PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Maya ja Mini

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava
KirjoittajaViesti
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Maya ja Mini   Ma 14 Marras - 18:36

First topic message reminder :

Maya on 21-vuotias puoliveritamma. Entisessä elämässään Maya oli mahtava kilparatsu, mutta nykyään se on ihan kokonaan eläkkeellä. Tämä päiväkirja seuraa Mayan uusia seikkailuja täällä Hukkasuolla.

Maya LIN



Mayan kuvan piirsi Anne L


Viimeinen muokkaaja, Reita pvm La 25 Helmi - 12:24, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot

KirjoittajaViesti
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 7 Maalis - 11:06

48: Aurelia ulkona

Ymmärsin kyllä, ettei Aurelia jäisi minulle. Tiesin sen jo kun astutin Minin: joko tammasta tai varsasta täytyisi luopua, kun varsa olisi luovutusikäinen. Todennäköisesti se olisi varsa, joka lähtisi, koska onhan Mini minun prinsessani ja balleriinani. Vaikka ihailin Aureliaa ja haaveilin siitä jo ennen sen syntymää, varoin tarkasti, etten kiintyisi siihen liikaa. Halusin kuitenkin nähdä sen kasvun ja kehityksen kaikki vaiheet, koska kuinka usein sitä pääsee huolehtimaan vastasyntyneestä varsasta?

Se oli erityisen hauska ja eloisa aamupäivä, kun vein Aurelian ensimmäistä kertaa ulos. Niin pieniä ei vielä sidota kiinni ja talutella, joten varsa juoksi Minin ja minun ympärillä, kun talutin Miniä. Emätamma piti tarkasti silmällä varsaansa, mutta antoi sen hypellä. Tallipihan pakkautunut, moneen kertaan tallottu lumi kiinnosti Aureliaa ihan hirveästi ja se tömisteli jättimäisillä pikkujaloillaan niin, että sai isoja lumiknöllejä halkeamaan irti. Sitten se nousi tästä hämmentyneenä takajaloilleen etujalkojaan ilmassa sätkytellen, teki samanlaisen loikan kuin pukitteleva marsu ja laukkasi pieni häntä pystyssä edellemme.

Tarhaan se ei kuitenkaan olisi millään uskaltanut mennä. Mini käveli portista tyynesti ja huhuili Aurelian perään. Varsa sinkoili portilla edestakaisin niin hädissään, että minun oli peruutettava alta pois, ettei se rusikoinut minua paniikissaan. Lopulta Mini huokaisi, käveli muutaman askeleen portille ja kutsui Aureliaa matalalla äänellä venyttäen kaulansa oikein pitkäksi. Silloin Aurelia pysähtyi hetkeksi, rauhoittui ja hiipi pitkät jalat vapisten portista sisään. Mini olisi pyöräyttänyt silmiään, jos hevoset osaisivat tehdä niin.

Koska Aurelia meni Minin kanssa ulos joka ainoa päivä ja kulki aina portista, se tottui nopeasti ajatukseen - ja minuun. Aluksi se vierasti kauheasti ajatusta siitä, että jäin aidalle istumaan ja Miniä rapsuttelemaan. Kun päiviä kului, istuskeluni alkoi olla sille se ja sama. Sittemmin se alkoi kiinnostua minusta, eikä mennyt kahtakaan viikkoa, kun se tuli töykkimään pois Minin päätä, jota pidin sylissäni. Se halusi osansa rapsutuksista. Siinä vaiheessa lopetin aidalla roikkumisen ja seisoin ihan kahdella jalalla maassa. Halusin päästä tarvittaessa nopeasti pois, jos varsa innostuisi liikaa tai sen touhut alkaisivat ottaa Miniä kupoliin.

Niin siinä sitten lopuksi kävi. Painiessani Aurelian kanssa haassa eräänä iltapäivänä pukkasin sitä kerran oikein kunnolla ja se juoksi monta askelta sivuittain kuin rapu, jotta saisi tasapainonsa takaisin. Silloin hinkkasin nenääni karvaiseen lapaseeni ja tiesin, että olin jo rakastunut hevoseen. Olisi aika laittaa se jo myyntiin, jotta en voisi perua suunnitelmiani sen tullessa tarpeeksi vanhaksi vieroitettavaksi. Katselin sitä hetken haikeana, mutta en kauaa, koska se laukkasi samaan aikaan minua päin ja odotti, että ottaisin siitä niskalenkin. Melkein näin, miten Mini pyöritteli taas silmiään kauempana muhkea heinätuppo suussaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 5 Maalis - 13:19

47: Minin Aurelia, osa 2/miljoona

Sun kuvailu on aina niin ihanan suorasanaista: arkea kaikessa sen ihanuudessa ja kamaluudessa. Et pelkää puhua kaikesta siitä paskasta, räästä ja väsymyksestä.

Saatoin vähän naurahtaa täällä, kun luin tästä ihmeellisestä, ihanasta tapahtumasta kuin varsan syntymä.

Se tärisi vähän aikaa, ja ponnisti sitten jättikokoisen mustan limaisen möykyn maailmaan ihan äänettömästi ja helpon näköisesti. Se puhkaisi möykyn sikiökalvon ja alkoi pari kertaa hengitettyään pestä ja hoivata tuota ällöttävää kasaa. Ei kestänyt montaa lipaisua ennen kuin musta klimppi alkoi näyttää yhä enemmän hevoselta


Mutta hei ihanaa, että synnytys meni hyvin ja sait nukuttuakin. Aurelia on kaunis <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 5 Maalis - 12:11

47: Minin Aurelia, osa 2/miljoona

24 tuntia ennen Aurelian syntymää olin tietenkin tallilla, koska olihan sunnuntaiaamu ja sää oli lämpöisempi kuin aikoihin. Taas kerran toivoin, että minulla olisi ollut hevonen, jolla laukata maastossa: toinen hevosistani oli edelleen iältään sataneljä ja toisen vatsassa potki noin valaan kokoinen vauva. Olin ruinaamaisillani, että saisin ratsastaa Starilla edes tämän yhden kerran, mutta jätin kinuamisen kuitenkin sikseen. Sen sijaan siivosin Mayan, Minin ja Jackalin haan, jossa Mini ei kuitenkaan oleskellut sinä aamupäivänä paksuutensa ja yllättävän kiukkuisuutensa takia.

21 tuntia ennen Aurelian syntymää olin lähdössä kotiin, kun tallilla ei ollut mitään tekemistä tammojeni asiaintilojen johdosta. Minut kuitenkin pysäytti Crimis, joka kysyi, tarvisinko makuupussia lainaan.
"Mitä hiton makuupussia? Minkä takia?" kysyin nälkäisenä ja siksi vihaisena.
"Ai etkö sä meinaa nukkua ollenkaa? En mäkää pystyny nukkuun sinä yönä kun meille syntyi eka varsa..."
"Nukkua? Pitääkö mun olla täällä yötä?"
"Ööm... No ei sun tarvi, mutta mä ajattelin, että sä haluaisit. Kun näyttää nyt siltä että varsa tulee ihan tässä muutamien tuntien sisällä..."
"Ai! No kyl mä haluan, mutta en mä mitää makuupusseja ota. Mä meen tallikämppään sitte jos mä väsyn."
"Joo. Mä ostin sinne uuden fleecepeiton, voit ottaa sen sitte. Löysin semmosen missä on arabialaisen kuva."
"Mä meen nyt kuitenkin käymään eka kotona. Mä vien Ruskan pulkkamäkeen."

Yhdeksän tuntia ennen Aurelian syntymää rauhoittelin räkäistä Ruskaa meidän kotiovellamme. Ruska oli viettänyt tarhassa paljon aikaa Joona-nimisen pojan kanssa, jonka vanhemmat olivat juuri eronneet. Joona oli muistanut tapauksen niin, että eräänä iltana isi vain lähti reppu selässä eikä koskaan palannut. Tämän version hän oli kertonut Ruskalle, joka pelkäsi, että nyt äiti ja isä erosivat. Ei auttanut, vaikka Joonan vanhemmat olivat oikeastaan puhuneet Joonalle erosta etukäteen, ja vaikka Joona oli viettänyt oikeasti heti seuraavan päivän isänsä kanssa. Eikä auttanut sekään, vaikka sanoin vain meneväni kaverin luokse yöksi, niin kuin Ruskakin on joskus mennyt mummolaan yöksi. Itkeminen loppui, kun sanoin, että Mini saa vauvan ja minä menen auttamaan. Tiesin, että Maija ei saisi Ruskaa nukkumaan enää millään, kun hän haluaisi tallille heti mukaan.

8,5 tuntia ennen Aurelian syntymää istuin kahvikupin kanssa Minin karsinaa vastapäätä ja odotin hämärässä tallissa syntymän ihmettä. Olin varma, etten nukkuisi. Lähdin kahdesti hakemaan lisää kahvia ja kerran vessaan.

Noin kahdeksan tuntia ennen Aurelian syntymää olin istahtanut ihan pieneksi hetkeksi tallikämpän sohvalle ja jäänyt siihen loppuyöksi.

4,5 tuntia ennen Aurelian syntymää kukaan ei herättänyt minua, vaikka tallilla alkoi olla jo täysi tohina päällä. Heräsin ihan itse kahvin tuoksuun vain 2,5 tuntia ennen Aurelian syntymää. Crimis oli tehnyt minulle voileivän ja kissa oli pissannut kenkääni ilmeisesti siitä syystä, että oli halunnut peittää vieraan koiran hajun.

Kaksi tuntia ennen Aurelian syntymää roikuin taas Minin karsinan edessä. Mini kävi kaksi kertaa makuulle, kuopi vimmatusti maata ja rauhoittui sitten taas. Se joi ja jopa söi vähän.

1,5 tuntia ennen Aurelian syntymää Mini oli nokosilla. Sitten se taas joi, kerjäsi minulta porkkanan ja nukkui lisää sen näköisenä, kuin ei aikoisi synnyttää ikinä yhtäkään varsaa.

Tuntia ennen Aurelian syntymää Mini muuttui taas levottomaksi. Se kuopi karsinassaan, piti meteliä ja yritti jopa potkia mahaansa välillä. Se meni makuulle, nousi taas ylös ja kävi uudelleen maahan. Se piehtaroi, kiersi kehää ja oli muutenkin ahdistunut. Sitä kesti ainakin puoli tuntia, ja sitten Mini oli taas ihan rauhallinen.

Kello 12:24 Mini laskeutui vielä kerran maahan. Se tärisi vähän aikaa, ja ponnisti sitten jättikokoisen mustan limaisen möykyn maailmaan ihan äänettömästi ja helpon näköisesti. Se puhkaisi möykyn sikiökalvon ja alkoi pari kertaa hengitettyään pestä ja hoivata tuota ällöttävää kasaa. Ei kestänyt montaa lipaisua ennen kuin musta klimppi alkoi näyttää yhä enemmän hevoselta. Sillä oli piirto päässään ja se ponnisteli hurjasti päästäkseen pitkille, huterille jaloilleen.

Aurelia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 16 Helmi - 16:44

46: Minin Aurelia

.. kuulostaa ihan varsan nimeltä, ja vieläpä kauniilta sellaiselta. Voi että, milloinkas se laskettu aika olikaan? En malta odottaa, että isopieni vaavi syntyy! Kuinkahan valtava se on vstasyntyneenä? o:

Suosikit:
Kauhistuin, kun huomasin juuri ajatelleeni, että Minin ikioma vauva näytti pierulta.
"Ehkä se nukkuu. Ei ne koko aikaa jyskytä sielä"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 16 Helmi - 13:29

46: Minin Aurelia

Mini nautiskeli, kun harjailin sitä suojasäässä. Sen alahuuli roikkui pitkänä ja löysänä ja värähteli, kun pysähdyin hetkeksi rapsuttelemaan kumisualla sen sään ympärystää. Sanoin sille jotain löysänaamaisuudesta ja luonnollisesta naiskauneudesta, ja se möhisi tyytyväisenä lammasmaisia äännähdyksiä lauhaan ilmaan. Liu'utin kumisukaa sen pulleaa kylkeä masten siirtyessäni hinkkaamaan sen takapäästä talvikarvakluttuja irti taputtelin tammaa toisella kädellä mennessäni, ja-

"Herranjumala!"

Yhtäkkiä Minin maha taputti minua takaisin. Liike oli niin pieni, että tuskin olin tuntenut sen, mutta olin ihan varma, että se tapahtui. Tuijotin tamman mustan karvan peittämää vatsaa tiukasti. Minin pää kääntyi katsomaa, miksi mahdoin lopettaa sen hoivaamisen. Päätin, että olin kuvitellut kaiken. Taputin tammaa pyöreään vatsapuoleen tosi varovasti ja olin juuri käymässä sen takkuisen pyllypuolen kimppuun, kun se tapahtui taas.

Se näytti ihan siltä kuin Minin mahassa olisi kiertänyt sitkeä pieru. Mutta kun pierut eivät näy ulospäin. Kauhistuin, kun huomasin juuri ajatelleeni, että Minin ikioma vauva näytti pierulta. Ajattelin heti katuvaisena, että se näytti oikeastaan pieneltä enkelvauvalta. Minun oli pakko kiskoa lapanen kädestäni ja kokeilla, liikkuisiko Minin mahassa vielä joku vieras hevonen.

Hetkeen ei tapahtunut mitään. Tunsin kuinka Minin maha pullisteli, kun se hengitti. Sen suolistossa kurisi, kun sen aamupala kurvaili eteenpäin sen sisällä. Kuulin sen sydämenlyönnitkin, kun keskityin niin kauheasti. Maha jännittyi, pullistui ja löysistyi, kun Mini huokaisi niin kovasti, että sen sieraimetkin tutisivat. Olin juuri ottamassa käden pois ja jatkamassa harjaamista, kun jokin varsan ulokkeista - turpa tai jalka varmaan - painautui kaikenmaailman sikiökalvojen ja Minin kudosten läpi puoleksi sekunniksi kättäni vasten ja poistui sitten taas.

Jes! Se oli minun ensikontaktini pikku-Aurelian kanssa! Mini katsoi yllättyneenä perääni, kun juoksin talliin hakemaan ketä tahansa todistamaan, kuinka vauva potki.

Löysin Crimiksen ja Emilian, ja sain heidät juoksemaan perääni. Mini näytti epävarmalta olostaan, kun komensin molemmat töistään revityt tallilaiset koskettelemaan sen mahaa.

"Se potki! Mä näin!" kimitin Minin mahaa osoitellen ja melkein ilmaan hyppien.
"No ei se nyt ainakaan potki", Emilia kertoi.
"Sä koitat väärin! Laita käsi näin! Äsken se kyllä potki... Miksei se potki?"
"No tottakai se potkii. Sehän on jo vaikka kuinka vanha", Crimis nauroi, "onks tää muka eka kerta kun sä näet että se potkii?"
"Joo? Ei se oo ennen potkinu?"
"NO ONHAN! Se potkii koko ajan! Mä oon nähny ainaki miljoo-" Emilia aloitti.
"HYS!" Crimis sanoi tosi kovaa ja tönäisi Emiliaa.

Tunnustelin Minin kylkeä loukkaantuneena. Vai semmoinen Aurelia. Että muita sitä oli sitten potkiskeltu ja varmaan jo ensimmäisestä päivästä asti, mutta ei minua. Mini katseli meitä kummastuneena.

"Miksei se nyt potki?" kysyin ahdistuneena, kun en enää viitsinyt olla loukkaantunut.
"Ehkä se nukkuu. Ei ne koko aikaa jyskytä sielä", Crimis sanoi.
"Nukkuu? Miten niin nukkuu?"
"Se osaa nukkua ja vaikka mitä, etkö tienny?"
"Mitä muuta multa on pimitetty?"
"Sillä on jo harja ja häntä", Emilia sanoi, "ja ripsetkin tässä vaiheessa."
"Ja jos se äitiinsä tulee, niin valkoset jalkakarvat ja iiiso merkki", Crimis jatkoi.
"Se on varmaan aika hieno vauva", unelmoin ja melkein jo näin mustavalkoisen Aurelian.
"Tietenki", Crimis myönteli.
"Pianhan me saadaan tietää", Emilia sanoi ja silitti Miniä, joka näytti siltä, että tiesi jo.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 31 Tammi - 17:44

45: Maija, Minin tissit ja suuri heinälaatikko-operaatio

Onpa kivaa, että sait Maijan tulemaan tallille mukaan! Ja vielä kivempaa, että hän haluaa tulla toistekin. Mutta oon aika varma, että sun naisten nimistä tullaan naljailemaan vielä pitkään.. Very Happy

Ihanaa, miten olet taas ottanut paljon tallin kasvoja mukaan tekstiin. Tallitupakeskustelut tuo jotenkin todella kotoisan fiiliksen aina.

Vaikka Oodi vain vilahti yhden lauseen verran tarinassa, saat tästä koirakaveri-merkin! (Heti kun saan sen tehtyä.. Krhm.)

Suosikit:
Kics vitsaili heti, että tosi kätevää ottaa akka ja hevonen, joilla on sama nimi, niin ei tarvitse muistella montaa nimeä.
"Toisekseen Ruska on lauantait tallilla sun kanssa, ja sitte kun se kyllästyy poneihin, niin mä näytän sille miten sirkkeli ja rälläkkä toimii."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 25 Tammi - 11:26

45: Maija, Minin tissit ja suuri heinälaatikko-operaatio

"Joko sillä on nepparitissit?"
"Mitkä hemmetin nepparitissit?"
"No - semmoset -"
"Kuule mitä jos tulisit katsomaan? Vaikka tänään?"
"No en tiedä tuunko... Kun se on niin iso... Ja olis pelikin viikonloppuna... Ei sais siellä viimas seistä..."
"Lopeta nyt ja tulisit kerrankin tallille. Ennen tulit aina."
"No en kyllä aina. Kaksi kertaa olin ennen kun muutettiin tänne."
"Kuule, kun sä tuut vielä kerran tallille niin haluat tulla koko ajan!"
"No sitä suuremmalla syyllä nyt on huono hetki käydä. Vauva menee kesken jos vaikka opettelen ratsastamaan ja putoan."
"Ei mun hevosten selästä pysty putoamaan..."

Niin minä sain Maijan tallille. Minin tissien avulla. En tosiaankaan tiennyt minkään sortin nepparitisseistä, mutta Maija ajatteli, että ehkä hevosen raskaus näyttää samalta kuin koirankin, tai ainakin sinnepäin, ja Maijalla oli ollut ennen vaikka kuinka paljon koiranpentuja. Vaikka mitään dramaattista ei tuona iltapäivänä tapahtunutkaan, olin sen mittaan koko ajan varmempi siitä, että Maija ei tule ihan heti uudelleen talliin muunmuassa seuraavista syistä.

1. Kics vitsaili heti, että tosi kätevää ottaa akka ja hevonen, joilla on sama nimi, niin ei tarvitse muistella montaa nimeä. Maija kohosi tallikämpän sohvalta välittömästi täyteen 185-senttiseen pituuteensa ja kehotti kaikkia sellaisia, joiden nimi olemaan potku, pitämään naamansa kiinni, tai tulisi kyllä potkuja. Arvaa halutaanko Maijaa talliin enää sen jälkeen, tai suostuuko hän tulemaan.

2. Mini on liian iso. Kun menimme katsomaan sitä hakaan ja se ravasi innostuneena portille, Maija perääntyi juosten takaperin. Hän osoitti Miniä sormellaan ja sanoi minulle vain "ei!" ja "norsu!" ennen kuin lähti lätkimään. Sain suostutella Maijaa takaisin tosi kauan ennen kuin hän lupasi katsoa Miniä harjauspuomilla.

3. Tallilla on hevosenkakkaa. Maijalle oli järkytys, että sitä on muuallakin kuin vain karsinassa. Ilmeisesti hän on aina kuvitellut, että karsina on ikään kuin hevosen hiekkalaatikko, jossa se pissaa ja kakkaa siisti kuin kissa ja vielä peittelee jälkensä huomaamattomaksi keoksi. Tässä vaiheessa Maija ilmoitti, että Ruska ei saa enää myöskään tulla tallille ja minun tulisi desinfioida itseni ja autoni aina ennen kuin saan tulla tallista kotiin. Onneksi Maija leppyi, kun näki, että tallille on otettu koira. Sen huomattuaan Maija sanoi, että Ruska saa sittenkin tulla, jotta näkisi isojakin koiria eikä muuttuisi samanlaiseksi pelkopöksyksi kuin minä. En sanonut yhtään mitään siitä, kuka oli äsken pelkopöksy Minin kanssa.

4. Maija näki kissat. Hän inhoaa kissoja. Niiden turkki tuntuu kuulemma ällöttävän lipevältä ja ne odottavat vain tilaisuutta purra, pistää tai kynsiä. Kissat huomattuaan Maija ei suostunut enää tulemaan sisälle talliin, joten hänet oli helppo saada ajettua kentälle Mayan kanssa.

Sitten alkoi sujua. Maya muisti vielä Maijan, ja koska hevonen oli melko pieni ja rauhallinen, ja pysyi tarpeeksi kaukana vain kaulaansa lähemmäs kurotellen, Maija silitti sitä. Kun hain kentälle pallon, hävisin ensin vaimolle ja sitten hevoselle jalkapallossa, ja Maijasta tuli punaposkinen ja tyytyväinen. Hevonen otti niin vetreitä laukka-askelia pallon perässä, että näytti nuorelta taas, ja se jopa pukitti ilosta kuin pikkuvarsa. Pelin jälkeen Maija hinkkasi tamman korvia ja lupasi sille tulla uudelleen sitä katsomaan vielä joskus.

Kun Mayaan oli totuteltu, Mini ei tuntunut enää niin kauhealta. Kun otin Minin seisomaan tarhan ulkopuolelle ja pidin sitä riimusta kiinni, Maija uskalsi silittää sitä ensin kahdella sormella, sitten koko kämmenellä ja lopulta hän kumarsi villitamman potkuja uhmaten päänsä ja katsoi Minin tissejä, joista koko tallille lähtö alun perin johtui. Maija sanoi, että onhan Mini nyt tottakai raskaana, olivat sen nisät millaiset tahansa, kun se on noin pulskakin. En viitsinyt sanoa, että sitten tamma on ollut kantavana jo ostohetkestä lähtien, jos se pulskuudessa mitataan.

Maija jäi tyytymättömänä kentän laidalle, kun pongin Minin selkään ja aloitin ratsastamaan sitä puolituntista, jonka Maija oli luvannut odottaa. Kuulin koko ajan dramaattista huokailua, kun ravasin rinkiä. Maija ei voinut käsittää, mitä järkeä missään liikunnassa oli, jos se ei ollut joukkuelaji, eikä siinä ollut palloa. Varsinkaan hevosen päällä istumista ja ringin juoksemista Maija piti idioottien puuhana. Etenkin, jos ne tapahtuivat samaan aikaan. Ilmiselvästä vihamielisyydestä huolimatta Mini hörähti joka kerta Maijalle, kun ravasimme ohitse, ja käynnissä se jopa pyyhkäisi turvallaan Maijan käsiä, jotka lepäsivät aidan päällä. Jossain vaiheessa Maija katosi ja me saimme keskittyä ratsastamiseen.

Kun Mini oli harjattu, löysin Maijan, joka oli löytänyt Pauliinan ja ronkki hänen kanssaan innoissaan jotain tosi kamalan näköistä lautakasaa pihavaraston ovella. Sain saman tien selvityksen tilanteesta:
Kuulemma Pauliina oli sitä mieltä, että Nitrolla olisi hyvä olla heinäautomaatti yöheiniä varten, mutta ne olivat kamalan kalliita. Pauliina olikin ajatellut rakentaa sellaisen itse, ja Crimis oli sanonut, että pihavarastossa oli käsittelemätöntä kakkosnelosta ja vaneria. Pauliinalla ei ollut kuitenkaan aavistusta, miten tuollainen automaatti tehtäisiin, muutoin kuin että siihen tarvittiin tottakai laatikko, joka pudottaisi heinät alhaalta ja joka täytettäisiin ylhäältä. Kaikenlaisten vempeleiden rakentamista rakastava Maija oli sitten keskustelun kuulleena jäänyt tätä automaattia miettimään ja keksinyt sitten, että siihen pitäisi asentaa auton sähkölukko ja lämmityspiuhan ajastin. Kun sähkölukkoon tulisi ajastimesta virta, se aukeaisi ja pudottaisi heinät. Kun heinälaatikon alaluukku aukeaisi, se puolestaan osuisi samalla vipuun, joka katkaisisi virrat niin ettei sähköä menisi kuin sekunnin ajan. Tottahan Maijan oli ollut pakko juosta Pauliina kiinni ja mennä tonkimaan lautakasaa. Siellähän voisi olla vaikka naula, ja sekös olisi jännää. Ai että, miten inhoankaan rakentamista ja etenkin etanaisia lautoja.

Olin ratsastamisen jälkeen jäässä ja valmis lähtemään kotiin, niin kuin oli sovittu. Maija kuitenkin hätisteli minut tallikämppään kimpustaan ja sanoi, että voisin mennä leikkimään sinne lajitovereideni kanssa niin kauaksi, että hän ehtisi rakentaa yhden laatikon, koska äkkiäkös se kävisi, piti vain tehdä sitä ja tätä ja tuota. Koko selostus kuulosti niin tylsältä, että häivyin valittamaan Keitarolle, miten joku voi olla noin kiinnostunut naputtelemaan kokoon jotain laatikoita, jotka eivät varmasti edes toimisi ensiyrittämällä.

Puolentoista tunnin päästä Minin kaikki varusteet oli siivottu ja minulla oli ihan järkyttävä nälkä. Silloin Maija ilmaantui ovelle sahanpuruisena ja hikisenä, ja niin minulle esiteltiin Maijan ja Pauliinan mestariteos. Katsoin kiltisti kolme kertaa, miten luukku aukesi sähköllä. Nyökyttelin tosi innostuneen näköisesti, jotta pääsisin jo kotiin. Lopulta olin läpäissyt katselmuksen onnistuneesti ja sain istua autoon.

"Noni. Sä et varmaan enää tuu tallille, eiks niin? Voi harmi."
"Mitä? Me korjataan viikonloppuna siellä yhdet kärryt. Jos se menee hyvin, niin me aletaan ostaa kärryjä, entisöidä niitä ja myydä. Tiesitsä kuinka paljon kärryt maksaa!"
"No tiesin. Ja ketkä me? Eihän vaan sinä ja P-"
"Minä ja Pauli tietenkin. Ja samalla sä alat-"
"Ei! Mä en tosiaankaan ala yhtää mitään, missä on puutavaraa, jossa saattaa olla etanoita."
"No et et, mutta sä alat etsiä niitä kärryjä netistä meille."
"Onko niitä pakko korjata just tallilla?"
"No on! Ensinnäkin, meillä ei ole tilaa pitää monia kärryjä samaan aikaan meidän autokatoksessa. Toisekseen Ruska on lauantait tallilla sun kanssa, ja sitte kun se kyllästyy poneihin, niin mä näytän sille miten sirkkeli ja rälläkkä toimii."
"Ehkä sitten joskus. Se on vähä vaarallista."
"Niin on hevosetkin. Elämä on. Vitsit mulla alkaa olla nälkä. Haetaan Ruska ja mennään syömään kotiin."
"...luuletsä että me päästään mihkään kotiin syömään mun äidin luota ennen kun se syöttää meidät..."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 23 Tammi - 12:28

44: Voi mikä vauva!

Niin ne vaan syö kaikki meidän rahat, mutta ilmankaan ei voisi elää. Sanoisin kyllä elämäntavaksi enkä harrastukseksi tässä kohtaa.

Jos ei harrastus vie kaikkia rahoja, se ei ole tarpeeksi tärkeä harrastus.

Mikään tässä touhussa ei kyllä ole upeampaa kuin seurata hevosen kasvua pienestä rääpäleestä kauniiksi aikuiseksi. Ihana pieni Maya-vauva <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Su 21 Tammi - 13:24

44: Voi mikä vauva!

Olin taas vihainen ja ahdistunut Mayan eläinlääkärilaskujen takia. Olin paennut satulahuoneeseen, koska en halunnut nähdä ainoatakaan Hukkasuon hevosta, enkä varsinkaan yhdenkän omistajaa. Olin juuri soittanut ratsastuskoululle ja sopinut, että koulu maksaisi Minin ylläpidon ja saisi sen käyttöönsä viitenä päivänä viikossa. Kesälomansakin se viettäisi laitumen sijasta lasten kesäleireillä, jos en saisi sitä puoliylläpitoon jonnekin ennen kesää.

Puhelun jälkeen oli hyvä ottaa vihdoin kuva Mayan satulasta ja laittaa se myyntiin hevostavaroiden Facebook-kirpputorille. Samalla valokuvasin Mayan varusteista kaiken muunkin vähänkään rahan arvoisen ja laitoin myyntiin. Ei se enää paljoa tavaroita tarvinnut, vanha akka.

Sitten löytyi vihko, jonka kannessa luki "Maya ja Reita Mêl Serenissä 2008 -"
Olin kirjoittanut siihen pienen Mayan päiväkirjaa siitä lähtien, kun tutustuin siihen ja se oli vielä melko vauvaikäinen. Selailin satunnaisia mittauksiani Mayasta: olin pitänyt kirjaa sen säkäkorkeudesta, mahanympäryksestä, lämmöistä ja ties mistä. Välillä olin kirjoitellut, mitä olimme puuhanneet. Vihon välistä putosi valokuvia, jotka laitoin taskuun myöhempää katselua varten, paitsi päällimmäisen, jonka ehdin jo nähdä lattialla. Sitä katselin hetken.



Voi mikä vauva! Olin jo unohtanut, miten Mayalla oli tapana tulla kohti turpa pystyssä ja hieroa ylähuulella leukaani. Sitten minä tapasin ottaa kaulan molemmilta puolilta kiinni ja rapsuttaa sitä niin, että sen naama vääntyili onnesta joka suuntaan. Lopulta se aina alkoi heilua hervottomasti, ja minä pökkäsin sen kyljelleen heinikkoon tai hankeen. Sitten siitä tuli liian iso sellaiseen. Vaikka tuossa kuvassa se oli kyllä niin nuori, että minä en ole sitä kuvaa ottanut.

Laitoin viimeisenkin kuvan taskuun ja lähdin ulos. Jos ei harrastus vie kaikkia rahoja, se ei ole tarpeeksi tärkeä harrastus.

line xxxelianat /dA
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 10 Tammi - 22:00

42: Tammikuu

Hyvä etten täällä hormonihuuruissani tihrustanut kyyneleitä kuin luin tämän. I-h-a-n-a. ♡ Upeaa, miten Jackal ja Mini huolehtivat Maya-mummosta. Taidankin viedä pitkäkoiville porkkanoita iltamurojen sekaan.




43: Nappi ja loput

Oli hirmuisen kivaa, että toit koirat mukaan tallille! Ne on tervetulleita koska tahansa, etenkin Nappi.

Voi apua Laughing
Kuulemma niin pienet koirat jäisivät helposti jalkoihin. Sanoin, että sittenpä luonnonvalinta karsisi jyvät akanoista.

Onneksi kukaan ei kuitenkaan jäänyt jättikavioiden alle. Mielenkiintoinen teksti ja mukavaa dialogia, jälleen kerran. Sun tarinoista tulee aina jotenkin todella kotoisa fiilis. ♡
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 9 Tammi - 20:28

43: Nappi ja loput

Avasin taukotuvan oven. Pidin sitä aika kauan raollaan, jotta kolme ystävääni ehtivät tallustella sisään. Sitten astuin itse niiden perässä lämpöiseen huoneeseen ja tervehdin Emiliaa, Crimistä ja Reaa, jonka olin nähnyt vain kerran aikaisemmin. Meitä tervehdittiin ylitsevuotavan ystävällisesti.

"Voi vitsit mikä ihana sieltä tuli! Voi kun sä oot pulska ja suloinen!" Crimis lirkutti.
"Joo kiitos, oot säki ihan ihana", vastasin tylsällä äänellä ja kaadoin kahvia.
"Mikä sun nimi on? Tuuksä syliin istumaan?" Crimis jatkoi minusta välittämättä.
"Mä oon Reita, mut en mä nyt tuu sun syliin", sanoin pää jääkaapissa, "ja se on herra Painike."
"Painike. Reita miksi sun koiran nimi on herra Painike?"
"No oikeastaan se on Nappi. Kun se on hyvä poika, se on Nappula. Nyt se söi autossa mun jatkoroikkaa, ja se on paha poika, niin se on Painike. Noi on Nisu ja Taavi. Emilia älä anna Nisulle enää pullaa kun se on muutenki niin lihava."

Aamukahvi tuli hörpättyä siinä koirista kertomisen ohella. Kukaan ei uskonut, kun sanoin yli seitsemänkiloisen Nisun olevan ihan puhdasrotuinen chihuahua. Emilia oli kauhistunut, kun ilmoitin tulleeni lenkittämään koko lauman kerralla: Mayan, Minin ja kaikki koirat. Kuulemma niin pienet koirat jäisivät helposti jalkoihin. Sanoin, että sittenpä luonnonvalinta karsisi jyvät akanoista. Kyllä koirat osaisivat väistellä kavioita. Jopa Nappi, jota ei ole muuten järjellä pilattu. Olin kuulevinani huvittunutta hymähtelyä, kun puetin Taaville ja Napille villapaidat päälle ennen kuin sovitin kaulapannat niiden ja Nisun kaulaan ja sujahdin laumani kanssa tallin puolelle.

Pihassa ei ollut yhtäkään ihmistä ja hevosetkin vain katselivat laiskasti aitauksistaan. Sidoin kaikkien koirien narunpäät harjauspuomiin ennen kuin lähdin hakemaan hevosia. Taavi tärisi, jotta varmasti huomaisin, että sen on tosi tosi kylmä, ja armahtaisin sen ulkoilusta talven ajaksi. Nappi söi lunta, jotta se saisi onnistuneesti oksennettua paluumatkalla autoon.

Maya ja Mini lähtivät mielellään haasta mukaani. Maya pujotti päänsä itse riimuun, kun avasin sitä sille, ja Minikin seistä jökötti paikallaan kun ahersin riimun sen päähän. Portilla ainoa ongelma oli pitää Jackal turvallisesti aitauksen sisäpuolella, koska sekin olisi halunnut mukaan. Ohjasin ensin Mayan ulos ja nostin sen riimunarun aidan päälle, jotta tamma pysyisi paikallaan. Sen jälkeen pidin Jackalia paikallaan painamalla kättäni sen turpaa vasten, kun mahdutin Miniä toisella kädellä portista. Sitten luikahdin itse portinraosta, suljin salvan nopeasti, otin Mayan narusta kiinni ja lähdin taluttamaan hevosiani harjauspuomille.

Maya tunsi Nisun vuosien takaa ja laski päänsä korvat hörössä tervehtiäkseen. Nisu oli kuitenkin vanhentunut nippa nappa luovutusikäisestä pennusta vanhaksi äijäksi, eikä enää muistanut moista suuripäistä olentoa, joka yritti selvästi käydä sen kimppuun. Se rääkäisi niin kuin joku olisi astunut sen päälle, ja Maya säikähti niin että nosti päänsä ja perääntyi pari askelta. Minikin katsoi äänen suuntaan, mutta sen mielenkiinto lopahti saman tien. Mitä se tuollaisista rotista piittaisi?

Kahdeksan kavion puhdistaminen kävi aika nopeasti. Irrotin hevoseni harjauspuomista ja pitelin niiden riimunaruja vasemmassa kädessä. Koirien hihnoja pidin oikeassa kädessä. Sitten lähdettiin seikkailuun. Eniten odottamani hetki koko seikkailussa koitti vasta kahden minuutin kuluttua: pääsimme niin kauas tallipihasta, että pystyin päästämään koirat irti. Silti talutin molempia hevosia samalla kädellä. Vaikka ne olivat kuinka rauhallisia, en halunnut joutua niiden väliin.

Nisu ja Nappi nauttivat eniten ojia reunustavien lumipalteiden kaivamisesta ja niiden päällä hyppmisestä. Hevoset hengittelivät syvään ja katselivat kiinnostuneina ympärilleen kävellessämme. Taavi, monsieur Hienopieru, piti korvat masentuneesti lurpassa perää ja odotti lupaa juosta takaisin autoon tai talliin lämpimään. Seuraavalla kerralla en ottaisi sitä mukaan. Ellei seuraava kerta olisi kesällä. Espanjassa. Tai saunassa.

Koko kuuden tai seitsemän kilometrin pikkulenkillä ei tapahtunut sen suurempia vastoinkäymisiä kuin herra Painikkeen löytämä ja syömä tuore hevosenkakka, jonka Nappi pian muodonmuuttaisi koiran oksennukseksi. Sain kävellä pysähtelemättä hevosten kanssa, ja koirilla oli lupa juosta vapaana vaikka kuinka kaukana, kunhan näköyhteyteni niihin säilyi. Kaikilla oli hyvä mieli, paitsi Taavilla, joka jäi koko ajan enemmän ja enemmän jälkeen meistä muista. Toisaalta sekin sai ihmeellisen virtapiikin, kun huomasi tallirakennusten kajastavan edessämme ja minun vetävän koiranhihnoja huppuni alta.

Vaan vielä sai Taavi odottaa sisälle pääsemistä. Joka koira istui ja odotti harjauspuomin äärellä niin kauan, että harjasin ensin Mayan ja sitten Minin niin, että niiden pintaverenkierto ihan varmasti virkistyi. Kun tyytyväiset tammat pääsivät takaisin hakaan syöpöttelemään, vein koirat vielä hetkeksi sisälle jotta saisin lisää kahvia.

"Max. Otapa nisua", Crimis tarjosi mairean näköisenä taukotuvassa, "Reita toi."
"En mä tykkää", Max vastasi vaimeasti jonkin lehden takaa.
"Ei kun ota nyt, tästä sä tykkäät", Crimis sanoi. Hän laski ihan hiljaa puhdistamansa suitset käsistään ja nosti Nisun kainaloista Maxin lehden taakse.
Max huokaisi ja laski lehtensä odottaen joutuvansa maistamaan jotain todennäköisesti tosi pahanmakuista pullaa. Siinä olikin ihan toisenlainen Nisu.
"Jos Taavi olis tullu mulle pentuna, mä olisin antanu sen nimeksi Kaffi", yritin sanoa mahdollisimman selkeästi kokonainen keksi suussani.
"Mikäs Nappi olis sitten ollu?" Crimis kysyi.
"Jos Nappi olis tullu pentuna, se olis Paskalinko tai Yrjösprinker..."
"Mä voin ottaa sen jos sä vihaat sitä. Tule Nappi tule."
"Sano makkara. Se luulee et se on sen nimi niin sitte se tulee. En mä vihaa sitä. Se vaan on niin tosi ahkera. Tuottaa koko ajan jotain. Molemmista päistä. Se teki varmaan kuus ripu-"
"Mä yritän syödä", Max keskeytti ja jatkoi keksin syöttämistä Taaville.
"Ens kerralla mä en ota tota mukaan jos vielä tuon koiria lenkille", sanoin Crimikselle Taavia osoittaen.
"Joo ei se mitään, se voi olla täs taukohuoneessa jos kukaan ei oo allerginen", Crimis vastasi, vaikka olin tarkoittanut jättäväni Taavin autoon tai kotiin lämpöiseen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 5 Tammi - 13:41

42: Tammikuu

Ne olivat kaikki kolme tyytyväisiä saadessaan uuden, muhkean heinäkasan. Mini melkein sukelsi kasaan. Se työnsi turpansa mahdollisimman syvälle ja ohjaili jättikielellään kitaansa oikein suuria heinätukkoja. Maya seisoi sen vieressä, kylki kyljessä sen kanssa, tai oikeastaan Mayan kylki oli Minin sääressä, kun Maya oli niin paljon Miniä pienempi. Vanha tamma söi rauhallisesti ja pyyhkäisi aina välillä niskaansa Minin kaulaan hellyyttä osoittaakseen. Kasan toisella puolella seisoi pitkäkoipinen Jackal, josta laskevan auringon valossa näkyi pelkkä siluetti. Se poimi ainoastaan heinäkasan päälimmäisiä korsia. Kuulin sen hörähtelevän välillä Mayalle, joka vastasi heiluttelemalla kärjistä harmaantuneita korviaan.

Kun Maya oli syönyt tarpeekseen, se erkani Ministä. Se painoi turpansa hetkeksi Minin lapaan, värisytteli huuliaan ja kiersi sitten Jackalin puolelle. Häntäänsä huiskaisten tamma käänsi pyllypuolensa kohti heinäkasaa. Nivelet naksahtaen se asettui niin, että sen kylki hipoi kevyesti Jackalia. Ilmeisesti se asettui niin siksi, että se alkoi olla vähän kuuro ja sokea. Se halusi tietää, koska lauma lähti liikkeelle. Päästyään asemiinsa Maya laski päänsä ja alkoi torkkua.

Hetken kuluttua syömisen lopetti Jackal. Sen hengitys höyrysi, kun se ravisteli pölyt itsestään ja pärskähti. Valoa vasten näkyi pisaroita, jotka se aivasti ilmaan. Vaikka se pudisteli päätään ja jopa kuopi etujalallaan maata, se varoi koko ajan irtautumasta Mayasta. Se jäi seisomaan paikalleen ja tähyilemään ympärilleen Minin vielä syödessä.

Mini söi kauan ja paljon uskollisen vartijansa valvonnassa. Lopulta kuitenkin jopa sen vatsa täyttyi ja se nosti päänsä, jota oli pitänyt koko ajan hupenevan heinäkasan sisällä. Se katsoi vasemmalla silmällään Jackalia ja hörähti. Ruuna maiskutteli kieltään hetken, mutta sitten se, ihan kuin olisi juuri sopinut asiasta Minin kanssa, nyhjäisi Mayaa hellästi kyljestä. Kun tamma ei heti herännyt, Jackal pukkasi sitä otsallaan ja sai sen nostamaan päänsä.

Kun Maya oli herännyt, hevoset järjestäytyivät uudelleen. Jackal kiersi seisomaan Minin oikealle puolelle. Molemmat mustat hevoset tuijottivat Mayaa, joka ilmeisesti ymmärsi niiden tarkoituksen ja käveli niiden väliin. Oli jo pimeää, mutta Jackal ja Mini johdattivat Mayan juoma-automaatille varoen tarkasti ajamasta sitä liukkaisiin kohtiin. Sinne ne jäivät, kun minä lähdin niitä katselemasta. Maya oli keskellä ja joi, ja isommat hevoset katselivat levollisesti kumpikin eri suuntaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 29 Joulu - 13:31

41: Mini, lumipallo

Jouluna on lupa lihoa. Nimittäin meillä kaksijalkaisilla. Minin masu saattaa kasvaa jo toisesta syystä.. Kyllä, meikäläinen on jo innoissaan ensi vuoden varsoista. Very Happy

Naurahdin ääneen, voi pomminvarma Mini! <3
Mini ei ollut kai koskaan ennen vetänyt muuta kuin heinäkärryjä pari kertaa. Tunsin sen kuitenkin jo niin hyvin, että osasin ennustaa, mitä se uusissa tilanteissa tekisi. Nimittäin ei mitään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 28 Joulu - 13:58

41: Mini, lumipallo

"Tonttuvisa!" kuulutin Jackalin kanssa vastaan kävelevälle Susannalle.
"Joulu meni jo", Susanna mutisi, mutta en välittänyt sellaisista kommenteista yhtään, vaan vedin vain melkein nukkuvaa Miniä perässäni kohti tallia.
"Ensimmäinen kysymys! Arvaa paljonko mä ja Mini ollaan lihottu tässä vaiheessa?"
"Mistä sä tiedät mitä Mini painaa?"
"En tiedäkkää, mutta Minin suhteen arvauksen voi esittää myös senttimetreissä."
"Kakstoi - kuule mä en nyt oikeestaan ehdi. Mun olis pitäny mennä jo."
"Kakstoista mitä? Senttiä vai kiloa? HÄ!"
"HEI HEI!" Susanna huusi vielä haan portilta ja huiskutti kättään. Minä ja Mini olimme jo melkein laahustaneet harjauspuomille.

Mini ei oikeastaan ollut likainen, eikä edes pölyinen, vaan ainoastaan pyöreä ja kolmesta jalasta täynnä lumiknöllejä suojasään takia. Kampasin sen jaloista enimmät lumet ja tungin loput paakut karvoineen suojaan pintelien sisään. Sulattaisin Minin jalat sitten vasta lenkin jälkeen, niin se pääsisi sitten sisälle kuivattelemaan karvojaan. Tamman jalat paketoituani laitoin sille silat, jotka kiinnitin omalla ihmeellisellä patentillani, jotta ympärysmitta riitti. Ne eivät ihan istuneet, mutta enpä minä aikonut niillä ajaa joka päivä monen tunnin lenkkejä. Pitkä rintaremmikin oli vain periaatteessa sopiva ja näytti hassulta. Sentään omat suitsensa Mini sai pukea, vaikka vaihdoinkin niihin lainatut ajo-ohjat. Sitten irrotin hevosen, laitoin minisukset jalkaan, otin pitkän rintaremmin päät oikeaan käteen ja ohjat vasempaan.

Mini ei ollut kai koskaan ennen vetänyt muuta kuin heinäkärryjä pari kertaa. Tunsin sen kuitenkin jo niin hyvin, että osasin ennustaa, mitä se uusissa tilanteissa tekisi. Nimittäin ei mitään. Se lähti kävelemään kohti tuttuja maastopolkuja, kun maiskautin sille. Minun ei tarvinnut kuin pitää kiinni. Päätin, että seuraavalla kerralla naulaisin kyllä rintaremmin päät vanhaan traktorinrenkaaseen, istuisin kyytiin ja antaisin mennä. Minkään muun hevosen en kyllä uskaltaisi antaa vetää itseäni ilman, että välissämme olisi vähintään yksi aisa siltä varalta, että hevonen kesisi vaikka peruuttaa yhtäkkiä. Mini ei niin tekisi, eikä Pohjanmaan maasto ollut mäkistä, ei edes kohoilevaa, vaan maan profiili oli viivasuora. Helpon maaston ja ennalta-arvattavan hevosen yhdistelmän vuoksi pysyin pystyssä helposti, vaikka en ollut mikään hiihtoratsastaja. Tai hiihtäjä. Tai urheilija. Tai edes viihtynyt ulkona ilman että oli koiran tai hevosen takia pakko.

Mini suostui ravaamaan, kun oli pakko. En joutunut piiskaamaan siihen vauhtia pajunoksalla, vaikka melkein kyllä kurotin jo taittamaan yhden, kun tamma ei meinannut kiihdyttää sitten millään. Toisaalta tällä kertaa Mini kuitenkin pysyi ravissa ja puksutti tasaisesti eteenpäin, kun sen kerran raville sain ajettua. Siinä oli helppo hiihdellä. Kaaduin vain kolme kertaa, mutta pidin rintaremmistä kiinni. Pääsin kaksi kertaa takaisin jaloilleni niin, ettei Mini tuntunut edes huomaavan. Kolmannella kerralla olin niin poikki, että hetken ylös pyristeltyäni minun oli pakko pysäyttää Mini. Kerin ylimääräiset remmit möykyksi sen silojen päälle, nostin minisukset möykyn päälle ja kiipesin vaivalloisesti ja väsyneenä hevosen selkään kiven päältä. Kävelimme loppumatkan kotiin.

Mini ei ollut ollenkaan poikki lenkin jälkeen. Se yritti hiipiä hakaa kohti kun olin ottanut siltä varusteet. Se seurasi minua kiltisti talliin, kun talutin sitä, mutta huokaisi ovella syvään. Se tiesi, että seuraavaksi sulateltaisiin lumilönttejä sen jaloista, ja sekös oli Minin mielestä pitkäveteistä puuhaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 18 Joulu - 13:18

40: Tarina kakasta ja räästä

Karkasiko tarinan ensimmäinen sana johonkin? Very Happy

No mutta, tässähän oli oikein tuttuja tuntemuksia teksti täynnä. Ei voi muuta sanoa kuin että niinpä.

Suosikki:
Silmätkin olisivat siniset ja kaikki ystävät olisivat rikkaita brittejä, siis vaikka asuisin Suomessa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 13 Joulu - 19:53

40: Tarina kakasta ja räästä

kakkaa Minin karsinasta kottikärryihin pysyäkseni lämpimänä. Ja siinä hommassa totta tosiaan tuli kuuma. Jättihevoset kakkaavat nimittäin jättipainavia jättikakkoja, toisin kuin unelmahevoset. Ne eivät kakkaa, eivät sairasta, ja ruuakseenkin ne tarvitsevat vain aamukastetta kauneimmilta ruusunlehdiltä. Niiden ylläpito on ilmaista, toisin kuin Minin kaltaisen jytkyn, joka on muuten rikkonut jo kolmannen suolakivitelineensä kahden kuukauden sisällä.

Unelmahevonen on tavallaan villi. Se on musta ori, joka kuuntelee vain omistajaansa ja heittää kaikki muut armotta selästään. Minikin on musta, mutta se ei heitä selästään ketään, eikä oikeastaan kuuntele minua sen paremmin kuin muitakaan. Sen villein temppu on se, että joskus se aivastaa minun tai tarhakaveriensa päälle. Nostaisi Minin selkään sitten puliukon tai presidentin, se kävelisi samalla tavalla laiskasti eteenpäin. Noh, ainakin Mini kohtelee ihan kaikkia maailman ihmisiä tasa-arvoisesti, ja sitähän en aina voi itsestänikään sanoa.

Ravistelin talikon piikeistä viimeiset jumiutuneet lantakikanat pois. Oli niin kuuma, että riisuin takkini. Räkä valui nenästä ja oli pakko niistää. Unelmahevosen omistaja ei tosiaankaan niistäisi tallilla, eikä hikoilisi vanhat Laihian Lujan vuoden -99 verkkarit yllään. Ollapa unelmahevosen omistaja. Silloin minulla olisi pehmoiset vaaleat kihartuvat hiukset ja parta ajettuna jo herätessäni. Silmätkin olisivat siniset ja kaikki ystävät olisivat rikkaita brittejä, siis vaikka asuisin Suomessa. Olisi rahaa millä mällätä, ja tallilla pukeutuisin ainoastaan hienoihin merkkivaatteisiin. Pitäisin ratsastussaappaita kävellessänikin, eivätkä jalat tulisi kipeiksi, eikä saappaisiin tarttuisi pisaraakaan mutaa, tahmaa, liisteriä tai muuta mönjää. Varsinkaan hepan- tai koirankakkaan en ikinä astuisi, jos olisin sellainen.

Kun liukastelin täysien kottikärryjen kanssa jäisellä tallipihalla, toivoin omaa unelmahevosta enemmän kuin koskaan. Sellaisen karsinaakaan ei tarvitsisi koskaan siivota, eikä sen varusteita joutuisi pesemään. Unelmahevosen kanssa saisi vain ratsastella ruusunlehdillä aamusta iltaan, ja jokainen päivä olisi lämmin kesäpäivä. Sitten kun ei enää huvittaisi ratsastaa, unelmahevonen olisi puhtoinen ja valmis karsinasäilytykseen, ja itse voisi vain hiippailla auringonlaskuun vuodattamatta ainoatakaan hikipisaraa koko päivänä.

Kippasin kottikärryn sisällön lantalaan ja vilkaisin hakaan. Unelmahevoseni näytti kumipallolta. Se oli ilmeisesti uupunut kesken piehtaroinnin ja päättänyt loikoa hetken kyljellään puhtaassa lumessa pyöreä musta vatsa selväpiirteisenä vuorena kaukaisessa haassa häämöttäen. Ainakin se eili unelmaansa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 23 Marras - 12:42

39: Ruskan sanelemat terveiset

Hahah, pitääpä itsekin huikata, että ihan huippu teksti! <3 Tykkäsin tuosta behind the secenestä. Tämä oli ihan paras:

"Joo mä kuulin! Se olis voinu kuolla jos se olis syöny sen! Enää et laita sinne mitään!"
"Joo joo älä nyt häslää vaan kirjota vaan!"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 307
Join date : 10.08.2013

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 21 Marras - 10:01

39: Ruskan sanelemat terveiset

Hyvää lauantaita Ruska!
Kiva kuulla sunkin kuulumisia aina välillä. Se on kyllä totta, että Sulo ei ole ihan tiikeri, mutta oletkos nähnyt tallitonttua? Kuulin, että se asuu rehuvajassa, ja että se katselee tallin katolta sopivaa hetkeä viedä kaikki taukotuvan keksit!

Kyllä se iskä jossain vaiheessa uskaltaa päästää Minin ohjasta irti. Ehkä sitten kun olet iskän ikäinen! Ja joululomalla pääset ajamaan reellä, kuinka jännää! Sehän on jo ihan pian! Katsokaa vain, ettei tallitonttu ole silloin nukkumassa reessä...

//Tästä oli älyttömän vaikeeta keksiä lempikohtaa, koska koko juttu oli kultaa, ja piristi mun päivää ihan hirvittävästi! Kiitos siis tästä. :'D Tää oli kuitenkin ihana kohta:
Kun minä olin ratsastanut monta rinkiä, iskä tuli taas valittamaan, että Mini väsyy ja nyt pitää harjata se. Iskä valehteli: ei Mini väsy, vaan iskän varpaat jäätyi. Se on siitä outo äijä, että se ei voi millään laittaa villasukkia, tai niin äiti aina sanoo. Minä laitan aina villasukat, mutta haalaria en haluaisi laittaa. Kun saan omaa rahaa, ostan Halpa-Hallista toppahousut ja toppatakin niin kuin kaikilla aikuisilla. Iskä ei osta sellaisia koska se sanoo, että haalari on parempi, kun ei mene lunta sitten selkään. Ei täällä edes ole lunta!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 18 Marras - 11:52

39: Ruskan sanelemat terveiset

Hei kaikki ihmiset jotka lukee tätä.

Minä olen Ruska ja minulla on kolme koiraa, kolme marsua, kaksi hevosta, äiti ja isi, mutta ei yhtään ponia, koska iskä on tyhmä ja väittää että Mini on poni. Minä olen neljä vuotta ja tykkään lampaista ja niitäkään meillä ei ole koska iskä sanoo ettei naapurit tykkäisi, jos me otetaan lampaita. Mutta minä kysyin kerran Päiviltä postilaatikolla ja se sanoi, ettei sitä haittaa vaikka me otetaan lampaita.

Iskä valehtelee paljon, siis muustakin kuin siitä lammasasiasta. Me oltiin tänään tallissa, ja siellä se sanoi, että taukotuvassa asuu tiikeri. Menin katsomaan, eikä siellä ollut kuin kissa ja jotain tätejä. Kysyin niiltä, missä se tiikeri on, ja yksi niistä sanoi, että se on varmaan Sulo, eikä se mikään tiikeri ollut, raitainen kissa vaan. Iskä ei vain halua, että minä menen sinne huoneeseen, kun siellä on aina keksiä. Kun minä tulen isoksi, niin syön koko aika keksiä! Minun lempikeksiä on sellaiset vaaleat keksit joiden keskellä on kolo ja siellä on sellaista tahmeaa punaista juttua, jonka minä aina syön ekana.

Tänään me ratsastettiin aitauksessa. Iskä yritti pilata koko ajan ja piti toisesta ohjasta kiinni kun minä menin Minillä. Se päästi irti vasta sadan vuoden päästä niin että me saatiin vähän ravata Minin kanssa. Iskällä on ihmeellinen tarve pyöriä aina jaloissa. Äitikin sanoo niin kun se yrittää imuroida ja iskä pyörii jaloissa. Silloin iskä menee aina laittamaan astioita koneeseen tai pois ja äiti sanoo että se rikkoo kupeista korvat. Mutta ei iskä ole ikinä rikkonut kupeista korvia. Se vaan pyörii aina jaloissa. Äiti sanoi ettei se paljoa haittaa, koska iskä laittaa kerta aina pyykit, ja äiti inhoaa laittaa pyykkejä.

Minin ravissa minä välillä pompin. Silloin otan kiinni satulasta. Sitten en putoa. Vaikka en minä putoamista pelkää. Yhdessä ohjelmassa sanottiin, että pitää pudota sata kertaa ennen kuin on hyvä ratsastaja. Minä en ole vielä pudonnut, mutta ajattelin aloittaa heti kun mahdollista. Äiti aina pelkää että minä putoan. Sen takia se ei tule talliin, koska hevoset on vaarallisia petoja jotka syö rahaa. Vaikka en minä ole nähnyt kuinka ne syö rahaa. Kerran laitoin kaksi euroa Minin ruokakuppiin ja se oli siellä vielä illalla. Se oli minun omaa rahaa. Enkä ole huomannut että ainakaan Mini olisi peto. Mutta äiti sanoo että on. Iskä sanoo, ettei äiti ymmärrä meidän miesten hevosasioista, kun se pelaa vaan potkupalloa päivät pitkät. Me ollaan iskän kanssa miehiä ja mennään hevoshommiin. Vaikka ei äiti pelaa jalkapalloa joka päivä. Välillä se maalaa tauluja. Kerran se kävi parturissa. Minun äitillä on lyhyempi tukka kuin iskällä, vaikka muiden äiteillä on pitkä tukka, eikä ne pelaa jalkapalloa. Minun äiti on silti hienompi vaikka sillä ei ole prinsessatukkaa.

Kun minä olin ratsastanut monta rinkiä, iskä tuli taas valittamaan, että Mini väsyy ja nyt pitää harjata se. Iskä valehteli: ei Mini väsy, vaan iskän varpaat jäätyi. Se on siitä outo äijä, että se ei voi millään laittaa villasukkia, tai niin äiti aina sanoo. Minä laitan aina villasukat, mutta haalaria en haluaisi laittaa. Kun saan omaa rahaa, ostan Halpa-Hallista toppahousut ja toppatakin niin kuin kaikilla aikuisilla. Iskä ei osta sellaisia koska se sanoo, että haalari on parempi, kun ei mene lunta sitten selkään. Ei täällä edes ole lunta!

Lopuksi me harjattiin Mini. Minä harjasin kaikista valkoisista osista ja iskä mustista, niin me aina tehdään. Annoin Minille porkkanan, jonka äiti oli antanut kotona tuliaisiksi. Äiti lupasi että se tulee joululomalla meidän kanssa tänne talliin, ja iskä lupasi että minä saan silloin ajaa Minillä reellä. Minä osaan kyllä ajaa, koska olen iso! Seuraavaksi minä opettelen ampumaan, koska minusta tulee isona ratsupoliisi ja poliisit ampuu aina pyssyillä telkkarissa. Iskä sanoi että sitten minä joudun muuttamaan Helsinkiin, jos minusta tulee ratsupoliisi, mutta en minä mene sinne Helsinkiin, vaan asun kotona äitin ja iskän ja hevosten ja koirien ja marsujen kanssa ja käyn sitten vaikka Seinäjoella tai Vaasassa ratsupoliisin töissä. Ne ei ole kaukana, koska minä olen ollut niissä ja Vaasaan pitää ajaa kolmen sillan alta, ja kun ajetaan Seinäjoelle niin vasemmalla puolella on keltainen mökki ja valkoinen hevonen ja sitten ollaan pian perillä.

Hauskaa lauantaita kaikille toivoo Ruska.

***
***

Behind the scenes
"...iskällä on ihmeellinen tarve pyöriä aina jaloissa. Äitikin sanoo niin kun se yrittää-"
"En mä pyöri jaloissa, eikä me voida semmosta kirjottaa."
"Pyöritpä. Pyörit sillonkin kun mä ratsastan."
"Silti ei me sellasta voida tähän laittaa."
"Miksei?"
"Niin no. Sun juttushan tämä on. Mä kerron kostoksi kaikille että sä herätät aina mut ja äidin seitsemältä myös lauantaisin."
"Kerro vaan."

*

"...kerran laitoin kaksi euroa Minin ruokakuppiin-"
"Mitäh! Ei sinne saa laittaa muuta kun ruokaa!"
"Muttaku äiti sano-"
"Joo mä kuulin! Se olis voinu kuolla jos se olis syöny sen! Enää et laita sinne mitään!"
"Joo joo älä nyt häslää vaan kirjota vaan!"

*

"...koska minusta tulee isona ratsupoliisi ja poliisit ampuu -"
"Ei susta tule ratsupoliisia."
"Miksei?"
"Siksei että sitten sun pitää muuttaa Helsinkiin ja se on tosi kaukana ja sitten mun tulee kauhee ikävä sua."
"No kirjota sitten näin: musta tulee ratsupoliisi ja poliisit ampuu aina pyssyillä telkkarissa. Iskä sanoi että sitten minä joudun muuttamaan Helsinkiin, jos minusta tulee ratsupoliisi, mutta en minä mene sinne Helsinkiin, vaan asun kotona.."

*

"No niin. Nyt mä kirjoitin kaiken mitä sä sanoit. Onko valmis?"
"Laita sinne hyvää joulua vielä."
"Mutta nyt ei ole joulu niin ei voi laittaa."
"Mä teen sitten niille joulukortin."
"Tee vaan, mutta sitten jouluna vasta. Nyt ei voi laittaa hyvää joulua."
"Mikä nyt sitten on jos ei ole joulu vielä?"
"Lauantai."
"Laita hyvää lauantaita. Toivoo Ruska."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kei
Mode
Mode


Viestien lukumäärä : 189
Join date : 22.10.2014

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 17 Marras - 15:10

36: Kolmitupsuinen shirenhevonen

Voi Miniä! Ymmärrän kyllä sekä Crimiksen järkytyksen että sun päätöksen tehdä noin. Ja älä huoli, kyllä Minin tyylittömästäkin jalasta pidetään hyvä huoli, kun sä et ole sitä hoitamassa. Sitä vartenhan me täällä ollaan. : D

Suosikki:
"Voihyväjumala! Mitäsäteit!?" Crimis henkäisi kierrettyään Minin etupuolelle ja nähtyään sen kaljun jalan.
"Lahjoitin sen karvat syöpälapsille peruukiksi varmaan, vai miltä näyttää, mitä luulet?"





37: Perunan kokoinen

Pieni Mini perunankokoisen vauvansa kanssa pärjää kyllä mainiosti. Voit ihan surutta ratsastaa sillä vielä pitkään! Muutenhan se paisuu ihan palloksi - pelkästä rasvasta.

Ootte te ihania <3

"No okei! Ei ole jalka kipeä! Ajattelin vaan että jos joku kevyempi vois ratsastaa Minillä ettei sen vauva murskaannu! Ja mieluiten sitten ilman satula, niin ettei se myöskään litisty."
"No olisit sitten sanonu niin", Ellen huokaisi, "niin me oltaisiin voitu kertoa ettei siellä mikään litisty vielä moneen kuukauteen, ja että ei se varsa satulavyön alla kasva! Eikä se vielä ole edes perunan kokoinen!"
"Kyllä muuten on ainakin vesimelonin kokoinen", väitin ja kerroin, miten olin mitannut Minin ympärysmitan. Crimis purskahti nauruun ja alkoi yskiä vedettyään kahvia henkeen.


"Joo ei, muuten te voisitte vaikka saada vahingossa liikuntaa ja Mini raskausrasvavatsa saattaa kadota", Ellen sanoi vakavalla naamalla.




38: Sinimini

Vaikka olenkin ihan henkeen ja vereen täysiveri-ihmisiä, niin on se Mini aika upea kun noin valtavan tukkansa kanssa laukkaa menemään! Vielä kun saisit sen liikkumaan noin myös ratsain..
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 15 Marras - 15:40

38: Sinimini



Line Twist Again /dA
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 10 Marras - 12:03

37: Perunan kokoinen

Mini heilutteli epävarmasti korviaan, kun yritin mahduttaa mittanauhaa sen mahan ympärille. Mittanauha loppui kesken, niin kuin aina. Normaalisti käteni riitti kuitenkin juuri ja juuri yhdistämään nauhan niin, että painoin etusormella toista päätä ja peukalolla toista. Ei kuitenkaan tällä kertaa. Jes! Siellä se vauva kasvoi!

Olin ajatellut satuloida Minin ja mennä maastoon ravaamaan sen parantunutta jalkaa juhliaksemme, mutta yhtäkkiä tulinkin toisiin ajatuksiin. Mitä jos vatsassa oleva varsa litistyisi satulavyöhön? Tai mitä jos minä melkein kaksimetrisenä ja siksi myös tosi painavana olisin liian raskas taakka pienelle odottavalle shirenhevosemolle? Tai mitä jos se kompastuisi ja saisi keskenmenon, ja sitten masentuisi, kun minulla ei olisi rahaa astuttaa sitä ikinä uudelleen? Puristin hetken ahdistuneena Minin juuri hieman kasvanutta harjannysää ja päätin hälyyttää apua taukotilasta. Se täytyisi kuitenkin tehdä vaivihkaa, ettei kukaan vain kuvittelisi, etten pystynut huolehtimaan omasta hevosestani, tai että huolehdin jopa liikaa.

"Haluaako joku maastoon? Yksi Mini olisi menossa?" kysyin tallikämpässä olijoilta heti kun olin saanut pääni puikattua sisään ovenraosta.
"Mä voisin lähtee", Crimis sanoi, "haen vaan Sagan pihalta."
"Mäkin voisin", Ellen haukotteli ja laski kahvikupin pöydälle.
"Okei, mut ainii, mä en voikaan tulla kun mulla on toi totaniin jalka tosi kipeä", sanoin äkkiä ja muka onnuinkin vähän, "jompi kumpi teistähän voi sitten mennä Minillä, kiva, kiitos!"

Yritin livahtaa takaisin käytävälle ja laittaa Minille suitset valonnopeudella, että voisin sitten piiloutua. Ellenin ankarasti painotettu kysymys kuitenkin pysäytti minut.
"Miks sulla on jalka kipeä ja koska se tuli? Mä näin kun sä pelasit Mayan kanssa potkupalloa jotain vartti sitten."
"No okei! Ei ole jalka kipeä! Ajattelin vaan että jos joku kevyempi vois ratsastaa Minillä ettei sen vauva murskaannu! Ja mieluiten sitten ilman satula, niin ettei se myöskään litisty."
"No olisit sitten sanonu niin", Ellen huokaisi, "niin me oltaisiin voitu kertoa ettei siellä mikään litisty vielä moneen kuukauteen, ja että ei se varsa satulavyön alla kasva! Eikä se vielä ole edes perunan kokoinen!"
"Kyllä muuten on ainakin vesimelonin kokoinen", väitin ja kerroin, miten olin mitannut Minin ympärysmitan. Crimis purskahti nauruun ja alkoi yskiä vedettyään kahvia henkeen. Siitä päättelin, että hevoseni taisi olla vain lihonut. Lähdin kiukkuisena satulahuoneeseen hakemaan suitsia mitään puhumatta ja menin sitten takaisin Minin luo. Vitsit mitä porukkaa.

"...ja siellä vaan nauravat pullat suussa, mutta mä en ainakaan enää ikinä mene niiden kanssa sinne kahville, tuon kuule omat kahvit termosmukissa, pitäs muutenki perustaa joku talli mihin likat ei saa tulla pilaamaan, mut sä ja Maya voitte tulla kun te ootte hevosia, mutta muita likkoja ei tulis..." mutisin pitkää vihaista litanniaa Miniä suitsiessani. Mini katseli kaikessa rauhassa eteensä ja piti päätään alhaalla. Työnsin taukotuvasta kössityn sokeripalan sen suupielestä sisään ja se sai syötyä sen hienosti, kiitos uusien kielentilallisten kuolaintensa. Tamman otsaa rapsutettuani päästin sen irti puomista ja käänsin sivuttain. Sitten minun oli helppo kiivetä ensin puomille Ministä tukea ottaen ja sitten puomilta hevosen selkään. Mielessäni kävi, että mitä tapahtuisi, jos joskus putoaisin maastossa Minin selästä. Millähän pääsisin takaisin ylös? Päätin kuitenkin unohtaa moisen hypoteettisen jutun. Minihän meni aina tasaisesti kuin juna.

Ratsastin hetken rinkiä tallipihassa aikaa tappaakseni. Tiesin, että muut olivat tulossa mukaan, enkä ollut ihan niin vihainen, että olisin lähtenyt yksin edeltä. Mutta en kyllä puhuisi niille mitään koko aikana! Minin kolme tupsullista jalkaa ja yksi, ihan hyvin jo parantunut, punaiseen pinteliin verhottu tupsuton jalka siirtyilivät laiskasti allamme, kun matelimme rinkiä. Aloin taas haaveilla Minin varsasta ja katsella pilviä pää niin kenossa, että lopulta alkoi pyörryttää. Havahduin muiden tuloon.

"Ei sitte mennä kovaa", sanoin vielä tallipihasta pois ratsastaessamme.
"Joo ei, muuten te voisitte vaikka saada vahingossa liikuntaa ja Mini raskausrasvavatsa saattaa kadota", Ellen sanoi vakavalla naamalla.
"Ei sille varsalle mitään käy. Ravia!" Crimis komensi ja kiihdytti malliksi Sagan rentoon lämmittelyraviin.
"Ei kun mä vaan pelkään että te Tytöt jäätte kauas, kauas taakse kun mä kiihdytän tällä Miesten Ravihevosella", tuhahdin ja laitoin Minin äkkiä ravaamaan, jotta pysyisimme edes joten kuten muiden mukana.
"Pois alta sen pikkuponin kanssa kun Ralli tulee!" Ellen huusi ja ravasi Rallin kanssa kevyen näköisesti ohitsemme.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 9 Marras - 12:20

36: Kolmitupsuinen shirenhevonen

"Siinä! Ota! Syö! Tässä olis vielä vähän!" ärisin Minille eläinlääkärin lähdettyä ja heristin sille kahdenkymmenen euron seteliä. Niinhän se on, että hevonen ei tervettä päivää näe - ja vaikka Minilläkin on vakuutus, aina ne vakuutusihmiset löysivät jonkin porsaanreiän, etteivät joutuneet korvaamaan juuri mitään. Tällä kertaa Minin vaiva oli heidän mukaansa selkeästi itse huolimattomuudella aiheutettu. Teki mieli hajottaa jotain. Millä minä muka olin huolimattomuudella aiheuttanut rivin ja saanut koko kavionreunan märkimään niin, että karva putoili ja koko heppa ontuikin jo vähän? Kuka tahansa voisi todistaa, että vietin noin sata tuntia joka päivä Minin jalkoja hoitaen, ja vaikka sen tarha olikin vähän kurainen, ei se tosiaankaan missään polveen asti yltävässä liejussa seisoskellut.

Kun Mini ei kerran halunnut syödä enempää rahaa, vedin sen karsinasta käytävälle. Laitoin pelästyneen hevoseni molemmilta puolilta kiinni keskelle käytävää ja tartuin saksiin. No niin. Kohta se ei olisi oikea shirenhevonen enää. Kumarruin, otin kiinni yhdestä valkoisesta tupsusta, jota olin niin varjellut ja hoivannut, ja leikkasin. Ilkeän näköisen punaisesta, karvattomasta kohdasta huolimatta karvaa oli niin jumalattomasti, että sain saksia aika kauan ennen kuin yksikään karva ei kutitellut Minin kipeää jalkaa. Kun peräännyin ja katsoin, jalka näytti niin typerältä polvenaluskarvoineen ja kaljuine nilkkoineen, että saksin lopulta ihan kaikki karvat pois. Teki mieli vähän itkeä, koska näköjään Mininkin kauneus oli katoavaista. Tammaa itseään ei kuitenkaan karvojen menetys kiinnostanut, vaan se piti silmiään kiinni ja maiskutteli aina välillä varmaan jotain hampaisiin jäänyttä kauranhaituvaa.

Tupruttelin haavapulveria Minin jalkaan, kun Crimis ilmaantui säätämään talliradiota.
"Heei Mini", hän tervehti hevostani ja silitti sen kylkeä, "mitä lääkäri sanoi?"
"Se sanoi, että mä voin ilmottaa mun töihin sen tilinumeron mun oman tilalle, koska se kuitenkin käy niin usein mun hevosten luona", vastasin äreästi ja etsin pinteliä, joka oli ihan varmasti ollut juuri äsken kädessäni.
"Voihyväjumala! Mitäsäteit!?" Crimis henkäisi kierrettyään Minin etupuolelle ja nähtyään sen kaljun jalan.
"Lahjoitin sen karvat syöpälapsille peruukiksi varmaan, vai miltä näyttää, mitä luulet?"
"Ymmärrätkö sä että sillä kestää vuosia kasvattaa uudet karvat?"
"No en, kun ihan huvikseni mä nämä leikkasin. Kato tätä! Ne oli pakko leikata."
"No onpa inhottavan näkönen. Mitä sä nyt ajattelit tehdä sille?"
"Kääriä sen ihan ekana kuplamuoviin, ettei se enää käytä mun kaikkia rahoja eläinlääkäriin."
"Ei Minille kun tolle jalalle!"
"Amputoida? Olisko sulla sahaa?" ehdotin nyt jo vähän nauraen.
"Mulla on liimapinteliä. Yritä nyt edes välillä olla normaali!" Crimis torui.
"Mullakin oli äsken normaalia pinteliä mutta joku ilmeisesti vei sen."
"Se on tossa lattialla. Onneksi Mini on sun hevonen eikä mun. Tossa on kauhee homma hoitaa."
"Yöaikaan hän on sinun poikasi", sanoin Mufasan äänellä ja poimin pintelin, "sähän sen joudut illalla todennäköisesti hoitaa, tai joku muu teistä. Laitatte sitten lisää haavapulveria kans."
"No ei kun varmaan jätetään se rapaseksi ja likanen pinteli hautomaan sitä haavaa. Ja kai sä aiot leikata ton toisenkin jalan?"

Suojasin Minin jalan niin hyvin kuin taisin. Haavalle olisi ollut varmaan parempi saada hengittää ilman suojaa tai karvoja, mutta ei hevosen paikka ollut sisällä keskellä sateetonta iltapäivää. Vein siis lievästi linkuttavan, kolmitupsuisen Minin hakaan. Siellä sen jalka koki ihmeparantumisen, kun se huomasi, että heinää oli vielä jäljellä. Se oikein ravasi heinäkasalle ja kumartui syömään punainen pinteli loistaen. Mini varmaan pärjäisi pihatollakin, kun se on niin paksunahkainen. Saattaisin säästää rahaa, jos etsisin sille pihattopaikan. Vai jaksaisinkohan itse pihattoelämää kera aitauksen, jossa on ympäri vuoden kuitenkin osin rapainen pohja, ja kera hevosen, jolla on kolmessa jalassa maata laahaavat, kaiken ravan itseensä keräävät pölyhuiskut? Tuskinpa vain. Sitä paitsi saisinhan Minin eläinlääkäriin menneet rahat takaisin, ja vähän enemmänkin, jos myisin Mayan toisen satulan. Ruska voisi kyllä mennä aina samalla, eikä Mayan ikäinen hevonen kyllä noin uutta satulaa tarvinnut.

Kun ajoin kotiin, en katsonut haassa möllöttäviä Miniä, Mayaa ja Jackalia, etten näkisi kolmitupsuista shirenhevostani.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 1 Marras - 21:48

35: Mini ja sinivalkoruusuke

No nyt kyllä täytyy myöntää, että Mini yllätti meidät aivan totaalisesti! Okei, yllätitte kaikki jo ihan vaan osallistumalla, mutta että voitto.. Vautsi! Riitta on kyllä melkoinen tapaus. Ja Minillä selkeästi on piileviä kykyjä, jotka tää täti näköjään kaivaa sieltä tehokkaasti esiin. Treeniä vaan ahkerasti, niin oot joku päivä ihan itse siellä ohjastamassa. Wink

Voi Max! :'D
"Ethän sä osaa ohjastaa, just ja just osaat ratsastaa", Max ihmetteli ja tarjosi kissalle kinkkua voileipänsä päältä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 30 Loka - 12:31

35: Mini ja sinivalkoruusuke

"Me mennään Minin kanssa valjakkoajokisoihin", kerroin ylpeänä kaikille taukotuvassa istuville ilmoittautumisvahvistusta heilutellen. Nostin sitä yläkulmista peukaloitteni ja etusormieni välissä ja kierrätin kaikkien näkyville ennen kuin laskin sen pöydälle ihailtavaksi.
"Niin että mitä?" Crimis kysyi ja poimi paperin.
"Ethän sä osaa ohjastaa, just ja just osaat ratsastaa", Max ihmetteli ja tarjosi kissalle kinkkua voileipänsä päältä.
"Totanoin, huomasitko sä, että tämä on kymmenen kisan cuppi, eikä mikään yksi kisa?" kysyi Emilia, joka istui sohvan selkänojalla ja luki paperia Crimiksen olan ylitse.
"Te sanotte ihan vääriä asioita", tuhahdin, "en mä sitä ohjastakaan, vaan Riitta, ja Riitta sanoi että kannattaa mennä noihin kisoihin kun ne on tässä lähellä. Se sanoi että Mini voi vaikka voittaa."
"No onnea sitten kai? Onko sulla varusteita? Mä voin etsiä jotain jos tarvii lainata", Crimis ehdotti kulmat kurtussa.

En ollut puhunut sen jälkeen koko valjakkoajokisoista mitään. Miniä olin kyllä kuljettanut Riitalle ajoon monta kertaa. Varusteet oli osin ostettu, osin saatu ja osin lainattu. Ne näyttivät samanparisilta. Kisoja edeltävänä iltana puunasin Miniä melkein kolme tuntia, ja niin kärsivällinen kuin se aina onkin, se ei olisi jaksanut millään seistä paikallaan. Kun jätin sen yöksi karsinaan nukkumaan, lähdin vielä viemään sen loppuja tavaroita Riitalle aamua varten.

Kisa-aamu koitti kylmänä ja lumisena. Heräsin neljältä, jotta ehdin kuudeksi tallille harjaamaan ja satuloimaan Miniä. Kukaan ei ollut vielä paikalla, joten sain viimeistellä sen rauhassa, kun se söi viimeisiä aamuheiniään. Lopulta kiskoin sukkahousunsääret suojaamaan sen jalkakarvoja, nostin satulan sen selkään ja lähdin ravaamaan kisapaikalle. Jännitti niin paljon, että vatsaa väänsi ja vähän oksetti, ja puolen tunnin ravimatka tuntui taittuvan noin kahdessakymmenessä sekunnissa. Perillä oli luojan kiitos vastassa Riitta, joka otti Minin ohjista kiinni ja melkein nosti minut sen selästä pois. Hän komensi minut pois jaloistaan ja vaikka kahville, ja määräsi, etten saisi tulla hermostuttamaan Miniä, vaan pysyisin kokonaan poissa. Taikka muuten.

Seurasin siis ahdistuneena Vuorna-nimisen tallin katsomossa Minin luokkaa, joka oli koulukoe noviiseille. Käteni tärisivät, eikä se johtunut liiasta kahvista, vaan siitä, miten hyviä Minin kilpakumppanit olivat. Olin valmis luovuttamaan ja lähtemään kotiin, kun Minin vuoro tuli. Se näytti rumalta ja kömpelöltä muihin verrattuna, ja Riitan olemus oli erittäin kumara ja harmaatukkainen, kun katsoin nuoria ohjastajanaisia. Voi vitsit. Miksi suostuinkaan tähän? Mini nolaisi itsensä, Riitan ja etenkin minut.

Loppujen lopuksi kävi niin, että unohdin seurata Minin suoritusta. Jäin silti katsomoon tuijottelemaan lumisia puita ja haoissa kauempana möllöttäviä hevosia niin kauaksi, että viimeinenkin hevonen ohjastajineen rullaili ulos ja Minin luokka loppui. Seurasi palkintojenjako. Riitta oli ilmeisesti vanha ja höperö, kun ohjasti Minin kentälle. Tai sitten Mini oli pillastunut ja ravasi sinne väkisin, vaikka se olikin epätodennäköisempi vaihtoehto. Seurasin tilannetta kiinnostuneena. Koskahan joku menisi sanomaan Riitalle, että häipyisi hevosineen?

Seurasin, kuinka tuomari lähestyi lopulta Riittaa ja Miniä. Hän kumartui hevoseni puoleen ja taputti sitä varmaankin säälivästi, kun käski Riittaa poistumaan sen kanssa. Tai enhän minä sitä kuullut, koska olin kaukana, mutta näin arvelin. Mutta kun tuomari poistui, olin näkevinäni Minin päässä sinivalkoisen ruusukkeen! Yritin tiirata silmät sirrissä ja katselin niin tarkkaan ja niin epäuskoisena, etten ottanut edes kuvia, vaikka minulla oli oikein järjestelmäkamera mukana.

Kun tulin auttamaan Riittaa Minin harjaamisessa ja satuloimisessa, totesin, että sen suitsissa tosiaankin oli ruusuke, ja Riitalla oli vieläpä ihan oikea kullanvärinen pokaali, joka nojasi huolimattomasti hänen autonsa takarenkaaseen. Mini oli voittanut, siis ollut ihan kaikkein paras luokassaan! Harmitti, etten ollut katsonut sen menoa, enkä ottanut sille herkkujakaan mukaan. Roikuin siis sen kaulassa ja Riitta joutui yksinään hoitamaan hevosen kuntoon. Olin niin omituisessa mielentilassa, etten meinannut päästä kiipeämään Minin selkään edes Riitan auton konepellin päältä.

Kotona hoidin ja puunasin Minin rauhassa odottamaan seuraavan päivän kisoja. Sitten päästin tamman rentoutumaan hakaan uusine sukkahousunsäärineen. Silittelin sitä ja mustasukkaista Mayaa hyvän tovin ennen kuin marssin nokka pystyssä satulahuoneeseen ja löin sinivalkoisen ruusukkeen pöytään niin pontevasti, että kahvikupit hypähtelivät.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Maya ja Mini
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 5Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: