PääsivuPääsivu  KalenteriKalenteri  FAQFAQ  HakuHaku  KäyttäjälistaKäyttäjälista  KäyttäjäryhmätKäyttäjäryhmät  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Palauteloota

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Chai
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 102
Join date : 12.10.2018

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Ma 3 Joulu - 22:04

Kirstu 26.11.2018 Twistin päiväkirjassa

Katso minua kun nostan sinulle hattuani. Minulla on valkoinen pipo. Näin minä nostan sitä: tadaa.

Se oli kunnianosoitus siitä, että uskalsit ottaa jonkun toisen oman hahmon tarinaasi. Ainakin minun mielestäni se on aina pelottavaa. Ajattelen että mitä jos laitan toisen oman hahmon tekemään jotain väärää, puhumaan väärin, mitä jos tulkitsen koko hahmon väärin? On rohkea temppu yrittää käyttää muiden hahmoja, mutta silti uskalsit tehdä sen ja onnistuit erinomaisesti. Minusta hahmot alkavat aueta sitä paremmin, mitä enemmän niiden kanssa viettää aikaa. Olet nyt löytänyt minun poikani luonteen perustan, ja perusta on kaikkein tärkein. Chai on vähän sellainen, että se innostuu kaikesta. Jos sille heittäisi kepin, se varmaan hakisi senkin ja haukkuisi vielä. Kun olet jatkossakin yhtä rohkea hänen kanssaan, saat hänet toimimaan tarinoissasi yhtä vaivattomasti kuin omatkin hahmosi, koska kirjoittamalla hänestähän tulee myös sinun omasi. Sama pätee tietenkin ihan kaikkiin hahmoihin, joista tulevaisuudessa kirjoitat. Tsemppiä. Luonne-erojen kuvaaminen puheen ja käytöksen kautta on minusta hirveän vaikea taiteenlaji, vaikka kyseessä olisivat vain omatkin hahmot. :DD Siinä tulee harjoittelemalla paremmaksi, ja nyt jo menee tosi hienosti!

Sitä paitsi mä melkein itken onnesta aina kun joku pitää mun poikaa niin mielenkiintoisena, että mainitsee sen. Siis ihan oikeasti. Varmaan jokainen tykkää, kun joku taitava kirjoittaja haluaa sanoa jotain just siitä omasta hahmosta. <3


Tässä ja muissakin tarinoissasi vahvuutesi on minusta tunnelman luominen. Oletko lukenut joskus tyttökirjoja, kuten Tiinaa? Minä olen ope, ja minun koulutukseeni on kuulunut yliopistolla tyttökirjakurssi, jossa analysoitiin aika tarkasti tyttökirjoja monesta näkökulmasta. Niissä on ihan omanlaisensa tunnelma esimerkiksi seikkailu- ja heppakirjoihin verrattuna, ja tarinoidesi tunnelma on tosi kallellaan tyttökirjojen suuntaan. Se ei ole huono asia, vaan hyvä. Jokaisella kirjoittajalla on oma äänensä, joka kuuluu kertojan äänen taustalla, ja kenenkään toisen tekstit eivät tuo minulle tyttökirjoja mieleen. Tyylisi on siis siltä osin uniikki, ja se on hienoa!

Jokaisella kirjoittajalla on kuitenkin aina jotain pientä paranneltavaa teksteissään. Jos olisin sinä, keskittyisin seuraavaksi yhteen oikeinkirjoitusasiaan:
Liitepartikkeleihin. Liitepartikkeleja ovat -kin ja -kaan. Ei -kkin, eikä -kkaan. Ne liitetään suoraan sanoihin. Ei sitä Twistin harjaa saa + kaan selvitettyä -> siis ei sitä Twistin harjaa saakaan selvitettyä. Kerro mulle + kin jos keksit miten sen saa selvitettyä -> siis kerro mullekin jos sen saa selvitettyä.

Ansaitset kuitenkin kehuja myös kirjoittamisesta ja tekniikasta. Merkitset vuorosanat selvästi ja oikein, kappaleet vaihtuvat oikeista kohdista, eikä tekstissäsi ole lukemista häiritseviä virheitä.

En oikein tiedä onko rumaa kommentoida ennen Crimistä, niin jotenkin sitten päädyn odottamaan. Very Happy
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Chai
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 102
Join date : 12.10.2018

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Ke 21 Marras - 12:25

25
20.11. Emilian päiväkirjassa


Tämä ei ole ihan kommentti, vaan nämä ovat vain ajatuksia. Pidin nämä eilen omana tietonani, mutta ajattelin että ehkä näistä olisi hyötyä myös sinulle ja ehkä jopa muille. Joten uusi romaani painoon vain! Tässä se tulee!

Keskityin lukiessani kertojaasi. Onko se sattumalta valikoitunut vai mietitty? Mitä sille on tapahtunut, vai onko koko kertoja vaihtunut? Oliko se vahinko, vai haitko sillä sellaista vaikutelmaa, jonka teksteistäsi sain (josta kirjoitan kohta)? Kertojan äänessä on tapahtunut muutos.

Olen ajatellut jo ennen Emilian loukkaantumista, että mikä hänessä kiehtoo minua, ja nyt sain yhdestä jutusta  kiinni. Se on Emilian hahmoesittelytopan luonnehdinnan ja tarinoiden kertojan välinen ristiriita, joka tulee esiin aina kun Emilialla on vaikeaa. Emilian pitäisi olla esittelyn mukaan ulospäin kova kuin kivi. Samaan aikaan etenkin Emilian ollessa surullinen kertoja näyttää meille todella vahvasti alleviivaten, ettei hän ole. Kun Emilialla menee huonosti, hänen kertojansa säälii häntä enemmän kuin kukaan ja näyttää meille lukijoille sellaisia asioita kuin äiti voisi näyttää lapsestaan. Se tuo Emilian välillä ahdistavan lähelle. Minulle tulee sellainen olo kuin joku liian vieras tulisi seisomaan liian lähelle minua ja pyytäisi halausta: ahdistaa ihan sairaasti. Sehän on hyvän tekstin ja hyvän kirjoittajan merkki. Saat työnnettyä keksityn hepun niin lähelle minua, että ahdistaa. Kertoja näyttää oikeita asioita, jos päämääräsi oli tämä. Toisaalta jos haluaisit saada minut, lukijan, vaikka säälimään Emiliaa kivuissaan ja säryissään, joutuisit vaihtamaan kertojaa. Säälivällä kertojallasi on niin vahva ääni ja tunteet, että hän tuntee sääliä puolestani sen sijaan että johdattelisi minut tuntemaan sitä.

Kun Emilialla menee hyvin, häntä seuraa puolueettomampi kertoja. Sama äitihahmo juhlisi varmasti Emilian onnea sydämellisesti, mutta tämä toinen kertoja näyttää tarinan objektiivisemmin ja kauempana Emilian ajatuksista. Se antaa minulle tilaa olla onnellinen hahmosi kanssa. Sama kertoja tuntuu puhuvan minulle kun kirjoitat Andreista. Taidan pitää Andreista niin paljon siksi, että siinä kertoja on ristiriidassa hahmon kanssa. Minun poikani Chai haluaisi istua hänen jalkojensa juureen ja kuulla juttuja Vanhoista Kunnon Ajoista, ja jos Andrei joskus puhuu, uskallan päästää Chain sinne, koska Andrein naama ei kertojavalintasi vuoksi ole liian lähellä sitä televisioruutua, josta tapahtumia katson. Hän ei ahdista minua, kirjoittajaa, vaikka ymmärrän että hän voi ahdistaa hahmoja. Kun Andrei on kaukana minusta, hän voi olla lähellä hahmoani halusi hän sitten kertoa hahmolleni satuja tai lyödä naamaan.

Näiden kahden kertojan välillä tasapainottelu tekee Emiliasta välillä vaikeasti lähestyttävän kirjoittajan kannalta, mutta toisaalta helpomman lukijan kannalta. Tiedän nyt, että ilmeisesti hän käy tallilla tällä hetkellä harvakseltaan, eli Chailla on jotain mahdollisuuksia nähdä hänet, mutta en ollenkaan tiedä mitä kirjoittaa. Äidillinen, säälivä kertojasi pelottaa minua, koska rakastan hahmoani vähän niin kuin isä. Emilia olisi varmasti reilu pojalleni, mutta kertojasi ei tosiaankaan ole reilu! Jos hänelle selviää mitä Chai puuhaa ja ajattelee, hän on Emilian puolella niin että napsahtaa. Chai kestää kaiken mitä Emilia voi hänelle tehdä, mutta kestänkö minä sitä mitä kertojasi voi minulle sanoa. :DD Rakastan sitä miten nimetön epähahmosi, kertojasi, saa minut pelkäämään vaikka hän on eri todellisuudessa sekä minun että Chain kanssa.

Olet käyttänyt myös minäkertojaa aikaisemmin taitavasti ainakin Prookkiksen päiväkirjassa. Se on mielestäni helppo valinta tällaisessa paikassa, jossa hahmot ja kehystarina eivät ole omia, eikä heistä halua sanoa liikaa. Sinun viimeisintä juttuasi lukiessa minulle kuitenkin viimein valkeni se, mikä minäkertojissa aina mättää. Ne valehtelevat kuin siat!! Mitä jos Emilia olisi kertonut itse syntymäpäivästään? Joo ei tässä mitään, pientä särkyä tossa. Otin buranan ysiltä niin kyllä mä sillä pärjään. Jaksan aiva hyvin mennä tallille koska oon niin terve ettei mitää rajaa. Olis vähä Keitä ikävä mut kyl tää tästä. Kuka sano että itkin? Valehteli. Toki kivemmin kirjoitettuna. Toisaalta valehtelee Emilian viime jutun kertojakin, joskin eri tavalla. Hän valehtelee niin kuin Helsingin Sanomien artikkelit: sanavalinnoillaan ja näkökulmillaan. Tietenkin hän valitsee Emilian kannalta edullisimman näkökulman, onhan hän Emilian puolella. Mitä jos kertoja olisi ihan hirveän raivokas pikku fujoshi, joka käyttää korrektia kieltä mutta hyvin valikoituja näkökulmia... Emilia olisikin itse Pahatar tässä sadussa! :DD

Sain tästä jutustasi hirveästi irti omiin teksteihini. Olen miettinyt, miksen saa Hukkasuossa esiin sitä että Chaillakin on sielu jossa on enemmän kuin pari latteaa puolta. Se johtuu kertojasta. Hän valikoi nyt itse mitä haluaa kertoa, eikä hän tietenkään suostu sanomaan itsestään mitään sellaista, mitä oikeasti pelkää tai inhoaa, eikä hän suostu myöskään kehumaan ja arvostamaan itseään tarpeeksi. Kertojani näkee ulkopuolisen maailman tarkasti (tai siis tekee osin vääriä johtopäätöksiään siitä innokkaasti) mutta itsessään hänellä on sokea piste. Aionkin kokeilla eri kertojia: eihän tämä ole romaani, minä voin tehdä niin. Samalla toivoisin että jonkun muun kertoja kertoisi hänestä minulle, jotta oppisin hänestä lisää. Hänen omassa tarinassaan on kaksi kertojaa, joista toisen silmissä hän on ritari ja toisen silmissä hirviö. Hän itse ei saa kerrottua itsestään kummastakaan näkökulmasta.

No niin, kiitos siis sivistämisestäni kertojien suhteen. Voin lähettää tämän romaanin myös nimikirjoituksella. :DD
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Chai
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 102
Join date : 12.10.2018

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Ke 7 Marras - 12:26

Molemmat Chait
Kei 6.11. spin-off -päiväkirjassaan


Kauheaa, että kirjoitin ensin arkisen kommentin edellisestä jutustasi ja sitten ammut tällaisella tekstillä päin pläsiä. En oikein tiedä mitä sanoisin, ja minähän tiedän aina mitä sanoa kun puhe on kaunokirjallisesta tekstistä. Olisi tosi sopimatonta edes ajatella saati kommentoida mitään kielellisiä asioita tässä yhteydessä, joten kirjoitetaan minulle epätyypillinen kommentti: lyhyt ja pelkkään sisältöön kohdistuva.

Minusta tässä tekstissä on hauskinta se, miten Kein olemuksen, asennon ja etenkin ilmeen suhteen kolme seikkaa riitelevät ihanasti päässäni.
1. Et kuvaa Kein ilmettä ensimmäisessä tekstissä muutoin kuin että hän tuijottaa Chaita haastavasti silmiin. Kei on minä-kertoja eikä näe itseään, ja joskus hän tietää omat ilmeensä aika tarkasti siihen nähden. Tässä kaikki kuvaus on kuitenkin Kein pään sisällä, ja niin ansiokasta, että voin nähdä Kein mikroilmeet. Tulkintani niistä sopii niin täydellisesti tilanteeseen, ettet usko!
2. Minun mielestäni Keillä ei edes ole ilmeitä. Hän on kaikissa teksteissäsi samanlainen ja vähän päänsä sisällä. Lisäksi itse vein Keiltä viimeisetkin ilmeet piirtämällä sille kuvan: vanhassa se oli ilmeikkäämpi. Sitä paitsi olen miettinyt Kein ilmeitä oikeasti useamman tunnin piirtäessäni. Kuvan piti sanoa "voi hohhoijaa taas Chai", ja niin hemmetin hienovaraisesti, koska eihän Keillä ole niitä ilmeitä joilla sanoa se selkeästi. Kein kuvahan on Chain selfiestä, jossa Kei ei tosiaankaan ollut vapaaehtoisesti.
3. Sitten vielä se, että olen kirjoittanut aika paljon Chaina - olen siis ollut Chai viimeaikoina. Näkisittepä mitä minä näen, kun olen Chai. Keillähän on miljoona ilmettä koko ajan, jos vain katsoo niin tarkasti kuin Chai. Älkää katsoko niin tarkasti kuin Chai - minäkin olen suurin piirtein nukkunut Kein vieressä viimeyön, kun ajauduin liian syvälle tarinaan!

Ensimmäinen Chai-teksti on jälkimmäistä parempi. Näen, että siihen on käytetty enemmän aikaa. Molemmat ovat hienoja, mutta eron huomaa Kein pään sisällä. Ensimmäisessä tekstissä hän on niin viimeistellysti, hiotusti ja kauniisti sekaisin, että en olisi muuttanut siitä mitään. Voi kun Kei olisi romaani. Lukisin sen niin tosi monta kertaa.

Ei mulla enää muuta kuin että katso kun kumarran sinua ja kiitän, että saan olla täällä oppimassa paremmiltani. Minulla ei ole tarjota sinulle kritiikkiä tai hyvää kommenttia, mutta tässä on edes ajatuksia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emilia
Mode
Mode
avatar

Viestien lukumäärä : 324
Join date : 10.08.2013
Ikä : 25

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Ti 6 Marras - 22:04

Oii, nopea kommentti tälleen yleisesti Chain ja Kein tarinoista 6/11/2018 Chain päiväkirjassa sekä Kein spin-offissa:

Oottepa ollu ahkeria! Oon ihan innoissani näistä juonenkäänteistä ja musta tuntuu, että mun Emilialle suunnittelemat jutut sopii näihin just passelisti. Hienoa tekstiä ja kuvailua molemmilta, ootte niin nopeita, etten nyt kyllä kerkeä mitenkään syvällisemmin kommentoimaan näitä tähän hätään.

En malta oottaa, mulla on jo monen monta ideaa siitä, mihin suuntaan tää vois lähteä kehittymään ja melkeen kaikkiin vielä vastauksetkin valmiina mietittynä :’D

Tiivistettynä: oon innoissani, kirjoitatte ihan mahtavia juttuja ja mulla on Emilian paluuropen aloitusviestikin jo kirjotettuna näiden innoittamana... sanokaa vaan niin oon valmis (;
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Chai
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 102
Join date : 12.10.2018

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Ti 6 Marras - 14:29

Ensin, käykää tästä täyttämässä tekemäni addressi:

feikkilinkki

Tässä vaaditaan, että tämän topan nimeksi tulee Chain Ja Jennin Palauteloota Mut Varsinkin Chain

**

Hulluna huolesta
Kei 5.11.2018 Tashan päiväkirjassa


Hyviä juttuja on helppo kehua sanomalla, että olipa kiva teksti, tykkäsin. Vaikeampaa on osoittaa sormella, että tämä tässä on hyvä syystä x. Mutta hei, kokeillaan ensimmäisenä sitä!

Aiheen rajaus ja aikaikkuna toimivat suhteessa tekstin pituuteen ja sisältöön. Sen lisäksi tällainen rajaus ohjailee tehokkaasti tulkintaani Kein hahmon persoonasta. Minun Chaini pyörittää, pyörittää, pyörittää ja pyörittää samaa asiaa sille päälle sattuessaan, mutta sinun Keisi pystyy tekemään useampaa asiaa kerrallaan eikä jää jumiin juttuihinsa. Tottakai Kein maailmassa täytyy olla jokin synkkä pohjavire Emilian loukkaantumisen takia, mutta hän pystyy samaan aikaan huolehtimaan muustakin ja olemaan varta vasten vatvomatta samaa. En ehdi tylsistyä, vaikka Keille ei juuri nyt tapahtunutkaan mitään ihmeellistä.

Vaihdat kesken tekstin suuntaa radikaalisti, mikä on aina vaarallista, mutta teit sen tässä hienosti. Pelkkä kappaleenvaihto ei olisi minusta riittänyt tähän, mutta tallin ovi ja hevosen vaihtaminen toimivat nyt lukijalle jonkinlaisena portaalina, josta voidaan sujahtaa seuraavaan aiheeseen. Jokin silta tai portaali on oltava - muuten käy niin kuin minulle kävi tänään, jos ei ole kumpaakaan. Tässä aiheen vaihtuminen ei tuntunut yhtään siltä kuin dvd:n jumittaminen hetkeksi kesken leffan. Kun luin tekstin ensin ollenkaan sitä analysoimatta, hyppyä ei edes huomannut. Jee, hyvä, onnistunut vaikea siirtymä!

Hyvistä jutuista on vaikea myös antaa kritiikkiä, vaikka ainakin mun mielestä lempeä kritiikki on edellytys kehitykselle. Tämän palautteen pääkritiikki on nyt niin hifistelyä, että kohdistuu lauserakenteisiin.

Tiedät tietenkin sen, että eripituisten lauseiden avulla teksti pysyy mielenkiintoisena ja luettavana. Välillä tarvitaan pelkkä päälause. Välillä tarvitaan kolmen metrin sivulausejärjestelmä, jotta saadaan tekstiin soljuvuutta. Jos olisin sinä (ja yhtä maaninen perfektionisti kuin minä) kiinnittäisin seuraavaksi huomioni siihen, millaisen lauseen valitsen mihinkin kohtaan.

Onnistut yleensä tosi hyvin:
Emilia. Oliko hän kunnossa?
Tästä välittyy se, miten yhtäkkiä Emilia tulee mieleen, ja miten sydänkin alkaa hakata säikähdyksestä häntä mietittäessä.

Joskus taas lauseen pituus ei ihan mene maaliin:
Suihkukone piirsi valkoista viivaa siniselle taivaalle ja sai ikävän tunteen taas puristamaan rinnassa.
Pitkä, rauhallinen, maisemia ja taivaita maalaava lause yhdistettynä puristavaan tunteeseen rinnassa olisi teho- tai tyylikeinona erinomainen, mutta vahinkona vain outo valinta.
Suihkukone piirsi valkoista viivaa siniselle taivaalle ja sai minut taas ajattelemaan Emiliaa. Rintaani alkoi puristaa. -> esimerkiksi ajatteleminen on rauhallista, niin kuin pitkä lause. Rinnan puristaminen on minusta aika aggressiivista, niin kuin lyhyt lause.

Älä kuvittele hetkeäkään, että lauseiden pituus olisi jotenkin heikkoutesi tai millään tavalla pistäisi tekstistä silmään tai vaikuttaisi jotenkin negatiivisesti lukukokemukseen. Niissä ei tosiaankaan ole mitään huonoa, joka herättäisi huomiota. Ensilukemalla en ajatellut tällaisia asioita, vaan vasta oikeasti tekstiä analysoidessani ja tulkitessani. Näiden pariin seuraavaksi ohjaisin sinut, jos olisit pian ällän kirjoittava kunnianhimoinen opiskelija äikänluokassani, ihan vain jotta sinulla olisi jotain tekemistä niin halutessasi.

Sanavalinnat... Hmm. Hifistellään näistäkin siltä varalta, ettei lauseasia kiinnosta sinua. On joitain kielikuvia ja sanontoja, jotka ympyröisin ällän esseestäsi punakynällä. Toisella puolella maapalloa on - mitä? Pölyä ja hometta ainakin, mutta ei enää mitään freesiä ja mielenkiintoa herättävää. Luoja ties - mitä? Varsinkin jälkimmäistä käyttäisin enää ironisesti, laittaisin sen vaikka jonkin korostuneen uskonnollisen hahmoni suuhun. Näihin pölypalloihin sortuvat kaikki ihan huomaamattaan ja koko ajan, koska näitä käytetään puheessa. Onneksi näitä on tässä vain kaksi. Not bad.

Romaanini lähenee loppuaan, enkä ole vielä saanut ihailtua ihastuttavaa päähenkilöä. Ai että kuinka hyvin olet kirjoittanut Keistä tuollaisen röllin. Sillä on muuta mielessään, mutta silti sillä pitäisi olla silmät päässään - tosi hauskaa ettei sillä ole. Jos se olisi lihaa ja verta, inhoaisin sitä, koska olen itse välillä vähän niin kuin Chai ja analysoin kaikkien joka liikahduksen. Toisaalta ymmärrän kyllä, miten Chai ei pidä Keitä idioottina, vaan jännittävänä ja mystisenä. Olet kirjoittanut hienon hahmon, jota on mukava niin inhota kuin rakastaakin. Toisaalta olet kirjoittanut sille niin tosi paksun suojakuoren, että sen lähelle on hirvittävän vaikeaa päästä ottamatta tosi isoja riskejä omalla hahmollaan. Tämän käsityksen saattaa ehkä myös jakaa aika moni: luen kaiken mitä Hukkasuossa tapahtuu, eikä Keitä ole kutsuttu ihan hirveän monelle hiihtoretkelle, kun kukaan ei tiedä osaako se hiihtää ja tykkääkö se lumesta - tai ihmisistä. Smile Antakaa nyt hyvät ihmiset ja hahmot meille jokin koukku johon tarttua.

Jes, jaksoit lukea loppuun, on loppukevennyksen aika!

Ihan henkilökohtaisista syistä minua huvittaa tämä lause:
Chai oli ollut todella vaikeana, pyytänyt minua sitten tanssimaan ja lähtenyt yhtäkkiä kotiin.

Kerroin täsmälleen saman tarinan muutama päivä sitten. Minulla siihen meni 2826 sanaa sanalaskurin mukaan. Se oli pitkä teksti jopa mun mittapuulla. Tässä saman tarinan kertomiseen meni 13 sanaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Chai
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 102
Join date : 12.10.2018

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Su 4 Marras - 16:04

Hyvät kuulijat, se olisi taas Chai linjoilla Radio Monoloque de Hukkasuossa, ja tänään luemme ääneen uusimman romaanini.


Jennin Halloween-tarina
31.10. Dasun päiväkirjassa


Tämän romaanin sisällysluettelo on seuraava:
sivu 4: Luku 1 - kielioppi ja oikeinkirjoitus
sivu 98: Luku 2 - sanavalinnat ja ilmaisut
sivu 201: Luku 3 - Chain neljän kohdan pikaohjepankki Jennille


Kieliopista ja oikeinkirjoituksesta

Viimeksi kun kommentoin juttujasi pidemmin, kehuin että olet oppimassa nyt vuorosanojen kirjoittamisen oikein. Pilkkujen, huutomerkkien, kysymysmerkkien ja lainausmerkkien käyttö sujuukin jo kuin ammattilaiselta, hienoa! Se on vaikea homma, mutta olet oppinut sen ihan käsittämättömän nopeasti. Vau!
Nyt toistamasi virhe repliikeissä on kuitenkin iso alkukirjain. Et tunnu olevan vielä ihan varma siitä, milloin vuorosanaa seuraava lause alkaa isolla alkukirjaimella. Ei se mitään. Katso näitä: tämän jälkeen osaat senkin yhtä hienosti kuin nyt osaat kaiken muun.

"Repliikki tähän", hän sanoi.
"Repliikki tähän!" hän huusi.
Nämä ovat molemmat oikein. Hän sanoi -ilmaus on AINA pienellä, jos se tulee vuorosanan jälkeen. Huutomerkki/kysymysmerkki tai sen puuttuminen ei vaikuta siihen.

"Repliikki tähän", Chai sanoi.
"Repliikki tähän!" Chai sanoi.
Tämä sen sijaan sujuu sinulta nyt tosi hyvin. Nimet kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella.

Sanoin viimeksi myös yhdyssanoista. Niihin voisit vielä keskittyä vähän. Minun ja Crimiksen esittelemä kin-sääntökään ei ihan aina toimi täydellisesti, joten yhdyssanojen kanssa tulee virheitä tosi helposti! Älä siis lannistu, vika ei ole sinussa! Katso nyt vaikka tätäkin käyttämääsi hienoa ilmausta, voi vitsit mikä kuvaileva sana!
Tiilitalonrakennuspäivä. (Tämä on oikein: kirjoitetaan yhteen, koska tämä on yksi asia. Tiilitalonrakennuspäiväkin kuulostaa normaalilta.)
Tiilitalon rakennuspäivä. (Tämäkin on oikein, mutta tarkoittaa eri asiaa. Tässä on kyseessä jokin oikea kalenteriin merkitty sovittu päivä, jolloin työmiesten on sovittu tulevan paikalle ja rakentavan oikean tiilitalon. Edellisessä tämä oli ilmaus tai vitsi, jollaiseksi tämän tekstissä tarkoitit, mutta tällä tavalla kirjoitettuna tämä onkin totta. Tiilitalonkin rakennuspäivä kuulostaa normaalilta.)
Tiili talon rakennus päivä / tiili talon rakennuspäivä / tiilitalon rakennus päivä ovat kaikki väärin. Kokeilepa niihin kin-sääntöä - ei toimi!
Vaikka yhdyssanat eivät ole helppoja, niihin kannattaa panostaa. Yhdyssanojen kirjoittaminen väärin on se asia, jonka lukija huomaa ihan ensimmäisenä ja kyllästyy tekstiin sen katkonaisuuden vuoksi, vaikka se olisi muuten kuinka hyvä! Se on harmi: sinulla on paljon hyvää tekstiä ja haluan kaikkien jaksavan lukea sitä!

*

Sanavalinnoista ja ilmaisuista

Vitsailet onnistuneesti tämän tekstin repliikeissä. Parasta on kuitenkin minun mielestäni sellainen tilannehuumori, jota ei suoraan alleviivata vitsiksi, vaikka se sellainen tietenkin oikeasti on. Tämä kohta oli tekstisi ilmaisullinen helmi:

Ilmeisesti se luuli olevansa kaunis, "joku pala sillä täytyy aivoista puuttua", mietin, "no, en tiedä, ehkä sen järki jäi emän mahaan?"

Lisäksi huomautan, että tämä kohta on myös teknisesti melko oikein. Repliikit kirjoitettaisiin juuri noin. Tosi hyvää työtä!

Myös Crimis kommentoi tätä kohtaa eri näkökulmasta. Hän neuvoi, että vain puhe kirjoitetaan lainausmerkeissä, ei ajatuksia. Kaikki suora lainaus kirjoitetaan toki lähtökohtaisesti lainausmerkkeihin:
"Likusteritie nelosen herra ja rouva Dursley olivat aivan tavallisia, totta tosiaan", Harry Potter -nimisessä kirjassa lukee.
Myös ajatukset voi kirjoittaa lainausmerkkeihin, mutta minäkin neuvoisin, ettet tekisi niin, vaikka se onkin teoriassa ihan oikein. Neuvon niin kuitenkin tyyliseikkojen vuoksi. Mietipä omia ajatuksiasi hetki. Et ajattele yleensä kokonaisina lauseina - kukaan ei ajattele. Siksi lainausmerkkeihin kirjoitettu ajatus ei ole tekstissä kovin ajatusmainen. Ajatukset ovat ennemminkin tunteita, kuvia, satunnaisia sanoja ja sumua - ja siinäpä onkin haastetta kerrakseen, kun yrittää varta vasten kirjoittaa ajatuksia! Minulla ei ole vastauksia siihen, miten sinun "pitäisi" kirjoittaa ajatukset. Voit harjoitella eri tyylejä vaikka ottamalla mallia muiden teksteistä. Matkiminen on ok tällaisissa asioissa!
Tämä on kuitenkin taas sitä hifistelyä. Jos haluat juuri nyt keskittyä muuhun, eivätkä ajatukset inspiroi, voit ihan hyvin kirjoittaa ne tekstiin suoraan tuolla tavalla kuin nytkin, joskin mielellellään ilman lainausmerkkejä, niin kuin Crimis sanoi.
Niin tai näin: tämä kohta oli tekstisi helmi - vaikka siinä olikin ne lainausmerkit.

Onnittelut myös sellaisista kohdista tekstissäsi, jossa et sano jotain asiaa tylsästi ihan suoraan, vaan vihjailet osuvasti ja annat lukijan hoksata mistä on kyse. Tämä tuntuu olevan vahvuutesi tällä hetkellä. Esim. nämä ovat erittäin onnistuneita:
Olimme risteyksessä mistä käännyttäisiin tallille. (Olisi ollut tylsää vain tekstin seassa todeta, että kävelimme. Kävelimme. Kävelimme. Sen sijaan lukija ymmärtää tästä, että nyt on kävelty koko ajan. Lisäksi tällainen yhtäkkiä risteyksessä oleminen vihjaa siitäkin, että Jenni on keskittynyt enemmän Chain kanssa puhumiseen kuin kävelyyn, mistä saan edelleen johdettua tulkinnan että Jenni pitää Chaista.)
Säkkikangaspakettimme tanssi minä riimusta pitäen. (Hevonen ei tietenkään osaa tanssia, mutta tästä vihjeestä lukija päättelee helposti Dasun olevan innokas ja vähän hermostunut, vaikka sitä ei vain tylsästi todeta.)
Chai seurasi koiraa muistuttaen. (Tämä on näistä paras. Minulla on nyt selkeä mielikuva siitä, miten Chai seuraa kokonaisuudessaan: automaattisesti, kiltisti ja nöyrästi, niin että Chain asentokin on kiltti ja nöyrä, ja ajatuksetkin kilttejä ja nöyriä ja ehkä vähän tylsiä - niin kuin koiralla. Tosi hyvä vertaus, joka sanoo pienessä tilassa paljon.)


*

Viimeiseksi vielä tiivistetyt ehdotukseni sinulle
1. Keskity seuraavaksi siihen, mitkä sanat kirjoitetaan isolla vuorosanoissa, sekä yhdyssanoihin.
2. Älä kirjoita suoraan foorumille, vaan vaikka wordiin, ja lue tekstisi kaksi kertaa huolellisesti ennen julkaisemista. Korjaa virheet, jos löydät niitä: niitä on ainakin minun tekstissäni tässä vaiheessa aina vähintään kymmenen.
3. Älä käytä hymiöitä kaunokirjallisessa tekstissä. Ikinä. Älä edes yhtä pientä.
4. Taputa itseäsi selkään oikein kunnolla: olet taas kehittynyt paljon viime juttusi jälkeen ja tätä tekstiä oli taas kivempi lukea kuin edellistä. Hyvä Jenni!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Jenni K
Tuttava
Tuttava
avatar

Viestien lukumäärä : 28
Join date : 12.09.2018
Ikä : 15

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   La 3 Marras - 17:14

Voi että mä nauroin, ei paljoa sanottavaa mutta oli viihdyttävä teksi ja hyvin erilainen!!

*

Halloween Special: miten Keitaro Akiyama hengittää ja on olemassa

Illaksi kaikki kutsuttiin Crimiksen kotiin. Siellä oli pienet yhdistetyt bileet kaikille meille ja muutamille Crimiksen kavereille. En ollut ottanut alkoholia mukaani, vaikka se oli sallittua, Crimiksen mukaan jopa kannustettavaa. Nuorimmilla oli vanhempiensa lupa istua kanssamme säädylliseen aikaan asti, ja yhdessä oltiin sovittu, ettei kukaan ryhtyisi esimerkiksi juomaan liikaa alaikäisten ollessa paikalla. Tai muutenkaan.

Vedin Sallyani kädestä lähelleni astuessamme oviaukosta sisään hyvin valaistuun pienehköön eteiseen. Koska meitä oli eteisen kokoon nähden hirveä määrä, jouduimme odottamaan hetken jotta mahduimme ottamaan kenkämme pois.
"Antakaa mun auttaa, my lady", sanoin Maxille, jolla oli täysi työ pursottaa itsensä pienestä ovesta sisään ison hameensa kanssa. Se näytti siltä kuin joku olisi yrittänyt tunkea hattaraa avaimeireiästä. Päästin Jennistä irti ja kumarruin auttamaan Maxin korkokengät pois. Mietin, olisikohan epäkohteliasta kysyä, mistä hemmetistä hän oli löytänyt niin isot vaaleanpunaiset korkkarit. Max ei kuitenkaan ollut oikeasti prinsessa, niin ehkä häneltä voisi kysyä sellaista? En kuitenkaan kysynyt, vaan noustuani takaisin seisomaan vastasin Maxin hymyyn ja iskin silmää. Max nauroi ja ojensi kättään minua kohti sievästi kuin neito.
"No mutta fine sir, saattakaa minut saliin", hän sanoi ylhäisesti, vaikka hänen suupieliään nyki. Sain pidettyä ilmeeni järjestyksessä, suoritin parhaan hovikumarrukseni ja tarjosin Maxille käsivarttani. Saavuin olohuoneeseen saattaen kahta ihan hirveän nättiä neitoa. Tai yhtä hirveän nättiä neitoa ja yhtä hirveän pitkää mekkoon pukeutunutta miestä. Hymyilin säteilevästi kaikille, sillä eihän sitä joka päivä saa taluttaa prinsessaa tai Frankensteinin-hirviötä. Prinsessa ja hirviö halusivat, että istutan heidät sohvalle ja haen heille juotavaa. Tai siis "virvokkeita, sir", niin kuin Max sanoi.

Kun pääsin keittiöön, siellä oli - Kei - ja hänen havaitsemisensa tuntui siltä kuin joku olisi lyönyt minua märällä rätillä naamaan, tai oikeastaan myös nyrkillä mahaan samaan aikaan. Kei nojasi keittiön tasoon puolittainen hymy kasvoillaan. Hänen silmänsä seurasivat miten Kirstu elehti ja nakkeli niskojaan kertoessaan Crimikselle miten joku heidän yhteinen ystävänsä oli ollut hänelle epäkohtelias heidän tavatessaan. Kein silmät räpsähtivät vaistomaisesti, kun Kirstu heilautti hiuksiaan liian lähelle niitä, ja kulmat kurtistuivat ihan aavistuksen kun kertomus muuttui osin epäselväksi juonenkäänteiltään. Aina kun Kei ymmärsi Kirstun ironian ystäväänsä kohtaan, hänen nenänvartensa rypistyi juuri ja juuri havaittavasti huvittumisen merkiksi. Aina kun Kirstu sanoi kirosanan, Kei kohotti torjuvasti päätään aivan aavistuksen verran, ja  aina odottaessaan Crimiksen vastaavan Kirstun esittämään kysymykseen hän kohotti hitusen kulmiaan. Kaikki tämä tapahtui Kirstun ja Crimiksen selän takana. Nuo tietenkin tiesivät, että Kei oli paikalla, mutta vain minä katselin salaa, miten hän tietämättään elehti kuunnellessaan. Se oli niin suloista, että se sattui minua rintaan. En kuitenkaan uskaltanut liikkua: en hakea juotavaa, enkä edes perääntyä takaisin olohuoneeseen.
"Painu nyt johonkin siitä ovensuusta", joku sanoi silloin takaani ja työnsi minua selästä kevyesti. Näin turkoosia silmäkulmastani yrittäessäni katsoa taaksepäin, joten se oli Stina. Kipitin piiloon keittiön pöydälle nostettujen juomien luokse. Tunsin Kein katseen, mutta en uskaltanut enää katsoa mihinkään muualle kuin pöytään.
"Miksi sä laitat kaljaa siihen? Nää kaikki juo pullosta", Crimis kysyi.
"Ei hienot naiset. Tää on Maxille." Vaikka vastasin ponnettomasti, se oli silti muiden mielestä hymähdyttävän hauskaa. En katsonut enää kehenkään, vaan häivyin juomineni pää kumarassa ja katse lattiassa kuin liikaa torutulla koiralla. Miksen ollut ihaillut Kein sijaan vaikka tapetteja? Vai olikohan Crimiksen keittiössä ollut sittenkin maalatut seinät? Varmaan keltaiset - tai ehkä vihreät...

Istuin aika kauan Maxin ja Jennin kanssa. Oikeastaan olin heidän välissään sohvalla piilossa, mutta viihdyin hyvin. Minusta oli ihan hirveän hauskaa seurata miten Max aina välillä eläytyi rooliinsa prinsessana ja unohti sen seuraavassa hetkessä. Kun hän oli prinsessa, hänen ryhtinsä oli tikkusuora ja jäsenensä pitkiä ja jaloja kuin flamingolla. Prinsessa antoi minulle käskyjä nokka pystyssä ja nilkat suorina: sir, ojentakaa lasi! Sir, viihdyttäkää minua kertomalla anekdootti lapsuudestanne! Sir, vaihtakaa tuo kamala barbaarien musiikki johonkin hyvään! Sir, ei Good Charlotteen, sanoin johonkin hyvään!
Kun Max luopui siniverisestä roolistaan, hän nojasi sohvan selkänojaan eikä enää puristanut polviaan siveästi yhteen. Hän saattoi raapia niskaansa kutittavan peruukkinsa alta ja väitellä Jennin kanssa hevosista niin kiihkeästi, että alkoi puhua hieman tavallista kovempaan ääneen. Huomatessaan jäävänsä alakynteen tai olevansa väärässä, Max kohosi taas hyvään ryhtiin, oli prinsessa ja määräsi Jennin pyytämään anteeksi sitä miten raakalaismaisesti tämä kohteli herkkiä naisia. Jenni nauroi ja pyysi monta kertaa prinsessalta nöyrimmästi anteeksi.

Minusta Max oli mielenkiintoinen sekä prinsessana että Maxina, ja hänen ja Jennin kanssa olisi voinut keskustella vaikka viikon. Silti ajauduin aina katsomaan Keitä. Seurasin, miten hän suoristi kauluspaitaansa: miten hän nyppi aina ensin oikealla kädellä vasenta hihansuutaan, sitten vasemmalla oikeaansa, ja miten hän nyki vasta sitten paitansa muuten hyvään asentoon. Hän suoritti tämän koreografiansa aina samalla tavalla, vaikka paita olisi ollut huonosti vain toisen kyynärpään kohdalta. Se oli ilmeisesti nyittävä suoraan joka kohdasta samalla kertaa, tai se ei ollut hyvin. Katselin, miten hän lepuutti painoaan aina enemmän vasemmalla jalallaan nojatessaan seinään, kirjahyllyyn tai tasoon. Se oli huomaamatonta nojailua, eikä sellaista miten yläastelaiset lapset nojaavat suurieleisesti Halpa-Hallin takaseinää syljeskellessään ja polttaessaan naurettavan ponnekkaasti tupakkaa. Kei piti vieläkin samaa olutpulloa samassa oikeassa kädessään, josta hän laski sen vain välillä pieneksi hetkeksi kerrallaan. Seurasin, miten hän kohotti aavistuksen suupieliään merkitsemään sosiaalisesti vaadittua kohteliasta hymyä jonkun kysyessä häneltä jotain. Se oli täysin erilainen ilme kuin se aito pieni nenää rypistävä mikrohymy, jota olin katsellut salaa keittiössä. Panin merkille miten hänen vasemmassa kädessään oleva nahkainen rannekoru oli aina hänen tiellään, kun hän etsi kännykkää housujensa taskusta vilkaistakseen kelloa. Huomasin, että hänen paitansa oli kunnollista, kallista kangasta, ja kenkiinkin näytti kuluneen pieni omaisuus. Hänen kauluksensa oli rutussa vasemman korvan alta, ja halusin suoristaa sen niin kovasti, että minusta tuntui kuin kuolisin.

Kei vilkaisi minua aina välillä. Hän katsoi varmasti ihan kaikkia, mutta vaikka olisin toteuttanut juuri silloin prinsessani toiveita ja yrittänyt keskittyä muuhun, olin aina hänen katseestaan tietoinen ja tunsin sen niin kuin neulanpistot. Joskus satuin katsomaan häntä kun hän käänsi katseensa minuun. Silloin olin äkkiä katsovinani muualle ja tunsin kuinka korvani muuttuivat punaisiksi. En pystynyt keskittymään kunnolla prinsessan juttuihin, ja pian prinsessa ottikin tavakseen koputtaa minua valtikalla päähän saadakseen huomioni. Lopulta Max kyllästyi hajamielisyyteeni, kiskoi peruukin päästään ja lähti käymään ulkona.

Otin juuri selfien Sallyni kanssa jo rikki mennyt Jack-naamari pääni päällä kun Crimis istui sohvan käsinojalle ja kiersi käsivartensa ympärilleni. Kun tein hänelle tilaa, hän luisui viereeni sohvalle.
"This is an invention", Crimis sanoi vakavasti. Pystyin haistamaan alkoholin hänen hengityksessään.
"Invention?" kysyin hölmistyneenä.
"Mä sanoin intervention", Crimis väitti ja huiskaisi kädellään jotten keskittyisi epäoleellisuuksiin. Jenni kumartui lähemmäs toisella puolellani jotta kuulisi mitä Crimis minulle mumisi.
"Poikaseni. Mä varoitan sua. Tosta mitä sä teet ei seuraa mitään hyvää, ja niin kauan kun sulla on jalat mun pöytäni alla, niin sä tottelet mua ja lopetat", Crimis sanoi täysin vakavissaan. Hän jopa väänsi leuastani jotta sai minut katsomaan silmiinsä varmistaakseen viestinsä menevän perille. Vaikka sekavan, humalaisen varoituksen konteksti puuttui täysin, tiesin saman tien mistä oli kyse. Keistä. Mistäs muusta? Crimis oli jo pitkään kulkenut kaverin luota toisen luo ja aivan varmasti hän oli pitänyt minua silmällä. Hänhän tunsi kaikki, ja toisin kuin muut, pystyi siirtymään sen takia paikasta toiseen ja näki enemmän.
"Mä en ole tehnyt mitään", sanoin mahdollisimman hiljaa, "enkä mä asu täällä."
Crimis katsoi Jenniä kulmat kohollaan, ja sitten taas minua. Pudistin päätäni vastaukseksi äänettömään kysymykseen: ei ei, en missään tapauksessa seurustellut Jennin tai kenenkään muunkaan kanssa.
"Kei on käytännössä kihloissa Emilian kanssa", Crimis mumisi niin hiljaa, ettei kukaan ulkopuolinen varmasti kuullut sitä.

Käytännössä kihloissa Emilian kanssa.

Kyllä minä tiesin, kuka on Emilia. Olin selannut tallin valokuvia ja kysynyt, kuka hän on. Sen jälkeen olin stalkannut hänet sekä Instasta että Facebookista. Emilia vaikutti ihanalta: jokaisessa kuvassa hänen silmänsä hymyilivät. Hänestä oli hirveä määrä kuvia, ja vain harva näytti olevan otettu niin että hän tiesi olevansa kuvattavana. Yleensä hän piti kuvissa huolta hevosista tai auttoi muita tallilaisia milloin missäkin. Tai nauroi: Emiliasta oli monta nauravaa kuvaa. Lisäksi olin muodostanut hänestä oman, kuvitellun käsitykseni, jonka perusteella odotin jo hänen palaavan tallille. Arvelin pitäväni hänestä. Kaikki puhuivat hänestä aina kauniisti. Sillä kertaa hänen ajattelemisensa hermostutti minua, vaikka olin tosiaankin sitä mieltä, etten ollut toiminut missään vaiheessa väärin.

"Max on pitkä ja komea. Jos sä kerta oot... ...semmonen..." Crimis sanoi, ja jatkoi ihan hiljaa: "sitä paitsi sillä on mekko päällä... Keillä on, painotan, TYTTÖystävä."
"Lopeta. Mä en tosiaankaan ole mitenkään 'semmonen'", puolustauduin heti. "Sitä paitsi mä oo tehny mitään väärää - mähän oon istunut tässä melkein koko ajan", sanoin taas.
"Teethän, jos sä aiot-" Crimis aloitti, mutta minä keskeytin.
"Mutta mä en aio mitään. Mä en kuvittele että se haluaa olla mun vaimo tai mun lasten äiti. Anna mun nyt vaan haaveilla siitä miltä sen hiukset ja parta tuntuu niin kauan että löydän jonkun tytön niinkun normaali ihminen. Sä teet mulle vaan pahemman olon", kuiskasin.
"Eli sä et aiheuta mitään draamaa jos mä äkkiä käyn vessassa ja jätän sut vahtimatta?"
"En tosiaankaan, kiitos huolenpidosta. Mutta nyt mun on pakko sanoa sille jotain, kiitos vaan, se huomasi että mä katson sitä taas. Ei vitsi mä kuolen, ei vitsi, tulis luoti ja tappais..."

Nousin sohvalta ja käteni tärisivät. Kei katsoi kysyvästi minua huoneen toiselta puolelta ja kaikki muut ihmiset vain lakkasivat olemasta minulle. Vedin rikkinäisen Jack-naamarin päälaeltani ja laitoin sen pöydälle, josta se putosi, koska olin arvioinut pöydän sijainnin ainakin puolella metrillä väärin. Kun kumarruin nostamaan sitä, suutani kuivasi. Minun olisi tehnyt mieli pukea naamari naamalleni siitä luopumisen sijaan. Käsiä kylmäsi. Naama oli tunnoton.

Matka sohvan ympäri ja huoneen poikki Kein luokse ei ollut oikeasti pitkä. Silti se tuntui kestävän ainakin tunnin ja vievän kaikki voimat. Olin jutellut Kein kanssa vaikka kuinka monta kertaa, mutta nyt en tiennyt yhtään mitä aikoisin sanoa. Olin sitä paitsi vältellyt häntä tehokkaasti jo monta viimepäivää. Huoneesta tuntui loppuvan happi. Oli kylmä ja kuuma. Yhtäkkiä en tiennyt, mihin laittaisin käteni. Ne läpsyivät typerästi kylkiäni vasten. Kokeilin laittaa käden taskuun. Otin sen pois, koska käsien pitäminen taskussa näyttää laiskalta ja torjuvalta. Raaputin sillä niskaani. Haroin hiuksiani. Teki mieli laittaa kädet puuskaan, tai oikeastaan mielummin hinkata niillä kaikki iho naamasta pois, mutta hillitsin itseni, paransin ryhtiäni ja kävelin viimeiset askeleet Kein luokse tunnottomilla jaloillani. Chai, ryhdistäydy, hoin mielessäni. Kei on ihan tavallinen heppu, ei tarvitse pyörtyillä. Ei tässä olla hänen kättään pyytämässä, vaan vain sanomassa hei. Sitä paitsi ei Kei muista enää illalla kotiin lähtiessään, että olet edes olemassa. Ei siis mitään hätää.

Olin niin rohkea, että nostin katseeni matosta hänen silmiinsä.

En sanut sanottua mitään.

Kei katsoi minua veläkin ja kallisti päätään. Oli pakko katsoa muualle.

Olisin halunnut upottaa kaikki kymmenen sormeani Kein huolellisesti tupeerattuun mutta niskasta jo litistyneeseen tukkaan. En tiedä olisinko halunnut silittää, haroa, tukistaa, sipaista vai kiskoa. Varman kaikkea, ja muutakin. Olisin halunnut uskaltaa katsoa häntä kunnolla silmiin, enkä leukaan. Sydän hakkasi kylkiluita vasten niin että sattui. Jos olisi ollut mahdollista palata sohvalle Jennin ja Crimiksen väliin ja perua Kein luokse käveleminen, olisin tehnyt niin. Miksen vaikka keksinyt jotain tekosyytä ja jäänyt alun perinkin kotiin? Mikä ihme minua vaivasi?

"No, mitä Chai? Jättikö Jenni sut kun sä oot tuon näköinen?" Kei kysyi ennen kuin hiljaisuudesta tuli liian outoa.
"Tanssi mun kanssa", sanoin viritettyäni kasvoilleni edes jonkinlaisen hymyn. Se suojeli minua: jos Kei sanoisi ei ja pitäisi minua outona hyypiönä, voisin vielä nauraa ja keksiä jonkin huomautuksen siitä miten olin vain pelännyt hänen juurtuvan niille sijoilleen kirjahyllyn viereen, tai jotain. Kei ajattelisi koko tanssimisen olleen vitsi ja voisin palata hetken kuluttua sohvalle, enkä olisi pilannut mitään lopullisesti.
"Hah. Ei kukaan muukaan tanssi", Kei naurahti. En uskaltanut katsoa, oliko hänen äänessään kuuluva hymy se oikea juuri ja juuri näkyvä nenänrypistyshymy vai se teeskennelty kohtelias versio.
"No niin... Mitä jos ne ajattelee samaa? Mitä jos vaikka Kirstu on ihan hirveen ihastunu Maxiin eikä uskalla tanssia sen kanssa, kun kukaan muu ei tanssi? Kei, sä saatat pilata nuorenparin mahdollisuuden. Miltä susta nyt tuntuu, hä?"

Sen sanottuani minun teki mieli kääntää Keille selkäni ja häipyä ilman mitään selitystä, mutta en voinut enää. Vai että oikein nuorenparin mahdollisuuden? Tosi hyvin sanottu, Chai: sinun piti pitää kaikki pariutumisajatukset poissa mielestäsi. Muistutin ankarasti itselleni, että kyse oli tästä yhdestä hetkestä, eikä loppuelämästä yhdessä. En saisi ikinä haluta mitään lisää. Kei ei saisi ikinä tietää mitään, aikaa kuluisi, tämä menisi ohi, kehenkään ei sattuisi, ja joskus oman vaimon kanssa pyhäinmiestenpäivää viettäessäni en edes muistaisi kuka on joku Keitaro. Mutta kun ennen sitä aikaa oli tämä aika, ja nyt en pystynyt muistamaan että maailmassa oli muitakin kuin Keitaro...

Kei varmasti näki, miten vitivalkoiseksi kalvennut käteni tärisi, kun ojensin sitä häntä kohti. Hän ei tehnyt mitään. Puristi vain oluttaan. Tunsin miten hymyni alkoi väpättää ja vasemman silmäni päällä oleva hiussuortuva vavahteli aavistuksen sydämenlyöntieni tahdissa. Lopulta Kei liikahti. Suljin silmäni, kun odotin hänen lyövän läpsyn käteeni ja alkavan puhua Tashansa selkäongelmista päästäkseen eroon ahdistavasta tilanteesta. Aavistelin jo etukäteen, miten hirveältä se tuntuisi. Purin huulta ja päätin vakaasti naurahtaa niin rennosti ja sulavasti, ettei kukaan huomaisi mitään. Säälisin Tashaa sydämellisesti niin kauan kuin kohteliaisuus vaati, ja sen jälkeen menisin suoraan kotiin sättimään itseäni siitä, miten typerää oli pyytää Keitä tanssimaan. Miten kukaan voi keksiä niin idioottimaisen ajatuksen?

Kein vasen käsi tarttui minun oikeaani, joka häälyi epävarmana ilmassa välissämme.
"Ei sit-", aloitin jo, mutta nielaisin lopun.
"No mikä jottei, jos sä tuut niin pienestä onnelliseksi. Ittes nolaamisesta. Tanssitaan", Kei huokaisi ja avasin silmäni.

Unohdin kaiken muun. Kei oli lämpöinen. Hänen paitansa tuntui sileältä ja kalliilta, ja hänen selkänsä sen alla yllättävän luisevalta. Pystyin tuntemaan hänen lantioluunsa. Se oli pelottavampaa ja jännittävämpää kuin kenenkään naamiaispuku. Havaitsin hämärästi, että normaalisti olisin alannut juuri nyt ajatella, miten rumalta ja pulskalta oloni tuntui, mutta silloin se oli vain pieni ajatus ihan mieleni perukoilla. Uskalsin vilkaista nopeasti Kein silmiä. Hän katsoi minua silmätkin nauraen ja iski silmää. Hän teki sen vitsaillakseen, muistutin itselleni, ja laskin taas katseeni. Ei naurattanut tai hymyilyttänyt yhtään. Olisin halunnut siirtää käteni Kein selältä hänen kaulalleen, mutta en tosiaankaan uskaltanut. Pelkäsin, että Kei kuulisi sydämeni hakkaavan, mutta unohdin ajatuksen melkein heti sen ilmaannuttua. Korvissa soi. En osannut arvioida, kuinka kovaa puristin oikealla kädelläni Kein vasenta kättä. Pelkäsin hetken, että liian kovaa, ja sitten vilkaisin ihan nopeasti Kein silmiä ja unohdin että minulla edes on oikea käsi. Poskia pisteli. Teki mieli nieleskellä, mutta se ei onnistunut. Tunsin miten Kei hengitti. Haistoin jonkin hillityn hajusteen, alkoholin ja häivähdyksen tupakankatkua. Pyörrytti.

Ei se tietenkään ollut oikeaa tanssimista: sellainen olisi herättänyt huomiota epätavallisuudellaan. Vaikka se tuntui kestävän vaikka kuinka kauan, oikeasti taisin olla Kein lähellä vain joitain sekunteja. Vaikka koko maailmani mahtui sillä hetkellä juuri niille jalansijoille joilla me seisoimme, oikeasti olimme vain sivuhenkilöitä muiden juhlien taustalla. Olimme aika syrjässä, eikä kukaan tainnut edes kiinnittää meihin huomiota. Sitä paitsi jos joku olisi sattunut vilkaisemaan meihin keskustelunsa lomassa, otaksuin toimintani näyttävän melko tavalliselta. Se on vain Chai, he olisivat ajatellet, ja juoneet sitten uuden kulauksen juomastaan. Se on vain Chai, joka oli äsken suutelevinaan Maxin kättä, ja joka on nyt keksinyt jonkin uuden leikin. Oli ihanaa piiloutua tavallisuutensa taakse sellaisella hetkellä. Kukaan ei varmaankaan ollut katsellut kasvojani niin montaa kertaa, että osaisi lukea ilmeestäni yhtään mitään.

Mutta minä en leikkinyt enkä pelleillyt yhtään. Olin niin äärettömän tosissani. Siksi päästin irti heti kun pystyin. Katsoin vielä kerran Kein silmiin, ihan tosissani, mutta astuin sitten taaksepäin ja yritin naurahtaa. Kei oli kuin aurinko. En voinut katsoa suoraan häneen kuin vain nopeasti. En uskaltanut tutkia tai analysoida hänen ilmettään. Katsoin hymyttä huoneessa iloisesti rupattelevia ihmisiä ja pelkäsin jo etukäteen kotiin menemistä. Kaatuisin Jack Skellingtonin vaatteissa sänkyyni, vetäisin peiton päälleni ja tulisin yön aikana hulluksi miettiessäni kuinka omituisena Kei mahtoi minua pitää. Aloin kuumeisesti miettiä vitsiä, jolla pääsisin kuittaamaan tapahtuneen ja katoamaan paikalta niin, etten joutuisi pilaamaan haaveiluani murehtimalla Kein ajatuksia. Niin että Kei ihan varmasti ymmärtäisi, että koko juttu oli vain joku päähänpisto, jota en suinkaan ollut suunnitellut koko iltaa. Pitäisi sanoa jotain sellaista, että Keille olisi selvää, että olin ajatellut iltaisin nukahtaessani futismatsien voittoja ja vaikka jotain pitkähiuksista tyttöä, enkä missään tapauksessa Keitä.

"Voi ei!" olin kauhistuvinani, kun Kei aikoi sanoa jotain. "Kohta on keskiyö ja mun kurpitsavaunut odottaa!"
Hyvä Chai - tuo kuulosti täsmälleen siltä että ajattelet illalla pitkähiuksisia tyttöjä. Olisin halunnut kadota. Toivoin silti, että improvisoitu surkea vitsi riittäisi, vaikka se olikin ihan vääränlainen.
Keillä kesti ilmeisesti aika kauan yhdistää kurpitsavaunut oikeaan prinsessaan.
"Mä en keksi mitään vitsiä lasikengistä", hän sanoi lopulta hiljaisella äänellä. Tulkitsin äänensävyn johtuvan siitä, ettei Kei ollut muutenkaan mikään suuri vitsailija. Hän oli kuitenkin hyväksynyt vitsini, koska oli edes yrittänyt jatkaa sitä kömpelösti. Se riitti siinä tilanteessa.

Tiesin, että minun oli lähdettävä, vaikka ei ollut vielä myöhä. Tekisin muuten jossain vaiheessa jotain sellaista tyhmää, mistä Crimis oli minua käynyt varoittamassa. En katsonut Keitä enää suoraan silmiin. Päätin, etten enää ikinä puhuisi hänelle muusta kuin säästä ja hevosista. Ajattelin Emilian kuvaa, joka hymyili tallin taukotuvassa kasvot vasten viereisellä sivulla olevia hevoskuvia, ja käänsin Keille selkäni.

Kun pääsin ulos, kuistilla nojaili kaidetta Crimis.
"Mitä sitte olisit halunnu että tapahtuu?" hän kysyi kuultuaan huokaukseni.

Niin, mitä oikein olin odottanut?
Että minulla olisi nyt hyvä mieli?
Että tämä olisi oikeasti riittänyt minulle ja olisin voinut nyt siirtyä seuraavaan asiaan?
Että Kei sanoo yhtäkkiä siinä keskellä olohuonetta, että ole mun poikaystävä Chai?
Että olisin uskaltanut vetää Kein perässäni autioon keittiöön - rysäyttää sen selkä edellä seinään niin että ikkunalasi helähtäisi - upottaa kaikki kymmenen epätoivoista sormeani sen niskahiuksiin ja tuntea miltä sen parta tuntuisi leukaani vasten kun minä -
Mitä!

"En - en mä odottanut mitään", sanoin eniten itselleni ja lähdin kävelemään tiellepäin. "Kiitos bileistä. Oli kiva ilta. Nähdään."


Se menee ohi, Chai, lohdutin itseäni, ja halasin itseäni mennessäni. Mene kotiin.


Viimeinen muokkaaja, Jenni K pvm La 3 Marras - 22:12, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Chai
Tallijengissä
Tallijengissä
avatar

Viestien lukumäärä : 102
Join date : 12.10.2018

ViestiAihe: Vs: Palauteloota   Pe 2 Marras - 23:31

Noniin. Se olisi minä sitten taas linjoilla. Sanotaan, että kommentti on lahja, joten aion jakaa teille nyt lahjoja parhaani mukaan kun joulukin on tulossa. Lähettäkää vaikka viesti, jos ette halua lahjoja, koska näiden tekeminen vaatii hirveän monta lukukertaa ja paljon keskittymistä, sillä en halua antaa tahallani huonoa lahjaa. Smile Ja jos lahja ilmestyy ennen kuin ehditte huutaa eeeeeeei, lähettäkää silti viesti niin poistan sen kyllä. Tiedän että kaikki eivät vain halua mitään kömpelöä syväanalyysiä taiteestaan. Yritän kyllä olla kaikille kiltti ja kommentoida hyödyllisesti jotain enkä vain kaikkea mahdollista latteasti. Minua ainakin pelottaisi, jos joku kommentoisi tekstiäni sitä varten, että saisi etsiä siitä kaikki virheet. Very Happy Niitähän nimittäin on!

Ja hei kaikki: esittelen vain mielipiteitäni. En totuuksia.

***
***
***

Uutinen
Emilia 30.10. Prookkiksen päiväkirjassa


Olen seurannut tekstejäsi aiemmin, ja siksi huomasin tästä tekstistä ensimmäisenä sen, miten koko ilmaisutapasi muuttuu kun fokalisoijana on Emilian sijasta Andrei. Se tuntuu olevan yllättävän harvinainen taito. Olen lukenut uskomattoman määrän sellaisia kirjojakin, jossa fokalisoija tai jopa koko kertoja vaihtuu, mutta vaihdokset ovat liian yhtenäisen tyylin vuoksi epäselviä. Tässä tyylinvaihto kuitenkin sujuu niin sulavasti, että lukijalle olisi ollut kertomattakin selvää heti parin lauseen jälkeen, että fokalisoija ei ole Emilia, tai sitten Emiliassa on muuttunut jokin.

Toinen tyylittelyn helmi tekstissäsi on Andrein puhe. Niinhän sitä sanotaan, että pilkkusäännöt on opittava, mutta jos olet taiteilija, niistä ei kannata välittää. Wink Pystyn kuulemaan Andrein puheen rytmityksen ja melkein tuntemaan hänen ajatuksenjuoksunsa sen perusteella, miten olet käyttänyt pilkkuja kuin nuotteja merkitsemään puheen taukoa ja ajatuksen suunnan vaihtumista tähän tapaan:

On minun pieni tyttö, minä pitän huoli, ettei ole iso hätä, oli vain pieni aivohärähdys


Myös Andrein sanojen hakeminen toimii melkein koko ajan hyvin. Sitä on oikea määrä. Minulle kävi tekstistä selväksi, että Andreilla on vaikeuksia. Oikeassa puheessa oikea ihminen hakisi enemmän sanojaan, mutta se tekisi tekstistä vaikeaselkoisen. Aivotärähdys-sanan etsiminen yhdessä Keitaron kanssa oli myös hienosti kirjoitettu, mutta sen sijaan hetki ylhäällä – tilanne päällä herätti huomioni sen vuoksi, että se tuntui keksityn tosi väkisin tyylin vuoksi.

Normaalisti en edes kommentoisi noin mitätöntä harminaihettani kuin hetki ylhäällä, mutta koska kirjoitat sulavasti ja taitavasti ja tyylisi on vahvuutesi, uskoisin pienestäkin viilauksesta olevan apua. Hyvä kirjoittaja saa harvoin yhtään mitään kritiikkiä ja tallaa siksi paikoillaan. Älä siis loukkaannu, en yritä olla ilkeä enkä sano tekstiä huonoksi. Melkein kaikkea muuta tyyliin liittyvää voisin ylistää.

*

Sitten Kei. Meidän murheenkryynimme. Kun luin tekstisi ensimmäisen kerran, olin näkevinäni siinä paljon enemmän Kein ohjaamista kuin nyt ties monettako kertaa sen lukeneena. Olimmeko minä ja Chai mustasukkaisia vai mistä lie se johtui, koska nyt on todettava, että kohtelet Keitä hienovaraisemmin kuin minä, ja usko pois, olen huomannut juuri kuinka vaikeaa se on! Sinun Keitarosi osasi vastata tosi hienosti Andreille sanoillaan ja eleillään juuri sillä ihanalla tavalla, että Keille jää paljon tilaa kirjoittaa itsensä mihin tahansa tilanteeseen. Esimerkiksi miksi Kei oli niin hiljainen kuullessaan uutiset, eikä edes katsonut Andreita heti kunnolla. Liikuttuikohan hän, helpottuikohan hän, pohtiko miten pelaa Chain pois vaivoistaan, kokiko syyllisyyttä vai mitä lie. Joka lukijalla on oma tulkintansa, ja minun poikkeaa varmasti sinun tulkinnastasi, ja se tekeekin tästä niin jännää. Tämä juttu on kuin hienosti suunniteltu saippuasarja silloin ennen vanhaan ennen Netflixiä: raivostuttaa odottaa ensiviikon uutta jaksoa kun haluaisi heti tietää mitä tapahtui! Ihan hir-ve-än taitavasti tehty! Haluaisin osata yhtä hyvin. Ehkä opin, kun harjoittelen ja otan mallia.

Näkökulma oli siis selkeästi Andrein koko ajan. Ainoastaan yhdessä ainoassa lauseessa haistan Kein ajatuksien sanoittamista niin, että tämä ei olekaan Andrein arvio, vaan fakta:

Keitaro ei näyttänyt edelleenkään uskovan häntä.

Eihän Keillä pelaaminen siis taida olla kiellettyä. Kommentoin tätäkin vain siksi, että Andrein näkökulman valitseminen ja vain hänen ajatuksiensa avaaminen näyttää olevan linjasi tässä tekstissä. Onhan tässäkin ei näyttänyt uskovan -ilmaus, joka viittaa vähän Andrein tulkintaan päin, mutta luen sen enemmän kertojan tulkintana faktasta.

*

Odotan Emiliaa ihan hulluna. Kunhan tämä soppa ehtii keittyä, se räjähtää ihanasti jonkun silmille. Yhtä jännää kuin se kuuma peruna -peli lapsena! Toisaalta harmi jos Emilian palaaminen tarkoittaa myös Andrein lähtöä. En ole vielä yhtään ehtinyt leikkiä Andrein kanssa. Smile

*

Olisipa Keitaro mun tai pelaisipa joku Chain tällaiseen liemeen. Mun unelma olisi kirjoittaa poikaraukka ulos tästä tavalla tai toisella, tarina tarinalta. :DD
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Crimis
Admin
avatar

Viestien lukumäärä : 727
Join date : 12.11.2012
Ikä : 25

ViestiAihe: Palauteloota   Ke 1 Marras - 17:23

Palauteloota

Talliporukan toiveita täyttämässä, kokonaan oma alue tarinoiden kommentoinnille! Pidetään kommentit positiivisena. Smile

Ja pari ohjetta: Merkitse kommenttiisi tarinan otsikko tai päivämäärä sekä kirjoittaja, jotta pysytään kärryillä kelle ja mistä puhutaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hukkasuo.weebly.com
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Palauteloota   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Palauteloota
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Tarinointi :: Tallipäiväkirja-
Siirry: