Surkea satula ja kuumaa kahvia

// Sijoittuu 26.2, jatkoa Kipen päiväkirjamerkintään.

Crimiksen avatessa kahvihuoneen oven Oodi ryntäsi vastaan tuttuun tapaansa vauhdikkaasti ja häntä viuhuen. Ei olisi uskonut, että vielä kymmenen päivää sitten koira oli ottanut osumaa Khalin kaviosta. Hyvin oli parantunut, selvästi. Brunette kumartui silittämään koiran päätä, mutta havahtui pian lempinimeen, jota kukaan muu ei käyttänyt.

”Kipe, moi”, nainen tervehti noustessaan ylös lattialta. Hän puisteli koirasta irroneitta karvoja housuistaan ja hymyili. Tänään hän oli panostanut ulkonäköönsä hitusen enemmän kuin tavallisesti tallilla. Silmiä verhosi pikimusta ripsiväri, hiukset oli suoristettu ja vaatteet olivat puhtaat eivätkä hevosen räässä. Jostain syystä tuo karismaattinen nuori mies sai hänessä aikaan hingun laittautua.


”Huomasinkin, että menitte ilman satulaa. Soitellaanpa heti kohta, milloin sä ehtisit tavata sitä?” nainen vastasi ottaessaan kuppeja kaapista. Kahvi oli jo tippunut, ja sen hurmaava tuoksu täytti tallituvan. Aavistuksen virnistäen, pilke silmäkulmassaan Crimis ojensi Kipelle kupin, jonka kyljessä oli pullea shetlanninponi. Oodi kerjäsi Kipeltä rapsutuksia, joita se ei saanut. Crimis istahti miehen viereen sohvalle, rapsutteli toisella kädellään koiraa leuasta ja piteli kahvikuppia toisella.

Kipe ei mielestään kyennyt liikkumaan, sillä koira kökötti hänen edessään rapsutuksia vailla. Niinpä nuori mies joutui odottamaan, että Crimis toi hänelle vaaleanpunaisen kahvikupin. Kupin kyljessä söpöilevä poni sai nuorukaisen hymyilemään sarkastisesti. Hän meinasi jo sanoa naiselle jotain asiasta, mutta jäikin tuijottamaan brunettea. Ei Kipe ollut väärässä, C näytti tänään erilaiselta. Hyvältä, vaikka nuorukaisen mielestä luomunainen -luukki oli vähintään yhtä hyvä. C kuului Kipen päässä siihen kuuluisaan "naapurintyttö" sarjaan.

Koska Kipe ei tuntenut sanaa häpeä tai mitään, mikä liittyi läheisestikään siihen, hän tuijotti Crimisin kasvoja niin kauan, ennen kuin tuo kääntyi katsomaan nuorukaista. Kun kaksikon katseet kohtasivat väläytti Kipe sen kuuluisan hymypoika -hymynsä ja sanoi:
"Näytät tänään hyvältä", mutta koska mies oli sellainen kuin oli, hän jatkoi asiasta toiseen samantien. Aivan kuin äskeinen kommentti olisi ollut luokkaa 'taivas on sininen'.
"En ymmärrä miten se satula on ahdas, se on ostettu kuukausi sitten", äänestä paistoi selvä kiukku, ei sitä edes yritelty peitellä.
"Eikä Nilla ole voinut lihoa niin paljoa. En toki yhtään ihmettelisi jos tämä olisi Karinin kiusantekoa", Kipe piti tauon, hörppäsi kahvia ja vaihtoi kiukkuisen ilmeen takaisin hymyyn.
"No siis, mutta koska minulla on nyt hiihtolomaviikko tällä viikolla käy melkein milloin vain...", mikähän oli Kipen hiihtolomaviikko?
"... Paitsi (tähän jotain randomeita päiviä ja randomeita aikoja), silloin pitää käydä jotain verkkoneuvotteluja. Muuten sopii miten vain ja toki mahdollisimman nopeasti. Kajsa on tulossa ja haluaa todennäköisesti ratsastaa, enkä uskalla päästää häntä ilman satulaa Nillan selkään", Kipe hiljeni sitten ja kääntyi katsomaan Crimisiä. Oodi oli siirtänyt päänsä kaksikon väliin ja nautti täysillä omistajansa rapsutuksista.

Niin typerän teiniltä kun se tuntuikin, niin lähellä Kipeä istuminen sai Crimiksen sydämen pamppailemaan. Vain Oodin pää lepäsi heidän välissään, silmät tyytyväisenä kiinni. Nainen piti silmänsä koiran mustissa korvissa, mutta tunsi katseen porautuvan itseensä. Nostaessaan kasvonsa hän kohtasi Kipen tuijotuksen. Suoran, häikäilemättömän, ehkä tutkivankin katseen. Näytät tänään hyvältä. Hymy ja puna nousi kasvoille. Vaikka tavoite oli ollut aikalailla tämä, Crimis häkeltyi silti suorasta kommentista ja kiitti ujosti. Vielä enemmän hän häkeltyi, kun Kipe hyppäsi kehusta heti satulaan.

”Ei Nilla ole lihonut. Kiusantekoa?” nainen toisti epäuskoisena. Melkoisen kalliiksi tulevaa kiusaa pilata uusi satula. Karinin nimi kuulosti tutulta.
”Karin.. siskosi?” nainen varmisti. Kipe vaikutti äkäiseltä, mutta eipä ihme. Kuka tahansa olisi vihainen. Se ilme meni kuitenkin yhdellä hörpyllä kahvia ohitse ja hurmaava hymy palasi takaisin. Se hymy sai Crimiksen sisällä kihelmöimään.

”Ai”, hän kommentoi iloisena kuullessaan Kajsan olevan tulossa. Nainen kaivoi takkinsa taskua, otti puhelimen käteensä ja etsi sieltä satulasepän numeron.
”Ehkä helpompi, jos soitat hänelle itse ja sovit sopivan ajan”, Crimis naurahti. Tottakai Kipe työskenteli ”lomallakin”. Vähän niin kuin hänkin. Ei hevosyrittäjällä ollut lomia.

Kipe huokaisi.
"Kyllä, Karin, isosiskoni. Toivon ettei sinun ikinä tarvitse tavata häntä", nuorukaisen hymy hyytyi hetkeksi ja hän jäi tuijottamaan kahvikuppia. Karin oli häikäilemätön persoona, kiero ja laskelmoiva. Isän suosikki ja lellikki. Valitettavasti myös harvinaisen fiksu ja kävelevä laskukone. Kipe ja Karin olivat aina kilpailleet keskenään. He eivät juuri tulleet toimeen ja sen kyllä huomasi.
"Jos pidät jo äitiäni pahana, hän ei ole mitään verrattuna vanhempaan siskooni. Ja kyllä, Karin voisi kiusallaan esimerksisi vaihtaa satulan toiseen, se ei olisi häneltä mitään uutta", nuorukainen hörppäsi kahvia ja hymyili taas.

Kun Crimis ehdotti, että Kipe itse soittaisi, nuorukainen nyökkäsi, hymyili ja ojensi kätensä. Tottakai hän oletti, että soittaisi naisen puhelimesta, se kun oli auki ja valmiina siinä. C sitten ojensikin puhelimensa (sorry autohithithit) ja ottaessaan sen vastaan miehen sormet hipaisivat Crimsin samaisia sen lyhyen, sähköisen sekunnin hetken. Sitten Kipe olikin jo soittamassa hämmästyneelle satulasepälle - kun soittajana ei ollutkaan Crimis vaan täysin vieraan kuuloinen nuorukainen oli järkytys ja ihmetys taattu. Sovitus- ja korjausaika sovittiin ylihuomiselle, lähinnä sen takia kun Kipe sanoi ettei hinta ollut mikään ongelma.

Crimis kohotti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään, nyökkäsi vain. 
"En pidä äitiäsi pahana", nainen korjasi kohteliaasti, mutta irvistys karkasi silti kasvoille. Melkoinen perhe, ei ollut miehellä helppoa. Crimiksen piti oikein keskittyä, ettei hän olisi pyöritellyt silmiään. Tämä asiakaspalveluasema ei istunut hänelle luonnostaan, vaan sen eteen piti oikeasti nähdä vaivaa.

Hän oli aikonut antaa Kipelle vain numeron, mutta miehen ojentaessa kätensä nainen antoi puhelimensa. Heidän sormensa koskettivat, hipaisivat ihan aavistuksen, mutta se sai perhoset levittämään siipensä bruneten vatsassa. Kipeä kosketus ei näyttänyt hetkauttavan. Ei tietenkään, eihän siinä ollut mitään ihmeellistä. Crimis tunsi itsensä typeräksi, mutta mitäpä sitä saattoi odottaa sinkulta naiselta, joka asui keskellä korpea yksin? Yksin siis, jos nelijalkaisia ei laskettu. Niitä riitti, mutta ne eivät jutelleet takaisin eikä niitä viety sänkyyn. Paitsi koira, ja sekin tunki sinne ihan itse. Voi, miten yksinäinen hän olikaan. Nyt sen tajusi, kun tällainen komistus oli niin lähellä.

Puhelun jälkeen Kipe ojensi luurin takaisin Crimisekselle. Helpottunut hymy kasvoillaan.
"Ylihuomenna. Onneksi sinulla on hyvät suhteet", naurahdus karkasi huulilta. Mies oli jo nousemassa hakemaan lisää kahvia, mutta Oodi havahtui liikkeeseen samantien. Koira räväytti nappisilmänsä auki ja yritti kääntyi katsomaan nuorukaista, mutta ei päässyt liikkumaan kunnolla Crimiksen käden alla. Siksi mustaturkki näytti vallan hullunkuriselta. Kuolakasa, Kipe ajatteli, muttei uskaltanut sanoa asiaa ääneen peläten loukkaavansa naista. Hän koki kuitenkin tilaisuuden tulleen, nousi ylös mennäkseen ottamaan kahvia.

"Haluatko sinä?", Kipe kysyi kohteliaasti mennessään kohti kahvipannua. Tuliko koira hänen perässänsä?
"Jahka satulan saa, joudut lähteä näyttämään minulle maastoja", enää ei kysytty, vaan enemmänkin käskettiin.

// Tulipa lyhkäinen, onko jotain kaunista/ei-kaunista ajatusta miten tätä jatketaan?

Crimis otti puhelimen vastaan ja naurahti:
"Voi kuule, täälläpäin kaikki tuntee kaikki." Niin hyvässä kuin pahassa. "Että tervetulloo vaan Pohojanmaalle", nainen virnisti vääntäen lauseensa korostetusti täkäläisellä murteella. Huvittuneena hän katseli, miten Oodi seurasi haukkana Kipen liikkeitä. Ehkä miehen varautuneisuus koiraa kohtaan sai senkin olemaan varpaillaan.

"Kyllä kiitos", Crimis vastasi. Ei hän ehkä olisi toista kupillista tarvinnut, mutta olipa syy istua vielä täällä Kipen seurassa.
"Mielelläni mä maastoon lähden", brunette totesi hyväntuulisesti hymyillen. Vaikka Thomaksen tultua kuvioihin Crimiskin oli alkanut treenata ja kilpailla hitusen enemmän tosissaan, ei rempseä puskaratsastaja ollut hänestä mihinkään kadonnut. Edelleen parasta ratsastamisessa oli mennä täysillä pitkin peltoja. Ja sitten vielä tämä komea nuori mies seuranaan.. Hymy naisen kasvoilla leveni entisestään.

// the end