Kei, ei gay?

Chai. Musta on huippua, miten hyvin sä oot saanut Kein hymyttömästä ja hiljaisesta persoonasta kiinni. Mun on vaan pakko jatkaa tätä vieläkin, anteeksi.

Chai part two
05.11.2018

Jatkoa tarinalle Herra Andrei Dorokhov, ja se mihin hänen neuvojaan noudattamalla jouduin

Jos mä olisin ollut kuin Chai, olisin varmaan riiputtanut päätäni surkeana. Mutta mä en ollut, joten pidin pääni pystyssä, vaikka se tuntui painavan enemmän kuin mikään. Jos mulla ei olisi ollut Emiliaa.. Ajatus sai omatuntoni kiljumaan. Kai mä olin jollain tasolla totutellut ajatukseen, ettei tyttöystäväni tulisi ehkä enää koskaan takaisin. Pessimisti ei pety, niinhän sitä sanotaan. Mutta enhän mä herranjumala ollut voinut unohtaa mun tunteita. Mitä ihmettä mun päässä tapahtui? Kurkku tuntui karhealta, mutta sain avattua suuni:
”Emilia on tulossa kohta takaisin. Se… loukkaantui..” Jouduin vetämään henkeä monta kertaa sanojen välissä, niin itsepintaisesti ne tuntuivat jumiutuvan kurkkuuni. Ilmeeni kiristyi entisestään, jos se edes oli mahdollista. ”Mä en edes tiedä kuinka pahasti.”

Voi Chai. Jos olisitkin tullut elämääni jonain toisena hetkenä. Tai toisessa ulottuvuudessa. Sellaisessa, jossa ei ollut Emiliaa, eikä ketään muutakaan. Ei pientä paikkakuntaa, joka sanoitta katsoi kieroon jos oli ulkomaalainen, saati sitten seksuaalivähemmistön edustaja.

En mä saanut tuntea näin. Joku pieni uhmakas ääni mun sisällä kuitenkin huusi, että miksi vitussa en.

”Mä en vihaa sua”, sanoin ilmeen jo heltyessä. Äänessä oli ehkä pieni aavistus jopa naurua.

Chai
05.11.2018

Jatkoa tarinalle Herra Andrei Dorokhov, ja se millä tavalla hänen neuvojaan ei ainakaan kuulu noudattaa

..

En tiedä tönäisikö Chai vai hyppäsinkö itse hämmennyksestä taaksepäin, mutta takaraivoni pamahti Bellan karsinan kaltereihin. Jomottava kipu kuitenkin jäi taka-alalle, kun kaikkialla kihelmöi. Nyt kaikessa oli järkeä. Välttelyssä, kiemurtelussa, tuijotuksissa. Miten olin ollut näin sokea? Sydämeni hakkasi kuin olisi tulossa ulos rinnastani.

This was never the way I planned, not my intention

Yhtä nopeasti kuin Chai oli tarttunut hiuksiini, oli hän jo ehtinyt peruuttaa kauemmas. Jokin eläimellinen oli herännyt sisälläni, ja yhtään ajattelematta kuroin välimatkan takaisin umpeen. Tartuin Chain käsiin, siirsin ne pois kasvoilta ja katsoin häntä haastavasti silmiin. Kuulin oman hengitykseni, niin raskas se oli. Olin varmaan unohtanut hengittää. Halusin maistaa Chain huulia uudelleen. Kurotin nuorukaista kohti, mutta jähmetyin niille sijoilleni. Hälytyskellot takoivat päätäni kilpaa kivun kanssa.

It felt so wrong, it felt so right

Mielessäni risteili niin paljon ajatuksia, etten saanut täysin kiinni yhdestäkään. Chai. Emilia. Jaime.. Olinko oikeasti näin yksinäinen ja läheisriippuvainen, että Emilian ollessa pois yhtäkkiä kuvioihin saapunut mies sai minut tuntemaan näin? Vai oliko Chai oikeasti näin kiehtova? Olinko minä näin kiinnostunut miehestä, taas? Vieläpä samaan aikaan kun seurustelin naisen kanssa. Kei, mitä helvettiä? En saanut henkeä. En saanut katsettani irti Chain silmistä.

”Mitä nyt tapahtuu?”

Salaisuus paljastuu
25/07/2018

Jatkoa Emilian tarinalle Maastomopo ja salaisuus Prookkiksen päiväkirjassa

Rauhanturvaajaksi. Elokuussa. Ensi kuussa. Kohta. Korvissa alkoi humista. Ei se voinut olla totta.
”Sä pilailet, etkö pilailekin?” inahdin epätoivoisena. Emilia katsoi muhun vakavana ja pudisteli päätään.
”Mä olen tosissani. Mun isä pitää huolta Prookkiksesta sillä aikaa –”
”Emilia. Sä voit.. voit..” keskeytin, mutta en saanut sanottua sitä ääneen. Kurkkua kuristi. Nytkö mä olin menettämässä naisen, johon mä olin antanut itseni rakastua, jonka kanssa me oltiin oltu yhdessä jo niin pitkään, että me oltiin jo puhuttu kihloistakin ja kaikesta? Miksi multa aina vietiin kaikki, mitä mä rakastin?
”Et sä voi lähteä”, sanoin kuin pieni lapsi, suu tiukkana viivana. Kyyneleet meinasi kihota silmiin, mutta tein kaikkeni pitääkseni ne poissa. Tyttöystäväni oli niin vahva ja rohkea. Juuri nyt mä tunsin itseni niin säälittäväksi sen rinnalla, kaikkea muuta kuin mieheksi joka mun olisi pitänyt olla, mutta pelko oli saanut musta vallan.
”Kei..”, Emilia sanoi lempeästi ja katsoi mua silmiin.
”Mä tulen takaisin.”