Kippari-Kalle

//joo eli Kein ja Emilian jatkoa tosta uusi vuosi, uudet kujeet ropesta

"No varmasti näkyy, ja ellet oo sattunut jo unohtamaan, niin vieressäs siinä autossa istuu tuleva poliisi. Mulla on jo virkapukukin", Emilia kurtisti kulmiaan, mutta hymyili sitten. "No aja sitten, mutta jos oikeesti heilahdat vähänkin tyhmästi niin mä heitän sut niskapersotteella takapenkille. Äläkä epäile etten pystyis."
Nainen ei vitsaillut, mutta ei ollut uhkaavakaan, kunhan totesi virnuillen. Emilia keräili tavaroitaan ja vei loimen nopeasti pois ennen kuin palasi tallihuoneeseen.
"No, ollaankos me valmiita?" hän hymyili ovensuusta, ja sanoi samalla heipat Kirstulle ja Sussulle.  

Ei saakeli, miten hän oli saattanut hetkeksi unohtaa naisen ammatin? Nyt hävetti ja paljon. Mies nosti kätensä antautuvasti ja virnisti, onnistuen näyttämään luultavasti vain äärimmäisen awkwardilta. Emilian häippästessä satulahuoneen puolelle Kei pakkasi kamansa, puki toppavaatteet päälleen ja yritti koota itsensä. Älä hermoile. Toi määrä ei mennyt päähän millään lailla, sä pystyt ajamaan aivan täydellisesti. Ota nyt iisisti.
"Jep!" Kei vastasi ovensuuhun päänsä pistäneelle naiselle jo pirteämmällä äänensävyllä ja harppoi nopeasti autolle. Audi oli onneksi ollut lämmitystolpassa, joten sinne ei välttämättä jäätyisi ihan totaalisesti. Emilia istuutui etupenkille(?) ja Kei asetti avaimen paikalleen. Auton käynnistyessä Radio Rock kajahti soimaan suhteellisen kovalla volyymilla. "It happens to be true, I only wanna be with you", lauloi Volbeatin Michael omintakeisella äänellään. Kei vilkaisi hyvin nopeasti Emiliaan ja laittoi radiota pienemmälle. Onneksi hän sai pitää katseensa tiessä ja ympäristössä lähtiessään ajamaan. Miksi hänen ensimmäinen tunteensa oli mustasukkaisuus, kun hän kuuli Emilian uudesta "kämppäkaverista"? Miksi hän edes oli menossa tapaamaan tuota? Niin, tosiaan - koska Emilia oli itse sanonut, ettei malttanut odottaa, että Kei tapaisi hänen uuden kaverinsa. Kei pysytteli hiljaa ajaessaan lyhyen matkan Emilian kämpille.
"Katsos nyt, ei tarvinnut heittää mua takapenkille", hän sanoi naiselle leikillisen ylpeällä äänensävyllä sammuttaessaan auton parkkiin.

"Oho, oon ylpeä, hienoa työtä", nainen virnisti ja kapusi ulos etupenkiltä hyytävään pakkasilmaan. Hän ohjasi Kein sisälle kerrostalorappuun, ja valahti kalpeaksi kuullessaan mekastusta yläkerrasta. Humalaisen kuuloista kiroilua ja ärhentelyä, sekä koiran murinaa. Ja nyt joku potkaisi oveakin, äänestä päätellen.
"Voi hitto, öö tota..." Emilia oli selittämässä, mutta kovaääninen "nyt rakki hiljaa!" murahdus sai naisen vain harppomaan portaita ylös kaksi askelmaa kerrallaan, ja mumisemaan jotain Kallesta ja naapureista.

Neljänteen kerrokseen päästyään Emiliaa ja perässä seurannutta Keitä(?) odotti nuorehko, tukevasti humalassa oleva, mies, joka aavistuksen huojuen takoi asunnon ovea.
"Päivää, mitäs sä tässä touhuat?" Emilia kuulosti aivan samalta, kuin mitä oli harjoitellut koulussa monta kertaa.
"Nokun tuo koira, se häiritsi mua..." mies mumisi ja meinasi käännähtäessään kaatua suoraan nenilleen. Brunette sai hänet kuitenkin käsivarsista kiinni, ja istutti portaille.
"Jospa nyt kuitenkin mentäis vaan omaan asuntoon, ja annetaan koirien olla rauhassa", Emilia puhui rauhallisesti, vaikka mies piti tiukasti kiinni hänen ranteestaan. Nainen sai blondin seisomaan, ja nopeasti vilkaisi Keitä pahoittelevasti, ennen kuin auttoi miehen rappusia ylös.
"Ja olette sit hiljaa! Edelliset vieraat oli hieman kovaäänisiä!" mies mölisi vielä oveltaan.
"Edelleen, ne ei ollut mun vieraita, ne oli tosta sun vierestä, ei mulla ole ollut sellasia vieraita ainakaan puoleen vuoteen", Emilia hymähti, ja sai naapurinsa naapurin omaan asuntoon.

"Sori, toi on vähän tollanen..." nainen pahoitteli päästyään Kein luokse, ja avatessaan ovea omaan asuntoonsa, jota nyt koristi muutama kengänjälki miehen potkuista.
"Eli, tässä on Kalle", Emilia virnisti ja avasi välioven, jolloin ovesta singahti ulos ruskea staffordshirenbullterrieri. Koira nuuhkaisi Keitä(?), mutta hyppäsi nopeasti Emilian jalkoja vasten, josta nainen nosti sen syliinsä.
"Hyi kun täällä käytävässä haisee, tuus vaan sisälle."

Kei yritti pysytellä nopeasti liikkuvan Emilian kannoilla rappukäytävässä. Neljänteen kerrokseen päästyään hän astui sivummalle, kun Emilia asteli itsevarmasti humalaisen miehen viereen. Kei ihaili silmät pyöreinä, miten kylmänviileästi nainen hoiti tilanteen. Emilia oli kuin luotu ammattiinsa poliisina. Hiljaa hän seurasi katseellaan, kun tuo saattoi miehen asuntoonsa ja avasi oman ovensa.
"Oon tottunut", Kei hymähti. Hän sentään teki töitä baarissa. Humalaiset olivat jokapäiväinen riemu ja riesa.

Koira. Se "kaveri" olikin koira. Ja hemmetin komea kyllä. Kei ei voinut muuta kuin revetä nauruun. Emilian katsoessa häneen ihmetellen(?) Kei vain puisteli päätään. Hän oli taas miettinyt asian ihan yli. Virnuillen mies kumartui eteisessä ja ojensi kätensä koiralle tehdäkseen tuttavuutta.
"On sulla hyvä maku koirissa, pakko sanoa. Mä mietin joskus amstaffia, mutta hevoset vei loppujen lopuks kaiken huomion", hän jutteli hyväntuulisena. Emilialla ei ollut miestä. Tai naista. Kumppania. Ei hän kyllä loppujen lopuksi edes tiennyt, oliko nainen vain naisiin päin.. Kei vilkaisi naiseen mietteliäänä ja pohti, pitäisikö hänen riisua kenkänsä ja tulla peremmälle vai jatkaa matkaansa.

Kein revetessä nauruun Emilia oli hämmentynyt. Ei Kalle nyt sentään niin outo ollut. Hieman se käveli vaappuen, muttei mitään erikoista. Kein tervehtiessä koiraa se luimi ja vain nuuhki varovaisena miehen kättä.
"Se on vähän arka, sen takia sillä on kärhämää ton naapurin kanssa. Ne tapas joskus rappukäytävässä ja Korhonen säikäytti sen vahingossa oikeen kunnolla", nainen selitti.
"Aa kiitti! Joo, kyllä mä tällasen hankkisin jos joskus hommaisin koiran.. - Kalle on siis Lauran koira, mä vaan huolehdin siitä ku se on nyt hetken poissa", Emilia hymyili. "En mä ois osannu tätä näin hyvin kouluttaa, mutta Laura osaa pitää kaikki kurissa", hän virnisti vielä.
"Haluutko tulla sisälle, vai onko sulla kiire johonkin? Voisin mä sentään kahvit tarjota kyydistä", Emilia hymyili ja otti takkinsa pois.

Kei nyökkäili Emilian puhuessa koiran arkuudesta.
"Ai..", Kei sai sanottua, kun Emilia mainitsi Lauran. Kuka Laura? Oliko Emilialla sittenkin uusi naisystävä? Voi hemmetti, miksi ajatus tuntui näin pahalta? Unohda Emilia, idiootti. Sulla ei ole mitään mahdollisuuksia. Kei veti henkeä, jottei hänen äänensä värisisi ja vastasi nopeasti:
"Äh, itse asiassa mulla on vähän kiire. Äläkä mieti kyytiä, tää oli tosi lyhyt matka." Mies valehteli. Ei hänellä ollut kiire yhtään mihinkään. Mutta ei hän voinut jäädä. Sattui liikaa. Hän yritti hymyillä, vaikka ajatus Emilian uudesta (mahdollisesta) kumppanista oli saanut hänen mielensä synkkenemään. Hän ei voisi näyttää sitä. Mitä sä oikein kuvittelit? Se on lesbo eikä tuu ikinä kiinnostumaan susta.

"Ai, harmi..." Emilia oli aidosti pettynyt, vaikka Kei näyttikin yhtäkkiä tajuavan kiireensä. Ja osasi Emilia sen verran lukea ihmisiä, ettei ollut aivan varma miehen totuudenmukaisuudesta, mutta toisaalta se ei olisi naisen asia, vaan Kein oma. "Yhen kuvan ehit kuitenkin kattomaan, ootas..."
Nainen kaivoi kännykän taskustaan, ja näytti hetken selailtuaan kuvaa.
"Kato! Kalle pääs Lauran hääkuvaan! Kalle on kyllä vähän tollanen pikkuprinsessa" hän hihkaisi. Koira oli siinä Lauran miehen sylissä, tiara päässään.
"Harmi vaan että mun pitää palauttaa Kalle sit kun nuo pääsee häämatkaltaan kotiin, mutta siihen on vielä viikko sentään. En oo kyllä varma suostunko palauttamaan sitä", hän virnisti.
"Mutta öö... Kiitti tosi paljon kyydistä ja seurasta, ja näin..." Emilia kierteli. Hän oli saanut sen kuvan, että Kei halusi viettää aikaa hänen kanssaan, mutta jos miehellä todella oli kiire, niin eipä sille mitään voinut.   

//ehkä tääkin kohta tajuaa :'D

"Oikeesti? Jes, tuu sit sisälle kunnolla!" Emilia hymyili leveästi. Hän kehoitti Keitä ottamaan ulkovaatteita pois, samalla kun hän itse siirtyi keittiöön keittämään kahvia. Huoneisto oli muuttunut hieman sitten viimeksi kuin Kei oli ollut kylässä. Olohuoneen seinän oli vallannut kasa valokuvia vuosien varrelta, joista suurimpana oli kuva 15-vuotiaasta Emiliasta ja nuoresta, ravihevosen lihasmassalla olevasta (eli ratsuihmisen silmään ruipelosta) Tumpista. Se oli ainoa Emilian A4-kokoa edustava kuva, mutta se oli niin rakas. Olohuoneem katosta myös roikkui nyrkkeilysäkki, joka oli ollut ehdoton ei Reetan mielestä.
"Noni, tässä ois", Emilia virnisti saadessaan pöydänkattauksen valmiiksi (eli siirrettyään pinon koulukirjoja pois pöydältä) ja kahvin pöytään. Nainen viittilöi Keitä istumaan, ja istui itsekin.

Emilian hymyillessä takaisin Kein sydän jätti taas yhden lyönnin väliin. Naisen livahtaessa keittiöön Kei alkoi riisua valtavaa vuorta toppavaatteitta pois. Samalla hän antoi katseensa kiertää Emilian asunnossa. Huomattuaan kuvan Tumpista mies hivuttautui lähemmäs. Miten lihaksettomalta hevonen näyttikään! Oli Emiliakin muuttunut, kuvassa tuo näytti melkoisen nuorelta.
"Vähän on Tumppi muuttunut", Kei huomautti äänensävyllä, joka huokui arvostusta. Emilia oli tosiaan tehnyt lämminverisensä kanssa töitä, ja se näkyi. Nykyään ruunalla oli jo paljon paremmin massaa 'oikeissa' paikoissa. Kei istahti pöydän ääreen ja otti kiitollisena kahvin vastaan.
"Kyllä kuuma kahvi vaan tuntuu ihanalta näin kylmällä", hän totesi autuas ilme kasvoillaan pidellen kuppia molemmilla käsillä. " - Tai no, milloin tahansa", hän lisäsi naurahtaen. Ilman kahvia hän ei selviäisi, ei varsinkaan nykyisessä elämäntilanteessa, kun aina oli menossa ja unet jäivät vajaiksi joka ikinen yö.

// Tänne on ihana paeta stressiä.. <3

"Noo, on tosta aikaakin vähän.. Seittemän vuotta, joo, se oli just sillon kun Tumppi tuli Suomeen. Eka päivä hevosenomistaja", nainen hymyili kahvipannun ääreltä.

"Joo älä, kyllä kahvia onkin oppinut arvostamaan", Emilia katseli Keitä kahvikuppinsa takaa. "Vaikkakin kyllä kaakao on parempaa maultaan, mutta kahvi kyllä piristää paremmin", nainen virnisti.

Kaksikko oli hetken hiljaa ja kumpikin vain joi kahviaan(?). Emilia tunsi naamansa punertuvan hieman, mutta oli aika varma sen johtuvan pakkasesta ja lämpimästä kerrastopuvustaan, joka oli mukavan lämmin näin sisätiloissa. Ehkä. Kai. Kyllä se pakkasesta johtui. Ja kahvista. Joo.
"Sori tääl on hirveen sotkusta, halusitko muuten jotain syötävää? Mulla on varmaan jotain keksejä tuolla kaapissa.."

Seitsemän vuotta. Se oli jo melko pitkä aika.. Tashan ja Kein yhteinen taival oli kestänyt vasta kolme vuotta. Silti tamma oli rakkain koskaan.
"Kaakao on mun makuun turhan makeaa", Kei totesi virnistäen. Kahviinkaan hän ei paljoa maitoa laittanut; alkoholissakin juomana oli aina joko olut tai viski. Ei todellakaan mitään siidereitä tai lonkeroita.. Joikohan Emilia? Olisiko yhtään soveliasta pyytää tuota drinkille joskus? Ei sillä, etteivätkö he ihan hyvin saaneet juttua aikaan ihan selvänäkin.. Mutta ei Kei silti tohtinut sanoa tunteistaan mitään. Rupattelu oli aina kovin arkista. Tai no, olihan Emilia hänelle avautunut asiasta sun toisesta. Mutta silti.

Mies huitaisi kädellään naurahtaen Emilian pahoitellessa sotkua. Ei häntä haitannut. Eikä täällä nyt niin sottaista edes ollut(?).
"Kyllähän mä jotain voisin haukata, kiitos", mies totesi kohteliaasti. Oikeasti hän ei ollut syönyt mitään sitten aamun ja oli nääntymäisillään nälkään. Toivottavasti maha pysyisi hiljaa.

// Sori kun en saa tätä yhtään vietyä eteenpäin, oon kamalan väsynyt ja stressaantunut >n<

//heei ei se mitään haittaa x3 ei mulla oo mikään kiire :3

"Sä oot sit vaan maistanu huonoa kaakaota", Emilia iski silmää. Kaakao muuttui vielä paljon paremmaksi, jos sinne sekoitti hieman omia juomia... Kalle rapisteli jotain pöydän alla, ja yhtäkkiä singahtaen eteenpäin se kaatoi kirjapinon, joka oli kasattu lattialle siististi odottamaan uutta kirjahyllyä. Vanha kun oli sanonut itsensä irti, ja miltein lahonnut Emilian päälle pari viikkoa sitten. Suurin osa sotkusta olikin kirjoja pitkin poikin kasoissa.

"Hmm...", brunette hymisi kaapin edessä, ja pohti mitä laittaisi tarjolle. Hän päätyi pakettiin kaurakeksejä, ja ruisleipäpussiin. Emilia asetti ne lautaselle, ja etsi jääkaapista voin ja leivänpäälliset.
"Mulla oliki nälkä", nainen hymyili istahtaessaan takaisin pöydän ääreen, ja napatessaan itselleen ruisleivän.

"Kerro toki hyvän kaakaon salaisuus", Kei virnisti. Hän säpsähti koiran singahtaessa pöydän alta ja riensi samantien kokoamaan kirjoja takaisin pinoon.
"Luet paljon?" hän kysäisi silmäillessään kirjojen kansia. "Mäkin luin paljon vielä joskus peruskoulussa, nykyään ei tunnu olevan sellaiseen enää aikaa..", hän naurahti kuivasti. Aina oli kiire. Ja jos ei ollut, aika kului videopelien ääressä. Niin no, se oli oma valinta. Tai ehkei enää, se oli rutiini. "Mun ykkössuosikki on ehdottomasti Tolkien", mies jatkoi kirjoista puhumista ja katsoi kysyvästi Emiliaan. "Mites sulla?"

Miehen kasvoille levisi tyytyväinen hymy Emilian laittaessa pöytään vähän tuhdimpaakin tarjottavaa. Kiitollisena hän nappasi itselleen leivän. Vaikka nainen myönsi olevansa nälkäinen itsekin, Kei piti suunsa kiinni ja hymyili vain voidellessaan leipää itselleen.
"Miten te päädyitte Tumpin kanssa yhteen?" hän kysäisi sitten puhtaasta mielenkiinnosta. Teinityttö ja ratsukouluttamaton lämpöinen ori oli hieman hämmentävä yhdistelmä.

"Noo, välillä pitää leikkiä baarimikkoa sen kaakaon kanssa", Emilia nauroi ja riensi myös kasaamaan kirjoja. Kalle tuli myös innokkaana auttamaan, mutta keskittyi pian valtaamaan sohvan itselleen.
"Luen ja luin, vähän sama ton ajan kanssa, välillä pitäis ehkä nukkua kanssa", nainen istahti takaisin pöydän ääreen.
"Tolkien on kyllä ihana, ehdottomasti yks lempikirjailijoista, mutta kyllä kanssa Miika Nousiainen kirjottaa älyttömän hyviä kirjoja... Joo, kyllä", Emilia oli jäänyt miettimään hetkeksi.

Naista alkoi hihityttämään Kein kysymys Tumpista aivan älyttömästi.
"Sori.. hihi.. mutta se kuulosti samalta kuin olisit kysynyt sen joltain parilta. Tai siis samalla tavalla kuin "noh, missäs te tapasitte?" hih..." Emilia selitti ja keräsi sitten itsensä.
"Baarissahan me", tuo vastasi virnuillen, "ei vais, Tumpin tallista paloi puolet, ja ne joutui myymään hevosia. Niitä hieman vanhempia ja ei niin menestyneitä. Tumppihan ei ollut ensin edes myytävänä, mutta sinne tuli joku oikein menestynyt heppa treenattavaksi, ja sen jälkeen mun eno, se siis asuu Ruotsissa ihan siinä vieressä, se vähän jutteli Bengtille, pisti musta hyvää sanaa. Siinä sillä lailla tiivistetysti. Mä olin jo aikaisemmin kattellut Tumppia, tai Teddyhän se silloin oli, kisoissa ja näin.. Miten sä muuten löysit Tashan?"
Voisi puhua jostain muustakin kuin itsestään.

Kei kohotti kulmiaan Emilian kertoessa kaakaonsa salaisuuden.
"Ahaa, ymmärrän. Vodka tekee kaikesta parempaa eikös se niin mene..", mies virnisti.
"Joo no vähän sama. Onneksi on tosiaan se kahvi", hän totesi, "vaikka eihän sitä unta pitäisi kofeiinilla korvata. Mutta minkäs teet."
"Mä en olekaan hirveästi tutustunut suomalaisiin kirjailijoihin. Pitäisi ehkä", Kei kommentoi ja joutui ihan hetken miettimään, millä teoksilla kyseinen mies oli saanut mainetta.

"No eikös Tumppi sitten olekaan sun elämäsi mies?" Kei heitti puolivitsillä. Hän halusi tietää, oliko naisella ketään - näin vitsin taakse piilotettuna aiheesta utelukin onnistui.
"Hevoset kuitenkin selvisi kaikki?" Kei kysyi. Tulipalo tallilla herätti jo näin puhuessa väristyksiä selkäpiissä.
"Puskaradiollahan sitä asiat parhaiten hoituu", mies totesi Emilian saatua lyhyen tarinansa loppuun ja jatkoi: "Niin Tashakin mulle tuli. Asuin silloin vielä Helsingissä, olin töissä Valveunen ratsastuskoulussa. Se meni konkurssiin ja mun oli aika vaihtaa maisemaa. Olin siihen asti ratsastellut vaan niitä koulun hevosia. Halusin sitten keskittyä kilpailemiseen ja aloin ettimään omaa estehevosta. Valveunen omistajan kautta mä sitten Tashan löysinkin, se kun tunsi paljon hevosihmisiä sieltäpäin, tietty. Tasha oli nuori ja ihan helvetin potentiaalinen, ja kyllä meillä sitten lähtikin ihan hyvin kilpailut rullaamaan. Halusin kuitenkin aloittaa rauhassa, joten kilpailtiin vaan pienissä kisoissa. Hetken Helsingissä kituuttelun jälkeen me tultiin tänne, koska uus työpaikka oli pakko saada. En haluu elää vanhempien rahoilla", Kei tuhahti. Kyllähän heillä oli varaa antaa, mutta Kei halusi pärjätä täysin omilla jaloillaan. Tai no melkein. Audista ja Tashasta sai kiittää vanhempia, mutta sitä ei tarvitsisi mainita..
"Välillä sitä vieläkin miettii, oliko kannattavaa astuttaa hyvää kilpahevosta nyt, mutta no.. Mä oon ollut niin väsynyt viime vuosina, että ehkä parempi ottaa vähän breikkiä kisahulinasta. Ja onhan Tasha ollut tosi rasittava kiimassa..", Kei pohti ääneen. Jopa hän oli puhunut nyt paljon. Mies rykäisi ja jatkoi leipänsä syömistä. Nyt hän olisi hetken hiljaa.

"Joo ehdottomasti!" Emilia nauroi. Tottakai Tumppi oli hänen elämänsä mies. "Tosin välillä tartten naisen seuraa, joten Halla toimii siinä hyvin", hän lisäsi vielä.
"Joo selvis, niistä tais olla suurin osa tarhassa sillon. Yheltä tais palaa häntä aika kunnolla, mutta kyllä se selvis siitä", nainen pyöritteli hiuksiaan muistellessaan.

Kein ja Tashan tarina oli aika yleinen, ja Emilia nyökkäili sopivissa kohdissa. Raha-asian hän sivuutti kokonaan.
"Mutta mieti, jos sä et olis astuttanu Tashaa, mä en ikinä pääsis nimeämään sen varsaa", nainen huomautti virnistäen. "Ja se on hei aika ainutlaatuinen tilaisuus, ei nyt mikään kisaura, pshh, ei hirveen monella varsalla oo nörttinimeä a la Emilia. Mä oon muuten edelleenkin nimeämässä sen, vastaväitteet voi pistää kirjallisena silppuriin." Kei vaikutti yhtäkkiä hieman vaivaantuneelta, mutta Emilia päätti vain olla oma pirteä itsensä, ja ehkä kysyä miehen vointia jos tuo ei piristyisi. Ei Kein mieltä saanut painaa mikään.

"Molempi parempi, pitäisköhän munkin hankkia ori tohon Tashan rinnalle..", Kei naurahti. "Jospa sen vaavi olis poika!" hän virnisti sitten. Tashan varsomiseen olisi enää vajaa puoli vuotta, hui.
"Nörtti kuulostaa just hyvältä. Mitäs sä ajattelit tuliselle orivarsalle?" Kei kysyi aidosti kiinnostuneena. Viimeksi naisen nimiehdotukset olivat olleet suorastaan surkeita, mutta ehkä hänellä oli oikeasti jotain kivaa mielessään tällä kertaa. Who knows.

Kein kahvi oli loppu ja leipäkin syöty. Pitäisikö hänen jatkaa esitystään kiireestä ja lähteä? Vai pitäisikö vain työntää tekosyy syrjään ja jäädä juttelemaan? Emilia oli niin kiva. Ei hän halunnut lähteä.

"Ehdottomasti pitäis, mut jos et halua, niin voin lainata sulle Tumppia aina välillä. Eipä se kyllä ihan virallisesti oo enään ori, mutta omassa mielessään se on kaikkien orien kingi", nainen virnisti. Eipä se ollut ihme, Tumppi kun oltiin ruunattu vasta niin myöhään.
"Tuliselle orivarsalle..? Hmm.." Emilia nojasi tuolissaan taaksepäin ja mietti hetkisen. Sitten hän nojasi eteenpäin ilkikurinen virne kasvoillaan. "Se on salaisuus, mutta voin kertoa sen sulle yhellä ehdolla, sä et saa missään nimessä kertoa sitä eteenpäin", nainen kuiskasi.
"Täten julistan tulisen orivarsan nimeksi Kullervo-Seppo Tulilieska. Kato siinä on tulisuuttakin kun se on tulilieska... hihi."

Emilia tiesi itsekin vitsinsä olevan aivan älyttömän huono, joten hän vain virnisti hyväntuulisena.
"Ehheh, tiiätkö kannattaa uskoa mun kavereita kun ne sanoo että mua ei kannata kehottaa tekemään vitsejä humalassa. Tai yleensä ne on niin huonoja ja tyhmiä että ne nauraa sille, mutta siis.. niin..." nainen tajusi, ettei Keitä ehkä kiinnostanut. Pitäisi keksiä jotain sanottavaa, mutta yllättäen hän ei keksinyt yhtään puhuttavaa. Emilia vilkaisi nopeasti maata, ja tarjosi sitten lisää kahvia Keille.
"Vai oliko sulla se kiire johonkin..?" hän kysyi varovaisesti.

Kei nyökkäsi Emilian ehdotukselle Tumpin lainaamisesta. Viimeksi hän oli ratsastanut naisen lämminveristä kesällä - viimeaikoina hän oli ollut kiireinen Tashan, Twistin ja Flackin kanssa. Siihen ei enää neljättä hevosta mahtunut mukaan mitenkään.
"Saapa nähdä milloin sitä taas ehtii", hän totesi sitten. Luultavasti aikaisintaan sitten, kun Tasha olisi viimeisillään eikä sen selkään enää kavuttaisi.

Kei kumartui Emiliaa kohti tuon alkaessa kuiskimaan. Nimen kuultuaan hän naurahti ja puisteli päätään. Ei Emilia ollut tosissaan.
"Humalassa?" Kei toisti hämmentyneenä ja katsoi naista tutkivasti, "mitä sä nyt oot juonut?" Lähtisiköhän Emilia joskus hänen kanssaan drinkille? Olisi hauska nähdä tuo huppelissa..

"Ei mulla ole kiire", Kei huomasi sanovansa. Se oli kyllä totta. Hän hymyili naiselle ja otti kiitollisena vastaan toisen kupillisen kahvia. Hetken empimisen jälkeen hän uskaltautui kysymään:
"Haluisitsä lähtee joskus drinkille? Tiedän mistä saa parasta Cuba Libree." Kei iski silmää, vaikkei tiennyt yhtään millaisista drinkeistä Emilia piti.

"Hei en mä nyt oo juonu mitään! Mutta siis mun juttujen taso vaan laskee mitä enemmän juon, sitä tarkotin", nainen hymyili. Emilia oli tyytyväinen Kein ottaessa lisää kahvia, sillä se tarkoitti että tuo jäisi ainakin hetkeksi vielä.

Miehen pyynnön kuulessaan Emilia alkoi hihittämään. Tajutessaan, että siitä saattoi saada väärän kuvan, nainen suoristi itsensä.
"Sori, siitä on vaan niin pitkä aika kun mua on pyydetty juomaan. Tai siis ollaanhan me kavereiden kanssa, mut se on eri asia, sellasta "jee, on perjantai" juttuu ja silleen. Voisi melkein luulla et pyydät mua ulos", hän totesi tietävästi hymyillen. Vaikka ei Kei nyt oikeasti ollut Emiliasta kiinnostunut. Emilia oli tyhmä, ja Kei varmaan luuli naisen olevan lesbo. Vaikka hänen jääkaapissaan roikkui magneetin varalla pieni piirros, jossa luki "the bible said Adam and Eve, so I did both", kaverilta saatu lahja siltä vuodelta kun Emilia oli hänelle kertonut olevansa bi.
"Mutta siis joo, kuulostaa hyvältä, haluaisin", brunette havahtui hymyillen.

"Sitähän minäkin", Kei naurahti. Hän oli ollut naisen kanssa koko ajan ja olisi kyllä huomannut tuon juoneen, "eiköhän se oo ihan normaalia", hän kommentoi virnistäen Emilian selittäessä juttujen tasosta. Kei itse alkoi hiprakassa aina flirttailemaan.

Mies kohotti kulmiaan Emilian alkaessa nauramaan. Hetken ajan hän jo luuli naisen torjuvan hänet suoralta kädeltä. Niin no, eihän Kei ollut varma edes tuon suuntautumisesta.. Hän tiesi Emilian olevan ainakin naisiin päin, mutta olisi mahdollista, että miehiin myös. Eikö niin? Emilian vastauksen kuullessaan Kei hämmentyi vielä lisää ja tunsi punan kohoavan kasvoilleen. Hän selvitti kurkkuaan ja totesi nopeasti:
"Niin teen." Mies jäi odottamaan Emilian reaktiota melkein henkeään pidättäen.

// hihii

// rip emilia :'D

Mitä? Siinäpä vastaus, jota Emilia ei osannut odottaa. Hän olisi ehkä osannut odottaa sitä, jos olisi ylianalysoinut kaiken Kein kanssa viettämänsä ajan. Nainen vain oli jo teininä oppinut siitä tavasta pois, sillä sillä keinolla hän oli säästynyt monelta yksipuoliselta ihastukselta. Ja sitten oli Reetta useamman vuoden, ja Reetan ja sen, hyh, miehen jälkeen Emilia oli ollut viimeisen vajaa vuoden liian arka mennäkseen yksin ulos ja tutustumaan ihmisiin.

Emilia punastui.
"Ai", hän hymyili ujosti. "Kiva. Tai siis... lähen mielelläni, ja siis öh..."
Miten tuohon muka kuuluisi vastata? Emiliaa ei oltu kysytty pitkään aikaan, Reetankin kanssa Emilia oli tehnyt ensimmäisen liikkeen. Nyt Emilialta vasta lähtikin sanat suusta.

Emilia selkeästi hämmentyi ja nolostui. Tuollaisena Kei ei ollut naista vielä nähnytkään. Emilia oli niin söpö takellellessaan sanoissaan. Kein kasvoille nousi ihastunut hymy.
"Hienoa", hän totesi iloisena ja hiljentyi juomaan toista kahvikupillistaan.
"Millon sulle sopii?" Kei kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. He olivat molemmat töidensä puolesta kiireisiä, joten sopivan ajankohdan löytäminen voisi olla haastavaa.

// Pitäiskö meidän roolailla se drinkki-ilta vielä ja palata sitten nykyhetkeen seuraavassa pelissä? Ja jutella siinä välissä kevään tapahtumat näiden suhteen kannalta? Vai oisko se hauskempi pelata ne läpi (jäljessä reaaliajasta)? Idk tää on hankalaa ku mä oon ollu hidas.. Mutta kaikki käy

"Öömm... No nyt tällä viikolla aineskin perjantai ja viikonloppu, aa, ja sit kans toi maanantai tossa ens viikolla", Emilia mietti. "Sit onkin vasta parin viikon päästä."
Viikonloput eivät varmaan kävisi Keille, silloinhan luulisi dj:llä olevan töitä.
"Mulla ei kyllä pitäisi olla yövuoroja tän kuukauden aikana ollenkaan, joten sinällään on ihan sama. Mielellään kyllä silloin kun mulla on vapaapäivä seuraavaks."

//no silleen olis hauskaa pelailla ne läpi, mut toisaalta olis kyllä ihan jees päästä jo nykyhetkeen täällä :'D ehkä se nykyhetki sit kuiteskin :3
Mun drinkkirooliminen on sit 100% varmuudella kömpelöä, kun mä en juo, enkä oo koskaan juonutkaan ellei shamppanjalasia juhlissa/tmv lasketa :'D