PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa
 

 Emilia valittaa elämästä

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyPe 12 Huhti - 8:40

Unelma
12.4.2019

Minua ei ollut varmasti ikinä jännittänyt yhtä paljoa, kuin siinä juna-asemalla seisoessani. Juna oli 20 minuuttia myöhässä, mutta vihdoin se ilmestyi horisonttiin. Sydän tuntui hakkaavan tuhatta ja sataa.

Minullahan ei ollut edes ikävä Mikhailia. Hän oli maaliskuun lopussa ilmoittanut lähtevänsä takaisin Venäjälle, sillä vauvan laskettu aika oli 3. huhtikuuta. Olin toivottanut hyvää matkaa ja ollut iloinen saadessani oman kotini hetkeksi omaan käyttööni. Olin ollut iloinen ensimmäiset seitsemän tuntia, ennen kuin Mischa oli soittanut paniikissa junasta.
«Se syntyy! Voi ei- se syntyy- Mila- se syntyy enkä ole siellä ja- herran jumala se syntyy..!» Mischa parka oli soittanut minulle itse asiassa tasan silloin, kun Kei oli noussut ylös ja ottanut askeleen lähemmäs. Olisin niin kovin halunnut halata häntä, pyytää kahville, mutta Mischan puhelu oli katkaissut ne haaveet. Olin sen sijaan pudistanut päätäni hiljaisena Keille ja nostanut puhelimen korvalle.
«Hei, hei, ihan rauhassa... Hengitä, selvä? Kauanko siitä menee?» olin luonut vielä viimeisen vilkaisun Keihin ja sulkenut tallituvan oven perässäni.

Mischa oli ollut vielä kolmen tunnin junamatkan päässä, ja paniikissa siitä, ettei olisi paikalla kokemassa lapsensa syntymää. Hän oli panikoinut myös sitä, ettei ollut valmis isäksi, ja sitä, ettei Maria edes päästäisi häntä synnytyssaliin. Olin yrittänyt parhaani mukaan rauhoitella häntä ja sanoa, että synnytyksissä yleensä kesti jonkin aikaa. Mischa voisi ihan hyvin ehtiä.

Sen jälkeen en ollut kuullut Mischasta, enkä tiennyt oliko hän edes ehtinyt koko synnytykseen, tai sitä, oliko vauva terve, tai oliko se edes poika vai tyttö. Mischa oli ollut hipihiljaa puolitoista viikkoa, ennen kuin maanataiaamuna ilmoitti tekstiviestillä olevansa juna-asemalla 13:15 perjantaina.

Siinä minä sitten seisoin, kello näytti 13:38, ja juna lipui asemalle auringonvalossa. Ei minulla ollut ollut Mischaa ikävä. Mutta kotona oli kieltämättä ollut hiljaista ilman blondin jutustelua, ja Kallella oli liikaa energiaa, kun Mischa ei ollut ollut paikalla ottamassa sitä mukaan juoksulenkeille. Olin vain tottunut tilanteeseen, sitä se oli.

Nyt se tilanne kyllä muuttuisi. Juna oli pysähtynyt. Ulos valui eläkeläisiä ja opiskelijoita, mutta kukaan ei näyttänyt tutulta. Mischa oli niin pitkäkin, että kyllä minun piti nähdä hänet väen seasta.
«Mila! Hei!» kuului sitten, ja näin vain blondit hiukset ja aurinkolasit. Mischa oli nostanut rähjäisen vanhan putkikassinsa selkäänsä, ja tupaten täyteen ahdettu reppu roikkui toisesta käsivarresta. Ja mitä niillä käsivarsilla olikaan!

Vauva! Voi ei! Se oli kääritty hieman kömpelösti erilaisiin kääreisiin ja kaiken kukkuraksi vielä Mischan kaulahuiviinkin.
«En tiennyt, kuinka kylmä täällä olisi, tai kuinka kylmä sillä olisi, ja- hei, my eyes are up here!» Mischa nauroi huomatessaan tuijottavani vain vauvaa. Minä en saanut kehnon naurahduksen lisäksi sanaa suustani.
«Hän on Liliya. Minun pieni tyttö! Niin kuin Lilja, sehän oli se kukka, eikö? Siis suomeksi? Haluatko pitää?»
Ai että halusinko? Mischa ojensi Liliyan minulle, ja korjasi samantien kantamuksiaan paremmin käsiinsä.

Vauva! Sylissäni! Tästä hetkestä olin haaveillut jo ties kuinka pitkään, mutta en ollut oikeasti ajatellut sen toteutuvan. Eihän tämä haave varsinaisesti toteutunutkaan, kun eihän vauva ollut minun, enkä minä ollut naimisissa enkä varsinkaan Mischaan, mutta silti minua meinasi itkettää. Voi voi, tämä vauvahan oli täydellinen. Sitten se alkoi itkeä. Rääkyä, suorastaan, ja minä säikähdin ja ojensin Liliyan nopeasti takaisin Mikhailille. Eikö se pitänytkään minusta? Yritin järkeillä, että vauvahan oli vasta hieman yli viikon ikäinen, eikä ollut ikinä nähnyt minua. Totta kai se itkisi. Mutta että minä säikähdin ja menin lukkoon?

Mikhailin - tuon nuoren pojan, joka ei ollut todellakaan suunnitellut olevansa isä - hyssyttelevään syliin päästyään Liliya rauhoittui. Hymyilin kohteliaasti ja tarjouduin kantamaan reppua. Ehkä tämä unelma ei ollutkaan minua varten.

Mischa suukotteli Liliyan otsaa ja nosti aurinkolasit otsalle. Leveä hymy. Ruskea villakangastakki. Pieni, täydellinen vauva. Hieman hämmennystä, mutta palavaa halua tehdä oikein. Rakkautta ja auringonvaloa.

Sen näkeminen sattui jossain hyvin syvällä sydämessä. Käännyin laiturilta kohti autoa. Juna jatkoi matkaa. Tämä saattoi olla minun unelmani, mutta tämä unelma ei kuulunut minulle. Kenties se ei koskaan kuuluisikaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTo 28 Helmi - 12:51

Mikhail, kamala ihminen
helmikuu 2019

Mikhail oli asunut meillä jo kaksi ja puoli viikkoa. Raivostuttava blondi 22-vuotias, joka tuntui säteilevän niin aitoa elämäniloa, ettei hänestä voinut olla pitämättä. Vihasin sitä.

Sunnuntaina 10. päivä helmikuuta olin ajanut puolitoista tuntia lähimmälle juna-asemalle. Tai olisi lähempänäkin ollut, mutta Andrei oli kieltäytynyt laittamaan ”poikapoloa maksamaan uutta junalippua, minä voin maksaa sitten bensat. Vieraille pitää olla kohtelias, ja se teidän juna-asemanne on kyllä aivan hävyttömässä kunnossa, Mischa ajattelee varmasti, että on joutunut johonkin peräkylään”. Minä olin vastannut hänen joutuvan peräkylään, mutta lähtenyt silti autolla vastaan. Sitten polveni, jolla piti operoida koko ajan kaasua ja jarrua, oli kipeytynyt ja olin könynnyt pienestä autostani ulos vaivalloisesti vain kohdatakseni säteilevän virneen ja isäni pienen, mutta lämpimän hymyn.
«Mikhail, hei», blondi oli hymyillyt ja ojentanut kätensä, mutta isä oli läpsäissyt hänen selkäänsä ja ilmoittanut:
«Pyh! Mischa, kyllähän sinä nyt Emjilian tiedät! Emil’yushka!»
Mikhail oli vain kepeästi naurahtaen siirtynyt pois käsivarsiltani, joihin hän oli kapsahtanut isän tönäistessä häntä niin kovaa, että jopa isääkin pidempi poika oli menettänyt tasapainonsa.
«Aivan, Emilyushka!» Mikhail oli virnistänyt ja olin sillä hetkellä tajunnut, että isähän oli heidän pitkän junamatkansa kerennyt puhumaan minusta vaikka mitä. Isän tuntien tämä tuntematon henkilö, jonka kanssa olin kuulemma leikkinyt ollessani viisivuotias, tiesi minusta enemmän kuin minä. Varmasti hän oli jo nähnyt kaikki balettinäytöskuvani, niistä isä nimittäin piti ainakin kolmea lompakossaan. Olin niissä 4, 10 ja 15. Johanista oli vain yksi ryppyinen vauvakuva, mutta tiesin, että isä suoristi sen aina, mutta koska paperi oli jo niin pehmeä, kuva rypistyi aina uudelleen. Tiesin myös sen, että Andreilla oli kuva myös äidistä lompakossaan, mutta se oli piilotettu kuittien alle.

Mielestäni Mikhailin olisi saanut piilottaa vanhojen kuittien alle. Hän oli raivostuttava. Lenkkeili. Ja laittoi ruokaa. Hän heräsi joka aamu aivan täsmälleen samaan aikaan kuin minä, ja teki hyvää kahvia. Hänellä oli aina jotain vastattavaa, kun hänelle puhui, mutta hän kuunteli tarkasti ja katsoi suoraan silmiin vihreillä silmillään.

Niinpä ensimmäisen viikon jälkeen olin varma, ettei hän voinut olla todellinen. Hän oli liian samanlainen kuin minä, ja jo ensimmäisten päivien jälkeen olin tajunnut, miksi Kei oli jättänyt minut. Eihän tuon kanssa voinut elää! Silloin kun Mikhail lähti aamulla Kallen kanssa tunnin juoksulenkille, minä jäin yksin kotiin ja katsoin telkkaria ja murjotin. Minua harmitti, etten päässyt mukaan, ja se, että Kalle tykkäsi päästä taas kunnon lenkeille, ja kaikista eniten harmitti se, että minä halusin mukaan. Minä juoksin aina yksin. Sitä maratoniakin ehdotin Keille, ja miten se päättyikään. Minä olin yksin ja rikki.

Mutta sitten ystävänpäivänä Chai oli löytänyt minut taukotuvasta ja kertonut minulle jotain, joka jäi vaivaamaan minua. Ei se varmasti ollut merkinnyt mitään, kuten Chai oli toistuvasti sanonut, mutta epämukava ajatus jäi kalvamaan mieltä. Reetta oli jättänyt minut miehen takia. Kei oli jättänyt minut ainakin ehkä osittain miehen takia. Mikä vika minussa oli naisena, että minut jätettiin ja vielä siihen päälle vaihdettiin miehiin? Reetalla ei ollut ikinä aiemmin ollut poikaystävää ja Kei oli tietääkseni hetero. Vanhat epävarmuudet nousivat takaisin pintaan. Sitähän se balettiopettajakin oli sanonut, että minulla oli liian leveät hartiat. Olinko minä niin ruma nainen, että kaikki kumppanini valitsivat sen jälkeen suoraan vain miehiä. Se ajatus oli laskeutunut kylmänä myttynä vatsanpohjaan, ja tallilta kotiin päästyäni olin avautunut siitä ruokaa laittavalle Mikhailille. Andrei oli kuitenkin jo kertonut hänelle junassa erostani, samoin kuin Prookkiksen ikilaihiksesta ja salikavereistani ja joitain tarinoita töistäni. Ja Mikhail oli niin hyvä kuuntelemaan, että sanat vain ryöppysivät ulos suustani.

Sen jälkeen oli hävettänyt hetken, mutta Mikhail oli sujuvasti nostanut pöydälle hämmästyttävän hyvää kanaa kermakastikkeessa, enkä sillä hetkellä enää edes muistanut, että olimme syöneet sitä Keinkin kanssa hirvittävän monia kertoja.

En pitänyt Mikhailista. Hän tarjoutui kaupassa käydessämme kantamaan ostokset ja olisi myös maksanut, ellei olisi täysin varaton ja pian yksinhuoltaja. Olimme käyneet tallillakin, jossa hän oli kysynyt paljon ja tarjoutunut sitten auttamaan. Antaisi minun könytä rauhassa jäistä pihaa kainalosauva toisessa ja poni toisessa kädessä. Emme olleet tavanneet ketään tallilla. Ehkä se oli ihan hyvä.

Kein olin nähnyt vilaukselta, silloin, kun valjastimme Mikhailin kanssa Miniä käytävällä ja blondi sotki itsensä shiren valtaviin valjaisiin ja meinasi kaatua rähmälleen tallin lattialle. Olin Miniin tukeutuen nauranut ja tarjonnut huonoa apua kun tallin ovi oli auennut ja Kei oli kävellyt sisään. Kei oli pysähtynyt, vilkaissut valjaita nolona selvittävää Mikhailia päästä varpaisiin ja häipynyt sitten taukotupaan. Sen jälkeen me olimme Mikhailin kanssa lähteneet lyhyelle kärrylenkille parhaimmassa kunnossa olevalle tielle ja minä olin kertonut Mikhailille tallin väestä.
«En malta odottaa, että tapaan heidät», oli ollut Mikhailin vastaus.

Vielä se ei ollut tapahtunut. Ehkä oli ihan hyvä, etteivät he, Keitä lukuun ottamatta, tienneet kuinka kamala Mischa oli.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTo 7 Helmi - 19:32

Olipa kerran Andrei, puhelin ja erittäin huono idea
7.2.2019

”Da.. da- da da da- joo, älä pliis...”
«Suomea? Tyttö hyvä, kyllä nyt pitäisi mennä tunneille, jos et yhtä keskustelua pysty enää käymään.»
«No tässä on vähän muutakin mietittävää!»
«Jonka takia olenkin varma, että suostut seuraavaan ehdotukseeni! Tiedäthän Mikhailin? Et ehkä muista, olitte niin pieniä.. Joka tapauksessa, hän on tulossa Suomeen kanssani ja ajattelin, että hän voisi asua kanssasi. Mukava poika, ja komea, voisi auttaa koiran ja ruokaostosten kanssa nyt kun-»
«Joo joo, nyt kun olen aivan yksin ja säälittävä. Kiva. En ala miksikään lapsenvahdiksi puolestasi. Enkä sitä paitsi halua mitään isäni tarjoamaa laastaria kiitos paljon.»
«Edes hetkeksi? Hän tarvitsee asunnon ja olen jo luvannut... Vain siksi aikaa, että saa vuokran! »
«Mikset ota häntä itse nurkkiisi pyörimään?»
«Epäilen, että hän haluaa asua asuntovaunussa vanhan ukkelin kanssa. Haluaa kaupunkiin, ihmisiä!»
«No tämä on kyllä yksi perähelvetti, ei täällä mitään kaupunkia ole. Tai ihmisiä.»
«Tyttö hyvä, nyt katsot kyllä kielenkäyttöäsi. Mischa tulee sinne, lyhyt aika, vain kaksi kuukautta!»
«VAIN kaksi?! Sehän on ihan älyttömän pitkään.»
«Mutta sitten saa asunnon! Vapautuu huhtikuussa! Ja pitää lähteä Venäjältä, kun Mikhail sai ongelmia, vihollisia...»
«Nyt et kuule ala taas selittämään mitään huimia neuvostovakoojatarinoita tai KGB-juttuja, en jaksa nyt yhtään... Tämä on ihan tarpeeksi vaikeaa ilman jotain Mikhailia pyörimässä nurkissa..! Enkä muuten varmana ota sitä jos se on joku rikollinen.» totesin vielä muistaessani sen kerran, kun isä oli soittanut hädissään ja humalassa ja kertonut kaverinsa joutuneen vankilaan jostain väkivallasta. Isällä oli joku sairaalloinen pakkomielle auttaa kaiken maailman hiippareita. Se oli ihan suloinen piirre, mutta kaikkia ei pystynyt tai edes kannattanut auttaa.

«Ei rikollinen, mutta vähän... Sai yhden tytön raskaaksi, vaikka piti mennä kihloihin toisen kanssa, ja nyt haluaa muuttaa Suomeen. Suku on vihainen, molemmat tytöt myös. Ottaa vauvan sitten, kun se syntyy. Hyvä poika, mutta onhan se kyllä harmi, mutta on kunnon poika! Pitää sanansa.»
«Ja milloin tämä vauva sitten syntyy?»
«Kuukausi? Vai kaksi...?»
«Eli jonkun helvetin Sergein lisäksi mulle muuttais vastasyntynyt vauva? Isä nyt kuule en suostu tähän, oletko ajatellut tätä yhtään?»
«Ajattelin että tykkäisit...»
«Niin, tykkäisin että joku teini jossain jumalan selän takana on pannut jonkun heitukan paksuksi ja sitten se muuttaa mun kotiini ilman mun lupaa, kun tämähän auttaa todella helvetin paljon siihen, että mun poi- kihl- vittu- Kei jätti mut ilman mitään syytä ja mä tulen varmaan kuolemaan yksin ja lapsettomana, koska en löydä ketään joka sietäis mun naamaa paria vuotta kauempaa! Ja sun ratkaisusi siihen olisi tuoda joku saatanan kloppi ja sen pieni söpö vastasyntynyt tänne ja oikein hieroa tätä yksin kuolemista mun naamaani, niinkö?!» tiesin, etten saisi rähjätä Andreille sillä tavalla, sillä tiesin, että hän tarkoitti vain parasta. Mutta tämä oli kyllä isän parhaista ideoista varmasti yksi huonoin.
«Minä en tyttö kuuntele tuollaista rähjäystä! Minä ja Mischa tulemme sunnuntaina.» isä totesi tiukasti ja huokaisin. Näköjään minulla ei oikeasti ollut yhtään sananvaltaa siitä, kuka talooni tuli asumaan. Kiva.

«Etkä sinä tule kuolemaan yksin» isä lisäsi vielä hiljaa ja lempeästi, sellaisella äänellä, että melkein purskahdin itkuun siitä, kuinka rauhoittava se oli. Hetken jopa uskoin sen olevan mahdollista. «Olet mukava ja fiksu ja kuka tahansa olisi onnekas saadakseen sinut. Oletko jutellut Keille? Vai pitääkö minun? Se tehosi siihen Villeen, vai mikä se nyt olikaan...»
«Ei tarvitse, en ehkä halua isäni kovistelevan ketään eksääni. Sen Villenkin säikäytit niin pahasti, että lukion eka vuosikin kaikki juorusi mun pelottavasta mafiaisästä. Pärjään ihan hyvin» naurahdin muistolle. Silloin ysiluokkalaisena olin halunnut kuolla häpeästä, nyt tilanne vain huvitti.
«Ai niin, totta.»

«Monelta teidän juna tulikaan?» olin jo luovuttanut. Ei isän päätä käännetty enää tässä vaiheessa, kun kaikki paperitkin oli jo hoidettu aikoja sitten kertomatta niistä minulle mitään.
«Kymmeneltä siellä, voit ottaa Mischan jo päivällä mukaan tallille! Auttaa varmasti!»
«Jep jep. Mä tulen sitten hakemaan. -Joo, voin ajaa, ei satu enää niin paljoa. -Joo, on liukasta, ajan varovasti -samoin -joo -hei... -sinä myös -joo eiköhän se Mikhail sohvalle mahdu -mm -joo, moikka? -moikka.»

Oi voi. Mitäköhän tästäkin sitten tulisi.

//hipsukat taas venäjää btw Smile
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyPe 11 Tammi - 22:54

Suolainen pennepasta
11.1.2019

Olin kutsunut Kein syömään ennen kuin hän lähtisi baariin töihin, ja olin jopa kokannut! Olin uskaltautunut kokeilemaan uutta pastareseptiä, ja siitä oli tullut aika hyvää, vaikka epäilykseni ihan hitusen liiasta suolasta vahvistuivat, kun minua huomattavasti parempi kokki Kei oli maistanut vähäsen ja yrittänyt peitellä epäuskoista ilmettään. Olin vitsaillut, että onneksi pystyin käyttämään hyödykseni Kein kokkaustaitoja, johon Kei oli vain hymissyt. Ei kai se nyt niin pahaa voinut olla? Olin seurannut reseptiäkin!

”Kuules, mä sain eilen idean, ja mä tiiän että tää ei oo ihan sun juttu, mutta musta se olis hauskaa ja merkitsis mulle paljon”, selitin ja katsoin Keitä, joka laski haarukkansa pastan sekaan.
”Mä haluaisin juosta maratonin. Sun kanssa. Tai ees puolmaratonin. Mut treenattais yhessä sit ku mun polvi kestää. Otettais ihan rauhassa?” sanoin hymyssä suin. Kein ilme meni vaikeaksi. Se oli se ilme, jonka tiesin tarkoittavan, että Keillä oli jotain sanottavaa, mutta hän pohti sen jättämättä sanomista.
”Mitä? Mä tiiän, juokseminen on ihan tyhmää ja tylsää, mut musta tuntuu, että sä voisit kyllä ihan hyvin pärjätä jos vaan-” lopetin kesken, kun Kei muuttui entistä vaikeammaksi. Olin hiljaa ja odotin, kyllä se kohta sanoisi, kunhan vain itse olisin hiljaa.

”Emilia... mä...” Kei rykäisi ja vältteli katsettani. ”Musta tuntuu että meiän pitäis erota.”
”Mä tiiän ettet tykkää juoksemisesta mut eikö toi oo jo vähän liiottelua?” heitin epäuskoisena. Varmasti Kei vitsaili, mehän olimme jo melkein kihloissa!
”Ei kun ihan oikeasti. Oon miettinyt sitä nyt jo hetken...”

Ai. Jokin kylmä ja terävä laskeutui vatsanpohjaan. Ehkä se oli se haarukka, jota puristin henkeni pitimiksi. Erota? Mitä?! Teki mieli purskahtaa itkuun, tunsin jo, kuinka se jäi kurkkuun ja kutitti silmäkulmia. Kei oli yksi niitä harvoja, jotka olivat nähneet minun itkevän, ja olin uskotellut itselleni jo pitkään, että oli ihan okei olla surullinen aina välillä. Tämä oli eri tilanne. Pyyhkäisin yhden eksyneen kyyneleen pois ja katsoin Keitä, joka tuijotti pastaansa kiusaantuneena.

”Miks? Mä luulin et meillä meni hyvin”, ääni kuulosti surkealta ja heikolta omaankin korvaan.
”No- se-”
”Kyl mä tiiän etten oo ollu kiva viime aikoina ja et enhän mä muutenkaan oo mikään erikoinen ja oon ollut hirveen negatiivinen eikä me olla voitu mennä mihinkään mun takia mut-” sanat ryöppysivät ulos samaan aikaan kun kyyneleet tulivat. En pystynyt estämään niitä ja häpeä ja suru velloivat epämukavana pastamöykkynä vatsassa. Kei takelteli, ettei vika ollut minussa ja tiesin sen tarkoittavan joko sitä, että vika oli minussa, tai sitten se oli löytänyt jonkun kivemman ja kauniimman ja pidemmän. Mieleeni tuli väistämättä Reetta, ja siitä luonnollisesti absurdi ajatus. Reetta oli jättänyt minut miehen takia, mitä jos Keikin? Se oli kyllä hullu ajatus. Ei. Eihän se olisi mahdollista, minä olin vain tylsä ja negatiivinen ja valitin tupakanpolton terveysriskeistä. Tylsimys.

”-Emilia?” Kei näytti keskeyttävän selittelynsä, ja ajatukseni katkesivat taas. Miksi sen piti olla noin suloinen? Ja miten niin halusi erota? Luulin, että olimme menossa naimisiin. Sen ajatuksen johdosta tuli niin paha olo, että halusin olla yksin jos oksentaisinkin liian suolaisen pennepastan. En kuitenkaan pyytänyt Keitä poistumaan, vaan sain kakaistuksi ulos ainoan järkevältä tuntuvan asian:
”Mä haluan mun koiran takasin huomenna.”
Se oli hiljainen ja ehkä vähän kylmä pyyntö. Mitä vain, etten alkaisi parkua ja riehua, mitä mieli kyllä teki mutta ylpeys ei antanut - vaikka se olikin aika suuren kolauksen tässä ottanut. Sama kylmä tunne oli asettunut vatsanpohjaan kuin aikaisemmin Reetan kanssa. Taasko minusta haluttiin erota? Enkö minä ollutkaan kiva ihminen? Pienen asuntoni keittiötila tuntui kaatuvan päälle ja pienenevän hetki hetkeltä piinaavan hiljaisuuden vallitessa. Mitäs nyt?

**
tarina, josta oon kirjottanut pätkiä ja vuorosanoja jo pidemmän aikaa, mutta jonka repäsinkin vartissa valmiiksi enkä edes käyttänyt vanhaa materiaaliani. mulla ei oo itsehillintää.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTi 20 Marras - 15:24

25
20.11.2018

Emilia istui syntymäpäivänään ikkunan ääressä Hilma-kissa sylissään ja katseli ulos. Lukemattomat valokuvat roikkuivat pyykkinaruista hänen selkänsä takana, satoja muistoja kotoa ja kaukaa. Hän oli eilen siirtänyt tarvittavat tavaransa takaisin omaan kotiinsa Kein asunnosta, sillä hän oli kokenut olevansa vaivaksi Keille. Eihän se ollu Kein vika, että hän oli suurin piirtein ainoa varma juttu Emilian elämässä, joten turha sitä oli hänelle itkeä, joten Emilia oli siirtynyt takaisin omaan asuntoonsa itkemään. Kalle oli jäänyt Keille, se olisi sille varmasti parempi kuin köpöttävä lenkki kaksi kertaa päivässä. Sen enempää Emilia ei viitsinyt rampata portaita edestakas.

Andrein oli pitänyt lähteä aamulla takaisin Venäjälle muutamaksi viikoksi, sillä hänen piti hoitaa pari juttua, joten he olivat syöneet yhdessä aamupalan ja sitten äijänkäppyrä oli lähtenyt bussilla kohti lentokenttää.

Emilialla oli pieni ikäkriisi. Osalla kavereista oli jo lapsia, avioliitto ja tasaiset tulot, osa vietti vielä riehakasta opiskelijaelämää. Emilia ei tiennyt mihin sijoittui, kai johonkin siihen väliin. Paitsi nyt mikään ei ollut varmaa, kun pitäisi etsiä uusi työpaikka. Kyllä asiat selviäisivät ennen pitkää, eikö niin? Emilia halusi ajatella niin, mutta samalla se kuulosti hänen korvaansa jotenkin tekopirteältä ja pakolla positiiviselta.

Sentään hänellä oli Kei, vaikka Emilia kyllä tiesi, että hänen pitäisi pahoitella itkuista käytöstään viime viikolta. Polvi oli ollut tänään verrattain hyvä, joten pääkin oli vielä selkeämpi, kun hänen ei ollut ollut pakko ottaa sitä kaikkein vahvinta särkylääkettä. Hävetti ja vähän ärsytti, ettei hän ollut kunnossa. Mutta kyllä tämä tästä, Emilia yritti tsempata itseään. Pitäisi yrittää ymmärtää, ettei aina tarvinnut olla niin kovassa kunnossa. Ei hän tästä kyllä kestävää olotilaa haluaisi, Emilia halusi jo salille ja lenkille ja ratsastamaan. Prookkiksen hän irtojuoksuttaisi tänään, ettei poni joutuisi aivan käyttökelvottomaksi Andrein ollessa muualla.

25 vuotta. Onhan se jo yli yhden neljäsosan. Aika hyvin, elämä edessä ja sillä lailla. Poikaystävä, harrastus, tasaista ja varmaa. Kyllä tämä tästä, Emilia tuumasi, jahka polvi paranee. Hän voisi juosta maratonin!

Pienen hetken ajan siinä ikkunan äärellä elämä vaikutti ihan hyvältä - loukkaantumisesta huolimatta. Sitten Hilma istahti muutaman kilon painollaan jalan päälle, ja se koski niin, että Emilian piti ihan parahtaa. Lopulta kipu kävi niin sietämättömäksi, että Emilian oli pakko könkätä keittiöön.

Hyvää syntymäpäivää, Emilia Lukkari, hän ajatteli kyynisesti nielaistessaan lääkkeen.

**

vähän oikolukematonta ajatuksenvirtaa Emilian synttäreistä ja sen tänhetkisistä ajatuksista, lyhyt paussi sen synkistelyyn Wink
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyMa 12 Marras - 8:19

Leikkaus
maanantai 12.11.2018 klo 9:20

Emilian viikko alkoi lääkärissä. Taas. Hän oli käynyt jo perjantai-illalla tallilta päästyään röntgenissä ja vaikka missä ja kuullut vielä vähän tarkemmin polvestaan. Polvesta, jonka polvilumpio oli murtunut ”oho, näköjään oikein kunnolla”, polvilumpion jänne oli revennyt, ja muuta. Ja muuta? Emilialta oli mennyt ohi koko loppudiagnoosi, kun hän oli kuulut, että leikkauksella pystyi korjaamaan vain osan siitä. Oli kuulemma niin pirstaleinen tai jotain. Jotain osittaista piti tehdä tai sitten se oli se korjaamissäde tai jotain. Emilia oli ollut liian pettynyt ymmärtääkseen paremmin. Leikkaus sujui kuitenkin hyvin, mitä ikinä ne siellä sitten tekivätkään, patellektomiaa ja jotain ruuvi-rautalankaviritelmiä.

Hän pääsi jo illalla kotiin - tai Kein kotiin oikeastaan - sillä siellä oli hissi ja Andrei sekä Kei päättivät yksissä tuumin, että vielä vähän tokkuraisen Emilian raahaaminen ylös portaita olisi liian hankalaa. Niinpä Emilia Lukkarista tuli sitten sänkypotilas ainakin hetkeksi.

**

Kiukku
myöhemmin samalla viikolla, varmaan joka päivä suunnilleen samalla kaavalla

Emilia ei ollut leikkauksensa jälkeen tehnyt juuri muuta kuin nukkunut, kiukutellut tai itkenyt. Hänelle määrätyt kipulääkkeet olivat niin vahvoja, että hän joko nukkui tai istui sängyssä ja märehti kurjaa kohtaloaan, kun ei pystynyt liikkumaankaan.

Häntä harmitti palveluksen keskeytyminen, epäonnistuminen, ja varsinkin se, ettei hän ollut loukkaantunut edes missään tehtävässä. Ei, vaan Emilia oli sattunut seisomaan suuressa teltassa silloin, kun se romahti. Polvi oli varmasti mennyt jo silloin, kun paksu metallitanko oli rysähtänyt alas, mutta viimeistään silloin, kun joku hurautti mönkijällä polven ja metallitangon päältä. Ärsytti. Olisi edes loukkaantunut kunnolla. Sekin ärsytti, että leikkauksen myötä hän olisi kepeillä jopa 12 viikkoa. Ja sekös vasta harmitti, että pitäisi etsiä uusi ammatti, poliisintehtäviin kun hänestä ei mitä todennäköisimmin olisi enää koskaan. Hyvä jos juosta voisi sitten, kun periaatteessa murentunut polvi parantuisi jos parantuisi. Ärsytti ja harmitti, se oli ollut Emilian unelma-ammatti, ainoa homma josta hän piti ihan tosissaan. Ja sitten sekin loppui. Vain yhden tyhmän tangon takia. Emiliaa ärsytti se, että häntä harmitti niin vietävästi. Hän ei voinut kävellä, kunhan oli lukkiutuneena sänkyyn tai pyörätuoliin kipulääketokkurassa. Välillä hän hyppi yhdellä jalalla vessaan tai hakemaan ruokaa, tai pitämään Keille närkästyneen palopuheen tupakanpolton vaarallisuudesta ja palasi sitten sänkyyn itkemään kurjaa kohtaloaan.

Kaikki oli ihan huonosti ja Emiliaa harmitti, että hän antoi itsensä käyttäytyä näin. Hän vain kiukutteli kuin pikkulapsi - tai vaihtoehtoisesti itki - ja pilasi varmasti kaiken. Hänellä oli ollut niin ikävä Keitä, että rintaa puristi ajatellakin, mutta nyt kun Kei oli tässä aivan lähellä, Emilia sai aikaiseksi vain mutista kädet puuskassa. Kei lähti aina tupakalle ja aina Emilia valitti siitä uudelleen.

Emilia yritti ottaa itseään niskasta kiinni, mutta päätyi vain vajoamaan yhä syvempään kuoppaan. Ei hänestä tulisi enää mitään. Kaikki oli menetetty. Työt, urheilu, ne ainoat asiat, jotka kuuluivat Emilian identiteettiin. Kuka hän oli, ellei Lukkarin poliisi joka vietti kaiken vapaa-aikansa joko tallilla tai salilla? Ei kukaan. Ja varmaan kohta myös sinkku, mikäli jatkaisi tätä menoa.

Muutaman kipulääkkeen pehmentäessä kipua ja aivoja mukavasti Emilia halasi tilanteen tarkastamaan saapunutta Keitä tiukasti. Suusta purkautui anteeksipyyntöjä upotettuna itsesääliin ja kyyneliin, joita seurasi ujo ja hiljainen pyyntö, että jääthän tähän näin, ethän lähde, kun olet niin tärkeä ja rakas? Että se on vain tämä yksi hetki, joka kohta menisi ohi? Kai ymmärrät, että multa menee kaikki, jos menet, ethän lähde, jooko?

Tiivistettynä: vahvat kipulääkkeet, liikuntakielto ja ikiliikkuja-Emilia on huono yhdistelmä, jota pyydän anteeksi kanssaihmisiltä jo etukäteen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
Crimis

Viestien lukumäärä : 797
Join date : 12.11.2012
Ikä : 26

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTi 23 Loka - 16:56

Miksi ihmeessä mä oon jättänyt nää spinnarit kommentoimatta? Anteeksi. Nyt käydään kaikki läpi kerralla. Ensinnäkin täytyy sanoa, että tykkään sun tyylistä nimetä tarinoita.

Häitä

Te ootte Kein kanssa niin ihana pari! Voi että, kutsuttehan te mutkin sitten häihin? Koska sellaiset kyllä tulee, eikö niin? Joo, en mä mitään painosta. Mä vaan tykkään teistä.

Suosikki:
Kei ja Tasha viime kesänä, yhtenä iltana, kun aurinko paistoi matalalta ja tulipunaisena. Vastavalolta ei näkynyt juuri muuta kuin siluetit, mutta Emilia tiesi Kein nauravan, muisti hetken elävästi. Ihana, ihana ilmestys. Emilia oli niin, niin rakastunut, että melkein hävetti.

Ryöppy

Jatko-osan jatko-osa: vitsit, näitä lisää! Sun tekstit on aina niin tunnetta täynnä, mutta tämä erityisesti sai mun ihon kananlihalle.

Tykkään tästä lauseesta erityisesti:
Se oli enemmänkin vakuuttelua itselleni, vaikka itse olinkin tämän päätöksen tehnyt ja seisoin sen takana. Vaikka sitten kypärä ja luotiliivi päällä.

Mies peilin edessä

Ai että! Tuskin mikään saa oloa niin naiselliseksi kuin juuri tämä.
Joo. Kyllä. Jotkut hienot, oikeista kohdista tukevat alusvaatteet. Pitsiä. Eikä budjettia.

Meitä on moneen lähtöön. Ja musta on just loistavaa, että sun hahmo ei ole ulkoisesti täydellinen - kuten monesti omista roolipelihahmoista puolivahingossa tekee. Ja ei, eihän se siltä näytä mun piirtotaidoilla.. mutta ajatuksen tasolla. Very Happy

Puhelu


Mä olenkin odottanut malttamattomana (ja kauhulla), milloin me kuullaan Emiliasta! Onneksi kaikki on hyvin siellä. Kei tsekkailee puhelintaan ihan koko ajan – kyllä, vieläkin.

Tämä lopetus on aivan ihana. <3

Sitten tuli hiljaista.
”No, kuulostaa siltä, että Hukkiksessa on enemmän äksöniä ku täöllä”, Emilia totesi.
”Hyvä. Oothan varovainen?” Kei kuiskasi.
”Aina.”
Hiljaisuus. Oli ikävä ja vähän kylmäkin, mutta kumpikaan ei osannut pukea sitä sanoiksi.
”Mulla on ikävä sua”, molemmat sanoivat sitten samaan aikaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTi 23 Loka - 9:46

Puhelu
21.10.2018

Kei vastasi puheluun välimatkan ja salatun numeron huomioiden yllättävän nopeasti.
”No heippa!”
”... Emilia?” kuului aavistuksen epävarma ääni.
”Mhm.”
”Mul- öh ootas, oon taukohuoneessa, meen vähän muualle. Nää on kaikki hirveitä salakuuntelijoita”, Kein äänestä kuuli, että hän hymyili.
”Mm, ja juorukelloja?”
”Haha, ja juorukelloja. Noni. Nyt mä kuulenkin jotain, kun ei oo neljää ihmistä huutamassa korvaan. Miten menee?”
”Ihan hyvin, aika rauhallisesti. Mä oon saanu hirveet aurinkolasirajat, mun posket sanoo et oon australialainen surffari ja siitä ylöspäin sanoo erakko, joka ei oo poistunu luolastaan viiteenkymmeneen vuoteen”, Emilia marisi, ”miten siellä? Onks Andrei pärjänny Prookkiksen kaa?”
”Jotain ajojuttuja ne on tehny, kai siitä jotain tulee”, Kei ei halunnut myöntää, että touhu näytti usein varsin epämääräiseltä. ”Ainakin Prookkis on ihan tyytyväisen näkönen. Ja lihava.”
”Hei äläs nyt, se on edelleen vaan kurvikas”, Emilia muistutti totisena.
”Jep jep.”
”Kerkeisiksä ratsastaa sitä aina välillä? Andrei sano et se ei haluu, vaik ei se ees oo liian iso. Vähän ehkä pitkä mut Prookkis kyl jaksaa. Mut nii olis kiva, et se ei ois unohtanu ihan kaikkee, jos mitenkään voisit?”
”No joo, enköhän kerkee aina välillä. Kun noin nätisti pyysit.”
”Jes, kiitos! Voitte varmaan sopia keskenään Andrein kaa millon meette. Mites siellä, mitä sulle kuuluu?”
”Siitä puheenollen, en oo ihan varma tykkääks se musta...”
”Ai?”
”Ainakaan se ei muista mun nimeä. Se on aina vaan ’hei poika, meni oikein?’ ja ’poika, hieno päivä, eikö?’” Kei kertoi matkien Andreita. Emiliaa vain nauratti.
”Älä naura, musta tuntuu et sen silmät porautuu mun sieluun tosi tuomitsevasti.”
”Voi kulta, kyl sä nyt yhden vanhan äijän kaa pärjäät. Mutta älä ala nyrkkeilee sen kanssa, se voittaa sut. Ei mut oikeesti, se on vaan vähän semmonen hiljanen. Kyllä se susta tykkää, usko pois”, Emilia kertoi lempeästi. ”Mutta ne sun kuulumiset?”
”No oon nyt tehnyt aika paljon talleja, ollaan käyty Reitan kaa pari kertaa kaljalla.”
”Sepä kiva”, Emilia ei ollut myöntänyt sitä kenellekään, muttei oikein välittänyt Reitasta. Emilian mielestä hän oli lapsellinen ja vähän ärsyttävä, mutta hän oli peittänyt sen hyvin ja vitsaillut Reitan kanssa kuin vanhat tuttavat konsanaan.
”Aa, ja tallille on tullut uusia tyyppejä! Yks Jenni, sillä on oma, sit eilen tuli Stina kans oman hevosen kanssa. Ja Chai, se tuli joku ehkä pari viikkoa sitten. Crimis käski, että se pitäis opettaa ratsastamaan. Mun instagram vaikuttaa muuten siltä, että mulla ei olis kavereita, kuulemma”, Kei tuhahti lopun.
”No on se aktiivisempi ku mun, sen ainoo kuva taitaa olla Kallesta. Mitä sille kuuluu?”
”Tallituvassa se on nytkin sohvalla nukkumassa. Se on ollu nyt kotona hetken, kun Oodilla oli joku juttu, mut nyt ne on ihan kavereita. Se pysyy pihalla vapaana”, Kei selitti ruskeasta staffista. ”Kuolas mun auton penkille.”
”Voi hitsi, mut Kallen puolustuksena, sen sukunimi on Kuolanen”, Emilia hihitti. ”Alana ei ees kutsu sitä Kalleks, vaan se sanoo sitö vaan Slobberiks.”

Sitten tuli hiljaista.
”No, kuulostaa siltä, että Hukkiksessa on enemmän äksöniä ku täöllä”, Emilia totesi.
”Hyvä. Oothan varovainen?” Kei kuiskasi.
”Aina.”

Hiljaisuus. Oli ikävä ja vähän kylmäkin, mutta kumpikaan ei osannut pukea sitä sanoiksi.
”Mulla on ikävä sua”, molemmat sanoivat sitten samaan aikaan.
”Mä oon kohta jo takasin”, Emilia kertoi.

Helmikuuhan oli aivan tuossa tuokiossa, eikö?
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTi 31 Heinä - 16:56

Mies peilin edessä
31.7.2018

Emilia mietti välillä olevansa liian miehekäs. Itse asiassa mietti useinkin, mutta nyt se oli viime aikoina vain korostunut. Kyllä hän Kein tarpeen tuntea itsensä mieheksi tiesi, ja nyt hän oli alkanut pohtia, kannattaisiko hänen kosia. Sekin oli perinteisesti miesten asia. Emilian sisäinen feministi halusi heittää hiiteen kaikki sukupuoliroolit, mutta ei hän kyennyt heittämään omaa epävarmuuttaan noin vain pois. Kyllähän hän nyt oli miehekäs. Liian miehekäs. Poliisi ja kamppailulajit. Nytkin hän oli lähdössä rauhanturvaajaksi, yleistä miesten hommaa. Mitään muotojakaan ollut, paitsi hartiat ja reidet, nekin pelkkää lihasta. Ei mitään pehmeää, naisellista, kaunista, sellaista kuin Reetta oli ollut. Vieläkään Emilia ei täysin ymmärtänyt mikä ihme oli saanut niin upean ilmestyksen kuin Reetan jäämään hänen kanssaan useammaksi vuodeksi.

Liika miehekkyys ja kauneuden puute oli ollut yksi hänen epävarmuuksistaan jo nuoresta lähtien, tarkalleen ottaen siitä hetkestä, kun opettaja sanoi, ettei hänestä koskaan tulisi oikeata ballerinaa. Liian lyhyt ja liian leveä. Liian lyhyt ja liian leveä hän oli nytkin. Mekot ja hameet eivät tuntuneet istuvan, minkäs teet ilman rintoja tai lanteita. Pitäisi varmaan laihduttaa, Emilia tuumi. Murrosiältä taisi tämän ikäisenä olla jo turha toivoa rintoja. Lantion voisi varmaan vielä saadakin, jos laihduttaisi. Nyt hän oli vahva, kyllä, mutta tasapaksu. Emilia puristi vyötäröään käsillään.

Vähän turhautti. Se, että hän vielä tämän ikäisenä murehti ulkonäköään näin paljon. Ja se, että hänellä oli syytäkin murehtia. Ei hän ollut urheilullinen ja hyvässä kunnossa samalla tavalla kuin netissä näkyvät fitnessmallit. Emilia oli enemmänkin kuin atleettinen bulldoggi.

Kyllä tälle nyt jotain pitäisi tehdä. Ensiksi vaikka ostaa hienot alusvaatteet. Ja sitten sheivata jalat oikein pehmeiksi. Joo. Kyllä. Jotkut hienot, oikeista kohdista tukevat alusvaatteet. Pitsiä. Eikä budjettia.

Kerran sitä vain elettiin. Ja jos sitä kerran elämässään halusi olla smoking hot, kuten Reetta oli aikoinaan sanonut pyörähdellessään peilin edessä, niin mikä jottei, Emilia tuumasi ja nappasi auton avaimet sekä lompakon mukaansa. Smoking hot. Illalla käymään tuleva Kei saisi vielä lämpöhalvauksen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyKe 25 Heinä - 22:45

Ryöppy
25.7.2018 - jatko-osan jatko-osa, jatkoa Kein tarinalle Salaisuus paljastuu

Mä tulen takaisin. Mä tulen takaisin. Minun oli pakko rutistaa Keitä kaikesta helteestä huolimatta. Se oli todennäköisin vaihtoehto. Mutta siellä oli aina se mutta. Ehkä. Jos huonosti kävisi.

Alkoi itkettää ja istahdin maahan kylmää tallin seinää vasten kiskoen Kein mukanani.
"Mun olisi pitänyt kertoa sulle jo niin paljon aikasemmin, ja mun oli tarkotus, ihan tosi, mun oli tarkotus kysyä jo ennen kuin hain mutta en olettanut että mut hyväksyttäisiin ja-- ja sit se koulutus silloin, se kolme viikkoa? Ei se ollut töihin vaan se oli tonne ja mun olisi pitänyt kertoa sulle. Anteeks. Mä vaan-- Se tuli kaks kuukautta sit se ilmotus. Anteeks. Ei mun ollu tarkotus vaan paukauttaa sitä näin, mutta en mä vaan... saanut aikaseks? Tai siis sanottua. Anteeksi."
Sanat purkautuivat yhtenä ryöppynä nyt kun pahin oli alta pois.
"Mutta se on vaan puol vuotta. Tai voi venyä vuoteen, jos tulee joku akuutti tilanne, mutta yli vuoden menee vaan ihan ääritapauksissa. Kylhän me nyt vuos pärjätään?"
Se oli enemmänkin vakuuttelua itselleni, vaikka itse olinkin tämän päätöksen tehnyt ja seisoin sen takana. Vaikka sitten kypärä ja luotiliivi päällä.
Kei ei vieläkään vastannut mitään, puristi vain kättäni vähintään yhtä kovaa kuin minä hänen kättään. Ymmärsin kyllä. Minulla oli vielä se toinenkin tärkeä asia, mutta ehkä se saisi odottaa. Ei nyt. Paitsi-- mitä jos pahin tapahtuisi enkä voisi ikinä-- ei. En kehittäisi tästä itselleni kriisiä. Kaikki kääntyisi parhain päin.
"Ja onhan mulla muutamat vapaat, jolloin voin tulla kotiin. Ja, jos mua, en mä tiiä, ammutaan tai jotain, niin sittenhän mä tuun kotiin jo--"
"Älä sano noin."
Ääni oli kireä, ja halusin ottaa takaisin kaikki sanat, aloittaa ihan uudelleen aivan alusta.
"Anteeks. Huono vitsi. Tää- kyllä muakin jännittää, tosi paljon. Mutta se on nopeesti ohi. Musta vaan tuntuu, että mun pitää tehdä tää. Oon miettinyt sitä jo niin pitkään, enkä mä tästä ainakaan nuoremmaksi muutu--"
"Ei sun tartte selittää, ymmärrän kyllä. Tai en, mutta...."
Loppu Kein sanoista jäi epäselväksi sydämen takoessa ja korvien humistessa. Olin näin lähellä nousta siitä tallin seinältä yhdelle polvelle ja kosia siinä saman tien, mutta en tehnyt niin. Jokin pieni aivonystyrä sanoi, ettei tämä ollut oikea hetki. Ehkä sitten kun tulisin takaisin. Jos tulisin. Kun tulisin takaisin. Joku toinen pieni aivonystyrä kiljui, että tämä oli juuri oikea hetki, toista ei tulisi ikinä, hei, olet ihan aivan täysin totaalisen umpirakastunut. Tee jotain.

En kosinut. Puristin vain Kein kättä ja kuiskasin, kun kaikki muu ääni oli tuntunut kadonneen:
"Anteeksi. Oon takaisin ennen kuin huomaatkaan."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptySu 20 Toukokuu - 11:09

Häitä
Lauantai 19.5.

(Lue häätarina tästä) Neljä viikkoa sitten Emilia oli istunut Kein vieressä upeassa katolisessa kirkossa Corkissa ja seurannut hääseremoniaa vähän nyyhkien. Alana oli ollut niin kaunis! Niin upea ilmestys, että Emilialta oli loksahtanut suu auki. Se oli itkettänyt häntä, morsiamen upeus, mutta myös se, ettei Emilia tulisi ikinä näyttämään läheskään samalta omissa häissään, jos sellaisia edes ikinä tulisi.

Hääperinteet sanoivat että tulisi, sillä Emilia oli saanut kukkakimpun kiinni sen kummempia yrittämättä. Se oli ollut hauskaa, mutta ei hän sitä sen enempää ollut ajatellut. Tai oli, itse asiassa aika paljonkin, mutta Emilia tiesi, että se oli vain toiveajattelua. Ei vielä. Eikä hän ollut varma edes halusiko naimisiin, äiti kun oli viisillä häillään vienyt pois avioliiton hehkua ja ideaa.

Nyt Emilia istui kotona ja katsoi kuninkaallista hääseremoniaa vollottaen. Tai olisi vollottanut, ellei sylissä olisi nukkunut alemman kerroksen asunnon Alyonan pieni Alexander -vauva. Sashaksi sitä kutsuttiin jo nyt ja Emilia oli aivan täysin ihastunut. Hän oli leperrellyt ihastuneella venäjällä pojalle koko aamupäivän ja tajunnut, että tätä hän ihan todella halusi. Lapsen, perheen. Häät. Emilia pyyhki pari kyyneltä pois silmäkulmastaan ja keskittyi taas katsomaan spektaakkelia televisiosta.

Alyona haki Sashan kolmelta ja kiitteli avusta vuolaasti. Emilia sanoi, että katsoisi mielellään Sashan perään aina kun tarvitsi. Se ei ollut pelkkä kohteliaisuus, hän oli aivan tosissaan. Vaikka koko loppuelämän, Emiliaa ei olisi haitannut.

Illalla piti liikuttaa Prookkis, joten Emilia avasi youtuben aikeinaan etsiä hyviä harjoituksia. Mutta nettikin tuntui olevan aivan yhtä häähumussa kuin hänkin ja tarjosi ensimmäiseksi vain kosimis- ja häävideoita. Mieli olisi tehnyt klikata videot auki, mutta Emilia tiesi sen kääntävän vain veistä haavassa. Eikä hänellä ollut aikaakaan uppoutua tähän neljäksi tunniksi. Niinpä Emilia käytti kaiken tahdonvoimansa ja etsi puomiharjoituksia.

Katse osui seinälle, jolle oli ripustettu tusinoittain valokuvia. Siellä oli yksi, joka oli noussut yhdeksi Emilian ehdottomista lemppareista. Kei ja Tasha viime kesänä, yhtenä iltana, kun aurinko paistoi matalalta ja tulipunaisena. Vastavalolta ei näkynyt juuri muuta kuin siluetit, mutta Emilia tiesi Kein nauravan, muisti hetken elävästi. Ihana, ihana ilmestys. Emilia oli niin, niin rakastunut, että melkein hävetti. Mutta ei kuitenkaan. Hän oli niin, niin, niin, niin rakastunut. Oi voi.

Siinä hetkessä Emilia päätti, että aikoisi kysyä. Heti, kun sopiva tilaisuus tulisi. Ei hänellä mitään sormustakaan ollut, mutta ei se haitannut. Emilialla ei nimittäin ollut hajuakaan, miten Kei reagoisi tähän. Eivät he olleet mitään puhuneet, vaikka tarkoitus olikin ollut jo jonkin aikaa. Emilia tiesi, että aihe oli vaikea, että he olivat seurustelleet vasta puolitoista vuotta, mutta Emiliaa ei kiinnostanut. Tätä hän halusi, niin kovin paljon. Hän aikoisi kysyä. Heti, kun sopiva tilaisuus tulisi.
//piti kirjottaa heppatarinaa, mutta kuinkas kävikään...
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
Crimis

Viestien lukumäärä : 797
Join date : 12.11.2012
Ikä : 26

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTo 29 Maalis - 16:55

Olipas ihana synttärilahja löytää tää täältä just tänään <3 Se on todella kaunis, iso kiitos!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyMa 26 Maalis - 22:06



Dalia
kutsutaan myös nimellä olen tosi hidas saamaan mitään aikaiseksi sori, toivottavasti tykkäät!
linkki täysikokoiseen kuvaan // läpinäkyvällä taustalla
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
Crimis

Viestien lukumäärä : 797
Join date : 12.11.2012
Ikä : 26

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyMa 19 Helmi - 12:45

"Mitä helvettiä, Emilia?"

Aivan loistava otsikko, jonka olet luontevasti saanut kuljetettua läpi tekstin. Hauskalla tavalla erilainen teksti ja yllättäviä, mielenkiintoisia faktoja.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyLa 17 Helmi - 23:03

"Mitä helvettiä, Emilia?"
Se on kumma, kuinka vanhoistakin tutuista voi paljastua vuosienkin jälkeen aivan uusia puolia…
Kokoelma tuttuja hämmentäneistä Emiliafaktoista viimeisen puolen vuoden ajalta.

--------
"Tiesiksä, mä halusin ihan tosissani olla prinsessa."
"SINÄ? Mitä helvettiä, Emilia?"
"Minä."
"Mut, mut sähän oot tommonen… Tommonen? Mitä?"
"Tämmönen ja näytin upeelta mun vanhojenmekossa."
"Näytä! Ihan varmana sulla on kuva!"
"Hmm, joo, kato!"
"Ooh se on tommonen oranssi! Mä oisin olettanu, et olisit menny frakissa."
"Haha, mä mietin sitä, mut sit päätin et mähän muuten meen prinsessamekossa."
"Kun sähän oot tommonen prinsessan perikuva."
"Ehdottomasti. Ja täysin mallimittainenkin ja kaiken kaikkiaan kuninkaallisainesta. Joku päivä nain jonkun prinssin ni sit oon oikeesti prinsessa."

--------
"Alyona! Mitä kuuluu?"
"Hyvää! Ja vauva voi hyvin, iso poika jo. Tule joskus kylään."
"Ooh, joo, laitan viestiä, vai?"
"Tai illalla? Kuudelta?"
"Okei, joo, käy, nähdään silloin!"


"Oliks toi… venäjää?"
"Jep."
"Mitä helvettiä Emilia, puhuks sä venäjää?!"
"Joo."
"Mistä lähin?"
"Aina? Mun isä-- tai isäpuoli, tai en kyl tiiä oliks ne ees naimisissa sillon, mut joka tapauksessa, äitin silloinen mies oli venäläinen, ja se sit opetti mua. Tai mä olin niin pieni et oikeestaan vaan opin lennosta."
"Siis sä niinku… tiiät mitä vaik öööö Kalinkassa lauletaan?"
"Jep. Mulla on siihen itse asiassa tanssikin, mut se johtuu ihan vaan siitä et joskus yläasteel meil oli liikassa se."
"Ai tanssi? Saanko nähä?"
"Et."

--------
"Hm, katos vaan, äiti on menossa kans naimisiin."
"Oho, täähän on ihan hääkesä sit!"
"Mmm…"
"Sä et kuulosta kovin innostuneelta. Hääthän on iloinen juhla, ja onhan se nyt kiva, että äitis--"
"Mä en tiiä monissako häissä sä oot ollu, mut kuudennet saman henkilön häät ei oo enää hirveen mielenkiintoset."
"… kuudet?"
"Joo, jos mä laskin oikein, en tiiä, niitä sen miehiä on ollu niin monet et ei mitään toivoa että muistaisin kenen kanssa se on ollu naimisissa ja kenen kaa ei. En ees tiiä mun oikeeta isää. Tai tiiän sen nimen ja oon ehkä nähny sen joskus, mut en tiiä onks se ees oikeesti se… En tiiä, ei sillä niin väliä oo, hengailen välillä Andrein kanssa."
"Ja Andrei oli se, joka opetti sut puhumaan..?"
"Joo, just se."

--------
"Sen mä tiesin, että kännissä Emiliasta tulee ekaks filosofi, sit pelottavan energinen tuuliviiri, sit ehkä vähän liian flirtti, mutta tää on kyllä ihan uutta."
"Mitä, etkö tiennyt, että siellä sisällä asuu tanssimestari?"
"Mitä helvettiä, Emilia, mitkä kengät sillä on jalassa, ei ton pitäis olla ees fyysisesti mahollista, ei se selvänäkään pysy noilla pystyssä?"
"Ihan hyvin se näyttää nyt kykenevän, hei, se sai seuraa!"
"…Mä meen hakemaan sen pois tuolta."
"Etkä varmana, anna sen tanssia. Se ei ikinä kehtaa muuten tanssia, sille jäi traumat kun sen balettiope sanoi, ettei siitä tuu ballerinaa kun ei se oo oikeen mallinen."
"Ballerinaa?"
"Joo, se oli näin lähellä hakee oopperaan, mut se ei kehdannu koska sillä oli muka liian leveet hartiat. Pyydä sitä joskus näyttämään, vannon ettet tuu katumaan, kun se on noin hyvä tossa kunnossa, ni mieti vaan selvänä."
"Mikä tanssimisesta seuraava vaihe oli?"
"Miten niin, mitä se nyt- okei nyt voit mennä hakemaan sen pois. Ja vähän vauhdilla."

--------
Tai tiivistetysti: Emilialla on tarkka, viisikymmenosainen step-by-step -lista siitä, kuinka saada itselleen prinsessan titteli, Emilia puhuu venäjää ja on kumman läheinen äitinsä yhden avioliiton tuhonneen miehen kanssa, Emilian äidillä riittää miehiä muttei pitkäjänteisyyttä, tarpeeksi pitkälle kun mennään, Emilia kykenee balettiliikkeisiin hävyttömän korkeilla piikkikoroilla, ja selvänä ollessaan pystyy varmaan edelleen tekemään 32 fouettea putkeen, ja viimeisenä, Emiliasta meinasi tulla poliisin sijaan ballerina, ja olisi varmasti tullutkin, ellei olisi ollut epävarma hartioistaan ja "nyrkkeilijän ruumiinrakenteestaan".
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
Crimis

Viestien lukumäärä : 797
Join date : 12.11.2012
Ikä : 26

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyTo 28 Joulu - 17:19

Oi, ihana Hilma! Ja todella kiva kuva, tykkään ihan mahdottomasti tuosta värimaailmasta. <3 Kissoihin on aina hyvä hairahtaa Wink
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyMa 25 Joulu - 23:37

Hairahdus kenties
25.12.2017


Jouluna kuultua:
"Se on niin söpö!!"
"Haha joo, Hilma on ihan nätti..."
"Tuitui, mä en taidakaan antaa sua takaisin, hihi, voisit tulla meille, tykkäisit varmasti."
"Itse asiassa, Raimo on alkanut olla vähän allerginen..."

Lopputulos:
Hilma muutti Emilian luokse. Päättämiseen kului tasan sama aika, joka kului kysyä, mitä se syö. Porkkanalle Hilma on allerginen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
Crimis

Viestien lukumäärä : 797
Join date : 12.11.2012
Ikä : 26

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptyMa 6 Marras - 16:27

Itkupotkuraivari

Välillä elämä on helvetin paskaa ja itkupotkuraivari ihan paikallaan. Tsemppiä! <3

Tykkään todella tekstin rakenteesta: avaava dialogi, selittävä katsaus viime päiviin ja ihana lopetus. Perhe on pahin mutta niin se on myös parhain.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Emilia
Mode
Mode
Emilia

Viestien lukumäärä : 337
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä EmptySu 5 Marras - 20:04

//aa joo, voihan sen noinkin tehä!

Itkupotkuraivari
5.11.2017

"Mikä ihme tää on, hyi, en mä haluu koskee siihen?"
"Ei sun tartte koskee siihen, ku nostat vaan tosta. Johan, pliis, nosta nyt vaan siitä päästä."
"Tää on painava?"
"Sä oot armeijassa, nosta!"
"En mä oo vahva?"
"Johan, pliis. Nostaisitko nyt."
"Mikset sä nosta?"
"Mä oon sairaslomalla ku joku potkas mua selkään! Siks en nosta!"
"No miks annoit niiden potkasta sua selkään?"
"Se on mun työ! Mulle maksetaan siitä!"
"Et sua potkitaan?"
"Ei vaan että ne ei potki sit muita! Nosta nyt vittu vaan sitä kaappia äläkä kommentoi mun asioita!"
"Okei, okei, rauha!" pikkuveljeni nosti kätensä ilmaan ja tarttui kiinni kaappiin. Typerä Johan ei saanut sitä kuitenkaan edes siirrettyä.
"Okei päästä irti", tuhisin ja siirsin sen sitten itse. Johan yritti kovin estellä, mutta ei se olisi saanut itse mitään tehtyä.

Minulla oli ollut hirveä viikko. Töissä oli karmeaa, enkä uskaltanut tehdä mitään Prookkiksen kanssa, enkä edes kehdannut soittaa Alanaa avuksi. Työt liittyivät siihenkin. Olimme torstaina saaneet Nikon kanssa hälytyksen, naapurit soittaneet riitelyn johdosta, ja naisella oli kuulemma ollut aikaisemin jotain mustelmia, ja naapuri oli huolissaan hänestä ja pariskunnan vauvasta. Niinpä me Nikon kanssa lähimpänä yksikkönä olimme menneet sinne, ja olin henkisesti prepannut itseäni koko matkan siihen, mitä perillä saattoi odottaa. Siihen, mitä kohtasimme, en osannut yhtään varautua. Oven oli avannut Alana. Se Alana, jolla oli aina elämä hanskassa ja hanska tiiviisti mukana, joka viimeisen päälle huoliteltuna teki asiat täydellisesti, ja joka ei varmaan edes osannut epäonnistua. Oven olikin avannut Alana, meikitön ja vähän väsyneen näköinen Alana, sellainen, joka näytti itkeneen hetki sitten. Pariskunta vannoi, että heillä oli ollut vain hieman erimielisyyksiä, eikä mitään suurempaa kuin riitaa ollut näyttänyt tapahtuneen, joten meidän oli ollut syytä lähteä. Autossa tuntui pahalta, ja vähän ontoltakin. Tuntui, kuin olisin urkkinut muiden elämää vain tehdessäni työtäni, ja olin pohtinut viestin laittamista tytölle. Mutta en minä voinut. Se ei olisi oikein, ei se kuulunut työnkuvaani, enkä sitä paitsi varmaan enää kehtaisi jutella tytölle ikinä. Ja sitten illan kruunasi se, kun meidän työvuoro keskeytyi, kun joku känniäijä ei halunnut lähteä kaupan pihalta, jossa se oli ollut rettelöimässä, ja heittäytyi hankalaksi. Tai no, ongelma ei ollut itse känniäijä, vaan sen kaksi kaveria, jotka kärkkäästi halusivat puolustaa ystävänsä kunniaa. Ja kutsua minua vitun ämmäksi ja motata naamaan, ja sitten, kun olin maassa pitämässä känniäijä ykköstä aloillaan, potkaista selkään. Tilanne oli kyllä onneksi nopeasti ohi, mutta ehdin kyllä kuulla kaikki kirosanat ja haukut, jotka suomen kieli piti sisällään. Nikoa kutsuttiin vain vitun mulkuksi, mutta minä sainkin sitten haukut sen edestä. Niko oli kuulemma "hyvä jäbä", ja kaupan järjestyksenvalvojalle eivät kännijäbät sanoneet mitään. Se vuoro oli päättynyt lääkärireissuun, kun istuminen sattui ja pystyin kulkemaan vain jonkinlaisessa kyyryssä.

Kaikki oli niin hankalaa ja ärsyttävää ja raivostuttavaa. Enkä osannut kertoa kenellekään mistään, en Prookkiksesta tai töistä tai ylipäätään väsymyksestä, en edes Keille, joka muuten sai aina kuulla täysilaidallisen valitustani, jos sille päälle satuin. Ja nyt typerä pikkuveljeni oli täällä, sillä äiti oli taas jossain jonkun uuden miehensä kanssa, ja Johania oltiin kielletty tulemasta kotiin viikonlopuksi. Ja tämä typerä ikean kaappi oli tiellä ja ärsytti ja halusin lyödä jotakuta. Jos kaikki vähänkin nopeampi liike ei olisi vihlaissut yläselästä niin kamalasti.
"Hei... Haluutko jutella?" Johan kysyi yhtäkkiä nähdessään taantumani pikkukakaraksi.
"Ei oo mitään juteltavaa. Kaikki on vallan mainiosti."
"Jep, koska et näytä siltä et voisit hakkaa mut."
"Lopeta. Mua vaan-- ärsyttää, ja väsyttää ja kaikki on vaa nii helvetin paskaa, tiiäks?"
"Jep. Mä ostin pullapitkon matkalla, haluutko?"
Ai että halusinko? Totta kai. Ja päädyinkö valittamaan veljelleni elämästäni? Totta kai. Ja muistuttiko veljeni, että kaikki kääntyisi parhain päin? Ei, mutta se tarjosi pullaa, joka tarkoitti suunnilleen samaa asiaa.


Viimeinen muokkaaja, Emilia pvm Su 5 Marras - 23:05, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




Emilia valittaa elämästä Empty
ViestiAihe: Vs: Emilia valittaa elämästä   Emilia valittaa elämästä Empty

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Emilia valittaa elämästä
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Spin-off-
Siirry: