Cuba

Hallavan kouluvalmennus (Tie Tähtiin)

Vai että valmennukseen
25.03.2019

”Sä lähdet nyt mun kanssa Hallavaan valmentautumaan”, oli Hannele todennut aamulla tallissa. Olin katsonut sitä typeränä ja pysäyttänyt luudan liikkeen.
”Sä et hevosta juoksuttamalla käännä tätä surkeaa cup-menestystä”, se oli jatkanut kylmästi. Se oli siis nähnyt meidät eilen, vaikka mä en ollut nähnyt sitä.  Olin siristänyt silmiäni, alkanut jo melkein suuttua. Olin totta vie ollut hämmentynyt, miten suoraan ja kovasti nainen puhui. Hannele oli yleensä aina hirmuisen mukava.
Myöhemmin samana päivänä mä ymmärsin, miksi Hannele oli puhunut niin. Se tunsi mut – me oltiin tunnettu vuosia. Se tiesi, että ärsyttämällä se saisi mun kilpailuvietin vimmastumaan. Mä tiesin sen vasta nyt, kun ratsastin alkukäyntejä Hallavan maneesissa. Samassa valmennuksessa olivat kahden ensimmäisen osakilpailun voittajat vaativasta beestä. En keskittynyt mihinkään muuhun kuin siihen, että mustahan olisi kilpailemaan niitä vastaan. Siinä ei ihmissuhdekiemurat enää tulleet sekoittamaan ajatuksia.

Taivuteltuani Cubaa molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa oloni oli itsevarma. Cuba oli kuulolla, kun osasin itse keskittyä sen ratsastamiseen just eikä melkein. Olihan se kiireinen ja otti kierroksia aina, jos joku muista hevosista kävi liian lähellä, mutta silti. Tamma palasi avuille, kun sitä muistutti mitä oltiin tekemässä.
Ensimmäinen tehtävä oli pohkeenväistö ravissa. Cuba kyllä tuli suorassa halkaisijalle, mutta vähän turhan kovaa. Tein ahkerasti puolipidätteitä, jotta sain hevosen sopivaan tempoon väistöä varten. Ensimmäinen meni vähän sähläykseksi, mutta jo toisella kerralla Cuba pysyi avuilla ja askelsi nätisti ristiin. Parin onnistuneen väistön jälkeen tehtävään lisättiin laukkaa. Olin ehkä kehunut tammaa liian aikaisin, sillä siitäkös se taas riemun repäisi. Pääty-ympyrän jälkeen oli tarkoitus siirtyä takaisin raviin, mutta Cuballa oli muita suunnitelmia. Käänsin tamman heti uudelle voltille, ja muutaman laukka-askeleen jälkeen sen askel hidastui ja pitkällä sivulla olimme taas puhtaassa ravissa. Taputin kirjavaa kaulalle ja valmistelin sitä toistamaan saman uudestaan.

”Muista pysyä itse rentona, mutta reagoi aina heti, jos se meinaa karata”, valmentaja muistutteli, kun käänsin Cuban taas laukkaympyrälle. Cuba ei suinkaan ollut ensimmäinen tai toinenkaan nuori ja herkkä tamma, jota olin ratsastanut, joten selvähän se. Tajusin kuitenkin olevani aavistuksen hermostunut vieraan valmentajan silmien alla, näin kovatasoisessa ryhmässä.

Valmennusten jälkeen Reita kettuili, että nytkö vasta olin tajunnut, että näissä kisoissa oli kuin olikin kovatasoisia ratsukoita eikä niitä voitettaisi tekemättä oikeasti töitä. Naljailin takaisin, että miksei herra hyvä itse sitten kilpaillut expterissä jos oli niin expertti. Ja kun me sitten kaikki sullouduttiin autoon, tajusin olla onnellinen siitä, että mulla oli sellainen kaveri kuin Reita kaiken tän paskan keskellä. Vaikka enhän minä mitään mistään puhunut - mutta jos joskus päättäisin avata suuni, niin se kyllä varmaan kuuntelisi.

Raivo
24.03.2019

Siitä oli kaksi ja puoli kuukautta ja edelleen se tuntui oudolta. Kamalalta, vapauttavalta, oikealta.. väärältäkin. Kei oli uskotellut itselleen päivä toisensa jälkeen, että hän oli tehnyt oikean päätöksen. Mutta joka kerta kun hän näki tallilla Emilian, Chain tai sen Kinnasen likan, joka oli alusta alkaen liimautunut Chaihin, pää sumeni sekavista ajatuksista eikä hän tiennyt enää yhtään, mitä ajatella mistään. Chai oli nuori ja jos - jos se olikin ollut ihastunut, niin se oli tullut ja mennyt. Mitä hän oli oikein kuvitellut? Että tästä alkaisi joku perhanan homoromanssi? Täällä jumalan selän takana tallilla, jossa kaikki asianosaiset kävivät? Ja kuka se Emilian kanssa pyörivä, pitkä vaaleatukkainen mies oli olevinaan? Kostiko Emilia ottamalla uuden miehen, joka oli täysin vastakohta hänelle? Kei viskasi pölyharjan ehkä turhan voimakkaasti Cuban harjaämpäriin, sillä kirjava hyppäsi pärskähtäen sivulle.

Ja mikä helvetin idea sekin nyt oli lähteä johonkin Tie Tähtiin -cuppiin? Saakelin Hannele. ”Saisit mielekästä tekemistä, nyt kun Tasha on paksu”, oli brunette vakuutellut säteilevästi hymyillen. Mieli vaan oli ihan solmussa, siinä ei vaativan tason kouluratsastukseen tai isoihin esteisiin noin vaan keskitytty. Ei ainakaan tarpeeksi. Siellä hän oli taas nolaamassa itseään luokissa, joissa ratstastuskoulun pikkuponit napsivat voittoja ja sijoituksia.

Kei heitti satulan levottoman tamman selkään. Tässä vaiheessa ei voinut perääntyä, se vasta olisikin ollut pohjanoteeraus. Ulkopuolisille olisi tietysti voinut valehdella, että hevonen oli paskonut vaikka jalkansa, mutta tiimiläiset Hukkasuossa olisivat katsoneet häntä siinä vaiheessa kuin mätää makkaraa. Mätä hän varmaan olikin. Karata nyt suhteesta, kun lopullinen sitoutuminen alkoi olla lähellä, ja haaveilla vielä jostain nuoresta pojasta samaan aikaan. Eikä puhua kummallekaan mitään, jotta ne varmasti olisivat molemmat ihan rikki ja ymmällään.

Mies kiristi hampaansa yhteen ja alkoi laskea kymmeneen. Jos hän olisi näin tunnemylleryksessä, ei nuoren tamman ratsastamisesta tulisi hevonhelvettiä. Olisi pitänyt käydä tupakalla. Ei hän nyt enää voisi jättää valmiiksi rauhatonta hevosta käytävälle yksikseen. Vihan ja surun sekoittamassa mielentilassa Kei päätti luovuttaa ratsastuksen suhteen – hän ei voinut ottaa riskiä, että rikkoisi hevosen joka ei ollut edes hänen omansa. Mieli maassa Kei otti satulan pois ja haki tilalle kapsonin ja liinan. Hän ratsastaisi huomenna.