Tästä se alkaa

// ajattelin nyt sitten aloittaa uuden pelin. Mukaan saa liittyä kuka tahansa. //

Annika käänsi laina-autonsa hitaasti tallin pihaan. Uunituore ajokortti poltteli taskussa, eikä tyttö ollut kovin varma ajotaidoistaan. Tallimatkaan oli siis kulunut huomattavasti enemmän aikaa, kuin olisi pitänyt. Annika oli vastikään aloittanut hevosenhoitajana Hukkasuossa ja odotti hieman jännittyneenä muuden ihmisten tapaamista. Tallipiha näytti jokseenkin autiolta. Muutama hevonen laidunsi tarhoissa, loput olisivat luultavasti sisällä. Auton takapenkillä istunut koira hyppäsi ulos ja jäi odottamaan omistajaansa parin metrin päähän. Annika tönäisi auton oven kiinni ja lähti harppomaan tallirakennusta kohti, saksanpaimenkoiran seuratessa perässä rennosti.

Ulkona oli tukahduttavan kuumaa, aurinko paistoi täydellä teholla. Verrattuna kirkkaaseen ulkoilmaan, sisällä tallissa oli hyvin hämärää ja viileää. Annika käveli hitaasti käytävällä, vilkuillen karsinoita ja niiden nimikylttejä, tavoitteenaan löytää uuden hoitohevosensa Amigon karsina. Tallissa ei kuitenkaan näkynyt juurikaan hevosia, eikä Annika päässyt edes puoleen väliin tallia, kun selän takaa kuului ääntä ja tallin ovi avautui. Annika käännähti katsomaan talliin tulijaa, joka mahdollisesti voisi näyttää hänelle, missä Amigo olisi. Tyttö paloi halusta päästä tutustumaan uuteen hoidokkiinsa.
"Aksu, paikka", Annika ilmoitti käskyn koiralle, joka istahti tyynesti Annikan viereen, joskin korvat höröllä valmiina kohtaamaan tulijan.

// Jeeje i'm in! :D //

Taas se helle vain jatkui. Voisi kyllä sataakin välillä, mietin kävellessäni sisältä ulos. Huomasin pihassa auton, jota en ennen ollut nähnytkään. Se olisi siis se Amigon uusi hoitaja tai sitten joku random, joka oli eksynyt tänne korpeen jollain kumman tavalla. Toiveisiini oli vastattu; olin niin toivonut uusia kasvoja tallille. Apu tuli tarpeen, minulle kun oli hevosia kertynyt vähän liiaksi asti. Hymyillen onnellisena avasin tallin oven ja siristelin hetken silmiäni hämärässä.
"Onpas sulla komia koira!" pääsi suustani ensimmäisenä, kun huomasin saksanpaimenkoiran istuvan tallikäytävällä. "Mä olen tosiaan Crimis."

"Huhhuh, tääl on kuuma.. Vai mitä pikku-ukko?" kysyin Toopelta laskeutuessani sen selästä. Toppi oli liimaantunut kiinni selkään ja kypärä tuntui olevan tulessa. Mutta pakko se oli poninpalluraa liikuttaa, ettei se seuraavaksi kompastuisi mahaansa. No ei nyt ihan. Mutta olin luvannut itselleni että saan kesän lopussa Toopen satulavyön vähemmällä vaivalla kiinni, ja sen lupauksen halusin pitää. Kentällä oltiin paahdettu ensin 45 minuuttia, mutta lähdin sitten maastoilemaan sellaiseksi puoleksi tunniksi. Taputin vuonohevosen hikistä, klipattua kaulaa ja nostin jalustimet sekä löysäsin vyötä.

Toopella tuntui olevan kiire talliin, mutta kenelläpä ei olisi, viileään. Aurinko paistoi suoraan niskaan avatessani tallin oven, ja huomatessani että Crimis seisoi tiellä.
"Varos varpaitas Crimu!" virnistin taluttaessani Toopea sisälle. "Ja moi!" tervehdin koiransa kanssa olevaa tyttöä ponini karsinasta. Join heti varmasti puolet vesipullostani, ja päästäessäni irti orista Toope kääntyi ympäri ja joi myös. Otin siltä satulan ja suitset pois, jättäen ne karsinan oveen.

Talliin astui sisään nuori, ystävällisen näköinen nainen, joka katseli uteliaasti Annikaa ja Aksua. Tehokkaammin huomion taisi kuitenkin varastaa koira, jota ensimmäiset sanat koskivatkin.
"Kiitos, ollut mulla ihan pennusta saakka, nyt se alkaa olla jo vähän vanhus", Annika vastasi hymähtäen. "Niin, ja mä olen Annika."
Annika oli aikeissaan päästää koiransa tervehtimään Crimistä, mutta talliin oli tulossa lisääkin väkeä. Muutaman vuoden itseäni vanhempi nainen talutti harmaan hallakkoa vuonohevosta ja tervehti Annikaa ohimennen. Annika nyökkäsi ja vastasi tervehdykseen hivenen myöhässä. Hän ei juurikaan pitänyt tilanteista, joissa hänen pitäisi puhua monelle eri ihmiselle samaan aikaan.

"Vapaa", Annika antoi Aksulle luvan, kun vuonohevonen oli turvallisesti karsinassaan. Saksanpaimenkoira lähti rennosti hölkkäämään Crimiksen luokse tervehtimään uutta tuttavuutta. Viimein Annika muisti, mikä asia oli pyörinyt päälimmäisenä hänen mielessään ennen kuin sisääntulija oli paljastunut.
"Tosiaan, mun pitikin kysyä, missähän Amigo mahtaa majailla?", Annika tokaisi ja vilkaisi Aksua, joka kierteli Crimistä haistellen ja laiskasti häntää heiluttaen. Se oli todella sosiaalinen ja utelias koira, ja yritti tehdä tuttavuutta usein kaikkien kanssa.

Istuskelin kivellä Spitin laitumella. Kädessäni oli luonnoslehtiö, johon minun oli tapana piirtää. Yleensä piirtämisen kohteena oli Spitti. Hetkenaikaa sitten kuulin auton pörinän. Pohdin mielessäni, että kukakohan se mahtaisi olla. Joku hoitaja vissiin, tai sitten joku oli pöllinyt ladani. Nauroin ajatukselle että joku ihan tohkeissaan koittaisi viedä moisen romun. Nousin ylös kiveltä ja laskin piirrustusvälineet siihen. "Lihapulla ohoi!" Huusin Spitille. Välillä mietin että mistä oikein vetäisen noita lempinimiä sille. Akhal-teke kääntyi katsomaan minua hölmistyneenä. "Minäkö lihapulla?" Nauroin taas. Varmaankin liian paljon kahvia tänäaamuna. Taputin Spittiä ja lähdin kävelemään kohti porttia. Nappasin matkanvarrelta piirrustusvärkkini mukaan. Voisin käydä kysäisemässä mitä suunnitelmia muilla oli tälle päivälle.

Nyökkäsin virnistäen tervehdykseksi sisään tulleelle Janikalle. "Tehän ootte reippaita, ku jaksatte vetää tommosta hikireeniä", tokaisin naiselle huomattuani molempien selässä märät läntit. Käänsin katseeni sitten takaisin Annikaan. "Juu, niin mä vähän aattelinkin. Tervetuloa!" vastasin naiselle hymyn saattelemana ja huomasin tämän pian päästävän koiransa luokseni. Kumarruin rapsuttamaan koiran niskaa ihaillen. Olin aina pitänyt hevosten lisäksi koirista, erittäin paljon. "Tuitui kun oot sulonen" lepertelin urokselle.

"Amigo on omassa tarhassaan tuolla tallin takana", vastasin Annikan kysymykseen ja lopetin koiran huomioimisen. "Mä voisin itse asiassa tulla sun mukaan, jos oot menossa sitä hakemaan? Et miten se villihevonen nyt käyttäytyy", selittelin virnistäen. Nuori ori oli aina niin energiaa täynnä, eikä se ollut vielä kauaa asunut luonani täällä. Omistusoikeus minulla oli siihen ollut 2-vuotiaasta saakka, mutta se oli asunut englantilaisella laukkatallilla kovassa reenissä ja startannutkin laukoissa pari kertaa - osaavempien ihmisten kanssa. Huomasin selittäväni kaiken tämän myös ääneen Annikalle.

"Piti joo pistää poni vähän juoksemaan. Tai miten nyt tän saakaan juoksemaan.." virnistin taluttaessani Toopea pesupaikalle. Toope huomasi että hurjan pelottavasta letkusta tuli aika viileää vettä, ja niinpä pikkuhevonen alkoi pyydystämään letkua -samalla kun yritin huuhtoa sitä. Milloin Toope seisoi letkun päällä, milloin se oli sotkeentunut siihen, oria sai olla koko ajan komentamassa. Kun Toope oli huuhdottu olin varmasti yhtä märkä kuin se. Kastuin viimeistään silloin kun pystyharja päätti ravistella itsestään liiat vedet, ja seisoessani pahaa-aavistamattomana liian lähellä.

Annika kuunteli Crimistä uteliaana. Hän oli aina ollut kiinnostunut hevosista, joilla oli laukkataustaa. Pienempänä tytön suurin haave oli tulla jockeyksi, mutta kasvaessaan hieman liian pitkäksi hän oli joutunut hautaamaan sen suunnitelman. Annika oli innoissaan hoitohevosvalinnastaan, ja paloi halusta tietää miltä Amigo tuntuisi selästä käsin. Kunhan nyt alkuun totuteltaisiin maasta käsin.
"Ahaa, hienoa", Annika henkäisi ja oli innostunut kuulemaan lisääkin. "Eikö Amigo sitten pärjännyt laukkamaailmassa, vai mitä ratsuksi siirtymisen taustalla on?"

Talliin tullut toinen tyttö, jonka nimeä Annika ei ollut vielä saanut selville, talutti poniorin pesukarsinaan. Aksu oli kiinnostunut myös tästä kaksikosta, ja saatuaan tarpeeksi rapsutuksia Crimikseltä, se jolkotti tarkastelemaan hevosta lähempää. Pesuletkun kanssa pelleilevä poni oli kuitenkin sen verran epäilyttävä, ettei koira uskaltanut muutamaa metriä lähemmäksi. Lopulta se palasi istumaan omistajansa oikealle puolelle. Aksu oli hyvinkoulutettu ja luotti Annikaan niinkin paljon, että totteli tämän käskyjä sen enempää miettimättä. Ainakin lähes aina.

Saavuin talliin. "Mooi, mitäs suunnitelmia teillä on tälle päivälle?" kysyin reippaasti ja iloisesti. Huomasin suihkukarsinan luona koiran. "Kellä on koira?" kysyin iloisesti yllättyneenä".

Ilmeeni meni pakostakin vähän synkäksi Annikan kysymyksen kuultuani.
"Se laukkatila koki loppunsa.. Siellä oli lahjakkaita hevosia, mutta kaikki jäivät seisomaan, kun omistajalle tuli ongelmia, joista en nyt viitsi sanoa enempää. Amigoa ei enää treenattu, eikä se siksi voinut startatakaan. Se pärjäsi hyvin, olisi varmaan päässyt pitkälle. En sitten siihen hätään löytänyt mistään tarpeeksi edullista valmentajaa - kaikkialla meinasi olla vähän täyttäkin tuolloin. Hätäratkaisuna lennätin sen tänne Suomeen. Tosi sääli, mutta eipä voi mitään." kerroin pala kurkussa.

"Hei Kirstu! Eipä vielä oikein mitään", vastasin tytölle vääntäen hymyä. Aina niin reipas punapää.

"Kirstu! Aattelitko mennä maastoon?" kysäisin kuullessani toisen kysymyksen. "Meinaan että vois lähteä lenkille..." sanoin hiljemmalla äänellä. Mikä liikuntakärpänen minuakin oli purrut, vastahan tulin Toopen kanssa touhuamasta.

"Ai", Annika mutisi hiljaisesti Crimiksen selvitettyä Amigon menneisyydestä. Tyttö ei tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa, laukkatila ja sen Amigon ura laukkurina olivat kokeneet surkean lopun. Annika puraisi huultaan ja ojensi kättään Aksun suuntaan rapsuttaakseen tätä niskasta. Juuri tällaisia - epämieluisia ja hämmentäviä - tilanteita tyttö oli yrittänyt välttää, mutta eikös hän tietenkin ensimmäiseksi löytänyt itsensä sellaisesta.
"Aivan, joo... Tota, pitäis varmaan se Amigo hakea..?" Annika ehdotti ja vilkaisi Crimistä kysyvästi.

Talliin saapui lisää väkeä, uusi tyttö punaisissa hiuksissa. Aksu oli aivan ymmällään, mutta iloinen: mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän rapsutuksia. Se poukkoili nyt ympäri tallia yrittäen päättää, keneltä kerjäisi ensimmäisenä huomiota.
"Aksu", napakka muistutus siitä, ettei täällä voinut riehua vapaasti, sai koiran palaamaan paikalleen, edelleen häntä innostuksesta heiluen.
"Mun koirahan tää on", nyökkäsin. "Sanokaa vaan jos se on häiriöks, voin mä sen pihallekin pistää naruun kiinni."

"Nojoo, mutta nyt katsotaan eteenpäin. Siitä tulee hyvä ratsu, oon aatellu ehkä kenttää.. Sitten joskus" sanoin reippaasti. En halunnut jäädä rypemään menneisyydessä ja sen aiheuttamissa muutoksissa. Muutokset saivat aikaan kuitenkin uuden alun - ehkä tulevaisuus olisi vielä valoisampi?

"Ei ei, ihan hyvin se täällä mukana menee", kiirehdin vastaamaan Annikalle, "mukava vaan, kun on koiriakin pihapiirissä." Hymyilin. Mistä tämä jatkuva onnellisuuden tunne oikein tuli? En nyt jaksanut masentua mistään. Voisikohan juomisen vähentämisellä olla osuutta asiaan? Köh. Olinhan tänäänkin vetänyt sidukkaa. Mutta sidukkaa vain, en sentään vodkaa kuten joskus aiemmin. No se siitä. Päätin nyt keskittyä Annikaan ja tähän tutustumiseen.

"Mennään vaan" nyökkäsin Annikalle ja lähdin jo kävelemään ulospäin.

"Hmm.. Maastoilu olisi kyllä kivaa", vastasin Janikalle hymyillen. "Ja koirat eivät todellakaan ainakaan minua haittaa", sanoin hymyillen. Katselin ohitseni lipuvaa koiraa miettien: pitäisiköhän minunkin hommata koira? Joskus minulla olikin ollut koira, Spittikin oli tykännyt karvakaverista kovasti. Haahuilin omissa maailmoissani enkä edes tajunnut tallissa olevan muita. Tovin päästä heräsin haavemaailmastani. "Ölplpllölplp.. Millä hevosella tulisit maastoon?" kysyin Janikalta melkein nauraen.

"Hevosella nimeltä jalat! Tai sitten Danalla, riippuu vähän mitä tehtäis", virnistin. Katsoin emäntänsä vierellä olevaa koiraa, ja tajusin kuinka samannäköinen se oli Miskan, edesmenneen veljeni koiran, kanssa. Miska ja sen kissakaveri Nipsu asuivat luonani, olivat siitä lähtien kun Juhani kuoli... Pudistin päätäni hiljaa, ja havahduin kunnolla mietteistäni vasta Toopen pökätessä minua selkään. "Paitsi mun pitäis varmaan vaihtaa paita ennen ku meen minnekkään!" nauroin muistaessani että paitani oli märkä, kiitos Toopen ja vesiletkun.

Annika nyökkäsi muille hymyillen. Vaikka Aksu pärjäisisikin pihalla hihnassa, kulkisi se mieluiten vapaana omistajansa perässä. Crimiksen pohtiessa Amigon ja kenttäratsun yhdistelmää, Annikan ajatukset laukkasivat jo maastoesteissä. Hän ei ollut juurikaan hypännyt maastossa, puhumattakaan kilpailemisesta kenttäratsastuksessa, vaikka laji olikin aina kiehtonut. Annikalla oli ratsastuskokemusta lähinnä ratsastuskoulusta, koulu- ja esteratsastuksesta. Hän oli jopa kilpaillut muutaman kerran, helpoissa luokissa tietenkin. Annika kuitenkin toivoi joskus pääsevänsä kilpailemaan kenttää, ehkäpä hän saisi siihen mahdollisuuden jopa Amigolla. Mutta se ei ollut vielä ajankohtaista, eihän hän ollut edes nähnyt koko hevosta!

Crimis lähti ulos tallista kohti Amigon tarhaa kehottaen Annikaa seuraamaan. Aurinko oli ulkona mennyt pilveen, mutta alkoi taas paistaa täydellä teholla ennen kuin he pääsivät edes laitumen portille. Aksu seurasi omistajaansa kuuliaisesti pienen matkan päästä. Se ei ollut juurikaan ollut aiemmin mukana tallilla eikä Annika tiennyt, miten se pärjäisi hevosten seurassa, ymmärtäisikö se varoa niitä. Hän kuitenkin luotti koiran olevan sen verran fiksu, ettei se ihan heti hyppäisi Amigon jalkoihin. Se luultavasti myös kyllästyisi mukana roikkumiseen, ja etsisi jostain mukavan varjoisan paikan, jossa tarkkailla ympäristöä. Pitäisikin varmistaa onko Aksulle tarjolla vettä, Annika pohti mielessään.

"Mitä mun kannattaisi tehdä Amigon kanssa tänään?" Annika kysyi Crimikseltä. Hänellä oli jo omat suunnitelmat, mutta halusi kysyä naisen mielipidettä.
"Ajattelin alkuun harjailla ja näin, ehkä käydä kentällä tutustumassa maastakäsin työskentelemällä..."
Annika vilkaisi Crimistä. Ehkä hänellä olisi joku hyvä vinkki, mitä tehdä herran kanssa ensimmäisenä päivänä.

"Hmmm.. Mitäköhän sitä jaksaisi maastossa tehdä. Tänäänkin on aika kuumapäivä. Hmhmm.. Hei, siellähän on maastoesteitä, jos sitä vaikka niitä hyppelisi", Mietin ääneen. Spitti voisi tykätäkin maastossa hyppelemisestä. Pitäisi vielä käydä kysäisemässä Crimikseltä onko maastoesteet kunnossa. Jos sitä sitten samalla kysyisi kun harjaisi Spittiä. Katsoin Janikaa ja tuumasin hymyillen: "Kyllähän tuo sinun paitasi kuivaisi tuolla auringossakin".

"Joo! Ne esteet ei ollu mun mielestä kaukana, ja en taida jaksaa ratsastaa tänää enää. Tuun henkisks tueks!" virnistin ja talutin Toopen karsinaansa. "Mullon itse asiassa kamera mukana, jos haluut vaik kuvia", hymyilin.

"No mutta sehän passaa kuvia ei voi olla koskaan liikaa", sanoin nauraen. "Mä voisin lähtä hakemaan sitä Spittiä harjattavaks", sanoin ja aloin kuskailemaan Spitin varusteita pihalle. "Satula, suitset harjapakki... En kait.. Niin joo kypärä vielä", luettelin varustelistaani ääneen.

Amigo käveli luoksemme tarhan portille ja hamuili käsiäni. Silittelin sitä ja kuuntelin Annikan juttelua.
"Toi kuulostaa justiinsa hyvältä, eipä tohon oo lisättävää", totesin sitten olkiani kohottaen. "Se on kyllä energinen tapaus, että kannattaa olla valppaana koko ajan, ettei se pääse huijaamaan ja karkuun. Vaikka tammat kyl onkin nyt tuol vähän matkan päässä laitumella", neuvoin kuitenkin perään, "meillä on tosiaan vaan yks laidun käytössä ja vähän vaihellaan, millon siel on tammat ja millon orit. Nyt on tammojen vuoro", selvensin.

"Otahan naru kouraan ja sinne vaan", kehoitin ojentaen narua naiselle. Hyvin tämä menisi, luotin siihen.

/ Nyt taitaakin tulla mulla tauko tonne 21.7 asti! Annika voi halutessaan roolia ihan vapaasti Amigon kanssa touhuiluista ilman muakin. :> /

Tallustelin tallille tupakka suussani. Juuri ennen pihaa tumppasin sen, ja varmistin vielä ettei se palaisi. Sää oli tänään aurinkoinen, kuten se oli ollut jo jonkin aikaa. Katselin talliinpäin. Crimis ja joku tyttö koiran kanssa tulivat ulos tallista. Kävelin heidän luokseen ja tervehdin reippaasti: "Mooi, mitäs te?"

"Joo, mä käyn autolla, ku kamera on siellä", sanoin ja katosin Kirstun perässä tallin ovesta ulos. Hölkkäsin autolleni, ja aloin räpeltää lukon kanssa.

Suuri punaruunikko käveli kohti ystävällisesti, laskien päänsä Crimiksen käsien läheisyyteen. Se puhalsi lempeästi lämmintä ilmaa, ja Annika tunsi hymyn kohoavan kasvoilleen. Ori oli tosiaan kaunis. Crimiksen juttelua kuunnellen Annika ojensi kättään kohti Amigoa, joka siirsi turpaansa kiinnostuneena sitä kohti. Samalla takaapäin kuului tervehdys. Tervehtijäksi paljastui pitkä, tummahiuksinen nuori mies. Annika heilautti kättään, ja esitteli itsensä nopeasti.

Crimis avasi tarhan portin, josta Annika pujahti sisään kiinnittämään riimunnarua. Amigo katseli naista kiinnostuneena ja lähti seuraamaan kiltisti tarhan portista. Päästyään ulos tarhasta ori valpastui ja nosti hivenen päätään, mutta käveli kuitenkin rauhallisesti talliin asti. Aksu kulki turvallisen välimatkan päässä perässä, eikä tullut enää talliin sisään, vaan jäi pihalle. Annika saattoi hevosen karsinaansa ja sulki oven perässään. Amigo pyörähti muutaman kerran ympäri, ja jäi sitten uteliaana katselemaan tallin menoa.

Tervehdin paikalle ilmestynyttä Maxia iloisesti. "Annikast tulee Amigon hoitaja", selitin innoissani miehelle ja kysäisin kuulumisia. Annika meni jo Amigon kanssa talliin, mutta minä jäin venailemaan Maxia. Mies kiinnosti minua. Jollain tavalla, en tiennyt millä. Aiheutti pientä kutkutusta mahan pohjaan tummassa tukassaan ja kirkkaissa silmissään. Max oli vähän rebel.

/ Haha mikä mua vaivaa :'D

Esittelin itseni Annikalle, ennen kuin hän katosi aitaukseen. ”Kiva kun tallille tulee uusia ihmisiä”, sanoin hymyillen. Katselin Crimistä hetken. ”Öö.. Mitäs aattelit tänään tehä täällä tallilla?” kysäisin Crimikseltä hymyillen pienesti. Rapsutin itseäni niskasta, ja katsoin Crimistä sinisillä silmilläni.