Russian Show

Podcastia ja kengitystä 29.9.


Hevosen omistaminen on ihanaa. Kaikki se ratsastaminen, harjailu, rapsuttelu ja muu yhdessäolo. Marshall hymyili hieman itsekseen, kuunnellessaan kengityspakin päällä olevan puhelimen kaiuttimesta kuuluvaa kahden ihmisen välistä keskustelua meneillään olevassa podcastissa. Mies oli ollut hieman skeptinen kun hänen veljensä oli edellisenä iltana lähettänyt wapissa vain linkin lyhyen saateteksin 'kuuntele, et pety' kanssa. Dmitriyn tuntien se olisi nimittäin voinut olla oikeastaan ihan mitä tahansa. Linkin takaa oli paljastunut podcast, jonka jokaisen jutun yhteinen tekijä oli se että kaksi ihmistä keskusteli jostain asiasta mistä heillä oli erilaiset näkemykset. Parissa ensimmäisessä oli ollut muunmuassa vegaani ja sekasyöjä keskustelemassa ruokaan liittyvistä asioista sekä rescue koirien puolesta ja vastaan keskusteleva kaksikko. Mutta tämän hetkinen luku oli ollut alusta saakka puhdasta kultaa: hyvin tyypillinen vain ratsastustunneilla käynyt nuori tyttö joka haaveili omasta hevosesta sekä jo useamman hevosen omistanut nuori nainen.
Marshall kurotti toisella kädellä vieressä olevan kengityspakin puoleen, samalla kun kannatteli Volyan toista etujalkaa omien jalkojensa välissä. Ori seisoi päätään rennosti roikottaen paikallansa tallin toisessa pesukarsinassa. Sen korvat kääntyilivät aina välillä sinne tänne, kuin se yrittäisi kuunnella tallissa kuuluvia ääniä mutta samalla kuunteli itsekin puhelimesta kuuluvaa englanninkielistä juontoa.

”Kohta saat leppuuttaa jalkojasi hetken. Iihan kohta.” venäläinen tokaisi hevoselleen, otettuaan kavioraspin jälleen käteensä ja työsti sitä kavion ulkopintaa vasten kevyin ottein.

Vain muutamien vetojen jäkeen mies siveli nopeasti kavion pinnalla tuntuvien naulanpäitä paljaalla sormellaan. Hyväksyvän nyökäytyksen jälkeen, tuo laski hevosen jalan alas ja siirtyi sen vierelle seisomaan. Marshall oikaisi selkänsä hitaasti, venytellen sitä pitkään ja hartaasti. Vaikka hän oli lukemattomat kerrat jo työskennellyt hevosten kavioiden parissa, hän ei vieläkään ollut tottunut sen vaatimaan työskentelyasentoon. Aina loppusuoran alkaessa häämöttämään selässä alkoi tuntumaan se kumartelu ja kyyristely kavion parissa, vaikka Volya oli vielä suhteellisen helppo kengitettävä nykyään. Orin ensimmäisten vuosien aikana se oli pitänyt ehdottomasti rauhoittaa ennen kuin edes kenkää alettiin kiskomaan irti, saati sitten vuolemaan. Se oli nimittäin tavallisen jalan kiskomisen sijaan hyppinyt pystyyn ja yrittänyt repiä itsensä irti kengityspaikan ketjuista. Hyvänä päivänä. Huonona päivänä riitti jo pelkästään kengityspakin paikalle tuominen että teutarointi oli alkanut. Lopulta Volyan kanssa oltiin lähdetty opettelemaan kengitystä aivan alusta saakka, ja pitkän sekä erittäin hitaasti edetyn operaation tuloksena orista oli saatu lopulta hyvä kengitettävä. Nykyään riitti vain se että antoi orin leppuutella jalkojaan tarpeeksi usein, niin ongelmia ei ollut eikä rauhoittamistakaan tarvittu.
Marshall nappasi kiinni kengityspakin kahvasta ja siirsi sen mukanaan hevosen toiselle puolelle. Jäljellä oli enää toinen takajalka, ja sen jälkeen homma olisikin paketissa. Venäläinen venytteli selkäänsä kunnolla vielä kerran, ennen kuin siirtyi Volyan takajalan luo ja kiersi käden vuohisen ympärille. Ori nosti jalkansa melkein kuin napista olisi painettu. Kengän irroittaminen oli aina ollut yksi hauskimmista osuuksista, oli aina hauska yrittää saada kenkä mahdollisimman pienellä vaivalla irti. Joskus sen irti vääntäminen vaati useammankin pihtien väännön, etenkin jos kengitysväli oli lyhyt ja kenkä oli yhä tiukasti kiinni, mutta joskus sen sai todella nätisti napsaistua muutamalla vääntävällä liikkeellä irti. Nopea kavionpohjan puhdistus kaikesta jäljelle jääneestä liasta, jonka jälkeen Volya sai taas hetken huilata. Marshall käytti sen hetken hyväksi ja irroitti naulat vanhasta kengästä, laittaen ne pakissa olevaan vanhaan naulalaatikkoon mihin hän niitä keräsikin. Sen jälkeen mies palasi takaisin orin luo, ja nosti jalan ylös aloittaakseen sen vuolemisen. Aluksi leikkureilla kavion huolellinen lyhennys sopivaan mittaan. Vuolupuukolla kavion pohjan sekä säteen muokkaaminen. Lopullisen muotoilun venäläinen hoiti ihan vain raspilla viilaten lopulliseen, sille sopivaan muotoonsa. Vasta kun Marshall oli täysin tyytyväinen työnsä jälkeen, tuo antoi Volyan laskea jalkansa taas hetkeksi maahan. Orin lepuuttaen jalkojaan hetken, venäläinen käytti sen ajan hyväksi ottamalla uuten kengän esiin, sekä sovittamalla sitä nopeasti kavionpohjaa vasten jotta näki minkä verran sitä pitäisi muokata.
Mies pyöritteli uudenkarkeaa kenkää käsissään, asetellen se lopulta alasinta vasten samalla kun nappasi sen vieressä olleen pajavasaran toiseen käteensä. Muutama tarkasti harkittu napakka isku kengän kärkeen, nopea tarkastus että kumpikaan kengän pää ei ollut lähtenyt vääntymään kieroon. Parin lisäiskun jälkeen mies nousi jalkeilleen ja meni Volyan takajalan luo sovittaakseen kenkää sen kaviota vasten. Tehdasvalmisteisissa kengissä oli ollut aina sama työ, takakenkiä piti saada perästä hieman leveämmiksi ja etukenkiä taas piti takoa hieman kapeammiksi. Marshall antoi Volyan laskea jalan taas hetkeksi alas kun hän itse sillä välin valikoi seuraavaksi tarvitsemansa työkalut paremmin esille jotta ne oli helppo vain napata käteen. Samalla mies keskittyi taas hetkeksi paremmin pakin päällä olevasta puhelimesta kuuluvaan podcastin juontoonkin. Keskustelun nuorempi osapuoli oli juuri kertonut kuinka hän parhaillaan säästi rahaa omaan ensihevoseen, sekä muista siihen liittyvistä suunnitelmistaan. Kuinka ihanan viattomalta ja tietämättömiä hänen suunnitelmat olikaan. Tarkoitus oli ostaa nuori ratsukoulutettu hevonen jolla hän aikoi myös kilpailla. Mieluiten tamma tai ori. Ja suunnitelmien mukaan hevonen muuttaisi heidän omaan pihaan mihin he rakentaisivat sille tallin entiseen autotalliin. Marshall pudisti päätään hieman. Keskustelun toinen osapuoli huokaisi syvään, ennen kuin alkoi kertomaan kuinka suuria aukkoja toisen suunnitelmissa oli. Ensinnäkin jo pelkästään rahamäärä millä tuo oli kuvitellut saavansa unelmiensa hevosen, ei todellakaan riittäisi siihen. Hän saisi ainakin kaksinkertaistaa aikomansa rahamäärän.
Marshall jatkoi ohjelman kuuntelua puolella korvalla samalla kun siirtyi Volyan toisen takajalan vierelle, nostaen sen taas ylös jotta pystyi aloittamaan kengän kiinnittämisen. Volya pärskähti kevyesti, laskien päätään hieman alemmas kuin hakien hieman parempaa tasapainoa kolmen jalan varassa ilman että laskisi liikaa painoa kengittäjän varaan.

”Hyvä, hieno poika. Tässä ei mene kuin pieni hetki. Sitten on valmista.” venäläinen sanoi äidinkielellään orille, taputtaen kevyesti sen sisäjalkaa toisella kädellään.

Vasaran napahtelevat iskut kuuluivat koko tallin läpi, kun Marshall iski nauloja kengän rei'istä kavion läpi. Ulos tulevat päät mies pyöräytti vasaran avulla näppärästi poikki ja valmiiksi kotkauksien tekoa varten. Sen jälkeen ei mennyt enää kauaa kun Volya sai laskea jalkansa viimeisen kerran lattiaa vasten, koska kengitys oli saatu valmiiksi. Marshall silmäili tyytyväisenä työnsä tulosta riisuessaan kengitysessun päältänsä ja laski sen kengityspakin päälle.

”Nyt pääset takaisin ulos.” mies puheli hevoselle, kaivaen taskusta pari hevosille tarkoitettua namia jotka hän tarjosi orille.

Volya ojensi päätään pitkäksi eteenpäin ja hamuili ylähuulella miehen kämmentä metsästäessään hänelle tarjottuja herkkuja. Ori rouskutteli hyvinkin tyytyväisesti saamansa hyvityksen kengityksen jäliltä samalla kun Marshall taputti sen kaulaa, ennen kuin kääntyi ympäri hakeakseen orin kevyen ulkoloimen sen karsinan ovesta. Ulkona oli ollut aamusta saakka vähintäänkin epävakaa sää, taivas oli ollut ankean harmaa ja pieniä tihuttavia sadekuurojakin oli ollut pitkin päivää. Saatuaan loimen puettua Volyan päälle, Marshall vilkaisi sen kavioita vielä uudemman kerran. Saattoi hyvinkin olla, että seuraavalla kerralla pitäisi alkaa jo laittamaan hokkeja orin kenkiin. Lapissa oli kuitenkin ollut jo nyt joku aamu lunta maassa, joten tuskin menisi turhan kauaa kun lunta sataisi vähän alempanakin suomessa.

Kaikki tykkää vesisateesta  14.9.


Marshall kiskoi takkinsa huppua paremmin päähänsä, vaikka tiesi sen olevan täysin turhaa koska seuraava tuulenpuuska heilauttaisi sen taas pois. Miehen huulet olivat pusertautuneet tiukaksi viivaksi, eikä tuon ilme ollut muutenkaan sen iloisempi. Volya näytti vähintään yhtä tympääntyneeltä. Orin korvat olivat suorastaan liimautuneet kiinni niskaan samalla kun se kalisutteli hampaillaan suussaan olevaa kuolainta.
Maastolenkin alkumetreillä oli jo alkanut pisartelemaan vettä, mutta kaksikko oli viis veisannut ja lähtenyt siitä huolimatta metsään. Eihän vettä edes tullut paljoa. Mutta puolivälissä sade oli yltynyt hiljalleen entistä tiheämmäksi samalla kun tuuli oli alkanut puuskittain taivuttamaan puiden latvoja maata kohti. Sen jälkeen koko kotimatka oli taittunut vain yltyvämmässä sateessa minkä takia ratsukko näyttikin lähinnä siltä kuin he olisivat olleet seisomassa vesiputouksen alla. Ja vaikka Marshall oli valinnu yllensä sadetta pitävän takin, tunsi tuo päivän selvästi kuinka takki oli päästänyt vedet läpi jo aikaa sitten. Vaatteiden kastumisen jälkeen oli myös kylmyys alkanut hiipimään luihin ja ytimiin.

Ikuisuudelta tuntuneen hetken jälkeen tallipihan rakennukset alkoivat pilkottaa puiden väleistä, mikä tuntui saavan myös Volyaan hieman lisää liikettä koska ori siirtyi omineen raviin eikä Marshall nähnyt syytä estellä sitä. Totta puhuen,  hän myös halusi mieluusti tallin suojaan. Jahka hän sai Volyan hoidettua, hän halusi itse mennä suorinta tietä kotiin ja lämpimään suihkuun.
Mies teki kevyen puolipidätteen, minkä johdosta Volya hidasti hieman vastahakoisesti takaisin käyntiin. Marshall otti jalkansa pois jalustimista, pyöräyttäen itsensä ketterästi alas satulasta ja harppoi viimeiset metrit hevosen vierellä oritallin ovien luo. Kaksikon päästyä turvaan tallin sisälle, venäläinen laski hupun päästään ja avasi takkinsa vetoketjun. Volya ojensi kaulansa pitkäksi ja ravisteli koko kroppaansa voimakkaasti niin että vesi vain lensi sen karvalta ja varusteista.

”Kiitos. Ihan kuin en olisi jo valmiiksi kuin uitettu koira.” Marshall sanoi hevoselle äidinkielellään pienen tuhahduksen kera, ja talutti orin karsinan edustalle ja kiinnitti sen kahdelta puolen käytävälle.

Ihan ensimmäiseksi venäläinen riisui läpimärän takin yltänsä ja jätti sen roikkumaan karsinan ovessa olevaan naulakkoon. Jep, hänessä oli tuskin yhtäkään kuivaa kohtaa missään. Ja tuulenpuuskien takia kun huppu ei ollut pysyny päässä, mies oli varma että hänen rastat painoivat vähintään tonnin kaikesta niihin imeytyneestä vedestä johtuen. Menisi ikuisuus että ne olisivat taas kuivat.
Volya palautti kuppaamaan jääneen omistajansa takaisin tilanteeseen, kuopaisemalla toisella etujalallaan mielenosoituksena käytävän betonia vasten. Odottamaton kuopaisu sai Marshalin hätkähtämään vähän turhankin rajusti, ja mies katsoi hevosta kuin ei olisi voinut uskoa korviaan tai silmiään. Volyalla kun ei todellakaan ollut mikään tapa kuopia lattioita.

”Noh, tiedän että sinullakaan ei varmasti ole kovin mukavat oltavat. Mutta se ei anna sinulle lupaa kaivaa lattioita.” Mies sanoi sormeaan heristäen, siirtyen riisumaan varusteita orilta.

Päästyään eroon satulasta, Volya ravisteli itseään uudemman kerran niin että riimussa kiinni olevat ketjut vain kilisivät. Marshall laski satulan karsinan ovessa olevaan taitettavalle satulatelineelle, napaten muovisuan käteensä ja kävi orin läpi sen kanssa. Vaaleanharmaa betoni kaksikon ympärillä muuttui nopeasti tummaksi kaikesta vedestä mikä lähti hevosen karvoista, ja mitä putosi Marshalin omista vaatteista sekä etenkin rastoista. Nopean harjauksen jälkeen venäläinen pysähtyi hetkeksi nypläämään telineessä roikkuvia loimia. Puntaroituaan hetken kahden loimen välillä, mies nappasi lopulta Volyan vihreän villaloimen tangolta ja heilautti sen orin selkään. Tottuneiden remmien kiinnittämisien jälkeen tuo irroitti orin käytävältä ja talultti mukanaan karsinaan, missä riisui hevoselta riimun päästä ennen kuin antoi sen hyökätä nurkassa olevan heinäkasan kimppuun.
Marshall seurasi hetken hevosensa kiireellistä heinän ahmimista, ennen kuin luikahti ulos karsinasta. Mies keräsi Volyan varusteet käsivarsillensa ja suuntasi varustehuoneeseen niiden kanssa. Satulan ja muut reissussa käytössä olleet nahkavarusteet Marshall kävi pyyhkeen kanssa läpi ja jätti kuivumaan ilman satulasuojaa tai muita. Huopa sai lähteä suosiolla mukaan, voisipa sen pestä samalla kunnolla tämän reissun jäljiltä. Venäläinen pysähtyi hetkeksi Volyan karsinan eteen, katsoen ympärillensä tyhjällä käytävällä. Niin. Nyt kun sitä mietti, tämä taisikin olla ensimmäinen kerta pariin viikkoon kun hän oli tullut taas täysin yksin tallille. Marshall oli ehtinyt jo tottua siihen kun Niklas oli mukana talleillakin, että toisen äkillinen puuttuminen kuvioista sai tallin tuntumaan tavallistakin tyhjemmältä.
Marshall rapsutti nopeasti kaltereiden väliin ilmestynyttä Volyan turpaa, ennen kuin otti mukaan lähtevät tavarat kantoonsa ja lähti ulko-oven suuntaan.
Sinänsä oli ehkä ihan hyväkin että Niklas piti hieman taukoa, viime päivien unettomuuden aiheuttaman väsymyksen takia tuolla oli ollut turhan lyhyt pinna oikein mihinkään. Ja hevosten parissa se ei koskaan tiennyt mitään hyvää. Mutta sitäkin enemmän Marshalia harmitti ja mietitytti se että mikä Niklasta valvotti. Mutta nuorempi mies oli niin turkasen itsepäinen että ei suvainnut edes puolikkaalla sanalla kertoa että mitä hänen ylitöitä tekevät aivot oikein mietti, että ei saanut nukuttua ja piti kiukutella jälleen pienistäkin asioista. Venäläinen huokaisi syvään, astuessaan taas sateiseen ulkoilmaan. Ihan kuin he olisivat olleet tässä samassa tilanteessa aikaisemminkin.

Vihdoin takaisin Hukkasuolla 2.9.


Marshall avasi hevoskuljetusauton lastaussillan lukitukset, laskien sillan alas maata vasten. Kopin sisältä kuului pitkä, kumea hirnahdus lähes samalla hetkellä kun silta kosketti maata. Volya nakkeli päätään ilmassa ylös ja alas, kuopaisten toisella etukaviollaan lattiaa kovan kolautuksen kera pari kertaa.

”Rauhassa kaveri, pääset ihan kohta ulos sieltä.” Marshall puheli äidinkielellään kyydissä olevalle hevoselle.

Ori kurotti päätään ulkoilmaa kohti, haistellen ulkoa tulevia hajuja sieraimet väristen. Sisäänpäin kaartuvat korvat ojentuivat täysin suoriksi eteenpäin kun korviin kantautui vastaus jostain tallipihan perukoilta. Lyhyen tauon jälkeen hirnahduksia kuului pari lisääkin, mikä sai Volyan päästämään uuden pitkän ja kumean hirnahduksen.

”Herran perkele nuo elukat osaa olla kovaäänisiä” Niklas kommentoi hieman nyrpeästi, hieroen toista korvaansa. Mies oli sattunut juuri seisomaan Volyan pään tienoilla kun ori oli hinunut uudelleen.
”Ne osaavat, kun sille päälle sattuvat.” Marshall vastasi pienen virneen kera. Venäläinen oli kyllä jo tottunut aikalailla kaikkiin mahdollisiin hevosten ääniin, mutta oli tuokin aikanaan monta kertaa lähes hypännyt saappaistaan pihalle kun joku hevonen oli päättänyt mylviä kuin laivan sumutorvi.
”Mikä sotasuunnitelma meillä on? Hevonen pihalle, tavarat sisälle, auto takas ja kotia?” Niklas kysyi pienen haukotuksen säestämänä.
”Aikalailla. Volyalta pitää ottaa vain kuljetussuojat ja muut pois, niin se saa mennä vielä tarhaan loppu illaksi.” Marshall vastasi, kavuten sillan ylös sisälle hevoskuljetusauton koppiin.

Venäläisen siirtyessä hevosen pään suuntaan, Niklas alkoi puolestaan avaamaan laitoja jotta toinen sai taluttaa hevosen pihalle. Marshall nappasi kopin seinällä olevasta koukusta orikuolaimen ja pujautti sen Volyan päähän, ennen kuin irroitti lyhyen kuljetusnarun hevosen päitsistä. Ketterällä liikkeellä mies pujahti puomin alta orin vierelle juuri sopivalla hetkellä. Niklas oli saanut eri puolille aukeavat laidat auki, joten Marshall sai vain kääntää Volyan ja taluttaa mukanaan pihalle sivusta purettavasta kuljetusautosta.
Ori askelsi jalkojaan korkealle nostellen aika hyvässä vauhdissa lastaussiltaa alas, pysähtyen ohikiitäväksi hetkeksi niin että etukavioiden kärjet lähes koskettivat pihan hiekkaa. Askeleen sijaan, ori siirsi painopisteensä takajalkojensa varaan ja hypähti yhdellä pitkällä loikalla alas sillalta. Marshall antoi hieman löysää käsissään olevasta narusta samalla kun seurasi lähes yhtä tyylikkäällä loikalla Volyan rinnalla ulos autosta. Ori muutaman hitaan, lähes paikoillaan, pomppivan raviaskeleen ennen kuin seisahtui paikoilleinsa. Sen kaula oli korkealla kaarella samalla kun katse haravoi ympäristöä tarkkaavaisena. Hevosen takana oleva häntä oli jäänyt koholleen minkä takia orin harmaat jouhet heiluivat hiljakseen tuulen mukana.

”Pakko sanoa. Mä en edelleenkään kauhian paljo hevosten päälle ymmärrä, mutta toi on vaikuttava kopukka. Vaikkaki sellanen mitä en kyllä ikinä halua ite purkaa kopista ulos.” Niklas tokaisi seistessään turvallisen välimatkan päässä kuljetusauton vierellä.
”Sitten ymmärrät ainakin meidän sukua. Iso-Ukkihan hankki ensimmäisen marwarin pelkästään sen perusteella kun näki sen. Hän ei tiennyt sen sukua, sukupuolta tai edes nimeä kun jo hieroi kauppoja siitä. Ja no, nykyään se hevonen on yksi meidän kasvattien kantaoreista.” Marshall kommentoi virneen kera.
”...Tuohan on melkeen sama ko mä meen kauppaan ja nään helvetin hyvän pullan tiskisä ja totean että pakko saada.” Niklas sanoi toista kulmaansa kohottaen.
”Nyt kun laitat asian noin niin.. kieltämättä vähän.” venäläinen myönsi, nyökytellen päätään hiljaa.

Marshall talutti tanssahtelevin liikkein vierellään liikkuvan tumman hevosen oritallin käytävälle, kytkien sen käytävälle kaksin puolin kiinni. Volya haisteli tallin ilmaa hetken hiljaisen puhinan kera, ennen kuin hirnahti lyhyesti kuin kysyäkseen oliko kukaan sisällä. Orin ilme muuttui hieman pettyneeksi, kun mistään tallin kolkasta ei kuulunut vastausta sen huutoon. Marshall pudisti päätään hieman, taputtaen hevosen kaulaa ennen kuin laskeutui ottamaan kuljetussuojia pois sen jaloista. Niklas tuli hieman perästä myös sisälle talliin, kantaen toisella olallaan suurta kankaista varustelaukkua, ja ohjeita kyselemättä suuntasi askeleensa varustehuoneeseen. Venäläinen katsoi hymy suupieliin kavuten nuoremman miehen perään. Minkä hän sille pystyi? Olihan se nyt mukavaa huomata kuinka hyvin toinen oli oikeasti alkanut olemaan mukana hevosjutuissakin.



Volya siirteli painoaan levottomana puolelta toiselle, odottaessaan että Marshall sai riisuttua orikuolaimen sen päästä. Orin katse tuntui sinkoilevan jokaiseen mahdolliseen suuntaan aina aidan toisella puolella olevaan naapuriin sekä tarhassa olevaan heinäkasaan. Sillä sekunnilla kun Marshall otti askeleen taaksepäin, orikuolain ja riimunnaru käsissään, Volya siirsi painonsa takajalkojensa varaan ja pyörähti harppia muistuttaen ympäri. Lähes samalla liikkeellä ori ponkaisi itsensä voimalla liikkeelle. Kaviot tömisivät tiiviiksi tallautunutta maata vasten kuin bassorummun pauke, kun Volya laukkasi aina tarhan toiseen päähän saakka. Päädyssä ori siirtyi liukuvasti aina kimmoisaan raviin ennen kuin se seisahtui aloillensa. Turpa osoitti korkealle, jolloin se puhalsi pari kertaa terävästi ilmaan. Lyhyen hetken jälkeen se lähti vähintään yhtä räjähtävällä voimalla uudestaan laukalle tarhassaan, jonka heinikko oli tuntunut kasvaneen yllättävän paljon orin poissaollessa. Volya hidasti jälleen vauhtinsa ravin kautta aina pysähdyksiin, silmäillen ympäristöään hyvinkin tarkkaavaisesti, kannatellen päätään kuin häntäänsäkin korkealla. Valtakuntansa tarkastuksen jälkeen se laski päänsä alas ja alkoi nyhtämään vuorotellen tarhan heinikkoa kuin sinne tuotua heinäkasaa ääntä kohti. Marshall ripusti orikuolaimen ja riimunnarun roikkumaan portin pielessä olevaan pieneen naulaan, lähtien palaamaan takaisin tallin suunnalle auttaakseen Niklasta purkamaan tänne jäävät tavarat paikoillensa. Venäläinen sai tosin hieman yllättyä kun nuorempi mies seisoikin jo oritallin ovenpielessä nojaten ulkoseinää vasten.

”Varusteet on Volyalle merkatuilla paikoilla. Suojista sun muista en tiennyt mihin ne tavallisesti laitoin, niin laitoin ne sinne sen arkkuun.” Niklas ilmoitti.
”Ohhoh. Katsos kenestä on tullut varsin pätevä tallipoika.” Marshall sanoi hieman vaikuttuneena. ”Suojat nyt pitää vielä toki pestä seuraavaa käyttöä varten, mutta ne voi ihan hyvin odottaa huomiseen. Joten, lähdetään palauttamaan auto että pääsemme vielä kotiakin.” mies lisäsi, suunnaten kuljetusautolle päin.
”Musiikkia korvilleni. Vaikka tää on ollu joo ihan hauskaa, nyt halajan vaan päästä röhnöttään sohvalle. Ja mieluusti kylmä siideri käesä kiitos” Niklas sanoi haaveilevasti.
”Se sopii minullekin paremmin kuin hyvin. Ja itseasiassa, sinä saat päättää mitä teemme loppuillan. Katsommeko jotain, haluatko pelata jotain vai haluatko vain lojua ja olla tekemättä mitään.. Sinä päätät.” Marshall sanoi heilauttaen toisen kätensä puhuessaan Niklaksen harteille.
”Oii.. Iha mitä vaan?” nuorempi kysyi ehkä turhanki mairea virne kasvoillaan.
”...Tuo kuulosti hyvin epäilyttävältä. Mutta kyllä, ihan mitä vain.” venäläinen vastasi hieman empien. Miettien vaihtoehtoja läpi että mitä toisen päässä saattoi liikkua. Olikohan hän luvannut turhan suuria?
”No siiinä tapauksessa..” Niklas aloitti, virne sen kuin leviten ”Me pelataan. Tai itseasiassa, sä pelaat. Ja mä katon. Ja mä valihen pelin!”

Marshall katsoi epäröiden Niklakseen. Hän pelaisi? Venäläinen ei ollut koskaan pahemmin pelannut mitään videopelejä. Lähinnä sen takia että kaikki aika oli aina mennyt pääasiassa hevosiin. Miehen peliura oli pääasiassa Super Mario ja Duck Hunt. Kortti- ja lautapelejä hän kyllä oli pelannut taas enemmän.

”...Miksi minulla on paha aavistus tästä?” venäläinen kysyi lopulta, ottaen käden pois nuoremman harteilta jotta pääsi nostamaan lastaussillan ylös.
”Syystäki kuule” Niklas sanoi hyvin itsevarman näköisenä. ”Ai että... Mulla on ehkä.. kaks tai kolme peliä mikkä oon kuollakseni halunnu näkevän että sä pelaisit. Sen takia että a) sä et osaa pelata b) ne osaa olla hyvinki hankalia pelejä aina välillä ja c)....Sä et oo mikään kauhun suurin ystävä.”
”... Ei.” Marshall vastasi lyhyesti, katsoen jälleen Niklakseen.
”Ohhohoi, kyllä.” Niklas myhäili liiankin tyytyväisenä, kavuten ketterästi apukuljettajan penkille autoon.

Jos sitä vähän.. 22.8.


Monet parhaat ideat syntyvät samalla tavalla. Hetkeä ennen toteutusta ja yleensä saatteella ”No jos sitä vähän kokeilis.” Eikä tämä ollut poikkeus.
Marshall istui Volyan paljaassa selässä, pitäen kiinni orin kaulan ympäri olevasta jalustinremmistä samalla kun opasti sitä kulkemaan kentän uraa pitkin. Niklas seisoi kentän keskellä pieni epävarma irvistys kasvoillaan samalla kun siirsi Volyan suitset roikkumaan vaihteeksi toiselle olkapäällensä. Miehen katse seurasi tiiviisti uralla kulkevaa ratsukkoa, yrittäen päättää että oliko Marshal taitava ratsastaja vai vain uhkarohkea idiootti. Ehkä vähän kumpaakin.

”Miks musta tuntuu että tää ei oo hyvä idea?” Niklas kysyi, kääntämättä katsettaan pois Marshalista ja Volyasta.
”Miksi ei ois? Marsh on ratsastanu Volyalla ennenki ilman varusteita.” Tuuva sanoi varmana leveä hymy kasvoillaan, samalla kun siirsi puomin kannatinta hieman ylemmäs tolpassa.
”No. Jooo. Mutta este ilman että hevosella on varusteita? Ei kuullosta mun korvaan turhan turvalliselta.”
”Äsh, hyvin se menee! Ei tää este, jos sitä siksi voi sanoa, oo ees korkea. 50cm. Helppoa ko heinänteko.” Tuuva vakuutteli, laittaen kätensä Niklaksen harteille ”Onneksi täällä ei oo vielä tuntilaisia niin pystytään tehäkki tää” nainen myhäili, lähtien taluttamaan miestä edellään hieman kauemmaksi esteestä.


Kaikki oli lähtenyt siitä, kun he olivat edellisenä iltana päätyneet jäämään Tuuvan luo yöksi. Volya pääsi nauttimaan vielä laitumella olosta, ja autettuaan hieman aamutallin kanssa olivat he saaneet yhden Tuuvan tuntiponeista lainaan Niklakselle. Joten aamun aikana Marshall oli pitänyt tuolle ratsastustunnin tällä kertaa sen kokoisella hevosella että Niklas oli uskaltautunut ottamaan pari laukannostoa liinassa. Tunnin jälkeen Niklas oli vain uteliaisuuttaan kysynyt, että  minkä takia ratsastaessa piti käyttää niin paljon jalkoja kertomaan hevoselle että mihin sen haluttiin menevän. Kun heillähän oli kuitenkin ohjat, josta pystyi ohjaamaan että minne.
Marshall oli vain katsonut häneen, ovela virne naamallaan, ja sanonut näyttävänsä että miksi. Vain hetkeä myöhemmin hän huomasi seisovansa kentällä katsomassa kun Marshall ratsasti Volyalla aluksi vain ilman satulaa. Mutta alun lämmittelyn jälkeen hän oli selästä käsin riisunut orilta suitsetkin pois, ja antanut ne Niklaksen haltuun, pitäen enään kiinni vain nahkaremmistä minkä venäläinen oli laittanut Volyan kaulan ympäri. Myönnettäköön, Niklas oli katsonut hetkittäin suu hieman auki poikaystävänsä ratsastusta. Olihan hän nähnyt hänen ratsastavan monta kertaa, mutta ei koskaan aikaisemmin ilman varusteita. Ei satulaa, ei suitsia.
Mutta mistä esteen hyppääminen oli tullut mukaan? Niinkin yksinkertaisesta syystä kuin yhden tallityöntekijän vitsikäs heitto että Marshall ei pystyisi hypätä estettä tuolla tyylillä. Joten, tässä sitä sitten oltiin.


Marshall katsoi kentän keskelle pystytettyyn matalaan esteeseen, nojautuen hieman taaemmas ja siirsi sitten toista jalkaansa eteenpäin merkkinä  laukannostosta. Volya piiskasi hännällään ilmaa, siirtyen kuitenkin sulavasti suoraan käynnistä laukkaan. Orin korvat kääntyilivät sinne tänne sen silmäillessä samalla hyvin kiinnostuneena kentälle raahattua estettä. Tämä ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin että hän pääsi vihdoin ja viimein pitkästä aikaa hyppäämään! Volya nakkeli päätään ylös ja alas, tehden samalla lähinnä säälittävän kokoisen pukkihypyn.
Venäläinen taputti vapaalla kädellään orin kaulaa kevyesti. Ratsukko teki kentän toiseen päätyyn suuren ympyrän ennen kuin jatkoi taas uralla kulkemista. Marshall silmäili jo hyvissä ajoin esteelle päin, mikä itsessään jo riitti Volyalle kertomaan minne hän halusi hevosen menevän. Orin korvat kääntyivät tiukasti eteenpäin ja tuo nosti kaulasta hieman pystympään käännyttyään suoralle reitille kohti matalaa hyppyä. Volya ei epäröinyt hetkeäkään, vaan ponnisti kepeästi hyvällä ilmavaralla pienen pystyesteen yli. Marshall taputti reilusti orin kaulaa samalla kun miehen kasvoille kapusi hymy. Myönnettäköön, hän kaipasi hyppäämistä aivan liikaa. Satunnainen parin esteen ylitys silloin ja tällöin lähinnä kasvatti nälkää, minkä takia hän hyppäsi sitäkin harvemmin.

”Ihan hyvä. Mutta eihä tota ny esteeksi voi sanua.” kentän laidalla hyppäämise haasteen heittänyt työntekijä huusi virne suupielessään.
”No mikä sun mielestä sitte on este?” Tuuva kysyi hymyillen, kohauttaen toista kulmaansa.
”Kyllähä se ny ainaki.. 80cm pittää olla. Ko kerta iha hevosella hypätään eikä millään ponilla.”
”Sanoo hä joka on korkeimmillaan hypänny 60cm.” Tuuva vastasi hieman piikitellen. ”Marsh! Mitä sanot, haastajan mielestä pitäs hypätä 80cm ennen ku se hyväksyy suoritukses” nainen huikkasi.
”No, sitten me kai korotamme sitä.” Marshall vastasi hieman käsiään levitellen. Kyllä hän nyt kerran pystyy näillä varusteilla senkin korkuisen hyppäämään.

Volya tuntui ymmärtäneen ihmisten puheet, sillä se viskeli taas päätään ilmassa ylös ja alas. Lisäten perään vielä aavistuksen aikaisempaa paremman pienen pukin. Ori pärskähteli muutaman askeleen tahdissa, heilauttaen häntäänsä korkealle ilmaan ottaessaan pari hypähtelevämpää laukka-askelta.
Marshall seurasi silmäkulmastaan kun Tuuva kävi reippain askelin korottamassa esteen vaadittuun korkeuteen, poistuen peukkuja näyttäen takaisin kentän laidalle. Mies rauhoitteli Volyan vauhtia hieman, jotta he pääsisivät lähestymään estettä hallitummin ja ponnistuspaikka saatiin oikeaan kohtaan. Ratsukko lähestyi estettä uudemman kerran. Volya eteni kaula pystyssä päätään korkealla kannatellen, pärskähdellen jokaisen askeleen mukana aina ponnistukseen saakka. Ori ylitti korotetun pystyesteen vaivattoman näköisesti hyvällä kaarella,  laskeutuen puomeja hipomatta esteen toiselle puolelle.
Marshall oli juuri taputtamassa hevosen kaulaa kaksin käsin, kun tuo tunsi olonsa hyvin painottomaksi minkä takia pikaisin liikkein tarrautui kiinni Volyan harmaaseen harjaan. Ori oli edennyt esteeltä parin laukka-askeleen verran, kun se oli köyristänyt selkäänsä ja potkaissut takasillaan korkealle ilmaan. Liike oli saanut ratsastajan irtautumaan sen selästästä täysin pieneksi hetkeksi. Venäläinen oli juuri aikeissa tarrautua kaulan ympärillä olevasta jalustinremmistä, vain huomatakseen että se oli jo hyvää vauhtia kaulan puolivälissä matkalla orin korvia.  Kurottaminen hihnaa kohti oli virhe, minkä Marshall toki sai todeta vasta vähän myöhemmin. Samalla kun mies kurotti ottaakseen kiinni karkuteille lähteneen hihnan, Volya kiskaisi päätään alemmas. Sitä seurasi nopeasti orin ponnistaminen ilmaan kuin näkymättömän esteen yli ja selän köyristyminen, mikä päättyi takajalkojen korkealle tähtäävään ilmapotkuun. Se yhdistettynä valmiiksi etunojaan asentoon ja ainoana tukena olevaan kouralliseen orin ohuita jouhia riitti hyvin. Ensin Marshall huomasi näkevänsä orin pään alapuolen ja nopeasti parin jalkoja, ennen kuin tuo tömähti hartia edellä kentän hiekkaan. Saman liikkeen voimasta Marshall kierähti kyperkeikan kautta osittain jalkeillensa, mutta tasapainon ollessa hukassa kaatui pitkäksensä hietikkoon. Volya sen sijaan jatkoi matkaansa kentän reunaa pitkin täyttä vauhtia vain pölypilvi perässään seuraten.
Niklas oli täysin jähmettynyt paikoillensa ja puristi kaksin käsin edessään olevaa aitaa. Mitä hänen pitäisi tehdä? Soittaa ambulanssi? Mennä katsomaan miten toiselle kävi? Entä jos  Marshall oli loukkaantunut vakavasti? Entä jos hän oli tajuton? Mitä jos-... Tajutessaan Tuuvan olevan jo puolessa välissä menossa Marshalin luo, Niklas vilkaisi nopeasti missä päin kenttää hevonen oikein liikkui, ennen kuin pujahti aidan alta ja meni puoli juoksua Tuuvan perään.

”Kunnossa! Ei hätää!” Marshall huikkasi yskähdyksien välistä, kääntyessään makoilemaan selälleen hiekalla. Mies veti muutaman kerran syvään henkeä. Mihinkään ei tuntunut koskevan mitenkään erityisesti, mitä nyt olkapäätä hieman jomotti ja hän oli tainnut niellä kilon hiekkaa.
”Pystyt hengittää? Sattuuko johonki? Pystytkö liikkua?” Tuuva tiedusteli hyvinkin vakavana päästyään paikalle.
”Pystyn, ei hätää. Mikään ei tunnu murtuneen tai mitään muutakaan vakavaa.” Marshall ähisi, vääntäytyen istuallensa.

Mies liikutteli raajojaan kokeilevasti jotta kaikki toimi niinkuin pitikin. Samalla myös varmistui että mihinkään ei tosiaan sattunut  että tarvitsisi pelätä murtumien tai muiden puolesta. Marshall katsoi edessään seisovaan naiseen pienen hymyn kera, ennen kuin siirsi katseensa Niklakseen joka oli polvillaan tämän vieressä.

”..Mä vannon, jos sä et olis just tippunu pää eellä hevosen selästä, mä nniinn vetelisin sua ympäri korvia just nyt” Niklas sähisi hampaidensa välistä, puristaen kummatkin kätensä nyrkkiin.
”Joo, älä kuitenkaan. Mä käyn ottaan Volyan kii, nouse kaikesa rauhasa ylös Marsh.” Tuuva sanoi, lähtien sitten metsästämään kentän toiseen päähän aidan alta ruohoa nyhtävää Volyaa.
”Joo, kiitos.” Marshall sanahti naisen perään, kääntäen katseensa takaisin Niklaksen puoleen. Oli aika hankala huomata, mutta nuorempi näytti olevan sillä hetkellä tavallistakin kalpeampi. ”Hei. Ei minulla hätää ole. Putoaminen kuuluu ratsastukseen, ja tämä oli vähän oma virheeni kun päästin kokonaan irti siitä hihnasta.” venäläinen selitti yllättävänkin pehmeällä äänellä.
”No.. joo, mutta..Ei saatana mä säikähin. Sä tulit pää eellä alas!  Oonhan mä joo nähny telkkarisa ja netisä ties mitä hauskoja clippejä misä porukka tippuu hevosen selästä, ja oon joo tienny että niin käy kyllä, mutta sitte ko sen näkee  livenä ja vielä niin että se lentäjä on joku itelle rakas.. Se on kaukana hauskasta...” Niklas sanoi puhuen hieman turhankin nopeasti.
”Siksi muistutankin, älä koskaan tee niin kuin minä teen. Vaan tee niin kuin minä sanon.” Marshall sanoi pienen virneen kera, ja koppasi nuoremman kasvot käsiinsä ”Oikeasti, olen kunnossa. Mitä nyt aamulla hartia on varmasti kipeä mutta muuten.” venäläinen lisäsi.

Niklas katsoi hetken aikaa Marshalia, sen kummemmin mitään sanomatta, jonka aikana venäläisen oli hankala päätellä että oliko toinen vain hieman pelästynyt putoamisen takia. Vai oliko tuo peräti hieman vihainen asiasta. Ehkä vähän kumpaaki. Marshall katsahti toiselle puolelleen kun Tuuva seisahtui Volya mukanaan maan tasalla olevan kaksikon luo.

”Olen pahoillani, mutta valitettavasti minun täytyy nousta vielä hetkeksi tuonne hevosen selkään. Mutta lupaan, en yritä nyt hypätä estettä.”
”Hyvä. Koska jos äskesen jälkeen vielä perään teet saman uuestaan niin sä jouvut ulkoruokintaan määrittelemättömäksi ajaksi.” Niklas sanoi tiukasti, heristäen sormeaan varoittavaan sävyyn.

Marshall vain hymyili toiselle, laskien kätensä tuon kasvojen sivuilta jotta toinen pääsi nousemaan jalkeilleen. Venäläinen vääntäytyi itsekin lopulta jaloilleen, hieman varovaisin liikkein koska tunnusteli uudestaan että missään ei tuntunut suurempaa kipua.

”Okei, pystyt hyppäähän esteitäki ilman varusteita. Ja...9 pistettä laskeutumistyylistä!” kentän aidalla istuva haasteen heittänyt tallityöntekijä huusi.
”Vaan 9? Miten olisi pitänyt laskeutua että olisi saanut täyden 10?” Marshall huikkasi kysymyksen takaisin.
”Jos oisit pysyny jaloillas etkä mätkähtäny turvalles ko lahna, oisit saanu täyvet pisteet!”
”Hmph.. Niin lähellä.” Marshall sanoi muka harmitellen, siirtyessään Volyan vierelle noustakseen takaisin selkään.
”Ja katokki että meet vaan hetken, etkä yritä hypätä.” Niklas mutisi varoittavasti, katsoen silmiään siristellen venäläiseen.

Arvaa rotu 18.8


Useimmille ratsastus oli harrastus. Ajanviete siinä missä koiran kanssa lenkillä käyminen tai pianon soittaminen. Mutta Marshalille hevoset olivat aina olleet elämäntapa, ja näin myöhemmin myös ammatti. Hän oli kilpaillut eri puolilla eurooppaa, ollut mukana erilaisissa hevosalan näytöksissä, nähnyt ja kokenut paljon. Ne tilanteet olivat jo siinä määrin tuttuja että mies ei jännittänyt enää kisakentilläkään samalla tavalla kuin nuorempana.
Joten. Minkä helvetin takia häntä jännitti mennä Volyan kanssa parinkymmenen 10-15vuotiaan lapsen sekä joidenkin heidän vanhempien ja tallin henkilökunnan eteen ratsastamaan?

”Ajattele positiivisesti. Jos putuat satulasta niin se ei tapahu ko alle 50 päisen yleisön eesä.” venäläisen vieressä seissyt nainen sanoi leveä hymy kasvoillaan.
”Helppoahan se sinulle on. Sinä vain ohjasajat Jakitan kanssa. Olet turvallisesti maantasalla. Kaikenlisäksi vielä hevosen kanssa joka ei välitä vaikka pommi räjähtäisi vieressä.” Marshall kommentoi pienen vinon virneen kera.
”Täh? Ei kai herra iso herra, joka oppi ratsastaan ennen kuin kävelemään jännitä?” miehen toisella puolella seissyt Niklas sanoi hyvinkin vahingoniloinen ilme naamallaan, pidellen samalla lähes rystyset valkoisina kiinni Volyan ohjista.
”Ei sinun tarvi noin tiukasti pitää ohjista kiinni. Riittää kun pidät tästä kiinni toisella kädellä, ja toisella tästä. Näin sinulla on vähän pitävempi ote valmiiksi jos se päättää jotakin tehdä, mutta ei tarvitse puristaa sormet valkosina.”  mies selitti, siirtäen Niklaksen käsiä ohjissa siten. Että toisella kädellä mies piti suurinpiirtein keskeltä ohjia kiinni, kun taas toisella tuo piti kiinni ohasperistä siten että solki jäi nyrkin sisään.

Niklas ei vastustellut kun toinen siirteli hänen käsiään ohjissa, vilkaisten hieman vieressään seisovaa korkeaa hevosta. Tietyllä tavalla häntä hirvitti olla vastuussa Volyan kaltaisen hevosen pitelemisestä, mutta samalla hän tunsi ehkä pientä ylpeyttäkin. Eihän kuka tahansa päässyt hoitajaksi sellaiselle hevoselle.
Ori seisoi ryhdikkäänä tasajalkaa aloillansa tallikäytävällä, katsoen tarkkaavaisena avoimesta pariovesta kauempana näkyvää kenttää sekä siellä liikkuvaa ratsukkoa. Volya kannatteli leveän valkean läsin koristamaa päätänsä korkealla, kaula pienellä kaarella, samalla  kun voimakkaasti sisäänpäin taipuvien korvien kärjet osuivat toisiinsa. Pääosin punaisen ja kullan sävyissä olevat koristeelliset varusteet saivat orin näyttämään hyvin näyttävältä. Ihan kuin Volya olisi tipahtanut Tuhannen ja yhden yön tarinoiden sivuilta heidän maailmaansa.
Marshall otti käsivarrellaan olleen pitkän tummansinisen takkinsa, pujautti sitä hieman ennen kuin yhdellä sulavalla heilautuksella pyöräytti sen selkäpuolellensa ja sujautti kädet hihoihin. Napitettuaan takin kiinni mies tarkasteli vasemman olan yli ja rinnan päältä kiertävän koristenauhansa aseman jotta se oli varmasti kulki hyvin olkapäässä olevan pienen läpän alta. Puettuaan loputkin vaatetuksensa, mies pyysi Niklasta pujottamaan ohjat Volyan kaulalle. Niklas teki työtä käskettyä, jääden sormet hieman vapisten pitämään kiinni ohjista. Ori oli nimittäin ymmärtänyt kyllä että ihan kohta olisi go time, kun ohjat käännettiin takaisin kaulalle. Se siirteli painoaan puolelta toiselle, kuopaisten tallin betonikäytävää toisella etujalallaan pari kertaa.

”Ei hätää. Tuuva voi pitää Volyasta kiinni kun nousen selkään.” Marshall sanoi yllättävän pehmeällä äänellä, ottaen ohjista kiinni samalla kun nosti toisen kätensä Niklaksen hartialle.

Siinä missä se ei ollut hyvä idea pakottaa Niklasta pysymään orin päässä kiinni, kun tuo oli kuitenkin kokemattomampi sekä vasta hiljattain alkanut saamaan varmuutta hevosten kanssa. Oli jo ihan turvallisuussyistä parempi että hevosiin tottuneempi Tuuva olisi varmuuden vuoksi Volyan  päässä kiinni.
Niklas siirtyi vähin äänin käytävän toiselle reunalle ja seurasi sieltä käsin, kun Tuuva otti kiinni ohjista samalla kun Marshall siirtyi satulan kohdille ja nosti toisen jalkansa jalustimeen. Yhden pienen hypähdyksen jälkeen mies oli jo ponnistanut itsensä ketterästi satulaan istumaan, onkien toisenkin jalustimen jalkaansa ja keräsi ohjat käsiinsä.
Volya pureskeli kuolainta rutiseva kalske käyden, nykien päätään ylös ja alas ilmassa. Jokaista liikettä säesti sen varusteissa kiinni olevien metallisten koristehelmien vaimea kilinä.

”Valmis?” Tuuva kysyi lyhyesti, pitäen toisella kädellä kiinni ohjista samalla kun toisella kädellä työnsi orin ryntäitä kun Volya oli selvästi jo valmis lähtemään liikkeelle.
”Joo, voit päästää irti.” Marshall sanoi ja nyökäytti päätään.

Sillä samalla hetkellä kun nainen irroitti otteensa ja Marshall myötäsi ohjista luvaksi lähteä liikkeelle, Volya ponkaisi liikkeelle. Ori kaarsi kaulaansa niin voimakkaasti että sen turpa lähes hipoi sen ryntäitä. Marshall istui täysin tyynenä satulassa jarruttaen Volyan liikettä siten, että vain parin harppovan raviaskeleen jälkeen ori oli hidastanut liikkeensä enemmän ylöspäin suuntaaviin askeliin jotka muistuttivat jotain perusravin ja passagen välimaastoa.
Matka tallin edustalta kentälle sujui hetkessä, jonka jälkeen Marshall keskittyi pääasiassa vain hevosensa ratsastamiseen mutta myös kuuntelemaan milloin hän voisi lopettaa. Tarkoitus oli yksinkertaisesti kulkea kentällä vapaasti haluamalla tavalla kunnes joko joku osasi nimetä oikean rodun tai heidän täytyi paljastaa vastaus. Lämmittely oli vähän ennen vuoron odottelua jo suoritettu, joten he voisivat alkaa suoraan tositöihin. Aikasemmissa ratsukoissa jotku olivat suorittaneet pienen kouluradan, hypänneet paria kentällä olevaa estettä tai ihan vain kävelleet uraa pitkin. Marshalin idea oli hyvin pitkälle samanlainen, hän vain esittäisi Volyan liikkeitä samalla kun tekisi juuri niitä asioita missä ori oli parhaimmillaan.
Ratsukko jättäytyi kentän keskiosaan suurelle ympyrälle, edeten yksinkertaisesti kootussa ravissa . Ori nosteli jalkojansa hieman pyydettyä korkeammalle jokaisella askeleella, laittaen liikkeeseen mukaan hieman enemmän joustavuutta mikä sai ratsukon näyttämään välillä lähes leijuvalta. Volya kannatteli kaulaansa korkeassa kaaressa niin että sen otsalta olisi voinut piirtää suoran viivan maahan. Samalla hevonen kannatteli häntäänsä korkealla ja heilautteli sen hopeanharmaita jouhia askelten tahdissa puolelta toiselle.
Sivusta katsojan silmin Marshall ei näyttänyt tekevän satulassa oikeastaan yhtään mitään, vaikka todellisuudessa venäläisellä oli täysi työ jo vain keskittyä istumaan syvällä satulassa hevosen korkeista liikkeistä huolimatta.
Puolella korvalla mies kuunteli kentän laidalla olevan leirinvetäjän puhetta kun hän kertoi vinkkejä arvailijoille. Aluksi ihan vain yksinkertaisia rodun keskimääräistä säkäkorkeutta, sallittuja värejä, alkuperämaata ja muuta triviaa. Lopulta leiriläiset alkoivat heittämään arvauksia ilmoille joista ensimmäisten joukkoon oli kuulunut parinkin suusta Arabi, mitä oli seurannut hyvin itsevarma Shagya Arabi huudahdus. Marshalin suupielissä kävi pakostakin pieni huvittunut hymy, ennen kuin tuo keskittyi taas ratsastukseensa.

Marshall ohjasi Volyan kiertämään kentän uraa pitkin. Ratsukon käännyttyä seuraavalle pitkälle sivulle, Marshall antoi nopeat pienet avut joiden seurauksena ori erkaantui uralta pohkeenväistössä viistoon liikkuen kohti kentän keskipistettä. Keskellä tapahtui nopea muutos jonka jälkeen Volya toisti saman liikkeen takaisin uralle.
Samat liikkeet toistuivat myös seuraavan pitkän sivun aikana. Sitä seurasi nopeasti siirtyminen lävistäjälle, ja suunnan vaihto.
Päästessä katsomon ohi kulkevalle sivulle, Marshall kokosi Volyaa hieman lisää mutta piti ohjastuntuman kevyenä. Askeleisiin tuli nopeasti lisää korkeutta samalla kun askelten välissä hevonen näytti leijuvan pienen hetken. Passage oli aina ollut yksi Volyan bravuureista, minkä huomasi siitä että ori liikkui sityä hyvin paljon itsenäisestikin tarhassa ja laitumellakin.  Marshall käänsi Volyan kentän keskihalkasijalle, jatkaen samassa askellajissa eteenpäin aina siihen saakka, kunnes he kääntyivät katsomoa vastapäätä olevalle pitkälle sivulle. Suoran keskikohdan lähestyessä Volyan liike hidastui entisestään ja ori alkoi nostelemaan jalkojaan entistäkin korkeammalle, aina siihen pisteeseen saakka kunnes se eteni tuskin lainkaan. Pienen hetken ori askelsi lähes paikoillaan, kunnes sen takajalat jäivät paikoilleen rungon alle ja hallitulla liikkeellä hevosen etuosa kohosi ylös etujalat eteen taitettuina. Hetken ajan Volya tasapainoili takajalkojensa varassa, ennen kuin se laskeutui takaisin neljälle jalalle.
Marshall taputti orin kaulaa toisella kädellään, kuullen samalla juuri sopivasti kun leirinvetäjä pyysi heitä siirtymään kentän keskelle kaartoon. Volya käveli kepein askelin halutulle paikalle, seisahtuen koulutervehdyksen omaisesti tasajalkaa.

”Tää hevonen on selkeesti sen verran harvinaisempi tuttavuus, että hyvistä ehotuksista huolimatta oikiaa vastausta ei tullu. Joten, Marshall, kerrotko vastauksen.” leirinvetäjä puhui tarmokkaaseen äänensävyyn.
”Marwarin hevonen. Kutsutaan myös ihan vain Marwariksi. Sen tunnistaa kaikkein parhaiten sisäänpäin kääntyvistä korvanpäistä.” venäläinen vastasi selkeästi.
”Onko teillä nuita enemmänki? Osaako ne kaikki hypätä pystyyn tolleen” yksi nuori tyttö leiriläisten seasta heitti kysymyksensä ilmoille samantien.
”On. Meillä on tällä hetkellä..  6 oria, 8 tammaa ja yksi ruuna.” Marshall vastasi nopean laskutoimituksen jälkeen. ”Ja ei, kaikki niistä ei osaa tuota liiketä. Se on itseasiassa hyvin vaikea korkean koulun liike, jota käytetään nykyään lähinnä erilaisissa näytöksissä tietyn rotuisilla hevosilla.” mies lisäsi.
”Onko teillä muita hevosia?” toinen tyttö kysyi melkein heti kun venäläinen oli saanut vastattua edellisene kysymykseen.
”On. Meillä on marwareiden lisäksi orloveita. Eli ravihevosia. 9 oria, 6 tammaa ja 2 ruunaa. Sen lisäksi meillä on yksi risteytys hevonen.” Marshall luetteli vastauksensa kuin apteekin hyllyltä, katsoen hieman huvittuneena leiriläisten ilmeitä. Useammankin lapsen kasvoilta suorastaan paistoi se että he toivoivat että heilläkin olisi kotona niin paljon hevosia.
”Okei, kiitoksia Marshalille ja Volyalle. ” leirinvetäjä keskeytti kun leiriläisillä alkoi nousemaan uudestaan ja uuestaan käsiä pystyyn kysymyksiä varten. ”Lisäkysymyksiä voitte esittää sitte ku ollaan saatu koko kierros käytyä. Eli, ei kun seuraava hevonen kentälle!” Leirinvetäjä sanoi tomerana.

Marshall nyökäytti päätään, pyytäen Volyan liikkeelle ja lähti ohjaamaan sen ulos kentältä. Leirinvetäjän sanoman perusteella hänen pitäisi varautua mahdolliseen kysymyksien tulvaan kun koko rotutietovisa oli saatu suoritettua. Tai ehkä hyvällä tuurilla lapsia kiinnostaa enemmän joku toinen rotu ja he keskittyisivät siihen ratsukkoon.

Takaisin satulaan 30.6.

Hei taas! Mä palailen Hukkasuo-kesälomalta tässä pikkuhiljaa, seuraavaksi noiden spinnareiden kimppuun sitten.

Upeat orit on kyllä jotain niin.. upeaa. Volya saa mut aina henkäisemään ihastuksesta.

Ori kohosi pienesti takajalkojensa varaan kuin kerätäkseen voimaa, ponkaisten sitten nopeasti suoraan laukkaan kohti porttia ja siellä seisovaa miestä. Matkallaan Volya pukitti pari kertaa oikein selkäänsä köyristäen ja takajaloilla korkealle ilmaan potkaisten. Lähempänä ori hidasti vauhtinsa liukuvalla liikkeellä raviin ennen kuin lopulta seisahtui hakemaan tulleen omistajansa eteen, värisytellen sieraimiaan matalan hörähdyksen kera.

Vautsi, olisipa ollut tällaisia juttuja kun minä kävin junnuna ratsastusleireillä!

Ensimmäinen merkintä Volyan kalenteriin oli hyvin yksinkertainen vierailu yhden ratsastuskeskuksen kesäleirillä. Leirinvetäjät olivat nimittäin kehittäneet leirille astetta paremman rotutietovisan, hankkimalla liudan eri rotujen edustajia vierailemaan tallille päiväksi.

Teillä meni treeni kyllä upeasti, ei kyllä huomannut mistään että olisi ollut hevonen lomalla. Joko on seuraavat kisat tiedossa?

Itseasiassa bongasin Arieksen itsekin spinnareiden puolelta, mun pitäisi kyllä tsekkailla niitä useammin!

Takaisin satulaan 30.6.

Kesä oli tullut totisesti. Aurinko porotti miltei pilvettömältä taivaalta, mutta onneksi aukean maaston läpi kulkeva pieni tuulenvire riitti pitämään ilman siedettävänä. Marshall seisoi lähes reisiin yltävässä ruohikossa kädet ristissä rinnan päällä riimunnaru toisessa kädessä. Katse seurasi kauempana laajalla laitumella liikkuvaa tummaa hevosta.
Volya eteni pitkässä heinikossa harppovin raviaskelin, kannatellen päätään korkeassa kaaressa samalla kun takana seuraava harmaa häntä viuhtoi askelten tahdissa kuin kapellimestarin kapula joka ohjeisti orkesteria. Ori kaarteli kiemuroita laitumella hetken aikaa ennen kuin seisahtui aloillensa pää korkealla, puhaltaen terävästi ilmaan.
Marshall tunsi pienen lämmön ja jännityksen sekaisen olon vatsanpohjalla katsoessaan kauempana seisovaa hevostaan. Pitkään kestäneen kilpailuputken jälkeen Volya oli saanut viettää lomaa tarhaamalla ja laiduntamalla, mikä oli selvästi tehnyt orille hyvää. Sen energia näytti palautuneen takaisin. Orin liikkeet olivat saaneet takaisin niiden sulavuuden, olomuoto oli jälleen utelias ja räiskyvä kuin tähtisädetikku.

”Voisitko tulla jo portille? Voidaan käydä kentällä pyörimisen jälkeen lyhyesti maastossakin.” venäläinen huusi äidinkielellään hevoselle.

Volya tuntui ymmärtäneen jokaisen sanan, sen nakellessaan päätään voimakkaasti ylös ja alas kuin nyökyttäen hyväksyvästi. Ori kohosi pienesti takajalkojensa varaan kuin kerätäkseen voimaa, ponkaisten sitten nopeasti suoraan laukkaan kohti porttia ja siellä seisovaa miestä. Matkallaan Volya pukitti pari kertaa oikein selkäänsä köyristäen ja takajaloilla korkealle ilmaan potkaisten. Lähempänä ori hidasti vauhtinsa liukuvalla liikkeellä raviin ennen kuin lopulta seisahtui hakemaan tulleen omistajansa eteen, värisytellen sieraimiaan matalan hörähdyksen kera.
Marshalin kasvoille levisi vähintäänkin iloinen hymy samalla kun tuo taputti orin kaulaa, ennen kuin kurottautui pujauttamaan orikuolaimen niskalenkkeineen hevosen päähän. Loma oli silminnähtävästi tehnyt Volyalle pelkkää hyvää. Ori oli saanut viettää pientä laidunlomaa pari viikkoa, laiduntamalla ruunalaumassa toisella tallilla missä Marshall oli jo pitemmän aikaa auttanut muun muassa tuntien pidossa. Hevosen vietettyä lomaa oli myös venäläinen ollut lomanvietossa Niklaksen kanssa ja käynyt Marshalin kotona venäjällä.  Mutta nyt, ori oli tuotu takaisin Hukkasuolle ja alkaisi taas paluu arkeen.  Loppukesä tulisi olemaan nimittäin ihan mielenkiintoinen.  Ensimmäinen merkintä Volyan kalenteriin oli hyvin yksinkertainen vierailu yhden ratsastuskeskuksen kesäleirillä. Leirinvetäjät olivat nimittäin kehittäneet leirille astetta paremman rotutietovisan, hankkimalla liudan eri rotujen edustajia vierailemaan tallille päiväksi. Yksi leirinvetäjä tunsi Tuuvan, jonka Pohjoisruotsinhevonen oli pyydetty mukaan. Niin siinä samalla Tuuva oli kysynyt jos he haluaisivat marwarin mukaan, ja Marshall ei ollut nähnyt mitään syytä miksi ei lähtisi sinne Volyan kanssa.

Venäläinen pysytteli hyvän käsivarren mitan päässä taluttamastaan hevosesta, joka ei tuntunut osaavan päättää mitä askellajia kulkisi omistajansa vierellä. Ori oli pienen matkan ajan vaihdellut kulkemistaan käynnin ja  ravin välillä, kunnes oli siirtynyt jonkinlaiseen laukkaan. Volya selkeästi otti laukkamaisia askelia, mutta tuo tuntui enemmän pomppivan paikoillaan mitä etenevän tallin suuntaan. Liikkuminen muistutti liikaa My Little Pony hahmon Pinkie Pien tyypillistä etenemistä ylös alas pomppien. Ei sillä ettäkö Marshall olisi sitä lastenohjelmaa seurannut niin paljo että osasi yhdistää liikkeet toisiinsa mutta.. Mies ravisti päätään, päästäkseen eroon moisesta mielikuvasta. Kaikista orin sähläävistä liikkeistä huolimatta, kaksikko selvisi kunnialla aina tallinovista sisään.  Ja Volya seisoi lopulta kahdelta puolelta kiinni käytävällä. Marshall pyyhki pitkillä vedoilla orin karvaa kädessään olevalla harjalla, vaikka laitumella olon jälkeen hevosen lyhyessä karvassa ei ollut paljoa putsattavaa. Kesäaika oli kyllä siitä mukavaa että hevonen oli yleensä niin puhdas, että nopea pyyhkäisy ja kurkkaus kavioihin riitti. Minkä jälkeen pystyi jo iskeä varusteet niskaan. Syksy ja alkukevät oli taas aina oma aikakautensa…

”Tänään, treenailemme pitkästä aikaa koko varustuksella.” venäläinen jutteli äidinkielellään Volyalle, laskiessaan varustehuoneesta hakemansa satulan sekä ison laukun lattialle. ”Vaikka se onkin vain tallin ratsastusleiri, otamme sen yhtä vakavasti kuin muutkin näytökset.” mies lisäsi, ripustellen värikkäitä kankaita roikkumaan karsinan loimitelineeseen. Jokainen osa oli täynnä pieniä tupsuja, vaaleita helmiä ja joissakin oli vaimeasti toisiaan vasten kilahtelevia kullan värisiä koruja.

Ensimmäisenä Marshall heilautti punaisen satulahuovan orin selkään. Huovan reunaa pitkin kiersi valkea helminauha, joka kiinnittyi tasaisin välein kultaisten hapsujen kanssa reunaan.  Takaosan päälle mies heittiä hyvin samankaltaisenpääosin punaisen kankaan, jota kiersi kullan ja violetin väriset erilevyiset kaitaleet. Jokainen alue oli koristeltu erilaisilla kirjailulla, joihin osaan oli myös kudottu mukaan valkeita helmiä sekä kirkkaita kristalleja. Kankaan ulkoreunaa kiersi aaltoilevasti kultaisista metallihelmistä koostuva nauha, jonka jokaisessa kankaaseen kiinnityskohdassa oli yksi suurempi valkoinen helmi.
Penkin välillä Marshall oli hetken miettinyt että kumman valitsisi, mutta oli lopulta päätynyt ottamaan lampaankarvasatulan. Saatuaan satulavyön kiinni jotta satula pysyi näin alkuun edes auttavasti Volyan selässä, venäläinen kiinnitti takaosan päälle tulleen kankaan reunaan ommellun pienen hihnan satulan takakaaressa olevaan metallilenkkiin. Sen lisäksi kankaan selässä pysymistä auttoi ohut häntäremmi, joka kulki hevosen hännän alta.
Samalla teemalla jatkui myös orin kaulaan rintaremmin tyyppisesti tuleva kappale. Leveässä kolmion muotoisessa etuosassa oli tähän asti isoimmat kristalleilta näyttävät valkeat metalliset koristeet, jotka kilahtelivat jokaisen liikahtamisen aikana heleästi. Etuosan keskellä oli sama mustaa kotkaa esittävä kuvio joka on jo aikaisemmin ollut joissakin Volyan varusteissa, kuin myös Marshalin huppareissa ja takeissa.
Kaulaan, lähemmäs päätä, mies kiinnitti kolme leveää nauhaa joita kaikkia kiersi samanlainen rivistö pieniä kultaisia tupsuja sekä niissä kiinni olevia pieniä metallikulkusia. Jotka myös kilahtelivat vaimeasti jokaisen liikahduksen myötä.
Orin päähän tuli tällä kertaa tummanruskeat suitset, joiden metalliosat olivat tavallista koristeellisemmat. Ja myös poskiremmeissä oli muutama metalliniitti koristeena. Otsapantaa pitkin meni tasaisin välein kultaiset pyöreät niitit, joiden alapuolella roikkui kultaiset tupsut helmineen. Keskelle orin otsaa laskeutui suuri kultainen pyöreä metallilaatta, jonka alaosasta lähti helminauhat jotka kaartuivat omille puolilleen ja kiinnittyivät lopulta poskiremmeihin lähelle kuolainta.

”Olen joskus miettinyt että minkä takia en käytä sinulla jalkakoristeita. Mutta tässä vaiheessa aina muistan, että siinä missä sinäkään et niistä kauheasti pitänyt. Niin en kyllä jaksaisi niittenkin kanssa alkaa näpertämään näiden päätteeksi.” venäläinen sanoi hieman naurahtaen, siirtyessään karsinan oven viereen vaihtaakseen hieman omaa vaatetustaankin.

Omalta osalta Marshall ei nähnyt syytä pukea muuta kuin kokonaisuuteen kuuluvan pitkän tummansinisen takkinsa. Ratsastajan vaatteissa ei kuitenkaan ollut lepattavan helman lisäksi mitään muuta erikoista. Kun taas hevosen varusteissa oli yhtä sun toista häiritsevää kilisevää ja heiluvaa osaa.
Mies kiristi satulavyön vielä loppuun ennen kuin irroitti orin käytävän ketjuista, ja ohi kulkiessaan tipautti riimun roikkumaan karsinan ovessa olevaan naulaan suunnatessaan tallin oville päin.
Volya liikkui hieman hypähtelevin askelin, saaden varusteissaan roikkuvat kulkuset ja metalliosat helisemään jokaisen liikkeen mukana. Päästyään takaisin tallipihalle, orin korvat kääntyivät tiukasti eteenpäin niin että kippuraiset korvien kärjet hipoivat toisiaan vasten. Samalla Volya keräsi kaulansa korkeaan kaareen, mikä sai tuon tuntumaan suuremmalta mitä ori oikeasti olikaan. Marshall piteli melkein ohjien peristä kiinni, kannatellen kättään korkeammalla jotta sai varmasti pidettyä ohjat kaukana Volyan kauhovista etujaloista. Liikkuen miltei puolijuoksua hevosen rinnalla aina kentälle saakka.  Mies sulki kentän portin heidän perässä, taputtaen hevosen kaulaa ohjia pitelevällä kädellään. Se oli kaikesta huolimatta malttanut odottaa yllättävän hyvin portin sulkemista. Mitä nyt se oli liikehtinyt hieman puolelta toiselle sekä pari kertaa kuopaissut maata  niin että oli nostattanut komean pölypilven kuivalla kentällä.

Päästyään hyppäämään Volyan selkään, Marshall ohjeisti hevosta kulkemaan näin alkuun ihan vain uraa pitkin. Tarkoitus ei ollut suorittaa mitään tiettyä rataa tai muutakaan kuviota, vaan lähinnä läpiratsastaa ori pienen kesäloman jäljiltä. Askellajit, taivettelua ja jumppailua.  Ehkä jotain muuta lopuksi jos Volya vaikutti hyvältä.
Ori liikkui sille ominaisin kepein ja joustavin askelin kentällä, heilautellen päätään ylös ja alas askelten tahdissa samalla kun sen takana lipuvan harmaan hännän jouhet piiskasivat puolelta toiselle. Korvat kääntyilivät päässä tiuhaan tahtiin sen kuunnellessa varusteista lähtevää kilinää. Volya näytti miltei pyöräyttävän silmiään kun ratsastaja vihdoin antoi avut merkiksi siirtymisestä raviin. Jo oli aikakin, olihan tässä jo tarpeeksi käveltykin. Ori siirtyi sulavalla liikkeellä hieman liiankin reippaaseen raviin, näyttäen hapanta naamaa kun ratsastaja teki puolipidätteitä jarruttaakseen ratsunsa vauhtia. Volya viskasi päätään rivakasti ylöspäin mielenosoitukseksi, vaikka kuitenkin samalla jo hidasti vauhtiansa hieman. Edeten rytmikkäämpää ravia uraa pitkin että ratsastaja pystyi oikeasti istua satulaan. Yksinkertaisen alku verryttelyn jälkeen Marshall alkoi koota ohjia paremmin käsiinsä.

Pelkkään uraa kiertelyyn lisättiin mukaan voltteja, jotka suoritettiin jokaisen suoran sivun keskellä. Ja jotta samalla sai paremmin heräteltyä oria kulkemaan tasapainoisesti kumpaankin suuntaan, ratsukko vaihtoi tasaiseen tahtiin aina kentällisen jälkeen suuntaa. Milloin kaartamalla radan poikki, halkaisijalla, lävistäjällä, täys- tai vastakaarrolla. Volyalla pysyi paremmin mielenkiinto työssä kun se ei osannut ennalta sanoa että minkälainen suunanvaihto seuraavaksi tulisi.
Kun Marshall alkoi sisällyttämään ratsastukseen laukkaa, tuo siirtyi säännöllisten volttien sijaan vaihtelemaan ympyröiden ja kahdeksikon väliä. Jatkaen kuitenkin yhä suunnan aktiivista vaihtamista.
Volya pärskähteli tasaiseen tahtiin askeltensa tahdissa samalla kun häntä tuntui iskevä tahtia orin liikkeisiin. Satulan alla oleva hevonen tuntui lähes sytytetyltä tähtisädetikulta, joka räiskyi energiaa. Mutta pysyi silti tarkasti tietyllä linjalla ilman karkaamista muualle. Ratsukko vaihtoi ohjelmansa hetkeksi yksinkertaiseen pohkeenväistöön uralta kentän keskelle, ja sieltä taas takaisin uralle. Aluksi ratsukko suoritti sitä ravissa, ottaen loppuun vielä muutaman laukka pohkeenväistön lävistäjällä.
Venäläinen löysäsi lopulta ohjia ja taputti toisella kädellä orin kaulaa samalla kun hevonen siirtyi pitkään käyntiin. Mies kuuli päässään yhden kotopuolen valmentajansa huudon siitä, kuinka tällä pitäisi useammin olla oikeasti suunnitelma että mitä tekisi ratsastaessa. Eikä heittää lonkalta että tehdään vähän tätä ja vähän tuota niin usein. Rastapää kohautti olkiaan pienesti kuin tipauttaakseen ajatuksen matkastaan. Onneksi nämä lonkalta heitetyt ratsastukset sopivat Volyalle, koska usein tuntui siltä että jos sen kanssa työskenteli liian säntillisesti. Se menetti kiinnostuksen työntekoa kohtaan hyvinkin nopeasti.

Lyhyiden välikäyntien jälkeen mies keräili taas ohjat käsiinsä, ja kävi mielessään näkyvää ratsastus tietä läpi että mitä tapahtui milloinkin. Yksinkertaiseenkin asiaan sisältyi aina niin paljon asioita joiden piti tapahtua nopeasti mutta kuitenkin rauhallisesti sekä tarkasti oikeaan aikaan.
Venäläinen teki pienen asetuksen ennen kuin siirsi sisäjalkaansa hieman eteenpäin, jonka seurauksena Volya siirtyi sulavalla liikkeellä hallittuun harjoituslaukkaan. Marshall piti orin laukan hyvin rullaavana noin puolen kierroksen ajan, ennen kuin lähti kääntämään oria loivalle kiemurauralle. Tien keskikohdan lähestyessä, mies toisti mielessään lähes mantraksi muodostuneen: puolipidäte, aseta, avut, taivuta. Jonka seurauksena Volya suoritti laukanvaihdon kentän keskipisteessä, ehtien laukata vai muutaman askeleen verran kun samat avut toistuivat merkiksi uudesta laukanvaihdosta. Marshall oli odottanut jonkinlaista pukkihyppyä tai vastaavaa loikkaa, mutta sai yllättyä positiivisesti kun sen sijaan ori teki juuri siten kuin oli pyydetty. Mies otti ohjat hetkeksi toiseen käteensä jotta saattoi taputtaa Volyan kaulaa nopeasti.
Ratsukko vaihtoi helpolla liikkeellä suuntaa, vaihtaen laukan samalla oikeaksi ennen kuin saapuivat taas pitkän sivun alkuun. Istu satulaan, älä nojaa eteen, muista kädet ja jalat. Marshall huomautti itselleen ennen kuin aloitti komentosarjan liikkeiden suorittamiseksi.
Vielä parin onnistuneen toiston jälkeen venäläinen näki parhaaksi lopettaa onnistumiseen ennen kuin se odotettu Volyan takapuolen heittäminen tapahtuisi. Mies siirsi orin raviin, kooten hevosen hieman paremmin allaan ennen kuin siirsi jalkojaan hieman taaemmas ja teki pieniä puolipidätteitä. Samalla tuo muistutteli itselleen mielessään rennoista jaloista ja hiljaisista käsistä. Lopulta ori alkoi nostelemaan ja koukistamaan jalkojaan voimakkaasti. Tahdikas ravi muuttui tanssahtelevammaksi passageksi, jolloin nopeasti katsottuna näytti siltä kuin hevonen liikkui hidastettuna. Viimeisen lyhyen sivuen lähestyessä, Marshall kokosi Volyaa vielä hieman enemmän, painaen polvet kiinni ja rentoutti käsiään muistuttaen tällä kertaa itseään hengittämisestä. Hyvällä ajoituksella orin vauhti ja tahti hidastuivat, kunnes tuo jäi lopulta polkemaan liki paikoillensa. Lopulta liike pysähtyi täysin, ratsukon jääden pieneksi hetkeksi täysin aloillensa lyhyellä sivulla. Marshall lähes tiputti ohjat käsistään, taputtaen Volyan kaulaa kaksin käsin  samalla kun antoi orin lähteä kävelemään.
Loman jälkeiseksi ratsastukseksi Volya oli toiminut paremmin mitä venäläinen oli uskaltanut edes toivoa. Useimmiten ne ratsastuskerrat sisälsivät ainakin kaksi pukkia ja vähintään yhtään pyrähdyksen että josko mentäisiinkin kovempaa.


// Aries itseasiassa näkyy viimesimmäsä kuvasa mikä on Marshalin Spin-Off juttujen seassa (;
Ja kyllä, Frozen on liian ylihypetetty. Mutta mama Kozlovhan ei siitä välitä.

Kaiken ja ei minkään ratsastusta 14.4

Tykkään sun tarinoissa paljon siitä, miten aktiivisesti niissä kerrotaan Marshallin lähipiiristä. Usein hahmon tallin ulkopuolinen elämä on täysi mysteeri. Pointsit siis tästä, tuo paljon syvyyttä lisää hahmoon. Teet sen myös taitavasti: kerrot palasia sieltä täältä, et kaikkea - herätät mielenkiinnon. Alan lukiessani heti miettiä, kuka on Ivan? Mikä tämä vakava syy on? Kuka Vlad on Marshallille?

Ymmärrän kyllä miksi Ivan tekee tämän joka vuosi..

Aries! Jos hevosen nimi on Aries, mä haluan ehdottomasti tavata sen, nähdä edes. En toki ole hurahtanut astrologiaan ja etpäs arvaa mikä se meikäläisen aurinkomerkki on..

Ihana äiti, vaikka oonkin sitä mieltä että Frozen on ylihypetetty.

Äiti haluaa että sen nimeksi tulee Elsa, koska Betty varsoi sen pihalle hankeen.

Kaiken ja ei minkään ratsastusta 14.4

"Mikä siinä on että soitatte aina sillä hetkellä, kun minun pitäisi saada jotain tehtyäkin." Marshall puheli äidinkielellään, varmistaen varmaan jo sadannennetta kertaa että handsfreen kuuloke oli hyvin korvan ympärillä. Samalla kun yritti pitää Volyan kulkemassa suoraan eteenpäin. Kenttä ei ollut missään parhaassa kunnossa nyt kun paikat olivat alkaneet hyvää vauhtia sulamaan, joten kaksikko oli vetäytynyt lopulta maneesin puolelle.
"Pikkuveljen etuoikeuksia, osata ennustaa milloin on paras hetki ottaa sinuun yhteyttä." Pelkästä kuulokkeen kautta kuuluvasta äänestä Marshall jo tiesti että tuon veljen naamalla oli takuulla mitä levein virne. Nulikka.
"Niinpä tietenkin." Marshall sanoi, pyöräyttäen silmiään. "No anna palaa. Mistä kaikesta olen jäänyt paitsi." tuo lisäsi, keräillen ohjia edes hieman lyhyemmiksi. Volya nakkeli päätään ylös alas hieman jännityneiden askeltensa tahdissa.
"Okei, mistäs sitä aloittaisi." puhelun toisessa päässä oleva Dmitriy pohti ääneen. "No, äiti on tietenkin edelleen huolissaan sinun ja Niklaksen tilanteesta. Isä nyt on oma nyrpeä itsensä kuten aina. Ja niin, Vlad on taas täällä ja hän putosi Arieksen selästä. Vaikka hän kovasti väittää että vain laskeutui ripeästi."

Marshall kunteli puolella korvalla veljensä selostusta, keskittyen kuitenkin pääosin saamaan Volyan kulkemaan rennommin. Viimeisin kisasuoritus oli ollut jotenkin kummallinen Volyan osalta, se oli kulkenut suuren osan radasta kireänä kuin viulunkieli. Joten venäläinen oli tehnyt muutoksen heidän tavalliseen treenikalenteriin, ja nyt he keskittyivät rentouteen sekä Volyan mielestä kivojen asioiden tekemiseen.

"Niin, ja Betty varsoi. Sen verran tumma tamma-varsa, että varmasti kimoutuu. Äiti haluaa että sen nimeksi tulee Elsa, koska Betty varsoi sen pihalle hankeen. Ja kylmästä alusta huolimatta se varsa on kuin ei mitään olisi tapahtunut." Dmitriy puheli, ja kuulosti miltei siltä kuin olisi käynyt läpi jotain paperille kirjattua listaa.
"Hyvä, tamma varsaa me enemmän toivoimmekin. Nimeen en kyllä ota mitään kantaa." Marshall sanoi hieman naurahtaen. "Ja mitä Aries teki että Vlad tipahti? Ja pyydän, kai tippui edes näyttävästi?" mies lisäsi, pyytäen Volyan samalla raviin.
Ori hypähti yhden laukka-askeleen kautta raviin. Volya piiskasi harmaalla hännällään ylös ja alas pitkien raviaskelien mukana. Vasta kun ori oli ravannut lähes koko pitkän sivun verran, Volyan olemus rauhoittui aavistuksen verran. Se lakkasi hännän piiskaamisen ja askeleet muuttuivat soljuvammiksi. Eivätkä tuntuneet enään siltä kuin hevonen olisi kulkenut puujaloilla eteenpäin.

"Ei mitään erikoista. Oli oma itsensä. Eli säikähti kun korppi lensi sen ohi katoksen läpi. Jja veti liinat kiinni laukassa, ja loikkasi sivuun. Kyllä Vlad taisi voltin ilmassa tehdä."
"Ah, eli perinteinen. Minkä takia Vlad muuten taas on meillä? Kuulosti että hän on kuitenkin taas pitemmällä käynnillä."
"Tiedät kyllä. Joka vuosi tähän aikaan sama juttu"
"..Ai. Niin joo. Meneekö meidän isä taas hänen seuraksi?"
"Jjep. Ne menee mökille siksi aikaa. Ymmärrän kyllä miksi Ivan tekee tämän joka vuosi, mutta luulisi että se alkaisi jo näin monen vuoden jälkeen helpottamaan. Tai siis että sen kanssa olisi oppinut elämään vähän paremmin että Vladin ei tarvitse tulla aina tänne evakkoon." Dmitriy puheli selvästi vakavoituneempana. "Onhan se siis ihan kivaa kun hän tulee tänne mutta...olisihan se mukavempaa että syy ei olisi niin vakava." tuo lisäsi nopeasti.
"Mmhm." Marshall vain mutisi myöntävästi, koska oli asiasta oikeastaan täysin samaa mieltä. "Mutta, jos vain käy niin voisin keskittyä tähän ratsastukseen. Volya ei ollut oma itsensä silloin valmennuksessa, eikä oikein sen jälkeenkään. Joten teemme vaihteeksi vaan kaikkea kivaa, josko se vaikka auttaisi."
"Kaipa se käy, juuri ja juuri. Mutta saat soittaa sitten takaisin kun ehdit, tämän vuorokauden aikana, koska ainakin äidillä oli sinulle jotain asiaa." Dmitriy sanoi tetraallisesti, kuin olisi loukkaantunut suurestikin siitä kun hänen veljellään oli muka parempaankin tekemistä juuri nyt.

Veljekset sanoivat nopeat heipat, minkä jälkeen Marshall nappasi kuulokkeen korvaltaan ja laittoi taskuun turvaan. Tämän jälkeen venäläinen pysäytti Volyan hetkeksi, ja pyysi oria kääntämään päätään itseään kohti. Volya pyöritteli kippuraisia korviaan hieman hämillään, mutta käänsi päätään hieman ratsastajaansa päin.
Marshall avasi suitsien poskiremmin nopeasti, mutta turparemmin avaaminen vaati pari uusintayritystä. Tämän jälkeen mies kurotti kohti orin korvia ja riisui hevoselta suitset kokonaan pois päästä. Nopeasti venäläinen irroitti ohjat kuolainrenkaista ja kiepautti ratsunsa kaulan ympäri kaulanaruksi. Itse päävehkeet saivat jäädä tasapainoilemaan maneesin reunan päälle. Hieman muutetuin varustein, Marshall puristi pohkeillaan merkiksi että Volya lähtisi liikkeelle.
Ori vaikutti selvästi virkeämmältä mitä hetki sitten. Sen askeleissa ei ollut enään samaa jännittyneisyyttä, vaan nyt se liikkui ominaisilla joustavilla liikkeillä. Niin että kun se lähti ravaamaan, satulassa tuntui siltä kuin olisi istunut jumppapallon päällä. Volya eteni pitkin, liitävin raviaskelin maneesin kaviouralla. Kaula oli ojennettu eteenpäin pitkässä kaaressa ja korvat osoittivat tiukasti menosuuntaan päin. Marshall istui syvälle satulaan liikkeen mukana, pitäen toisella kädellään kiinni ohjista tekemästään kaulanarusta.
Kun ratsukko oli hetken työskennelleet käynnin lisäksi ravissa sekä hieman laukassa, Marshall alkoi pyytämään orilta yksinkertaisesti käynti-ravi siirtymiä. Ravin vauhdin ori sai oikeastaan itse määritellä.
Sulavalla tahdilla tapahtuva vauhdin muuttelu toi mieleen aallot merenrannalle. Kun aallot liikkuivat mereltä pitkälle rantaan, ennen kuin hitaasti vetäytyi poispäin mitä seurasi taas uusi nopeampi vyöryminen rantaan. Samalla pystyi hyvin kuvittelemaan kuinka orin harmaat jouhet olivat aaltojen mukana kulkeutuvia vaahtopäitä, kun jouhet vain lipuivat mukana Volyan edetessä.
Seuraavaksi ratsukko jätti siirtymiset hetkeksi taka-alalle, heidän siirtyessä hetkeksi käyntiin. Siinä he tekivät jotain niinkin yksinkertaista kuin väistöjä. Ja jotta se ei olisi jäänyt turhan yksinkertaiseksi Volyalle, he etenivät pohkeenväistössä uralta meneesin keskikohdalle mistä he vaihtoivat väistävää liikettä palatakseen takaisin uralle. Se toimi hyvänä valmisteluna taas seuraavaa liikettä varten, jolloin Marshall pyysi Volyalta espanjalaista käyntiä.

Kaksikko jatkoi vaihtelevaa ratsastusta hyvän aikaa kunnes Volya pysyi rentona ja letkeänä myös ihan tavan käynnissäkin, eikä jännittynyt samalla tavalla mitä ori oli viimeiset viikot tehnyt. Ei minkään mutta kaiken ratsastus oli näemmä ollut hyvä idea. Koska he eivät olleet keskittyneet pitkään yhdenkään liikkeen suorittamiseen tai jäänyt hinkkaamaan jotain tiettyä asiaa, toisin kuin harjoitellessa kilpailuihin herkästi tapahtui. Nyt he olivat tehneet enemmän mitä vain Marshalin mieleen tulikaan että hei tehdäämpäs näin.
Marshall oli kääntänyt Volyan kaartoon maneesin keskelle, ja kun ori seisoi hetken nätisti aloillaan mies antoi muutaman valmistelevan merkin. Volyalta ei tätä liikettä tarvinnut toistamiseen pyytää, vaan jo ensimmäiset merkit saatuaan ori hypähti pari kertaa pienesti ilmaan niin että etukaviot irtosivat maasta. Kolmannella nousulla ori ponkaisi kunnolla pystyyn. Volya seisoi ohikiitävän hetken ajan kuin patsas takasillaan miltein pystysuorana, etujalat taitettuina. Sitä tuntui kestäneen pidempään mitä se oli todellisuudessa kestänytkään, kun ori jo laskeutui takaisin kaikille neljälle jalalleen.
Marshall irroitti otteensa kaulan ympäri menevistä ohjista, ja taputti reilusti molemmin käsin orin kaulaa kummaltakin puolelta.
Tähän, oli parempi kuin hyvä lopettaa. Ketterällä liikkeellä satulassa istunut mies otti jalkansa pois jalustimista, ja pudottautui alas hevosen selästä.  Volya taas käytti tilanteen salaman nopeasti hyödyksi, työntäen päänsä ratsastajan kylkeä vasten ja alkoi ehkä turhankin voimakkaasti hinkata päätään venäläistä vasten. Ori tiesi, että suitset tai riimu päässä ei saanut hinkata. Mutta, nythän hänellä ei ollut mitään päässä.
Venäläinen hyväksyi kohtalonsa hevosen raapimapuuna, ja seisoi aloillaan sen hetken kun Volya hankasi päätään. Tämän jälkeen mies käänsi niskojaan että näki vaatteensa.

"Kiitos Volya, kiitos." Marshall sanoi huokaisten, vaikka pieni hymy nykikin suupielissä.

Miehen pääosin tummat vaatteet olivat täynnä valkeita karvoja orin valtavan läsin koristamasta päästä. No, olipahan vielä parempi syy pestä pyykkiä lähipäivinä.
Marshall lähti kävelemään maneesin päädyssä olevaa ovea kohti, samalla kun Volya seurasi irtona kulkien omistajansa jalanjäljissä ja höpläsi turvallaan miehen rastoja. Tiedä vaikka sinne olisi eksynyt jokunen heinänkorsi välipalaksi.

Miten komea parivaljakko! Olen varma, että nämä kaksi kääntää muidenkin kuin mun katseet – vallankin kilpatamineissa. Kultaiset yksityiskohdat näyttävät upealta sekä Volyan että Marshallin päällä. Musta on ollut myös ihana huomata, miten ahkerasti olet nyt tehnyt kuviisi taustoja.

Tänne saa aina postata kaiken, koska mä ja varmasti moni muukin lukee näitä oikein mielellään. Mun ei tule luettua kuin harvoja Tie Tähtiin -tekstejä muuten – on niin paljon luettavaa jo täällä ja tallilla, jossa omaa yksityistäni pidän. Oman porukan juttuja on kuitenkin aina ihana lukea!

On kivaa, miten myös Niklas pyörii Marshallin teksteissä mukana. Mitä enemmän siitä lukee, sitä enemmän hahmolle alkaa muodostua persoonaa näin lukijankin silmiin.

Jatka vain samaan malliin <3

// 3.osakilpailua varten tehty teksti, mutta koska sisältää mukavaa lisää/jatkoa Marshalin ja Niklaksen spin off juttuun niin postaan tännekki



Ei jestas että täällä olikin porukkaa. Oliko tähän osakilpailuun tullut vielä lisääkin ratsukkoja? Marshall ajatteli, nojatessaan käsillään kuormurin rattia vasten ja tutkaili Lehtovaaran piha-aluetta. Olisikohan heidän sittenkin pitänyt lähteä vielä vähän aikaisemmin liikkeelle?

”Jos vaan sopii, niin parkkeeraa tää kosla ennen ko meijän taakse kasaantuu lössiä.” apukuljettajan paikalla istunut Niklas kommentoi, kulmiaan hieman kohauttaen ja nyökkäsi päätään että rastapää tekisi asialle jotain.
”Käskystä.” Marshall sanoi napakasti, nostaen toisen kätensä otsalleen kuin armeija tervehdyksenä, ennen kuin laittoi vaihteen silmään jotta pääsisivät parkkeeraamaan.

Kun kuljetusauto oli saatu nätisti pysäköityä, vielä niin että sivulle aukeavalle lastaussillalle oli tilaakin, venäläinen ojensi avainnipun vieressä istuvalle tummanruskeahiuksiselle miehelle.

”On varmaan järkevämpää että sinä pidät näistä huolen. Itse joudun kuitenkin vielä vaihtamaan vaatteita sekä keskittymään Volyaan. Niin pääset tarvittaessa autoon jos tarve.” Marshall selitti, kun Niklas nappasi avaimet omaan käteensä ja sulloi ne takkinsa povitaskuun.
”Hyvin mahollista. Niin ny ekanako me käyään sielä..toimistolla?”
”Joo. Käyn varmistamassa saapumisemme sekä hakemassa lähtönumeroni.” venäläinen sanoi avatessaan oman ovensa, ja hypähti alas hytistä.



Autolle päin palatessa Marshall vilkuili vaivihkaa vieressä kulkevana Niklakseen, tuntien pienen lämpimän ja jännityksen sekaisen möykyn pyörähtävän rinnassa.
Niklas oli keskittynyt lukemaan kilpailujen lähtöluetteloa, ja puheli jotain siihen liittyen että olisi halunnut nähdä Marshalinkin hyppäävän isompia ratoja. Vaikka kumpikin tiesi että vanhan vamman takia sitä tuskin tulisi tapahtumaan enää. Muutaman viikon takainen esteratsastus yllätys riitti muistuttamaan Marshalia siitä, että minkä takia hän kisasi nykyään lähinnä kouluratsastuksessa. Mutta kyllä, olisihan se mukavaa kisata esteilläkin.
Kaksikko laski auton lastaussillan alas, ja Marshall kävi siirtämässä kuormurin sisällä väliseinän syrjään, jotta hän sai Volyalle sopivan tilan valmisteluja varten.
Tummanpuhuva ori liikehti ripeästi puolelta toiselle saamassaan tilassa, nykien päätään riimunnarua vasten. Osakilpailut olivat olleet niin nätisti toinen toisensa jälkeen, että nyt kippurakorvainen hevonen ei jaksanut autossa turhia esityksiä pitää. Mutta eiköhän se varmasti siinä vaiheessa kun ulos pääsisi.

Marshall riisui orin yllä olleen tummanvihreän kaulakappaleellisen kuljetusloimen, levittäen sen avoimeksi väliseinän päälle jotta se saisi kuivua hyvin. Niin ei tarvitsisi niin montaa loimea reissun jälkeen pestä, kun voisi laittaa saman loimen kotimatkallekin hevosen päälle.
Mies kävi harjan kanssa läpi Volyan karvan jotta se oli varmasti siisti, ja suojia irroittaessa tarkasti jokaisen jalan kenkiä ja hokkeja myöten että kaikki oli niin kuin pitikin.

”Sentää oot jotaki oikeasti järkevää ostanu.” Niklas sanoi, pyöritellessään Marshalin ratsastuskypärää käsissään ja tutkaili sen poikkeuksellista muotoilua. ”Ufon näkönen tää muotoilu kyllä, mutta vissiin ihan samalla tavalla turvallinen mitä muukki kypärät?” Tuo kysyi, painaen kypärän päähänsä.
”Juuri sen kutsumasi ufon muotoilun takia sen ostinkin.” Marshall tokaisi, pujahtaen puomin alta pois Volyan luota ja asteli Niklaksen luo. Mies nappasi kypärän toisen päästä ja työnsi sen omaan päähänsä. ”Koska nyt voin käyttää oikeasti turvallisesti kypärää ja samalla pitää rastani.” venäläinen sanoi virne suupielillä, kääntäen päätään jotta toinen näki kypärän takaosan kummallisen muotoilun tarkoituksen.
”Okeei. Nyt tuo muotoilu käy iha järkeenki.” nuorempi mies tokaisi päätään hieman nyökytellen.
”Kiitos Kanadalaisille.” Marshall sanoi, painaen kypäränsä takaisin nuoremman päähän. ”Ja kyllä, se täyttää muotoilusta riippumatta kaikki nykyiset turvallisuusluokitukset. Siinä on nimittäin niskaosassa airbag, minkä takia se hyväksyttiin. Ilman niitä sitä tuskin olisi tehty.” mies lisäsi, poimiessaan varustekaapista satulan toiseen käteensä ja riisui suojuksen sen päältä. Ennen kuin pujahti takaisin Volyan luo, satuloidakseen orin.

”Kiva muuten että lähdit mukaan tänne, vaikka aamuheräämiset ei sinun juttu olekaan.” Venäläinen sanoi ihan kuin ohimennen vain, pitäen katseensa kuitenkin vastinhihnoissa kun kiristi satulavyötä.
”No, kai se munki pitää oma osani tehä tän meijän suhteen eteen. Vaikka tekiki mieli heittää kännykkä seinään niin lujaa ko ranteesta vaan ois lähteny. Ku se alko sillon viideltä kiljuun.” Niklas vastasi heilutellen käsiään hieman, samalla kun kädet oli tungettu mahdollisimman syvällä nahkatakin taskuihin. ”Etenki ku tiiän että kuin iso osa hevosilla on sun elämäsä.” mies lisäsi, katse sinkoillen kuljetusauton katossa ja seinissä.

Nuorempi otti naulassa roikkuneet suitset ja ojensi niitä jo valmiiksi Marshalin suuntaan, kun tuo näytti saaneen satulan alustavasti orin selkään.
”Ja no, täytyy se kai myöntää että kyllähä se ratsastus ihan kivalta tuntu. Vaikka siitä onki jo aikaa ja emmä muuta tehny ku kävelin sen hevosen kaa. Mutta hei, ainaki ratsastusvaatteet näyttää hienoilta!” Niklas puheli, tunkien käden takaisin taskuun kun venäläinen otti suitset vastaan.
”Se ei ehkä ole se tärkein asia, että näyttää hyvältä, mutta hyvä jos positiivisiakin puolia löydät. Ja tule ihmeessä joku päivä mukaan tallille, voisin kysyä Crimisiltä jos tallilta löytyisi joku hevonen lainaan jonka selkään voisit päästä. Volya kun ei ole ehkä.. paras siihen, näin pitkän tauon jälkeen.” rastapää selitti, pujahtaen jälleen puomin alta auton peräosaan. Tällä kertaa vaihtaakseen omaa varustustaan jotta voisi nousta satulaan. Huolellisesti käytetyt tallikengät vaihtuivat jälleen kisakäyttöön pyhitettyihin mustiin ratsastussaappaisiin, ja softshell-takki vaihtui tummaan siistiin kisatakkiin jota koristi kullanväriset napit, taskun läpän kapea kultareunus sekä itse kullan sävyinen kaulus. Kokonaisuutta täytti takin rinnuksen alta näkyvä valkoinen kauluspaita ja helmenvalkea kravaatti. Viimeisenä silauksena Marshall nappasi kypäränsä Niklaksen päästä, ja painoi sen omien rastojensa päälle, kiinnittäen leukaremmin. Sekä kaivoi valkeat kisahanskat takkinsa taskusta.

”Voit ottaa tuon minun takin itsellesi päälle, tiedän että sinulle tulee muuten kohta kylmä. Etenkin jos tulet tuonne ulos seisomaan.” Marshall sanoi, virnistäen hieman kiusoittelevasti toiselle.
”Emmä ny niiin helposti palellu. Mä oon kuitenki hei suomesta.” Niklas sanoi muka loukkaantuneena, vaikka samalla pukikin vanhemman miehen takin omansa päälle. Se siitä suomalaisuudesta ja pakkasen sietämisestä.

Niklas pysytteli takavasemmalla sillä välin kun Marshall alkoi ottamaan hevostaan pois autonkyydistä. Parempi vaan. Vaikka Volya oli koko tämän ajan seisonut hyvinkin säyseänä autossa. Niin sillä samalla hetkellä kun sen etukaviot hipaisivat lumista pihamaata, ori siirsi koko painonsa takajaloilleen ja loikkasi kuin paraskin esteratsu vesihaudan yli lastaussillalta tallin pihalle.
Marshall oli selvästi osannut odottaa moista. Ilmekkään miehen kasvoilla ei muuttunut, vaan tuo liikkui parin hypähtävän harppauksen verran Volyan matkassa, ja käänsi sen voltille itsensä ympärille.
Ympyrälle siirtyessään tummanpuhuva ori kannatteli päätään korkealla ilmassa ja päästi ilmoille pitkän kumean hirnahduksen. Ihan kuin ilmoittaakseen 'täällä ollaan'. Liikkeen aikana myös orin hopeanharmaa häntä liehui sen perässä kuin paraatilippu.
Muutaman voltin jälkeen Volya tuntui tulleen siihen päätökseen että kaikki olivat varmasti nähneet hänen saapumisen, jolloin ori pysähtyi aloillensa ja tyytyi puhaltamaan terävästi ilmaan pari kertaa. Samalla Marshalkin pystyi rentouttamaan otteensa ohjista, ja tuo taputti orin kaulaa toisella kädellään.

”Just tälläsinä hetkinä mä en voi ymmärtää minkä takia sä haluat olla näin isojen elukoitten kaa tekemisissä.” Niklas henkäisi kasvot hieman kalpeana, laskeutuessaan itse lastaussiltaa pitkin alas pihalle. ”Eikö sua yhtään hirvitä tollanen?”
”Miksi hirvittäisi?” Marshall kysyi olkiaan hieman kohauttaen. ”Tiesin että Volya tekisi jotain tälläistä, niin osasin varautua siihen. Eli eihän täsä ollut mitään hätää. Se on kuitenkin varsasta asti ollut tälläinen.. show hevonen.” mies lisäsi vinon hymyn kera, käyttäen orin patsastelun hyväksi jotta pääsi hyppäämään satulaan.

Volya pureskeli kuolainta suussaan ja nosteli jalkojaan hieman levottoman oloisena, samalla kun katse sinkoili sinne ja tänne kuin kuula flipperissä.
Marshall taputti toisella kädellä orin kaulaa samalla kun keräsi ohjat toiseen, ennen kuin pyysi hevosta kävelemään kevyellä pohkeen puristuksella. Volyan kippuraiset korvat kääntyivät tiukasti eteenpäin samalla kun ori kaarsi kaulaansa, ja lähti etenemään hivenen tanssahtelevin käynnin ja ravin välimaastoa muistuttavassa askellajissa.
Niklas piti suosiolla hieman turvaväliä ratsukkoon, mutta seurasi heitä aina kentän laidalle saakka jotta näkisi ainakin osan Marshalin lämmittelystä. Vaikka Niklas ei ollut mikään kummempi hevosmies eli ei itse ollut hevosten kanssa kauheasti tekemisissä saati edes tiennyt paljoa ratsastamisesta. Oli tuo siitä huolimatta aina tykännyt katsoa venäläisen ratsastamista. Etenkin näin ummikon silmin, toinen sai ratsastamisen näyttämään niin helpolta. Ihan kuin mies ei tehnyt siellä satulassa mitään muuta kuin istua pönötti. Ja silti, hän sai hevoset liikkumaan miltei tanssien eteenpäin.

Lämmittelyn edetessä Volya alkoi keskittyä hieman enemmän ratsastajan pyyntöihin, eikä suunnannut kaikkea huomiotaan pelkästään esiintymiseen. Alkuun ori rullasi kaulansa turhan tiukaksi paketiksi, minkä takia rentoutuminen sekä keskittyminen näkyi ensimmäisenä siitä. Volyan kaula kohosi hieman korkeampaan ja rennompaa kaareen samalla kun turpa suoristautui paremmin linjaan, eikä hiponut ryntäitä kohti. Askeleet muuttuivat keveämmiksi, eikä ori ojentanut etusia enää yhtä terävin viskaisuin kuin tuo yrittäisi talloa maassa juoksevan hämähäkin päälle. Sen sijaan Volyan jalat ojentuivat kurottavasti eteenpäin, kun tuo kuroi rytmikkäässä ravissa eteenpäin samalla kun ratsastaja istui hiljaa syvällä satulassa.
Vain muutamaa hetkeä myöhemmin Marshall sai siirtyä maneesin etuosan pienelle aidatulle alueelle odotamaan omaa vuoroaan itse radalle.
Mies kertasi rataa mielessään samalla kun antoi Volyan edetä rennossa käynnissä uraa pitkin. Marshall vilkaisi maneesin reunalle päin, missä Niklas seisoi takkeihin kääriytyneen ja näytti peukaloaan ratsukolle. No, ainakin Volya tuntui huomattavasti paremmalta mitä viikko sitten käydyssä valmennuksessa. Lopulta maneesin hiljaisuuden rikkoi aplodit, jonka jälkeen valkoisten aitojen sisäpuolella oleva ratsukko käveli pitkin ohjin pois radalta, ratsastajan taputtaessa hevosensa kaulaa voimakkaasti.
Marshall keräsi ohjat paremmin käsiinsä, ja suuntasi oman hevosensa vuorostaan kehään. Muulla ei ollut väliä kuin että Volya teki puhtaan suorituksen. Sen jälkeen kaikki olisi vain plussaa.

Onnittelut toisesta tähdestä, Marshall! Ihana nähdä miten aktiivisesti oot lähtenyt kirjoittamaan niin heppatarinoita kuin spinnareitakin, ja piirtämäänkin vielä. Mua ilahduttaa aivan valtavasti, että tartuit mun haasteeseen taustojen piirtämisestä. Se sujuu sulta hyvin.

---

14.3

Tässä kuvassa on niin ihanat auringonlaskun sävyt taivaassa, joka pilkottaa maneesin ikkunoista, ai että. Mä rakastan auringonlaskuja, joten tämä yksityiskohta sai mut pitämään tästä kuvasta aivan tosi paljon. Kuvassa on myös selkeästi liikkeen tuntua – sitä voimistavat Volyan vino asento laukka-askeleessa (tästä päättelen, että ratsukko on ympyrällä tai jonkinlaisella kaarevalla uralla), ikään kuin tärähtäneet ääriviivat ja Marshallin takkikin liehuaa ilmavirassa. Todella hyvää työtä, saat olla ylpeä itsestäsi.

---

Miten meni niinko omasta mielestä? 14.3.

Puhun aina yksityiskohdista näissä kommenteissa, anteeksi jos toistan sitä liikaa. Ne vain kiinnittävät huomioni positiivisella tavalla aina vain uudestaan ja uudestaan. Ne tulevat esiin sun piirroksissa, mutta myös tarinoissa. Niiden kautta on helpompi uppoutua tarinaan – näkee selkeämmin, mitä haluat kertoa.

Jopa hevosen takana tavallisesti rivakasti viuhtova häntä vain heilahteli soljuvasti puolelta toiselle askelten tahdissa. Ratsukkoa seuraava hento höyrypilvi, sekä Volyan tavallistakin tummempi väri etenkin sen kaulalla selitti hyvin syyn orin rauhallisempaan olemukseen.

Olet myös onnistuneesti kertonut tekstissäsi vuorotellen viime aikojen tapahtumista ja nykyhetkestä, vaihtamalla aikamuotoa yksinkertaisesti imperfektin ja pluskvamperfektin välillä. Näin lukija pysyy helposti kärryillä siitä, mistä ajanhetkestä nyt puhutaan. Hienoa!

Rastapää kurtisti kulmiaan hieman ja
Rastapää oli tuntenut itsensa taas siksi juuri ja juuri teini-ikäiseksi pojaksi, joka vasta aloitteli kilpauraansa.

---

Kunnialla läpi vaikka yhdellä jalalla 18.3.

Tykkään sun teksteissä siitä, miten ne kaikki linkittyvät toisiinsa. Marshallin elämä on ehjä, eteenpäin kulkeva kokonaisuus, jota me täällä seuraamme – emme vain lue yksittäisiä tallitarinoita, joissa hevosen kanssa tehdään milloin mitäkin. Nyt Marshall miettii vaikeuksia kotona, joista olet kirjoittanut aiemmin spinnareissa; vamma vaivaa edelleen, koska ei ole vielä ehtinyt parantua. Loistavaa!

Suosikki:
Sen jälkeen ei mennyt kuin no ja hä, kun Marshall päästi ruokaansa himoinneen Volyan vapaaksi karsinaansa. Orin päävehkeitä naulakkoon ripustaessa mies ei voinut kuin jälleen pudistella päätään hevosensa touhuille. Ihan kuin se olisi muka nälkäkuoleman partaalla kärsivä hevonen joka ei ollut pitkään aikaan saanut mitään syödäkseen.

---

24.3

Mitä yksityiskohtia! Sulla on aina kauniit yksityiskohdat, mutta nyt niitä on aivan erityisen paljon. Ihailtavaa viitseliäisyyttä ja huolellisuutta. Ja taustakin on. Ainoa missä yksityiskohtaisuus puuttuu, on Volyan valkoiset jalat – ne jäävät kaipaamaan varjoja. Mutta se on pikkuseikka, sillä voisin loputtomasti tutkia näitä hepeneitä hevosen päällä. Vau.

Kunnialla läpi vaikka yhdellä jalalla 18.3.

Sehän meni paremmin mitä pelkäsin. Marshall sanoi itselleen miltei ääneen mutisten, pyöritellessään ensimmäisen sijan sini-valkoista ruusuketta kädessään. Myönnettäköön että mies ei ollut herätellyt kovinkaan suuria toiveita minkäälaisesta sijoittumisesta, vaikka rata oli tuntunutkin menneen ihan hyvin hänen vamman aiheuttaneesta puuttuvista avuista huolimatta. Melkein kuin Volya olisi vajaista ohjeista huolimatta ymmärtänyt mitä ratsastaja oli tarkoittanut. Mutta että luokan voitto? Se oli kyllä ollut yllätys. Sen takia mukana ollut Tuuva oli saanut melkein potkia rastapään maneesiin suuntaan, että mene hakemaan palkintosi.
Marshall nosti huivinsa reunaa kasvojensa eteen paremmin suojaksi, ja katsoi aidan puutolpan päällä istun tarhassa hääräävää hevostaan. Volya ei tuntunut vieläkään täysin hyväksyneen sitä, että oli joutunut jakamaan aluksi suurena olleen tarhansa toisen hevosen kanssa.

Ori ravasi väliaidan vierustaa pitkin korvat luimussa, ja puhalteli terävästi ilmaa sieraimistaan. Minun maita perkele. Hevonen pysähtyi lopulta aloillensa ja tuijotti toisella puolella harmaan eri sävyissä olevaa toista oria. Ihan kuin Volya luuli että se voisi katseellaan poistaa mokomankin tunkeutujan, joka oli saanut vielä hänen lempi nurkkansakin vieläpä! Kuinka nuo kaksilahkeiset oikein kehtasivat?

Tilannetta seurannut venäläinen vain pudisti päätään pieni hymy kasvoillaan. "Kyllä se siitä, Volya. Mutta tule nyt tänne niin viedään sinut sisälle ennen kuin se minun kyyti tulee. En todellakaan tässä vaiheessa halua ärsyttää sitä yhtään enempää." mies puheli äidinkielellään ja sulloi ruusukkeen varoen taskuunsa, ja irvisti pienesti sanojensa päätteeksi. Niklaksen kanssa kotona ei ollut viime viikkoina mennyt todellakaan hyvin, ja Marshall oli jo lopen kyllästynyt riitelemään yhdestä ja samasta asiasta uudestaan ja uudestaan.
Volyan kiemurrellessa lopulta reittinsä portille saakka, rastapää laskeutui aidan päältä istumasta ja pujautti orikuolaimen hevosen päähän ennen kuin availi porttia. Aitauksesta poistuessa mies nappasi yksinäisen kyynersauvansa nojaamasta portin pieleen, ja lähti könkkäämään hevonen mukanaan kuin Dr.House ikään. Ainoastaan coolit liekit kepin päästä puuttui.


Narun jatkeena kulkeva ori piti yllä tapansa mukaan yhden hevosen showta. Volya tuntui ottaneen omistajansa liikkumisen kuitenkin jossain määrin huomioon, koska hitaan ravin sijaan se eteni kuitenkin käynnissä. Tosin espanjalaisessa käynnissä. Ori piti kaulaansa korkeassa kaaressa ja venytti joka askeleella toisen etusensa miltei tikkusuoraksi eteensä, kuin kurottelisi jotain edestä päin. Jalan vaihto sujui joka kerta sulavalla liikkeellä, jonka aikana joutui suorastaan katsoa että oliko hevosen kumpikin etujalka ilmassa sen pienen hetken ennen kuin kavio taas iskeytyi lumista maata vasten. Volyan liikkeet muuttuivat normaalimmaksi jälleen vasta siinä vaiheessa, kun Marhall tarttui kiinni oritallin ovenkahvasta.
Keppi toisessa kädessä ja hevonen toisessa, vaati pientä kikkailua että venäläinen sai heidät kummatkin kunnialla käytävän puolelle ja vielä oven perässään kiinni.


Mies kiinnitti orin kahdelta puolen käytävälle, ja hylkäsi keppinsä nojaamaan Volyan karsinan seinää vasten ennen kuin siirtyi riisumaan hevoselta sen loimea pois. Volya heijasi painoaan puolelta toiselle samalla kun piiskasi hännällä itselleen lisävauhtia levottomaan heilumiseensa. Se tiesi vallan hyvin että karsinassa odotti iltaheinien lisäksi yksi maailman parhaimmista asioista: iltarehut. Rehua, kivennäistä, makeaa vitamiiniä ja vaihtelevasti jotain muuta pientä hyvää seassa... Volya viskasi etusensa ilmaan ja kuopaisi käytävän paksua kumimattoa voimakkaasti, mistä aiheutuva terävä mäiskähdys kajahti betonikäytävällä vähän turhankin suuresti.

"Jeesus soikoon Volya! Se ruoka ei ole karkaamassa yhtään minnekkään, ja saat sen ihan samalla tavalla kuin kaikkina muinakin iltoina." Marshall sanoi napakasti ja osoitti varoittavan näköisesti oriin päin, ennen kuin taiteili loimen siististi hevosen karsinanoven loimitelineeseen.

Sen jälkeen ei mennyt kuin no ja hä, kun Marshall päästi ruokaansa himoinneen Volyan vapaaksi karsinaansa. Orin päävehkeitä naulakkoon ripustaessa mies ei voinut kuin jälleen pudistella päätään hevosensa touhuille. Ihan kuin se olisi muka nälkäkuoleman partaalla kärsivä hevonen joka ei ollut pitkään aikaan saanut mitään syödäkseen.
Sulkiessaan karsinanovea, Marshall kaivoi kännykän taskustaan tarkastaakseen jos Niklas oli jo ilmoittanut tulostaan kuten he olivat sopineet. Venäläisen kulmat kuitenkin kurtistuivat kun tuo sai kännykän taustavalon syttymään. Ei saapuneita viestejä tai puhelua, ja kello oli itseasiassa sen verran että häntä hakemaan tulleen miehen olisi olettanut laittaneen jo parikin viestiä että oliko Marshall tulossa vai ei.
Rastapää könysi tallin ulko-ovelle, ja kurkisti ulos jotta näki tallin parkkipaikalle. Ei, ei näkynyt tuttua farkkua. Marshall ei oikein tiennyt pitäisikö hänen vain kummastella vai jopa huolestua asiasta, minkä takia tuo kaivoi puhelimensa uudestaan esille ja yritti itse soittaa Niklakselle. Kuullakseen vain hetken päästä turhankin tutun 'valitettavasti numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä-..'.

Marshall seisoi Volyan karsinan edessä kulmat kurtussa, ja vain tuijotti puhelimensa näyttöä kuin hän siten saisi toiseen yhteyden. Ehkä Niklas oli vain myöhässä? Mutta jos hän olisi ollut matkalla, olisi tuo kyllä vastannut puhelimeensa. Joten...pitäisikö tässä alkaa kehittämään varasuunnitelmaa, mutta mitä?

Miten meni niinko omasta mielestä? 14.3.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja omasta typeryydestä sai hämmästyä aina välillä uudestaan ja uudestaan.
Viimeiset pari viikkoa oli tuntunut menevän ohi yhtä nopeasti mitä linja-auto, joka kiihdytti pois pysäkiltä sillä samalla hetkellä kun juokset pysäköintialueen reunalle. Marshall istui omiin ajatuksiinsa uppoutuneena Volyan selässä, kun ori ravasi rauhalliseen tahtiin lumisella metsäpolulla eteenpäin. Orin liikkeet olivat sille tavanomaisen joustavat ja kevyet, mutta muutoin eteneminen oli poikkeuksellisenkin rauhallista. Jopa hevosen takana tavallisesti rivakasti viuhtova häntä vain heilahteli soljuvasti puolelta toiselle askelten tahdissa. Ratsukkoa seuraava hento höyrypilvi, sekä Volyan tavallistakin tummempi väri etenkin sen kaulalla selitti hyvin syyn orin rauhallisempaan olemukseen.
Ori oli saanut viettää lomaa miltei kahden viikon ajan, kun Marshall oli joutunut hyvinkin lyhyellä varoitusajalla matkustaa pikavisiitille kotiinsa Tšerepovetsiin venäjälle. Jos syy olisi ollut melkein mikä tahansa muu, olisi rastapää vain ilmoittanut että ei pääsisi tulemaan. Mutta ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen, hänen äidin puolen isovanhemmat olivat ilmoittaneet tulevansa kylään. Toki sekin olisi jo ollut varsin hyvä syy lähteä käymään kotona, koska olihan se mukava nähdä pitkästä aikaa isovanhempia.
Mutta Marshallin kirjoissa painavempi syy oli se, että tämä isoisä osasi olle pelottavempi mitä hänen isän puolen. Ja se, oli jo paljon. Todennäköisesti jos Marshall olisi ilmoittanut silti että ei tulisi, niin olisi joku lähipäivä ovelta kuulunut jyskytystä, ja kyseinen isoisä olisi ollut siellä valmiina raahaamaan lapsenlapsensa vaikka korvasta väkisin kotia nyt kun he vihdoin tulivat käymään Englannista saakka.
Okei, ehkä Marshall kuvasi isoisäänsä liian paljon Kummisetämäiseksi.

Venäläinen hytisi hieman, kun kylmät väreet kulkivat selkää pitkin niskaan. Samalla mies korjasi Volyan etenemistä hieman keskemmälle polulla, ennen kuin he löytäisivät itsensä penkasta.

Missä hän olikaan? Niin joo, paluu typeryyteen. Reissun aikana lähistöllä järjestettiin estekilpailut, joihin muutama heidän nuorista hevosista oli ilmoitettu mukaan. Mutta samaan aikaan heidän yksi ratsuttaja jonka oli ollu määrä ratsastaa kahta hevosta, oli tietenkin sairastunut eikä voinut osallistua. Dmitriyä ei voinut heittää satulaan että hyppääpä kahden hevosen kanssa nämä 100cm luokat. Ei, Marshallin nuorempi veli oli kyllä hyvä ratsastaja ja on kyllä kilpaillutkin. Mutta kokeneemmilla hevosilla. Joten Marshall oli päätynyt sijaisratsastajaksi kisoihin.
Sillä hetkellä Marshall myönsi suoraan että häntä oli jännittänyt. Koska jos ei laskettu satunnaisia pieniä rataharjotuksia tai vielä harvemmin hypättyjä matalemman luokan kisoja. Oli suuremmista radoista ehtinyt kulua jo useampi vuotta. Ja jännitystä lisäsi se että isoisäkin oli kentän laidalla kyttäämässä. Rastapää oli tuntenut itsensa taas siksi juuri ja juuri teini-ikäiseksi pojaksi, joka vasta aloitteli kilpauraansa.
Kaksi ensimmäistä kierrosta oli sujunut yllättävänkin hyvin, joiden perusteella kumpikin hevonen oli päässyt mukaan uusintaan. Ja siellä ne ongelmat olivat alkaneetkin, jolloin Marshalin olisi pitänyt tietää paremmin ja vetäytyä itse pois. Ja antaa toisen mukana olleen ratsastajan hoitaa uusinnat läpi.
Mutta sellainen kuin isä, sellainen poika.
Hammasta purren Marshall oli suorittanu myös uusinnat kummankin hevosen kanssa, ja pääsi sentään toisen hevosen kanssa palkintosijoille. Vaikkakin 4.sija ei ollut ihan sitä mitä haettiin, mutta tyhjää parempi.
Loppu loma kotona oli sujunut muutoin ihan hyvin, mitä nyt Marshall joutui pääasiassa kököttää sisätiloissa melkein loppu ajan. Ainakaan ei ehtinyt sentään tulla tylsää, kun isovanhempien lisäksi myös pari isän sisarusta pyörähti kylässä.
Mutta, sinä samana päivänä kun Marshall oli matkustamassa takaisin suomeen päin. Ja tuo oli selaillut puhelintaan läpi, huomasi tuo puhelimen nurkassa pienen muistutuksesta ilmoittavan kuvakkeen. Ja sen avattuaan, oli silmäillyt tekstiä sekä päivämääriä toivoen että luki väärin. Viimekuussa ratsastettujen kilpailujen toinen osakilpailu oli tulevana viikonloppuna. Voi helvetti.


Rastapää kurtisti kulmiaan hieman, parannellen asentoaan lampaankarvasatulassa. Pitkillä, etenkin reippaamilla, ratsastuksilla ilman jalustimia mies huomasi aina valuvansa välillä hieman liian taakse hevosen selässä. Ravissa oli onneksi helppo liikkeen mukana hypähtää hieman eteenpäin ja korjata itseään. Polun vierellä kasvavat puut alkoivat hiljalleen kasvaa harvemmassa, mikä toimi miehelle merkkinä siitä että tallille ei ollut enään pitkä matka. Tästä johtuen Marshall teki kevyen pidätteen ohjista, pyytäen Volyaa siirtymään käyntiin. Tavallisesti ori olisi edes nykinyt ohjista vastalauseena. Mutta tällä kertaa se ohjensi kaulansa pitkäksi eteenpäin, ja tuntui selästä käsin siltä kuin se venyttelisi koko kroppaansa. Miltei samalla tavalla mitä koirat venyttelivät koko kehoaan edestä taaksepäin kun nousivat torkkujen jälkeen ylös. Mies taputti ratsunsa kaulaa toisella kädellä, ennen kuin suoristautui taas istumaan paremmin karvasatulassa.

Lopulta Marshall pysäytti Volyan oritallin edustalle ja laski ohjat käsistään, vetäen syvään henkeä ennen kuin hitaasti laskeutui alas hevosensa selästä. Vaikka Volya oli takuulla hieman väsähtänyt äskeisen raskaamman maastolenkin jälkeen, tuntui se tajuavan ratsastajansa tilanteen eikä viitsinyt edes siirrellä painoaan puolelta toisell malttamattomana kun omistajalla kesti ikuisuus päästä alas.
Päästyään turvallisesti takaisin maan tasalle, varoen selkeästi koko toimenpiteen ajan oikeaa jalkaansa. Ja juuri se kinttu, oli syy siihen minkä takia parin viime vuoden aikana esteratsastus oli jäänyt hyvinkin vähäiseksi. Ja minkä takia kilpailujen uusinnat eivät olleet sujuneet kovinkaan hyvällä menestyksellä.
Volyasta hieman tukea ottaen mies lähti taluttamaan orin tallinovien suuntaan. Jahka varusteet saataisiin pois, niin ori pääsi kyllä suosiolla pikapesulle jotaa kaikki hiki saataisiin pois. Sen jälkeen Volya voisikin aivan hyvin jäädä loimiin paketoituna karsinaan aloittelemaan iltaheiniään.

Vahinko kisoista kunnialla läpi

Luin tämän tarinan alun useamman kerran ennen kuin tajusin, mikä tekee siitä niin erityisen ja erisävyisen kuin kaikki muu kirjoittamasi. Se on fokalisoijanvahdos. Onnistut kuvaamaan hevosen ajatuksia kertojasi kautta tosi erityisellä tavalla. Yleensä hevosen näkökulmasta kirjoittaminen tuo tekstiin jonkinlaisen lapsellisen nuotin, enkä ole montaa tällaista tekstiä nähnyt, jossa sitä ei ole. Pari ekaa lausetta ovat siis näitä hevosen ajattelua kuvaavia, joista puhun, ja sitten fokalisoija onkin taas tuttuun tapaan Marshall. Siirtymä siihen on hienovarainen, huomaamaton, niin kuin kuuluukin. Olisi jännittävää kuulla Volyan ajatuksista enemmänkin, kunhan saisin lukea tällä samalla sävyllä ja nuotilla!

Sisällöllisestikin pidän tästä. Upotat tarinaan aika-ajoin aina jotain pientä menneisyydestä, esimerkiksi että kotonakin hevoset juoksutettiin kisojen päälle. Siitä luen paitsi suoran käden tietoa siitä, mitä kotona tehdään, myös epäsuoran viittauksen siitä, että Marshall arvostaa kotona saatuja oppeja, kun ajattelee niitä ja jatkaa niiden käyttämistä. Ja maneesiin viittaamisesta luen paljon enemmän Marshallin luonteesta ja elämänfilosofiasta kuin suoraan kerrot. Minä niin kovin tykkään päätellä juttuja, vaikka sitten tekisinkin vääriä tulkintoja aina välillä!

Myös se on vaihteen vuoksi miellyttävää luettavaa, että tämän hahmon hevosfilosofia on jonkin verran sama kuin minulla. En todellakaan ole kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä, enkä aina toimisi samoin, mutta meillä on sentään joitain yhtymäkohtia. Se on ihan mukavaa vaihtelua.

Nostan pilkut taas uudelleen esiin. Olen sillä kannalla, että ei niiden tarvitse olla niin justiinsa, mutta edes koko ajan enemmän sinnepäin. Jokin aika sitten kirjoitin, että päälauseen ja sivulauseen väliin tulee pilkku, ja koko ajan useammin se sinne osuukin! Nyt voidaan rakentaa lisää sen päälle. Lauseenvastikkeiden yhteydessä ei käytetä pilkkua:
sanoi napakasti ja katsoi silmiään hieman siristäen hevostaan -> tämä oikein
jatkoi hevoselle juttelua äidinkielellään, tullessaan itsekin käytävän puolelle -> tämä väärin
Lauseenvastikkeet ovat siis nämä:
tekevän, tehneen, tehdessä, tehtyä, tehden, tehdäksemme (tehdäkseni, tehdäksesi jne)
Lauseenvastikkeen ideahan on nimen omaan se, että se korvaa pilkun. Mutta hei, älä ainakaan ala välttelemään näiden käyttöä, vaikka pilkutus horjuisikin näiden takia. Näitä ei uskalleta oikein enää käyttää kirjoituksessa, koska ihmiset pelkäävät tekevänsä virheitä! Ei pari pilkkuvirhettä ketään tapa.

Vahinko kisoista kunnialla läpi 24.2.

Volya katsoi vähintäänkin happaman näköisenä kun orja kuljetti käytävällä hänen turpansa edestä täyden heinäverkon karsinaan, eikä antanut edes laatua tarkastaa! Röyhkeyden multihuipennus. Ori luimisteli korviaan ja käänsi päätään karsinan suuntaan, missä se röyhkeä rastapää taisteli verkon ripustamisen kanssa.
Verkon ripustaminen tuntui joka kerta vaativan pientä akrobatiaa, huolimatta siitä että kuinka monta sataa kertaa senkin on elämässään tehnyt. Vaikka sitä yritti kuinka vakaasti kannatella verkkoa ylhäällä toisella kädellä, sen silmistä varisi aina vähintään kilo heinää niskaan. Eikä se vielä mitään, mutta sen jälkeen heinänkorsia pääsi aina tunkeutumaan hiuksiin, paidan alle, silmiin, suuhun... Marshall otti pari askelta taaemmas karsinan etuseinästä ja pudisteli vaatteitaan samalla kun sylki heinän suustaan. Etenkin näin rastapäisenä oli työ ja tuska saada ne riivatun heinät irti hiuksista.
Venäläinen kuuli jo nyt päässään kuinka kotona Niklas tulisi joko kuittailemaan asiasta tai suoraan valittamaan siitä kun Marshall toi taas koko heinäpaalin päässään kotia.
Mies katsoi kaltereiden välistä käytävällä odottavaan hevoseensa joka näytti hapanta naamaa. Kippurat korvat olivat miltei niskaa vasten painettuina, samalla kun Volya nyki päätään kahdelta puolen riimussa kiinni olevia ketjuja vasten niin että kolina vain kävi.

”Hei! Lopetapa alkuunsa tuo touhu.” Marshall sanoi napakasti ja katsoi silmiään hieman siristäen hevostaan, joka lopetti kyllä kolistelun mutta liimasi korvansa entistä paremmin niskaansa.
”Kyllä sinä sapuskasi saat, ei hätää. Laitoin vaan ne valmiiksi karsinaan niin pääset heti niitten kimppuun kun tullaan takaisin.” venäläinen jatkoi hevoselle juttelua äidinkielellään, tullessaan itsekin käytävän puolelle.

Marshall otti karsinan oven naulassa olleen niskahihnalla varustetun orikuolaimen toiseen käteensä, siirtyen Volyan vierelle. Mies laski orin riimun roikkumaan sen kaulalle ennen kuin vaihtoi orikuolaimen sen päähään sekä napsautti riimunnarun sen alaosassa olevaan renkaaseen kiinni. Ohimennen rastapää katseli käytävällä näkyviin pariin muuhun hevoseen sekä niiden ääressä touhuaviin ihmisiin. Kello lähenteli jo kovasti iltaruokintaa, mutta Marshall oli vasta lähdössä liikuttamaan Volyaa. Takana oli kilpasuoritus Helppo A tasoisella kouluradalla mihin mies oli päätynyt puolivahingossa ilmottautumaan mukaan. Lyhyeksi jääneestä valmistautumisesta huolimatta suoritus oli mennyt lopulta paljon paremmin kuin mies oli osannut odottaakaan, heidän lopulta sijoituttua omassa sarjassa toiseksi.  Ja tästä johtuen tämän päivän liikutuksessa piti pitää kiinni perinteestä: aina kisojen jälkeen ensimmäinen liikutus kotona oli irtojuoksutusta. Se olikin syy siihen minkä takia Marshall vasta näin myöhään oli lähdössä Volyan kanssa liikkeelle.

Lähtiessä taluttamaan oria mukanaan tallikäytävällä, mies nappasi karsinan edustalta juoksutuspiiskan völjyyn ennen ulos suuntaamista.
Matkalla maneesiin Marshall laskeskeli päässään että milloin olikaan viimeksi ratsastanut näin paljon neljän seinän sisällä mitä nyt suomessa oleskelunsa aikana. Koska miehen kotona Venäjällä, Tšerepovetsissa, heillä ei ollut omilla tiluksilla maneesia tai täysin sitä vastaavaa hevosten liikutus paikkaa. He kyllä saivat käyttää vähän matkan päässä asuvien tuttujen maneesia halutessaan. Kotona oli nimittäin maneesin sijaan vain  ruhtinaallisen kokoinen kenttä mikä oli katettu. Se ei talven ratsastuksissa auttanut muuta kuin siinä että pohja pysyi parempana ja kesällä aurinko ei yrittänyt murhata. Ja jos sää oli aivan järkyttävä, niin hevoset pystyivät kyllä liikkumaan kevyemmin katetussa kävelytyskoneessa tai niitä pystyi juoksuttamaan sen keskelle jätetyllä liikutustilassa. Siellä sentään lämpötilakin pysyi mieluisampana, että ei tarvinnut varustaa itseään kymmenellä vaatekerroksella.
Joskus nuorempana Marshall sekä tuon veli olivat aikansa tivanneet isältään, lähinnä talvella, että minkä takia he eivät voineet rakentaa maneesia. Oli heidän isänsä vaan sanonut suoraan että jos pojat eivät voineet ulkona ratsastaa, ei heidän tarvinnut ratsastaa ollenkaan.  
Nopeasti veljekset olivatkin hyväksyneet asian ja oppineet paleltumisten kautta parhaimman kerrospukeutumisen salat jotta pystyivät hyppäämään satulaan. Samalla myös heidän hevoset olivat jo varhain oppineet kulkemaan melkein säässä kuin säässä, mikä teki niistä nopeasti hyvin varmajalkaisia eivätkä ne pienistä asioista niin hetkauttaneet.

Marshall hymyili itsekseen, avatessaan lopulta maneesin oven ja talutti orin sisälle hämärään halliin. Hetken hapuiltuaan valokatkasijaa, mies sai lopulta valaistuksetkin päälle jotta näkivät eteensäkin.
Volya tiesi vallan hyvin mitä oli tiedossa, mistä johtuen ori kiepsahti hyvinkin nopealla liikkeellä omistajansa eteen. Kun venäläinen ohjasti oria tulemaan pää oville päin, kunnes vasta riisui niskahihnan orin päästä. Vain parin ohikiitävän sekuntin ajan Volya seisoi paikallaan, ennen kuin hevonen pyörähti liki pelkkien takajalkojen varassa ympäri ja ampaisi laukalla kohti maneesin toista päätyä.
Ovien tuntumaan jäänyt mies vain pudisti hymy suunpilissä päätään, varmistaen maneesin ovien olevan kiinni ja sitoi laidan päällä olleen narun vielä tolpasta tolppaan. Täten vielä väähn erottaen itse ratsastuskehän maneesin etualasta, missä säilytettiin muunmuassa estekalustoa. Vasta tämän jälkeen Marshall käveli ratsastuskehän keskikohdan suuntaan, piiskan kärki viistäen maata pitkin.

Volya otti kaiken irti varusteettomasta vapaudestaan maneesissa. Ori säntäili pitkässä ja liitävässä laukassa pitkin kaviouraa niin että maneesi jylisi. Aina välillä ori hidasti vauhtinsa liitävään raviin, kunnes liukui miltei pysähdyksiin kuin paraskin lännenratsu tehdessään slidin stopin. Vain pyörähtääkseen pikaisesti ympäri jotta saattoi taas spurtata uuteen suuntaan.
Marshall antoi orin hetken aikaa nauttia päättömästä juoksemisestaa, ja vain seurasi hevosen liikkeitä sekä olemusta samalla kun kieputti narun piiskan ympäriltä auki. Hevosen korvat osoittivat tiukasti eteenpäin, kaula ojentui pitkälle eteen samalla kun orin jalat kuroivat matkan maneesin päästä päähän hetkessä. Orin harmaa harja näytti tosin hieman huvittavalta, sen ollen yhä hieman kikkuralla tiukkojen lettisykeröiden jäliltä.

Orin lopulta rauhoittuessa ja siirtyessä tasaiseen raviin, Marshall nosti piiskan kärjen maneesin hiekasta ylös ja heilautti piiskaa napakalla liikkeellä ilmassa siten että sen päässä olevan naru sai aikaan terävän äänen ilmassa. Vapaana oleva oikea käsi oli kohotettuna hieman sivulle päin.
Volya ei edes säpsähtänyt äkillisestä tervästä äänestä mikä kaikui muutoin tyhjässä maneesissa. Ori silmäili pää kohotettuna omistajan suunnalle, jatkaen liikkumistaan rennossa ravissa samalla kun kutisti kulkureittiään uralta kunnes kulki enää suurta ympyrää. Marshall piti piiskan kärjen hieman kohotettuna maasta ja kääntyi Volyan vauhdissa mukana jotta näki hevosen koko ajan.
Tarkoitus ei ollut tehdä mitään erikoista, vain hetken aikaa mennä ympyrällä askellajeja läpi. Siinä missä hevonen irti työskentely oli mitä loistavinta yhteyistyö harjoittelua, sai Volya liikkua täysin oman tahdon mukaan ilman että mikään ylimääräinen varuste sen päällä vaikuttaisi liikkeisiin. Hetken tasaisen ravaamisen jälkeen Marshall upotti piiskan kärjen maneesin hiekkaan.

"Prrrt... Käynti." mies sanoi rauhalliseen äänensävyyn. Ja hetken viiveellä ori hidasti vauhtinsa rentoon käyntiin, silmäillen omistajansa puoleen seuraavaa käskyä odottaen.

Hetken kävelemisen jälkeen, pelkkä piiskan kohottaminen sekä topakka "ravi" riitti siihen että Volya siirtyi takaisin reippaaseen sekä tahdikkaaseen raviin. Ori kannatteli häntää tapansa mukaisesti korkealla, ja viuhtoi sitä ilmassa puolelta toiselle askelluksen tahdissa. Samainen siirtyminen toistettiin vielä pari kertaa ennen kuin Marshall vaihtoi piiskan sellänsä takaa toiseen käteen, minkä seurauksena ori pyörähti pienen täyskaarron kautta ympäri ja jatkoi liikkumista toiseen kierrokseen.
Kun Volya reagoi paremmin pelkkiin käynnin ja ravin välillä tapahtuviin muutoksiin, Marshall pyysi orilta ensimmäisen laukan ympyrälle. Nostossa Volya hyppäsi pienesti ilmaan ja potkaisi voimakkaasti takajaloillaan ilmaan, sekä eteni muutaman pompahtelevan askeleen ennen kuin jatkoi hyvin rullaavassa laukassa kaula kaarella. Marshall meinasi miltei unohtua vain katsomaan orin etenemistä tahdikkaassa askellajissa. Askelten kumiseva töminä muutoin niin hiljaisessa maneesissa, välillä kuuluva pieni pörisevä ääni mikä sai orin sieraimet värisemään äänen mukana sekä hevosen perässä lipuvan hännän harmaan jouhet jotka näyttivät välillä miltein sulalta hopealta. Kuin elohopea. Mies huomasi sanovan itsellensä miltei ääneen mikä palauttikin tuon takaisin maanpinnalle.
Kaksikko jatkoi samaista yksinkertaista jumppailua hetken aikaa kumpaankin kierrokseen kunnes Volya puhalsi edes hieman liikunnan tuloksena, minkä jälkeen Marshall päätti että tämä oli ihan hyvä. Eikä heillä olisi ollut muutenkään enään kauheasti aikaa jäljellä mikäli he halusivat pysyä tallin aikataulussa iltaruokinnan sekä hiljaisuuden suhteen.

14.2.

Tykkään hirmuisesti tästä kuvasta ja siihen on useampi syy. Marshallin vaatetuksessa ja rastoissa (<3) sekä hevosen varusteissa ja jouhissa on upeaa yksityiskohtaisuutta. Myös Volyan karvapeite näyttää siltä, että siinä on karvaa eikä pelkkää kiiltävää pintaa (vähän tönkösti ilmaistu, mutta toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan).

Kuvassa on hyvä tekemisen meininki. Marshallin ilme on keskittynyt ja Volyan valpas – vauhtia löytyy, mutta yhteistyö pelaa. Kertakaikkiaan upea ratsukko.
Loppuun heitän sulle vielä haasteen, voit tarttua siihen tai olla tarttumatta: tee maisematausta! Sulla on selkeästi taitoa. : )

---

Jos metsään haluat mennä nyt... 18.2.

Tässä on kyllä sellaista venäläistä sisukkuutta, että itteä ihan hirvittää. Yleensä puhutaan kai suomalaisesta sisusta, mutta en minä ainakaan tällä säällä lähde ulos yhtään sen enempää kuin hevosten hoito pakottaa. Siperiastako Marshall tänne tuli?

Lunta tuiskutti sivusuunnasta samalla kun tuuli taivutteli puiden latvoja voimakkaasti kohti maata. Sää oli tuntunut ajavan kaikki hevosten liikuttajat suoraan maneesiin ja jotkut olivat näemmä päättäneet antaa omille ratsuillensa suosiolla vapaapäivän. Marshall sen sijaan vaan nosti huivin reunaa kasvojen eteen suojaksi ja puki tavallisesti kärryillä ajaessa käyttämänsä lasit päähän –

Ihmeen hyvin se rotankarvainen Volyakin näköjään tuossa tuiskussa ja tuiverruksessa viihtyy.

nyt jos ei aleta menemään niin tervetuloa rodeoon ryssän perkele

Sulla on ihanan omaleimainen tapa kirjoittaa ja ennen kaikkea kuvailla asioita. Nämä tekstit tempaisee mukaansa. Lukiessani saatoin kuvitella itseni vieraaseen metsään ja lumimyrskyä lähentelevään myräkkään; saatoin tuntea sen pelon mikä hiipii selkäpiihin kun ei tiedä missä on; sen riemun, kun hevonen kiitää alla. Hyvää työtä, jatka samaan malliin vaan!

Jos metsään haluat mennä nyt... 18.2.

Tuulee kuin venäläisissä elokuvissa. Oritallin ovenraosta ulos kurkkaava rastapäinen mies totesi itselleen, ja vetäytyi takaisin tallin käytävälle.
Ulkona oli ollut aamun pikkutunneista lähtien suoraan sanottuna myräkkä. Lunta tuiskutti sivusuunnasta samalla kun tuuli taivutteli puiden latvoja voimakkaasti kohti maata. Sää oli tuntunut ajavan kaikki hevosten liikuttajat suoraan maneesiin ja jotkut olivat näemmä päättäneet antaa omille ratsuillensa suosiolla vapaapäivän. Marshall sen sijaan vaan nosti huivin reunaa kasvojen eteen suojaksi ja puki tavallisesti kärryillä ajaessa käyttämänsä lasit päähän, kävellen karsinassa odottavan hevosen luo.
Volya hääräsi karsinassa malttamattomana kuin parempikin Line Dance -esittäjä lavalla. Jähmettyen aloillensa samalla hetkellä kun huomasi omistajansa raottavan ovea. Hevosesta kyllä näki että se olisi voinut suorastaan räjähtää innosta vaikka se niin nätisti parhaansa mukaan paikoillaan seisoikin. Ori puhalteli ilmaan sieraimet väristen ja tarkasteli rastapään liikkeitä kun hän asteli peremmäs karsinaan.

”Oletko valmis?” mies kysyi omalla äidinkielellään hevoselta, käyden vielä kertaalleen läpi kummankin varusteita jotta ne varmasti oli hyvin päällä reissua varten.

Kaksikko oli mennyt pääasiassa kentällä viimepäivien liikutukset, jonka jälkeen Marshall oli hyötyliikunnan kannalta käynyt muutaman kerran juoksulenkillä tallilta lähtevillä maastoreiteillä. Oli helpompi, ja ennen kaikkea turvallisempi, eksyä omineen mitä hevosen kanssa. Joten nyt miehellä oli ainakin jonkinlainen kuva parista metsäreitistä, minne oli nyt lähdössä ensimmäistä kertaa ihan ratsain Volyan kanssa.
Marshall varmisti satulavyön ainakin jo kymmenettä kertaa, koska oli tälle retkelle laittanut orille lampaankarvasatulan selkään. Vielä ennen poistumista käytävän puolelle, mies varmisti hevosen päässä olevan pääverkon kiinnitykset. Ratsupuolella harvemmin näki pääverkkoa käytössä, mutta rastapää käytti sitä melkein aina tälläisessä säässä jos, tai pikemminkin kun, hän päätti lähteä maastoon. Tuo oli huomannut sen erittäin hyväksi varusteeksi jotta hevosella oli vähän mukavempaa lumituiskussa kulkiessa, samaan tapaan mitä hän itse käytti suojalaseja ratsastaessa tai ajaessa. Kaksikon selvittyä ovista, Marshall sulki takkinsa kaulusta hieman lisää ja talutti Volyan vähän kauemmas jotta ei olisi kenenkään edessä.

”Ja nyt, nätisti hetki paikoillaan että pääsen selkään.” mies sanoi ratsulleen napakasti, siirtyessään hevosen kaulan viereen.

Marshall otti toisella kädellä tukevan otteen ohjista sekä orin harmaista jouhista sä'än läheisyydestä. Volya nyki päätään pienellä liikkeellä ylös ja alas, miltein kuin ihmisen käsi kun se yritti nyppiä itsepäistä roskaa housuiltaan.
Marshall siirsi painoaan taaksepäin, ja otti yhden laukka-askelta muistuttavan hypähdyksen ennen kuin ponkaisi suoraan maasta orin selkään. Siirtäen itsensä nopeasti kunnolla istumaan lampaankarvasatulaan sekä onki jalustimet jalkoihinsa, samalla kun ori jo lähti etenemään jotain käynnin ja ravin väliltä tuntuvaa askellajia. Mies keräsi ohjia paremmin toiseen käteensä, ohjaten ratsunsa tallilta lähtevien maastoreittien suuntaan, samalla kun paranteli kasvojen eteen käärästyä huivia vapaalla kädellään.
Volya puhalteli ilmaan pienten pärskähdysten kera ja painoi päätään alemmas kuin mummo lumihangessa. Orin korvat olivat kääntyneet tiukasti selässä istuvan ratsastajan suuntaan mikä oli ainoa merkki siitä ettäkö Volya olisi protestoinut ideaa lähtä tälläisessä säässä maastoon. Tummanpuhuva hevonen kantoi häntää tavalliseen tapaansa ylhäällä, samalla kun sen askeleet vaihtuivat joustavaan hitaaseen raviin. Kenttä ja maneesi oli jäänyt jo taakse. Minkä takia Volyan liikkeet aloivat näyttämään kuin tuntumaankin hetki hetkeltä enemmän siltä kuin he kulkisivat jättimäisen trampoliinin päällä.


Kaksikon päästyä lopulta reitille jonka Marshall oli käynyt parina päivänä yksinään juoksemassa, mies palautteli mieleen jokaisen mutkan ja maamerkiksi ottamansa poikkeavan asian. Iso kivi, katkennut mänty, pelto. Huivinsa piilossa miehen kasvoille kohosi leveä hymy, kun tuo hetken päästä siirsi kättään eteenpäin orin harjan yllä. Volyan hidas ja turhankin tiukassa paketissa ollut kärsimätön ravi muuttui nopeasti rennommaksi ja eteenpäin kurovaksi. Sen myötä orin ilmekin muuttui tyytyväisemmäksi. Kaula ojentui rentoon kaareen ja kippuraiset korvat kääntyivät enemmän eteenpäin, eikä tuisku ja tuiverrus näyttänyt vaikuttavan koko kaksikon mielialaan tippaakaan.
Marshall sai suunnata melkein kaiken keskittymiskykynsä lähinnä istuntaansa, jotta pystyi istumaan rauhassa mukana orin liitävässä ravissa. Se ainakin oli selvää että tänään ei tarvinnut ajatella mitään erillistä keskivartalo treeniä kotona.

Kaksikko ei ollut ehtinyt mahdottoman kauaa nauttia rennon reippaasta ravista, kun rastapään oli pakko pyytää oria hidastamaan takaisin käyntiin. Mies pyyhki laseille kertyneen lumen pois ja katseli ympärilleen pää pyörien kuin pöllöllä. Hetkinen. Jotenkin ympäristö tien vierellä ei näyttänyt sitten tippaakaan tutulta, vaikka Marshall oli aivan varma että oli kulkenut sitä samaa reittiä minkä oli jo itselle mieleen painanut.
Mies käänsi koko yläkroppaansa jotta näki täysin heidän taakse tiellä, ottaen toisella kädellä tukea Volyan lautasten päältä. Ei, ihan yhtä oudon näköistä sielläkin. Marshall käänsi rintamasuunnan takaisin menosuuntaan ja taputti rauhoittelevasti Volyan kaulaa. Ori ei selvästi ollut tyytyväinen mielestään lyhyeksi jääneestä hölkästä, ja oli kerännyt kaulansa takaisin korkeaan kaareen. Kalisuttaen kuolainta suussaan kuin kiukkuinen lapsi, joka ravisteli oikeastaan mitä vaan mistä lähti ääntä.
Marshall ehti harkita ympäri kääntymistä pariinkin otteeseen ennen kuin aivoissa alkoi hiljalleen raksuttaa. Okei, tuo mänty oli tuttu. Latvasta miltei täysin oksaton mänty mikä oli alkanut jo kelottua tyvestä päin pisti silmiin terveiden puiden välistä.
Siinä vaiheessa kun mies lopulta tiesi tasan tarkkaan missä kohtaa kierrosta he olivatkaan, tuo tunsi itsensä ytimekkäästi sanottuna helvetin tyhmäksi. Ajatella nyt heti ensimmäisenä että he olivat eksyneet suurempaankin erämaahan ja olivat varmaa sudenruokaa, kun ei tunnistanut jokaista puuta ja kiveä.
Metsä harveni hyvinkin nopeasti kun reitti kaarsi puiden seasta peltojen välistä meneväksi vähän leveämmäksi tieksi. Maaston muuttuessa aukeammaksi alkoi Volyan kierroksetkin nousemaan. Ori viskoi päätään muutamaan otteeseen ilmassa, nykien samalla ratsastajan kädessä olevia ohjia kuin sanoakseen että eiköhän tämä matelu jo riittänyt. Kun hevonen ei omasta mielestään saanut asiaa tarpeeksi selvästi sanottua, alkoi orin etuosa muuttua keveämmäksi. Volyan turpa hipoi ryntäitä kun orin etukaviot irtaantuivat maasta pienesti, kuin se olisi varoitellut että nyt jos ei aleta menemään niin tervetuloa rodeoon ryssän perkele.
Venäläinen nojautui liikkeessä hieman eteenpäin ja taputti vapaalla kädellä hevosen kaulaa, odottaen että se palasi takaisin neljälle jalalle. Vasta sen jälkeen, mies myötäsi ohjilla jälleen eteenpäin sekä siirsi toista jalkaa kohti orin kainaloa. Pienet avut riittivät vallan hyvin jo niitä odottaneelle Volyalle, joka hypähti eteenpäin kuin olisi ylittänyt näkymättömän kavaletin. Jatkaen sen jälkeen rytmikkäässä laukassa tietä eteenpäin. Peltojen välissä kulkeva tie oli sen verran pitkä ja ennen kaikkea hyvä pohjanen että siinä pystyi huoletta laskea vähän reippaampaakin vauhtia. Marshall pyyhki jälleen suojalasien pinnalle kertyneet lumet pois, keräten ohjia hieman lisää kädessään ennen kuin siirsi kättä uudestaan eteenpäin Volyan harjaa pitkin. Ori puhalsi terävästi ilmaan ja laittoi uuden vaihteen silmään laukassaan. Askel muuttui pyörivästä keinuhevoslaukasta hetkessä pitkään, sekä liitävämpään kiitoon.
Ratsastaja tunsi sen ihanan kihelmöivän ilon sekä jännityksen tunteen koko kropassaan, aina sormenpäistä varpaisiin saakka, minkä aiheutti jo pelkästään vauhti rakkaan hevosen kanssa. Samalla olo tuntui myös vapautuneemmalta, kuin kaikki mielen perällä pyörineet ongelmat pyyhkiytyisivät vauhdin ja tuiskuttavan lumen mukana pois.

10.2.

Jes, vihdoin se Marshall pääsi satulaan! Olipa kiva ja onnistunut ratsastuskerta, vaikka hevonen välillä vähän kokeilikin rajojaan. Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Kuvailet ratsastusta todella uskottavasti ja tekniseltä kannalta. Sellaista on ilo lukea. Siinä on sitä oikeaa tekemisen meininkiä. En tosiaankaan pysty itse samaan, mutta tässähän minä opin, kun näitä luen.

Kiitos siitä, miten kuvailit Volyan käytöstä. Olen aikaisemminkin hokenut varmaan kaikille, että tykkään päätellä asioita ihan itse lukiessani. Että minulle ei saa kertoa, vaan minulle pitää näyttää. Nyt näytit minulle KOKO toisen ja kolmannen kappaleen ajan sitä, millä tuulella hevonen ja ratsastaja ovat, ja ai vitsit kuinka tykkäsin. Muistaisinpa itsekin näyttää yhtä järjestelmällisesti kertomisen sijaan. Katsos, helppohan se on muille sanoa! Vaikka kappaleet ovat kokonaisuudessaan kultaa, tässä on tämän näyttämisesi helmi:
--Volya jo lähti liikkeelle liioitelluin askelinsa.
Ori heitteli etujalkojaan eteenpäin kuin ihminen joka oli tuntenut pikkukiven kengässään ja yritti ravistella sen pois päkiän alta pistelemästä.

Varmaan kaikilla kirjoittajilla on tavaramerkkinsä, niin kuin muillakin taiteilijoilla. Sinun tekstistäsi pistää ensimmäisenä silmään tuo-pronominin käyttö persoonapronominina, sekä lauseenvastikkeet. Kummassakaan ei ole kerrassaan mitään vikaa: lauseenvastikkeita on sopiva määrä sujuvoittamaan tekstiä. Ja voi kun muistaisin, mistä lapsuuteni kirjailijasta tuo-pronomini minua muistuttaa. Hän ei taida ihan nykykirjailija olla: en ole törmännyt tähän tapaan varmaan noin pariinkymmeneen vuoteen! Pidä kiinni tyylistäsi ja kehitä sitä eteenpäin. Silloin tekstisi tunnistetaan kaikkien muiden joukosta silloinkin, kun siitä otetaan nimesi pois. Varo kuitenkin tuo-persoonapronominisi liikakäyttöä. Raja tulee mielestäni vastaan yllättävän nopeasti aina kun on kyse näin poikkeavasta tyylikeinosta. Lauseenvastikkeiden suhteen ei tarvitse olla ihan yhtä varovainen, sillä ne eivät ole niin poikkeavia, ellei niitä nyt joka virkkeessä viljele, mitä et tietenkään tee nytkään! Älä kuitenkaan aloita lausetta lauseenvastikkeella, niin kuin näissä on käynyt:
Pysähtyen hyppyjensä välillä haistelemaan ilmaa sieraimet väristen.
Siirtäen toistamiseen sitä jalkaa johon venäläinen oli juuri yrittämässä saada suojaa paikoilleen.

Haet hienosti pilkuillesi muuten paikkaa nyt. Ihan joka kerta ei vielä osu kohdilleen, mutta se ei poijjat haittaa. Asia kerrallaan, niin kuin viimeksikin sanoin. Nyt harjoitellaan, ja sitten lopuksi ollaankin jo aika mestareita!

Astetta suurempi lähetys venäjältä 10.2

”Pidä nyt se kinttu lattialla niin päästäänki joskus liikkeelle.” Marshall sanoi napakasti Volyalle, joka normaalista käytöksestään poiketen steppaili hyvinkin malttamattomana käytävällä. Siirtäen toistamiseen sitä jalkaa johon venäläinen oli juuri yrittämässä saada suojaa paikoilleen. Miehen napakkaa auktoriteettiä tosin söi äänestä läpi puskeva huvittuneisuus. Minkäs teit, kyllä hänkin oli innoissaan että pääsi pitkästä aikaa oman työparin kanssa töihin.
Volya nyökytteli päätään jatkuvalla toistolla, kuin levy olisi jäänyt päälle, muljuttaen suussaan olevaan kolmipalakuolainta malttamattomana. Ori oli jo hyvin pitkälle varustettuna edessä olevaa ratsastusta varten, mutta suojien laittamisessa kesti tavallista kauemmin mikä sai sen hetki hetkeltä hermostuneemmaksi. Eikä siihen kestoon tietenkään vaikuttanut juurikin kyseisen orin sählääminen.
Lopulta Marshall kuitenkin sai suoristautua seisomaan kun oli onnistunut viimeisenkin suojavarusteen laitossa. Tuo nosti satulansiipeä ja kiristi satulavyötä vielä yhdellä reiällä, peruuttaen seinustalle laittamaan itsensä valmiiksi. Mies tarkisti että rastat olivat varmasti tarpeeksi tiukasti kiinni matalalla poninhännällä, jotta ne eivät heti olisi levällään silmien edessä heilumassa, sekä paranteli lähinnä korvia kylmältä suojaamassa olevan putkihuivin asentoa. Kiskoessa hanskoja käsiin tuo silmäili hiljaa hymisten ratsuaan.
Tummanpuhuva ori näytti miehen silmissä yhtä komealta kuin tuo muistikin. Huovan sekä rintaremmi martingaalin vihreät värit korostuivat mukavasti hevosen tummaa karvaa vasten. Ja nahan vaaleanruskea sävy pääsi samasta syystä hyvin oikeuksiinsa. Eihän Volya välittänyt vaikka sillä olisi ollut päällä pelkkää mustaa, mutta Marshall piti siitä että hevosen sekä sen varusteiden kokonaisuus näytti siistiltä ja yhtenäiseltä. Eikä hän takuulla ollut ainoa hevosihminen sen mielipiteen takana.

Volya tuntui ratkeavan liitoksistaan siinä vaiheessa kun omistaja vihdoin ja viimein irroitti ketjut kaulalla roikkuneesta riimusta, sekä otti sen kokonaan pois. Ori takoi kavioillaan voimakkaasti allensa, kuin olisi suunnitellut singahtavansa johonkin ilmansuuntaan, sillä välin kun rastapää heitti riimun seinustalla olevan harjapakin päälle. Volya pyörähti ympäri niin tiukasti että olisi voinut kääntyä vaikka kolikon päällä ja seurasi tasaisen pörinän säestämänä taluttajaa ulos tallin ovesta.
Ulkona oli suorastaan naurettavan hyvä sää. Aurinko pilkotteli lähes pilvettömältä taivaalta ilman että pakkaslukema heitteli miinus kymmentä alempana. Sitä paransi entisestään se että ulkona ei tuullut satunnaisia kevyitä puuskahduksia pahemmin. Mieleen tuli nopeasti sanonta että ilma on kuin morsian.

Orin kippuraiset korvat kääntyilivät vilkkaasti suunnasta toiseen, samalla kun se otti hypähteleviä askeleita omistajansa ympärillä. Pysähtyen hyppyjensä välillä haistelemaan ilmaa sieraimet väristen. Aikaisemmin hännän kannatteluun tyytynyt Volya oli heilauttanut häntänsä liki selän päälle asti, jonka takia harmaat jouhet levittäytyivät peittämään hevosen tummaa takaosaa kuin mikäkin huntu. Matkalla tallin edustalta kentälle ori näytti siltä kuin ei osaisi päättää miten oikein kulkisi. Osan matkasta se kulki kuin se olisi saanut tämän tästä pieniä sähköiskuja, koska se säpsähti ja otti ripeämpiä askeleita päätyen kulkemaan hetkeksi poikittain kulkureitillä. Osan se taas kulki sen näköisenä kuin olisi valmistautunut ampaisemaan matkaan minä hetkenä hyvänsä.
Kaikesta tohinasta huolimatta Marshall käveli orin vierellä sen näköisenä kuin mitään ei tapahtunutkaan. Mies piti varmalla otteella kiinni ohjista ja katsoi tämän tästä oria, antaen tuolle jopa tilaa touhuihinsa. Kohottamalla ohjia korkeammalle jotta hevonen ei niitä vahingossakaan saisi sotkittua jalkoihinsa.
Kun kentän portti oli saatu perässä kiinni, venäläinen talutti ratsunsa hieman keskemmäs aidatulla alueella. Tuo piti Volyan pään yli heittämistään ohjista kiinni, ja veti jalustimet alas. Ori jämähti paikoillensa kuin peura ajovaloissa kun se tunsi jalustimien osuvan kylkiä vasten.
Hevosen päätä kohti tarkkaavaisesti vilkuillen Marshall astui orin vierelle ja keräsi ohjat paremmin toiseen käteensä, ottaen kiinni satulan etu- ja takakaaresta. Kokeilevaan sävyyn mies nosti jalkansa jalustimelle, ja orin pysyessä yhä kuin naulattuna paikoillaan, Marshalla hypähti itselleen vauhtia jotta pääsi kapuamaan ratsun selkään miltei ketterästi kuin orava. Mies ehti vain ja vaivoin kalastaa toisen jalustimen jalkaansa kun Volya jo lähti liikkeelle liioitelluin askelinsa.
Ori heitteli etujalkojaan eteenpäin kuin ihminen joka oli tuntenut pikkukiven kengässään ja yritti ravistella sen pois päkiän alta pistelemästä.
Marshall istui syvälle satulaan ja teki pieniä pidätteitä kuin huomauttelisi orille että ei ollut kiire mihinkään, ohjatessa hevosen kaviouralle päin. Tarkoitus ei ollut mitään monimutkaista tehdä. Kunhan vain kävisivät kaikki askellajit pienen jumppailun ohessa läpi jotta Marshall saisi käsityksen että oliko ori missä kunnossa. Siitä oli kuitenkin jo puoli vuotta kun tuo oli Volyan selässä viimeksi ollut eikä miehellä ollut täysin tarkkaa kuvaa siitä miten hevosta oli kotona liikutettu. Tai enemmänkin että kuka sitä oli liikuttanut.
Parin kierroksen ajan Marshall keskittyi lähinnä itse istumaan hiljaa satulassa ja jutteli puuta heinää rauhoittelevaan sävyyn orille. Pikkuhiljaa Volya rauhoittuikin ja käveli lopulta hyvinkin rentoa käyntiä uralla. Ori tuntui venyttävän joka askeleen koko kehonsa läpi. Kaula oli ojennettuna pitkäksi eteenpäin ja turpa tavoitteli lumista maanpintaa. Vuorollaan joka jalka otti venytetyn askeleen eteenpäin. Venäläinen ei pystynyt piilottamaan iloa mitä tunsi kun pitkästä aikaa sai olla tutun hevosen selässä, mikä näkyi leveääkin leveämpänä hymynä tuon kasvoilla. Poskenpäätkin kohosivat sen verran ylöspäin että mies näytti siristelevän silmiään.

Kun kaksikko oli kävellyt hetken kummassakin kierroksessa mies keräili ohjiaan hieman paremmin käsiinsä. Ensimmäistä kertaa vuosiin hän tunsi jännityksen kipristelevän vatsanpohjalla pelkän ravaamisen ajattelusta. Rastapää nosti käsiään aavistuksen ylemmäs ja puristi kevyesti pohkeillaan orin kylkiä vasten. Volyan korvat olivat kuin liimatut suoraan eteenpäin, sisään kaartuvat korvankärjet kutitellen toisiaan vasteen askelten mukana kun ori siirtyi raviin. Ratsukko meni pelkkää rentoa ravia kumpaankin kierrokseen pari kertaa, ennen kuin Marshall alkoi hissukseen keräilemään ohjia enemmän käsiinsä. Samalla pyytäen Volyaa keräämään itseäänkin hieman paremmin kasaan.
Tummanpuhuva ori oli ravannut pitkää ja rentoa ravia tähän asti, kuin lännenratsu konsanaan. Ensimmäisenä muutos alkoi näkymään siinä että ori keräsi kaulansa rentoon kaareen samalla kun pään asento vaihtui. Turpa oli kohtisuoraan maata päin niin, että otsasta maahan olisi voinut piirtää suoran viivan. Aina välillä orista kuului tyytyväinen pörinä sen edetessä kentällä rytmikkäässä ravissa.
Hiljalleen kuvioon tulivat mukaan yksinkertaiset pääty-ympyrät joissa Marshall pyrki pitämään Volyan yhtä rauhallisessa ja rennossa ravissa, samalla kun pyysi sitä taipumaan ympyröiden mukaan. Tähän asti ori oli ollut hämmentävänkin yhteistyökykyinen, miltei jopa automaattinen. Samaan aikaan se tuntui hyvältä kuin hieman epäilyttävältäkin. Etenkin kun otti huomioon orin säheltämisen kentälle tullessa. Mies pakottautui pois epäilyistään ja keskittyi takaisin ratsastamiseensa, koska ori oli selvästi havainnut kuskin karkailevat ajatukset ja oli nyppinyt päätään ohjia vasten. Hetken ravaamisen jälkeen ratsukko siirtyi takaisin käyntiin. Volya vaikutti sen verran hyvältä että Marshall kävi mielessään läpi muutamankin idean millä voisivat hieman maustaa nykyistä tehtävää. Lyhyiden välikävelyjen jälkeen miehellä oli parikin ideaa korvan takana, kun tuo pyysi ratsunsa uudelleen raviin. Pari kierrosta samaa kuviota, kooten ohjia kuin itse hevostakin hieman enemmän käsiin. Kun eteen aukesi kulman jälkeen pitkän sivun suora, Marshall antoi kevyen merkin laukkaa varten ihan vain siirtämällä sisäpuolen jalkaansa eteenpäin samalla kun antoi löysää sisäohjasta. Volya siirtyi sulavasti ravista laukkaan, iskien etukavioillaan hieman turhankin tarmokaasti mikä sain alun tuntumaan satulassa vähän epätasaiselta. Mutta vauhti tasaantui hyvinkin nopeasti helposti istuttavaan keinuvaan laukkaan.  Lyhyen päädyn lähestyessä Marshall pyysi oria hidastamaan vauhtia aavistuksen verran jotta he saattoivat mennä päädyn ilman suurempia kulmien pyöristelyjä. Toisen pitkän sivun avautuessa eteen, ilman varoittelevia elkeitä Volya kiskaisi päätään alas ja selkää köyristäen potkaisi takajaloillaan voimakkaasti korkealle ilmaan. Eikä vain kerran, vaan sitä seurasi sarjassa kolme lisää. Ensimmäinen oli tullut Marshalille täysin yllätyksenä, mutta mies oli pysynyt hyvin matkassa mukana, mitä nyt ohjat olivat päässeet hieman karkaamaan käsistä. Seuraavat olivat lähinnä saaneet miehen nauramaan

”No, no, no. Rauhassa.” mies puheli naurunsa lomasta, keräten ohjat takaisin käsiinsä ja seisoi hetken matkaan kevyessä istunnassa kunnes pompahteleva laukka rauhoittui.

Volya pärskähteli laukka-askeliensa tahdissa, viskaisten päätään pariin otteeseen. Pitihän sitä nyt vähän kokeilla että oliko ratsastaja päässyt aivan taantumaan vieraiden hevosten asetuksille. Marshall taputti toisella kädellään orin kaulaa, pyytäen ratsuaan siirtymään takaisin raviin mihin ori vastasi hieman vastahakoiselle pään pyöräyttämisellä. Ennen kuin pudotti vauhtinsa raviin, ja lähti kaartamaan ratsastajan opastamana jälleen uudelle pääty-ympyrälle. Onnistuneen laakean kuvion jälkeen nopea suoristautuminen uralla, ennen kulmaan ratsastusta.
Pitkän suoran alkaessa hallittu laukannosto, ja nyt ilman että takaosa katosi toisiin stratosfääreihin. Ja juuri ennen kulmaa takaisin raviin, toisto. Tätä hyvinkin yksinkertaista mutta kuitenkin hallintaa vaativaa pikku tehtävää kaksikko toisteli hetken aikaa. Välillä lävistäjän kautta suuntaa vaihtaen.
Lopulta Marshall piti Volyan ravissa myös heidän tullessa pitkälle sivulle, istuen mukaan raviin. Volya käänteli korviaan ratsastajaansa päin, astuen voimakkaammin takaosalla alleen kun tunsi miehen jäävän istumaan raviin. Ori tiesi jo varsin hyvin että yleensä kun Marshall jäi harjoitusraviin niin kohta tehtäisiin jotain uutta.
Tällä kertaa juuri ennen ympyrän alkua mies pyysi oria nostamaan laukan. Ympyrän alku tehtiin ihan kuin aikaisemminkin, käyden tuskin laukka-askeleen vertaa uralla ennen kääntymistä. Mutta kääntävät avut eivät jatkuneetkaan, vaan vaihtuivat suoristaviin apuihin kun kentän keskikohta lähestyi. Keskipisteessä tuli jälleen uudet asettavat avut kun Marshall pyysi orilta laukanvaihtoa. Tässä vaiheessa oli tiesi jo hyvin mitä oltiin tekemässä, ja se suoritti laukanvaihdon turhankin suuren pompautuksen kautta. Jatkaen nyt uudessa laukassa toisen päädyn ympäri. Jonka jälkeen äskeinen kentän keskikohdan tehtävä toistui. Käänny, suoristu, vaihda, käänny. Laukanvaihdon tapahtuen jälleen turhankin suuren loikan kautta. Ja kahdeksikon päättävän viimeisen kaarteen suorittaminen jälleen kaviouraa hipoen.
Marshall taputti Volyan kaulaa molemmilla käsillänsä ja antoi orin venyttää kaulaansa laukassa.

"Hienoa! Loistava ukko!" Mies hihkaisi orille äidinkielellään, tuntien suupieltensä miltei repeytyvän jälleen. Samalla vatsanpohjassa tuntui se hämmentävä kutkuttelevan ja kipristelevän sekainen ilontunne, mikä levisi aina koko kropan lävitse. Samalla Marshall tajusi että kuinka paljon oikeasti oli kaivannutkaan omia hevosiaan. Toki hän oli suomessa ollessaan käynyt ratsastamassa parillakin eri tallilla, niiden hevosille. Mutta jostain syystä niillä ratsastus oli tuntunut kauhean hankalalta. Melkein kuin pelkkään pidätteeseen olisi pitänyt käyttää pelkän istunnan tai pienen ohjan puristuksen sijaan koko käsivartta olkapäästä lähtien. Ja jossain laukanvaihdossa oli tuntunut että piti heiluttaa koko kroppaa joka suuntaan että hevosessa sai reaktiota aikaiseksi.
Mutta Volyan kanssa tuntui että pelkkä ajatus ja aikominen riitti, kun ori jo tiesi mitä sen piti tehdä. Pitäisiköhän sitä jossain vaiheessa käydä kotona? Tässä hetkessä Marshall huomasi että kaipasi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan takaisin kotia.

Volya on niin upea! Tykkään sen värityksestä aivan hurjasti. Orissa on kaikki samassa paketissa: hopea harja, isot valkoiset merkit ja herasilmä. Nam <3