Tallipäiväkirja

Moi Ilo/Kevin!

Mä en tajunnutkaan sulle tekstin paikkaa osoittaa silloin kun koeratsastuksesta puhuttiin, mutta tämä on just hyvä.

Oli ihana lukea näin realistista tekstiä hevosen hankkimisesta - eihän se oikea löydy sormia napsauttamalla, ja uusi hevonen todennäköisesti on välinpitämätön tuntemattoman ihmisen seurassa. Nautin suuresti myös siitä, miten hyvin olit ottanut tallin faktoja messiin - Crimis on muuttanut opiskelemaan, Hannele pukeutuu juuri noin kun kuvailit.. Tätä oli ilo lukea!

Kaikkea hyvää teille jatkoon Ampan kanssa <3

(Tää tuntui loogisimmalta paikalta tekstin julkaisuun.)
Mä olin koe ratsastanut 4 ratsuponia, 8 puoliveristä, 6 suomenhevosta ja epätoivoisena jopa yhden vuonohevosen. Sopivaa ratsua ei vain tuntunut löytyvän. Sitten mun eräs tuttu vinkkasi että hänen naapurin lapsi oli käynyt joskus Hukkasuo nimisellä tallilla ja siellä oli välillä mukavia hevosia myynnissä. Hetken selvityksen jälkeen löysin Crimiksen numeron ja hetken harkinnan jälkeen uskalsin soittaa naiselle. Kerroin naiselle heti alkuun perusasiat itsestäni. Kevin, 20v, siivooja. Sen lisäksi vannoutunut kenttäratsastaja. Opin ratsastamaan ennen kuin kävelemään. Mun ensimmäinen poni oli hassu voikko connemara tamma. Sen jälkeen mulla oli hetken kimo puoliverinen ylläpidossa. Sen omistaja päätti haluta sen takaisin omaan käyttöön juuri kun sain sen kisakuntoon. Sen jälkeen mä olin etsinyt hevosta itselleni epätoivoisesti ja kokeillut liian monia hevosia.
Crimis kertoi puhelimessa kahdeksanvuotiaasta ruunikosta täysiveri ruunasta. Entinen laukkuri, nykyinen todella energinen hyvänmielen ratsu. Sillä oltiin kisattu jonkin verran esteillä. Kouluratsastukseen se oli kuulemma aika kiireinen, ei mahdoton mutta ripeä. Mä kuuntelin naista ihmetellen. En ollut kuullut hetkeen noin rehellistä myyntipuhetta.
"Mä olen itse toisella puolelle suomea koulussa mutta mä laitan sun yhteystiedot tallin toiselle omistajalle. Hintaluokan mä kerroinkin jo mutta uskon että jos pamahdat kopin kanssa Hukkasuon pihalla niin uskon että hinta saattaa jopa pudota vähän."

Naputtelin sormiani mielipuolisesti rattiin hermostuneena. Kello oli melkein neljä iltapäivällä ja ulkona oli 32 astetta lämmin. Mä olin niin kyllästynyt koeratsastuksiin. Tällä kertaa mun auton perässä roikkui koppi. Jos se olisikin mukava hevonen. Kaarsin Hukkasuon pihaan ja parkkeerasin autoni varjoon. Mua vastaan käveli nainen jolla oli jalassaan harmaat ratsastushousut ja päällä vaaleansininen huppari.
"Hei! Mä oon Hannele." Nainen esittäytyi.
"Hei, mä oon Kevin ja tulin koeratsastamaan Amigo xx nimistä ruunaa." Esittäydyin takaisin samalla kun katselin tallin pihaa. Valtava maneesi, isot tallit, kiva kenttä ja paljon tilaa joka suuntaan.
Seurasin Hannelea talliin jossa musta hiuksinen mies harjasi ruunikkoa ruunaa.
"Hei! Mä oon Keitaro ja tää tässä on Amppa." Mies esittäytyi. Hevonen huokaisi tylsistyneenä ja ravisti päätään.
"No hei. Mä oon kevin." Ojensin käteni miestä kohti. Aloin käymään hevosta nopeasti läpi kun kohteliaisuudet saatiin pois alta. Kokeilin jalat yksi kerrallaan ja kiinnitin huomiota täysiverisen perus ilmeeseen. Sillä oli lempeä katse, kiiltävä karva ja rauhallinen mutta energinen olemus. Keitaro alkoi satuloimaan ruunaa. Hannele selitti samalla Ampan historiasta ja sen ajasta Hukkasuolla.

Löysin pian itseni seisomasta keskellä yllättävän viileää maneesia Ampan vierestä. Kiristin ruunan vyötä vähän vielä ennen kuin nousin sen selkään. Amppa lähti kävelemään uraa pitkin korvat pystyssä. Se tuntui jo käynnissä mukavan reippaalta. Se oli myös täydellisen kokoinen, ei liian matala mutta ei myöskään liian korkea. Sillä oli kivasti lihasta eikä se ollut turhan kuikelo niinkuin täysiveriset pahimmillaan on.
Ampan ravi oli reipas ja matkaa voittava. Pyöritin ruunaa ravissa erilaisissa ympyröissä molempiin suuntiin. Ravi pohkeenväistö tuntui kiireisiltä ristiaskelilta mutta ruuna kuunteli jokaista apua todella hyvin.
Laukassa täysiverinen meinasi alkaa kuumumaan. Puolipidätteet hidasti hevosta mutta kierrokset pysyvät kovina. Hieman yli kuumuneenakin ruuna pysyi käsissäni mukavasti. Amppa nosti laukan käynnistä melkein yhtä sujuvasti kuin ravista. Hevosesta huomasi että sen uudelleen koulutukseen on käytetty todella paljon aikaa.

45 minuutin ratsastuksen jälkeen riisuin suitsia Ampalta. Se ei ollut erityisen seurallinen mutta se käyttäytyi kohteliaasti. Se antoi tehdä mitä tarvitsi ja söi porkkanan mun kädestä, mutta ei kaivannut turhaa lässytystä. Rauhallinen ja fiksu ruuna.
"No miltä se tuntui?" Hannele kysyi samalla rapsuttaen Ampan otsaa. Tutun huomio kyllä kelpasi ruunalle.
"Siltä että mua kiinnostais nähdä että mitä tästä voi kehittyä." Kerroin naiselle rehellisesti.
"Eli mun puolesta, jos sopiva hinta sovitaan, Amppa voi lähteä mun mukaan." Jatkoin.
"Mennään tonne toimistoon juttelemaan. Eiköhän me löydetä molempia miellyttävä diili." Hannele hymyili ja johdatti mut toimistoon.

Amppa käveli kiltisti mun perässä koppiin. Se upotti hampaansa ahneesti heinäverkkoon jo ennen kuin mä ehdin sitoa sen kiinni. Silitin ruunikon otsaa ja aloin höpistä sille.
"Tästä alkaa meidän elämän suuri seikkailu Amppa. Usko mua."

Ikävä | 31.3.2019

Jatkoa Emilian merkintään Vastaus

Eli se enkelipoika OLI Emilian uusi mies? Mitä se sitten Venäjällä teki? Kei melkein meinasi heittää jotain pisteliästä, mutta piti suunsa kiinni. Ei hän oikeastaan edes halunnut tietää. Eikä hän oikeasti halunnut olla ilkeä, eihän Emilia ollut mitään tehnyt. Ainakaan heidän suhteensa aikana..

Tietysti Emilia halusi puhua. Eiväthän he olleet oikeastaan puhuneet, eivät mistään. Oli vain erottu ja se siitä. Kei ei kuitenkaan uskaltanut nostaa katsettaan Emilian silmiin, ei edes silloin kun avasi suunsa:
“Mä… mä en taida olla sitoutujatyyppiä”, mies kakisteli. Hienoa, Kei. Sait suusi auki, mutta yritä nyt edes sanoa jotain järkevää! Eikö vuosien seurustelu ollut jo sitoutumista itsessään?

Kei selvitti kurkkuaan ja yritti muotoilla sanansa uudestaan:
“Siis.. Mä en taida olla valmis menemään naimisiin.. enkä mä tiedä, haluanko mä edes lapsia.. Ja mä tiedän, että sä..” Ääni katkesi. Kyynel vierähti miehen poskelle, vaikka hän kuinka oli kuvittelut voivansa hoitaa tämän viileästi ja tunteettomasti. Kun hän nopeasti vilkaisi Emiliaan, tuntui että kaikki tunteet pamahtivat pintaan. Oliko hän tehnyt kamalan, peruuttamattoman virheen? Oli varmaan, jos Emilialla oli jo uusi kuvioissa. Ehkä se typerä Chai-kuvio oli ollut heillä molemmilla joku tilapäinen mielenhäiriö.. ja tönäissyt Kein alas epävarmuuden kalliolta epätoivon syvyyksiin.
“Mä oon tosi pahoillani”, Kei kuiskasi. Se oli varmasti jo totaalisesti myöhäistä, mutta nyt hän ainakin oli sanonut sen ääneen, ja vielä vilpittömästi.

Ehkä, jos hän olisi puhunut peloistaan silloin ajat sitten, kun he olivat käyneet Alanan häissä ja Emilia oli innostunut aivan hirveästi ja puhunut aiheesta taukoamatta silmät tuikkien.. Ehkä jokin olisi mennyt toisin.

Kei nousi ylös ja hipaisi Emilian kättä. Ikävä vyöryi päälle, mutta se oli myöhäistä. Ei hän voinut tehdä enää mitään.

Oloneuvoksia | 22.03.2019

”Me tarvitaan enemmän maksavia asiakkaita”, Hannele totesi kulmat kurtussa, nostamatta katsettaan paperipinosta toimiston pöydällä. Nielaisin, sillä tiesin mitä se tarkoitti. Meillä oli liikaa omia hevosia. Oloneuvoksia, niin kuin Thomas sanoisi. Snorre kasvatti karvaansa ja mahaansa pihatossa, olin ollut sille liian iso jo vuosia. Pitkäjänteiset vuokraajat olivat kiven alla. Kyllähän ne pari kertaa jaksoivat käydä ratsastamassa, mutta sitten jo elämään tuli jotain muuta ja vuokraaja katosi kuin pieru Saharaan.
”Snorre olisi kyllä ihanteellinen jollekin junnulle”, totesin, vaikka se sattuikin. Hannele nosti katseensa muhun ja lopetti kynän naputtamisen pöytää vasten. Lempeällä mutta jämäkällä äänellä sisareni totesi – ei kysynyt, vaan totesi:
”Nyt kun Amber on vieroitettu, Goldi voisi lähteä kanssa.” Se viilsi. Ihkaensimmäiset omat hevoseni. Niin paljon muistoja, jotka aika oli kullannut. Hymyilytti, kun mietin kaikkia niitä kertoja, kun olisin halunnut pistää Goldin jonkun toisen traileriin ja kaasuttaa pois kisapaikalta. Miten paljon olin kironnut ja silti rakastanut niin hirveästi. Faktahan se oli, että mulla oli nyt alla parempia kilpahevosia, joiden kanssa kehittyä. En sanonut mitään, nyökkäsin vain hiljaa sisarelleni ja lähdin toimistosta. Ainakin voisin mennä vielä viimeisen kerran hömpöttelymaastoon kiukkuisella tammallani, ennen kuin se lähtisi koettelemaan jonkun toisen hermoja.