Tasha

Zver' Taisiya
30.06.2019

"Ihan uskomatonta", Hannele henkäisi. Keitaro katsoi naiseen kysyvänä, huolestuneenakin. Ei kai jotain ollut mennyt pieleen?
"Se on tamma", nainen naurahti epäuskoisena. Hukkasuon seitsemäs kasvatti ja niinikään seitsemäs tammavarsa. Keitaron ilme vaihtui virneeseen. Aikamoinen tuuri. Mies tietysti suosi tammaa ihan siitä syystä, että tuli niiden kanssa paremmin toimeen; Hannelelle se oli hevoskasvattajan näkökulmasta plussaa.

"Joko se syntyi?" Punapää oli ilmestynyt heidän viereensä. Hannele nyökytteli silmät tuikkien:
"Tamma!"
"Eikä!"

Kaikki kolme tapittivat tummanruunikkoa varsaa, joka itsepintaisesti pyrki nousemaan hintelille, pitkille koivilleen. Herasilmiä oli vain yksi ja läsi oli kaventunut piirroksi, mutta muuten tamma oli kuin pieni kopio emästään.
"Se on kaunis", Kei sanoi lähes kuiskaten. Miten tässä näin oli käynyt, hänen estekilpurinsa oli varsonut jo toisen kerran!
"Sääli toisaalta, että myydä sekin täytyy", mies jatkoi vähän haikeana.

// Lukijoille tiedoksi: varsojen sukupuolista on heitetty kolikkoa.

Hulluna huolesta
05.11.2018

Tashan hengitys höyrysi ilmassa, kun laskeuduin mustasta nahkasatulasta. Taputin hevosen hionnutta kaulaa ja annoin katseeni harhailla harvinaisen valoisassa maisemassa. Suihkukone piirsi valkoista viivaa siniselle taivaalle ja sai ikävän tunteen taas puristamaan rinnassa. Emilia. Oliko hän kunnossa? Andrein kanssa käyty keskustelu oli ollut niin epäselvä, että pelko kummitteli mielessä lähes joka hetki. Tehokkaat 45 minuuttia olin saanut keskityttyä Tashan perusteelliseen treenaamiseen sileällä, mutta nyt pelko hiipi takaisin ja riipi sieluani pitkin, terävin kynsin. Puristin hampaani tiukasti yhteen. Tasha viskaisi päätään, ja tajusin puristaneeni myös ohjia rystyset valkoisina. Mutisin anteeksipyytöni tammalle ja pakotin itseni kävelemään eteenpäin. Tasha piti vielä jäähdytellä huolellisesti. Niin. Minunkin pitäisi rauhoittua, tai pääni poksahtaisi rikki kaikista levottomista ajatuksista, jotka olivat risteilleet mielessäni jo viikon päivät. Inhosin tätä avuttomuuden tunnetta. Tyttöystäväni oli toisella puolella maapalloa, loukkaantuneena – luoja ties miten pahasti - enkä minä voinut tehdä yhtään mitään muuta kuin odottaa. Odottaa, että lentokone kuljettaisi rakkaani kotiin. Olin tulla hulluksi huolesta. Ja silti piti pitää huolta kahdesta hevosesta kuten aina ennenkin ja vielä päälle yhdestä koirasta.

Hoitotoimenpiteet sujuivat kuin sumussa. Riisuin Tashan varusteista, harjasin pikaisesti, heitin loimen niskaan ja jätin hevosen karsinaan kuivattelemaan. Tallikäytävällä nukkunut Kalle liittyi seuraani lähtiessäni hakemaan vuorostaan Bellaa. Arabialainen oli sitä mieltä, että talliin oli mentävä heti ja suorinta reittiä, joten tulimme sisälle melkoisella ryminällä. Bella tanssi narun päässä ja minä yritin huitoa koiraa kauemmas, ettei se jäisi kiireisen mustan jalkoihin. Uteliaita päitä kurkisti katsomaan, ja yksi näistä päistä oli Chai. Se pää katosi samantien, ja kulmani menivät aavistuksen kurttuun. Chai oli käyttäytynyt lievästi sanottuna oudosti viimeaikoina. Viikonlopun Halloween-pirskeet Crimiksen luona tulivat elävästi mieleeni. Chai oli ollut todella vaikeana, pyytänyt minua sitten tanssimaan ja lähtenyt yhtäkkiä kotiin. Mikä sitä oikein vaivasi? Chai oli niin ylipirteä ja hersyvän sosiaalinen kaikkien muiden kanssa, mutta minua se karsasti nyt kuin ruttoa. Reitan mielestä Chai oli typerä eikä sille pitäisi antaa sen kummempaa huomiota, mutta minua kiinnosti.. Siis mitä? Kiinnosti, miksi Chai käyttäytyi oudosti. Niin, siinä se. Sivuutin ajatukset omituisesta kiehtovasta korealaisesta ja sidoin Bellan tiukasti karsinan kalteriin kiinni.

25.04.2018 Tie Tähtiin -estevalmennus Seppeleessä, valmensi Hanski Appelgren



En mä sitten kuitenkaan täysin luovuttanut esteiden suhteen. Ei mun itsekunnioitukseni antanut tehdä niin. Tässä me seisottiin Seppeleen pihalla Tashan kanssa estekamat niskassa. Pelkän metsän ympäröimä treeniaukio sai mut heti olemaan varpaillani – aidat pidättelivät kuumuvaa Tashaa, mutta nyt niitä ei ollut. Mitä jos se sinkoaisi kesken valmennuksen puiden välistä pöheikköön? Myös rata näytti todella vaativalta. Vielä kun näin päivän valmentajan – jo harmaantuneen tädin, jonka tukka oli tiukalla nutturalla – emmin jo hetken, pitäisikö sittenkin lähteä lipettiin. Naisen huomatessa meidät aukion laidalla ja tervehtiessä kuuluvaan ääneen se oli kuitenkin jo myöhäistä. Taputin Tashaa rohkaisevasti kaulalle (no okei, ehkä se rohkaisu oli suunnattu enemmän itselleni).

Nutturapäinen nainen esittäytyi Hanneleeksi, enkä voinut olla hymähtämättä. Vähän erilainen Hannele kuin Hukkasuon Hantsu. Tulisikohan siitäkin samanlainen sitten vanhempana? Ajatus sai naamalleni typerän virneen, joka kuitenkin katosi Hanskin terävän katseen poratessa lävitseni. Keräsin ohjia paremmin käsiini ja yritin hillitä Tashaa, joka tanssahteli innoissaan ja katseli esteitä korvat hörössä. Niin, Tasha tykkäsi hypätä. Esteet olivat aina olleet sen laji. Minä olin se, joka oli lannistunut viimeaikaisista epäonnistumisista.

Seuraavan tunnin aikana tajusin, että kyse oli mitä ilmeisimmin hyvän valmentajan puutteesta. Juuri tällaista me tarvitsimme: tiukkaa tätiä, joka haukkui lyttyyn jos siihen oli aihetta. Kuuma tekketamma ei nimittäin ollut se helpoin ratsastettava - etenkään esteradalla.

11.04.2018 Tie Tähtiin -kouluvalmennus (Helppo A) Hallavassa, valmensi Aleksi

Vasta pari päivää sitten me oltiin viimeksi valmentauduttu sileällä, mutta taas mentiin. Olinhan päättänyt, että näyttäisin mihin meistä olisi. Sen lisäksi, että minua ärsytti surkea menestyksemme esteradalla, myös koko Hukkasuon sijoitus talli-rankingissa oli – herranjestas - viimeinen. Ja minähän en ollut sitä kastia, joka nielisi tappiot tai edustaisi hymyssä suin häviäjien tiimiä. Tuohtuneissa mietteissä kaarsin jo tutuksi tulleen Hallavan pihaan ja vedin henkeä. Tashaa ei tarvitsisi hermostuttaa. Eikä muiden tallilla kehdannut vetää hermosauhujakaan.

Tuohtumukseni oli kuitenkin täysin poissa, kun pääsin Tashan selkään. Tosissaan sileällä ratsastaminen oli parantanut tamman kuuliaisuutta ja se myös kantoi itseään paremmin.



Line Kantaka1 (dA)

09.04.2018 Tie Tähtiin -kouluvalmennus (Helppo A) Auburn Estatessa, valmensi Juuso

Mun estehevoseni oli tullut toiseksi viimeiseksi ensimmäisessä estekilpailussa, joka Tie Tähtiin -cupissa järjestettiin. 100cm rata ja Tasha oli ollut seitsemäs. Jopa ratsastuskouluratsukot olivat olleet meitä parempia. Mun ylpeyteni oli saanut niin kovan kolauksen, että mä päätin luovuttaa. Me keskityttäisiin sitten kouluratsastukseen, kerta siinä me pärjättiin. Ekassa osakilpailussa olimme vieneet toisen sijan Helposta A:sta, valmentautumatta ollenkaan sileällä. Voisin uskotella kaikille, että Tasha oli oikeasti kouluhevonen. Ja sen valheen takana mä mietin katkerana, oliko Tashassa jotain vikaa. Se oli ollut loistava hyppääjä.

Niinpä ilmoitin meidät kaikkiin kouluvalmennuksiin, mihin vain ehdimme ennen seuraavaa osakilpailua. Ensimmäinen niistä järjestettiin Auburn Estatessa – luksustallilla, josta jokainen Suomen hevosihminen oli jo varmasti kuullut jos jonkinmoisia huhuja. Tallin kotikunta Kalla oli yhtä pieni kyläpahanen kuin oma nykyinen kotikuntani, mutta Auburn Estate itsessään oli täysin omaa luokkaansa. Näyttävä ruusupuutarha ja suihkulähde saivat silmäni laajentumaan, mutta kunnioittavassa hiljaisuudessa talutin tanssahtelevan tummanruunikon niiden ohitse.

”Öh, herra, Isabella Sokka pyysi kertomaan, että valmennus alkaa vartin yli.” Kuullessani jotakuinkin hiljaisen äänen käänsin päätäni - lettipäinen tyttö oli ilmestynyt viereeni.
”Ah hei. Kiitos tiedosta”, tervehdin ja kiitin kohteliaasti. Olipa se ilmestynyt hiljaa.
”Alkukäynnit voi kävellä kentällä”, tyttö lisäsi ja katosi sitten. Kentälle siis. Jotakuinkin jäisellä hiekalla käveli jo yksi ratsukko, brunette nainen mustan orin kanssa.
”Hei, mulla on tässä tamma”, huikkasin naiselle, vaikka aioinkin pitää kunnolla etäisyyttä ihan itse. Hyppäsin satulaan ja keräsin vähän ohjia – vapailla ohjilla Tasha olisi kirmannut ties mihin. Uusi ympäristö sai sen aina käymään vähän kierroksilla.

Kun kello sitten löi kymmenen yli seitsemän, ratsastin Tashan maneesiin. Hämmennyin ja ehkä jopa vähän petyin, kun valmentaja olikin mies. Missä oli tämä kuuluisa Isabella Sokka? Mies esittäytyi Juusoksi ja kertoi, että Isabellalle oli tullut esteitä viime hetkellä. Vai niin. Olinkin kuulllut, ettei Auburnin Kartanon mailla ainakaan tylsää tulisi – aina tapahtui jotain erikoista, ikävää tai suurenmoista. Niinpä sopeuduin tilanteeseen ja otin Tashan tuntumalle. Tamma pälyili maneesissa olevia hevosia ja katsomossa istuvia ihmisiä, mutta aikani sen kanssa jumpattua se oli kivasti kuulolla. Kuka lie tämä Juuso nyt sitten olikaan, ainakin se oli ottanut valmentajan roolinsa haltuun – mies kommentoi kaikkien ratsastusta joka välissä. Alkuverryttelyn jälkeen jokainen ratsasti oman ratansa läpi. Tashalle Helppo A ei tuottanut sen suurempia hankaluuksia, vaikka hienosäädettävää toki aina löytyi. Eniten sain kuitenkin kuulla istunnastani, jota ei kukaan muu ollut pitkään aikaan kommentoinut.

26.03.2018 Tie Tähtiin -estevalmennus Hallavassa, valmensi Aleksi

Tashan mammaloman jälkeen meidän menestys esteradoilla oli ollut hyvin vaihtelevaa. Välillä me oltiin viimeisiä ja välillä ensimmäisiä. Jotenkin olin hukannut johonkin sen systemaattisen treenaamisen, mitä olin harrastanut koko ikäni. Silloin ennen siis. Nyt työpaikka baarissa, rennon rempseä meininki keskellä korpeaa Hukkasuossa, tyttöystävä ja toinen hevonen ylläpidossa sekoittivat pakkaa oikein huolella. Musta oli tullut.. juntti? Liian löysä? Nautin maastoista, hiljaisista aamutalleista Emilian kanssa ja seurustelusta kahvin äärellä tallituvassa. Missä oli se kunnianhimoinen kilparatsastaja Keitaro Akiyama, joka keskitti aikansa tallilla kovaan treenaamiseen?

Tashan turhautunut pään viskaisu sai mut heräämään tähän hetkeen. Edessämme kentällä oli esterata. 100-senttinen rata, jolla meidän olisi tarkoitus nyt valmentautua ja sunnuntaina kilpailla. Sileällä meillä sujui, mutta mulla ei ollut aavistustakaan miten me pärjättäisiin esteillä. Se riippui päivästä. Ja mä en halunnut nolata itseäni ratsastuskouluratsukoiden edessä. Voi luoja.

”Saat luvan hypätä hemmetin hienosti tänään”, kuiskasin Tashalle käskevään sävyyn ja sain närkästyneen pärskähdyksen vastaukseksi. Tamma halusi mennä jo. Siirryin raviin ja taivuttelin hevosta ympyrällä. Ainakin Tashalta löytyi eteenpäinpyrkimystä ja joustavuutta. Ja kun keskityin itse hommaan niin oli se myös kuulolla.

”Otetaan ekana tätä suhteutettua väliä. Kei, tulepa ekana”, valmentajan ääni sai mut viimeistään keskittymään satakymmenen prosenttia, korjaamaan ryhtiä ja ottamaan hevosen täydelliselle tuntumalle. Taputin Tashaa rohkaisevasti kaulalle. Kyllä me nyt hypätä osattiin. Me oltiin tehty sitä aina.