Nillan kirja

Sivut
Omistaa Kipe

Kipe oli niin päättänyt ratsastaa tänään. Hän oli jopa edellisiltana jättänyt sen viimeisen viskipaukun ottamatta katsoessaan toimintaelokuvaa telkkarista takkatulen leimutessa (kyllä vain, nuoriherra oli saanut itse sytytettyä takkansa) ajatellen, että homma sujuisi paremmin jos päänsärky ei vaivaisi. Kelikin oli hurmaava. Aurinko paistoi, lämmitti mukavasti muuten kirpeää pakkasilmaa. Seisoessaan täysissä, tietenkin viimeisimmän huudon mukaisissa, ratsastusvarusteissaan karsinassa se päänsärky kuitenkin teki lujaa tuloaan. Mutta ei viskin takia.

Musta tamma kökötti karsinassa silmät selällään pää taivaissa, jännittyneenä ja liioitellun ryhdikkäänä. Hyvä ettei tärissyt. Hevonen näytti typerältä, järkyttyneeltä, vaikka todellisuudessa se oli aivan intopinkeänä tulevasta.
”Tiedätkö, että teet itsestäsi melkein naurettavan”, Kipe murahti hevoselle ja astui taas lähemmäs sitä. Musta yleissatula oli ostettu ja topattu reilu kuukausi sitten ja se vähä, mitä nuori mies tiesi satuloista riitti kuitenkin kertomaan sen, että satula ei sopinut. Se oli aivan liian tiukka edestä, sivuista, joka puolelta. Miten se oli edes mahdollista? Ei Nilla voinut lihoa niin paljoa kuukaudessa, ei sitten mitenkään. Ainoat selittävät tekijät saattoivat olla satulasepän ammattitaidottomuus, tukeva humala tai sitten vanhemman siskon kiusa. Koska tosiasiahan oli, että Kipe ei ollut itse mukana satulan ostotilaisuudessa. Satula oli kuitenkin oikea, siitä mies oli varma.
”Helvetin helvetti sanon minä…”, kiukuspäissään mies kiskaisi satulan hevosen selästä pois. Hänen täytyisi etsiä Crimis käsiinsä. Tai soittaa naiselle. Tai jotakin. Kai toinen tietäisi jonkun satulasepän täältä. Mutta Kipe halusi ratsastaa, hän oli sen päättänyt, joten asia oli selvä. Tämä oli vasta toinen kerta sairasloman jälkeen, kun hän pääsisi tamman selkään. Siksi asiaa ei tarvinnut pohtia enää enempää – hän ratsastaisi, vaikka ilman satulaa sitten.

Nilla pysyi juuri sen aikaa paikallaan, että Kipe pääsi ponnistamaan itsensä puoliksi sen selkään käyttäen ulkokentän aitaa apunaan. Mies kuului kuitenkin siihen kastiin, jonka aivoista oli jäänyt kehittymättä jokin osa, eikä hän säikähtänyt asiaa tai ollut siitä moksiskaan. Hän vain heitti toisen jalkansa hevosen selän ylitse, haki hetken hyvää asentoa ja hymähti kuin asia olisi ollut ihan arkipäiväistä.
Aurinko lämmitti selkää, mutta pakkanen nipisteli kasvoja. Nillakin hohkasi mukavasti lämpöä. Se käveli uskomattoman reippaasti, askel oli pitkää ja hätäistä. Siro pää heilui puolelta toiselle ja korvat osoittivat eteenpäin kuin jäniksellä. Hevonen ei kuitenkaan muistanut, että sen kunto ei riittäisi tällaiseen tahtiin kauhean pitkään. Kolmannen kierroksen jälkeen se rauhoittui, mutta vain siksi aikaa, kunnes Kipe kokosi ohjat käsiinsä. Koko tamma keräsi itsensä ylöspäin ryhtiin. Sen jalatkin nousivat korkeammalle.
”Et sinä ole mikään kouluhevonen”, Kipe tuhahti. Hänen ei tarvinnut kuin ajatella ravia, kun Nilla painoi päätänsä alas ja pyöristi runkoaan, lähtien ravaamaan reippaasti. Kesti pari askelta, ennen kuin mies pääsi rytmiin mukaan. Sen jälkeen hän istui kuin tatti hevosen kyydissä, joustavana ja tasapainossa. Tamma kaahotti menemään kuin höyryjuna, mutta siitä huolimatta se työskenteli alusta-alkaen kuin unelma. Kuunteli joka ikistä apua, pientä ääntä.

Alkulämmittelyn jälkeen Kipe pyysi erään voltin jälkeen hevosta laukkaamaan. Nilla nosti laukan saman tien syöksyloikalla eteenpäin, potkaisi toisella takajalallansa viivasuoraan taakse ja kiskaisi päänsä aivan alas. Ratsastajansa ei ollut aivan moiseen varautunut - hän nytkähti hevosen mukana alaspäin niin että niskat rusahtivat, mutta takapuoli pysyi kiinni hevosen selässä kuin liimattu.
”Helvetin elukka”, Kipe ärähti, kokosi itsensä ja nousi nopeasti takaisin pystyasentoon. Yllättäen hän kuitenkin hymyili ja pyysi hevosta kokoamaan itseänsä. Nilla pörisi ja teki työtä käskettyä. Se kokosi itsensä kuin hienokin kouluhevonen, jolloin laukka hidastui ja kohosi selvästi ylöspäin. Kaksikko laukkasi niin monta kierrosta, ennen kuin Kipe totesi, että hevonen oli rauhoittunut.

Kipe teki yksinkertaista tehtävää. Hän käänsi hevosen pitkälle sivulle aikaisemmin, teki väistön, nosti laukan, ratsasti pääty-ympyrän ja voltin ja sen jälkeen taas raviin. Nilla rauhoittui nopeasti. Pian tamma olikin hikinen kuin rätti ja se väsähti, rupesi jopa painamaan ohjalle lievästi. Silloin nuorukainen totesi, että tämä riitti. Loppuravin aikana hevonen rupesi jo kompastelemaan.
”Oletko rääkännyt Nilla-parkaa?”, ääni kuului Crimisille, joka oli ilmestynyt kentän viereen aitaan nojaamaan. Brunette näytti tänään jotenkin erilaiselta. Oliko toinen meikannut?
”En kai minä nyt semmoista tee”, Kipe naurahti ja taputti ratsunsa hikistä, höyryävää kaulaa.
”Tuletko kahville, jos keitän?”, ja sehän oli aivan selvää, ettei nuori mies kieltäytynyt ikinä kahvikutsusta.

Nilla nuokkui karsinassa kuin olisi antanut vähintään kaikkensa. Kyllä se heräsi, kun kuuli rapisevan ruisleivän äänen ja meinasi syödä omistajansa kädenkin ollessaan herkuista niin innoissaan.
”Saat odotella täällä”, Kipe totesi hevoselle kiinnittäessään vielä punaisen villaloimen jalkaremmit.

Nuorukainen oli niin hyväntuulinen onnistuneen, vauhdikkaan ratsastuksen jälkeen, että talsi ajattelematta satulahuoneeseen. Kun hän avasi oven, vastassa oli musta karvakasa, jonka häntä viuhtoi ilmaa niin nopeasti, että koko koira heilui. Se tunki innokkaasti miestä vastaan, joka melkein säikähti sitä.
”Mene pois”, Kipe totesi koiralle ja työnsi sitä jalallaan kauemmas, että pääsi pujahtamaan ovensuusta sisään. Hän marssi sohvalle ja istahti siihen, jolloin koira, joka oli kulkenut miehen vanavedessä, laski päänsä tämän reidelle. Se tuijotti nappisilmillään Kipeä, suuret korvat pystyssä, heiluttaen edelleen häntäänsä villisti. Kipe oli juuri sanomassa koiralle, että se oli karvaava kuolamonsteri, kun Crimis tuli kahvihuoneeseen. Onneksi koira ryntäsi naisen luokse onnellisena.
”Hei C -”, Kipe oli omavaltaisesti alkanut kutsua naista C:ksi ”- tarvitsen satulaseppää”, Kipen päästessä lauseensa loppuun oli Oodi taas miehen vieressä ja painoi uudemman kerran päänsä tämän reidelle rapsutuksien toivossa. Nuorukainen näytti koiralle kieltä hyvin aikuismaisesti.

Jatkuu roolipelissä…

Merkintä II

Nilla sai tänään ensimmäisen version rakenteestaan.