Jackal

Saavuttuani tallille uutena kasvona ja otettuani Hannoverilaiseni Jackalin pois trailerista, tunsin outoa kihelmöintiä sisälläni. Jospa tämä olisi se oikea paikka minulle ja rakkaalle ruunalleni. Taputin Jackalia kaulalle ja kiinnitin sen traileriin kyhättyyn kiinnitysrenkaaseen. Jackal seisoi nätisti paikallaan, samalla uteliaasti katsellen ympärilleen. Se puhisi ja katseli touhailuani. Nostin Jackalin harjapakin Bmw: ni peräkontista ja laitoin sen ulottuvilleni maahan. Riisuin hevoseltani kevyen loimen, jonka viikkasin hienosti traileriin odottamaan sisälle kuljetusta. Siirryin sitten ahertamaan Jackalin kuljetussuojien pariin, jotka irroitin ja asettelin loimen vierelle. Nappasin harjapakista pölärin, jolla harjasin hevoseni läpi samalla höpötellen sille itsekseni: "Oletpas sinä komea poika, komein ja parhain ikinä. Toivottavasti tämä olisi pysyvä kotimme." Taputin Jackalia kaulalle ja nappasin jaloille tarkoitetun harjan, jolla puunasin sen jalat. Kavioiden putsaaminen oli vähän työläämpi puuha, sillä Jackal ei meinannut nostaa vasenta takastaan. Pienellä tuuppauksella lautasille ja houkuttelulla, se kuitenkin päätti nostaa koipensa ja sain putsattua kavion.

Päivä oli aika lämmin, joten nostin Jackalin trailerista vesiämpärin. Siellä oli vielä viileää vettä, joten Jackal suostui juomaan sitä. Se on aika nirso vetensä suhteen. Käytin käsiäni vedessä ja sivelin sitä hevosen mustaan karvaan. Huokaisin itsekseni, ja kiedoin käteni ruunan kaulaan. Hengitin hevosen huumaavaa tuoksua ja olin kiitollinen siitä, etten ollut yksin uudessa paikassa. Irrotin käteni Jackalista ja  silitin sen turpaa. "Noniin herraseni, etsitäänpäs sinun paikkasi täältä. Illemmalla pääset pihalle ja myöhemmin voisimme tutustua uuteen seutuun ratsain, vai mitä sanot?" höpöttelin hevoselleni, joka kuunteli minua ja antoi pärskähdyksen vastaukseksi. Naurahdin ja tunsin jälleen kuinka ilon ja turvallisuuden tunne täytti minut. Katselin ympärilleni ja etsiskelin katseellani ulkokarsinoita. Sain selville puhelimessa Crimikseltä, että Jackal asustaisi ulkokarsinassa. Kyllähän se sopi, aivan hyvin. Huomasinkin karsinoita pihalla, joten irroitin Jackalin riimunnarun trailerin kiinnitysrenkulasta ja talutin hevosta kohti ulkokarsinaa numero 14.

Karsinassa Jackal pyörähti turpa minuun päin ja irroitin riimunnarun nahkariimusta. Riimun jätin sille vielä päähän, jos vaikka illalla veisin sen ulos tunniksi tai pariksi tai sitten saisin päähäni jo tänään lähteä ratsastamaan pikkulenkin, eihän sitä ikinä tiedä. Suljin karsinan oven ja kävin noutamassa ämpärin trailerilta. Tyhjensin vedet ulkokarsinoiden sivustolle, missä sen ei pitäisi olla haitaksi liukastumisien kannalta tai muutenkaan. Täytin ämpärin viileällä ja raikkaalla vedellä ja kannoin sen lopulta Jackalin karsinaan. Heinää Jackalilla näytti olevan, mutta hain sen oman heinäverkon trailerista ja kiinnitin sen hevosen karsinaan. "Nähdään myöhemmin ukkoseni", sanoin Jackalille ja suukotin sen turpaa. Jackal hörähti ja alkoi tutkia uutta karsinaansa mielenkiinnolla. Hymyilin ja lähdin trailerille, josta kannoin sitten Jackalin varusteita päätallin varustehuoneeseen, toivoen että ne kuuluisivat sinne vaikka Jackal asuikin ulkokarsinassa. Saatuani varusteet vietyä, siirsin bmw: ni ja trailerin sivummalle. Lukitsin autoni ovet ja lähdin uteliaana tutkailemaan paikkoja.

Oi, bemari.  

Joo. Tervetuloa vielä Hukkikseen, Sussu! Tosi kivasti tulit heti porukkaan mukaan ja Jackalkin näyttää sopeutuneen hyvin. Olette ruunasen kanssa kyllä ihana pari. Innolla odottaen lisää terveisiä teiltä! (:

Tämä oli taas niitä päiviä, jolloin mikään ei onnistu. Uskollinen bemarini ei ollutkaan niin uskollinen tänä aamuna, joten jouduin pyytämään naapurin vanhalta herralta kyydin. En ollut yhtään juttutuulella, mutta vanha herra ei sitä huomannut vaan puhua pälpätti ne samaiset asiat kuten aina ennenkin. Olin niin kireä ja hieman myrtynyt sillä olisin varmasti jo melkein tallilla, mikäli autoni olisi lähtenyt käyntiin. Vanhamies körryytteli viittä kymppiä ja manaili kaahareita. "Himskatin taulapää! Opettele liikennesäännöt!" hän manaili puristaen rattia kaksin käsin. Pyöräytin silmiäni ja uppouduin etupenkkiin. Tottakai ymmärsin, että vanhempi henkilö pelkää ajaa liukkaalla tiellä, mutta voisi hän silti ajaa 80: n rajoituksen mukaan kahdeksaakymppiä. Huokaisin tuskastuneena, kun hän aloitti taas puhetulvansa. Kumpa tämä matka olisi jo ohi...

"Huijuijui! Kylläpä on liukasta, pysyyköhän tämä auto tiellä.." naapurini mumisi samalla kun parkkeerasi rähjäistä volkkariaan. Auton pysähdyttyä suorastaan pomppasin autosta ulos ja käännyin vielä naapurini puoleen ja väänsin hymyn naamalleni: "Kiitos oikein paljon kyydistä." "Ole hyvä vain, mielellänihän minä. Toistekin saat kyydin, voisin poiketa illalla sitten vaikka kahvilla. On mukavaa kuunnella miten naapuri pärjää tallilla.. Niin ja veljenpoikani tulee katsomaan autoasi" sain vastaukseksi hampaattoman hymyn ja selitykset. "Juu, tottakai. Tarjoan kahvit veljenpojallesikin, mikäli hän on vielä täällä. Kiitos vielä paljon, heihei" sanoin kiireesti ja pamautin oven kevyesti kiinni. Huhhuh, meinasipa mennä jaaritteluksi taas. En minä naapuriani vihaa tai mitään, mutta nyt en vain ole juttutuulella.. ajattelin itsekseni taaperrellessani Jackalin karsinan luo. Muutaman kerran jalat luiskahtelivat liukkauden takia. On tämäkin... tuumailin itsekseni. Muutaman metrin edettyäni, melkein karsinalle päästyäni lensin pyllylleen. "Iiiphs" ölähdin. "Ärrhh... Jackalin on parasta käyttäytyä tänään.." mutisin noustessani ylös ja puhdistaessani housujen takamusta.

Köpöttelin varovaisesti Jackalin karsinan luo ja avasin yläoven murahtaen. Jackal työnsi päänsä ulos ja katseli minua ruskeilla silmillään. Avasin alaovenkin ja luikahdin karsinaan sulkien oven perässäni. Ruuna hörisi pehmeästi ja työnsi päätään syliini. Silitin sen turpaa ja painoin poskeni sen kaulaa vasten. Jackalista huokui lohduttava lämpö. Hetken siinä ollessamme, ruunan pää sylissäni ja poskeni sen kaulaa vasten, rauhotuin. Kireyteni oli poissa. Halasin hevostani kevyesti ja suukotin sen turpaa. "Kiitos rakas, että oot olemassa.." kuiskasin hiljaa. Ruuna tuijotti minua lempeästi. Hymyillen riisuin sen talliloimen. "Mennäänpäs ukkeli ulos" sanoin hieman pirteämmin. Nappasin tarhaloimen, sinisen fleece-loimen, karsinan oven yli ja heivasin sen kevyesti hevoseni selkään. Oijoin loimen ja kiinnitin vyöt kunnolla. Otin riimun naulasta karsinan ulkopuolelta ja sujautin ne ruunan päähän. Kiinnitettyäni remmin, otin kunnollisen otteen riimuista ja avasin karsinan oven. "Tulehan armaani karvajalka" maiskautin keveästi ja lähdin päättäväisesti taluttamaan letkeästi astelevaa ruunaa. "Oijoi, askeleet seiiis!" sanoin tomerasti puoleen väliin päästyämme. Jackal katsahti minuun kysyvästi ja tuuppasi minua, olin lentää taas pyllylleen. "Senkin .. mursu!" katsoin happamasti hevosta, joka vain toljotti pärskähtäen ikäänkuin sanoen: "Paraskin puhuja, hutera kiljukaulakotka". "Vetesi meinas jäädä. Olisiko kivaa olla ulkona ilman lämmintä vettä, hä?" sanoin murahtaen ja repesin nauruun. Jackal oli mennyt totisen näköiseksi. "Niinkuin sinä jotain ymmärtäisitkin.." mutisin hymyillen ja kääntyen takaisin karsinoille. Kipitimme hevosen kanssa ripeästi, mutta varovaisesti karsinalle. Nappasin ämpärin ja laskin sinne lämmintä vettä. "Noniin, uusi yritys" sanoin ruunalle ja päättäväisen maiskutuksen kera astelimme tarhalle. Avasin portin ja ujuttauduin kera hevoseni ja vesi ämpärin tarhaan. Laskin ämpärin tukevasti maahan ja suljin portin. Päästin hevoseni irti, joka lähtikin tanssahdellen keskemmäs tarhaa. Taapersin portista ja suljin sen perässäni. "Nähdään kohta ukkoseni" huikkasin ja lähdin karsinan puhdistusurakkaa aloittelemaan.

Puolen tunnin siivousurakan jälkeen nojasin karsinan seinään ja katselin ympärilleni. Ihan hyvin olemme sopeutuneet tänne.. tuumailin itsekseni. Lähdin tepastelemaan tallin suuntaan. Muutaman, okei muutaman kymmenen, liukastelun jälkeen saavuin tallinovelle. Astuin sisään ja suljin oven perässäni. Tervehdin tallissa tällä hetkellä olevia hevosia ja suuntasin kulkuni satulahuoneeseen. Nappasin Jackalin suitset olalleni, kypärän päähäni ja nostin satulan matkaani. Nappasin vielä harjapakin ohimennen mukaani ja suunnistin ulos. "Laiska vie kaikki kerralla" mutisin hevoselle, joka katseli uteliaana karsinastaan touhuani. Kuskasin varusteet harjauspaikalle ja tepastelin hakemaan ruunan tarhastaan. Sipsutin aika nopeaa vauhtia, yrittäen välttää kaatumisia. "Tehtävä suoritettu!" hihkaisin pirtsakasti Jackalille, saavuttuani tarhalle. Hmm... vastahan ruuna oli täällä.. tuumailin ja änkesin tarhaan. "Jackaaaaal!" huhuilin ja astelin polkua pitkin tarhassa. Katselin ympärilleni ja piankos löysinkin itseni umpihangesta. "Arrgh! Mitternacht Held!" kiljahdin ja katsoin pukitellen ja päätään nakellen laukkaavaa mustaa hevosta, joka oli päässyt yllättämään minut. "Nyt ei huvita leikkiä, vaikka lepytitkin minut" murahdin ja nousin ylös. "Murrh... nyt ei kunnian kukko laula, kun saan sinut kiinni" manailin ja katsoin hevostani. Kieltämättä ruuna oli upea näky, olin sulaa vahaa. Spurttailujen jälkeen Jackal kyllästyi leikkimiseen ja tuli luokseni. Sillä oli pilke silmäkulmassa, joka sai minut hymyilemään. Kurotin ottamaan sen riimusta kiinni, mutta humpsahdinkin hankeen ruunan nostaessa päänsä ylös. "Senkin kirahvi!" tuhahdin ja nousin hangesta. "Mieti miltä susta tuntuis, jos en silittäisi tai rapsuttaisi sua.." mutisin ja nappasin riimusta kiinni. Jackal pärskähti ja katsoi minua kuin sanoen: "Typerä nainen.. ilonpilaaja." Talutin Jackalin portille ja taapersimme ulos tarhasta. Suljin portin ja käpöttelimme harjauspaikalle.

Sidottuani Jackalin, riisuin sen tarhaloimen ja viikkasin sen odottamaan paikalle vientiä ratsastuksen jälkeen. Harjasin hevosen pikaisesti ja putsasin tilsat pois kavioista. Lämmitin kuolaimet ja tarjosin niitä hevoselle. Se ottikin ne kiltisti suuhunsa ja sain kiinnitettyä remmitkin kiinni. Nostin satulan Jackalin selkään ja laitoin satulavyötä kiinni. Ruuna pullisteli hieman olematonta möhömahaansa, joten onnistuin laittamaan vyön ykköselle. "Ähäkutti, etpäs onnistunut!" kihersin itsekseni ja silitin ruunan kaulaa. Laskin jalustimet ja nykäisin kypärän päähäni. Nousin Jackalin selkään ja kiristin satulavyön selästä käsin, annoin kevyesti pohkeita ja lähdimme sitten reippaasti käyskennellen kohti maastoa.

Vähän matkan päässä tallista ohjasin Jackalin metsäpolulle. Käyskentelimme vähän matkaa, jotta selviäisi tien liukkaus. Kokosin ohjat ja annoin kevyesti pohkeita. Jackal lähti ravamaan kevyesti lennokkain askelin ja korvat höröllä. Kevensin askelten tahdissa suu virneessä. Aurinko paistoi ihanasti lumeen, mikä sai hangen kimaltelemaan. Tunsin olevani kuin unessa. Allani täydellinen hevonen täydellisen ilman ympäröimänä ja ... täydellisen hangen vastaanottamana. Ihan puskasta tulleen ilmalennon seurauksena möngin pois hangesta, Jackal ei onneksi ollut lähtenyt karkuun. Nousin ylös ja putsasin lumet vaatteistani. "Mitähän vielä.." mutisin ja rauhoittelin hevosta. "Noniin, rauhassa poika. Se oli vain ... " katselin ympärilleni ja etsin episodin aiheuttajaa. "En tiedä mikä se oli, mutta varmasti vaaraton" lepertelin hevoselle, joka painoi päänsä syliini. "Voi kulta.. jatketaanko matkaa?" silitin Jackalin päätä ja höpötin pehmeästi. Tarkistin hevosen jalat ja nousin hetken päästä selkään. Etenimme rauhallisella käynnillä kunnes sain varmistuksen siitä, että hevonen oli varmasti rentoutunut ja rauhoittunut äskeisestä. Kokosin jälleen ohjat ja annoin jälleen kevyesti pohkeita. Ruuna ampaisi raviin. Se ei ollut tällä kertaa yhtä kevyen lennokasta, ennemminkin se muistutti luotia joka oli ammuttu vasta aseesta. "Soo jaa, poika, ptrrr.. raauhassa" rauhoittelin ja pidätin ruunaa. Se yritti painaa kuolaimelle, mutta luovutti kuitenkin. Kiitoravi muuttui jälleen kevyen lennokkaaksi. "Hyvä poika, hieno.." sanoin pehmeästi ja keskityin ratsastamiseen, enkä tällä kertaa haaveiluun.

Saavuimme aukiolle, jossa oli koskematon hanki. Korkeintaan muutama hassu pupun ja hiiren jälki siellä täällä. "Vauh... Täydellistä.." henkäisin hiljaa. Jackal katseli hiljaa ympärilleen. Se värisytteli lihaksiaan ja alkoi tanssahdella paikallaan. "Vauhtiako haluat?" kysäisin hymyillen ja silitin sen kaulaa. Jackal pärskähti ja nyki päätään. Kokosin ohjat ja annoin pohkeita, sekä maiskautin keveästi. Siltä seisomalta Jackal ampaisi suoraan laukkaan. Ruunan laukka oli pehmeää ja tasaista, jossa oli helppo pysyä. Kyyristyin hieman kevyessä istunnassani ja yllytin ruunaani enemmän. Se löysikin vielä yhden vaihteen lisää, ja toisenkin. Vauhtia tuntui löytyvän ja riittävän. Vedet valui silmistäni, tuuli suhisi korvissa ja pakkanen nipisteli poskipäitäni kun kiidimme aukiolla puuterilumen pölistessä Jackalin jaloissa. Kikatin kuin pikkutyttö, olin niin onnellinen. Jackalista tuntui löytyvän kokoajan lisää vauhtia, mutta aukio loppui kesken enkä halunnut kokea enempää ilmalentoja. Pidätin ratsuani ja käänsin sen ympyrälle. Jackal hidasti ensin letkeään laukkaan ja siitä raviin, lopulta käyntiin. Se puuskutti vain hieman ja pärskähti. "On tämä vain nastaa.. kyllä sinä bemarin lyöt mennen tullen" lepertelin ruunalle ja halasin sen kaulaa. Käänsin sen takaisin tallille vievälle polulle ja kotimatkamme sujuikin kevyellä ravilla ja rauhallisella käynnillä.

Takaisin tallille päästyämme riisuin Jackalin varusteet ja harjasin hevosen huolellisesti. Kipaisin hakemassa hevosen paksumman loimen ja talutin sen sitten talliin pesukarsinalle. Laskin lämmintä vettä letkusta ja suihkuttelin hevosen jalkoja ja hieman sen hikisempiä kohtia. Kuivasin sen karvan kunnolla ja laitoin loimen sen päälle. Kiinnitettyäni vyöt, talutin sen ulkokarsinaansa. Kuskasin sille lämmintä vettä, sekä täytin sen heinäverkon. "Odotas hetki, mussukka" sanoin ja poistuin karsinasta. Kävin viemässä tavarat harjauspaikalta paikoilleen ja nappasin Jackalin tarhaloimen mukaani. Kävin hakemassa hevosen iltarehut ja kävelin takaisin sen karsinan luo. Kippasin ruoat sen kulhoon ja laitoin loimen paikalleen. "Hyvää yötä rakas" sanoin pehmeästi ja suukotin hevosen turpaa. Jackal puhalsi lämmintä höyryä kasvoilleni ja hörähti hiljaa. "Nähdään huomenna" lisäsin hiljaa ja katsoin hetken hevoseni syömäpuuhia. Naapurin vanhamies körryytteli pihaan volkkarillaan, joten lähdin tarpomaan autolle. Tällä kertaa iloisena ja valmiina osallistumaan keskusteluun paremmin.

/ Plöäh, sori sekavasta tekstistä. D: Joka puolelta tuli viestiä, varsinki tossa loppuvaiheessa. Mutta tässäpä tää nyt sitte olis ^^

En voi kuvailla tätä häpeän määrää ylläpitäjänä, kun vastaan kuusi kuukautta myöhässä tähän tarinaan. Järkyttävää.     
Kieltämättä tässä oli fiilistä lueskella kimaltelevista lumihangista ja pistelevästä pakkasesta, kun täällä on hellesää. Saat niin kovasti inhoamani pakkaskelit kuulostamaan taianomaiselta ja kauniilta, vautsi. Mutta ennen kaikkea saat minut ihastumaan Jackaliin. Leikkisä ruuna on kerrassaan hurmaava, vaikka ilmeisesti aiheuttaakin harmaita hiuksia vähän väliä. Onneksi hanki pehmentää putoamisia.  

Tuhannesti anteeksi vielä. Kierrittäkää mut tervassa ja höyhenissä.  

/ Hahahah, eipä tuota itelläkää oo ollu intoo kirjotella tänne vähään aikaan Jos unohettas tervat ja höyhenet   

Olin tullut tavallista aikaisemmin tallille, hoitanut Jackalin ja sen karsinan. Istuskelin tallin oven lähettyvillä kahvikuppi kädessäni. Aurinko paistoi ja linnut viserteli, kesä oli viimeinkin tullut. Katselin likaista bemariani, joka nökötti parkissa. Äh, pitää mennä kotiin pesulan kautta.. manasin auton mielessäni ja hörppäsin kahviani. Heilautin kättäni ohimenevälle Jerrylle ja laskin kupin kädestäni. Riisuin kenkäni, ratsastussukkani ja käärin ratsastushousujeni lahkeet polviin asti ja siirsin kädet taakseni. Nojasin käsiini ja suljin silmäni. Nautiskelin auringosta ja toivoin, että ruskettuisin edes hieman tänä kesänä. Mietiskelin mitä tänään tekisin Jackalin kanssa. Hetken päästä havahduin siihen kun nenääni alkoi kutittamaan, aivastus oli tulossa. Naamani vääntyi irvistykseen ja sitten se tuli. "Tshiuh! Arrgh, typerä aurinko.. " murahdin ja nappasin kupin takaisin käteeni. Kulautin loput kahvista ja irvistin. Kylmä kahvi kaunistaa, mutta ei tätä naamaa.. tuumasin ja nousin ylös. Katselin hetken jalkojani, kunnes hoksottimet alkoivat toimia. "Ohoh" ölähdin ja istuin takaisin alas. Laskin kupin viereeni ja kiskaisin lahkeet alas. Kiskaisin sukat ja kengät takaisin jalkaani ja nousin ylös. Kumarruin ottamaan kupin ja lähdin tallihuoneeseen. Pesaisin kupin ja jätin sen kuivumaan. Kipaisin etsimään Crimistä, saadakseni luvan käyttää kenttää rauhassa.

Saatuani kentälle muutaman esteen pystyyn, kuskasin harjauspaikalle Jackalin varusteita. Jätin ne paikoilleen ja kipaisin hakemassa harjapakin ja ämpärin, jossa oli viileää vettä. Laskin tavarat käsistäni ja kävelin Jackalin tarhalle. "Pojulii!" hihkaisin ja katselin ympärilleni. Ruuna ravaili tarhan perällä ja kiihdytti laukkaan kuullessaan ääneni. Pujahdin tarhan puolelle ja roikutin riimunnarua kädessäni. "Mennään hyppimään esteitä pitkästä aikaa!" huhuilin hevoselle, joka laukkasi luokseni. Jackal pysähtyi eteeni ja töytäisi minua turvallaan. "Hei hömelö" mutisin ja silitin sen päätä. Loksautin riimunnarun kiinni riimuun ja käännyin avaamaan porttia. Jackal nykäisi päätään ja nousi hieman takajaloilleen. Naru luiskahti kädestäni ja käännyin ympäri. Katselin ympärilleni ja kaikki mitä näin oli Jackalin musta takapuoli, joka loittoni tarhan perälle. "Jackal! Senkin vamma-apina!" tiuskaisin ja suljin portin. Lähdin pinkomaan hevosen perään. Jackal oli pysähtynyt ja kääntynyt katsomaan urheilusuoritustani. Sen korvat oli höröllä ja se hirnahti hieman ivallisesti, kuin sanoen: "Juokse, tyttö, juokse!" Mulkaisin hevostani vihaisesti ja hidastin juoksuni kävelyyn. "Tänään pompitaan ja kunnolla, se on vissi!" tuhahdin ja katselin ruunaani. "Oih!" henkäisin. Jackal ravasi pää korkealla, nostellen etusiaan korkealle. Sen musta karva kiilteli auringon paisteessa. Jackal pysähtyi ja nousi pystyyn. "Oot kyllä komia, ei sulle voi olla vihanen" huokaisin ja tajusin, että olin pysähtynyt. Jackal oli kyllästynyt leikkimään ja asteli arvokkaasti luokseni. Se tapitti minua ruskeilla silmillään ja hamusi turvallaan poskeani. Otin riimunnarusta kunnon otteen ja lähdin taluttamaan hevosta portille ja siitä harjauspaikalle.

"Oletkos nyt paikallasi!" tuhahdin ja laskin käteni hevosen lavalle. "En pääse selkääsi, jos pyörit kuin hyrrä.." mutisin ja siirryin ruunan vierelle. Pidin ohjista kunnolla kiinni ja siirsin käteni satulan takakaarelle. "No nyt.." sanoin nostaen jalkani jalustimeen ja ponnistaen satulaan. Laskeuduin pehmeästi ja kiristin vyön pikaisesti selästä käsin. Annoin kevyesti pohkeita ja Jackal lähti kiertämään kenttää. Se katseli esteitä, jotka olin pystyttänyt keskemmälle. "Niimpä niin pojuseni, tänään hypitään" sanoin innokkaasti. Jackal asteli reippaasti ja yritti lähteä raville. "Äpäpäp, ei vielä" sanoin topakasti ja keskityin pitämään hevosen käynnissä. Muutaman kierroksen jälkeen annoin Jackalin nostaa ravin. Ravasimme kerran kentän ympäri ja ohjasin sen puomeille. Se ravasi puomit nätisti yli ja pärskähti kärsimättömästi. "Kyllä mä tiiän, että haluat jo hyppiä" sanoin naurahtaen. Käänsin hevosen kiertämään jälleen kenttää. Kannustin ratsuni rentoon laukkaan ja käänsin sen hetken päästä ensimmäiselle esteelle, se oli matala pystyeste. Laskin askeleet, ponnistus ja hyppy. "Hyvä poika!" hihkaisin ja ohjasin hevoseni kohti uutta estettä. Jackal pomppi esteitä kuin kenguru, lapsellisen isolla "ilmavaralla". Aikamme pompittua ohjasin Jackalin jälleen kiertämään kenttää. Hidastin ratsullani käyntiin ja otin jalkani pois jalustimista. Hiki valui niin itsellänikin kuin hevosellanikin. Nostin jalustimet eteeni satulan päälle ja ratsastin loppukäynnit.

"Mennäänpäs pesemään susta hiet pois ja pääset nauttimaan vielä laitumesta, kun minä huhkin purkamalla esteet" sanoin hevoselleni ja taputin sen kaulaa hikistä kaulaa. Laskeuduin alas satulasta, löysäsin vyön ja nostin jalustimet ylös. Halasin ruunan kaulaa ja henkäisin syvään. Jackal painoi turpansa kiinni selkääni. "Mennäänpäs nyt.." mutisin lempeästi hevoselleni ja lähdin taluttamaan sitä hoitoa varten.

// Tökstöks tossa lopussa.

En mä voi kun nauraa Jackalin tempauksille, on sen vaan veijari. Ja kirjoitin ensin verijari, dem typos.. :'D Mutta sovitte täydellisesti yhteen! Pitäisi varmaan itsekin ryhdistäytyä ja pistää omatkin hevoset kunnolla hommiin. Voisin noudattaa sun esimerkkiä ja lähteä hyppäämään. :p

Ps. Sun kirjoitustyyli on ihanan pirteetä, tykkään!
En kyllä ite huomannut, että loppu olisi ollut yhtään tönkkö. Keep up the good work :>

/ Haha, verijari, sori kuolen ... :'DD Joo päätin itekki tehä astetta erilaisemman kirjotuksen, ettei aina olis maastoilua. :b

Muutaman tunnin unien jälkeen nappasin pikkuveljeni Matiaksen koulusta ja ajelimme kohti tallia. Minulla on yövuoroviikko työpaikallani eräässä "yöklubissa", mikä tiesi sitä että olisin entistäkin väsyneempi tulevina päivinä. Se on tätä tarjoilijan arkea, mutta jostakin se elanto on saatava. Haukottelin vähän väliä matkan ajan ja sain huolestuneita katseita Masan suunnalta. "Et saa nukahtaa tai aja ojaan, Manta tarvii mua", kuului huolestunut parkaisu. "En nukahda, enkä aja ojaan. Ole huoleti", vastasin naurahtaen, mutta kuitenkin tunsin itseni jotenkin hylätyksi, kun veljeni kantoi huolta enemmän ponistaan kuin minusta.. vaivuin ajatuksiini ja ohjasin bemarini tallille.

Matias paineli omia teitään omiin puuhiinsa ja minä suuntasin automaattisesti kulkuni Jackalin karsinalle. Kello oli kaksitoista, joten hevoseni oli jo kuljetettu tarhaansa. Vilkaisin karsinaan, joka odotti putsaamista. Huokaisin syvään ja lähdin hakemaan kottareita ja talikkoa.

Saatuani karsinan siivouksen valmiiksi kävelin Jackalin tarhan luo. Manasin säätä mielessäni, oli hieman koleaa vaikka kesä olikin. Aurinko ei paistanut ja taivas oli harmaiden pilvien peitossa, vettä voisi tulla kuin aisaa koska vain. Etsin Jackalia katseellani ja piankos bongasin ruunan kököttämässä keskellä tarhaa. "Jackaal!" huhuilin hevoselleni, joka nosti päänsä korkealle hirnahtaen. Se ravasi lennokkain askelin luokseni, ujuttautuessani tarhan puolelle. Halasin hevostani ja hengitin sen tuoksua. "Voi rakas .. sinä ainakin välität minusta, vai mitä?" kysäisin hevoseltani samalla kun irrottauduin siitä. Ruuna hamusi poskeani ja suukotin sen turpaa. "Mitäs tänään tehtäis? Mulla on jälleen yövuoro, joten pitäis melkein lähteä jo puunaamaan sua" höpöttelin hevoselle ja nappasin sen riimusta kiinni. Avasin portin ja talutin ylväänä astelevan ruunan ulos tarhasta. Nappasin riimunnarun maasta ja loksautin sen kiinni riimuun. Jackal asteli reippaasti vierelläni kohti harjauspaikkaa.

Saatuani tavarat haettua, hevosen harjattua ja suurimmaksi osaksi varustettua, kännykkäni soi. Vilkaisin soittajaa ja oletin sen kauppiaaksi, joten päätin jättää vastaamatta. "Noniin, kieritetäänpäs loputkin pintelit sun jalkoihin niin mennään sitte katteleen metsikköä" sanoin hevoselleni ja ryhdyin tuumasta toimeen.

Jackal tanssahteli allani, kun olin saanut viimein itseni hevosen selkään. Muutama pomppu tuli pompittua hevosen perässä yhdellä jalalla. "Noniin ukko, rauhotu" sanoin pidättäen hevostani ja yrittäessäni kiristää satulavyötä. Sain vyön kiristettyä ja käänsin hevosen voltille. Otin ohjat paremmin käsiini ja paremman asennon satulassa. Ohjasin ratsuni tielle ja piankos astelimme reipasta käyntiä kohti metsätietä. Jackalilla oli kova menohalu ja se yritti koko ajan rikkoa raville. "Mikäs ihmeen energiakärpänen suhun on iskeny... tarhassa seisoit kuin yliväsyny lahna.." mutisin hevoselleni ja pidätin sitä. Olin itse ihan rikkipoikkikatki, etten oikein olisi sietänyt Jackalin temppuiluja nyt. Jackal pärskähti vastaukseksi ja nakkeli päätään, kovasti se halusi päästä revittelemään. Lyhensin ohjia ja annoin kevyesti pohkeita. Jackal ampaisi melkoiseen raviin ja nakkasi persettään. "Voi apina!" kiljahdin horjahtaen hevosen kaulalle. Jackal ravasi kuin päätön kana, kavioiden kopina kaikui metsässä. Yritin pakottautua kiskomaan itseni takaisin selkään, sillä olin uhkaavan lähellä tippua ruunan jalkoihin. "Mitternacht Held! Stop!" ärähdin väsyneenä ja itku kurkussa, voi luoja mitä menoa.. Kuin taikaiskusta Jackal pysähtyi. Jalustimeni olivat irronneet jaloistani ja roikuin hevosen kaulalla kuin laiskiainen, olin pyörähtänyt hevosen etupuolelle. Jackal laski päätään, joten laskin jalkani maahan. Irrotin käteni ruunan kaulalta ja katselin hevostani. "Mikä ihme sulla on.. loppu matkan on parasta mennä kunnolla" murahdin hevoselle ja pyyhkäisin vedet pois silmistäni. Jackal katseli minua viattomasti, hörisi pehmeästi ja työnsi päänsä syliini. Ikäänkuin se sanoisi "anteeksi mami, en mä enää ikinä. Halusin vaan olla kovis ja tuhma poika. Äiti älä.. pliis, älä suutu, oot mamma mulle tärkee." Silitin hevosen poskea. "Voi murunen, ei sulle voi olla vihanen .. saat anteeksi" kuiskasin hevoselle ja halasin sitä pikaisesti. Tsekkasin Jackalin jalat ettei se ollut kolhinut itseään, jonka jälkeen nousin takaisin selkään. Otin ohjat kunnolla käteeni ja lähdimme käyskentelemään eteenpäin.

Saatuani varmuuden siihen, ettei Jackal tällä kertaa yrittäisi mitään omituisia temppujaan, annoin kevyesti pohkeita. Jackal ravasi kevyin askelin ja kaula kaarella eteenpäin tietä pitkin. Se oli nyt kuin eri hevonen. Hetken päästä hidastin ruunan käyntiin, käänsin sen takaisin päin ja lopulta pysäytin sen. Se seisoi ryhdikkäästi paikallaan korvat höröllä ja odotti seuraavaa komentoa. Kokosin ohjat, maiskautin ja annoin laukkapohkeita. Jackal nosti laukan suoraan pysäytyksestä, se laukkasi rennoin askelin eteenpäin. Myötäilin hevoseni liikkeitä ja nautin ruunan pehmeästä laukasta.

Hidastin Jackalin raviin ja hetken päästä käyntiin. "Hieno poika" mutisin hevoselleni ja taputin sen kaulaa. Vapautin jalkani jalustimista, jonka jälkeen nostin jalustimet satulan eteen. Kävelimme loppukäynnit tallille löysin ohjin ja Jackal askelsi automaattisesti tallipihassa harjauspaikalle. "Riisutaan sut ja mennään sit käymään pesulla, vai mitä?" kysyin hevoseltani ja halaten sen hieman hikeentynyttä kaulaa. Ruuna hörisi lempeästi vastaukseksi. Naurahdin keveästi, laskeuduin alas ja ryhdyin riisumaan heppaani.

Talutin mustan hannoverilaiseni kohti puupölkkyä, josta pääsisin kapuamaan ruunan selkään. Olin saanut talliaskareeni hoidettua ja vuorossa olisi maastolenkki syksyisissä tunnelmissa, ilman satulaa uskollisen hevosen selässä. "Pysyhän nyt aloillasi" murahdin Jackalille, joka pyöri kuin hyrrä. "Ei me päästä kohta lähtemään minnekkään, jos et muistele käytöstapoja" tuhahdin ja päättäväisesti opastin hevosen seisomaan aloillaan. Nousin pölkyn päälle ja kapusin hevosen selkään. Jackal heilautti päätään ja polkaisi takasellaan maata. "Nyt, ruunan rupukkani, rauhoitu" komensin kooten ohjat ja tälläten ahterini paremmin hevosen selkään. Annoin kevyesti pohkeita ja piankos olimmekin suuntaamassa kulkumme kohti rauhallista metsätietä.

Oli viileä syysilma ja aurinko yritti paistaa pilvien raosta, eilen oli satanut vettä joten tie oli lammikkoinen. Jackal asteli reippaasti tietä pitkin, roikuttaen tapansa mukaan hieman päätään alkukäyntien aikana. Rapsutin hevosen säkää hymyillen ja hengittelin raikasta ilmaa. Hyräilin itsekseni ja kannustin Jackalin raviin. Jackal ravasi kevyesti eteenpäin, se ei välittänyt pikkulammikoista mitään. Kuravesi pisaroita lenteli sinne tänne ravatessamme eteenpäin. "Mä mietin usein sua nuorta matkaajaa, kuinka olet rohkee, ei sua taida pelottaa" lauleskelin hiljaa ruunalle, joka käänteli korviaan ja pärskähti. Naamani oli yhtä hymyä.

Kannustin Jackalin laukkaan ja ruuna nostikin laukan. Voi pojat, tätä oli odotettu koko kesä! Nautin vauhdista täysin siemauksin. Kuuntelin kuinka hevosen kaviot osuivat pehmentyneeseen tien pintaan. Pian kuitenkin Jackal löi liinat kiinni ja horjahdin ruunan kaulalle. "Auts! Mikäs sulle nyt tuli?" kysyin hevoselta, joka steppasi paikallaan ja katseli kaula kaarella eteensä. "Mikä siellä on?" jatkoin ja kurkottelin hevosen korvien välistä, lopulta jouduin kuikkimaan kaulan sivuilta. "Eihän siellä oo mitään" tokaisin lempeästi silittäen hevosen kaulaa. "Mennään nyt" sanoin ja yritin kannustaa edelleen paikallaan steppaavaa hevosta. "Jackal, mikä ihme sua riivaa? Juoksuhiekkaanko meinaat vajota .." mutisin ja yritin jälleen selvittää mikä ruunan sai suunniltaan. Jackal nosti hieman etusiaan ilmaan ja päästi kimakan hirnahduksen. Kiersin käteni hevosen kaulan ympäri, jotta pysyin selässä. "Nyt Jackal, mene!" komensin ja yritin saada hevosen liikkeelle. Jackal laski persettään kohti maata. "Ei, nyt ei istuta. Mitternacht Held, stop!" komensin hevostani. Jackal pomppasi melkoisen loikan tosta noin vain. Loikan jälkeen hevonen laski jälleen ahteriaan kohti maata ja valuin pyllymäkeä hevosen selkää pitkin suoraan isoon kuralammikkoon. "IIYH! Jackal! Oliko ihan pakko!" kimitin ja nostin käteni lammikosta. Jackal käänsi päänsä minuun päin ja pärskähti. "Tätäkö sä pelkäsit?" katsoin hevosta hölmistyneenä, joka katsoi minua edelleen ahteri maassa. "Voi sua hölmöä. Kato nyt, ei tässä oo mitään pelättävää.. äitikin istuu täällä lammikossa, jossa on vain kylmää vettä" höpötin hevoselle ja nousin ylös. "Mä en kyllä nouse näillä märillä vaatteilla sun selkään" mutisin ja astelin edelleen tiellä istuvan hevosen luo. "Vaikka siinä onkin hyvä istua, herra voisi silti nostaa takapuolta" sanoin hevoselle ja otin ohjista kiinni. Jackal pärskähti ja nosti peppunsa ylös. "Katso nyt.. nyt se oot sinäki kuraperse.. pesullehan tässä joutaa kumpikin" naurahdin ja taputin hevosen kaulaa. "Et sä kyllä ennen oo saanu sydänkohtausta lammikosta, mutta kerta se oli ensimmäinenkin. Ens kerralla menee paremmin, vai mitä?" höpötin hevoselle, joka tuuppasi minua kevyesti. "Sitähän minäkin" hymähdin ja talutin hevosta takaisin tallin suuntaan.

Heinäkuun tarina:

Olipa mukavaa vaihtelua lukea sellaisistakin päivistä, kun kaikki ei mene putkeen. Hirveän usein hehkutetaan, miten sää on niin mahtava ja kaikki on iloisia ja hevoset täydellisiä ja sitä rataa. Välillä vaan väsyttää ja hevoset on hulluja, mutta näinhän se pitääkin mennä. On sitä paitsi hauska aina silloin tällöin lukea vitutustarinoita superpirteiden sijaan. :D

In the end, toit silti ihanasti esille sen, miten paljon nämä rakkaat karvakorvat piristävät paskempaakin päivää. :3

Suosikkirepla:
"Mikäs ihmeen energiakärpänen suhun on iskeny... tarhassa seisoit kuin yliväsyny lahna.."

Lokakuun tarina:

Hahah, tämä oli hyvä. Se on kyllä jotain niin hullunkurista, kun hepat on ihan paniikissa kun pitäisi ylittää joku pieni lammikko, tuttu juttu. :'D Jackal on niin aws.

Suosikkirepla:
"nyt se oot sinäki kuraperse"

[img][/img]

IHANA joulukuva! Jackal on selkeästi hilpeällä päällä - kenties ruunapoika näki itsensä peilistä? Ei vaan, harvinaisen komea poro siellä. Tykkään kuvan lämpimästä sävystä ja vahvoista väreistä, hyvää työtä. Jaan tosiaan niitä merkkejä myöhemmin

Perjantai 13.

Sussu sai aamulla puhelun äidiltään sairaalasta. Hänen isänsä oli kiidätetty aamuyöllä ambulanssilla sairaalaan sairaskohtauksen vuoksi. Kukaan ei vielä tiedä selviääkö hänen isänsä. Sussu oli järkyttynyt tapauksesta ja päätti lähteä sairaalaan, kunnes sai puhelun tallilta. Kei ilmoitti Jackalin saaneen ähkyn. Suunnitelmat sairaalaan lähdöstä muuttuivat kiireelliseksi menoksi tallille. Sussun aina niin "uskollinen" bemari oli tänään kerrankin uskollinen ja toimi kuin unelma, joten Sussu pääsi suoraan tallille.

Tallilla Sussu näki ensimmäisenä Kein kävelyttämässä Jackalia, joka näytti erittäin väsyneeltä. Sussu parkkeerasi autonsa ja kiirehti Kein tilalle taluttamaan ruunaansa. Hän kiitti Keitä tuhannesti pikaisesta soitosta ja toiminnasta. Mies tarjoutui jopa soittamaan eläinlääkärin paikalle tarkistamaan tilanteen. Jackal painoi turpansa omistajansa kättä vasten kävellessään ympyrää pihalla.

Eläinlääkäri oli saapunut nopeasti ja tarkistanut Jackalin. Hän oli sanonut hymyillen rohkaisevasti ja todennut hevosen toipuvan. Sussu oli helpottunut, mutta sydän hyppäsi kurkkuun puhelimen piipatessa taskussa. Viesti oli äidiltä: "Isä on nyt Matiaksen luona, hän ei jaksanut enää taistella. Maria-täti tuli hakemaan minut, olet rakas." Pala nousi naisen kurkkuun ja vedet valuivat silmistä. Hän lysähti polvilleen ja väsynyt Jackal työnsi turpansa Sussun kasvoja vasten.

Sussu seisoi hajamielisenä ikkunan ääressä keittiössään. Hän otti hörpyn kahvistaan ja antoi sen maun vallata makuhermonsa. Kahvi teki hyvää. Hän laski kupin vieressään olevalle tasolle ja laittoi kätensä puuskaan. Isän kuolemasta ja Jackalin ähkystä oli nyt kulunut viikko. Sussu oli erittäin kiitollinen siitä että hevonen selvisi ähkystä upeasti, mutta silti hänen sisällään oli jotenkin tyhjää. Se oli kyllä ihan ymmärrettävää, olihan hän menettänyt itselleen rakkaan ihmisen. Kyyneleet kihosivat naisen silmiin hänen muistellessaan lapsuuttaan, matkojaan ja kaikkea muuta missä isä oli ollut mukana. Nainen muisti myös kuinka isä oli pitänyt aikamoisen palopuheen Sussun ensimmäiselle poikaystävälle, silloin hän oli hävennyt silmät päästään ja sen jälkeen saarnannut isälleen kuinka hän nolasi tämän "rakkaansa" silmissä. Pieni hymyn kare käväisi naisen suupielillä, mutta katosi samantien. Voi kuinka ikävä hänellä olikaan isäänsä. Hän pyyhkäisi silmänsä kuivaksi ja nosti kupin huulilleen kulauttaen loput kahvista kurkkuunsa. "Yöh, kylmää...", hän murahti ja suuntasi sitten eteiseen ja pihalle huomattuaan naapurin vanhan miehen odottavan häntä jo.

Sussu nousi autosta ja kiitti vanhusta kyydistä. "Ole hyvä vain, mielellänihän minä. Kurjaa että autosi on päättänyt jälleen alkaa temppuilla, etenkin kun menetit-... ", vanhus ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun kun Sussu sanoi kohteliaasti heipat ja sulki oven. Hän ei halunnut kuulla sanaakaan isänsä menetyksestä, tiesihän sen jo itsekin varsin hyvin. Ei hän myöskään halunnut olla epäkohtelias vanhalle miehelle, mutta nyt hän ei vain jaksanut kuunnella. Sussu asteli liukastellen talliin ja kuljetti Jackalin hoitopakin ja varusteet valmiiksi käytävälle. Hän aikoi vetää kevyen treenin hevosellaan saadakseen muuta ajateltavaa. Crimis oli luvannut Sussulle että Jackalia hoidettaisiin hänen puolestaan jos hän ei jaksaisi itse. Sussu ei kuitenkaan halunnut eikä voinut jättää rakasta ruunaansa muiden vastuulle pitkäksi aikaa, toisekseen hänen päänsä räjähtäisi kotona. Toisaalta Sussua myös harmitti ettei Jackalille ollut löytynyt hoitajaa. Sellainen tulisi kyllä tarpeeseen muutenkin, sillä Sussun piti käydä myös töissä. Nainen nappasi Jackalin riimunnarun ja suuntasi hakemaan ruunansa.

Noin 40 minuutin päästä parivaljakko oli tyhjässä maneesissa. Sussu talutti Jackalin maneesin keskelle ja laski jalustimet alas. Hän kokosi ohjat toiseen käteensä ja ponnisti sitten itsensä satulaan. Jackal seisoi kiltisti paikallaan ja odotti ratsastajansa olevan valmis. Sussu antoi hevoselleen luvan lähteä liikkeelle ja ratsasti alkukäyntejä löysin ohjin, mutta oli kuitenkin valmis kokoamaan ohjat mikäli joku tulisi yllättäen maneesiin. Jackal asteli rauhallisessa tahdissa uraa eteenpäin ja venytteli kaulaansa. Sussu silitti kevyesti hevosen kaulaa ja käänsi hevosen pitkälle sivulle. Hän katseli hevosensa mustia korvia, jotka kääntyilivät. Sussu oli oikea onnen tyttö menetyksestään huolimatta, olihan hänellä sentään maailman upein hevonen- Jackal. Minun uljas mustani... Nainen huokaisi ajatuksissaan ja pudisti sitten päätään. Hän kohensi ryhtiään ja kokosi ohjat kehottaen sitten ratsunsa raviin. Jackal ravasi tasaisessa tahdissa eteenpäin ja oli hyvällä tuntumalla. Pitkästä aikaa ilo pilkahti naisen sisimmässä. Hän käänsi ratsunsa pääty-ympyrälle ja ohjasi sitten jälleen pitkälle sivulle. He ratsastelivat pääty-ympyröitä hetken aikaa ja tekivät voltteja pitkillä sivuilla. Jackal pysyi koko ajan tuntumalla ja reagoi kuuliaisesti pieniinkin apuihin. "Oot sä vaan maailman paras, hyvä poika", Sussu mutisi hevoselleen ja taputti pikaisesti hevosen kaulaa kiittäen onnistuneesta suorituksesta.

Ilmeisesti kehu tällä maailman parhaalla ja hyvällä pojalla nousi päähän, sillä silmänräpäyksessä suoritus muuttui pelleilemiseksi. Tottakai. Eihän ratsastus muuten olisi kivaa ellei siinä ole yhtään vastusta, hevonen tuntui ajattelevan. Jackal laukkasi vähän turhan liioitellusti maneesia ympäri ja heitteli välillä takapäätään. Sussu ei saanut hevoseen mitään tolkkua ja yritti kääntää hevosta ympyrälle. Ruuna kuitenkin tappeli vastaan pärskähdellen ja laukkaili sinne tänne kuin päätön kana. Käännyttyään päässä pitkälle sivulle Jackal kiihdytti melkoiseen laukkaan. Sussu yritti kietoa sormensa hevosen harjaan muttei ehtinyt. Jackal heitti melkoisen rodeopukki-sarjan ja Sussu lensi juuri viimeisessä pukissa kaaressa alas. Maneesin hiekka otti hänet avosylin vastaan. Hän nousi istumaan ja katseli kuinka Jackal laukkaili hirnuen "vahingon iloisesti". "Mitternacht Held, stop!" Nainen ärjähti ja samassa Jackal pysähtyi. Nuo oli ne taikasanat tietyllä äänenpainolla, jolla Jackalin sai pysäytettyä. Ruuna seisoi hievahtamatta paikallaan ja katseli korvat höröllä Sussun astellessa hevosta kohti ja pyyhki takamustaan hiekasta. "Senkin apina. Ensin mennään niin nätisti kuin mikäki prinsessaponi, mutta sitte päätetään olla niin kovista kun vähän kehaistaan. Häpeäisit...", Sussu mäkätti hevoselle noustessaan takaisin satulaan. Jackal seisoi edelleen hievahtamatta ja hetken hiljaisuuden jälkeen se hörähti ja käänsi päätään katsoakseen ratsastajaansa - edes saapasta jos ei muuta nähnyt. "Voi Jackal! Anteeksi, ei sulle voi olla vihainen", nainen huokaisi ja halasi hevostaan selästä päin. "Vedetään nyt treeni loppuun ja sitten hoidetaan sut kunnolla", hän sanoi ja kehoitti jälleen hevosensa liikkeelle. He treenasivat laukannostoja, ympyröitä ja kahdeksikkoja, pohkeenväistöä ja hieman myös harjoitusravia -ja laukkaa.

Hoidettuaan Jackalin perusteellisesti Sussu talutti ruunan tarhaansa. Hän näki Reitan ja tämän tytön Ruskan tarhan laidalla Mayaa moikkaamassa. Sussun kurkkua kuristi nähdessään miehen ja tämän tytön. Samassa hänet valtasi jälleen suunnaton ikävä omaa isäänsä kohtaan. Sussu kokosi itsensä ja väänsi hymyn kasvoilleen. Hän ei halunnut vaikuttaa töykeältä. Hän tervehti Ruskaa ja Reitaa hymyillen ja päästi Jackalin tarhaansa. Hän vaihtoi muutaman sanan muiden kanssa ja huomasi vanhuksen saapuvan tallipihaan. Sussu sanoi heipat ja suuntasi kulkunsa autolle. Hän oli kiitollinen ettei Reita tai Ruska säälinyt häntä -Ruskalla nyt tuskin oli tietoa naisen menetyksestä, mutta Sussu oli silti kiitollinen.

Perjantai 13.

Ihan hurjasti jaksamisia, Sussu. Otan osaa. ♥ Voidaan onneksi olla kiitollisia Jackalista. : )

Näiden kirjoitusasua vähän muuttaisin:
Kukaan ei vielä tiedä selviääkö hänen isänsä. -> Kukaan ei vielä tiennyt, selviäisikö hänen isänsä.
Hän oli sanonut hymyillen rohkaisevasti ->  Hän oli puhunut rohkaisevasti hymyillen

Kuva on ihana!

20. tammikuuta

Voi Sussu, oon niin onnellinen sun puolesta, kun sulla on Jackal. Hevosilla on tapana kantaa kaiken paskan läpi. Uskomattomia otuksia.
Kiva myös kuulla, että tappelunkin jälkeen löysitte uudelleen yhteisen sävelen. Huonoon ei koskaan kannata lopettaa.

Pari lausetta korjasin. Lähinnä pilkkuja ja yhdyssanoja.

• hymyn kare -> hymynkare
  
• vanhus ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Sussu sanoi..
  
• Crimis oli luvannut Sussulle, että Jackalia hoidettaisiin hänen puolestaan, jos hän ei jaksaisi itse.
  
• Toisaalta Sussua myös harmitti, ettei Jackalille ollut löytynyt hoitajaa.
  
• Jackal laukkaili hirnuen vahingoniloisesti - heittomerkeille ei tarvetta tässä
  

+ Ao. ilmaus kuulostaa siltä, että Jackal pyyhkii takamustaan hiekasta.
Ruuna seisoi hievahtamatta paikallaan ja katseli korvat höröllä Sussun astellessa hevosta kohti ja pyyhki takamustaan hiekasta. -> .. Sussun astellessa hevosta kohti ja pyyhkien takamustaan hiekasta.

Pienistä korjauksista huolimatta loistavaa tekstiä, olit onnistunut kuvaamaan tunneskaalaasi sydäntärepivästi.Vau!