PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Reitan päiväkirja

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Reita
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 74
Join date : 14.11.2016

ViestiAihe: Reitan päiväkirja   To 13 Joulu - 20:22

1: Se kerta kun iskä oli tyhmä
8.-12.12.2018

Ruskalla oli vaikeuksia oman asuinalueemme leikkipuistossa. Hänellä oli ollut paras kaveri, jonka kanssa hän oli päätynyt leikkimään vielä kolmannen tytön kanssa. Lopputuloksena Ruska oli jotenkin pullahtanut ulos porukasta. Olin ollut aina paikalla kun tämä kolmikko oli leikkinyt puistossa, enkä silti tosiaankaan ymmärtänyt mistä siinä kaikessa oli kyse. Ruska oli ainakin minuun verrattuna sosiaalisesti taitava, mutta yhtäkkiä ponileikkiin mahtuikin vain kaksi leikkijää.
"Tytöt on valitettavasti välillä semmosia. Miksi sä luulet että mullakin on vaan miehiä ystävinä?" Maija sanoi kotona, kun kerroin hänelle koko kuvion.
"Mä luulin että se oli siksi että sä ajattelit jo vaihtaa mut nuorempaan", hymähdin, vaikka olin oikeasti huolissani Ruskasta.
"En mä voisi. Mähän oon vasta saanu sut koulutettua edes omat jäljet siivoomaan. Mitä jos otatte varastosta yhden pallon mukaan? Ruska vois pelata poikien kanssa jalkkista. Pojat voi katsos leikkiä myös muuten kuin pareittain."
"Luuletsä että Ruska haluaa pelata jotain jalkkista? Eikä se edes suostu leikkiin poikien kanssa kun se sanoo et ne nakkelee kiviä ja kaivaa vaan jotain kuoppia."
"No niinhän ne siinä iässä tekee. Mutta Ruskallekin vois tehdä ihan hyvää nakella välillä vähä kiviä kans."

En ottanut palloa mukaan leikkipuistoon, mutta Ruska tutustui kuin tutustuikin johonkin poikaan. Hän oli hirveän kiltti ja rauhallinen poika, ja niin ujo, ettei olisi halunnut sanoa minulle mitään kun Ruska raahasi hänet käsivarresta luokseni. Kun hänen äitinsä nousi viereiseltä penkiltä, istui viereeni ja komensi poikaa hyvin hiljaa, hän henkäisi minulle hein ja hymyili sillä tavalla sekavasti kuin lapset nyt tapaavat käskettäessä hymyillä. Sitten Ruska jo veti hänet perässään seuraavaan seikkailuun, eikä se poika ollut leikkiessään ollenkaan ujo tai hiljainen. Mietin kuka minulle tuli mieleen tavasta jolla se poika hymyili Ruskalle...

En kysynyt pojan tai äidin nimeä tai mitään muutakaan. Olin kyllä kuullut Ruskalta, että pojan nimi oli Yen, enkä osannut sijoittaa sitä mihinkään kieleen. Vaikka emme oikeastaan jutelleet, saavuimme puistoon joka ilta samaan aikaan ja lähdimme illallisen aikoihin ihan niin kuin meillä olisi ollut jokin sopimus. Ruska loisti. Seurasin lasten leikkimistä ja yritin muistaa, kenen olin ihan vastikään nähnyt hakevan katsekontaktia samalla tavalla kulmiensa alta kuin tuo poika... Ajattelin, että minun pitäisi pyytää se poika äiteineen käymään meillä, koska se lapsi oli mainiota seuraa Ruskalle: ihan hirveän kiltti, aina iloinen, ja osasi leikkiä vaikka mitä. En kuitenkaan oikein saanut kysyttyä, koska olivathan nuo kaksi ihan vieraita. Emme puhuneet milloinkaan tervehtimistä enempä. Paitsi sitten eräänä päivänä, kun se äiti alkoi yhtäkkiä puhua.

"Se on aika hassua että mä en tiedä susta mitään, vaikka me istutaan joka ilta pari tuntia vierekkäin samalla penkillä. Jittramas, Joonan äiti", hän sanoi ja ojensi kätensä. Se oli outoa, koska Ruska oli väittänyt että pojan nimi oli Yen.
"Reita, Ruskan iskä", vastasin kuitenkin ja kättelin Jittramasia vedettyäni tietysti ensin lapaset kädestäni. Se kuulosti intialaiselta nimeltä, mutta nainen ei näyttänyt ollenkaan tyypilliseltä intialaiselta.
"Joona haluaa joka päivä tulla tänne jos vaikka Ruska olisi täällä", Jittramas sanoi.
"Ruskakin kysyy jo aamulla kun mä lähden töihin, että mennäänkö taas illalla."

Olimme hetken hiljaa. Joona löi Ruskaa vahingossa kyynärpäällään, kun yritti kiskoa jotain juurta maasta. Nousin jo ylös hakeakseni Ruskan hetkeksi pois: se likka ei lopeta itkemistä jos ehtii aloittaa, vaikka ei häneen edes sattunut oikeasti. En kuitenkaan ehtinyt ottaa yhtäkään askelta ennen kuin Joona kumartui Ruskan puoleen ja hinkkasi nenäänsä hänen poskeensa. Sekin oli outoa. Ensinnäkin se toimi Ruskaan niin kuin minä olisin puhaltanut pipiä ja sanonut, että ei sattunut: Ruska oli heti tyytyväinen. Toisekseen kuka pikkupoika suostuu hinkkaamaan nenäänsä tyttöön, kun niissähän on tyttöbasilleja ainakin yläkouluikään asti? Ja kolmannekseen: olin ihan varmasti nähnyt jonkun toimivan juuri samalla erikoisella tavalla, enkä yhtäkkiä muistanut kuka se oli. Ajattelin, että ehkä joku toinen lapsi oli joskus tehnyt niin: olin tehnyt omien töideni ohella yhtenäiskoulun alaluokkien opettajan sijaisuuksia syksyn mittaan.

"Onko sulla muita lapsia?" Jittramas kysyi seuraavana iltana.
"Ei... Vaan Ruska..."
"Mulla on toinen poika. Nitthan. Mutta se on jo iso. Me ollaan Joonan kanssa käymässä sen luona vähän aikaa."
"Nitthan - Chai?"
"Joo - joo Chai! Tunnetko sä sen?"
"En, mutta mä tiedän kuka se on. Mä oon ajatellu koko ajan kenestä teidän poika mua muistuttaa."
"Ai... Mutta kun ne on niin erilaisia? Joona on hyvä poika! Tai siis.."
Se oli oudosti sanottu. Ihan niin kuin toinen poika olisi sitten huono. En kuitenkaan tiennyt, halusinko kuulla enempää, joten en kysynyt. Enkä muutenkaan halunnut udella mitään vierailta ihmisiltä. Mutta olin samaa mieltä siitä, että Joona oli hyvä poika.

Seuraavana päivänä Ruska ei enää kysynyt, mennäänkö illalla leikkipuistoon. Kun ajoin puiston ohitse tallille, Jittramas ei istunut penkillä eikä poika leikkinyt puistossa. Palatessanikin puisto oli autio, vaikka se oli hyvin valaistu.

"Iskä. Onks meillä Skiip?" Ruska kysyi sinä iltana valitessaan satua kirjahyllystä.
"Mikä?"
"Se on semmonen näköpuhelin. Yen sanoi että ne ei tuu enää puistoon kun se menee takas Epsoon ja mä voin soittaa sillä sille."
"Ai - eiks sen pojan nimi ollu Joona? Kyllä me saadaan Skype hommattua. Ja valitettavasti mä tiedän myös keltä me saadaan sen Joonan äidin yhteystiedot..."
"Tytön", Ruska sanoi ja työnsi käteeni kirjan kummikarhuista ennen kuin kiipesi sänkyynsä. "Sen nimi on välillä Joona jos on pakko."
"Tytön?"
"Joo - iskä lue jo! Mikä sua vaivaa?"
"Mitä sä nyt puhut? Onks teillä joku mielikuvituskaveri taas?" kysyin Ruskalta epävarmasti.

Voi miten Ruska huokaisi.Se oli oikein vapaista lähtevä kokovartalohuokaisu.  Sen näköinen kuin hän olisi joutunut selittämään saman asian minulle miljoona kertaa aiemminkin, vaikka emme olleet oikeastaan edes puhuneet tästä Joonasta. Koko ruumiillaan huokaisemisen jälkeen hän ponnahti kyynärpäidensä varaan ja katsoi minua.
"Äiti on näyttäny kuvan missä sulla ja sedällä on tyttöjen hameet päällä pieninä", Ruska sanoi.
"Niin?" kysyin Ruskalta. Tiesin sen kuvan: isosiskot olivat pukeneet meidät kun olimme muutaman vuoden vanhoja. En arvannut yhtään mihin Ruska pyrki.
"Ootko sä tyttö nyt sitte iskä ku sulle laitettiin tyttöjen vaatteet?"
"En?"
"Niin."
"Okei. No. Iskä oli tyhmä. Anteeksi. Katotaan näitä Kummikarhuja välillä.. Mä hankin sen Skypen niin et sä voit soittaa sille viikonloppuna. Se on se Chai sen sun uuden kaverin isoveli. ...äiti saa kyllä kysellä siltä sen tytön yhteystietoja sit..."

Aloin lukea Ruskalle ääneen Kummikarhuista, medaljongeista ja hyrmistä. Kuulin miten Ruskan äiti kolisteli sisään joko jalkapalloa potkimasta tai hitsaamasta autoa jonkun Markuksen kanssa. Muiden vaimot veivät tyttäriään kampaajalle, elokuviin ja tanssitunnille. Minun vaimoni vei minun pienen tyttäreni vaihtamaan autonrenkaita ja opetti häntä ohjaamaan itse traktoria, mutta samana iltana he saattoivat letittää Elsa-barbin tukkaa ja tehdä tiikerikakkua. Vaikka minä elin Maijan kanssa  ja 2000-luvulla, olin niin torvi, että olin päättänyt lapsen olevan poika, jos sille laitetaan sininen haalari päälle ja jos sen hiukset leikataan pois... Vaikka olihan sen nimikin Joona... Mitä jos Ruska oli muuten erehtynyt? Olihan se Joona sen mielestä kuitenkin myös mennyt Epsoon ja sille piti soittaa Skiipillä? Mutta joka tapauksessa.

Ruska nukahti. Jätin kummikarhut ja hiivin etsimään Maijaa, jolla oli aina vastaus kaikkeen.
"Ruska on viiden, senki pölhö-kustaa", Maija kuiskasi minulle keittiössä. "Arvaa kiinnostaaks sitä muiden lasten värikoodaus, jos ne suostuu vaan leikkiin sen kaa ponia ja koiraa? Ja jos se on ihmetelly onko se Joona tyttö vai poika, niin kai se on kysyny. Sille se on niin yksinkertaista. Mitä sä edes murehdit semmosia asioita? Se on kuitenki Ruskan kaveri eikä sun."
"Mitä jos se on outo..."
"Mee nyt siitä vaikka heppatallille, ponipoika! Sä oot ainoa joka on outo - tai siis kaikkihan on outoja. Jos sä haluat välttämättä olla Ruskasta huolissas nii oo vaikka siitä miten ne kaks likkaa ei päästä sitä enää leikkiin. Sellanen on nimittäin paljo oudompaa kun se että Ruskalla on nyt uus kaveri, joka nyt sattuu olemaan tyttö jonka nimi on Joona aina välillä jos on pakko."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
 
Reitan päiväkirja
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Spin-off-
Siirry: