PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Prookkis

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Su 9 Joulu - 23:05

Reita ja Batman
9.12.2018

”Voi hitsi kun haluisin ratsastamaan... Mut en mä Prookkiksella uskalla, kun se saattaa aina keksii jotain hauskaa ylläriö. Varsinki nyt ku on tullu kylmä”, huokaisin Reitalle, joka oli saapunut tallitupaan.
”Ota Mini!” Reita hihkaisi.
”Mini? Sehän on ihan valtava, en mä sinne pääse.”
”Pyh, Ruskakin pääsee ihan helposti”, Reita totesi ja kiskoi pipon päästään.
”No kai se selkään pääsee, kun sä nostat sen. Meinasitko nostaa mutki sinne?” virnistin ja ojensin kahvipannua häntä kohti.
”Kiipeä aidalle? - Ei kun et sä taidakaan...”
”Joo, ei tällä jalalla mihinkään aidoille kiivetä. Oispa kelit paremmat ja Prookkiksen ajokoulutus vähän paremmalla mallilla ni voisin ajaa sitä.”
Reita ei vastannut siihen enää mitään, sillä hänellä oli täysi työ ryystää kahvia kuin viimeistä päivää. Taisi vissiin olla kylmä ulkona.

Siinä me istuimme sitten hiljaisuudessa, kun ei muutakaan keksitty. Kei - joka oli ajanut minut tallille - oli ratsastamassa ja itse olin jo harjannut Prookkiksen. Olin ollut vähän pettynyt, kun tupaan asteli Reita, mutta mikäs tässä oli istuskellessa. Reita ei kuulunut lempi-ihmisiini, sillä hän osasi olla hirveän lapsellinen ja kaiken lisäksi ilkeäkin. Ainakin Keille, vaikka ei se Keitä tuntunut useimmiten haittaavan. En tiedä, heidän suhteensa oli minulle hieman mysteeri, mutten puuttunut asiaan, sillä Kei oli aikuinen ja kykenevä päättänään kavereistaan aivan itse. Reitasta en ollut niinkään varma, välillä Ruska tuntui osoittavan parempia käytöstapoja kuin isänsä.

Mutta siinä hiljaisuudessa istuskellessamme tajusin, ettei Reita ollutkaan niin kamala. Tai eihän hän ollut ikinä ollut kamala, mutta muuten vaan sellainen, jonka kanssa en itse olisi jaksanut viettää yhtään enempää aikaa kuin oli pakko.
”Maya on kyllä hauska, kun se antaa Chain harjailla sitä niin kiltisti”, totesin sitten hiljaisuuden täytteeksi. Olin pari päivää sitten nähnyt Mayan puoliunessa karsinan ovi levällään. Olin tietysti mennyt tutkimaan tilanteen, mutta sitten Chai olikin ilmestynyt harja kädessä jostain Mayan takaa ja avatun oven mysteeri selvisi.
”No joo. Mayaa ei haittaa semmonen kutittelu”, Reita totesi vähän lattean kuuloisena.
”Hm. Se on muutenkin semmosta halittavaa mallia.”
”Ai Chai?” Reita kohotti toista kulmaansa.
”No sekin, mut Mayasta puhuin. Mä käyn aina antamassa vanhalle rouvalle pusun jos se on sisällä”, myönsin. ”Mut joo, kyllä se Chaikin taitaa olla aika halailija.”
”Roikkuu kaikissa kiinni”, Reita tuhahti.
”Mussa ei! Ei oo tainnut tehä muuta kuin kätellä, mutta eipä me kyllä olla sen enempää sit juteltukaan. Onkohan se ujo?” pohdin. Chai tuntui kyllä olevan aika avoin ja läheinen kaikkien muiden kanssa, mutta minusta hän tuntui pysyvän erossa. Silloin kerrankin, kun harjasimme Kein kanssa Bellaa käytävällä, Chai kääntyi ympäri ja selitti unohtaneensa valot päälle. Ja silloin, kun istuimme Kein kanssa kahvilla taukotuvassa.
”Eikö se oo hyvä vaan? Varmaan aika ärsyttävää, jos joku kiehnää koko ajan kiinni”, Reita keskeytti pohdiskeluni. ”Sitä paitsi, sä oot kyllä aika pelottava. Sillon kerran kun jotkut alko tappelee karsinan yli niin vähän liukastuin kun ärähdit niille. Kuulu varmaan Crimiksen yläkertaan asti”, Reita virnisteli.
”Pitäähän sitä nyt pitää jöötä yllä! Pysähtyy nuorisokriminaalitkin nopsaan!”
”No kai pysähtyvät kun lirahtaa pissat housuun kun huudat niille”, Reita näytti olevan aivan tosissaan. Liekö hänellä omakohtaista kokemusta asiasta.
”Äläs nyt. Mähän oon oikein sievä!” nauroin.
”Joo ja ääni ku sumusireenillä. Tai batmanilla.”
”Eihän se puhu kovaan ääneen? Se on vaan semmone syvä.”
”Oot joku sumusireenin ja batmanin sekotus. Semmonen ’hei nuorisokriminaalit!’” Reita laski ääntään niin matalaksi kuin pystyi.
”’Mitäs pojilla on siellä repussa?’” liityin itsekin mukaan.
”’Kaljaa!’”
”’Kaljaa? Kalja on pahaa’.”
”’Pahaa?! Eipä ole!’”

Väittelyämme jatkui hetki, ennen kuin Hantsu raotti ovea kiukkuisen näköisenä:
”Mitä te möykkäätte? Olkaa hiljaa, mä yritän klipata Cubaa ja se ei pysy paikallaan kun se pelkää teitä!”
”Anteeks! Testattiin Emilian batman-ääntä.”
”Jaha. Testatkaa hiljempaa.”
”’Jes söör’”, Reita kumisi taas ja minua nauratti aivan hirveästi. Hantsu pyöritteli silmiään ja sulki oven perässään. Ei Reita tainnutkaan olla aivan yhtä kamala kuin ajattelin. Enkä minä ehkä niin aikuinen kuin ajattelin, sillä Reita vahingossa röyhtäisi batman-äänensä keskellä ja meinasin kaataa kahvitkin kun nauratti niin hirveästi.

//kategoriassamme tarinat, jotka tulee mieleen suihkussa umpiväsyneenä ja jotka on pakko kirjoittaa ylös ettei ”hyvät ideat katoa”
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 30 Loka - 19:17

Uutinen

Andrei ja etenkin Andrein tapa puhua saa aina hymyn huulille. Hellyyttävä ukko, vaikka aluksi vaikuttikin pelottavalta. Very Happy

”Aivan! Bella! On kaikki saman näköinen, niin pienet jalat!”

Mä niin haistan draaman, jos Emiliakin tulee Suomeen pian. Toivottavasti pojat ehtii hämmentää vielä lisää ennen sitä.. Mahtavaa, että oot löytänyt inspiraation Emiliaan! Musta tuntuu, että Kei virkoaa kanssa kohta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 30 Loka - 18:55

Uutinen
30.10.2018 - Andrei

Kalle oli ensimmäinen asia, jonka Andrei näki tallipihalla. Hyvä, se poika olisi siis yhä täällä. Andrei oli jo käynyt tallilla hoitamassa Prookkiksen, mutta sitten hän oli saanut tärkeän puhelun ja marssinut suoraan takaisin autolle. Ei hänellä pojan numeroa ollut, mutta hän oli toivonut, että Keitaro olisi tullut tallille. Hyvä että oli, tämä ei  nimittäin voinut odottaa.

Andrei äkkäsi Keitaron matkalla ratsastamaan hevosensa kanssa. Sen mustan ja niin siron, että Andrei ei ollut varma sen hammastikkujalat kestäisivät edes satulan painoa sen selässä. Näköjään kesti.

”Hei! Poika!” poika pysähtyi ja hevonen hänen vierellään.
”On uutinen”, Andrei jatkoi, ”mutta parempi kertoa myöhässä. Myöhemmin?”
Poika nyökkäsi ikään kuin vahvistaakseen Andrein korjauksen.
”Soitti öh... armeija”, Andrei kertoi vielä ja Keitaron kulmakarvat nousivat. ”Oli uutinen Emjiliasta, mutta pidä hauska mm... Tashan kanssa?”
”Bella. Tashalla on valkoinen naama”, Keitaro korjasi ja taputti hevosen kaulaa. Niinpä olikin!
”Aivan! Bella! On kaikki saman näköinen, niin pienet jalat!” Andrei virnisti, ”Mina olen tallissa, odotaa sinua.”

Keitaro saapui tunnin päästä talliin kypärä vielä päässään ja suitset kädessä. Andrei laski kätensä käytävällä olevan Prookkiksen selän päälle. Tamma mutusti naruja ja väänsi päätään ihan hassuun asentoon siinä samalla. Tavallisesti se olisi huvittanut Andreita, mutta nyt hänellä oli uutisia.
”Niin. Soitti armeija. Kertoi nuori poika, että on”, Andrein piti miettiä hetki sanojaan ja lauseitaan. Poika odotti kohteliaasti. Eipä kyllä vaikuttanut muutenkaan olevan kovin puheliasta sorttia, mutta Andrei toivoi kovin, ettei ollut säikäyttänyt häntä perinpohjaisesti. Vähän piti aina Emilian rakkauden kohteita kiusata, mutta tämän kanssa Andrei oli yrittänyt jättää sen minimiin. Saattaisi olla mukana pidemmän aikaa, ainakin mikäli oli kuunnellut Emilian umpirakastunutta papatusta heidän viikottaisissa puheluissaan. Tai no nyt he eivät olleet soitelleet niin usein, mutta Emilian ollessa vielä Suomessa Andrei ei ollut varma oliko käynyt yhtäkään keskustelua ilman että Emilia olisi edes maininnut Kein. Usein selitystä jatkui useampi minuutti. Eipä sillä, hänen tyttärensä vaikutti onnelliselta ja se oli tärkeintä.

Keitaro seisoi edelleen odottaen Andrein jatkavan, ja hän tajusi jääneensä muistelemaan menneitä.
”Niin, nuori poika kertoi, oli onnettomuus”, hän sanoi hiljaisella äänellä ja poika väänteli suitsia uuteen uskoon katse maassa ja suu tiukkana viivana.
”Emjilia on.. on, öh... pitää tulla koti, ei voi jatkaa”, Andrei lisäsi, yrittäen muistaa soittajan sanoja.
”Mutta se on kuitenkin ihan vakaassa tilassa?” Keitaro varmisti. Andrei ei ymmärtänyt kysymystä.
”Ei hengenvaarassa?” Keitaro yritti.
”Ah! Ei! On elossa!” Andrei kiirehti sanomaan. Poika näytti pohtivan kysymistä lisää mutta luovutti ja hyväksyi epämääräisen vastauksen.
”Mutta ei saa lentä nyt, mutta tulee kotin heti kun pysty, ehkä viikko tai kaksi. Nuori poika sanoi etä ei ole varma, käytti vaikeita sanoja. Oli hetki... ylhäällä?”
”...Tilanne päällä? Se on ainakin yleinen sanonta.”
”Da, tilanne päällä. Sanoi että soita heti kun tiettä, Emjilia ei saa itse, oli kärähtänyt pää?” Andrei yritti. Pojan kauhistuneesta ilmeestä hän päätteli, että nyt ei tullut oikeita sanoja.
”Ei vakava! Oli öm... kuinka sanoi, en muista, oli pitkä sana, ja huono puhelu, nuorella pojalla oli kiire. Ymmärsin että oli... venäjäksi kommotsija, öh.. tiedätkö kun...” Andrei kopsautti päätään kädellään, ”kovaa ja sattuu?”
”Aivotärähdys? Oliskohan englanniks concussion?” Keitaro arvuutteli ja väänteli suitsia edelleen uudelleen uskoon. Andrei nyökytteli.
”Da! Aivohärähdys! Ei vakava!”
Keitaro ei näyttänyt ihan uskovan häntä.
”On minun pieni tyttö, minä pitän huoli, ettei ole iso hätä, oli vain pieni aivohärähdys”, hän lisäsi kulmiensa alta. Andrei oli varmasti aivan yhtä huolissaan kuin Keitarokin. Mutta nuori poika oli vakuutellut, että lentokielto oli vain varotoimenpide. Ja jostain leikkauksesta se oli tainnut selittää, mutta se oli mennyt Andreilta ohi. Hän oli saanut puhelusta kokoon aivotärähdyksen ja sen, että Emilian palvelus oli ohi.

”Se tulee siis parin viikon päästä viimeistään?” Keitaro varmisti hiljaa ja tuijotti Prookkiksen kylkeä. Andrei nyökkäili, vaikka Kei vältteli hänen katsettaan minkä kerkesi. Ilmeisesti hän kuitenkin huomasi Andrein nyökkäilyn sillä hän veti syvään henkeä ja nosti katseensa.
”No hyvä kun kerroit”, Keitaro sanoi hiljaisella äänellä.
”Tietenkin, Emjilia tykkää sinusta paljon. Puhuu koko aika, ei ollut samanlainen Reettan kanssa. Tiedät Reetta?”
”Joo, tapasinkin sen joskus”, Keitaro oli siirtänyt katseensa taas vähän nolostuneena pois.
”Tykkää sinusta enempi. Puhuu paljon enempi. Ja Emjilia on vahva, pärjää kyllä. Ja tulee kohta koti!” Andrei hymyili vakuutellen. ”Mutta Emjilia pärjää, älä huoli.”

Keitaro ei näyttänyt edelleenkään uskovan häntä. Ei hän kyllä kieltämättä itsekään uskonut itseään täysin, kun puhelusta oli jäänyt niin paljon ymmärtämättä. Se selviäisi sitten viimeistään Emilian saapuessa takaisin.
//mun oli tarkotus jättää tää vasta jouluun, mutta nyt oon saanut inspin Emiliaan takasin enkä sit malttanutkaan oottaa :’D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 18 Loka - 19:39

Work in progress

Oi, kiva kuulla Andreista! Hyvä että Prookkis-pallo on päässyt ihan käyttöönkin asti niin ei ihan mahdottomaksi paisu. Okei, anteeksi, lopetin jo. Very Happy On se vaan  hirmu kivanvärinen ja tuo keskeneräinen kuva (ensimmäinen) on hirmu symppis! Nää on ihan hauskoja nähdä tällaisessa vaiheessa. Tietäisitpä vaan, kuinka monet linet mulla odottelee värittämistä.. Voi laiskuus.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 18 Loka - 12:32

Work in progress
lokakuu 2018


Andrei on käynyt toden teolla hommiin Prookkiksen ajokoulutuksen kanssa, ja Prookkis tuntuu olevan nopea oppimaan. Ainakin siihen malliin se on kiskaissut jokaisen Andrein tekemän solmun auki. Touhu saattaa näyttää hieman epämääräiseltä, kun riimukin on ihan vinossa ja harja takussa, mutta tässä on ainakin tekemisen meininki mukana. Ken tietää, ehkä Emiliaa odottaa ihka oikea kärryponi?

//toisin sanoen kuva, joka on ollut työn alla hävyttömän pitkään ja edelleen tässä vaiheessa, mutta tarinallisessa aikataulussa pitää pysyä edes jotenkin :'D

bonuksena toinen vielä vanhempi ja tosi pikanen suttu, joka ei sekään oo ikinä valmistunut:
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 23 Elo - 12:22

Syksyn tunnelmaa

Tervetuloa vielä, Andrei! Täytyykin mainita muillekin, että hoidat nyt Prookkista Emilian ollessa poissa. Kyllä ne on ihan mukavia, kun tutustuvat Smile

Olipa kyllä ihana teksti, piristi mun harmaata aamua. Mielenkiinnolla odotan, mitä tämä venäläismies tuo tullessaan!

Suosikki:
"Mina… on Emilian poni? Eikö?" Andrei viittilöi ponia ja sohaisi sitä vahingossa kylkeen. Se säpsähti ja jatkoi sitten seinänsä nuolemista. "Emilian isä. Andrei. Hyvä päivä"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 22 Elo - 11:10

Syksyn tunnelmaa
21.8.2018 - Andrei

Andrei pysäytti Emilian vanhan punaisen autonrähjän samalle paikalle, johon Emiliakin oli sen aina jättänyt. Tämä oli aivan niin kuin ne muutama kerta aikaisemminkin. Paitsi nyt, Andrei muistutti itseään, hän oli täällä aivan yksin, ja Emilia lentokoneessa jonnekin kauas. Vai olikohan se jo laskeutunut? Andrei laskeskeli mielessään lentotunteja eilisillasta ja päätteli Emilian laskeutuneen. Hän oli luvannut ottaa yhteyttä heti, kun pystyi, mutta ehkä hän ei ollut vielä kerennyt. Mitenköhän se poika oli pärjännyt yön? Huolissaan hän oli eilen ollut, vaikka olikin piilotellut sitä halatessaan maastopukuista Emiliaa tiukasti ennen kuin Emilian oli ollut pakko lähteä. Andrei oli ainakin itse valvonut vielä myöhään, tarkkaillen lentotietoja internetistä sivulta, jonka Emilia oli nauraen näyttänyt. Vanha äijänkäppänä kun oli, hänen oli pitänyt siirtyä liian pian sänkyyn nukahdettuaan ensin istualteen. Muuten hänen selkänsä olisi ilkeänä vielä kaksi viikkoa.

Selkäkivut eivät kävisi ollenkaan, Andrei tuumasi löydettyään ponin. Sen nimi oli vaikea ääntää vielä kaikkien näiden Suomessa vietettyjen vuosien jälkeenkin, joten se oli hänelle vain Poni. Itse asiassa, itse suomikin oli vaikeaa edelleen. Andrei ymmärsi, muttei puhunut juuri kohteliaisuuksia ja perussanastoa enempää. Loppu meni murtaen englannilla, joka sekin oli kyllä hataralla pohjalla. Ihan hyvin hän oli tähänkin saakka pärjännyt, hyvin he olivat tulleet Paulankin kanssa juttuun vaikkei kumpikaan puhunut yhteistä kieltä. Ainoastaan se pieni fakta, että Paula oli jo naimisissa oli hukkunut kielimuuriin. Pikkuvikoja. Ja mitä kaikkea siitä olikaan seurannut! Emilia ja Johan, hänen lapsensa! Tai Johan ainakin, Emiliasta hän ei ollut edelleenkään varma. Paulalta oli nimittäin unohtunut kääntää ontuvalle englannille avioliiton lisäksi muutama muukin miesystävä. Olisihan sen voinut testata, mutta Emilia oli hänen tyttönsä, Andrei ei tarvinnut mitään testejä paljastamaan kuka isä oikeasti oli. Ei hän totta puhuen halunnutkaan, kun ei sieltä hänen geeninsä kumminkaan nousisi esiin. Emilia oli hänen pieni tyttönsä, ihan sama kenestä hänet oli puoliksi tehty. Johan taas.. No, Paula oli lähtenyt jonkun uuden matkaan pojan ollessa kolme, eikä hän ollut nähnyt poikaa sen jälkeen viiteentoista vuoteen. Emilia oli käynyt ala-asteen loppuun hänen hoidossaan ja lähtenyt sitten äitinsä luokse. Ne olivat olleet yksiä Andrein parhaimpia vuosia, Emilian kanssa kahdestaan, ja nyt hänen pikkutyttönsä oli matkalla pois! Andreita melkein itketti, mutta hän tiesi Emilian pärjäävän.

Hän taas… Hän sai Ponin helposti kiinni tarhasta, mutta joutui hetken muistelemaan mihin talliin se meni. Poni onneksi itse tiesi mihin oli menossa, ja Andrei vain piti päitsistä kiinni. Kyllä tämä tästä kenties. Ratsastamaan hän ei menisi, mutta Emilia oli sanonut, että Andrei voisi opettaa Ponin ajolle. Sen hän osasi, ajohommat, ratsastaminen oli jäänyt laitumelle ratsastamiseen ja satunnaiseen laukkakilpailuun kavereiden kanssa samaisella laitumella. Siitäkin oli kyllä jo kauan. Ponilta löytyi vaikka minkälaista harjaa, ja kokoelma näytti kasvaneen vuosien aikana epämääräisillä yksittäiskappaleilla. Kaikkia harjoja yhdisti kuitenkin nimet Tumppi tai Prookkis, satunnaisella Hallalla välissä, sekä kaikkiin liimattu ballerinatarra. Andreita hymyilytti, hän oli ostanut 10-vuotiaalle Emilialle samaiset balettitarrat ja räikeän vihreän tarrakirjan. Hauskaa, että se oli vielä tallella. Hän pyyhki Ponin naamaa kärkitossulla koristetulla pikkuharjalla ja siirtyi sitten arabeskitarralla somistettuun pölyharjaan. Poni seisoi tyytyväisenä ja keskusteli jotain karsinanaapurinsa kanssa, jättäen täysin huomioitta Andrein matalan venäjänkielisen mutinan. Kunhan kertoi Ponille kuulumisia ja selitti, että sen pitäisi tyytyä Andrein hoitoon hetken. Joku muu kyllä kiinnitti hänen mutinaansa huomiota, kun jonkun nuoren miehen pää pilkisti karsinanraosta ja kysyi terävästi, mitä hän teki täällä. Andreilta katosi kaikki kielitaito, ja hän näytti varmasti syylliseltä.
"Mina… on Emilian poni? Eikö?" Andrei viittilöi ponia ja sohaisi sitä vahingossa kylkeen. Se säpsähti ja jatkoi sitten seinänsä nuolemista. "Emilian isä. Andrei. Hyvä päivä", hän pyyhkäisi kätensä paidanreunaan ja ojensi sen sitten miehelle. Vieras tarttui siihen, puristi tiukasti ja mutisi jonkun nimen, joka meni ohi. Sitten mies lähti luoden viimeisen epäilevän mulkaisun Andreihin. Luulisivat häntä vielä rosvoksi.

Sehän olisi, harmaantunut äijä ja yhtä harmaantunut poni. Andrei ei kyllä ollut yhtä lihava! Omiaan mutisten ja Ponin kuunnellessa puolella korvalla he lähtivät kävelylenkille. Metsässä oli viileää ja ensimmäiset lehdet olivat jo pudonneet puista. Syksy tulisi, Ponillakin oli jo kiitettävä karva. Sillä kyllä varmaan oli se ympäri vuoden. Odottaisipa vain, kun Emilia tulisi takaisin, hänellä olisi vastassa mammuttiponi. Ja lihava kissa, se oli tykästynyt Andreihin hänen lahjoessa sitä kinkulla. Koira oli hoidossa sillä pojalla, ihan hyvä niin, se oli vähän uhkaava. Tai sitten se ei vain pitänyt Andreista.

Yksi lehti putosi puusta ja laskeutui Ponin harjaan. Tjaa, kyllä tämä sujuisi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 201
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 25 Heinä - 21:15

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 25 Heinä - 17:46

Maastomopo ja salaisuus
25.7.2018

Prookkis oli oikein mainio maastomopo, se sille piti myöntää. Ei näillä helteillä sen kanssa mitään kunnollista jaksanut tehdä, mutta maastoon pääsi varjoon ja tuulenvireeseen. Kyllä sielläkin hikoili, mutta vähemmän kuin kentällä.

Olimme oikeastaan vain kävelleet, pienet ravipätkät olin ottanut, mutta kun hiki virtasi kypärän alta itseltänikin annoin edelleen hieman lihavan ponini olla ja kävellä. Prookkiksen kanssa oli alkanut sujua hyvin, sen uhmaikä tuntui olevan jo mennyttä. Melkein harmitti jättää se näin hyvässä kohdassa, mutta asia oli jo sovittu kaksi kuukautta sitten ja olin tätä miettinyt jo pitkän tovin. Prookkiksesta pidettäisiin hyvää huolta. Andrei oli vissiin ollut joku turistien troikakuski hetken ennen Suomeen tuloaan (en tiedä, aina kun kysyin häneltä menneisyydestä sain vastaukseksi vain epämääräistä mutinaa Neuvostoliitosta), ja olisihan tallilla muitakin. Ja Prookkis oli ollut aivan ihastunut isään jo ensisilmäyksellä, kun kierrätin Andreita ympäri tallia ja selitin ponini hoidosta.

Ponini hoitoon kuului myös sen pesu. Sille oli tullut puolen tunnin maastossa hirvittävä hiki, samaten minulle, mutta pesulle se ei silti malttanut asettua. Vasta kun suihkautin sitä vahingossa suoraan naamaan letkulla ja tamma tajusi, että tämähän oli mukavan viilentävää. Sitten se kyllä seisoi, mutta vain jos letku osoitti sitä naamaan eikä mihinkään muualle. Kun eihän tässä pitänytkään kuin koko poni huuhdella (ja mielellään itsenikin). Se oli kyllä niin pöljä poni, että sydän meinasi haljeta. Toinen pöljä saapui myös paikalle, Oodi, joka asetti itsensä sopivan suihkutteluetäisyyden päähän niin, että Prookkiksen naamasta lentävä hikivesi osui juuri kivasti kylkiin.

Kun Prookkiksen naama (ja Oodi, vahingossa) oli tarpeeksi läpimärkä, siirsin ponin karsinaaansa. Saisi vilvoitella tallissa iltaan, ettei tarvitsisi laitumella läkähtyä. Oodin kanssa suuntasin tallitupaan täyttämään koiran vesikipon ja hakemaan itselleni juotavaa. Löysinkin sieltä myös Crimiksen, joka lojui pitkin pituuttaan lattialla ja sanoi sen olevan mukavan viileä.
"Sullahan on Oodi kippo ihan täynnä, ihan turhaan inisit sille vesiletkulle..!"
"Se tekee sitä, en tiiä, se on varmaan paremman makusta tai jotain."
"Hm, no, joo, nami, hiki- ja paskavettä. Ihmisillä on koktailinsa niin miksei koirallakin."
"Mä vähän kuulin, että olisit lähdössä..? Hantsu vähän jutteli, että lopetat Lassen vuokran", Crimis nousi istumaan.
"Joo, oon, ja alotan sit taas uudelleen kun palaan." Jos palaan. "Prookkista hoitaa mun isä ja pari kaveria sinä aikana."
"Siistiä."
Haha, joo. Minua pelotti. Istahdin pöydän ääreen ja Crimis teki samoin.

Noin. Kaikki oli sovittu jo Hantsun kanssa. Ja Crimiksen ja Thomaksen. Kaikki oli valmista.

Istuin Crimiksen kanssa tallituvassa kahvikuppi täynnä jäävettä kädessä ja keskustelimme kaikesta turhasta. Kepeää ja tuttavallista, juuri sitä, mitä kaipasinkin.
"Mites teillä menee Kein kanssa, jos saa kysyä?"
Jaa-a. Kai sitä ihan hyvin meni, en minä nyt tiennyt. Itse olin tuntenut oloni hirveän kylmäksi ja etäiseksi valehtelijaksi viimeisten parin kuukauden aikana, kun olin jättänyt tämän koko jutun kertomatta, mutta kai meillä meni hyvin. Sen näkisi sitten kuinka hyvin menisi silloin, kun saisin asiani kakistettua ulos. Niitä oli kaksi isoa asiaa. Olin yrittänyt miettiä kumman kertoisin ensin.
"Huolehtiiko se sit Prookkiksesta kanssa vai..?"
"Mun isä ainakin mut --mä en itse asiassa oo kertonut Keille vielä-"
Olin kertonut vain perheelleni, tallillekin olin kertonut vain seurauksen, en syytä. Tiedän kyllä, että olisi pitänyt puhua jo silloin, kun ajatus tuli ensimmäisenä mieleen. Eli monta kuukautta sitten. Mutta silloin se ei ollut totta, nyt se oli.
"Kertonut mitä?"
Voieivoieivoiei. Siinä paha missä mainitaan. Ja noin hyvällä tuulellakin. Kaksi eri lausetta pulpahti mieleeni:
1. Rakastan sinua niin, niin paljon ja haluaisin viettää loppuelämäni kanssasi.
Se ei kuitenkaan ollut se, mitä sain sanotuksi noustessani ylös ja viedessäni asian tallipihalle. En tiedä oliko se hyvä asia vai ei. En kyllä tiedä oliko sekään hyvä, mitä sain sanotuksi:
"Mä lähen [paikkaan]."
"Lomalle? Siellähän soditaan?"
"Mä lähden sinne rauhanturvaajaksi. Elokuussa."
Kein ilmettä oli hankala lukea.
Olisi pitänyt kertoa aiemmin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 18 Joulu - 12:50

Ratkaisu

Hyvä päätös tutkia asia kunnolla. Hienoa, ettei Prookkis ole sairas. Vaikka tämä toki on ehkä hankalampi korjata.. Rolling Eyes Tsemppiä hurjasti! Olen tässä muuten miettinyt jonkinlaista maastakäsittelyklinikkaa, jo ennen kun teillä oli mitään ongelmia. Ehkä nyt olisi vihdoin aika pistää asia oikeasti tulille. Täytyykin ottaa alan ammattilaisiin yhteyttä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 7 Joulu - 11:31

Ratkaisu
7.12.2017

Viikon sairaslomani oli venynyt ensin kahden, sitten kolmen viikon mittaiseksi. Viimeisellä viikolla tosin fuskasin vähän, sillä osallistuin töissä pakolliseen ampumaharjoitukseen, sillä halusin sen alta pois, ja pystyin siihen lääkärinkin mukaan osallistumaan. Ja olisin varmaan kiipeillyt seinillä toimettomana, Prookkiskin kun oli hetken levossa. Alana oli käynyt sitä yli viikko sitten katsomassa, ja todennut, että satula joutaisi romukoppaan. Sitten se oli tutkinut tammani selän, painellut lihaksia ja katsellut, löytyikö siitä jumeja. Takajalkojen välistä löytyi, ja sieltä painettaessa aina niin kiltti Prookkikseni meinasi monottaa Alanaa reiteen. Minä olin järkyttynyt, Alana tyynen rauhallinen todetessaan vain että oho, siellä taitaa olla pieni jumi. Hän näytti minulle kuinka sitä ja koko hevosta pystyi hieromaan ja venyttelemään yleisimmistä jumipaikoista, mutta sanoi, että suurempiin ongelmiin kannatti vain hankkia hieroja paikalle, eikä yrittää pohtia itse.
"Toi takajalka ei haittaa, se vaan vertyy käytössä, ja se ei ollut yhtään kipeän näkönen selästä, eli mennään sit ilman satulaa?"
Minä jäädyin. Mielessäni oli vielä viime kerta, jolloin ratsastin, ja sen jälkeen en ollutkaan käynyt tammani selässä. En kyllä kehdannut sanoa, etten uskaltanut. Vasta sitten, kun Prookkis oli juoksutettu hetken maneesissa, ettei se varmasti ollut mistään epäpuhdas, uskalsin sanoa, että pelotti. Ja sitten jouduin kertomaan pystyyn nousemisesta ja pukittelusta ja kaikesta.

Se oli päätynyt siihen, että Alana kävi ratsastamassa ensin vartin, jonka aikana Prookkis yritti tarkoituksenmukaisesti heittää hänet alas useampaan otteeseen. Eipä onnistunut, sillä vaikka satulaa ei ollut, Alana pysyi selässä kuin liimattu. Tosiaan, sillä oli se tamma, josta se oli kertonut, ja josta olin nähnyt videoitakin, ja siihen lennokkuuteen, jota estekoulutettu puoliverinen sai aikaan pukeissaan (hitto että ne olivatkin korkeita) verrattuna Prookkiksen hurjuudet vaikuttivat vain pieneltä kiemurtelulta. Sitä ne ehkä olivatkin, mutta en minä siellä pysynyt. Meinasi Alanakin pudota, kun Prookkis nousi pystyyn, ja yritti siitä suoraan mennä makaamaan. Heti, kun Prookkis lopetti ja kulki kunnolla niin, että Alana oli tyytyväinen, päätimme lopettaa ratsastuksen siihen. Ihan hyvä niin, minä en olisi tuonne edes uskaltanut mennä.

Sotasuunnitelmamme oli ollut tutkituttaa poni läpikotaisin, ja olin itkenyt rahojeni perään. Silloin vasta itkinkin, kun mitään ei löytynyt. Prookkis oli kuulemma oikein terve poni, joskin hitusen liian lihava. Hierojakaan ei löytänyt mitään kummempia, eikä kukaan muukaan. Tarhassa poni rallitti menemään tyytyväisenä, eikä se näyttänyt yhtään kipeältä mistään.

Lopputuloksena päättelimme, että sille oli iskenyt uhmaikä. Ja minä itkin vähän lisää. Olin pilannut ponini niin, ettei se halunnut enää ratsastajaa selkäänsä. Nyt se ei antanut edes tulla lähelle, jos aavisteli, että sen selkään noustaisiin. Olin aivan murtunut, enkä tiennyt mitä tehdä, vaikka Alanalla olikin vastaus valmiina, printattuna ja mintunvihreällä korostuskynällä korostettuna.

Ehkä se siitä, mutisin Prookkikselle metsäkävelyllämme. Maasta käsin se työskenteli innoissaan. Onneksi, sillä se olisi ohjelmassa seuraavan kuukauden ajan. Jippii.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 2 Marras - 13:11

Nyt on spin-off -aluekin! Wink

Hurja

Ei kyllä kuulosta Prookkikselta yhtään. Oma veikkaukseni on, että kyse on nimenomaan satulasta tai sitten se on kipeä jostain. On ehkä ihan hyväkin, ettet ratsasta, ennen kuin syy selviää. Tsemppiä, kyllä kaikki aina järjestyy. (:

Suosikki:
Siinäs ämmä haaveilet, totesi Prookkis, joka seuraavassa kulmassa kieltäytyi liikkumasta ja pönötti paikallaan korvat luimussa ja turpa taivaissa.

Tykkään siitä, miten kirjoitat myös epäonnistumisista etkä vain niistä päivistä, kun aurinko paistaa ja kaikki on ihanaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 1 Marras - 11:11

//kannatan! oon huomannut, että silleen saa ihan uudenlaisen tatsin ja inspiraationki hahmoon!

Hurja
1.11.2017

"Oho, ihan rauhassa, mennään nyt ihan hissukseen vaan", pulisin Prookkikselle, jolla oli vauhti päällä kohti tallia. Samalla kun roikuin puhisevassa ponissani kiinni, mietin mitä tekisin sen kanssa. Meillä oli pitänyt olla tänään kouluvalmennus, mutta Alana oli joutunut perumaan sen äkisti, sanonut, että oli noussut perhekriisi. Että palaisi asiaan sitten mahdollisimman pian. En ollut kysellyt sen enempää, sillä asiahan ei minulle kuulunut, ja päättelin, ettei kyse ollut mistään pikkujutusta. Alana oli aina ilmoittanut jo hyvissä ajoin, jos ei jostain syystä pääsisi, ja oli se useamman kerran tuonut vauvansakin mukaan, jos poikaystävällä oli jotain muuta.

Nyt kyllä kieltämättä olisi ollut ihan kiva, jos olisi ollut valmentaja mukana, ajattelin pyyhkiessäni maneesin pohjaa irti housuistani. Prookkis sen sijaan viipotti toisella puolella maneesia korvat tyytyväisesti tötteröllä. Helppohan se oli nyt juosta, kun saatiin ylimääräinen paino pois selästä.
"Prookkis hei, tulisitkos jo takasin?" huhuilin tammalle, joka soi minulle nopean vilkaisun, ja pinkaisi sitten uudelleen karkuun. Ihanaa.

Hetken kissa-hiiri -leikin jälkeen istuin taas ponini selässä. Minä olin ylpeän näköinen, Prookkis taas tuijotti maneesin ovea. Keräsin ohjat käteen ja pyysin ponilta käyntiä. Noin, hienosti, rauhallista käyntiä. Ehdin nauttia rauhallisesta käynnistä tasan viisi askelta, ennen kuin yhtäkkiä valtavalla loikalla Prookkis rynnisti eteen ja pukitti minut uudelleen tantereeseen.
"Prookkis!" kaikui kivasti maneesin seinistä, mutta poni sentään seisoi hienosti paikoillaan, tuijottaen minua syyttömän näköisenä. Että enhän minä nyt mitään tehnyt… Syljin hiekkaa suustani, enkä edes vaivautunut pyyhkimään pölyjä pois vaatteistani, sillä aavistelin, että olisin maassa varsin pian. Vähän pyyhin hiekkaa pois takamuksestani etten naarmuttaisi satulaani, ikään kuin se kulahtanut hökötys muuttuisi siitä huonommaksi. Siitä oli yksi sisäsiiven sauma korjattu jesarilla.

Selvisin selässä yllättäen aika pitkään! Prookkis yritti koko ajan koikkelehtia ja pomppia suuntaan jos toiseenkin, mutta nyt olin varautunut, eikä se enää tehnyt niin isoja pukkeja. Siinä ravaillessani kerkesin jo huokaista helpotuksesta. Ehkä se nyt rauhoittui. Jep jep.

Siinäs ämmä haaveilet, totesi Prookkis, joka seuraavassa kulmassa kieltäytyi liikkumasta ja pönötti paikallaan korvat luimussa ja turpa taivaissa. Kun yritin pyytää sitä eteen, se meni yhden askeleen ja ponkaisi sitten pystyyn. Ja kun se laskeutui, se teki sen uudelleen. Tein Prookkiksella kaksi volttia ja kiipesin salamannopeasti alas selästä. Ihan sama vaikka olisikin pitänyt vain jatkaa treenejä, minä en tuolla istuisi. Sydän pamppaili tuhatta ja sataa ja kurkkua kuristi ja suoraan sanottuna pelkäsin omaa hevostani. Mikä ihme sillä nyt oli? Uhmaikä vai huono satula vai olinko minä niin surkea ratsastaja?

Mietin, mitä ihmettä minä nyt tekisin. Periaatteessa pitäisi mennä takaisin selkään, mutta minä en uskaltanut, enkä ollut tähän hätään nähnyt tallilla ketään, ei näin keskiviikkopäivällä hirveästi ihmisiä siellä ollut. Nurkassa lojui juoksutusliina, joten sidoin Prookkiksen ohjat sen leuan alle, ja laitoin sen ympyrälle. Nyt se meni ihan nätisti, ei se varmaan satula ollut. Vai muuttuikohan se merkittävästi epämukavaksi, kun menin selkään? Olinkohan liian iso Prookkikselle, pohdin ja vilkuilin vatsaani. Ehkä olin vaan huono ratsastaja, enkä pärjännyt omalle pullaponillenikaan. Prookkis laukkasikin liinassa nätisti, joten pohdin takaisin selkään nousemista. Pakko kai se olisi.

Niinpä sydän kurkussa nousin jo neljännen kerran ponini selkään saman ratsastuskerran sisällä, ja kävelin sillä puoli kierrosta. Prookkis ei tehnyt mitään, ja tulin alas selästä saman tien. Ettei se ehtisikään tehdä mitään. Ja minua pelotti hirvittävästi, joten siksi myös. Loppukäynnit talutin maasta käsin, ja saadessani viestin, että miten meni, jäin miettimään vastaustani. Ehkä Prookkiksella oli vain huono päivä, ehkä minä ratsastin huonosti. Niinpä en kertonut muutamasta putoamisestani tai pystyyn nousemisesta, vaan vastasin, että meni ihan ok. Ja kysyin, voisimmeko ensi kerralla katsoa, oliko satula sopiva.
"Miksi?"
"Mietin vaan (:"
Sitä en tajunnut miettiä, että olin saattanut päästää poninmuotoisen pedon valloilleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 201
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 23 Loka - 13:28

Mitäs mietit?

Kaikenlaiset tekstit ja kuvat ovat tervetulleita. Pitäisiköhän meidän saada Hukkasuohon ihan spin-off -alue? Mua ainakin kiinnostaisi sekä lukea että kirjoittaa tallin ulkopuoleltakin kaikkea. Hmm. Vaihtelu virkistää, ja tämä oli kyllä ihan todella upea. Osaat aina yllättää, positiivisesti! <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 19 Loka - 0:23

Mitäs mietit?

Mitäs mietit?

Yksi kysymys, mutta voi, niin monta vastausta.

Mietin kaikkea. Tulevaisuutta, menneisyyttä, nykyhetkeäkin. Käsiä vyötäröllä, tiukkaa halausta.

Huomista työvuoroa, päässä jo päivän pyörinyttä biisiä. Syyspäiviä, pakkasöitä, maassa lojuvia lehtiä. Kallen lenkkejä, auton akkua. Mitenköhän se selviäisi tallille asti?

Prookkis pitää ruokkia, ja liikuttaa. Sen treenit ovat sujuneet hyvin. Se on jo aika hyvässä kunnossakin.

Koputus oveen, poliisista päivää. Meille oli tullut valitus, että teillä olis lähtenyt juhlat vähän käsistä. Jos nyt otettaisiin ihan rauhallisesti?

Niin, rauhallisesti, meillä ei ole kiirettä. Kärsivällisyyttä, yritän kyllä. Mutta silti pelko vielä jaksaa, jaksaa nousta esiin vähän väliä. Vika on itsessäni, älä syytä itseäsi, ethän? Mennään kahville perjantaina?

Mutta silti, voi, se oli ollut niin söpö! Pyöreät pullaposket, ja nauru, nauru jonka vain pieni vauva voi saada aikaan. Sellainen, joka läikäyttää jotain sydämessä ja herättää siellä jo ikipäivät olleen kaipuun. Voi, kuinka sitä halusinkaan! Mutta ei nyt, ei vielä, ei varmaan ikinä.

Ja Prookkis! Se oli suorastaan lentänyt tänään! Liitänyt jossain pilvien päällä, niin hienona. Pilvet. Pilvien päällä. Tumppi. Ikävä. Mitä jos tämäkin loppuisi aivan yhtä äkisti. Ei sitä ikinä tiennyt, ei sitä voinut ennustaa. Kannatti elää hetkessä.

Missä hetkessä? Nykyhetkessä? Tulevassa? Miltä me näyttäisimme kymmenen vuoden päästä? Entä viidenkymmenen? Olisikohan meitä enää? Missään muodossa? Miten se tapahtuisi, hiljalleen unessa vai vapautena pitkäaikaisen sairauden jälkeen? Liian synkkää, elä nykyhetkessä.

Niin, nykyhetki. Ihan hyvä hetki, juuri nyt. Lämmin, hyvät treenit alla josta pulista. Kalle vallannut koko sohvan, ei se mitään. Mennään keittiöön, otatko kahvia?

Hiljaisuus, huoneessa on hiljaista, päässä ei. Yritä keskittyä. Mitäs mietit?

Mistä aloitan?

//ei nyt ihan heppatarina, mutta inspi iski joten mikä jottei :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 201
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 17 Loka - 22:08

Ihan oikeat kisat tällä kertaa

Niin sitä pitää! Kyllä sitä valmentautumalla ja asenteella saa pullamahaponeistakin ihan mukiinmeneviä kilpaponeja. Wink Ja hei, on ihan ok elää elämäänsä omaan tahtiin. <3
Sulla on tyylistä riippumatta aina kivoja kuvia, ja onhan se kehittävää kokeilla kaikkea. Kisakuvasta paistaa heti kylmä kolea märkä syksy. Jatka siis samaan malliin vaan sekametelisoppaa!

Pari yhdyssanajuttua:
90 senttisen → 90-senttisen
seitsemästä kympistä → seitsemästäkympistä


Suosikki:
Poni kuulemma kääntyisi vaikka rotanpaskan päällä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 9 Loka - 11:12

Ihan oikeat kisat tällä kertaa
sunnuntai 1.10.2017



Lasse, Alana ja Prookkis

Emiliaa pelotti. Mutta enää ei voinut kääntyä takaisin, ei sen jälkeen, kun Alana punttasi hänet jälleen kerran poninsa selkään ja taputti Prookkista takapuolelle. Kerrankin siitä ei pölähtänyt pölyä ilmaan. Johtui varmaan sateesta, Emilia päätteli. Valmentaja antoi pari vinkkiä, osoitteli muutamaa estettä ja sanoi, että niille kannatti ratsastaa paljon pohkeella, tuossa taas tehdä tiukka kurvi. Poni kuulemma kääntyisi vaikka rotanpaskan päällä. Niin se sanoi, ja sitten Emilia jo kuulutettiin radalle. Verryttelyn jälkeen oli pitänyt kuulemma vaihtaa satulahuopa, sillä Emilian ennen muinoin valkoinen satulahuopa oli saanut "sairaan ruman paskarannun" reunaansa. Niin se Alana oli sanonut, ja ottanut sitten oman hevosensa kultakantatun kisahuovan, komentanut Emilian alas selästä ja salamannopeasti vaihtanut huovan.

Niin, nämä olivatkin aivan oikeat kisat, kun valmentajakin kävi hyppäämässä luokan. "Meil ei oo menny niin hyvin, ni mennään vaan metrikymppi", se oli sanonut, noussut valtavan, 180 -senttisen täysiverisensä selkään, ja ratsastanut toiseksi. "Vaan metrikymppi", mitä ne sitten yleensä hyppivät? Kuulemma 120 tai 130 oli niiden perusluokka. Välillä ne meni 140, jos siihen oli mahdollisuus. Aluksi Emilia oli vieroksunut ajatusta kutsua häntä valmentajakseen. Tyttöhän oli vasta 19! Mutta ei sitä kyllä olisi tajunnut, ellei tiennyt. Se oli kihloissa, sillä oli puolivuotias vauva, kaksi eri työtä, ja varsin aikuismainen, kokenut ote elämään. Ja lisäksi tajuttoman hyvä ratsastaja ja opettaja. Alana kaikessa moitteettomuudessaan ja irlantilaisen kenttälegendan tyttäryydessään oli aiheuttanut Emilialle aluksi kriisin jos toisenkin. Miten sillä vaikutti olevan elämä niin hanskassa? Miten hän pystyi?? Ja se vauva?? Ja kihlat??? Ei Emilia ollut vielä ajatellutkaan moista!

Prookkiksestakin oli kuoriutunut heinäkuusta lähtien pidetyistä valmennuksissa ja niissä saaduista vinkeistä oikein näppärä peli. Koulupuoli oli ollut jo aika hyvin käsissä jo aiemminkin, ainakin niin Emilia oli kuvitellut, mutta esteillä Alanan neuvot olivat olleet kultaakin kalliimpia. Kerran ponineiti hyppäsi Alanan kanssa ainakin 90 senttisen, oikeasti varmaan lähemmäs metrisen esteen, kun Emilia ei uskonut sen selviävän seitsemästä kympistä. Alana oli nostanut kentällä olevan esteen, pyytänyt päästä selkään, tehnyt pari laukkaympyrää, ja kannustanut Prookkiksen kepeästi yli esteestä. Sen jälkeen ei kuulemma ollut tekosyytä, miksi Emilia ei voinut hypätä  "pikkurataa".

Nyt Emilia oli sitten hyppäämässä sitä pikkurataa kisoissa. Emilia oli puolipakottamalla saatu mukaan, eikä sadekaan kuulemma käynyt tekosyyksi. Kisat oli maneesissa, ja verryttelyn ajan nyt sieti vaikka raekuuroa. "Ja kato nyt, toi pikkuponiki selviää helposti", Alana oli todennut ja osoittanut pientä welshponia, joka oli parhaillaan suorittamassa rataa.

Näköjään Prookkiskin selvisi aika moitteettomasti radasta. Yksi puomi tuli, kun Emilia ratsasti liian pohjaan yhdelle okserille, mutta muuten rata oli kuulemma ollut erittäin hyvä. "Ei se ois menny siihen väliin tolla laukalla, et sä ois saanu siihen sujuvasti viittä millään. Seuraavalla kerralla enemmän eteen ja mielummin liian kaukaa, ku se hyppää muutenki tosi pitkästi." Eivät he sijoittuneet, mutta tulivat seitsemänneksi! Emilia oli oikein tyytyväinen siihen, eikä edes vastustellut, kun Alana alkoi puhua seuraavista kilpailuista. Voisihan sitä.

//mitä on yksi piirustustyyli ja sen jatkaminen Very Happy tääkin päiväkirja on kunnon sekasoppa eri tyylejä :'D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ke 6 Syys - 9:18

Ihana teksti! Jostainhan se pitää aloittaa, eikä pikkukisoissa mitään vikaa ole. Sitä paitsi mikä olisi söpömpää kuin pinkki ruusuke? Wink
Ja kuvat höysteenä on aina parhautta. ♥️
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ti 5 Syys - 20:31

Kohti korkeuksia
Sillä välin, kun muut tallilaiset toivat kotiin ruusukkeita ja tarinoita kilpailuista, Emilia keskittyi Prookkiksen kanssa hieman vähemmän arvokkaisiin kisoihin. Kyllä hekin yksissä kisoissa kävivät pyörähtämässä, nimittäin haistelemassa ristikkoluokan tuulia. Sieltä tuli ruusukekin mukaan, niin kuin tuli kolmelle mustalle ja yhdelle kirjavalle shettikselle sekä pienelle tytölle voikon welshin selässä. Hieman häpeissään kävi Emilia noutamassa ruusukkeensa clear round-luokasta, josta jokainen virheittä selvinnyt palkittiin. Sitä ei tarvinnut kertoa muille, oli ollut Emilian alkuperäinen suunnitelma. Mutta sitten kun ruusukkeessakin luki 40 cm CLEAR ROUND, luovutti hän ylpeyden ja esittämisen suhteen ja kiinnitti sen Prookkiksen karsinan oveen. Siihenhän se sopi vallan mainiosti, pinkki ruusuke. Siinähän se, muiden sinivalkoisten ruusukkeiden seassa, merkkinä kaikille että Prookkiskin oli Oikea KisaPoni ja Huljan Iso Tyttö.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 201
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 7 Heinä - 0:32

No tän kesäisemmäksi ei taida enää päästä! Ihanaa katsella tämmöisiä kuvia kun on kaksi päivää ollu ihan harmaata. : D

Tykkään sun rennoista taustoista ja ratsukon väritys, etenkin varjostus, on tässä todella onnistunut!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   To 6 Heinä - 23:42

Kesäpäivänä eräänä
Hyvää seuraa, nolot shortsit, loistavanvalkoiset sääret sekä iloinen poni. Kesämeininki.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 1 Huhti - 13:08

Tuitui :3 Mietinkin, mistä Kein autuas hymy tänään aamutallissa johtui - taisin löytää selityksen. Ei se paskanlappaus sentään niin kivaa ole. Se on ihan ihastunut!

Älyttömän kivaa tekstä. Sellainen pieni korjaus vaan, että pikkuhiljaa tulee yhteen.

+ Itse käyttäisin tässä mieluummin ajatusviivaa:
He olivat aloittaneet pienillä - ristikkoja ja yksi puolimetrinen pysty - mutta siitä jäi hyvä fiilis.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Pe 31 Maalis - 23:21

Halipula
31.3.2017

Päivä oli ollut varsin mukava, ja Emilia olikin viettänyt sen melkein kokonaan tallilla. Hänellä oli iltatalli, mutta hän tuli jo aamupäivästä, ja oli nyt jo käynyt Prookkiksen kanssa vierailulla maneesissa. Nyt oli nimittäin aika ensimmäisille yhteisille hypyille, koeratsastusta ja sen ristikkoa kun ei laskettu. Roosakin oli jo hoikistunut hieman sitten saapumisensa, mutta päällimmäisenä syynä tälle yhtäkkiselle innostukselle oli Emilia, joka oli pikku hiljaa kerännyt rohkeutta tarttua tähän suureen haasteeseen. Siitä olikin ollut aikaa, jolloin hän olisi hypännyt kunnolla esteitä. Tumpilla kun oli suoriutuneet yksittäiset esteet 80 cm asti, mutta ei siitä estehevoseksi ollut. Ja Halla nyt pelkäsi puomeja, ja tarvitsi itselleen varman kuskin esteille, jota Emilia "siitä on viisi vuotta kun hyppäsin ristikkoa isompaa" Lukkari ei ollut. Mutta nyt siihen tulisi muutos, pikku hiljaa. He olivat aloittaneet pienillä, ristikkoja ja yksi puolimetrinen pysty, mutta siitä jäi hyvä fiilis. Niinkin hyvä, että Emilia ajatteli hyppäävänsä uudelleen jo ensi viikolla. Ehkä Kein saisi köytettyä mukaan, sillä toisin kuin Emilia, Kei osasi keksiä fiksumpia tehtäviä kuin yksi este keskellä kenttää. Ja ehkä jotain hyviä vinkkejä, jotta hyppyihin tulisi jotain varmuuttakin haparoinnin ja "no tähän menee ehkä kolme laukkaa, oho, kaks ja puol" sijaan. Ehkä heistä tulisi Prookkiksen kanssa ihan esteratsukko. Siihen kyllä olisi jonkin verran matkaa, mutta ei se ollut kaukainen haave. Ainakaan ihan mahdoton.

Emilia siis palautti Prookkiksen talliin, ja harjaili karsinassaan puolukkana pyörivää ponia tyytyväisenä. Mutta kun kutisevaa ja pölisevää talvikarvaa oltiin hinkattu tarpeeksi kauan, pääsi Prookkis takaisin tarhaan remuamaan ja auringonpaisteesta nauttimaan. Toisesta tarhasta huikattiin, että kahvia voisi pistää tulemaan jos Emilia viitsisi, että pian tulisi tammatallin tupaan taukolaisia. Ja Emiliahan viitsi. Hän oli itsekin matkalla tupaan, joten ei ollut temppu eikä mikään latoa kahvinpurut koneeseen ja kone käyntiin. Ja sitten tuvan hiljaisuudessa, kahvin poristessa, oli taas Emilia kahden ajatustensa kanssa. Voi, hän oli niin yksinäinen.

"Moi, mitäs teitte paksukaisen kanssa?" tupaan saapastellut Kei virnisteli. Hän sai kuitenkin Emilialta osakseen vain kahvikupin käteen.
"Onpa kitkerää, kuin vahvaa teit tästä?"
"Vahvaa. Ota maitoa. Istu", tuli suorasanaiset ohjeet istuutua sohvalle maitolorauksen saattelemana. Kei istahti hämmentyneen oloisena tuvan hevosen- ja kissankarvaiselle sohvalle, ja tuijotti varsin epäilevänä Emiliaa, joka potki kenkiään pois.
"Kai kävit vessassa?"
"Hä-- joo..?"
"Hyvä. Kädet ylös."
"Kädet ylös? Miksi?" Kei hämmästeli, mutta siirsi silti käsiään. Syykin selvisi varsin pian. Pöydälle ilmaantui napakasti pino vanhoja lehtiä ja keksipaketti, ja kas vain, sitten Keillä olikin syli täynnä Emiliaa, joka käytti aiheuttamaansa hämmennystä hyväkseen ja teki olonsa mukavaksi.
"Mä tuun tähän", kuului jostain miehen kyljen uumenista, ihan vain jos Kei ei ollut huomannut kasvattaneensa lisäosan.
"Joo… Huomaan", Emilia sai lievästi hämmentyneen taputuksen selälleen, ennen kuin Kei jatkoi normaalia elämäänsä ja nappasi keksin pöydältä.
"Älä murenna sitä mun niskaan", kuului nurina.
"No, periaatteessa sä tulit siihen ihan itse, että--"
"Huh, kai niitä hyviä keksejä oli vielä jälj- Kas! Mitkäs pulmuset meiltä täältä löytyy?" huoneeseen pelmahti Reita, joka hamstrasi itselleen heti keksipaketin bongattuaan sen.
"Päikkärit", kuului vastaus jostain Kein ja sohvan välistä.
"Ai päikkärit? Pitääkin kokeilla suostutella Ruskaa noin nukkumaan, kun jos jopa poliisit pitää päikkäreitä..!"
"Shh."

Niinpä he päätyivät viettämään tovin siinä niin, Reita ja Kei jutellen hiljaa kahviensa ääressä, Emilia hiljaa torkkuen. Nyt hän ei tuntenut oloaan yksinäiseksi, ensimmäistä kertaa pitkään hetkeen. Tämä hetki oli kuitenkin vain reilun tunnin mittainen. Reita oli jo matkannut kotia kohti, mutta Kei istui edelleen sohvalla, pääasiassa siksi, ettei kyennyt liikkumaan hirveän tehokkaasti.
"Emilia, nukutko vielä?"
"mm?"
"Mun pitäis oikeesti käydä vessassa…"
"Olisit käynyt aikasemmin."
"Pliis?"
"Hmm… eiiii…"
"Tai mä kutitan."
"Eiii-- hihi--, ei saa, eiii äläää."
Tömps.
"Au."
"Ohops, hupsis, voi harmi, mites sinne lattialle päädyit?"
"Mitenköhän. Oo nopee?"
"Onko sulla, Emilia hyvä, vähän halipula?"
"No on."

Joten, Kein palattua, ja Emilian noustua lattialta, he päätyivät takaisin sohvalle. Ja taisi siinä väsykin iskeä, kun molemmat heräsivät muutaman tunnin kuluttua siihen, että tuvan ovi kävi, ja joku asteli sisään. Ja Emilia putosi taas sohvalta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   La 18 Maalis - 20:04

No eihän olla yksin tai yksinäinen ole sama juttu, joten eihän se nyt ole typerää. Mutta pakko sanoa, että oot kaikkea muuta kuin mitätön. Hukkasuo ois vähän turhan paskanen ilman sun tallivuoroja, ja kaupunki ikävämpi ilman sun poliisin työvuoroja. Wink

Mutta onhan arki toisinaan paskaa, tää kuulostaa tutulta. ↓
-- tunsin taas olevani vain pieni ja mitätön. Varsinainen nyhväke.

Sujuvaa tekstiä + virkistävää vaihtelua lukea vähän harmaampiakin tarinoita välillä. Jatka samaan malliin!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Prookkis   Ma 6 Maalis - 14:25

Nyhväke
6.3.2017

Keskellä kirkasta maanantaipäivää tallilla ei pahemmin ihmisiä ollut. Ihan hyvä, olinkin saanut niistä jo tarpeekseni viikonlopun työrupeaman jälkeen. Perjantaina ja lauantaina molempina yövuorot, ja niissä saimme hälytyksen yhteensä yhdeksään perheväkivaltatapaukseen. Niistäkin useammasta olimme joutuneet painimaan oikeasti sekaisin olevan toisen osapuolen pois, ja kärsin sisälläni joutuessani näkemään tätä. Pelokkaat lapset, lukittautuneina omiin huoneisiinsa, piilossa pahalta. Perjantai-iltana löysimme kolme- ja neljävuotiaat sisarukset piilossa sänkynsä alta, ja olin nähnyt heidän naamansa sen jälkeen aina, kun menin nukkumaan. Lisäksi, onneksi harvinaisempana tapauksena, lauantaiyöllä, jo sunnuntain puolella, tuli soitto sekavasti käyttäytyneestä henkilöstä, joka oli jotenkin päässyt kerrostalon katolle. Muita partioita ei ollut lähellä, joten siitä tulikin sitten meidän juttumme, ja paljastui, että katolla oli ehkä juuri täysi-ikäinen poika. Aivan sekaisin, ei mitään todellisuudentajua, väitti olevansa Karibialla. Sitten kun lähestyimme, huusi ettei saanut tulla lähemmäksi. Onneksi sain hänet puhuttua pois aivan talon reunalta, ja sieltä keskemmältä saimme hänet tuotua alas ambulanssille, joka oli ilmaantunut paikalle. Sitten vaan etsimään vanhempia, ja äiti löytyi sen kerrostalon huoneistosta, autuaan tietämättömänä. Hän lähtikin sitten poikansa mukaan, ja me pystyimme Nikon kanssa jatkamaan matkaa.

Joka tapauksessa, oli ollut rankka viikonloppu. Ja nyt olin tallilla, Prookkiksen karsinassa, hiljaa tammaa harjaillen. Ei ollut enää Hallaakaan, Johanna kun oli tosiaan lähtenyt sen kanssa jo keskiviikkona. Oli ollut helpottavaa huomata, että kun hän hevosensa selkään nousi, Halla näytti hetken hakemisen jälkeen taitavan kaikki vanhat asiat, ja liikkui älyttömän hyvin. En ollut siis pilannut sitä. Hieman kirpaisi, kun traileri kurvasi pois Hukkasuosta, mutta tiesin kyllä, että sillä olisi hyvä olla. Ja Johannan hevonenhan se oli.

Silti oli kovin yksinäinen olo hengaillessani oman ponini kanssa. Mutta se yksinäisyyden tunne oli alkanut jo viikko sitten, ja olin elänyt jonkinlaisessa utupilvessä viikon päivät. Tiesin, että se oli tyhmää, ajatella olevansa yksinäinen, kun minulla oli ihmisiä ympärilläni. Tallilla en kyllä kieltämättä ollut sydänystävä oikeastaan kenenkään kanssa, ainoastaan Kei teki poikkeuksen, mutta häntäkään en ollut nähnyt hetkeen, kun aikataulut menivät aina ristiin.

Prookkis pyörähti ympäri, ja havahduin todellisuuteen.
"Joo joo, anteeks, kesti liian kauan. Ymmärrän."
Ponineiti vaikutti kovin loukkaantuneelta tästä, ettei kaikki sujunut hänen, varsin lyhyen, aikakäsityksen mukaan. Mehän oltiin harjailtu jo ikuisuuuus! Niinpä luovutin kuraisten jalkojen suhteen, ja laitoin sille suitset päähän. Hackamoreja ei tarvinnut lämmittääkään, joten pääsimme varsin nopeasti kentälle, jolle oli satanut pieni lumipeite. Ohjelmassa oli vuorossa humputtelua.

Pyöreä ponin selkä oli kovin lämmin, ja housuihin tuli valkoisia karvoja ja hikiläntit. Prookkis keskinkertaisella kunnollaan oli innostunut tästä touhusta kovin, ja ottanut hieman kuumaa suuresta kenttäaukeasta. Se oli alle tunnin työskentelystä kovin hikinen, ja minun naamani punainen, tosin pakkasesta ja naurusta, kun puhiseva ponini oli huvittava intoillessaan.

Ratsastuksen aikana olo oli hävinnyt, mutta kun letkutin Roosan jalkoja kaikessa hiljaisuudessa, tunsin taas olevani vain pieni ja mitätön. Varsinainen nyhväke.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Prookkis   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Prookkis
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: