Yllätys?

hipsukoissa venäjää, kun omat taidot on vähän hataralla pohjalla ja yleisen lukumukavuuden takia, normaalit lainausmerkit suomea

**

Andrei ajoi seitsemänteen kuoppaan sadan metrin matkalla ja taas Emilia sihahti kivusta ja piti polvestaan kiinni. Paremmat iskunvaimentimet, ne olisivat kivat. Niin olisi kyllä uusi autokin sen vanhan rotiskon tilalle.
«Anteeksi», Andrei mutisi ja ajoi seuraavaan kuoppaan. «Kuule tyttö, etkö olisi voinut odottaa kotona? Oletko edes varma, että hän on tallilla?»
«En, istuin jo ihan tarpeeksi siellä sairaalassa ja lentokoneessa. Sitä paitsi, haluan nähdä Prookkiksen», Emilia vastasi hampaittensa välistä. Hän oli varma, että Kei oli tallilla, pakko olla.
”Ai jumalauta..!” hän parahti suomeksi tallitien seuraavan kuopan pompauttaessa autoa niin, että polvet kolahtivat hansikaslokeroon. Päätä särki, hätäisesti lentomatkaa varten kokoon kipsattu ja kursittu polvi särki ja vihloi, mikä ei kyllä ollut varsinainen yllätys. Emilialla oli käynyt tuuri, siinä rytäkässä olisi voinut mennä polven sijaan paljon muutakin. Hänen olisi pitänyt olla kiitollinen, mutta päällimmäisenä mielessä oli vain suunnaton turhautus palveluksen keskeytymisestä ja loukkaantumisesta.
«Kielenkäyttö!» Andrei kommentoi venäjäksi ja hidasti vauhtiaan, jottei osuisi enää yhteenkään kuoppaan. Emilia oli hiljaa ja keskittyi kaikkeen muuhun kuin polveensa. Kuten Keihin!

Emilian lennon olisi pitänyt saapua jo eilen. Sitten koneessa oli ollut häikkää, ja lento oli siirretty 27 tunnilla eteenpäin. Se oli ollut viimeisin info jonka Andrei oli saanut ja välittänyt Keille. Emilian olisi sittenkin pitänyt saapua vasta huomenna. Sitten aivan yhtäkkiä lentokone oltiinkin vaihdettu täysin, ja Emilia saapuikin keskellä viime yötä tilataksin pyörätuolilla. Oli vaatinut taksikuskin ja pari vapaapäivilleen Suomeen saapunutta miestä, että Emilia saatiin ylös omaan asuntoonsa, talossa kun ei ollut hissiä. Emilia oli vaatinut voivansa könytä neljä kerrosta portaita kainalosauvoilla, lähes kaatunut samantien ja joutunut alistumaan kannettavaksi. Andrein ilme oli ollut näkemisen arvoinen, kun hän oli avannut oven valmiina häätämään möykkäävät teinit pois rappukäytävästä ja nähnyt sen sijaan rähjäisen tyttärensä. Andrei oli aamulla kysynyt, että oliko nyt aivan pakko sinne tallille heti aamutuimaan lähteä, sille Keillehän voisi aina soittaa ja jättää tallikäynnit vasta leikkauksen jälkeen. Ei ollut ehdotus kelvannut tytölle, joten tässä sitä nyt oltiin, kiroilemassa autossa.

Hukkasuon parkkipaikka ilmaantui näkyviin ja ilokseen Emilia huomasi Kein auton tutulla paikallaan(?). Ihanaa! Andrei pysäköi punaisen kopperon ja kiiruhti sitten auttamaan tytärtään ulos autosta. Emilia oli jo puoliksi ulkona ennen kuin Andrei kerkesi edes käsijarrua kiskoa ylös ja he kävivät nopean mutta kiivaan keskustelun venäjäksi:
«No odota nyt, tyttö hyvä, ei sitä missään hengenhädässä olla!»
«Ollaanpa, ota nää kepit, mä haluan ulos täältä helvetin rotiskosta..!» Emilia viskaisi kepit pihalle. Andrei noukki ne hiljaisena ylös ja katseli ponnaripäätä.
«Kuule, tiedän, että sinua ärsyttää nyt, mutta saanko sanoa - ja älä nyt suutu vanhalle tunteelliselle äijälle - kiva että olet kotona. Oli kova huoli», Andrei kertoi hiljaa.
«... tiedän. Anteeksi. Mä vaan....» Emilia ei keksinyt sanoja. Andrei vain nyökkäili, kyllähän hän tyttönsä tunsi. Kaikki, jota ei pystynyt tekemään oli vain uusi voitettava haaste, eikä Emilia ollut ikinä pitänyt toimettomana olemisesta - saatika loukkaantumisista. Ja vaikka autosta ylös nouseminen selkeästi sattui, Emilia kampesi itsensä sieltä ylös yksin.

Herkän hetken keskeytti paikalle paukkaava ruskea koira hihna perässä laahaten ja kaaho ilme naamallaan. Se näytti juuri siltä, että se olisi kiskaissut itsensä irti jostain. Se jopa haukkui innostuksissaan, kovaa ja kumeasti ja Emilia tajusi sen olevan ehkä toinen kerta ikinä, kun Kalle haukkui.
”Kalle!” Emilia hihkaisi ja heittäytyi maahan yhden jalan kyykkyyn. ”No heei jätkä, mulla oli hirveä ikävä, hihi, joo, no mitä, mitä meiän pieni möhköfantti—”

//tein nyt vähän oletuksia siitä, että Kei olisi tallilla ja että sillä olis Kalle mukana, anteeksi, voin muokkailla jos ei sovi siihen mitä teillä oli ajatuksissa. Pelaan myös Andrein tästä pois/taka-alalle, se nyt vaan joutu toimittamaan pakollista taksikuskin virkaa. Tästä tuli myös tosi pitkä ja vähän tarinamainen kun innostuin...

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Chai tunnisti Emilian tietenkin heti hänet nähdessään, vaikka ei ollutkaan koskaan tavanut tätä. Kei oli sanonut, että Emilia tulisi pian takaisin - mutta että näin pian? Ei tuo koiraa rapsuttava henkilö voinut kuitenkaan olla kukaan muu.

Chain tarkoitus oli ollut vain hakea kännykkänsä tallilta ja olla tapaamatta ketään. Hetken hän harkitsikin kävelevänsä ripeästi parkkipaikan poikki ja suoraan talliin, mutta luopui sitten suunnitelmastaan. Andreikin oli nimittäin parkkipaikalla, ja hänen ohitseen Chai ei voisi kävellä teeskennellen sokeaa ja kiireistä. Eihän hän ollut sentään susien kasvattama.

Emilian luokse käveleminen oli pelottavaa, mutta Chai ei ollut mikään pelkuri. Hän hieroi nenäänsä pyhätakkinsa hihaan ja toivoi, että olisi käynyt edes kotona vaihtamassa vaikka verkkarit ja lenkkarit ylleen. Hän ohitti Kein Audin, eikä hänen kerrankin vakava ilmeensä värähtänytkään, vaikka Kein käyminen hänen mielessään tuntui vähän samalta kuin Chai kuvitteli puukon tuntuvan rinnassa. Chai kuitenkin työnsi mielestään kaikki kuvat Keistä ja hänen mustan hevosensa karsinasta. Jos hän ei ajattelisi sitä enää, olisi melkein niin kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan.

Chai ei muistanut milloinkaan teeskennelleensä hymyä, eikä hän tehnyt sitä nytkään. Ei hän olisi varmaan osannutkaan. Hän pystyi helposti hymyilemään Andreille tarjotessaan hänelle oikeaa kättään ja sanoessaan päivää kohteliaasti niin kuin hyvä tapa vaati. Kun hahmoista vanhempi oli huomioitu ensin, Chain oli suunnattava huomionsa Emiliaan.

"Emilia?" Chai kysyi, vaikka oli aivan varma siitä ketä puhutteli. "Mä olen Nitthan Chai", hän sanoi ja ojensi oikean kätensä, "mä olen kuullut susta paljon, pelkkää hyvää tietenkin." Chai hymyili, mutta vain vähän. Tietenkin hän oli odottanut tapaavansa tämän naisen - mutta olisivatpa he tavanneet vaikka viikkoa aikaisemmin.

Chai ei voinut olla vertaamatta itseään Emiliaan, vaikka mistään sellaisesta ei Kein kanssa ollutkaan kyse. Ei hän voisi tuollaiseksi muuttua. Emilia oli vahva ja ruskea, vaikkakin juuri sillä hetkellä aika piestyn näköinen. Kasvonpiirteiltään Chaiin verrattuna suurine silmineen ja sopusuhtaisine nenineen kaikkea sitä, mitä Chai ei ollut. Rohkeakin varmasti, koska oli poliisi ja vieläpä palannut juuri sellaiselta reissulta kuin oli. Ja nainen. Suurin piirtein sellainen, jonka voisi esitellä ylpeänä vaikka kuinka tiukalle äidille.

Kaikkein mieluiten Chai olisi vain häipynyt tervehdittyään Emiliaa ja Andreita, mutta eihän hän niin voinut tehdä. Emilialla näytti olevan jalka paketissa ja vaikka kuinka pitkä linkutusmatka ennen kuin hän pääsisi talliin tervehtimään niitä kaikkia, jotka häntä olivat innolla odottaneet. Varsinkin K--
Chai kieltäytyi taas ajattelemasta sellaista henkilöä.

Sen sijaan että olisi vain lähtenyt hakemaan puhelintaan, Chai sanoi: "voinko mä auttaa sut vaikka talliin tai jotain? Mä luulen, että jos herra Dorokhov ehtii auttaa vähän, pääset meidän avulla nopeammin kuin noilla kepeillä, kun tää pihakin on näin liukas."

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

Saapuvan auton ääni sai Kein havahtumaan rutiininomaisesta paskanlappaamisesta. Kuka tuli tähän aikaan sunnuntaiaamuna tallille? Emiliankin piti tulla vasta huomenna. Hämmentyneenä Kei jätti talikon nojaamaan karsinan seinään ja asteli ulos uudesta tallista, Kallen jo hävitessä ulos avonaisesta ovesta. Siinä hänen tyttöystävänsä seisoi ilmielävänä parkkipaikalla. Ja Chai. Kei ei tiennyt mitä tuntea. Jos hänen tunteensa olivat olleet yhtä myrskyä koko kuluneen viikon, niin nyt ne olivat muuntumassa hurjaa vauhtia valtavaksi tornadoksi. Hän oli niin onnellinen ja kauhuissaan. Mitä hänen pitäisi sanoa Chaille? Sua ei ookkaan näkyny sen jälkeen kun suutelit mua tallissa? Tai Emilialle?? Nainen huomasi hänet, joten nyt oli pakko saada hymy huulille ja jatkaa kävelemistä. Emilian piti tuntea olonsa tervetulleeksi. Paskat Chaista.

"Hei", Kei sai kakistettua pysähtyessään kolmikon luo. Myös Andrei oli siinä. Kein katse kulkeutui väkisin Emilian kipsattuun polveen. Hän huokaisi helpotuksesta, ja kurottautui sitten halaamaan naista. Jos hän olisi ollut itkevää tyyppiä, kyynelet olisivat varmaan vierineet pitkin poskia. Sen sijaan Kei vain hengitti naisen tuoksua ja oli sillä hetkellä pelkästään onnellinen. Emilia oli siinä. Turvassa ja suurinpiirtein ehjänä.

// Tämän parempaan en nyt pysty, anteeksi. Haluan kuitenkin, että pääsette jatkamaan. Smile

Emilia nousi ylös maasta kun Andrei kätteli. Hän hymyili Chaiksi itsensä esitelleelle nuorukaiselle ja puristi kättä rennosti.
”Joo, Emilia”, hän hymyili leveästi, ”Hauska tavata, Kei taiskin mainita susta.”

Herra Dorokhoville Emilian oli tehtävä töitä, ettei naurahtaisi. Oliko Andrei pelotellut ihmiset täällä herroitteluun asti? Se äijänkäppyrä, joka ei tekisi pahaa kenellekään? Toivottavasti ei olisi ainakaan Keitä pelotellut, sillä ysiluokan poikaystäväkin, se niljake, oli lähtenyt liukkaasti lipettiin Andrein tavattuaan. Ehkä ihan hyvä.
”Hah! Mina olen yrittänyt autta Emjilia yli kaksikymmentä vuotta, ei toimi!” Andrei röhötti ja ojensi Emilialle kepit, ”on niinkuin... «pässi»?” hän kääntyi Emilian puoleen.
«No enkä ole!»
«Oletpa. Bää.»
”Pässi”, Emilia huokaisi anteeksipyytävästi Chaille. Emilia ei kerennyt edes ottamaan apua vastaan, kun hän näki Kein tallipihalla ja vilkutti iloisesti.

”Moi”, hän hymyili hiljaa ennen kuin suurin piirtein kapsahti Kein kaulaan hänen halatessaan Emiliaa. Polvi vihlaisi oikein kunnolla, mutta hänellä oli parempaakin keskityttävää. Emilia suorastaan rutisti Keitä, hänellä oli ollut niin kova ikävä.
”Ylläri? Meiän lento vaihtukin sit kokonaan”, hän naurahti ja päästi Keistä hieman irti. Vaikka mieli tekikin, ei hän voinut jäädä siihen roikkumaan koko päiväksi. Nopean suukon hän vielä painoi Kein huulille(?) ennen kuin oikeasti otti haparoivan askeleen kauemmas. Kalle kiersi kehää ihmisten ympärillä ja dumppasi itsensä nojaamaan Emilian oikeaa jalkaa vasten, juuri sitä kipeää. Se väänsi jalkaa ja varsinkin polvea niin, että itketti, mutta Emilia yritti pitää ilmeensä peruslukemilla ja hätistellä koiraa pois.

//sori kun kesti, mulla on ollut hirveesti menoa tänään Very Happy

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Chai osasi käyttäytyä mielestään ainakin tilanteeseen nähden kohteliaasti ja kauniisti Andrein ja Emilian seurassa. Hän naurahti Andreille, kun tämä sanoi Emiliaa pässiksi, ja hymyili sitten Emilialle myötätuntoisesti.

Kun Chai näki Kein, hänestä tuntui kuitenkin kuin hänen kaikki sosiaaliset taitonsa olisivat kadonneet. Hänen olisi kuulunut tervehtiä, mutta hän ei pystynyt edes nyökkäämään hymyilemisestä puhumattakaan - ei edes katsomaan suoraan Keihin. Hän oli viime päivinä torjunut tehokkaasti kaikki Keitä koskevat ajatukset mielestään yksi kerrallaan, mutta nyt ne kaikki palasivat mukanaan monia uusia. Hän olisi antanut melkein mitä vain, jos olisi saanut olla Emilia ja voinut saada Keiltä tuollaisen hymyn. Hän olisi ottanut vaihtokaupassa iloisesti vastaan naisen sidotun polvenkin. Kun Kei ja Emilia halasivat, Chain oli pakko painaa päänsä, ottaa askel taaksepäin ja luoda katseensa maahan. Hän yritti keskittyä pelottavannäköiseen koiraan, joka ravasi riemuissaan ympäriinsä remmi perässään roikkuen. Ensimmäistä kertaa elämässään Chai oli iloinen, ettei ollut pitkä, vaalea ja komea, niin kuin olisi aina halunnut olla: hyvällä tuurilla muut kuvittelisivat hänen olevan ehta aasialainen ja ahdistuvan kaikista julkisista hellyydenosoituksista. Jos siis muut havaitsivat edes katsoa häneen.

Yllätys? 101118

Chai katseli kuinka iso koira nojautui Emilian polvea vasten. Nainen yritti selkeästi saada sen vähän kauemmas itsestään. Silloin Chai kumartui poimimaan maasta hihnan, joka roikkui koiran kaulapannasta. Vaikka hän pelkäsi tulevansa syödyksi, hän veti koiran mahdollisimman hellästi ja varovaisesti hieman kauemmas Emiliasta. Chain kämppis sanoi usein, että juuri tuollainen toiminta oli Chain typerin piirre. Ihmiset eivät kiinnostu tylsistä prinsseistä, jotka säälivät kaiken maailman Emilioiden polvia, vaan ennemminkin vaarallisista ja mielenkiintoisista gangstereista, jotka olisivat suudelleet Keitä uudelleen silloin...

Chai, typerä prinssi, kysyi vielä Emilialta hieman huolestuneena, oliko hän varmasti kunnossa ison koiran rajujen hellyydenosoitusten jäljiltä. Niin kuului kysyä. Niin olisi kuulunut kysyä, vaikka Emilialla olisi ollut paikatun polven sijaan vaikka vain naarmuja sormissaan. Olisipa Chai ollut edes sen verran gangsteri, että olisi voinut olla kysymättä ja antaa koiran olla. Chain oli vilkaistava Keitä hyvin varovaisesti. Hän odotti vihaista ilmettä. Iso koira oli ollut aina Kein seurassa tallilla. Kei saattaisi olla sitä mieltä, että ei ollut Chain asia hillitä hänen koiraansa. Tai ylipäätään näyttää enää naamaansa tallilla. Ja voi miten komeana Chai-parka piti Keitä - olisi pitänyt, vaikka Kein kasvoilla olisi ollut mikä tahansa ilme.

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

Emilian rutistaessa takaisin Kein valtasi hetken lämmin tunne. Vatsassa kuitenkin muljahteli ikävästi ja hymyä oli vaikea pitää yllä. Oliko hän pettänyt tyttöystäväänsä vain muutama päivä ennen tämän paluuta? Eihän hän ollut tehnyt mitään, Chai oli ollut se joka oli suudellut häntä. Eikö niin? Kei ei ollut vienyt tilannetta pidemmälle, vaikka olisi halun-- apua. Oliko hän oikeasti halunut? Olisiko hän halunnut, ettei Emilia olisi tullut ihan vielä takaisin? Kei tunsi itsensä hirviöksi.

"Mä mietinkin", mies mutisi Emilian kertoessa lennon vaihtuneen. Hän ei osannut keskittyä. Emilian ottaessa askeleen taaksepäin nopean suukon jälkeen Kei säikähti, että nainen oli huomannut jotain. Ihan kuin Kein otsaan olisi kirjoitettu isoin kirjaimin CHEATER. Kein unissa tilanne ei ollut jäänyt yhteen väkivaltaiseen suudelmaan. Karista se pois, heti. Kei puri hampaansa tiukasti yhteen. Oli mahdotonta esittää, että kaikki olisi hyvin. Normaalisti. Kaikki oli aivan vitun sekaisin.

Keitä ilahdutti ja raivostutti, kun Chai otti Kallen pois nojaamasta Emilian loukkaantuneeseen jalkaan. Miten kiltti ja hyvätapainen Chai olikaan. Paitsi silloin Bellan karsinassa.. Kei yritti luoda kiitollisen hymyn Chaille, mutta ilme muistutti varmaan enemmän irvistystä. Chai ei ollut missään vaiheessa antanut vaikutelmaa, että olisi millään tasolla pitänyt koirista. Valtavankokoinen Oodi oli saanut Chain vaikuttamaan jopa pelokkaalta. Niinpä Kei otti Kallen hihnan itselleen. Ohimenevän hetken Kein käsi hipaisi Chain kättä, ja se sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Emilia varmasti huomaisi jotain. Niin sähköiseltä tilanne tuntui.

"Haluatko sä.. nähdä Prookkiksen?" Kei ehdotti. Niinkin yksinkertaisen lauseen muodostaminen tuntui haparoivalta. Keitä pelotti. Pelotti niin hirveästi, että Emilia saisi tietää välikohtauksesta Chain kanssa. Kei muisti varsin hyvin, että Emilia oli eronnut entisestä tyttöystävästään Reetasta pettämisen takia. Kei ei halunnut, että Emilia joutuisi kokemaan samaa uudestaan. Vaikka eihän yhtä yksipuolista suudelmaa voinut verrata siihen? Olisi ollut ehkä helpompi uskotella itselleen, ettei mitään ollut tapahtunut, jos Chai ei olisi ollut paikalla. Miksi se oli tullut takaisin? Miksi kumpikaan näistä ihmisistä oli tullut takaisin? Kei olisi halunnut vain paeta tilanteesta, olla kohtaamatta Emiliaa tai Chaita yhtään tämän enempää. Mutta ei hän voinut. Niinpä hän kaivoi taskustaan yhden tupakan ja pahoitteli Emilialle:
"Sori, kamalat niksat.." Tietysti hän valehteli. Irvistys toivottavasti teki valheesta uskottavamman eikä toisinpäin. Kei astui kauemmas muista - hän oli kohtelias tupakoitsija. Ei pelkuri, joka yritti päästä pois liian vaikeasta tilanteesta.

// Huh kun jää jälkeen, kun hetken keskittyy tylsiin aikuisten juttuihin.

Emilia kiitti kohteliaasti Chaita, joka siirsi Kallen pois.
”Oon mä siihen kyllä tottunutkin, kun se on ollut mulla jo kaks vuotta? Se luulee olevansa kevyempi ku 25 kiloo”, hän selitti pirteästi virnistäen. Mieleen muistui se itsenäisyyspäivä Kein kanssa. Oliko siitäkin jo kaksi vuotta? Kaksi ihanaa vuotta, joiden aikana viimeistäön Emilia oli rakastunut aivan täysin...

Andrei hänen vieressään havahtui johonkin ja selitti hiljaisella venäjällä jättäneensä jotain päälle kotona. Emilia ei aivan kuullut mitä, sillä mies lähti niin nopeasti takaisin autolle ja kurvasi pois niin, että pikkukivet lentelivät. Emilia jäi katsomaan hänen peräänsä hieman pöllämystyneenä ennen kuin kääntyi taas Kein ja Chain puoleen. Hän kurtisti kulmiaan hieman.

Kei tuntui jännittyneeltä ja hermostuneelta, eikä Emilia voinut olla miettimättä syitä miksi. Oliko hän pettynyt, että Emilia oli loukkaantunut? Oliko töissä tapahtunut jotain? Bellalle tai Tashalle sattunut? Oli mikä oli, Kei ei ollut oma itsensä, mutta Emilia päätti kysyä siitä myöhemmin. Ei nyt, kun tässä oli muitakin ihmisiä. Chain olemusta Emilia ei osannut lukea, sillä ei tuntenut häntä, mutta jotain jännitystä oli selkeästi ilmassa. Ehkä Chai oli ujo ja Keillä oli huono päivä?

”Joo, Prookkiksen takia mä tulinkin tänne samantien. Ja sun”, Emilia myönsi lempeästi ja keräsi keppinsä käteen kunnolla. Kein selittäessä tupakasta Emilia kurtisti kulmiaan. Siksi, ettei pitänyt yhtään Kein tupakoinnista ja siksi, että se oli selkeä vale. Kyllä tässä oltiin jo sen verran monta vuotta tunnettu, ettei näin tekaistu juttu mennyt läpi.

Emilia ei kuitenkaan sanonut mitään, hymähti vain poissaolevasti ja kääntyi sitten katsomaan Chaita.
”Sä oot siis alottanut täällä vasta? Kei sanoi, että se on opettanut sua ratsastamaan?” hän kysyi pirteänä ja yritti peittää oman epätoivonsa ja -luulonsa.

Emilia oli toivonut vähän toisenlaista vastaanottoa, ja jokin osa hänestä oli pettynyt. Eikö Kei ollutkaan innoissaan? Emilialla oli ainakin ollut hirmuinen ikävä. Hän yritti vakuutella itselleen, että hänen tulonsa oli vain yllätys, hän saapui etuajassa ja rampana, totta kai Kei olisi hiljainen. Ehkä olisi ollut parempi jättää tulematta kokonaan.

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Chai säpsähti Kein ottaessa koiran hihnan hänen kädestään, eikä edes yrittänyt vastata hänen omituiseen hymyynsä. Hän rekisteröi hämärästi, ettei koira ollutkaan ilmeisesti Kein, mutta se ei tuntunut merkitykselliseltä asialta. Ennemminkin Chain huomio kiinnittyi siihen miten Kei astui noin vain kauemmas ja sytytti tupakan, eikä Chai voinut ymmärtää sellaista käytöstä. Jos Emilia olisi ollut Chain tyttöystävä, Chai ei olisi irrottanut hänestä otettaan. Chai olisi halannut ja antanut loputtomasti sniff kissejä, jos ei olisi kehdannut antaa kunnon pusuja muiden ollessa paikalla. Hän olisi hieronut nenäänsä toisen poskeen ja vaikka vain pitänyt kättään toisen vyötäröllä ja vetänyt häntä kylkeensä kiinni. Itse asiassa hän olisi tehnyt suurimman osan siitä kaikesta, vaikka Emilia olisi ollut vain hänen ystävänsä. Olihan toinen tullut juuri pitkältä matkalta! Vaikka Chai olisi ollut heroiiniaddikti eikä tupakoitsija, seuraava annos olisi saanut odottaa. Chaista tuntui samalta kuin jos hän olisi pelannut tietokoneella ja peli olisi tiltannut. Jotain meni väärin, ja hänestä tuntui että hänen oli yritettävä korjata se.

"Sillä on varmaan vaan ollu niin ikävä, ettei se enää kestä", Chai sanoi Emilialle. Eikö sillä tavalla kuulunutkin sanoa? Yrittää estää tuntematontakin ihmistä suremasta ja murehtimasta? Chai ainakin olisi ollut pettynyt Kein tervetulotoivotukseen, jos olisi ollut Emilia. Samaan aikaan hän oli vihainen itselleen siitä, että ei antanut Kein aiheuttaa riitaa kaikessa rauhassa - ja etenkin siitä, että oli hetken toivonut Kein aiheuttavan riidan kaikessa rauhassa. Miksi se edes oli noin kummallinen? Sen täytyi olla vain vihainen - koska eihän se ollut tehnyt mitään väärää. Milloin Chain olisi sosiaalisesti hyväksyttävää lähteä paikalta ja millä tekosyyllä? Ja - miksi Kein tupakointikin näytti ihan siltä kuin se tapahtuisi elokuvissa eikä tavallisen kuolevaisen elämässä? Chai käänsi äkkiä katseensa Keistä takaisin Emiliaan ja ahdistui hetki hetkeltä enemmän siitä, ettei ollut sanonut Keille vielä sanaakaan. Se ei ainakaan ollut normaalia.

Onneksi Emilia halusi edes pitää yllä jonkinlaista small talkia niin kuin normaali ihminen. Chai tarttui hevosaiheeseen kiitollisena.
"Joo, mä oon ollu täällä vasta vähän aikaa. Mä en osaa vielä mitään!" Chai myönsi hymyillen vähän robottimaisesti. "Eikä Kei - en mä kauheesti - tai siis Crimis ja yks Jenni on opettanu mua kans paljon. Ja tämä sun - saattaja - Andrei Dorokhov opetti mut valjastamaan hevosen yks päivä niin hyvin, että osaan nyt sen aina", Chai höpötti, mutta vaikeni vakavana muistaessaan minä päivänä valjasopetus olikaan tapahtunut.
"Mutta - sulla on varmasti hirveä kiire nähdä jo sun hevonen. Antaisit nyt mun vähän auttaa. Mä oon menossa joka tapauksessa samaan suuntaan. Vai auonko mä sulle ovia?"
Chai kääntyi vielä katsomaan Keitä - tai siis vähän Kein ohitse, koska pelkäsi häntä oikeastaan enemmän kuin remmin päässä maata haistelevaa hirviökoiraa. Hänen oli tarkoitus ilmaista joillain sopivilla sanoilla, että polta nopeammin ja auta tuota Emiliaa jos hän ei kerran vieraan ihmisen apua kaipaa, mutta ei Chai saanutkaan sanottua mitään. Hän ei saanut edes peitettyä vierasta kireän tuntuista ilmettään katsoessaan Keitä, vaikka oli pystynyt jopa hymyilemään Emilialle. Vaikka toisaalta - eikän Emilia tässä ollutkaan pelottava, vihainen ja kummallinen, vaan Kei. Ainakaan vielä.

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

Kei tiesi toimivansa typerästi ja lapsellisesti, ja se suututti häntä entisestään. Hitto vieköön, miksei hän voinut hoitaa tilannetta kuten aikuinen ihminen? Kieltää itseltään typerä leikittely ajatuksilla Chaista, unohtaa koko jätkä - niin no, se olisi ehkä onnistunut jos Chai ei olisi pamahtanut paikalle samaan aikaan kuin Emilia, joka oli saapunut päivää aiemmin kuin oli tarkoitus. Kei oli luullut, että hän oli saanut vielä yhden vuorokauden aikaa armoa. Aikaa selvittää ajatuksiaan ja valmistautua henkisesti. Hänen olisi pitänyt olla onnensa kukkuloilla, kun Emilia oli palannut takaisin kotiin sodan keskeltä. Hänen ei olisi pitänyt olla ihmeissään, että Chai oli tullut takaisin. Chain alati huutava puhelin oli ollut tallituvan pöydällä siitä päivästä asti, kun koko typerä episodi oli tapahtunut. Kei veti keuhkonsa täyteen myrkkyä ja sulki hetkeksi silmänsä. Man up, idiootti.

Tumpattuaan savukkeensa Kei nosti päänsä ja käveli reippaasti Chain ja Emilian luo. Hengittäminen - joskin filtterin kautta - oli tehonnut. Ehkä nikotiinillakin oli osansa, mutta nyt Kei oli ulkoisesti täydellisen tyyni. Hän ei tuntenut enää mitään. Kaikki se myrsky oli onnistuneesti työnnetty mielen perälle lukkojen taakse.
"Hei Chai, sun puhelin on edelleen tallituvassa", hän tokaisi Chaille, tiedostaen etteivät he olleet vaihtaneet vielä sanaakaan. Sitten hän ojensi toisen kätensä Emilialle tueksi ja piti toisella Kallen kaukana Emilian jaloista.

”Ahaa. Niin kun Kei vaan mainitsi puhelimessa nopeesti että tänne oli tullut uusia, en mä sen tarkemmin sit tiedä”, Emilia hymyili Chaille.
”Ai kun kiva! Haha joo, Andrei on kyllä hyvä opettaja. Opetti mut kävelemään ja lukemaan ja tekemään hyviä mojitoja”, hän virnisti. Emilialle Andrei oli isä, mutta ei hän suomeksi sitä ikinä sanonut. Venäjänkielisille hän aina esitteli, että tässä on Andrei, isäni, mutta suomeksi se ei kuulostanut luontevalta.

”Kyllä Prookkis nyt vielä muutaman minsan malttaa, kun oon jo kolme kuukautta odottanut. Mulla olis ollut takapenkillä porkkanoita hepoille mut Andrei lähti niin nopeesti, että en mä kyllä niitä muistanut. Ja ei tartte auttaa, tää on helpompaa jos pystyn menee ite, näissä on nää jääpiikitkin”, hän selitti ja osoitti keppien pohjia. Emilia höpötti peittääkseen pettymyksensä, joka nousi hetki hetkeltä tukahduttavammaksi. Melkein teki mieli itkeä, mutta eihän Emilia nyt sentään. Paikalla oli muitakin. Ei Emilia ikinä itkenyt.
”Mutta niitä ovia voit kyllä avata”, hän naurahti ja vilkaisi takaisin heitä kohti astelevaa Keitä. Hänkin ojensi kätensä kohti Emiliaa, mutta nainen pudisti päätään.
”En mä oikeesti tarvitse apua. Tää sattuu niin paljon kummiskin”, Emilia sanoi. Jo se, että hän myönsi polven särkevän edes vähän kertoi siitä, kuinka paljon se oikeasti sattui. Emilian paljon sattuminen olisi jonkun muun sairaalakunto. Emilia oli kerran vahingossa leikannut ”pienen viillon, joka hädin tuskin tuntuu” käteensä ja saanut siihen neljä tikkiä. Se yksi paha migreenikin, jonka takia hän oksensi kolmesti ja joutui istumaan pimeässä loppuviikon oli ollut vain ”pieni pääkipu”. Oikeasti Emiliasta tuntui, että hänen olematon polvensa halkaisisi kohta turvotuksellaan kipsinkin.

Mitään kipua ei tietenkään pitänyt näyttää ulkoisesti, vaan määrätietoisesti Emilia lähti könkkäämään kohti tallia. Ehkä kurkkua kuristava pettymys vaihtuisi polveen keskittymiseen, kun se tarpeeksi sattuisi.

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Kun Emilia sanoi, ettei tarvinnut apua, Chai nosti kätensä ilmaan ja alkoi perääntyä pihalla kohti tallin ovia.
"Oot sä kyllä kova jätkä", Chai hymähti, "mä laittaisin teidät varmaan kantamaan mua jos meidän osat vaihtuis - mutta mä alankin melkein itkeä jos edes lyön pikkuvarpaan pöydänjalkaan."

Kei ilmoitti Chain puhelimen olevan tallituvassa. Chai oli kuulevinaan hänen äänensävystään, että nyt olisi parasta hakea se, vähän äkkiä, ja mieluiten jatkaa sitten matkaa vaikka kotiinpäin. Siinä oli Chain tilaisuus lähteä, ja vaikka hän oli kaivannut sitä, ajatus tuntui painavalta. Chai oli päättänyt tallille tullessaan, ettei loisi mitään viimeisiä silmäyksiä mihinkään tai kehenkään, vaan heittäisi hyvästit kaikelle sitten vasta yksin mielessään.
"Kiitos ai-Kei", Chai sanoi hetken kuluttua ja päätti uskaltaa katsoa Keitä silmiin, kun kerran hänen oli pakko toiselle nyt puhuakin. Koska Chai tiesi kohta lähtevänsä, hän ei voinut olla hymyilemättä Keille viimeistä kertaa. Hän ei kuitenkaan näkisi Keitä enää - ja tämä olisi viimeinen kerta kun hän hymyilisi sillä tavalla jonkun toisen poikaystävälle. Mitä väliä sillä oikeastaan enää olisi, jos Kei suuttuisi siitä lisää? Chaista tuntui joka tapauksessa siltä kuin hänen elämänsä olisi ohitse. Edes tieto siitä, että kutakin surua kestäisi vain aikansa, ei helpottanut sillä hetkellä. "Sitä mä vaan tulinkin vielä hakemaan. Oli hirveän kiva kuitenkin ehtiä tapaamaan sutkin, Emilia. Niin kuin mä sanoin, kaikki on puhunu susta niin paljon, että musta tuntuu melkein kuin mä tuntisin sut jo."

Päästyään tallin ovelle saakka Chai avasi oven ja jäi nojaamaan siihen jotta se pysyisi auki Emilialle ja Keille. Hän puri huultaan ja mietti. Chai oli ehtinyt ajatella asioitaan pari päivää ja oli jo selvittänyt itselleen miksi Kei sai hänen olonsa niin kummalliseksi. Yhtä asiaa Chai ei kuitenkaan ollut tajunnut ajatella: miten Chain kuului sanoa hyvästit ensimmäiselle ihastukselleen, joka ilmeisesti inhosi Chaita, vielä kun hänen tyttöystävänsäkin oli paikalla?
"Sanotko sä Kei kaikille kiitokset ja hyvästit mun puolesta? Mä varmaan itken jos mun pitää sanoa itse. Sano varsinkin Jennille ja Crimikselle että mun tulee niitä ihan hirveä ikävä", Chai pyysi surullisena. "Ja suakin mun tule ikävä."

Chai tiesi voivansa lähteä heti kun häntä ei tarvittaisi enää ovistopparin virassa. Hän huomasi toivovansa hartaasti syytä jäädä vielä vähäksi aikaa. Nauttikohan hän jotenkin siitä, että sai kiusata itseään sillä tavalla? Hänen pitäisi vain hakea se typerä kännykkä, kävellä pois, surra taas yksi ilta ja nousta sitten seuraavana aamuna aikaisin ylös. Muutaman aamun kuluttua kaikki olisi ihan samanlaista kuin ennen Hukkasuota.

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

Kei meinasi jo inttää Emilialle vastaan, mutta tiesi sen olevan turhaa. Emilia halusi aina pärjätä itse. Jostain syystä se ärsytti Keitä juuri nyt ihan liikaa. Mikä hänen virkansa sitten oli? Välillä tuntui, että Emilia oli heistä kahdesta se miehekkäämpi, vaikka Kei oli se jolla oli parta ja Emilia se jolla tissit. Tyyneytensä kuitenkin säilyttäen mies kohautti olkiaan ja tyytyi kävelemään Emilian vierellä.
"Onhan sulla tarpeeksi särkylääkkeitä?" hän kuitenkin kysyi vielä Emilialta, kun tämä myönsi että polvi todella oli kipeä. Kei tiesi, ettei Emilia valittanut turhasta tai edes kohtalaisesta kivusta. Hänen olisi tehnyt mieli pitää naista kädestä, mutta eihän se keppien kanssa onnistunut.

Oli lähellä, ettei se tyyni ulkokuori alkanut rasahdella rikki kuin jäätikkö Ice Agessa, kun Chai sitten hymyili Keille. Sitä aitoa, elämäniloista hymyä, joka aiheutti Keissä sekavia tuntemuksia. Eikö maailma ollut vielä rikkonut tätä nuorukaista? Oliko se kateutta vai puhdasta ihailua ja kiinnostusta, mitä Chain aurinkoinen olemus sai Kein tuntemaan?

"En sano", Kei totesi jämäkästi, "koska sä et ole lähdössä mihinkään. Et nyt, kun sä alat oppia ratsastamaan." Sen sanottuaan Kei käveli muiden edellä Prookkiksen karsinalle ja avasi sen oven, jotta Emilia pääsisi hevosensa luo. Viereisessä karsinassa Khal alkoi paiskoa karsinan ovea. Kei kävi sihahtamassa sille, ettei se pääsisi ihan vielä ulos. Kelloon vilkaisu sai Kein toteamaan, että kohta se ja kaikki muutkin kyllä pitäisi viedä. Uskaltaisiko Chain laittaa taluttamaan jotain hevosista? Ei Khalia tietenkään, mutta vaikka Lassen. Crimis oli maininnut, että Chai oli käynyt sen selässäkin jo.
"Chai, haluatko auttaa viemään hevosia ulos?" Kei kysyi. Hän antoi tarkoituksella Emilialle rauhan tervehtiä poninpalleroaan. Jos Kei olisi ollut näin kauan poissa, olisi hän halunnut viettää kokonaisen päivän kahdestaan hevostensa kanssa.

”No jaa, eipä tässä kepeillä menemisessä ees voi oikeen auttaa”, Emilia hymähti Chaille. ”Ja toivottavasti nää on kertonut musta vain hyviä juttuja!” hän virnisti vielä päälle.

Keille Emilia nyökytteli vastaukseksi.
”Joo, ja mulla on tänä iltana jo kaikenmaailman röntgenit ja magneettikuvat ja ties mitkä. Maanantaina pitäis sit leikata, ellei nää mun lentojutut sotkenu sitä sit kokonaan”, hän selitti pieni hymy naamallaan ja oli tyytyväinen vain saadessaan kävellä Kein vierellä. Tai no, kävellä ja kävellä.

Tallin ovella unohtui polvi ja pettymys. Prookkis! Olisikohan se lihonnut? Chai puhui jotain hyvästien sanomisesta, ja Kein topakka vastaus sai Emilian kohottamaan kulmiaan. Mikähän tässä oli meneillään? Ehkä sen takia tunnelma oli niin kummallinen! Enempää hän ei juuri nyt kerennyt pohtia, sillä Kei avasi Prookkiksen oven ja tuttu poninpää pilkisti ulos karsinasta. Hörisi jopa, vaikka eihän se nyt Emilialle mitään tervehdyksiä antanut, vaan odotti pääsevänsä ulos.

Tervehdyksiä mutisten Emilia jätti toisen kepin nojaamaan karsinan oveen ja könkkäsi toisen varassa varovasti Prookkiksen luokse. Kun poni meinasi limbota jännityksestä ja puhinasta Emilia päätti jättää toisenkin kepin pois ja kurotti asettamaan sen toisen viereen. Prookkis höristeli korviaan ja kallisti päätään, ja Emilia halasi sen päätä tiukasti. Voi poni, oli ikävä. Prookkiksellakin oli selkeästi ollut ikävä, kun se pökkäisi Emilian kylkeä niin voimakkaasti, että hänen piti ottaa tukea myös loukkaantuneella jalallaan. No eihän se mitään kantanut ja Emilian painopiste oli jo liian pitkällä, joten hän rymähtäen joutui nappaamaan kiinni karsinan kaltereista. Poni säpsähti puoli metriä taaksepäin ja jäi sitten pälyilemään ympärilleen epäluuloisena. Emilia oli hiljaa ja puri huultaan, ettei olisi huutanut tai itkenyt, saatika tehnyt molempia. Hän ei tiennyt kummasta, kivusta vai turhautumisesta, ettei kyennyt edes seisomaan pystyssä, mutta Emilia kykeni hillitsemään lähestyvän itkun.
Hiljainen ”au”, oli sen sijaan ainoa, jonka hän päästi suustaan. Keillä ja Chailla näytti olevan juttu kesken, ei niitä kannattanut häiritä.

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Se tuntui kamalalta: se että Kei kieltäytyi auttamasta Chaita sen vertaa, että olisi säästänyt hänet muiden hyvästelemiseltä. Tietenkin Kei oli sanonut, ettei Chai saisi lähteä. Chain olisi pitänyt muotoilla lauseensa toisin. Jokainen kohtelias ihminen olisi muka estellyt häntä lähtemästä, vaikka salaa ajattelisi muuta.
"Selvä - tietenkin, tietenkin", Chai myönteli Keille osallistuakseen yhteiseen näytelmään, jossa Kei muka esti Chaita lähtemästä lopullisesti, ja Chai muka myöntyisi jäämään, vaikka kaikille paikallaolijoille olisi varmasti selvää että Chai lähtisi. Chai ajattelisi kirjoittavansa vaikka lapun.

Chaista oli ihanaa nähdä Emilian ilme, kun hän näki hevosensa. Hän eli muiden onnellisuudesta, ja iloisten ihmisten katsominen sai hänetkin aina tuntemaan olonsa iloiseksi edes hetkeksi. Chain olikin hymyiltävä sitä kaikkea katsellessaan niin että hampaat näkyivät. Ihan pienen hetken kuluttua hänen oli kuitenkin palattava takaisin todellisuuteen, joka tuntui paljon surkeammalta kuin Emilian ja hevosen oma henkilökohtainen todellisuus. Hän olisi mielellään jäänyt Emilian todellisuuteen, mutta kun Kei puhui.

Chain teki mieli potkaista itseään heti kun Kei kysyi, haluaisiko hän viedä hevosia ulos. Hän ei ensinnäkään keksinyt mitään kauhistuttavampaa, mitä Kei olisi voinut ehdottaa - paitsi ehkä koiran pitelemisen. Toisekseen Chai oletti, että se oli Kein tapa sanoa että hän haluaisi olla Emilian kanssa kahdestaan. Ei Chainkaan sydänparka kestäisi jos hänen pitäisi tehdä Kein työt jotta pariskunta saisi kuherrella, vaikka Chai kuinka hyväsydäminen olikin. Olisi nyt vaikka luvannut vain viedä Chain terveiset Crimikselle ja Jennille ja sanonut hei hei, niin olisi päässyt hänestä. Kolmannekseen Chai tiesi suostuvansa. Kei olisi voinut pyytää Chaita vaikka hakemaan kuun ja hän olisi yrittänyt.

"Haluan", Chai sanoi ja hymyili haikeasti. "Kun mä katson tuota, mä tavallaan ymmärrän miksi hevoset on teille niin rakkaita", hän vielä sanoi Emiliaa ja ponia kohti nyökäten kävellessään Prookkiksen karsinan vierellä olevan Mayan karsinan äärelle. Hän tiesi että tämä ruskea hevonen oli ainakin kiltti, ja ehkä hän selviytyisi vielä Lassestakin. Emilian ponin karsinasta kuului rymähdys, mutta ehkä se kuului asiaan? Keinkin hevonen piti usein meteliä. Chai sai hevoselle riimun oikein päin päähän. Hevonen asui ihan kauimmaisessa tarhassa. Se oli Chain mielestä hyvä juttu. Hän saisi aikaa ajatella, etenkin jos kävelisi hyvin hitaasti.

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

Kei loi kiitollisen katseen Chaihin, joka myöntyi auttamaan ja ryhtyi heti toimeen. Mayan kanssa Chai pärjäisi kyllä vaikka silmät kiinni. Kaikki hevosen käsittely opettaisi Chaille jos ei muuta niin rutiinia, Kei uskotteli itselleen. Olihan se toki totta, mutta oli myös helpompi hengittää, jos Chai ei olisi ihan vieressä. Olisi tilaa keskittyä Emiliaan, joka tarvitsi nyt kaiken mahdollisen huolenpidon ja hellyyden.

Kei oli jo avaamassa Khalin karsinan ovea, kun vierestä kuului rysäys. Kei harppoi Prookkiksen karsinaan ja kysyi huolestuneena:
"Emilia - ootko sä kunnossa?" Naisen tuskainen ilme vastasi kysymykseen. Emilia näytti siltä, ettei pysyisi kohta enää jaloillaan. Kei olisi halunnut viedä naisen kotiin, kääriä hänet mukavasti peittoon Netflixin äärelle ja kaivautua viereen. Puhua (melkein) kaikesta ja pitää toista hyvänä. Mutta hevoset piti hoitaa. Crimis ei ollut kotona ja Hantsulla oli varmasti kiire.
"Mun on pakko hoitaa tää aamutalli..", Kei sanoi hiljaa, "mutta mä voin viedä sut kotiin lepäämään, kunhan oon saanut hevoset ulos." Siltikin hänen pitäisi tulla takaisin. "Tai onhan tuolla tallituvassakin sohva", mies naurahti kuivasti. Ei hän halunnut päästää Emiliaa silmistään.

”Ei mua tartte mihinkään viiä, kerkeen kyllä sit myöhemmin lepäämään”, Emilia yritti hymyillä. ”Ja sitä paitsi, mä haluan olla täällä. Sun kanssa”, tällä kertaa hän hymyili ihan oikeasti ja katsoi Keitä silmiin.

Tallissa oli yhtäkkiä kovin hiljaista. Emilia ei oikein tiennyt miten päin olisi, hän halusi jutella Keille ihan kuten aina aikaisemminkin, mutta sanat jäivät kurkkuun. Hän ei keksinyt yhtäkään puheenaihetta. Miten se edes oli mahdollista? Emilia keksi höpöttämisen aihetta vieraidenkin kanssa, miten niin tuttu Kei oli mikään poikkeus?

Sanojen puutteessa Emilia kurottautui halaamaan Keitä tiukasti ja suukottamaan häntä(?).
”Mun oli niin ikävä sua”, hän kuiskasi ennen kuin päästi irti. ”Mutta sulla tais olla se aamutalli, niin mä päästän sut tekemään sitä. Mä maltan kyllä oottaa, jos oot nopee”, hän virnisti leveästi, piristyen jo selkeästi.

Emilia päätti auttaa hevosten ulosviemisessä loimittamalla ja laittamalla hevosilld riimut valmiiksi. Eihän hän mikään nopea ollut tai edes muistanut puolienkaan hevosten oikeita loimia, mutta se oli mukavaa tekemistä, jota ei tarvinnut miettiä sen enempää. Ja Emilia oli iloinen päästessään tekemään oman aamutallirutiininsa, jokaisen hevosen tervehtimisen ja kuulumisten kysymisen.

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Kotiin lepäämään.

Mä haluan olla täällä sun kanssa.

Mulla oli niin ikävä sua.

Chai tunsi kyllä että sattui, mutta ei ymmärtänyt miksi. Kotona hänen suurin surunsa oli ollut se, että hän oli tehnyt väärin. Tämä uusi olo teki yhtä kipeää, mutta oli erilainen. Nyt hän kuitenkin ymmärsi vilpittömästi mitä Markus tarkoitti välillä sanoessaan "ensin sitä pelkää että kuolee, sitten pelkää ettei kuolekaan". Siltä tuntui varmaan palaa roviolla. Onneksi se oli viimeinen kerta. Chai päästi ruskean hevosen käytävälle, ja hevonen alkoi taluttaa häntä ulos, eikä Chai vilkaissutkaan enää mitä viereisessä karsinassa mahtoi olla meneillään. Hänen piti vain purra hampaansa yhteen, katsoa suoraan eteenpäin ja kävellä.

Hevonen pysytteli kiltisti Chain vierellä, vaikka hän käveli hitaasti. Se suostui menemään ongelmitta aitaukseensa, mutta vaikka Chai oli oppinut taas jotain uutta, hänen olonsa ei tosiaankaan ollut niin kuin vottajalla. Oli pakko nojata hetki aitaan. Ihan vain pari sekuntia. Sitten Chain olo olisi varmasti sen verran parempi, että hän voisi näyttää ystävälliseltä, jos iloinen naama ei enää onnistuisi. Pysy kasassa vielä hetki khun-Nitthan.

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

Hiljaisuus Emilian läsnäollessa tuntui vieraalta. Oikeastaan kaikki tuntui nyt vieraalta. Tunnekuohut, mitä Emilian paluu ja Chain käytös aiheuttivat, ja niiden tuoma epävarmuus kaikesta. Emilia paikkasi tyhjyyttä läheisyydellä, ja se tuntui hyvältä, vaikkakin petolliselta. Niinhän sitä paikattiin ongelmia sängyssä eikä puhuttu.. Oliko heidän suhteensa menossa siihen? Ei se voinut olla. Kei pyristeli ajatukset päästään ja suukotti naista hellästi takaisin.
"Mullakin oli hirveä ikävä sua", hän kuiskasi, vaikka kurkkua kuristi. Olihan se totta. Mutta miksi Keistä tuntui, että juuri nyt hän olisi halunnut olla vapaa? Kokeilla rajoja, katsoa mihin kuvio Chain kanssa menisi.. Oliko ollut typerää ajatella, että hän olisi voinut sitoutua? Eikö tässä vaiheessa sitäpaitsi oltu jo aika sitoutuneita? Eihän sitä noin vain voisi rikkoa.

Onneksi Kei oli töissä, ja Emilia tiesi että hommat oli hoidettava. Mekaaninen tekeminen oli paljon parempi kuin seisova hiljaisuus. Kei yritti viedä Emilian taukotupaan, mutta eihän nainen siihen suostunut. Emilia vaatimalla vaati saada auttaa. Niinpä nainen nilkutti tallissa loimia kantaen. Kei puisteli päätään, huomautti että naisella oli väärä riimu ja hyssytteli narun päässä tanssivaa Nillaa.

Saapuessaan kauimmaisille tarhoille Kei melkein säikähti hahmoa, joka sulautui hämärässä aitaan. Nilla pörisi ja Kei taputti sen kaulaa hajamielisesti.
"Chai, ootko sä kunnossa?" miehen oli pakko kysyä. Oli hyvin epätodennäköistä, että Maya olisi aiheuttanut mitään kohtausta. Ruskakin pärjäsi sen kanssa. Nopea vilkaisu todisti, että vanha tamma oli turvallisesti haassa. Kei kurtisti kulmiaan.
"Chai?"

// Mun on vaikea enää päästä tähän tilanteeseen kiinni, kun tämä on niin kiinni menneisyydessä, ja te olette kirjoittaneet paljon tämän jälkeen. Mäkin haluaisin kirjoittaa, mutta tytöt ja opiskelu samaan aikaan on aika kuluttava ja aikaa vievä yhdistelmä. Ja tottakai nyt kun opiskelut on tältä syksyltä paketissa, mä oon työmatkalla. Tämän voisi varmaan pikkuhiljaa lopetella? Mä voisin käydä tässä kun ehdin teidän spinnarit kunnolla läpi ja katsoa, saisinko itsekin jotain ulos.

Kein kommentoidessa väärää riimua Emilia pysähtyi toimissaan.
”Ai”, hän sanoi hieman poissaolevasti ja jättäytyi sitten nojaamaan tallin seinään. Ei hänestä ollut tässä hirveästi hyötyä, jos hänen loimituksensa piti korjata jokaisen hevosen kohdalle, joten huultaan purren Emilia tyytyi vain seisomaan ja odottamaan.

Kein lähtiessä Nillan kanssa ulos Emilia jäi katsomaan hänen peräänsä. Tämä paluu ei nyt ollut kyllä sujunut yhtään suunnitelmien mukaan, se piti myöntää. Kei oli ihan kummallinen eikä tuntunut olevan innoissaan hänen paluustaan, ja tästä Chaista hän ei osannut sanoa mitään. Sentään Kalle oli tyytyväinen, nytkin se istahti Emilian vierelle odottavan näköisenä ja pyysi rapsutuksia.

Emilia päätti istahtaa maahan ja kaapata koiran lähelleen, ja kyseli siltä kuulumisia. Koiralle oli juuri nyt hirvittävän paljon helpompi puhua kuin Keille, ja se hämmensi. Ja sai kylmän tunteen kuristamaan kurkkua, mutta se saattoi kyllä olla kylmempi ilmastokin. Emilia päätteli, että hän oli vain väsynyt matkan jälkeen, eikä siinä ollut muuta. Ja Kei oli vain yllättynyt, ei muuta. Kaikki kääntyisi parhain päin, eikö niin.

//vähän sama, ja voidaan mun puolesta lopetella. Emilian vuoron voi skipata jos pojat juttelee vielä ulkona, ja jos lopetatte siihen ni seki on fine

Mode Viestien lukumäärä : 258 Join date : 12.10.2018

Kyllä Chai kuuli jo ensimmäisellä kerralla, kun Kei kysyi, oliko hän kunnossa. Se oli kuitenkin niin vastahakoinen kysymys, että hän ei nostanut päätään pystyyn, eikä vastannut mitään. Ja vaikka Keitä olisi oikeasti kiinnostanutkin, ei hän ollut sopiva henkilö kuuntelemaan, mitä Chai kävi läpi. Voi kun se vain lähtisi, Chai toivoi, niin hän saisi kerättyä itsensä, haettua vielä pari hevosta ulos, ja sitten hän olisi osansa tehnyt.

Mutta kun se Kei ei lähtenyt, vaan yritti vielä saada Chain vastaamaan. Chai irvisti, yritti kauheasti olla itkemättä kuin pikkulikka, ja työnsi ja veti aitalankkua niin että se antoi vähän periksi. Hän ei ikinä suuttunut, ja nyt hän taisi olla kaiken muun lisäksi vihainen. Miksi Kein piti kysellä siinä sellaisia? Tuo musta hevonen ei edes kuulunut samaan hakaan kuin Reitan ruskea hevonen.

"Mitä?" Chai kuiskasi lopulta kuuluvasti, ettei vain ulvoisi niin kuin potkittu kettu, ja päästi aidasta irti. "Mee nyt vaan ja oo rakastunut, ei mulla oo jalka melkein irti. Mä pyysin jo anteeksi, enkä mä oikein muuta voi sulle sanoa." Vihdoinkin Chai kääntyi ja tuijotti Keitä silmät kiiltäen ja kulmat kurtussa. Hän otti muutaman äkäisen askeleen kohti Keitä, eikä edes se hermostunut hevonen pelottanut häntä yhtään. Chai puristi Kein takinkaulukset vihaisesti nyrkkeihinsä ja veti - tietämättä mitä edes aikoiko taas yrittää suudella vai kenties ravistella, vai aikoiko mitään - mutta tuli saman tien toisiin ajatuksiin ja päästi sitten yhtä nopeasti irti katse ihan tyhjänä. Eikä hän jäänyt odottamaan Kein reaktiota. Mitä väliä sillä enää oli?
"Etkö sä ymmärrä, että mä en kestä olla sun lähellä?" Chai vielä sanoi ja käveli jo samalla poispäin pää riipuksissa. Hän hinkkasi vuotavia silmiään pyhätakkinsa hihaan, jotta pystyisi menemään talliin, kävelemään Emilian ohitse, hakemaan puhelimensa ja häipymään. Hän tiesi ettei kuulunut sinne, tallille.

Mode Viestien lukumäärä : 212 Join date : 22.10.2014

"Mee nyt vaan ja oo rakastunut, ei mulla oo jalka melkein irti."

No niinpä. Mutta sä suutelit mua aggressiivisesti ja herätit jotain, minkä mä olin luullut olevan ollutta ja mennyttä ja mä en enää tiedä mitä mä olen tekemässä. Olisi tehnyt mieli sanoa se ääneen, mutta ei kuitenkaan.

Chai oli pahoillaan, kyllä Kei tiesi sen. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt, oliko hän itse.

Kei ei sanonut mitään, katsoi vain kireänä takaisin Chain kostuneisiin silmiin. Ja sitten se taas otti ne tarmokkaat askeleet lähemmäs, tarttui kiinni ja Kei ei uskaltanut edes hengittää. Aikoiko se suudella taas vai kenties lyödä? Ilmeisesti ei mitään, sillä silmänräpäyksessä ote hellitti ja Chai lähti jo kävelemään poispäin. Narun päässä oleva tamma tuntui siltä, että se riuhtaisisi Kein käden irti minä hetkenä hyvänsä. Mies piti narusta kiinni niin että sormiin sattui, veti syvään henkeä ja yritti ymmärtää, mitä tapahtui. Päästäessään hevosen vihdoin oman tarhaansa Kei kuuli Chain vielä avaavan suunsa.

"Etkö sä ymmärrä, että mä en kestä olla sun lähellä?"

Kei olisi halunnut lyödä itseään. Tietysti. Tietysti Chai oli tilanteesta ihan yhtä sekaisin kuin hänkin - tai no, jollain tasolla ainakin.. eihän Chailla ollut tyttöystävää, joka oli juuri palannut loukkaantuneena sodan keskeltä ja jonka poikaystävä oli ihan identiteettikriisissä ja siksi kusipäinen mörkö. Ehkä Chai oli kuitenkin yhtälailla ristiriidassa itsensä kanssa? Halusi jotain, mitä ei olisi saanut haluta? Kein kipeät sormet taistelivat tarhan porttia kiinni, ja Chain selkä loittoni. Perään juokseminen tuntui turhalta ja raskaalta, joten edelleenkään sanaa sanomatta Kei antoi toisen mennä. Pitäisi yrittää saada jotain tolkkua omaan päähän ensin.