Merelle & Monsune

Siinä se sitten seisoi, kuvankaunis ylläpitoponini, josta ei puuttunut ainakaan pilkkuja. Neitokainen oli käppäillyt nätisti kolisevaan traileriin Kiltaniemen tallipihalla, ja hirnahtanut vielä hyvästeiksi ystävilleen. Seisoin tamman edessä kopin etuosassa, rapsutellen tuon pilkukasta, siroa päätä.
"Voi kun sä olet söpö", kuiskasin ja suukotin Rallin silkkisen pehmeää turpaa.
Vilkaisin vielä kaiken olevan kunnossa ja poistuin trailerista. Suljin etuluukun jättäen tamman yksin hämärään.

Ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen katumaasturi trailereineen pysähtyi Hukkasuon pihaan komeiden hirnahdusten saattelemana. Ralliponin uudet tallikaverit tervehtivät otusta innokkaasti, ja astuttuani ulos autosta huomasin muutamankin tötteröhäntäisen olennon juoksentelevan tarhoissaan. Kättelin nopeasti meitä odottaneen Crimis-nimellä esittäytyneen naisen ja kipitin poistamaan pilkkuponia trailerista. Takaluukku pamahti maahan turhankin kovaäänisesti, mutta koska Merelle oli kunnon poni, ei sitä kiinnostanut laisinkaan. Sivusilmällä huomasin äidin keskustelevan Crimiksen kanssa, joten omatoimisena naisenalkuna avasin itse takapuominkin. Nopeasti harpoin trailerin etuovelle ja astuin sisään. Unenpöpperöinen Ralli nosti päänsä ja hörähti hiljaa.
"Oliko se matka noin tylsä ja yksinäinen?" naurahdin ja silitin ponitamman pehmeää, toppaloimen kaulakappaleen peittämää kaulaa.
Irrotin riimunnarun etupuomista ja suorastaan sukelsin sen ali. Rilla pakitti järkevänä ponina suoraan ulos trailerista ja astuttuaan takaluukun päältä lumiselle pihamaalle ponitamma päästi ilmoille kimeän hirnahduksen.

"Ai tääkö se Ralli nyt on. Täytyy sanoa että nätti poni!", Crimis hymyili.
"Joo, Rallaihan se on", nyökkäsin ja silittelin toppaloimeen paketoitua pilkkuponia.
"Tulkaa vaan tänne päin, niin viedään poni karsinaansa. Aletaan kohta ottaa muitakin sisälle, niin ei viitsi sitä vaan hetkeksi pihalle viedä", nainen selitti äidin kaivellessa kolmea ikean pussia auton takakontista. Innoissani kävelin uteliaan tamman vierellä tallia kohti.

Tungin ponin sen upouuteen karsinaan. Nakattuani mustat kuljetussuojat jo hetki sitten poistamani toppaloimen päälle annoin Rillalle porkkananpalan. Hieman hämmentyneen oloinen ponitamma sai pian eteensä heinäkasan, jota se jäi tyytyväisenä mussuttamaan, kun taas itse lähdin tunkemaan sen tavaroita paikoilleen.

Lopulta kaikki kolme ikean muovisäkkiä oli tungettu paikoilleen ja Rilla mussutti heiniään muiden hevosten seurassa. Se teki hyvää vauhtia tuttavuutta karsinanaapurinaan toimivan Rocky-nimisen hevosen kanssa ja vaikutti muutenkin onnelliselta. Niinpä uskalsin jättää sen hyvillä mielin uuteen kotiin.

Hei Ellen ja tervetuloa vielä tänne foorumillekin!

Kiva kuulla, että matka meni hyvin ja Rallikin oli heti jo noin tyytyväinen uudessa kodissaan. Tehän sopeudutte tänne nopeasti. Ja on se Ralli vaan hauskannäköinen otus!

Ps. Ikea kirjoitetaan isolla, koska on erisnimi.

Kirkkaat ja selkeät värit, tykkään erityisesti tuosta pakkasen aiheuttamasta punasta poskilla ja nenänpäässä.

Ellen rapsutteli Rallin pehmeää karvakaulaa. Tamma mussutti heiniään tyytyväisenä karsinassaan, jonne se oli päässyt kesken päivän, sillä olisi töiden aika. Hepat saivat parasta aikaa heiniä pihalle, joten tyttö päätti antaa Rallin syödä sisällä. Hän kiristi vyötä rei'illä molemmilta puolilta ja nappasin ponin pään käsiinsä.
"On aika lähteä töihin", tyttö mutisi ja heitti ohjat tamman kaulan yli.
Kiltti, kohtaloonsa tyytynyt poniraasu otti kuolaimet nätisti suuhunsa ja odotti Ellen kiristeli sen mielestä mitä turhimmat remmit. Musta ratsastuskypärä humpsahti hetkessä päähän. Lopulta kaksikko mateli ulos ulos, ponin ohjat Ellenin vasemmassa kädessä, kouluraippa oikeassa.

Ellenin vatsanpohjassa kipristeli tytön taluttaessa pilkkuponia maneesille. Ratsastushalli oli Rallille uusi juttu, sillä ainakaan Kiltaniemessä ei sellaista ollut. Muutaman kiukkuisen nykäyksen jälkeen melkein kiinni jäätynyt maneesin ovi rysähti auki, saaden pilkkuotuksen säpsähtämään. Kaksikko katosi sisälle ratsastushallin hämärään.

Ralli heilutteli päätään malttamattomana samalla kun Ellen yritti kiristää karvamahan ympärille käärittyä satulavyötä. Keltapunamusta enkkuviltti roikkui tamman selässä, vaikkei se sitä oikeasti tarvitsisi.
"Tiiän että toi viltti on susta ihan kauhee, mutta mua palelee ilman sitä", ratsastajatar mumisi ponille ja vilkaisi nopeasti ohuiden ratsastushousujen peittämiä jalkojaan.
Miksi juuri tänään mun piti jättää toppahousut kaapin nurkkaan, Ellen mietti harmistuneena vilun tunkeutuessa luihin ja ytimiin. Huokaisten neito laski vanhat, nahkaiset jalustinhihnat ja päästi ne roikkumaan ponin kyljille. Noustessaan ponin satulaan tyttö harmitteli olevansa kurja vilukissa, eihän pakkasta ollut kuin korkeintaan aste tai pari.

Pilkkuponi tepsutteli kaula pitkällä uteliaana eteenpäin Ellenin kohentaessa vilttiä paremmin jalkojensa peitoksi. Ajatuksissaan ympäri maneesia ratsasteleva tyttö säpsähti maneesin ovien auetessa. Ralli käänsi siroa, pitkää kaulaansa ovelle, ja hörähti hiljaa. Ovella kaksikkoa vastapäätä seisoi komea, kimo hevonen.
"Moikka!" siilitukkainen, kypäräänsä kädessä roikottava, pienikokoinen nainen huikkasi ovelta, kuitenkin hieman epävarmasti.
Ellenin huulien välistä lipsahti ujo moi.
"Jos sua ei haittaa, niin tultas vähä reenaamaan. Tää on siis ori", nainen hymähti.
"Ei tietenkään!" tyttö vastasi hymyillen.
Hevonen se orikin oli.
"Ja tällä on suhteellisen matkaavoittavat askellukset, toivottavasti ei jyrätä teitä", hän vielä varoitti.
Sen jälkeen maneesi täyttyi hiljaisuudella, jonka rikkoivat satunnaiset pärskähtelyt ja kopsahdukset kavioiden osuessa toisiinsa.

Merelle ei voinut olla kuikuilematta upeaa herraa, joka sen kanssa oli maneesiin uskaltautunut. Se keskittyi juuri ja juuri tarpeeksi pysyäkseen pystyssä, mutta muuten sitä ei kiinnostanut mikään muu, kuin tuo kimo komistus.
"Ralli", Ellen sähähti ärtyneenä.
Tyttö kosketti kouluraipalla hevosen lapaa. "Jos sinulla ei ole hevosen mieltä, on turha yrittää mitään, varsinkaan voimaa", hän muisteli tuttavattarensa sanoja. Lopulta Ellen pysäytti pilkkuponin. Neiti kutkutteli aivan minimaalisilla sormen liikkeillä Rallin suupieliä niin pitkään, kunnes tamma taivutti kaulaansa haluttuun suuntaan. Heti sen tehtyään knabstruppi sai taputuksia ja myötäyksen.
"Näin juuri", tyttö mumisi ponilleen.

Viimein Ellen uskaltautui nostamaan laukan. Poni alkoi lopulta keskittyä työskentelyyn, jopa kantoi itsensä ja astui takajaloilla. Laukka pyöri hyvin, kunhan pysyi tarpeeksi kaukana Rallin uudesta ihastuksesta. Välillä poni liukui ulkopohkeesta läpi kohti toisessa päädyssä ravaavaa hevosta, mutta pienellä muistutuksella ulkotuen olemassaolosta tamma palasi takaisin ympyrälle. Viltti oli heitetty jo aikoja sitten maneesin laidalle, pois häiritsemästä, ja Ellen alkoi tuntea sen palelevissa jaloissaan. Miten mä voin olla näin viluinen, tyttö mietti harmissaan.

Ellen antoi tammalle ohjaa ja päästi tuon ravaamaan eteen-alas ympäri maneesin etuosaa. Huvikseen tyttö temppuili kevennyksellään, milloin istui kaksi askelta, milloin seisoi jalustimilla kolme. Välillä kevensi väärään tahtiin, välillä väärälle jalalle. Hiljalleen Rallin ravin tempo alkoi hidastua, ja Ellen hidasti tamman käyntiin.
"Olet niin hieno tyttö", hän kehui kurotellessaan vilttiä jalkojensa peitoksi.

"Ovi aukeaa", Ellen huikkasi maneesin ovelta, vielä istuessaan ponin selässä.
Hetken sähellyksen jälkeen ovi saatiin auki ja tyttö ratsasti pilkkuotuuksen pihalle. Juuri ennen kuin hän sai oven kiinni, huikkasi siilitukka vielä:
"Mä oon Pauliina Ahlman, mutta sano Pauliksi. Ja tää on Nitro, irish sport horse- ori, kunnon estetykki."
"Ellen Ekmann", hymyilin. "Ja tää on Merelle, mutta tutummin pelkkä Ralli."

Tyttö rapsutteli Rallin vielä hieman hikistä karvaa ajatuksissaan. Käärittyään ponin vohveliloimeen hän poistui karsinasta ja lähti viemään hevosen varusteita paikoilleen. Jotenkin hän oli roudannut normaalia enemmän kamoja ympäriinsä, tai siltä se ainakin tuntui.

Kun Ellen viimein oli hoitanut poninsa tavarat paikoilleen, lähti hän tarkistamaan, oliko sen karva jo kuivunut.
"Sähän olet ihan kuiva jo", tyttö naurahti ponilleen.
Saatuaan vohveliloimen tamman selästä Ellen talutti sen nakuna takaisin tarhaan, jossa ponin uudet ystävät jo odottelivat. Rallia ei vain kiinnostanut, sillä sen mielessä pyöri joku toinen. Joku kauniin valkoinen. Ainakin siihen asti, kunnes Mosku puri sitä kankusta saaden pilkkuponin vinkaisemaan. Lähtipähän mukaan leikkimään, Mosku varmaan ajatteli juostessaan Merelleä karkuun.

Ellen istuskeli mietteliään näköisenä satulahuoneen lattialla. Suljettu satulasaippuapurkki lojui maassa tytön käden vieressä, vedellä täytetyn ämpärin takana.
"Hui kauhea, mitäs sä siinä istuskelet", joku säikähti ovelta.
Blondi nosti katseensa, joka oli hetkeä aiemmin harhaillut edestakas saippuapurkin kylkeä käyttöohjeita lukien. Pikaisella vilkaisulla hän tunnisti tulijan oman poninsa tarhakaverin omistajaksi, Sallaksi. Ellen naurahti.
"Moi, toivottavasti en pahasti säikäyttänyt", tyttö hymyili ja jatkoi:"ja varusteita putsaan, eli ei mitään erityisempää!"
Sinisilmä nyökkäsi hymyillen ja nappasi Rockyn satulan ja suitset matkaansa.
"Tuu ihmeessä käymään meijän kanssa metässä, Veerakin on tulossa Moskun kanssa!" Salla vielä kehotti.
Harmistuneena Ellen joutui kieltäytymään, sillä Newerran kilpailut lähestyivät päivä päivältä, ja treenattava oli.

Kannettuaan kuudet estetolpat maneesin takaosaan Ellen nosteli puomeja paikoilleen. Tänään tehtävänä oli yksinkertainen sarja, jonka ensimmäinen este pysyisi pienenä ristikkona ja isompi kohoaisi aina 70 senttimetrin korkuiseen okseriin. Hikisenä esteiden raahaamisesta tyttö poistui maneesista poninsa luokse, jota hän tervehti porkkananpalan kanssa.
"Kiva kun jaksoit oottaa nätisti", Ellen leperteli Rallille, joka nökötti kiltisti satula selässään karsinassa.
Tyttö irrotti riimunnarun riimusta ja poisti koko päävehkeen, jonka jälkeen pujotti suitset ponitamman siroon päähän.
"Nyt hypätään", Ellen mutisi napatessaan hevosensa vaaleanpunaisen esteraipan käteensä.
Mun täytyy ostaa uusi raippa, mieluusti musta, kun ei tää sovi ton sinisiin suojiin ja huopaan, hän mietti taluttaessaan ponin pihalle.

* * * *


//Ihmeellisesti litistyi tuo kuva, https://i.imgur.com/IfFMoIW.jpg <- tuolta näkee alkuperäisen

Kolme päivää aiemmin..
"Apua, katso kuinka suloinen toi kimo on!" Vilja hihkaisi Ellenin vasemmalta puolelta.
Brunette, lyhyttukkainen tyttö, pyöreillä mutta kauneilla kasvoilla ja hehkuvilla silmillä, osoitti myynti-ilmoitusta lukuisten joukossa. Ellen klikkasi ilmoituksen auki, Viljan huokaistessa ihastuksesta.
"Kimo, 151 senttimetriä korkea tilastohevosruuna parhaassa iässä." hän sopersi silmät hehkuen.
Ellen naurahti parhaan ystävänsä innostuksesta.
"On se kyllä ihana, luonnekin just passeli. Ja nätti on kun mikä", blondikin lämpeni.
"Sehän hyppää metriä ja koulussakin menee helppoo Beetä! Eikä ees pahan hintanen", ystävätär sössötti ja jatkoi käännähtäen silmät suurina Elleniä kohti: "Ellen, sun täytyy ostaa tää!"
"No ei kai ny sentää. Just mä sain Rallinkin ylläpitoon.."

Vaan kuinkas sitten kävikään?
Vilja hytkyi Ellenin vierellä lähes yhtä innoissaan kuin uusi hevosenomistaja itse. Tyttöjen odotus palkittiin pian, sillä vanha tuttu katumaasturi traikku perässään kaasutti pihaan.
"En voi edes uskoa, että ostit sen kuin sian säkissä.. Ja sun vanhempas vielä suostuivat", Vilja henkäisi ja kääriytyi viininpunaiseen talvitakkiinsa.
"En mäkään.. Onpahan Rallille kaveri ihan omastakin takaa", Ellen naurahti.
Sitten he olivat hiljaa. Tottuneesti kaksikko käveli trailerin luo ja hevosenomistaja avasi trailerin etuluukun. Vilja jäi moikkaamaan autoa ajanutta naista, mutta Elleniä ei äidin läsnäolo voinut kiinnostaa. Tyttö astahti hämärään traileriin ja hitaasti hahmotti kimon ruunansa pimeydestä.

Mosse peruutti kolistellen ulos trailerista, lähellä oli että ruuna olisi litistänyt Ellenin äidin kumppareiden piilottamat varpaat.
"I-ha-na", Vilja hihkui ja suorastaan pomppi paikoillaan.
Ruuna seisoi uteliaan ryhdikkäänä paikoillaan. Hevonen hörisi ja hirnui, vaikkei kukaan enään näin myöhällä ollut ulkona. Joku vinkaisi, mutta kovin hiljaa.
"Oi, on se kyllä hieno. Pääsee Rallin kanssa samaan talliin", taaksemme ilmestynyt Hantsu naurahti.
"Niimpä", Ellen naurahti lumoutuneena.
Tytön lapsuuden unelma kimosta kaunottaresta oli viimein totta. Prinssihevonen oli oikeasti olemassa.

Ralli päästi ilmoille kimeän hirnahduksen nähdessään uuden herrasmiehen.
"En tajuu, toi ihastuu aina kimoihin", Ellen virnisti Viljalle taluttaessaan ryhdikkään vanhuksen karsinaansa.
"Mäkin ihastuisin", Vilja nauroi silittäessään kauempana Rallia karsinan kaltereiden välistä.
Vanhaherra hirnahti vielä komeasti, ennen kuin jarrutti hösötyksensä niin, että malttoi mussuttaa heiniänsä. Vilja innokkaana aputyttönä oli jo kieputtamassa pinteleitä hevosen jaloista, joten Ellenille jäi vain loimen pois ottaminen ja viikkaaminen.
"Viedäänkö sen tavarat paikoilleen? Samalla laitetaan Ralliponinkin kamppeet paikoilleen", hän ehdotti kun brunette oli saanut kieputettua siniset pintelit rullalle.
"Joo, viiään vaan."

Mossen mukaan tuli vähän tavaraa, verrattuna Ralliin. Hevosen tavarat satulaa lukuunottamatta mahtuivat helposti yhteen Bilteman-muovikassiin, jonne ne oltiinkin aseteltu siististi. Kaunis, musta nahkasatula kiilteli satulahuoneen keltaisen valon alla. Vilja silitteli vanhahkoa, pehmeää nahkaa.
"Tää satula on satavarmasti ihana istua", hän huokasi ja peitti yleispenkin satulansuojuksella.
Ellen tyytyi nyökkäämään, sillä pilkkuponin tavarat eivät millään mahtuneet paikoilleen, eikä Mossen kamoista puoliakaan ollut edes nostettu pois pussista. Huokaisten tyttö ilmoitti laittavansa ne huomenna, sillä Rallikin pitäisi vielä ratsastaa.
"Saanko mä ratsastaa kans?"
"Mee ihmeessä vaikka koko reeni", Ellen naurahti ja nappasi pilkkuponin satulan ja suitset matkaansa.

Turhankin pitkäkestoisen ja äänekkään hoitotuokion jälkeen Vilja istuskeli tyytyväisenä Rallin satulassa. Hän taputteli pohkeenväistöjen lomassa vähän väliä pilkkuponin karvakaulaa Ellenin naureskellessa maneesin laidalla.
"Tää on ihana! Tällä on superkivat askeleet!" Vilja hihkaisi siirtyessään raviin.
Pilkkuponi heilautti päätään, sillä sitä ei huvittanut työnteko laisinkaan.
"Ootsä varma, ettet halua raippaa? Se reipastuu silmissä, vaikkei sitä käyttäiskään.."
"Tää on ihan hyvä näinkin", ponin selässä keikkuva neitokainen hymähti.

"Sä et sanonu et tää pukittelee!" Vilja kiljaisi ponin heittäessä peräpäätä oikein urakalla ratsukon siirtyessä laukkaan.
"Ei se pukittelekkaan, sillä on vaan kivaa. Pysy kyyis!" Ellen kikatti.
Lopulta poni asettui laukkaamaan nätisti ympyrällä. Vilja ratsasti ponia naama punaisena, se ei jaksanut millään totella.
"Hyppäsin sillä suht rankasti eilen, se on vähän väsyny", blondi totesi silmäillen ratsukon menoa.
"Joo, mä varmaan lopettelen tähän", Vilja naurahti siirtäessään Rallin raviin.

Vilja sai taluttaa ratsunsa talliin. Hoidettuaan siltä varusteet pois, tytöt jäivät norkoilemaan tamman karsinan ovelle.
"Se on kyllä ihana", brunette huokaisi.
"Mä tiedän. Ja se tietää sen itsekin", Ellen naurahti.
Viininpunaiseen talvitakkiin sonnustautunut tyttö ojensi Rallille porkkananpalan karsinan kaltereiden välistä.
"Meidän pitää varmaan lähteä, kello alkaa lähennellä yheksää", Ellen huokasi.
"Joo. Sanotaan vielä heipat Mossellekin", Vilja vielä ilmoitti.

Ja niin oli poni poistunut säkistä, jossa se oli Hukkasuohon raahattu. Myynti-ilmoituksen takaa paljastui ihana pieni hevonen, samanlainen, mitä Ellenille oli luvattu. Seikkailut tämän kolmikon kanssa jatkuvat vielä pitkään..

Hei Ellen!
Pahoitteluni, kun en ole ehtinyt vastailemaan - sullahan tulee tarinoita melkoisella vauhdilla! Vastailen nyt reiluuden nimissä kaikkien tarinoihin aikajärjestyksessä, joten aloitetaan sun vanhimmasta.

Kummallisuuksia

Voi pientä Rallia, kun on jättiläiseen mennyt ihastumaan. Johan täällä on tänä talvena ollut rakkautta ilmassa (viitaten Timin ja Mayan romanssiin..) :'D Ei sillä, etteikö Nitro olisi hirmuisen komea tapaus.
↓
Rallia ei vain kiinnostanut, sillä sen mielessä pyöri joku toinen. Joku kauniin valkoinen. Ainakin siihen asti, kunnes Mosku puri sitä kankusta..

Ja hei, mäkin olen vilukissa - ollaan yhdessä kurjia. Ei vaan, Suomen talvi se on kurja eikä me!

Kaiken kaikkiaan kiva teksti, jota oli helppo seurata. Tällainen pieni korjaus vain:
.. ja odotti Ellen kiristeli.. -> ja odotti Ellenin kiristelevän TAI ja odotti, että Ellen kiristi

--

Treeniä pukkaa

Toivottavasti teidän treenit sujui hyvin! Onnea kisoihin. Kerrothan sitten, miten teillä meni?
Kuvat on aina plusssaa. Olette kyllä kaikki olleet hurjan aktiivisia kuvien kanssa tänä vuonna, vau. Alle kaksi viikkoa mennyt ja nyt jo galleriassa on kymmenen kuvaa. <3

--

Mosse

Mukava tarina jälleen, hienoa nähdä tällaista aktiivisuutta. Jakelen aktiivisuusmerkkejä sitten kuun lopussa kaikille, jotka on ne ansainnut (vähintään neljä tarinaa kuukaudessa). Aktiivisuutesi myötä olet saavuttanut myös ensimmäisen tähden, onnittelut. Tähdet ja siten tittelit määräytyy viestimäärän mukaan.

Suosikkikohdat:

• Tytön lapsuuden unelma kimosta kaunottaresta oli viimein totta. Prinssihevonen oli oikeasti olemassa.
  
• Ralli päästi ilmoille kimeän hirnahduksen nähdessään uuden herrasmiehen.
  "En tajuu, toi ihastuu aina kimoihin", Ellen virnisti Viljalle..
  

+ Aivan ihana lopetus.

Sitten vielä tällainen korjaus:
Bilteman-muovikassiin -> Bilteman muovikassiin

Hienoa, että päästät kaverinkin ratsastamaan Ralli-ponilla. Ja jatkossahan te voitte ratsastaa myös yhdessä, mikäs sen parempaa ajanvietettä parhaan kaverin kanssa!

[Osallistuminen HeC Luokkaan]

Mä pakkasin ihan kauhealla vimmalla. Nakkasin milloin mitäkin siniseen IKEAn muovikassiin vähän väliä puhelimen näytöllä vilkkuvaa muistilistaa vilkaisten. Kuten aina, olin jättänyt hommat viimetinkaan, ja niinpä mulla olikin enää puolisen tuntia aikaa. Onnekseni pilkkuponi oli pesty kunnolla eilen, jonka jälkeen olin käärinyt sen kaulakappaleelliseen fleeceloimeen.

Kun olin seitsämän aikaan aamulla pamauttanut uuden tallin ulko-oven kiinni, Ralli oli suoraan sanottuna nukkunut karsinansa nurkassa, joten olin vain heittänyt sille vähän heinää ja alkanut letittämään ponin harjaa. Pahaksi onnekseni vaaleanpunainen fleece oli saanut punertavanruskeat harjajouhet aivan takkuun, joten niiden selvittelemisessä vierähti hyvä tovi, jonka aikana kisaponi alkoi heräillä. Niinpä letittäessäni sen harjaa pilkukas pää pomppi ympäriinsä eikä nutturoista tullut mitään.

Niimpä mä sitten talutin kaulakappaleelliseen toppaloimeen ja kuljetussuojiin pukeutuneen pilkkuponin kolisevaan, ikivanhaan traileriin ja kieritin riimunnarun etupuomin ympäri. Taputin vielä pikaisesti Rallin siroa päätä ja hyppäsin ulos kopista äidin sulkiessa takaluukkua. Nakkasin  loput tavarat takakonttiin ja istahdin etupenkille. Matka kohti Newerraa alkoi.

Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen katumaasturi kaartoi viimein Newerran parkkipaikalle. Nopeasti hyppäsin ulos autosta ja kipitin trailerin etuovelle, josta nopeasti nousin sisälle. Unenpopperöinen ponitamma hörisi vaimeasti tervehdyksenä, se tuntui aina ajomatkan jälkeen väsyneeltä. Äiti kolisteli takaluukun kanssa, joten irrotin Rallin etupuomista. Ponin mielestä liian pitkään kestänyt takapuomin avaus oli viimein ohi, joten peruutin sen ulos trailerista äidin varmistaessa, ettei otus tipahtaisi lastaussillalta.

Kiinnitin Rallin pikaisesti trailerin ulkoseinässä olevaan koukkuun ja riisuin siltä kiireellä loimen sekä suojat. Äiti ilmoitti, että meillä olisi vaivaiset neljäkymmentä minuuttia aikaa, joten pistin lisää vauhtia toimintoihini.

Pian pilkkuponi seisoikin sievänä pakettina keskellä muiden hevosten tungosta. Äiti talutteli sitä ympäri tallipihaa, sillä minun oli määrä vaihtaa toppatakki mustaan kisatakkiin. Vaan asiaan tulikin pieni mutka.
”Äiti? Missä mun kisatakki on?” sopersin auton luota.
”Sä itse pakkasit sen”, nainen huokasi katsomatta mua.
Siinä vaiheessa paniikki iski. Mä en ikinä, siis ikinä, unohtaisi jotain niin olennaista. Pengoin ikean kassin läpikotaisin, mutten löytänyt mitään, joka edes muistuttaisi mustaa takkiani.

Olin jo itkuraivarin partaalla, kunnes äiti naurahti.
”Mitä?” tokaisin kiukkuisena.
”Se takki on sun päällä. Viisi minuuttia aikaa, ja sä olet etsinyt sun kisatakkia kohta viisitoista minuuttia.” hän puuskahti.
Vilkaisin ihmeissäni asukokonaisuutta, ja toden totta, takki oli pälläni. Pyöräytin silmiäni ja paukautin auton oven kiinni. Kipitin äkkiä nappaamaan kilpaponini (vähän tylsistyneen sellaisen) ja loikkasin mustan koulusatulan kyytiin hetkessä. Kiristin vyötä ja viimein olimme valmiita.

Ratsastin Rallin verkkaan, jossa poni toimi moitteettomasti. Sain juuri ja juuri kokeiltua askellajit läpi ja taivuteltua.
”Seuraavana vuorossa Ellen Ekman Ja Merelle”, joku kuullutti.
Nostin ravin ja ratsastin kouluaitojen välistä radalle. Kierrettyäni radan muutamaan kertaan pilliin vihellettiin ja käännyin kohti pituushalkaisijaa.

Tunsin, kuinka aina niin kiltti ja varma kisaponini tuijotti tuomarinpöytää. Huokasin syvään ja pysäytin ponin tervehdykseen. Kumarsin ja siirsin oikeaa kättäni alaspäin.
”Ole hyvä”, tuomari lausui juhlallisesti.
Painoin pohkeet Rallin kylkiin jolloin tuo pompahti raville erittäin epämukavan tuntuisesti. Pompin satulassa kuin mikäkin perunasäkki ja poni tuijotti edelleenkin valkoisella liinalla peitettyä pöytää. Purin hampaat yhteen, en varmasti antaisi tämän lätsähtää tähän. Tunsin jo kuinka Ralli punkisi kulman varmaan viisi metriä ennen oikeaa käännöstä uralle. Ja kaikki olisi mennyttä. Meidän kisauran aloitus, saataisiin hylätty.

Yhtäkkiä se vain rentoutui. Poni blumbsahti oikein maittavaan peräänantoon ja laittoi koulumoodin päälle. Ralli kipitti radan juuri niin hyvin kuin olisi vain toivonut. Laukannostot, ravisiirtymät ja kaikki muukin toimi niin hyvin kuin vain olisi voinut olettaa. Kunnes, juuri sinä tärkeimpänä hetkenä, kun käännyttiin lopputervehdykseen, joku pikkulapsi päätti kirkaista - ja kovaa. Vuorenvarma kilpaponini hyppäsi vähintäänkin viisi metriä ilmaan ja sinkoutui eteenpäin.

Sitten se taas muisti olevansa kiltti kouluponi. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, poni siirtyi takaisin raviin ja pysähtyi nätisti lopputervehdykseen. Huokasin helpotuksesta ja nyökkäsin. Päästin ohjat löysäksi ja annoin ponin kävellä pois radalta. Hymyilin kuin naantalin aurinko äidin kävellessä meitä vastaan.
”Hyvin meni, vaikka no..” nainen naurahti.
”Mä oon ainakin tyytyväinen”, virnistin ja loikkasin alas selästä.
Äiti heitti fleecen ponin päälle ja lähti kävelyttämään sitä pihalle, ja minä lähdin hakemaan tuomaripaperiani kansliasta.

Sijoitus 1/1

[Osallistuminen 70cm luokkaan]


Sijoitus 1/1

Voi ei, kuulostaa liiankin tutulta! Mun kisat menee aina just näin. Tai sitten niistä tulee vaan täysi katastrofi.

Suosikkikohta:
..kun käännyttiin lopputervehdykseen, joku pikkulapsi päätti kirkaista - ja kovaa. Vuorenvarma kilpaponini hyppäsi vähintäänkin viisi metriä ilmaan ja sinkoutui eteenpäin.
Sitten se taas muisti olevansa kiltti kouluponi.

Tykkäsin! Kaikki ei aina mene niinkuin suunnittelee, mutta sehän elämästä - ja tässä tapauksessa tarinoista - tekee hauskaa. Sijoittumisia jännityksellä odottaen

Kimo ruuna ravasi ruhtinaalisin askelin enkkuviltin heilahdellessa hevosen lautasten päällä edes takaisin saaden sen valkean talvikarvan takertumaan villan huokosiin. Maneesin täytti hiljainen puuskutus, kavioiden satunnainen yhteen kolahtelu ja pärskähtely. Mosse liikkui koottuna pitkin hallin hiekkapintaa, tuskin kosketti jyviä liitäessään niiden yli. Kimo oli hyvässä vireessä, se nautti kun sai olla vain yhden ihmisen hevonen.

Välillä ruuna sai kävellä löysin ohjin, pitkänä ja rentona. Se tunsi hanskan peittämän siron käden kaulallaan, ratsastajan kehuessa hevostaan. Vaikka Mosse oli jo toista kymmentä vuotta vanha, jaksoi se silti porskuttaa menemään pitkän ratsastuskoulu-uransa jälkeenkin. Hevonen oli kuitenkin sopeutunut hyvin yksityishevoseksi ja uuden laumansa jäseneksi.

Koottuaan ohjat ratsastaja pyysi hevosen laukkaan. Kimo siirtyi häntää heilauttaen aktiivisempaan liikkeeseen. Mosse laukkasi pyöreään laukkaan, jossa se taipui kauniisti ympyrälle blondin sisäpohkeen ympärille. Maneesin keskellä seisova tyttö viininpunaisessa takissa räpsi kuvia minkä ehti, ja vaikka muutamaan kertaan salama laukesi hämäryyden vuoksi, ei tottunut tuntiratsu välittänyt pätkääkään. Se tiesi, ettei kamera ollut vaarallinen.

Siirryttyään raviin Mosse puuskutti jo hieman. Ratsastajatar taputteli kimon kaulaa suurieleisesti, kasvot hymyssä suin. Ruuna sai paljon kehuja ja taputuksia, ja kun se oli ravannut muutaman kierroksen pitkin ohjin, oli aika siirtyä käyntiin. Omistaja ojensi hevosen selästä sille porkkananpalan, jonka Mosse nappasi suuhunsa hetkessä.

Mukava kuulla Mossesta taas, ja vielä mukavampi kuulla sen sopeutuneen hyvin.
Kaunista kerrontaa, joka saa arkisen treeninkin kuulostamaan hohdokkaalta - mitä se kyllä onkin. Hyvää työtä!

Suosikkikohta:
Mosse liikkui koottuna pitkin hallin hiekkapintaa, tuskin kosketti jyviä liitäessään niiden yli. Kimo oli hyvässä vireessä, se nautti kun sai olla vain yhden ihmisen hevonen.

Rapsuttelin mietteliäänä pilkukasta poniotustani. Tuttuakin tutumpi enkkuviltti odotti sen selässä pian alkavaa maastolenkkiä. Kiertelisimme kauniissa kevätpäivässä pitkin metsiä ja peltoja, ilman satulaa. Aurinko lämmittäisi sinisen välikausitakkini selkämystä ja saisi lumen kimaltelemaan kilpaa Rallin uuden blingiotsapannan kanssa. Täydellistä.

Niin, tai se olisi ollut täydellistä, jos kaikki olisi mennyt kuten ajattelin - vaan eipä mennyt.

Saatuani pilkkuotuksen pysähtymään jakkaran viereen ja kiivettyä sen selkään, oli tamma heti ilmaissut mielipiteensä könyämisestäni. Vinkaisu ja kiukkuinen hännänheilahdus kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, ponillani oli kiima. Eipä siinä mitään, ja lähdettiin matkaan.

Tein typerän valinnan, ja päätin kierrättää hevoseni tarhojen ympäri. Se kipitti häntä pystyssä eteenpäin ja esitteli itseään kelle tahansa vastaantulevalle sukupuolesta riippumatta. Se piippasi tasaisin väliajoin ja hörisi hiljaa, luuli kai olevansa viehättävä. Oikeasti se näytti vain typerältä.

"Sun poni näyttää ihan arabilta", oli Crimis todennut taluttaessaan Sagaksi tunnistamaani tammaa Rallin ohi.
"Joo, joltain mielipuoliselta sellaselta", nauroin takaisin ja käänsin pilkkuotuksen maastolenkille.

Koko alkumatka oli onnistunut löysin ohjin, joten uskoin ponin pysyvän näpeissa myös ravissa - not. Keräsin ohjat nopeasti ja pyysin Rallin ravaamaan polkua eteenpäin. Tamma pörisi innoissaan ja heitteli päätään kuin mikäkin varsa konsanaan.
"Ralli nyt", murisin niskojaan nakkelevalle liehulle.

Annoin ponin kipittää ihan kiitettävää vauhtia etiäppäin, kunnes tuli aika hidastaa lähenevän jyrkän alamäen vuoksi. Paitsi että Ralli ei tahtonut jarruttaa. Poni laski pään alas, laittoi selän köyryyn ja hyppäsi laukalle. Tein nopeita pieniä pidätteitä, sillä tuo tamma otti helposti itseensä liian nopeista repimisistä. Alamäki oli koko ajan lähempänä ja Rallin takapuoli korkeammalla. Lopulta nappasin vasemmasta ohjasta kiinni ja käänsin pilkkuotuksen ympäri, pienelle voltille. Sain rikottua hevosen tasapainon, ja se tiputti raville.

Päästyäni mäen alas päätin ruveta uhkarohkeaksi ja ottaa laukan. Siitähän pieni poniini innostuikin ja alkoi heittelemään pientä suloista takapuoltaan. Tarrasin tuon paljaassa selässä istuessani kaikin voimin harjaan, jotten lentäisi kyydistä. Sain myös pidellä rakkaasta enkkuviltistäni kaikin voimin kiinni, ettei se jäisi matkasta.

Lopulta Rallin energiavarastot alkoivat pikkuhiljaa tyhjentyä ja tuo tiputti itse raville vauhdikkaan laukkapätkän jälkeen. Kohensin vilttiä paremmin kylmettyneiden reisieni päälle ja käänsin tamman sen enempää miettimättä ympäri, takaisin tallille.

Mossella oli tänään vapaata, sillä toissapäivänä oltiin hypätty oikein kunnolla ja eilen vain hieman verrytelty, teki pappaponille hyvää päästä vähän lomailemaan. Olin ajatellut, että Rallillakin olisi ollut vapaata, mutta tämänpäiväisen maastoreissun jälkeen tulin siihen tulokseen, ettei se olisikaan hyvä idea.

//Sori ihan kauheasti tästä mun totaallisesta katoamisesta, en oo vaan jaksanut kirjoittaa Koitan nyt taas aktivoitua!

Hei Ellen!
Älä ota mitään paineita kirjoittelun suhteen, ei me muutkaan.

Kevät ja kiimat, ah ihanuutta! En maltakaan odottaa Goldin vuoroa mennä sekaisin.. Not.

Suosikkikohta:
Se piippasi tasaisin väliajoin ja hörisi hiljaa, luuli kai olevansa viehättävä. Oikeasti se näytti vain typerältä.