

Selvisin selässä yllättäen aika pitkään! Prookkis yritti koko ajan koikkelehtia ja pomppia suuntaan jos toiseenkin, mutta nyt olin varautunut, eikä se enää tehnyt niin isoja pukkeja. Siinä ravaillessani kerkesin jo huokaista helpotuksesta. Ehkä se nyt rauhoittui. Jep jep.

Siinäs ämmä haaveilet, totesi Prookkis, joka seuraavassa kulmassa kieltäytyi liikkumasta ja pönötti paikallaan korvat luimussa ja turpa taivaissa. Kun yritin pyytää sitä eteen, se meni yhden askeleen ja ponkaisi sitten pystyyn. Ja kun se laskeutui, se teki sen uudelleen. Tein Prookkiksella kaksi volttia ja kiipesin salamannopeasti alas selästä. Ihan sama vaikka olisikin pitänyt vain jatkaa treenejä, minä en tuolla istuisi. Sydän pamppaili tuhatta ja sataa ja kurkkua kuristi ja suoraan sanottuna pelkäsin omaa hevostani. Mikä ihme sillä nyt oli? Uhmaikä vai huono satula vai olinko minä niin surkea ratsastaja?

Mietin, mitä ihmettä minä nyt tekisin. Periaatteessa pitäisi mennä takaisin selkään, mutta minä en uskaltanut, enkä ollut tähän hätään nähnyt tallilla ketään, ei näin keskiviikkopäivällä hirveästi ihmisiä siellä ollut. Nurkassa lojui juoksutusliina, joten sidoin Prookkiksen ohjat sen leuan alle, ja laitoin sen ympyrälle. Nyt se meni ihan nätisti, ei se varmaan satula ollut. Vai muuttuikohan se merkittävästi epämukavaksi, kun menin selkään? Olinkohan liian iso Prookkikselle, pohdin ja vilkuilin vatsaani. Ehkä olin vaan huono ratsastaja, enkä pärjännyt omalle pullaponillenikaan. Prookkis laukkasikin liinassa nätisti, joten pohdin takaisin selkään nousemista. Pakko kai se olisi.

Niinpä sydän kurkussa nousin jo neljännen kerran ponini selkään saman ratsastuskerran sisällä, ja kävelin sillä puoli kierrosta. Prookkis ei tehnyt mitään, ja tulin alas selästä saman tien. Ettei se ehtisikään tehdä mitään. Ja minua pelotti hirvittävästi, joten siksi myös. Loppukäynnit talutin maasta käsin, ja saadessani viestin, että miten meni, jäin miettimään vastaustani. Ehkä Prookkiksella oli vain huono päivä, ehkä minä ratsastin huonosti. Niinpä en kertonut muutamasta putoamisestani tai pystyyn nousemisesta, vaan vastasin, että meni ihan ok. Ja kysyin, voisimmeko ensi kerralla katsoa, oliko satula sopiva.
"Miksi?"
"Mietin vaan (:"
Sitä en tajunnut miettiä, että olin saattanut päästää poninmuotoisen pedon valloilleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 23 Loka - 13:28

Mitäs mietit?

Kaikenlaiset tekstit ja kuvat ovat tervetulleita. Pitäisiköhän meidän saada Hukkasuohon ihan spin-off -alue? Mua ainakin kiinnostaisi sekä lukea että kirjoittaa tallin ulkopuoleltakin kaikkea. Hmm. Vaihtelu virkistää, ja tämä oli kyllä ihan todella upea. Osaat aina yllättää, positiivisesti! <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 19 Loka - 0:23

Mitäs mietit?

Mitäs mietit?

Yksi kysymys, mutta voi, niin monta vastausta.

Mietin kaikkea. Tulevaisuutta, menneisyyttä, nykyhetkeäkin. Käsiä vyötäröllä, tiukkaa halausta.

Huomista työvuoroa, päässä jo päivän pyörinyttä biisiä. Syyspäiviä, pakkasöitä, maassa lojuvia lehtiä. Kallen lenkkejä, auton akkua. Mitenköhän se selviäisi tallille asti?

Prookkis pitää ruokkia, ja liikuttaa. Sen treenit ovat sujuneet hyvin. Se on jo aika hyvässä kunnossakin.

Koputus oveen, poliisista päivää. Meille oli tullut valitus, että teillä olis lähtenyt juhlat vähän käsistä. Jos nyt otettaisiin ihan rauhallisesti?

Niin, rauhallisesti, meillä ei ole kiirettä. Kärsivällisyyttä, yritän kyllä. Mutta silti pelko vielä jaksaa, jaksaa nousta esiin vähän väliä. Vika on itsessäni, älä syytä itseäsi, ethän? Mennään kahville perjantaina?

Mutta silti, voi, se oli ollut niin söpö! Pyöreät pullaposket, ja nauru, nauru jonka vain pieni vauva voi saada aikaan. Sellainen, joka läikäyttää jotain sydämessä ja herättää siellä jo ikipäivät olleen kaipuun. Voi, kuinka sitä halusinkaan! Mutta ei nyt, ei vielä, ei varmaan ikinä.

Ja Prookkis! Se oli suorastaan lentänyt tänään! Liitänyt jossain pilvien päällä, niin hienona. Pilvet. Pilvien päällä. Tumppi. Ikävä. Mitä jos tämäkin loppuisi aivan yhtä äkisti. Ei sitä ikinä tiennyt, ei sitä voinut ennustaa. Kannatti elää hetkessä.

Missä hetkessä? Nykyhetkessä? Tulevassa? Miltä me näyttäisimme kymmenen vuoden päästä? Entä viidenkymmenen? Olisikohan meitä enää? Missään muodossa? Miten se tapahtuisi, hiljalleen unessa vai vapautena pitkäaikaisen sairauden jälkeen? Liian synkkää, elä nykyhetkessä.

Niin, nykyhetki. Ihan hyvä hetki, juuri nyt. Lämmin, hyvät treenit alla josta pulista. Kalle vallannut koko sohvan, ei se mitään. Mennään keittiöön, otatko kahvia?

Hiljaisuus, huoneessa on hiljaista, päässä ei. Yritä keskittyä. Mitäs mietit?

Mistä aloitan?

//ei nyt ihan heppatarina, mutta inspi iski joten mikä jottei :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 17 Loka - 22:08

Ihan oikeat kisat tällä kertaa

Niin sitä pitää! Kyllä sitä valmentautumalla ja asenteella saa pullamahaponeistakin ihan mukiinmeneviä kilpaponeja. Wink Ja hei, on ihan ok elää elämäänsä omaan tahtiin. <3
Sulla on tyylistä riippumatta aina kivoja kuvia, ja onhan se kehittävää kokeilla kaikkea. Kisakuvasta paistaa heti kylmä kolea märkä syksy. Jatka siis samaan malliin vaan sekametelisoppaa!

Pari yhdyssanajuttua:
90 senttisen → 90-senttisen
seitsemästä kympistä → seitsemästäkympistä


Suosikki:
Poni kuulemma kääntyisi vaikka rotanpaskan päällä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 9 Loka - 11:12

Ihan oikeat kisat tällä kertaa
sunnuntai 1.10.2017



Lasse, Alana ja Prookkis

Emiliaa pelotti. Mutta enää ei voinut kääntyä takaisin, ei sen jälkeen, kun Alana punttasi hänet jälleen kerran poninsa selkään ja taputti Prookkista takapuolelle. Kerrankin siitä ei pölähtänyt pölyä ilmaan. Johtui varmaan sateesta, Emilia päätteli. Valmentaja antoi pari vinkkiä, osoitteli muutamaa estettä ja sanoi, että niille kannatti ratsastaa paljon pohkeella, tuossa taas tehdä tiukka kurvi. Poni kuulemma kääntyisi vaikka rotanpaskan päällä. Niin se sanoi, ja sitten Emilia jo kuulutettiin radalle. Verryttelyn jälkeen oli pitänyt kuulemma vaihtaa satulahuopa, sillä Emilian ennen muinoin valkoinen satulahuopa oli saanut "sairaan ruman paskarannun" reunaansa. Niin se Alana oli sanonut, ja ottanut sitten oman hevosensa kultakantatun kisahuovan, komentanut Emilian alas selästä ja salamannopeasti vaihtanut huovan.

Niin, nämä olivatkin aivan oikeat kisat, kun valmentajakin kävi hyppäämässä luokan. "Meil ei oo menny niin hyvin, ni mennään vaan metrikymppi", se oli sanonut, noussut valtavan, 180 -senttisen täysiverisensä selkään, ja ratsastanut toiseksi. "Vaan metrikymppi", mitä ne sitten yleensä hyppivät? Kuulemma 120 tai 130 oli niiden perusluokka. Välillä ne meni 140, jos siihen oli mahdollisuus. Aluksi Emilia oli vieroksunut ajatusta kutsua häntä valmentajakseen. Tyttöhän oli vasta 19! Mutta ei sitä kyllä olisi tajunnut, ellei tiennyt. Se oli kihloissa, sillä oli puolivuotias vauva, kaksi eri työtä, ja varsin aikuismainen, kokenut ote elämään. Ja lisäksi tajuttoman hyvä ratsastaja ja opettaja. Alana kaikessa moitteettomuudessaan ja irlantilaisen kenttälegendan tyttäryydessään oli aiheuttanut Emilialle aluksi kriisin jos toisenkin. Miten sillä vaikutti olevan elämä niin hanskassa? Miten hän pystyi?? Ja se vauva?? Ja kihlat??? Ei Emilia ollut vielä ajatellutkaan moista!

Prookkiksestakin oli kuoriutunut heinäkuusta lähtien pidetyistä valmennuksissa ja niissä saaduista vinkeistä oikein näppärä peli. Koulupuoli oli ollut jo aika hyvin käsissä jo aiemminkin, ainakin niin Emilia oli kuvitellut, mutta esteillä Alanan neuvot olivat olleet kultaakin kalliimpia. Kerran ponineiti hyppäsi Alanan kanssa ainakin 90 senttisen, oikeasti varmaan lähemmäs metrisen esteen, kun Emilia ei uskonut sen selviävän seitsemästä kympistä. Alana oli nostanut kentällä olevan esteen, pyytänyt päästä selkään, tehnyt pari laukkaympyrää, ja kannustanut Prookkiksen kepeästi yli esteestä. Sen jälkeen ei kuulemma ollut tekosyytä, miksi Emilia ei voinut hypätä  "pikkurataa".

Nyt Emilia oli sitten hyppäämässä sitä pikkurataa kisoissa. Emilia oli puolipakottamalla saatu mukaan, eikä sadekaan kuulemma käynyt tekosyyksi. Kisat oli maneesissa, ja verryttelyn ajan nyt sieti vaikka raekuuroa. "Ja kato nyt, toi pikkuponiki selviää helposti", Alana oli todennut ja osoittanut pientä welshponia, joka oli parhaillaan suorittamassa rataa.

Näköjään Prookkiskin selvisi aika moitteettomasti radasta. Yksi puomi tuli, kun Emilia ratsasti liian pohjaan yhdelle okserille, mutta muuten rata oli kuulemma ollut erittäin hyvä. "Ei se ois menny siihen väliin tolla laukalla, et sä ois saanu siihen sujuvasti viittä millään. Seuraavalla kerralla enemmän eteen ja mielummin liian kaukaa, ku se hyppää muutenki tosi pitkästi." Eivät he sijoittuneet, mutta tulivat seitsemänneksi! Emilia oli oikein tyytyväinen siihen, eikä edes vastustellut, kun Alana alkoi puhua seuraavista kilpailuista. Voisihan sitä.

//mitä on yksi piirustustyyli ja sen jatkaminen Very Happy tääkin päiväkirja on kunnon sekasoppa eri tyylejä :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 6 Syys - 9:18

Ihana teksti! Jostainhan se pitää aloittaa, eikä pikkukisoissa mitään vikaa ole. Sitä paitsi mikä olisi söpömpää kuin pinkki ruusuke? Wink
Ja kuvat höysteenä on aina parhautta. ♥️
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 5 Syys - 20:31

Kohti korkeuksia
Sillä välin, kun muut tallilaiset toivat kotiin ruusukkeita ja tarinoita kilpailuista, Emilia keskittyi Prookkiksen kanssa hieman vähemmän arvokkaisiin kisoihin. Kyllä hekin yksissä kisoissa kävivät pyörähtämässä, nimittäin haistelemassa ristikkoluokan tuulia. Sieltä tuli ruusukekin mukaan, niin kuin tuli kolmelle mustalle ja yhdelle kirjavalle shettikselle sekä pienelle tytölle voikon welshin selässä. Hieman häpeissään kävi Emilia noutamassa ruusukkeensa clear round-luokasta, josta jokainen virheittä selvinnyt palkittiin. Sitä ei tarvinnut kertoa muille, oli ollut Emilian alkuperäinen suunnitelma. Mutta sitten kun ruusukkeessakin luki 40 cm CLEAR ROUND, luovutti hän ylpeyden ja esittämisen suhteen ja kiinnitti sen Prookkiksen karsinan oveen. Siihenhän se sopi vallan mainiosti, pinkki ruusuke. Siinähän se, muiden sinivalkoisten ruusukkeiden seassa, merkkinä kaikille että Prookkiskin oli Oikea KisaPoni ja Huljan Iso Tyttö.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 7 Heinä - 0:32

No tän kesäisemmäksi ei taida enää päästä! Ihanaa katsella tämmöisiä kuvia kun on kaksi päivää ollu ihan harmaata. : D

Tykkään sun rennoista taustoista ja ratsukon väritys, etenkin varjostus, on tässä todella onnistunut!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 6 Heinä - 23:42

Kesäpäivänä eräänä
Hyvää seuraa, nolot shortsit, loistavanvalkoiset sääret sekä iloinen poni. Kesämeininki.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 1 Huhti - 13:08

Tuitui :3 Mietinkin, mistä Kein autuas hymy tänään aamutallissa johtui - taisin löytää selityksen. Ei se paskanlappaus sentään niin kivaa ole. Se on ihan ihastunut!

Älyttömän kivaa tekstä. Sellainen pieni korjaus vaan, että pikkuhiljaa tulee yhteen.

+ Itse käyttäisin tässä mieluummin ajatusviivaa:
He olivat aloittaneet pienillä - ristikkoja ja yksi puolimetrinen pysty - mutta siitä jäi hyvä fiilis.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 31 Maalis - 23:21

Halipula
31.3.2017

Päivä oli ollut varsin mukava, ja Emilia olikin viettänyt sen melkein kokonaan tallilla. Hänellä oli iltatalli, mutta hän tuli jo aamupäivästä, ja oli nyt jo käynyt Prookkiksen kanssa vierailulla maneesissa. Nyt oli nimittäin aika ensimmäisille yhteisille hypyille, koeratsastusta ja sen ristikkoa kun ei laskettu. Roosakin oli jo hoikistunut hieman sitten saapumisensa, mutta päällimmäisenä syynä tälle yhtäkkiselle innostukselle oli Emilia, joka oli pikku hiljaa kerännyt rohkeutta tarttua tähän suureen haasteeseen. Siitä olikin ollut aikaa, jolloin hän olisi hypännyt kunnolla esteitä. Tumpilla kun oli suoriutuneet yksittäiset esteet 80 cm asti, mutta ei siitä estehevoseksi ollut. Ja Halla nyt pelkäsi puomeja, ja tarvitsi itselleen varman kuskin esteille, jota Emilia "siitä on viisi vuotta kun hyppäsin ristikkoa isompaa" Lukkari ei ollut. Mutta nyt siihen tulisi muutos, pikku hiljaa. He olivat aloittaneet pienillä, ristikkoja ja yksi puolimetrinen pysty, mutta siitä jäi hyvä fiilis. Niinkin hyvä, että Emilia ajatteli hyppäävänsä uudelleen jo ensi viikolla. Ehkä Kein saisi köytettyä mukaan, sillä toisin kuin Emilia, Kei osasi keksiä fiksumpia tehtäviä kuin yksi este keskellä kenttää. Ja ehkä jotain hyviä vinkkejä, jotta hyppyihin tulisi jotain varmuuttakin haparoinnin ja "no tähän menee ehkä kolme laukkaa, oho, kaks ja puol" sijaan. Ehkä heistä tulisi Prookkiksen kanssa ihan esteratsukko. Siihen kyllä olisi jonkin verran matkaa, mutta ei se ollut kaukainen haave. Ainakaan ihan mahdoton.

Emilia siis palautti Prookkiksen talliin, ja harjaili karsinassaan puolukkana pyörivää ponia tyytyväisenä. Mutta kun kutisevaa ja pölisevää talvikarvaa oltiin hinkattu tarpeeksi kauan, pääsi Prookkis takaisin tarhaan remuamaan ja auringonpaisteesta nauttimaan. Toisesta tarhasta huikattiin, että kahvia voisi pistää tulemaan jos Emilia viitsisi, että pian tulisi tammatallin tupaan taukolaisia. Ja Emiliahan viitsi. Hän oli itsekin matkalla tupaan, joten ei ollut temppu eikä mikään latoa kahvinpurut koneeseen ja kone käyntiin. Ja sitten tuvan hiljaisuudessa, kahvin poristessa, oli taas Emilia kahden ajatustensa kanssa. Voi, hän oli niin yksinäinen.

"Moi, mitäs teitte paksukaisen kanssa?" tupaan saapastellut Kei virnisteli. Hän sai kuitenkin Emilialta osakseen vain kahvikupin käteen.
"Onpa kitkerää, kuin vahvaa teit tästä?"
"Vahvaa. Ota maitoa. Istu", tuli suorasanaiset ohjeet istuutua sohvalle maitolorauksen saattelemana. Kei istahti hämmentyneen oloisena tuvan hevosen- ja kissankarvaiselle sohvalle, ja tuijotti varsin epäilevänä Emiliaa, joka potki kenkiään pois.
"Kai kävit vessassa?"
"Hä-- joo..?"
"Hyvä. Kädet ylös."
"Kädet ylös? Miksi?" Kei hämmästeli, mutta siirsi silti käsiään. Syykin selvisi varsin pian. Pöydälle ilmaantui napakasti pino vanhoja lehtiä ja keksipaketti, ja kas vain, sitten Keillä olikin syli täynnä Emiliaa, joka käytti aiheuttamaansa hämmennystä hyväkseen ja teki olonsa mukavaksi.
"Mä tuun tähän", kuului jostain miehen kyljen uumenista, ihan vain jos Kei ei ollut huomannut kasvattaneensa lisäosan.
"Joo… Huomaan", Emilia sai lievästi hämmentyneen taputuksen selälleen, ennen kuin Kei jatkoi normaalia elämäänsä ja nappasi keksin pöydältä.
"Älä murenna sitä mun niskaan", kuului nurina.
"No, periaatteessa sä tulit siihen ihan itse, että--"
"Huh, kai niitä hyviä keksejä oli vielä jälj- Kas! Mitkäs pulmuset meiltä täältä löytyy?" huoneeseen pelmahti Reita, joka hamstrasi itselleen heti keksipaketin bongattuaan sen.
"Päikkärit", kuului vastaus jostain Kein ja sohvan välistä.
"Ai päikkärit? Pitääkin kokeilla suostutella Ruskaa noin nukkumaan, kun jos jopa poliisit pitää päikkäreitä..!"
"Shh."

Niinpä he päätyivät viettämään tovin siinä niin, Reita ja Kei jutellen hiljaa kahviensa ääressä, Emilia hiljaa torkkuen. Nyt hän ei tuntenut oloaan yksinäiseksi, ensimmäistä kertaa pitkään hetkeen. Tämä hetki oli kuitenkin vain reilun tunnin mittainen. Reita oli jo matkannut kotia kohti, mutta Kei istui edelleen sohvalla, pääasiassa siksi, ettei kyennyt liikkumaan hirveän tehokkaasti.
"Emilia, nukutko vielä?"
"mm?"
"Mun pitäis oikeesti käydä vessassa…"
"Olisit käynyt aikasemmin."
"Pliis?"
"Hmm… eiiii…"
"Tai mä kutitan."
"Eiii-- hihi--, ei saa, eiii äläää."
Tömps.
"Au."
"Ohops, hupsis, voi harmi, mites sinne lattialle päädyit?"
"Mitenköhän. Oo nopee?"
"Onko sulla, Emilia hyvä, vähän halipula?"
"No on."

Joten, Kein palattua, ja Emilian noustua lattialta, he päätyivät takaisin sohvalle. Ja taisi siinä väsykin iskeä, kun molemmat heräsivät muutaman tunnin kuluttua siihen, että tuvan ovi kävi, ja joku asteli sisään. Ja Emilia putosi taas sohvalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 18 Maalis - 20:04

No eihän olla yksin tai yksinäinen ole sama juttu, joten eihän se nyt ole typerää. Mutta pakko sanoa, että oot kaikkea muuta kuin mitätön. Hukkasuo ois vähän turhan paskanen ilman sun tallivuoroja, ja kaupunki ikävämpi ilman sun poliisin työvuoroja. Wink

Mutta onhan arki toisinaan paskaa, tää kuulostaa tutulta. ↓
-- tunsin taas olevani vain pieni ja mitätön. Varsinainen nyhväke.

Sujuvaa tekstiä + virkistävää vaihtelua lukea vähän harmaampiakin tarinoita välillä. Jatka samaan malliin!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 6 Maalis - 14:25

Nyhväke
6.3.2017

Keskellä kirkasta maanantaipäivää tallilla ei pahemmin ihmisiä ollut. Ihan hyvä, olinkin saanut niistä jo tarpeekseni viikonlopun työrupeaman jälkeen. Perjantaina ja lauantaina molempina yövuorot, ja niissä saimme hälytyksen yhteensä yhdeksään perheväkivaltatapaukseen. Niistäkin useammasta olimme joutuneet painimaan oikeasti sekaisin olevan toisen osapuolen pois, ja kärsin sisälläni joutuessani näkemään tätä. Pelokkaat lapset, lukittautuneina omiin huoneisiinsa, piilossa pahalta. Perjantai-iltana löysimme kolme- ja neljävuotiaat sisarukset piilossa sänkynsä alta, ja olin nähnyt heidän naamansa sen jälkeen aina, kun menin nukkumaan. Lisäksi, onneksi harvinaisempana tapauksena, lauantaiyöllä, jo sunnuntain puolella, tuli soitto sekavasti käyttäytyneestä henkilöstä, joka oli jotenkin päässyt kerrostalon katolle. Muita partioita ei ollut lähellä, joten siitä tulikin sitten meidän juttumme, ja paljastui, että katolla oli ehkä juuri täysi-ikäinen poika. Aivan sekaisin, ei mitään todellisuudentajua, väitti olevansa Karibialla. Sitten kun lähestyimme, huusi ettei saanut tulla lähemmäksi. Onneksi sain hänet puhuttua pois aivan talon reunalta, ja sieltä keskemmältä saimme hänet tuotua alas ambulanssille, joka oli ilmaantunut paikalle. Sitten vaan etsimään vanhempia, ja äiti löytyi sen kerrostalon huoneistosta, autuaan tietämättömänä. Hän lähtikin sitten poikansa mukaan, ja me pystyimme Nikon kanssa jatkamaan matkaa.

Joka tapauksessa, oli ollut rankka viikonloppu. Ja nyt olin tallilla, Prookkiksen karsinassa, hiljaa tammaa harjaillen. Ei ollut enää Hallaakaan, Johanna kun oli tosiaan lähtenyt sen kanssa jo keskiviikkona. Oli ollut helpottavaa huomata, että kun hän hevosensa selkään nousi, Halla näytti hetken hakemisen jälkeen taitavan kaikki vanhat asiat, ja liikkui älyttömän hyvin. En ollut siis pilannut sitä. Hieman kirpaisi, kun traileri kurvasi pois Hukkasuosta, mutta tiesin kyllä, että sillä olisi hyvä olla. Ja Johannan hevonenhan se oli.

Silti oli kovin yksinäinen olo hengaillessani oman ponini kanssa. Mutta se yksinäisyyden tunne oli alkanut jo viikko sitten, ja olin elänyt jonkinlaisessa utupilvessä viikon päivät. Tiesin, että se oli tyhmää, ajatella olevansa yksinäinen, kun minulla oli ihmisiä ympärilläni. Tallilla en kyllä kieltämättä ollut sydänystävä oikeastaan kenenkään kanssa, ainoastaan Kei teki poikkeuksen, mutta häntäkään en ollut nähnyt hetkeen, kun aikataulut menivät aina ristiin.

Prookkis pyörähti ympäri, ja havahduin todellisuuteen.
"Joo joo, anteeks, kesti liian kauan. Ymmärrän."
Ponineiti vaikutti kovin loukkaantuneelta tästä, ettei kaikki sujunut hänen, varsin lyhyen, aikakäsityksen mukaan. Mehän oltiin harjailtu jo ikuisuuuus! Niinpä luovutin kuraisten jalkojen suhteen, ja laitoin sille suitset päähän. Hackamoreja ei tarvinnut lämmittääkään, joten pääsimme varsin nopeasti kentälle, jolle oli satanut pieni lumipeite. Ohjelmassa oli vuorossa humputtelua.

Pyöreä ponin selkä oli kovin lämmin, ja housuihin tuli valkoisia karvoja ja hikiläntit. Prookkis keskinkertaisella kunnollaan oli innostunut tästä touhusta kovin, ja ottanut hieman kuumaa suuresta kenttäaukeasta. Se oli alle tunnin työskentelystä kovin hikinen, ja minun naamani punainen, tosin pakkasesta ja naurusta, kun puhiseva ponini oli huvittava intoillessaan.

Ratsastuksen aikana olo oli hävinnyt, mutta kun letkutin Roosan jalkoja kaikessa hiljaisuudessa, tunsin taas olevani vain pieni ja mitätön. Varsinainen nyhväke.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 24 Helmi - 17:54

Ahhaha, hyljemäinen hyppytyyli! Sanoisin naurukohtauksia monikossa. Laughing No ei mutta, kyllä sen siitä solakammaksi saa. Oon onnellinen, että oot löytänyt ponin, jonka kanssa tuut juttuun. : )

+ Tykkään todella tuosta kuvasta! Niin sun näköistä, HYVÄÄ jälkeä. ♥️
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 22 Helmi - 13:50

Kyllä me ollaan kavereita
22.2.2017

Arki oli lähtenyt rullaamaan hyvin Prookkiksen kanssa. Se oli ollut minulla jo kaksi viikkoa ja päivän, ja siinä ajassa olimme jo kerenneet aiheuttaa pahan naurukohtauksen Keille ("Ahha, apua, miksi se on noin paksu, tuleeko sun jalat ees satulasta yli? Mistä edes löysit noin pitkän satulavyön?" (Siinä oli lisäosa, ja sekös vasta huvitti Keitä entisestään.)), käyneet pellolla pyörähtämässä ja juuttumassa kiinni hankeen ("Tarviitteko nosturin siihen, kun vatsa otti kiinni maahan?" "Kei hiljaa siellä, ei oo mun syy että tällä on lyhyet jalat ja hanki on syvä."), ja keksineet, että Prookkis rakasti sen niskan rapsuttamista.

Hallan kanssa olin viettänyt viimeisiä hetkiämme yhdessä. Johanna tulisi hakemaan hevosensa ensi viikon keskiviikkona, maaliskuun ensimmäinen päivä. Se oli oikeastaan osasyy siihen, miksi edes ostin Prookkiksen niin pian Tumpin kuoleman jälkeen. Olin tajunnut, että kun Johanna oikeasti laittoi pillit pussiin lääkiksen kanssa, minä jäisin hevosettomaksi. Ja vaikka tallille meno oli tuntunut kuinka raskaalta, tiesin, etten voisi olla poissa kauaa. Siksi olinkin löytänyt itseni netin markkinasivuilta, ja kun kivoja hevosia tuntui olevan vaikka kuinka monta, kirjoitin oman ilmoitukseni, jossa ilmoitin etsiväni kivaa harrastekaveria, jonka iällä tai kokemuksella ei ollut juurikaan väliä. Ainoana esteenäni oli hinta, ja se, etten halunnut mitään kamalan kärttyistä hevosta, jonka kanssa kaikki olisi tappelun tulosta. Kahdella vastanneista oli mukavan oloiset hevoset myynnissä, toisella Prookkis ja toisella Randy, kisaeläkkeelle jäävä estehevonen, joka kuulemma hyppäsi kepeästi 140-ratojakin. Kävin katsomassa molempia, ensin Randya, joka oli muuten tosi kiva, mutta se oli aavistuksen liian menevä ja säikky makuuni. Ja en minä sillä osannut hypätä, hermostutin vain hevosen, kun en ollut yhtä kepeä ja ketterä selässä kuin sen omistajan tytär. Prookkis taas oli aivan toisesta lähtötasosta. Se oli ollut vuoden vähäisellä käytöllä, ja lihonnut huomattavasti. Se ei ollut lähelläkään yhtä osaava kuin Randy, mutta oli huomattavasti tasaisempi. Prookkiskin oli reipas ja kuumahko, mutta ei samalla lailla herkkähipiäinen sipsuttelija. Ja tamman hyljemäinen hyppytyyli oli huomattavasti helpompi minulle kuin osaavan, hyvin ponnistavan hevosen tyyli. Lopulta asian kuitenkin ratkaisi se, että Prookkis oli halvempi, ja kuulemma Randy sai heti hyvän kodin. Enkä voi kieltää sitä, että erään pikkutamman nappisilmät veivät sydämeni kokonaan.

En ollut kyllä katunut ostostani. Hieman lihava se oli, mutta sen voisi aina muuttaa. Ja sitä paitsi, mitä sitten, jos se oli hieman pyöreähkö, olisipahan ainakin minulla mukava kyyti ilman satulaa supersöpön ponini selässä.  
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 7 Helmi - 23:03

Mä olen kyllä samaa mieltä sun kanssa, Prookkis ON söpö! Värityskin on niin kaunis. Kei on tollanen tyhmy elitisti.

Suorastaan ihana ensimmäinen kosketus uuteen tulokkaaseen. Pisti hymyn huulille. Ja tuo loppuhuipennus!
Ja vitsailkoon Kei mitä tahansa, sepä ei ollut nähnyt sitä ratsastajan kanssa. (Silloin se vasta lihavalta näyttikin.)

+ Kuva on loistava! Sun ronski tyyli värittää näyttää hämmästyttävän hyvältä. : )
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 7 Helmi - 21:21

Ikiliikkuja se on
7.2.2017


"Kauankohan luulet, että se jaksaa juosta?"
"Hm, se nähään sit."
"Emilia, se höyryää... Tossa se on jo vartin juossut, ei noin paksusta ponista uskoi--"
"Hei, ei, seis, stop. Puhut nyt Kei hyvä mun ponistani, ja minähän en läskejä hevosia omista."
"No sun ponisi vatsa tursuaa ulos sen loimesta."
"Hän on pyöreä, naisellinen. Ei lihava."
"Jep jep... Kato! Nyt se pysähty!"
"Eikö se ookkin söpö.. Kato nyt, tollanen nappisilmä, oikea missi."
"Sillä on harja takussa."
"Älä ole noin negatiivinen, se on maailman kaunein poni."
"Siitä voidaan olla montaa mieltä. Ei se mikään valioyksilö ole, mut-- okei okei, on se ihan söpö."


Keillä tuntui olevan paljon sanomista uudesta, puolisen tuntia sitten saapuneesta suojatistani. Se oli vain katkera, että minulle oltiin tarjottu myös kokenutta, 150 -senttistä siroa hyppypuokkia, mutta valitsinkin sen sijaan nuoren ja kovin pyöreän ponitamman. Sitä paitsi, Prookkis oli ihana. Ja vitsailkoon Kei mitä tahansa, sepä ei ollut nähnyt sitä ratsastajan kanssa. (Silloin se vasta lihavalta näyttikin.)
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 669
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 3 Helmi - 18:35

Taas sä jätät mut ihan sanattomaksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten tilanne tästä kehittyy. Pointsit muuten loistavista otsikoista! Smile
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 21 Tammi - 1:14

Välttämätön
21.1.2017

Syvään henkäisten nykäisin satulahuoneen oven auki. Halusin paeta paikalta, antaa jonkun muun tehdä tämä. Mutta kuka? Sitä juuri, ei ollut ketään muuta. Tästä minun pitäisi selvitä yksin.

Olin käynyt tallilla Tumpin kuoleman jälkeen tasan kerran, ja sen jälkeen jäänyt kotiin sulattelemaan asiaa. Kei oli ollut koko ajan aivan ihana, ja tarjoutunut jutteluseuraksi sekä liikuttamaan Hallaa. Kiitollisena olin antanut hänelle ruokintaohjeet ja vapaat kädet, ja vuorostaan saanut kuvakuulumisia Hallasta.

Ja nyt seisoin keskellä satulahuonetta, aikeissani tyhjentää Tumpin tavarat. Pakko se olisi joskus tehdä, ja se muuttuisi vain vaikeammaksi hetki hetkeltä. Parempi vain tehdä koko juttu kerralla. Kerran se kirpaisee. Kuin laastari.

Laastarit mielessäni keräilin loimia ja harjoja ikeakassiin, yrittäen pitää tunteita kurissa ja ajatella järkevästi. Joku osa minusta halusi viedä helmoista kuraisen sadeloimen kotiin ja nuuhkia sitä jotten unohtaisi Tumppia. Se järkevä puoli kuitenkin taitteli loimen pesuun menevien kassiin. Tumpin pinkki yksisarvisloimi pääsisi kyllä pesun jälkeen sohvalle, sillä se oli maailman mukavin loimi johon kääriytyä kylminä tallipäivinä. Ja siinä ei ollut edes mahavöitä, vaan se piti pistää kiinni erillisillä loimivöillä. Ei sillä enää ollut väliä.

Selvisin urakasta yllättävän hyvin, vähillä kyynelillä ja nopeasti. Talsiessani autolle tavarasäkkejä rahdaten näin sen tyypin jonka nimeä en muistanut taluttavan kimoa arabia talliin. Tallille oli tullut lyhyessä ajassa aivan älyttömästi uusia hevosia, useille toinen hevonen. Tumppi oli tuhkana ja Johannakin oli puhunut, ettei lääkis olisikaan hänen juttunsa. Hallakin saattaisi siis lähteä kevään aikana. Jippii ja sitten olisin hevoseton. Toisaalta, tauko saattaisi tehdä ihan hyvää, tallille meno kun oli viime aikoina tuntunut kovin pakotetulta.

Muiden hevosia ja kateutta ja ikävää mielessäni pyöritellessä heitin ikeakassit turhan voimakkaasti takakonttiin, paukautin sen kiinni, ja istahdin autoon yhtäkkiä kovin vihaisena. Hiiteen koko touhu, miksi edes tein tätä? Miksi kaiken paskan piti aina käydä minulle?

Istuin hetken aikaa hiljaisen vihan vallitessa paikallaan autossa, nyppien kärsineitä kynsinauhojani entistä huonompaan kuntoon. Tajusin, että tämä oli ihan tyhmää, käyttäydyin kuin pieni kakara. Niinpä starttasin vanhan autoni ja katkerana kurvasin vauhdikkaasti pois parkkipaikalta. Jääkööt taakse koko roska. Ei sillä enää ollut mitään väliä. Ei ilman Tumppia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 12 Tammi - 15:26

Jos multa kysytään, niin tässä tilanteessa vollottaminen tallin lattialla kertoo vaan rakkaudesta. Ja siitä, että tunteitaan pystyy purkamaan, mikä on kuolemaa käsitellessä ehdottoman tärkeää. Voi Emilia rakas. Sattuu nähdä, miten kärsit.. Ja tämä on ihan liian tuttua. ;n;

Oon kuitenkin todella ylpeä siitä, että sä tulit käymään tallilla. Jaksoit jopa ratsastaa! Mutta ota ihan rauhassa ja anna itsellesi aikaa. Mä voin auttaa Hallan ratsastamisessa, Twistin kanssa ollaan jo käytännössä valmiita. Eli aikaa on. : )

Mutta joo. Kirjoitat tosi aidosti ja niin helvetin sydäntäsärkevästi, vau. Nää jättää mut ihan sanattomaksi. Ei korjattavaa, ei lisättävää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Prookkis   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Prookkis
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: