Ja mitä herralle saisi olla?

// Crimisin kanssa sovittu peli (: //


Lunta. Pakkasta. Mokoma talvi. Ja lisää lunta satoi kokoajan. Pieninä hiutaleina, tasaisen tappavaan tahtiin. Tuulta ei juuri ollut. Pieni kevyt pölly kävi kuitenkin kokoajan lännestä päin. Keli oli oikeastaan ihan mukava, pakkasta oli juuri 10 astetta, tuuli oli sopiva ja lumisade mitä suloisin.

Muuan musta Audi, rs6, kaartoi reipasta kyytiä Hukkakallion pihaan. Joku tarkkanäköinen saattoi ehkä huomata auton tulevan viimeisen mutkan lievästi luisussa - silti kuljettaja ei ollut myöhässä. Tapaaminen oli sovittu kello 16.30 ja kello oli juuri kuutta vaille puoli. Kun auto lopulta kaartoi tallin pihaan ja sen parkkipaikalle, kello oli 16.27. Täsmällistä, kuten aina.

Kipe nousi autosta rivakkaan. Hän oli hyvännäköinen, viimeisen päälle, kuten aina. Helly Hansenit, täydellisen tiukat farkut, juuri sopivan sporttinen, aivan kuin olisi tallille pukeutunut. Vaikka eihän meidän Kipe sellaista vapaa-aikanansa harrastanut. Vehnänvaalea hiuskuontalo oli löysällä poninhännällä, niin, että pari hiuskiehkuraa oli kokonaisuudesta karannut. Siniset silmät tuikkivat iloisen lempeinä. Poskilla oli kevyt pakkasen aiheuttama puna. Koko mies saattoi äkkiä muistuttaa siltä, kuin olisi mallikuvauksista tullut. Niinhän ei kuitenkaan ollut.

Kipen astuessa ulos autosta, häntä odottava näky oli kieltämättä vähän erilainen, mihin pääkaupungissa asunut 25 -vuotias nuorukainen oli tottunut. Ei ollut toistakymmentätonnia maksavia kisahevosia postimerkkitarhoissaan, ei viimeisen päälle hinkattua pihaa, ei hihkuvia tallityttöjä, eikä sitä vasten mitään muutakaan. Oli vain... 'tavalliset' putet suurissa tarhoissaan, 'tavallinen' piha, eikä ristinsielua missään. Tätäkö Kipe oikeasti halusi?  Halusiko hän tuoda hevosensa juuri tänne? Katso nyt tätä paikkaa? Jopa Kipen niskakarvat nousivat pystyyn. Hän ei ollut tottunut tälläiseen. Hienostoperheen, suurperheyrityksen rikas pojannulikka. Kaikki oli aina ollut hulppeaa, hienoa, kallista. Ei ihan... tämmöistä.
"Voi luoja...", karkasi nuorukaisen huulilta puolivahingossa. Toisaalta, tätähän Kipe oli juuri halunnut. Kaikki vastasi hänen mielikuvaansa, minkä nuorukainen oli internetin ihmeellisestä maailmasta löytänyt ja hahmottanut pääkoppaansa. Hukkasuo. Sitä pohtiessaan, odottaessaan, vilkaistessaan rannekelloaan hän oli onnistunut jo kaivamaan povitaskustansa tupakka-askin. Jos täällä olikin tupakkapaikat erikseen, aina voisi vedota siihen, että hän ei tiennyt moisesta.

Niin, Kipe. Ihanan salaperäinen tapaus.


// Täytyy myöntää, että on tämä tauon jälkeen vähän haastavaa: D //

Crimis taputti kirjavaa tammaa kaulalle ja jätti sen fleeceen puettuna talliin kuivattelemaan. Takana oli vauhdikas maasto upeassa talvisäässä. Nainen vilkaisi nopeasti kelloa ja totesi, että sovittu tapaaminen olisi aivan näillä minuuteilla. Brunette vilkaisi itseään puhelimen etukamerasta. Tukka oli kypärän jäljiltä lytyssä, posket punoittivat pakkasesta eikä meikistä ollut tietoakaan. Huokaisten hän pöyhi hiuksiaan aavistuksen ja marssi sitten ulos. Ei potentiaalinen asiakas voisi odottaa. Sitäpaitsi, kuka ei näyttäisi tältä maastoilun jälkeen? Tyyppi oli tulossa katsomaan tallia.

Vilkaisu tallin parkkipaikalle kertoi miehen jo saapuneen. Audi. Todennäköisesti tyyppi oli rikas. Tai rikkaasta perheestä, kuten Kei. Keilläkin oli Audi. Crimis käveli reippain askelin auton luo. Pitkät vaaleat hiukset ja merkkivaatteet saivat Crimiksen kiroamaan itsensä manalaan. Miehen huoliteltu ulkonäkö ja upeat siniset silmät aiheuttivat pari nopeaa sydämenlyöntiä. Ja Crimis oli tullut suoraan hevosen selästä. Voi perhanan perhana. Olisi pitänyt laittautua vähän.

"Hei, Crimis", nainen sai esiteltyä itsensä ja tarjosi kättään asiakaspalveluhymyn kera. "Laiteltiin sähköpostia." Sitten vasta hän huomasi savukkeen miehen huulessa.
"Tallialueella ei saa polttaa. Parkkipaikka on ok", hän totesi.

Kipe oli aluksi selin naiseen päin, mutta lähestyvät askeleet saivat hänet kääntymään. Flashback palautti nuorukaisen hetkeksi menneisyyteen, samanlaiseen hetkeen, kun hän oli ollut tutustumassa helsinkiläiseen talliin. Silloin miss universumin näköinen nainen oli ollut odottamassa jakkupuvussansa kansion kanssa kesäisellä pihamaalla valmiina kertomaan kaikki faktat ja ei-faktat kyseisestä tallista. Siis aivan kaikki heinänkorren kasvusta ponin karvan kiiltoa edesauttaviin vitamiineihin, joita vain tällä tallilla tarjottiin. Siis sillä tallilla, mistä nyt piti päästä eroon.

Sitten oli tämä hetki. Täällä korvessa. Vastassa oleva nainen ei näyttänyt siltä, ettei olisi kuulunut talliympäristöön. Oikeastaan hän näytti juuri siltä, kuin olisi käynyt puolittaisen taistelun ponin kanssa? Tai kiivennyt kenties heinäkasasta? Niin luomulta, että Kipe-raukka meni ihan hämilleen. Ei kuitenkaan siinä mielessä, missä olisi saattanut äkkiseltään kuvitella.

Naisen ojentaessa kätensä ja esitellessä itsensä, tarttui Kipe siihen epäröimättä. Väläyttipä hän hurmaavan, vinon hymynsäkin vastaukseksi Crimisin hymyyn.
"Kasimir Ågren, mutta meidän kesken Kipe. Hauska tavata", vasta sanottuaan lauseensa loppuun päästi mies toisen kädestä irti. Hymy jämähti kasvoille pienenä virneenä.
"Hmm. Joo, niinpä laiteltiin. Olet siis paikan omistaja". Vau, aika välkkyä Kipe. Teet itsestäsi idiootin samantien. Nuorukaisen ajatukset katkesivat kovin suorasukaiseen kommenttiin. Ei saa polttaa. Herran jestas, miten Kipen hermot sitäkin kestäisivät?
"Ah, olen kovin pahoillani", nuorukainen tumppasi tupakkansa kengän pohjaan, mutta ei heittänyt sitä tallin pihamaalle, vaan pyörähti, avasi autonsa oven ja tunki savukkeen lopun roskapussiin. Hyvin kohteliasta, kylläpä vain. Auton ovi paiskattiin kiinni ja Kipe astui ne pari askelta Crimisin luokse. Tämä oli kyllä täysin päinvastaista, rajojen rikkomista. Se kuitenkin kiehtoi suomenruotsalaista kolttiaista, joka hymyili, tutkaillen intensiivisen oloisesti Crimisiä, jonka oli mielessään ristinyt luomunaiseksi.

Kipen kommentti sai punan kohoamaan Crimiksen kasvoille. Olisinpa ehtinyt, tosiaan. Nainen kuitenkin peitteli taas nolostuneisuuttaan, käänsi miehelle selkänsä ja tuhahtaen hiljaa jatkoi matkaansa vauhdikkaasti.

Mies taisi kuitenkin pitää karsinapaikasta, jota hänelle tarjosin. Tai kuten hän sen ilmaisi, kelpuutti. Sijaitsihan se Hukkasuon uusimmassa tallirakennuksessa, jossa puitteet olivat navettatallia huomattavasti nykyaikaisemmat. Mikä elitisti! Mutta maksava asiakas, Crimis sätti heti ajatuksiaan. Ja pikainen vilkaisu mieheen kertoi tuon oikeasti olevan tyytyväinen. Vaaleaverikkö hymyili niin, että Crimiksen ajatukset menivät sekaisin. Hän ei yhtään tiennyt, mitä ajatella tästä uudesta tuttavuudesta. Oliko se hurmaava vai pelkästään röyhkeä?

"Eli pistetään sut jonoon?" Crimis tajusi sitten varmistaa. Tallipaikoille oli kysyntää, ja mies oli tehnyt viisaasti ottaessaan yhteyttä jo tässä vaiheessa. Muutaman karsinapaikan vapautumiseen oli vielä puolitoista viikkoa.
"Täysihoitoako olit ajatellut, vai mitenkä? Meiltä saa aikalailla yksilöllisesti räätälöityä pakettia kyllä, jos on jotain erityistä", nainen kertoi ja pyöritteli heinänkortta kengänkärjellään. Kipellä se tuskin olisi rahasta kiinni.

Crimis nyökkäsi, salaa hyvin tyytyväisenä. Tämä mies tässä oli niin kiinnostava, että se piti saada jäämään.

Ratsastamaan hänen hevostaan? Crimis katsoi mieheen vähän häkeltyneenä.
"Minä? No siis, joo. Miksei. Mulla on kolme ratsastettavaa tällä hetkellä..", hän vastasi epämääräisesti. Hänelläkin oli aika vähän kortilla. "Tai sitten Kei, meidän ratsuttaja-tallityöntekijä. Eiköhän joku meistä, kunhan hinnasta sovitaan", nainen jatkoi sitten jo itsevarmemmin hymyillen. Pieneksi jääneelle Snorrelle pitäisi muutenkin hankkia vuokraaja. Ehkä sellaisiakin löytyisi tänä keväänä. Pitäisi pitää vähän enemmän meteliä itsestään..

Kipen kysymys kahvista sai Crimiksen havahtumaan ajatuksistaan, ja nopeasti hän vastasi:
"Just meinasin kysyä, että maistuisiko kupillinen. Kahvihuone - no tallituvaksi sitä kutsutaan - on kovassa käytössä meillä."  Pieni valkoinen valhe, hän oli tyystin unohtanut tarjota kahvia vieraalle. Noloa. Crimis hymyili, ja viittoi miestä mukaansa. Ennen kahviteltiin tammatallissa, mutta uuden tallit nykyaikaisemmat puitteet olivat vähän mukavammat, joten talliporukan kohtaamispaikka oli siirretty sinne.
"Täällä on yleensä aina joku keittämässä kahvia, se on sitten vapaassa käytössä sullakin jos ja kun sä tänne tuut", Crimis kertoi pistäessään pannun porisemaan. Kotoisa kahvinkeittimen raksutus täytti huoneen.

"Varmasti päästään", Crimis vakuutteli, vaikka käytännön toteutus olikin vielä melkoinen kysymysmerkki. Pitäisi kuulutella niitä vapaita vuokrahevosia, eikä vain miettiä asiaa. Olisi sitten aikaa ottaa muidenkin hevosia liikutettavaksi. Vaihtelu virkistäisi ja kehittäisi ratsastajana. Crimis odotti jo innolla, että pääsisi tutustumaan Kipen hevoseen Nillaan. Noin fiinillä miehellä oli varmasti myös fiini (kallis) hevonen.

Miehen heittäessä kommentin tallituvasta ja ponitytöistä Crimis naurahti ja pyörähti kahvinkeittimen äärestä kasvot miestä kohti:
"Pitää olla! Tämä huone on monelle kuin toinen koti." Kaikki talliporukasta viettivät kotoisassa tallituvassa aikaa varmaan yhtä paljon kuin hevostensa kanssa. Olivathan he lähes kaikki aikuisia, mutta yhtä lailla hevoshulluja kuin sillon kymmenen tai viisitoista vuotta sitten. Ponityynyt ja -taulut kuuluivat asiaan.
"Täältä löytyy myös ponipoikia ja meidän Mini on melkein kaks metriä korkea", nainen jatkoi. Tallissa asuvan shiren lempinimi oli erittäin osuva. Crimis katsoi mieheen hetken haastavasti virnuillen ja lähti sitten etsimään kahvikuppeja kaapista. Poneilla kuvitettuja, tietenkin.

// sori kun kesti :d

// Ei haittaa yhtään mitään:D



Jos kahvihuone oli kuin toinen koti, saattoi kuvitella, että talliporukka oli aika tiivis. Sopeutuisikohan Kipe siihen? Äh, miksei sopeutuisi. Hänhän oli niin sosiaalinen ja kaikkien mieleen... Tai suurimman osan ainakin.

"Minua et sitten ponipojaksi kutsu", Kipe totesi tiukasti virnistäen. Hän ei suostuisi sellaiseen titteliin, sillä kaikki mihin liittyi sana poni liittyi myös jotenkin hihkuminen ja hihittely. Ja sellainenhan Kipe ei ollut. Eikä Nillasta saanut ponia tekemälläkään. Ei vaikka sen verhoisi vaaleanpunaisiin varusteisiin. Nillla oli liian iso ja liian sporttinen. Ei pieni ja pyöreä ollenkaan. Toki tämä Mini olisi varmasti paljon isompi.

Crimisin alkaessa etsimään kahvikuppeja Kipe nousi ylös ja asteli naisen luokse uteliaana. Ponimukit. Ihanaa. Kasvoilla kaareili jälleen, tai vieläkin oikeastaan, hymy. Koska nuorukainen oli herrasmies, hän ei huolinut, että Crimis olisi tuonut hänelle kahvin vaan Kipe tuli sen itse noutamaan. Tottakai, eihän mieleen tullutkaan mikään muu.
"Onko täälläpäin hyviä kengittäjiä?"

"Ha, en mä ketään muutakaan", Crimis hymähti ja heilautti päätään. Kei nyt ehkä ottaisi ponipoika-tittelin huumorilla vastaan, mutta Reita varmaan haukkuisi takaisin. Nainen odotti jo mielenkiinnolla, miten Kipen ja muiden tallilaisten kemiat kohtaisivat.
"Mikä poneissa on vikana?" hän kysyi sitten uteliaana. Tuntui, että Kipe erotteli ponit ja hevoset kuin omiksi lajeikseen - hevoset olivat hienoja, ponit ei. Miksi ihmeessä?

Hän ei ehtinyt ojentaa Kipelle mukia, ennen kuin mies ilmestyi hänen viereensä ja noukki itse itselleen mukin kaapista.
"Itse asiassa Thomas kengittää meidän hevoset", Crimis vastasi, "Siskon mies, omistaa Sagan myös. Ne asuu nykyään tuossa tien toisella puolella." Jos Kipe nyt edes muisti laikkutammaa tammatallissa. Hän kertoi, miten hänen siskonsa Hantsu (Hannele) oli ollut briteissä hevoshommissa, tavannut siellä Thomaksen ja pari oli lopulta muuttanut avioituneina Suomeen. Ja laajentaneet Hukkasuota. Ja miten Thomas osti hevosia, ratsutti niitä ja myi välillä eteenpäin. Ja Crimis ratsasti niistä tällä hetkellä sitä jo monesti mainittua Sagaa. Crimis hiljeni tajutessaan, ettei Kipeä välttämättä kiinnostaisi. Hän katsoi mieheen arvioivasti ja jatkoi kahvinsa juomista pöydän ääressä, mihin he olivat äsken siirtyneet(?).

Kipe jätti tapaansa tyylikkäästi, tai epätyylikkäästi, vastaamatta kysymykseen minkä tulkitsi saattavan aiheuttaa Crimisille mielipahaa. Vastauksen siis. Nuorukaisen mielestä ponit olivat poneja, lasten ratsuja. Vaikka olihan toki hienoja ponejakin ollut, mutta pääasiassa ne pulleat karvapallot olivat vain söpöjä. Eleganssi puuttui!

Ei. Kipe ei muistanut Sagaa. Ei hänen muistillaan. Silti hän kuunteli tarkkaan mitä Crimis puhui, välillä kovinkin miettiliään näköisenä.
"Siskosi varmasti välittää sinusta, jos muutti tänne takaisin Briteistä", nuorukainen sanoi naisen hiljennyttyä, kommentoi asiaa samalla tavalla kuin olisi todennut, että ulkona sataa. Kylläpä toinen puhuikin, mutta blondia se ei haitannut. Sitten hän hörppäsi kahvia.
"Teille kuitenkin oiva tilaisuus. Yllättävät tilukset, odotin jo melkein katosta tippuvia olkia ja hämähäkkejä, rikkinäisiä lattialautoja", jälleen virnistys, ennen jatkamista: "Asut siis yksin? Täällä keskellä.. korpea?" Nuorukainen istui Crimisiä vastapäätä, nojautuen tuolissaan taaksepäin ja pidellen kahvikuppiaan kokoajan käsissään.

Kipe ei vastannut kysymykseen. Crimis kurtisti vähän kulmiaan, mutta kohautti sitten olkiaan ja kehui miten taivaallista kahvi oli.

"Niin no, Hantsun hevoset jäi tänne myös. Feni ja Amppa", Crimis naurahti. "Tekketamma ja täykkiori", hän lisäsi ylpeänä. Hukkasuossa oli paljon täysiverisiä ja tekkejä, mikä oli Suomessa harvinaista ja hänestä kovin hienoa. Kun Kipe puhui mielikuvistaan hämähäkkeineen, Crimis nauroi vähän lisää.
"Olisitpa nähnyt tän.. mitä, kuusi vuotta sitten! Silloin tuo kuvaus ei ollut kovin kaukana todellisuudesta." Nainen puisteli päätään. Pitkälle oltiin tultu siitä keväästä.
"Joo-o", Crimis vastasi hiukan hämmentyneenä miehen kysymykseen hänen asumisestaan. "Enhän mä periaatteessa yksin asu. Mulla on täällä kolmisenkymmentä hevosta, kaksi kissaa ja koira seurana", hän lisäsi virnistäen. Ei hänellä kovin yksinäistä ollut. Aina tallilla oli porukkaa, vähintään Hantsu tai Thomas jos ei kukaan yksityisistä. Niin hän ainakin uskotteli itselleen. Hetkeksi nainen hiljeni. Saksanpaimenkoira oli hankittu juurikin tuomaan turvaa keskelle korpea. Ja olihan se seurallisempi kuin kissat ja suurin osa hevosista. Voi, miten hän kaipasikaan jotakuta viereensä, lämmittämään öisin ja puhumaan takaisin.

"Siis Amppahan on nykyään ruuna", Crimis tajusi äkkiä korjata. Olihan se aika orimainen edelleen.. Eihän ruunaamisesta tosin ollut kuin vasta reilu vuosi.

Crimis hymyili ylpeänä, kun Kipe kehui Hukkasuon puitteita.
"Saatiin apua talliporukastakin", hän kertoi kiitollisuutta äänessään. Hukkasuo ei olisi mitään ilman ihanaa yksäriporukkaa, jonka yhteishenki oli aivan uskomaton.
"Oodi on saksanpaimenkoira, kyllä se näyttää aika pelottavalta. Melkein musta", Crimis naurahti taas. Miksi Kipe sai hänet hihittelemään näin paljon? Oliko hän ollut näin yksinäinen viime aikoina, että täysin vieras mies sai hänen olonsa kohenemaan näin paljon? Pelottava ajatus, mutta koko ajan se tuntui todemmalta.
"Mutta se on kyllä kiltti ja seurallinen kun siihen vähän tutustuu", Crimis lisäsi sitten. Ei Kipen eikä kenenkään muun Hukkasuossa luvallisesti pyörivän tarvinnut koiraa pelätä kuitenkaan.
"Yleensä Oodi on aina vastassa, mutta jätin sen sisälle tänään. Onnistuin vähän söhäisemään sitä kynsiä leikatessa..", Crimis selitti ja loppua kohti nolostui. Miksi hänen oli pitänyt kertoa tuollainen typerä yksityiskohta? Että hän oli satuttanut omaa koiraansa, kun oli niin sählä? Voi elämä.

Crimis puisteli päätään, kun Kipe tarjosi lisää kahvia. Johan se oli jo kotoisaksi heittäytynyt. Mutta sehän oli vain hyvä asia. Naisen puhelin piippasi, Miisulta yksi uusi viesti. Piippi muuttaisi pois kahden viikon kuluttua.
"Hei, 16. päivä Nilla voisi muuttaa tänne. Pääsetkö silloin jo tuomaan sen, vai miten tehdään?" Crimis otti aiheen heti esille.

Syönyt minua? Oliko Kipe niitä ihmisiä, jotka pitivät (isoja) koiria petoina? Pelkäsivät? Crimis vain naurahti hiljaa eikä kommentoinut asiaa; se tuskin tekisi miehen egolle hyvää ruveta kyselemään koirapelosta.

"Mitäs tässä turhaan tyhjää karsinaa pitää", Crimis hymähti nähdessään Kipen hölmistyneen ilmeen. Miehen miettiessä kalenterinsa sisältöä ääneen ja mainitessa Ruotsin Crimiksen uteliaisuus heräsi, mutta hän piti suunsa kiinni. Ei hän rupeaisi utelemaan liikaa. Säikäyttäisi pian miehen pois ja sitten pitäisi etsiä uusi karsinavuokralainen. Ja jostain syystä nainen todella halusi juuri tämän vuokralaisen Hukkasuohon. Apua.

"Siis ei sen muuton ole pakko tapahtua kuudestoista päivä", Crimis lisäsi, kun Kipe näytti pohtivan kuumeisesti onnistuisiko se. Mies kuitenkin hihkaisi pian, että saisi menonsa siirrettyä. Crimis nyökkäsi hyväksyvästi, nousi tuolilta ja kaiveli lipastoa.
"Paperit vielä kuntoon niin tää on ihan virallisesti sovittu", hän sanoi hymyillen ja ojensi sopimuspaperin Kipelle.

// Voisi varmaan kohta lopetella? Ja jos haluat tulopäivästä roolailla niin oon kyllä messissä Pistän vielä sähköpostitse noista karsinoista ja tarhauksista viestiä huomenissa, nyt painun pehkuihin!

// Joo, heitän Kipen ulos tästä. Voidaan se tulopäiväkin pelata ja eiköhän tässä sitten jotakin muutakin keksitä

Kun oma nimikirjoitus komeili paperissa tajuntaan iski epävarma tieto siitä, että tämä oli oikeasti totta. Mutta nuorukainen teki monesti asioita miettimättä seurauksia edes kahden sekunnin päähän ja tämä meni taas ehdottomasti siihen sarjaan.

Pihalla kaksikko vaihtoi vielä puhellinnumerot, ennen kuin Kipr sanoi heipat ja lähti päätään pudistellen autollensa. Tämä talli keskellä korpea, luomunainen pomona ja tiivis iporukka. Tästä tulisi vielä katastrofi. Hypätessään etupenkille muisti mies seuraavan ongelman - hän tarvitsi jonkun asunnon. Kukahan täälläpäin välitti asuntoja?