Spitti

9.12.2018 Spitti sai uuden ystävän

Mä tässä päivitellesäni tätä kuvaa Spitin sivuille ihastelin, miten laaja kuvagalleria sillä on. On upeaa seurata siinä myös sun kehitystä piirtäjänä!

Tässä kuvassa Omppu näyttää kovin kiiltävältä voimakkaan valoituksen vuoksi, mutta Spitissä sellaista ei ole. Valkoinen korostus voisi toimia myös siihen, vaikka väri onkin hyvin erilainen. Rotuominaisuudet tulevat tässä myös hyvin esiin: friisiläisen pää on erimuotoinen kuin teken, samoin jouhet ovat hyvin erilaiset. Ja hellanlettas, kun ne muodostaa melkein sydämen! Hyvää työtä. <3

9.12.2018 Spitti sai uuden ystävän

[img][/img]

Kuvassa siis Spitti ja Omppu. He tervehtivät toisiaan aita välissä.

Oih, upea Spitti! Parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Oikein onnistunut kuva. Spitti näyttää juuri sellaiselta voitontahtoiselta orilta kuin se onkin, suitset näyttävät hyvältä ja puomissa on ihana kiilto. Loistotyö, jälleen kerran!

Olin niin ylpeä hevosestani, kun me saavutimme toisen sijan hukkasuon joulukuisissa estekisoissa!

/Vähän myöhässä, mutta kuitenkin

Kiitokset vielä munkin puolesta radan tarkistamisesta!

Joistain kirjoitusvirheistä huolimatta mukavaa tekstiä. Spitin piti vissiin vähän muistuttaa, että hän on villiori eikä mikään liikaa pehmennyt lemmikki, haha.

Kuva on älyttömän kiva. Aiheesta jo yksi plussapiste! Vahvat linet ja värit näyttää mun silmään aina hyvältä, ja sininen mustan seassa on toimiva ratkaisu. Tykkään siitä, miten monella tavalla toteutat kuviasi - vesiväreillä, tusseilla, kynillä, digitaalisesti.. Jatka samaan malliin

Tänään suunnitelmissani oli käydä tsekkaamassa maastoesterata. Talvenjälkeen ei voi tietää, että mitä siellä on tapahtunut. Hantsulle oli sopinut paremmin kuin hyvin, että käyn tekemässä homman. Tänään paistoi sopivasti Aurinko. Pyynnöstäni Hantsu tai joku muu oli tuonut minulle mahdollisesti tarvittavia korjaus-välineitä tallihuoneeseen. Laitoin kahvinkeittimen keittämään ja pakkasin sitten tavarat reppuuni. Rapsuttelin kissoja odottaessani, että kahvi valmistuu. Kahvin ollessa valmista laitoin siitä noin puolet pieneen termariini ja puolet jätin pannuun. Pannun viereen kirjoitin lappuun, että milloin kahvi oli keitetty, jotta muut tallilla hyörijät voisivat halutessaan juoda sen loppuun. Olin nimittäin nähnyt tallilla olevan ihmisiä.

Tallihuoneesta poistuessani huikkasinkin näkemilleni ihmisille, että tallihuoneessa olisi kahvia. Olin lähdössä kävelemään maastoesteille, kun hoksasin, että voisinhan minä ottaa jonkin hevosen toveriksi. Päätin hakea Spitin. Hoidin ja varustin sen ripeästi ja hyppäsin sitten sen selkään. Juuri tallipihalta poistuessani tajusin unohtaneeni repun. Käväisin hakemassa sen, ja sitten matka jatkui.

Köpöttelimme ensimmäiselle esteelle. Spitti olisi halunnut juosta, mutten antanut sen tehdä niin. Ensimmäinen este näytti olevan hyvässä kunnossa, joten lähdimme kohti seuraavaa. Polkukin oli jo hyvä, sillä kesän tulo oli kuivattanut sen keväisestä kurakakasta. Toisesta esteestä törötti sivusta naula, joten kaivoin repusta vasaran ja hakkasin naulan takaisin esteeseen. Spitti tuijotti touhujani pää kallellaan.

Parin tunnin kuluttua saavuimme viimeiselle esteelle. Rata oli ollut ihan hyvässä kunnossa, lukuun ottamatta paria töröttävää naulaa ja puunpalasta. Polulta löytyi pari ruostunutta hevosenkenkää ja edessä olevia risuja. Viimeinenkin este oli hyvässä kunnossa. ”Hyvää työtä Spitti”, sanoin apuhevoselleni ja taputin sitä kaulalle. Spitti näytti hieman kyllästyneeltä, joten päätin koeajaa tarkastamani radan pikimmiten. Nostin repun viimeisen esteen jälkeen olevaan puuhun ja lähdin ratsastamaan rataa alusta, tällä kertaa askellajina ei kuitenkaan olisi käynti.

Laukkasimme ensimmäiselle esteelle. Spitti ylitti sen hienosti ja kiihdytti vauhtiaan seuraavalle. Ilmavirta tuntui viileältä ja sai silmäni vuotamaan. Yllytin hevostani nopeampaan vauhtiin. Spitti liiti vastaantulevien esteiden ohi pärskien. En voinut kuin nauttia matkasta.



Pian kuitenkin eteen ilmestyi viimeinen este. Spitti hyppäsi sen yli leikiten ja jatkoi matkaansa. Spittiä oli vaikea saada hidastamaan, kun se oli vauhdin makuun päässyt. Spitti hikoili ja puuskutti, mutta sen oli pakko vain jatkaa. Istuin hämmentyneenä sen selässä, ja koitin saada sen pysähtymään. ”Hei, ei Khalista saa ottaa mallia”, mumisin äreänä ja koitin saada hevoseni pysähtymään. ”Reppukin jäi sinne…” mumisin ja päätin sitten koittaa kääntää Spittiä. Siihen se suostui. Spitti teki tiukan käännöksen ja jatkoi laukkaansa. Tein hienon sirkustempun ja kaappasin puussa olevan repun vauhdista. Spitti hyppäsi viimeisen esteen vielä toiseen suuntaan, ennen kuin suostui hidastamaan. Loppukäynnit Spitti kävelikin ihan kunnolla yrittämättä mitään.

Tallille saavuttuani näin Hantsun pihassa. Kävelimme hänen luokseen ja kerroin radan olevan kunnossa. Hantsu kiitteli iloisesti. Rupattelimme hetken ja sitten lähdin hoitamaan hevostani. Päätin pestä sen vedellä. Vein sen pesukarsinaan ja aloin suihkutella sitä. Spitti lerputti huultaan ja alkoi nuokkua. ”Taisi pojalta puhti viimein loppua”, totesin naurahtaen ja suihkutin Spitin lapaa.

Tämä käy oikein hyvin! Hurjan näköinen tilanne oli kyllä, onneksi ei sattunut pahemmin.

[img][/img]

Luulen, ettei edellistä tarinaa epäonnisempaa voi tulla, joten tässäpä kuvaa viimetarinan pyllähdyksestä. Tällä osallistun perjantai 13 haasteeseen.

Voi Kirstu, melkoinen epäonnen perjantai. Vaikkei edes kolmastoista.. Kuulostaa tosin hirvittävän tutulta.
Musta vähän tuntuu, että koko talli nauraa Kenille. Ken on ihan söpö. Hih.

Suosikkireplat:

• "Et kai vaan laita sitä siihen potkupukuun?", kysäisin melkein kauhistuneena. Ken-parka oli niin naurettava siinä asussa..
  
• Tervehdin kaikkia reippaasti, paitsi Maxia --
  
• ”Ei kultaseni, sinulle ei ikinä pueta tuollaista”, sanoin naurahtaen hevoselleni.
  

Hauska pieni tarina ja söpö lopetus, jee! +Ihana tuo Spitin kuva

Tänään ei kyllä ollut minun päiväni. Ladani kävi matkalla ojassa, kun tiet olivat niin liukkaat. Noh, eehkä saatoin ajaa vähän turhan lujaa. Ja eiköhän Max ollut juuri lyllertämässä samoihin aikoihin. Hän tuli sitten siihen viereen vain hihittelemään. Lopulta hän kuitenkin auttoi ja saimme auton ojasta ja kiitokseksi avusta tarjosin kyydin tallille.

"Kiitos kyydistä, mä lähden nyt viemään Keniä tarhaan", Max sanoi. "Et kai vaan laita sitä siihen potkupukuun?", kysäisin melkein kauhistuneena. Ken-parka oli niin naurettava siinä asussa, eikä Ken sitä edes itse tajunnut. Se vain ylpeänä häntä kaarella kulkee se päällä kuin joku kuningas. "Joo, Ken on varsin ihastunut siihen asuun", Max nauroi ja huiskutti minulle. Puistelin vain päätäni.

Oritallissa kävi kuhina. Tallille oli tullut tosipaljon uusia ihmisiä tallin suurentumisen myötä, mikä oli minun mielestäni oikein hyvä asia. Tervehdin kaikkia reippaasti, paitsi Maxia, joka jo oli saanut Kenin melkein kokonaan pukuunsa. En vain voinut katsoa parivaljakkoa tai olisin revennyt niin, että koko talli olisi raikunut.

Spitti odotti minua korvat hörössä. Se oli jo valmiina lähtemään ulos. Nakkasin sille loimen selkään ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Ulkona oli kuitenkin niin liukasta, että ensiksi pyllähti Spitti ja perässä minä. "Autss.. Nousehan Spitti ylös", komensin hevostani. Ja Spittihän nousi, ehkä vähän liiankin ylös, sillä naru karkasi käsistäni. "Ei noin ylös pölvästi, neljä jalkaa pidetään tiukasti maassa tämmöisellä pohjalla, eikä tanssita kahdella jalalla", saarnasin hevoselleni, joka laskeutui neljälle jalalleen ja tepsutti jonkin heinätupsun luo, joka oli joltain pudonnut. Spitti näytti olevan ihan okei. Minä sen sijaan olin saanut varmasti ainakin kymmenen mustelmaa. Mato tapitti minua aidan takaa pää kallellaan "onko tämä jokin uusi leikki?", se näytti kysyvän. "Ei ole.." mumisin vihaisena ja nousin ylös. "Noniin Spitti tarhaan", sanoin ja Spitti lähti kiltisti tarhansa suuntaan. "Odota nyt minuakin!" sanoin ja hyppelin hevoseni luo.

Tarhassa vielä tarkastin, ettei Spitille oikeasti sattunut mitään. Vasemmassa takajalassa tuntui vähän turvotusta, mutta muuten kaikki oli kunnossa. ”Eiköhän tuo tuosta tokene hauteella ja pintelillä”, selitin hevoselleni, joka hörähti epätavallisen isosti. ”Olet sinä kyllä yksi hevonen”, sanoin naurahtaen ja rapsutin sen kaulaa. ”Tänään ei tullutkaan tarhapäivää, lähdetään siis takaisin talliin”, sanoin ja käänsin hevoseni kohti tallia.

Ja kukas meitä vastaan astelikaan. Ken ja Maxhan ne siinä. Vaikka minua hieman ärsytti, en voinut kuin revetä nauruun. Ken asteli ylpeänä vaaleanpunaisessa sydänkuvioisessa asussaan ja tervehti alamaisiaan orimaisella ölinällä. Spitti katsoi ensin Keniä, sitten minua. ”Ei kultaseni, sinulle ei ikinä pueta tuollaista”, sanoin naurahtaen hevoselleni.

Tallissa tein lämpimän hauteen hevoseni jalkaan. Ihmiset kyselivät, että sattuiko minuun tai Spittiin pahasti, he kun olivat nähneet tapahtuman. Vastasin vain, että ei. Sehän tästä vielä puuttui, että koko talli oli nähnyt hienon pyllähdyksemme. Hain Spitille vielä heinäpaalin, otin siitä narut pois ja istuin sen päälle. Spitti katsoi minua: ”sinähän istut ruokani päällä”. ”Tiedän poikaseni, tiedän”, mumisin ja ojensin Spitille tupon heinää.



/Tässäpä pääkuva Spitistä Enkä vieläkään osaa kutistaa kuvaa, joten tulee isona.

Hörpin kahviani tallin seinän vieressä, johon olin raahannut heinäpaalin penkiksi. Kevään aurinko paistoi niin lämpimästi. Kissakin lyllersi jostain viereeni kerjäämään. "Typerä katti, ei minulla ole  tässä kuin kahvia ja suklaakeksejä", mumisin Sulolle. En kyllä ole varma oliko se Sulo, mutta siksi minä sitä nyt kutsun vaikkei olisikaan. Sulo urahti ja hyppäsi paalinpäälle. "Tämä oli kyllä minun paalini pöljä", tuhahdin kissalle muka vihaisena. Hörppäsin kahvia ja laskin sen sitten paalille kaivaakseni keksit repusta. "Slurps slurps slurps.." "HEI! Mitä sä katti duunaat, se on mun kahvi, hanki oma!" huudahdin kahviani lipittävälle kissalle, mutta se vain tuijotti minua mairea ilme kasvoillaan. Katsoin kahvikuppiani. Päädyin kuitenkin juomaan sen kahvin loppuun, sillä olin liian laiska hakeakseni uutta sisältä. En onneksi maistanut kissankuolaa. "Purrr.." katti puski kylkeäni. Rapsutin sitä toisella kädellä: "olet sinäkin kissa".

Kahviteltuani päätin hakea Spitin tarhasta. Aivan säpsähdin kun tuijotin hevosta. Onko tuo edes Spitti, tuo hevonenhan on selvästi ruskea. Olemuksesta huomasin sen kuitenkin olevan Spitti. "Mitä sä poika olet oikein tehnyt?!?" Huudahdin hevoselleni joka vain pärskähti takaisin. Se ilmiselvästi virnuili minulle ylpeänä. Se oli löytänyt tarhan kuraisimman paikan äskettäin, sillä kura ei ollut vielä ehtinyt kuivua. Tietenkään joku ei ollut muistanut laittaa sille kuraloimea. Spitin puhtaanvalkoiset jalat olivat ihan ruskeat. "Miten sinä poika oletkin onnistunut tuossa? Kontannutko vai ryöminytkö sinä siellä olet?" Naurahdin ajatukselle siitä, että Spitti konttaisi tai ryömisi. Mitenköhän sekin onnistuisi. Kutsuin hevoseni luokseni. Onnekseni se ravasi tyköni, eikä minun itse tarvinut lähteä tarpomaan kuraan. Kurapaakut vain lentelivät Spitin juostessa. Osittain kura lensi maasta, osittain itse hevosesta.



Mietin pesupaikalla, kuinka turhan työn tekisin, kun pesisin Spitin. Mutta koska kura ei ollut kuivunut, se lähtisi huomattavasti helpommin lämpimällä suihkulla ja saippualla. Huuhtelin letkulla ja harjalla enimmät kurat pois. Itku meinasi päästä siirtyessäni jalkoihin. Sukat olivat kauttaaltaan kurassa, edes pikkuriikkistä valkoista kohtaa ei näkynyt. Huokaisin ja aloin huuhdella niitä. Pakko kyllä myöntää, että ruskeat sukat näyttivät melko eksoottisilta. Spitti tuijjotti minua silmät palloina, että se näyttikin typerältä. Spitin alle oli muodostunut kuralammikko ja siitähän poika vasta innostuikin. Se alkoi kuopsuttaa lattiaa. "Lopeta!" komensin ja läpsäisin sitä lapaan. Mutta eihän Spitti voinut lopettaa tätä hauskuutta. Se alkoi laskeutua polvilleen ja ehdin juuri ja juuri pois alta. "Et oo tosissas! Nyt kaakki ylös siitä, tämä ei ole mikään pulikointiallas!" raivosin ja aloin patistaa piehtaroivaa Spittiä ylös. "En käsitä miten tuohonkin voi mahtua noin", jupisin, kun olin saanut hevoseni viimein nousemaan. "Täytyy hakea lisää riimunnaruja, kun sinulle ei nykyään riitä, että sidon sinut yhdellä", mumisin ja marssin hakemaan tallista lisää riimunnaruja.

Tullessani takaisin Spitti pötkötteli tyytyväisenä pesukarsinan lattialla. "Voi hyvänenaika! Spitti ylös niinku olisit jo!" komensin taas hevostani joka pomppasi ylös salamannopeasti. Sitten se hörisi minulle. En tiennyt mitä olisin tehnyt, itkenyt vaiko nauranut. Otin kuitenkin taas suihkun käteeni ja aloin suihkutella Spittiä. Se ummisti silmänsä ja alkoi torkkua. Ehkä se oli saanut nyt temppuilla tarpeekseen.

Oii, tämä tarina oli ihan mahtava. Naureskelin täällä ääneen tätä lukiessa. Kiitos Kirstu, oot huippu näissä.

Erityisesti tykkäsin näistä kohdista:
Crimiskin törötti ovenraossa unenpöpperöisenä puputohvelit jalassa.
”Mee pois, mö nukun” mumisin ja käänsin kylkeä. -> oon ite ihan samanlainen, jos mut herätetään :'D

Kaiken kaikkiaan, sun sanavalinnat on ihan parhaita. Värikästä tekstiä "tavallisista" tallipäivistä jaksaa lukea mielenkiinnolla. Koska olen tunnetusti natsi niin valitan kuitenkin tähän loppuun parista yhdyssanavirheestä:
Spitti poika -> Spitti-poika
kura kakkaa -> kurakakkaa

Suosikkirepla:
”Eikö Maxi laiskimus oo tuonu sulle ruokaa? No älä huoli, en tuo minäkään”

”Huomenta Spitti poikaa!” hyydahdin karsinan nurkassa nuokkuvalle orilleni. ”Haaaukotus. Väsyttääkö suakin? Nämä aamutallit ovat kauheita tällaisella ankealla ilmastolla. Eikö olisikin Spitti jo aika kirmailla umpihangessa, vaan mitä vielä, kura kakkaa siellä on”, hölpötin hevoselleni. ”Laitetaan kakkapyllylle kuraloimi ja pintelit, ku tämä tytsy on niin laiska harjaamaan sua”, tokaisin ja otin loimihyllylle jättämäni harjan käteen ja pyyhkäisin purut pois Spitin karvasta. Sen jälkeen asettelin kuraloimen ähisten hevosen selkään. Kiinnitin ristivyöt ja muut kiinnikkeet ja lopulta siirryin käärimään pinteleitä. Rullailin pintelit jalkoihin hyräillen jotain itse muokkaamaani kappaletta, joka kuului näin: ”On mulla hauska konii tuo koni Spittinen, kun koni menee torille.. TORILLE?! Mitä se Spitti siellä, ei, kyllä se laitumelle menee.. Kun koni menee laitskalle on näky kaamea, kas näin lentää kura ja kura lentää näin, kas näin lentää kura ja kura lentää näin. Tsing duuduleising duuduleising duududuuduu leis, on hyvä, ettei Spittilöitä oole enemmän..”
Karsnoiden siivoamisen, ja Spitin ulos viennin jälkeen tein Maxit ja rojahdin tallihuoneen sohvalle. Sulo hyppäsi syliini naukuen: ”NAAAU”. ”Eikö Maxi laiskimus oo tuonu sulle ruokaa? No älä huoli, en tuo minäkään”, jupisin ja silittelin kissaa, joka alkoi pian kehrätä ja leipoa tassuillaan. Eikä mennyt kauaakaan, kun olin jo sikeässä unessa.

Heräsin noin tunnin päästä siihen kun ovi avautui. ”Kas huomenta Kirstu!” Max huudahti. ”Mee pois, mö nukun” mumisin ja käänsin kylkeä. Sulo tunnisti tulijan ja meni välittömästi kiehnäämään pojan jalkoihin. ”Kyllä, kyllä saat ruokaa”, Max jokelteli kissalle ja kolisteli kaappeja, ilmeisesti kaiveli ruokaa. ”Muuten, sun hevoses juoksentelee tossa pihassa, onko sen tarkotus tehä niin?” Max sanoi, kuin hevosen karkaaminen olisi ihan tavallinen asia. ”ETKÄ OTTANUT SITÄ KIINNI!?!” ponnahdin ylös ja huusin niin että Sulo ja Max kummatkin nousivat metrin ilmaan. ”Mikä niistä?” kysyin hieman rauhallisemmin. ”Se punaruskea”, Max mumisi. ”No niin, raahaappas ahteris ulos, siellä taitaa nimittäin olla Twistikin mukana”, tokaisin ja tarvoin ulos, nappasin matkalta jotkin riimunnarut, tällä hetkellä ei kiinnostanut, että kenen ne olivat.

Sessa viipotti pitkin tallipihaa kiljuen. Mietin mielessäni miten en herännyt tuohon kiljuntaan. Crimiskin törötti ovenraossa unenpöpperöisenä puputohvelit jalassa. ”Onks, Twistii näkyny?” huudahdin Crimikselle joka vastasi hämmentyneenä, ettei. ”SEPPULIII”, huudahdin ja Sessa pysähtyi kuin seinään. Se ravasi luokseni ja kiljaisi korvaani. ”Auttttss korviin sattuu Sessa tommonen. Mihin sä oot vauvvas hukannu ku noin paniikissa olet?” Heitin riimunnarun Sessan kaulalle ja vasta sitten tajusin, että sillähän on riimukin.

Lähdin tarpomaan ympäri pihaa palosireenin (eli Sessan) kanssa. Maxin lähetin tietysti etsimään kauempaa. Ensiksi päätin kuitenkin käydä tsekkaamassa, että mistä kaverukset olivat päässeet ulos ja että olisiko Twisti kiltisti aitauksessaan.
Menin sisälle aitaukseen taluttaen samalla Sessaa. Löysin kohdan, jossa sähkölanka oli miltei maan tasalla. Sessa kiljui korvani juuressa. Olin kuulevinani vastauksen, tai ehkä se oli kaiku. Mutta pian Twistin muotoinen hahmo ravasi korvat hörössä luoksemme naapurin maiden suunnalta. ”HÖRHÖRHÖRHÖR”, Twisti tervehti meitä. Tommasin sitä harjasta ja lähdin taluttamaan kumpaakin talliin, jotta saisin korjattua aidan. Max tuli matkalla vastaan, ja hän jopa hoksasi ihan itse, että olin löytänyt etsimäni. Max pakeni paikalta, jottei joutuisi hommiin. Astelimme talliin ja tuikkasin kummatkin tytöt samaan karsinaan, sillä hakisin ne pian.

Kävin sammuttamassa paimenpojan, etten saisi julmettumia sähköiskuja. Menin aitaukseen ja kiinnitin langan tolppiinsa kunnolla. Lopuksi vielä kiersin koko aitauksen ja totesin sen terveeksi. Laitoin paimenpojan hurisemaan ja hain tyttäret karsinasta ulos aitaukseen.
Lyllersin Spitin aitaukselle. ”Onneksi sinä olet kiltti poika”, sanoin ja taputin hevosen kaulaa. ”Mitäpä jos lähdettäisiin rentouttavalle maastoretkelle, vaikka esteitä hyppimään?” kysyin ja otin riimusta kiinni. Vein hevosen karsinaansa, sillä ajattelin harjata sen siellä, sillä olen jättänyt sinne muutaman harjan valmiiksi. Otin loimen pois, mutta annoin pinteleiden jäädä. Harjasin hevosestani enimmät liat pois, puhdistin kaviot ja selvitin jouhet. Kun poikani näytti tarpeeksi siistiltä, lähdin taluttamaan sitä harjauspaikalle. Sidoin hevosen tolppaan: ”Pysytkin sitten siinä, etkä tee niin kuin leidit”, mumisin lähtiessäni hakemaan satulaa ja suitsia.

Varustettuani hevoseni, suuntasimme maastoon. Käyskentelimme tovin. ”Ah, vihdoinkin saadaan olla rauhassa kaikelta sekamelskalta”, huokaisin ja räpelsin hevoseni harjaa. ”Hypättäisiinkö tuon pienen pusikon yli?”, kysyin ja kannustin hevoseni rentoon laukkaan. Spitti hyppäsi kuin automaattisesti. Tuuli puhalsi viileästi ja metsä tuoksui ihanalta. ”Tämä se vasta on elämää”, tokaisin ja jatkoimme seuraavalle esteelle.

Wuuups :DD Ei sitä aina kirjotuksen tohinassa huomaa kirotusvirheitä :DD

Oi, helletarina :3 Tuntuupa nyt tyhmältä todeta, että olen itse uinut tänä kesänä vain muutaman kerran.. Voi herranjestas, pitääpä itsekin suunnata rannalle piakkoin!

Iloisena poikana se mun Amppakin aina kiihdyttelee kun formula, jos kumartuu yhtään selässä alemmas.. Ne on nämä laukkahevoset :'D
Mutta erittäin kiva tarina jälleen, hyyvä.
Ps. herjaatko sä Spitin kauniita hiuksia? XD

“Kuuma, kuuma, kuuma!” Läähätin avatessani ladani oven. ”Sinä senkin kaara, hyvä etten tukehdu vaikka ajan ikkunat auki!” paasasin autolleni ja etsin kimpsujani vänkärin penkiltä. Kävelin auringon porottaessa tallihuoneeseen. ”MÄYYY”, oli ensimmäinen asia, jonka kuulin. ”Etkö muka ole saanut ruokaa tänään? Vai eikö lellijäsi Max ole vielä käynyt tallilla?” Kysäisin ja rapsuttelin Suloa. Siirryin pian kuitenkin sohvalle ja aloin tyhjentämään laukkuani. ”Kahvia, maitoa, sokeria, keksejä, herkkuja Spitille…” luettelin ostoslistaani ja tarkistin ostaneeni kaiken. ”Jooo, kyllä. Niin joo on täällä pörriäisellekin jotain”, mumisin ja kaivoin taskustani kissan herkun. ”Tästä ei puhuta kellekään”, sanoin ja syötin kissalle herkun. Siirryin jääkaapille ja laitoin sinne maidon, kaikki muutkin jutut asettelin omille paikoilleen. Tänään en ainakaan vielä joisi kahvia. Ensiksi pitää lähteä kiireesti uimaan vesipedon kanssa. Otin kylmää vettä pulloon ja lähdin tallihuoneesta.

”Spittelssöön!”, huudahdin. Iloinen orini laukkasi pukkilaukkaa luokseni. ”Voi kylläpäs sinä tänään loistat kuin Aurinko”, mumisin ja taputtelin polleani. Nappasin sen riimusta kiinni ja talutin sen karsinalleen. ”Ai kun kiva, joku on siivonnut täällä, et kai vain sinä kultaseni?” kysäisin hevoseltani joka pärskähti ja näytti kummastuneelta. ”No joo, jospa minä otan vain tämän narun tästä”, nappasin narun ja lähdin taluttamaan hevostani harjauspaikalle.

Haettuani harjat, aloin harjaamaan Spittiä. Spitti torkkui auringon paisteessa ja nautiskeli harjauksestani. Vaihdoin pian harjan kampaan. Kosketin Spitin harjaa. ”Au, poppaa”, mumisin, mutta aloin silti setviä mustaa harjaa. ”Meistä nousee varmaan höyryä, kun päästään lammikkoon”, jutustelin hevoselleni. Viimein sain kaviotkin puhtaaksi. ”Herätys unikeko”, sanoin ja läpsyttelin Spitin kaulaa. Kipaisin hakemassa suitset. ”Laitetaan nämä”, sanoin ja asettelin ohjat kaulalle. Spitti avasi unisena suunsa. ”Isommalle, ei tuosta mahdu kuin pikkukärpäset sisään”, mumisin ja työnsin sormeni Spitin suuhun ja aloin kutitella ikeniä: ”Kutikutikuti”. Viimein sain kuolaimet sujautettua sisälle. ”Noniiin, hyvä poika, lähdetään”, taputin hevostani ja irrotin sen tolpasta. Ponnistin hevoseni selkään ja asetuttuani hyvään asentoon, annoin pohkeita.

Spitti virkistyi heti tuntiessaan ratsastajan painon. Se käveli reippaasti eteenpäin. ”Voi että kun nämä alkukäynnit ei olisi niiin tarpeellisia että voisimme vain laukata, mutta kuitenkin asetan sinun terveytesi viileän vesilammikon edelle, eikö olekkin suloista?” pälätin hevoselleni, niin kuin se jotain ymmärtäisikin. Hyvän matkaa käveltyämme nostin ravin. Ah, ihana tuulenvire. Spitti ravasi pitkin askelin eteenpäin. En voinut millään vastustaa kiusausta, siispä nostin laukan. Vipii! Suorastaan kiidimme metsäpolun halki, tai ainakin se tuntui siltä, vaikkemme juosseet kovin lujaa. Ajattelin jo silmieni sulkemista, mutta päätin pitää ne auki, sillä joskus oksa läsähti silmilleni täällä. Kappas, tuossahan se onkin. Kumarruin Spitin selkää vasten ja samassa Spitti kiihdytti vauhtiaan. ”Soo, poika. Ei kumartumiseni tarkoita sitä, että olisimme laukkaradalla”, koitin hidastaa hevostani. Lopulta se vähän hidastikin.

”VETTÄ!” huudahdin ja Spitinkin korvat nousivat hörölle. Nostin rennon laukan. ”Sinne vain kuomaseni, nyt uidaan”, kehotin hevostani innoissani. Spitti laukkasi rantavedessä. Kyllä vesi onkin ihanaa näin kuumassa helteessä. Hidastin vauhtia, jotta voisimme mennä syvemmälle. Onnekseni hevoseni on vesipeto. Ei mennyt kauaakaan, kun se jo uiskenteli tohkeissaan vedessä. ”Kastellaan sun nassukin”, mumisin ja kumarruin ottamaan vettä käsiini. Kippasin vedet Spitin herjalle, niin lähelle päätä kuin ylsin. Ohjasin hevostani vähän rantaan päin, jotta pääsisin itsekin polskuttelemaan. Nousin varovaisesti Spitin selän päälle seisomaan. ”Noniin vesi, täältä tullaan”, sanoin ja hyppäsin veteen pitäen kiinni nenästäni. Sain Spitinkin innostumaan ja se nousi iloisena poikana takajaloilleen. Se roiskutteli vettä ympäriinsä, liityin mukaan sen leikkiin ja aloin roiskia vettä hevoseen. Spitti pärskähteli ja kuopi vettä. ”Voi että sä olet kans yks vesihirmu”, sanoin nauraen.

Leikimme vedessä varmaan parituntia, se on kummankin mieli puuhaa. Viimein eksyimme läpimärkinä kotimatkalle. Käpöttelimme vain. Aurinko paistoi vielä lämpimästi, mutta se ei enää häirinnyt. ”Oo, keksin jutun, pysähdy poika”, pysäytin hevoseni ja asetuin hevoseni selkään naistenistuntaan. ”Lähellä pihaa minä olen sitten takaperin”, kerroin hevoselleni reippaasti. Taputin sitä kaulalle ja matkamme metsän varjoissa jatkui oikein leppoisasti.

Oi, onpas ihana nähdä joskus jonkun menevän koulua täällä korvessa! Oon itseasiassa miettinyt, pitäisikö pitää pieni valmennus talliporukan kesken tässä joku päivä kesällä. Tekee hyvää sekä hevoselle että ratsastajalle tehdä joskus töitä tosissaan, vaikka onkin ihana heittää aina aivot narikkaan ja lähteä vaan mettään. :b

Ihan mahtava repla tuo "kuuma kuin hella kutosella", ihan itsekö keksit?
Ps. Minäkin aina otan päikkäreitä silloin tällöin tallihuoneen sohvalla, se on niin ihanan pehmee.  

Astuin ulos rämästä ladastani. Hymyilin leveästi, sillä tästä tulisi ihana päivä. Oli aurinkoinen aamu, eikä pilvenhattaraakaan ollut missään. Nappasin laukkuni auton etupenkiltä ja lähdin kävelemään tallihuonetta kohti. Saavuin sisälle huoneeseen ja siellä olikin kissanpentu syömässä ruokaansa. Se naukaisi minulle tervehdykseksi (tai sitten se huusi: ”Mene pois, anna minun syödä rauhassa!”). Laskin laukkuni sohvalle ja kaivoin sieltä uuden keksipaketin (suklaakeksejä tietenkin). Otin kahvia kuppiini ja istahdin sohvalle. Syötyään kissanpentu hyppeli viereeni. En muistanut kissan nimeä. Silittelin sitä vapaalla kädelläni ja se alkoi kehrätä. Tänään minulla olisi suunnitelmissa ratsastaa Spitillä (ja Twistillä sen jälkeen) kentällä. Olin nimittäin varannut kentän minulle pariksi tunniksi. En ollutkaan pitkään aikaan harjoitellut pohkeenväistöjä ynnä muita sellaisia.

Juotuani kahvini olin eksynyt Spitin ulkokarsinalle. Spitti tuijotti minua ruskeilla silmillään ja hörähti matalan hörähdyksen. Ah, kunpa ihmismiehistäkin löytyisi tuollaisia herrasmiehiä, niin kyllä ottaisin heti sellaisen. Mutta toistaiseksi minulle riittää aviomieheni Spitfire. ”Noniin mieheni, nakkaan sut laitumelle ja sit siivoon sun karsinan”, tokaisin tomerasti. Sujautin hevoselleni riimun ja lähdin juoksuttamaan sitä laitumelleen. Seuraavaksi etsin käsiini Sessan ja vein sen ulkona asustelevan Twistin seuraksi laitumelle. Ne kaksi olivat ehdottomasti bestiksiä. Kun hepat viimein olivat ulkoilemassa, tartuin lapioon ja aloin hommiin.

Kun viimein olin valmis (ja sopivasti hikoillut) raahasin hevosteni varusteita ulos toivoen, ettei tänään sataisi. Laitoin Spitin varusteet toiseen läjään ja Twistin varusteet toiseen. ”Näyttääpäs oikein hyvältä”, tokaisin itsekseni sarkastisesti katsoen kahta varusteläjää. Tänään peppuni kärsisi, mutta ei sillä niin väliä ole. Lähdin pirtsakkaasti riimunnarun kanssa hakemaan oriani. Spitti oli laitumen toisessa päässä. Vihelsin tutun soinnun, ja pian hevoseni kirmasikin täyttä laukkaa luokseni. Lopuksi sen tietysti piti vähän mahtailla ja nousta pystyyn. ”Raauhoituhhan vähäsen, harjataan sut ja mennään sen jälkeen rodeoimaan tonne kentälle”, sanoin sille nauraen ja klipsautin riimunnarun kiinni sen naruriimuun.

Harjauksen jälkeen hevoseni hohti kuin kulta (josta töröttää karvoja karvanlähdön takia). Varustin vielä hevoseni ja se sujuikin suhteellisen helposti. Talutin aviomieheni kentän portille. Suljin portin perässäni. Löntystelimme kentän keskelle (minulla on joku outo tapa aloittaa sieltä, kun olen yksin). ”Dodiiih, tästä se lähtee”, tokaisin hevoselle ja ponnistin sen selkään. Spitti oli oikein energisellä tuulella ja puristaessani kevyesti pohkeita se lähti lennokkaaseen käyntiin. ”Okkeei, kävelläänpäs muutama kierros, että lämpenet, vaikka oletkin kuuma kuin hella kutosella”, sanoin nauraen.
Alkukäyntien jälkeen oli aika puristaa pohkeita ja antaa hevoseni ravata. Voi kuinka ihana ravi sillä olikaan. Spitti puhisi ohjatessani sen voltille. Se ei oikein pitänyt tästä pienen radan kulkemisesta, vaan olisi mieluummin laukannut päämäärättömästi niin lujaa kuin suinkin. Harjoittelin myös kasia Spitin kanssa. Kuljimme sekä suurella, että pienellä kahdeksikko uralla ja nostimme sillä jopa laukankin. Harjoittelimme myös kaikenlaisia pienimuotoisia liikkeitä, mitä ikinä mieleeni juolahtikaan. Luulen, ettei minusta olisi kouluratsastajaksi. Kun mielestäni olimme hienostelleet tarpeeksi, annoin Spitin laukata kentän laitaa myöten. Se oli ehdottomasti sen mielipuuhaa. Se venytti askeltaan ja pärskähteli tyytyväisenä. Silti kotvasen kuluttua minun täytyi hidastaa vauhti loppukäyntiin, jonka suoritin väärinpäin ratsastaen (selkä menosuuntaa kohti).  

Harjasin vielä polleni uudestaan ja vein sen laitumelleen. Seuraavaksi lähdin metsästämään Twistiä. Otin narun mukaan ja menin tammojen laitumelle. ”TWISTIII!”, kutsuin tammaa. Se vain tuijotti minua, eikä liikahtanutkaan Sessan viereltä. ”No hyvä on sitten”, mumisin ja lähdin tallustelemaan Twistiä kohti. ”Mitäs te tytsyt täällä juoruilette?” kysyin reippaasti. Sessa tuli tuuppimaan minua makupalojen toivossa. ”Pahoittelen, minulla ei ole tänään herkkuja”, sanoin Sessalle ja tuuppasin sitä kevyesti kauemmaksi. Silitin Twistiä ja napsautin riimunnarun sen riimuun. ”Noniin Kieronainen, mennäänpäs kentälle vähän pyörimään”, sanoin sille. Twisti päästeli hyvin pieniä ääniä (jotain hörähdyksen tapaisia, luulisin) matkalla harjauspaikalle. Sitaisin sen kiinni ja aloin harjata sen karvaa. ”Ou nou, mitä sä oot hei tyttö tehny?” kysyin siltä, kun katselin sen kuraista karvaa (puhumattakaan sen harjasta). ”Minulla taitaa kestää ikuisuus”, totesin apaattisesti. Ja tartuin sukaan.

Viimein sain kuin sainkin hevoseni harjattua suhteellisen puhtaaksi ja pääsin varustamaan sitä. Laitoin sille lännenvarusteet ja talutin sen kentälle ratsastusta varten. (Koska tämä on Spitin päikky, en kerro sen tarkemmin, että miten Twistin kanssa meni) Ratsastus sujui hienosti ja lopetettuamme pääni oli jo ihan pyörällä kaikenmaailman länkkäriliikkeistä. Hoitelin hevoseni vielä laidunnus kuntoon ja vein sen bestiksensä luo.

Saavuttuani tallihuoneeseen lysähdin sohvalle. Takapuoltani jomotti ja olin muutenkin melko uupunut. Jouduin ponnistelemaan, jotta sain haettua kahvia. Kisuli ilmestyi ovesta luokseni (kaippa se luuli, että saisi minulta ruokaa). Hörppäsin kahvini ja asetuin sohvalle makuulle oikein mukavasti. Pikkukissa hyppäsi mahani päälle ja kuulin kehräystä. Siinä viimeiset muistikuvani, ennen kuin nukahdin.

Heräsin jonkin ajan kuluttua ja katsahdin seinäkelloa. ”Ohhoh, kylläpäs aika on taas lentänyt”, totesin. Oltiin jo mukavasti illan puolella. Voisin siis hoitaa iltatallin ja lähteä ajelemaan kotiinpäin.

/Hihi, tämmönen tälläkertaa

Jos ei haittaa, niin teenkin tällä kertaa näin: jatkan tarinaa hieman. ;)

"Vähän nää on hyviä! Sä tosiaan osaat", kommentoin Kirstun kuvia innoissani. "Spitti on niin hieno. Muakin kovasti houkuttelisi hankkia tekke, ja yhtä tammmaa olen katsellutkin. Ihme kyllä sitä ei ole vielä myyty, vaikka se on ollut myynnissä jo pitkään", selittelin, "Mutta taidan odottaa, että Ronja tulee takaisin, koska meinaa nytkin käydä vähän koville selviytyä arjesta tämän hevoslauman kanssa.. Hoh. Se sanoi tulevansa kevääseen mennessä." Samalla kun höpisin, astelin keksilaatikon luo ja avasin sen. "Onkohan täällä enää yhtään jäljellä, viimeksi nää oli jo niin lopussa.. Oho! Säkö nämä toit? Ihanaa!" heitin kiitollisen hymyn ystävälleni ja aloin rouskuttaa keksiä. Kunnon cookiemonster.

/ Kyllähän sä mun siskon muistat? ;p

Mutta oli kyllä kivan pirteä tarina, tykkäsin! Ja on oikeasti mahtavaa, että tuot tallihuoneeseen näin herttaista ja ennen kaikkea makeaa tunnelmaa. Oot paras :p

Ladani kaarsi tallipihalle. Se päästeli taas vaihteeksi jotain ihme putput-ääntä, en kuitenkaan välittänyt siitä. Astuin ulos autosta viileään talvi-ilmaan. Hengitin syvään ja otin reppuni auton penkiltä ja lähdin tallustelemaan tallihuonetta kohti. Lumi narskui kenkieni alla. Kopsuttelin enimmät lumet pois jaloistani astuessani talliin. Tervehdin kaikkia tallissa olevia hevosia. Siirryin tallihuoneeseen ja laitoin termarin pöydälle ja tungin uuden keksipaketin laatikkoon, josta entiset keksit olivat loppuneet. Otin kupposen ja kippasin siihen vähän kahvia. ”ai niin.. maito”, mumisin ja otin repustani maitopurkin. Avasin sen ja kaadoin kahviini hieman, loput maidot laitoin jääkaappiin. Istahdin sohvalle kupini kanssa ja pohdiskelin, että mitä tänään tekisin. Olin ostanut Spitille uuden loimen, tiedän, en saisi tehdä heräteostoksia, mutta tämä kyseinen loimi oli kuin tehty Spitille. Siinä oli valkea karvavuori ja se oli vihreä, kaikenlisäksi vielä ihanan ruutu kuviollinen. Ai niin.. Sekin oli autossa. Hörppäsin kahvini ja laskin kupin pöydälle. Lähdin tallustelemaan takaisin autolle.

Peräkontti oli jäässä, kuten tavallista. Sain sen kuitenkin auki lievän väkivallan avulla. Ihastelin jälleen loimea, se oli vielä muovipussissa, mutta tiedän että se näyttäisi hienolta Spitillä. Siispä tepsuttelin mahdollisimman nopeasti Spitin ulkokarsinalle.
”Hyvää päivää kultaseni!” huudahdin Spitille iloisesti. Kuulin ryminää ja pian Spitin pää ilmestyi ovelle. ”Hörhörhör..” Se vastasi tervehdykseen. ”Olit näköjään päikkäreillä”, sanoin sille hymyillen. ”Minullapa on sinulle hieno uusi loimi, harjaan sinut ensin ja sitten sovitamme sitä..” selitin Spitille. Annoin pojan olla vapaasti karsinassaan samalla kun harjasin sitä. Pian poika oli suittu pikaisesti läpi. ”Hehehhhe..” hihittelin ja avasin muovipussia tohkeissani, kuin pikkulapsi jouluaattona. ”Tässä se on, eikö olekin hieno?” kysäisin Spitiltä. Se toljotti minua takaisin kuin olisi sanonut: ”et oo tosissas..” Naurahdin ja heivasin loimen Spitin selkään. ”No mutta!” ihastelin, sillä se tosiaan näytti hienolta Spitin päällä. ”Et tiedäkään mikä sinua tänään odottaa.. Okei, paljastan.. Tänään on kuvailupäivä!” selitin innoissani hevoselleni. Hevoseni ei tosin vaikuttanut innostuneelta, mutta kyllä sen mieli vielä muuttuisi. Sujautin riimun hevosen päähän ja taluttelin sen aitaukseen. ”Tuon ihan juuri heinää ja vettä sinulle. Päästin hevosen irti ja kipaisin hakemassa sille heinää ja vettä aitaukseen. Sitten puhdistin vielä karsinat.

Kun karsina oli vihdoin puhdas, kaivoin taskustani kamerani ja hiippailin aitaukseen. ”No niin Spittiseni, nyt temppuillaan!” Spitti laukkasi luokseni korvat höröllä. Napsin kuvia minkä kerkesin. No.. Kaikki kuvat eivät olleet niin laadukkaita kuin olisin halunnut, mutta siksihän sitä otetaan hirmuisesti kuvia, jotta edes joku onnistuisi täydellisesti. Taskussani oli pussillinen jogurtti-rusinoita, Spitin herkkua. Otin yhden rusinan ja näytin sitä Spitille. ”Tehdään ekaksi helppo temppu.. Istu”, komensin Spittiä. Se ei istunut. ”Oi anteeksi, ethän sinä ole koira”, sanoin nauraen. Vein herkkupalan Spitin vierelle ja painoin kevyesti sen peppua alaspäin. Hevonen alkoi pikkuhiljaa laskemaan takapuoltaan maata kohti. ”Hienoa Spitti, napotahan nyt oikein nätisti niin otan kuvan”, sanoin heti pojan istuttua. Annoin sille rusinan, jonka se mussutti onnellisena. Käppäilin taaksepäin, sopivalle etäisyydelle jotta saisin kuvan. Okei.. Vähintään sata kuvaa. Sitten huudahdin merkkiääniä, joilla Spitti nousisi ylös ja napsin lisää kuvia.

Juoksentelin Spitin kanssa pitkin laidunta. Kun se oli mielestäni tarpeeksi villiintynyt, komensin sitä nousemaan takajaloilleen. Ehdottomasti Spitin lempitemppu. Se käyttäytyi kuin jokin lauman johtaja. Se hyppeli pystyyn tarmokkaasti. Välillä se oikein luimisti korviansakin. Ja tietysti.. Sen piti pystyyn hyppelyn jälkeen lähteä juoksemaan villiä pukkilaukkaa pitkin laidunta. Lumi pöllysi kun oripoikani juoksenteli. Minä tietenkin törötin keskellä laidunta ja napsin kuvia. Ei siinä tilanteessa edes osaa pelätä, että hevonen voisi tulla kohtikin. Pikkuhiljaa Spitti rauhoittui, ja vauhti siirtyi raviin ja lopulta käyntiin. Se käveli korvat hörössä luokseni. Se tuuppasi minua kevyesti päällään. ”Hieno poika”, sanoin taputellen hevosta. Annoin sille muutaman namin ja istuin lumeen. Spitti päästi ihme örähdyksen ja pian se olikin jo makuulla vieressäni. Silittelin sen kaulaa ja lepertelin sille. Olisin voinut vaikka nukahtaa hevoseni viereen, mutta oli liian kylmä nukkumiseen. Jonkin aikaa me kuitenkin olimme siinä maassa.

Kuulin askelia. ”Hei, onko kaikki hyvin?” joku huusi. Tunnistin äänen Crimikseksi. ”Joo, me täällä vaan vähä naatiskellaan”, huudahdin nauraen takaisin. Nousin varovasti ylös. Spitti avasi silmänsä ja päätti ottaa minusta mallia. kun sen kaikki neljä jalkaa olivat tukevasti, se ravisteli lumet itsestään, osittain tietysti minun päälleni. ”Heippa kulta”, sanoin Spitille ja annoin pussin viimeisen rusinan sille. Käveleskelin Crimiksen luokse. ”Hihi, pidettiin tänään Spitin kanssa kuvailu päivä näin sunnuntain kunniaksi”, selittelin iloisena Crimikselle. Crimis näytti kiireettömältä joten kysyin, että haluaisiko hän nähdä päivän aikaansaannokset, totta kai mainostin myös että olin tuonut mukanani kahvi ja keksejä. Sain myöntävän vastauksen ja menimme tallihuoneeseen pläräämään kuvia lävitse.

/tällasta tällä kertaa ^^

Spitin kanssa touhailut tänne (: