Sattuman kauppaa

Hiljaisuuden laskeutuessa puhelimen toiseen päähän, Marshall vaihtoi asentoaan penkillä hieman levottomana. Jääden lopulta tärryyttämään polviaan hieman ylös ja alas. Mies tunsi helpotuksen pyyhkäisevän itsensä yli kun lopultakin puhelun toisesta päästä kuului ääniä. Mitä ilmeisemmin ilmoituksen tekijä oli ehtinyt hieman unohtamaan asian.
Kun puheluun vastannut mies puhui hieman lisää, venäläinen nosti kännykkää jälleen hieman pois korvaltaan ja vilkuili luuriaan. Ei, hän ei vain kuvitellut. Kyllä, puhe kuului kahtena.
Marshall piteli puhelinta hieman irralla korvaltaan, ja sen kautta kuuntelemisen sijaan keskittyi tuijottamaan huoneen toisella puolella olevaa miestä joka oli myös puhelimessa. Hänen puheen kuuntelu varmisti asian: Marshall oli oikeasti soittanut puhelun samassa tilassa olevalle henkilölle. Sattuma oli vähintäänkin huonon komedia elokuvan tasoa.
Puhelimen alussa Joonakseksi esittäytyneen miehen kysyessä, josko toinen kertoisi itsestään jotain, venäläinen laski puhelimensa alemmas.

"Tuota... Voisimmeko jatkaa keskustelua siitä alivuokralaisuudesta näin kasvotusten?" Marshall huikkasi mahdollisimman selkeään ja kuuluvaan ääneen, pitäen katseensa kysyvästi kahvikuppia pitelevässä miehessä.

Joonas kurtisti kulmiaan. Mistä ihmeen asuntoilmoituksesta tämä vieras mies soitti? Hetken ajan varmasti kuului tallin perimmäiseen nurkkaan asti, kun Joonaksen aivot ruksuttivat ja hetken päästä palaset loksahtivat kohdalleen. “Aaa,” Joonas vahingossa sanoi ääneen. Vieras puhui siitä vanhasta ilmoituksesta, jonka Joonas oli laittanut kaupan ilmoitustaululle joskus aikaa sitten.
“Joo, niinhän mie tein,” Joonas vastasi ennen kuin miettimisestä johtunut hiljaisuus muodostuisi liian pitkäksi. Hän epäröi hetken. Mitäköhän tässä kohtaa pitäisi kysyä tai sanoa? Ilmoitusta laittaessaan Joonas oli varma, ettei kukaan tarttuisi tarjoukseen eikä näin ollen ollut sen kummemin ajatellut asiaa. “öhm, kertoisitkohan itsestäsi ensin jotain?”

Se oli hauska että jostain syystä aina kun teki puhelun jollekin entuudestaan tuntemattomalle, tai mihin tahansa viralliseen paikkaan, niin mieluiten kävelisi rinkiä huoneessa. Tai seikkailisi pitkin koko rakennusta. Jotenkin pelkkä paikalla istuminen puhelun aikana tuntui aivan liian...kuumottavalta. Ihan kuin ramppaaminen ja muu tekeminen vaikuttaisi puhelun lopputulokseen.
Marshall ehti kuunnella pari tuuttaavaa hälytysääntä, jonka jälkeen tuo hätkähti pienesti kun huoneen toisella puolella olleen miehen puhelin pärähti soimaan. Venäläinen kohautti olkiaan hieman, painautuen selkä seinää vasten. Sehän olisi ollut vähintään kuin elokuvasta repäisty jos hänen tavoittelema henkilö olisi muka samassa tilassa.
Siinä vaiheessa kun puhelimen toisesta päästä kuului vastaus, rastapää jäätyi pieneksi hetkeksi ja vilkaisi nopeasti kädessään olevaa puhelinta. Ihan kuin hän olisi kuullut kahtena. Keskity. Mies painoi puhelimen nopeasti takaisin korvalleen.

"H-hei. Soitan sinun asuntoilmoituksen takia. Etseit itsellesi alivuokralaista." Marshall aloitti puhelunsa hieman epävarmana, pyöritellen kädessään olevaa paperilappua sormissaan."

//JoONAS TÄäLlÄ

Joonas henkäisi raitista ilmaa keuhkonsa täyteen. Hän katseli hetken harmaata taivasta ennen kuin suuntasi askelensa kohti Royalen tarhaa. Muutaman kuralammikon yli hyppäämisen jälkeen Joonas saavuttikin tarhan portin. Hän nappasi portilta narun ja siirtyi tarhan puolelle huhuilemaan oriaan. Royale oli uppoutunut edessään olevan heinäkasan tuhoamiseen, eikä lotkauttanut korvaansakaan portille tuleen ihmisen vuoksi.
Joonas vihelsi muutaman kerran nopeasti ja Royale nosti päänsä ylös. Se katseli korvat hörössä ja suu täynnä heinää Joonasta. Ori söi suunsa tyhjäksi ja rupesi hissukseen matelemaan portille. Joonas odotti kärsivällisesti portilla ja kun ori vihdoin saapui luokse, napsautti Joonas lukon hevosensa riimuun. “Etkö millään haluaisi töihin?” Joonas rapsutti Royalen otsaa nauraen.

Joonas siirtyi tallituvan puolelle kunhan oli ensin päästänyt Royalen karsinaan irti ja nakannut hieman heinää perään. Hän otti kaapista kahvikupin, täytti sen puolilleen ja etsi itselleen mukavan paikan kahvin hörpiskelyyn.
Joonas sai mukavan asennon ja lähes heti sen jälkeen tupaan marssi Joonakselle ennestään tuntematon rastapää. Vieras mies nyökkäsi Joonakselle tervehdykseksi ja Joonas nyökkäsi takaisin - joskin vastatervehdys taisi jäädä huomaamatta, sillä vieras paineli nopeasti mahdollisimman kauas Joonaksesta.

Yhtäkkiä Joonaksen puhelin pärähti soimaan. Joonas nopeasti hörppäsi kahvikuppinsa tyhjäksi ja penkoi puhelimensa taskusta. Soittajan kohdalla näkyi pelkkä numero ja Joonas kurtisti hieman kulmiaan. Kukakohan hälle soittelisi?
“Joonas,” Joonas vastasi puhelimeensa ja jäi odottamaan soittajan vastausta.

Marshall ehti juuri ja juuri riisua loimiin paketoidulta hevoseltaan orikuolaimen pois, kun Volya jo porhalsi ramppaamaan väliaidan vierustaa. Rastapää poimi käsistään tipahtaneen niskahihnan ylös hangesta, ja sitä kevyesti ravistellen katsoi kulmat kurtussa hevosensa perään.

"Sama hevonen siellä on mitä kun hain sinut. Ja eilen. Ja sitä edellisenä päivänä. Ja viime viikolla." Mies huikkasi pitkän huokauksen kera Volyalle, joka tuskin edes kuuli omistajansa sanoja.

Päätään hieman pudistellen, mies sulki tarhan portin huolellisesti ennen kuin lähti askeltamaan takaisin talleille päin. Jalka ei tuntunut vieläkään täysin normaalilta, mutta ainakin hän oli voinut luopua kyynersauvan käytöstä jo.
Viikon takaisen osakilpailun jälkeen Marshall oli pitäytynyt hetken pois satulasta ja hoitanut Volyan liikkumiset liinassa tai irtojuoksuttaen. Parista irtohyppyytys kerrasta ori oli etenkin tuntunut nauttineen, kun pääsi muutoin harvemmin esteitä ylittämään. Niinä kertoina Marshall olisi voinut mennä vaikka katsomon puolelle istumaan, kun Volya oli omatoimisesti kiertänyt maneesia ympäri ilman erillisiä käskyjä. Itseasiassa ainoat käskyt mitä ori oli tarvinnut olivat olleet suunnan vaihtaminen. Edes puomeja ei ollut paria kertaa enempää tarvinnut käydä nostamassa pidikkeilleen.

Marshall kävi nopeasti lakaisemassa oritallin käytävältä omat jälkensä, ennen kuin siirtyi ulkokautta uuden tallin tiloissa olevaan tallitupaan.
Mies kopisutteli ylimääräsiä lumia kengistään niin ulko-ovilla kuin vielä kertaalleen ennen tupaan siirtymistä. Ovenkahvaan tarttuessaan venäläinen pysytteli muutoin täysin paikoillaan ja tunnustellen avasi ovea. Viimeksi kun tuo oli taukotupaan mennyt, oli hän avannut oven väärään suuntaan ja päätynyt kävelemään siihen pahki. Joten Marshall kiitteli tämän kertaista varovaisuuttaan mielessään, kun tuo huomasi huoneessa toisenkin tallilaisen. Jes, vähemmän nolo sisääntulo.
Venäläinen nyökäytti päätään hieman tervehdyksenä, vaikkei ollut varma huomaisiko toinen edes, ja siirtyi sitten vähin äänin huoneen peräseinällä olevalle penkille istumaan. Kaivaen kännykän taskusta kävellessään, sekä metsästi sen taskussa olleen paperilapun esille ennen kuin istuutui alas.

Varmistettuaan ainakin kolmeen otteeseen että oli näppäillyt puhelimellaan oikeat numerot, Marshall epäröi vielä hetken vihreän luurinkuvan painamista ja vilkuili tuvassa olevaan tallilaiseen päin. Oliko hän uusi? Vaikka venäläinen ei täällä mahottoman kauaa ollut vielä pyörinyt, ei hän muistanut nähneensä tuota naamaa aikaisemmin.
Mies kohautti olkiaan hieman, ja nosti lopulta kännykän toiselle korvallensa. Tuskin hän oli ensimmäinen joka hoiti asuntoasioitaan tallituvasta käsin. Ei ne nyt niin salaista tietoa olleet.


//JoONAS TÄnNe