Palauteloota

Kiitos Chai. Sä olet aivan oikeassa, enkä mä ole edes itse tajunnut miten älyttömän passiivinen mä olen. Sellainen mä olen toisaalta myös itse oikeassa elämässä: mä seuraan mitä muut tekee, hiljaa omassa nurkassa. Myöhemmin mietin, että olisi pitänyt sanoa näin, olisinpa uskaltanut tehdä noin. Mutta nyt, sun kritiikin nielleenä mä haluan työntää edes mun hahmot pois niistä omista nurkista. Mä lupaan yrittää.

Mutta siis mitä, miten multa oli mennyt ohi tuo sun spinnareiden nimetön teksti (jota et onneksi poistanut)?!?! Ihailen mitän hyvän maun mukaisesti oot onnistunut kirjoittamaan tällaisesta aiheesta. Mua tietysti kutkuttaa tämä kauheasti, kun omasta hahmosta on kyse. Vaikkei Kei itse tietenkään voi tietää tästä mitään, mä saan toivoa siitä, että tässä tapahtuu vielä jotain jännää.

Ja Reita <3

Valmennusteksti, jota en aio kommentoida
Cuban päiväkirjassa 25.3.

Välillä mulla on täällä sellainen olo, että mitä mä täällä enää teen. On ollut kausia, jolloin mulle tulee tästä enemmän paha kun hyvä mieli. Siis siksi, kun aina joskus tuntuu etten osaa kirjottaa, en kommenttia enkä varsinkaan tarinaa. Nyt mä kuitenkin koin oikeaa (tietenkin simuloitua, i'm not an idiot) rakkautta ystävää kohtaan, kun Keitaro malttoi mainita mun alter-egon niin suloisesti.

Ei muuta.

Mä en jotenkin jaksa kommentoida (/elää) niin mä nyt sitten päätin sen sijaan vaan jaaritella. Ainakin tämä nyt osoittaa, että luettu on, jos ei muuta?

Oho Hei Meillä On Tallipäiväkirja
Crimis uudessa hienossa Tallipäiväkirjassa 22.3.

Damn. Snorresta on paha luopua. Vuosia sitten tulin tänne mm. siitä syystä, että täällä oli niin paljon erilaisia hevosia, kun muualla kaikki olivat aina samaa rotua, tai luonteeltaan sellaisia, että oikeassa elämässä ne oltaisiin lopetettu. Hain realismin pilkahdusta. Pidin aina Snorresta niin kauan kuin ehdimme tuntea, koska se on niin normaali. Sen kanssa pystyi leikkimään heppaa, ja sehän on yksi juttu, jota täältä haen. Samoin muistan lämmöllä sekä Twistiä että Staria. Myös Amppa oli sellainen tavallinen hevonen, joita oikeissakin talleissa on. Haikeaa.. (Joo, olen leikkinyt niiden kaikkien kanssa, mutta yritän julkaista aina mahdollisimman vähän tekstejä.)

Mutta liekö Crimis ainoa hahmo, jolla tulee Goldia ikävä. Se poni on kyllä ämmä. Tarinallisesti sitä tulee tietenkin ikävä. Sekin on ainoa laatuaan, niin kuin Snorre, Star ja varsinkin Twisti.

Mutta Hannele. Sitä ei paljoa näy, ja siitä syystä sille ei ole kehittynyt kovin suurta persoonaakaan. Tunnistan tyypin: se on se tallinomistajahemmo, joka on olemassa lähinnä siksi, jotta itse saisi leikkiä jollain nuoremmalla hahmolla mukana. Vähänkö olisi jännää, jos tälle kasvaisi nyt persoona. Tämä kuitenkin oli aktiivinen tarinassasi, teki juttuja, muodosti ilmeitä jne, ja siitähän se kaikki alkaa.



Kein Yllättävä Ilmestyminen
Cuban päiväkirjassa 24.3.

Sieltä se tuli. Kirjoittaminen on siitä kivaa, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän täytyy kirjoittaa lisää, ja kaikki lähtee siitä että alkaa ekan kerran hakata näppistä. Nyt vain joudut tekemään töitä ja juoksemaan lujaa, jotta pääset mukaan. Mutta olen huomannut, että tämä on ollut töiden tekemisen arvoista. Tule tule. Katsopa kun Emilia ja Ekkukin ovat täällä ja kuinka mukavaa täällä on, tule tule tule. Meillä on Mikhail täällä, tule leikkimään, katso miten hieno uusi prinssi, vitsit miten hyvin silläkin saa elämänsä pilalle! Vaikka tällä uudella lelulla jo aloititkin, ja Tie Ojasta Allikkoon -tarinacupilla, jes!

Joka kirjoittajalla on maneereita. Minä esimerkiksi jaarittelen, alan selostaa liian kaukaa, enkä osaa lopettaa. Pienempiä asioita ovat sitten metrilauseet, toiston tehokeinon vieminen liiallisuuksiin ja muu sellainen kama. Sinun suurin maneerisi on se, että hahmosi eivät varsinaisesti tee mitään, vaan lähinnä reagoivat. (Lue seuraavakin kappale ennen kuin loukkaannut.)

Reagointi on kivaa, ja reagointi on hyvä juttu!! Minkähän takia minä, siis kirjoittaja, olen ihan oikeasti oikeassa elämässä rakastunut siihen Kinnasen likkaan? No sen takia, että saan vain nauttia kyydistä ja reagoida, kun toinen heittää iloista ja surullista kamaa eteen inspiraationlähteeksi. Vaikka pojan suhde siihen hahmoon muuttuukin ihan toisenlaiseksi, minä rakastan sekä hahmoa että kirjoittajaa aina tämän karusellin jälkeen. Mutta nyt, toveri, kun "oikea elämä" (mikä se on??) on pitänyt sinua poissa täältä tärkeämpien juttujen ääreltä, joudut painelemaan polkimia myös itse. Harjojen heittely itsenäisenä toimintana ei vielä tuo draamaa takaisin, vaikka tietenkin on pääasia, että tekstiä tulee. (Jotenkin vain oletin joulun aikojen viestinvaihdon perusteella, että halusit draaman takaisin. Sit ei mitää jos oletan ihan omiani.) Nyt joudut kuitenkin puhumaan, pussaamaan tai painimaan ihan itse. Eikä hahmo mene siitä pilalle, älä yhtään väitä siellä vastaan! Passiivisuus ei ole Kein juttu, vaan se on sinun juttusi kirjoittajana. En ole stalkannut sinua muualla tai mitään, mutta lukaissut aina välillä mennessäni ohitse, ja katso nyt itsekin. Ja vaikka se onkin hieno juttu, ja vaikka hahmosi ovat passiivisia tosi kauniisti kirjoitettuna ja vaikka se pitää niiden omaa tarinaa mainiosti yllä, nyt sinun on astuttava hetkeksi mukavuusalueelta ja oltava sosiaalinen kirjoittaja, jotta voit imeytyä takaisin mukaan muiden juttuihin. Anna tulla vain ja luota meihin. Kaikki paskaksi vaan, niin kaikilla on taas kivaa hetken aikaa sitä selvitellessään.

Eli kootusti:
Hyvää lämmittelyä, kiva kun laitat taas sanoja peräkkäin, lämmittele kunnolla ettei lihakset revähdä ja ala sitten fillaroida kun olet valmis.

Rakkain terveisin,
nimimerkki Se-Joka-Polki-Monta-Vuotta-Täällä-Yksin-Kaikkea-Kakkaa-Liikkeelle-Ja-On-Nyt-Herne-Syvällä-Nokas-Kun-Hyvä-Draama-Jäi-Kesken-Vaikka-Olis-Kuinka-Ollu-Erinomaisen-Pätevä-Syy-Ihan-Niinku-Jollain-Olis-Vielä-2000-luvulla-Muka-IRL-Elämä-Hah-Hah

Kirstu eilen (18.3.) Khalin päiväkirjassa

Voi vel-jek-set mä en pääse yli tuosta Pondista. Katsokaa nyt sen pikku nenukkia. Niin pehmoisan näköinen! Katsokaa nyt pikku nappisimmua. Voi vauvaa, miten söpö! Mä en selviydy elossa.
Ai oliko siinä kuvassa muitakin hevosia?

Emilian spinnari
Mikhail, kamala ihminen

Tajusin hymyileväni, kun luin tätä. Enkä minä hymyile lukiessani! Minulta pääsee korkeintaan se BATN tai SALTS.

Se hymyily lähtee Emilian suhtautumisesta asiaintiloihin, ja siitä miten ironisesti minä täältä ylhäältä seuraan. Niin just, Emilia. Unelmien prinssi saapuu, hän on täydellinen, hän on valkoinen ja kaunis niin kuin kaikki prinssit, hän on osaava, avulias ja kiltti, hän on kuin unesta, ja sinä vihaat häntä. Odotapa vain!!

Tämä on myös mielenkiintoinen tapa lähestyä prinssejä. Nehän ovat yhtä tylsiä kuin onnelliset loput satugenren ulkopuolella! Ei aikuinen niihin enää usko, koska ei täydellisyyttä ole. Tästä prinssistä tekee mielenkiintoisen Emilian suhtautuminen. Kun asetelma keikautetaan toisin päin, kun täydellisyys tarkoittaakin vikaa, prinssillä onkin yhtäkkiä riittävästi heikkouksia tekemään hänestä mielenkiintoisen. Emiliahan inhoaa tämän ukkelin elämäniloa yhtä vakaasti kuin Reita on päättänyt inhota Chain hymyä! Eli omasta mielestään kai mukamas tosi vakaasti. Toki on tällä Mikhaililla ihan itsenäisenä hahmonakin mielenkiintoa luovat heikkoutensa, joita mainitset, mutta et suotta painota vielä. Köyhä, väärän tytön raskaaksi saattanut yh-isi ei tosiaankaan täytä prinssin kriteereitä!

Ja Andrei, ihanaa kun et kadonnut tarinoista. Minä olen aina rakastanut sinua. Nyt rakastan sitä, miten hän makselee Emilian bensoja, jotta Mikhailin saapuminen olisi helpompaa, ja jotta Mikhailille ei vain tulisi paha mieli. Ja ne valokuvat. Ai vitsit. Niin ihania. Ja samalla Johanin ja äidin kuvat särkevät sydäntäni. Andrei on varmasti kova jätkä ja pärjää kyllä, mutta onhan se nyt niin ihana, että sitä haluaa vain halia, pusia ja pitää sylkkysessä. Andreihan se oikea prinssi taitaa olla. Se ukkeli on niin täydellinen omana itsenään, että toivon todella, ettei siitä ikinä paljastuisi mitään sellaista, joka saisi minut arvostamaan häntä ihmisenä vähemmän. Kun luen Andreista, ajattelen hänestä samalla tavalla kuin omasta isästäni. Heissä on huvittavan paljon samaa, ja minä olen vielä päässäni lisännyt niitä yhtäläisyyksiä.

Voi voi. Huh huh. Tähän "kommenttiin" joudut nyt tyytymään kaiken vaivannäkösi jälkeen. Lämmittäköön se mieltäsi edes viiden prosentin verran siitä, kuinka paljon tämä tarina lämmitti minun mieltäni. :DD

Astetta suurempi lähetys venäjältä 5.2 / Marshall

Täällä Keitaro Hidas taas, koska en mä vaan osaa olla hiljaa.

Onnittelut ekasta tähdestä – mukava nähdä, miten aktiivisesti olet lähtenyt kirjoittelemaan alusta alkaen!

Ei ole varmaan yllättävää, että meikäläinen arabin ylläpitäjänä ja teken omistajana on jo ihan haltioissaan sun kuumasta hevosesta. Vaikkei orit ole mun juttu ensinnäkään, niin tuo tulisuus saa polvet heikoiksi.

Askeleet olivat joustavat kuin kavioissa olisi jouset, hevosen edetessä enemmän sivuttaisessa pohkeenväistössä kuin suorassa linjassa. Vasta kun kaksikko kulki tallinovista sisälle käytävälle, Volya siirtyi tavalliseen kävelyyn. Tosin joutuessaan odottamaan Marshallin taiteilua oven kiinni saamisessa, ori siirteli painoaan etujaloilla malttamattomaan sävyyn.

Kuten viimeksikin, haluan nytkin antaa pientä (toivottavasti kehittävää) kritiikkiä. Katsotaas tätä:

Kaula oli tiukasti kaarella samalla kun se kannatteli häntäänsä korkealla ja viuhtoi sitä puolelta toiselle.

Tämä kuulostaa siltä, että kaula kannattelee häntää. Tässä kohtaa sanan ’se’ kohdalla voisikin käyttää vaikka sanaa ’hevonen’ tai ’ori’. Mutta tämä on vain hienosäätöä – kyllä me ymmärrämme, mitä haluat sanoa.

Nostetaan vielä lempparirepla:

”Sitä voisi luulla että olisit tässä ajassa oppinut kasvattamaan oikean talvikarvan, etenkin kun olet elänyt koko ikäsi paikassa missä on talvi. Mutta ei, sinun talvikarva on yhtä lyhyt kuin minun parta.” mies puheli niitä näitä hevosellensa. Kommentti oli sinänsä osuva, koska Marshallin naamakarvoja ei paljoa sänkeä paremmaksi voinut kutsua.

Maailman ihanin tyttö - Chai


Mä en selviä!!
Nuoripari näyttää niiiin suloiselta! Rakastan, miten oot saanu Ekun silmiin juuri sitä paloa ja kärsivällisyyttä, mitä yritän parhaani mukaan kuvailla  . Hyvin tuo pitkäkin tukka onnistuu, ihan turhaan sitä jännität.
Mun tekee mieli vaan täyttää kommentti kaikilla kehuilla, mutta ehkä jätän tän tähän. Piirrustus on niiiiiiin ihana!!

Emilian spin-offeista ja Prookkiksen viimeisimmästä päiväkirjamerkinnästä

Okei Emilia. En pysty antamaan sinulle Moden Ylläpidollista Kommenttia spin-offeistasi, mutta ansaitsisit kyllä jotain kommenttia, tai siis olisit ansainnut jo heti. Koska minä luin juttusi heti niiden ilmestyttyä, ja olen lukenut monta kertaa sen jälkeenkin. En vain saa kirjoitettua niistä hirveän analysoivasti, niin että saisit siitä jotain irti, koska aihe liippaa niin hirveän läheltä paitsi poikaani, myös minua.

Saat siis aika kevyen kommentin tälle puolelle, ja se menee näin: herätit minussa tunteita tekstilläsi, erityisesti viimeisellä spin-offillasi ja Prookkiksen viimeisellä päiväkirjamerkinnällä. Kun luen, koen vaikka mitä. Surua Emilian puolesta. Hätäännystä, ahdistusta, pelkoa ja sitä hirveää jäistä tyhjyyttä hänen mukanaan. Sen fyysisenä olona tuntuvan tunteen, kun yrittää olla vahva ja itkemättä ja sanoo, että selvä, mene sitten vaan, mutta mä pidän kaikki koirat - erityisesti sen, koska olen tuntenut ja sanonut sen itse. Sen miten pitää olla niin järkyttävän itsepäinen, ettei romahda ennen kuin toinen lähtee. Ja sen, mikä ei ole edes mustasukkaisuutta, kun vain tietää tai muka aavistelee, että tähän liittyy joku kolmaskin henkilö. Ja erityisesti sen, mihin lopetat: mitäs nyt? Sen, miten eksyssissä onkaan, kun suhde kestää vuodesta toiseen ja ero tulee oikeasti aika puskista - miten siitä jatkaa eteenpäin? Ja samaan aikaan olen niiiiiin hirveän ja todellisen pahoillani, niin kuin Emilia olisi lihaa ja verta ja niin kuin minä itse olisin Chai ja henkilökohtaisesti, oikeana ihmisenä osallisena tähän. Tämän viimeisen jutun takia mietin sitäkin, että onko tämä minusta enää kivaa vai ei: niin hyvin sinä onnistuit.

En halua tai pysty analysoimaan oikein mitään, sori nyt vaan.

Astetta suurempi lähetys Venäjältä 4.2 / Marshall

Salamannopea Chai kommentoi jo kaikkea ennen mua, mutta pakko vielä avata omakin suu, kun nämä tekstit niin paljon ilahduttaa.

Aikaset aamut ovat saatanasta.

Aamen. Ja täällä sitä tehdään aamutalleja.. Poikkeus vahvistaa säännön? Ei sitä kyllä minkään muun syyn vuoksi heräisi kukonlaulun aikaan, ehei.

Sun teksti on täynnä kivoja ilmauksia, joita jää mallailemaan suussaan hymy huulilla. Chai niistä jo mainitsikin, mutta munkin on pakko nostaa yksi oma lemppari, koska ei hyvä tavaton sä olet nokkela.

Ei hän mikään halvatun flamingo ollut.

Ja siis the tuoli! Asia, joka löytyy meidän kaikkien kotoa, mutta joska ei koskaan puhuta. Loistavaa, miten sä tuot tällaisia arkisia asioita sun tekstiin mukaan. Ja että tallitarina aloitetaan siitä aamuheräämisen helvetillisyydestä eikä tallille hymyssä suin saapumisesta – oi kyllä. Dude, tykkään sun tyylistä.

Virkkeet kuitenkin venyvät helposti aika pitkäksi. Se tekee tekstistä aavistuksen raskaan lukea, vaikka muuten rikkaassa kielenkäytössä ja hartaassa kuvailussa ei olekaan mitään vikaa. Otan yhden esimerkin ja pilkon sitä vähän.

Normaalisti Volya osasi seisoa karsinassa kuin patsas Marshallin loimittaessa sitä mutta nyt uusi ympäristö ja tieto siitä että kohta pääsisi ulos sai orin heilumaan vähän puolelta toiselle.

-> Normaalisti Volya osasi seisoa karsinassa kuin patsas Marshallin loimittaessa sitä. Nyt kuitenkin uusi ympäristö ja tieto siitä, että kohta pääsisi ulos, sai orin heilumaan vähän puolelta toiselle.

Yksi piste jakaa virkkeen kahteen virkkeeseen, ja lisäksi pilkut rytmittävät pitkähköä toista virkettä.

Max 31.1 Kenin päiväkirjassa

Hirveän kiva, että säkin lähdit rohkeasti tarinoimaan Chaista! Mä seuraan teidän ystävyyttä niin ilolla. Ja onhan Kenistä aina kiva kuulla, se on niin.. persoona. Vähän kuin isäntänsä, vaikkakin hyvin eri tavalla.

”Outo hevonen”, Chai vastasi ja jatkoi harjaamista.
”Jep, niin on”.

Alkujännitys kirjoitetaan yhteen.

+ Kuva

Voi meidän barbiheppa! Kiiltelee niin kuin barbin pitääkin, ja suitsetkin on niin siistit ja nätit. <3 Ihailen sitä, miten vahvat värit saat traditionaalisiinkin töihin. No, onhan sulla varmasti hyvät kynätkin, mutta pitäähän niitä osata myös käyttää – ja sä osaat. Päivittelin tän hevoslistaukseen.

Chai, musta on ihana nähdä miten aktiivisesti ja kattavasti kommentoit tarinoita. Kiitos. Äläkä yhtään mieti sitä, olenko mä vielä kommentoinut, koska mulla menee kommenttien kanssa usein turhan pitkään. Ei tarvitse pihtailla kritiikkiä/kehuja/mitäikinä, jos niitä mieleen tulee. Minä kommentoin omat ajatukseni kun kykenen.

Noni. Haluaisin aina kommentoida kaikkea sellaista, mistä minulla on vähänkään sanottavaa. Minusta nimittäin paras lahja, jonka voin itse kuvitella saavani, on perusteltu ja tarkka kommentti, joka nitistämisen sijaan kannustaa minua. Olisi kuitenkin omituista kommentoida ennen ylläpitoa, koska tottakai Crimiksellä on oikeus valita ensin mistä haluaa puhua. Minä voin sitten ottaa pääpointikseni jonkin toisen, jos minulla on vielä sanottavaa. Mutta nyt kävi niin onnellisesti, että on sanottavaa. (Ja jos koette että kommentti onkin epäonni, sanokaa: jokainen kommentoija tietää miten työlästä on kirjoittaa hyvä kommentti, ja miten turhaa se on jos siitä ei olekaan iloa.)

Kuvia en lähde kommentoimaan, kun taitaa vähäsen asiantuntijuus siihen olla hataralla pohjalla. :DD

***

Emilia 9.12. Prookkiksen päiväkirjassa
Reita ja Batman

Olen lukenut tämän tekstin niin sairaaaaaan monta kertaa, että onhan minun jotain sanottava siitä. Toivottavasti tämä kommentti on mieleesi, vaikka se on nyt vähän vähemmän analyyttinen.

Olen ollut sitä mieltä, että Emilia on ehkä suosikkikertojani. Nyt olen sitä mieltä, että Emilia on ehdottomasti suosikkikertojani. Sinulla on käsittämätön kärsivällisyys pitää erillään se, mitä sinä ajattelet ja tiedät ja se, mitä hahmosi ajattelee ja tietää. Se tekee Emiliasta uskottavan niin hahmona kuin kertojanakin, ja tarinan käänteistä mielenkiintoisempia. Lisäksi hän on kykenevä pohtimaan sitäkin, onkohan hän ehkä väärässä tässä tapauksessa Reitan suhteen. Emilia on mielenkiintoinen, koska hän muodostaa mielipiteitä. Ja aikuinen, koska olisi valmis muuttamaan niitä, jos olisi tarvetta.

Hyväkin kirjoittaja sortuu välillä lukijan suostuttelemiseen. Tarkoitan siis sitä, että välillä tulee sanottua suoraan, että vaikka Reita on pyllystä. Tai että Reita onkin vähemmän pyllystä. Kerrotaan siis miten lukijankin pitäisi suhtautua johonkin asiaan. Mutta tässä et totisesti syyllistynyt lukijan suostuttelemiseen ja liian suoraan selostamiseen. Kerrot tapahtumista ja ajatuksista, ja niiden perusteella lukijalle jää helppo tilaisuus ymmärtää ihan itse, miten ihmissuhteet tässä elävät. Ilahdun myös aina erityisesti sellaisista pienistä kohdista, jossa yksityiskohdalla onnistuneesti kuvataan laajempaa kokonaisuutta. Esimerkiksi tämä oli hieno yksityiskohta:
ojensin kahvipannua häntä kohti
Minun olisi tullut varmaan kirjoitettua, että tarjosin hänelle kahvia.
Näitä on ylipäätään teksteissäsi ilahduttavan paljon.

Lisäksi nautin tekstin tunnelmasta. Emilia on kohdannut nyt vaikka mitä vastoinkäymisiä. Tämä teksti oli kuin astuisi tunkkaisesta huoneesta ulos ja huomaisi miten vaikeaa siellä olikaan ollut hengittää. Tuli hyvä mieli. Vaikka vaikeudet jatkuisivatkin, pienet tauot niistä itse asiassa vain synkentävät kokonaiskuvaa. Kun koko ajan on kurjaa, siihen turtuu - mutta jos välillä nauttii elämästä, mennyt tai tuleva kurjuus tuntuu jotenkin kauheammalta. En tietenkään tiedä, miten tarinasi lopulta etenee, mutta jo näiden vastoinkäymisten jälkeen tämän tarinan tunnelma tuntui erityisen hyvältä.

Ja olihan se hauska juttu. Oikeasti. Olen tätä nykyä tosi ihmissuhdeorientoitunut teksteissäni, ja juuri nyt lukisin tällaista mielelläni. Älä suotta vähättele tätä oudoksi suihkuideaksi, koska tämä oli oikeasti viihdyttävä juttu. I BATN'TED & SALTSED.

Tämän perusteella olisi teennäistä etsiä väkisin joku kehityskohde. Koska et ole oppilaani koulussa, annanpa sen sijaan ajattelemisen aihetta muulla tavoin.
Käytät synonyymeja runsaasti. Minusta on ahdistavaa kirjoittaa joka repliikin perään "X sanoi", ja yritän varioida vähän näitä tageja. Sinä näyt tekevän samaa vielä herkemmin. Sinun hahmosi tuhahtavat, toteavat, virnistävät ja nauravat. Näin lyhyissä dialogissa se toimii ihan täydellisesti. Teksti on hyvää silloin kun sitä ei huomaa lukiessaan, enkä minä ollenkaan takertunut näihin - paitsi yhden ainoan kerran siihen, voiko Reita hihkaista. :DD
Mutta hei - vaikka sinuakin näyttää ahdistavan kirjoittaa "X sanoi" -tagi, totuus on, että lukijat eivät huomaa sitä. Kun "X sanoi" tulee vastaan, lukija ikään kuin hyppää sen ylitse, ellei siis se ole kiinnittynyt joka ikiseen repliikkiin. (Koska välillä puhujan voi jättää merkitsemättä.) "X sanoi" on paras tagi sellaisiin keskusteluihin, joiden sisältö on erityisen oleellista esim juonen kannalta. Se ohjaa lukijan keskittymisen siitä, miten sanotaan pikemminkin siihen, mitä sanotaan.
Älä kuitenkaan ala karsia synonyymejäsi varsinkaan tällaisista kepeistä teksteistä! Juuri tähän tekstiin ne sopivat, ja juuri tässä tekstissä hahmojen eleet ja sävyt ovat itse asiassa oleellisempia kuin puheen sisältö. Repliikit viihdyttivät minua ihan kauheasti, enkä olisi itse keksinyt yhtä kivoja puheenvuoroja. Mutta "Hukkasuon suuren tarinan juonta" veivät enemmän eteenpäin ne ilmeet ja eleet, jotka esittelit kuvailevin ilmauksin repliikkien yhteydessä. Niistä syntyi tällä kertaa varsinainen tulkintani siitä, mitä tässä oikein tapahtui.

Kirjoittaisitpa joka päivä, jotta saisin lukea näitä... Tämä on suosikkitekstini sinulta vähään aikaan. Kiitos kun julkaisit sen.


***

Ekku 14.12. Ompun päikyssä

Sait jo kommentin kielestä, ja jotta kehittyisit, sinuna tarttuisin siinä esiteltyihin viittaussuhteisiin. Jos kaipaat lisähaastetta, heittäisin sinulle vielä kuvailun. Tällä hetkellä napakka tekstisi ei turhia jaarittele siitä, mihin päin hevosen karvat tuulessa värähtelevät, ja pidä toki asia sillä tolalla. Adjektiivien tunkeminen tekstiin ei olekaan yleensä hyvä tapa kuvailla. Käytä kuitenkin toisinaan kuvailevampia synonyymeja sanojen tilalla, niin teksti pysyy yhtä napakkana. Silti pystyisin haistamaan, maistamaan, näkemään ja kuulemaan enemmän mitä Ekku aistii.

Olen ihan samaa mieltä siitä Crimiksen kanssa, että jako tarinaan ja roolipeliin toimi. Oletin, ettei Chain kanssa saa ratsastettua kauhean syvällisesti. Vaikka senkin osoitit osin vääräksi oletukseksi viimeisimmässä roolipelissä. Saahan, jos näkökulma on osin opettaminen eikä yksinään ratsastaminen! Mutta tässä tarinassa kerroit vielä paljon syvällisemmin nimen omaa ratsastuksesta.

...ja se onkin timantti, jonka itse nostaisin tästä tekstistä esiin: ohi kielivirheiden ja jaon roolipelin ja tarinan välille. Ratsastuksen ja hevosen kuvailu oli niin uskomattoman elävää, niin asiantuntevaa, että nielin sen kakistelematta ja uppouduin siihen. Joko olet itse taitava ratsastaja tai lukenut paljon ratsastuksesta, kun pystyit käyttämään sellaisia sanoja ja ilmaisuja, joita en itse olisi ikinä pystynyt. Ja taitava kirjoittaja, kun sait minut haluamaan kuulla lisää. Olin niin kuin pikkulapset hevosurheilun äärellä: sitä tuijotetaan ja yritetään oppia. En ole samanlainen aloittelija kuin Chai, mutta englantilaista tyyliä hädin tuskin räpiköin, joten kyllä, minut asiantuntijuutesi vakuutti, eikä ratsastuksen kuvailussa ollut kerta kaikkiaan puutteita. Myös Ekun suhtautuminen hevoseen on miellyttävä. Että se riittää, kun ratsu yrittää parhaansa. Sitten vain kisoja kohti.

Kirstu 26.11.2018 Twistin päiväkirjassa

Katso minua kun nostan sinulle hattuani. Minulla on valkoinen pipo. Näin minä nostan sitä: tadaa.

Se oli kunnianosoitus siitä, että uskalsit ottaa jonkun toisen oman hahmon tarinaasi. Ainakin minun mielestäni se on aina pelottavaa. Ajattelen että mitä jos laitan toisen oman hahmon tekemään jotain väärää, puhumaan väärin, mitä jos tulkitsen koko hahmon väärin? On rohkea temppu yrittää käyttää muiden hahmoja, mutta silti uskalsit tehdä sen ja onnistuit erinomaisesti. Minusta hahmot alkavat aueta sitä paremmin, mitä enemmän niiden kanssa viettää aikaa. Olet nyt löytänyt minun poikani luonteen perustan, ja perusta on kaikkein tärkein. Chai on vähän sellainen, että se innostuu kaikesta. Jos sille heittäisi kepin, se varmaan hakisi senkin ja haukkuisi vielä. Kun olet jatkossakin yhtä rohkea hänen kanssaan, saat hänet toimimaan tarinoissasi yhtä vaivattomasti kuin omatkin hahmosi, koska kirjoittamalla hänestähän tulee myös sinun omasi. Sama pätee tietenkin ihan kaikkiin hahmoihin, joista tulevaisuudessa kirjoitat. Tsemppiä. Luonne-erojen kuvaaminen puheen ja käytöksen kautta on minusta hirveän vaikea taiteenlaji, vaikka kyseessä olisivat vain omatkin hahmot. :DD Siinä tulee harjoittelemalla paremmaksi, ja nyt jo menee tosi hienosti!

Sitä paitsi mä melkein itken onnesta aina kun joku pitää mun poikaa niin mielenkiintoisena, että mainitsee sen. Siis ihan oikeasti. Varmaan jokainen tykkää, kun joku taitava kirjoittaja haluaa sanoa jotain just siitä omasta hahmosta. <3

Tässä ja muissakin tarinoissasi vahvuutesi on minusta tunnelman luominen. Oletko lukenut joskus tyttökirjoja, kuten Tiinaa? Minä olen ope, ja minun koulutukseeni on kuulunut yliopistolla tyttökirjakurssi, jossa analysoitiin aika tarkasti tyttökirjoja monesta näkökulmasta. Niissä on ihan omanlaisensa tunnelma esimerkiksi seikkailu- ja heppakirjoihin verrattuna, ja tarinoidesi tunnelma on tosi kallellaan tyttökirjojen suuntaan. Se ei ole huono asia, vaan hyvä. Jokaisella kirjoittajalla on oma äänensä, joka kuuluu kertojan äänen taustalla, ja kenenkään toisen tekstit eivät tuo minulle tyttökirjoja mieleen. Tyylisi on siis siltä osin uniikki, ja se on hienoa!

Jokaisella kirjoittajalla on kuitenkin aina jotain pientä paranneltavaa teksteissään. Jos olisin sinä, keskittyisin seuraavaksi yhteen oikeinkirjoitusasiaan:
Liitepartikkeleihin. Liitepartikkeleja ovat -kin ja -kaan. Ei -kkin, eikä -kkaan. Ne liitetään suoraan sanoihin. Ei sitä Twistin harjaa saa + kaan selvitettyä -> siis ei sitä Twistin harjaa saakaan selvitettyä. Kerro mulle + kin jos keksit miten sen saa selvitettyä -> siis kerro mullekin jos sen saa selvitettyä.

Ansaitset kuitenkin kehuja myös kirjoittamisesta ja tekniikasta. Merkitset vuorosanat selvästi ja oikein, kappaleet vaihtuvat oikeista kohdista, eikä tekstissäsi ole lukemista häiritseviä virheitä.

En oikein tiedä onko rumaa kommentoida ennen Crimistä, niin jotenkin sitten päädyn odottamaan.

25
20.11. Emilian päiväkirjassa


Tämä ei ole ihan kommentti, vaan nämä ovat vain ajatuksia. Pidin nämä eilen omana tietonani, mutta ajattelin että ehkä näistä olisi hyötyä myös sinulle ja ehkä jopa muille. Joten uusi romaani painoon vain! Tässä se tulee!

Keskityin lukiessani kertojaasi. Onko se sattumalta valikoitunut vai mietitty? Mitä sille on tapahtunut, vai onko koko kertoja vaihtunut? Oliko se vahinko, vai haitko sillä sellaista vaikutelmaa, jonka teksteistäsi sain (josta kirjoitan kohta)? Kertojan äänessä on tapahtunut muutos.

Olen ajatellut jo ennen Emilian loukkaantumista, että mikä hänessä kiehtoo minua, ja nyt sain yhdestä jutusta  kiinni. Se on Emilian hahmoesittelytopan luonnehdinnan ja tarinoiden kertojan välinen ristiriita, joka tulee esiin aina kun Emilialla on vaikeaa. Emilian pitäisi olla esittelyn mukaan ulospäin kova kuin kivi. Samaan aikaan etenkin Emilian ollessa surullinen kertoja näyttää meille todella vahvasti alleviivaten, ettei hän ole. Kun Emilialla menee huonosti, hänen kertojansa säälii häntä enemmän kuin kukaan ja näyttää meille lukijoille sellaisia asioita kuin äiti voisi näyttää lapsestaan. Se tuo Emilian välillä ahdistavan lähelle. Minulle tulee sellainen olo kuin joku liian vieras tulisi seisomaan liian lähelle minua ja pyytäisi halausta: ahdistaa ihan sairaasti. Sehän on hyvän tekstin ja hyvän kirjoittajan merkki. Saat työnnettyä keksityn hepun niin lähelle minua, että ahdistaa. Kertoja näyttää oikeita asioita, jos päämääräsi oli tämä. Toisaalta jos haluaisit saada minut, lukijan, vaikka säälimään Emiliaa kivuissaan ja säryissään, joutuisit vaihtamaan kertojaa. Säälivällä kertojallasi on niin vahva ääni ja tunteet, että hän tuntee sääliä puolestani sen sijaan että johdattelisi minut tuntemaan sitä.

Kun Emilialla menee hyvin, häntä seuraa puolueettomampi kertoja. Sama äitihahmo juhlisi varmasti Emilian onnea sydämellisesti, mutta tämä toinen kertoja näyttää tarinan objektiivisemmin ja kauempana Emilian ajatuksista. Se antaa minulle tilaa olla onnellinen hahmosi kanssa. Sama kertoja tuntuu puhuvan minulle kun kirjoitat Andreista. Taidan pitää Andreista niin paljon siksi, että siinä kertoja on ristiriidassa hahmon kanssa. Minun poikani Chai haluaisi istua hänen jalkojensa juureen ja kuulla juttuja Vanhoista Kunnon Ajoista, ja jos Andrei joskus puhuu, uskallan päästää Chain sinne, koska Andrein naama ei kertojavalintasi vuoksi ole liian lähellä sitä televisioruutua, josta tapahtumia katson. Hän ei ahdista minua, kirjoittajaa, vaikka ymmärrän että hän voi ahdistaa hahmoja. Kun Andrei on kaukana minusta, hän voi olla lähellä hahmoani halusi hän sitten kertoa hahmolleni satuja tai lyödä naamaan.

Näiden kahden kertojan välillä tasapainottelu tekee Emiliasta välillä vaikeasti lähestyttävän kirjoittajan kannalta, mutta toisaalta helpomman lukijan kannalta. Tiedän nyt, että ilmeisesti hän käy tallilla tällä hetkellä harvakseltaan, eli Chailla on jotain mahdollisuuksia nähdä hänet, mutta en ollenkaan tiedä mitä kirjoittaa. Äidillinen, säälivä kertojasi pelottaa minua, koska rakastan hahmoani vähän niin kuin isä. Emilia olisi varmasti reilu pojalleni, mutta kertojasi ei tosiaankaan ole reilu! Jos hänelle selviää mitä Chai puuhaa ja ajattelee, hän on Emilian puolella niin että napsahtaa. Chai kestää kaiken mitä Emilia voi hänelle tehdä, mutta kestänkö minä sitä mitä kertojasi voi minulle sanoa. :DD Rakastan sitä miten nimetön epähahmosi, kertojasi, saa minut pelkäämään vaikka hän on eri todellisuudessa sekä minun että Chain kanssa.

Olet käyttänyt myös minäkertojaa aikaisemmin taitavasti ainakin Prookkiksen päiväkirjassa. Se on mielestäni helppo valinta tällaisessa paikassa, jossa hahmot ja kehystarina eivät ole omia, eikä heistä halua sanoa liikaa. Sinun viimeisintä juttuasi lukiessa minulle kuitenkin viimein valkeni se, mikä minäkertojissa aina mättää. Ne valehtelevat kuin siat!! Mitä jos Emilia olisi kertonut itse syntymäpäivästään? Joo ei tässä mitään, pientä särkyä tossa. Otin buranan ysiltä niin kyllä mä sillä pärjään. Jaksan aiva hyvin mennä tallille koska oon niin terve ettei mitää rajaa. Olis vähä Keitä ikävä mut kyl tää tästä. Kuka sano että itkin? Valehteli. Toki kivemmin kirjoitettuna. Toisaalta valehtelee Emilian viime jutun kertojakin, joskin eri tavalla. Hän valehtelee niin kuin Helsingin Sanomien artikkelit: sanavalinnoillaan ja näkökulmillaan. Tietenkin hän valitsee Emilian kannalta edullisimman näkökulman, onhan hän Emilian puolella. Mitä jos kertoja olisi ihan hirveän raivokas pikku fujoshi, joka käyttää korrektia kieltä mutta hyvin valikoituja näkökulmia... Emilia olisikin itse Pahatar tässä sadussa! :DD

Sain tästä jutustasi hirveästi irti omiin teksteihini. Olen miettinyt, miksen saa Hukkasuossa esiin sitä että Chaillakin on sielu jossa on enemmän kuin pari latteaa puolta. Se johtuu kertojasta. Hän valikoi nyt itse mitä haluaa kertoa, eikä hän tietenkään suostu sanomaan itsestään mitään sellaista, mitä oikeasti pelkää tai inhoaa, eikä hän suostu myöskään kehumaan ja arvostamaan itseään tarpeeksi. Kertojani näkee ulkopuolisen maailman tarkasti (tai siis tekee osin vääriä johtopäätöksiään siitä innokkaasti) mutta itsessään hänellä on sokea piste. Aionkin kokeilla eri kertojia: eihän tämä ole romaani, minä voin tehdä niin. Samalla toivoisin että jonkun muun kertoja kertoisi hänestä minulle, jotta oppisin hänestä lisää. Hänen omassa tarinassaan on kaksi kertojaa, joista toisen silmissä hän on ritari ja toisen silmissä hirviö. Hän itse ei saa kerrottua itsestään kummastakaan näkökulmasta.

No niin, kiitos siis sivistämisestäni kertojien suhteen. Voin lähettää tämän romaanin myös nimikirjoituksella. :DD

Molemmat Chait
Kei 6.11. spin-off -päiväkirjassaan

Kauheaa, että kirjoitin ensin arkisen kommentin edellisestä jutustasi ja sitten ammut tällaisella tekstillä päin pläsiä. En oikein tiedä mitä sanoisin, ja minähän tiedän aina mitä sanoa kun puhe on kaunokirjallisesta tekstistä. Olisi tosi sopimatonta edes ajatella saati kommentoida mitään kielellisiä asioita tässä yhteydessä, joten kirjoitetaan minulle epätyypillinen kommentti: lyhyt ja pelkkään sisältöön kohdistuva.

Minusta tässä tekstissä on hauskinta se, miten Kein olemuksen, asennon ja etenkin ilmeen suhteen kolme seikkaa riitelevät ihanasti päässäni.
1. Et kuvaa Kein ilmettä ensimmäisessä tekstissä muutoin kuin että hän tuijottaa Chaita haastavasti silmiin. Kei on minä-kertoja eikä näe itseään, ja joskus hän tietää omat ilmeensä aika tarkasti siihen nähden. Tässä kaikki kuvaus on kuitenkin Kein pään sisällä, ja niin ansiokasta, että voin nähdä Kein mikroilmeet. Tulkintani niistä sopii niin täydellisesti tilanteeseen, ettet usko!
2. Minun mielestäni Keillä ei edes ole ilmeitä. Hän on kaikissa teksteissäsi samanlainen ja vähän päänsä sisällä. Lisäksi itse vein Keiltä viimeisetkin ilmeet piirtämällä sille kuvan: vanhassa se oli ilmeikkäämpi. Sitä paitsi olen miettinyt Kein ilmeitä oikeasti useamman tunnin piirtäessäni. Kuvan piti sanoa "voi hohhoijaa taas Chai", ja niin hemmetin hienovaraisesti, koska eihän Keillä ole niitä ilmeitä joilla sanoa se selkeästi. Kein kuvahan on Chain selfiestä, jossa Kei ei tosiaankaan ollut vapaaehtoisesti.
3. Sitten vielä se, että olen kirjoittanut aika paljon Chaina - olen siis ollut Chai viimeaikoina. Näkisittepä mitä minä näen, kun olen Chai. Keillähän on miljoona ilmettä koko ajan, jos vain katsoo niin tarkasti kuin Chai. Älkää katsoko niin tarkasti kuin Chai - minäkin olen suurin piirtein nukkunut Kein vieressä viimeyön, kun ajauduin liian syvälle tarinaan!

Ensimmäinen Chai-teksti on jälkimmäistä parempi. Näen, että siihen on käytetty enemmän aikaa. Molemmat ovat hienoja, mutta eron huomaa Kein pään sisällä. Ensimmäisessä tekstissä hän on niin viimeistellysti, hiotusti ja kauniisti sekaisin, että en olisi muuttanut siitä mitään. Voi kun Kei olisi romaani. Lukisin sen niin tosi monta kertaa.

Ei mulla enää muuta kuin että katso kun kumarran sinua ja kiitän, että saan olla täällä oppimassa paremmiltani. Minulla ei ole tarjota sinulle kritiikkiä tai hyvää kommenttia, mutta tässä on edes ajatuksia.

Oii, nopea kommentti tälleen yleisesti Chain ja Kein tarinoista 6/11/2018 Chain päiväkirjassa sekä Kein spin-offissa:

Oottepa ollu ahkeria! Oon ihan innoissani näistä juonenkäänteistä ja musta tuntuu, että mun Emilialle suunnittelemat jutut sopii näihin just passelisti. Hienoa tekstiä ja kuvailua molemmilta, ootte niin nopeita, etten nyt kyllä kerkeä mitenkään syvällisemmin kommentoimaan näitä tähän hätään.

En malta oottaa, mulla on jo monen monta ideaa siitä, mihin suuntaan tää vois lähteä kehittymään ja melkeen kaikkiin vielä vastauksetkin valmiina mietittynä :’D

Tiivistettynä: oon innoissani, kirjoitatte ihan mahtavia juttuja ja mulla on Emilian paluuropen aloitusviestikin jo kirjotettuna näiden innoittamana... sanokaa vaan niin oon valmis (;

Ensin, käykää tästä täyttämässä tekemäni addressi:

feikkilinkki

Tässä vaaditaan, että tämän topan nimeksi tulee Chain Ja Jennin Palauteloota Mut Varsinkin Chain

**

Hulluna huolesta
Kei 5.11.2018 Tashan päiväkirjassa

Hyviä juttuja on helppo kehua sanomalla, että olipa kiva teksti, tykkäsin. Vaikeampaa on osoittaa sormella, että tämä tässä on hyvä syystä x. Mutta hei, kokeillaan ensimmäisenä sitä!

Aiheen rajaus ja aikaikkuna toimivat suhteessa tekstin pituuteen ja sisältöön. Sen lisäksi tällainen rajaus ohjailee tehokkaasti tulkintaani Kein hahmon persoonasta. Minun Chaini pyörittää, pyörittää, pyörittää ja pyörittää samaa asiaa sille päälle sattuessaan, mutta sinun Keisi pystyy tekemään useampaa asiaa kerrallaan eikä jää jumiin juttuihinsa. Tottakai Kein maailmassa täytyy olla jokin synkkä pohjavire Emilian loukkaantumisen takia, mutta hän pystyy samaan aikaan huolehtimaan muustakin ja olemaan varta vasten vatvomatta samaa. En ehdi tylsistyä, vaikka Keille ei juuri nyt tapahtunutkaan mitään ihmeellistä.

Vaihdat kesken tekstin suuntaa radikaalisti, mikä on aina vaarallista, mutta teit sen tässä hienosti. Pelkkä kappaleenvaihto ei olisi minusta riittänyt tähän, mutta tallin ovi ja hevosen vaihtaminen toimivat nyt lukijalle jonkinlaisena portaalina, josta voidaan sujahtaa seuraavaan aiheeseen. Jokin silta tai portaali on oltava - muuten käy niin kuin minulle kävi tänään, jos ei ole kumpaakaan. Tässä aiheen vaihtuminen ei tuntunut yhtään siltä kuin dvd:n jumittaminen hetkeksi kesken leffan. Kun luin tekstin ensin ollenkaan sitä analysoimatta, hyppyä ei edes huomannut. Jee, hyvä, onnistunut vaikea siirtymä!

Hyvistä jutuista on vaikea myös antaa kritiikkiä, vaikka ainakin mun mielestä lempeä kritiikki on edellytys kehitykselle. Tämän palautteen pääkritiikki on nyt niin hifistelyä, että kohdistuu lauserakenteisiin.

Tiedät tietenkin sen, että eripituisten lauseiden avulla teksti pysyy mielenkiintoisena ja luettavana. Välillä tarvitaan pelkkä päälause. Välillä tarvitaan kolmen metrin sivulausejärjestelmä, jotta saadaan tekstiin soljuvuutta. Jos olisin sinä (ja yhtä maaninen perfektionisti kuin minä) kiinnittäisin seuraavaksi huomioni siihen, millaisen lauseen valitsen mihinkin kohtaan.

Onnistut yleensä tosi hyvin:
Emilia. Oliko hän kunnossa?
Tästä välittyy se, miten yhtäkkiä Emilia tulee mieleen, ja miten sydänkin alkaa hakata säikähdyksestä häntä mietittäessä.

Joskus taas lauseen pituus ei ihan mene maaliin:
Suihkukone piirsi valkoista viivaa siniselle taivaalle ja sai ikävän tunteen taas puristamaan rinnassa.
Pitkä, rauhallinen, maisemia ja taivaita maalaava lause yhdistettynä puristavaan tunteeseen rinnassa olisi teho- tai tyylikeinona erinomainen, mutta vahinkona vain outo valinta.
Suihkukone piirsi valkoista viivaa siniselle taivaalle ja sai minut taas ajattelemaan Emiliaa. Rintaani alkoi puristaa. -> esimerkiksi ajatteleminen on rauhallista, niin kuin pitkä lause. Rinnan puristaminen on minusta aika aggressiivista, niin kuin lyhyt lause.

Älä kuvittele hetkeäkään, että lauseiden pituus olisi jotenkin heikkoutesi tai millään tavalla pistäisi tekstistä silmään tai vaikuttaisi jotenkin negatiivisesti lukukokemukseen. Niissä ei tosiaankaan ole mitään huonoa, joka herättäisi huomiota. Ensilukemalla en ajatellut tällaisia asioita, vaan vasta oikeasti tekstiä analysoidessani ja tulkitessani. Näiden pariin seuraavaksi ohjaisin sinut, jos olisit pian ällän kirjoittava kunnianhimoinen opiskelija äikänluokassani, ihan vain jotta sinulla olisi jotain tekemistä niin halutessasi.

Sanavalinnat... Hmm. Hifistellään näistäkin siltä varalta, ettei lauseasia kiinnosta sinua. On joitain kielikuvia ja sanontoja, jotka ympyröisin ällän esseestäsi punakynällä. Toisella puolella maapalloa on - mitä? Pölyä ja hometta ainakin, mutta ei enää mitään freesiä ja mielenkiintoa herättävää. Luoja ties - mitä? Varsinkin jälkimmäistä käyttäisin enää ironisesti, laittaisin sen vaikka jonkin korostuneen uskonnollisen hahmoni suuhun. Näihin pölypalloihin sortuvat kaikki ihan huomaamattaan ja koko ajan, koska näitä käytetään puheessa. Onneksi näitä on tässä vain kaksi. Not bad.

Romaanini lähenee loppuaan, enkä ole vielä saanut ihailtua ihastuttavaa päähenkilöä. Ai että kuinka hyvin olet kirjoittanut Keistä tuollaisen röllin. Sillä on muuta mielessään, mutta silti sillä pitäisi olla silmät päässään - tosi hauskaa ettei sillä ole. Jos se olisi lihaa ja verta, inhoaisin sitä, koska olen itse välillä vähän niin kuin Chai ja analysoin kaikkien joka liikahduksen. Toisaalta ymmärrän kyllä, miten Chai ei pidä Keitä idioottina, vaan jännittävänä ja mystisenä. Olet kirjoittanut hienon hahmon, jota on mukava niin inhota kuin rakastaakin. Toisaalta olet kirjoittanut sille niin tosi paksun suojakuoren, että sen lähelle on hirvittävän vaikeaa päästä ottamatta tosi isoja riskejä omalla hahmollaan. Tämän käsityksen saattaa ehkä myös jakaa aika moni: luen kaiken mitä Hukkasuossa tapahtuu, eikä Keitä ole kutsuttu ihan hirveän monelle hiihtoretkelle, kun kukaan ei tiedä osaako se hiihtää ja tykkääkö se lumesta - tai ihmisistä. Antakaa nyt hyvät ihmiset ja hahmot meille jokin koukku johon tarttua.

Jes, jaksoit lukea loppuun, on loppukevennyksen aika!

Ihan henkilökohtaisista syistä minua huvittaa tämä lause:
Chai oli ollut todella vaikeana, pyytänyt minua sitten tanssimaan ja lähtenyt yhtäkkiä kotiin.

Kerroin täsmälleen saman tarinan muutama päivä sitten. Minulla siihen meni 2826 sanaa sanalaskurin mukaan. Se oli pitkä teksti jopa mun mittapuulla. Tässä saman tarinan kertomiseen meni 13 sanaa.

Hyvät kuulijat, se olisi taas Chai linjoilla Radio Monoloque de Hukkasuossa, ja tänään luemme ääneen uusimman romaanini.


Jennin Halloween-tarina
31.10. Dasun päiväkirjassa

Tämän romaanin sisällysluettelo on seuraava:
sivu 4: Luku 1 - kielioppi ja oikeinkirjoitus
sivu 98: Luku 2 - sanavalinnat ja ilmaisut
sivu 201: Luku 3 - Chain neljän kohdan pikaohjepankki Jennille


Kieliopista ja oikeinkirjoituksesta

Viimeksi kun kommentoin juttujasi pidemmin, kehuin että olet oppimassa nyt vuorosanojen kirjoittamisen oikein. Pilkkujen, huutomerkkien, kysymysmerkkien ja lainausmerkkien käyttö sujuukin jo kuin ammattilaiselta, hienoa! Se on vaikea homma, mutta olet oppinut sen ihan käsittämättömän nopeasti. Vau!
Nyt toistamasi virhe repliikeissä on kuitenkin iso alkukirjain. Et tunnu olevan vielä ihan varma siitä, milloin vuorosanaa seuraava lause alkaa isolla alkukirjaimella. Ei se mitään. Katso näitä: tämän jälkeen osaat senkin yhtä hienosti kuin nyt osaat kaiken muun.

"Repliikki tähän", hän sanoi.
"Repliikki tähän!" hän huusi.
Nämä ovat molemmat oikein. Hän sanoi -ilmaus on AINA pienellä, jos se tulee vuorosanan jälkeen. Huutomerkki/kysymysmerkki tai sen puuttuminen ei vaikuta siihen.

"Repliikki tähän", Chai sanoi.
"Repliikki tähän!" Chai sanoi.
Tämä sen sijaan sujuu sinulta nyt tosi hyvin. Nimet kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella.

Sanoin viimeksi myös yhdyssanoista. Niihin voisit vielä keskittyä vähän. Minun ja Crimiksen esittelemä kin-sääntökään ei ihan aina toimi täydellisesti, joten yhdyssanojen kanssa tulee virheitä tosi helposti! Älä siis lannistu, vika ei ole sinussa! Katso nyt vaikka tätäkin käyttämääsi hienoa ilmausta, voi vitsit mikä kuvaileva sana!
Tiilitalonrakennuspäivä. (Tämä on oikein: kirjoitetaan yhteen, koska tämä on yksi asia. Tiilitalonrakennuspäiväkin kuulostaa normaalilta.)
Tiilitalon rakennuspäivä. (Tämäkin on oikein, mutta tarkoittaa eri asiaa. Tässä on kyseessä jokin oikea kalenteriin merkitty sovittu päivä, jolloin työmiesten on sovittu tulevan paikalle ja rakentavan oikean tiilitalon. Edellisessä tämä oli ilmaus tai vitsi, jollaiseksi tämän tekstissä tarkoitit, mutta tällä tavalla kirjoitettuna tämä onkin totta. Tiilitalonkin rakennuspäivä kuulostaa normaalilta.)
Tiili talon rakennus päivä / tiili talon rakennuspäivä / tiilitalon rakennus päivä ovat kaikki väärin. Kokeilepa niihin kin-sääntöä - ei toimi!
Vaikka yhdyssanat eivät ole helppoja, niihin kannattaa panostaa. Yhdyssanojen kirjoittaminen väärin on se asia, jonka lukija huomaa ihan ensimmäisenä ja kyllästyy tekstiin sen katkonaisuuden vuoksi, vaikka se olisi muuten kuinka hyvä! Se on harmi: sinulla on paljon hyvää tekstiä ja haluan kaikkien jaksavan lukea sitä!

*

Sanavalinnoista ja ilmaisuista

Vitsailet onnistuneesti tämän tekstin repliikeissä. Parasta on kuitenkin minun mielestäni sellainen tilannehuumori, jota ei suoraan alleviivata vitsiksi, vaikka se sellainen tietenkin oikeasti on. Tämä kohta oli tekstisi ilmaisullinen helmi:

Ilmeisesti se luuli olevansa kaunis, "joku pala sillä täytyy aivoista puuttua", mietin, "no, en tiedä, ehkä sen järki jäi emän mahaan?"

Lisäksi huomautan, että tämä kohta on myös teknisesti melko oikein. Repliikit kirjoitettaisiin juuri noin. Tosi hyvää työtä!

Myös Crimis kommentoi tätä kohtaa eri näkökulmasta. Hän neuvoi, että vain puhe kirjoitetaan lainausmerkeissä, ei ajatuksia. Kaikki suora lainaus kirjoitetaan toki lähtökohtaisesti lainausmerkkeihin:
"Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley olivat aivan tavallisia, totta tosiaan", Harry Potter -nimisessä kirjassa lukee.
Myös ajatukset voi kirjoittaa lainausmerkkeihin, mutta minäkin neuvoisin, ettet tekisi niin, vaikka se onkin teoriassa ihan oikein. Neuvon niin kuitenkin tyyliseikkojen vuoksi. Mietipä omia ajatuksiasi hetki. Et ajattele yleensä kokonaisina lauseina - kukaan ei ajattele. Siksi lainausmerkkeihin kirjoitettu ajatus ei ole tekstissä kovin ajatusmainen. Ajatukset ovat ennemminkin tunteita, kuvia, satunnaisia sanoja ja sumua - ja siinäpä onkin haastetta kerrakseen, kun yrittää varta vasten kirjoittaa ajatuksia! Minulla ei ole vastauksia siihen, miten sinun "pitäisi" kirjoittaa ajatukset. Voit harjoitella eri tyylejä vaikka ottamalla mallia muiden teksteistä. Matkiminen on ok tällaisissa asioissa!
Tämä on kuitenkin taas sitä hifistelyä. Jos haluat juuri nyt keskittyä muuhun, eivätkä ajatukset inspiroi, voit ihan hyvin kirjoittaa ne tekstiin suoraan tuolla tavalla kuin nytkin, joskin mielellellään ilman lainausmerkkejä, niin kuin Crimis sanoi.
Niin tai näin: tämä kohta oli tekstisi helmi - vaikka siinä olikin ne lainausmerkit.

Onnittelut myös sellaisista kohdista tekstissäsi, jossa et sano jotain asiaa tylsästi ihan suoraan, vaan vihjailet osuvasti ja annat lukijan hoksata mistä on kyse. Tämä tuntuu olevan vahvuutesi tällä hetkellä. Esim. nämä ovat erittäin onnistuneita:
Olimme risteyksessä mistä käännyttäisiin tallille. (Olisi ollut tylsää vain tekstin seassa todeta, että kävelimme. Kävelimme. Kävelimme. Sen sijaan lukija ymmärtää tästä, että nyt on kävelty koko ajan. Lisäksi tällainen yhtäkkiä risteyksessä oleminen vihjaa siitäkin, että Jenni on keskittynyt enemmän Chain kanssa puhumiseen kuin kävelyyn, mistä saan edelleen johdettua tulkinnan että Jenni pitää Chaista.)
Säkkikangaspakettimme tanssi minä riimusta pitäen. (Hevonen ei tietenkään osaa tanssia, mutta tästä vihjeestä lukija päättelee helposti Dasun olevan innokas ja vähän hermostunut, vaikka sitä ei vain tylsästi todeta.)
Chai seurasi koiraa muistuttaen. (Tämä on näistä paras. Minulla on nyt selkeä mielikuva siitä, miten Chai seuraa kokonaisuudessaan: automaattisesti, kiltisti ja nöyrästi, niin että Chain asentokin on kiltti ja nöyrä, ja ajatuksetkin kilttejä ja nöyriä ja ehkä vähän tylsiä - niin kuin koiralla. Tosi hyvä vertaus, joka sanoo pienessä tilassa paljon.)


*

Viimeiseksi vielä tiivistetyt ehdotukseni sinulle
1. Keskity seuraavaksi siihen, mitkä sanat kirjoitetaan isolla vuorosanoissa, sekä yhdyssanoihin.
2. Älä kirjoita suoraan foorumille, vaan vaikka wordiin, ja lue tekstisi kaksi kertaa huolellisesti ennen julkaisemista. Korjaa virheet, jos löydät niitä: niitä on ainakin minun tekstissäni tässä vaiheessa aina vähintään kymmenen.
3. Älä käytä hymiöitä kaunokirjallisessa tekstissä. Ikinä. Älä edes yhtä pientä.
4. Taputa itseäsi selkään oikein kunnolla: olet taas kehittynyt paljon viime juttusi jälkeen ja tätä tekstiä oli taas kivempi lukea kuin edellistä. Hyvä Jenni!

Halloween Special: miten Keitaro Akiyama hengittää ja on olemassa (Chai)

Voi että mä nauroin, ei paljoa sanottavaa mutta oli viihdyttävä teksi ja hyvin erilainen!!

Noniin. Se olisi minä sitten taas linjoilla. Sanotaan, että kommentti on lahja, joten aion jakaa teille nyt lahjoja parhaani mukaan kun joulukin on tulossa. Lähettäkää vaikka viesti, jos ette halua lahjoja, koska näiden tekeminen vaatii hirveän monta lukukertaa ja paljon keskittymistä, sillä en halua antaa tahallani huonoa lahjaa. Ja jos lahja ilmestyy ennen kuin ehditte huutaa eeeeeeei, lähettäkää silti viesti niin poistan sen kyllä. Tiedän että kaikki eivät vain halua mitään kömpelöä syväanalyysiä taiteestaan. Yritän kyllä olla kaikille kiltti ja kommentoida hyödyllisesti jotain enkä vain kaikkea mahdollista latteasti. Minua ainakin pelottaisi, jos joku kommentoisi tekstiäni sitä varten, että saisi etsiä siitä kaikki virheet. Niitähän nimittäin on!

Ja hei kaikki: esittelen vain mielipiteitäni. En totuuksia.

***
***
***

Uutinen
Emilia 30.10. Prookkiksen päiväkirjassa

Olen seurannut tekstejäsi aiemmin, ja siksi huomasin tästä tekstistä ensimmäisenä sen, miten koko ilmaisutapasi muuttuu kun fokalisoijana on Emilian sijasta Andrei. Se tuntuu olevan yllättävän harvinainen taito. Olen lukenut uskomattoman määrän sellaisia kirjojakin, jossa fokalisoija tai jopa koko kertoja vaihtuu, mutta vaihdokset ovat liian yhtenäisen tyylin vuoksi epäselviä. Tässä tyylinvaihto kuitenkin sujuu niin sulavasti, että lukijalle olisi ollut kertomattakin selvää heti parin lauseen jälkeen, että fokalisoija ei ole Emilia, tai sitten Emiliassa on muuttunut jokin.

Toinen tyylittelyn helmi tekstissäsi on Andrein puhe. Niinhän sitä sanotaan, että pilkkusäännöt on opittava, mutta jos olet taiteilija, niistä ei kannata välittää. Pystyn kuulemaan Andrein puheen rytmityksen ja melkein tuntemaan hänen ajatuksenjuoksunsa sen perusteella, miten olet käyttänyt pilkkuja kuin nuotteja merkitsemään puheen taukoa ja ajatuksen suunnan vaihtumista tähän tapaan:

On minun pieni tyttö, minä pitän huoli, ettei ole iso hätä, oli vain pieni aivohärähdys

Myös Andrein sanojen hakeminen toimii melkein koko ajan hyvin. Sitä on oikea määrä. Minulle kävi tekstistä selväksi, että Andreilla on vaikeuksia. Oikeassa puheessa oikea ihminen hakisi enemmän sanojaan, mutta se tekisi tekstistä vaikeaselkoisen. Aivotärähdys-sanan etsiminen yhdessä Keitaron kanssa oli myös hienosti kirjoitettu, mutta sen sijaan hetki ylhäällä – tilanne päällä herätti huomioni sen vuoksi, että se tuntui keksityn tosi väkisin tyylin vuoksi.

Normaalisti en edes kommentoisi noin mitätöntä harminaihettani kuin hetki ylhäällä, mutta koska kirjoitat sulavasti ja taitavasti ja tyylisi on vahvuutesi, uskoisin pienestäkin viilauksesta olevan apua. Hyvä kirjoittaja saa harvoin yhtään mitään kritiikkiä ja tallaa siksi paikoillaan. Älä siis loukkaannu, en yritä olla ilkeä enkä sano tekstiä huonoksi. Melkein kaikkea muuta tyyliin liittyvää voisin ylistää.

*

Sitten Kei. Meidän murheenkryynimme. Kun luin tekstisi ensimmäisen kerran, olin näkevinäni siinä paljon enemmän Kein ohjaamista kuin nyt ties monettako kertaa sen lukeneena. Olimmeko minä ja Chai mustasukkaisia vai mistä lie se johtui, koska nyt on todettava, että kohtelet Keitä hienovaraisemmin kuin minä, ja usko pois, olen huomannut juuri kuinka vaikeaa se on! Sinun Keitarosi osasi vastata tosi hienosti Andreille sanoillaan ja eleillään juuri sillä ihanalla tavalla, että Keille jää paljon tilaa kirjoittaa itsensä mihin tahansa tilanteeseen. Esimerkiksi miksi Kei oli niin hiljainen kuullessaan uutiset, eikä edes katsonut Andreita heti kunnolla. Liikuttuikohan hän, helpottuikohan hän, pohtiko miten pelaa Chain pois vaivoistaan, kokiko syyllisyyttä vai mitä lie. Joka lukijalla on oma tulkintansa, ja minun poikkeaa varmasti sinun tulkinnastasi, ja se tekeekin tästä niin jännää. Tämä juttu on kuin hienosti suunniteltu saippuasarja silloin ennen vanhaan ennen Netflixiä: raivostuttaa odottaa ensiviikon uutta jaksoa kun haluaisi heti tietää mitä tapahtui! Ihan hir-ve-än taitavasti tehty! Haluaisin osata yhtä hyvin. Ehkä opin, kun harjoittelen ja otan mallia.

Näkökulma oli siis selkeästi Andrein koko ajan. Ainoastaan yhdessä ainoassa lauseessa haistan Kein ajatuksien sanoittamista niin, että tämä ei olekaan Andrein arvio, vaan fakta:

Keitaro ei näyttänyt edelleenkään uskovan häntä.

Eihän Keillä pelaaminen siis taida olla kiellettyä. Kommentoin tätäkin vain siksi, että Andrein näkökulman valitseminen ja vain hänen ajatuksiensa avaaminen näyttää olevan linjasi tässä tekstissä. Onhan tässäkin ei näyttänyt uskovan -ilmaus, joka viittaa vähän Andrein tulkintaan päin, mutta luen sen enemmän kertojan tulkintana faktasta.

*

Odotan Emiliaa ihan hulluna. Kunhan tämä soppa ehtii keittyä, se räjähtää ihanasti jonkun silmille. Yhtä jännää kuin se kuuma peruna -peli lapsena! Toisaalta harmi jos Emilian palaaminen tarkoittaa myös Andrein lähtöä. En ole vielä yhtään ehtinyt leikkiä Andrein kanssa.

*

Olisipa Keitaro mun tai pelaisipa joku Chain tällaiseen liemeen. Mun unelma olisi kirjoittaa poikaraukka ulos tästä tavalla tai toisella, tarina tarinalta. :DD

Palauteloota

Talliporukan toiveita täyttämässä, kokonaan oma alue tarinoiden kommentoinnille! Pidetään kommentit positiivisena.

Ja pari ohjetta: Merkitse kommenttiisi tarinan otsikko tai päivämäärä sekä kirjoittaja, jotta pysytään kärryillä kelle ja mistä puhutaan.