PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Maya ja Mini

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava
KirjoittajaViesti
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 19 Loka - 18:28

62: Teeskentelijä

Voi Reita! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Eikun siis, unohda se Chai ja pyydä Keitä kaljalle.

Onnistunutta kuvailua. Tuohtumus tulee ilmi jokaikisestä lauseesta. Virkistävää nähdä välillä muutakin kuin ainaista onnea ja hymyä meidän talliporukassa. Ei kaikki yksinkertaisesti voi tulla toimeen, ei edes (tai ehkä varsinkaan) hevosihmiset.

Eipä tässä muutenkaan huvittanut enää paljoa seisoskella hevostaan harjaamassa, kun oli ilmeisesti turha toivoa pääsevänsä ikinä enää maastoon muuten kuin yksin.

Suosikkeja erityisesti:

Jouduin pelaamaan Counter Strikeakin vieraiden ihmisten tiimissä!! Mitä elämää se sellainen on?

"No nyt ku sanoit niin sehän on vähä niinku kissa. Ja sä oot niinku vihanen siili siinä. Mee nyt vaikka tappelemaan noiden kanssa, tai miten te pojat nyt tapaatte selvittää asiat. Olisit kivemman näkönen silmät mustana ku naama norsulla."

Jackal muuten muuttaa nyt pois, eli Maya ja Mini tarhailee ainakin toistaiseksi kahdestaan. Hakeeko Mini muuten uutta vuokraajaa, kun edellistä ei sitten koskaan näkynytkään?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 19 Loka - 12:57

62: Teeskentelijä

Chai.

Miksi sen piti tulla tänne?

Se heilui tosi ärsyttävän onnellisena keskellä tallipihaa. Se oli yhtä hymyä, kun se roikkui milloin Keitaron takinliepeessä ja milloin kauluksessa. Välillä se kurottui rapsuttamaan Snorrea, mutta pian se taas ojenteli raajojaan Keitaroa kohti. Se ei ollut sekuntiakaan paikallaan, eikä se ollut sekuntiakaan hiljaa. Kuulin ihan helposti sen raivostuttavan naurun. Teeskentelijä.

Nojasin Mayan kaulaan seisoessani sen vieressä haassa. Crimis yski näkymättömissäni Mayan toisella puolella. Kai se sai pölyä suuhunsa, kun harjasi Jackalia. Ai että kuinka minua rasitti sellainen köhiminen, kun yritin korva pitkällä kuulla mitä tallipihassa puhuttiin. Vedin itsekin harjalla taas pari vetoa Mayan kaulaan, mutta käännyin sitten uudelleen katsomaan Keitä ja sitä ihme hiipparia.

Miksi Keitaron piti opettaa tuo palikka ratsastamaan? Olisihan nyt joku muukin voinut. Keitaro ei varmana ollut tajunnut miten paljon aikaa sen opettaminen vei. Hän varmasti toivoi, ettei olisi lupautunut. Ikinä enää emme menneet maastoon ratsastamaan, ja Keitaro roikkui viikonloputkin tallilla eikä edes kaljalle ehtinyt. Yhden kerran vain oltiin ehditty yksille tuon uuden kollin tulon jälkeen. Jouduin pelaamaan Counter Strikeakin vieraiden ihmisten tiimissä!! Mitä elämää se sellainen on?

Se Chai seisoi aina ärsyttävän lähellä, kun se puhui. Se myös lääppi koko ajan. Varsinkin Jenniä, Crimistä ja Keitaroa, mutta muitakin. Se ei voinut edes istua normaalisti sohvalle tallikämpässä, vaan se ihan oikeasti kiskoi aina jonkun käsivarren ympärilleen niin kuin joku eläin. Miksei kukaan sanonut sille mitään? Oliko sen nytkin aivan pakko työntää Keitaron hiuksia takaisin pipon alle? Ja pitää vielä olkapäästä kiinni? Eikö se tajunnut, ettei Keitaro tosiaankaan voinut tykätä tuollaisesta? Ja Keitaro parka! Niin kohtelias, ettei uskaltanut lähteä lätkimään! Keitaro rukka vain otti aina välillä askeleen taaksepäin ja katsoi kenkiään, kun tuo toinen tuli aina vain lähemmäs.

"Mikä sun ny on?" Crimis yritti ilmeisesti tahallaan ärsyttää saatuaan Jackalin kunnon tarkastettua ja koko hevosen harjattua. Hän työnsi kädet taskuihinsa ja pukkasi minua kyynärpäällään.
"Älä ny säki ala lääppiä siinä", ärähdin.
Crimis astui heti askeleen kauemmas. Havaitsin, että hänkin katseli tallipihan friikkisirkusta.

"Tutustuisit siihen. Saisit uuden hyvän kaverin. Ne tykkäis jos menisit niiden mukaan", Crimis ehdotti hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Ai tuohon? No en todellakaan tutustu!"
"Jaha."
"Sillä on ihan tarpeeksi tovereita ja se on ihan kummallinen."
"No eikä."
"Kato nyt! Mitä se tekee! Yrittääkö se flirttailla?"
"No ei kai yritä! Hullu. Se vaan on tommonen. Eikä se mitään tee - se vaan tapaa seistä lähellä ihmisiä kun se puhuu niille."
"Ai mimmonen se sit on? Hemmetin hullu joka ei ymmärrä henkilökohtaisen tilan käsitettä - ei missään mielessä? Varmaan te olisitte noin tyytyväisiä jos joku mä tai Max haluttais pussailla teitä kaikkia aina kun mentäis ohi!"
"Ei se ketään pussaile. Ootsä oikeesti mustasukkainen Keistä kun sillä on muitakin kavereita? Ei sua oo haitannu sekään että se oli joka toinen ilta Emilian kanssa."
"Emilialla ja mulla on yhteishuoltajuus. Sitä paitsi Emilia on sen tyttöystävä, eikä silti hiplaa sitä koko ajan! Ja se päästi sen välillä olemaan muidenki kanssa. Enkä edes oo mustasukkanen. Ärsyttää vaan tommonen ihme pelehtiminen."
"Oothan mustasukkanen."
"En."
"Oothan."
"Ite oot."
"Eiku sä oot."
"Sä."
"Sä."
"Isäs oli."

Chai hymyili ihan liikaa. Kukaan normaali ihminen ei jaksanut hymyillä joka ikinen kerta kun sai katsekontaktin johonkuhun! Paiskasin Mayan harjan kädestäni harjasankoon niin että paukahti. Teki mieli paiskata sillä Chaita, tai oikeastaan ennemminkin Keitaroa. Suoraan naamaan. Oikein kovaa. Maya hätkähti harjasta ja sangosta kuuluvaa pamahdusta ja häipyi. Menköön, ajattelin. Eipä tässä muutenkaan huvittanut enää paljoa seisoskella hevostaan harjaamassa, kun oli ilmeisesti turha toivoa pääsevänsä ikinä enää maastoon muuten kuin yksin.

"Ei Maya oo sulle mitään tehny", Crimis huomautti, "enkä kyllä minäkää niin että älä kato mua noin rumasti."
"Ai et oo vai!"
"No mitä mä muka tein?"
"Aina, siis AINA kun mä tuun nykyään tallikämppään, säkin hiplaat tota! Miksi sun käsi on aina sen hiuksissa hä? Sä oot tuntenu sen jotain vartin ja nipistelet sen poskia niinku se olis sun nelivuotias siskontyttö!"
"Enkä nipistele. Ja miten se on sulta pois jos me tullaan sen kanssa toimeen?"
"Ei mitenkään! Se nyt on vaan muuten perseestä! Sitä paitsi on ihan jumalattoman ärsyttävää että sä suhtaudut siihen niinku johonki kissaan tai johonki!"
"No nyt ku sanoit niin sehän on vähä niinku kissa. Ja sä oot niinku vihanen siili siinä. Mee nyt vaikka tappelemaan noiden kanssa, tai miten te pojat nyt tapaatte selvittää asiat. Olisit kivemman näkönen silmät mustana ku naama norsulla."
"Mä meen sisälle. On kylmä!" kivahdin ja lähdin marssimaan pois. Jätin harjasangon siihen missä se oli. Chai varmaan auttaisi kantamaan sitäkin, jos Crimis ei muka jaksa.

Marssin rivakasti tallipihan poikki. Tein pienen mutkan, että pystyin törmäämään olkapäälläni Keitaroon mennessäni. Keitaro älähti, mutta en pysähtynyt. Jos sille tuli pipi, Chai voisi puhaltaa.

Voi miksei se ollut voinut muuttaa vaikka naapuripitäjään? Kuka sen tänne käski?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 11 Loka - 10:41

Osa 61: Keitaron uusi ura & Osa 61 ja puoli: Mitä Kei ja Reita puuhaavatkaan suljettujen ovien takana?

Ah, tervetuloa lämmittelemään näppäimistöä Reita! Mulla onkin ollut ikävä sun tarinoita. Liioittelematta naurahdan ääneen vähintään kerran per tarina kun luen näitä. Nyt nauroin aika paljon. Oikeastaan jo silloin, kun vähän silmäilin mitä tänne oli ilmestynyt. Ja sitten oli pakko lukea heti kaikki. Puolisokin tuli uteliaaksi kun nauraa räkätin tälle vielä illalla nukkumaan mennessä:

"Kai se nyt jo toimii. Mä keitän kahvia."
"Eikö kaljaa?"
"Nyt on keskiviikko."
"Niin?"
"No vaimo tietenkin suuttuu."
"Sun vaimo hankaloittaa mun elämää vaikkei se ole edes mun vaimo."


Kein persoona tulee niin hyvin esiin näissä teidän kahdenkeskisissä tarinoissa. Se on vähän tuollainen herkkis kaljankittaaja. Vähän niin kuin minä irl. Ja siis nämä rasistiset jutut, ei jestas. Very Happy

Kiitos!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ke 10 Loka - 10:21

Kiitos taas kommenteista. Yleensä ne saavat minut kirjoittelemaan lisää. Nyt on kuitenkin ollut tosi vaikeaa saada mitään tekstiä virtuaalihevosille tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan tarkoitukseen. Päätin siis kirjoittaa hömppää, joka liittyy enää tosi vähän hevosiin ja tosi paljon keskusteluun jonka kuulin töissä. (Olen oikeastikin ope.) Tämän tarkoituksena oli saada näppäimistö lämmiteltyä, ja ajattelin että en säilytä tai julkaise tätä. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että viimeinenkin moti menee jos en laitakaan tätä tänne.

Joten toivottavasti Keitaron virtuaalinen sielu kestää tämän Wink


*

Osa 61: Keitaron uusi ura

"Sulle mulla just olikin asiaa", sanoin ilahtuneena Keitarolle, kun löysin hänet siivoamasta karsinoita.
"No?"
"Tiesitkö sä että aasialaiset on tulossa takaisin muotiin. Mä oon töissä yläasteella ja ne tytöt ei muusta puhukaan siellä kun jostain thaimaalaisesta homodraamasta. Jos sä haluat eläköityä tallitöistä niin siellä voisi olla sulle uusi ura!"
"Mene nyt siitä jos sulla ei ole oikeaa asiaa."
"Hei mä tiiän tyypin, joka tuntee tyypin-"
"Mene nyt pois jooko. Me ei olla noin hyviä ystäviä", Keitaro huokaisi.
"Mä vaan ajattelin että oltaisiin menty kentälle samaan aikaan mutta ei sitten, kyllä mä ymmärrän, sä varmaan haluat ratsastaa sun hyvien ystävien kanssa. Joita sulla on muute varmaan lukuisia kun sä oot aina täällä etkä ikinä tapaa ketään."
"No auta sitten tässä että päästään menemään."

Me olimme tosi nopeita siivoamaan karsinoita. Ei mennyt kauaakaan ennen kuin kaikki oli siivottu ja Mini ja Tasha oli haettu tarhoistaan ja sidottu vastatusten tallikäytävän äärimmäisiin päihin. Niitä ei tarvinnut edes pahemmin harjata: sen kun tarkastimme kaviot ja Minin tapauksessa kiskoimme sukkahousut ja pyöritimme pintelit niiden päälle. Talutimme hevoset ohjista hieman märälle kentälle ja nousimme niiden selkiin. Minin satulaton selkä oli lämmin ja laittaessani sen keinumaan käyntiä kentän ympäri muistin miten minua oli joskus aikoja sitten hirvittänyt istua sen selässä. Olin ratsastanut sillä niin paljon, että puoliverisen kyydissä tuntisin varmaan olevani liian lähellä maata.

Tasha ei olisi malttanut kävellä koko aikaa. Se hyppäsi välillä omin päin raville, mutta Keitaro pidätteli sitä tavattoman pehmein avuin. Se sai minut taas harmista harmaaksi, kun itse puristelin Minin kylkiä tiukasti kuin käytännössä tyhjää sinappituubia saadakseni hevoseen vähän vauhtia. Nykiessäni ja kammetessani pulskaa tammaani ajattelin kateellisena, että Tashalla oli varmaan samanlaista mennä kuin Mayalla nuorena. Varmasti se reagoi ajatukseenkin, ja olisi aina valmis nostamaan laukan. Toisin kuin Mini, joka ei reagoinut kuristusotteeseenkaan, ja joka kiihdytti pitkään kuin lentokone saadakseen aikaan muutaman laukka-askeleen.

"Enkö mä olisi vähän vanha jo johonkin aasialaiseen draamaan?" Keitaro kysyi ihan yhtäkkiä. Laukkasimme vierekkäin, ja kun Mini meni pienen pientä rinkiä sisäradalla, se pysyi kaviouraa pitkin laukkaavan Tashan vauhdissa. Tyrskähdin, ja kun keskittymiseni herpaantui, Mini kompuroi ravin kautta huojuvaan käyntiin.
"Etkö sä oo mua vähä nuorempi? Kyllä mä tuen sua ihan täysillä jos sä haluat thaimaalaiseen homodraamaan", virnuilin, "voisit esittää vaikka niiden isää."
"No sitä mä tarkotankin. Eiks ne oo jotain lapsia aina? Jotain kahdeksantoista? Ainakin ne kaikki laulajat on jotain lapsia, ja kuulemma ihan orjia niille tuottajille. Rahaa ei tipu ja töitä on liikaa. Eiks niin? Ihan niinku mullakin nykyään?"
"Mistä mä tietäisin? Ravia, sä tukit tien!"
"Sitä paitsi mä en ole thaimaalainen", Keitaro huomautti ravatessaan mahtipontisesti tiehensä.
"En mäkään", sanoin niin kovaa, että Keitaro kuuli toiselle puolelle kenttää, "mut ei kukaa huomaa sitä jos haet sinne töihin! Te näytätte kaikki ihan samalta! Keitaro!"
"Nyt hiljaa rasisti!"

Huvittelimme leikkimällä seuraa johtajaa. Tasha ja Keitaro menivät itse keksimäänsä koulurataa ja minä vyörytin Miniä heidän perässään. Tamma pärjäsi itse asiassa ihan hyvin. Se sai tehtyä kaikki helpot liikkeet ja jopa taipui havaittavasti. Sen meno ei ollut mitään kaunista, mutta me molemmat ratsastajat olimme sitä mieltä, että Minin temput hyväksyttiin. Pohkeenväistön sentään tunnisti pohkeenväistöksi myös ravissa, ja takaosakäännös erottui Minin tavanomaisesta paikallaan huojahtelusta.

Lopetimme ratsastamisen, kun alkoi sataa liikaa. Miniä sade ei olisi haitannut yhtään, vaan tuntui kuin se olisi juuri vasta lämmennyt ajatukselle ratsastamisesta. Se olisi halunnut jatkaa, mikä on epätyypillistä sen laiskahkolle persoonalle. Minä en kuitenkaan halunnut kastua kovin pahasti, koska kotiin oli kuitenkin matkaa vaikka kuljinkin autolla.

Talutimme siis hevoset talliin. Mini nautti, kun hinkkasin sitä kumisualla aikani kuluksi. Keitaro harjasi Tashaa niin ärsyttävän huolellisesti, että se vei ihan jumalattomasti aikaa. Ajattelin, että jos hän hinkkasi sen jokaisen karvan noin tarkasti pari kertaa joka päivä, hänellä ei mitenkään voinut olla muuta elämää.

"Onko Ruska ja emäntä kotona?" Keitaro kysyi, kun olimme päästäneet tammat karsinoihinsa.
"Maija varmaan on, mut Ruska on ihastunu johonki poikaan ja meni sen luo. Kuinka niin?"
"Meeksä kotiin?"
"Joo. Mä haen vaan Mayan sisälle ja kysyn kuulumiset."
"...kuulumiset. Kauanko siinä menee?"
"Jotain vartti tai jotain."
"Sittekkö sä meet? Meeksä suoraan kotiin? Onks sulla kiire?" Keitaro uteli.
"Mikä ihmeen kyselyikä sulle tuli? Vai onko sun auto taas rikki? Et kai sä luule että me eletään aasialaisessa homodraamassa? Keitaro mä olen naimisissa!"
"No kunhan kysyin! Mikset sä voi puhua normaalisti?"

Havaitsin, että Keitaro loukkaantui oikeasti. Ei hän tietenkään kuvitellut, että olin tosissani, mutta olisi halunnut minun lopettavan jo puhumisen. Olimme käyneet aiemmin yhdessä kaljalla ja pelanneet pleikkaria, ja Keitaro oli loukkaantunut aina vähintään kerran illassa, kun olin kiusannut häntä liian kauan. En ollut saanut ikinä pyydettyä anteeksi, enkä saanut millään tehtyä sitä silläkään kertaa. Sitä paitsi tavallaan olin sitä mieltä, että Keitaronkin pitäisi kestää vähän kiusaamista. Enhän minä ikinä tarkoittanut mitään pahaa. Enkä aina muistanut, että Keitarolle ei voinut puhua ihan niin kuin muille harvoista kavereistani. Sitä paitsi vaimoni olisi ollut Keitaron puolella: hän sanoi usein, ettei viitsi olla paikalla, kun tapasin ystäviäni. Kuulemma puhuimme niin rumasti toisillemme. Ja minun vaimoni on aina oikeassa.

"Sä et sitten voi suoraan sanoa jos haluat tehdä jotain?" kysyin varovasti Keitarolta, joka raaputteli Tashan leukaa.
"Ei ole kohteliasta vinkua seuraa jos toisella on menoa. Paitsi ehkä sun mielestä. Sä olet varmaan kasvanut susien kanssa", Keitaro sanoi niska siinä asennossa, että tiesin hänen olevan vihainen.
"No? Tulisitko sä kahville tai pelaamaan pleikkaria? Sinä jalo ja sivistynyt henkilö?"
"No voishan sitä tulla", hän vastasi esittäen ettei sellainen ollut aiemmin tullut hänen mieleensäkään, "kun Emiliakaan ei nyt oo täällä."

Lähdin hakemaan Mayaa tarhasta. En ollut tullut ajatelleeksi, että Keitarolla voisi olla muutenkin paha mieli ja ikävä Emiliaa. Hän vain tervehti ja hymyili aina samalla tavalla.

***

Saatte myös villin spin-offin:
Osa 61 ja puoli: Mitä Kei ja Reita puuhaavatkaan suljettujen ovien takana?

"No niin, tässä me asutaan. Pelataan jotain."
"Reita mä oon ollut teillä jo kaks kertaa."
"Niin no. En mä oikein tiedä, mistä muusta mä puhuisin. Säkää et yhtään auta. Ihme mykkä."
"Älä ainakaan enää puhu aasialaisista tv-sarjoista. Pelataanks tätä vai eikö netti taaskaan toimi?"
"Kai se nyt jo toimii. Mä keitän kahvia."
"Eikö kaljaa?"
"Nyt on keskiviikko."
"Niin?"
"No vaimo tietenkin suuttuu."
"Sun vaimo hankaloittaa mun elämää vaikkei se ole edes mun vaimo."
"Hys tai se on kohta entinen vaimo. Haluatko sä oikeasti että mä joudun itse tehdä ruokaa ja vaihtaa autoon talvirenkaita? Luuletsä että mä osaan kumpaakaan?"
"Sä voit Reita opetella. Ei oo vaikeaa."
"Anteeks vaan, mutta sä kerroit että poltit makaronitkin pohjaan viime viikolla. Ja viime syksynä luistit sinne ojaan kesärenkailla. Mies joka osaa vaihtaa autoon renkaat ei luista ojaan kesärenkailla. Paina äksää otetaan tää kenttä."
"Paina ite, sulla on ykkösohjain."
"No ei ole. Kato! Paina jo."
"Mä laitan sulle nopeuteen nolla palkkia."
"Laita vaan."
"Miten niin 'laita vaan'?"
"Mä voitan silti. Koska sun toinen nimi on Hidas. Keitaro Hidas."
"Kuule kapleanaama. Sun porukat vaan pelaa tätä peliä. Mun porukat teki ton pelikoneen."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 30 Elo - 16:30

59: Pohkeenväistö

"Hah! Näytä! Ei kun siis... Siksi just harjoteltais sitä kun se on teidän totanoinniin, vahvuus."

Teillä on kyllä Kein kanssa viihdyttävä suhde. Näin niinkuin ulkopuolisen silmään. Mutta seriously mukavaa, että käytte kaljallakin yhdessä!

"Mee sä vaikka laskemaan jotain laskuja tai soittamaan pianoa, kun et kerta opetakaan meitä."
"Rasisti. Mutta selvä juttu --"


Tiedän kyllä tunteen, kun hevonen on niin helvetin tahmea ja sitä saa puristaa ja patistaa naama punaisena (tai sinisenä..). Mutta eipä voi onnistua jos ei yritä. Tsemppiä!

----

60: Mini laatiksissa

Onnittelut nyt ykköspalkinnosta, aika hurja suoritus! Mikäs tämä toinen laatuarvostelu nyt olikaan?

Hahah, aivan loistava lopetus.

Kysyin, ripustaisinko Minin kunniakirjat sen karsinan oveen vai suoraan ihan tallin oveen, että keneltäkään ei jäisi huomaamatta sen huikea menestys. Crimis ehdotti, että tatuoisin sen palkinnot omaan otsaani ja antaisin niitä eväsleipiä nyt heti ja lopettaisin auton ilmastointinappulan räpläämisen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 28 Elo - 19:50

60: Mini laatiksissa

Valmistautuminen suureen koitokseen alkoi jo viikkoja etukäteen. Varjelin Minin jalkakarvoja kuin esikoislastani, öljysin sen kavioita, pesin koko hevosen peräti kaksi kertaa, harjasin sen jouhia niin varovaisesti ettei enää yksikään katkennut. Samaan aikaan nukuin öitäni jännityksen takia niin huonosti, että muutuin ensin kalpeaksi, sitten läpinäkyväksi ja hiljalleen kahdeksan kiloa kevyemmäksi. Mini onneksi tuli vain kauniimmaksi.

Kun laatuarvostelupäivä koitti, koko Minin tiimi oli tallilla viiden aikoihin. Crimis peruutti trailerin pihaan odottamaan sillä aikaa kun minä letitin Minin harjan ja hännän niin kuin shirenhevosilla perinteisesti näyttelyissä tavattiin letittää. Olin opetellut tämän taidon vastikään ja harjoitellut niin ahkerasti, että h-hetkellä letitys oli itse asiassa aika vaivatonta. Keitaro-paralla oli pää kipeä, mutta silti hän viimeisteli huolellisesti Minin vaalittuja jalkatupsuja ja paketoi niitä äärimmäisen varovaisesti pinteleihin.

Tavarat oli pakattu jo edellisenä iltana, joten lähtö oli nopea ja sujuva. Mini lastautui oikeastaan itse. Se oli kulkenut viimeaikoina kaiken maailman kissanristiäisissä niin paljon, ettei ihmetellyt yhtään kuljetusautoa. Se matkusti rauhallisesti puolitoista kilometriä: siihen asti, että muistin jättäneeni kännykän talliin. Se matkusti yhtä kiltisti myös takaisin. Seuraavan kerran muistin samassa kohdassa, että kameran akku oli kotona latauksessa. Emme enää palanneet tallille, vaan ajoimme meille kotiin, jossa vihainen vaimoni paiskasi kameran akun ovesta niin voimakkaasti pihakiviin, että ihme on, jos se vielä toimii. Sen siitä saa, kun käy herättämässä vaimoja ja lapsia aamutuimaan.

Ensimmäinen matkakohteemme oli ihan hirveän täynnä puoliverisiä. Niitä kulki edestakaisin. Suurin osa oli ihan kilttejä, mutta koska muutama hirnui ja hyppi, tuntui kuin olisimme kävelleet villihevoslauman keskelle. Aloin nauraa ja itkeä samaan aikaan hysteerisesti ja hoin, että emme tosiaankaan kuuluneet tänne. "Katso Reita, shettis! Katso vuonoheppa tuolla! Katoppa, tuolla on vaikka monta welsh-ponia!" Keitaro papatti yrittäessään harhauttaa minua, mutta en rauhoittunut. Oloni parani vasta kun silmiini osui vitivalkoinen ihme: toinen shirenhevonen! Sen bongattuani Crimis oli jo viimeistellyt hevoseni silmiään pyöritellen. Mini pureksi kuolaimiaan sen näköisenä kuin söisi tikkaria.

En ollut koskaan ollut laatuarvostelussa. Tiesin, että tiedot Minin kilpailutuloksista, vanhemmista ja sen varsasta oli lähetetty tuomareille jo ennalta ja nämä tiedot oli arvosteltu. Paikan päällä arvioitiin ensimmäisenä Minin rakennetta, ja se oli samanlaista kuin hevosnäyttelyissä. Tai ainakin niin otaksun, sillä en ole myöskään ollut ikinä hevosnäyttelyissä. Minun piti kuitenkin esitellä Miniä lähinnä ravissa ja seisottaa sitä kentällä. Tuomari tuli tutkimaan lähempää sen jalkoja ja sanoi muutaman ystävällisen sanan. Mini oli ihan hirveän otettu siitä, että tuomari silitti sen otsaa. Tiesin, että se saisi ainakin täydet luonnepisteet.

Kaikki oli ohitse nopeasti. Tulokset kuulutettiin, vaikka kukaan ei kuullut niitä hälinässä. Mekään emme kuulleet mitään, joten Minin saama pistemäärä ja palkinto jäivät täysiksi mysteereiksi. Sitten minulle ojennettiin vielä jonkin puoliverisen kunniakirja. Onnea vaan, tämä Calamity Trigger -niminen hevonen oli saanut ykköspalkinnon, mutta mitähän Mini sai? En tajunnut piteleväni ihan oikeaa, oman hevoseni kunniakirjaa ennen kuin Crimis sanoi: "oletko sä huomannut, että Minin virallinen nimi on muuten Calamity Trigger?"

Pian porkkanoin juhlistettu Mini oli paikallaan kuljetusautossa. Crimis ajoi varovasti arvostelupaikalta pois koivukujaa pitkin. Minä söin eväsleipää ja myös hiukan käärepaperia, ja Keitaro, jolla oli pää edelleen kipeä, makasi turvavöissä auton takapenkillä ja ulvaisi aina kun auton pyörä osui kuoppaan. Löysimme auton hansikaslokerosta vessapaperiin käärityn hätäburanan, ja niin Keitaro oli paljon paremmassa hapessa tunnin ja vartin kuluttua, kun pysäköimme autoa seuraavaan kohteeseemme.

Tämä laatuarvostelupaikka oli edellistä rauhallisempi. Hevosia ei ollut kauhean montaa - ja näin saman tien Pennrosen kaksi shirenhevosta. Viimeistelin siis Minin rauhallisessa mielentilassa. Tällä kertaa sille laitettiin suitsien lisäksi mahavyökin. Ehdin myös korjailla sen harjan töyhdöt ojennukseen. Keitaro, jonka pää ei ollut enää yhtään kipeä, haki kahvia ja rapsutteli Minin peppua omaa kupillistaan juodessaan.

Arvostelu oli ihan samanlainen kuin edellisessäkin paikassa, ja tulokset kuulutettiin yhtä epäselvästi. Tällä kertaa kuitenkin kuulin juuri ja juuri, että Mini sai kakkospalkinnon.

Sekavan mutta onnistuneen reissumme päätteeksi lastasimme autoon väsyneen Minin, jonka harja repsotti pahasti. Kysyin, ripustaisinko Minin kunniakirjat sen karsinan oveen vai suoraan ihan tallin oveen, että keneltäkään ei jäisi huomaamatta sen huikea menestys. Crimis ehdotti, että tatuoisin sen palkinnot omaan otsaani ja antaisin niitä eväsleipiä nyt heti ja lopettaisin auton ilmastointinappulan räpläämisen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 24 Elo - 22:06

59: Pohkeenväistö

Kun oikein keskityin, sain sen aikaan. Pidätin Miniä ohjilla aika ronskisti. Yleensä olin helläkätinen ratsastaja, mutta Minin avut saivat olla aika paljon isompia ja suurpiirteisempiä kuin muilla hevosilla, jotta se edes havaitsi ne. Samaan aikaan painelin sitä oikealla pohkeellani aivan satulavyön edestä. Kun sen etupää alkoi kaartua liikaa vasemmalle, suoristin sitä painamalla jalalla taaempaa ja kiristämällä oikeanpuolimmaista ohjaa. Silloin se alkoi vyöryä sivuittain ravissa kömpelösti, mutta kuitenkin ihan selvästi ristiin askeltaen. Sain sen pidettyä siinä tilassa puristellen sitä oikealla pohkeellani milloin mistäkin kohtaa sen kylkeä aina tarpeen mukaan. Se vaati ihan jumalatonta keskittymistä. Ja lihaksia.

"Nonyt!" huusin Keitarolle yhteenpuristettujen hampaitteni välistä kuin jäykkäkouristuspotilas.
"Niin mitä nyt?"
"Pohkeen-" aloitin kaiken mennessä hyvin, "väistöä", lopetin Minin pyllyn luiskahtaessa taas vasemmalle kuin märän saippuan. Ponini suoritti hyrrämäisen puolittaisen takaosakäännöksen ja tuntui ravaavan useita askelia taaksepäin ennen kuin sain sen taas paineltua ja kiskottua suoraksi.
"Niin no... Tota pitäiskö meidän kuitenkin harjoitella vaan ravia taas?" Keitaro kysyi epätoivoisena. Kun hän oli lupautunut valmentamaan meitä, hän ei ollut tajunnut, ettemme olleet edistyneet viime keväästä lainkaan.
"Me osataan jo ravata!"
"Hah! Näytä! Ei kun siis... Siksi just harjoteltais sitä kun se on teidän totanoinniin, vahvuus."

Minua ärsytti ravata taas rinkiä. Päästin Minin luikahtamaan kavouran sisäpuolelle peesaamaan aidanvierustaa. Istuin sen selässä kädet puuskassa ja annoin sen ohjien roikkua kaulalla kun se ravasi. Suunnittelin jo, kuinka ravaisin täydellistä, ylimielistä ympyrää Keitaron ympärillä pelkin painoavuin niin kauan kunnes harjoittelisimme jotain oikeaa. Kun Mini ei irronnut uranvierustalta vaikka kallistuin miltei vaakatasoon sen selässä, muistin, ettei se taida edes ymmärtää, mikä on painoapu. Ravasimme siis aidanviertä näyttäen ylösalaisin käännetyltä L-kirjaimelta. Keitaro ymmärsi silti, että selkeästi protestoin tavallisia raviharjoituksia vastaan.

"Kuule, nekin tekee jatkuvasti raviharjoituksia jotka menee GP-luokkia", Keitaro maanitteli minua kuin olisin Ruskan ikäinen.
"Mee sä vaikka laskemaan jotain laskuja tai soittamaan pianoa, kun et kerta opetakaan meitä."
"Rasisti. Mutta selvä juttu. Yritä uudestaan pohkeenväistöä tuolta tänne, ja keskity nyt siihen toiseen jalkaan. Ei oo mitään väliä, vaikka Mini menisi nyt vähän mutkalla."
"Hai, sensei!"
"Ihmeellinen ääni kuuluu tosta sun ratsastuksesta koko ajan!"

Mini ravasi kevyesti kuin maantiejyrä. Silti minusta tuntui, kuin ohjaksieni päässä olisi ollut kirppu: jokin niin pieni ja vikkelä, että en ehdi erottamaan sen etupäätä ja takapäätä toisistaan ennen kuin se taas pyörähti ympäri. Keskityin niin voimakkaasti sisäpuolen jalkaani, että hengitin ainoastaan sisäänpäin ja aloin muuttua siniseksi. Kuvittelin mielessäni miten puristaisin Minin ruumiin jonkinlaisten aisojen väliin niin, ettei se edes pystyisi taipumaan. Miksi tuntui kuin ratsastaisin keitetyllä makaronilla, vaikka ohjasotteeni ei varmasti ollut Minille liian tiukka? Vai olisinko tarvinnut sittenkin vielä lisää voimaa apuihini?

Jonkin ajan kuluttua suorittamamme liikkeen saattoi tunnistaa pohkeenväistöksi. Se oli minusta selvä merkki siitä, että harjoitukset kannatti lopettaa onnistumiseen. Keitaron mielestä se oli selvä merkki siitä, että harjoituksia tulisi jatkaa ja tehoja lisätä, kun nyt kerran alkoi sujua. Päädyimme kompromissiin: minä lopetin ratsastamisen siltä erää ja Keitaro aloitti narinan siitä, miten olin laiska ja halusin vain luovuttaa ja syödä pullaa. Sanoin, että ottaisin kaljaa myös, ja kiitin kauniisti tunnista. Rauhoituttuaan myös Keitaro myönsi, että olimme edistyneet.
"Vaikka mä en kyllä auta sua enää vähään aikaan", hän lisäsi.
"Mitä? Mikset?"
"Siksi että sä oot tosi ärsyttävä."
"Selvä, mutta mites se kaljanjuonti kun mä oon harjannu tämän yöpuulle?"
"Käy."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 23 Elo - 12:32

57: Vauvan 10-vuotisneuvola

Mä täällä hihittelin ääneen, kun luin tätä tarinaa. Mini on niin mahdottoman ihana. Erityisesti loppu sai hymyn korviin asti. Reita on melkein yhtä ihana.

"Mä ostan sulle viikonloppuna nahkariimun, tai vaikka tilaan jos ei ole kaupassa sellaista", lupasin Minille. "Se on niin kuin synttärilahja. Äläkä näytä tolta! Sun on turha enää alottaa siitä Pirkan omenasäkistä! Mä en osta sulle karkkia ennen karkkipäivää, en edes synttärilahjaksi! Nyt tassuttelepa tänne niin mennään."

Mini lähti kiltisti laahustamaan perässäni ulos. Kun Khal ravasi sivuttain ohitsemme pylly melkein Miniä hipoen ja Kirstu sinnikkäästi sitä takaisin ruotuun laittaen, Mini katsoi sitä hämmästyneenä. Jos hevosessani oli jotain lääketieteellisesti vialla, se oli aivokasvain tai halvaus. Mini käyttäytyi kuin yhdeksänkymppinen, vaikka täytti kymmenen. Ei se kyllä oikeasti tarvitsisi nahkariimua, vaan se seuraisi vaikka sillä olisi mielikuvitusriimu.


---

58: Kun kerrankin on terve hevonen

Päätin ottaa vaimon neuvosta vaarin ja olla kuvittelematta hevosilleni sairauksia, kun ne kerrankin olivat terveitä.

Vaimosi on ihan oikeassa, nautitaan nyt kun ehditään. Ja ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että on meillä ihana kylä. <3

Sitä paitsi Mini tykkäsi mennä kioskille, kun kioskin setä antoi sille aina kuivaa leipää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 18 Elo - 12:43

58: Kun kerrankin on terve hevonen

"Avataan suu", ohjeistin Miniä tallin käytävällä.
"Hyvä", kehuin sitä lyhyesti tiiratessani sen kitaan ja nostaessani molemmilla peukaloillani sen ylähuulta.
"Hyvä hyvä. Pysytään liikkumatta", kerroin painellessani etu- ja keskisormillani Minin leukaperiä ja kurkkua, ihan niin kuin minä jotain imusolmukkeita osaisin sieltä tunnustella. Mini yskähteli.
"Laitetaan päätä vielä alaspäin että iskä yltää", jatkoin muminaani ja painelin Minin niskaa.

Kumma homma. Ihan niin kuin hevosella olisi ääni käheänä. Mitään limaa tai muita ihania eritteitä siitä ei kuitenkaan valunut, eikä se ollut muutenkaan kipeän oloinen. Se ei edes yskinyt, ellen painanut sormiani kyynärpäitä myöten sen kurkkupoimuihin. Mini saisi kuitenkin palautua normaalisti hirnuvaksi ja vähän äkkiä, taikka meiltä menisi laatuarvostelut sivu suun. En ollut kertonut kuin parille ihmiselle, että olin ilmoittanut Minin sellaisiinkin, koska pelkäsin, ettei se saisi mitään palkintoa. Sitähän verrattaisiin oikeisiin kilpahevosiin!

Mini katsoi minua rauhoittavasti vasemmalla silmällään ja hirnahti hiljaisesti mutta käheästi. Olin näkevinäni rähmää sen rauhoittavassa silmäkulmassa, mutta kun pyyhin sitä, se olikin vain roska. Kurkistin varmuuden vuoksi vielä kerran Minin sieraimeen liman varalta, ja oikein lyysäsin sinne kännykän taskulampullakin, mutta siellä ei ollut mitään.

Hetken tuumattuani nostin silat Minin selkään. Päätin ottaa vaimon neuvosta vaarin ja olla kuvittelematta hevosilleni sairauksia, kun ne kerrankin olivat terveitä.
"Ei sua mikään vaivaa", sanoin sille, "tai ehkä sulla on äänenmurros. Pue nyt nämä päävehkeet niin iskä laittaa sitten ohjat näihin."
Voisin asioikseni ajaa Minillä kioskille oikein oikeilla vaunuilla ja ostaa mehujäätä meille molemmille. Sekin kai laskettaisiin harjoitukseksi niitä laatuarvosteluita varten, ja mehujää voisi tehdä hyvää Minin käheälle äänelle. Sitä paitsi Mini tykkäsi mennä kioskille, kun kioskin setä antoi sille aina kuivaa leipää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 3 Elo - 11:18

57: Vauvan 10-vuotisneuvola

"Hyvä syntymäpäivää. Nyt tule ja vähän äkkiä", supatin Minille. Työnsin sen suupieleen porkkanan samalla kun sekä pujotin sen päähän riimua että talutin sitä jo harjasta portista ulos. Minille oli varattu kymmenvuotistarkastus, ja eläinlääkäri oli seissyt pihassa jo ainakin vartin, ja minä olin ollut hereillä vasta saman verran. Ravasin äkkiä talliin, ja Mini laahusti perässäni kuin hidastetussa elokuvassa. Huomasin samaan aikaan, että Minin jalkakarvat olivat melkein rastoilla ja minun lenkkarini irvisti.

Eläinlääkäri ei onneksi ollut meille vihainen. Hän tutki Minin perusteellisesti. Pyysin häntä katsomaan erityisesti jalkojen kuntoa, koska vaikka nyt rutikuivana kesänä ne olivat tosi hyvät, niissä olisi kosteilla keleillä taas vaikka mitä vaivaa. Niin kuivaa hakaa ei ollutkaan, että Minin karvat eivät imisi kosteutta jostain ja hauduttaneet jalkoja.

Minusta Minin tutkimukset olivat huvittavan näköisiä. Lääkäri oli tosi lyhyt ja ohut tyttö, jolla oli koko ajan ongelmia Minin jättiläismäisten ruumiinosien kanssa. Kun itse painelin Minin selkää puutarhatuolin tai aidan päältä, joutui pieni lääkäriraukka kapuamaan sen selkään, kun ei olisi saanut tarpeeksi voimaa paineluunsa pelkän tuolin päältä. Hampaansa Mini oli oppinut näyttämään minulle kaula pitkänä ja suorana suoraan eteenpäin, mutta niin ylös lääkäri ei nähnyt. Minin yritti kyllä antaa ronkkia suutaan tosi hankalassa kumarassa asennossa, mutta sitä yskitti koko ajan ilmeisesti sen kurkun venyttäminen. Minin jalkoja tutkiessaan pieni lääkäri näytti tutkivan norsun jalkoja. Lisäksi Miniä alkoi siinä vaiheessa kyllästyttää, eikä se olisi halunnut muka nostaa jalkojaan, vaikka oli aina muuten kiltti.

Lääkärin mukaan Mini oli terve kuin pukki, mutta ennen talvea olisi syytä laittaa se hamppilääkäriin, koska se oli raspausta vailla. Mini oli myös vähän lihava, eli ainakaan vielä hampaat eivät haitanneet syömistä. Mini näytti tutkimuksen jälkeen oikein tyytyväiseltä itsensä: ihan niin kuin se olisi juuri henkilökohtaisesti valmistunut eläinlääkäriksi yliopistosta ja tutkinut shirenhevosen.

Eläinlääkäri lähti ja jäin vääntelemään Minin halpaa riimua, joka oli sen päässä. Yleensä riimut roikkuivat hevosten päissä, mutta Minin riimu oli niin kireä ja pinkeä, että varmaan tuntui inhottavalta. Sillä oli ollut vielä keväällä kaksi hyvää riimua, mutta toinen oli ilmeisesti joutunut ruohonleikkuriin, ja toisen olinpaikka oli tuntematon. Muutenkin ihmisistä taisi tuntua turvattomilta, kun Miniä talutettiin halvoilla synteettisillä riimuilla. Nahkariimusta tulisi sivustaseuraajille kisapaikoillakin sellainen olo, että Mini ei pääsisi vapaaksi, vaikka se alkaisi riehua. Oikeasti edes terästitaaniriimu ei pidättelisi poniakaan silloin, kun taluttaja häviäisi joka tapauksessa vetokilpailun.

"Mä ostan sulle viikonloppuna nahkariimun, tai vaikka tilaan jos ei ole kaupassa sellaista", lupasin Minille. "Se on niin kuin synttärilahja. Äläkä näytä tolta! Sun on turha enää alottaa siitä Pirkan omenasäkistä! Mä en osta sulle karkkia ennen karkkipäivää, en edes synttärilahjaksi! Nyt tassuttelepa tänne niin mennään."

Mini lähti kiltisti laahustamaan perässäni ulos. Kun Khal ravasi sivuttain ohitsemme pylly melkein Miniä hipoen ja Kirstu sinnikkäästi sitä takaisin ruotuun laittaen, Mini katsoi sitä hämmästyneenä. Jos hevosessani oli jotain lääketieteellisesti vialla, se oli aivokasvain tai halvaus. Mini käyttäytyi kuin yhdeksänkymppinen, vaikka täytti kymmenen. Ei se kyllä oikeasti tarvitsisi nahkariimua, vaan se seuraisi vaikka sillä olisi mielikuvitusriimu.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 20 Heinä - 20:30

55: Mini palaa kotiin

Hiukan kyllä hymyilytti tämä keskustelu estehevosten laatuarvostelusta. Ja se, miten Miniä kutsutaan poniksi.

Suosikki:
Mä en ainakaan edes tienny, että ne hyväksyy laatuarvosteluissa kisoiksi semmosetkin, missä iskä on taluttanu ponilla pikkukakaraa maahan haudattujen puomien yli!




65: Maya, merihevonen

Miten ihana otsikko! <3 Ja Maya vasta ihana onkin.

Harmi vain, että Crimis kasteli samalla letkulla mansikoitaan ja aloitti letkun kerimisen rullalle aina väärästä päästä niin, että sitä oli uskomattoman raivostuttavaa ja aikaavievää sitten hilata perässään Mayaa kohti.

Apua, sori! Mutta pitää ne mansikatkin pitää elossa..

Suosikki:
Kävin kastelemassa Mayan niin usein, että Keitaro oli jo sanonut, ettei se kasvaisi, vaikka kuinka kastelisin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 19 Heinä - 16:11

65: Maya, merihevonen


Ei ole pientä ihmisreppanaa luotu tällaiseen helteeseen. Hikoilin niin paljon, että paita liimaantui selkääni ihan parissa minuutissa ja niskaa pitkin alkoi valua hiiputous. Silti kiskoin pitkää ja painavaa puutarhaletkua perässäni sitkeästi kuin terrieri. Maya oli kasteltava kylmällä vedellä ainakin neljä kertaa joka päivä, ettei se saisi lämpöhalvausta. Harmi vain, että Crimis kasteli samalla letkulla mansikoitaan ja aloitti letkun kerimisen rullalle aina väärästä päästä niin, että sitä oli uskomattoman raivostuttavaa ja aikaavievää sitten hilata perässään Mayaa kohti.

Maya ei edes arvostanut ponnistelujani. Se seisoi aina ihan rauhassa, melkein nukuksissa jossain varjossa kun tulin, mutta kun käänsin letkun auki ja vesi alkoi virrata, tuli mummoon saman tien vauhtia. Se yritti vettä karkuun hinnalla millä hyvänsä ja yleensä hätyytteli muutkin hevoset hysteeriseen laukkaan noin ihan ohimennen. Se oli hämmästyttävän nopea ja ketterä, eikä sen olisi ikinä uskonut olevan reumaattinen kaksikymppinen, kun katsoi miten virtaviivaisesti se yritti paeta vettä.

Sitäkään Maya ei koskaan oppinut, että se kastui aina, vaikka pakeni. Tai sitä, että oikeasti se tykkäsi vedestä. Kun se lopulta oli jo märkä, se tuli vettä valuen kohti ja halusi, että suihkuttaisin lisää. Se käänsi aina pyllynsä minua päin jotta rapsuttelisin sitä samalla hännän päältä. Kun siitä oli rapsutettu tarpeeksi, se halusi minun suihkuttavan vettä sen harjan alle ja korvien välistä niin että vesi valui sen naamalle. Kun se lopulta sai tarpeekseen, se ravisteli itseään kuin koira ja kasteli minutkin ihan vettä tippuvaksi. Sitten se jolkotteli tiehensä onnesta säteillen ja letkua takaisin keriessäni se romahti kaikkein tomuisimpaan ja inhottavimpaan kohtaan kyljelleen piehtaroidakseen oikein kunnolla.

Lähdin aina kotiin ennen kuin Maya oli taas jaloillaan. Halusin ilmastoituun autooni mahdollisimman nopeasti letkun kanssa urheilemisen jälkeen. Sitä paitsi tiesin, että minun oli palattava kastelemaan hevosta jo muutaman tunnin päästä uudestaan. Kävin kastelemassa Mayan niin usein, että Keitaro oli jo sanonut, ettei se kasvaisi, vaikka kuinka kastelisin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 5 Heinä - 22:10

55: Mini palaa kotiin

"Tee kunniakuja", huikkasin Crimikselle, kun talutin Miniä trailerilta kohti sen omaa hakaa. Crimis teki kiltisti yhden miehen kunniakujansa, jonka läpi, tai siis ohi, saimme kävellä. Sillä tavalla oli Mini toivotettu tervetulleeksi kotiin.

Todellisen tervetuloseremonian hoitivat kuitenkin Minin rakkaat tarhakaverit. Mayaa Mini tervehti niin innokkaalla töykinnällä, että vanha tamma aivan huojahteli innokkaan Minin hellyydenosoitusten kohteena. Melkein kuulin sen nivelrikkoisten luiden rutinan toisiaan vasten. Jackal sai melkein samanlaisen käsittelyn, mutta se ei suostunut Minin väkivaltaiseen rakkauteen kiltisti paikoillaan seisten. Se nosti päänsä ylös ja oli oikein suurta ja mahtavaa. Sen olemus jäi kuitenkin kovin lyhyeksi, kun Minikin venyttäytyi pää pystyssä täyteen mittaansa. Kaksikko paini hetken leikkisästi kuin olisivat olleet pikkuvarsoja, eivätkä aikuisia hillittyjä hevosia.

Maya katseli mustia hevosia kauempaa aikansa, mutta kyllästyttyään hirnahti kimeästi. Se taisi tarkoittaa, että nuorempien piti tulla heti syömään, ruoka oli valmis. Mini nimittäin ravasi saman tien Mayan luokse heinäkasalle ja alkoi lapata sapuskaa kitaansa. Jackalkin hölkkäsi muun lauman luokse ja alkoi syödä, joskin sivistyneemmin kuin Mini.

Katselimme hevosten melko lyhyitä tervetulotoimituksia Crimiksen kanssa haan portilta.
"Mun pitäisi saada toi nyt laihdutettua kuukaudessa takaisin", kerroin Crimikselle viitaten Minin heinämahaan, jota se oli kasvattanut tuntuvasti laitumella.
"Hmm, ravimiehet joskus sanoi että heinän kastelu auttais huijaamaan että niillä on maha täynnä. Mutta miksi sen pitää olla kunnossa niin nopeasti?"
"Usko tai älä, sillä on jotain 40 sijoitusta pienistä estekisoista kasassa. Se sai kutsun ihan oikeaan laatuarvosteluun", sanoin nauraen. Minin vieminen hienojen estehevosten laatuarvosteluun kuulosti tosi koomiselta idealta.
"Mut miten sillä voi olla niin paljon sijoituksia?" Crimis kysyi. Häntäkin näytti huvittavan ajatus siitä, miten Miniä esiteltäisiin tuomareille puoliveristen ja isojen ponien kanssa.
"Mä kiersin keväällä niitä pikkukisoja, ja sitten toi Ruska on saanut mennä niitä puomiluokkia. Mä en ainakaan edes tienny, että ne hyväksyy laatuarvosteluissa kisoiksi semmosetkin, missä iskä on taluttanu ponilla pikkukakaraa maahan haudattujen puomien yli!"
"No onhan se varmaan jännä mennä sitte sinne arvosteluun. Vaikka noh, kai se on sulle selvää ettei se niille puoliverisille siellä pärjää?"
"Ei tietenkään pärjää. Mä oon nähny niitä hevosia joskus. Siellä oli pari kevyttä suomenhevosta ja muut oli jotain olympialaisista kaiveltuja puoliverisiä. Ihan ammattilaisia. Sitä paitsi mä luulen, että mut ja Mini on kutsuttu sinne vahingossa. Ehkä ne luulee, että Mini hyppää 160-senttisiä eikä 60-senttisiä...
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 22 Kesä - 12:49

54: Kesäloma alkaa

Kerrassaan ihana teksti! Mini nauttii varmasti olostaan, ja jälleennäkeminen on entistä ihanampaa kun olette pidempään erossa. <3

Suosikki:
En kutsunut Miniä enää, vaikka olisin halunnut. Muut tammat voisivat luulla, että se on lellitty isin tyttö, vaikka niinhän se onkin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 1 Kesä - 22:09

54: Kesäloma alkaa

Minua jännitti ihan hirveästi, kun peruuttelin Minin ulos trailerista Rósgarðurin pihassa. Miniä ei kuitenkaan jännittänyt yhtään, vaan se asteli raukeana alaspäin vaikka ramppi taipui ja natisi sen jättiläiskavioiden alla. Se ei vaivautunut edes katselemaan ympärilleen uudesta ympäristöstä ja uusista hevoskavereista huolimatta. Käteni tärisivät, kun puristin sen riimunarua. Vaikka aamu oli lämmin, palelin vanhassa urheiluseuran verkkatakissani ja minun oli ihan pakko lämmitellä käsiäni Minin paksuksi kasvaneen harjan alla.

En muista ollenkaan mitä sanoin muille hevosenomistajille ja mitä he sanoivat minulle. Tiesin Veeran ennalta ja muiden nimiä en muistanut enää hetken kuluttua siitä kun ne minulle kerrottiin. Hevosistakin opin vain Bellan nimen, ja senkin pystyin sisäistämään vain siksi että se oli Veeran hevonen. Mini sen sijaan oli niin rennon letkeä, että sai heti uusia kavereita, vaikka ei vielä päässyt edes muiden hevosten kanssa kosketusetäisyydelle. Se hörähteli vieraille tammoilla ystävällisesti ja kurottautui niitä kohti nuuhkiakseen niiden kanssa sinunkaupat. Jos se olisi ollut tottelematon ja halunnut väkisin mennä tutustumaan, en olisi saanut sitä pideltyä: kukapa voittaisi hevosen köydenvedossa? Onneksi Mini on kuitenkin mitä kiltein jätti ja seisoi paikoillaan, kaikki neljä jalkaa tiiviisti maassa.

Kävelymatka laitumelle oli lyhyt. Muut hevoset pitivät ääntä ja olivat innoissaan, ja ainakin joku tammoista hirnahteli. Mini sen sijaan piti kanssani perää uneliaan oloisena ja yritti hamuilla matkalla heinänkorsia suuhunsa. Sen mielestä aikainen kesä oli ollut ihana sattuma, koska se tykkäsi syödä vihreää. Voi Mini - kunpa se tietäisi, minne se kohta pääsisi!

Kävelimme viimeisinä laitumen portista sisään, ja portti suljettiin takanamme. Kävelimme hyvän matkan päähän muista. Asetuin Minin eteen, puristin molemmin käsin sen ihanan punaisen riimun poskiremmejä ja hieroin vielä yhden kerran poskeani sen leveään otsaan. Itketti vähän. Vaikka Minillä olisi varmasti ihana kesä, minun tulisi hirveä ikävä sitä. Yhtäkkiä olisin halunnut perua koko laidunloman ja viedä tammani takaisin kotiin. Aivan yllättäen minun teki ihan kauheasti mieli ratsastaa ilman satulaa, laukata Minin hidasta laukkaa ja sitten harjata tamma oikein kunnolla. Ei haittaisi, vaikka joutuisin selvittelemään kaksi tuntia sen jalkakarvoja, kunhan saisin vain viettää sen kanssa aikaa. Edes yhden ainoan päivän. Miksi olin ollut niin tyhmä, että olin kuvitellut Minin tarvitsevan laidunlomaa? Puristin riimua, enkä halunnut päästää Miniä vapaaksi sittenkään.

Kun meille huudettiin komento päästää hevoset irti, avasin Minin riimun soljen ja nykäisin riimun nopeasti pois, jotten ehtisi katua. Kotona Mini olisi jäänyt seisoskelemaan paikoilleen ja olisi halunnut halailla, mutta nyt ei oltu kotona. Välittömästi vapauduttuaan Mini nosti suorilta jaloiltaan laukan ja kaarsi ohitseni niin kovaa vauhtia, että ilmavirta nosti hiukset pystyyn. En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt sen menevän yhtä lujaa, kuin se nyt meni, laukatessaan pois minun luotani.

Siirryimme aidan toiselle puolelle seuraamaan tammojamme. Yritin opetella muiden hevosten nimet. Vanttu oli vaaleammanruskea suomenhevonen, joka ravasi tutkimassa ympäristöään ennen kuin rauhoittui syömään. Sen emännän nimi oli Laura. Lauran toinen hevonen oli tummempi Tuutu, joka alkoi saman tien kuljeskella Minin kanssa rinnakkain jostain hevosten kielellä jutellen. Veeran Bella koetti haastaa kaksikkoa leikilliseen ravikilpailuun, mutta ei vielä onnistunut yrityksessään.

En kutsunut Miniä enää, vaikka olisin halunnut. Muut tammat voisivat luulla, että se on lellitty isin tyttö, vaikka niinhän se onkin. Oikeastaan pelkäsin sitä, ettei se tulisi, vaikka kutsuisin. Olisin halunnut viedä sen takaisin kotiin, mutta sen sijaan kävelin autolle yksin, punaista riimua roikottaen. Tuntui vähän siltä kuin olisi päästänyt Minin taivaslaitumelle eikä kesälaitumelle.

(Minin laidun: http://fargone.suntuubi.com/?cat=406)
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Su 27 Toukokuu - 18:03

53: Me muutetaan pois - ainakin hetkeksi

Hui kamala, otsikko ehti jo säikäyttää. Mutta voi, Mini tulee olemaan niin pallo onnellinen kun saa vain syödä. Very Happy

Suosikki:
"Me muutetaan tyttöjen kanssa pois nyt. Me vihataan teitä"

Tykkään kovasti näistä dialogipainotteisista teksteistä, jatka samaan malliin vaan!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Pe 25 Toukokuu - 21:51

53: Me muutetaan pois - ainakin hetkeksi

"Mitä sä teet?" Keitaro kysyi hämmentävän ilmeettömänä.
"Pakkaan", ärähdin pakatessani, ihan punaisena ja hikisenä, ja kaikin puolin ilmeikkäänä.
"Mutta miksi?"
"Me muutetaan tyttöjen kanssa pois nyt. Me vihataan teitä, ja me ollaan löydetty parempi tallipaikka. Ei kun oikeesti Mini lähtee perjantaina laitumelle kuukaudeksi."
"Ai..."
"Älä siinä aikottele, jos et voi edes pitää tosta kiinni, että mä saan tämän tänne. Mulla on muutenkin kuuma!"

Kun olin saanut työnnettyä Minin tarpeellisimmat tavarat merimieskasseihin (ja syytettyä Keitaroa huonosta pussinpitelystä), olin vieläkin hikisempi ja vihaisempi. Mini sen sijaan oli oikein onnellinen selkäni takana karsinassa ja katseli heinänkorsi suussaan meitä. Se odotti toista iltapalaa, ja sen hymystä päätellen se oli ihan varma, että se saisi sen. Minin lisälihottamisen sijaan menin kuitenkin Keitaron perässä taukotupaan viilentymään.

"Missä sun hevoset on kesän?" kysyin.
"Ei tiiä vielä. Katotaan. Ehkä tallissa vaan."
"Mayakin jää talliin. Se sais varmaan jonkun taudin ja kuolis jos olis yötä päivää vihreällä."
"Ja Mini ei sitten muka saa? Mieti kun se syö ympäri vuorokauden. Säkö maksat remontin kun tallin oviaukkoja pitää leventää vai?" Keitaro hymähti.
"Hiljaa siellä takarivissä. Miniä ei pilkata kun se pääsee ekaa kertaa ikinä laitumelle!"
"Ai ikinä muka?"
"Ikinä. Mieti miten hienoa!"

Hienoa se olikin. Vaikka en näkisi Miniä paljoa ensikuussa, en malttanut odottaa sen lähtöä. Olin jo monena yönä nähnyt unta, miten Mini laukkaisi vapauteen laitumellelaskupäivänä. Olin haaveillut siitä, miten se tutustuisi joihinkin kivoihin tammoihin, ja rapsuttelisi ja söisi niiden kanssa päivät ja nukkuisi samassa nurkassa yöt. Mini olisi varmasti entistä vähemmän mini palatessaan, ainakin mahan kohdalta, niin kuin Keitaro sanoi. Eihän sellaisilla asioilla kuitenkaan ollut väliä, kun Mini pääsisi ihan ekaa kertaa heppojen kesälomaleirille.

"Huhuu? Haloo?"
"Joo?" olin taas unohtunut haaveilemaan Ministä laitumella.
"Ai aiot?"
"Mitä aionko?"
"Kilpailla vielä sillä? Syksyllä? Miten sä voit jos se lihoo siellä?"
"Mitä kilpailla? Miks mä enää kilpailisin? Näithän sä, miten hyvin se Tie Tähtiin -pelleilykin meiltä sujui."
"No niin noh, kyllä se olis voinut paremminkin mennä... Tai siis hyvähän se oli ekaksi kerraksi mutta..."
"Olipa diplomaattista. Mä meen nyt kotiin ja vien ne tavarat. Muistakaa viedä tytöt sitten ulos ja hoitaa, mä en tuu sillon huomenna. Eläinlääkäri tulee kymmenen jälkeen, mut se voi kyllä piikittää sitä Mayaa ulkona jos joku menee vaan pitään kiinni siksi aikaa. Mutta kattokaa se annostus sitten, se meinas viime kerrallakin-"
"Joo joo, kyllä me osataan. Mee nyt jo pois siitä. Hauskaa tanssinkatselupäivää huomenna ja sano balleriinalle terveisiä."
"Kiitoksia terveisistä Ruskan puolesta, ja hyvästi jää! Hellikää sitä Miniä nyt sitten. Ette näe sitä kokonaiseen kuukauteen yhtään!"
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 3 Toukokuu - 11:46

52: Ensimmäinen ja ainoa kasvattamani hevonen

Yhyy, heti ensimmäinen lause sai mutkin jo niiskuttelemaan täällä. Onhan Hukkasuosta varsoja ennenkin lähtenyt, mutta aina se on yhtä sydäntä riipaisevaa. Vaikka mikään ei ole edes ollut omasta tammasta.. Sulla sentään oli alusta asti selkeä suunnitelma - itse en vielä tiedä, mikä on Goldin varsan kohtalo. Sen pitäisi varsoa pian, apua  Shocked

Ihana, tunnelmallinen teksti. Vaikka aloitus riipaisee, lopetus saa hymyn huulille. <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 1 Toukokuu - 16:53

52: Ensimmäinen ja ainoa kasvattamani hevonen

Ihan liian pian Aurelia sitten lähti. Olimme harjoitelleet jo ennalta koppiin menemistä Mini rauhallisena esimerkkinä ja Aurelia tarkkaavaisena oppilaana. Lyhyitä matkojakin olimme jo ajelleet, ja Aurelia osasi olla kopissa myös yksinään. Se oli ajellut Hukkasuon kuljetuskopissa ja vieraan hajuisissa lainakopeissa, joten se ei ihmetellyt yhtään, kun talutin sen saksalaisten traileriin. Mini puolestaan oli viettänyt jo niin paljon aikaa ilman vauvaansa, ettei se edes nostanut päätään heinäkasasta nähdäkseen viimeisen vilauksen tyttärestään. Minä sen sijaan autoin nostamaan lastaussillan Aurelian takana ja kiersin sitten trailerin etuovelle katsomaan Aureliaa vielä yhden kerran.

Hyvästelin Aurelian lyhyesti silittämällä sen poskea. Se vilkaisi minua ja oli yhtä rauhallinen kuin emänsä aina. Se räpäytti silmiään, ja minä suljin oven, ja se oli viimeinen kerta, kun näin ensimmäisen ja ainoan itse kasvattamani hevosen. Sitten auto käynnistettiin ja vaunu vaappui pois pihasta.

Katselin hetken tyhjää pihaa ja autiota pihatietä. Sitten käännyin, ja vietyäni Aurelialle kuuluneen riimunarun Minin tavaroiden sekaan, lähdin Minin, Mayan ja Jackalin hakaan. Mini oli tyynni. Ei se vielä tiennyt, mitä me olimme menettäneet. Se oli syönyt taas liikaa ja ähkien ja uristen se raahautui luokseni aidalle. Se töykki käsivarttani turvallaan ja halusi, että lohduttaisin sitä sen mahakivuissa rapsuttelemalla sen otsaa.

Nojatessani koko yläruumistani Minin otsaan ja letittäessäni sen otsatukkaa en enää murehtinut mitään. Näinhän kaiken pitikin mennä. Aurelia ei ollut minun ja Minin, mutta Aurelian ansiosta minulla oli rahaa maksaa Minin ja Mayan tavanomaiset kulut noin vuodeksi eteenpäin. Sitä paitsi mistä sen tiesi, olisiko minulla ja Minillä joskus toinenkin Aurelia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ti 10 Huhti - 17:19

51: Aurelian vauvariimu

Huhhuh, IRL-muutto ohi. Nyt ehtii taas keskittyä paremmin teihin <3

Aurelia arasteli riimua ja suorastaan pelkäsi vaaleanpunaista pörröpehmuketta. Koko hökötys saatiin kuitenkin sen päähän ratsastuskentällä namien avulla Minin haukotellessa meidän vierellämme.

→ Voin niin kuvitella Minin seuraamassa teidän riimunpukemispuuhia asenteella "huoh, mitä nää nyt taas". Very Happy Niin ja hei, ainakin Takakujan Tallipuodista löytyy vaaleanpunaisia riimuja! Wink
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 26 Maalis - 12:15

51: Aurelian vauvariimu
Aurelia kasvoi nopeasti ja ihan liian pian oli aika ostaa sille vauvariimu. Sitä se pitäisi opettaa käyttämään pikimmiten. Menin siis tietenkin Seinäjoen virtuaaliseen Hööksiin ja ostin sieltä vaaleanpunaisen kevyen nylon-riimun, koska pitihän prinsessalla olla tyttövau - eikun - vallan värit yllään. Meidän kotipihasta matka Seinäjoelle kestää talvirajoituksilla noin tunnin ja minun autoni on bensasyöppö. Riimulle tuli siis hintaa 12 euroa, joka luki hintalapussa, plus 12 euroa bensoina ja melkein kaksi tuntia minun aikaani. Silti tuo riimu ei mahtunut Aurelian päähän mitenkään päin, kun lopuksi tulin tallille. Jokainen varmaan uskoo, miten paljon ärsytti lähteä vaihtamaan sitä seuraavana päivänä. Aurelian koossa ei sitä paitsi ollut vaaleanpunaisia riimuja, tai edes punaisia. Sen päähän menevät riimut edustivat kaikki räikeitä mustan ja tummansinisen sävyjä. Aurelian vauvariimuksi valikoitui siis musta riimu, johon ostin lohdutukseksi edes vaaleanpunaisen pörröpehmukkeen nokan päälle.

Seuraavana iltana olimme uudelleen sovituspuuhissa. Aurelia arasteli riimua ja suorastaan pelkäsi vaaleanpunaista pörröpehmuketta. Koko hökötys saatiin kuitenkin sen päähän ratsastuskentällä namien avulla Minin haukotellessa meidän vierellämme.

Aurelia vietti kymmenen minuuttia riimu päässään ensimmäisellä kerralla. Se nosteli ja ravisteli päätään, aristeli aluksi riimun metalliosia ja kyllästyi sitten. Otin riimun pois, kun varsa alkoi touhuta muuta ja unohti koko asian. Kun varsa ravasi emänsä perässä vapaana tallipihassa hakaan, ajattelin että täytyisi tilata netistä sille vähän söpömpiä varusteita. Täytyihän maailmassa nyt olla tavallisia riimuja vaaleanpunaisina, kun kerran ei vielä edes mitään x-full -kokoa tarvittu! Ja jos ei olisi, ompelisin sille vaikka itse sellaisia.

Aurelia ja Mini jäivät hakaan. Mini alkoi syödä, mikä oli sen lempipuuhaa, ja Aurelia teki liukupysähdyksiä leikkiessään lumikökkänöillä. Se näytti suloiselta, ja olisin kauheasti halunnut pitää sen. Olisi jo korkea aika päästää ihmisiä katsomaan sitä, jotta se löytäisi kodin hyvissä ajoin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   La 24 Maalis - 11:16

49: Susihavainnot

Ihanan tunnelmallinen teksti, tykkäsin! Mini on upea tuuhean tukkansa kanssa ♡

Vähän hymyilytti, kun kuvittelin, miten sudet luikkisivat häntä koipien välissä Miniä karkuun.. Very Happy
Mini ei ollut mikään suupala

---

50: Ampiaiseste

Wau! Kyllähän me nyt kaikki jo tiedetään, että sä osaat kirjoittaa, mutta nyt tätä lukiessa mä olin ihan haltioissani. Niin rikasta kuvailua, että tarinaan oikein uppoutui sisään. Saattoi nähdä, tuntea ja haistaa kaiken.

+ Kuva on kiva! Ihanat ampiaiseste ja -paita ♡
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Ma 19 Maalis - 12:48

50: Ampiaiseste
(Tämä on Tie Tähtiin -osallistumisestani.)

Olinhan minä ennenkin hypännyt esteitä hevosella, ja verrattaen suuria. Toisaalta silloin olin ollut nuori ja huimapäinen, ja meidän pieni mummopuoliverinen oli ollut samanlainen. Sitä paitsi se oli osannut hypätä, ja minulla oli ollut laajempi tapaturmavakuutus. Mini oli toista maata. Se oli jättiläismäinen ja kömpelö, ja vieläpä nuori ja melko kokematon. Ja minä tunsin itseni paljon vanhemmaksi kuin meidän puoliverisen kanssa hypätessäni. Oloni oli heikko ja hutera, kun jännitin oman luotettavan Minini selässä sen marssiessa päättäväisesti kohti estekenttää. Joku Hukkasuon väestä huusi perääni: "Reita! Älä yhtään jännitä! Sun pylly näyttää tosi solakalta työhevosen selässä!" Normaalisti olisin nauranut ja sanonut jotain siitä, miten näyttäisin niille huuteleville poniratsastajille mallia, mutta nyt vain henkäisin heidän suuntaansa läpinäkyvänä ja ahdistuneena kuin haamu.

Korvani alkoivat soida jo ennen ensimmäistä estettä niin kovasti, etten kuullut mitään muuta. Tunsin kyllä minin askelten raskaan tumpsahtelun ja näin omituisen katkonaisin välähdyksin, miten este lähestyi sadan kilometrin tuntivauhtia. En ollut ollenkaan valmis. Ensimmäinen este oli niin pieni, että sitä tuskin huomasi suuren ja mahtavan shirenhevosen selästä, vaikka olin tuntevinani kuinka Mini teki noin kerrostalon kokoisen jättiloikan. En pelännyt ollenkaan, että näyttäisimme Minin kanssa naurettavilta ponien seassa. Pelkäsin vain kuolevani. Saatoin rutistaa silmiäni kiinni. En tainnut jännittää hyppäämistä, vaan kisatilannetta.

Taisin pitää vielä toisella ja kolmannellakin esteellä suurin piirtein silmiäni kiinni, tai sitten olin niin kauhuissani, että minulla oli neulanpiston kokoinen näkökenttä, pelkäävällä ihmisellä kun on putkinäkö. Kun laukkasimme kohti neljättä estettä, hengitin oikein syvään ja kunnolla. Yritin muistaa, että eihän tässä ollut mitään hätää. Huomasin, että esteeseen oli maalattu ampiaisia, ja nuo pienet pulskat ötökät olivat niin iloisen näköisiä, että ne lohduttivat ja rauhoittivat minua. Painoin kantapäät alas, ja kun rentoutin hartiani, aloin kuulla taas. Mini hengitti ja askelsi tasaisesti, ja sen paksu harja oli tukevilla mutta vähemmän kauniilla sykeröillä. Olin välttämättä halunnut laittaa sille puoliveristen kampauksen ja itselleni vanhan kisapuvun, johon juuri ja juuri mahduin. Kisapuvun alla oli onnenpaitani, jossa oli ampiaisia. Se erottui aina kertavilkaisulla vaatekaapistani, jonka muu sisältö loisti kaikissa räikeissä mustan ja tummansinisen väreissä.

Painoin pohkeet Minin jykeviin kylkiin, ja niin me ponnistimme ampiaisesteellä. Minin jättikaviot irtosivat maasta, ja sen ponnistusvoiman täytyi olla huikea, koska irrottihan se maasta koko kaksimetrisen itsensä ja kaikkine varusteineen melkein sata kiloa kaksimetristä minuakin. Ja niin me lensimme kuin raketti, avaruuteen asti, tai ainakin se tuntui siltä. Leijuimme ilmassa ihan huikean kauan, eikä yhtään haitannut, vaikka lentomme valittiin universumin vähiten kauniiksi. Muistin samaan aikaan sen, miten hyppäsin ensimmäisen maahankaivetun esteeni 25-vuotiaalla vanhalla ravurilla meidän serkun takapihalla, ja sen, miltä kevät tuoksui silloin kun olin pikkulapsi ja leikin meidän pihassa pienillä muovihevosilla estekisoja erittäin värikkäät ja hieman märät sormikkaat käsissäni.

Alastulomme huikealta 60 cm korkealta ampiaiskuvioidulta esteeltä oli rysähtävä ja horjahdin pahasti satulassa, mutta me muistimme taas, että olimme tulleet tänne pitämään hauskaa ja ehkä oppimaankin jotain.

Ampiaisesteen jälkeen tuntui paljon paremmalta. Oli ihan helppoa kohdistaa katseensa seuraavalle esteelle. Se ei näyttänyt vuoren korkuiselta, vaan korkeintaan 60 senttiä korkealta, niin kuin se olikin. Ohjasin Minin suoraan kohti seuraavaa estettä ja katselin sen isojen korvien välistä, kuinka se lähestyi ihan realistisella vauhdilla Minin laukatessa omaa hidasta jättiläisenlaukkaansa.





Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä


Viestien lukumäärä : 65
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   To 15 Maalis - 17:33

49: Susihavainnot

Pakkanen kiristyi iltaa myöten. Koska päivällä oli ollut plusasteita ja nyt oltiin jo kymmenen pakkasasteen puolella, Aurelian isoista varsankavioista kuului rouske, kun se kuljeskeli tutkimassa tallipihaa. Mini sen sijaan oli paikallaan ja riiputti päätään väsyneenä, ihan niin kuin sen kallo olisi painanut kahdeksantoista kiloa tavallista enemmän. Sen harja oli kasvanut yhtäkkiä ihan paksuksi ja tuuheaksi, ja yritin pitää sitä oikealla kädellä poissa tieltä, kun harjasin tammani kaulaa. Ihanan sileiksi ja veltoiksi jollain lainatulla ihmeaineella pesemäni jouhet pyrkivät kuitenkin määrätietoisesti valumaan takaisin tielleni.

Tapasin tätä nykyä tulla paikalle vasta iltaisin. Kello kuudelta alkoi hämärtää, ja silloin aikaisintaan ilmestyin talliin. Siihen oli parikin syytä, toisin sanoen Ruska ja Aurelia. Ruska sai katsoa tunnin illalla televisiota, ja telkkarin edessä hän ei huomannut lähtöäni, vaikka olisi muuten tahtonut varmasti mukaan ja halkaissut päänsä varsan kanssa. Aurelia puolestaan oli utelias ja jäi jatkuvasti jonkun jalkoihin, jos sitä piti irti pihassa keskellä päivää, eikä sitä voinut kiinnikään sitoa.

Kuu tuli sopivasti esiin pilvien takaa, kun lähdimme peltojen välistä vievälle tielle. Mini narskutteli perässäni riimunaru löysällä tasaisesti ja luotettavasti. Aurelia sen sijaan pysähteli, kiihdytteli ja välillä jopa kaatuili, ja minä annoin sen mennä. Vaikka alueella oli ollut lopputalvella hillittömästi susihavaintoja, jopa keskustassa liikennevalojen tuntumassa, ja vaikka olin tänä talvena oppinut pelkäämään susia niin paljon että kuljin koirineni pippurisumutteen ja puukon kanssa, ei meitä pelottanut kolmisin. Mini ei ollut mikään suupala, ja jos se haistaisi Aurelian olevan vaarassa, se suojelisi samalla minuakin. Kun Mini oli mukana, en joutunut edes lyysäämään taskulampulla epävarmasti pusikoihin rasahduksia kuunnellen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 698
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   Su 11 Maalis - 21:48

48: Aurelia ulkona


Silloin hinkkasin nenääni karvaiseen lapaseeni ja tiesin, että olin jo rakastunut hevoseen.

Oih. Niinhän siinä aina käy. Ei karvavauvoihin voi olla kiintymättä, vaikka kuinka niin päättäisi. Ja Aurelia on ihan älyttömän suloinen, mäkin oon jo ihan rakastunut siihen! Onneksi mun monsteritammastakin tulee kohta mamma. Jos kaikki menee hyvin. Rolling Eyes

Ihana tunnelma tekstissä <3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Maya ja Mini   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Maya ja Mini
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 5Siirry sivulle : 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: